Aalto University Magazine 21

A ALTO UNIVERSIT Y MAGA ZINE 21

21

TAMMIKUU 2018

Kaupunki liikkuu ihmisten ehdoilla s. 12

Tähtäimessä täydellinen talo s. 24

Onnellisuusarkkitehti

Laserkeilaus mallintaa maailmaa

Uusi materiaali varastoi lämpöä

Teema

Tämä lehti tarkastelee ihmislähtöistä rakennettua ympäristöä.

SI

12 Liikkuva kaupunki Kaupunkiliikenteen suunnittelussa asukkaiden tarpeet ajavat tekniikan ohi.

20 Kai Wartiainen

Arkkitehtuurin suorasuu suunnittelee ekologisuuden ja onnellisuuden ehdoilla.

24 Täydellinen talo

Asiantuntijat kertovat, miten tulisi rakentaa ja miten he itse haluaisivat asua.

5 6 8 10 11 12 18 20 24 30 32 34 36 39 40 42 44 46 47 48 49 50 52 54

Avauksia – Antti Ahlava Kampus – Uudenvuodenlupauksia Nyt – pieniä uutisia, isoja asioita Oho – Kristiina Mäkelä Palkitut – Erkki Oja Teema – Liikkuva kaupunki Teema – Outi Turpeinen Kuka – Kai Wartiainen Teema – Täydellinen talo Yhteistyö – EARLI Afrikassa Yhteistyö – Koulu palveluna Tieteestä – HeatStock Tieteestä – Laserkeilaus Yrittäjyys – Avanto Technologies In-house – A Grid Yrittäjyys – Valo Motion Yhteistyö – Tulevaisuuden tekstiilit Vau – Junction Vau – Heidi Karjalainen Yhteistyö – Lahjoitus tohtorikoulutukseen Kampus – Tilasäästöt Väitöksiä – Olli Sahimaa Arjen valintoja – Pia Fricker Palkitut – Oppimiskeskus

Veera Konsti

Annukka Mäkijärvi

SÄLTÖ

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 3

Aki-Pekka Sinikoski

Tekemässä

”JOS MINUN pitää vaikka korjata polkupyörä, löydän netistä opetusvideoita. Sen sijaan iso osa yliopisto-opetuksesta pohjautuu vieläkin 1 000 vuotta sitten Bolognassa kehitettyyn luentomalliin.

Olen mukana kehittämässä ratkaisua, jonka avulla opetusta saadaan tuunattua videosukupolvelle sopivaan muotoon.

Iso osa perusopetuksesta tulisi mahtua opiskelijoiden taskuun ja olla tarjolla 24/7. Näin myös opettajille jäisi enemmän aikaa ja resursseja juuri sellaisiin opetustilanteisiin, joissa kohtaamiset ja ryhmädynamiikka tukevat oppimista.”

Kalle Kataila, asiantuntija, videot ja media opetuksessa; Aalto University Magazinen valokuvaaja

”ARKENI KOOSTUU nyt niin monesta eri

työstä ja projektista, että tuntuu kuin yläpuolellani leijuisi pieniä kiviä, joista joku on aina tippumaisillaan. Aiempien sukupolvien työelämä ei varmaan ollut yhtä sirpaleista ja hektistä.

Uudenvuodenlupaukseni on tehdä ensi vuonna vähemmän töitä. Haluan kirjoittaa lopputyöni valmiiksi ja toivon voivani viettää enemmän aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Lupauksen pitäminen ei tule olemaan helppoa. Voin joutua kieltäytymään itselleni rakkaista projekteista.”

