Caligula 1/2018

CALIGULA 1/2018

Palladion ry.

Universitas Turkuensis

0

1

SISÄLLYSLUETTELO

FUKSIHAASTATTELU ........................................ 3 VELI-MATTI NOSTER ....................................... 5 CALIGULA DIGIAJAN PYÖRTEISSÄ: fyysinen ja sähköinen pari passu .................................... 10 RISTIKKO ........................................................ 12 PALLADION PUUHAA .................................... 13 ANTIIKIN JA KESKIAJAN ROOMAN JOHDANTOKURSSI SUOMEN ROOMANINSTITUUTISSA 11.9.–8.10.2017 .................. 15 PAASILINNAA JA KEKKOSEN PÄIVÄKIRJOJA .. 18 DE SAPIENTIS ANTIQUAE: ............................. 21 PALLADIONIN KYSYMYKSET TYÖELÄMÄSTÄ JA TYÖSKENTELYSTÄ: TUIJA LAURIKKA ............ 24 PALLADIONIN NÄYTELMÄT 2001-2017 ...... 26

Lämmin kiitos jutun kirjoittajille ja haastatelluille!

Toimitus: Maria Jokela, Iida Huitula, Visa Helenius ja Jasmin Leivo Taitto ja lopullinen oikoluku: Maria Jokela

Kansikuva: Maria Jokela

Palladion ry.

(Turun yliopiston klassillisten kielten, klassillisen arkeologian ja antiikin kulttuurin opiskelijoiden ainejärjestö)

http://palladion.weebly.com

http://www.facebook.com/palladionry

2

PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET

Taas yksi kevät puhkeaa vihreään ja päivänvalo on palannut keskuuteemme. Onko mikään yhtä ihanaa? No, allekirjoittaneen mielestä cava ja Ateenan yöt, mutta palataan takaisin kevääseen. Palladionin kevät on ollut kaikkea muuta kuin ”taas yksi samanlainen”, sillä olemme kokeneet kaikenlaista uutta, josta lisää tämän numeron sivulla 13. Itselleni jäi parhaiten mieleen yhteissitsit Anglican ja Pappagallon kanssa: tämä siksi, että henkilökohtainen menneisyyteni eli englannin opiskelijoiden ainejärjestö Anglica kohtasi nykyisyyteni Palladionin, ja meillä oli huippuhauskaa. Nyt suuntaan jo katseeni kohti vappua, ja toivon, että myös kuuluisan epäonninen kotka kepin nokassa juhlii kanssamme entistä ehompana.

Jatkoin tässä numerossa haastattelusarjaani oppiaineemme ihmisistä ja haastattelin kaikkien tuntemaa latinan ja kreikan alkeisopettajaa, Veli-Matti Rissasta. Veli-Matti sai vuosi sitten apurahan Ciceron kääntämiseen, ja alun perin minun olikin tarkoitus kysyä nimenomaan tuosta käännösprojektista ja antiikin teosten kääntämisestä yleisesti. Haastattelusta tuli kuitenkin niin mielenkiintoinen, että aiheet paisuivat opettamiseen ja Cicero-tutkimukseen. Mieleenpainuvinta itselleni oli, että keskustellessamme pinnalle pulpahti jatkuvasti kaksi teemaa. Ensimmäinen niistä on kollegojen kanssa verkottoitumisen tärkeys ja toinen se, kuinka tärkeää ahaa-elämysten tuottaminen on. Jos kaduntallaaja pystyy samaistumaan Ciceron menetyksen tuskaan tai kreikan alkeiskurssin opiskelija ymmärtää, että papyrusta kirjoittanut pikkupoika on pohjimmiltaan ihan samanlainen, kuin kuka tahansa nykypäivän alakoululainen, menee antiikintutkimuksella hyvin. Tutkimamme historia on ihmisten historiaa, ja vaikka vaatteemme ja valtionrajamme muuttuvat, ihmisluonto ei muutu koskaan. Ymmärrys on avain moneen asiaan.

Veli-Matti ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa oppiaineemme ihminen, johon tutustumme tässä numerossa. Haluaisin erikseen mainita huippukivat pilttimme, joihin meillä kaikilla on ollut ilo tutustua kuluneen vuoden aikana ja joista opimme hieman lisää seuraavalta sivulta alkaen. Piltit, toivottavasti jatkatte seurassamme myös ensi syksynä! Saamme myös pienen reportaasin Rooman johdantokurssista, joka toivottavasti innostaa kaikkia hakemaan sekä Roomaan että Ateenaan opintojensa aikana. Johdantokurssikokemukset ovat kultaakin kalliimpia, ja tämä tulee nyt syvällä rintaäänellä.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, haluan mainita erikseen ja kiittää luottokirjoittajiani, jotka tuotte minulle vuodesta toiseen juttuja näihin numeroihin julkaistaviksi. Kirjoitatte aina sanarajat paukkuen omista kiinnostuksen kohteistanne ja jaatte innostustanne meille. Nöyrimmät kiitokseni teille.

Nyt lähden viemään lehteä painoon. On huhtikuun puoliväli ja kesä on antanut lupauksensa saapua luoksemme.

Maria

Päätoimittaja

FUKSIHAASTATTELU

Koonnut Jasmin Leivo Kysymykset perimätietona

1. Mistä päin olet kotoisin?

2. Mikä on suosikkikirjasi?

3. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?

4. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaasi autioille saarelle?

5. Minne matkustaisit mieluiten ja miksi?

6. Kenet antiikin aikaisen henkilön haluaisit tavata ja miksi?

7. Kuinka päädyit opiskelemaan klassillista filologiaa?

8. Mitä olet pitänyt opiskelusta? Kommentteja, risuja, ruusuja?

Pihla Alasuutari

1. Alun perin Lohjalta, mutta viimeksi olen asunut Rovaniemellä.

2. Kaikki Harry Potterit.

3. Fiksu, itsepäinen, intohimoinen.

4. Koirani, puukon ja tulitikut.

5. Varmaankin Ateenaan, koska paljon raunioita ja antiikkiaiheisia museoita.

6. Aleksanteri Suuren. Haluaisin tietää, millainen oikeasti oli ihminen, joka sai lyhyessä ajassa niin paljon aikaan.

7. Opiskelin aikaisemmin vaatetussuunnittelua, mutta se ei oikein tuntunut omalta, niin päätin vaihtaa alaa. Antiikki on aina kiinnostanut todella paljon, joten kun tajusin, että voin oikeasti opiskella siihen liittyviä asioita, hain opiskelemaan klassillista filologiaa.

8. Toistaiseksi olen pitänyt opiskelusta todella paljon.

3

Timo Heikkinen

1. Rekola, Vantaa.

2. The Running Man (Stephen King).

3. Ta det lungt.

4. Puukko, aurinkolasit, hyvä kirja.

5. Mongolian aroille hiljaisuudesta nauttimaan.

6. Sokrateen. Hänellä riittäisi varmasti mielenkiintoista puhuttavaa.

7. Paljon plussia: historia, antiikki, Rooma ja latina. Aluksi avoimen yliopiston ja sitten ihka oikeana opiskelijana.

8. Yliopisto-opiskelu sopii minulle paremmin kuin aluksi uskoin. Latinan alkeis- ja jatkokurssit olivat erittäin antoisia. Tekstinlukukurssit ovat haastavia, työläitä ja palkitsevia.

Joanna Koskela

1. Olen kotoisin Mäntsälästä.

2. Parhaimpiin kirjoihini kuuluvat The Lord Of The Rings sekä Harry Potterit.

3. Kuvailisin itseäni sanoilla hiljainen, utelias ja vetäytyvä.

4. Tulentekovälineet, luettavaa, satelliittipuhelimen.

5. Haluaisin nähdä maailman suurimman sademetsän Amazonin, koska sademetsä.

6. Haluaisin tavata Ciceron, sillä hän on niin suuressa maineessa.

7. Olen ollut aina kiinnostunut historiasta ja haaveillut latinan oppimisesta.

8. Mahtava paikka, kivat opettajat ja meillä hyvä valiojoukko.

Jasmin Leivo 1. Ruskolta, noin kivenheiton päästä Turusta.

2. Ursula K. Le Guinin Sanan Mahti.

3. Laiska mutta sitkeä.

4. Patjan, taskulampun, ja reilusti aurinkorasvaa.

5. Jonnekin, missä ei olisi liian kuuma tai kylmä. Eli varmaan Islantiin, koska tulivuoret on aina plussaa.

6. Caligulan hevonen vaikuttaa ihan sympaattiselta.

7. Pyörittelin koko lukion ajan mahdollisia vaihtoehtoja, mutta klassillinen filologia vaikutti kaikkein mielenkiintoisimmalta, joten päädyin tänne.

8. Tähän asti olen tykännyt opiskelusta tosi paljon.

Jalmari Salaterä

1. Olen syntynyt ja kasvanut idyllisessä Uudenkaupungin kaupungissa, joka sijaitsee 7 peninkulmaa Turusta luoteeseen.

2. Erasmuksen Tyhmyyden ylistys oli huikea.

Järjestelmällisen kylmäpäisesti kirjoittaja haukkuu teoksessa kaikki kansanluokat. Arvostan.

