Terho Vuorinen
Ä
KS selvitti Äänekosken kaupungin kaikkien aikojen ääniharavat (katso viereinen sivu kärkikolmikosta). ”Kaikilla ajoilla” tarkoitamme vuodesta 1972 alkaen pidettyjä kuntavaaleja. Syy ajan rajaamisen vuoteen 1972 liittyy lehtemme nimeen. Äänekosken Kaupunkisanomat laskee tietysti mukaan vaalit, joissa on valittu Äänekoskelle kaupunginvaltuusto. Äänekoskesta tuli kaupunki 1. tammikuuta 1973 ja ensimmäinen kaupunginvaltuusto valittiin 1.–2. lokakuuta 1972 pidetyissä kunnallisvaaleissa. Koska nyky-Äänekoskeen kuuluvat myös Konginkangas, Suolahti ja Sumiainen, ÄKS on ynnännyt tilastoihin myös näiden kuntien vaalit vuodesta 1972 lähtien. Koska vuodenvaihteessa tulee 40 vuotta Äänekosken muuttumisesta kaupungiksi, on oheisella listalla 40 eniten ääniä kerännyttä. Top 40 -lista ei ole virallinen, mutta laskelmat perustuvat pääosin vaalilautakuntien vahvistamiin virallisiin tuloksiin. Osa luvuista on poimittu muun muassa Sisä-Suomen Lehden julkaisemista vaalituloksista. Virheitä siis saattaa olla joukossa, vaikka olemmekin pyrkineet selvittämään muun muassa ehdokkaiden vaihtuneita sukunimiä. T YRKYLL Ä TOPPIIN: 400 äänen kerhoon ja samalla Top 40 -listalle saadaan sunnuntaina varmasti uusia tulokkaita. Lähinnä on kestoehdokas Ritva Toivainen, joka on kerännyt aluksi SDP:n ja nykyisin Vihreiden riveissä tähän mennessä seitsemissä vaaleissa 388 ääntä. Ehdolla olevista nykyvaltuutetuista 300 äänen kerhossa ovat Marko Tuhkanen (sd. / 381), Matti Tiusanen (kesk. / 378), Piia Soininen (kd. / 356), Tommi Lunttila (kok. / 342). Myös Sirpa Martins (vas. / 277) menee kevyesti yli 400 äänen rajan, jos yltää samaan äänimäärään (182) kuin viime vaaleissa. Jokerikortti on kahdet viime vaalit väliin jättänyt Kari Kumpulainen (sd. / 368), joka 1990-luvulla ylsi kahdesti yli sadan äänen rajan. Kestoehdokas Arvo Oranen (vas. / 345) saa sen sijaan venyä, jos aikoo "huipulle". SENIORIT: Vaaleja on Äänekosken kunnissa käyty tietysti myös ennen vuotta 1972. Nykyvaltuutetuista Risto Kumpu (kukas muu!) aloitti ehdokasuransa jo 1968. Ääniä 25-vuotias tulevaisuuden nimi sai tuolloin 11. Putkimies Simo Salmelin oli tyrkyllä ensi kertaa 1972, myös 25-vuotiaana. Ääniä kertyi 12. Sumiaisten laulava maanviljelijä Seppo Hänninen lähti ensi kertaa ehdolle myös 1972, tosin jo 33-vuotiaana. 19 äänellään Hänninen ylsi varavaltuutetuksi. KUUSKY TLUKU: Top 40 -listan kärkinimistä vuoden 1968 vaaleissa olivat mukana Simo Holopainen sr. (142 ääntä) ja Annikki Karvonen (62). Vielä kauemmas yltävät Veikko Halosen ehdokkuudet: vuonna 1968 Halonen sai 208 ääntä ja neljä vuotta aiemmin 144 ääntä. Tätä aiempia vaalituloksia ÄKS ei ole ehtinyt penkomaan.
Äänikuninkaat 1972-2008 verkossa.