Nita Vera, valokuvataiteen opiskelija; Aalto University Magazinen graafikko

JULKAISIJA Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut PÄÄTOIMITTAJA Jaakko Salavuo TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Paula Haikarainen TÄMÄN NUMERON GRAAFINEN SUUNNITTELU Nita Vera OHJAAVA AD & KUVATOIMITTAJA Liisa Seppo, Otavamedia OMA Oy

ISTÖME

R I

4 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

R PÄ

KK

Timo Hämäläinen, Minna Hölttä, Anttoni Jaakkola, Jaakko Kahilaniemi, Jutta Kasslin, Kalle Kataila, Krista Kinnunen, Veera Konsti, Antero Kukko, Eeva Lehtinen, David Lewis, Annukka Mäkijärvi, Tiiu Pohjolainen, Matti Porre, Marjukka Puolakka, Marja Puustinen, Mikko Raskinen, Tapio Reinekoski, Kimmo Räisänen, Anu Salmi-Savilampi, Laura Siira, Aki-Pekka Sinikoski, Tapio Tuomi, Konsta Turunen, Tuomas Uusheimo, Adolfo Vera KANNEN KUVA Kalle Kataila KÄÄNNÖKSET Ned Kelly Coogan; Kirsi Varkemaa, Viestintätoimisto Paja; Lingsoft OSOITE PL 18 000, 00076 Aalto PUHELIN +358 9 470 01 VERKOSSA aalto.fi, aalto.fi/magazine SÄHKÖPOSTI magazine@aalto.fi OSOITTEENMUUTOKSET alumni@aalto.fi PAINOTYÖN TILAAJA Unigrafia Oy SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Libris Oy, 2018 PAPERI Edixion 250 g/m2 (kansi) & 120 g/m2 (sisäsivut) PAINOS 32 000 (suomenkielinen); 3 000 (englanninkielinen) ISSN 1799-9324 painettu ISSN 2323-4571 verkkojulkaisu

YM

TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT Maija Astikainen, Kimmo Brandt, Andrew Flowers, Anni Hanén, Aino Huovio,

M

ILJ

ÖMÄRK

Painotuotteet 4041 0014

T

Avauksia

on vahvuutemme NÄIN ÄSKETTÄIN Blade Runner 2049

-tieteisfantasian. Elokuva antaa ideoita siihen, mitä esineiden internet voisi kaupunkielämässä tarkoittaa: parhaimmillaan virtuaaliystäviä, puheohjattavaa ympäristöä ja marmorisia käyttöliittymiä. Pahimmillaan massatuotantoa ja etäohjattua kurinpitoa.

Sisällöstä riippumatta Blade Runnerin kaltaiset visiot korostavat sitä, että tulevaisuuden kaupungit on suunniteltava eri tavoin kuin nykyiset. Voisiko Otaniemi olla tulevaisuuden houkutteleva kaupunkiympäristö?

Aalto-yliopiston kampus Espoon Otaniemessä on vauhdikkaasti kasvava yhteistyön paikka. Se on tullut tunnetuksi tekniikasta ja insinööreistään, mutta nyt siitä on tulossa myös kauppatieteiden sekä taide- ja suunnittelualojen keskittymä. Niemeä onkin viime aikoina suunniteltu eläväksi monialaisen kulttuurin kaupunginosaksi yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Eri toiminnot ja käyttäjäryhmät on tarkoitus sekoittaa entistä enemmän keskenään.

Kampukselle halutaan elämää virkaaikojen ulkopuolellakin. Lisä- ja muutosrakentamisen tiimellyksessä pyritään samalla säilyttämään alueen kulttuurihistorialliset arvot ja jopa lisäämään luonnon monimuotoisuutta.

Yliopiston tilat ovat paitsi elin- ja työympäristö, myös osa yliopiston houkuttelevuutta ja identiteettiä. Alvar Aallon ja Pietilöiden suunnittelemat rakennukset tai Otaniemen kappeli olivat omana aikanaan avantgardistisia ja syvällisiä tulkintoja uuden ajan elämän puitteista.

Samalla tavoin kampuksen viimeisimmät osat edustavat oman aikamme omalajista suunnittelua paikkaansa sitoutuen. Kaikessa korostuu ihmisen mittakaava: luontevien pysähtymis- ja kohtaamispaikkojen sekä maantason alueiden ja tilojen kehittäminen. Palveluita ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia on tulossa lisää esimerkiksi lukuisien uusien ravintoloiden myötä.

