Aalto University Magazine 22

A ALTO UNIVERSIT Y MAGA ZINE 22

22

HUHTIKUU 2018

Kallisarvoinen vesi

Ekotekona ruoka

Selluloosasta rehua ja kangasta

sisältö

Tämä lehti tarkastelee kestävän kehityksen ratkaisuja.

Vesipulaan ei ole vain yhtä ratkaisua, monia kylläkin.

20 Mika Anttonen:

Energia-alan yrittäjä on visionäärinen realisti.

34 Ekotekona ruoka: Sirkoissa, särjissä ja sienissä on asennemuutoksen makua.

Eeva Suorlahti

Olli Varis

12 Hanat kiinni?

5 Avauksia – Tuija Pulkkinen 6 Nyt – Pieniä uutisia, isoja asioita 10 Vierailulla – Pilvi Takala 11 Yhteistyö – Näyttely lentokentällä 12 Teema – Vesipulaan ratkaisuja 18 Teema – Minna Halme 20 Kuka – Mika Anttonen 24 Opetus – Creative Sustainability -ohjelma 25 Vau – VR Stranded -peli 26 Tieteestä – Puusta rehua 30 Tieteestä – Puusta kangasta 32 Kampus – Visio maisema-arkkitehtuurista 34 Teema – Asennemuutoksen makua 40 Tieteestä – Metallit kiertoon 42 Tieteestä – Loputtomat lohkoketjut 43 In-house – Aalto-yliopisto Junior 44 Vau – FoodAfrica 46 Väitöksiä – Juuso Lindgren, Maija Tammi , Tommi Kauppinen 48 Arjen valintoja – Jouni Juntunen 50 Kolumni – Rakas ilmastonmuutos

Kansien ja aukeaman 26-27 kuvat ovat kirjasta Lost in the Wood(s). Toimittaneet: Pirjo Kääriäinen ja Liisa Tervinen.

Kuvat: Eeva Suorlahti. Graafinen suunnittelu: Safa Hovinen.

Kustantaja: Aalto ARTS Books. Teos sai Vuoden kaunein kirja 2017 -palkinnon onnistuneimmista kansista.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 3

Veera Konsti

Tekemässä

EKOLOGISKT TÄNKANDE och framförallt

återanvändning innebär en stor material­ resurs för mig som illustratör. Jag strävar efter att framkalla känslan av ett specifikt material med hjälp av ett annat, och ett gammalt godispapper kan exempelvis bli både fiskfjäll och en hjärna. Ibland väljer jag att inte göra mitt jobb svårare än vad det redan är, så om jag låt oss säga ska illustrera ett använt kaffefilter så behöver jag ju faktiskt inte göra annat än att koka en kopp kaffe och skanna sumpen.

Ida-Maria Wikström

PYRIN VALOKUVAAJANA huomioimaan

kestävät ratkaisut esimerkiksi kulkemalla kuvauspaikoille julkisella liikenteellä tai pyörällä aina kun mahdollista, ja nyt länsimetro on tehnyt työmatkustamisestani vielä huomattavasti ekologisempaa.

Suomalaisen työelämän tukipilari, kahvi, on myös tärkeä osatekijä – kun voin valita, ostan yksinomaan reilun kaupan kahvia. Yksilötasolla kestävän kehityksen edistäminen koostuu mielestäni juuri näistä, pienistä päivittäisistä valinnoista.

Mikko Raskinen

JULKAISIJA Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut PÄÄTOIMITTAJA Jaakko Salavuo TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Paula Haikarainen AD & KUVATOIMITTAJA Liisa Seppo, Otavamedia OMA Oy

ISTÖME

R I

4 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

R PÄ

KK

Terhi Hautamäki, Riikka Heinonen, Timo Hämäläinen, Minna Hölttä, Annukka Jyrämä, Jaakko Kahilaniemi, Tea Kalska, Jutta Kasslin, Krista Kinnunen, Veera Konsti, Heidi Konttinen, David Lewis, Meri Löyttyniemi, Anna Muchenikova, Leeni Peltonen, Miikka Pirinen, Eeva Pitkälä, Tiiu Pohjolainen, Aleksi Poutanen, Marjukka Puolakka, Outi Puukko, Laura Siira, Laura Silvanto, Noora Stapleton, Eeva Suorlahti, Mikko Raskinen, Maija Tammi, Anne Tapanainen, Matti Tanskanen, Ville Valkeisenmäki, Anu Vallinkoski, Olli Varis, Ida-Maria Wikström KANNEN KUVAT Eeva Suorlahti KÄÄNNÖKSET Ned Kelly Coogan OSOITE PL 18 000, 00076 Aalto PUHELIN +358 9 470 01 VERKOSSA aalto.fi, aalto.fi/magazine SÄHKÖPOSTI magazine@aalto.fi OSOITTEENMUUTOKSET alumni@aalto.fi PAINOTYÖN TILAAJA Unigrafia Oy SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Libris Oy, 2018 PAPERI Edixion 250 g/m2 (kansi) & 120 g/m2 (sisäsivut) PAINOS 28 500 (suomenkielinen); 4 500 (englanninkielinen) ISSN 1799-9324 painettu ISSN 2323-4571 verkkojulkaisu

YM

TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT Marina Baranova, Anna Berg, Glen Forde, Sara Gottschalk, Anni Hanén,

M

ILJ

ÖMÄRK

Painotuotteet 4041 0014

T

Avauksia

Kestävät ratkaisut

vaativat uudenlaista ajattelua arkeamme: ilmastonmuutos, vesi, energia, väestönkasvu ja ikääntyminen toistuvat ongelmalähtöisissä otsikoissa. Vastaanottajan vastuulle jää valita, ryhtyäkö penttilinkolaksi vai sulkeako silmänsä epämiellyttäviltä totuuksilta. Molempien osalta juna meni jo – ihmisiä on liikaa keräilytalouden elätettäväksi, ja ikävät seuraukset ovat jo täällä.

Me aaltolaiset haluamme toiminnallamme ja teoillamme osoittaa, että on kolmaskin mahdollisuus: aktiivinen uusien ratkaisujen etsiminen ja radikaaleihinkin muutoksiin valmistautuminen.

Pitkällä tähtäimellä kestävän kehityksen ratkaisut eivät synny nykyisiä toimintamalleja pikkuhiljaa sieltä täältä parantamalla, vaan tarvitaan aivan uudenlaista ajattelua.

Sitä voidaan synnyttää tekemällä syvällistä perustutkimusta ja yhdistelemällä tietoa poikkitieteellisesti. Tutkimme luonnonvaroja säästäviä mate­ riaali- ja energiaratkaisuja, etsimme ratkaisuja sekä yksilön hyvinvointiin että kaupunkiympäristöön liittyen.

Digitaalisuus puolestaan tarjoaa monia mahdollisuuksia ja ratkaisuja, mutta tarvitsee myös itse energia- ja materiaali­ tehokkaita toteuttamistapoja. Uudet ratkaisut pääsevät nopeasti markkinoiden testattavaksi kampuksemme yrittäjyysyhteisössä.

Kestävä kehitys on noussut kansainväliseen keskusteluun erityisesti YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman kautta.

Suomi julkaisi ensimmäisten maiden joukossa maailmassa kestävän kehityksen kansallisen strategian. Se antaa hyvän pohjan elinkeinoelämän uudistumiselle: voittajia ovat ne, joiden liiketoi-

Mikko Raskinen

KATASTROFIUUTISISTA ON TULLUT osa

minta rakentuu kestäville ratkaisuille.

Markkinoilla niin yksittäiset kuluttajat kuin globaalit suuryrityksetkin tekevät päätöksiä yhä useammin huomioiden eettiset ja ympäristönäkökohdat.

Olemme allekirjoittaneet YK:n kestävän kehityksen linjaukset ensimmäisenä yliopistona Suomessa ja otamme peri­aatteet huomioon kaikessa yliopiston ­toiminnassa toimitilojen rakentamisesta opiskelijaruokailuun. Koulutamme valveutuneita osaajia, jotka huomioivat ­kestävän kehityksen kaikessa tekemi­ sessään ja ovat valmiita muuttamaan tapojaan ja kulutustottumuksiaan.

Uusi kestävän kehityksen verkostomme, Aalto Sustainability Hub, lisää yhteistyötä eri alojen tutkijoiden sekä kumppaneiden kanssa. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ­niukkuus ovat niin monimuotoisia haasteita, ettei kukaan ratkaise niitä yksin.

Me haluamme olla osa ratkaisua, emme osa ongelmaa.

Tuija Pulkkinen

tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori, avaruustieteen ja -tekniikan professori

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 5

Nyt

Väre ja A Bloc valmistuvat KESÄLLÄ 2018 avautuva Väre on Aalto-

kelijoiden ja henkilöstön kanssa. Vaihtelevat tilat inspiroivat kohtaamisiin ja poikkitieteelliseen yhteistyöhön.

Kestävää suunnittelua

Väre on A-energialuokan rakennus, joka käyttää vain uusiutuvaa energiaa.

Aurinkosähkön lisäksi rakennuksessa hyödynnetään maalämpöä, jota varten on porattu noin 70 kaivoa. Kilometrien syvyiset kaivot toimivat niin lämmönlähteenä kuin rakennuksen viilentämisessä.

Kooltaan rakennuskokonaisuus on noin 33 000 neliömetriä, josta kaupalli-

sia tiloja on runsas 7 000 neliömetriä.

A Bloc -keskuksessa on liikkeitä, ravintoloita ja kahviloita sekä yhteys Aalto-yliopiston metroasemalle.

Samaan kortteliin valmistuu myöhemmin tänä vuonna Kauppakorkeakoulun uusi rakennus. Yhdessä rakennukset muodostavat merkittävän osan Otaniemen uutta keskustaa. Väreen on suunnitellut Verstas Arkkitehdit ja pääsuunnittelija on Jussi Palva.

Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu muuttaa tiloihin kevään ja kesän aikana.

Väreen avajaisia vietetään osana Aalto Day One -tapahtumaa 5. syyskuuta.

Mikko Raskinen

yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön suunniteltu uudis­ rakennus. Otaniemen kampuksen ytimessä sijaitsevassa rakennuksessa on myös metrokeskus A Bloc kaupallisine palveluineen.

Käyttäjälähtöisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti suunniteltu Väre tuo kaikki korkeakoulun laitokset nyt saman katon alle Aallossa.

Tähän asti laitokset ovat olleet eri kampuksilla.

Uusia työskentelytapoja ja tilankäyttöratkaisuja on suunniteltu yhdessä opis-

TUOREEN VÄITÖSTUTKIMUKSEN mukaan

ihmisen tunnetila vaikuttaa koko aivojen toimintaan sen sijaan, että yksittäiset tunteet paikantuisivat vain tietylle aivojen alueelle. ”Aivotutkimuksen näkökulmasta tunne on koko aivojen tila tietyllä ajanhetkellä. Aivot saattavat esimerkiksi tulkita tiettyjen toimintamallien, muistikuvien ja kehollisten muutosten kokonaisuuden vaikkapa vihan tunteeksi”, kuvailee tekniikan tohtori Heini Saarimäki.

6 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Saarimäki kollegoineen havaitsi, ­ että perustunteilla, kuten vihalla, ilolla, surulla, pelolla, hämmästyksellä ja inholla, on jossain määrin samanlainen aivokartta eri ihmisten välillä. Perustunteet vaikuttavat olevan siis ainakin osin biologisesti määräytyneitä. Sosiaaliset tunteet – kiitollisuus, halveksunta, ylpeys ja häpeä – taas rakentuvat enemmän kokemuksen myötä. Niissä aivojen aktiivisuus myös eroaa ihmisten välillä ­useammin kuin perustunteissa.

Ida-Maria Wikström

Rakkaus ja pelko näkyvät kaikkialla aivoissa

Vesivoiman kasvihuonepäästöt voivat olla suuret

Aalto Sustainability Day kutsuu mukaan

VESIVOIMAA PIDETÄÄN yleisesti puhtaana energia­

KESTÄVÄN KEHITYKSEN tapahtuma tuo yhteen

tieteen, teknologian, taiteen ja talouden asiantuntijat sekä uudet tekijät 18. toukokuuta Dipolissa. ”Mayday, mayday on päivän teema ja samalla kutsu tulla mukaan. Kohtaamme tänä päivänä ennennäkemättömiä taloudellisen ja sosiaalisen kestävän kehi­ tyksen haasteita, jotka luovat myös mahdollisuuksia innovaatioille”, sanoo professori Minna Halme.

Tapahtumassa kuullaan kiinnostavia näkökulmia kestävän kehityksen teemoihin sekä tutkijoilta että päättäjiltä. Mukana ovat EU:n ympäristökomissaarina 2010–2014 toiminut Dr. Janez Potočnik, meppi ja EU:n kiertotalouden raportoija Sirpa Pietikäinen sekä Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka ­Herlin, joka on yksi Baltic Sea Action Group -säätiön perustajista. Esillä on myös opiskelijoiden kurssitöitä, joita poikkitieteelliset tiimit ovat tehneet yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma käynnistää virallisesti monitieteisen kestävän kehityksen tutkimusverkoston, Aalto Sustainability Hubin, toiminnan.

• aalto.fi/en/about/sustainability/mayday

Adolfo Vera

lähteenä Kaakkois-Aasian talouskasvun tarpeisiin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan alueen suurimman joen, Mekongin, valuma-alueen vesivoimatuotanto ei mahdollisesti ole ilmaston kannalta kestävää.

Vesivoimalaitosten kasvihuonepäästöjen mediaanin arvioitiin olevan 26 kg CO2e/MW 100 vuoden käyttö­ aikana, mikä on samaa luokkaa kuin muiden uusiutuvien energialähteiden. Lähes 20 prosentissa tapauksista laitosten patoaltaiden päästöt kuitenkin ylittivät muiden uusiutuvien energialähteiden päästöt, ja useissa tapauksissa päästöt olivat yhtä suuret kuin fossiilisilla energialähteillä. ”Tällä hetkellä päästöjen arvioidaan olevan noin 15 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa, mikä on enemmän kuin Laosin kaikkien toimialojen yhteenlasketut päästöt vuonna 2013”, kertoo tutkimusta johtanut Aalto-yliopiston tutkijatohtori Timo Räsänen.

Alueen talous kasvaa nopeasti, ja vesivoima on kannattava energialähde. Kehitys herättää kuitenkin huolta ekologisesta kestävyydestä etenkin kalakantojen osalta.

Vesivoiman päästöt ovat peräisin pääasiassa orgaanisen aineksen hajoamisesta patoaltaassa mutta myös patojen rakentamisesta.

Päästöjä voidaan vähentää poistamalla kasvillisuus patoaltaan alueelta ennen sen täyttämistä ja minimoimalla altaaseen pääsevän orgaanisen aineksen määrä.

Seremoniaviikko huipentuu tohtoripromootioon

Aalto-yliopisto

AALTO-YLIOPISTON TEKNIIKAN alan tohtoripromoo-

Nam Theun 2 -patoallas Laosin demokraattisessa kansantasavallassa on yksi harvoista Mekongin alueen patoaltaista, joiden kasvihuonekaasupäästöjä mitataan. Altaan pinta-ala on 450 km2, ja voimalaitoksen sähköntuotanto­ kapasiteetti on 1075 MW.

tio järjestetään 15. kesäkuuta Dipolissa. Juhlallisuuksiin kutsutaan kaikki 1.7.2016–25.5.2018 väitelleet ja viimeistään 31.5.2018 mennessä valmistuneet tohtorit tekniikan korkeakouluista sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitokselta.

Promootio kruunaa yhteisen seremoniaviikon, joka käynnistyy eri korkeakoulujen maisterien ja kandidaattien todistustenjakotilaisuuksilla. Kaikki valmistuneet, heidän perheensä sekä alumnit ovat tervetulleita 13. kesäkuuta järjestettävään Graduation Party -valmistujaisjuhlaan. Seremoniaviikon aikana järjestetään myös yleisölle avointa ohjelmaa, kuten näyttelyitä ja kunniatohtoreiden paneelikeskustelu.

• ceremonyweek.aalto.fi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 7

BETONITEKNIIKAN PROFESSOR of Practice Jouni

Punkki debytoi kuvanveistäjänä ensimmäisessä yksityisnäyttelyssään Galleria Saimassa Helsingissä huhtikuussa 2018. Toros & Torsos -teosten materiaali on tietysti betoni.

Marina Baranova, Sara Gottschalk

opiskelijoiden näkemyksiä suomalaisesta saunakulttuurista.

Näyttelyn kiukaat, kipot ja löylykauhat visioivat, miten saunakokemus ja -estetiikka näyttäytyvät eri kulttuureista tulevien suunnittelijoiden silmin. Näyttely oli esillä Suomen kansallismuseossa syyskuussa 2017 ja Dipolissa helmikuussa 2018. Hiljaa-kiukaan on suunnitellut Sara Gottschalk.

Jouni Punkki

MUOTOJA LÖYLYSTÄ -NÄYTTELY esitteli muotoilun

8 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Nyt

Veera Konsti

Innovative Marine Technology for Challenging Seas -näyttely tarkasteli merenkulun kehitystä ja tulevaisuutta.

Esillä oli kymmenen alusten pienoismallia 1950-luvulta nykypäivään sekä Aalto-yliopiston tuoreita meritekniikan tutkimusprojekteja. Dipolissa maalis-huhtikuussa 2018 esillä ollut näyttely oli tuotettu yhteistyössä Suomen merimuseon ja Suomen kansallismuseon kanssa.

Aleksi Jaakkola

ÄMMÄNPÄRE ON ympäristötaideteos,

jonka Suomussalmen kunta tilasi taiteilija Aleksi Jaakkolalta kunnan 150-vuotisjuhlien kunniaksi ja paljasti uudenvuodenaattona 2017.

Jätkänpuistossa sijaitsevan teoksen idea oli syntynyt Aalto-yliopiston Paikanmuisti-työpajassa, johon Jaakkola osallistui taideopiskelijana.

Teräsveistoksesta lähtee kahteen suuntaan valo, joka reagoi ilman kosteuden vaihteluihin ja heijastaviin pintoihin.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 9

Vierailulla

Taiteilija ihan oikeissa töissä Videoteoksistaan tunnettu Pilvi Takala on Kauppakorkeakoulun ensimmäinen residenssitaiteilija.

Miten ihmeessä taiteilija päätyy markkinoinnin laitokselle?

