DIGITAALISET 360° YMPÄRISTÖT RIKASTAVAT EKG:n PERUSTEIDEN OPISKELUA JA OPPIMISTA TEKSTI Kati Hongisto ja Mari Virtanen
Vallitseva aika ja teknologian pitkään kiivaana jatkunut kehitys tuo uusia mahdollisuuksia myös terveysalan tutkintojen koulutukseen. Metropolia Ammattikorkeakoulun bioanalyytikkokoulutuksessa on kehitetty oppimisprosessia rikastavia digitaalisia opetus- ja opiskelumenetelmiä jo vuosia, keskittyen erityisesti teknologian merkitykselliseen ja tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Systemaattisesti kehitetty ja arvioitu soveltava käyttö mahdollistaa opiskelun ja oppimisen yhä paremmin ajasta ja paikasta riippumatta, opiskelijan omien tavoitteiden ja aikataulujen mukaan. Se siirtää perinteistä opettajakeskeistä luento-opetusta, liikkuvampaan, kaikkialla olevaan, samalla kuitenkin läsnä olevaan oppimiseen, rikastaen ja monipuolistaen myös opettajien työtä. Systemaattisesti ja hyvin kehitetyt digitaaliset oppimisympäristöt ovat joustavia, personoituja, vuorovaikutteisia ja tilannesidonnaisia ja ne tukevat oppimista eri paikoissa, etänä ja läsnä, oppijan oman motivaation ja henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti [1.] Joustava oppiminen ja henkilökohtaiset oppimisratkaisut ovat yksi tämän hetken merkittävimmistä kehittämistrendeistä. Esimerkiksi valtakunnallisen Digivisio 2030 -hankkeen tavoitteena on tehdä Suomesta joustavan oppimisen mallimaa, yhtenä keskeisenä näkökulmana juuri ajasta ja paikasta riippumattoman oppimisen ja oppimispolkujen tukeminen. [2] Digitaalisia oppimisympäristöjä voidaan kehittää monella eri tavalla, erilaisia sovelluksia ja ohjelmistoja hyödyntäen. Kehittämisessä on tärkeää huomioida sekä ympäristön tekniset että pedagogiset tekijät, jotka vai-
32 Bioanalyytikko | Artikkelijulkaisu 2021
kuttavat tiiviisti ympäristöjen käytettävyyteen [3.] Teknisellä käytettävyydellä tarkoitetaan oppimisympäristön helppokäyttöisyyden, toimivuuden ja virheettömyyden näkökulmia, pedagogisella käytettävyydellä oppimiseen ja opittavuuteen liittyviä tekijöitä. Oppimisen kannalta merkittävää on se miten ja mitä opitaan, teknologian tuodessa siihen uudenlaisen mahdollisuuden. Tämän ajatuksen tulee olla kehittämistyön keskiössä. Oppimisen digitaaliset ympäristöt voivat käytännössä olla kaikkialla, hyödynnettävissä esimerkiksi sulautetun teknologian avulla, kuten koodien, tunnisteiden tai antureiden muodossa. Siihen voi liittyä sekä fyysisiä että virtuaalisia tiloja ja siirtymiä niiden välillä, jonka voi teknisesti toteuttaa monella eri tavalla. Tässä työssä oppimisympäristön toteuttamiseen valittiin 360°-tekniikka, jonka avulla fyysinen oppimistila, opetusmateriaalit ja sosiaalinen interaktio saatiin opiskelijoiden käyttöön millä tahansa päätelaitteella. Kyseisestä teknologista on Metropoliassa jo aiempaa kokemusta [1.]. 360°-ympäristön kehittäminen osaksi EKG-opintoja Tässä tekstissä esiteltävä 360°-oppimisympäristö on kehitetty Metropolia Ammattikorkeakoulussa, ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä, tukemaan 2019 syyslukukauden bioanalyytikko-opiskelijoiden EKG-opintoja [4]. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää ubiikki, ajasta ja paikasta riippumaton ja ympäristöön sulautuvaa teknologiaa hyödyntävä, 360° oppimisympäristö bioanalytiikan elektrokardio-