Arkkitehtuuri ei ole pelkästään rakennusten suunnittelua. Se on myös sosiaalisen elämän kehittämistä. Se määrittelee osaltaan, millä tavalla ja millaisessa ilmapiirissä ihmiset kohtaavat. Aalto-yliopistossa tilojen käyttötavat tukevat entistä tiiviimpää työntekoa yhdessä, jakamisen kulttuuria, kohtaamisia ja monimuotoisuutta. Olemme jo pitkään suunnitelleet tiloja osallistavalla tavalla: työpajojen, opiskelijatöiden ja yhteisökeskustelujen lisäksi opiskelijoilta ja tutkijoilta kerätään toteuttamiskelpoisia kampuksen kehittämisideoita muun muassa hackathonien avulla.

Paradoksiset vastakohdat ovat Otaniemen etu ja sen elävyyden tae. Otaniemi on häilyvä ja originelli – samanaikaisesti kaupunkia ja villiä luontoa. Meiltä löytyy maanteiden maastoa ja takakujien urbaanisuutta, yhtenäistä tiiliarkkitehtuuria ja Dipolin kaltaisia kuriositeetteja.

On huipputekniikkaa ja inhimillistä elävyyttä. Kampustamme kehitetään vastakohtaisesti sekä strategiseen suunnitteluun että spontaaneihin käyttäjätarpeisiin tukeutuen. Otaniemi on yhtä aikaa voimakkaan paikallinen ja erikoinen globaali peluri. Juuri tällaiset luonteel-

Jaakko Kahilaniemi

Omalaatuisuus

taan häilyvät paikat ja vastakohtaisuudet tukevat luovaa toimintaa.

Niemellämme on potentiaalia kehittyä vuoteen 2049 mennessä Blade Runnerin teknokraattisen dystopiakaupungin vastakohdaksi – uniikiksi, yksilöllisen luovan kulttuurin ja vehreän kaupunkilaisuuden humaaniksi kaupunginosaksi.

Antti Ahlava kampuksen kehittämisestä vastaava vararehtori, arkkitehtuurin professori AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 5

Kampus

Kuvat ja teksti: Aki-Pekka Sinikoski

Otaniemi stories esittelee ihmisiä kampuksella (#otaniemistories).

Valokuvaaja kuvaa ja jututtaa vastaantulijoita. Tällä kertaa juteltiin uudenvuodenlupauksista.

Kohti uutta vu ”AALLOSSA ON niin paljon erilaista osaa-

mista, että meillä on mahdollisuus tehdä yhdessä mitä vain haluamme. Mutta samalla pitää huolehtia siitä, ettemme me opiskelijat pala loppuun jo ennen kuin siirrymme työelämään parantamaan ja muuttamaan yhteiskuntaa.

Koska teemme töitä suurella intohimolla, on erityisen tärkeää mitoittaa työt ja projektit oman jaksamisen mukaan.

Uudenvuodenlupaukseni onkin se, että ylioppilaskunta tulee vuonna 2018 edistämään erilaisin keinoin koko yhteisömme hyvinvointia yhdessä yliopiston kanssa.”

Noora Vänttinen, AYY:n hallituksen puheenjohtaja 2018

”TULIN AALTO-YLIOPISTOON vetämään suurta digitaalisen

viestinnän uudistusta. Tavoitteena on rakentaa maailman paras yliopistoportaali, joka hyödyttää koko yhteisöämme tekemällä opiskelun, työskentelyn ja kommunikoinnin täällä helpommaksi ja tehokkaammaksi.

Vuonna 2018 julkaisemme portaalista ensimmäisen version. Tämä muodostaa sitten ikään kuin kivijalan, jonka pohjalta kampuksen digitaalinen laajennus saadaan vaiheittaisen suunnitelman mukaisesti toteutettua.

On mukavaa vetää projektia, jonka myötä meidän kaikkien elämä tulee helpottumaan.”

