
2 minute read
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
from Digesta 3/2021
by Artikla ry
Anniina Simonen Artiklan puheenjohtaja
RAKKAUDESTA LAJIIN
Advertisement
Syksy saapui ja yöttömät kesäyöt ovat kääntyneet kaamosta kohti. Täällä meillä kaamos näyttäytyy ennen kaikkea lämminhenkisenä ja aktiivisena, elämyksellisiä kokemuksia tarjoavana ajanjaksona. Menneiden kuukausien poikkeuksellisuus ja alkusyksyn päräyttävä tapahtumakalenteri osoittivat viimeistään nyt, kuinka keskeinen rooli aktiivisella ja elinvoimaisella ainejärjestöllä on opiskeluajassa. Fuksit hyppäsivät vanhojen meininkeihin mukaan innokkaina ja avoimina oikkariperheemme tuoreimpina jäseninä ja vanhat pääsivät luomaan edelleen uusia ystävyyssuhteita sekä kokemaan onnenkyyneleiden täyteisiä nostalgiaryöppyjä. Ai että oli ihana palata kotiin!
Rovaniemi, Lapin yliopisto ja Artikla ovat mahdollistaneet minulle ja monelle muulle Artistille tilaisuuden luoda juuri omannäköisen elämän. Yliopiston antaman koulutuksen lisäksi yliopistoyhteisö on antanut uusia ystäviä, yhteisiä kokemuksia, onnistumisen tunteita ja ennen kaikkea mahdollisuuksia kehittää ja kehittyä. Voisikin sanoa, että järjestötoiminnan ansiosta usean opiskelijan kohdalla ovat toteutuneet yliopistolain (588/2009) mukaiset kasvatustehtävät (2 §, 46 §).
Edeltäjäni Jenna Yliarvo on Digestan samaisella palstallaan (3/2018) kuvaillut toimintaamme seuraavasti: ”Artiklan toiminnassa on kyse siitä, että me Artistit teemme yhdessä asioita yhteiseksi hyväksemme.” Niin, paremmin en osaisi asiaa itsekään ilmaista. Kun hyvät tyypit tekevät asioita yhteisen hyvän eteen, syntyy jäsentensä näköinen aktiivinen, lämmin ja kehittyvä yhteisö. Kysymys ei niinkään ole CV-merkinnästä tai tietoisesta työelämätaitojen kehittämisestä. Ne tulevat rakkaudesta lajiin -toiminnan sivutuotteina osaksi uniikkia osaamisprofiilia tekemällä asioita, joista aidosti nauttii. Kun oman elämän eri vaiheissa yksi (lue: Artikla) on pysynyt ja antanut paljon, on ollut helppo lähteä toimintaan mukaan pyrkimyksenä tarjota samaa myös muille. Haarukkahallituksen osalta kapulan vaihto häämöttää edessä: marraskuisessa syyskokouksessa valitaan Artiklan uusi hallitus ja syyskokousta seuraavissa valiokuntavaaleissa valitaan valiokuntiin uudet jäsenet. Kannustankin sinua heittäytymään sinulle sopivalla tavalla mukaan tapahtumiin, kerhotoimintaan, valiokuntiin, toimikuntiin ja hallitukseen. Anna palautetta, lähde mukaan yliopistoyhteisön muihin elimiin ja ennen kaikkea vaikuta äänestämällä marraskuisissa edustajistovaaleissa, Artiklan syyskokouksessa ja valiokuntavaaleissa.
Reilua kolmea yliopistovuotta taaksepäin katsoessani en voi kuin todeta, että kyllä harmittaisi, jos eteen tulleisiin mahdollisuuksiin ei olisi lähtenyt mukaan. Opiskeluaika on lyhyt mutta merkittävä vaihe elämässä. Siksi siitä kannattaa ottaa kaikki irti.
”Artikla elää ja hengittää aktiivisten ja eteenpäin katsovien toimijoiden kautta.” (PJ Mikko Saarinen, Digesta 3/2016). Luodaan yhdessä ikimuistoinen ja antoisa opiskelijaelämä!
Anniina Simonen
Oikeustieteen opiskelija Siiri Rajapuron vinkit tiedonhakuun:
DIGITIETOA ON KÄTEVÄ KÄYTTÄÄ
Verkkotentissä, etäopiskelussa ja harjoitustyön tekemisessä saatat tarvita monia eri lähteitä: esitöitä, säädöstekstejä ja kirjoja. Painettujen kirjojen metsästäminen kuluttaa hermoja, ja lisäksi printtikirjaa käyttävä joutuu kovan paikan eteen, kun aikapaineen alla pitää plärätä tieto kirjoista. Kun käytät Verkkokirjahyllyä ja Suomen Lakia, voit pitää tiedon auki ruudullasi useassa ikkunassa – ja lisäksi hyödyntää hakutoiminnallisuutta.
LÖYDÄ OLENNAINEN
Verkkokirjahyllyn kirjojen ja päivittyvien hakuteosten lukunäkymässä voit halutessasi säilyttää sisällysluettelon tekstin rinnalla, jolloin teoksen sisältö hahmottuu hyvin ja pysyt kärryillä siitä, missä kohdassa liikut. Teoksissa on tekstin sisäisiä linkkejä, jotka näyttävät sinulle tekstisisältöön liittyvän lainkohdan Suomen Laki -palvelusta – ja vastaavasti toisin päin.
AIKAKONE VIE HISTORIATIETOON
Jos haluat selvittää aiemmin voimassa olleen lainsäädännön tilan, Suomen Laki -palvelun ainutlaatuisen Aikakoneen avulla näet säädökset sellaisina kuin ne olivat jonain valitsemanasi ajanhetkenä.
Me autamme sinua menestymään opinnoissasi ja urallasi.
SUOMEN LAKI -HAKUPALVELU: aina ajantasainen lainsäädäntö, ainutlaatuinen Aikakone, oikeuskäytäntö ja esityöt
VERKKOKIRJAHYLLY: kirjat ja päivittyvät hakuteokset – kätevästi diginä

Palvelut ovat rajoituksetta käytettävissäsi yliopiston verkossa. Kysy lisää opiskelijakirjastostasi!
SUOMEN LAKI -kirjat ja kaikki muu Alma Talentin kirjallisuus -40 % osoitteessa shop.almatalent.fi koodilla OIKARTET.
MAINOS