Caligula 1/2017 by Palladion ry

Sisällysluettelo PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET

LATINAKERHO 5-VUOTIAS LATINAKERHON JA KREIKKAKERHON VAIHEITA

JÄSENET KERTOVAT – KYSYMYKSIÄ KERHOSSA KÄVIJÖILLE

VAIHTO AVAA MONIA UUSIA OVIA

DE LEXICIS LATINIS (PARS II/II)

OPPIAINEEN RETKI ROOMAAN

HUMANITAS ET PROGRESSUS? LUCRETIUKSEN AJATUKSIA IHMISEN JA KULTTUURIN KEHITYKSESTÄ

PLUTO JA PROSERPINA -- POST SIPARIUM

LISÄÄ TARINOITA TYÖLLISTYMISESTÄ

LATINAN RISTIKKO

Lämpimät kiitokset kirjoittajille ja kaikille juttujen tekoon osallistuneille! Toimitus: Maria Jokela ja Iida Huitula Taitto ja oikoluku: Maria Jokela Kansikuva: Maria Jokela Palladion ry. (Turun yliopiston klassillisten kielten, klassillisen arkeologian ja antiikin kulttuurin opiskelijoiden ainejärjestö) http://palladion.weebly.com/ https://www.facebook.com/palladionry

PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET

Taas on kevät koittanut ja kädessäsi on Caligulan uusin numero. Toisinaan uskoamme kevään tuloon kylläkin koetellaan – tätä numeroa taittaessa oli pääsiäinen, joka oli kylmä ja lumisateinen. Vuodessa on taas tapahtunut paljon. Oppiaineemme on kotiutunut Signumiin ja me kaikki olemme totutelleet uusiin tiloihin, mielestäni hyvällä menestyksellä. Myös Palladion on puksuttanut eteenpäin allekirjoittaneen kipparoidessa hallitusta. Mukavaa meillä on ainakin ollut, viimeksi toissaviikolla tämän kirjoitushetkestä kokoonnuimme anniskeluravintola Porttiin, jossa kohotimme maljat sille, että Rooman valtakunta oli laajimmillaan tasan 1900 vuotta sitten. Tätä numeroa varten haastattelin viime vuoden puheenjohtajaamme Suvia tämän vaihtokokemuksesta antiikin maaperällä, itselleni niin rakkaassa Kreikassa. Kahvittelimme Suvin kanssa kotoisassa Café Carréssa Vähätorin laidalla maaliskuisena lauantaina. En muista enää, mistä tarkalleen juttelimme, mutta opiskeluista puhuessamme Suvi totesi, että meidän alammehan on tavallaan elämäntapa, se on niin kokonaisvaltaista. Jäin miettimään Suvin sanoja vielä pitkäksi aikaa jälkeenpäin. Totta. Antiikki seuraa antiikintutkijaa kaikkialle eikä riitä, että käy vain luennoilla ja tenteissä, ja jättää sen jälkeen antiikin yliopistolle odottamaan. Tärkeää on myös tutustua alan ihmisiin ja olla alati tiedonnälkäinen. Tätä havaintoa tukevat sivulta 38 alkavat työllisyyshaastattelut, joista professori Arja Karivierin neuvot alan opiskelijoille ovat erityisen inspiroivat. Seuraavilta sivuilta löydät kertomuksia siitä, mitä oppiaineessa ja ainejärjestössämme ja opiskelijoidemme opinnoissa on tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Esimerkiksi sivuaineopiskelijamme Jokisen Suvi kirjoitti oppiaineemme pitkästä aikaa järjestämästä opintomatkasta Roomaan, joka jätti ainakin minuun lähtemättömän vaikutuksen. Löydät Heleniuksen Visan opastuksen filosofi-runoilija Lucretiuksen maailmaan ja sinulle esitellään kevään näytelmän tekoa behind the scenes. Erityisen maininnan ansaitsee Latinakerho, jonka 5-vuotisesta taipaleesta kerrotaan tässä numerossa laajasti. Haluan tässä vielä erikseen kiittää Mattia viime aikojen ansiokkaasta kerhotoiminnasta, hän kun näkee joka viikko vaivaa kerhon sisältöjen eteen. Siinä vasta elämäntapa-klassikko. Toivotan teille kaikille mitä parasta kesää! Maria

LATINAKERHO 5-VUOTIAS

Latinakerhon ja Kreikkakerhon vaiheita kirj. Mikko Kauko Perustamisvaiheet Latinakerhon perustamisvaiheet ajoittuvat kevääseen 2012. Palladion järjesti 10.3.2012 teatteri-illan, jonka jatkoilla tuli esille, että tilaisuuksia keskustella latinaksi ei paljon ole tarjolla, eikä yksinkertaisen puhutun latinan taidon harjoittelemista juuri suosita. Tässä yhteydessä saatiin idea, että tulisi perustaa jonkinlainen opintopiiri tai kerho, jossa tällaista toimintaa voitaisiin harjoittaa. Idean isä oli Ville Leppänen, mutta Matti Virtanen ja allekirjoittanut innostuivat asiasta heti. Päätettiinkin järjestää 22.3.2012 Juslenian kahvikopilla tapaaminen, jossa kerho sitten perustettiin ja sen toimintaa suunniteltiin. Heti alkuun päätettiin, että ohjelmassa ei olisi ainoastaan keskusteluja latinaksi ja puhutun latinan harjoituksia, vaan ylipäänsä kaikkea sellaista, mitä oppiaineen järjestämillä kursseilla ei käsitellä tai käsitellään hyvin vähän. Perustamiskokouksesta ei ole säilynyt eikä allekirjoittaneen muistin mukaan laadittukaan osallistujalistaa, mutta paikalla taisi olla vähintään kuusi henkeä. Alkuaikoina mukana olivat jo mainittujen lisäksi Hanna-Mari Kupari, Maria Vesti, Julius Rastela, Matti Nikama ja Petra Lähde. Kerhon alkuvaiheita voi seurata allekirjoittaneen lakonisista, mutta tarkoista almanakka- ja päiväkirjamerkinnöistä. Jos mainittua suunnittelutapaamista ei oteta lukuun, ensimmäinen varsinainen kerhokerta oli 4.4.2012, jolloin kuusi henkilöä osallistui. Toinen kerta oli 10.4.2012, jolloin paikalla oli seitsemän henkeä. Keväällä 2012 kerho ehti kokoontua vielä kolme muuta kertaa kävijämäärän vaihdellessa viidestä kuuteen. Syksyllä toimintaa jatkettiin 13.9.2012, ja syksyn ensim-

mäisellä kerralla läsnä oli jopa yhdeksän henkeä. Syksyn mittaan kävijämäärä kuitenkin vakiintui 5–6 kävijän paikkeille. Syksyllä 2012 kerho alkoi myös dokumentoida toimintaansa virallisemmin. Hankittiin mustakantinen vihko, joka otsikoitiin Acta societatis Latinae. Vihkoon alettiin pitää latinankielistä pöytäkirjaa, johon merkitään, milloin kerho on kokoontunut, keitä on ollut läsnä ja mitä kerhossa on tehty. Alkuaikoina kukin kerholainen toimi vuorotellen kirjurina, mutta viime aikoina kirjurintoimi on vakiintunut allekirjoittaneelle, minkä pöytäkirja dokumentoi muodossa Michaele scriba. Kerhoa veti alusta saakka Ville Leppänen, ja pöytäkirjaan asia merkittiin Guilielmo praesidente. Syksystä 2015 saakka vetäjänä on ollut Matti Virtanen eli Matthaeus. Pöytäkirjaa varten on näet otettu käyttöön kullekin latinankielinen nimi. Päiväyksissä käytetään aina roomalaista kalenteria, joskin vuosiluku merkitään nykyisen ajanlaskumme mukaan eikä kaupungin perustamisesta lukien. Yksi pöytäkirjavihko on jo tullut täyteen ja luovutettu Palladionin arkistoon. Kreikka mukaan kuvaan Syksyllä 2013 kerhon korviin alkoi kantautua toiveita, että pitäisi olla myös Kreikkakerho. Ehdotus otettiin kerholaisten keskuudessa positiivisesti vastaan, ja Societas Latina sai rinnalleen uuden kerhon, joka sai nimekseen Kreikkakerho eli Societas Graeca. Tuntui kuitenkin käytettävissä olevin resurssein mahdottomalta järjestää joka viikko kahta eri kerhoa, ja päädyttiin siihen, että kerhot kokoontuvat vuoroviikoin niin, että joka toisella viikolla on kreikkaa, joka toisella latinaa. Kreikkakerhon ensimmäinen tapaaminen oli sitten 14.11.2013, jolloin osallistujia oli viisi. Syksyllä 2013 Kreikkakerho ehti kokoontua kaikkiaan kolme kertaa, ja kävijämäärä vaihteli neljästä kuuteen. Pöytäkirjan kielenä on kreikkapuolellakin ollut koko ajan latina.

Kokoontumisten ajat ja paikat Keväällä 2012 toiminta oli vakiintumatonta ja jokaisella kokoontumiskerralla sovittiin erikseen, minä päivänä ja mihin kellonaikaan seuraavan kerran tavataan. Kerho kokoontuikin aluksi kaikkina mahdollisina eri viikonpäivinä maanantain ja perjantain välillä, ja kellonaikakin vaihteli. Sopiminen joka kerta erikseen oli kuitenkin kömpelöä säätämistä, ja syksyllä 2012 vakiintui käytäntö, että kerho kokoontuu joka viikko samana viikonpäivänä samaan aikaan. Sen jälkeen on kunakin lukukautena päätetty tuo päivä ja aika uudelleen. Tavallisin päivä on ollut torstai kuten myös keväällä 2017. Myös tiistaita ja keskiviikkoa on käytetty melko paljon. Esimerkiksi syksyllä 2016 kokoonnuttiin tiistaisin. Kellonaikana on ollut yleisimmin klo 16, joinakin lukukausina klo 18. Keväällä 2017 kreikkapuoli kokoontuu klo 16 ja latinapuoli klo 18. Kokoontumisia on syksyisin yleensä ollut syyskuun alkupuolelta joulukuun puoliväliin saakka. Keväällä kokoontumisia on yleensä ollut tammikuun puolivälistä vapun tienoille asti, joskus vielä toukokuun loppuunkin, mutta viime vuosina vappu on vakiintunut lopetusajankohdaksi. Yhteensä Latinakerho on kokoontunut noin 90 kertaa ja Kreikkakerhokin jo noin 50 kertaa – ero johtuu siitä, että alkuaikoina ahkerasti kokoontunut Latinakerho on sisarkerhoaan puolitoista vuotta vanhempi. Aluksi kerho kokoontui Jusleniassa pääsääntöisesti klassillisten kielten harjoitushuoneessa, välillä myös pohjoismaisten kielten harjoitushuoneessa. Kummankin aineen muutettua yhteisiin tiloihin Fennicumiin siirtyivät myös kerhon kokoontumiset sinne. Fennicum kuitenkin osoittautui melkein heti sisäilmaltaan kelvottomaksi, ja kerho palasi sieltä ensin takaisin Jusleniaan ja muutti sitten yliopiston kirjaston ryhmätyötilaan, joka edelleen on kokoontumispaikkana. Muistakin vaihtoehdoista on toisinaan keskusteltu, mutta esimerkiksi jossakin ravintolassa tai jonkun kotona kokoontumista ei ole laajemmin kannatettu.