3. Sininen, turska ja παιδεία.

4. Kreikan alkeismonisteen, pullon halpaa valkoviiniä likaisessa pullossa sekä Platonin Valtion.

5. Aleksandria voisi olla mielenkiintoinen kohde. Paikassa yhdistyvät historia ja lämpö.

6. Homeroksen. Saataisiin vihdoin ja viimein vastaus homeeriseen kysymykseen.

7. Olin työharjoittelussa vuonna 2015 Rodoksen saarella, jossa eksyin muutaman Alfan, Mythoksen sekä halvan retsinan saattelemana paikalliseen kuppilaan. Tilanne eskaloitui siihen, että esitin sanalliseen välikysymykseen paikan naispuoliselle eteisvahtimestarille kreikkalaisen yhteiskunnan mädätyksestä. Vastapuoli oli sitä mieltä, että EU:n tuli taloudellisesti tukea Kreikkaa, koska kaikki länsimainen sivistys oli lähtenyt sieltä liikkeelle. Harmitukseni nousi niin suureksi, että päätin tutustua vihollisleiriin oikein kunnolla ja hain lukemaan kreikkalaista filologiaa.

8. Opiskelu on ollut mieluista. Hienoin hetki oli pidellä Jyri Vaahteran tunnilla omissa kätösissä vanhaa papyrusta tuhansien vuosien takaa.

Janina Ylinen

1. Maskusta.

4 2. Leo Tolstoin Anna Karenina.

3. Olen avoin ja äänekäs papupata :D 4. Aurinkovarjon, aurinkovoidetta ja aurinkolasit.

5. Islantiin! Koska se on todella ainutlaatuinen paikka.

6. Sanotaan vaikkapa Catullus.

7. Opiskelin latinaa lukiossa, ja tajusin, että klassillinen filologia yhdistää hienosti kaksi kiinnostuksenkohdettani, kielen ja historian.

8. Opiskelu on ollut erilaista kuin ajattelin.

Tuntuu, etten olen niin tutkijaluonne kuin ehkä tarvitsisi olla. Mutta olen silti pitänyt opiskelusta, entistä enemmän nyt kun perusopinnot alkavat olla suoritettu ja pääsen enemmän opiskelemaan aineopintoja!

5

VELI-MATTI NOSTER

Kirj. Maria Jokela

Torstai-iltapäivä tammikuussa ei ole helpointa aikaa löytää tyhjää tilaa Signumista haastattelua varten. Seuraan Veli-Matti Rissasta läppäreineni ja muistiinpanovälineineni, kunnes muutaman yrityksen jälkeen tyhjä opetustila löytyy. Olen tullut ottamaan selvää tästä kaikkien tuntemasta latinanopettajasta, joka on toiselta ammatiltaan latinan kielen kääntäjä.

Mitä kaikkea hän on, ja miten tähän on päästy? Ja entä miksi Cicero?

Ihan ensimmäiseksi minua kiinnostaa kysyä tarkemmin apurahasta, joka Veli-Matille myönnettiin vuosi sitten Suomen Kulttuurirahastosta otsikolla ”Marcus Tullius Ciceron kirjeiden toisen niteen suomennostyöhön”. Eli mihin?

I. CICERON TULKKI

”Olen kääntämässä kaikkia Ciceron kirjeitä.

Suomennos tapahtuu kahdessa erässä, joista tämä apuraha on toiseen erään. Ensimmäinen nide alkaa olla viimeistelyä vaille valmis,” VeliMatti kertoo. Ensimmäisen niteen laajuus on hieman yli 400 kirjettä, ja sen käännöstyö on vienyt vuosia. Suomennos lähtee kustantajalle, Gaudeamukselle, todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella, kunhan Veli-Matti löytäisi aikaa esipuheen ja alaviitteiden kirjoittamiselle. ”Syksyisin käännöstyö ei etene käytännössä ollenkaan, sillä opetus on vienyt kaiken ajan. Työ jää siis keväälle ja kesälle.” Kun ensimmäinen nide on lähtenyt painoon, huomio siirtyy kokonaan toiseen niteeseen, joka puolestaan sisältää yli 500 kirjettä. Sen käännöstyö on kuulemma jo aloitettu, ja Veli-Matti kertoo olevansa ”jo aika pitkällä.”

Ciceron kirjeet on totuttu näkemään jaettuina neljään kategoriaan niiden vastaanottajan

Veli-Matti Italian Formiaessa, jossa Cicerolla oli huvila ja jonka läheisyydessä hänet surmattiin. Kuva: Veli-Matti Rissanen.

perusteella, eli Atticukselle, ystäville, veljelle ja Brutukselle. ”Itse pyrin laittamaan ne kronologiseen järjestykseen – siltä osin, kun pystyn, koska kaikissa ei ole ajoitusta. Näin lukijan on helpompi pysyä kärryillä.” Teokset on tarkoitettu laajemmalle yleisölle eikä niihin tarttuminen vaadi etukäteistietoa. Tämän takia Veli-Matti varustaa teokset esipuhein, joissa lukijalle tarjotaan lukemiseen tarvittava taustatieto. Kirjeitä lukiessa on kuitenkin syytä muistaa, että Ciceron kirjeistä välittyy se maailmankuva, jonka Cicero haluaa antaa. ”Kirjeet sisältävät paljon historiallista informaatiota, joskin hänen näkökulmastaan. Cicero myös valitsee, mitä kertoo tapahtumista.”

Vaikka kirjeet ovat osittain poliittisia, niissä on myös paljon arkielämän asioita, jotka ovat ymmärrettäviä kenelle tahansa nykylukijalle.

Kirjeistä saa myös käsityksen Ciceron persoonasta, ja näin yhteys yli kahden tuhannen

vuoden taakse aukeaa. Tämän yhteyden luominen onkin yksi Veli-Matin mielestä hänen tärkeimpiä tehtäviään kääntäjänä. ”Kirjeet antavat Cicerosta hyvin inhimillisen kuvan.

Meissä kaikissa on hyvät ja huonot puolet, ja niin oli Cicerossakin. Hän oli toisaalta itserakas, mutta toisaalta hän välitti perheestään aidosti.” Puheemme kääntyy Ciceron yksityiselämän suurimpaan tragediaan, tämän tyttären Tullian kuolemaan 45 eKr. ”On säilynyt kirjeitä, joissa Cicero sanoo menevänsä suremaan metsään päiväksi. Se oli todella rankka menetys.”

Tyttären menetys on yksi esimerkki siitä, miten Cicero kertoo asioita yksityiselämästään ja puhuu tunteista, joita ihminen ymmärtää kahden tuhannen vuoden päästäkin. Tällainen ahaa-elämyksen kokeminen ja ymmärtämisen saavuttaminen on Veli-Matin mukaan tärkeä syy kääntää kirjeitä, ja samalla kuva marmorinvalkoisesta, saavuttamattomasta antiikista romuttuu ihmisten mielissä. ”Teosten suomentaminen on tärkeää myös siinä mielessä, että ne nostavat antiikkia esille ja voivat tuoda (antiikintutkimuksen) alalle lisää ihmisiä.”

II. OPISKELIJASTA KÄÄNTÄJÄKSI

Miksi siispä Cicero? Veli-Matti kuulostaa mietteliäältä. ”Sitä olen itsekin miettinyt.”

Kiinnostus heräsi jo Veli-Matin opiskelija-aikoina, kun hän oli tullut oppiaineeseemme latinan pääaineopiskelijaksi. Alun perin häntä kiinnosti enemmänkin antiikin historia ja kulttuuri, mutta opintojen myötä hän kiinnostui nimenomaan kielestä – osittain juurikin Ciceron takia. Ciceron tekstejä käytiin laajasti eri kursseilla läpi ja tämän käyttämään kieleen viitattiin latinankursseilla toistuvasti. Veli-Matti kiinnostui myös huomioista, joita Cicero teki latinan kielestä, omasta äidinkielestään. ”Jotenkin se kiinnostus vaan jäi päälle. Mitä

6 enemmän aiheeseen pääsi sisälle, sitä enemmän halusin selvittää asioita lisää.”

Kuten melkeinpä kaikki muutkin klassikot, myös Veli-Matti luki sivuaineena kreikkaa. Kysyessäni, kuka olisi voinut nousta kreikan puolelta samaan asemaan, mihin Cicero Veli-Matille nousi, hän innostuu: ”Hyvä kysymys! Suosikkini on Platon, sillä hän on kielellisesti kiinnostava, myös kirjallisuuden kannalta.” Toisena sivuaineenaan Veli-Matti luki myös suomen kielestä perus- ja aineopintoja vastaavat kokonaisuudet ja osallistui vapaa-ajallaan Palladionin tapahtumiin. Ja laatipa hän Caligulaan muutaman ristikonkin.

Mutta palataan Ciceroon. Kun Veli-Matti sai opintojen loppupuolella idean, että ’vois kääntää jotain’, kohdetta ei tarvinnut kauaa miettiä. Haastattelun kirjoitushetkellä VeliMatilla on vyön alla kaksi suurta julkaistua Cicero-käännösurakkaa, Laeista (WSOY, 2004) ja Keskusteluja Tusculumissa (Faros, 2009).

Hän on toki kääntänyt myös muitakin tekstejä, mutta Cicerosta on tullut hänelle ykkösjuttu.

Onko roomalaisessa suurmiehessä sitten joitain piirteitä, joihin Veli-Matti samaistuu? ”Jaamme kiinnostuksen kieleen ja kirjallisuuteen. Välillä Ciceron harrastama itsekehu on kylläkin ihan mieletöntä ja minulle vierasta, mutta olen alkanut ymmärtää häntä. Cicero ei kuulunut syntyperänsä puolesta eliittiin, joten hänen asemansa pakotti hänet jatkuvasti tuomaan itseään esille. Samaan aikaan hän oli kova stressaamaan kaikesta, myös pienistäkin asioista, ja tämän piirteen tunnistan myös itsessäni.”