Robert Salvén, digitaalinen viestintä 6 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

”TYÖSKENTELEN REKRYTOINNIN kehittämisessä. Voin häpeilemättä tunnustaa, että rakastan Aalto-yliopistoa ja uskon vahvasti sen arvoihin. Tehtäväni on saattaa oikeat ihmiset tietoisiksi siitä, kuinka hienoja juttuja täällä tehdään.

Yliopisto haluaa olla mahdollisimman houkutteleva työpaikka, jotta täällä kohtaavat alansa parhaat – oli kyse sitten opiskelusta, opetuksesta, tutkimuksesta tai palveluista. Siksi osa työtäni on headhuntata ihmisiä ympäri maailmaa, jotta saamme tänne mahdollisimman kovia tyyppejä.”

Jukka-Pekka Kevätsalo, HR-asiantuntija, Kauppakorkeakoulun tohtorikoulutettava

otta

”OLEN OLLUT mukana Junction­hacka­

thonissa viimeiset kolme vuotta. Siitä on muodostunut minulle paljon enem­ män kuin työpaikka. Kutsun Junctionin ja koko Startup Saunan ympärille kasva­ nutta rakasta ystäväporukkaa ja yhteisöä kotipesäkseni, eräänlaiseksi tukikohdak­ seni.

Uudenvuodenlupaukseni on kuitenkin ottaa harppaus tuntemattomaan ja jättää paikkani uudelle tekijälle. Uuden suun­ nan ja lukemattomien mahdollisuuksien edessä jännittää. Mitä alan tehdä? Missä muussa voisin olla hyvä? Minkälainen ammatti­identiteetti minulle muodostuu uudessa roolissa? Näiden kysymysten edessä tuntuu kuitenkin tosi hyvältä, että uudellekin polulle lähtiessä minulla tulee aina olemaan yhteisö tukenani.”

Anna Brchisky, Head of Marketing & Comms, Junction

”OPPIMISKESKUKSEN PERUSKORJAUS alkoi palvelu­

”KOHTAAMISIA, KESKUSTELUJA ja hyvinvointityötä.

Meille Aalto­papeille voi tulla juttelemaan uskonto­ kunnasta tai vakaumuksesta riippumatta. Emme ole täällä julistamassa vaan kuuntelemassa ja auttamassa.

Moni kokee, että meille on helpompi kertoa esimer­ kiksi opiskeluun liittyvistä ongelmista, koska tulemme ikään kuin yliopistokuvioiden ulkopuolelta. Myös arjen isot muutokset tai läheisten menetykset ovat tilanteita, jolloin ei välttämättä selviä yksin. Silloin voi soittaa tai laittaa sähköpostia niin sovitaan aika, jolloin nähdään.

Ja saa tietysti tulla käytävällä sanomaan vain moi ja jutustelemaan muuten vaan.”

Anu Morikawa, Aalto-pappi

muotoiluhankkeena, jossa kartoitimme asiakkai­ demme, erityisesti opiskelijoidemme toiveita, mieli­ piteitä ja heidän päivänsä kulkua. Aloimme yhdessä miettiä, mitä kaikkea oppimiskeskus voisi heille tarjota.

Peruskorjauksen valmistuttua opiskelijat ovat otta­ neet tilat hyvin myönteisesti vastaan ja korjaushank­ keelle myönnettiin jopa Arkkitehtuurin Finlandia ­palkinto.

Vaikka kyseessä onkin jo palkittu arkkitehtuuri­ hanke, uudenvuodenlupaukseni on, että se ei tule kos­ kaan niin valmiiksi, että lopettaisimme asiakkaidemme kuuntelemisen talon kehittämisen suhteen. Olemme jo muokanneet tiloja saamamme palautteen mukaan.”

Risto Maijala, tilavastaava, Harald Herlin -oppimiskeskus AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 7

Nyt

Kvanttitietokoneen rakentaminen alkaa —

työryhmä aloittaa skaalautuvan kvant­ titietokoneen kehittämisen Suomessa.