Osallistujamäärät Osallistuminen on aina vapaaehtoista, eikä kenenkään tarvitse osallistua säännöllisesti, vaan kerhossa voi käydä niillä kerroilla kuin haluaa. Siten osallistujamäärä on melkoisesti vaihdellut. Kävijöiden joukossa on ollut niitä, jotka ovat käyneet kerhossa vain kerran tai pari katsomassa. Toisaalta on niitä, jotka ovat vuosikausia käyneet kerhossa säännöllisesti. Nyrkkisääntönä on ollut tres faciunt collegium. Jos paikalle on saapunut alle kolme henkilöä, on kerho sillä kertaa jätetty pitämättä. Näitä peruutuksia on sattunut silloin tällöin, mutta ei kovin paljon. Peruutetuillakin kerroilla paikalle on yleensä saapunut kaksi henkilöä, yhdellä kerralla ainoastaan allekirjoittanut – kertaakaan ei siis ole sattunut niin, ettei yksikään olisi ilmaantunut paikalle! Alkuaikoina tavallisin kävijämäärä oli 5–6, nykyisin 3–4. Joillakin poikkeuksellisen kävijärikkailla kerroilla on hätyytelty 10 kävijän rajaa, joskin harvoin. Perustajajäsenistä on allekirjoittaneen lisäksi jäljellä kerhoa nykyisin vetävä Matthaeus, ja erittäin uskollinen osallistuja on tätä nykyä Airi Leinonen eli Aurora. Kreikkapuolen kävijämäärä on ehkä keskimäärin ollut hieman latinapuolta alempi, mutta ero on pieni ja vaihtelua kävijämäärissä on aina. Varovaisen arvion mukaan kerhoissa on niiden historian aikana käynyt hyvinkin 25 eri henkilöä ainakin kerran, mahdollisesti enemmän. Kerhojen ohjelmasta Koska osallistujien joukossa on ollut henkilöitä ensimmäisen vuoden opiskelijasta väitelleeseen tohtoriin asti ja eritaustaisia sivuaineopiskelijoita, on osallistujien taitotasokin ollut vaihteleva. Asiantila on kuitenkin aina tulkittu nimenomaan positiiviseksi, eikä millään tavoin ongelmaksi. Vaihtelevan taitotason takia kerhojen ohjelmakin on ollut kirjavaa. Pääsääntönä on ollut se, että käsitellään asioita, joita normaaleilla kursseilla ei paljon käsitellä. Keskeinen ajatus on ollut sekin, että miksipä klassillisia kieliä pitäisi opetella eri tavalla kuin vaikkapa englantia, ruotsia tai

saksaa. Kaikki muistamme, miten peruskoulussa ja lukiossa on käytetty sanaristikoita, saneluita, tietokilpailuja, luetun ja kuullun ymmärtämistä. Kaikkea tuollaista on harrastettu kerhoissa latinan ja suurelta osin kreikankin kanssa. Latinaksi on käyty myös keskusteluja. Materiaalina on käytetty kaikkea mahdollista latinankielisistä sarjakuvista ja latinankielisestä Wikipediasta saakka unohtamatta vuonna 1891 painettua Latinan lukukirjaa alotteleville. Kerhoissa on harrastettu myös metriikkaa. Arkaaista latinaa, keskiajan latinaa ja nykylatinaa ei ole unohdettu. Kielihistorialla on ollut välillä suuri rooli, ei kuitenkaan aina. Kielihistorian alalta on käsitelty ainakin kreikan äännehistoriaa, kreikkalaisia etymologioita sekä oskin ja umbrin historiallista kielioppia. Antiikin mytologia, kirjallisuus ja historia ovat olleet sivuosassa, sillä koko kerhojen historian ajan niitä on pidetty nimenomaan kielikerhoina. Asiantila ei tietenkään ole kiveen hakattu, vaan kulloisetkin osallistujat saavat ja heidän on suotavaakin vaikuttaa siihen, mitä kerhossa tehdään. Esimerkiksi tietokilpailujen ja tekstien kautta myös kulttuuriainesta on ollutkin mukana aina. Välillä on harrastettu myös oppihistoriallisia väläyksiä eli kuuluisien klassillisten filologien henkilöesittelyjä. Kerhossa oli kerran myös eräänlainen kodikologinen koe: tekstiä saneltiin ja siitä tuotettiin käsikirjoituksia ja edelleen niiden kopioita, joiden pohjalta tekstiä yritettiin sitten editoida. Myös klassillisilla kielillä laulettua musiikkia on kerhoissa kuunneltu. 5-vuotisjuhla 2.3.2017 tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä suunnittelukokouksesta, jossa Latinakerhon perustamisesta päätettiin ja sen toimintamuotoja kaavailtiin. Tämän kunniaksi 23.3.2017 osuneella kerhokerralla pidettiin pienimuotoinen juhla. Tilaisuuteen osallistui kuusi henkilöä. Lämminhenkisessä ja mukavassa juhlassa oli puheita, muisteltiin kerhojen tähänastisia vaiheita, ja pientä tarjoiluakin oli järjestetty. Tunnelmaa nostatti kreikankielinen versio Abban kappaleesta Mamma Mia.

Viisivuotista taivalta juhlistaaksemme otimme käyttöön myös kerhojen kreikankieliset nimet κύκλος ‛Eλληνικός ja κύκλος ‛Ρωμαικός. Kerhojen eri-ikäisyys on siitä mukava asiantila, että jo syksyllä 2018 voitaneen järjestää uusi juhla, kun Kreikkakerho Latinakerhon 5-vuotisjuhlista. tulee vuorostaan viisivuotiaaksi!

Vasemmalta Minna Luomala, Mikko Kauko, Matti Virtanen, Alex Varpe, Maria Jokela, Iida Huitula. Kuva: Matti Virtanen Kerhojen merkitys ja tulevaisuus Kerhoilla on huomattava sosiaalinen merkitys, sillä ne ovat paikka, jossa eri vaiheissa olevat latinan ja kreikan harrastajat voivat tutustua toisiinsa ja pitää yhteyttä toisiinsa rennoissa mutta asiallisissa merkeissä. Kerhoilla on merkitystä myös kielitaidon ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta. Esimerkiksi sanavaraston kartuttamiseen kerhot suovat erinomaisen mahdollisuuden. Kerhojen toimintaa on tarkoitus jatkaa hamaan tulevaisuuteen asti, mikä luonnollisesti edellyttää, että uusia

aktiivisia osallistujia ilmestyy jatkossakin. Mutta miksipä ei ilmestyisi? Onhan tarjolla kaikkea mahdollista aina sienilajeista Elvikseen ja Sapfosta fobioiden kautta perhosiin saakka.

JÄSENET KERTOVAT – kysymyksiä kerhossa kävijöille koonnut Matti Virtanen

1. Miksi olet tullut Latina-/Kreikkakerhoon? Tai miksi alun perin kiinnostuit kerhosta? 2. Kenelle suosittelet kerhoa? 3. Mitä toivot kerholta jatkossa?

Mikko Kauko: 1. Olin paikalla, kun idea koko kerhosta alun perin keksittiin. Innostuin ajatuksesta heti, ja piti siis tulla mukaan katsomaan. Jäin sitten vakiokävijäksi alusta saakka. Näin veteraanina tulee käytyä jo ihan tavan ja tottumuksen takia, mutta kerhossa on myös aina mukavaa ja se tuo vaihtelua muiden kiireiden keskellä. 2. Kenelle tahansa, joka haluaa viettää kivaa ja rentoa aikaa ja samalla oppia jotain. Suosittelen kaikille kreikan ja latinan kielen ystäville erityisesti, jos haluaa laajentaa sanavarastoa. Ei ole väliä, oletko alkuvaiheessa vai pitemmälle ehtinyt. 3. Ennen kaikkea toivon, että kerhotoiminta jatkuu vielä pitkään ja uusia innokkaita jäseniä löytyy. Maria Jokela: 1. Kuulin kerhosta jo heti, kun tulin mukaan Palladionin toimintaan, mutta aikatauluongelmien vuoksi pääsin vasta viime vuonna kerhon tapaamisiin. Aikatauluongelmat ovat jatkuneet, mutta kiinnostuksesta se ei ole kiinni – kerhon idea on minusta mahtava. Haluan kehittää kielitaitoani jatkuvasti. 2. Kerhoon kannattaa tulla kaikkien, joita latina tai kreikka kiinnostaa, mutta ennen kaikkea niiden, jotka aikovat opiskella ko. kieliä pidemmällekin. 3. Toivon, että kerho pysyy elinvoimaisena. Sisältöön olen ollut tähän asti oikein tyytyväinen, toki vaikkapa kieliopin kertaustehtävät olisivat minusta hyödyllisiä.

Alex Varpe: 1. Käyn latinakerhossa edelleen harrastuksen vuoksi, vaikka en enää opiskelekaan latinaa pääaineena. Saan kerhosta sitten kiinnostuksen kipinöitä ja tiettyä säännöllisyyttä latinaharrastukseen. 2. Suosittelisin kerhoa varsinkin uusille latinanopiskelijoille, jotka eivät ole päässeet "sisälle" kieleen. Latinakerhossa voi kysyä toisilta neuvoa, jos vaikka jokin läksy- tai muu asia mietityttää. Kerhon harjoituksissa kertautuu kielioppi ja perussanasto, ja käydyt tekstit ovat yleensä helpohkoja. 3. Minusta latinakerhossa voitaisiin joskus lukea lyhyitä runoja. Matti Virtanen: 1. Olen aina ollut kiinnostunut latinasta ja kreikasta ei pelkästään ikkunoina antiikkiin vaan myös kielten itsensä takia. Niinpä kerho sopi minulle täydellisesti. On myös virkistävää tehdä tehtäviä ja pohtia kysymyksiä ryhmässä, kun yleensä antiikin kielten opiskelu on aika yksinäistä hommaa. 2. Kaikille joilla on joka toinen viikko puolitoista tuntia ylimääräistä aikaa ja jotka haluavat oppia latinaa ja kreikkaa eri tavoin myös ilman kurssitavoitteita ja deadlineja. Iida Huitula: 1. Kun aloitin opiskelun, kaikki hehkuttivat kerhoa ja se kuulosti hauskalta, joten päädyin tulemaan paikalle. En silloin tiennyt yhtään, mistä oikeastaan oli kyse, uteliaisuus veti puoleensa ja kun oli uusi paikkakunnalla, halusi kokeilla kaikkea. Ekat pari kertaa olin aivan pihalla, mutta pikkuhiljaa hommaan alkoi päästä perille. 2. Niin kuin kaikki sanovat, ihan kaikille. Olin itsekin alussa hyvin huono latinassa ja muistan edelleen, kuinka joskus nolona kysyin, mitä ihmeitä nämä kielet ovat, joista Mikko aina puhuu, enkä edelleenkään pärjäisi kaikissa prima vista -käännöstehtävissä. Mutta eihän siellä suorittamassa olla, päinvastoin kerho on paikka, jossa ei tarvitse osoittaa mitään eikä kukaan anna arvosanaa. 3. Nalle Puh ja Mikon esitelmät ovat olleet ehdottomia lempijuttujani! Jatkossa toivoisin edelleen hauskoja, luettavia tekstejä ja juttuja jännistä kielistä. Harmittaa, kun olen nähnyt esitelmistä vain murto-osan. Toisaalta latinan tuottaminen on hauskaa ja jotain, missä todella kaipaisi harjoitusta. Kirjalliset tuottamistyöt olisivat mukavia, sellaiset, joissa saisi itse keksiä jotain sanottavaa aiheesta ja voisi lukea toisten juttuja. Ehkä joskus tuollaisessa voisi yrittää mittaakin, mutta proosassa olisi noin alkuun ihan tarpeeksi haastetta.

VAIHTO AVAA MONIA UUSIA OVIA kirj. Maria Jokela

Suvi Kivimaalla on kiireinen kevät. Haastattelun tekoaikaan hän on juuri palannut takaisin Turkuun vaihdostaan Thessalonikista, Aristoteleen yliopistosta, ja yrittää saada meitä muita kevään opinnoissa kiinni. Onneksi hän löysi kuitenkin pienen hetken aikaa, jotta saatoin kysellä häneltä hänen vaihtoajastaan. Kovin moni palladiini ei vaihtoon eksy – eikä varsinkaan Kreikkaan.

Suvi ja vaihtokaverinsa pylväänhalaajina. Kuva: Suvi Kivimaa.