Kääntäjän ura käynnistyi siitä, kun Veli-Matti päätti lähettää käännösnäytteen ja selityksen muutamille kustantajille. ”Oma-aloitteisuus on tärkeää. Tällä alalla aloitetta ei tule kuin harvoin kustantajan puolelta, vaan itse täytyy ehdottaa.” Monesti kustantajista ei kuulunut mitään, vaan kääntäjäksi pyrkivän täytyi itse ottaa uudelleen yhteyttä, ja kysyä, mitä hänen

7

Veli-Matti Arpinumissa, josta Cicero oli kotoisin ja kuvassa vasemmalla näkyvän San Domenicon kirkon tienoilla sijaitsi Cicerojen huvila. Nykyisin paikka sijaitsee Soran ja Isola del Lirin välillä. Kuva: VeliMatti Rissanen.

tekemälleen aloitteelle kuuluu. Usein tuli kohteliasta vastausta, että hanke ei juuri nyt sovi julkaisuohjelmaamme. Mutta sitten onni kääntyi. Laeista oli Veli-Matin ensimmäinen iso käännös, ja olikin suuri yllätys ja iso saavutus, että kustannusjätti WSOY lähti siihen mukaan. ”Siellä oli silloin Jorma Kaimio (antiikintutkija ja toisen antiikintutkijan, Maarit Kaimion, puoliso) johtajana, ja se varmasti edesauttoi projektia.” Veli-Matti ohjeistaa kääntäjäksi haluavia olemaan ensisijaisesti yhteydessä pienempiin kustantajiin. Heiltä ainakin vastausta tulee todennäköisesti nopeammin, siinä missä isot kustantajat hukkuvat julkaisuehdotuksiin.

Mitä käännöstyö sitten oikeasti on? Veli-Matti kuvaa käännösprosessia seuraavasti. ”Käyn ensin tekstiä läpi ja mietin, minkä tyylistä teksti on. Seuraavaksi laadin raakakäännöksen, joka on vielä aika kömpelöä suomea, mutta asiat esitetään tarkasti. Käytän myös apuna muunkielisiä käännöksiä. Seuraavana hion tekstiä, ja varmistan, että sisältö on oikein. Viimeisenä vaiheena luen tekstiä läpi suomen kielen kannalta, sillä tekstin on oltava hyvää ja luontevaa suomea.” Kääntäjän tärkeä tuki on kustannustoimittaja, jolle teos seuraavaksi lähetetään. Hän antaa kommentteja ja parannusehdotuksia, ja lähettää ne kääntäjälle. ”Kääntäjä muokkaa tekstiä niiden pohjalta, mutta tekee viimeiset ratkaisut itse. Ennen painoa tehdään vielä oikolukuvedos, josta

voi korjata kirjoitusvirheet, mutta suuria muutoksia ei enää tehdä.”

On tärkeää huomioida, että klassisten kielten kääntäminen on suureksi osaksi taustatutkimusta ja asioiden selvittämistä. ”Välillä käännöstyö etenee todella nopeasti, välillä yhden asian selvitystyö kestää päiviä. Toisinaan pyydän apua joltain tietyn alan asiantuntijalta, sillä kääntäjä ei itse voi olla asiantuntija kaikessa.” Kääntäjä tekee siis valtavan työn, mutta ikävä kyllä, harvemmin työ tekijäänsä tässä ammatissa kiittää. ”Yleensä kääntäjät jäävät kokonaan huomiotta, tai heidät mainitaan vain, jos käännöksessä oli puutteita. Monesti myös pikkuasioihin tartutaan, ja se on epäoikeudenmukaista.” Joskus hyvästä työstä kuitenkin myös palkitaan. Tusculum toi VeliMatille Helsingin klassillisen yhdistyksen myöntämän tunnustuksen Vuoden klassikkona ja mm. Hesari antoi kirjasta hyvän arvostelun.

Kääntäjän on kuitenkin hyväksyttävä myös se, että hän ei voi saada käännökseensä kaikkea samaa, mitä alkuteoksessa on. Kielet eivät koskaan vastaa toisiaan yksi yhteen, ja alkuperäisen tekstin ja käännöksen väliset kulttuurierot vaikuttavat. Ciceroa käännettäessä myös vuosituhansien ajallinen etäisyys asettaa omat esteensä. Käännökset funktiot ovat

kuitenkin erilaiset erilaisille lukijoille. Tavalliselle lukijalle ne tuovat antiikin lähemmäs, mutta antiikintutkija ei voi luottaa niihin sokeasti. ”Käännöksiä voidaan toki käyttää apuvälineenä, mutta antiikintutkija ei kuitenkaan voi tehdä pätevää tutkimusta muuten kuin alkukielen pohjalta.”

III. TUTKIJA JA OPETTAJA

Laajemmin yliopistomaailmassa Veli-Matti tunnetaan kuitenkin latinan alkeis- ja jatkokurssien opettajana, myös klassillisten kielten oppiaineen rajojen ulkopuolella. Kaikki latinan alkeiskurssilla istuneet muistavat sen kivan latinanopettajan, joka aina kannusti vastaamaan rohjenneita. Veli-Matti on opettanut latinaa vuodesta 2002 alkaen, kreikka tuli myöhemmin mukaan. Tähän päälle tulee vaihteleva määrä tekstikursseja, joista Veli-Matti muistaa viime vuosilta Ciceron lisäksi Tibulluksen, Lucretiuksen ja Ovidiuksen. Vaan mistä löytyy motivaatiota joka vuosi toistuville, samoille alkeiskursseille?

”Varsinkin latinan puolella se löytyy tekstien vaihtelevuudesta. Etsin uusia tekstejä eri ajoilta ja mietin, mikä olisi hyvä. Viimeksi kävimme läpi 6-vuotiaan pojan kirjettä 1600-luvulta. Poika opetteli siinä kirjeiden kirjoittamista juurikin Ciceron kirjeiden pohjalta. Alkuperäinen kirje on säilynyt ja näytin siitä opiskelijoille, millaista kirjeen käsiala oli.” Tämä herätti keskustelua, ja Veli-Matti kertoo huomanneensa, että aidon, historiallisen materiaalin käyttö motivoi opiskelijoita, sillä se tuo historian lähelle. ”Näin he huomaavat, että kielitaidosta on oikeasti hyötyä.”

Vaihtelevan materiaalin lisäksi Veli-Matti yrittää innostaa opiskelijoita ottamalla huomioon erilaiset tavat oppia. ”Ihmiset ovat erilaisia.

Toisia vapaaehtoisuus innostaa vastaamaan, kun taas toiset opiskelijat eivät halua viitata, mutta vastaavat vuorollaan mielellään. Osa ei taas halua osallistua tunnilla, vaan he oppivat

8 siinä mukana.” Veli-Matti ei ala tenttaamaan ketään, koska ei halua, että opiskelija kokee tulleensa painostetuksi.

Vähemmän tunnettua sen sijaan on, että VeliMatti tekee kääntämisen ja opettamisen lisäksi myös tutkimusta. Muutama vuosi sitten hän oli mukana toimittamassa Cicerosta kertovaa teosta Tullius noster, Kirjoituksia Cicerosta, jossa on mukana myös pari Veli-Matin kirjoittamaa artikkelia. Yksittäisiä artikkeleja ilmestyy silloin, kun niitä vain ehtii tuottaa.

Erityisesti hän on kiinnostunut Ciceron kaksikielisyydestä: uusimpana valmistui hänen ja Aleksi Mäkilähteen yhteisartikkeli Ciceron kirjeiden koodinvaihdosta. ”Ciceron kirjeet Atticukselle sisältävät paljon kreikkaa. Tutkimme koodinvaihtoa, eli sitä kuinka Cicero kirjoittaessaan vaihtelee latinan ja kreikan välillä, ja miksi näin tapahtuu. Artikkelin yhteistyö syntyi siitä, että Aleksi on erityisen perehtynyt koodinvaihdon metodologian ja minä tunnen aineiston.” Kaksikielisyys Ciceron kirjeissä on myös Veli-Matin tulevan väitöskirjan aihe.

Veli-Matti seuraa aktiivisesti maailmalla tapahtuvaa Cicero-tutkimusta. Sitä on paljon ja laaja-alaisesti, uusimpana on alettu tutkia Ciceron kirjeiden filosofiaa. Myös ajankohtaiset trendit määrittävät sitä, miltä kannalta aihetta tutkitaan, ja tästä Veli-Matin ja Aleksin historialliseen koodinvaihtoon liittyvä tutkimus on hyvä esimerkki. Tutkija kuitenkin peilaa Ciceroa oman aikansa tärkeiden kysymysten kautta, ja tällä hetkellä, maailman lähentyessä, kaksikielisyys puhuttaa. ”Cicero käytti kreikkaa Atticuksen lisäksi kirjeenvaihdossaan Varron kanssa. Minua kiinnostaa kreikan kielen funktiot kirjeissä, eli mitä kreikan käytöllä halutaan saada aikaan. Yksi funktio on ainakin yhteenkuuluvuuden osoittaminen.”

Veli-Matin mukaan vilkas Cicero-tutkimus osoittaa, että kaikkea ei suinkaan ole suurmiehestä vielä tutkittu. Eikä suinkaan käännetty. Kysyn, mikä olisi vielä sellainen Ciceron

9

teos, jonka kääntäminen Veli-Mattia erityisesti kiinnostaisi. ”De natura deorum, ’Jumalten luonnosta’. Lisäksi minua kiinnostaa sen suplementti De divinatione, ’Ennustamistaidoista’, johon voisin käyttää asiantuntijaapuna Jyriä. Jumalten luonnosta kiinnostaa minua erityisesti, sillä se sisältää hellenististen filosofikoulukuntien teologisia käsityksiä.” Veli-Matti kertoo kiinnostuksen filosofiaan heränneen juuri Ciceron suomentamisen myötä, sillä sekä Laeista että Keskusteluja Tusculumissa ovat filosofisia teoksia.