Aalto-yliopiston Artist in Residence -ohjelmassa oli nyt taiteilijavierailun kohteena Kauppakorkeakoulu ja markkinoinnin laitos. Itse en ole paikkaa valinnut, minut pyydettiin tänne.

En näe valtavaa eroa tutkijan työn ja oman työni välillä. Tutkija tutkii häntä kiinnostavaa aihetta ja tuottaa lopputuloksen. Työskentelen itse hyvin samalla tavoin.

Luovuus on kuuma puheenaihe. Minua mietityttää, onko se, mitä minä taiteilijana teen lopulta niin kovin paljon luovempaa kuin se, mitä tutkijat tekevät. En oikein usko. Ehkä laitoksella huomataankin, että olen tylsä, tavallinen ja järjestelmällinen ihminen.

Residenssikautesi käynnistyi vuoden alussa. Miten työskentely alkoi?

Minulle annettiin työhuone. Luin muutamia tuoreimpia markkinoinnin laitoksen julkaisemia tutkimuksia, lähinnä sen perusteella, mikä minusta vaikutti kiinnostavalta.

Apulaisprofessori Henri Weijo antoi 10 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

luettavakseni aineistoa, jossa käsiteltiin, miten Consumer Culture Theoryssa voisi kuivakkaan tutkimustekstin korvata luovemmallakin ilmaisulla.

Mitä on luvassa?

Residenssi kestää vuoden. Lopputuloksena syntyy taiteellisesti kunnianhimoinen projekti yhteistyössä korkeakoulun kanssa.

Luulisin, että on pari vaihtoehtoa. Syntyvä teos saattaa käsitellä tätä paikkaa.

Tai voin kuvitella, että tutkin jotain paikkaa tai yhteisöä yhdessä laitoksen tutkijoiden kanssa.

En tarkoituksella miettinyt ennalta, mitä teen tämän vuoden aikana. Se olisi minusta hölmöä. Enhän tunne tätä ympäristöä, en tunne tutkimusta, jota täällä tehdään. Oma metodini on lähellä etnografista tutkimusta, jota täälläkin tehdään, mutta työskentelytavoissamme on varmasti eroja.

Tärkein tutkimusvälineeni on paikalla olo.

Kun olen kiinnostunut tietystä ilmiös­tä tai yhteisöstä, menen paikalle.

Useimmiten työskentelen niin, että olen

Teksti: Tiiu Pohjolainen Kuva: Matti Tanskanen paikassa ja kuuntelen ja odotan. Juuri nyt minulla on menossa tämä kuunteluvaihe.

Onko jokin yllättänyt sinut?

Tähän mennessä eksoottisinta on se, että tämä on oikea työpaikka. On palkka ja työterveydenhuolto. Taiteilijan työnkuvaan kun ei yleensä kuulu se, että käydään töissä.

Toki taiteilijuuteenkin sisältyy paljon toimistohommaa, mutta monet asiat voi myös assistentti hoitaa. Mutta täällä olen havainnut kaikenlaista säätöä, ekstratyötä, joka liittyy vain siihen, että käy töissä. Se on hauskaa ja kiinnostavaa, en todellakaan valita.

Töitäsi on esillä ympäri maailmaa.

Mitä seuraavaksi?

Elokuussa aukeaa näyttelyni Kiasmassa.

Esille tulee olemassaolevia töitä sekä muutama uusi teos. On mahdollista, että myös tästä residenssivierailusta syntyvä teos päätyy myöhemmin Kiasmaan. Miltei kaikki näyttelyn teokset liittyvät jollain tavalla työntekoon tai työyhteisöön.

Myös Lontoossa avautuu kesällä näyttelyni Carlos/Ishikawa-galleriassa. •

Yhteistyö

Ekotaidenäyttely vie materiaalien tulevaisuuteen Opiskelijoiden näyttely Helsinki-Vantaan lentoasemalla esittelee uusia mahdollisia biomateriaaleja.

Teksti: Krista Kinnunen Kuva: Eeva Suorlahti BIOMUOVIKOMPONENTTEJA kanan

­ öyhenistä. Aterimet perunasta ja h nanoselluloosasta. Rakennuselementtejä kahvinpuruista, merilevästä ja kalsiumkarbonaatista. Tekstiilejä koirankarvoista ja karboksimetyyliselluloosasta. Synteettistä nahkaa hedelmän­ kuorijätteestä, gelatiinista, glyseriinistä ja vedestä.

Nämä ovat nähtävillä lentokentällä ekotaidenäyttelyssä From Nature to Future – Luonnosta tulevaisuuteen.

Siinä muotoilun opiskelijat ovat miettineet, millaisia voisivat olla kestävämmän tulevaisuuden materiaalit. Esillä on luonnon raaka-aineista kehitettyjä visionäärisiä konsepteja muun muassa erilaisiksi arjen käyttöesineiksi.

Materiaalina on käytetty uusiutuvia raaka-aineita, kuten puupohjaista sel-

lua ja erilaisia kasveja, sekä biojätettä, kuten ruoantähteitä ja höyheniä. Opiskelijat ovat itse keränneet suuren osan mate­riaaleista ja työstäneet niitä monin tavoin ennen niiden jalostamista uuteen muotoon.

Teokset ovat syntyneet kurssilla, joka on osa Aalto-yliopiston biomate­ riaalitutkimusta ja luovaa suunnittelua yhdistävää CHEMARTS-toimintaa. Sen tavoitteena on innostaa opiskelijoita ja tutkijoita kokeilemaan ja luomaan uusia ratkaisuja selluloosan ja muiden bio­ materiaalien käytölle.

Taustalla on laajempi kysymys: miten korvata ympäristöä kuormittavat materiaalit, erityisesti puuvilla ja muovi. Ratkaisun voi tarjota esimerkiksi puusta saatava raaka-aine, selluloosa. Se voi olla tulevaisuuden supermateriaali.

CHEMARTS- kursseilla on jo vuosien ajan pohdittu uudenlaisia biohajoavia materiaaleja ja testattu kokeellisia valmistusteknologioita. Tuloksena on syntynyt paljon ideoita ja prototyyppejä, sekä tuotekonsepteja ja -ideoita. ”Olemme mukana kehittämässä uusia materiaaleja ja teknologioita, jotka mahdollistavat kestävämmän Tehtävä: pelastetaan planeetta Näyttelytyöt ovat kokeiluja, eivät tuotelinympäristön niin Suomessa kuin teita – vielä. Kokeiluista kumpuavat ideat koko maailman mittakaavassa”, sanoo voivat kuitenkin olla avainasemassa, kun CHEMARTS-yhteistyötä koordinoiva ratkotaan kestävän kehityksen haasteita. professori Pirjo Kääriäinen. •

From Nature to Future • Näyttely on osa Aaltoyliopiston ja lentoasemayhtiö Finavian taideyhteistyötä, johon kuuluu kolme näyttelyä Helsinki-Vantaan lentoasemalla kolmen vuoden aikana.

• Teokset yhdistävät uusiutuvista raaka-ainesta tehtyjä materiaalikokeiluja ja taidetta.

• Näyttely on esillä vuoden 2018 loppuun asti matkatavarahalli 2B:ssa, josta matkatavaransa noutavat esimerkiksi Aasiasta, Yhdysvalloista ja Schengenalueen ulkopuolelta saapuvat matkustajat.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 11

Teema

Hanat kiinni

Maailman vesikriisit uhkaavat ruoantuotantoa, ajavat ihmisiä kodeistaan ja johtavat sotiin. Yhtä ratkaisua vesipulaan ei ole. Monia kylläkin.

Teksti: Terhi Hautamäki Kuvat: Olli Varis VIDEO: Aallon vesialan tohtorikoulussa korostetaan yhteisöllisyyttä. http://bit.ly/2FOSRAs

12 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Patoallas Syyriassa.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 13

MAKEAA VETTÄ ON VAIN REILUT KOLME PROSENTTIA

T

oukokuussa 2018 Etelä-Afrikan Kapkaupungista voi tulla maailman ensimmäinen kaupunki, jossa vesi­johdot laitetaan kokonaan kiinni.

Lähes neljän miljoonan ihmisen hanaveden tyrehtyminen olisi raju seuraus väestönkasvusta, hallitsemattomasta vedenkulutuksesta ja viime vuosien kuivuudesta. Ihmiset joutuisivat hakemaan pienen päivittäisen vesikiintiönsä noutopisteistä.

Vielä pahempaa on tulossa, jos uskoo ennusteita.

Ilmastonmuutos ja väestönkasvu lisäävät vesipulaa kaikkialla maailmassa.

Arvioiden mukaan vuonna 2040 puolet maailman ihmisistä elää alueilla, joilla on kova puute vedestä.

Vedestä tulee sinistä kultaa. Se on sitä jo nyt monissa maissa. Unescon mukaan Saudi-Arabia käyttää jo 25 prosenttia tuottamastaan öljystä ja kaasusta laitoksissa, jotka tekevät suolaisesta merivedestä käyttövettä. Hinta ja päästöt ovat valtavat.

Vesi on elämän ja kuoleman kysymys. Puolet maailman sairaalapaikoista täyttyy potilaista, jotka ovat ­sairastuneet likaisesta juomavedestä.

Vesipula ajaa ihmisiä pakolaisiksi ja johtaa konflikteihin.

Miksi vesikriisin ratkaisu on niin vaikeaa?

Vesikysymys liittyy kaikkeen

Jos maapalloa tarkastelisi vieraana ulkoavaruudesta, voisi ihmetyttää, miten sinisellä planeetalla kärsitään vesipulasta. Valtaosin maapallolla lainehtii meille käyttö­kelvotonta merivettä, ja vain reilut kolme prosenttia on ihmisille ja viljelmille sopivaa makeaa vettä.

Tämä pieni prosentti makeaa vettäkin riittäisi ihmisille yllin kyllin, jos se vain jakautuisi tasaisesti eri ­alueille, jos jakelu toimisi kaikkialla tehokkaasti ja luotettavasti, jos vesi sataisi pelloille sopivina määrinä ja sopivina aikoina, jos sitä käytettäisiin kestävästi vesivaroja pilaamatta, ja jos samalla hillittäisiin ilmastonmuutosta, joka pahentaa kuivuutta ja rajuilmoja.

Jos-lauseita on monta. Vesikysymyksen vaikeus piilee siinä, että se ei ole yksittäinen ongelma, joka voitaisiin ratkaista esimerkiksi yhdellä uudella teknologialla.

Sen sijaan se on kimppu erilaisia haasteita, jotka liittyvät niin väestönkasvuun, ilmasto-oloihin, ekosysteemien terveyteen, teollisuuden ja maatalouden resurssien käyttöön, sanitaatioon ja hygieniaan.

Useat isot kehityskulut maailmassa ovat samalla vesikysymyksiä. Kiinalaisten halu ostaa maata Afrikasta on osin pyrkimystä ulkoistaa ruoantuotantoa, maan14 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

ja vedenkäyttöä pois omalta alueelta. Niukkojen vesivarojen hallinta on myös yksi keino, jolla ylläpidetään valtaa.

Myös kaupunkien kasvussa vesi on yksi ydinkysymys.

Maapallon kasvavan väestön pakkautuminen kaupunkeihin menee kaaokseksi, ellei toimivaa vesi- ja jätehuoltoa saada aikaan. Kunnollisen infrastruktuurin rakentaminen vaatii paitsi pääomia, myös poliittista tahtoa.

Mahdollisuus saavuttaa tuloksia

Motivaatiosta ei ole ollut pulaa. Näin toteaa työstään Olli Varis, Aalto-yliopiston vesitalouden professori.

Varis on kansainvälisesti tunnettu globaalien vesi­kysymyksen ja vesivarojen kestävän käytön tutkija. Hän on tehnyt vuosikymmeniä käytännönläheistä tutkimustyötä erityisesti Aasiassa Mekong-joen alueella.

Parhaillaan Varis on mukana muun muassa Aaltoyliopiston New Global -hankkeessa, jossa etsitään innovaatioita maailman suuriin haasteisiin.

Motivaation selittää paitsi aiheen tärkeys, myös mahdollisuus saavuttaa tuloksia. ”Itä- ja Kaakkois-Aasiassa tuntuu, että työllä on lisäarvoa ja hyötyä. Yhteiskunnilla on kykyä ja jopa palavaa intoa ottaa vastaan uutta tietoa. Tutkijalle on motivoivaa, kun joku kuuntelee”, Varis sanoo.

Kaakkois-Aasiassa näkee hyvin, että vesipula ei tarkoita vain konkreettista veden vähyyttä. Myös alavia alueita piinaavat tulvat johtavat kriiseihin, kun saastunut vesi sekoittuu puhtaampiin vesivaroihin tai rankkasateet huuhtovat ravinteet pelloilta.

Itä- ja Kaakkois-Aasiassa näkee myös, miten iso rooli vedellä on talouskasvulle ja kaupunkien kehitykselle. ”Yhteiskunnat poikkeavat toisistaan aika paljon siinä, miten ne altistuvat ongelmille. Nopeasti kehittyvissä Aasian talouksissa pidän suurimpana ongelmana sitä, miten ne pystyvät estämään ympäristön pilaantumisen, kun talous kasvaa hurjasti ja asukastiheydet ovat tolkuttomia”, Varis sanoo.

Tutkimustieto hallinnon apuna

Tutkimustiedon tuottaminen on yksi tapa ratkoa vesikriisejä. Suuret tietoaineistot esimerkiksi Mekong-joen käyttäytymisestä, veden laadusta ja yhteydestä maatalouteen sekä kaupunkien vesihuoltoon ovat päätyneet konkreettisesti eri maiden ja alueiden päätöksenteon avuksi.

Teema

Xiamen, Kiina.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 15

RUOKAHÄVIKKI TARKOITTAA MASSIIVISTA VEDENHUKKAA Tieteellinen tieto, kuten joen käyttäytymisen mallinnus, voi ehkäistä kriisejä. Tulvia voi ehkäistä tulvavaroi­tusjärjestelmillä. Kiistoja veden käytöstä on parempi ratkoa, kun neuvottelupöytään on tarjolla tutkittua­ faktaa.

Vesi virtaa rajoista välittämättä. Mekong-joki ulottuu kuuden valtion alueelle.Mitä enemmän väestö kasvaa ja kaupungistuminen etenee, sitä kovemmalla kuormituksella ja käytöllä ovat vesistöt.

Maan sijainnista ylä- tai alajuoksulla tulee helposti kohtalonkysymys. ”Kiina ja Laos joen yläjuoksulla rakentavat paljon vesivoimaa ja patoja, mistä alajuoksumaat eivät pidä.

Ristiriitoja ei ole pelkästään maiden välillä. Maanviljelijät kaikissa maissa voivat olla samalla puolella ja vastustaa patoa, kun taas edullista sähköä tarvitsevat kaupunkilaiset ja teollisuus voivat pitää patoja mielekkäinä”, Varis kuvaa kiistojen monimutkaisuutta.

Vesisotia ja vesidiplomatiaa

Uhkakuvissa häämöttävät vesisodat. Jos vesipula pahenee, voi olla, että elintärkeistä resursseista taistellaan jopa aseiden kanssa.

Kyteviä kiistoja on koko ajan. Tälläkin hetkellä maailmassa on meneillään vähintään parikymmentä konfliktia, jotka liittyvät vesivarojen käyttöön. Egypti kiistelee Etiopian kanssa isosta patohankkeesta Niilillä.

Intia puolestaan sulki pari vuotta sitten Nepalin rajan vienniltä osittain vesivarojen käytön turvaamiseen liittyvistä syistä.

Tähän tarvitaan vesidiplomatiaa, kertoo ulkoministeriön vesialan neuvonantaja Antti Rautavaara.

Vesidiplomatiaa on harjoitettu maailmassa iät ja ajat. Suomalaisetkin ovat olleet aktiivisesti mukana rauhanvälityksessä ja YK:n rajavesisopimusten solmimisessa.

Antti Rautavaaran työhön kuuluu neuvoa ulkoministeriön eri osastoja vesiasioissa ja tukea Suomen ulkopolitiikkaa vesialan näkökulmasta. Tehtävä on laaja. Valtioiden vesikiistat, köyhien kylien käymälöiden rakentaminen ja luonnonilmiöiden aiheuttama vesipula ovat hyvin erityyppisiä aiheita. ”Joskus kriisejä on järkevintä ehkäistä kansalaisjärjestöjen yhteistyönä, joskus tutkimusyhteistyön kautta ja joskus ulkopoliittisena kysymyksenä välittäjän roolissa”, Rautavaara sanoo.

16 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Ulkoministeriön vastuulle kuuluu myös Suomen kehitysyhteistyö, jolla ratkotaan muun muassa köyhien alueiden vesihuoltoa. ”Pelkästään puolentoista viime vuoden aikana on saatu aikaan vesihuolto 1,3 miljoonalle ihmiselle ja käymälät yli viidelle miljoonalle ihmiselle. Kyse ei ole vain mukavuudesta, vaan satoja tuhansia pikkulapsia jää henkiin sen sijaan, että kuolisi huonon hygienian ­aiheuttamiin sairauksiin”, Rautavaara mainitsee.

Suolanpoistoa aurinkoenergialla

Kapkaupungin hanojen sulkeutuminen herättää kysymyksen: mistä nyt vettä?

Espoolainen Solar Water Solutions haluaa tarjota yhden ratkaisun.

Yritys on kehittänyt teknologiaa vedenpuhdistukseen yhteistyössä Aalto-yliopiston energiatekniikan laitoksen kanssa. Kuivuudesta kärsivä Etelä-Afrikka on yksi kohde, josta yritys lähtee ensimmäisenä hakemaan liiketoimintamahdollisuuksia.

Toimitusjohtaja Antti Pohjola kertoo, että yrityksen valmistamat laitteet puhdistavat merivettä ensimmäisenä maailmassa täysin aurinkoenergian avulla.

Aurinkoenergia kiinnostaa muuallakin, mutta sen avulla on vaikea luoda käsittelyn vaatima tasainen paine, minkä vuoksi esimerkiksi Lähi-idän isot suolanpoistolaitokset polttavat vielä fossiilienergiaa.

Solar Water Solutions valmistaa Espoossa pienempiä, 1–250 kuution päivä­tuotantoon sopivia laitteita.

Yrityksellä on isoja konttityyppisiä laitteita, jotka käyvät kyläyhteisön, koulun tai vaikkapa hotellin käyttöveden tuotantoon. Pienillä kuluttajatuotteilla voi tehdä esimerkiksi saaristossa juomavettä.