Aloitetaan siispä alusta, miksi juuri Kreikka? ”Oikeastaan tarkoitukseni oli lähteä Ranskaan vaihtoon, sillä luen sivuaineena ranskaa ja tiesin, ettei klassillisilla kielillä ole vaihtosopimusta minkään ulkomaalaisen yliopiston kanssa. Selailin myös Italiassa olevia vaihtoehtoja, koska Rooma on niin olennainen osa opintojamme. En kuitenkaan osaa italiaa, joten se jäi siihen. Ranskan vaihtopaikkoja selaillessa huomasin, että ranskan kielen kautta oli mahdollisuus lähteä vaihtoon myös yhteen kreikkalaiseen yliopistoon. Päätin hakea sinne.”

Vaihtohakemuksessa täytyy hakea useampaan kuin vain yhteen kohteeseen, joten Suvin hakemukseen vaihtoehdoiksi 2.-5. valikoitui ranskalaisia yliopistoja. Suvi kuitenkin pääsi ykkösvaihtoehtoonsa Thessalonikiin, joten hän lähti sinne. Etukäteistietoja Thessalonikista tai Kreikasta hänellä ei ollut omien sanojensa mukaan ollenkaan. ”Googletin toki heti yliopiston. Tarkistin jo hakiessa, että siellä on mahdollista opiskella klassillisia kieliä ja klassillista arkeologiaa. En ollut käynyt Kreikassa koskaan.” Klassillista arkeologiaa Suvi Thessalonikissa siis luki. Suunnitelmissa oli lukea myös muinaiskreikan kieltä, mutta klassillisen arkeologian kurssit mahtuivat paremmin Suvin tutkintoon, sillä kurssit oli helpompi hyväksilukea sinne. Ja Suvin yliopistossahan kursseja klassillisesta arkeologiasta on laajasti ja kaivauskohteitakin useita, joista yksi on Vergina (alue tunnetaan hautalöydöistään ja siitä, että Filippos II on todennäköisesti haudattu sinne). Luennot olivat myös osallistujamääriltään valtavia meidän mittakaavallamme ja ne saivat Suvin hämilleen. ”Oli ihan mieletöntä huomata, että samalla luennolla on 250 opiskelijaa.

Massaluen-

noille mentäessä sai miettiä, että on istuttava portailla, kun penkeille ei enää mahdu. Nämä luenThessalonikin kuuluisa maamerkki Valkoinen torni ja kaupungin rannassa baarilaiva, turkulaisille tuttua. Kuva: Suvi Kivimaa

not toki olivat perusopintokurssien

luentoja.”

Luennot ja tentit toimivat samalla tavalla kuin Suomessakin, joskin tenteissä pikkuasioiden pänttääminen oli Suvin havaintojen mukaan tärkeämpää kuin kokonaisuuden hahmottaminen. Muutenkin kurssit olivat työläitä eivätkä puolet päässeet tenteistä läpi. ”Opintopisteet eivät todellakaan irronneet helposti, vaan kurssit vaativat suurta työmäärää. Eräs italialainen vaihtarikaverini oli aivan ahdistunut, että selviääkö työmäärästä koskaan.” Opetuskieli, eli nykykreikka, kuitenkin tuotti päänvaivaa, sillä englanninkielistä opetusta ei ollut tarjolla. Suvi kävi juttelemassa opettajiensa kanssa erikseen hänelle sopivan suoritustavan, joka yleensä oli jonkin tietyn kirjan luku tai esseen kirjoitus. Sen sai kirjoittaa englanniksi. Tilanne ei kuitenkaan ole optimaalinen, kun kurssin aiheena on jokin sellainen asia, joka itseä oikeasti kiinnostaa. Suvilla kävi näin arkkitehtuuriin liittyvän kurssin kanssa. ”Minulle sanottiin, että valitse temppeli ja kirjoita siitä essee. Noh, kävin kuitenkin luennoilla, joilla näin upeita kuvia eri kohteista ja mietin turhautuneena itsekseni, että ’ei vitsi, nyt tässä varmaan kerrotaan jotain mielenkiintoista tuosta ja tuosta’. Opin kyllä kaiken siitä yhdestä temppelistä, josta kirjoitin, mutta en oppinut aiheesta yleisesti mitään. Suomessa kurssi hyväksiluetaan vastaavien opintojen päälle, joten en voi suorittaa täälläkään arkkitehtuurin kurssia.” Opettajien asenteet vaihtelivat: yksi näki vaivaa sen eteen, että Suvi sai vastaavanlaisia materiaaleja kuin kreikankieliset opiskelijat, yksi taas ei ollenkaan. Suvi ei ollut ainoa vaihto-opiskelija, joka paini vastaavien ongelmien kanssa. Hän arvelee myös Kreikan kriisin heikentäneen opetuksen laatua ja opiskelijoiden tarpeiden huomioimista. ”Yliopistoilta on ilmeisesti saanut hirveät määrät henkilökuntaa potkut, koska varaa ei yksinkertaisesti ole.”

Thessalonikin yliopisto on Kreikan suurin, ja se näkyi myös vaihto-opiskelijoiden määrässä. Heitä oli ”mielettömän paljon”. Yksin ei tarvinnut olla. Omat piirit alkoivat kuitenkin muodostua nopeasti. ”Kaveripiirini koostui pääasiassa niistä, kenen kanssa päädyin juttelemaan heti vaihtoaikani alussa. Uudet kaverini olivat pääsääntöisesti eri alojen opiskelijoita kuin minä itse, ainoastaan saksalainen kaverini Tobias luki arkeologiaa, eli jotain vähän samanlaista kuin minä. Suurin osa kavereistani opiskeli insinööreiksi.” Mukaan mahtui myös mm. lääkäreitä, kasvatustieteen, taidehistorian ja nykykreikan opiskelijoita. Thessalonikissa on monta eri tiedekuntaa, joten tämä näkyi myös Suvin kavereissa. Suvin naapurissa sattui myös asumaan kreikkalainen arkeologian fuksi Ilias, joka auttoi Suvia yliopistoon liittyvissä käytännön ongelmissa. Suvi tutustui luennoilla myös muutamaan muuhun kreikkalaiseen, joiden kanssa hän saattoi käydä vaikkapa kahvilla. ”Kreikkalaiset olivat hirveän ystävällisiä ja mukavia, mutta osa häpeili huonoa englannintaitoaan. Yhteyden luominen oli tämän takia hieman vaikeaa,

vaikka

yritin

kyllä sanoa, ettei se haittaa, ymmärrämme kyllä toisiamme. Yritin myös itse käyttää vähäisiä kreikantaitojani tällaisissa tapauksissa.” Suvi (toinen vas.) ja kaverit matkalla Skiathoksen saarelle. Kuva: Suvi Kivimaa

Muille vaihtareille Suomi tuntui eksoottiselta. Suvilta kysyttiin jatkuvasti pohjoisen ihmeistä. ”Kävin aamupalalla tietyn porukan kanssa, ja siellä he saattoivat kysyä minulta useastikin, että ’hei Suvi kerrotko taas siitä keskiyön auringosta tai revontulista’. Monet eivät meinanneet edes uskoa.” Kreikassa opiskelijoille on etuja, joita edes Suomessa ei ole. He saavat opiskelijakorttiaan esittämällä kolme ilmaista ateriaa päivässä – ainakin vaihtarit, paikalliset opiskelijat joutuvat esittämään vanhempiensa tulotiedot ja ne vaikuttavat päätökseen, onko ruokailu ilmaista vai ei. Kreikassa suurin osa opiskelijoista asuu kotona, kuten Suvin naapuri Iliaskin, sillä taloudellinen tilanne on käsittämättömän huono eikä valtiolta saa tukia kuten Suomessa. Opiskelijat saavat kuitenkin lähestulkoon Poikkeuksellisesti talvi yllätti Kreikan tänä talvena. Tässä lumen peittämää kampusaluetta. Kuva: Suvi Kivimaa

kaiken

il-

maiseksi, kirjakaupasta saa opiskelua varten tarvittavat

kirjat, museoiden sisäänpääsy on ilmainen ja opiskelijoille tarjotaan asuntoja 5 euron kuukausihintaan. Tästä ei kuitenkaan kerrottu vaihto-opiskelijoille erikseen, sillä he tuovat rahaa kaupunkiin, mikä on varsinkin nykyään hyvin tärkeää paikallisille. Asuminen Kreikassa kuitenkin toi historian käsinkosketeltavan lähelle ja samoin myös opiskelemamme alan - omalla vapaa-ajalla saattoi matkustaa antiikin kohteisiin tai kurssin kanssa saatettiin tehdä helposti ekskursio paikalliseen museoon,

jossa aitoja tavaroita on väsymykseen asti esillä. ”Thessalonikin keskustassa kävellessä temppelinraunioille tulee jopa sokeaksi, sillä on niitä niin paljon.” Yliopistolla oli kuulemma myös oma pieni museonsa, jossa oli antiikin keramiikkaa. Nykykreikan ääntämys vaikutti Suviin jo hieman. ”Suomessa kursseilla täytyi keksittyä lukemiseen. Otin kaksi kurssia nykykreikkaa, A1 ja A2. Ääntämys on kuitenkin niin erilainen, että siinä oli heti mulle jotain oppimista. Osasin kyllä kirjaimet tietenkin, mutta erilainen ääntämys sotki.” Kreikan opiskeluun myös kannustettiin vahvasti vaihdon aikana ja Suvista tuntui, että kreikan oppimisen haastavuutta jopa vähäteltiin. ”Joku saattoi sanoa, että ’kyllä minä olen varma, että jos vain alat lukea tätä kreikankielistä tekstiä, niin ymmärrät.’ Teki mieli antaa hänelle suomenkielinen kirja, ja sanoa, että kiitos samoin.” Kun kysyn, mikä vaihdossa oli parasta, Suvin ei tarvitse miettiä kauaa. Uusien ystävien kanssa vietetty aika kuulostaa olleen ikimuistoista. ”Taverna-iltamme olivat unohtumattomia. Me oltiin tosi kansainvälinen porukka, meitä oli kaikkialta,” Suvi sanoo ja luettelee kansallisuuksia Uudesta-Seelannista Nepalin kautta Intiaan ja Saksan kautta Meksikoon. ”En ole varmaan ikinä nauranut niin paljon, kuin niiden ihmisten kanssa. Vietin elämäni parhaimpia iltoja heidän kanssaan.” Myös ruoka oli mielettömän hyvää. ”Tilasimme pöydän täyteen ruokaa, istuimme pöydässä kuusi tuntia ja koko ajan tuotiin lisää ruokaa ja viiniä.” Suvin lemppariruokaa olivat grillatut juustot. ”Ne oli niin rapeita ja suussa sulavia, ja niiden kanssa oli yrttejä.” Myös retsina eli pihkalla maustettu viini saa kunniamaininnan.

Toisena unohtumattomana elämyksenä Suvi mainitsee vapaa-ajan ekskursiot. ”Rakastuin

Delfoi-

hin. Se oli jotenkin aivan upea. Myös Verginasta tykkäsin todella paljon.” Suvi suosittelee vaihtoa

yleisesti

koke-

muksen takia. Krei-

Suvi hänet hurmanneessa Delfoissa. Kuva: Suvi Kivimaa

kassa opiskelu oli sen sijaan kielen takia hankalaa, joten opinnot eivät edenneet samalla lailla kuin ne etenevät Suomessa. Kokemusta hän ei silti vaihtaisi. Ja Kreikan vaihto on poikinut myös jotain konkreettista. Suvi on aikeissa palata kesällä kenttätyökautena Kreikkaan ja hakeutua Thessalonikin yliopiston kaivauksille. Tämä ei olisi mahdollista, ellei Suvi olisi lähtenyt vaihtoon. ”Vaihto avasi monia uusia ovia.” Vinkkejä ulkomaille hakeutumiseen -

Vaihtoon kannattaa hakea jonkin sivuaineen kautta, kuten Suvikin teki. Klassillisilakielillä ei ole vaihtokohteita (sillä meillä ei ole tarjota vaihtareille englanninkielisiä kursseja), mutta esimerkiksi arkeologialla ja muilla kieliaineilla on. Listan yliopistoista löydät, kun kirjoitat googlen hakukenttään ”utu partner universities of the faculty of humanities”. Vaihtoja on erikestoisia. Klassikolle helpoin tapa lähteä ulkomaille on hakea jokasyksyiselle johdantokurssille joko Ateenaan tai Roomaan. Pyydä henkilökunnalta suositukset vielä mukaan, niin parannat mahdollisuuksiasi. Kurssi kestää molemmissa tapauksissa kuukauden. Ole skarppina oppiaineen omien opintomatkojen suhteen ja kysele henkilökunnalta niiden toteutuksesta. Kysele vinkkejä heiltä muutenkin!