Yksi asia on kuitenkin varma. ”Ciceron parissa haluan jatkaa ehdottomasti.”

Signumin työhuoneessa.

Kuva: Maria Jokela.

VELI-MATIN TÄRPIT KÄÄNTÄJÄKSI AIKOVALLE:

1. ”Kielten osaaminen on tärkeää: ei vain lähtökielen, vaan myös kohdekielen eli suomen. Tämä on aivan ykkösjuttu, sillä lukija kuitenkin lukee vain suomenkielistä lopputulosta. Kannattaa siis lukea paljon, jotta suomenkielinen ilmaisu on mahdollisimman hyvin hallussa!”

2. ”Oma-aloitteisuus ja aktiivisuus on välttämätöntä. Itsestään kannattaa pitää ääntä – ei muita alistamalla, mutta sanomalla ’minäkin olen täällä tekemässä tämmöistä’. Kukaan ei muuten huomaa, eikä ketään haeta kotoa, että tulepas nyt kääntämään.”

3. ”Verkostojen luominen on tärkeää. Ota yhteyttä, kysy neuvoa muilta kääntäjiltä, pyydä apua käännöksissä käsiteltävien alojen asiantuntijoilta.

4. ”Ole hereillä siitä, mitä muut ovat kääntämässä, jottei päällekkäisyyksiä satu ja projekti kaadu alleen. Itselleni kävi näin, kun olin aikeissa suomentaa Augustinuksen Jumalan valtion, jota myös Heikki Koskenniemi oli työstämässä. Kysy vaikkapa Antiquitas-listalla, että onko kukaan muu tekemässä tietystä teoksesta tai auktorista mitään juuri nyt. Jos meneillään on jokin käännösprojekti, voi kysellä, pääsisikö siihen mukaan jotenkin.”

5. ”Kääntäminen on yksinäistä työtä, joten on hyvä ottaa jotain sosiaalisempaa rinnalle, kuten opettamista. Antiikin kirjallisuuden kääntäminen ei myöskään yksistään elätä, joten siinäkin mielessä on tärkeää tehdä muutakin.”

10

CALIGULA DIGIAJAN PYÖRTEISSÄ: fyysinen ja sähköinen pari passu

Kirj. Visa Helenius

Ainejärjestömme lehti, Caligula, on joutunut digiajan pyörteisiin. Digitaalisuuden mukana tuomat uudet mahdollisuudet synnyttivät erään projektin, jonka sisältöä ja kulkua tämä kirjoitus valaisee. Projektin keskeisenä pyrkimyksenä oli kaikkien aiempien numeroiden digitaalinen tallentaminen, joka esimerkiksi avaisi mahdollisuuden sähköiselle julkaisemiselle.

Ensialkuun on huomattava seuraavaa: moderni käsite ’digitaalinen’ ei pääse pakoon menneisyyttä. Sana kumpuaa nimittäin latinan sanasta digitus, joka merkitsee sormea.

Tarkemmassa mielessä digitus liittyy ’digitaalisuuteen’ siten, että binäärijärjestelmä, johon digitaalisuus usein perustuu, on tietynlainen laskemistapa, ja laskemiseen puolestaan liittyy olennaisesti sormet.

Caligulalla on mielenkiintoinen historiansa.

Esimerkiksi päätoimittaja Maria Jokela tuo ilmi numerossa 1/2016 seuraavia seikkoja: ensimmäinen numero ilmestyi jo vuonna 1986; 90-luvulla lehti oli ajoittain niin suosittu, että siitä oli otettava kaksi painosta; lehti on valittu parhaaksi oppiainejärjestölehdeksi lukuvuonna 1992/1993. Näiden seikkojen perusteella voidaan todeta seuraavaa: Caligula on kuulunut monen opiskelijan ja yliopistolaisen elämään ja lehdellä on julkaisuna kulttuurihistoriallista arvoa, koska se valaisee aiempaa opiskelijakulttuuria.

Caligulan menneisyys synnyttää seuraavan kysymyksen: miten ja missä vanhoja numeroita säilytetään? Tätä kysymystä alettiin selvittämään seikkaperäisemmin allekirjoittaneen aloitteesta keväällä 2017. Pohdinnan myötä syntyi ajatus työryhmästä, joka pyrkisi selvittämään Caligulan historiaa ja vanhojen numeroiden kohtaloa. Työryhmän muodosti seuraava kolmikko: allekirjoittanut, Maria Jokela ja Matti Virtanen. Ensimmäiset päätöksemme

olivat, että tulemme kokoustamaan säännöllisesti ja etenemään askel askeleelta projektin kulun mukaan.

Marian aiemman havainnon perusteella saimme huomata, että ainejärjestön säilytystiloista löytyi iso nippu vanhoja Caligulia. Näistä ei ollut olemassa kuitenkaan minkäänlaista listausta. Toisin sanoen

Kuva 1. Leena Järveläinen, Maria Jokela ja Matti Virtanen. Kuva: Visa Helenius.

käsissämme oli epämääräiseltä tuntuva kokoelma Caligulan numeroita. Tämän johdosta listasimme numerot. Esiin nousi kuitenkin eräs ongelma: mistä voisimme tietää, onko halussamme kaikki ilmestyneet numerot? Päätimme, että tiedustelemme asiaa oppiaineemme henkilökunnalta. Jaana ja Jyri Vaahteralta saimme tärkeän vinkin. He kertoivat, että meidän kannattaisi ottaa yhteyttä Feeniksin kirjaston johtavaan informaatikkoon Leena Järveläiseen, joka on entinen palladiini ja jolla on tärkeää tietoa Caligulaan liittyen.

Tapasimme myöhemmin Järveläisen (kuva 1).

Ja toden totta, hänellä oli tärkeää tietoa. Järveläinen on nimittäin säilönyt vanhoja Caligulan numeroita Feeniksin kellarin suojiin (kuva 2) aina sen ensimmäisestä numerosta lähtien.

Hänelle oli valitettavasti lopetettu Caligulan

toimittaminen vuoden 2011 tienoilla. Tallella olleiden numeroiden avulla pystyimme kuitenkin varmistamaan sen, että Palladionin kokoelmassa on kaikki julkaistut numerot vuoteen 2010 asti. Samalla saimme tietää, että Caligulat ovat Volter-tietokannassa. Järveläinen kertoi myös, kuinka hän oli Caligulan toiminnassa mukana 1990-luvun alussa. Saimme kuulla monia hauskoja tarinoita tuolta ajalta.

Lisäksi Järveläisen kollega, kirjaston informaatikko, entinen palladiini ja myös Caligulan toiminnassa mukana ollut Mika Sarlin, piipahti käymään, koska vuoden 1995 numerointi oli osoittautunut meille ongelmalliseksi. Onneksemme Sarlin tiesi, että kyseisen vuoden kaksi numeroa numeroitiin aikanaan poikkeavasti, jolloin ongelmamme ratkesi.

Kuva 2. Lehtikoteloita sisältöineen Feeniksin suojissa. Kuva: Visa Helenius.

Tapaamisen jälkeen päätimme, että toimitamme Feeniksiin puuttuvat numerot eli vuodesta 2011 eteenpäin julkaistut numerot. Päätimme myös, että pyrimme elvyttämään Caligulan ja kirjaston välisen säilytysyhteistyön.

Lisäksi aloimme pohtimaan vakavammin sitä, voitaisiinko vanhat Caligulat julkaista sähköisesti. Maria kuitenkin esitti, että julkaisemin voi olla ongelmallista esimerkiksi tekijänoikeudellisista syistä.

Edellisiin asioihin liittyen kolme asiaa tuli nyt tarpeelliseksi: Caligulat on skannattava, jotta saisimme vanhat numerot talteen sähköiseen

11 muotoon, sisältöjä on analysoitava käytettävissä olevan ajan puitteissa, jotta saisimme selvyyttä lehden sisällöstä ja luonteesta, ja lakimieheen on otettava yhteyttä, jotta saisimme tietoa siitä, onko vanhojen numeroiden julkaisu mahdollista. Tehtävänjako oli seuraava: Matti tulisi skannaamaan isomman määrän numeroita ja allekirjoittanut pienemmän määrän, Maria tulisi tutkimaan sisältöjä aikansa puitteissa ja allekirjoittanut tulisi ottamaan yhteyttä lakimieheen.

Skannaus vaati lopulta aikansa ja vaivansa, mutta työ saatiin tehtyä. Tämän seurauksena kaikki julkaistut Caligulat ovat nyt Palladionin omistamassa ulkoisessa muistissa. Marian suorittama varhaisempia numeroita koskeva sisältöanalyysi osoittautui hedelmälliseksi: Caligulien sisällöistä paljastui monia yllättäviä ja mielenkiintoisia asioita, kuten esimerkiksi hauskoja ekskursiokokemuksia ja laadukkaita runokäännöksiä. Lakimies puolestaan esitti allekirjoittaneelle, että vanhojen numeroiden julkaisu ei ole periaatteessa ongelmallista, koska kyseessä on julkinen julkaisu, jolloin kaikilta kirjoittajilta on otaksuttavasti kysytty aikanaan lupa juttujensa julkaisemiseen. Toisaalta hän esitti, että julkaisun alustan muuttuminen fyysisestä sähköiseksi voi olla jollain lailla ongelmallista. Tästä olisi kuitenkin hankala syntyä vakavia vaikeuksia, koska kyseessä ei ole esimerkiksi vahingonteko tai jonkun osapuolen taloudellinen hyöty tai haitta.

Viimein pääsimme pohtimaan laajemmin Caligulan menneisyyttä ja tulevaisuutta. Keskeinen kysymys oli: missä jo julkaistut ja vastedes julkaistavat Caligulat tulevat sijaitsemaan?