Jopa tulvavettä voi puhdistaa

Vesiteknologia on kuuma ala, mutta useimmat ratkaisut ovat vielä pienimuotoisia ja sopivat rajalliseen käyttöön.

Antti Pohjola kuitenkin uskoo, että tarvetta tulee olemaan pienimuotoiselle vedentuotannolle sekä vesihuollon lisä- ja varajärjestelmille. ”Etenkin Afrikassa vesihuolto rakennetaan hyvin pitkälle hajautetuilla ratkaisuilla”, hän sanoo.

Solar Water Solutionsin menetelmä on nimeltään käänteisosmoosi. Yksinkertaistetusti vesi menee läpi kalvoista, joissa on vesimolekyylit läpäiseviä reikiä mutta joista epäpuhtaudet, kuten bakteerit ja suola, eivät pääse läpi.

Teema

Bangkok, Thaimaa.

Sama menetelmä sopii myös esimerkiksi kaivo­veden tai jopa likaisen tulvaveden puhdistamiseen käyttövedeksi.

Kasvunäkymät ovat lupaavat, joten yrityksellä on kiinnostusta rekrytoida niin tuotantoon kuin kansainväliseen myyntiin esimerkiksi Aalto-yliopistosta valmistuvia opiskelijoita.

Innovaatio kiinnostaa myös Lähi-idässä. Yritys ylsi voittajakolmikkoon Arabiemiraateissa järjestetyssä kilpailussa, jossa etsittiin ratkaisuja meriveden suolanpoistoon.

Iso haaste laitteiden leviämiselle on hinta. Pienet kuluttajatuotteet maksavat 3 000 euroa, isot laitteet jopa 100 000 euroa.

Pohjolan mukaan isolla laitteella 15 vuoden aikana vesilitran hinnaksi tulee laskennallisesti 0,1 senttiä, joten se maksaa kyllä itsensä takaisin. Kehittyvissä maissa monella taholla ei kuitenkaan ole riittävää rahoitusta. Koska esimerkiksi kansalaisjärjestöillä on niukat budjetit, yritys kehittää liiketoimintaansa myös vuokrausmallia.

Ruokavalinnoilla iso merkitys

Lyhyempi suihku vai ei? Meillä Suomessa on tarpeeksi vettä. Moni miettii, miten vesikriisit koskettavat meitä.

Professori Olli Varis sanoo, että maailman vesipulaan ei meidän lotraamisellamme ole vaikutusta niin kauan

kuin oma vesihuoltomme toimii. Energiasyistä lämmintä vettä on toki tärkeää käyttää säästeliäästi.

Globaaliin vesipulaan olemme sen sijaan vahvasti osallisia ruoan ja tavaroiden kuluttajina. Merkittävä osa veden kulutuksestamme tapahtuu Suomen ulkopuolella, poissa omista silmistä.

Kaikella, mitä meille tuotetaan, on vesijalanjälki. Kun juo kahvikupillisen, kulauttaa samalla 150 litraa kahvintuotantoon käytettyä vettä. Lihantuotanto kuluttaa moninkertaisesti verrattuna kasvisten tuotantoon, riisi on tuhlailevaa verrattuna perunaan.

Ruokahävikki tarkoittaa samalla massiivista vedenhukkaa. Maatalouden osuus makean veden kulutuksesta on 70 prosenttia, ja tällä tuotetusta ruoasta kolmasosa päätyy hävikiksi pelloilla, varastoissa, kuljetuksissa, kaupoissa, ravintoloissa tai kodeissa. Afrikassa maatalous on usein tehotonta, länsimaissa haaskataan etenkin ketjun loppupäässä.

On arvioitu, että jos vuoteen 2030 mennessä puolet maailman ruokahävikistä pystyttäisiin eliminoimaan, tällä saisi ruokaa yli miljardille ihmiselle, kallisarvoisen veden käyttöä tehostaen.

Se on ajattelemisen arvoinen asia. Se olisi suunnilleen saman verran kuin mitä maailman väestö tuona aikana kasvaa. •

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 17

Teema

Tulta päin yhteistyön keinoin Olemme kestävän kehityksen perimmäisten kysymysten äärellä myös liiketoiminnan tutkimuksessa, sanoo professori Minna Halme.

Teksti: Eeva Pitkälä Kuva: Veera Konsti

VUODEN 2017 LOPULLA yli 15 000 tutki-

jaa 184 maasta antoi ihmiskunnalle kylmäävän varoituksen: Käytettävissä oleva makean veden määrä on viimeisten 25 vuoden aikana vähentynyt 26 prosenttia. Valtamerten saastuneet ja hapettomat alueet ovat lisääntyneet jopa 75 prosentilla. Lähes 300 miljoonaa hehtaaria metsää on muutettu maatalousmaaksi.

Väestönkasvu on lisääntynyt 35 prosenttia. Hiilidioksidipäästöt ja keskilämpötila kasvavat jatkuvasti. Eri lajityyppien eläinten määrät ovat laskeneet 58 prosenttia.

Kun tämän lisäksi kuulee, että noin neljä miljardia maapallon asukasta elää alle viidellä eurolla päivässä, ja että 2–3 miljardin ihmisen uskotaan nousevan kuluttavaan keskiluokkaan 2030-luvun loppuun mennessä, ja että väestömäärä moninkertaistuu kaupungeissa, samoin energian kulutus, luonnonvarojen käyttö ja ilmastoa rasittavat päästöt, alkaa kuunnella aika herkällä korvalla professori Minna Halmetta.

Halme on vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunut johtamisen professori ja kestävän kehityksen innovaatioiden tutkimuksen uranuurtaja Suomessa.

Vuonna 2008 hänelle myönnettiin Akatemiapalkinto tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Halme toimii tutkimusalansa tavoitteiden edistämiseksi aktiivisesti myös käytännössä.

18 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

”Yhteistyö tästä yhtälöstä puuttuu.

Kuvittele mielessäsi palava talo, jota joku yrittää sammuttaa vesipyssyllä, toinen leluämpärillä ja kolmas lapiolla samalla, kun he yrittävät kilvan vakuuttaa katsojia ja talon asukkaita oman välineensä erinomaisuudesta”, Halme kehottaa. ”Suhtautumisemme kestävään kehitykseen on kuin palavan talon dilemma.

Tunnemme ilmastonmuutoksen, lajien häviämisen sekä köyhyyden ja eriarvoistumisen uhat, mutta yritämme ratkaista niitä kapeilla ja riittämättömillä keinoilla. Yksi uskoo, että kestävän kehityksen saavuttamiseen riittää hiilidioksidista vapaan puunpolton teknologian keksiminen. Toinen vannoo rahoitusratkaisun nimeen: tarvitaan vain järjestelmä, jolla ekologiset ulkoiskustannukset sisällytetään hintoihin. Minä näen tämän niin, että monimutkaiset haasteet edellyttävät yhteistyötä ja erittäin vakavaa ja paneutunutta yhteiskunnallisesti vaikuttavaa monitieteistä tutkimusta.”

Niukkuuden markkinat

Kestävän kehityksen liiketoiminnassa on kyse palvelukonsepteista, jotka eivät tähtää tuotteiden tuottamiseen vaan niihin kohdistuvien tarpeiden selvittämiseen. ”Me luomme ja tutkimme ekologisesti tehokkaita ja kestäviä toimintamalleja, emme itse tuotteita. Tavoittelemme sitä, että maapalloa tuhoavan tulipalon sam-

muttajat tekevät yhteistyötä tavoitteenaan suurempi tavoite: keksiä mitä pitää tehdä, että palot eivät syttyisi,” Halme toteaa.

Tavallisen hehkulampun tarina on hyvä esimerkki ekologisesti kestävästä palvelutuotannosta. Hehkulampun valmistajat huomasivat aikoinaan, että myyntivoitot kasvavat, kun lamppujen käyttöikää lyhennettiin. Nykyajan edelläkäyvä valaisinkauppias ei myykään lamppuja, vaan valoa! Palvelukonsepti takaa, että asiakkaalla on käytössään toimivat valaisimet. Ja kun valon tuottoon tarvittavat lamput ovat kestäviä, kauppias hyötyy itsekin. Tilanne on win-win – ja luontokin voittaa.

New Global -hanke

Halmeen mukaan uudenlaisia ajattelu­ malleja tarvitaan nimenomaan vähävaraisille mutta kehittyville markkinoille.

Tätä hän on viime vuodet toteuttanut Aalto-yliopiston neljä korkeakoulua yhdistävässä New Global -hankkeessa.

Siinä tutkitaan köyhyyttä vähentäviä, resurssiniukkoihin ympäristöihin soveltuvia liiketoimintapohjaisia vesi-, energia- ja asumisinnovaatioita. Tässä suo­ malaisyrityksille ovia avanneessa hankkeessa on kehitetty uudenlaisia tapoja säästää luonnonvaroja erityisesti Tansaniassa, Keniassa ja Intiassa.

Minna Halmeen tutkimusryhmä on

Minna Halmeen teesit

1 Kestävän kehityksen ongelmat voi nähdä innovaatioiden lähteenä.

Yritykset voivat radikaalisti tuotteitaan ja liiketoimintamallejaan uudistamalla osallistua niiden ratkaisemiseen ja siten löytää uusia markkinoita.

2 Kiertotaloudella tarkoitamme maailmaa systeeminä, jossa ihminen ja luonto nivoutuvat toisiinsa lukemattomilla eri tavoilla ja jossa edistetään systeemisesti tasapainoisia ratkaisuja.

ollut muun muassa avustamassa Tansaniassa kuitumateriaaleja valmistavan Ahlstromin hanketta, joka keskittyy vedenpuhdistukseen. Nanomaji-suodatusratkaisu perustuu nanoteknologiasuodattimeen eikä vaadi sähköä. Se on kotitalouksille edullisempi tapa kuin veden puhdistaminen keittämällä, eikä siitä synny terveydelle haitallisia pienhiukkaspäästöjä kuten nykyisestä puuhiilellä keittämisestä.

Suomalainen Slidetech on puolestaan frugalisoinut sahansa pienimuotoisen tansanialaisen metsäteollisuuden tarpeisiin. Slidetechin sahalla puusta voidaan käyttää lankuksi 80 prosenttia enemmän kuin Tansaniassa yleisesti käytettävillä heikkolaatuisilla Ding Dong -sahoilla.

Intialainen aurinkoenergiayritys Boond on kehittänyt yhdessä Aallon energiatutkijoiden ja New Global -hankkeen kanssa aurinkoenergian älykästä sähkönkulutuksen mittarointia Intian köyhiin kyliin. ”Niukkuuden innovaatiot, niin sanotut frugaalit innovaatiot, saavat alkunsa olosuhteissa, joissa rahaa ja materiaaleja on vähän. Ne ovat resurssitehokkaita, yksinkertaisia, helppoja käyttää, kestäviä, ne voimaannuttavat yksilöitä ja yhteisöjä, luovat työpaikkoja ja auttavat osaltaan köyhyyden vähentämisessä”, Halme kuvailee.

Hyvä esimerkki niukkuuden innovaa­

tiosta on Nokia 1110 -puhelinmalli, jossa ovat vain puhelimen alkuperäiset perustoiminnot. Se on erittäin kysytty Afrikan markkinoilla.

Monet yritykset maailmalla etsivät uusia markkinoita, ja moni kehittyvissä maissa jo toimiva yritys haluaa parantaa toimintatapojaan kestävämmiksi.

Tässä prosessissa useat eurooppalaiset maat ovat meitä edellä. Suomessa keskustelu liiketoiminnan roolista köyhyyden vähentämisessä on Halmeen mukaan käynnistynyt vasta viime vuosina. Halme onkin yhdessä Sini Suomalaisen kanssa kirjoittanut suomalaisille yrityksille oppaan Miten innovoida kehittyvillä markkinoilla.

Hub auttaa ymmärtämään kokonaisuuksia Aalto-yliopisto perusti vuoden 2018 alussa Aalto Sustainability Hubin edistämään kestävän kehityksen tieteidenvälistä tutkimusta ja opetusta. Hubin luomiseen osallistui yli 50 professoria ja tutkijaa. Nyt Hub yhdistää 300 kestävän kehityksen parissa työskentelevää aaltolaista. Professori Halme toimii sen johtajana.

Yksi Hubin tavoitteista on vastuullisuuden integroiminen osaksi yliopiston kaikkea opetusta vuoteen 2020 mennessä. Toiminnan keskeiset pilarit ovat kiertotalous, yhteinen luominen sekä

3 Resurssiniukat innovaatiot voimaannuttavat yksilöitä ja yhteisöjä, luovat työpaikkoja ja auttavat osaltaan köyhyyden vähentämisessä.

kampuksen käyttäminen elävänä laboratoriona. ”Korostamme ratkaisujen tuottamista poikki- ja ylitieteellisesti: eri alojen tutkijoiden yhteistyöllä ja yhdessä yhteiskunnan muiden tahojen kanssa.”

Tutkijat pohtivat muun muassa materiaalien uusiokäyttöä, luovat ratkaisuja puhtaan veden tuottamiseen niukoissa olosuhteissa sekä tutkivat, miten köyhyyttä voisi lievittää ja mitä siihen tähtäävä talous tarkoittaa, esimerkiksi ilmastorahoituksen yhteydessä.

Otaniemen kampus toimii ”elävänä laboratoriona”, living labina, kestävien energiaratkaisujen tutkimuksessa.

Geotermistä lämpöä hyödynnetään rakennuksissa. Vesitutkijoiden NPharvest-projektissa selvitetään ravinteiden talteenottoa nestemäisistä jätteistä.

Siinä hyödynnetään vesitekniikan laboratorion osaamista ja laitteistoa fosforin talteenotossa – muun muassa asentamalla joihinkin kampuskiinteistöihin erottelevat vessat. • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 19

Kuka

20 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Visionäärinen realisti Polttoaineen myynnillä ja öljynjalostuksella vaurastunut Mika Anttonen käyttää paljon rahaa, aikaa ja voimia löytääkseen vaihtoehtoja nykyisille energiaratkaisuille. Hän ei kaipaa unelmahöttöä vaan toimivia menetelmiä, joihin myös maailman köyhimmillä olisi varaa.

Teksti: Leeni Peltonen Kuvat: Aleksi Poutanen

S

t1:n pääkonttorilla Helsingin ­Pitäjänmäessä toistuvat yrityksen brändivärit, punainen ja keltainen. Niillä on väritetty myös heti ulko-oven vieressä sijaitseva piirros, joka kuvaa yhtiön strategiaa. Piirroksessa on öljytynnyreitä, öljynjalostamo ja polttoaine­rekkoja, mutta myös huimia visioita uusiutuvan energian innovaa­ tioista, jätteiden hyödyntämisestä, maalämmön talteenotosta, hiilinieluista – ja kaiken taustalla seisovat pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvot. ”Fyrkat tulevat fossiilisista polttoaineista, mutta investoinnit tehdään uusiutuviin energiaratkaisuihin”, yrityksen perustaja, hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen sanoo.

Koulutukseltaan Anttonen on diplomiinsinööri, joka aloitti uransa Nesteen raakaöljyn trading-toiminnoissa.

Miljardööri Anttonen on kerännyt omaisuutensa huoltoasema- ja öljyn­ jalostusbisneksellä. Lähes tyhjästä yritys on kasvanut yhdeksi Pohjoismaiden suurimmista energia-alan toimijoista.

Sen perustaja keskittyy nyt yhtiön strategiaan ja etenkin innovaatioihin: farkkuihin ja villapaitaan pukeutunut mies puhuu paljon ja innostuneesti. Sellaiset

sanat kuin ­vastuu ja yhteiskunta toistuvat usein. ”Minä on huono pronomini. Me on paljon parempi”, Anttonen tiivistää. Tässä hänen kuusi teesiään energia- ja ilmastokysymyksistä.

Naiset ensin

Anttosen visioissa Suomi ja hyvinvoiva Eurooppa on pieni, joskin toimintakykyinen – ja siitä syystä vastuullinen – tekijä.

Iso kuva on globaali.

Hän nostaa tärkeimmäksi strategiseksi tavoitteeksi kohottaa naisten koulutustasoa, sillä se pienentää väestönkasvua.

Mitä enemmän väestö kasvaa, sitä useampi suu pitää ruokkia – mikä kuormittaa yhteistä maapalloamme. Ruoantuotanto kuluttaa energiaa joka ikisessä vaiheessaan pellolta pöytään. ”Suomalainen koulutus on tärkein vientivalttimme. Jos kehittyvien maiden tytöt ja naiset saavat paremman koulutuksen, se on tärkein ilmastoteko”, Anttonen sanoo.

Köyhällä pitää olla varaa

Globalisaatio haastaa pohtimaan ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole lyhyellä tähtäimellä Suomen nykypolitiikan AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 21

MAROKON JOUTOMAALLE 500 HEHTAARIA METSÄÄ mukaisia. Anttosen mielestä keskustelu on täällä usein elitististä.

Esimerkiksi hän nostaa sähköautot.

Valtaosalla väestöstä – myöskään suomalaisista – ei Anttosen mukaan tule olemaan varaa niihin. Sähköautojen ympäristöhyötylaskelmat perustuvat siihen, että niiden käyttämä sähkö olisi puhdasta, mitä se ei useinkaan ole. Lisäksi mittakaava on väärä. ”Se on hyttysen suhinaa ilmastokeskustelussa. Suurin osa maailman ihmisistä ostaa aina käytetyn auton.”

Anttosen laskelmien mukaan sähköautojen käyttö vähentäisi maksimissaankin vain hiukan öljynkulutuksen kasvua, ei kokonaiskulutusta.

”Joutuisimme haravoimaan koko maailman, jos haluaisimme kerätä niin paljon biojätettä, että sillä ratkaistaisiin polttoaineen tarve. Kiinalaisen paistinrasvan keräily ja käyttö on jo testattu, mutta se ei ole taloudellisesti kovinkaan tehokasta.”

Aurinkosähkö olisi Anttosen mukaan puhdasta, mutta sen ratkaisematon ongelma on varastointi isossa mittakaavassa. Sähköä tarvitaan eniten siellä, missä on pimeää ja kylmää, joten kilowattitunnista tulisi aivan liian kallis, vaikka varastointi ja siirtäminen onnistuisi.