DE LEXICIS LATINIS (PARS II/II)

kirj. Matti Virtanen Viime jaksossa tapahtunutta: totesin, että Strengin sanakirja on kenties hidaskäyttöinen, mutta korvaamaton; suomalaiset latinan sanakirjat ilmestyvät harvakseltaan ja Cassell’sin ja Chambers Murrayn sanakirjat ovat perushyviä, mutta keskenään aika identtisiä.

kuva: Matti Virtanen

Jatkan nyt kertomalla oman suosikkini keskikokoisista englanninkielisen maailman latinan sanakirjoista. Se on John C. Traupmanin The Bantam New College Latin & English Dictionary, jonka uusin korjattu painos on niinkin tuore kuin vuodelta 2007. Teos sisältää sekä latina-englanti- että englanti-latina-osuuden; ilmeisesti

anglofiilien logiikka menee niin, että ”Latin-english dictionary” tarkoittaa vain yksisuuntaista sanakirjaa, mutta kun kielien välissä on &-merkki, voi sanasto olla kaksisuuntainen. Latina-englanti-osuus on vain reilu 400 sivua, mutta yksittäisiin auktoreihin siinä ei ole viitattu, mikä jo vähentää tilantarvetta. Idiomit ja esim. prepositioilmaukset on kursivoinnin sijaan lihavoitu, mikä ainakin omaa silmääni miellyttää. Englanti-latina-osuus noudattaa samaa kaavaa kuin D.P. Simpsonin Cassell’s Latin Dictionary, eli se on lyhempi, noin 250 sivua (nämä kaksi kirjaa otantanani voin siis tehdä päätelmän, että osioiden suhteet menevät anglofonien latinan sanakirjoissa yleensä näin.). Englanti-latina-osuus on mielestäni varsin onnistunut, mutta siitä kerron myöhemmin käsitellessäni tarkemmin nykykielistä latinaan suuntautuvia sanakirjoja. Traupmanin kirja on ostettavissa pokkariversiona nettikirjakaupoista noin seitsemällä eurolla. Hinta on niin halpa, että luulisi jonkinlaisen koiran olevan haudattuna, mutta käytettyäni kirjaa jo yli vuoden en ole sellaista löytänyt. Kirja on sitä paitsi noin laajaksi kirjaksi yllättävän kevyt, mitä itse arvostan kuljetellessani kirjoja mukanani. Cassell’sissä, Traupmanin sanakirjassa sekä viime numerossa mainitsemassani W. Smithin ja J. Lockwoodin Chambers Murray Latin-english Dictionaryssa on myös se hyvä puoli, että niiden englanti on nykyaikaista ja standardinmukaista. Kun vertaa suomenkieliseen latinan sanakirjakaanoniin: Rothsten, Geitlin, Streng, Heikel, Salmi/Linkomies, Pitkäranta, ainoastaan viimeksi mainittu on uudempi kuin Cassell’s ja Chambers, muut ovat keskimäärin hyvinkin puoli vuosisataa vanhempia. Useimmiten vaikkapa Strengin kielellä selviää ihan hyvin, mutta kyllähän sieltä löytyy sanoja kuten suosittautuminen tai kierto-laji, joiden tarkat merkitykset eivät nykylukijalle aukea.

Seuraavaksi siirryn järeämpään materiaaliin. Oxfordin yliopisto julkaisi vuonna 1879 jättimäisen (vuoden 1958 painoksessa sivuja on 2019) A Latin Dictionaryn, johon yleisesti viitataan sen toimittajien nimillä Lewis&Short. Sanakirja sisältää käytännössä kaiken latinankielisen kirjallisuuden sanaston noin 600-luvulle jKr. asti. Aikoinaan kysyin sanakirjaa Åbo Akademin kirjastonhoitajalta, ja hän totesi, että sehän tosin on aika vanha. Olisi pitänyt sanoa, että käyttämämme tekstit ovat vielä kaksi vuosituhatta vanhempia. Vanhuudestaan huolimatta sanakirja on siis täysin käyttökelpoinen, mitä nyt joitain vanhoja englannin sanoja pitää välillä tarkistaa muualta. Ainoa missä sanakirja ei ole täydellinen, on, että se ei luonnollisesti sisällä julkaisuajankohtansa jälkeen löydettyjen ja julkaistujen tekstien, kuten joidenkin piirtokirjoituskokoelmien sanastoa, eivätkä sen lukutavat perustu uusimpien ediittorien päätelmiin. Näiden syiden vuoksi nykytutkimuksessa tuleekin viitata reilut sata vuotta myöhemmin (1982) julkaistuun Oxford Latin Dictionaryyn (OLD), joka on ainakin yliopistomme kirjastossa kahdessa osassa. OLD on tehty kaikin tavoin saman sapluunan mukaan kuin Lewis&Short: käytännössä täsmälleen samat lähteet, usein jopa samat esimerkit, samat lokukset. Yksi detalji sen sijaan, mikä Lewis&Shortissa on, mutta OLD:ssä ei, ovat hakusanan perässä olevat maininnat siitä, esiintyykö sana Caesarilla tai Cicerolla, tähän tapaan: ”only once in Caesar”, ”very rare; not in Cic. or Caes.”, ”a favorite word of Cicero”. Tässä näkyykin tuon ajan näkemys: puhdas latina oli yhtä kuin Cicero ja Caesar, ja kaikki muut auktorit olivat ainakin vähän arveluttavia. Tietyllä tavoin jopa tärkein latinan sanakirja tai ennemminkin -kirjasarja on tietysti Thesaurus Linguae Latinae (TLL). Kirjaimellisestihan se tarkoittaa ”Latinan aarrearkkua” ja sitä se tutkijoille epäilemättä on. Sarjaa alettiin toimittaa vuonna 1894, luonnollisesti A:sta alkaen, ja tänä päivänä on ehditty P-kirjaimeen asti. Sarjan on arvioitu valmistuvan noin vuonna 2050. Eli toisin sanoen joku heistä, jotka aikoinaan pääsevät kirjaimeen Z, saattaisi olla ensimmäisten tekijöiden lapsenlapsia ehkä kuudennessa polvessa (huh huh).

Mitä itse teoksen sisältöön tulee, se tietenkin sisältää käytännössä kaiken, mitä antiikin latinan sanoista voi tietää. Lopuksi käsittelen sanakirjoja, tai usein sanakirjojen osia, jotka ovat muodossa jokin nykykieli-latina. Aloitan vertailemalla kahta erilaista sanakirjaa: jo mainittuja Pitkärantaa ja Cassell’siä. Lehtori Martti Nyman on todennut, että hyvä sanakirja on samalla fraasisanakirja. Suomalaisena on ikävä todeta, että Reijo Pitkärannan Suomi-latina-suomi-sanakirja ei tätä kriteeriä täytä, Cassell’s täyttää. Esimerkiksi sanan ennätys kohdalla Pitkärannassa lukee primatus -us m.; tehdä ennätys primatum facere III. Cassell’ssissä sen sijaan lukee render by paraphrasis, e.g. he broke all ─s as a runner, tam celeriter quam nemo antea currebat. Toisin sanoen Pitkäranta lähtee siitä, että sanalle ennätys tulee löytyä yksiselitteinen käännös, kun taas Cassell’s osoittaa, miten sanan voi kiertää käyttämällä varmasti latinaan sopivia sanakäänteitä. En suinkaan tahdo moittia Pitkärantaa. Hänen ratkaisunsa sanojen kääntämisessä on selkeä ja johdonmukainen, ja kun muistaa, että kirja kuuluu WSOY:n sanakirjasarjaan, jossa käsiteltävät kielet ovat yleensä nykykieliä, on linja epäilemättä perusteltu. Asia vain on kuitenkin niin, että suomen ja latinan välillä on niin iso kulttuuri- ja aikakuilu, ettei yksi sana useinkaan riitä kääntämään ajatusta kielestä toiseen. Kun nyt pääsin purkamaan sydäntäni, voin jatkaa kiihkottomasti eteenpäin. Reijo Pitkärantahan on toinen niistä, jotka ovat Nuntii Latini -viikkokatsausta tehneet jo lähemmäs 27 vuotta, toinen on hänen kollegansa Tuomo Pekkanen. He julkaisivat yhdessä Nykylatinan sanakirjan (2006), joka on uskoakseni jopa kansainvälisesti poikkeuksellinen, sillä sen lähes 400 sivun anti koostuu pelkästään uudissanoista, joista suurin osa on otettu nimenomaan Nuntii Latineista. Eikä sanasto

koostu pelkästään perusneologismeista kuten auto tai kännykkä, vaan kirjasta löytyy niinkin eksoottisia sanoja kuin ”poronhoitolaki” (lex de tarandris pascendis), ”jäähdytysjärjestelmä” (systema refrigerationis) tai ”mannertenvälinen ohjus” (missile intercontinentale). Suomi-latina-sanakirjoihin kuuluu vielä J.G. Geitlinin vuonna 1883 julkaisema Suomalais-latinalainen sanakirja, josta viime artikkelissa mainitsin. Käytännön hyötyä kirjasta ei liene, mutta se on arkaaisen suomenkielensä vuoksi varsin hurmaava. Englanninkielisessä maailmassa toinen mielenkiintoinen englanti-latina-osio on Traupmanin sanakirjan jälkimmäinen puolisko, jonka jo aiemmin mainitsinkin. Toisin kuin Cassell’sissä, Traupmanilla on myös uudissanoja, ja ainakin itseäni ne miellyttävät yksinkertaisuudessaan, kuten vaikkapa tunicula (t-paita), sigarellum (tupakka) sekä navigatrum (selain). Viimeiseksi mainitsen kenties mainioimman tapaamani latinan sanakirjan, nimittäin Ebbe Vilborgin Norstedts Svensk-latinska ordbokin (ensimmäinen painos 2000, toinen, päivitetty 2009). Vilborg, joka oli muuten jälkimmäisen painoksen koostettuaan 83-vuotias, on myös innokas keksittyjen kielten esperanton, interlinguan ja volapükin harrastaja. Hän tiivistää esipuheessaan hyvin, mikä on ollut hänen (kuten varmasti monen muunkin) tavoitteenaan sanakirjaa tehdessään: (ut) omnia dici Latine possit, ”kaiken pystyy ilmaisemaan latinaksi.” Johtuneeko sitten hänen innostaan muihinkin kieliin, joihin uudissanoja joutuu aktiivisesti keksimään vaiko jostain muusta, mutta hänen käännösehdotuksensa ovat usein aika lennokkaita, kuten insanorum medicus (psykiatri; kirjaimellisesti ”hullujen lääkäri”), praeoptata subseciva occupatio (harrastus; suunnilleen ”parhaana pidetty vapaa-ajan toimi”) tai immoderatus patriae cultor (nationalisti; suunnilleen ”hillitön isänmaan palvoja”).

OPPIAINEEN RETKI ROOMAAN kirj. Suvi Jokinen

Iloinen opiskelijaseurueemme. Ylärivissä vasemmalla Matti Virtanen, Iida Huitula, Visa Helenius ja kirjoittaja Suvi Jokinen. Alarivissä vielä vas. Maria Jokela ja Suvi Kivimaa. Kuvan otti Jaana Vaahtera ja kuvasta puuttuu yksi matkalla ollut sivuaineopiskelija.