Ajattelimme siten, että tulevat Caligulat tulisi tallentaa myös sähköisesti ja että Palladion toimittaisi Feeniks-kirjastoon Järveläiselle lehden tulevien numeroiden fyysiset versiot. Lisäksi ajattelimme, että vanhat Caligulat voitaisiin mahdollisesti julkaista tulevaisuudessa sähköisesti netissä, mikäli pyrkimykselle löytyy kannatusta ja mikäli julkaisun estävää seikkaa ei esiinny.

12

Johtopäätöksenä Caligulaan ja digiaikaan liittyen on todettava seuraavaa: lehden olemassaolon muodot ovat nykyään fyysinen ja sähköinen. Näin klassinen ilmaus pari passu sopii kaksikkoon mainiosti.

Lähde

Jokela, Maria. ”Pääkirjoittajan terveiset.” Caligula, 1/2016: 2.

RISTIKKO

Tässäpä ristikko vuosimallia 1992. Löysimme sen Caligulan digitointiprojektin yhteydessä ja sen on tehnyt eräs nimikirjaimista tunnistettava, tässäkin lehdessä haastateltu henkilö J

13

PALLADION PUUHAA

Kirj. Iida Huitula

Toimikausi 2017–2018 on ollut Palladionille suurten muutosten ja uudistusten aikaa. Jäsenmäärämme räjähti, kun saimme valtavan määrän uusia aktiivisia fukseja. Fukseja innostui myös lähtemään mukaan hallitukseen heti ensimmäisenä opintovuonnaan ja viisihenkisestä hallituksestamme kaksi on fukseja, yksi vanhempi opiskelija, joka ei ole ennen ollut hallituksessa, ja vain kaksi edellisen vuoden hallituslaisia.

Uusien toimijoiden myötä olemme saaneet ennätysmäärän uusia toimintaideoita ja näitä on toteutettu pitkin vuotta. Hankimme haalarit ensi kertaa ikuisuuteen, mistä kiitos kuuluu erityisesti puolifuksille ja hallituksen jäsenelle Timo Heikkiselle, joka on vetänyt koko projektin. Haalareiden väriä mietittiin paljon, koska meillä on tiettävästi ollut aiemmin sekä valkoisia että vihreitä. Lopulta päädyimme vihreään.

Haalareita tilattiin sekä fukseille että kaikille halukkaille vanhemmille jäsenille ja saimme ne maaliskuussa 2018. Viimeinkin Palladionin muinaiset haalarimerkit pääsevät käyttöön!

Tänä vuonna Palladion on ollut erityisen aktiivinen toiminnassa muiden ainejärjestöjen kanssa ja tämä on mahdollistanut sellaista toimintaa, jota ei kaltaisemme pieni järjestö yksin voisi järjestää. Pidimme ikimuistoiset Mytologiasitsit Anglican ja Pappagallon kanssa.

Sitsit olivat erittäin onnistuneet ja sitsejähän meillä ei ole ollut ties kuinka pitkään aikaan!

Teemana oli mytologia ja pukukoodi jokin mytologiaan liittyvä asu. Togat ja muut antiikkihenkiset lakanaviritelmät olivat suosittuja.

Ohjelmaan kuului myös yhteislaulua latinaksi Let it go:n (Disneyn Frozenista) eli Liberan tahtiin.

Kiekuun eli Kielikuukauteen (kaikkien kielijärjestöjen yhteinen tapahtumasarja, joka kesti

helmikuun 2018) osallistuimme aiempaa aktiivisemmin. Meiltä oli edustus Kielisitseillä (voi tätä sitsien määrää!) ja Kielympialaisissa ja Pubivisaan teimme kysymyksiä. Kielympialaisissa rastillamme laulettiin nykybiisejä latinaksi tai kreikaksi ja rasti sai tavallistakin enemmän positiivista palautetta.

Viimeisimpänä uutena ohjelmana järjestimme pitkästä aikaa risteilyn. Se tehtiin yhdessä Pappagallon kanssa. Laivanamme toimi Viking Grace. Risteilyllä oli huippuhauskaa ja seuraavasta alettiin jo haaveilla! Ensimmäinen ilta kului tutustuessa ja juttu kulki niin, ettemme edes ehtineet laivan baareihin ennen kuin ne sulkeutuivat aamuneljältä. Seuraavana päivänä nautimme yhdessä buffet-lounaan ja mm. pelasimme bingoa ja Bohnanzaa. Laivalla vietetyn vuorokauden aikana ehti tutustua jo tuttuihinkin kavereihin uudella syvyydellä.

Pappagallon kanssa meillä on ollut yhteisiä tapahtumia aiempinakin vuosina, mutta nyt pääsimme tutustumaan oikein toden teolla!

Uusia toimintamuotoja on ollut niin paljon, että keväällä perinteiset Palladionin illanistujaiset jäivät tavallista vähemmälle. Onneksi niitä ehti syksyllä olemaan useammat ja keväälläkin pidimme aina yhtä suositut viini- ja pitsaillat vappurientoa unohtamatta. Uusien tekijöiden ja jäsenten myötä perinteiden ja uudistusten suhdetta on jouduttu miettimään tavallista enemmän pitkin vuotta ja vaikka uudistukset ovat herättäneet myös vastustusta, pidän itse kaikkea tätä uutta energiaa ja tekemisen halua positiivisena ilmiönä. Ja tulevina vuosinahan haalareista, risteilystä ja sitseistä puhuminen ei enää ole uutta! Palladion kehittyy ja kasvaa tekijöidensä mukana tekijöidensä näköiseksi ja vaikka kaikki hyvä on tietysti vaalimisen arvoista, tilaa uusillekin ideoille ja kokeiluille tulee löytyä.

14

Mytologiasitsien edustusta: Timo Heikkinen (vas.), Matti Virtanen, Alex Varpe, Anna Koivuniemi ja Minna Luomala. Kuva: Visa Helenius.

Sitsinjohtajien pöydästä näkymä sitsikansaan. Kuva: Minna Luomala.

Yhteisselfie laivan kannelta, vasemmalta alkaen Ilmari, Linda, Alina, Visa, Jasmin, Janina, Inka, Jalmari, Flavia, Timo ja Iida.

15

ANTIIKIN JA KESKIAJAN ROOMAN JOHDANTOKURSSI SUOMEN ROOMANINSTITUUTISSA 11.9.–8.10.2017

Kirj. Minna Engbom

Pääsin osallistumaan upeasti järjestetylle antiikin johdantokurssille Roomassa syksyllä 2017. Meitä oli valittu seitsemän historiasta ja antiikista kiinnostunutta opiskelijaa eri yliopistoista Suomesta: Helsingistä, Oulusta, Tampereelta ja Turusta.

Villa Lanten terassilta näkymä Rooman keskustaan. Kuvaaja Minna Engblom.

Neljän viikon aikana saimme nauttia asiantuntijoiden luennoista ja kiertelimme eri kohteissa Roomassa ja lähiseuduilla. Luentojen aiheina oli mm. Rooman topografia, etruskit, keisarillisen perheen jäsenten rooli roomalaisissa kulteissa, johdanto epigrafiikkaan ja graffitien tutkimukseen jne.

16

Itseäni kiinnosti kovasti Simo Örmän luento etruskeista ja sitä seurannut koko päivän bussiretki Etruriaan, jossa tutustuimme Tarquinian maanalaisiin hautakammioihin ja Cerveterin tumus- eli kumpuhautoihin.

Tarquinian hautakammion seinämaalauksia, symposionjuhla menossa. Kuvaaja Minna Engblom.

Kurssi oli paljolti arkeologian lähtökohdista johdettu, ja meillä oli usein oppaanamme kaupunkikävelykierroksillamme ja kohteissa arkeologi ja tutkija Eeva-Maria Viitanen. Tämä arkeologinen näkökulma avarsi hienosti klassisten kielten opiskelijan tietoisuutta siitä, että antiikkia voi tarkastella kirjallisten lähteiden lisäksi myös vanhojen esineiden, rakennusten ja muun materiaalisen kulttuurin avulla.

Rooman tärkeimmät museot ja arkeologiset kohteet tulivat nähdyiksi ja asiantuntijoiden avulla sanallisesti tulkituiksi ja kerrotuiksi meille opiskelijoille. Instituutin johtaja Arja Karivieri ja tohtorikoulutettava Pia Mustonen olivat oppainamme myös lukuisilla museovierailuilla.

Pidempi retki tehtiin Campaniaan; Paestumiin ja Pompejiin Arja Karivierin johdolla. Sinne matkustimme paikallisjunalla ja näimme mahtavia maisemia ja temppeleitä sekä Pomejin esiin kaivetut talot.

17

Capitoliumin museossa keisarien muotokuvia. Kuvaaja Minna Engblom.

Paestumin kreikkalaistemppeli. Kuvaaja Minna Engblom.

18

PAASILINNAA JA KEKKOSEN PÄIVÄKIRJOJA

– eli mitä satunnainen tekstikorpus tarjoaa tutkijalle

Kirj. Matti Virtanen

Yksi klassillisen filologian tavoitteista on tehdä päätelmiä antiikin elämästä sieltä jääneen tekstimassan perusteella. Tämä on kunnianhimoinen tavoite. Filologi toki tietää, että yhden tai muutamankaan tekstikohdan avulla ei voi vetää suuria johtopäätelmiä antiikin elämästä, vaikka kiusaus onkin usein valtava.

Siksipä kuvitellaan hetki, että tulevaisuuden ihminen yrittäisi tehdä päätelmiä 2000-luvun suomalaisesta kulttuurista samanlaisen tekstikorpuksen perusteella kuin mitä antiikin Roomasta on jäänyt – sanotaan nyt vaikka keisariajan alkuun asti.1 Minkälaisia teoksia hänellä olisi käytössään ja kenties tärkeämpänä kysymyksenä, mitä kaikkea hänen käytettävänään ei olisi?

