KOKS 50 vuotta -juhlajulkaisu

Sinun

– jo 50 vuotta.

Kiitos mahtaville potilaillemme,

olette työmme suola.

Kiitos sairaalan hoitajillalle, e!lääkäreille ja muulle henkilökunn Kiitos ihana yövuoreponätoikävontilhö,etk telloitä. uskoa ja toivoa sesti sydämeeni!

Olet jäänyt ikui Toivon kaikille jaksamista.

Sinusta on lähtenytn!vahvat suositukset eteenpäi otteita kirjeistä koksille

Keskussairaalan työmaalta • 1960-luku Laajennusosa otetiin käyttöön • 1990-luku

Carean julkaisu joka kotiin Kymenlaaksossa syksyllä 2018 päätoimittaja

Carea • Anni Björklund julkaisun toteutus

Avidly (Nitroid) ilme ja taitto Sanna Nevalainen henkilöhaastattelut

Maria Huttunen ja Vesa Vainio henkilöhaastattelujen valokuvat Marko Laukkarinen

KOKSin arkisto, mm. Raimo Oksala, Marleena Liikkanen, Janne Torikka ja Marko Laukkarinen havainnekuvat Sweco arkistokuvat

Havainnekuva tulevasta sairaalasta

tarinat

Tarinat on kerätty kymenlaaksolaisilta syksyllä 2018.

Lämmin kiitos kaikille tarinansa kertoneille!

Ne kaikki on luettu ja käsitelty. Erityiskiitos Ryöpyn perheelle ja Timo Nybergille, joiden tarinoita saimme syventää kasvotusten.

Syksyllä 2017 heräsimme tosissamme siihen, että oma KOKSimme täyttäisi 50 vuotta tammikuussa 2018. Juhlatunnelmaa hämmensivät terveydenhuoltolain tuomat muutokset, sote-uudistuksen kiemurat ja pitkään suunniteltu sairaalan täydellinen peruskorjaus, joka vihdoin oli kääntymässä suunnittelusta toimintaan sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän investointiluvan myötä.

KOKSissa kyllä tapahtui, ja paljon, mutta samalla 50-vuotisjuhlat eivät olleet ensimmäisenä mielessä, vaan se päivittäinen arki, jota sairaalassa eletään vuorokauden jokaisena tuntina. Sairaalan arjesta syntyikin ajatus siitä, miten haluamme tätä 50-vuotista taivalta muistaa. KOKS on osa kymenlaaksolaista elämää monella tavalla ja suurimmalla osalla meistä on siitä muistoja – rakentajista työntekijöihin, potilaisiin, omaisiin ja ohikulkijoihin.

Halusimme kuulla ja kerätä näitä muistoja, kertomattomia tarinoita ja tosielämän anekdootteja. Halusimme tietää, mitä sairaalan seinät olivat nähneet ja kuulleet ja tuoda ne kaikkien kymenlaaksolaisten luettavaksi. Carean henkilöstölehden Laserin syysnumeron sijasta päätimme julkaista KOKS 50 vuotta -teemalehden.

Lehden teossa keskeisessä osassa on ollut mahdollisuus osallistua: olemme saaneet kesän ja syksyn aikana lukuisia muisteluja ja tarinoita, joista osa on päätynyt tämän lehden sivuille.

Samalla kun olemme kiitollisina lukeneet monia iloisia, surullisia, ihastuttavia ja hämmentäviä tarinoita menneiltä vuosilta, niin olemme halunneet antaa tilaa myös tulevaisuudelle. Jo ensi vuonna Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelut ottavat ison harppauksen kuntayhtymä Kymsoten myötä, mutta pidemmälle voimme vain arvailla, miten toimintamme muuttuu esimerkiksi robotiikan myötä.

Suurin kiitos KOKSin historian vaiheille kuuluu tietysti jokaiselle, joka joskus on siellä työskennellyt. Ihmiset tekevät sairaalan, ja kaikki ne muistot, joita meille on syntynyt. Ilman mahtavaa henkilöstöämme KOKSikin olisi vain tyhjä rakennus vailla tarinoita kerrottavaksi. Onneksemme tilanne on päinvastoin, ja meillä on sairaala täynnä muistoja. Onnea KOKS!

Sairaalan täydeltä muistoja Pidät nyt kädessäsi Kymenlaakson keskussairaalan 50-vuotisen historian kunniaksi koottua juhlalehteä.

Sen sieluna ovat kymenlaaksolaisten omat elämänmakuiset tarinat.

Keskussairaalan synnystä sairaanhoitopiirien aikaan Nykyisen sairaalaverkoston muodostuminen tapahtui 1950–1960-luvuilla. 1956 uuden lain myötä maa jaettiin piireihin, joista jokaisessa tuli olla keskussairaala. Valtio rakensi keskussairaalat ja luovutti ne keskussairaalapiirin kuntainliiton omistukseen. Rakentaminen liittyi hyvinvointivaltion ensimmäisiin hankkeisiin, joilla pyrittiin palveluiden alueelliseen tasa-arvoon.

1972 kansanterveyslain myötä painopiste siirtyi perusterveydenhuollon varustamiseen ja suunnitelmallisuuden lisäämiseen. 1970-luvulla kehitys oli hitaampaa ja terveydenhuolto kärsi myös ammattitaitoisen työvoiman puutteesta.

1980-luku oli sairaalan tasaisen edistymisen aikaa ja taloudelliset ajat olivat suhteellisen suotuisat. Kehitys johti sairaanhoidon eri laitosten yhdistymiseen sairaanhoitopiireiksi. Erikoissairaanhoidon järjestämiseksi maa jaettiin 21 sairaanhoitopiiriin vuonna 1989.

Aikansa lapset Tiia Strandell & Tomi Ryöppy

Keskussairaalan ensimmäiset kaksoset Tiia Strandell, rahoitusalalla, asuu Kirkkonummella, kolme lasta Tomi Ryöppy, kattourakointialalla, asuu Kotkassa

Kaksosten välinen sisaruus on taistelua hyvässä ja pahassa.

KOKSin historian ensimmäiset kaksoset Tiia Strandell ja Tomi Ryöppy syntyivät loppiaisena 1969. Viidessäkymmenessä vuodessa on moni asia muuttunut esimerkiksi raskauden seurannassa ja vastasyntyneiden hoidossa.

Leena Sandberg-Ryöppy oli 23-vuotias ensisynnyttäjä, joka ei tiennyt odottavansa kaksosia. Tuohon aikaan ei ollut ultraääntä käytössä. ”Itse ihmettelin paljosta vilskeestä, että voisiko vauvoja olla kaksi, mutta KOKSin äitiyspoliklinikalla sanottiin, että ei siellä ole.”

Joulukuussa 1968 Leena ja miehensä Seppo J Ryöppy saivat luvan lähteä joulun viettoon Keski-Suomeen, koska laskettuun aikaan oli yli kaksi kuukautta ja vauva voi hyvin. Siellä synnytys kuitenkin käynnistyi. ”Jämsän aluesairaalassa pyysin ottamaan röntgenin, että mahtuuhan vauva varmasti syntymään, ja siellä lääkäri totesi, että täällähän näkyy kaksi päätä!”

Keskos- ja kaksosraskauden vuoksi synnytys ohjattiin omaan keskussairaalaan. Sattumalta sairaalan kuin enteeksi valitsemat vaaleansininen ja -punainen viltti sekä kätilö pakattiin Leenan kanssa ambulanssiin ja matka Kotkaan alkoi.

Synnytysvalmennukseenkaan nuoripari ei ollut vielä ehtinyt. ”En kuitenkaan osannut pelätä yhtään, mikä oli nuoruuden etua”, Leena toteaa. Myös Seppo sanoo, ettei osannut hermoilla. Keskussairaalalla lääkäri Matti Mandelin sai tiedon kaksossynnytyslähetyksen saapumisesta ja jäi työvuoron päättymisen jälkeen odottamaan tulijoita.

ISÄ KOTIJOUKOISSA

”Jäin vähän hämilläni sairaalan pihalle, kun ambulanssi lähti ja näin hetken aikaa vain sen perävalot. Lähdin sit-

ten itsekin ajamaan kotiin päin”, Seppo muistelee. 250 kilometrin matkan jälkeen hän meni neuvontaan kyselemään tilannetta, mutta hänet lähetettiin kotiin. ”Siihen aikaan ei isällä ollut mitään asiaa pitämään vaikkapa kädestä tai lohduttamaan. Tässä on eroa, jos vertaa vaikkapa Tiian kolmeen synnytykseen, joissa kaikissa puoliso on ollut mukana”, Leena toteaa. ”Menin kotiin ja olin mielestäni yllättävän rauhallinen, mutta rauhallisuus alkoi kärsiä, kun sukulaiset soittelivat ja sanoivat, että ’ole huoleti kaikki menee varmasti hyvin’ ”, Seppo kertoo. Synnytyksessä ei ollut käytössä kivunlievitystä, mutta kaikki meni hyvin ja kaksoset syntyivät loppiaisena aamuneljän jälkeen vartin välein. ”Herrasmiehenä annoin siskon syntyä ensin”, Tomi virnistää. Seppo oli mennyt nukkumaan ja heräsi klo 4.30 puhelimen soittoon. ”Voi sitä iloa ja riemua, kun Leena soitti, että terveet tyttö ja poika olivat syntyneet!” ”Synnytyksen jälkeen maistui kyllä kahvi ja voileipä”, Leena naurahtaa.

LASISEINÄN TAKAA

Seppo-isä pääsi katsomaan pienokaisia lasiseinän takaa vierailuaikaan kello 15. Reilun kahden kilon painoiset vauvat aloittivat elontaipaleensa Keskolan lämpökaapeissa. “Nykyään kaksoset laitettaisiin samaan kaappiin”, Tiia toteaa. Molemmat vanhemmat pääsivät katsomaan pienokaisia vain tarkkoina vierailuaikoina. ”Lämpökaapeissa ei vauvoihin saanut koskea eikä myöhemminkään sylissä saanut pitää tai hoitamiseen osallistua”, Leena muistelee. Hoitaminen oli tuolloin hoitajien tehtävä.

Vaikka imetys ei ollut mahdollista, niin äidinmaidon antamiseen kannustettiin. Leena pumppasi monta kuukautta pienokaisille maitoa. ”Joka päivä ajoimme sairaalalle viemään ison limskapullollisen maitoa ja katsomaan vauvoja.”

Tiialle tehtiin KOKSin historian ensimmäinen verenvaihto korkeiden bilirubiiniarvojen vuoksi muutama päivä syntymän jälkeen. ”Meiltä ei kysytty mitään, vaan kerrottiin että sellainen toimenpide oli tehty”, vanhemmat muistelevat. 50 vuodessa on potilaiden ja huoltajien vaikuttamismahdollisuus hoitoon kasvanut.

NAAMAT VASTAKKAIN

Odotetut vauvat joutuivat odottamaan kotiinpääsyä jonkin aikaa. Tiia oli sairaalassa pari kuukautta synnytyksen jälkeen, Tomi pääsi kotiin kuukautta aiemmin. ”Kaaostahan se aluksi oli, kun ei ollut mitään kokemusta. Tomin kanssa harjoittelimme”, vanhemmat muistelevat. ”Välillä ei tiennyt oliko yö vai päivä”, Leena toteaa.

