Reijo Honkonen
Daiga-daiga-duu
Kun laittaa silmänsä kiinni ja katsoo oikein tarkasti, näkee satavuotiaan Reino Helismaan Hotelli Hirven pöydässä grogilasi kädessään.
Repe Helismaa on suomalaisen viihteen suurmies jos kuka. Hänen nimeensä ovat vedonneet Juice Leskisestä lähtien kaikki. Myös Äänekoskella Helismaasta puhutaan yhä. Hänet voi kuvitella Hotelli Hirveen ja Koivistonkylälle, jossa hän vietti paljon aikaa lapsena ja nuorena. Jos oikein pinnistää mielikuvitustaan, hänet voi saada Hirvessä saman pöydän ääreen juhlahaastattelua varten. Tuolla hän näyttää nytkin istuvan tuttu virne naamallaan. Mennäänpä juttusille. – Onnittelut päivänsankarille. Se on sitten sata lasissa. Miltäpä nyt tuntuu? – Kiitos kysymästä. Olo on ihan daigadaiga-duu. Hirvi tuo paljon muistoja mieleen. – Pitääkö paikkansa, että kirjoitit Suutarin tyttären pihalla -hitin Hotelli Hirvessä. – Kyllä se pitää. Yövyin täällä, kun olin keikalla Äänekoskella vuonna 1948. Kappaleen alkuperäinen nimi oli muuten Lukkarin tyttären pihalla, mutta Topi Kärki sanoi, että kirkkoa ei saa pilkata. Yle laittaa kiekon soittokieltoon. – Mutta Suutarin tyttären pihallakin meni soittokieltoon. Eikö vain? Miksi? – Meni, joo. Yksi syy saattoi olla se, että silloisen presidentin Juho Kusti Paasikiven vaimo Alli oli suutarin tytär. Katsottiin, että pilkkasin häntä. – Pilkkasitko sinä häntä? – Daiga-daiga-duu. – Okei, antaa olla. Ja se toinen syy oli? – Juu. – Anteeksi, mikä? – Laulussa suutarin tytär kuiskaa ”juu”. – En vieläkään ymmärrä. – Tyttö päästää miehen aittaansa. Se oli siihen aikaan hardcorea, jos sallit että käytän näitä teidän nykyajan ilmauksianne, joista en sivumennen sanoen yhtään pidä. – Se on nykyajan trendi, että heite-
12
tään sekaan englantia. – Laiskuutta se on. Suomen kieli on niin rikas kieli, että siitä riittää köyhällekin. – Ok, ei pidä hermostua. Palataan Suutarin tyttären pihalla -lauluun. Onko laulun aihe peräisin Koivistonkylältä? – Siellä oli aitta, kuu ja pihlajapuu. Ja tyttö kuiskasi ”juu”. – Mikä sinun yhteytesi Koivistonkylään oikein oli? – Äitini Maria oli kotoisin Koivistonkylältä. Vietin siellä paljon aikaa lapsena ja nuorena. Olin viisivuotias, kun äitini pakeni sinne viiden lapsensa kanssa sekasortoisesta Helsingistä. Saksalaiset olivat ampuneet isäni kadulle Helsingissä. Vuosi oli 1918. – Hän taisteli siis punaisten puolella? – Ei hän ollut kummallakaan puolella. Omaa uhmapäisyyttään hän kuoli, kun meni kadulle, vaikka siellä ammuttiin kaikkea mikä liikkuu. – Olet tainnut periä uhmapäisyyden isältäsi? – Näin taisi päästä käymään. Siitä on ollut hitonmoinen apu näissä hommissa. Moni juttuni on syntynyt uhmalla kriitikkoja vastaan. – Miten sait aikasi Koivistonkylällä kulumaan? – Siellä oli Pölkin talo. Se oli kyläkeskus. Siellä asui kruununvouti ja se toimi myös kievarina ja majatalona. Siinä pihapiirissä ei päässyt aika käymään pitkäksi.
Liikkeellä oli mielenkiintoisia hahmoja. Se kaikki ruokki pienen pojan mielikuvitusta ja uteliaisuutta. Ja kun vartuin, kalastelin ja samosin ahkerasti Koiviston metsiä ja uittotyömaita serkkuni Samuli Koivun kanssa. – Voidaanko tästä päätellä, että monet luomasi hahmot ja laulujen ja elokuvien aiheet ovat kotoisin Koivistonkylältä? – Daiga-daiga-duu. – Älä nyt venkoile. Mistä muualta sinä olisit voinut saada ideasi vaikkapa Me tulemme taas -elokuvaan kuin Kapeenkoskelta, kun et ole uitoilla itseäsi koskaan elättänyt? Helsinkiläisukko. – Daiga-daiga-duu. – Pekka Puupään hahmon olet ainakin napannut Äänekoskelta. – Yrität laittaa minua puun ja kuoren väliin, häh? Äänekoskelainen mies on aina elänyt metsäteollisuudesta. Pettuleipää ja tikkuviinaa on juotu. Tehtaalla on käyty töissä. Ei ihme jos päätkin ovat miehillä puusta. – Ja Justiinan oloisia naisia voi nähdä kävelevän Kauppakatua vielä tänäkin päivänä. Niinkö? – Daiga-daiga-duu. – Hyvä on. Ei utsita tuotannosta tämän enempää. Mutta kerropa, mitä Koivistonkylä on sinulle merkinnyt, millaisen jäljen se sinuun jätti. – Kun kaikki sodan merkit olivat jo ilmassa ja minutkin kutsuttiin ylimääräi-
siin harjoituksiin, minä käskin vaimoni Lempin matkustaa lasten kanssa varmuuden vuoksi Koivistonkylälle. Niin hyvä ja turvallinen paikka se minulle oli. – Mitä kosteaa sinulla on silmäkulmassasi? Silmätulehdus? – Daiga-daiga-duu.
Reino Vihtori Helismaa 12.7.1913 Helsinki – 21.1.1965 Helsinki Tuotantoa: noin 5000 sanoitusta (mm. Hopeinen kuu) kahdeksan näytelmää (mm. Suutarin tyttären pihalla) kymmenen revyytä 104 radiohupailua 32 elokuvakäsikirjoitusta (mm. Rovaniemen markkinoilla) Lisäksi Helismaa käsikirjoitti pakinoita lehtiin, ”hupailuja” iltamiin ja sketsejä televisioon. Helismaa käytti myös useita salanimiä (mm. Orvokki Itä). Lähde: Jukka Pennanen & Kyösti Mutkala: Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija, WSOY (1994)
6 1 · 20 13
| Äks