Viime toukokuussa lähdimme seitsemän opiskelijan voimin Turun yliopiston klassillisten kielten järjestämälle kahden viikon ekskursiolle Roomaan. Osalle tämä oli ensimmäinen kerta Roomassa, osa meistä taas oli käynyt aiemminkin. Olimme jo Suomessa valmistautuneet matkaan muutaman yhteisen kokoontumisen merkeissä, sekä valmistelemalla pienet kirjalliset työt Roomassa pidettäviin iltaseminaareihimme. Jokaisen seminaariaiheet liittyivät jollain tapaa vierailemiimme

kohteisiin, ja tarjosivat näin mukavan pienen ennakkokatsauksen tulevien päivien kohteisiin. Majoituksemme suhteen olimme varsin onnekkaita. Saimme yöpyä Gianicolon kukkulalla sijaitsevassa Suomen Rooman-instituutissa, renessanssihuvila Villa Lantessa, josta avautui upeat näköalat Roomaan. Enpä keksi parempaa paikkaa rentoutua pitkän päivän jälkeen, kuin Villa Lanten terassi näköaloista ja viinistä nauttien hyvien keskustelujen siivittämänä. Ensimmäisten päivien ohjelmaan kuului monia tuttuja paikkoja. Ensimmäisenä kohteenamme oli Rooman

vanhin

forum,

Forum

boarium, antiikin Rooman härkätori. Tältä paikalta löytyy yhä kaksi todella hyvin säilynyttä tasavallan aikaista temppeliä, Herkuleksen ja Portunuksen, sekä Santa Maria in Cosmedinin

kirkko.

Nykyään

kirkko on tunnettu lähinnä sen eteishallin seinällä olevasta vanhasta antiikinaikaisesta viemärinkannesta, joka tunnetaan nimellä totuuden suu eli bocca della verità, Mitä tutuin näkymä. Kuva: Maria Jokela

jonka suuhun turistit käyvät tunkemassa kätensä. Meitä ei huvittanut jäädä kiinalaistu-

ristien kanssa jonottamaan, joten suuntasimme seuraavaksi kohti Capitoliumin museoita, josta löytyi lukuisia tuttuja teoksia. Toisena päivänä matka jatkui kaikkien kovasti odottamille Palatinus-kukkulalle ja Forum Romanumille. Tälle päivälle sattui yksi reissun kuumimmista päivistä, ja saimmekin laahustaa pitkin Via

Sacraa armottomassa paahteessa. Sieltä matka jatkui edelleen Colosseumille. Colosseumille oli – yllätys, yllätys – aivan järkyttävä jono. Onneksi sisään pääsi samalla lipulla kuin Forumille, joten selvisimme onneksi lyhyehköllä jonottamisella. Ohjelmaamme kuului myös hyvä kattaus Rooman lukuisista, toinen toistaan kiinnostavimmista museoista. Omaksi suosikikseni nousi ehkä Palazzo Massimo, josta löytyi upea kokoelma mm. antiikin veistoksia, mosaiikkeja ja maalauksia. Yksi museon vetonauloista on Villa Livian kauniit puutarha-aiheiset freskomaalaukset (päätoim. huom: katso kansikuva, se on yksityiskohta freskosta.). Museon viehätystä lisäsi myös se, että se ei ollut kovin ruuhkainen. Palazzo Massimo on osa Museo Nazionalea – siihen kuuluu myös Palazzo Altemps ja Crypta Balbi, joissa vierailimme myös. Palazzo Altemps oli myös hieno vierailukohde: vanha renessanssipalatsi oli pelkästään jo rakennuksena itsessään vierailemisen arvoinen. Tutustuimme myös Rooman lukuisiin kirkkoihin. Nämä tarjosivat levähdystaukoja turistien kansoittamilta kaduilta, ja vilvoittivat mukavasti kuumimpina päivinä. Kirkonpenkeillä oli myös mukava lepuuttaa hetken jalkoja. Unohtamattakaan sitä, että kirkoissa pääsee katsomaan ilmaiseksi upeita taideteoksia niin Michelangelolta kuin Caravaggiolta. Pietarinkirkko on yleensä Rooman reissun pakollisia kohteita. Vierailukokemus saattaa joskus kuitenkin olla jokseenkin tuskastuttava. Turvatarkastuksen vuoksi Pietarinaukiolla saa jonottaa ikuisuuden turistimassan keskellä paahtavassa auringonpaisteessa. Kun lopulta pääsee sisälle, väentungoksessa on vaikea nauttia kirkon tarjoamasta taiteesta, kuten Michelangelon kauniista Pietà-veistoksesta. Muissa kirkoissa kokemani tunnelmallisuus ja rauhallisuus olivat täällä poissa. Kirkko itsessään on omaan makuuni turhan pramea, vaikka mahtava ilmestys toki onkin. ”Vähemmän on enemmän”, vai miten se nyt menikään. Mutta kyllähän siellä ainakin kerran elämässä täytyy käydä. Mielenkiintoisempiakin kirkkoja löytyy paljon, kuten San Clemente esimerkiksi.

Täällä Roomalle hyvin tyypilliset historian eri kerrostumat ovat hyvin näkyvissä – se kätkeekin sisäänsä kolme eri historiallista kerrostumaa. Ulkoapäin San Clemente näyttää vanhalta, viehättävältä pikku basilikalta. Sisään astuessa tullaan nykyiseen, keskiajalta peräisin olevaan kirkkoon. Tämän alla on vielä toinen, 300luvulta peräisin oleva kirkko, ja aivan alimmasta kerroksesta löytyy Mithran temppeli. Vaikka Roomasta eivät ihan heti nähtävyydet lopukaan, suuntasimme silti hieman kaupungin ulkopuolellekin. Teimme retket Rooman muinaiseen satamakaupunkiin Ostia anticaan sekä Cerveterin etruskinekropolikseen. Cerveteri hautakumpuineen toi mieleen hieman synkemmän hobittikylän. Suurimpaan osaan haudoista pääsi myös vapaasti kurkistamaan sisään. Alueen lukuisista hautalöydöistä suurin osa on Roomassa, Villa Giulian etruskimuseossa, joka myös kuului kurssiohjelmaamme. Ostia on myös mukava ja helppo retkikohde, jos ei satu kovin kuuma päivä kohdalle – omalle kohdallemme sattui sopiva annos niin sadetta kuin aurinkoakin. Kaupungin rauniot ovat säilyneet erittäin hyvin. Laajalla alueella on paljon hyvin säilyneitä rakennuk-

Yhden Cerveterin tumuluksen sisäänkänyti. Kuva: Maria Jokela

sia: teatteri, temppeleitä, asuinrakennuksia – jopa juutalainen synagoga. Nähtävillä on runsaasti mosaiikkeja ja freskoja. Muita turisteja oli varsin vähän, joten siellä oli mukava kierrellä rauhassa.

Mukavan tauon suurkaupungin vilinästä tarjosi myös Via Appia Antica. Sypressien, pinjojen ja kivimuurien reunustama Via Appia oli ihanan vehreä ja rauhallinen Rooman ruuhkien jälkeen. Via Appian varrelta löytyy myös paljon nähtävää, kuten Caecilia Metellan hauta sekä pari varhaiskristillistä katakombia. Katakombeista vierailumme kohteeksi valikoitui San Sebastianon katakombit, jossa käytäviä oli noin 12 kilometrin edestä. Tänne pääsi vain oppaan kanssa kierrokselle, joten käytäviin eksymisestä ei ollut pelkoa. Jokainen meistä sai varmasti kehitettyä kärsivällisyyttään Rooman joukkoliikenteen avulla – etenkin bussien saapuminen tuntui joskus olevan täysin arpapeliä. Rooman joukkoliikenteen lakko laittoi yhtenä päivänä suunnitelmat uusiksi. Onneksi Rooma on mukava kaupunki myös kävellen - etäisyydet varsinkin ydinkeskustassa ovat varsin lyhyet, ja kävelemällä näkee paljon. Tarjolla on myös lukuisia viihtyisiä katukahviloita, jos haluaa pitää levähdystauon. Jätskitauot myös olivat enemmän kuin asiallisia, etenkin kuumempina päivinä. Villa Lante sijaitsee lähellä Trasteveren kaupunginosaa, ja se tulikin reissun aikana oikein tutuksi. Tämä on ehdottomasti yksi Rooman kauneimpia ja viihtyisimpiä alueita. Trastevere on paikoin hieman ränsistynyt, mutta samalla todella tunnelmallinen pikkukujineen sekä viihtyisine baareineen ja ravintoloineen. Täällä syöminen ja juominen oli hyvin edullista, ainakin verrattuna keskustan turistiansoihin. Trastevere oli mainio paikka viettää iltaa lukuisien baarien happy hour-tarjouksista nauttien. Tänne tulikin useana iltana kavuttua alas kukkulalta. Vaikka alueen suosio on kasvanut myös turistien keskuudessa, siellä näkyi silti hyvin myös paikallista elämää. Trasteveren kadut ovat jo itsessään nähtävän arvoisia, mutta löytyy sieltä muutakin, kuten kauniit Santa Maria di Trasteveren ja Santa Cecilian kirkot.

Kahteen viikkoon mahtui paljon muutakin. Kaksi viikkoa Roomassa osoittautui loppujen lopuksi varsin lyhyeksi ajaksi. Vielä olisi ollut paljon koettavaa ja nähtävää. Kolikko on heitetty Fontana di Treviin, joten emmeköhän vielä palaa.

Venimus cupidi Vidimus ruinas Edimus gelatum Bibimus vinum Sedimus semper Vicimus lacertas Viximus in diem Redibimus mox! - ryhmän Villa Lanten vieraskirjaan kirjoittamat terveiset

Villa Lanten parvekkeelta. Kuva: Maria Jokela

HUMANITAS ET PROGRESSUS? Lucretiuksen ajatuksia ihmisen ja kulttuurin kehityksestä kirj. Visa Helenius Mistä tulemme? Mihin olemme menossa? Näihin haastaviin kysymyksiin on haettu vastauksia läpi ihmiskunnan historian. Vastauksissa on voitu vedota esimerkiksi ihmisen tietokyvyn rajallisuutteen ja inhimilliseen tietämättömyyteen, filosofisiin teorioihin, mytologisiin selityksiin tai uskontoihin ja niiden esittämiin jumalkäsityksiin. Nykyaikana vedotaan usein luonnontieteen tuloksiin ja tieteelliseen selittämiseen. Nykyaikainen luonnontieteellinen selittäminen perustuu pitkälti matematiikkaan, luonnonilmiöitä koskevaan havaintodataan ja kehittyneisiin havaintolaitteisiin. Modernin kosmologian mukaan maailmankaikkeuden kehityskaari on seuraava. Aluksi tapahtui kosminen alkuräjähdys, josta on seurannut tietyn ajan ja tiettyjen fysikaalisten prosessien puitteissa nykyhetki. Nykyisten ennusteiden mukaan maailmankaikkeuden loppu saattaa olla luonteeltaan esimerkiksi hidas ja hiipuva kuolema tai alkuräjähdyksen kaltainen suuri loppurysäys, jossa kaikki maailmankaikkeuden osat yhtyvät jälleen. Maailmankaikkeudesta löytyy eräs galaksi, Linnunrata, jossa on eräs tähtijärjestelmä, Aurinkokunta. Tämä tähtijärjestelmä sisältää erään planeetan, josta löytyy eräs omituinen laji planeetan muiden omituisten lajien joukosta. Planeetta on Maa ja omituisen lajin nimi on homo sapiens, ihminen. Ihmislaji kykenee vaikuttamaan ympäristöönsä ennennäkemättömällä tavalla, jonka seurauksena Maassa eletään