Tuohon aikaan ei ollut minkäänlaisia isyyslomia ja äitiyslomakin oli maksimissaan kolme kuukautta. Koska kaksoset joutuivat olemaan pitkään sairaalassa, oli Leenan ainoa mahdollisuus irtisanoutua. ”Myöhemmin minut kyllä pyydettiin takaisin samoihin töihin.” Nykyään monikkoperheiden on mahdollista pitää pidempi vanhempainvapaa kuin yhden lapsen synnyttäneillä.

Pieninä kaksoset herättivät ihmetystä ja ihastelua. Kaksosrattailla ulkoiltiin paljon ja myös parvekkeella nukuttiin naamat vastakkain. Leena oli kaksosten kanssa kotona vuoden ikäisiksi asti ja sen jälkeen lapsilla oli oma hoitaja.

SISKO JA SEN VELI

Kaksosten lapsuus oli perusturvallista yhdessäoloa. ”Olemme taistelleet sekä hyvässä että pahassa, kuten sisarusrakkauteen kuuluu”, Tiia toteaa. ”Minä juoksin vessaan ja vedin äkkiä oven lukkoon, ettei Tiia päässyt sinne”, Tomi muistelee. Leikki-iässä heistä oli aina kaverit toisilleen. ”Kumpikaan ei osannut yhteen aikaan sanoa ärrää, mutta Tiia opasti siinä silti tomerasti veljeään”, Leena nauraa.

Lapsuuteen ja nuoruuteen mahtui paljon urheiluharrastuksia. Kesien kivat muistot syntyivät mökillä. ”Tiia pyysi Tomia, että ’tuu nyt, ni aletaan leikkiä äitiä ja isää’, mihin Tomi totesi, että ’joo, mutta isä lähtee nyt ongelle’”, Leena kertoo. ”Olimme tyypillisiä 70-luvun avain kaulassa -lapsia”, Tiia ja Tomi toteavat. Kaikki lähikulmien lapset leikkivät aamusta iltaan yhdessä käyden vain välillä syömässä. Kaveripiirit olivat yhteisiä ja niihin mahtui paljon eri-ikäisiä lapsia. Koulussa kaksoset olivat viidennelle luokalle asti samalla luokalla. Yläasteella kaksoset olivat enemmänkin kuten sisko ja veli kuin kaksoset. ”Kerran kotitalousopettaja kyllä kysyi, että

olemmeko identtiset kaksoset, mihin vastasin vain että mitäs luulet?”, Tomi muistelee. Lukiossa oli paljon muitakin kaksosia, niin tyttöjä kuin poikiakin, joten Ryöpyn kaksoset eivät olleet enää harvinaisuus.

TYÖN SANKARIT

Työ on ollut koko perheelle aina tärkeä asia. Tästä vanhemmat ovat antaneet mallia: Seppo-isä on tehnyt koko ikänsä töitä sähköalalla ja Leena-äiti pankissa. Ahkeruus ja reippaus ovat olleet hyveitä, joiden makuun kaksosetkin pääsivät jo teini-iän kesätöistä alkaen.

Vuodet veivät kaksoset maailmalle: Tiia lähti au pairiksi Yhdysvaltoihin ja Tomi armeijan kautta YK-joukkoihin mm. Libanoniin. Sittemmin Tiia asettui pääkaupunkiseudulle rahoitusalalle ja Tomi on palannut Kotkaan liikunta- ja valmennusharrastusten sekä kattourakointihommien pariin.

Megalomaanista viisikymppisten juhlimista ei ole luvassa. Tiia aikoo lähteä perheen kanssa Malediiveille synttäreiden aikaan ja Tomilla ei suunnitelmia vielä ole. ”Muistan, kun Seppo täytti 50 ja soitti äidilleen. Silloin ajattelin, että toivottavasti itse saan olla lasteni elämässä ainakin siihen asti, kun he täyttävät 50”, Leena toteaa. Tämä haave on onneksi täyttynyt – ja Ryöpyillä on mahdollisuus nauttia onnellisista yhteisistä hetkistä jo kolmen sukupolven kesken.

Leenan mielestä 50 vuodessa huonompaan suuntaan yhteiskunnassa on mennyt perheiden läsnäolo. “Vaikka vanhemmat voivat olla enemmän kotona, niin ollaanko oikeasti läsnä? On surullista, kun kännykkään uppoutuminen vie aidon yhteyden ja keskustelun.” Haminan tyttö Leena ja Kotkan poika Seppo ovat säilyttäneet tiiviin yhteyden jo pian kuusikymmentä vuotta.

Ovenripoja valitsemassa

Natoni Viipurin lääninsairaalan viimeinen ylihoitaja ja sairaanhoitajakoulun opettaja Helvi Sipari suunnitteli tri Fransaksen kanssa tulevaa keskussairaalaa. He eivät aina hyväksyneet arkkitehdin piirustuksia eivätkä aina olleet samaa mieltä keskenäänkään. Eräänä viikonloppuna natoni tuli kylään ovenripoja kassissaan. Valitsimme niistä yhdessä sopivimman mallin tilaukseen. Sitten seisotettiin minua, 162 senttistä, oven pielessä ja mitattiin miten korkealle ripa tuli sijoittaa, että hoitajat voisivat kyynärpäilläänkin oven avata. Olin sopivan mittainen sekä pienille että pitkille hoitajille. eeva sipari

Traktorilla kerroksiin

Rakennusvaiheessa 1967 20-vuotias Erba Rockas ajoi traktorilla sairaalan alueelle pystytetystä betonitehtaasta betonia. Hän joutui myös hieman erikoiseen traktoritehtävään. Valutöiden seurauksena oli sairaalan 4. kerroksen pohjoispäähän kasautunut niin paljon puutavaraa, ettei sitä kaikkea voitu käsityönä viedä ulos.

Tilanne ratkaistiin seuraavasti. Nosturi pystyi nostamaan vain peräkärryn 4. kerrokseen. Niinpä Rockas ajoi Nuffield-traktorin äskettäin valettuja portaita pitkin ylös. Niitä samoja portaita, joita käytämme täällä töissä kulkiessamme, mutta silloin ei ollut betonin päällä vielä muovimattoja tms. Puutavara kuormattiin käsipelillä peräkärryyn ja Rockas peruutti kärryn traktorilla eteläpäädyn aukolle, jonka kautta puutavara saatiin pudotetuksi alas. erba rockas • kirjannut ilkka pieninkeroinen

Tarkastuskierroksella

Meitä varmistajia oli liikkeellä kolme: ylihoitaja Ritva Löyttyniemi, talouspäällikkö Pentti Rissanen ja minä. Hoitohenkilökunta aloittaisi huomenna 9.1.1968 aamulla. Ajanmukainen poliklinikka oli siisti eikä katselmuksessa havaittu mitään erityistä. Olin ylpeä ja jännittynytkin. Viimeistellyt työskentelytilat herättivät luottamusta. Vuodeosastollakin oli kaikki viimeisen päälle. Olimme tyytyväisiä. Jospa vielä testataan uusi pikahissi, ainutlaatuinen tuolloin Kotkassa. Kutsuimme hissin ja astuimme sisään. Hissi lähti ja pysähtyi kerrosten väliin. Se ei suostunut liikkumaan. Painoimme hälytysnappia ja istahdimme lattialle. Odotusta kesti lähes tunnin, kunnes valvomon työntekijä päästi meidät pinteestä. Kaikki oli sittenkin kunnossa! pentti viljanen • toimistonhoitaja

rakennustyömaalla

1967

Lippu salkoon 4.10.

Lippu vedettiin salkoon ensimmäisen kerran harjannostajaisten jälkeen. Rakennustoimikunta vastaanotti valmistuneen keskussairaalan urakoitsijalta toimikunnan puheenjohtajan, eduskunnan ensimmäisen varapuhemiehen, Veikko Kokkolan johdolla.

1967

Avointen ovien päivä

Joulukuussa 1967 avointen ovien päivänä kaikilla halukkailla oli mahdollisuus tutustua ennalta sairaalaan. Taustalla oli ennen kaikkea myönteisen ilmapiirin luominen.

Keskussairaala oli suuri työnantaja paikallisiin oloihin ja se luonnollisesti kiinnosti ihmisiä.

Minusta tulee sairaanhoitaja

Minulla oli lapsena tapana käydä sairaalassa ajelemassa hisseillä ja seurailemassa ohi kulkevien, lähinnä hoitajien toimia. Ihailin heidän työasujaan. Sairaanhoitajilla oli valkoiset mekot ja apuhoitajilla vaalean keltaiset. Ihailin myös kaunista rakennusta ja haaveilin siellä työskentelystä. Tiesin jo silloin, että minusta tulee sairaanhoitaja.

Nyt olen työskennellyt KOKSissa 30 vuotta. Edelleen haluan olla sairaanhoitaja ja olen iloinen, että saan työskennellä täällä. nina kauttonen • sairaanhoitaja

Sinne jäivät nielurisat

Olin aivan alkumetreillä nielurisaleikkauksessa Keskussairaalassa.

Tri Appelberg oli puukkomac’ina. Hän puheli toimituksen aikana: ”Minä en ole niin kaunis mies, mutta yritä katsoa, pidä silmät auki.” leena reinhardt • potilas

1968

Kotkan keskussairaala avasi ovensa 9.1.

1968

Ensimmäinen imukupilla syntynyt vauva

1969

Ensimmäiset kaksoset syntyivät

1969

Neil Armstrong astui Kuun pinnalle

1971

Ensiapupoliklinikka otettiin käyttöön, ensimmäiset neloset syntyivät

1972

Tahdistinasennukset aloitettiin ja Kansanterveyslaki astui voimaan

Turvallinen olo

1971 minut siirrettiin Töölön sairaalasta KOKSiin toipumaan autokolarista. Sairaala oli siisti, valoisa, avara. Ystävällisillä hoitajilla oli aikaa viedä sängyllä aulaan katsomaan telkkaria. Jouluna kirurgi kävi tervehtimässä kädestä pitäen. Jumppari-Mia opetti uudelleen kävelemään tiukasti, mutta ystävällisesti. Oli turvallinen olo!

15 vuotta myöhemmin käytävällä oli potilaita peteineen. Kuuden hengen huoneessa oli 8–9 sänkyä. Vanhempi hoitaja pyysi nuorempaa: ”Tule avuksi, käännetään tää potilas.” ”Lähden kahville”, nuorempi totesi ja lähti. Ei ollut enää turvallinen tunnelma. 2000-luvun alussa yli 90-vuotias isäni ”asui” liinavaatevarastossa. Sairaala oli jäänyt pieneksi. En tiedä tästä päivästä, asun muualla. Kuitenkin kiitollisena muistellen! potilaana eri vuosikymenillä

Paljon tulee muistoja mieleen

Oli joulu. Nuori hoitaja oli maalannut käytävän päätyikkunaan kauniin, elävän kuvan seimen tapahtumista. Iäkäs rouva lähestyi päiväkävelyllä teosta, kääntyi ympäri ja sanoi: ”Olisin menny pidemmälle, mutta kun siellä on tuo rakasteleva pari.” Vaikuttava kuva.