Tarkoitus on rakentaa ensin kvanttipro­ sessori, jota voi tulevaisuudessa skaalata eli kasvattaa suuremmaksi prosessoriksi.

Käytännön ongelmia huippunopeasti rat­ kovaa kvanttitietokonetta ei ole rakenta­ nut vielä kukaan. ”Kvanttitietokone voi ketterästi rat­ kaista äärimmäisen vaikeita ongelmia, joiden ratkaisu veisi tavallisilta koneilta yli miljardi vuotta”, Möttönen sanoo.

Teknologiateollisuuden 100­vuotis­ säätiö sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö ovat myöntäneet työryhmälle yhteensä 950 000 euron rahoituksen.

Kvanttitietokone käyttäisi lasken­ nassa hyväkseen kvanttimekaniikkaa.

Koneella pystyisi muun muassa mallin­ tamaan aivan uudella tavalla kemiallisia reaktioita ja yhdisteitä, kuten lääkeai­ neita ja lannoitteita. ”Jos kemiallisia reaktiota osattaisiin simuloida tarkasti tietokoneella, jokaista vaihtoehtoa ei tarvitsisi aina käydä läpi laboratoriossa”, Möttönen sanoo.

Yksi osoitus Aalto­yliopiston vahvasta kvanttiteknologian tutkimusosaamisesta on Suomen Akatemian rahoittama kvant­ titeknologian huippuyksikkö, joka aloitti toimintansa vuoden vaihteessa. Huippu­

Jan Goetz/Aalto-yliopisto

DOSENTTI Mikko Möttösen vetämä

yksikön ryhmänjohtajat ovat mukana Valokuva senttimetrin kokoisesta piisirusta, myös kvanttitietokoneen kehitys­ jonka päälle on rakennettu kolme erillistä työssä. Lisäksi työryhmässä on tutkijoita suprajohtavaa kvanttibittiä.

Turun yliopistosta ja VTT:stä. Lähes mil­ joonan euron rahoituksella ryhmä pystyy aloittamaan kvanttitietokoneen kehitys­ työn, muttei saattamaan sitä loppuun.

DIGITAALISEN KÄYTTÄYTYMISEN jälkiä

älypuhelimissa voidaan hyödyntää hoi­ totyön apuna, sanoo tekniikan tohtori Talayeh Aledavood. Hän tutki väitös­ työssään ihmisten käyttäytymistä ano­ nyymin puhelindatan avulla ja sai sel­ ville, että luontaisella vuorokausirytmillä on yhteys sosiaalisten verkostojen laa­ juuteen ja vilkkauteen.

Aledavood havaitsi, että yökukkujilla on selvästi laajemmat sosiaaliset verkos­ tot kuin aamuvirkuilla. Iltavirkut ovat myös aamuihmisiä keskeisempiä omissa verkostoissaan ja ovat selvästi valikoi­ vammin yhteydessä muihin myöhään valvoviin.

Nukkumisajat pääteltiin ajanjaksoista, jolloin älypuhelinta ei käytetä. Sosiaalis­ ten verkostojen laatu ja laajuus paljastu­ vat ajankohdista, jolloin soitetaan hyville ystäville, sekä niiden ihmisten määrästä, 8 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

joille lähetetään sähköposteja. Yhtä täs­ mällistä tietoa on vaikea saada esimer­ kiksi kyselytutkimuksilla, ja digitaalisten jälkien avulla voidaan tutkia jopa koko­ naisia maita.

Aledavood aikoo soveltaa tutkimus­ tuloksia mielenterveysongelmien hoi­ toon. Monia mielenterveyden ongelmia voisi hänen mukaansa ennakoida kerää­ mällä ja yhdistelemällä mobiililaitteista, sosiaalisen median käytöstä ja digitaali­ silta alustoilta saatua tietoa.

Tiedonkeruu on tarkoitus automa­ tisoida siten, että potilaita voisi auttaa hakemaan ammattiapua ennen kuin hei­ dän tilansa muuttuu vakavaksi.