erästä ympäristökatastrofien ja lajikuolemien aikakautta. Ihmisen tuhoavan toiminnan johdosta on pohdittu seuraavaa kysymystä: Kehittyykö ihminen? Tässä kirjoituksessa ei haeta vastausta tähän kysymykseen nykytilanteessa vaan palataan ajassa taaksepäin ja antiikin Roomaan. Titus Lucretius Caruksen De rerum natura sisältää erään varhaisen näkemyksen ihmislajin kehityksestä. Lucretiuksen ihmiskuvaa voidaan pitää eräässä suhteessa huomattavana: Lucretiuksen ihminen on atomeista koostuva materiaalinen olio biologisine tarpeineen ja haluineen, jonka johdosta Lucretiuksen näkemyksen voi ajatella olevan nykyaikaisen, luonnontieteeseen perustuvan ihmiskuvan eräs varhainen edustaja. Lucretius käsittelee De rerum naturan viidennen kirjan lopussa eläin- ja ihmiskunnan kehitystä. Lähtökohta on seuraava: atomeista koostuva luonto on synnyttänyt aikojen saatossa erilaisia oliolajeja. Vaikka atomeja on rajaton määrä äärettömässä avaruudessa, niin atomien muotoja on kuitenkin rajallinen määrä. Tämän seurauksena vain tietyt atomiyhdistelmät ovat mahdollisia. Näin ollen luonto ei voi kehittää mitä tahansa atomiyhdisteitä, kuten vaikka vaaleanpunaisia kivinahkaisia elefantteja tai siivekkäitä, koukkunokkaisia ja tihrusilmäisiä poliitikkoja tai kultalonkeroisia kärsäkkäitä tai timanttisuomuisia sittiäisiä tai kentaureja. Mielikuvituksellisia olioita Lucretius kutsuu nimellä mixtas creari, jonka Paavo Numminen on kääntänyt oivasti ’sekasyntyiseksi’. Elämä on saanut alkunsa Lucretiuksen mukaan kosteassa maassa, joka on nykytiedon vastaista. Ensin maapallolle ilmaantui kasvisto eli floora. Tämän jälkeen ilmaantui eläimistö eli fauna, joista ensimmäisinä esiintyi linnut ja nelijalkaiset. Viimein syntyi ihmislaji, jota Lucretius kutsuu osuvasti dramaattisella nimellä mor-

talia saecla, ’kuolloisten suku’ Nummisen kääntämänä. Lucretiuksen nimitystä voidaan pitää todenmukaisen ja onnistuneena, sillä ihminen on tietävästi ainoa elollisten laji, joka tiedostaa oman kuolevaisuutensa. Maa on Lucretiuksen vertauskuvan mukaan kuin äiti: se tuottaa tuhoutuvia jälkeläisiä, joiden paikat ottavat uudet ja aikanaan tuhoutuvat jälkeläiset, ja viimein hedelmällinen Maa kuihtuu vanhuuttaan ja kuolee kuten ihmisäidit. Aika todistaa näin Lucretiuksella sekä alituisen muutoksen että olioiden väistämättömän tuhoutumisen, vaikka muutoksen taustalla ovat pysyvinä elementtinä tuhoutumattomat ja muuttumattomat atomit. Lucretius esittää, että Maan alkuaikojen eliölajit ovat olleet luonnon kokeilua, jonka kautta parhaimmat lajit, jotka ovat vahvimpia, viekkaimpia tai hyödyllisimpiä, ovat voittaneet olemassaolon ankaran taistelun. Lajit eivät voi polveutua toisistaan, sillä lajien välinen ”sekasyntyisyys” on mahdotonta. Näin eliölajit noudattavat luonnon ja atomimuotojen asettamia rajoituksia ja ne ovat muuttumattomia. Lucretiuksen näkemys on myös tässä kohtaa nykytietämyksen vastainen: empiirisesti todistetavissa oleva evoluutioteoria esittää, että lajit ovat polveutuneet nimenomaan aiemmista kantalajeista. Alkuihminen on ollut Lucretiuksen mukaan vahva ja lannistumaton mutta sivistymätön ja petomainen metsästäjä-keräilijä, joka on vaeltanut alastomana ravinnon perässä ja villipetoja vastaan taistellen. Alkuihmisen resiprookkiseen hyötyyn perustuvasta sukupuolisesta kanssakäymisestä Lucretius esittää seuraavan kuvauksen:

32 Ruumiit lempivien Venus liitti ja suojasi metsä; naisen taipumahan sai kahdenpuolinen into, miehen hillitön voima ja riehuva määrätön kiihko, terhot hintana tai puun marjat, päärynät parhaat. (Lucretius 1965, 359. Käännös: Numminen, Paavo.)

Tällainen satunnainen seksuaalinen kanssakäyminen muuttui myöhemmin pysyväksi sukupuolten yhteiseloksi, jonka kautta syntyivät perheet ja heimot. Ihmisten välinen viestintä tapahtui Lucretiuksen mukaan aluksi joko sanattomasti viittomalla ja osoittamalla tai kielen avulla spontaanein äännähdyksin (linguae sonitus). Lucretius ajattelee tässä kohtaa siten, että viittomisella ja ääntelehtimisellä on luonnollinen perustansa, joka voidaan havaita myös eläinkunnassa. Tämän seurauksena esimerkiksi asioiden nimet eivät ole syntyneet tietoisesta harkinnasta. Tulentekotaito mahdollisti ravintovallankumouksen ja väkimäärän kasvamisen. Tämän myötä syntyivät kaupungit, vaihdantatalous ja kuninkaallinen hallitusmuoto. Kuninkuus ja omistuksen kertyminen saivat aikaan kuitenkin kilpailua, ahneutta, kateutta ja epätasa-arvoa. Seurauksena oli Lucretiuksen mukaan kapina ja kuninkaiden surmaaminen, jota seurasi puolestaan väkivallan, anarkian ja yhteiskunnallisen sekasorron aika. Kaaos loppui vasta, kun laadittiin ja asetettiin oikeudenmukaisuuteen perustuvat lait ja rangaistukset. Lucretius esittää, että jumalkäsitykset syntyivät ihmisen unikuvista ja maailman ilmiöiden selittämistarpeesta. Tälle perustalle muodostui uskonnollinen toiminta, josta ei ole kuitenkaan seurannut hyviä asioita ihmiselle: jumalat ja uskonnolliset

menot ovat saaneet suuren vallan ihmisten parissa, jonka seurauksena on esiintynyt muun muassa perusteetonta jumalallisen koston pelkoa, verisiä uhrimenoja, häikäilemätöntä vallankäyttöä ja valheellista luonnonilmiöiden selittämistä. Lucretiuksen mukaan uskonnon turmiollisuudesta huolimatta kulttuuri kehittyi ihmisen sinnikkyydestä. Luonnon tutkimisen myötä ja järjen avulla opittiin muun muassa metallien valmistus, kasvi- ja eläindomestikaatio, kudonta sekä puunviljely. Eläinten ääntelyn kautta syntyi musiikki, joka on kehittynyt omaksi tärkeäksi kulttuurimuodoksi. De rerum naturan viides kirja päättyy uutuuden- ja ylellisyydenhimon kritiikkiin sekä sivistyksen (artibus) korkean asteen kuvaukseen. Jälkimmäiseksi mainitun yhteydessä Lucretius näyttää ajattelevan optimistisesti siten, että kehittynyt ja jalostunut roomalainen kulttuuri on muodostumassa sivistyksen huipuksi. Ensimmäiseksi mainitun yhteydessä Lucretius osoittaa kuitenkin pessimististä kritiikkiä ihmislajia koskien: ylellisyyden- ja uutuudenhimo johtavat vanhojen, jo toimivien ja luonnollisten asioiden hylkäämisiin sekä luonnottomien asioiden tavoitteluun. Lucretius päättää kritiikkinsä nykyihmistäkin koskettavaan varoittavaan huomioon: Ponnistaa suku ihmisien siis suotta ja hukkaan aina, ja tyhjiin murheisiin kuluttaa elon kaiken; tietenkin: omistuksen ei rajamääriä tunne, tai mihin nautinnon voi yltää oikean kasvu; näin vähitellen siis tämä ihmisen on elon vienyt pyörteisiin meren raivokkaan, sodan kuohujen keskeen. (Lucretius 1965, 374. Käännös: Numminen, Paavo.)

Lucretiuksen käsitys ihmisen ja kulttuurin kehityksestä on tiivistetysti seuraava: (i) Kaikki olemassaolo perustuu materiaalisiin atomeihin ja niiden yhdistelmiin. (ii) Vain tietyt oliot ovat luonnossa mahdollisia. (iii) Flooran ja faunan on tuottanut Maa, jonka hedelmällisyys ehtyy aikanaan. (iv) Keskenään sekoittumattomat lajit käyvät olemassaolon taistelua. (v) Villi alkuihminen on kehittynyt ja jalostunut monien suotuisten asioiden (lähimmäisenrakkaus, luonnon tutkiminen, keksinnöt, yhteiset säädökset) ja virheiden (vallanhimo, ahneus, vallan ja varallisuuden keskittyminen, valheelliset uskomukset) kautta. (vi)”Kuolloisten suku” on nousemassa sivistyksen huippuun, joka ei kuitenkaan merkitse täydellisyyttä tai ongelmattomuutta. Näiden seikkojen perusteella Lucretiuksen virheellisyyksiä sisältävän näkemyksen voi todeta olevan varsin tarkkanäköinen varhainen esitys ihmisen ja kulttuurin kehityksestä. Lähteet: Titus Lucretius Carus. De rerum natura. (Toim. Martin, Joseph.) B.G. Teubneri, Leipzig, 1969. Titus Lucretius Carus. Maailmankaikkeudesta. (Suom. Numminen, Paavo.) WSOY, Porvoo, 1965.

Vastaukset viimeisen sivun ristikkoon! Älä siis katso näitä ja pilaa itseltäsi jännitystä, ennen kuin ristikko on ratkaistu J 1. kasvot, 2. kala, 3. terra, 4. magnus, 5. kuollut, 6. kaupunki, 7. liber, 8. ursus, 9. vetus, 10. tuli, 11. sininen, 12. puella, 13. sapiens, 14. spiritus, 15. animal, 16. musta.

PLUTO JA PROSERPINA — POST SIPARIUM kirj. Iida Huitula

Tänä vuonna näytelmää toteutti yhdessä iso työryhmä, jossa koko projekti suunniteltiin ja toteutettiin lähes alusta asti itse. Jo lähtöideana oli toteuttaa homma latinaksi, mikä houkutteli mukaan erilaisia tekijöitä kuin aiempina vuosina. Työ aloitettiin tarinan valitsemisesta: pöydällä oli Muumien ja Nalle Puhin lisäksi myös vanhempia tarinoita ja lopulta Proserpinan voitettua jopa Didon, pääsivät loppuäänestykseen Pluto ja Proserpina sekä Orfeus ja Eurydike, joista ensimmäinen hamusi itselleen kaikki äänet. Koska valitusta myytistä ei ole olemassa kuin lyhyitä selostuksia eikä lainkaan valmista näytelmää, koko käsikirjoittaminen tehtiin itse. Käsikirjoitustiimi Anna, Matti ja Iida suunnittelivat juonen kulun ja kohtaukset,

Kuva (myös vastaavat s.37): Iida Huitula

keksivät täytettä epäselviin kohtiin ja kirjoittivat koko esityksen. Latinasta vastasi Matti, joka Martin pettämättömällä avustuksella loihti vuorosanat eloon. Jo aiemmin työryhmä oli yhdessä tullut siihen tulokseen, että varmuuden vuoksi kertoja pidetään suomenkielisenä ja tälle annetaan suuri rooli näytelmässä, kahdesta syystä: ensinnä olisi sääli, jos yleisö ei pysyisi mukana näytelmässä, minkä kanssa oli ollut ongelmia jo aiempina vuosina, vaikka esitykset olivat silloin täysin suomeksi, toiseksi näyttelijöitä epäilytti liian pitkien latinankielisten vuorosanojen ulkoa opettelu.