Olin yövuorossa, aamu oli käsillä. Ihmiset heräilivät. Eräs rouva meni toilettiin ja juuri sillä hetkellä Kyminlinnan ammusvarasto pamahti ilmoille. Rouva tuli pikaisesti käytävälle: ”Mikä se räjähti? Kunhan ei vaan ollut kaljatehdas.” Hänellä oli vetoa asiaa kohtaan. perushoitaja 1968– 2001 • muistot silmätautien osastolta

Anneli Rauhasalo eläkkeellä

1969 erikoissairaanhoitaja silmätautien osasto • KOKS 1970 osastonhoitaja ortopedia • KOKS 1974 johtava hoitaja terveyskeskus Kotkan kaupunki 1976 johtava ylihoitaja • KOKS 1989–2009 hallintoylihoitaja Sairaanhoitopiiri

Mene incepto decistere – Minäkö muka hellittäisin.

Aina aikaa potilaille

Anneli Rauhasalon 40 vuotta kalliolla sisälsivät nuoruuden huumaa, vastuuta, johtajuutta ja erityisesti yhdessä tekemistä.

Ihmiset ovat yhä toimeliaan eläkeläisen voimavara. ”Olimme silloin kauhean nuoria, työyhteisö oli mahtava, paikat kauniita ja siistejä, järjestelmät toimivat.

Meillä oli upea työpaikka, mikä nosti rinnan rottingille.” Näin kuvailee kesällä 1969 Kymenlaakson keskussairaalassa (KOKS) käynnistynyttä työuraansa Anneli Rauhasalo.

Työ tutun ylilääkäri Matti Kaivosen huomassa pikkutarkkaa toimintaa vaativalla silmätautien osastolla oli antoisaa. Henkilökuntaa oli riittävästi, paljon uutta kehitettiin ja saatiin Suomen ensimmäinen laseri. ”Hierarkia ja byrokratia oli tiukkaa, esimiehiä ei sinuteltu, vaan teititeltiin.”

Siirtyminen ortopediaan ja osastonhoitajaksi oli nuorelle naiselle haasteellinen paikka. Opeteltavaa riitti muun muassa käsikirurgiassa, joka oli siihen aikaan harvinaista Suomessa. Potilaat viipyivät osastolla pitkään, esimerkiksi lonkkaproteesin kanssa kului viikosta kahteen. ”Nuorille ihmisille sattui paljon moottoripyöräonnettomuuksia, joista aiheutui avomurtumia. He olisivat tarvinneet yhtä lailla henkisen kantin hoitamista.”

Kun ensimmäinen totaaliproteesi tuli käyttöön vuonna 1973, oli aivan ihmeellistä, kun sen saanut mies nousi seuraavana päivänä ylös sängystä. Rauhasalo painottaa sen aikaista kokonaisvaltaista hoitoa, jonka kohteena olivat enimmäkseen työikäiset, toisin kuin nyt. ”Potilaille oli aina aikaa. Ehdimme tulla tutuiksi heidän kanssaan, kun hoitoajat olivat pitkiä.”

HALLINTOHOMMIA

Hallinnon tutkinnon suorittaminen vei Rauhasalon välillä toviksi Kotkan kaupungin töihin, mutta jo 29-vuoti-

aana hän palasi KOKSiin johtavaksi ylihoitajaksi. ”Aika haipakkaa piti elämässä. Meillä oli tarkoitus, että kun olemme olleet 10 vuotta naimisissa, meillä on omakotitalo, perhe ja kolme lasta. Kolmannen lapsen syntymä meni neljä päivää yli.”

KOKS vaihtui silloiseksi sairaanhoitopiiriksi, kun Rauhasalosta tuli sen hallintoylihoitaja. Sitä ennen hän oli suorittanut terveystieteiden maisterin tutkinnon ja kun tohtorin tutkinto jäi vaivaamaan, hän väitteli myöhemmin vielä tohtoriksi aikansa kuluksi. ”Nautin opiskelusta työn ohessa. Aina voi oppia uutta ja tutustua uusiin ihmisiin.”

Käytännölliseksi hallintoihmiseksi itseään kuvaileva Rauhasalo teki töitä sen eteen, että paras osaaminen oli käytössä joka työssä. Se tarkoitti, että hoitaja teki hoitajan töitä. Ihmiset ovat olleet Rauhasalolle aina läheinen ja tärkeä voimavara. ”Yhdessä tekeminen ja kanssakäyminen lähentää ihmisiä. On antoisaa olla yhteydessä monien vuosien jälkeen.”

ILOISTA ELÄMÄÄ

Rauhasalo jatkaa valitsemallaan tiellä myös eläkepäiviensä viettoa. Kalenterissa on runsaasti merkintöjä eri tapahtumista, joissa hän tapaa paljon ihmisiä, myös entisiä työkavereita. ”Vietän eläkeläisen iloista elämää ja nautin ihmisten seurasta.”

Terveyden edistämisen eteen runsaasti työtä tehneenä hän elää niin kuin opettaa. Ulkoilu, luonnossa liikkuminen, jumpparyhmät, yhdistystoiminta, kuorolaulu ja pianon soittaminen pitävät kehon ja mielen virkeänä. Koti on yhä Aittakorvessa ja ”toista kotiaan” hän muistelee lämmöllä. ”40 vuotta kalliolla oli hienoa aikaa. Olin aina hyvin työorientoitunut, tulosta piti tulla sekä aikaa tärkeille tehtäville ja ihmisille löytyä.”

Iso paha susi

Äitini työskenteli KOKSissa ja niinpä me saimme osallistua KOKSin 10-vuotisjuhliin. Siellä esitettiin lastenteatteri Iso paha susi. Vieläkin muistan, miten jännää se oli, kun susi puhalsi ja puhkui. Olin silloin 4-vuotias eli mieleenpainuvaa ja vaikuttavaa teatteria! minna labbas • työntekijän tytär

Isin sairaala

KOKS, Kymenlaakson keskussairaala ja Carea ovat kulkeneet mukana elämässäni 38 vuoden ajan. Synnyin siellä helmikuussa 1980.

Eräät varhaisimmista lapsuusmuistoistani ovat ”lääkärinkierrot” isäni kanssa 80-luvun alussa. Isäni ollessa sisätautien takapäivystäjä halusin iltaisin ja viikonloppuisin hänen mukaansa sairaalalle.

Isän tehdessä kiertoa sydänvalvonnassa minut istutettiin keskusvalvontamonitorien eteen hoitajien työpöydän taakse. Yläasteikäisenä vannoin, ettei minusta tule ”isona” mitään sellaista, joka työskentelee sairaalassa.

Kuinkas sitten kävikään! Lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja muutaman mutkan kautta päädyin carealaiseksi hoitajaksi leikkausosastolle. Myös omat kolme lastani ovat syntyneet Careassa ja saaneet mitä parhaimman alun elämään. Mieheni aloitti työskentelyn Carean palveluksessa tänä vuonna eli meidän perhe on erittäin vahvasti carealainen! Carea on tuonut niin lapsuuteni perheelle kuin omallenikin leivän pöytään, elinikäisiä ystäviä, kohtaamisia joita ei koskaan unohda, hienoja alkuja elämään, kauniita viimeisiä hetkiä, uuden oppimista, itkua ja naurua. Se rakennus, jota lapsena kutsuin isin sairaalaksi, kulkee nykyään nimellä ”äidin sairaala” ja joka kerta kuullessani sen lasteni sanomana sydämen valtaa lämpö ja ylpeys. salla ahlfors os . erkinheimo • sairaanhoitaja

Täyden kuun aikaan

Opiskelin lääketiedettä 1980-luvulla ja olin kaksi kesää KOKSissa kesäkandina. Ei ollut kännyköitä, taskussa pidettiin tupakka-askin kokoista hakulaitetta. Kirurgialla oppi paljon, varsinkin ensiavussa.

Mikään ei voittanut kokenutta hoitajaa! Kerran täyden kuun aikana tuli neljä umpisuolen tulehdus -epäilyä. Takapäivystäjä, urologi Olavi Sarsila leikkasi kanssani. En ollut aiemmin yksin näitä leikannut.

Kaksi umpisuolta leikattuamme Sarsila sanoi: ”Minä lähden nyt kotiin, leikkaa sinä loput!” Ja niin tapahtui – hyvin meni. kesäkandi

uudella teho-osastolla

1972

Lasse Virén voitti kaksi olympiakultaa Münchenissa

1975

Henkilöstöpula

Henkilöstöpulan vuoksi jouduttiin kirurginen osasto pitämään kiinni lähes puolen vuoden ajan.

1975

Vietnamin sota päättyi

1978

Keskussairaala 10 vuotta

Juhlia vietettiin avoimien ovien päivänä 9.1.1978.

1980

Keskussairaalassa pestiin 515 473 kiloa pyykkiä

1980

Suuri ikkunaremontti

1980-luvun ikkunaremontti toi mukavuutta ja energian säästöä.

1981

Urho Kekkonen luopui presidentin virasta

röntgenissä

Happikaapin pieni tyttö heräämössä

1981

Prinssi Charlesin ja Dianan häät televisioitiin Häitä seurasi yli 750 miljoonaa televiosiokatsojaa.

1982

Markka devalvoitiin

1982–1994

Mauno Koiviston presidenttikausi

1984

Uudistuksia sairaalassa

Radiologiaan hankittiin kokovartalotietokonetomografialaite ja gammakamera uusittiin. Tuberkuloosin hoito siirtyi keskussairaalalle ja nimettiin keuhkosairauksien poliklinikaksi. Kuntoutustutkimusyksikkö aloitti ja apuvälinevarasto luotiin. Kirurgiassa avohoitoleikkaukset lisääntyivät.

1986

Tshernobylin ydinvoimala räjähti

1988

Oikeuslääketieteellinen toiminta alkoi patologian osastolla

Synnyin syksyllä 1968 ja päädyin aivan uuteen happikaappiin huonokuntoisena. Kolmen viikon hoidon jälkeen pääsin sieltä pois ja lastenosaston kautta kotiin. Olin kyseisen happikaapin ensimmäinen käyttäjä ja sain siitä pahvisen kortin muistoksi.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin olin sairaanhoitajaopiskelijana lastenosastolla. Siellä iäkkäämpi lastenhoitaja esitteli meille vanhaa happikaappia ja kertoi aina muistavansa sen pienen tytön, joka siinä elämäänsä aloitteli. Monesti hän kertoi miettineensä, miten heiveröinen tyttö on elämässään selvinnyt. Nostin käteni ylös, ja kerroin olevani se tyttö. Kortistani tarkastettiin vielä happikaapin numero, ja se täsmäsi. Itkuhan siinä molemmilta pääsi kun halattiin. salla halinen • sairaanhoitajaopiskelija

Vaikutusta ammatinvalintaan

Jouduin 1980-luvun alkupuolella 15-vuotiaana vakavaan onnettomuuteen. Minut siirrettiin lyhyen teho-osastojakson jälkeen viidenteen kerrokseen odottamaan leikkausta. Ensimmäinen heräämiseni viidennessä kerroksessa on jäänyt ikuisesti mieleeni. Päähän kohdistuneen voimakkaan iskun johdosta silmäni olivat muurautuneet kiinni ja olin saanut kasvohalvauksen. Tajuihin tullessani muistin onnettomuuden, mutta en nähnyt kuin pimeyttä. Olenko hengissä vai siirtynyt tuonpuoleiseen? Hetken hereillä oltuani sain hieman raotettua silmiäni. Näin ikkunanpielen, sinistä merta ja vihreitä männyn latvoja – Herran kiitos, olin hengissä. Millään muulla ei sillä hetkellä ollut merkitystä.