Tutkimuksiin osallistuvien yksityisyys ja tietoturva ovat Aledavoodille ensiar­ voisia. ”Tiedonkeruumenetelmä on suunni­ teltu siten, ettei ihmisten yksityisyyttä

Jari Saramäki, Talayeh Aledavood

Yökukkujien sosiaaliset verkostot ovat laajempia kuin aamuvirkkujen —

Yökukkujat (siniset) ovat keskeisempiä sosiaalisissa verkostoissaan kuin aamuvirkut (oranssit). Jokainen piste kuvaa yhtä ihmistä ja viivat vuorovaikutusta (puheluita) heidän välillään.

vaaranneta. Tulevissa tutkimuksissa ja hoidossa menetelmille tehdään tiukka lääketieteellinen ja eettinen arviointi – toisin kuin kaikille niille vastaavaa tietoa kerääville puhelinsovelluksille, joita kuka tahansa voi ladata sovelluskaupoista.”

Talayeh Aledavood jatkaa tutkimusta Helsingin seudun yliopistollisessa kes­ kussairaalassa.

YK ja ESA mukaan A Gridiin —

AALTO-YLIOPISTON UUSI kasvuyrityskes-

salaisyhteiskunnan edustajat voivat ratkaista ongelmia startup-yritysten tuella.

ESAn kiihdyttämö puolestaan siivittää avaruusteknologia-alan kasvuyrittäjyyttä Suomessa. Tavoitteena on tukea 50:tä avaruusalan teknologioihin pohjautuvaa tai sitä hyödyntävää suomalaista startupia seuraavien viiden vuoden aikana. ”Aalto-yliopisto merkittävänä tutkimusyhteisönä, vahvana yrittäjyyden edistäjänä sekä toimijana monissa avaruusteknologian hankkeissa on meille luonnollinen ja arvokas kumppani”, totesi Slush-tapahtuman yhteydessä Helsingissä vieraillut ESAn pääjohtaja Jan Wörner.

Energiasektorille täysremontti — MURROSAREENA KOKOSI

Mikko Raskinen

kus A Grid saa yhteisöönsä nimekkäitä jäseniä, kun maailman ensimmäinen YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio sekä Euroopan avaruusjärjestö ESAn kiihdyttämö aloittavat toimintansa Otaniemen kampuksella.

YK:n Suomen-laboratorio keskittyy kiertotalouteen, kasvatukseen, rauhaan ja turvallisuuteen sekä terveyteen. Eri puolille maailmaa kasvavan verkoston laboratoriot fokusoituvat eri teema-alueisiin maantieteellisestä sijainnista johtuvien keskeisten tarpeiden perusteella.

Laboratoriot luovat foorumin, jolla YK:n, yksityisen sektorin, yliopistojen ja kan-

Euroopan suurin startup- ja teknologiatapahtuma Slush keräsi jälleen yli 20 000 kävijää ympäri maailmaa marraskuiseen Helsinkiin. Aalto-yhteisö oli monin tavoin mukana opiskelijavetoisessa spektaakkelissa.

yhteen 23 suomalaista asiantuntijaa yhteiskunnan eri sektoreilta pohtimaan energiajärjestelmän murrosta. Loppuraportissaan asiantuntijat ehdottavat energiasektorille täysremonttia.

Raportin mukaan Suomen on luovuttava fossiilisten polttoaineiden käytöstä nopeassa aikataulussa. Tämä onnistuu muun muassa hyödyntämällä selvästi aikaisempaa enemmän sähkön ja lämmön kysyntäjoustoa. Käyttämättömiä mahdollisuuksia on myös energian varastoinnissa ja uusiutuvan energian pientuotannon lisäämisessä sekä energiaverkkojen muuttamisessa kaksisuuntaisiksi.

Kuluttajista tulee siten aiempaa aktiivisempia toimijoita energiamarkkinoilla, mutta muutoksen tarvitaan älykästä teknologiaa ja uusia palveluja.

