2 / 2016 Mainostoimisto Smoyn asiakaslehti 15
Leyla lissabonissa Unelmia ja intohimoja
Pikkutytöstä asti unelmani on ollut muuttaa ulkomaille. Eikä ole mikään mysteeri, mistä olen tuon ajatuksen saanut päähäni, sillä molemmat vanhempani muuttivat ulkomaille ollessaan nuoria aikuisia. Olin jo kuitenkin ehtinyt ohittaa tuon “nuoren aikuisen” määritelmän ja ajattelin, että tuollainen repäisy olisi pitänyt tehdä silloin, kun on vielä vähän hölmön rohkea parikymppinen. Elämän eri käänteet olivat kuljettaneet minut 33 vuoden ikään asti, kun aloin kyseenalaistamaan tätä ajatusta. Suuri intohimoni on aina ollut valokuvaus. Opiskelin graafiseksi suunnit telijaksi, ja olin ammatista erittäin innoissani. Valokuvausharrastus pysyi kuitenkin koko ajan mukanani. Olin esimerkiksi Smoyssa aina se, jonka tiedettiin tuovan kameran mukaan reissuille sekä tapahtumiin, ja Art Directorin hommissa nautin paljon valokuvauspäivistä, vaikken itse kameran takana ollutkaan.
Unelmista käytäntöön
Kesällä 2014 vietin ihanan lomaviikon ystäväni kanssa Lissabonissa Portugalissa. Lissabon vei heti jalat altani, ja ihastuin idylliseen pastellikaupunkiin päätä pahkaa. Palattuani Suomeen aloin selvittää, voisinko muuttaa sinne. Aloin googlaamaan yliopistoja ja löysinkin erään kiinnostavan vaihtoehdon, Creative University IADE:n, josta ilokseni löytyi minulle sopiva linja: Photography and Visual Culture. Jo helmikuussa 2015 löysin itseni lentämässä takaisin Lissaboniin. Tällä kertaa yhdensuuntaisella lentolipulla. Puolen vuoden aikana oli päätös hypätä siitä kuuluisasta oravanpyörästä ja opiskella uusi ammatti ulkomailla kypsynyt valmiiksi. Lottovoittoa en kuitenkaan ollut voittanut, mutta onneksi olin oikeutettu opintotukeen. Lisäksi sovin tekeväni freelance-töitä Smoylle Lissabonista käsin. Näin yhdistin kaksi suurta unelmaani ja muutin Lissaboniin opiskelemaan valokuvausta.
Turhautumisia
En missään nimessä odottanut elämän ulkomailla olevan mutkatonta, eikä se sitä ole ollutkaan. Olen kohdannut useita takapakkeja, mutta en yhtään niin suurta, että olisin katunut päätöstäni. Esimerkiksi yliopiston opetuskieli on välillä aiheuttanut harmaita hiuksia. Minulle vakuutettiin etukäteen, että yliopisto on kansainvälinen, ja että käytännön kieli siellä on englanti. Pian ymmärsin, että näin he haluavat itsestään ajatella ja kertoa, mutta käytäntö on toinen, erittäin portugalilainen. Onnekseni ulkomaisia opiskelijoita on joka lukukaudella yhä enemmän, joten professoreiden on ollut pakko alkaa ottaa huomioon myös meidät ulkomaalaiset.
Kulttuurien yhtäläisyyksiä
Vaikka etelä-eurooppalainen elämäntyyli on hyvin erilaista kuin suomalainen, olen yllätyksekseni huomannut, että suomalaisissa ja portugalilaisissa on myös jotain samaa, jonkinlaista hengenheimolaisuutta. Portugalilaiset tuntuvat ymmärtävän esimerkiksi melankoliaa samaan tapaan kuin suomalaiset. Tästä kertoo esimerkiksi portugalilaisen kulttuurin symboli, fado-musiikki. Fado on erittäin kaunis, sydäntä riipaiseva kansanmusiikin tyylilaji, joka kertoo usein kaipuusta ja menetetyistä rakkauksista. Portugalin kielessä on myös eräs sana,“saudade”, jota on erittäin vaikea kääntää täydellisesti millekään muulle kielelle. Saudade kuulemma kuvaa juuri tätä kaipuuta ja kaihoa, josta fadossa usein lauletaan. Muita samankaltaisuuksia on esimerkiksi se, että Suomi ja Portugali ovat molemmat pieniä maita Euroopan perimmäisissä nurkissa. Saamme olla molemmat aika omissa oloissamme. Portugalilaiset ovat erittäin ystävällistä ja mukavaa kansaa, mutta he tietävät myös, mitä tilantarve ja sosiaalinen etäisyys tarkoittavat, aivan kuten suomalaiset. Epäilenkin, että esimerkiksi Espanjaan muutto olisi saattanut olla hieman suurempi kulttuurisokki, sillä siellä tunteet ja temperamentti tunnetusti räiskyvät ja näkyvät jokapäiväisessä elämässä Portugalia enemmän.
Uusi minä
Täytin vastikään 35 vuotta ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että tämä on itse asiassa oivallinen ikä uuden ammatin opiskeluun – erityisesti sellaisen ammatin, joka vahvistaa aiempaa, jo olemassa olevaa ammattitaitoa. Nuoriin kanssaopiskelijoihini verrattuna pystyn selkeämmin hahmottamaan sen, mistä on hyötyä työelämässä ja mihin oppiaineeseen kannattaa erityisesti panostaa. Lisäksi minusta tuntuu, etten parikymppisenä olisi osannut arvostaa tällaista mahdollisuutta yhtä paljon kuin nyt vähän kypsempänä. Valmistun kesällä 2017 valokuvauksen ammattilaiseksi ja olen taas suuren päätöksen edessä. Jäänkö Lissaboniin, muutanko takaisin Suomeen vaiko kenties johonkin ihan muualle? Vaikka en vielä tiedä vastausta tuohon kysymykseen, sen tiedän, että tulen kohtaamaan sen eri ihmisenä kuin syksyllä 2014, jolloin tein hieman uhkarohkealtakin tuntuvan päätöksen muuttaa ensimmäistä kertaa elämässäni ulkomaille. Olen henkisesti vahvempi ja osaan kohdata mukavuusalueen ulkopuolella olevat asiat varmemmalla otteella. Lisäksi Lissabon on tarjoillut minulle huiman annoksen uutta visuaalista inspiraatiota, jota palan halusta päästä jalostamaan käytäntöön.
elämänmuutos /// kulttuurierot /// ihmissuhteet /// uudistuminen /// kansainvälisyys