Parannuin lääkärin ennustetta nopeammin ilman leikkausta.

Jopa kasvohalvaus parani tehokkaan sähköakupunktion avulla täysin. Hoito oli tehokasta ja henkilökunta ystävällistä. Huoneeseen myöhemmin majoitetut kaksi aikuista herrasmiestä vaikuttivat jopa positiivisesti ammatinvalintaan. Aikuisten duunarimiesten vakuuttelu, että kannattaa mennä lukioon oli vanhempieni vakuuttelua tehokkaampaa. Aiempi täysin kielteinen suhtautuminen muuttui kolmen viikon KOKSissa olon aikana – sillä oli merkitystä koko loppuelämäni suuntaan. onnettomuudesta selvinnyt nuori mies

Kari Hassinen eläkkeellä

1980-luvulla Kymen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysasioiden osastopäällikkö 1989–2015 Sairaanhoitopiirin johtaja ja kuntayhtymän toimitusjohtaja

Paras on hyvän pahin vihollinen.

Johtamisen konkari

Kari Hassinen on nähnyt johtajan roolissa Kymenlaakson sairaanhoidon monet vuosikymmenet.

Hän on kyennyt säilyttämään kaiken ytimessä kuitenkin aina sen tärkeimmän: asiakkaan, potilaan.

Hassisen alkuvuosina lääninhallitus jakoi lupia laitehankintoihin ja saneerauksiin. ”Mulle-sulle-mentaliteetti näkyi keskussairaalan ja aluesairaalan välillä, mutta investointeja pystyttiin kuitenkin tekemään.” ”Jännitteet maakunnan sisällä ovat valitettavasti hidastaneet vuosikymmenien aikana kehitystä aika paljonkin, hän toteaa. Keskussairaalassa on tehty vain yksittäisiä tilojen korjauksia ja kokonaisvaltainen kunnostus on jäänyt hännänvedon jalkoihin – potilaiden ja henkilökunnan haitaksi”, Hassinen toteaa. Sairaalatoiminta on myös kärsinyt suunnittelemattomista siirroista Etelä- ja Pohjois-Kymenlaakson välillä ja henkilökunta on joutunut niissä tilanteissa venymään.

Haasteita toimintaan ovat tuoneet kuntien tiukat rahahanat ja niiden myötä kiristyvä talous. ”Tämä alkoi laman myötä 1990-luvulla ja jatkunut siitä asti.

Koen, että Kymenlaakso on kuitenkin pärjännyt kohtuuhyvin valtakunnallisissa vertailuissa.” Hassinen on itse ollut keskussairaalalla myös potilaana. ”Silloin tajuaa, että lehtikirjoittelut on vain pientä pintavaahtoa – hoito meillä Kymenlaaksossa toimii hyvin.”

ETUJOUKOISSA

Keskussairaala on kuitenkin aina ollut vilkas kehittymään nimenomaan yksiköiden ja toiminnan kautta.

Yksi merkittävä muutos vuosikymmenten varrella on ollut perinteisen hoitaja-/lääkärijaon joustaminen. ”2000-luvulle tultaessa yksiköille annettiin paljon päätösvaltaisuutta ja sitä myötä vastuuta kehittämisestä ja delegoinnista. Tämä toi paljon uudenlaista kehitystä.”

2000-lukua leimasi erityisvastuualueiden eli ns.

ERVA-alueiden muodostuminen. ”Yhteistyö Helsingin alueen sairaanhoitopiiri HUS:n kanssa on pelannut hyvin. Laaja erikoissairaanhoito vaatii hyvää yhteispeliä erityis- ja perussairaanhoidon välillä.” Tällä vuosituhannella myös hoitoajat ovat merkittävästi lyhentyneet ja polikliininen hoito on päässyt kunnolla vauhtiin.

Sairaanhoitopiiri oli Hassisen luotsaamana etujoukoissa yhdistämässä sosiaalipalveluita yhteisen kuntayhtymän alle. Vuonna 2010 kuntayhtymän nimeksi otettiin Carea. ”Lyhyellä nimellä haluttiin helpottaa kuntayhtymästä puhumista. Nimeä käsiteltiin eduskunnan

oikeusasiamiehellä asti ja se sai puhtaat paperit.”

Myös ICT:n kehittämisessä tehtiin paljon töitä ensimmäisten joukoissa jo 90-luvulta alkaen. Yksi onnistunut asia oli sairaanhoitopiirin organisointi 2000-luvulla siten, että Sairaalapalvelut (laboratorio ja kuvantaminen), Sairaala-apteekki ja kiinteistöstä vastaava Kastek muodostettiin liikelaitoksiksi. Tämä toi yksiköille vastuun ja vapauden mm. laiteinvestointeihin ja kannattavuuteen.

YHTEISTÄ HYVÄÄ

Omaksi tärkeimmäksi erävoitokseen Hassinen kokee juuri ennen eläkkeellejäämistä nuijittua investointipäätöstä keskussairaalan kehittämiseksi. ”Isojen päätösten aikaansaaminen vaatii pitkää pinnaa ja valtavaa valmistelua.”

Millaisia terveisiä Hassinen lähettää nykyisille päättäjille ja sairaalan vastuunkantajille? ”Luottakaa ihmisten ja organisaatioiden väliseen yhteistyöhön ja nuorempaan osaajapolveen. ’Paras on hyvän vihollinen’ – ei voi ajaa vain omaa parasta, vaan tehdä yhteistä hyvää. Ihmisen ja potilaan tulee olla aina keskiössä.” ”Ja koittakaa kestää!”, Hassinen naurahtaa. ”Julkinen puoli vaatii hyviä hermoja.” Kuinka konkari suhtautuu tulevaan Kymsoteen, joka yhdistää laajasti Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelut yhdeksi kuntayhtymäksi? ”Hyvä että vihdoin saavat aikaiseksi!”, hän kiteyttää.

Kymenlaaksolaisilta Hassinen toivoo tukea omille sote-palveluille ja omalle keskussairaalalle. ”Omien tukeminen on paras tapa taata palveluiden pysymisen täällä. Ja toivon ymmärrystä myös hoidon keskellä: julkisella puolella kiireellisimmät potilaat hoidetaan lääketieteellisessä järjestyksessä arvioiden, joten kohtuullinen odotus kannattaa.”

Sairaanhoitopiirivuosina johtajan rooliin kuului ottaa joka syksy ”turpiin budjetissa”. Nyt syksykuvioihin on ansaitusti kuulunut leppoisampia eläkehetkiä. ”Välillä pomon kuuluu olla myös sylkykuppina, mutta on tärkeää pitää asiat asioina. Kymenlaaksossa on mielestäni yksinkertainen ja mukava tapa tehdä töitä.

Asioista puhutaan suoraan eikä selän takana.”, Hassinen toteaa. ”Kaiken kaikkiaan vuodet olivat mukavia.

Parasta oli työkaverit, ystävät ja luottamushenkilöt, joiden seurasta saan nauttia edelleen.”

Lamavuosista kuntayhtymien aikaan 1990-luvulla keskussairaala kävi organisaation kehittyessä läpi suuren murroksen. Taloudelliset paineet ja halu muuttaa hoitokäytäntöjä olivat suuret, minkä seurauksena mm. avohoitopalvelut lisääntyivät.

2000-luvulla muodostettiin yliopistosairaaloiden erityisvastuualueita tukemaan erikoissairaanhoidon palveluiden toteuttamista. Poliklinisen hoidon lisääntyminen ja hoitoaikojen lyhentyminen muuttivat monen sairaalakokemusta.

2010 Kymenlaaksossa syntyi nykyinen erityishuollon ja erikoissairaanhoidon kuntayhtymä, joka sai nimekseen Carea. Sähköisten palveluiden kehittäminen sekä uuden sairaalan investointi ja rakentaminen ovat näkyneet 2010-luvun arjessa.

Vuonna 2019 toimintansa aloittaa Kymsote, joka yhdistää laajasti Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelut yhdeksi kuntayhtymäksi.

Yöpaikka

Vuonna 1994 silloinen elämänkumppanini loukkaantui hengenvaarallisesti autokolarissa ja sai KOKSista kivunhoidon sekä yöpymisen ennen Töölön sairaalaan siirtymistä. Teholla meni aikaa. Mieleeni jäi ikuisiksi ajoiksi ystävällinen hoitaja, joka järjesti minulle yöpaikan sairaalasta. En olisi pystynyt enkä jaksanut liikkua, saati järjestää yöllä kyytiä Kouvolaan. Muistan sen läpi elämäni. susanna floman • omainen

Tuoreet ompeleet

1990-luvun lopulla pienen poikani piti mennä päiväkirurgiseen leikkaukseen KOKSiin. Lähdimme aamulla bussilla Haminasta. Oli syksy, vettä satoi kaatamalla ja bussi sai aikaan valtavat roiskeet osuessaan rapakoihin. Minua jännitti leikkaus, mutta poika hihkui veden lentämisestä! KOKSissa kaikki sujui hyvin. Sain olla läsnä kun poika nukutettiin. Hän katseli luottavaisena katossa olevaa hauskaa kuvaa ja ”lentäjän maski” laitetiin kasvoille. Sitten minun piti poistua.

Pääsin taas lapsen luo heräämishuoneessa. Siellä hän vielä nukkui ja istuin hänen vierellään. Murre-koira, unilelu, oli hänen kainalossaan. Se sai olla mukana leikkaushuoneessa. Katselin Murrea ja yhtäkkiä huomasin, että pikku repeämää Murren selässä ei enää ollut! Otin Murren käsiini ja kas vain, repeämässä oli tuoreet ompeleet karkealla langalla. Kirurgi Riikonen oli ommellut senkin. Siitä jäi lähtemätön muisto empatiakyvystä, luovuudesta ja tilannetajusta. aila muurinen • pienen potilaan äiti

Luontoäidin saattelemana

Omien lasteni syntymä, luontoäidin saattelemana. Esikoisemme kun syntyi, satoi maahan paksu ensilumi. Keskimmäinen lapsistamme syntyi kovan ukkoskuuron saattelemana. Ja nuorin lapsistamme saapui rajun syysmyrskyn aikaan. Näitä tuli katseltua ikkunasta pieni nyytti sylissä. Kätilömme kahdesta vanhimmasta lapsesta oli jotain aivan huippua. Rennon letkeä, luottamus oli suuren suuri – nyt ollaan hyvissä käsissä.