Otetaan maaperän lämpö talteen

Anttonen pitää selvänä, ettei meidän hyvinvoivien länsimaalaisten elämäntapa voi jatkua. Lyhyet lennot pitäisi hänen mielestään kieltää reiteiltä, joilla on olemassa korvaava raideyhteys. Tämä tarkoittaisi, ettei enää lennähdettäisi esimerkiksi Pariisista Brysseliin. Myös autot voitaisiin rakentaa niin, ettei niillä voi ajaa kovempaa kuin nopeusrajoitukset säätävät. Öljynkulutuksen vähentämiseen on monia keinoja, mutta tärkein niistä on yhteiskunnan säätely, siis lainsäädäntö.

Anttonen kannattaa rajoituksia raakaöljyn jalostamiseen, vaikka on itse bisneksen ytimessä. ”Jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä rajoitetaan, on pakko keksiä korvaavia keinoja. Muutos ei etene tarpeeksi nopeasti vapaaehtoisilla keinoilla kuten päästökaupalla.”

Yksi Mika Anttosen villeistä kokeiluista tapahtuu parhaillaan Espoon Otaniemessä. Geotermisen lämmön talteenottoprojektin ideana on ottaa puhdasta lämpöenergiaa maan syvyyksistä.

Maaperään porataan kaksi seitsemän kilometrin syvyistä reikää. Toisesta syötetään sisään vettä, jonka geolämpö kuumentaa. Toisesta reiästä kuuma vesi nousee ylös, ja syntynyt lämpö syötetään kaukolämpöverkkoon. ”Hankkeessa on ollut paljon vastoinkäymisiä; poraaminen on ollut hankalampaa kuin uskoimme. Yksi reikä on tällä hetkellä 5,7 kilometrin syvyydessä, toinen 3,3 kilometrissä. Tämän kevään aikana päästään työntämään vettä toisesta reiästä sisään ja tarkkailemaan, miten vesi käyttäytyy”, Anttonen kertoo.

Hän pitää maaperään sitoutuneen lämmön talteenottoa kaikkein järkevimpänä lämpöenergian muotona. ”Miksi polttaa mitään lämmön lähteenä, kun lämpöä on maaperä täynnä?”

Bio- ja aurinkoenergia eivät yksin riitä

Rakennetaan hiilinieluja Afrikkaan

St1 on investoinut jo vuosia vaihtoehtoisten energiamuotojen jalostukseen. Bioetanolin raaka-aineena käytetään muun muassa kotitalouksien biojätteitä ja elintarviketeollisuuden ylijäämiä. Seuraavaksi käyttöön otetaan sahanpuru. Silti sekään ei riitä.

Jännittävin visio on kuitenkin vasta vireillä. Anttosen idea on kasvattaa hiili­ nieluina toimivia metsiä, jotka yhteyttämisen avulla sitovat ilmakehästä hiili­ dioksidia.

Koealueeksi on valikoitunut Marokko, jonka joutomaalle Anttonen aikoo istut-

Kulutuksen pitää laskea

22 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

taa 500 hehtaaria metsää. Sen kasteluvesi otetaan aurinkoenergian avulla suolasta puhdistetusta merivedestä – ensin vesi kuitenkin hyödyttää juomavetenä paikallisia asukkaita, ja jätevesillä kastellaan puita.

Mitä St1 tästä kaikesta saa? ”Meille riittää se, että tällaisen hiilinielun vaikutus lasketaan meidän velvoitteiden hoidoksi. Hiilidioksiditase pystytään mittaamaan tarkasti Suomen Ilmatieteen laitoksen kehittämällä huipputekniikalla. ” Mika Anttonen haluaa osoittaa käytännössä, että systeemi toimii, ja tehdä siitä liiketoimintaa.

Ja kaikki muu hyöty menee paikallisille ihmisille maanosassa, jota ilmastonmuutos eniten tulee kurjistamaan. •

• Mika Anttonen (s. 1966) on suomalainen energia-alan yrittäjä. Hän luopui operatiivisista tehtävistä reilut kymmenen vuotta sitten ja on nyt St1-konsernin hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja.

• Aloitti uransa Nesteen raakaöljykaupan parissa ja eteni Nesteen tradingjohtajaksi. Vuonna 1996 Anttonen perusti oman yrityksen ja osti St1-ketjun vuonna 2000, sen jälkeen Esson ja Shellin jakeluasemat.

• Yksi neljästä suomalaisesta, joiden omaisuudeksi arvioidaan yli miljardi euroa. Forbes-talouslehden miljardöörilistalla sijalla 1 468.

• Valmistunut energiatekniikan diplomiinsinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1992. Valittiin Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumniksi vuonna 2016.

• Perhe: vaimo ja kolme lasta. Syntynyt Helsingissä, asunut kouluvuodet Porvoossa, nykyisin Helsingissä.

• Tukee joka vuosi miljoonalla eurolla vähävaraisten nuorten jääkiekkoharrastusta.

Kuka

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 23

Opetus

Kestävän kehityksen etujoukko Opiskelijat toimivat unilukkareina ja ratkovat yhteistyökumppaneiden antamia tehtäviä monialaisissa ryhmissä.

Teksti: Krista Kinnunen Kuva: Heidi Konttinen AALTO-YLIOPISTON Creative Sustain­

ability (CS) -maisterikoulutusohjelman opiskelijoilla on ison mittakaavan pähkinöitä purtavanaan. Kurssin kevääseen kuuluu yhteinen projekti neljän asiakkaan kanssa.

Familon haluaa keksiä toimivan tavan kierrättää patjoja. Tampereen Sähkölaitos pohtii kaukolämmön mahdollisia tulevaisuudennäkymiä. Fiskars haluaa selvittää, miten puutarhanhoitovälineet muuttuvat kaupungistumisen mukana.

Tansanian ilmatieteenlaitoksen kanssa mietitään, miten paikallisille maanviljelijöille saadaan satoa ja selviytymiskykyä parantavaa säätietoa. ”Vastaavia kysymyksiä miettivät maailmassa sadat asiantuntijat, mutta opiskelijoidemme rooli on toimia unilukkareina, itsestäänselvien asioiden kyseenalaistajina. Monet heistä tulevat Suomikontekstin ulkopuolelta eivätkä ole lukkiutuneet perinteisiin näkemyksiin ja toimintamalleihin”, kertoo koulutusohjelmaa vetävä professori Mikko Jalas.

Aurinkoaita ja hanavettä

Käytännönläheisestä, kestävämpään tulevaisuuteen tähtäävästä ongelmanratkaisusta koulutusohjelma tarjoaa hyviä esimerkkejä. Usein on olemassa hyviä teknologioita, mutta niiden soveltaminen käytäntöön on hankalaa. Tässä muotoilun, insinööritieteiden ja kauppatieteiden opiskelijat voivat yhdistää osaamisensa.

Opiskelijaryhmä on suunnitellut esimerkiksi Tuusulan kunnalle aurinkoaidan. Sen lisäksi että aita ehkäisee liikenteen melua, siihen istutetut aurinkopaneelit tuottavat sähköä. Käytännön toteutus on tulossa pian.

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kanssa opiskelijat ovat miettineet, miten pulloveden kulutusta voidaan kor24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Opiskelijoita Creative Teamwork -työpajassa Suomenlinnassa syyskuussa 2017.

vata hanavedellä. Opiskelijoiden luoma vesijakelun prototyyppi on ollut kokeilussa muun muassa Slush-tapahtumassa ja Metsätalousmessuilla, ja HSY on teettämässä niitä lisää.

Tavoitteena vastuullinen toiminta

Ohjelma tarjoaa laajan valikoiman ajankohtaista tieteellistä tietoa kestävyyteen ja yhteiskuntavastuuseen liittyen. Tavoitteena on kouluttaa ja rohkaista opiskelijoita uudelleen ajatteluun muotoilun, arkkitehtuurin, johtamisen ja kiinteistöalan saralla. ”Haluamme kouluttaa osaavia, kriittisiä ammattilaisia, jotka muokkaavat omaa toimialaansa ja ammattikenttäänsä yhä vastuullisemmin”, Jalas sanoo.

Opiskelijat tekevät yhteistyötä useiden tutkimushankkeiden, yritysten ja organisaatioiden kanssa. Toimijoita yhdistää halu kehittää kilpailuetua tai omaa identiteettiään kestävän kehityksen ympärille.

Koulutusohjelman ja sen opiskelijoiden vahvuus on Jalaksen mukaan kyky haastaa muutosta. ”Koska näemme vähän pidemmälle tulevaisuuteen ja tarkastelemme aiheita

kestävän kehityksen näkökulmasta, pystymme luomaan kestävyysinnovaatioita”, hän toteaa. Niitä maailma tarvitsee. •

Creative Sustainability -koulutusohjelma • Kestävän kehityksen englanninkielinen maisteriohjelma käynnistyi Aaltoyliopistossa vuonna 2010. Ohjelmaan valitaan vuosittain noin 40 opiskelijaa.

• Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Insinööritieteiden korkeakoulun yhteinen ohjelma on suunnattu ennen kaikkea muotoilun, arkkitehtuurin, johtamisen ja rakennetun ympäristön alan opiskelijoille.

Sitä voi opiskella myös sivuaineena.

• Kaksivuotiseen ohjelmaan otetaan taustaltaan monipuolisia opiskelijoita.

Motivaatio ja kiinnostus kestävän kehityksen kysymyksiä kohtaan on tärkeintä.

• Yhteistyökumppaneina on yrityksiä, julkisen sektorin toimijoita ja järjestöjä.

Vau!

Istuttamassa elämää Tekeillä olevassa virtuaalipelissä ei ammuta eikä räiskitä. VR Stranded on kehittymässä ainakin ilmastonmuutosta käsitteleväksi peliksi, oppimisalustaksi sekä taideteokseksi.

Teksti: Tiiu Pohjolainen Kuvat: VR Stranded OLI LOPULTA erinomainen sattuma,

että taidekasvatusta opiskeleva Vera Anttila hyppäsi kurssille Virtual Reality in Story­telling kesken kaiken. Hänen oli asettauduttava jo muodostuneiden ryhmien joukkoon. Anttila päätyi medialaboratoriossa opiskelevan Gautam Vishwanathin sekä elokuva- ja tv-käsikirjoituksen opiskelija Essi Aittamaan tiimiin.

Nyt ryhmä on täydentynyt Aallosta valmistuneella äänisuunnittelija Gab­riela Juganarulla, ja nelikolla on työn alla ilmastonmuutosta käsittelevä virtuaalitodellisuuspeli, VR Stranded.

Monialainen ja kansainvälinen ryhmä on rakentanut pelin demoversiota AVEK:n apurahan avulla, valmista pitäisi tulla kuluvan vuoden loppuun mennessä. ”Tekeillä on paljon muutakin kuin virtuaalipeli. VR Stranded tulee yhtä lailla olemaan ilmastonmuutosta käsittelevä

oppimisalusta, osin se on taiteellinen produktio”, kertoo Vera Anttila.

Hän vastaa pelin visuaalisesta suunnittelusta sekä pedagogiasta. Essi Aittamaa toimii käsikirjoittajana ja pääasiallisena tuottajana. Gautam Vishwanathin, niin pelisuunnittelija kuin onkin, ryhmä on nimennyt mastermindiksi.

lailevissa harmaan ja ruskean sameissa sävyissä. Virtuaalilasien takaa avautuva maailma hehkuu pinkkiä, lämmintä keltaista ja syvää violettia. Eikä tässä pelissä ammuta tai räiskitä; pelaaja kulkee lootusaluksellaan ja etsii viljeltäviä siemeniä. Kenties niitä istuttamalla voi kasvattaa jotain uutta. Elävää.

Sukellus purppuraan

Kehollinen kokemus

Kun maailma on tuhoutunut, jäätiköt sulaneet, jäljellä on vain veden täyttämää tyhjyyttä. Planeetalla joskus hurjastelleesta ihmisestä on jäänyt lähinnä öljynporaustornien ja kaikkialla lilluvien öljylauttojen jättämä kaaos. VR Stranded -peli alkaa veden ja öljyn keskeltä. Yksinäisyydestä. Autioituneessa maailmassa pelaaja herää vaaleanpunaisen lootuksenkukan syleilystä tarkoituksenaan selvitä tulevaisuuteen sijoittuvassa fantasiamaailmassa.

Avainsanoiksi osoittautuvatkin vaaleanpunainen ja lootuksenkukka. Kehitteillä olevassa pelissä ei näet seikkaillakaan tuhon jäljiltä maailmanloppua maa-

Virtuaalitodellisuuspelin käsikirjoittaminen on hyvin erilaista kuin esimerkiksi elokuvan tai kuunnelman tekeminen. ”Pelaaja on aktiivinen toimija, ja hänelle kokemus on kehollinen. Elokuvan katsoja istuu paikallaan ja kokee elokuvan kertoman tarinan. VR-pelaaja taasen suuntaa katsettaan tiettyihin kohteisiin, kulkee ympäristössä ja tekee itse päätöksiä toimintansa ja etenemisen suhteen. Kaikki tämä on otettava huo­ mioon käsikirjoitusvaiheessa”, kertoo Essi Aittamaa.

Osin kehollisen kokemuksen vuoksi pelissä myös kuljetaan lootuksenkukan terälehtien suojassa. Kyse ei ole vain taiteellisesta tai symbolisesta valinnasta, vaan pelaajalle luodaan tunne jonkin asian sisällä, suojassa olemisesta. Tämä vähentää monen virtuaalipelaajan kohtaamaa fyysisen huonon olon kokemusta.

Pelin kohderyhmä on yli 10-vuotiaat pelaajat. Kehitteillä olevaa demoversiota, prototyyppiä, on päästy kokeilemaan kohderyhmäläisten kanssa workshopeissa, ja samalla työryhmä on kuullut nuorempien sukupolvien ajatuksia ilmastonmuutoksesta.

Pelin nimi on VR Stranded. Alun kirjaimien ymmärtää kyllä viittaavaan virtuaaliseen todellisuuteen (virtual reality), mutta miksi ihmeessä Stranded? Entä jos nimen lukisi sanaleikkinä? We are stranded. Me ollaan karilla. •

Pelintekijöiden kuvia ja videoita voi seurata Instagram-tililtä VRStranded.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 25

Tieteestä

Teksti: Minna Hölttä Kuvat: Eeva Suorlahti, Mikko Raskinen

Entä jos maailman karja popsisi suomalaista puuta?

Uusi valmistusmenetelmä avaa mikrokiteiselle selluloosalle aivan uudet markkinat.

Tulevaisuudessa se voi terästää rehua, keventää pullaa ja jopa ehkäistä tuotantoeläinten sairauksia.

VIDEO: Professori Olli Dahl paljastaa, mikä tekee kanoista onnellisempia. http://bit.ly/2FOSRAs

26 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 27

Tutkija Annina Lähdeniemi kuivattaa AaltoCell™-massaa spray-kuivaimella.

Ruskeasta MCC:stä voi tulla iso hitti eläinrehuteollisuudessa. Valkoiselle MCC:lle etsitään uusia käyttökohteita esimerkiksi elintarvike- ja tekstiiliteollisuudesta.

TAVALLAAN KAIKKI alkoi vahingossa.

Kymmenen vuotta sitten professori Olli Dahlin tutkimusryhmällä oli idea: metsäteollisuuden murrok­ sesta kärsivistä sellutehtaista voisi tehdä biopolttoai­ netehtaita. Materiaalina tehtaat käyttäisivät liukosel­ lun sijaan suoraan paperisellua, ja valmistus tehtäisiin korkeassa lämpötilassa ja laimeahappohydrolyysillä eli hyvin pienellä rikkihappomäärällä. ”Saimme sokereita etanolia varten, kuten oli tarkoi­ tuskin, mutta myös massaa, joka ei lukuistenkaan hyd­ rolyysivaiheiden suostunut liukenemaan”, Olli Dahl kertoo.

Itsepintainen massa osoittautui mikrokiteiseksi sellu­ loosaksi eli MCC:ksi. Se on arvokasta tavaraa, jota aikai­ semmin on valmistettu vain pienissä tuotantoyksiköissä liukosellusta. Koska tonni MCC:tä maksaa laadusta riip­ puen jopa 6 000 euroa, sitä on hyödynnetty lähinnä lääk­ keiden täyteaineena. Dahl kumppaneineen selvitti pika­ vauhtia patenttitilanteen ja huomasi, ettei kukaan muu maailmassa valmistanut MCC:tä samalla menetelmällä ja sellutehtaan mittakaavassa. ”Tajusimme myös, että jo pelkästään Kemijärven teh­ taan tuotannolla markkinat olisivat pian täynnä, jos emme kehittäisi myös uusia käyttökohteita.”

”Oletamme, että mikrokiteinen selluloosa joko absor­ boi niiden suolistossa itseensä haitta-aineita tai sitten sen sisältämän ligniinin fenoliset yhdisteet tappavat bakteereita.”

Tällä hetkellä Kaakkois-Suomen ammattikorkea­ koulu Mikkelissä ja Luonnonvarakeskus LUKE selvittä­ vät MCC:n vaikutuksia märehtijöillä. Helsingin yliopis­ ton kanssa on suunnitteilla samanlaisia kokeita sioilla ja uusintakokeita siipikarjalla. Jos kliiniset kokeet ja koekäyttö maatiloilla menevät nappiin, mahdollisuudet ovat mittavat. ”Meillä Suomessa rehun kuitupitoisuus on hyvä ja antibioottien käyttö maltillista. Maailmalla tilanne on toinen. Esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa ruohoa ei ole käytännössä lainkaan, ja siksi MCC sopisi hyvin jatkoai­ neeksi rehuihin. Varsinkin Kiinaan, jossa tuotantoeläi­ met saavat antibiootteja eniten maailmassa, tästä odote­ taan hittituotetta”, Dahl kertoo.

Biokaasua Keski-Eurooppaan

Dahl ei ole ajatuksineen yksin. Joulukuussa 2017 Aaltoyliopisto solmi yhteistyösopimuksen paperi- ja sellu­ teollisuuden laitevalmistaja Andritz Oy:n kanssa.

