Metsäalan Ammattilehti 4-2013

Page 33

METSÄALAN AMMATTILEHTI

KONEURAK OINTI 33 ONEURAKOINTI

Oikeilla öljynlisäaineilla saavutetaan selkeää hyötyä metsäkonekäytössä

Koneurakointi Veljekset Kurtti urakoi puuta kahdella Ponssella Pölkky Metsä Oy:lle Kuusamon alueella. Molemmissa koneissa käytetään X-1R Metallinhoitoainetta voiteluaineissa ja saadut käyttökokemukset ovat oikein hyviä.

oneurakointi Veljekset Kurtti urakoi puuta Kuusamon alueella Pölkky Metsä Oy:lle yhdellä koneketjulla.

K

Veljekset Pekka ja Janne Kurtti tekivät metsätöitä jo nuoresta pitäen moottorisahalla ja traktorilla. - Koneyritystoimintaan lähdimme vuonna 1995 kun hankimme tela-alustaisen kaivukoneen. Ensimmäinen metsäkone - Lokomo 919 harvesteri -tuli meille vuonna 1998 ja heti perään ajokone Ponsse S15. Urakoimme silloin paikalliselle sahalle ja Metsänhoitoyhdistykselle. Parin vuoden päästä ajoon tuli toinen moto, Ponsse HS15 ja sitten Lokomo vaihtui Ponsse HS16 harvesteriin, muistelevat veljekset konekannan kehitystä. Tänä päivänä käytössä on Ponsse Ergo -harvesteri ja Ponsse Buffalo ADS -ajokone, molemmat vuosimallia 2009. Puuta tehdään Pölkky Metsä Oy:lle ensiharvennuksista päätehakkuisiin. - Meidän Buffalo oli Vieremän tehtaalta valmistunut ensimmäinen ADS -mallin kone eli siinä on aktiivivaimennus mikä tuo ergonomiaa ja tehoa työskentelyyn. Hydraulisesti leviävä ja nouseva kuormatila on myös hyvä asia sillä puu täällä pohjoisessa on usein aika kevyttä ja kuitupuu usein monimittaista. Myös korjuutähteitä ajamme joskus ja silloin tarvi-

taan maksimaalista kuormatilaa, sanoo Kurtti. Töitä on koneille ollut hyvin loppukesästä ja syksy sekä talvi mennään metsässä täydellä vauhdilla. Kurtit tekevät myös metsäteiden kunnossapitoa monipuolisella auravarustuksella olevalla Volvo L120-pyöräkuormaajalla. - Kelirikkoaikana ja alkukesästä kun töitä on vähemmän, teemme maanmuokkausta Doosan 225 -kaivukoneella minkä ostimme Hannun Kone Oy:stä Joensuusta. Hannu Laukkanen se meille pari vuotta sitten suositteli myös X-1R -tuotteita, Kurtti toteaa. Kurttien metsäkoneisiin laitettiin X-1R Metallinhoitoaine voiteluaineisiin. - Ajokoneessa Metallinhoitoaine on kaikkialla missä on öljyä eli mm. moottorissa, hydrauliikassa, nosturin jalassa, telissä, etu- ja takaperässä ja jakolaatikossa. Harvesterissa X-1R :ää on kaikkialla muualla paitsi voimansiirrossa sillä halusimme verrata koneiden eroja lisäaineella ja ilman, sanoo Kurtti. X-1R Metaalinhoitoaineen käytön tuomat edut näkyvät jopa silmällä ja tuntuvat kädellä. - Voimansiirron öljyissä ei ole ollenkaan metallihiukkasia kun taas koneessa missä ei lisäainetta käytetä metallia esiintyy. Olemme aina tehneet itse koneiden huollot joten tiedämme millaista öljyä telikotelosta ja navoista tavallisesti ulos tulee. Nyt kun mukana on X-1R:ää niin

metallia ei irtoa sillä aine muodostaa metallipinnoille suojan mikä vähentää kitkaa ja kulumista, opastaa Kurtti. Myös harvesterissaX-1R on selvästi toiminut ja vähentänyt kitkaa eri toiminnoissa. - H6 -kouran syötön virta-arvot piti säätää uudelleen lisäaineen käyttöön oton jälkeen sillä hydrauliikkaöljyyn lisätty X-1R Metallinhoitoaine vähensi kitkaa niin että venttiilikarat liikkuu kevyemmin eikä niiden liikuttamiseen tarvita yhtä paljon virtaa kuin aiemmin. Ja X-1R laskee myös öljyjen lämpötiloja; moton nosturinkäännän planeettavaihteen lämpötila on laskenut niin merkittävästi että sen huomaa kun kokeilee kädellä, ilmoittaa Kurtti. Nosturin liukupinnoilla Kur-

tit käyttävät X-1R TTL -sprayta mikä voitelee pinnat tehokkaasti. Kuljetuslavetin sidonta vanttiruuvien kierteissä ja mekanismissa on puolestaan hyväksi havaittu X-1R PSL -spray mikä voitelee ja irroittaa ruostetta - ilman että pöly ja hiekka tarttuu aineeseen. Kun kitkat ja kuluminen sekä lämpötilat laskevat, näkyy se huoltokuluissa. - Ja täytyyhän sen näkyä myös polttoaineenkulutuksessa, lisää Janne Kurtti jolta voi kysellä lisää tietoa X-1R -tuotteista numerosta 0400 236 391. X-1R -tuotteiden maahantuoja on Oy U.S. Marine Diesel Import Ltd Tyrnävältä, myynti puh. 0400 784 437 / www.x1r.fi

Ammattilehti.fi tarjoaa konealan uudet uutiset tuoreena joka päivä! Tarjolla myös kuvat alan tapahtumista “livenä”. Käy tutustumassa!

NDI Finland Oy Kukonkyläntie 197, 85310 Sievi 08-410 420, 050-55 66 982

www.ndi.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.