2012
NET Lue lisää www.äks.fi
KUNTAVAALIT
728 714 702 683 668 619 608 603 586 558 558 547 539 529 528 514 511 510 508 500 494 487 457 453 443 439 433 430 411 403
TOP40 1972–2008
40 vuoden imurit
1401 1318 1302 974 937 877 871 842 832 783
Kumpu Risto KESK (10 / 2008) * Piitulainen Maija SDP / Sti (8 / 2000) Leppänen Pekka VAS / Sti (8 / 2008) * Heimonen Tapio VAS (7 / 2008) * Holopainen Simo sr. VAS / Sti (6 / 1992) Nyholm Rolf SDP (6 / 2008) * Salmelin Simo SDP (9 / 2008) * Karvonen Annikki SDP (6 / 1992) Halonen Veikko SDP / Sti (5 / 1988) Kiiskinen Kari SDP / Sti (3 / 2008) * Kovanen Sauli VAS (5 / 2000) Zitting Arvo VAS (8 / 2000) Luukkainen Pirjo SDP (7 / 2008) Lindell Leila KESK (6 / 2008) * Vertainen Olli KESK / Kong (7 / 2008) Hakonen Eero SDP (9 / 2008) * Nikula Antti KOK (5 / 1988) Nurmi (Kautto) Eila VAS (9 / 2008) * Piilonen Pentti KESK (6 / 2008) * Salo Pertti SDP (6 / 2000) Tuikka Kimmo VIHR (4 / 2008) * Neste Veijo VAS / Sti (9 / 2008) Liimatainen Esko SKDL, val.yhd. ja PS / Sti (7 / 2008) Jakonen Raimo SDP/Sti (7 / 2004) Saarinen Matti LKP ja KOK / Sti (6 / 1992) Porrasalmi Mirka VAS (4 / 2008) Ylitalo Pentti SKDL (4 / 1988) Saraste-Kautto Anita KOK (4 / 1996) Uusitalo Esko KESK (7 / 2000) Riihinen Veikko-Kalevi SMP, VAS ja VIHR (5 / 2004) Rahinantti Pirkko SDP (2 / 1984) Saloranta Leena KOK (4 / 1984) Tuikka Minna VIHR (4 / 1996) * Hänninen Seppo KESK / Sum (10 / 2008) * Harovuo (Blomberg, Karvinen) Seija VAS (5 / 2004) Hämäläinen Pentti SDP (7 / 2004) Levänen Marja SDP (5 / 2004) Koskinen Ritva SKL / Sti (5 / 1992) Tuominen Marke PS/Sum (2 / 2008) * Minkkinen Otto KESK / Kong (8 / 2000)
SELITYKSET: äänimäärän ja ehdokkaan nimen jälkeen 1) ehdokkaan edustamat puolueet tai muut ryhmät, 2) kunta, jossa ensi kerran ehdolla (jos muu kuin Äänekoski), 3) suluissa ehdokkaan vuosina 1972–2008 käymien kuntavaalien määrä ja viimeisin vuosi, jolloin ollut ehdokkaana. Nimensä vuosien mittaan muuttaneen puolueen lyhenne on merkitty ehdokkaan viimeisen vaalivuoden mukaan. SKDL on nykyisin Vasemmistoliitto, SKL on nykyisin Suomen Kristillisdemokraatit * ehdolla myös 2012
TOIVOA ON, NYT TARVITAAN VAHVOJA NAISIA JA TAHTOA. Äänekoski tarvitsee uudistusta, jotta meillä olisi hyvinvoiva kunta tulevaisuudessakin. Uudistus onnistuu, kunhan uskallusta riittää. Peruuttamalla kun ei pääse eteenpäin.
75 Irene Aaltonen
Taina Huttunen
Kyllikki Lång
Raili Paavonen
Tarja Pullinen
Tuulikki Putaja
Rahoitussihteeri
Yrit täjä
Ter veydenhoitaja , eläk eläinen
Kasvatustieteiden maisteri
Yrit täjä , par turi-kampaaja
M et säpalveluyrit täjä , MTI
äks
| 43
· 2 012
ÄÄNESEUDUN KOKOOMUSNAISET RY:N EHDOKKAAT
Päivi Salakka
Talousasiantuntija
7