Käsikirjoittaessa isoimpina haasteina olivat henkilöiden motiivit ja hämmennystä aiheuttivat myös hahmojen iät ja sukulaisuussuhteet. Toisia riemastutti, toisia kauhistutti fakta, että Proserpina oli tarinan alussa mahdollisesti huomattavankin nuori ja että Pluto on hänen huomattavan ei-nuori setänsä ja että tämä ei kiinnosta Proserpinan vanhempia pätkääkään. Emme kuitenkaan laittaneet Proserpinaa puhuttelemaan tulevaa puolisoaan sedäkseen. Motiiveista merkittävin oli Proserpinan jääminen manalaan. Päädyimme itse varsin epäromanttiseen ratkaisuun, jossa korostuivat vallan-, rikkauksien- ja ihannoinnin himot. Huumoria lisäsimme näytelmän alkuun antamalla Pluton motiiviksi olla maan pinnalla Kerberoksen ulkoiluttamisen. Kun kässäriä työstettiin, aloitettiin myös lavasteiden ja pukujen suunnittelu. Lava-asioissa asiantuntijamme oli Visa, jolla oli aiempaakin kokemusta lavastuksesta, valaistuksesta ja rakentelusta. Näytelmästä otettuja kuvia pääset näkemään Palladionin kanavilta! Pukuja näytelmää varten tehtiin kolme: Plutolle, Cereelle ja kertojalle. Minna E. vastasi molemmista tehtävistä naisten puvuista ja Iida ja Anniina Virtanen yhdessä Pluton asusta. Kaikkien kolmen puvun materiaaleina toimivat Ikean Dvala-lakanat (150x260cm), à 6,99e, yksi lakana per vaate. Pluton puku koostuu tunikasta ja togasta, joista toga on sininen, siis hyvin kalliin värinen, ja tunika musta. Togasta olisi haluttu tehdä purppurainen, koska rikkauksien jumaluudelle sopisivat hyvin överikalliit vaatteet, mutta projektin budjetti ei riittänyt tuohon Ikeassakin kalliimpaan väriin. Mekkoihin valittiin mahdollisimman kirkkaat värit. Kaikkien pukujen valmistus on hyvin yksinkertaista ja ne on esitetty seuraavaksi.

Togan mallina oli Augustuksen patsas ja sitä varten lakana leikattiin ensin pituussuunnassa halki, pitkät reunat päärmättiin ja palat ommeltiin lopuksi toisista lyhyistä reunoista yhteen. Mikäli käytössä olisi ollut kaksi lakanaa, halkileikkausta ei olisi tarvinnut tehdä ja togasta olisi tullut reilumman levyinen, mikä olisi ollut parempi, mutta yksi pituus ei riitä kiertämään vartaloa tarpeeksi löyhästi tarpeeksi montaa kertaa ja koska käytössämme oli vain yksi lakana, halkaisu oli pakko tehdä. Tuokin leveys kuitenkin riittää. Lopullisen kuva: Iida Huitula

kappaleen mitoiksi tulivat siis n.70x520cm.

Suurin työ togassa on sen pukeminen. Käytimme apuna paljon hakaneuloja, jotka laitetaan puvun sisälle ja jotka eivät näin näy päälle, koska ongelmana oli, ettei vaate tahtonut pysyä päällä kaikissa polvistumisissa, mahtipontisissa eleissä ja Kerberoksen kanssa touhuamisessa. Fibulaa meillä ei valitettavasti ollut. Tässä kuvasarja pukemisesta Augustukselta mallia ottaen:

Eli: 1. aseta toinen pää oikean olan yli, 2. nosta pitkä pää takakautta oikealle kädelle, 3. toista kohta 2 siten, että kierto kulkee hieman alempaa. Hakaneuloja kannattaa laittaa kappaleen molempien päiden lähelle, jotta ne eivät lipsu paikaltaan, sekä selkäpuolella takapuolen ylle, jotta togan alin kietaus ei putoa sen alle. Anniina toteutti Pluton tunikan yksinkertaisesti leikkaamalla ensin lakanasta kaksi suunnilleen oikean kokoista ja tarpeeksi väljää suorakaiteen muotoista palaa ja sitten ompelemalla ne yhteen sivuista ja olalta samalla sovittaen pukua kantajalleen sopivaksi. Kappaleen on tärkeää olla tarpeeksi väljä, jotta siinä mahtuu sekä istumaan että liikkumaan, vaikka kangas ei jousta eikä vaatteessa myöskään ole käytetty myöhemmin keksittäviä muotolaskoksia tai muitakaan sellaisia. Vyönä käytettiin mustaa paksua kuminauhaa, koska se jäi kokonaan togan alle piiloon. Kaksi muuta pukua, punainen ja valkoinen khiton, ovat muodoltaan samanlaiset. Minna E. valmisti ne näin: Yksi lakana leikataan pitkittäissuuntaan kahtia ja ommellaan ylhäältä niin, että pään aukko jää molemmilta sivuilta niin, että käsien aukot jäävät ylös. Lakanan koko oli 150x260 cm ja se riittää khitoniksi pitkällekin ihmiselle. Muoto on hyvin leveä ja helmaa riittää, kankaan runsaus kerätään yhteen vyöllä. Näytelmässä pukujen päällä käytettiin vielä huiveja ja koruja. Kuva: Minna Engblom

Lopulta päästiin itse treenaamiseen. Harjoittelimme Proffan yläkerrassa pari kertaa viikossa. Päärooleja esittäneet Minna L. ja Matti pääsivät todella kehittämään ja haastamaan latinan puhumistaan, kun puheeseen piti vokaalipituuksien lisäksi saada oikea tahditus ja näytelläkin piti. Me sivurooleja vetäneet Visa, Iida ja Minna E. olimme tyytyväisiä, että saimme osallistua vähän vähemmällä. Juppiterilla tosin oli huomattavana haasteena olla repeämättä, mikä ei ollut helppoa muillekaan. Koko näytelmän eteenpäin vievänä voimana toimi kertoja Anna, joka ennakoi ja toisti kaiken näyttämöllä tapahtuvan. Eikä unohdeta Alexia, joka hoiti valot ja musiikin! Näytelmästä jäi työryhmälle hauskoja muistoja ja Palladionille upeita lavasteita ja pukuja, toivottavasti tekin piditte!

Kuva: Minna Engblom

LISÄÄ TARINOITA TYÖLLISTYMISESTÄ haastettelut koonnut Iida Huitula Työllisyysteemamme viime numerosta jatkuu myös tänä vuonna. Suomen Rooman-instituutin Eeva-Maria Viitasen korvaamattomalla avustuksella otimme yhteyttä muutamaan antiikintutkijaan, joilta kysyimme heidän urapoluistaan. Tämänkertaiset haastateltavat eivät ole Palladionin alumneja, mutta erittäin mielenkiintoisia henkilöitä siitäkin huolimatta. Suluissa kerrotaan, mistä yliopistosta he ovat (vähintään maistereiksi) valmistuneet. 1. Mikä on nykyinen työtehtäväsi, mitä oikeasti teet ja millaisista asioista tavallinen työpäiväsi koostuu? 2. Miten päädyit tähän työhön? Mistä sait tietää työstä? 3. Mitkä asiat opiskelussa ja työhistoriassasi tukivat tähän työhön pääsyä? Oletko tehnyt harjoitteluja? Oliko niistä hyötyä? 4. Vastaako työtehtävä koulutustasi? Oletko tyytyväinen työhösi? 5. Miten päädyit opiskelemaan alaa? 6. Mitkä olivat opiskeluvaiheessa hyviä valintoja? Mitä olisit tehnyt toisin? 7. Mikä oli unelma-ammattisi opiskeluaikana? Onko se muuttunut työelämään siirtymisesi jälkeen? 8. Mikä on paras opiskelumuistosi? Entä paras työelämän kokemus? 9. Mitä muita töitä olet tehnyt? 10. Mitä haluaisit sanoa nykyisille alan opiskelijoille? Vinkkejä, terveisiä, elämänviisauksia?

Arja Karivieri (opiskellut Turun yliopistossa, elokuusta alkaen Suomen Roomaninstituutin johtaja)

1. Olen Tukholman yliopiston antiikintutkimuksen professori ja johdan myös Tampereen yliopistossa Suomen Akatemian Ostia-projektia. Virkaan kuuluu tutkimus, opetus, hallinto, työnohjaus. Työpäiväni aikana saatan siis istua kokouksissa, antaa väitöskirjan tai mastertyön ohjausta, pitää luentoa, vetää tutkijaseminaaria, kirjoittaa lausuntoa viranhakuun muihin yliopistoihin, väitöskirjan esitarkastusraporttia tai raporttia julkaisun käsikirjoituksesta, tehdä budjettisuunnitelmaa seuraavalle vuodelle, hyväksyä laskuja, kirjoittaa matkalaskua, pitää kollegoille kehityskeskusteluja, suunnitella Ostia-projektin seuraavaa workshopia, kirjoittaa suosituksia, kirjoittaa julkaisua, valita kuvitusta tulevaan julkaisuun ja tulevan esitelmän PowerPoint-esitykseen, vastata moniin sähköposteihin, jne. 2. Nykyiseen työhöni päädyin tuntiopettajatyön, lehtorinviransijaisuuksien, tutkija-assistentin, tutkijan ja lehtorinviran kautta sekä osallistuttuani useisiin kenttätyöprojekteihin Kreikassa ja Italiassa. Ruotsin yliopistovirkoihin olen saanut tiedon yliopistojen työpaikkailmoitusten kautta. 3. Yliopisto-opinnoissani tärkeintä oli hankkia mahdollisimman monipuolinen koulutus, joka yhdisti arkeologian, klassillisen arkeologian, taidehistorian, klassillisen filologian, modernit kielet (italia, nykykreikka, ranska), kulttuurihistorian, museologian ja geologian opinnot, lisänä antiikin tutkimuksen kurssi Suomen Rooman-instituutissa ja työryhmätyöskentely Suomen Rooman ja Ateenan instituuteissa sekä FIDEMin Diplome des Etudes Medievales Vatikaaninkirjaston ja La Sapienzan yhteiskurssilta. Työhistoriassa oli myös tärkeätä hankkia monipuolinen työkokemus, klassillisen arkeologian tuntiopettajana Turun yliopistossa 1988 alkaen, työkokemus arkeologisilta kaivauksilta ja inventoinneista Suomessa ja Välimereltä, mikä sisälsi karttojen ja löytöjen piirtämistä ja valokuvausta, budjettien laatimista, raha-anomusten kirjoittamista, välineistön hankintaa ym. logistiikan suunnittelua ja hoitoa, raporttien kirjoittamista, apulaisten hakemusten arviointia ja valintaa. Vuonna 1999 aloittamani Suomen Ateenan-instituutin kaivaus Pohjois-Kreikassa Arethousassa on antanut paljon tärkeätä hallinnointikokemusta ja

tarjonnut monille opiskelijoille kenttätyöharjoittelua. Ateenassa ja Roomassa tutustuin kansainväliseen tutkijayhteisöön, sain hyödyntää klassillisten kielten, nykykreikan, italian, saksan ja ranskan opintojani ja erityisesti Ateenassa tutustuin muiden Pohjoismaiden opiskelijoihin ja tutkijoihin, mikä oli ehdoton etu hakiessani virkoja Ruotsissa. Sain väitökseni jälkeen ensimmäiset lehtorinviransijaisuudet Ruotsissa ja sen jälkeen tutkija-assistentin viran Ruotsin Rooman-instituutissa vuonna 2000 ja samalla virkaan kuului tutkijana ja kenttätyöjohtajana oleminen tuolloin alkaneessa Ruotsin Pompeiji-projektissa ja opetus Ruotsin-instituutin kursseilla. FK-tutkinnon suorittaneille tarjottu vuoden harjoittelu Turun maakuntamuseossa eri osastoilla 1988-1989 oli hyvin hyödyllinen, sain luetteloida esineitä ja kaivauslöytöjä, opastaa, osallistua näyttelyn suunnittelun, tehdä haastatteluja. Geologian opiskelijana sain yhtenä kesänä työn harjoittelijana Tampereen vesipiirin vesitoimistossa, tehtävänä eri kuntien vesihuoltoraporttien koostaminen ja tarkastus. Työskennellessäni teknisenä apulaisena arkeologisilla kaivauksilla sain harjoitella karttojen ja löytöjen piirtämistä, mistä on ollut paljon hyötyä myöhemmin. 4. Työtehtäväni vastaa pääosin koulutustani. Nykyinen suuntaus yliopistoissa on hallinnon byrokratisoituminen, mikä valitettavasti on lisännyt opettajien ja professoreiden töissä raporttien, budjettilaskelmien, seurantataulukoiden, strategiasuunnitelmien ym. laatimista, mikä taas on vaatinut osallistumista erityisiin johtajakursseihin ja taloushallintokurssiin. Työni paras puoli on tutkimuksen antama ilo ja ahaa-elämykset, luentojen pitäminen ja mahdollisuus seurata opiskelijoiden kehitystä, vuorovaikutus. 5. Päätin jo kouluaikana alkaa tutkia antiikin kulttuureja, ensi ihastuksena oli Tutankhamonin haudan antama kuva muinaisen Egyptin kulttuurista, silloin kiinnosti erityisesti muumioiden tutkimus ja sen yhdistäminen patologian opintoihin. Lääketieteen opinnot kuitenkin jäivät, kun antiikin kulttuurit, historia, kielet ja aineellisen kulttuurin tutkimus alkoivat kiinnostaa enemmän.