No niin, eli leikitään, että Islannin Eyjafjallajökull purkautuisi ja peittäisi koko Suomen tuhkan alle aivan kuin Vesuvius Pompeijin aikoinaan. 4000-luvulla Suomi kaivettaisiin esiin.

Hohkakivi olisi tuhonnut suurimman osan nykykirjallisuudesta, mutta tuhkasta saataisiin kaivettua esiin samanmoinen valikoima kirjallisuutta kuin mitä antiikin Roomasta jäi. Muinaiskreikankielisen jäämistön vertailu olisi vähintään yhtä mielenkiintoista, mutta omien kiinnostuksenkohteideni vuoksi keskityn nyt latinankieliseen kirjallisuuteen.2 Aloitetaan jossain määrin oleellisimmasta.

Roomalaisilta jäi kansalliseepos Aeneis, joten ajatellaan niin, että jonkin kirjaston raunioista saataisiin poimittua Kalevala. Toki Ilias ja Odysseia olisivat parempia vertailukohteita, koska ne edustavat aidompaa, kansanomaista runoperinnettä, kun Aeneis taas on yhden miehen, Vergiliuksen, tarkoituksenmukaisesti

1

Aivan kaikkea säilynyttä kirjallisuutta en saanut tähän mahtumaan, mutta suurimman osan kuitenkin.

laatima, mutta poimitaan Kalevala silti mukaan.

Hienon paralleelin muodostavat Plautuksen ja Terentiuksen sekä Aleksis Kiven komediat – kuuluisimpana jälkimmäiseltä eittämättä Nummisuutarit. Vertailukohta on siksi niin maukas, että kummatkin sattuvat edustamaan – Plautus latinankielisen ja Kivi suomenkielisen – kirjallisuuden syntyvaiheita. Siinä missä Kiveltä jäi vain kourallinen komedioita, niitä on Plautukselta jäänyt meidän päiviimme 21, mutta Plautuksen tuotokset toistavat itseään niin paljon, ettei ero sisällöllisesti ole merkittävä.

Historiankirjoitusta jäisi kohtalainen mutta vaihteleva valikoima. Aikakaudet olisi edustettu aika satunnaisesti: Suomen esihistoria olisi ohitettu muutamalla kappaleella, Ruotsin vallan ajan loppupuolesta kerrottaisiin ihan mukavasti, mutta autonomian ajalta kuvaukset jäisivät satunnaisiksi (vrt. aukko Liviuksen teoksen säilyneen osan lopun ja Suetoniuksen ja Tacituksen teosten välillä). Itsenäisen Suomen ajalta tekstiä olisi, mutta näiden kuvausten tulkinnoissa olisi mietittävä sitä, ketä presidenttiä kirjottajat olisivat mielistelleet!

Edellä mainituilla historioitsijoilla sekä mm.

Nepoksella ja Sallustiuksella oli kaikilla lisäksi omanlaisensa tyyli ja agenda kirjoituksilleen.

Samankaltaisen (ellei rehevämmänkin) variaation saisi ottamalla mukaan sekä valkoisten että punaisten näkövinkkeleistä kirjoitettuja kuvauksia Suomen sisällissodasta. Saadaksemme valikoimaan samanlaista skandaalinhakuisuutta kuin vaikkapa Suetoniuksella oli, pitäisi mukaan valita pari roisia paljastuskirjaa ja nippu 7 päivää -lehden juoruja (joskin monet Suetoniuksen jutut ovat niin härskejä, 2

Tila ei salli mainita kaikkien antiikin auktorien teosten nimiä, mutta ne löytyvät helposti vaikka Antiikin käsikirjasta tai Wikipediasta.

ettei Seiskakaan niitä ainakaan kannessa julkaisisi).

Kaunokirjallisuuden osalla kato olisi suorastaan hirvittävä: vain yksi teos (vrt. Petroniuksen Satyricon) olisi säilynyt tai itse asiassa vain osa siitä. Ja jos toivoisi, että tuo säilynyt ainokainen kirja olisi kaunokirjallinen helmi, pettyisi, sillä Satyricon ei edusta vakavuudessaan edes Arto Paasilinnan tasoa. Tämä kaunokirjallinen kato tosin johtunee paljolti siitä, että fiktiivinen romaani ei ilmeisesti ollut antiikissa mikään juttu.

Toinen genre puolestaan, joka ainakin meille säilyneen aineiston perusteella oli antiikissa merkittävä mutta meillä harvinaisempi, on kirjeet. Keisari Trajanuksen ja Plinius nuoremman välisiä kirjeitä on säilynyt niiltä ajoilta, jolloin jälkimmäinen oli Bithynian keisarillisena käskynhaltijana. Plinius kirjoitti ne epäilemättä siinä mielessä, että ne myöhemmin julkaistaan. Nykyään, jos kahden valtionpäämiestason poliitikon välisiä viestejä levisi ulkopuolisten luettavaksi, kyseessä olisi ennemminkin tietovuoto.

Ainakin itseäni kuitenkin kiinnostavat enemmän antiikin henkilöiden henkilökohtaiset kirjeet – näistä ylivoimaisesti tunnetuimpana Ciceron kirjekokoelma. Pitkään ajattelin, ettei nykykirjallisuudessa ole mitään vastaavanlaista genreä, kunnes sitten tuli mieleeni, että joidenkin merkittävien henkilöiden päiväkirjoja julkaistaan silloin tällöin – suomalaisista mainittakoon vaikka Matti Klinge ja Pentti Saarikoski. Päiväkirjat ovat sikäli hyvin samanlaisia kuin antiikin kirjeet, että molemmat kuvaavat sekä mielenkiintoisten ihmisten ajatusmaailmaa että toisinaan myös yksityiselämää.

Suomen historiassa ei ole ollut ketään, joka olisi ollut niin ylivoimaisen merkittävä sekä julkisessa elämässä että kirjallisuuden aralla kuin Cicero, mutta jos oletetaan, että esim. sekä Urho Kekkosen että Mika Waltarin päiväkirjat olisivat säilyneet, kyse voisi olla samanlaisesta kirjallisesta aarreaitasta.

Runouden puolelta Catullukselle löytyisi helposti nykyvastine, sillä hänen runonsa ovat (toisinaan) yhtä lyhyitä ja henkilökohtaisia

19 kuin monet nykyrunot. Vaikka esim. Ovidiuksen Muodonmuutoksia hakeekin aiheita lähes yksinomaan kreikkalaisesta mytologiasta, sille ja varsinkin Vergiliuksen Georgicalle ja Bucolicalle löytyisi helpoiten paralleeleja kansallisromantiikasta. Tibulluksen ja Propertiuksen runot taas ovat ainakin päältäpäin ”henkilökohtaisia”, mutta samaan aikaan paatoksellisia. Uskoisin että näille vastineina toimisivat monet Eino Leinon tuotokset. Runous on ikävä kyllä myös ainoa antiikin latinankielisen kirjallisuuden laji, josta on säilynyt tekstiä, joka kulkee naispuolisen kirjoittajan nimellä, ja sitäkin vain hyvin vähän – puhun nyt tietenkin Sulpician runoista. Näin ollen löytyköön Suomen kirjastojen tuhkista myös valikoima vaikkapa Saima Harmajan tai L. Onervan runoja.

Varmistaakseni vielä, että 4000-luvun tutkijoilla olisi myös jotain, mikä on juuri 2000-luvulle ominaista, olisi jonkun kovalevyltä säilynyt parin vuoden kokoelma harrastelevan humanistin blogikirjoituksia (vrt. Aulus Gelliuksen Noctes Atticae). Vertaus ei mielestäni ole kovin kaukaa haettu, kun ottaa huomioon, että Gelliuksen kirjoitukset ovat suunnilleen samassa pituusluokassa ja aivan yhtä ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Lopuksi luettelen vielä tärkeimmät antiikin teokset ja niiden vastineet, joita en ehtinyt tai kokenut tarpeelliseksi tarkemmin käsitellä. Eli mukaan mahtuisi pino oppikirjoja: maanviljelystä (Cato, Varro ja Columella) arkkitehtuurista (Vitruvius), lääketieteestä (Celsus), retoriikasta (Quintilianus) sekä astrologiasta (Marcus Manilius), yleistajuinen katsaus suomen kieleen (vrt. Varron De Lingua Latina), Luontotieto osat 1-10 (Plinius vanhempi), eläinsatukirja (Phaedrus), pari satunnaista sotakuvausta (Caesar), kymmenisen draamakäsikirjoitusta (Seneca), vitsikirja (osa Catulluksen ja Martialiksen tuotannosta) sekä pari self-help-teosta (vrt. Ciceron teoksista esim.

Tusculanae disputationes). Piirtokirjoituspuolelta löytyisi jonkin verran esim. vaalimainoksia, muistosäkeitä sekä vessanseinäkirjoituksia (kirjaimellisesti!). Sanalla sanoen tällainen

korpus on tosi monipuolinen mutta kvantiteetiltaan suppea.

Niin, minkälaisia päätelmiä 4000-luvun tutkija osaisi tämän jäämistön perusteella tehdä 2000-luvun ihmisen elämästä?3 Jos hän tahtoisi tutkia feminismiä, hän ei löytäisi mitään, mikä pyrkisi kertomaan naisen asemasta. Näin ollen häntä saattaisi lähteinä houkutella esim.

