Onnea tuottava hevosenkengittäjä
P
ekka Heimovala tutustui hevosiin tenavana kun aloitti ratsastuksen. Käsityöläinen hän on ollut aina, metalli on taipunut osaavan ja innostuneen käsissä moneksi. Maaseudulle muuttaessa tuli aika hankkia oma hevonen. - Ajattelin, että mitä jos kengittäisi itse. Hevosen kengittäminen ei ole liukuhihnahommaa. On tiedettävä anatomiasta, liikkeestä, ja pitää ymmärtää se, että kaikki perustuu mekaniikan ja fysiikan lakeihin. - Hevonen on biomekaaninen kokonaisuus. Ilman oppi-isää ei olisi homma luonnistunut ja kun luonnistui, innostus lisääntyi. Myöhemmin Heimovala hankki kengittäjän ammattitutkinnon. - Omista tarpeista piru vei käden, ja myöhemmin koko äijän. Kengittäminen on elämäntapa, johon Heimovala suhtautuu hevosta kunniottavasti. -Käytän teräskenkiä. Alumiini- ja nyttemmin lanseeratut muovikengät ovat lerppoja, eivätkä tue kaviota. On teollisesti valmistettuja kenkiä, sairaskenkiä ja rengaskenkiä. Ortopedista apuakin on kengityksen avulla saatavissa. Rakenteellisesti ieaalitapauksia en ole nähnyt, paitsi, että yksi jalka voi olla hyvä. Evoluutio on luonut ideaalin ja myöhemmin ihmisen myötävaikutuksella on tullut ongelmia. Kun hevosta kengitetään ensimmäisen kerran, pitää olla valppaana. Tärkein kavionhoitovaihe on maitovarsasta yksivuotiaaksi. Siinä vaiheessa syntyvät muut kuin perimän aiheuttamat rakenneviat. Jopa perinnöllisiä jalkojen asentovirheitä voidaan korjata. - Ei mitään rihvelikenkiä, ei lapselle eikä eläimelle! Kengittäessä pitää osata arvioida koko hevonen. Jalat ovat usein eriparia, ja ne pitää saada kengillä toimimaan mekaanisesti oikein. Hevosella on oikea ja vasen jalka, joten teen kengistä peilikuvat. Olen nähnyt hevosia, joiden kaviot muistuttavat ruttoista perunaa, niissä piisaa askartelua. Hevonen on synkroninen eläin. Etujalan pitää ennättä alta pois, ennenkuin takajalka junttaa tilalle. Kun hevosen kengitys on mennyt nappiin ja on rakenteen mukainen, ei tarvita virityksiä. - Kengittäjän tärkein työkalu on silmät. Pitää olla kyky nähdä ongelmakohdat. Kavio sairastaa siinä missä sisuskalut ja pää. Suomessa on villinlännen meininki, on kengitystä ja ”kengitystä”. Raviradalta voi ostaa reilulla satasella kengityssetin. Ja jotkut ostavat, ja ovat hetkessä hyviä kengittäjiä – omasta mielestään. Englannissa ei saa kengittää, ennenkuin on suorittanut nelivuotisen koulutuksen. Huippukoulutuskaan ei korvaa huonoa työmoraalia. - Amatöörit harmittaa, hevoset kärsii ja klinikat hankkii. Pitää tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Jos ei tiedä, eikä ole ideaalia vertailukohtaa, on syytä katsoa peiliin. Kun on kengittänyt muutaman tuhat hevosta muutaman kerran, niin silti minulle yksikään naulan lyönti ei ole rutiinilyönti. On mitetittävä syyt ja seuraukset.
Hevosen omistajan pitäisi ymmärtää kengityksestä niin paljon, että pystyy arvioimaan kengityksen laadun ja vaatia tarvittaessa enemmän. Jos kaviota ei huolleta säännöllisesti tulee ongelmia. Kun kavio kipeytyy, niin kohta on selkäkin kipeä. Heimovalan mukaan ne kengittäjät, jotka tarvitsisivat eniten koulutusta, ne vähiten niihin osallistuvat. Hevosen kengittäminen ei ole uusi asia, 200 vuotta sitten oli kengittäjillä paremmat taidot kengittämiseen kuin nyt. Nyt keksitään ”uusia” asioita, jotka on todellisuudessa keksitty ennen Ranskan vallankumousta. Marjo Steffansson
n ratsastajat ry:tä!
äks
| 11
· 2 011
11