Suurten kaupunkien kaukolämpöverkot tulisi avata kilpailulle. Nopeana ensiaskeleena kivihiiltä polttavat kaukolämpöyhtiöt pitäisi velvoittaa hankkimaan tietty osuus hukka- tai uusiutuvaa lämpöä kolmansilta osapuolilta.

Asiantuntijat ottavat myös kantaa energiapoliittisiin keskusteluihin. Puun osalta he pitävät parhaana strategiaa, jossa siitä kehitetään ensisijaisesti korkean jalostusarvon tuotteita ja energiantuotanto on vain sivuroolissa. Lämpösektorille he ehdottavat merkittävää sähköistämistä ja liikenteessä tavoitteeksi sitä, että vuonna 2030 Suomessa on 750 000 vaihtoehtoisen käyttövoiman autoa eli 2,5 kertaa enemmän kuin Suomen virallisessa tavoitteessa.

Murrosareenan järjestivät Sitra ja Aalto-yliopisto.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 9

Oho!

No milk today,

Lehman went away…

Provosti Kristiina Mäkelä todisti perheineen mieletöntä maailmanhistoriaa.

Teksti: Paula Haikarainen Kuva: Kalle Kataila Kuvitus: Annukka Mäkijärvi läisessä yliopistossa tutkijavaihdossa Hankenilta, ja mieheni työskenteli jättimäisen amerikkalaisen investointipankin, Lehman Brothersin, palveluksessa.

Eräänä perjantai-iltana hän palasi kotiin pitkältä työmatkalta Aasiasta ja sanoi: ’veikkaan, että Lehman Brothers myydään viikonloppuna’.

Mutta tapahtui jotain ihan muuta. Nopeiden käänteiden seurauksena Lehman Brothers meni nurin. Konkurssi oli historian suurin.

Tilanne valkeni meille myöhään sunnuntaiiltana. Mies lähti maanantaiaamuna töihin, mutta sieltä käskettiin mennä kotiin päivittämään cv:tä.

Olimme historiallisen mylläkän keskipisteessä.

Mieheni näkyy esimerkiksi ikonisissa videopätkissä, joissa Lehmanin työntekijät vaeltavat yrityksen ovista ulos.

Palkkapäivä häämötti muutaman päivän päässä, mutta palkkoja ei pystyttäisi maksamaan.

Avoimia matkalaskuja oli yli 10 000 puntaa – erääntymässä miehen luottokortilta. Kaikki neljä lastamme olivat yksityiskouluissa, ja pelkkä Lontoon vuokra- ja hintataso kirvoitti kylmän hien otsalle.

Ei auttanut kuin painaa paniikkinappulaa: peruimme kaiken, minkä pystyimme. Ilmoitimme kouluihin, että sori, emme luultavasti pysty maksamaan lukukausimaksuja. Irtisanoimme kuntosalijäsenyydet ja jopa maitomiehen käynnit.

Ensimmäinen viikko oli hullunmyllyä. Sen jälkeen vyyhti alkoi purkautua, kun Lehmanin Euroopan-konkurssipesälle löytyi ostaja. Palkatkin maksettiin – kolme viikkoa myöhässä, mutta kuitenkin.

Emmekä todellakaan olleet yksin: pankilla oli ollut yli 26 000 työntekijää maailmassa, Lontoossa ei tosin muita suomalaisia kuin mieheni. Hän vaihtoi työpaikkaa vuoden 2009 vaihteessa, ja kesällä muutimme takaisin Suomeen.

Tämä – tai ylipäänsä elämänkokemuksen karttuminen – on vahvistanut uskoani siihen, että kaikesta voi selvitä. Ei kannata stressata asioista etukäteen, mutta on hyvä olla olemassa plan b, ehkä myös a- ja c-vaihtoehto.” • 10 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

lifehacker.com

”SYKSYLLÄ 2008 asuimme Lontoossa. Olin britti-

Palkitut

Professori Erkki Ojalle Nokia Säätiön palkinto Emeritusprofessori Erkki Oja on koneoppimisen, hahmontunnistuksen ja neuroverkkojen uranuurtaja.

