Smoytalk 2 2016

Page 12

12

Muutoksesta

mahdollisuus /// SILVIA KARKONEN “I have accepted fear as a part of life, specifically the fear of change, the fear of the unknown, and I have gone ahead despite the pounding in the heart that says: turn back, turn back…” - Erica Jong Muutoksen pelko on yleistä

Ihminen kohtaa elämänsä aikana lukuisia niin toivottuja kuin epätoivottujakin muutoksia: koulun aloittaminen, työpaikan vaihtaminen, läheisen menetys, muutto ulkomaille tai toiselle paikkakunnalle, perheen perustaminen, avioero, vanheneminen. Muutokset aiheuttavat meissä usein ahdistusta ja ärtymystä, sillä uusi ja tuntematon voi olla outoa ja pelottavaa. Olemme mukavuudenhaluisia olentoja — pidämme tiukasti kiinni tutuista ja turvallisista toimintatavoistamme. Maailmamme on raken­ nettu tottumusten vaaraan: kuljemme töihin aina samaa reittiä, juomme aina samaa kahvia. Emme mielellämme luovu vanhasta, emme ota riskejä. Luotamme liikaa pysyvyyteen.

Ulkoiset olosuhteet vaikuttavat arkeemme

Elämässä tapahtuu kuitenkin jatkuvasti (myös meistä riippumattomia) asioita, jotka pakottavat meitä luopumaan tavoistamme ja tottumuksistamme, halusimme tai emme. Toiset sopeutuvat uudistuksiin nopeasti ja vaivattomasti, kun taas toiset ovat varovaisia ja epäileväisiä. Muistatko vielä miten paljon vastustusta herätti HSL:n kesällä lanseeraama uusi kosketusnäytöllinen matkakortin lukulaite? Tai Nordean päätös siirtyä paperisista tunnuslukulistoista tunnuslukusovelluksen käyttöön? Harvaan uudistukseen tai muutokseen lähdetään heti innolla mukaan.

Stressi voi olla myönteistä

Muutos elämässä aiheuttaa aina stressiä ja suuria tunteita, sillä se merkitsee mukavuusalueen ulkopuolelle astumista ja uusien velvollisuuksien kohtaamista. Stanfordin yliopiston tutkija, terveyspsykologi ja kirjailija Kelly McGonigal kannustaa muuttamaan ajatteluamme stressistä ja huomioimaan sen hyvät puolet (Stanford News, 2015). Muuttamalla asennetta on mahdollista vaikuttaa siihen, miten keho ja mieli reagoivat stressitilanteeseen. Kokemus voi parhaimmillaan edistää henkilökohtaista kasvua sekä parantaa taitoja ja osaamista. Psykologit sanovat hankalan kokemuksen jälkeistä oppimis- ja kasvuprosessia stressirokotukseksi. Kun vaikeasta kokemuksesta pääsee läpi ja ymmärtää, että stressistä voi hyötyä, muutosten ja uusien haasteiden kohtaamisesta tulee jatkossa helpompaa. Muutos on olennainen osa elämää, ja yleensä parhaat asiat tapahtuvat juuri sen seurauksena. Epävarmuuden ja muutoksen kohtaaminen voi auttaa löytämään itsestä uusia puolia ja näin olleen tuoda elämään uusia mahdollisuuksia ja iloa, jollaista ei osannut odottaakaan. Muutos kasvattaa myös luonnetta. Jokainen muutos on uusi luku, uusi alku, joka tekee elämän­ kirjasta entistä mielenkiintoisemman ja jännittävämmän. Joten, mikset vaikka menisi vaihteeksi eri reittiä kotiin tänään? muutosvastarinta /// avautuminen /// oppiminen


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.