Kalevalan tarinat Ainosta ja Lemminkäisen äidistä, historiankirjojen kuvaukset, rakkausrunous ja jopa vitsikokoelmien asenteet. Tässä törmätään tietenkin jo ensimmäiseen ongelmaan: eri aikakausien niputtaminen samaan aineistoon on tosi riskaabelia.

Otetaanpa toinen esimerkki: jos samainen tutkija tahtoisi saada tietää 1900-luvun ja 2000luvun tekniikasta, hän ei tällöinkään löytäisi yhtäkään tekniikasta kertovaa kirjaa, vaan hän

3

Toki hänellä olisi käytettävinään myös fyysistä aineistoa: talojen raunioita, kolikoita, patsaita, satunnaisia

20 tarttuisi kaikkiin mahdollisiin tiedonmuruihin: ehkä Urho Kekkosen päiväkirjoissa, draamakäsikirjoituksissa ja vaikka retoriikkaoppaassa mainittaisiin aivan sattumalta auto. Luultavasti fiksu tutkijamme ymmärtäisi, että tällaiset maininnat olisivat epäluotettavia, mutta niiden pohjalta hänen olisi toimittava.

No, siinä oli ehkä pari tarkoitushakuista esimerkkiä. Nyt alkaa maksimisanamäärä tulla vääjäämättä vastaan, joten jätän lukijan päätettäväksi, minkä arvoisesta tekstimassasta todellisuudessa on kysymys. Toivottavasti tämä herätti ainakin joitain ajatuksia.

Kirjoittaja kiittää FT Mikko Kaukoa hyvistä huomioista ja lisäyksistä.

pikkuesineitä jne. Ikävä myöntää, mutta filologina toisinaan unohtaa materiaalisen kulttuurin arvon tutkimuksessa!

21

DE SAPIENTIS ANTIQUAE:

Kirj. Visa Helenius

huomioita epikurolaisesta ja stoalaisesta elämänfilosofiasta

Täydellinen nautinto on kärsimyksen poissaoloa.

Epikuros, Keskeiset opit

Ei ole väliä sillä mitä kärsit, vaan miten kärsit.

Seneca nuorempi, Kaitselmuksesta

Antiikin ajan filosofisten näkemysten tutkiminen voi olla hyödyllistä nykyihmiselle. Tämä kirjoitus valaisee eräitä epikurolaisuuden ja stoalaisuuden puolia, jotka liittyvät elämänfilosofisiin pohdintoihin.

Ihmisen eräs ominaisuus on uteliaisuus. Tästä on syntynyt filosofia, joka tutkii maailmaa kriittisesti ja yleisemmällä tasolla. Filosofiset pohdinnat heijastelevat kuitenkin usein tekijänsä sisintä, jolloin filosofian harjoittamiseen liittyy henkilökohtainen aspekti: kärsivä henkilö saattaa esimerkiksi tukeutua uskonnollisiin pohdintoihin tai itsekäs oikeuttaa toimensa hyväksymällä ahneuden maailman logiikaksi.

Filosofian tehtävänä on etsiä ymmärrystä maailman asioita koskien. Elämänfilosofia, joka on eräs filosofian osa-alue, pohtii ihmiselämään liittyviä asioita. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa seuraavat. Miten tulisi elää? Mikä on elämän päämäärä? Elämänfilosofiset kysymykset ovat laaja-alaisia ja haasteellisia, jotka joudutaan kuitenkin kohtaamaan, jolloin elämänfilosofointia voidaan pitää erottamattomana osana ihmisyyttä.

Antiikin ajalla oli lukuisia ajattelijoita ja filosofisia suuntauksia, joille elämänfilosofiset kysymykset olivat tärkeitä. Sokrates on eräs merkittävimmistä elämänfilosofeista. Hän pyrki selventämään sitä, mitä on hyvä eri asioihin

liittyen. Ihmiselämää koskevat keskeiset kysymykset ovat tällöin seuraavat. Mitä on hyvä elämä? Mitä tulee tehdä, jotta hyvä elämä saavutetaan?

Epikurolainen ja stoalainen koulukunta olivat vaikutusvaltaisia suuntauksia antiikissa. Molemmat syntyivät hellenistisenä kautena ja ammensivat aiemmista traditioista. Epikurolaisuus perustuu Epikuroksen oppeihin. Hän vaikutti Ateenassa ja perusti filosofiansa Demokritoksen atomismille ja rajoittamatonta hedonismia kannattavan kyreneläisen koulukunnan näkemyksille. Stoalaisuus puolestaan hahmottui kokonaisuudeksi perustajansa Zenon Kitionilaisen sekä Kleantheen ja Khrysippoksen kautta, jotka olivat stoalaisen koulukunnan kolme ensimmäistä johtajaa. Roomalaisajalla stoalaisuuden yhteiskunnallinen vaikutus ja suosio oli poikkeuksellisen suurta.

Oppi tarjosi laaja-alaisen maailmankatsomuksen, jonka muun muassa moni vaikutusvaltainen henkilö tuolloin omaksui.

Miten elämänfilosofia liittyy epikurolaisuuteen ja stoalaisuuteen? Seuraava lainaus antaa vastauksen tälle kysymykselle:

Epikurolaisuus ja stoalaisuus edustavat myös mitä tyypillisimmin hellenistisen ajan käsitystä filosofian luonteesta ja tehtävästä. Filosofian harjoittamisen motiivi katsottiin puhtaasti käytännölliseksi: kaiken tiedollisen toiminnan päämäärä oli selvittää, mitä oli ihmisen onnellisuus (eudaimonia) ja miten sen voi saavuttaa. (Thesleff & Sihvola 1994, 279.)

Näin εὐδαιμονίᾳ, jonka merkityksiä ovat muun muassa menestys, vauraus ja totuus mutta joka tarkoittaa filosofisessa kontekstissa sellaista onnellisuutta, joka on etiikan tutkimuksen ja hyvän elämän päämääränä, on

molemmissa näkemyksissä filosofian pääkohde. Tästä yhteisestä lähtökohdasta huolimatta opit eroavat lopulta toisistaan merkittävästi.

Epikurolaisuuden keskeinen käsite on ataraksia (ἀταραξία), joka tarkoittaa järkkymätöntä rauhallisuutta. Ataraksia on ihanteellinen ja tavoiteltava mielentila, jolloin mieli ei ole halujen eikä voimakkaiden mielenliikutusten alainen. Toiseksi ataraksia mahdollistaa onnellisuuden, koska tasapainoinen, viisas ja maltillinen elämä johtaa sisäiseen tasapainoon, joka on onnellisuuden edellytys. Kolmanneksi epikurolaisuudessa ihmistä pidetään sellaisena olentona, jonka toiminta ei ole täysin perimän ja ympäristön määräämää, jolloin myös ataraksiaan pyrkiminen on ihmisen omasta toiminnasta ja tahdosta riippuvaista.

Toinen epikurolaisuuden keskeinen asia on ajatus maltillisesta tai rationaalisesta nautinnosta. Kyreneläinen koulukunta näki aiemmin siten, että aistinautinto sinänsä on korkein päämäärä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä johda onnellisuuteen. Esimerkiksi päihderiippuvainen ihminen, joka kokee ajoittain suuria aistinautintoja, voi olla onnellinen vain osan aikaa muun ajan ollessa kärsimysten täyttämää. Epikuros ymmärsi kyreneläisen filosofian sisältämän ongelman. Tämän seurauksena hän esitti, että tavoiteltavaa nautintoa on sellainen, joka ei tuota tai lisää kärsimystä. Näin elämäntapa, joka on maltillista, harkitsevaa, rauhallista, moraalista ja luonnonmukaista ja joka vaatii usein sosiaalista vetäytymistä, on tavoiteltavinta.

Stoalainen filosofia esittää toisenlaiset keinot onnen saavuttamiseksi. Stoalaisuuden keskeinen käsite on autarkia (αὐτάρκεια), joka tarkoittaa itselähtöisyyttä ja riippumattomuutta ulkopuolisista tarpeista ja siteistä. Autarkia on onnellisuuden välttämätön edellytys, koska stoalaisuuden mukaan vain sellainen ihminen voi olla onnellinen, joka on mahdollisimman riippumaton ulkoisista tarpeisista ja siteistä.

Lisäksi vaikka stoalaisuuden mukaan perimä ja ympäristö määrittävät ihmistä olennaisesti, niin ihmisen järjellä on kyky ja voima reagoida

22 itsenäisesti ympäröivään maailmaan ja aistien tuottamiin ärsykkeisiin. Tämän seurauksena ihmisen ajattelu ja oma toiminta ovat ne asiat, joihin hän voi vaikuttaa.

Miten autarkia saavutetaan? Stoalaisuuden mukaan sekä järjen käyttö että tunteiden hallinta ovat olennaisia autarkian saavuttamiseksi. Järjen käyttö on välttämätöntä, koska yksittäiset aistivaikutelmat eivät kykene antamaan luotettavaa tietoa maailmasta ja järjen toiminta osoittaa irralliset tai väärät aistivaikutelmat. Toiseksi tunteet vaarantavat autarkian: vaikka tunteet ovat osa ihmiselämää ja sielun toimintaa, niin ne heikentävät ihmisen autonomisuutta ja aiheuttavat ruumiillisen häiriötilan. Näin esimerkiksi into, viha ja himo ovat ruumiillisia häiriötiloja, joita tulee välttää. Stoalaisuuden mukaan ihmisen tulee tavoitella apatiaa (ἀπάθεια), joka on pyrkimystä tunteista irtautumiseen ja tunteettomuuteen.

Toisaalta eräät hyvät tunteet (εὐπαθεῖαι), jotka ovat ilo, varovaisuus ja tahtominen, ovat sallittuja. Stoalaisuus on näin eräänlaista tunneterapiaa, jonka päämääränä on vähentää tunnetasolla riippuvuutta niihin asioihin, joihin ei voi vaikuttaa.