Tavoitteena on viedä AaltoCell™-teknologia globaa­ leille markkinoille. Tehokkuuden lisäksi teknologian Kuin dopingia lehmille valtti on sen ympäristöystävällisyys. AaltoCell™ käyt­ Yksi MCC:n mahdollisista volyymikohteista on eläin­ tää vain sadasosan perinteisen mikrokiteisen selluloo­ rehuteollisuus. Laiduntaminen ja rehuviljely vievät jopa san valmistuksessa tarvittavasta rikkihappomäärästä. neljänneksen planeettamme maapinta-alasta – usein Paperisellu raaka-aineena säästää puolestaan liukosel­ alueilla, joilla maata tarvittaisiin ihmisravinnoksi kel­ lun valmistamiseen vaadittavan energian, ja itse pro­ paavien kasvien kasvattamiseen. Märehtijöille MCC on sessin vaatima lämpö saadaan selluun käytettävän puun lähes sataprosenttisena selluloosana todellista voima­ kuoresta. ruokaa, jolla voitaisiin nostaa rehun energiapitoisuutta Sadasta kilosta peruspaperisellua syntyy noin yhdek­ ja vähentää siten muun rehun tarvetta. sänkymmentä kiloa MCC:tä ja kymmenen kiloa puh­ ”Tämä on lehmille melkein kuin dopingia”, Dahl taita sokereita. sanoo, nappaa pöydältä purkin ja kaataa kädelleen rus­ ”Alun jälkeen tajusimme, että etanolin sijaan soke­ keaa jauhoa. reista kannattaa tehdä biokaasua, jonka lämpöarvo on ”Tässä MCC:ssä on selluloosan lisäksi ligniiniä, siksi paljon parempi”, Dahl sanoo ja alkaa innoissaan visioida: väri on ruskea. Se otetaan ulos tehtaan eri osasta, eikä ”Keski-Euroopassa on paljon sellutehtaita, jotka sen valmistuksesta synny valkaisujätevesiä.” ovat isojen liikennevirtojen lähellä. Ne käyttävät raakaSelluloosan hyödyntäminen energiaksi onnistuu vain aineena sekalaista lehtipuuta, jonka kuitu on paperiin märehtijöiden nelimahaisella ruoansulatuksella. Yksi­ aika huonolaatuista. Meidän menetelmällämme koko mahaisilla eläimillä, kuten siipikarjalla ja sioilla, MCC tehtaan voisi muuttaa biokaasutehtaaksi, joka palve­ kulkee suoliston läpi, mutta niillekin siitä on hyötyä lisi ohikulkevaa liikennettä. Näin myös huonolaatui­ hyvinvointia parantavana kuitulisänä. Dahl paljastaa, nen paperisellu saataisiin pois markkinoilta. Ja proses­ että kokeissa MCC:tä syöneet kanat söivät vähemmän ja sista saatavan mädätteen voisi sekoittaa kuoren tuhkan kasvoivat silti enemmän ja terveempinä. kanssa ja käyttää sitten uusien metsien istuttamiseen.

28 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Tieteestä

Suomi on niin harvaan asuttu, että sama idea ei meillä toimisi, mutta tehtaan trukit ja muut laitteet voisivat toimia biokaasulla, ja puun kuljetukset tehtäisiin tietenkin biokaasurekoilla.”

Turvallista lähikuitua

Andritz Oy:n kanssa tehty sopimus k­attaa kaupallistamisen lisäksi moni­vuotisen tutkimusyhteistyön, jonka tavoitteena on löytää mikrokiteiselle selluloosalle uusia käyttökohteita esimerkiksi tekstiiliteollisuudesta. Valkoiselle MCC:lle on kysyntää myös elintarvikkeiden ja luontaistuotteiden valmistuksessa. ”Kuin vehnäjauhoa, mutta nollaenergialla”, Dahl hymyilee ja kaivaa toisesta purkista valkeaa jauhetta.

Pullataikinassa se keventäisi herkkua ja aamupuuroon lisäisi rutkasti kuitua. ”Nälkähän tulee tyhjästä mahasta. Kun tätä laittaa puuroon kunnon lusikallisen, se muodostaa mahaan verkoston ja tekee täyden olon – jo on kumma, jollei ala laihtua.”

Turvallisuudesta huolehtiville Dahlilla on yksiselitteinen viesti: ei kannata huolehtia. Valmistusprosessin jokainen askel myös tunnetaan tarkasti, aina metsästä purkkiin asti. ”Moni meistä syö erilaisia luontaistuotteita, joiden kuidun alkuperästä ei ole mitään tietoa. Tämä taas on tutkitusti täysin puhdasta kaikista kemikaalijäämistä ja vielä kotimaista – todellista lähikuitua.” •

Biotalous Aalto-yliopistossa • Biotalouteen liittyvän tutkimuksen parissa työskentelee noin 200 aaltolaista, joista professoreja on 35.

• Aalto investoi alan tutkimukseen voimakkaasti.

Keväällä 2017 avattiin Aalto Bioproduct Centre, joka kokoaa lähes kaiken yliopistossa tehtävän biotalouden tutkimuksen saman katon alle ja tarjoaa tiloja myös alan yrityksille. Keskukseen tehtävien investointien arvo vuosina 2017–2019 on noin 20 miljoonaa euroa.

• Aalto vetää myös Suomen Akatemian Biosynteettisten hybridimateriaalien molekyylimuokkauksen huippuyksikköä ja on saanut erittäin kilpailtua European Research Councilin rahoitusta biotaloustutkimukseen.

• Moni tutkimushankkeista liittyy uusien ja kestävämpien materiaalien kehittämiseen. Yksi esimerkeistä on ekologiset selluloosakuidut mahdollistava Ioncell-teknologia (artikkeli seuraavalla sivulla). Paljon tutkitaan myös nanoselluloosaa sekä puun monipuolisempaa käyttöä rakennusmateriaalina.

• Biotalouteen liittyvien innovaatioiden määrä on kasvussa, ja keksintöjen lukumäärä on vuositasolla noin 20.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 29

Tieteestä

VIDEO: Katso kuinka suomalainen puukuitu muuttuu asusteiksi ja vaatteiksi. http://bit.ly/2FOSRAs

Yksityiskohta Ioncell-kuidusta valmistetusta solmiosta.

Entä jos tulevaisuuden tekstiilit kasvavatkin Suomen metsissä?

Selluloosasta kehrätty Ioncell on vahvoilla, kun puuvillalle ja polyesterille etsitään kestäviä vaihtoehtoja. Suomelle se merkitsee miljardien eurojen mahdollisuuksia.

Teksti: Minna Hölttä Kuva: Eeva Suorlahti TEKSTIILIKUITUJEN KULUTUS lisääntyy

maailmassa yli kolmen prosentin vuosivauhtia samalla, kun puuvillan viljelyala supistuu ja tieto tekokuitujen ympäristöhaitoista lisääntyy. Ei ihme, että tekstiilialan jätit ympäri maailmaa etsivät niille kuumeisesti vaihtoehtoja.

Selluloosakuitujen kysyntä kasvaakin kuusi prosenttia vuodessa, mutta markkinoilla jo olevilla viskoosilla ja Tencelillä ei kysyntään yksin voida vastata. ”Viskoosin valmistuksessa tarvitaan myrkyllistä rikkihiiltä, ja Tencelin valmistus on yhden yrityksen hallussa. On arvioitu, että vuonna 2030 markkinoilta uupuu joka vuosi 10–20 miljoonaa tonnia selluloosakuitua”, kertoo professori ­Herbert Sixta.

Hän kehittää ryhmänsä kanssa Ioncellmenetelmää, jolla selluloosasta saadaan kehrättyä ensiluokkaista tekstiilikuitua.

Valmistuksessa käytetään Helsingin yliopiston professori Ilkka Kilpeläisen kehittämää ionista liuotinta ja raakaaineeksi käy niin liukosellu kuin kierrätetty paperi, kartonki ja tekstiilijätekin.

30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Ioncellista tehty kangas tuntuu miellyttävältä ja hohtaa kauniisti. Vahvuudeltaan se pärjää mainiosti sekä puu­ villalle, pellavalle että muille selluloosakuiduille. ”Ioncell on loistava tekstiilimate­riaali sekä teknisiltä ominaisuuksiltaan että tunnultaan. Lisäksi se värjäytyy kauniisti. Suunnittelijan näkökulmasta on kuitenkin kaikkein tärkeintä se, että saamme markkinoille materiaaleja, jotka mahdollistavat ekologisesti kestävämmät tekstiilit”, sanoo Professor of Practice Pirjo Kääriäinen.

Tähän mennessä kuitua on tehty pienessä mittakaavassa laboratoriossa, mutta lähivuosien tavoitteena on pilottitehtaan rakentaminen. Raaka-ainetta saadaan yllin kyllin suomalaisista metsistä, joiden vuosittaisesta kasvusta noin viidennes jää tällä hetkellä hyödyntämättä. Puhtaaksi selluloosaksi muutettuna se on noin kuusi miljoonaa tonnia, jonka arvo puuvillaa hinnaltaan vastaavaksi tekstiilikuiduksi jalostettuna olisi noin seitsemän miljardia euroa. •

Ioncell • Professori Herbert Sixtan johdolla ­kehitetty menetelmä selluloosa­ muuntokuidun valmistamiseen.

• Kuidun valmistuksessa on kolme ­vaihetta: selluloosan liuotus, kuidun­ kehruu ja liuottimen talteenotto. ­ Liuotus tehdään ionisella nes­ teellä, joka on ympäristöystävälli­ nen vaihtoehto nykyisissä kuidun­ valmistusprosesseissa käytetyille liuottimille.

• Kehittämisessä on mukana asian­ tuntijoita kemisteistä tekstiilialan osaajiin.

• Kuidusta on tehty uniikkiteoksia huiveista iPad-koteloon ja Mari­mekolle suunniteltuun Allu-mekkoon.

• Voittanut kaksi kansainvälistä palkintoa: 2015 European Paper Recycling Award 2015 ja H&M Global Change Award 2016.

Coming up...

New social platform Uusi tapa verkostoitua

Aalto Alumni

Circle lisätietoja / more information

alumni.aalto.fi

Kampus

Havainnekuva Otaniemen alueesta.

Teksti: Anu Vallinkoski Kuvat: SLA

Visioiden kampus on vihreä keidas Palkitun maisema-arkkitehtuuritoimiston tekemä vihersuunnitelma toisi Otaniemen alueelle sekä lisää luontoa että asuntoja.

URBAANIUTTA, UUSIA koteja 7 000 ihmi-

selle, lisää palveluja, liikuntapaikkoja ja leikkipuistoja, mutta samalla myös lisää vehreyttä, lisää kaupunkiviljelmiä ja lisää luontoa. Tätä kaikkea lupaa tanskalaisen SLA-maisema-arkkitehtitoimiston Bjørn Ginmanin ja Laura Myllyluoman tekemä kokonaissuunnitelma Otaniemen alueelle. ”Espoon kaupungin asettaman asukastavoitteen ja vihreyden yhdistäminen on mahdollista. Vehreyttä voi tuoda rakennusten ja kulkuväylien lomaan monella tapaa”, Ginman vakuuttaa.

SLA on erikoistunut kestävän kehityksen mukaiseen ympäristösuunnitteluun.

Se valittiin työhön viidentoista kansainvälisen toimiston joukosta ja on yksi tunnetuimpia maisema-arkkitehtuurin toimistoja maailmassa. Vuonna 2016 SLA voitti pohjoismaisen Nordic Built Cities Challenge -arkkitehtuurikilpailun.

SLA:n suunnitelmassa rungon muodostavat lähes luonnontilaiset rannat sekä kolme viheraluetta, jotka halkovat urbaania ympäristöä. Kehittämisen painopiste on etelässä. Rakennusten ja luonnon muokkaamisen määrä vähenee asteittain pohjoiseen ja itään mentäessä.

Viheralueille on sommiteltu myös liikuntapaikkoja.

32 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Tarkoitus on siis luoda Otaniemeen lisää urbaaneja alueita ja samalla muodostaa hajallaan olevista viheralueista yhtenäisiä kokonaisuuksia.

Aalto-yliopiston vararehtorin Antti Ahlavan mukaan suunnitelmassa nousevat esiin yliopiston strategiset painopisteet: kestävä kehitys, käyttäjälähtöisyys sekä kampuksen kehittäminen yliopiston kokeilulaboratoriona. ”Kestävä kehitys ei liity pelkkään ­talotekniikkaan, eikä käyttäjälähtöisyys ole vain viihtyisiä sisätiloja. Molempia voi toteuttaa myös ympäristösuunnittelussa ja ulkotiloissa. Samoin SLA:n ajatus asukkaita ja käyttäjiä osallistavista ympäristöpajoista sopii meille”, hän toteaa.

Soveltaen pala kerrallaan

Otaniemen aluetta pohditaan nyt ensimmäisen kerran maisema-arkkitehtuurin ja ympäristösuunnittelun näkökulmasta yhtenä kokonaisuutena.

Ginmanin mukaan aiempi suunnitte­ lemattomuus näkyy. Nyt Otaniemessä on paljon joutomaata ja asfaltoituja pysäköintialueita. Rakennukset on ripoteltu hajanaisesti sinne tänne.

Tilannetta ei ole tarkoitus muuttaa kertarysäyksellä, eikä SLA:n suunnitel-

maa toteuteta välttämättä sellaisenaan.

Visiotyö on pohja tulevaa alueen yksityiskohtaisempaa suunnittelua varten.

Todennäköistä on, että suunnitelmaa muokataan ja toteutetaan pala kerrallaan.

Ahlava kehuu, miten työssä on eri mittakaavan ideoita ja ehdotuksia, joista voi poimia sopivia käytäntöön. Suunnitelmassa on suuria linjoja rakentamisen sijoittumisesta. Toisaalta siinä on myös yksityiskohtaisia ideoita vaikkapa maanpäällysteistä. Erään ehdotuksen mukaan purkutiiliä voisi käyttää katukivinä.

Suunnitelman on myös tarkoitus elää.

Tulevaisuudessa elämäntapa ja tarpeet voivat olla hyvin erilaisia kuin nyt. ”Jos esimerkiksi yksityisautoilun merkitys vähenee, voi pysäköintialueiden paikalle tehdä jotain muuta, vaikkapa leikkikentän”, Myllyluoma huomauttaa.

Vahvuudet esiin

SLA halusi painottaa Otaniemen jo olemassa olevia vahvuuksia. Näitä ovat rikas biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus, rakennushistoriallisesti merkittävä ympäristö sekä yhteisön monitieteisyys ja monikulttuurisuus. ”Maisema-arkkitehtuurin avulla voi luoda viihtyisiä ulkotiloja, jotka houkut-

Rakennusten ja kulkuväylien lomaan tuodaan vehreyttä kaupunkiviljelmillä ja lisäämällä viheralueita.

Havainnekuva Kivimies-korttelin mahdollisesta asukasalueesta.

televat ihmisiä ulos. Tutkitustikin tällai­ sissa ympäristöissä ihmiset ovat enem­ män tekemisissä toistensa kanssa. Sil­ loin sattuu yllättäviä kohtaamisia. Ota­ niemessä on väkeä useista eri maista ja useilta eri aloilta. Toivomme, että erilai­ sista taustoista tulevat ihmiset kohtaisi­ vat, ja syntyisi jotain uutta ja innovatii­ vista”, Myllyluoma sanoo.

SLA:n visioissa Otaniemi on walkable eli käveltävä kaupunki. Joka paikkaan pääsee helposti jalkaisin lukuisia kävely­ reittejä pitkin. Samoin pyöräteitä on suunnitelmassa enemmän kuin nyt.

Yksityisautoilun merkitystä alueella on tarkoitus vähentää nykyisestä.

Ulos yhdessä tekemään houkuttavat myös asukkaiden yhteiset kaupunki­ viljelmät. Havainnekuvissa vilahtelevat hedelmäpuut ja kasvimaat.

Ei vain estetiikkaa

Maisema-arkkitehtuurissa on SLA:n mukaan viime vuosien ajan ollut käyn­ nissä melkoinen myllerrys. Kun takavuo­ sina maisema-arkkitehtien päätyö oli

suunnitella esteettisiä ja viihtyisiä ympä­ ristöjä, nyt suunnittelijat puntaroivat suuren mittaluokan ongelmia. Maisemaarkkitehtuurin avulla voi ratkoa muun muassa ilmastonmuutoksen tai liiken­ teen ja kaupungistumisen aiheuttamia ongelmia. ”Näyttää siltä, että ilmastonmuutos lisää Pohjolassa sateita merkittävästi.

Maisemasuunnittelulla voi ohjailla lisääntyviä hulevesiä. Voi esimerkiksi rakentaa tekolammen sinne, minne vesi luonnollisesti kerääntyy. Kasvillisuuden avulla voi puuttua meluun ja ilmansaas­ teisiin”, Ginman selittää.

Otaniemen suunnitelmassa on hule­ vesien ohjailuun tarkoitettuja vesiaiheita sekä muun muassa ilman laatua paranta­ via viherkattoja.

ja rakennushistoriaa ei ole missään muu­ alla. Toivon, että osaisitte arvostaa tätä.

Kun metsä hakataan kerran pois, sitä ei saa koskaan takaisin”, Ginman sanoo.

Viihtyisyydellä ja luontoarvoilla on myös taloudellista merkitystä. Kun alue on houkutteleva, ovat ihmiset valmiita maksamaan asunnoista enemmän. Miel­ lyttävä ympäristö houkuttelee myös uusia yrityksiä. ”Näin on käynyt aiemmin suunnitte­ lemissamme kohteissa”, Myllyluoma kertoo.

Aika näyttää, miten SLA:n suunnitel­ mien käy. Yliopisto pohtii Otaniemen kehittämistä yhteistyössä muiden maan­ omistajien kanssa. Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki hahmottelevat parhail­ laan osayleiskaavan tasoista kaavarun­ koa Otaniemeen.

Ympäristö ja talous rinnan ”Meillä on käynnissä lukuisia pienem­ Ginman ja Myllyluoma toivovat, että Ota­ piä projekteja koko ajan. Ensimmäisenä niemestä kehkeytyisi alue, jonne saapuisi suunnitelmaa voisi soveltaa esimerkiksi väkeä muualtakin viettämään aikaa.

Otaniementien varrella Oppimiskeskuk­ ”Maailman mitassa tämä on aivan selta vanhalle ostoskeskukselle”, Ahlava ainutlaatuinen kampus. Tällaista luontoa arvioi. • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 33

Teema

VIDEO: Maija Itkonen valmistaa aterian nyhtรถkaurasta. http://bit.ly/2FOSRAs

34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Asennemuutoksen makua Jos suhtautumisemme ruokaan muuttuu, ympäristö kiittää ja makujen kirjo kasvaa. Pidetään huivista kiinni – ruokavallankumous on käynnissä.