Kiitos siis näin vuosien jälkeenkin Seija Vikman! Nuorimman kohdalla myös toisen ”vanhimman” kätilön käsissä. Ero teidän vanhojen konkareiden ja nuorempien välillä on kuin yö ja päivä. äiti

päiväkirurgia

1989

Keskussairaalasta sairaanhoitopiiriksi

1989

Berliinin muuri murtui

1989

Sädehoito-osasto ja -bunkkeri valmistuivat

1990

Päiväkirurgia

1990-luku toi mukanaa päiväkirurgian, jonka osuus toimepiteistä kohosi noin 30 prosenttiin.

1991

Henkilökunta suurimmilaan Henkilöstöä oli yhteensä 838.

1991

Neuvostoliitto hajosi

1993

Sairaalan toiminta laajenee

Laajennusosa ja korjatut leikkaussalit valmistuivat 1993. Valtionosuuslainsäädäntö muuttui siten, että jatkossa kaikki rahoitus myös investointien osalta tuli jäsenkuntien vastuulle.

korvapolilla

apulaislääkäri tutkii keskoslasta

1993

Lastenosastojen tuki ry perustettiin

Yhdistys on toiminut keskussairaalan lastenosastojen potilaiden hoitomahdollisuuksien ja -olosuhteiden, kuntoutuksen ja kehityksen tukemiseksi, antanut vanhemmille tietoa sairauksiin liittyvistä asioista ja tukenut heitä henkisesti. Yhdistys on myös tukenut hoitohenkilökunnan koulutusta ja tutkimustyötä. Kiitos tärkeästä työstänne, yhdistys & tukijat!

1994

Estonia upposi

1994–2000

Martti Ahtisaaren presidenttikausi

1995

Suomi EU:n jäseneksi

1995–1999

Vuodeosastoja saneerataan

1995

Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa

Erityinen itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä 1998 esikoiseni päätti varmistaa, että hänen syntymäpäivästään tulee erityinen. Äitini on kätilö (nauttii nyt eläkepäivistä 36 vuoden työuran jälkeen KOKSissa) ja hän oli tuona yönä työvuorossa. Lähtökohtaisesti emme halunneet tilannetta, että hän hoitaisi synnytyksen, jossa hänen ensimmäinen lapsenlapsensa syntyy.

Soitettuamme sairaalaan yön tunteina, hän ohjeisti meitä käymään vaikka huoltoaseman kautta ostamassa eväitä. Todellinen syy taisi olla sairaalaan menomme pitkittäminen.

Olimme synnärillä noin viideltä ja äitini työvuorot loppui seitsemältä. Hän lähti työvuoronsa päätyttyä kotiin ”nukkumaan”, vaikkei siitä nukkumisesta mitään tainnut tulla. Hänen ensimmäinen lapsenlapsensa näki päivänvalon 6. joulukuuta klo 13. Tuo liputuspäivä on todella erityinen, kaikille meille. Myös minä olen syntynyt KOKSissa 1977. Tällöinkin äitini oli työvuorossa, työvuoro tosin sai hieman toisenlaisen käänteen, kun minä ilmoitin halusta päästä tähän maailmaan, kiireellä. mari ylätalo • kätilön tytär

Vastuullista työtä yhdessä

On hauskaa voida sanoa, että teen töitä talossa, jossa itse aikoinaan synnyin. Tie on välillä vienyt kauemmas, mutta tämä on tavallaan kuin toinen koti – vietänhän näiden ihmisten kanssa suuren osan arjestani. Syntymän ja tämän hetken välisiin vuosiin mahtuu paljon muistoja niin potilaana, omaisena kuin työntekijänäkin. Kaikki muistot eivät ole olleet niin ilosia, mutta päällimmäisenä on aina kiitollisuus ihmisistä, jotka antavat kaikkensa potilaan vuoksi, ovat selkeästi ammattilaisia ja välittävät.

Myöhemmin on suuri kunnia kuulua itse tähän joukkoon, ainutlaatuiseen yhteisöön. On upeaa seurata miten moni ammattilainen tekee upeaa ja vastuullista työtä yhdessä. Ja vaikka olosuhteet eivät aina ole helpot, jaksamme vielä hymyillä. Toivottavasti olen itsekin onnistunut välittämään edes vähän samaa iloa eteenpäin. Kiitos erityisesti mahtaville potilaillemme – olette työmme suola! carealainen

Timo Nyberg eläkkeellä

2001–2006 KOKSissa intensiivisesti potilaana 2003 Vertaistukiryhmän perustaja Kirjoittanut myös kirjan sairastumisestaan.

Maaliin pitää päästä ja periksi ei anneta.

Hallittu hyppy tuntemattomaan

Hyvän kunnon ja itsetunnon omaava Timo Nyberg perää syöpähoitoon inhimillisyyttä ja avointa vuorovaikutusta.

KOKSin osasto 7B tarjosi sitä hänelle reilun viiden vuoden ajan.

Moni meistä sairastuu valitettavasti syöpään, mutta harva kirjoittaa kovista kokemuksistaan kirjan. Kouvolan Kuusankoskella asuva Timo Nyberg teki niin, sillä hän halusi jakaa tuntemuksiaan hypystä tuntemattomaan, niin kuin hän kirjansa nimesi. ”Tunteet tulevat aina pintaan, niistä ei pääse koskaan eroon. Hoidoista ei saa kieltäytyä, eikä sairautta saa liikaa dramatisoida.

Kannattaa ottaa itse asioista selvää, ei siitä ainakaan haittaa ole.” Insinööriluonteen omaavalle yrittäjälle kirjan kirjoittaminen oli tärkeää, sillä siten hän sai dokumentoitua faktat tarkasti.

Koko ikänsä urheillut ja aktiivisesti liikkunut Nyberg hyötyi rautaisesta kunnostaan hoitojen aikana. ”Ajattelin alusta asti, että maaliin pitää päästä ja periksi ei anneta. Perehdyn asioihin, uskallan ottaa kantaa, kyseenalaistaa ja antaa palautetta.”

taan. Minun itsetuntoni kesti kyllä seisoa, mutta tuollaista tyrmäävää tapaa ei kuulu kenenkään kohdata.

Minua ihmetytti myös se, että näytteenotosta meni puoli vuotta siihen, kun sain oikean tyypityksen.”

Imusolmukealueille, luuytimeen, pernaan ja maksaan laajasti levinnyt T-solurikas B-lymfooma sai oikeaa hoitoa, jonka vaste oli erittäin hyvä. Nyberg sai myös kantasoluhoitoa Meilahdessa. Väliin on mahtunut merkittävä määrä infektioita. ”Matkalla on ollut henkisesti rassaavia aikoja, kun ”soppaa” meni sisään urakalla. Opin kuitenkin elämään eri vaiheissa ja pidin itseni kunnossa, jotta elvyin hyvin hoidoista.”

Nyberg vierasti suuresti vaikeaa terminologiaa, jota hän sai sairautensa aikana kuulla. Niinpä hän teki sanaston, joka muuntaa käsitteet maalaisjärjellä ymmärrettäväksi. Tästä on ollut jo paljon käytännön apua.

HYVÄ OLLA KESKENÄÄN

ONNELLISTEN TÄHTIEN ALLA

Hyvän hoidon tunnetta Nyberg pääsi kokemaan KOKSissa osastolla 7B, missä häntä hoidettiin intensiivisesti yli viiden vuoden ajan. Hänen oma hoitajansa Mikko Almgren ja koko osaston tiimi saavat Nybergiltä ison kiitoksen. ”Tunsin, että heillä on hyvä olla keskenään. Osastolle on valikoitunut ihmisiä, jotka käyttäytyvät empaattisesti ja luovat ympärilleen läheisen ja välittävän ilmapiirin.” Osaston ylilääkäri Anu Räsästä Nyberg kuvailee inhimilliseksi ja keskustelevaksi lääkäriksi, jonka kanssa on helppo päästä avoimeen vuorovaikutukseen.

Nyberg ottaa yleisesti kantaa sairaaloiden johtamiskulttuuriin. ”Sotaväkijärjestelmään perustuva johtaminen eli mitä isompi pamppu, sitä viisaampi ihminen, ei vaan toimi. Hyvää osaamista löytyy monelta organisaation tasolta.” Nyberg perää hoitoketjuun keskustelevaa ilmapiiriä, pelottelua ei tarvita lisää. Hän on itse kokenut myös sekoilua ja pieleen menneitä lääkeainekokeiluja eli tietää mistä puhuu.

TYLY TUOMIO SEISAALTAAN

Elettiin vuotta 2001, kun Nyberg meni normaaliin terveystarkastukseen. Siellä heränneet epäilyt veivät hänet Pohjois-Kymen sairaalaan jatkotutkimuksiin. Niissä hän koki aikamoisen järkytyksen. ”Lääkäri kysyi, haluanko kuulla tuomion seisaaltaan vai istual-

Syöpähoitoihin liittyvät monivaiheiset tapahtumat edellyttävät eri tahojen hyvää ja rakentavaa yhteistyötä. Nyberg on nähnyt sen toteutuvan omalla kohdallaan, mutta muistuttaa esimerkiksi kotisairaanhoidon osuudesta. Siinä pitää nähdä aidosti, että ihminen todella pärjää, ei vain omasta mielestään.

Nyberg on kulkenut tasaista polkua. Sairaus on pääosin selätetty ja hän voi jatkaa aktiivista elämäänsä lähes normaalisti. ”Olen saanut elää onnellisten tähtien alla. Varuillaan pitää kuitenkin olla, sillä minua on dropattu paljon ja omasta immuniteetista tulee huolehtia muun muassa kuumeen kohdatessa.”

Kirjan lisäksi Nyberg on tehnyt tutkimuksista videon sairaalan kanssa. Vertaistuki oli alkumetreillä korvaamatonta ja Nyberg haluaa jakaa tätä hyvää muille.

Hän oli perustamassa Kaakkois-Suomeen vuonna 2003 syöpäläisryhmää, johon kuului alussa 24 jäsentä, nyt määrä on luontaisesti vähentynyt. ”Olemme kuin perhe, tunnemme toisemme paremmin kuin läheisemme. Haluamme jakaa kokemuksia ja tarjota vertaistukea kohtalotovereille.”

Osasto 7B saa Nybergin edelleen joka joulu vieraakseen kiitokseksi inhimillisestä ja ammattimaisesta osaamisesta. Iso kiitos menee myös läheisille ystäville, syövän vuoksi Nyberg ei menettänyt yhtään ystävää isolla Y:llä.

Kerttu-kone

Synnytin kaikki neljä täydellistä lastani KOKSissa. Sitten tuli musta vuosi 2012. Sairastuin syöpään ja sain sädehoidot Kerttu-koneella. heidi

Nimi pojalle

1996

Ennätysmäärä työttömiä

Suomessa oli työttömiä ennätykselliset yli 500 000 henkilöä.