Epikurolaisuudesta ja stoalaisuudesta on löydettävissä yhtäläisyyksiä, eroavuuksia ja ongelmia. Ensimmäiseksi molemmat pitävät onnellisuutta (εὐδαιμονίᾳ) elämän päätavoitteena ja korkeimpana hyvänä. Epikurolaisuus vaatii maltillisia nautintoja ja ataraksiaan pyrkimistä, jotka mahdollistavat onnellisuuden.

Epikurolaisuus sisältää kiinnostavia ajatuksia, jotka tuntuvat sopivan yleiseen näkemykseen ihmisestä. Esimerkiksi ajatus ataraksiasta tuntuu siinä mielessä järkevältä, että on vaikeaa kuvitella hillittömän, ailahtelevien tunteiden ohjaaman tai kaoottisen ihmisen saavuttavan onnellisuutta. Epikurolaisuus sisältää kuitenkin myös ongelmia. Onko alituinen pyrkimys nautintoon järkevää? Entä kuuluuko sosiaalinen vetäytyminen onnellisuuteen? Stoalaisuus vastustaa näitä ongelmia. Ensimmäiseksi ihminen ei voi eikä hänen tule pyrkiä aina nautintoon, koska hän kohtaa väistämättä kärsi-

myksiä elämässään. Toiseksi sosiaalinen vetäytyminen maltillisten nautintojen pariin ei ole tavoiteltavaa, koska ihmisellä on muun muassa lähimmäisiään ja yhteiskuntaa koskevia velvollisuuksia. Stoalainen elämänfilosofia esittääkin, että autarkeian eli riippumattomuuden ja apatian eli tunteista irtautumisen kautta voidaan kohdata kärsimykset ja sosiaaliset velvollisuudet parhaiten. Nämä keinot herättävät kuitenkin kritiikkiä. Eivätkö juuri ihmiselämään olennaisesti kuuluvat monenkirjavat tunteet tee elämästä merkityksellistä?

Entä johtaako riippumattomuuteen pyrkiminen aitoon onnellisuuteen? Autarkeian ja apatian hintana voi nimittäin olla esimerkiksi tympääntyminen elämään, yksinäisyys tai rakkaudettomuus.

Mitä epikurolaisuus ja stoalaisuus voivat tarjota nykyihmiselle? Epikurolaisuuden anti lienee selvä: maltillinen hedonismi voisi olla usein parempi vaihtoehto kuin rajoittamattomampi hedonismi, joka vaikuttaa olevan monelle tärkeä motiivi elämässä. Sen sijaan, että tavoiteltaisiin vahvoja tai äärimmäisiä kokemuksia ja nautintoja, niin maltillisempi ja aineellisesti yksinkertaisempi elämä voi olla monin tavoin antoisampaa. Myös stoalaisuudelle näyttää löytyvän paikka nykyajassa. Hyvinvoinnin lisääntymisestä huolimatta maailmassa on edelleen paljon kärsimystä, ja kärsiville stoalaisuus voi olla oiva oppi, johon takertua. Toisaalta stoalaisuus voi sopia myös ai-

23 neellisesti yltäkylläiselle. Materiaalinen riippuvuus, jonka juuret ovat usein tunteissa, on nimittäin mahdollista katkaista apatian avulla.

Lähteet

Epikuros. Keskeiset opit. Teoksessa Demokritos & Epikuros. Riippumaton nautinto. (Käännös: Kivimäki, Arto, Korhonen, Tua & Vesterinen, Sampo.)

Tammi, Helsinki, 2006: 68‒84.

Hetemäki Ilari. (Toim.) Filosofian sanakirja.

WSOY, Porvoo ‒ Helsinki ‒ Juva, 1999.

Korhonen, Tua & Kivimäki, Arto. ”Jälkisanat: Demokritos, Epikuros ja silmien onni.”

Teoksessa Demokritos & Epikuros. Riippumaton nautinto. (Käännös: Kivimäki, Arto, Korhonen, Tua & Vesterinen, Sampo.) Tammi, Helsinki, 2006: 165‒ 200.

Lucius Annaeus Seneca. Kaitselmuksesta.

(Käännös: Kalliovaara, K. P.) Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, Hämeenlinna, 1928.

Remes, Pauliina. ”Riippumattomuus ja kuinka se saavutetaan.” Teoksessa Kaarainen, Teija & Kaukua, Jari. (Toim.)

Stoalaisuus. Gaudeamus, Helsinki, 2004: 68‒88.

Thesleff, Holger & Sihvola, Juha. Antiikin filosofia ja aatemaailma. WSOY, 1994.

24

PALLADIONIN KYSYMYKSET TYÖELÄMÄSTÄ JA TYÖSKENTELYSTÄ

Jatkamme vielä tämän numeron verran sarjaamme, jossa haastattelemme työelämässä nykyisin vaikuttavia klassikkoja. Tällä kertaa tavoitimme mm. latinaa opettavan Tuija Laurikan Tampereelta. Vastausten hankinnasta vastasi jälleen kerran Iida Huitula.

1. Mikä on nykyinen työtehtäväsi, mitä oikeasti teet ja millaisista asioista tavallinen työpäiväsi koostuu?

Toimin Tampereen klassillisen lukion kielten lehtorina ja opetan ranskaa, latinaa, englantia ja italiaa.

2. Miten päädyit tähän työhön? Mistä sait tietää työstä?

Tähtäsin opettajan työhön ja toimin sijaisena eri kouluissa jo opiskelujen aikana.

3. Mitkä asiat opiskelussa ja työhistoriassasi tukivat tähän työhön pääsyä?

Oletko tehnyt harjoitteluja? Oliko niistä hyötyä?

Opiskeluaikanani ei ollut eri linjoja opettajaksi haluaville, joten suoritin normaalit maisteriopinnot ja tein vuoden kestävän opetusharjoittelun eli auskultoinnin opintojen loppuvaiheessa.

4. Vastaako työtehtävä koulutustasi?

Oletko tyytyväinen työhösi?

Kyllä vastaa. Olen tyytyväinen alan valintaan, vaikka työnkuva onkin kovasti muuttunut näiden vuosikymmenten aikana.

5. Miten päädyit opiskelemaan alaa?

Kielet ovat kiinnostaneet minua aina, ja valitsin lukiossa kielilinjan, missä opiskelin tavanomaisten englannin ja

6.

7.

8.

9.

ruotsin lisäksi saksaa ja latinaa. Olin koulun ohessa opiskellut myös ranskaa työväenopistossa. Päätin mennä Turun yliopistoon, koska siellä pystyin opiskelemaan myös latinaa ja ranskaa, mitä ei Tampereella voinut tehdä.

Mitkä olivat opiskeluvaiheessa hyviä valintoja? Mitä olisit tehnyt toisin?

Minulle sopi suhteellisen nopea opiskelutahti ja kieliharjoittelujen suorittaminen kesäisin. Monen kielen yhtäaikainen opiskelu vei aikaa, mutta olisin voinut suorittaa vielä enemmän sivuaineiden opintoja varsinaisena opiskeluaikanani. Lopulta, saatuani tutkinnon kasaan, lähdin työelämään, mutta jatkoin vielä latinan opintojani työn ohessa Tampereen yliopistossa (cum laude) ja Jyväskylän yliopistossa (laudatur). Opiskelin cum laude-arvosanan myös italian kielessä työn ohessa Jyväskylän yliopistossa.

Mikä oli unelma-ammattisi opiskeluaikana? Onko se muuttunut työelämään siirtymisesi jälkeen?

Opettajan ammatti on aina ollut se, mitä halusin ja en vieläkään vaihtaisi ammattia.

Mikä on paras opiskelumuistosi?

Entä paras työelämän kokemus? Ihan tavalliset luentomuistot ja kavereiden kanssa maailman parantaminen (=suhteellisen rento opiskeljaelämä) ovat yhä mielessä. Työelämässä onnistumisen kokemukset tulevat yleensä oppilaiden kautta.

Mitä muita töitä olet tehnyt?

25 Lomien aikana työskentelin useaan otteeseen eri kirjakaupoissa ja pankeissa sekä mielisairaalassa ja kielikurssin vetäjänä Englannissa.

10. Mitä haluaisit sanoa nykyisille alan opiskelijoille? Vinkkejä, terveisiä, elämänviisauksia?

Ottakaa selvää eri työnsaantimahdollisuuksista. Jos kärkytte eläköityvän latinan opettajan paikkaa, ottakaa selvää muista opetettavista aineista, jotka virkaan kuuluvat. Käykää Villa Lantessa ja Ateenassa ja nauttikaa elämästä.

26

PALLADIONIN NÄYTELMÄT 2001–2017

Ohessa listaus Palladionin katkeamattomasta näytelmätraditiosta, joka jatkui vuoteen 2017 asti.

Kiitos asianomaisille huikeista ja viihdyttävistä näytelmistä!

2017 Pluto ja Proserpina 2016 Perikeiromene (Menandros) 2015 Casina eli Arpojat (Plautus) 2014 Pylades 2013 Viimeinen faarao 2012 Oidipus 2011 Apocolocyntosis divi Claudii 2010 Rhesus (Euripides) 2009 Imperator Caesar Domitianus Augustus 2008 Sammakot (Aristofanes) 2007 Romulus & Remus 2006 Medeia (Euripides) 2005 Kersuva sotaurho (Plautus) 2004 Viisauksia kaupan (Lukianos) 2003 Aeneaan sangen ihmeelliset seikkailut 2002 Atreus ja Thyestes 2001 Tarquinius Superbus

Koonnut Matti Virtanen Täydennykset Maria Jokela ja Kalle Knaapi