Teksti: Tea Kalska Kuvitus: Ida-Maria Wikström

M

ONEN PERUSJAMPAN lautasella

höyryää härkisbolognese, ja nyhtökauraa kuluu niin häissä kuin opiskelijabileissäkin. ­Kasvissyönti on nyt helppoa, ei enää pelkkien hippien hommaa.

Nyhtökaura on Aalto-yliopiston alumnin, muotoilija Maija Itkosen ­ja hänen ystävänsä, tutkija Reetta Kivelän kehittämä innovaatio. Itkosen ja Kivelän perustaman Gold&Green Foods -yhtiön verkkosivuilla kerrotaan, että tavoitteena on ruokavallankumous, jossa aseina ovat kasvit ja teknologia.

Palkintona on ihmisten terveys ja ­puhtaampi ympäristö.

Kasvisruoan lisäksi trenditietoinen ja ekologisesti ajatteleva kuluttaja lisää ruokavalioonsa esimerkiksi hyönteisiä ja roskakalaksi miellettyä särkeä.

Samaan aikaan urbaanit ruoantuotantotavat ­alkavat haastaa perinteistä maataloutta. Sieniä kasvatetaan kotikeittiöissä ja kaupunkimehiläiset palaavat osaksi kerrostalomaisemaa.

Nähkäämme ruoka uudesta vinkkelistä. Vive la révolution! Jauhelihakastike on vanhanaikaista.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 35

Ötököillä hiilijalanjälki alas SIRKKOJA RUOAKSI? Huippukokki

Henri Alén on jo tarjonnut niitä ruistacon täytteenä, maa-artisokan ja yrttien kera. Kaupoista sirkkoja saa tällä hetkellä ainakin aamiaismyslin ja sirkkachili-pähkinöiden muodossa. ”Sirkan maussa on pähkinämäisyyttä, juurevuutta ja sienimäisyyttä. Jotkut löytävät mausta kanan tai katkaravun”, luonnehtii Perttu Karjalainen, sirkkoja tuottavan EntoCube-yrityksen toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston opiskelija.

EntoCube on hyönteisten kasvattamiseen ja kasvatusteknologiaan erikoistunut firma, jonka perustamista motivoi kiinnostus kestävään ruoantuotantoon ja kiertotalouteen. Hyönteisten kasvatus vaatii huomattavasti vähemmän tilaa, vettä ja rehua kuin naudan, possun tai kanan kasvatus.

Kotisirkkojen kasvattamisen EntoCube aloitti kontissa Otaniemen kampuksella vuonna 2014. Yritys toimittaa hyönteisten tuotantojärjestelmiä hyönteiskasvatuksesta kiinnostuneille ja pyrkii rakentamaan hyönteisille markkinoita Samu-brändillään. ”EntoCube-farmeja rakennetaan myös vanhoihin tuotantolaitoksiin, joita Suomessa on valtavasti tyhjillään. Hiljattain toimitimme farmin vanhaan sikalaan Tammelassa.”

Hyönteisten syömisessä ei ole mitään uutta, sillä niitä on käytetty ravinnoksi eri puolilla maailmaa vuosituhansien ajan. Yli 2 miljardia ihmistä syö niitä säännöllisesti, Karjalainen muistuttaa.

Sirkat ovatkin varsinaista superruokaa. Niissä on runsaasti proteiinia, pehmeitä rasvoja, tärkeitä aminohappoja, mineraaleja sekä B12-vitamiinia. Toistaiseksi hyönteiset ovat kuitenkin kallis raaka-aine, sillä niiden tuotanto vaatii paljon käsityötä ja henkilötyötunteja. ”Porsaanlihan tuottajahinta on alimmillaan 1,5 euroa kilolta, mutta sirkkojen kohdalla pelkkä työ maksaa noin 18 euroa kilolta. ”

Karjalainen povaa, että tuotantokustannukset saadaan lähitulevaisuudessa alas oikeanlaisen teknologian avulla.

Tuotantomäärien kasvaessa yksittäisen työsuoritteen vaatima aika pienenee ja myös materiaaleja saadaan halvemmalla, kun niitä voidaan tilata suurissa erissä. ”Viiden vuoden päästä hyönteiset ovat jo arkiruokaa. Silloin kuluttaja miettii kaupassa, valitsisiko 400 grammaa jauhelihaa – vai olisiko tänään sirkkapäivä.”

NAUDANLIHAN TUOTANNOSTA SYNTYVÄ KASVIHUONEKAASUJEN MÄÄRÄ ON RUNSAAT 2800 g/kg, SIRKKOJEN KASVATTAMISESTA KASVIHUONEKAASUJA KERTYY ALLE 2 g/kg.

FAO: EDIBLE INSECTS. FUTURE PROSPECTS FOR FOOD AND FEED SECURITY

36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Teema

Särjen syönti pelastaa järvet SÄRKI EI OLE tyypillinen herkku suoma-

laisessa ruokapöydässä, mutta Paavo Vallaksen mukaan se voisi olla sitä.

Särki on nimittäin herkullista ja vieläpä ekologista ruokaa. Jokaisen kalastetun särjen mukana vesistöstä poistuu rehevöittävää fosforia, joka sitoutuu särjen ruotoihin. ”Jokainen kalastettu särkikilo poistaa fosforia suunnilleen sen verran, mitä jokainen kasvatettu kalakilo tuottaa.”

Vallas opiskelee Aalto-yliopistossa ympäristöasioiden hallintaa ja pyörittää samalla Särkifood-yritystään. Hänen tavoitteenaan on saada särki kauppoihin, terveelliseksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi jauhelihan ja broilerisuikaleiden rinnalle.

Lopullinen idea Särkifoodiin jalostui Aalto Ventures Programmen yrittäjyyskurssilla. Kesätöissä Lahden seudun ympäristöpalveluissa Vallas oli jo aiemmin kuullut, että pelkästään Vesijärvestä menee joka vuosi 100 000−200 000 kiloa kalaa suoraan roskiin. Se tuntui haaskaamiselta.

Mielikuvissa särki on kuitenkin roskakala, jota ei voi syödä. Vallas arvelee, että

ennakkoluulo perustuu mökkirannassa kalastamiseen. ”Kun onkija saa särjen, hän huomaa, ettei sitä ole helppo valmistaa ruoaksi, koska ruotoja on niin paljon. Teollisilla tuotantolaitteilla ruodot saisi kuitenkin poistettua kokonaan ja ongelma olisi ratkaistu.”

Tällä hetkellä Vallas pyrkii vakuuttamaan kalatalouden toimijoita särjen bisnesmahdollisuuksista. Särki pitäisi ensin saada kauppoihin, jotta kuluttajat huomaisivat sen laadukkuuden. Silloin olisi mahdollista alkaa kehittää perkuulaitteistoa, jolloin markkinat aukeaisivat isosti.

Vallas kertoo, että särjestä saa tehtyä mainion makuisia hampurilaispihvejä, tacon täytettä ja savutahnaa patongin väliin. Hän uskoo, että särki tulee yleistymään arkiruoaksi ennemmin tai myöhemmin. ”Lihan tuotantoa ei voi lisätä. Mistä siis saamme tarvitsemamme proteiinin? Suomessa järvet ovat sitä pullollaan, se vain pitää nostaa ylös. On vain ajan kysymys, kuka siitä ensimmäisenä kerää liike­taloudellisen voiton.”

FOSFORIN PITOISUUS SÄRJEN TUOREPAINOSTA ON 8,5–10,4 g/kg.

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOS

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 37

Sienten kasvatus on kiertotaloutta AALTO-YLIOPISTON ALUMNI, diplomi-

insinööri Jussi Aav on lapsesta asti rakastanut sieniä. Pari vuotta sitten hän ryhtyi vegaaniksi ja törmäsi Sipsikaljavegaanien Facebook-ryhmässä vasta perustettuun Helsieni-yritykseen. Aav piipahti Helsienen toimistossa juttelemassa perustajien, Stéphane Poirién ja Chris Holtslagin kanssa. Vuotta myöhemmin hän ryhtyi yrityksen osakkaaksi.

Helsieni kasvattaa kiertotalousideologialla sieniä – pääasiassa osterivinokkaita – lähialueiden ravintoloille ja kaupoille. Kasvatusastiat ovat kierrätettyjä, esimerkiksi suurkeittiöistä saatuja. Sienet kasvatetaan kahvinporoissa ja kauran akanoissa, jotka yleensä ovat pelkkää biojätettä. ”Suomalaiset kuluttavat kahvia vuosittain lähes 10 kiloa henkeä kohti.

Suomessa kahvinjuonnista syntyvistä poroissa voisi arviomme mukaan kasvattaa 18 miljoonaa kiloa osterivinokkaita joka vuosi”, Aav havainnollistaa.

Helsieni myös myy kuluttajille tuotteita sienten koti- ja puutarhakasvatukseen. Aav on itse kasvattanut osterivinokkaita Helsienen Grow Kit -tuotteella.

Se on kierrätysmuovista tehty laatikko, jonne heitetään sienirihmasto ja käytettyjä kahvinporoja. Muutamassa viikossa laatikosta kasvaa sienisato. Lisäksi firma järjestää työpajoja, joissa voi esimerkiksi opetella tekemään vanhasta jääkaapista sienten kasvatuskaapin. ”Kauppojen sienivalikoima on aika heikko, eikä talvisin pääse sienestämään.

On mahtavaa, että ympäri vuoden voi saada itse kasvattamiaan sieniä.”

Aav arvelee, että ihmisten kiinnostus ruoan kasvattamiseen, kaupunkiviljelyyn ja ruoantuotannon ekologisuuteen on lisääntymässä. Hän haluaa itsekin kasvattaa osan ruoastaan kotona ja vähentää jätteen määrää.

Suurin ekoteko on kuitenkin eläinkunnan tuotteiden käytön vähentäminen.

Esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että lihan ja maidon tuotanto aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne. ”Olen 1-vuotiaan pojan isä. Haluan jättää maapallon jälkipolville mahdollisimman hyvään kuntoon. Nykymeno ei voi jatkua.”

38 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

SUOMALAISTEN VUOSITTAIN JUOMAN KAHVIN POROISSA VOISI KASVATTAA 18 MILJOONAA KILOA OSTERIVINOKKAITA. JUSSI AAV, HELSIENI

Teema

Arvostusta mehiläisille MAAILMAN VILJELYKASVIEN SADOISTA 35 PROSENTTIA ON RIIPPUVAISIA PÖLYTTÄJISTÄ.

IPES – INTERGOVERNMENTAL SCIENCE-POLICY PLATFORM ON BIODIVERSITY AND ECOSYSTEM SERVICES

VIDEO: Taideinstallaatio tekee mehiläisten pörinästä musiikkia. http://bit.ly/2FOSRAs

SUOMEN MEHILÄISHOITAJAIN LIITON

mukaan mehiläisiä on Suomessa pidetty tuotantoeläiminä 1700-luvulta alkaen. Kuraattori, taiteilija Ulla Taipaleen mukaan mehiläiset stressaantuvat ja kärsivät tehotuotannosta kuten muutkin tuotantoeläimet.

Taipale vetää Melliferopolis-pro­ jektia itävaltalaisen taiteilijan ja tutkijan Christina Stadlbauerin kanssa.

Suomessa projekti käynnistyi vuonna 2012 Aalto-yliopiston biologisen taiteen ohjelmassa, Biofiliassa. Tarkoituksena on tuoda mehiläisiä kaupunkiympäristöihin, lisätä ihmisten ja mehiläisten kohtaamisia ja parantaa taiteen keinoin mehiläisten arvostusta ja tuntemusta. ”Haluamme tuoda esille, mitä menettäisimme, jos pölyttäjät katoaisivat”, Taipale kertoo.

Projektissa on rakennettu erilaisia mehiläispesiä pääkaupunkiseudulle esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan ja Otaniemen kampukselle. Tarja Halosen puistossa sijaitsevan pesän yhteyteen tehtiin kesällä 2016 mehiläisten kiitorata, kahdeksan metriä pitkä kukkapenkki. Pian kiitorata oli täynnä monenkirjavia pölyttäjiä, ja se keräsi ihastusta lähialueen asukkailta.

”Kestävän kehityksen mehiläishoito ei pyri hunajan tehotuotantoon, vaan mehiläisten ja ihmisten hyvinvointiin. Tasapainoisessa kaupunkiympäristössä on riittävästi viheralueita, ja mehiläiset ovat välttämättömiä kasveille.”

Mehiläiset eivät silti ole pelkkiä kukkapenkkien elävöittäjiä. Taipaleen mukaan mehiläisyhdyskuntien tuhoutuessa Suomessa romahtaisivat ainakin mustikka-, omena-, kirsikka- ja kesäkurpitsasadot.

Maailmalta katoaisivat esimerkiksi manteli ja kaakao. ”Kiinassa mehiläiset ovat jo joiltain alueilta kadonneet, jolloin ihmisten pitää tehdä hedelmäpuiden pölyttäminen käsin. Se on hidasta työtä, joka nostaa hedelmien hintaa.”

Yksi tapa suojella mehiläisiä olisi tuoda ne jälleen osaksi urbaania elämää.

Mehiläisiä ei kuitenkaan tulisi nähdä vain hunajan tekijöinä, vaan elinehtona monille kasveille.

Mehiläisiin kohdistuu myös ennakkoluuloja ja pelkoa, ja ne sekoitetaan usein ampiaisiin. Melliferopolis-projekti on kuitenkin jo tuottanut tulosta: ”Projektin alkaessa viranomaisia piti taivutella, jotta saisimme sijoittaa pesiä kaupunkialueelle. Nyt niillä on jo kovasti kysyntää.” • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 39

Tieteestä

Tutkijat Antti Porvali ja Shila Jafari liuottamassa ja saostamassa harvinaisia maametalleja nikkelimetallihydridiakkujätteestä.

Arvometallit kiertotalouden piiriin Teksti: Timo Hämäläinen Kuva: Glen Forde

Miten saada akkujen arvoaineet talteen? Millä korvata vismutti, telluuri ja moni muu harvinaisuus? Muun muassa näitä selvitetään CloseLoop-hankkeessa. ”KIERTOTALOUS MIELLETÄÄN usein bio-

taloudeksi ja jätteiden kierrättämiseksi.

CloseLoopissa me tuomme esiin arvometallit tärkeänä osana kiertotaloutta”, sanoo professori Maarit Karppinen kemian ja materiaalitieteen laitokselta.

CloseLoop on Aalto-yliopiston, VTT:n ja Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen yhteinen tutkimushanke.

Sen pontimena on maailmalaajuinen huoli arvokkaiden metallien riittävyydestä.

Aalto-yliopistossa keskitytään energiavarastoina käytettävien litiumpoh40 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

jaisten akkujen kemikaalien ja arvometallien jalostus- sekä kierrätysprosessien tutkimiseen ja kehittämiseen. Toisena tutkimuskohteena ovat lämmöstä sähköä tuottavat termosähköiset laitteet.

Räätälöityjä prosesseja

Litiumakkujen kysyntä kasvaa voimakkaasti, kun liikenne sähköistyy ja akkuja käytetään myös sähköverkoissa energiavarastoina. ”Litiumista vain alle prosentti saadaan kierrätettyä. Vaikka vain kolmannes autokannasta muutettaisiin sähkö-

autoiksi, litiumin tuotanto pitäisi moninkertaistaa”, toteaa asiantuntija Pertti Kauranen kemian ja materiaalitieteen laitokselta.

Akuistakin vain viitisen prosenttia saadaan kiertoon. Samalla hukataan litiumin lisäksi akkujen sisältämiä muita metalleja, kuten nikkeliä ja kobolttia.

Koboltti kuuluu niin kutsuttuihin kriittisiin raaka-aineisiin, jotka Euroopan komissio on listannut viimeksi 2017.

Kriittisiksi luokiteltuja materiaaleja käytetään akuissa, televisioissa, sähköautoissa, polttokennoissa, kestomag-

PROSESSIT RÄÄTÄLÖIDÄÄN ERI RAAKA-AINEILLE neeteissa, ledeissä, lasertekniikassa, aurinko­­paneeleissa ja monissa muissa teknisissä sovelluksissa.

Kemian tekniikan ja metallurgian laitoksella tutkitaan litiumin ja muiden arvometallien jalostus- ja talteenottoprosesseja sekä kehitetään täysin uusia kierrätysprosesseja. Monivaiheisissa prosesseissa yhdistetään mekaanisia menetelmiä sekä korkealämpötila- ja liuos­ kemiaa. ”Prosessit räätälöidään eri raakaaineille. Sitä tehdään jo, kun lähtökohtana ovat erilaiset neitseelliset malmit, rikasteet ja nykyisin kierrätettävät materiaalit. Samanlainen ja entistä parempi räätälöinti pitää tehdä myös uusille kierrätysmetalleille”, sanoo apulaisprofessori Mari Lundström.

Lundströmin mukaan laitoksella tehdään paljon soveltavaa tutkimusta ja ­tiivistä yhteistyötä teollisuuden kanssa.

Se antaa hyvät eväät metallien kiertotalouden kehittämiselle.

villa raaka-aineilla. Esimerkiksi sinkkioksidi on yleinen, turvallinen ja hyvin lämpöä kestävä materiaalivaihtoehto”, Maarit Karppinen sanoo.

Suunniteltu kierrätettäväksi

Akustoihin perustuvien sähköauto- ja sähköverkkosovellusten laajamittainen lisääminen on tutkimushankkeen vetäjien mukaan mahdollista vain, mikäli akkujen suunnitteluun, valmistukseen ja käyttöön sovelletaan kiertotalouden periaatteita. ”Kyse on perustavanlaatuisesta systeemitason ja ajattelutavan muutoksesta.

Siinä vaaditaan uudenlaista tavoitteen asettelua ja uusia suunnittelumenetelmiä. Yritysten pitää muuttaa liiketoimintansa painopiste tuotteiden myynnistä elinkaaripalveluiden tuottamiseen. Laitteista pitää tehdä kestäviä, helposti huollettavia ja korjattavia ”, Pertti Kauranen sanoo.