2000–2012

Tarja Halonen presidenttinä

Keskimmäinen poikamme syntyi 2003 keisarileikkauksella. Päivä oli kuuma, ainakin 28 lämmintä. Leikkaus meni hyvin ja heräämössä mietiskelin pojalle nimeä. Siinä lepäillessä kuuntelin kahden hoitajan keskustelua: toisen poika oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja hän mainitsi poikansa nimen: Ilari. Näin meidän poika sai nimensä ja helpottui vanhempien urakka keksiä nimi. Meidän Ilari näyttää Ilarilta. Ihastuin heti nimeen kun sen kuulin. merja nokka • äiti

2001–2002

Iltasatuja

2005–2006

Synnyin KOKSissa 1982 ja poikani 2005. Oman huoneen rauhassa pääsin tutustumaan tulokkaaseen. Lapsen matalaa verensokeria korjattiin tiheällä syöttämisellä. Verensokerit korjaantuivat, mutta tilalle tuli yläraajojen symmetrinen nykiminen. Hänet siirrettiin vauvateholle tarkkailuun. Hoitajat olivat ihania ja huolehtivia. Patistivat välillä huilaamaan, että jaksan taas valvoa vierellä.

Tarkkailun ja tutkimusten jälkeen päästiin kotiin opettelemaan arkea. Arki sujui mallikkaasti kunnes puolitoista vuotta syntymästä lapsella todettiin diabetes. Palasimme ensiavun kautta lastenosastolle. Saimme hyvää hoitoa ja useana iltana lähtiessämme kotiin nukkumaan, jäi hoitaja lapsen sängyn viereen silittelemään päätä ja lukemaan iltasatuja. Hän poistui viereltä vasta kun lapsi oli nukahtanut. Sama hoitaja kävi vuorossa ollessaan kysymässä meiltä vanhemmilta kuinka voimme ja onhan kaikki hyvin. Lämmöllä muistelen kyseistä henkilöä ja hänen antamaansa tukea.

Edelleen vierailemme säännöllisesti lastenpolilla. Maailman paras hoitotiimi, Sirpa, Teea ja Päivi, huolehtivat meistä parhaan kykynsä mukaan ja jokainen heistä on kyllä oikeassa ammatissa. Onneksi meillä on heidät ja kiitos hyvästä hoitosuhteesta! terhi • pienen potilaan äiti

Riittävä puudutus

Kuopus syntyi suunnitellulla sektiolla 2007. Makasin pöydällä. Olin vähän epävarma, onko puudutus riittävä. Mäntymaan Maisa totesi räväkkään tyyliinsä: ”No paree olla, mää leikkaan täällä jo!” äiti

Lastensairaala uuteen kuosiin

2002

Eurot otettiin käyttöön

Eurot otettiin käyttöön käteisvaluuttana 12 EU-maassa.

Peruskorjauksen suunnittelu käynnistyy

Keskussairaalan peruskorjaushankkeen suunnittelu käynnistyi 2005. Jarkko Puron kanssa sovittiin diplomityön tekemisestä Hyvinvointipuisto-teemalla. Arkkitehdiksi johtava diplomityö valmistui keväällä 2006.

2006

Uusi tekonivelkeskus saneerattiin synnytysosastolla Maisa Mäntymaa

Syntymän ja kuoleman osasto

2010

Anoppiehdokkaani menehtyi vuodenosastolla 1989. Itse synnytin esikoiseni siinä samaisessa huoneessa (muistaakseni), koska synnytyssali oli evakossa S1:llä. Olisin kovasti halunnut lapseni vierihoitoon, mutta silloin se ei ollut mahdollista. Olin kuulemma valinnut väärän sairaalan. 1994 synytin synnytyssalissa toisen lapseni.

Iso lapsi syntyi kasvot edellä ja olikin kovin turvoksissa ja mustelmainen. Paikalla käväissyt kätilö totesi: ”Ihan kuin olisi viikon ryypännyt”. Siinä tilassa olin kadottanut sanavalmiuteni, nyt vastaisin hänelle: ”Kiitos samoin.” Vierihoitobuumi oli jo saavuttanut keskussairaalan ja sitten olikin jo pakko vierihoitaa lastaan.

Siitä lähtien olen usein ollut potilaana tai omaisena KOKSissa.

Omat ja lasten sairaudet ja toimenpiteet on hoidettu varsin hyvin.

2001 isäni kuoli samaisessa huoneessa silloisella osastolla S1 – se on minulle syntymän ja kuoleman osasto. Hoito siellä pienissä huoneissa sujui kaikin puolin hyvin. tiina vierula • potilasturvallisuussuunnittelija

Mennäänkö katolle?

labrassa ja tekonivelkeskuksessa

2006

Suomi voitti Euroviisut

2008

KOKS 40 vuotta KOKS 40-vuotta – Kalliojuhlat

Ollessani 18-vuotias 1968 tutkimukset ja hoitoni siirtyivät Meilahdesta uuteen Kotkan keskussairaalaan. Oli kaunis kesäpäivä. Lähdimme huonetoverini kanssa sairaalan kattotasanteelle. Sinne oli silloin vapaa pääsy. Paluumatkalla portaita ylös nousi kaksi kirurgisen osaston nuorta miespotilasta, toinen heistä entuudestaan hieman tuttu. Käännyin heidän mukaansa. Päivä sattui olemaan tapaamani potilaan 22-vuotissyntymäpäivä.

Minulla oli lupa liikkua ulkona sairaalan alueella ja merenrannalla. Eräänä päivänä ulkoilemaan saapui tuo kipsijalkainen potilas kirurgiselta osastolta. Tutuiksi tulleet hoitajat sekä huonetoverimme meitä jo vähän kiusoittelivat yhdessä olostamme. Molempien kotiuduttua sairaalasta yhteydenpitomme jatkui tiiviinä. YK:n päivänä ostimme kihlat. 2019 siitä tulee kuluneeksi 50 vuotta.

Ne päivät ovat kirkkaina mielessäni. KOKS on edelleen mukana elämässämme. Itse käyn siellä potilaana neljän kuukauden välein.

Se 18-vuotias tyttö oli paljon sairaampi kuin itse ymmärsi. Sain kuulla vasta 2014 Meilahden ylilääkärin sanat: ”Lasketaan tyttö kotiin kuolemaan”. Minua on autettu paljon. Olen saanut jatkoajan elämälleni. Olen niin kiitollinen kaikille minua hoitaneille lääkäreille, hoitajille sekä lääketieteelle. Kouvolassa asuen Kotka on meille naapurikaupunki. KOKSissa käydessä kysyn rakkaalta elämäntoveriltani pilke silmäkulmassani ”Mennäänkö katolle”? pirjo hellevi hokkanen • potilas

Arto Toivanen

ylilääkäri, operatiivisen vastuuyksikön päällikkö 2001–2002 Terveyskeskuslääkäri • Puumalan terveyskeskus 2002–2005 Kirurgiaan erikoistuva lääkäri • KOKS, KAS 2006–2009 Käsikirurgiaan erikoistuva lääkäri • KYS, OYS 2009–2012 Osastonylilääkäri, käsikirurgia • KOKS, KAS 2013 Ylilääkäri, Tules-kirurgia • Carea 2018 Operatiivisen vastuuyksikön päällikkö • Carea 2019 Johtajaylilääkäri • Kymsote

Kuuntele ihmistä.

Helppokulkuiselle hoitopolulle jonottamatta

Suuri muutoksen hetki tulee käyttää hyväksi. Kymsoten systeemi pelittää kunnolla 2–3 vuoden kuluttua, arvioi tuleva johtajaylilääkäri Arto Toivanen.

Pitää kävellä polut läpi, jotta näkee, mitä niiden varrella on ja mitä niiden sujuvampi kulkeminen edellyttää. Näin muotoilee uuden ajan hoitopolkujen luomista Carean operatiivisen vastuuyksikön päällikkö Arto Toivanen, ensi vuoden alusta Kymsoten johtajaylilääkäri. ”Hoitopolut ovat olleet liian pitkiä.

Olemme pysyttäytyneet liikaa piilossa, asiakkaan tarvitsemat palvelut ovat löytyneen monen portaan takaa, jos sieltäkään.”

Toivanen näkee, että tähän asti on lokeroiduttu liikaa omaan tonttiin ja sen hoitamiseen sekä osaoptimointiin. Nyt on nähtävä yli rajojen, vaikka Toivanen myöntää, että kaikki raja-aidat eivät ylity heti. Esimerkiksi hän ottaa perus- ja erikoissairaanhoidon niveltymisen. ”Tavoitteena on tasalaatuinen hoito riippumatta siitä, missä ihminen asuu. Tähän pääsemme resurssien paremmalla ja tarkoituksenmukaisemmalla kohdentamisella.”

Pitkäaikaisjonottamisesta, kuten jonoista yleensä, pitää Toivasen mielestä päästä eroon. Hänestä kuusi kuukautta jonossa on ehdottomasti liikaa, aika tulee vähintään puolittaa. ”Sopiva tavoite on 2–3 kuukautta maksimissaan. Minusta ajan toimenpiteeseen voisi parhaimmillaan sopia saman tien.”

KESKUSTELUYHTEYS VIERESSÄ

Toivanen on ollut tiiviisti mukana rakentamassa tu-

levaa organisaatiota ja isompia väyliä on jo kuljettu läpi, yksittäisten sairauksien polut odottavat vielä käyntiään. Toimintojen järjestämisessä Kymenlaakso kulkee uuden ajattelun eturintamassa. ”Meillä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito tulevat toimimaan yhdessä. Tämä luo helpon keskusteluyhteyden ja mahdollistaa joustavan konsultaation, kun toiminnot ovat samaa organisaatiota.”

Usean muun maakunnan ratkaisumallissa sairaalapalvelut ovat erillään. Toivanen tähdentää, että hoidon porrastamiselle on toki edelleen tarvetta. Uudessa toimintamallissa porrastus on helpommin järjestettävissä, kun tarvittava jatkohoito löytyy vierestä, eikä luuraa piilossa jossakin muualla.

Toiminnallinen järkevyys ja asiakkaan näkökulma ovat toimineet johtotähtinä, kun yksiköiden yhteensovittamista on tehty. Kompromisseihin on ollut tarvetta, ja on yhä, kun toimintoketjujen läpikäynti jatkuu. ”Ajattelen niin, että kaikki pelittää 2–3 vuoden kuluttua. Silloin asiakkaat saavat sujuvasti parasta palvelua asianmukaisissa nykyaikaisissa toimitiloissa osaavan henkilöstön voimin.”

HYVIEN ASIOIDEN ÄÄRELLÄ

Toivanen arvostaa Carean henkilöstön ammattitaitoa ja pitää kilpailukykyisen työpaikan asemaa yhtenä tärkeimmistä menestystekijöistä. Käsillä on historiallisen suuri muutos ja tapahtuu valtakunnallisessa sotekentässä mitä tahansa, sote tulee aikaa myöten joka tapauksessa. ”Soteen sisältyy paljon hyviä asioita ja meidän tulee keskittyä niihin. Käsillä on suuren muutoksen hetki, mikä pitää käyttää hyväksi.”

