FLUID Finland Syksy 2018

Page 54

Perheyritys kehittää toimintoja asiakkaiden ehdoilla - ei suhdanteiden Jo yli 28 vuotta hydrauliikka-alalla toiminut Salhydro Oy elää vahvan kasvun ja kehityksen aikaa. Erittäin laajaa tuotevalikoimaa kasvatetaan edelleen asiakkaiden tarpeiden mukaan - nopeiden suoraan varastosta tapahtuvien toimitusten ollessa jatkossakin yrityksen valttikortti teknisesti osaavan henkilökunnan varmistaessa hyvän asiakaspalvelun. Salhydrolla on toimipisteet Nurmijärvellä, Tampereella ja Jyväskylässä. Pääkaupunkiseudulla asiakkaita palvelee lisäksi Hydromarket -palvelupisteet Suutarilassa, Konalassa ja Keravalla. Jälleenmyyjiä on eri puolilla maata toista sataa, jotka tarjoavat asiakkailleen Salhydron hydrauliikkaa, pneumatiikkaa, teollisuusletkuja ja -liittimiä sekä mm. korjaamotarvikkeita ja -työkaluja. - Jyväskylässä toiminta alkoi omassa uudessa pisteessä kaksi vuotta sitten ja perinteisesti tiukasti kilpailtuun markkina-alueeseen on päästy sisään hyvin ammattitaitoisen henkilökunnan sekä suuren varastotuotteiden määrän ansiosta. Olemme aktivoituneet muutenkin aiempaa enemmän maakunnissa, sillä alkuvuodesta palveluksessamme aloitti Rovaniemeltä käsin toimivana kenttämyyjänä Pasi Hämeenaho ja nyt

- Hydrauliikkaletkujen- ja liittimien lisäksi meiltä löytyy varastosta myös todella laaja valikoima teollisuusletkuja ja -liittimiä eri tarpeisiin, esittelee Marko Salminen.

54

FLUID FINLAND

- Salhydro Oy tunnetaan suuresta varastotuotteiden valikoimastaan ja nopeista toimituksista, kertoo toimitusjohtaja Marko Salminen esitellessään Nurmijärven keskusvaraston hyllytuotteita.

loppukesästä Turusta operoiva Ari Lindfors - molemmat raudanlujia hydrauliikkamyynnin ammattilaisia. Seuraamme markkinaa jatkossakin avoimin mielin ja reagoimme tarvittaessa nopeastikin; se on yksi kotimaisen perheyhtiön selkeä etu kaikessa tekemisessä, kertoo Salhydro Oy:n toimitusjohtaja Marko Salminen. Suomalaisessa kone- ja laitevalmistuksessa sekä myös urakoinnissa ja kuljetusalalla on hyvä vauhti päällä, mikä näkyy tietenkin myös teknisessä kaupassa. - Kauppaa tehdään nyt todella hyvin ja alan suurin ongelma on toimitusajat, sillä erittäin hyvä tuotteiden kysyntä on globaalia ja komponenttien valmistajilla on vaikeuksia saada tavaraa tarpeeksi ulos tuotannoistaan. Me olemme tehneet länsimaisten päämiestemme kanssa pitkään hyvää yhteistyötä ja heidän panostukset valmistuspuoleen sekä logistikkaan auttavat siinä että pystymme olemaan myös toimitusajoissa edelleen kilpailukykyinen vaihtoehto. Lisäksi emme ole sidoksissa yhteen tai kahteen valmistajaan joten suuri tavarantoimittajien joukko antaa myös pelivaraa saatavuuden suhteen, toteaa Salminen. Toisen sukupolven johtama Salhydro keskittyy asiakaspalveluun parhaalla mahdollisella tavalla oli sitten nousukausi tai taantuma. - Me emme elä lyhytjännitteistä kvartaalitaloutta vaan hoidamme roolimme joka päivä suhdanteista riippumatta ja tekemällä töitä asiakkaiden eteen 65 hengen sitoutuneella porukalla. Meillä on myös ohut organisaatio, joten päätökset saa aina samantien ja puhelimeen vastataan virka-ajan ulkopuolellakin - oli kyse sitten tilauksista tai teknisistä kysymyksistä. Taataksemme Salhydron tunnetun asiakaspalvelun tulevaisuudessakin kehitämme koko ajan myös digitaaalisia palveluitamme jälleenmyyjille ja loppukäyttäjille, sanoo Marko Salminen.

www.fluidfinland.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.