CloseLoopissa VTT tutkii muun muassa, miten kiertotalousajattelu Korvaavia materiaaleja muuttaa yhteiskuntaa ja vaikuttaa tuotTermosähköisessä ilmiössä materiaalin teiden suunnitteluun. Helsingin yliopisto lämpimämmän ja kylmemmän pään väli- tutkii kuluttajien suhtautumista kiertonen lämpötilaero tuottaa sähköenergiaa. talouteen sekä niitä keinoja, joilla kuluVisiona on muuntaa teollisuudesta, liituskäyttäytymiseen voitaisiin vaikuttaa. kenteestä ja vaikkapa ihmisistä syntyvää Tutkimuksen haasteena on löytää kierhukkalämpöä sähköksi. Sähköenergia totalouden periaatteiden mukaisia ratvoitaisiin varastoida akkuihin. kaisuja, jotka ovat teknisesti yhtä toimiSähköä tuottavassa termoparissa käy- via kuin neitseellisistä raaka-aineista tetään nykyään materiaaleina vismuttia tehdyt tuotteet. Lisäksi tuotteiden pitää ja telluuria sisältäviä yhdisteitä. Kumolla hinnaltaan kilpailukykyisiä ja saada matkin alkuaineet ovat suhteellisen har- hyväksyntä kuluttajilta. vinaisia, ja telluuri on luokiteltu kriitti”Kierrätettävyys tuo uutta näkökulmaa seksi alkuaineeksi. Termopari tuottaa myös materiaalien kehittämiseen ja tutsähköä verrattain huonolla hyötysuhkimukseen. Sen sijaan, että ajateltaisiin teella, mikä on hidastanut uusien sovelvain yksittäisten materiaalien ja tuotlusten kehitystä. Materiaalien huono teiden parasta mahdollista suorituskylämmönkestävyys on ongelma esimerkyä, tulee tarkastella myös materiaalien kiksi liikenteen hukkalämpöä käyttävissä riittävyyttä ja koko elinkaarta”, Maarit sovelluksissa. ­Karppinen tähdentää. ”Jos sovellukset lisääntyvät paljon, Hän nostaa esiin vuorovaikutuksen telluurin harvinaisuus voi muodostua merkityksen opetuksessa. Kun opiskeliongelmaksi. CloseLoopissa pyrimme löy- joille esitellään uudenlaisia ajatusmaltämään ratkaisuja, joissa vismutti ja telleja, voidaan varmistaa, että myös kiertoluuri korvataan paremmin saatavilla ole- talous kehittyy.

Tiivistä yhteistyötä

CloseLoop-hankkeen kumppanukset julkaisivat tammikuussa 2018 päätöksentekijöille suosituksen Suomi kestävän akkutuotannon ja kiertotalouden malli­ maaksi. Sen mukaan Suomeen voitaisiin houkutella akkuteollisuuden investointeja aktiivisella teollisuuspolitiikalla ja alan toimijoiden tiiviillä yhteistyöllä.

Suuren akkutehtaan investointi olisi miljardiluokkaa.

Houkuttelevuutta lisää vahva metallurginen osaaminen ja monipuolinen kaivosteollisuus. Suomi on Euroopan suurin litiumakuissa käytettävien nikkelin ja koboltin tuottaja. Hanke litiumin jalostustuotannon käynnistämiseksi on jo vireillä. Suomessa valmistetaan myös akkukemikaaleja. ”Yritysten ja yliopistojen pitäisi tiivistää yhteistyötä entisestään. Suomella on ainutlaatuinen lähtökohta kierrätysteknologiaan perustuvan teollisuuden kehittämiseksi”, Mari Lundström sanoo. •

CloseLoop • Aalto-yliopiston, VTT:n ja Helsingin yliopiston Kuluttajakeskuksen yhteinen hanke.

• Tutkii suljettujen materiaalikiertojen teknologioita, kiertotalouden uusia liiketoimintamalleja ja kuluttajien toimintaa kiertotaloudessa.

• Projekti ajoittuu vuosille 2016–2019.

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa hanketta 3,6 miljoonalla eurolla.

Rahoituksesta lähes puolet suunnataan Aalto-yliopistolle.

• Tavoitteena on nostaa korkean jalostusarvon teknologioiden kiertotalousosaaminen yhdeksi Suomen talouden keihäänkärjistä.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 41

Tieteestä

Lohkoketjut – internetin kaltainen mullistus?

Virtuaalivaluutta bitcoin on jo osoittanut, että lohkoketjut (blockchains) toimivat.

Odotukset ovat kuitenkin paljon suuremmat – voisiko lohkoketjuihin tallentaa maailman digihistorian?

Teksti: Marjukka Puolakka Kuvitus: Ida-Maria Wikström KÄYNNISSÄ ON jatkuva kilpajuoksu.

Tuhannet louhijat eli tietokoneet ympäri maailmaa yrittävät samanaikaisesti löytää uuden tietolohkon sulkevan koodin.

Voittaja liittää ketjun päähän uuden lohkon ja kuittaa juuri syntyneet 12,5 bitcoinia virtuaalivaluuttaa. Syntyy ketju, jossa jokainen lohko sisältää kaikki edelliset bitcoin-siirrot kautta aikojen. Tietoja on mahdoton käpälöidä jälkikäteen, sillä kunkin lohkon koodi eli kryptografinen tiiviste sisällytetään seuraavaan lohkoon.

Vuonna 2008 markkinoille tulleen bitcoinin menestys on osoittanut, että lohko­ketjuteknologia oikeasti toimii. ”Tarvittu teknologia oli pääosin olemassa ainakin 2000-luvun alussa, ellei jo paljon aiemmin. Bitcoinin tuoma uusi oivallus oli tapa, jolla varmistetaan, että enemmistö tietokantaa ylläpitävistä tietokoneista hyväksyy siirtojen oikeellisuuden ja uuden lohkon sisällön”, kertoo professori Pekka Nikander.

Lohkoketjuteknologiassa (distributed ledger technology, DLT) on kyse hajautetusta ”tilikirjatietokannasta”. Kun perinteinen pankkitietokanta kertoo tilin saldon, kirjataan lohkoketjuun tiedot rahan siirroista. Kaikista siirroista on satoja tai jopa tuhansia kopioita ympäri maailmaa.

painotilassa louhinta kuluttaa joka tunti noin 750 000 dollarin arvosta sähköä. ”Tämä on aivan pähkähullua. Bitcoinin arvo on laskenut suurimman hypetyksen ajoista ja 20 000 dollarista nykyiseen noin 10 000 dollariin ja kertoo innostuksen laantumisesta.”

Bitcoinin uskotaankin olevan vasta alkua lohkoketjujen hyödyntämisessä.

Tekniikka mahdollistaa lukuisiin tietokoneisiin hajautetun tiedon varman säilymisen. Järjestelmä on käytännössä aukoton, kun on tarpeen säilöä tietoa tapahtumista ja jälkeenpäin pystyä todistamaan niiden järjestys.

Louhinta polttaa sähköä Yksi esimerkki tulevasta voisi olla Bitcoin-kilvassa kuluu laskentatehoa, maailmanlaajuinen logistiikkajärjeskun kokeilemalla ratkotaan monimutkai- telmä, jossa seurataan merikontin kulkua sia tiivistefunktioita. Niinpä louhimiseen kohti määränpäätään. kannattaa valjastaa lisää tietokoneita ”Jopa sotilastarvikkeita sisältäviä merioman voittotodennäköisyyden kasvatta- kontteja katoaa käsittämättömällä tavalla. miseksi.

Lohkoketju voisi kertoa luotettavasti kon”Kilpailu voitetaan vain polttamalla tin liikkeistä ja siitä, kuka on viimeiseksi sähköä. Viimeisimmän arvion mukaan kuitannut sen vastaanotetuksi.” bitcoinien louhinta kuluttaa sähköä Yhtä hyvin lohkoketjut voisivat auttaa saman verran kuin puolet Tanskasta, eli vaikkapa lääkeväärennösten selvittämimuutaman ydinvoimalan verran.” sessä, pilaantuneen ruokaerän syyn jälKun uusi lohko luodaan keskimäärin 10 jittämisessä tai asuntokaupan sopimusminuutin välein, niin markkinoiden tasa- ten teossa.

42 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Maailman muuttumaton historia Lohkoketjuista on povattu 1990-luvulla läpimurtonsa tehneen internetin kaltaista mullistusta. Siinä missä internet on maailmanlaajuinen tietoverkko, voisi lohkoketjuista syntyä maailmanlaajuinen historiatietokanta. ”Lohkoketjussa tiedot kerrostuvat toistensa päälle, ja globaaliin lohkoketjuun voitaisiin kirjata tuhansia tai jopa miljoonia tapahtumia sekunnissa. Historiassa aiemmin tapahtuneita tietoja ei pystyisi enää muuttamaan, sillä yksikin muutos vaatisi kaiken päälle kerrostuneen peukalointia.”

Tähän on kuitenkin vielä matkaa.

Pekka Nikanderin mukaan lohkoketjutekniikan suhteen eletään nyt hype-vaihetta, joka on verrattavissa 2000-luvun vaihteen internetbuumiin. Tuosta ajasta ovat muistona niin kömpelö tekniikka kuin into henkilökohtaisten nettisivujen väsäämiseen. ”Voi olla, että kymmenen vuoden päästä pidämme bitcoinia ihan kamalana kuplana. Sen sijaan lohkoketjuista on voinut tulla keskeinen osa kaikkea käyttämäämme tietotekniikkaa.” •

In-house

Näin koodataan soiva piirustus Teksti ja kuva: Mikko Raskinen Joukko talvilomaansa viettäviä koululaisia kokoontui yhdistämään taidetta ja tiedettä uusiin Aalto-yliopisto Junior -laboratoriotiloihin. Kurssin aikana nuoret rakensivat muun muassa soivan ­piirustuksen ja interaktiivisen julisteen. ”Parasta on ollut, kun saimme tutkia ­lyijykynä- ja tussipiirustusta mikroskoopilla”, kertoo 11-vuotias Suvi Sossa.

Elektronimikroskoopilla paljastuivat kynien alkuainekoostumukset. Soiva ­piirustus syntyi siten, että sähköjohtavalla lyijykynällä piirretty teos yhdistettiin Arduino-elektroniikka-alustaan. ”Tällä ilmiöoppimisen kurssilla lähdettiin liikkeelle kaikille tutusta asiasta – ­lyijykynästä – ja luotiin sisältöjä sekä elektroniikan että kuvataiteen puolelle”, sanoo koordinaattori Kasperi Mäki-Reinikka. Hän vastasi kurssista kollegansa Heta Närhen kanssa.

Aalto-yliopisto Junior tarjoaa peruskoululaisille ja lukiolaisille kursseja, kerhoja, teematapahtumia ja opintokäyntejä. Toiminnassa yhdistyy yliopiston osaaminen tieteen, taiteen, yrittäjyyden, johtamisen, matematiikan ja teknologian aloilta. Myös Aallon LUMAtoiminta sekä biotaiteen tutkimus- ja opetuslaboratorio Biofilia ovat nyt osa Junior-kokonaisuutta.

• junior.aalto.fi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 43

Vau!

Etsimässä ratkaisuja ruokaturvaan Aallon ja Nairobin yliopiston opiskelijat tutkivat ruoan arvoketjua maissipellolta maitolasiin.

Teksti: Outi Puukko Kuvat: Laura Silvanto NAIROBIN KILIMANIN kaupunginosassa sijaitsevassa asunnossa tuntee, että h-hetki alkaa olla käsillä. ”Aloitetaan lehmävideolla! Kuinka moni on juonut maitoa tänään aamupalalla”, kysyy muotoilun opiskelija Hilda Ruijs Aalto-yliopiston IDBM-ohjelmasta (International Design Business Management).

Huomisaamuna Aallon ja Nairobin yliopiston opiskelijatiimi aikoo esittää saman kysymyksen 120:lle ruokaturvan ammattilaiselle Nairobin innovaatioviikolla. Neljättä kertaa järjestettävässä, Slushista inspiroituneessa tapahtumassa on mukana kattava suomalaisedustus yrityksiä, järjestöjä ja yliopistotoimijoita. Vielä tämä kenraaliharjoitus, sitten Ruijs ja nairobilainen insinööriopiskelija Duncan Mageto ovat valmiita kuulemaan viimeisen palautteen asiakkaalta, Suomen luonnonvarakeskus Lukelta.

Viiteentoista minuuttiin pitäisi saada mahtumaan parhaat palat kolmen viikon yhteisestä työskentelystä.

Olohuoneen seinällä on seitsemäntoista A3-paperia täynnä värikkäitä post it -lappuja. Tiimi on tutkinut ruoan arvoketjua kaikkine osineen, ja kenttätyöosuus on vienyt opiskelijat tapaamaan pienviljelijöitä, maidontuottajia, rehun välittäjiä, ruoan katumyyjiä ja tutkijoita. ”Tapasimme kaikki nämä ihmiset ja yritimme asettua heidän kenkiinsä”, Hilda Ruijs kertoo tiimikavereista koostuvalle harjoitusyleisölle.

Piilevän myrkyn jäljillä

Luke on antanut opiskelijoille vapaat kädet hyödyntää FoodAfrica-tutkimushankkeen tuloksia: tiimin tavoitteena on löytää uusia keinoja ruoassa piilevien myrkkyjen, aflatoksiinien, selättämiseen.

Aflatoksiineja aiheuttaa homesieni, ja niitä esiintyy esimerkiksi kosteissa olosuhteissa säilytetyssä maississa. Lypsy­ karjan rehuna käytettävä pilaantunut maissi johtaa myrkylliseen maitoon. ”Aflatoksiinia ei saada pois maidosta – edes prosessointi ei vaikuta lopputulok44 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Opiskelijatiimi vierailulla Jasho Feeds -yrityksessä: Aallon opiskelija Loi Tran (vas.) ja Nairobin yliopiston opiskelija Unelker Maoga keskustelevat rehun tuotannosta.

seen. Suuri osa kaikesta maidosta, jota meillä Keniassa kulutetaan, sisältää näitä myrkkyjä. Ihmiset eivät vain tiedä tästä”, kertoo yhteiskuntatieteilijä Benjamin Atika Nairobin yliopistosta.

Tiimille on selvinnyt, että ratkaisun kannalta keskeisiä ovat maissin välittäjät, jotka myös säilövät maissia ja vaikuttavat jälleenmyyntiin. Myrkkymaissi menee kaupaksi, sillä hinta on halpa. ”Yksi paketti löytyy tuolta meidän jääkaapista”, aaltolainen yrittäjyyden maisteriopiskelija Loi Tran osoittaa keittiöön.

Usein vain suurilla tiloilla on neuvotteluvaltaa sekä mahdollisuudet testata aflatoksiineja. Pienviljelijöiden tilanne on haasteellinen, sillä kalliiden testien lisäksi koko sato on entistä epävakaamman ilmaston armoilla. Nytkin ulkona sataa kaatamalla – sadekausi on alkamassa etuajassa, kun vuosi sitten sateita ei nähty juuri lainkaan. ”Viljely on täysin riippuvaista sateista ja ihmiset riippuvaisia viljelystä. Jos olet laittanut jyvät itämään ja sateet tulevat väärään aikaan, menee koko työ uusiksi.

Maanviljelijöillä ei ole mahdollisuutta

vaikuttaa moneenkaan tekijään tässä ketjussa”, sanoo IDBM-maisteriopiskelija Maaria Tiensivu.

Tausta palvelumuotoilussa on auttanut Tiensivua jäsentämään monimutkaisiakin aiheita. ”Minulle tämä on ollut silmiä avaavaa. Kaikki mitä ikinä tiesin kasveista – että ne tarvitsevat aurinkoa ja kastelua – meni uusiksi. Kasveja ei koskaan kastella, vaan sadekausi hoitaa asian”, hän nauraa.

Uusia oivalluksia on riittänyt, sillä kymmenhenkisessä tiimissä on taustoja useilta tieteenaloilta. ”Tämä projekti on opettanut ymmärtämään toisten ajattelutapaa, mistä on hyötyä myös työelämässä. Tämä onkin muistuttanut enemmän työtä kuin opiskelua – hyvällä tavalla”, Tiensivu toteaa.

Oppimista uudella tavalla

Aallon tiimi on tehnyt projektin taustatyötä marraskuusta 2017 saakka. Nairobin opiskelijat tulivat mukaan uuden kurssin kautta helmikuussa. ”Etenkin kenttätyöskentely on ollut

Maissi on yleinen lypsykarjan rehu Keniassa.

muihin kursseihin verrattuna todella erilaista. Normaalisti opiskelemme kampuksella ja luennoilla”, kertoo ympäristötieteilijä Unelker Maoga.

Samanlainen näkemys on tietojenkäsittelytieteen lehtori Peter Okechilla, joka on tukenut opiskelijatiimiä: ”Asiat, jotka tunnemme teoriassa, ovat toteutuneet käytännössä.”

Nairobin yliopisto on yksi kolmesta itäafrikkalaisesta yliopistosta, joissa haasteisiin pohjaavaa opetusta kehitetään. PBL East Africa on Aallon, Makereren yliopiston, Dar es Salaamin yliopis-

ton ja Nairobin yliopiston yhteinen kolmivuotinen hanke, jota koordinoi Aalto Global Impact. Mukana ovat IDBM ja Creative Sustainability -maisteriohjelmat sekä Sustainable Global Technologies ja Digital Services for Sustainability -kurssit. Opiskelijoiden yhteiset projektit ovat keväisin. ”On ihmeellistä, mitä opiskelijat ovat saaneet aikaan näinkin lyhyessä ajassa.

He ovat työskennelleet hyvin itsenäisesti.

Se, että tehdään töitä asiakkaalle opettajien lisäksi, on ollut uutta ja jännittävää meille”, Peter Okech kertoo.

Vaikka Nairobin osio päättyy pian, jatkaa yhteenhitsautunut tiimi työskentelyä kotiyliopistoista käsin.

sanat Improving Food Security Through Shared Value and Innovation -seminaarissa. Nyt on Aallon ja Nairobin opiskelijoiden vuoro nousta lavalle. ”Olemme hypänneet sisään ruokaturvan arvoketjuun. Haluamme keskustella kanssanne alustavista tuloksista: aflatoksiinien testauksesta, maissin kuivatusmenetelmistä ja säilytyksestä, koulutuksesta ja tietotaidosta, läpinäkyvyydestä ja yhteisöjen tukemisesta sekä politiikasta ja sääntelystä”, Duncan Mageto ja Hilda Ruijs ehdottavat.