6. Hyvä valinta oli opiskella taidehistoriaa Åbo Akademissa, joka on tarpeeksi pieni ja saattoi tarjota yksilöllistä opetusta, ja tarjosi tuolloin Turun yliopiston opiskelijoille mahdollisuuden yhdistää ÅA:n taidehistoria TY:n tutkintoon ja antoi ruotsinkielisen koulutuksen aineessa. Samoin kaikki kieliopinnot ovat olleet todella hyödyllisiä, kaikkia kieliä olen tarvinnut tutkimuksessa ja työurallani, eli klassillisten kielten, nykykreikan ja italian lisäksi olen tarvinnut runsaasti saksan ja ranskan kieltä ja sujuvaa englannin kielen taitoa, koska kaikki pääjulkaisuni olen kirjoittanut englanniksi ja pitänyt esitelmät kansainvälisissä yhteyksissä englanniksi, mutta myös kreikaksi ja italiaksi, ja ruotsiksi pohjoismaisissa tilaisuuksissa. Kaikki ulkomaanmatkat Eurooppaan ja Välimeren alueelle opiskeluaikana antoivat lisäkokemusta ja esinetuntemusta, ts. vierailut antiikin kohteissa ja kaikissa museoissa. Ehdottomasti haut sekä Rooman- että Ateenan-instituutteihin olivat erinomaisia valintoja. Valinta tehdä välitutkinto taidehistoriaan Åbo Akademissa oli hyvä valinta. Opiskeluaikana hankin usean vuoden ajan lisäansioita tiskijukkana ja sekin työkokemus on hyödyttänyt paljon: se antoi runsaasti esiintymiskokemusta, taidon suhtautua rauhallisesti tietokoneiden, projektorien, kopiokoneiden ym. satunnaisiin teknillisiin ongelmiin, ja opetti oikean äänenkäytön, mistä on paljon hyötyä opetuksessa ja luennoidessa, välillä kun samana päivänä saattaa olla kuusikin tuntia luentoja. Olisi pitänyt jo aikaisemmin opiskeluaikana hakeutua kenttätyöharjoitteluun Välimeren alueelle, mikä olisi nopeuttanut materiaalituntemuksen saamista. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut hyvä opiskella lisää muinaiskreikkaa, epigrafiikkaa, sekä antiikin filosofiaa. Parempi tietokoneohjelmien tuntemus ja kirjojen editointitaidot olisivat alusta pitäen auttaneet paljon väitöskirjan kirjoittamisvaiheessa. 7. Halusin tutkijaksi. Edelleenkin tutkimuksen tekeminen on kaikkein hauskinta ja antoisinta.

8. Suomen Rooman-instituutin kurssi ja Rooman- ja Ateenan-instituutin työryhmien yhteisöllisyys ja kaikki kokemukset yhdessä ryhmäläisten kanssa. Myös aineyhdistys Vareen vetämät neliviikkoiset bussimatkat Kreikkaan, Italiaan, Espanjaan ja Turkkiin antoivat monia hauskoja muistoja; olen ainoa, joka osallistui jokaiseen matkaan. Työelämästä parhaita muistoja ovat kenttätyöperiodit Arethousassa ja Pompeijissa, sekä uusien temaattisten luentokurssien luominen. 9. Olen työskennellyt kouluaikana lapsenvahtina, opiskeluaikana kolme kesää Postipankissa uusittavien säästökirjojen yksikössä ja postituksessa, useita vuosia tiskijukkana, yhden kesän keittiöapulaisena, harjoittelijana Tampereen vesipiirin vesitoimistossa, kaivauksilla teknisenä apulaisena, kaivausjohtajana, inventoinnin johtajana, harjoittelijana Turun maakuntamuseossa, amanuenssina Kastelholman linnassa, Suomen Akatemian tutkijana, apurahatutkijana, tuntiopettajana. 10. Hanki niin laaja kielitaito kuin mahdollista, matkusta Euroopassa, käy museoissa ja näyttelyissä, tutustu ihmisiin ja kehitä kielitaitoasi, osallistu opiskelijavaihtoon; jos vierailet Roomassa tai Ateenassa, osallistu ulkomaisten instituuttien esitelmätilaisuuksiin ja tutustu ihmisiin. Aina kun laitoksella on ulkomainen esitelmöitsijä, mene kuuntelemaan esitelmää ja inspiroidu! Kaikki tieto on hyödyksi. Älä pelkää haasteita! Kaikki työkokemus on eduksi. Hanki esiintymiskokemusta pitämällä esitelmiä, osallistumalla aineyhdistyksen tilaisuuksiin ja opiskelijajärjestöjen aktiviteetteihin. Luo kontakteja, niistä on hyötyä myöhemmin. Harjoittele ryhmätyöskentelyä niin paljon kuin mahdollista, sosiaalisten suhteiden hoitaminen on keskeistä työelämässä. Ole avoin uusille vaikutteille! Kärsivällisyys ja sinnikkyys palkitaan! Hae apurahoja, harjoittele hakemusten ja ansioluettelon tekemistä! Aina et onnistu ensimmäisellä kerralla, mutta kehitä ideoitasi, ja tee parannettu versio – samalla tavoin syntyy uutta tutkimusta. Muista, että positiivisella asenteella kaikki sujuu helpommin!

Ulla Rajala (opiskellut Turun yliopistossa) 1. Olen tutkija ja oikeasti luen tutkimuskirjallisuutta, kirjoitan ja laitan tutkimusaineistoa taulukoihin, joista sitten vedän yhteenvetoja. 2. Professori Arja Karivieri aikoinaan ilmoitteli Tukholman postdoc-paikoista. Sain sen ja sitten hain jatkorahoitusta Ruotsista. 3. Vähän kaikki klassilliseen kulttuuriin liittyvä. Yleisesti ottaen kaikesta on jossain vaiheessa hyötyä. Harjoitteluja en nykymuodossa ole tehnyt, kun valmistuin niin kauan sitten, mutta meidän piti opiskelujen osana tehdä kenttätöitä ja siihen oli tarjota laitoksella kuntien rahoittamia paikkoja (pääaineeni oli suomalainen ja vertaileva arkeologia). 4. Kyllä vastauksena molempiin. 5. Kiinnostuksesta. 6. Olisin yrittänyt valmistua vähän nopeammin, mutta sivugradun teko kulttuurihistoriaan antiikin aiheesta oli hyvä idea näin suomalaisen arkeologian opiskelijalle. 7. Tutkija ja tämä ei mieltymys ei ole muuttunut, joskaan ei minulla ole muitakaan töitä vastaan mitään. 8. Kyllä ne taitavat olla nuo antiikin johdanto- ja tieteellinen kurssi Roomassa. Työelämässä opettaminen Volterran kenttäkoulussa oli mahtavaa. 9. Opiskeluaikoina suomalaisia kenttätöitä. Sittemmin opettanut aikuiskursseja ja sitten ihan käännöshommiakin englannista suomeen hiljaisina aikoina. 10. Opiskeluaikana ja työelämässä tulee kerätä tarpeellisia suorituksia, jotta saavuttaa pääsyn kursseille ja saa apurahoja ja työpaikkoja.

Mari Mikkola (opiskellut Helsingin yliopistossa) 1. Olen kustannuspäällikkö Otavan tietokirjaosastolla. Keskeisin tehtäväni on vastata tietokirjojen kustannusohjelmasta: keksiä uusia kirjaideoita ja etsiä ja hankkia kirjailijoita sekä solmia heidän kanssaan kustannussopimuksia. Tavallinen työpäiväni sisältää yleensä kirjailijatapaamisia, sopimusneuvotteluja ja perehtymistä sekä ulkomaiseen että kotimaiseen käsikirjoitustarjontaan. 2. Tein aikoinani lyhyen sijaisuuden Otavan tietokirjaosastolla ja siitä lähti syvempi kiinnostus kustannusalaan. 3. Pääaineeni oli kreikan kieli ja kirjallisuus ja sivuaineina klassillinen arkeologia sekä nykykreikan kieli ja kirjallisuus. Opintojen jälkeen toimin jonkin aikaa tutkijana yliopistolla. Sekä koulutuksestani että aiemmasta työstäni on paljon hyötyä kustannusalalla, erityisesti tutkijan työ antaa hyvän pohjan tietokirjojen parissa työskentelyyn. 4. Koulutukseni ei anna suoraan valmiutta kustannusalalle, vaan tämän työn oppii lähinnä tekemällä ja käytännön kautta. Olen erittäin tyytyväinen tähän työhöni, se on haastavaa ja sosiaalista ja koulustani arvostetaan tällä alalla. 5. Antiikin historian tutkiminen ja arkeologia olivat intohimoni. 6. Jos oma ala kiinnostaa yli kaiken, panostaisin siihen, vaikka klassisista kielistä valmistuville onkin vain vähän työpaikkoja. Aina sitä voi soveltaa työelämän tarpeisiin. Itse en olisi tehnyt mitään toisin. 7. Unelma-ammattini oli arkeologi tai tutkija. Kustannusalaan tutustuttuani, unelma-ammattini löytyi täältä. 8. Parhaat opiskelumuistot liittyvät ainejärjestö Symposionin toimintaan: kirjoitimme itse runoja, tekstejä ja näytelmiä, joita esitimme. 9. Tutkijan työn ja kustannusalan lisäksi olen ollut Ylellä TV1:ssä taustatoimittajana.

10. Jos kustannusala kiinnostaa, kannattaa yrittää pyrkiä harjoittelijaksi kustantamoon. Niitä otetaan erittäin mielellään, siinä saa hyvän kuvan alasta, pääsee tekemään erilaisia töitä ja harjoittelijoita palkataan usein myöhemmin sijaisiksi yms.

LATINAN RISTIKKO

tehnyt Matti Virtanen

⓭ ❶ ❷

❸

⓬

❹

⓫

❺

❿

⓮

⓯

⓰

❼

❽

❻

❾

Vihjeet: 1. facies 2. piscis 10. ignis 3. maa 4. suuri 5. mortuus 6. oppidum 7. kirja 8. karhu

9. vanha 11. caruleus 12. tyttö 13. viisas 14. henki 15. eläin 16. niger (oikeat vastaukset sivun 34 alalaidasta!)