
1 minute read
Wapputapahtumat CoMedian 2023
CoMedia oli tänä vuonna mukana yhteensä neljässä wapputapahtumassa. Tässä katsaus kyseisiin tapahtumiin, jos ne jäivät sinulta välistä!
Kirja sai minut tarkastelemaan sosiaalisen ympäristöni merkitystä omassa elämässäni uudessa valossa. Päähenkilöt toimivat toisilleen henkireikinä toimintaa tiukkaan säätelevässä kulttuurissa, jossa jokainen tahollaan tunsi painetta suoriutua kulttuurinormien mukaisella tavalla. Länsimaalaiseen normeihin peilattuna naiset joutuivat suoriutumaan korkealla tasolla sekä avioliiton, että koulutuksen saralla samanaikaisesti jo varhain.
Advertisement
Munkkibaari
Päähenkilöt kävivät kirjassa kukin tahollaan sekä äärimmäisen iloisia, että suunnatonta surua aiheuttavia kokemuksia aina esikoisen syntymästä ja valmistumisesta läheisen kuolemaan ja vapauden riistämiseen. Pienistä erimielisyyksistä ja riidoista huolimatta he olivat aina toistensa tukena tilanteessa kuin tilanteessa. Epätoivon, pettymyksen ja ahdingon hetkinä tytöt kokoontuivat ja auttoivat toinen toisiaan. Heidän väliset ihmissuhteensa kuvattiin ulottuvan syvälle ja kirjassa tuotiin esiin jopa sisarussuhteita heijastavia piirteitä ystävien välillä tavassa, jolla he ilmaisivat erimielisyyksiään ja luottamustaan.
Tämä seikka puolestaan sai minut tunnistamaan samankaltaisuuksia omassa elämässäni. Huolimatta ongelmasta, pystyn tukeutumaan ystäviini myötätunnon tai neuvojen toivossa. Valitsemani ystävät kulkevat mukanani päivästä toiseen välittäen minusta. Kuten kirjan naiset, kohdatessani suurta mielipahaa tiedän, että intuitiivisesti soittaisin parhaille ystävilleni ja jakaisin raa’at tunteeni heidän kanssaan. Tämä havainto kasvatti kiitollisuuttani ystäviäni kohtaan.
CoMedian ja Tutin työhyvinvointivastaavat järjestivät yhdessä munkkibaarin kampuksella. Tarjolla oli ilmaiseksi munkkia ja juotavaa, joista pystyi nauttimaan sohvalla aurinkoisessa kelissä. Kävijöitä oli useampi sata ja kaikki munkit menivät ennen tapahtuman loppumista!
Lukukokemus avarsi maailmankuvaani ja lisäsi ymmärrystä saudiarabialaisesta sekä muista vahvasti islaminuskoisista kulttuureista, missä Suomesta poiketen uskonto näkyy kaikessa kansalaisten arjessa. Arvostukseni omaa itsenäisyyttäni kohtaan kasvoi, mutta samanaikaisesti teos herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Vaikka kirjan myötä kiinnostuin itämaisesta kuttuurista ja sen kiehtovista piirteistä, minun oli hankala käsitellä monia protagonistien asemaan ja itsenäisyyteen liittyviä ongelmia. Romaanin kerrontatyylin vuoksi minun oli erittäin helppo samaistua hahmojen tunteisiin. Kun ne kumpusivat ongelmista, joita en itse länsimaalaisena naisena joudu kohtaamaan, lukukokemukseni oli höystetty epätoivolla ja avuttomuudella. Koin oloni pieneksi, sillä minun ei ole mahdollista saattaa itsenäistä päätäntävaltaa itämaisten naisten elämän oletusarvoksi, vaikka romaanin hahmot sitä selkeästi ajoittain kaipasivat. Teos avarsi maailmankuvaani, lisäsi kiinnostustani koko maailmasta oman kuplani ympäriltä sekä kasvatti huoltani naisten asemaan liittyvistä ongelmista. Nämä ovat mielestäni tärkeitä teemoja joiden pohtiminen kehittää minua nuorena aikuisena. Tämän vuoksi Girls of Riyadh muutti elämääni.
On hienoa, että ainejärjestöt järjestävät yhdessä tapahtumia, joissa toisiin opiskelijoihin tutustuminen poikkitieteellisesti on helppoa ja yhteishenki kasvaa tiiviimmäksi. Myös alkoholittomien tapahtumien merkitys on kasvanut viime vuosina, ja tämä tapahtuma oli yksi esimerkki sellaisesta.