Yksinkertaisten vastausten sijaan haastepohjainen oppiminen antaa syvempää ymmärrystä ratkaisun aineksista. ”Oikeita vastauksia on lukemattomia.”•

Ratkaisun aineksia

• aaltoglobalimpact.org/pbl-east-africa

Suomen Kenian-suurlähettiläs Tarja Fernández ja Kenian maatalousministeri Hamadi Boga ovat lausuneet avaus-

Maissin välittäjät kuivattavat satoa auringossa, Njorossa, Nakurussa.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 45

Väitöksiä

Virtaa sähköautoiluun Jos joukkoliikennettä käyttävä Juuso Lindgren ostaisi auton, olisi se täyssähköauto.

Sähköautojen lataamista tutkinut Lindgren vuokraa päivätyönään yhteiskäyttöisiä sähköautoja. Kestävän energiankäytön edistämisessä hän uskoo joukkovoimaan.

Teksti: Marjukka Puolakka Kuva: Jaakko Kahilaniemi SÄHKÖAUTOILUA PUOLTAVAT pienet

käyttökustannukset, tehokas energiankäyttö, puhdas kaupunki-ilma ja meluton liikenne. ”Kun sähköauton hinta saadaan akkutekniikan kehittyessä laskuun, on sen ostaminen polttomoottoriauton sijaan taloudellisesti järkevää. Valintaan ei tarvita edes hippimentaliteettia”, toteaa Juuso Lindgren.

Uusia latauspisteitä avataan hyvää tahtia. Väitöstyössään Lindgren selvitti hybridisähköautojen toimintaa ja lataamista kaupunkiympäristössä. Apuna olivat erilaiset tietokonesimulaatiot.

Tyypillinen sähköautojen latauspaikka on kodin ohella työpaikan parkkiruutu.

Jos kaikki autot ladataan samanaikaisesti täydellä teholla, syntyy isoja kulutuspiikkejä. Niitä voidaan tasata esimerkiksi rajoittamalla parkkialueen kokonaislataustehoa. ”Työpaikkalatauksessa tehon jakaminen tasan kaikkien autojen kesken toimii yllättävän hyvin, vaikka osa poistuukin töistä aiemmin ja osa ajaa pidempiä työmatkoja.”

Entä sitten lataustolppien sijainti? ”Tehottominta on sijoittaa yksi tolppa parkkialueen nurkkaan niin, että se on vain yhden auton ulottuvissa. Tätäkin näkee. Tolppa kannattaa sijoittaa keskeiselle paikalle niin, että se voi palvella autoja useammassa parkkiruudussa.”

Kylmässä akun lataaminen hidastuu huomattavasti. Pakkasilla korostuu entisestään myös se, että lataaminen on 46 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

hitaampaa 80 prosentin energiatason saavuttamisen jälkeen. ”Talvella lataamista voi nopeuttaa paljon, jos autoa lämmitetään sen ulkopuolelta ja ladataan lämmitetyssä parkki­ hallissa.”

laajenee lähiaikoina muun muassa Turkuun.

Joukossa on voimaa

Väitöstyötä tehdessään Lindgren osallistui Aalto-yliopiston Energy Hackathoniin 2013. Kilpailuideana oli Taloyhtiön yhteinen sähköauto uusiutuva energia ja joukkorahoittaLindgrenin intohimo kestävään enerminen. Voitto jäi saamatta. Sen sijaan gian­käyttöön ei jää teorian tasolle. Ekoalkunsa sai Joukon Voima Oy, jonka Rent Oy:n teknisenä johtajana hän on Lindgren perusti yhdessä Jukka mukana autovuokraamossa, jonka autoKajanin ja Lauri Neuvosen kanssa. jen paikalliset hiilidioksidipäästöt ovat Vuoden 2016 energia-alan startupiksi pyöreä nolla. Täyssähköautojen tuntivalittu Joukon Voima tarjoaa alustan vuokrausta ja yhteiskäyttöpalvelua kestävää energiankäyttöä tukeville jouktarjoava EkoRent haluaa siirtää liikenkorahoitusprojekteille. nettä pois ajatuksesta, että jokaisen pitää Lainapohjaisella joukkorahoitukomistaa auto. Autot kun ovat ajossa vain sella toteutuu niin auringolla sähköisnoin viisi prosenttia ajastaan. tetty Espoon Finnoonportin toimitila”On arvioitu, että taloyhtiöissä yksi keskus kuin Helsieni-yrityksen kahvinyhteiskäyttöauto korvaa 15 omistusauporojätteitä hyödyntävä sieniviljelmä. toa. Osa taloyhtiöasiakkaistamme onkin Ruotsalaiskumppaninsa TRINEn kanssa luopunut omasta autosta ja ajaa nyt tun- Joukon Voima kerää rahoitusta muun tivuokralla sähkön voimalla.” muassa aurinkovoiman ja naisyrittäjyyEkoRentin autot saa alleen sovellukden edistämiseen Keniassa. sella, joka avaa myös ajopelin ovilukitukLindgren on vilpittömästi innostunut sen. Entä ajo-ominaisuudet? siitä, että kestävää energiankäyttöä edis”Akun nopea kuluminen voi yllättää tetään joukolla. talla pohjassa ja ilmastoinnit täysillä säh”On kaunista, että ihmiset keräävät köautolla ajavan ensikertalaisen. Maltil- voimansa, tässä tapauksessa rahansa lisella ajolla kesäolosuhteissa toimintayhteen ja toteuttavat merkityksellisiä säde on 160 ja uusimmilla autoillamme projekteja, joita ei välttämättä muuten 220 kilometriä.” syntyisi.”

Kasvuyrityksen autoilla on ajettu kolmessa vuodessa yli 15 kertaa maapalJuuso Lindgren 16.2.2018: lon ympäri ulottuva matka. Helsingissä, Charging of plug-in electric Espoossa ja Jyväskylässä toimiva yritys vehicle fleets in urban environment.

Väitöksiä

Valokuvissa sairaus on henkilökohtaista

Työkaluja kestävämpään malminetsintään

YTM MAIJA TAMMEN väitöstutkimuk­

DI TOMMI KAUPPINEN kehitti systeemi­

tekniikan alan väitöstyössään työkaluja kestävämpään ja tehokkaampaan mal­ minetsintään. Lasermittaus tekee mine­ raalitiedon hankinnasta yhä nopeampaa ja tarkempaa, mikä helpottaa päätöksen­ tekoa ja mahdollistaa kestävämmän mal­ minetsinnän. Matematiikka puolestaan auttaa yhdistämään kaivostoiminnan eri tasoja huomioimalla sekä sen taloudelli­ sen tuottavuuden että ekologisen ja sosi­ aalisen kestävyyden.

Tutkimuksen pääanti on lineaarisen ohjelmoinnin käytön kehittäminen mal­ minetsinnässä. Tulokset auttavat auto­ matisoimaan ja nopeuttamaan kairasy­ dänten mittausten käsittelyä. Työ tuotti myös matemaattisia menetelmiä geo­ logien apuvälineiksi malminetsintäpai­ koilla, mikä nopeuttaa esiintymien tun­ nistamista. Kauppinen tarkasteli niin ikään malminetsinnän kokonaiskestä­ vyyttä ja laati tämän pohjalta tehokkuus­ analyysiin perustuvan matemaattisen mallinnusvälineen, joka auttaa vähen­ tämään malminetsintään usein liittyviä haitallisia vaikutuksia.

Käytettyjä lineaarisen ohjelmoinnin menetelmiä ei ole malminetsinnässä aiemmin onnistuttu soveltamaan esite­ tyn yksinkertaisesti mutta kuitenkin luo­ tettavasti. Työn tuloksilla on myönteinen vaikutus globaalien raaka-ainemarkki­ noiden kestävyyteen. Kauppinen uskoo kehittämiensä työkalujen tulevan mal­ minetsinnän käyttöön lähivuosina.

Miikka Pirinen

rauden kokemuksesta, vaan käsittele­ vät suhdettamme sairauksiin ja kuo­ levaisuuteen yleensä. Leftover kriti­ soi syövän kulttuurista rakennetta ja alleviivaa sen tilastollista normaa­ liutta. White Rabbit Fever pyrkii osal­ taan testaamaan esteettisen ällötyk­ sen mahdollista toimivuutta osana taidekokemusta.

Maija Tammi 12.12.2017: Sick photography – Representations of sickness in art photography.

Jaakko Kahilaniemi

Tommi Kauppinen 15.12.2017: Linear programming in planning and executing the exploration phase of mining.

Maija Tammi

sen innoittajana oli sairauden esittämi­ nen valokuvataiteessa. Työssään Tammi etsii uusia tapoja käsitellä, ajatella ja tehdä taidetta aiheesta. Taiteellinen väi­ töskirja yhdistää tutkimuksen ja taide­ teosten tekemisen.

Tammi analysoi 67 sairautta käsittele­ vää valokuvateosta suhteessa antropologi Arthur Kleinmanin sairauden määri­ telmiin: sairaus (sickness), tauti (disease) ja sairauden kokemus (illness). Suurin osa teoksista keskittyi sairauden koke­ miseen ja käsitteli vakavia, henkeä uhkaavia sairauksia. Tammi yllättyi teosten yhteiskunnallisen kriittisyyden vähyydestä. Hän pohtii työssään kärsi­ myskuvien häiritsevyyttä ja ällöttävyyttä sekä väittää, että valokuvan mahdolli­ nen inhottavuus ja abjektius johtuvat kuvan läheisyydestä (proximity).

Väitöskirjan päätulokset, Tammen teokset Leftover (2014) ja White Rabbit Fever (2016), eivät pyri kertomaan sai­

—

Aalto-yliopiston väitöskirjat verkossa: aaltodoc.aalto.fi, shop.aalto.fi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 \ 47

Arjen valintoja

Jouni Juntunen, minkälainen kuluttaja olet?

Professor of Practice tietää olevansa tiedostava, mutta ei ihan ideaali kuluttaja.

Teksti: Tiiu Pohjolainen Kuva: Veera Konsti

Alasi on kestävä tuotanto ja kuluttaminen. Mitä uusi professori tuo opiskelijoille?

Olen alun perin tuotantotalouden diplomi-insinööri, mikä vaikuttaa ajatteluuni. Mutta niin koulutuksen pitääkin vaikuttaa, se on hyvä asia. Vaikka tein aikaisemmalla uralla yritysmaailmassa teknologiavetoisia juttuja, väitöskirjani tein kauppatieteistä, ja tutkimuksen ohjaaja oli Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.

Taustani on tuotekehityksessä, ja juuri siitä osaamisesta haluan ammentaa opiskelijoille. Mutta en taida asettua yhteen lokeroon, suosin monitieteistä lähestymistapaa.

Et mene lokeroon asumisessakaan, asut sekä maalla että kaupungissa.

En voi suositella kahdessa paikassa ­asumista kenellekään. Toki siinä silmät aukeavat havaitsemaan, kuinka konkreettisesti kulutusvalinnat ovat sidoksissa ympäristöön.

Opettaessani jäsennän aihetta yleensä asumisen, liikkumisen, ruoan ja muun kulutuksen kautta. Energiantuotanto liittyy niihin kaikkiin läpileikkaavalla tavalla. Helsingissä perheeni asuu pienissä neliöissä, kaukolämmön piirissä.

Olen laskenut kaupunkiasuntomme energiankulutuksen ja todennut, että asumismuotomme kuluttaa yhtä paljon kuin sataneliöinen omakotitalo. ­Toisaalta kakkosasunnossamme maa48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22 21

seudulla käytämme tuulivoimalan tuottamaa sähköä, käytössä ovat ilmalämpöpumput ja uunit, joissa poltamme puuta.

Maalla olisi mahdollisuus investoida vaikka maalämpöön. Kaupunkiasujan kädet ovat tiukemmin sidotut.

Liikutko eri tavoin kaupungissa kuin maaseudulla?

Kyllä. Kaupungissa kulkuvälineeni on useimmiten vanha naistenpyörä 70-luvulta. Kaupunkiasuja voi tehdä valintoja; kävely, julkinen liikenne ja pyöräily ovat relevantteja vaihtoehtoja autoilulle. Mutta on meidänkin taloudessamme auto, se on välttämättömyys maaseutuasujalle, kun etäisyydet kasvavat ja viimeinen bussiyhteys lähtee neljältä.

Paras hankinta aikoihin on ollut sähköpyörä. Se hommattiin lapsen kuljettamista varten, ihan mieletön peli kaupunkiliikkumiseen.

Kun kuluttaja haluaa tehdä kestäviä valintoja, mihin on helpointa vaikuttaa?

Ruokaan. Omaa ympäristöjälkeään petraa jo paljon jättämällä lihan pois. Itse luovuin lihasta yli kymmenen vuotta sitten. Syön kalaa, mutta tonnikalaan en koske. Sekin hävettää, että syön lohta.

Olisi hyvä, jos kulutuksen voisi suunnata suomalaiseen järvikalaan ja silakkaan. Tosin talouteemme ostetaan lihaa, sillä meillä on diabeetikko-kissa, jolla on ruoka­valio kuin karppaajalla.

Koska asumme osan vuodesta maalla, kasvatamme myös omaa ruokaa. Taidan olla lähinnä hyvä hanslankari, mutta olemme vaimon kanssa viljelleet porkkanaa, herneitä, yrttejä ja erilaisia salaatteja. Kun kaupunkilainen puuhailee pelloilla, havaitsee ainakin sen, miten suuren työn ruokatuotanto vaatii. Aika helpolla pääsee, kun vain kävelee kauppaan ja valitsee.

Puheessasi kaikaa pohjoinen nuotti.

Mistä se on peräisin?

Syntyjäni olen Kainuusta, Vuolijoelta, mutta en silti taida olla oikein mistään kotoisin. Lukion jälkeen kului yli kymmenen vuotta Oulussa, josta siirryin työsken­telemään Kiinaan. Komennus jäi kolmeen vuoteen, ja yksi syy oli hengitysilman huono laatu. Vaikka monet expatit jäävätkin maata kiertävälle radalle, me palasimme Suomeen.

Helsingissä aloin täydentää opintojani, suoritin avoimessa yliopistossa kestävyyteen liittyviä kursseja. Ne sytyttivät kipinän väitöstutkimukseen.

Kuulin hiljattain kansainvälisessä konferenssissa ilmaisun ”midlife career changer”. Sellainen minä taidan olla.

Ihminen muuttuu, hitaasti me kaikki muutumme. Kuluttajinakin. •

Kolumni

Rakas ilmastonmuutos,

m

inä vihaan sinua. Elämäni olisi niin helppoa ilman sinua. Arki, uranvalinta ja ihmissuhteenikin olisivat paljon helpompia, jollet huojuisi synkeän myrskypilven tavoin varjostamassa elämääni. Kun ostan ruokaa kaupasta, olet siellä. Kun aloitan uuden harrastuksen, olet siellä. Kun matkustan uusiin maihin, olet siellä. Eikä läsnäolosi aina tyydy olemaan hiljaisesti paheksuvaa: välillä naurat minulle päin naamaa tarkastellessasi säälittäviä yrityksiäni mukauttaa elämääni oikukkaaseen tahtoosi.

En muista, milloin tulit elämääni, mutta muistan kyllä miten. Sinut esiteltiin minulle epämiellyttävänä totuutena, ja otin sinut vastaan vakavana ja tarkkaavaisena.

Haluan sinun tietävän, kuinka paljon sinulla on vaikutusta jokapäiväisiin ajatuksiini ja tunteisiini. Kun kuljen ulkona, oli sää mikä tahansa, ajatukseni heijastuvat sinuun. Mietin sinua veden sataessa, auringon paistaessa, tuulen heiluttaessa puiden oksia.

Vihaan sinua, ja siitä syystä vihaan myös itseäni. Sinun takiasi tunnen häivähdyksen surua, kun katson punertavaa auringonlaskua. Vihaan sinua ja sen seurauksena muita ihmisiä, sillä en kykene pelastamaan toisia aiheuttamaltasi tuholta. Ja jälleen kerran, kaikki se viha, jonka kohdistan sinuun, kohdistuu myös itseeni.

Monille et jaksa huomauttaa lainkaan seikoista, joita vaadit minulta päivittäin. Välillä jopa toivon, että tulisit todenteolla myös Suomeen, jotta muutkin näkisivät todellisen luonteesi. Silloin en ehkä enää olisi muiden silmissä se surkea, epäolennaisuuksista ahdistuva tyhmyri, joka tahallaan tekee sekä omasta että muiden elämästä hankalaa.

En tiedä mitä sanoa. Sinä vain olet. Tiedän, että me ihmiset, itseni mukaan lukien, olemme ruokkineet sinua. Olemme antaneet sinun syntyä ja vahvistua toiveistamme huolimatta. Olet liian vahva. Ja me ihmiset liian heikkotahtoisia.

Olen turhautunut syyllisyyden tunteeseen. Olen vihainen ja voimaton. Manhattanin kokoiset jäätiköt romahtavat mereen ja vievät eheän maailmankuvani mukanaan. Lohkareiden nostattama aalto pyyhkii ylitseni suruna, jonka jälkeen on vaikea seistä. Sinä osoitat minulle maailman arvaamattomuuden.

Siksi opettelin työntämään sinut pois.

Kaikki on niin ristiriitaista, etten saa ajatuksiani pysymään koossa. Ilman fossiilisia polttoaineita en voisi nauttia tällä hetkellä tällaisesta maailmasta, jossa nyt elän. Nautin teknologiasta. Vihaan sinua. Tämä ristiriitaisuus ahdistaa. Inhoan tätä tilannetta.

Ymmärrän, että tulet olemaan elämänkumppanini, joten haluan tutustua sinuun. Opettelen rituaaleja, jotka auttavat minua hyväksymään sinut. Olen utelias saamaan selville, millaiselle elämälle kohtaaminen ja tutusta luopuminen tekee tilaa.

Sanotaan, että muutat kaiken. Mitä enemmän sinua ajattelen, sitä vahvemmin minäkin uskon niin. Olethan jo muuttanut minua. •

50 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 22

Kirjoittajat ovat Aalto-yliopiston eri alojen opiskelijoita, jotka osallistuvat Ilmastonmuutos ja minä – Ahdistaako? -keskusteluryhmään keväällä 2018. Yksi opiskelijoista kuvitti ”kirjepaperin” sulattamalla vitivalkoisen paperin päällä lunta.

TÄMÄ LEHTI KERTOO

kestävästä kehityksestä vedestä ja ruoasta

mikrokiteisestä selluloosasta

aalto.fi