Kymenlaaksossa vapaaehtoisesti rakennettu kuntayhtymäpohjainen Kymsote on Toivasen mukaan positiivinen asia ja signaali toimivasta yhteistyöstä. Sille on tarvetta ja käyttöä yli kuntarajojen, sillä nyt rakennettava hyvä ei synny yksin.

korvapolilla

Maailman ihanin syntymäpäivälahja

Selkäni oli kipeä, yhtäkkiä jalat lähtivät alta ja vatsaa alkoi sattua.

Olin käynyt 18 kertaa lääkärissä selkäkipujen takia. Tällä kertaa lähdin kiireesti Kuusankosken päivystykseen. Minulle kerrottiin, että synnytys oli käynnistynyt. En voinut uskoa. Olin seurustellut vajaan vuoden ja kaiken piti olla kunnossa. Olen aina ollut iso ruumiinrakenteeltani, mutta yllätysraskaus... Mitä muut minusta ajatelivat?

Alettaisiinko minulle saarnata kaikesta?

Ambulanssi kurvasi KOKSin synnärille. Ihana naishenkilö lohdutti ja sanoi ettei ole hätää, kaikki järjestyy. Sain apua ja kaikkiin kysymyksiin vastauksen. Toukokuun 12. päivä 2016 maailmaan syntyi ihanin yllätys ja syntymäpäivälahja – pieni lapsemme. Kätilöt auttoivat kaikessa. Opettivat miten lapsi puetaan. Sanoivat: ”Äidille omaa rauhaa”. Ja kun olin valmis, tapasin tämän uuden tulokkaan, joka oli ollut piilossa yhdeksän kuukauden ajan. Kukaan ei haukkunut eikä soimannut. Kaikki kannustivat ja onnittelivat.

Eräänä iltana itkin enkä tiennyt mitä olisin tehny. Vanhempi kätilö tuli huoneeseen ja halasi kuin äiti lastaan. Hän silitti päätäni sanoen: ”Kaikki on hyvin. Nyt teitä on vain kaksi. Ja se on parasta mitä on.” Kätilö oli oikeassa. En vaihtaisi päivääkään pois. Ilman niitä sanoja en olisi ollut varma. Se oli hetki, joka sai minut pitämään lapsen ja olemaan hänelle se maailman paras äiti. Kiitos! äidiksi yllättäen

Viimeinen kerta kun tapasimme

Kaunis kevätpäivän ilta toukokuussa 2016. Se oli viimeinen kerta, kun tapasimme. Edellisenä lauantaina olit todella huonossa kunnossa. Sinut siirrettiin päivystysosastolle. Tulimme katsomaan sinua maanantai-iltana. Meidän kolmihenkinen perhe. Makasit sängyssä, sairaalapaita oli auki, korjailin happiviiksiesi asentoa. Hymyilit ja juttelit kovasti. Välillä meille, välillä kai jollekin toiselle, jonka sinä itse vain näit jossakin ikkunan luona. Kerroin kuinka iloinen olin kuntosi kohentumisesta. Sinä totesit, että kyllä me vielä nähdään.

Ei se silloin särähtänyt korvaani. Lupasimme tulla pian uudestaan.

Lähdimme pois ja ovelta kuulin kuinka jatkoit tarinointia. Seuraavana aamuna puhelin soi. Olit nukkunut pois joskus aamuyön varhaisina tunteina. omainen

2010

Carea syntyi

Kymenlaakson erityishuoltopiiri liittyi Kymenlaakson sairaanhoitopiiriin.

2011

Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa

2012

Sauli Niinistö presidentiksi

2013

Pintaremontti ei enää riitä

Lopulliset päätökset peruskorjaushankkeen suunnittelun ja toteuttamisen käynnistämisestä tehtiin.

Rakennus oli tullut tiensä päähän, kuten myös nykyiset sairaanhoidon toimintamallit. Lähdimme rohkeasti rakentamaan uusia toimintamalleja ja remontoimaan keskussairaalaa tulevaisuuden tarpeita silmällä pitäen tavoitteena täysin uudenlainen sairaala.

2013

Carea-sairaala-hankkeelle kaksi asiakasraatia

Kymenlaakson keskussairaalan laajennus- ja peruskorjaushankkeen suunnitelmia arvioimaan valittiin kaksi 12-jäsenistä asiakasraatia. Raati kokoontui muutaman kerran vuodessa eri aihepiirien äärellä tuomaan asiakkaan näkökulmaa hoitopolun, käytäntöjen ja sairaalan palveluiden suunnitteluun.

Taivaallinen olo

vastasyntynyt

2014

Toiminnan simuloinnit

Carea-sairaalan toiminnan simuloinneissa tarkasteltiin volyymiennusteita, toimintamalleja, resursseja, logistisia virtoja ja tilasuunnitelmia kokonaisuutena.

Selvitettiin muodostavatko suunnitelmat ”pullonkauloja” eri resursseista johtuen tai onko resursseja suunniteltu liikaa.

2017

Rakennustyöt käynnistyivät

Laajennusosan maanrakennustyöt käynnistyvät 15.5. Uusi paikoituskansi otettiin käyttöön kesäkuussa. Carea-sairaalan ensimmäiset anturat valettiin 13.12.

2018

KOKS 50 vuotta

Olin 2017 jouluna noin aaton aatosta etiäppäin sappirakon poistoleikkauksessa. Kun muut vuolivat joulukinkkua, olin minä leikkauspöydällä. Minulla on noin 40 senttimetriä pitkä valkoinen parta, myös tukka hartioille, sekin valkoinen. Kun heräsin leikkauksen jälkeen, oli partani letitetty ja kärkeen liitetty oljenvärinen rusetti! Vähän ajan päästä kävin magneettikuvauksessa päälläni vaalea aamutakki. Sopi hyvin tyyliin vaalea aamutakki, pitkä valkoinen parta ja hiukset – ihan oli taivaallinen olo. Oli ihan kiva kokemus! Terveisiä osasto viitosen henkilökunnalle! joulupukin näköinen

Elämän kulkua

Synnyin KOKSissa 1995 ja olin myöhemmin myös lastensairaalassa osastolla. Vuonna 2013 kesätöissä tehtiin lastensairaalan kunnostustöitä. Oli outoa kunnostaa huoneita, joissa itse oli pienenä potilaana makoillut. Joulukuussa 2016 syntyi pieni poikani KOKSin synnärillä ja kasi kerroksessa oltiin melkein viikko.

Seuraavana syksynä olimme pojan kanssa lastenpolin vuodeosastolla pojan sairastuttua. Silloin mietin elämän kulkua. Kuinka itse olin joskus kyseisessä huoneessa maannut, sitä kunnostanut ja nyt ollaan siinä samassa huoneessa lapsen kanssa. KOKSissa on käyty päivystyksessä, katsomassa uusia elämän ihmeitä ja huonovointisia oman matkansa päätepysäkkiä läheneviä läheisiä. On itketty, on nauretty, pelätty, koettu suurta onnea ja rakkautta – käyty läpi kaikki tunneskaalat tämän talon sisällä. Tämän kirjoitan KOKSin valvontaosastolta odottaen siirtoa seiska kerrokseen.

Juhlapäivää vietettiin 9.1.2018 avoimin ovin – kakkukahveista ja elävästä musiikista nauttien!

emma hämäläinen

laajennusosan työmaalla

Tulin töihin 1.6.1978 juuri valmistuneena sairaanhoitajana. Komea, uudehko sairaala. Omat osastot useille erikoisaloille. Opiskeluaikana kierrettiin ne lähes kaikki. Pukusuojana meillä oppilailla oli väestösuoja useita kerroksia maan alla. Karmiva paikka. Siellä pukeuduttiin kotona pestyihin ja silitettyihin valkoisiin mekkoihin ja umpikenkiin. Työ jatkuu vielä jonkin aikaa. Jo 40 vuotta on painettu. Paljon on muuttunut. Oikeastaan kaikki. Kuitenkin yksi, mikä ei ole muuttunut on potilas ja se on aina ollut tämän työn suola. liisa taussi • sairaanhoitaja 1978– 2018

Työn suola

Annikki Niiranen

Carean toimitusjohtaja Toiminut aiemmin mm. Kouvolan kaupungin hyvinvointipalvelujen apulaiskaupunginjohtajana, Padasjoen kunnanjohtajana, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymätarkastajana ja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousjohtajana 2015 Carean toimitusjohtaja 2019 Kymsoten toimitusjohtaja

Kaikki on ratkaistavissa.

Kiva tulla meille käymään Parantava, miellyttävä ja älykäs ympäristö sekä sujuvat toiminnot monikäyttöisissä ja terveissä tiloissa piirtävät kuvaa tulevaisuuden KOKSista. Uuden luominen on ominaista oppimishaluiselle Annikki Niiraselle.

”Saan itse valita ajan haluamani henkilön luo. Löydän helposti paikalle ja saan palvelua sovittuna aikana. Mikäli se ei onnistu, minua informoidaan etukäteen. Ammattilainen kertoo avoimesti ja sujuvasti suomen kielellä tilanteeni, kohtaaminen on arvokas ja kunnioittava. Saan hyvät ohjeet ja selkeän suunnitelman jatkoa varten.”

Näin määrittelee unelmakäyntinsä Kymenlaakson keskussairaalassa (KOKS) Carean toimitusjohtaja Annikki Niiranen. Hänellä on myös tietyllä tapaa avaimet käsissään ja mahdollisuus ohjata asioita oikeaan suuntaan, sillä hän johtaa sote-valmistelua Kymenlaaksossa. KOKSilla on siinä paletissa oma iso ja tärkeä roolinsa. ”KOKS on kaikkien kymenlaaksolaisten sairaala ja toiminnan kivijalka. Se on ollut sitä jo 50 vuotta ja on edelleen pitkälle tulevaisuuteen. Ajat ovat muuttuneet ja KOKSin pitää vastata muuttuneisiin asiakkaiden palvelutarpeisiin. Siksi investoimme nyt vahvasti näille kallioille.”

Hoito ja toimintamallit sairaalassa ovat nykyään aivan erilaiset kuin 50 vuotta sitten. Hoitoajat ovat lyhentyneet merkittävästi, polikliniset päiväkäynnit ovat tätä päivää ja vuodeosastojen tarve vähenee entisestään. Tilojen tulee mahdollistaa tämäntyylinen toiminta, sen lisäksi niiden tulee olla terveelliset asiakkaille ja henkilöstölle. ”Käyntiasiakkuuteen kuuluvat miellyttävät odotustilat ja lähekkäin olevat toimitilat, jotka tukevat usean eri palveluhenkilön sujuvaa toimintaa. Teemme nyt monikäyttöisiä tiloja, missä eri käyttäjäryhmät voivat asioida käytännöllisesti keskenään.”

IHMISIÄ TARVITAAN AINA

Lääketiede ja terveysteknologia kehittyvät huimaa vauhtia ja muutosten sykli tuntuu vain kiihtyvän. Niiranen ei uskalla lähteä edes arvailemaan, missä niiden osalta mennään 50 vuoden päästä, kun viisi vuottakin tuntuu pitkältä ajalta ennustaa. ”Luvassa on tarkempia tutkimuksia, kehittyneempiä hoitoja ja tehokkaampia lääkkeitä. Diagnostiikka, robotiikka ja ylipäänsä uusi teknologia tuo lisää mahdollisuuksia tarjolle.”

Jos kehityksen vauhti on kovaa Suomessa, niin vielä enemmän siinä on vauhtia isossa maailmassa. Robotit tekevät jo paljon puolestamme, mutta kaikkeen ei niistäkään ole. ”Ihmisiä tarvitaan aina ja heidän tulee

keskittyä parhaaseen osaamiseensa. Inhimillisyydelle on aina käyttöä tekoälyn rinnalla. Automatiikan rooli on auttaa omilla vahvuuksillaan.”

Niiranen ottaa yhdeksi tulevaisuuden toiminnoksi itsepalvelun, missä asiakkaan omaseurannan mittaustulokset siirtyvät älyverkkoja pitkin analysoitaviksi. Verkossa tapahtuvat lähikontaktit liittyvät läheisesti tähän.

MIHIN PÄIN SOTE KAATUU

Kolarissa syntynyt sekä Helsingissä ja Tampereella opiskellut, ja opiskelusta yhä innostunut ja sitä tekevä Niiranen on kunnallishallinnon ammattilainen.

Kunnanjohtajan, talousjohtajan ja monen muun johtotehtävän vakanssit muun muassa Pirkanmaalla, Paltamossa, Padasjoella ja Kouvolassa ovat kerryttäneet hänen osaamisvakkaansa vankkaa tietoa ja taitoa. ”Uuden luominen on minulle ominaista. On mielenkiintoista tehdä muutosta ja synnyttää parempia ratkaisuja. Uteliaisuus siihen, mitä voi tehdä toisella tavalla, vie minua eteenpäin.”

Nyt hän tuntee olevansa todella ytimessä, sillä valmisteilla oleva Kymsote on todella merkittävä juttu Kymenlaaksolle. Perusratkaisut hallinnon osalta on tehty, seuraavaksi on vuorossa oikea tekeminen eli asiakasnäkökulman luominen. ”Väestö vähenee ja ikääntyy maakunnassa. Palvelutarve muuttuu ja tarvitsemme uudenlaisia tapoja tuottaa palveluita. Kun rahoitus ei muutu, yhtälö ei ole ratkaistavissa nykyisillä rakenteilla ja palvelutuotannolla.”

Yksi ratkaisun avain pitää löytää tämän hetken tilanteeseen, missä noin 10 prosenttia asiakaista aiheuttaa 80 prosenttia soten kustannuksista. Varhaisen vaiheen tuki, palvelujen kohdentaminen ja aivan uudenlaiset palvelut ovat esiin nousseita ratkaisuvaihtoehtoja. Toisaalta satunnaisesti palveluita tarvitseville asiakkaille tulee löytää nopeasti ja helposti järjestyvät palvelut.

Itse valtakunnallisesta soten tilanteesta Niirasella on osin epätietoinen ja epävarma olo. ”Nyt ei oikein tiedä, mihin päin sote kaatuu. Kymenlaaksossa tehdystä maakunnallisesta ratkaisusta olen ylpeä. Asiakkuuden saaminen hallintaan ja yhtenäinen palvelukulttuuri ovat omissa käsisämme.”

Keskussairaala uudistuu!

2017–2020 RAKENNUS G laajennusosa • Päivystys • 12 leikkaussalia • Intensiivihoito

Viisikymppinen kukkulan kuningas on valitettavasti rakennusteknisesti ja kunnoltaan jäänyt ajastaan jälkeen.

Investointipäätösten myötä laajennusja uudistyöt on saatu vauhtiin.

• Synnytysyksikkö ja äitiyspoliklinikka

KOKSin rakenteilla olevaan laajennusosaan kuuluu yhteensä viisi kerrosta, joista yksi on kokonaan ja toinen osittain maan alla. Uudisosaan on tulossa muun muassa synnytysyksikkö, äitiyspoliklinikka, päivystys ja intensiivihoidon yksikkö, leikkaussaleja ja välinehuoltoa. ”Intensiivihoidon alueelle on tulossa yhdeksän tehohoitopaikkaa ja 18 valvontatason potilaspaikkaa. Lisäksi päivystysalueelle on tulossa 24 tarkkailupaikkaa päivystyksen hoito- ja toimenpidetilojen lisäksi”, kertoo projektijohtaja Kai Heiskanen.

Keskussairaalan uudistuminen tuo merkittäviä parannuksia niin henkilöstölle kuin asiakkaillekin. ”Huomattavimpia muutoksia ovat päivystykseen tulevat viihtyisät erilliset odotustilat lapsille ja aikuisille. Lisäksi saamme päivystykseen yhden hengen tarkkailupaikat, joissa potilaan yksityisyys pystytään huomioimaan nykyistä huomattavasti paremmin”, kertoo muutosjohtaja Sami Loimas. ”Leikkausosastolla uudet tilat mahdollistavat uusien teknisten ratkaisujen ja yhtenäisten toimintatapojen käyttöönoton, jolloin Kymenlaakson väestön palvelutarpeeseen pystytään vastaamaan aikaisempaa paremmin”, Loimas jatkaa.

Tavoitteena on, että Skanskan urakoima laajennusosa voidaan ottaa käyttöön vuoden 2019 loppuun mennessä. Seuraavana ovat vuorossa sädehoito-osaston laajentaminen nykyisen sädehoitobunkkerin viereen. Selvityksessä ovat F-osan uudistus ja vanhan sairaalan peruskorjaus lohko kerrallaan. Vanhan osan peruskorjauksessa on selvityksessä myös tornien madallus. Tavoitteena on, että keskussairaala on kokonaisuudessaan valmis vuonna 2023.

uudisosa, omarahoitteinen

• Välinehuolto ja muut tukipalvelut

2018–2019 RAKENNUS AF

• Kaksi sädehoitobunkkeria

2019 –2021 RAKENNUS F

uudisosa (selvityksessä) • Aikuisten vuodeosasto (Etelä-Kymenlaakson keskitetty) • Laboratoriot, apteekki ja logistiikka

2020–2023 TORNIOSA

peruskorjattava (selvityksessä) • Osastohoito: lapset, nuoret, synnyttäneet • Vastaanottotoiminta, hoitokeskus • Kuvantaminen/sädehoito

AF

F

G

LOGISTIIKKA 24/7 Logistiset robotiikkajärjestelmät voivat huolehtia lääkkeiden, ruoan, pyykin ja tarvikkeiden kuljetuksesta.

Lääkejakeluketjun automatisoinnilla varastolta potilaalle voidaan välttää inhimilliset virheet ja estää väärinkäytökset. Koska robotit toimivat ympäri vuorokauden, ne parantavat tarvikkeiden saatavuutta ja vähentävät käytäväruuhkia.

YLLÄTTÄVÄÄ VUOROVAIKUTUSTA Terapia-, seurustelu- ja palvelurobotit ovat vuorovaikutteisia ja voivat vaikkapa halata, vetää jumppaa tai lukea lehtiä. Tutkimusten mukaan dementiapotilaille on ollut mm. hyljeroboteista positiivisIa ja terapeuttisia vaikutuksia. Robotit voivat myös ilmoittaa vaaratilanteista ja osallistua kuntoutukseen. Robotiikka voi myös tuoda läsnäoloa kauas tuoden palveluita käyttäjien ulottuville ilman lääkäri- tai hoitajakäyntiä.

Rinnakkain Tulevaisuuden sairaalassa robotiikka ja tekoäly tulevat täydentämään ihmisen osaamista.

Mihin kaikkeen ne voisivat taipua?

HOITOTYÖ KESKIÖSSÄ Logistiikan ja rutiinitehtävien siirtäminen vapauttaa aikaa entistä parempaan hoitotyöhön ja sen kehittämiseen – ydintehtäviin. Robotiikka myös vähentää fyysistä kuormittavuutta ja pienentävät kuluja.

Robotiikan myötä inhimillisyys ja hoivan arvostus korostuvat. Toisaalta robotiikka voi helpottaa kanssakäymistä, esimerkiksi kielitaitoinen robotti voi olla avuksi monikansallisissa hoitotilanteissa.

INHIMILLISYYDEN HAITTAPUOLIA VASTAAN Tulevaisuudessa robotit voivat olla apuna myös niissä tilanteissa, jotka tuntuvat ihmiseltä ihmiselle nöyryyttäviltä tai kiusallisilta, esimerkiksi ruoan syöttämisessä tai kipeiden traumojen käsittelyssä. Eksoskeleton-robotiikalla esimerkiksi osittain halvaantunut potilas voi nousta tuolista ja tehdä asioita, joihin ei muuten pystyisi.

HAASTEENA TILAT JA ASENTEET KIRURGIAN APUKÄDET Robotiikka voi jo nykyään olla kirurgien apuna vaativissa leikkauksissa, myös Suomessa yliopistosairaaloissa. Robotiikka vähentää käsien tärinää, lisää tarkkuutta ja näkyvyyttä. Se myös lisää tähystyskirurgian mahdollisuuksia ja sitä kautta lyhentää potilaiden hoitoaikoja. Tulevaisuudessa robotit voivat toimia apuna esimerkiksi välineiden steriloinnissa ja valmistelussa tai laboratoriossa näytteiden analysoinnissa – valtavaa tietoa ja tekoälyä diagnostiikassa hyödyntäen.

Haasteena on usein sovittaminen vanhoihin rakennuksiin ja teknisiin järjestelmiin. Käytävien mitoituksia, hissejä ja automaattiovia ei ole suunniteltu robotiikan ehdoilla toisin kuin uudisrakennuksissa. Haasteita aiheuttavat myös korkeat kustannukset, ennakkoasenteet ja pelot sekä jännitys hallinnan tunteen menetyksestä. Vuoteen 2030 mennessä robotiikasta ja automaatiosta johtuvan palvelu- ja terveydenhuollon tuottavuuden kasvuksi arvioidaan ainoastaan 3 %. Olemme uuden ajan äärellä – seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana näemme, minkä roolin robotiikka ja tekoäly ovat rinnallamme ansainneet.

Lähteinä käytetty: VTT / Inka Lappalaisen, Heli Taljan & Marketta Niemelän artikkeli Terveys & Talous 4/2016, Maiju Korhosen ja Jari Hakalan artikkelit Nordic Business Forum, Andrew McAfeen luento Sairaanhoitajat.fi / Minna Pauliina Katajan artikkeli Valtioneuvoston raportti: Robotisaation ja automatisaation vaikutukset Suomen kansantalouteen 2030

työtä, En jää kaipaamaan itk en aikaista aamua, p ää yötä.

Kaipaan sinua ihmläinheeninen, potilas työtoveri, ion maisemaa, ja lapsuuden kall koa nousevaa. kuun siltaa, aurin Sain tehdä oikeaa kuittsummyöustäty.ötä, aina oli suojelusenkel Kiittäen kuluneistauovusisostaista nautin nyt eläkek tkatte työtä Teille jotka yhä ja iloa myötä. toivotan onnea ja kristina lindqvist

apuhoitaja 1. 10. 1970 – 1. 10. 2004