Teksti: Tapio Reinekoski Kuva: Ari-Pekka Sinikoski SUOMALAINEN TIEDEYHTEISÖ on ollut vuosikymme­

nien ajan vahvasti mukana koneoppimisen, neuraali­ laskennan ja algoritmien kehittämisessä. ”Professori Erkki Oja on alan pioneereja ja hänen tieteelliset ansionsa ovat huomattavat. Hän on ohjan­ nut suuren joukon alan tutkijoita ja insinöörejä opin­ noissaan ja tieteellisessä työssä. Oja on oivallinen esi­ kuva tulevaisuuden jämerän tekniikan jämerille tekijöille”, kuvailee Nokia Säätiön puheenjohtaja Timo Ali-Vehmas. Hän jakoi tunnustuspalkinnon säätiön vuosijuhlassa marraskuussa.

Erkki Oja on Aalto­yliopiston emeritusprofessori ja yksi ja laajimmin siteeratuista tutkijoista maailmassa liittyen koneoppimisen menetelmiin. Hän on julkaissut runsaat 300 tieteellistä artikkelia ja hänen töihinsä on viitattu yli 46 000 kertaa.

Tutkimustyössään Oja on erityisesti keskittynyt niin kutsuttuun ohjaamattomaan koneoppimiseen, jonka avulla tietokonealgoritmi voi analysoida täysin auto­ maattisesti hyvin suuria datamassoja. Kun Oja aloitti tutkijanuransa 1970­ ja 1980­luvuilla, tekoäly oli suo­ malaisissa yrityksissä varsin tuntematonta. Toimivia menetelmiä kehitettiin lähinnä vain tutkimuslaitok­ sissa, kunnes Tekes alkoi ajaa tekoälyä järjestelmälli­ sesti yritysmaailmaan.

Erkki Oja oli 1990­luvulla mukana muun muassa Oppivat ja älykkäät järjestelmät ­teknologiaohjelmassa, jossa sovellettiin neuroverkkoja, sumeaa logiikkaa ja bayesilaista tilastollista päättelyä suurten teknologia­ yritysten ongelmiin. Oja ryhmineen on tehnyt esimer­ kiksi juuri Nokian kanssa yhteistyötä yli 20 vuotta.

Suomi vahvoilla tekoälyn tutkimuksessa Tekoälyn tutkimus ja sen hyödyntäminen ovat Erkki Ojan mukaan nyt murrosvaiheessa. Suuret teknologia­ yhtiöt investoivat erilaisiin tekoälymenetelmiin, ja kysyntä koneoppimisen, syvien neuroverkkojen ja datatieteen asiantuntijoille on valtava. ”Vasta viime aikoina Suomeen on syntynyt yrityksiä ja startupeja, jotka eivät tukeudu yliopistotutkimukseen, vaan rekrytoivat osaavia ihmisiä ja kehittävät itse omia, tekoälyyn perustuvia sovelluksiaan”, Oja huomauttaa. ”Maailma muuttuu: saamme uusia ’älykkäitä’ tuot­ teita ja palveluja, esimerkiksi automaattisen puheen­ tunnistuksen tai kielenkääntämiseen työkaluja on jo markkinoilla. Yritykset tehostavat toimintaansa esi­ merkiksi mainonnan kohdistamisessa big datan ja koneoppimisen avulla käyttämällä keräämiään valtavia tietomassoja.”

Suomessa 1970­luvulle asti ulottuva tekoälyn tutkimuksen perinne ja yritysyhteistyö vahvistuvat entisestään, kun Aalto­yliopiston ja Helsingin yliopis­ ton yhteinen Tekoälyn tutkimuskeskus aloittaa toi­ mintansa vuoden 2018 alussa. ”Tekoälytutkimuksen tila on erinomainen – se on uudessa tutkimuskeskuksessa useiden indikaat­ torien perusteella maailmanluokkaa. Suomessa tehdään Pohjoismaihin ja myös muuhun maailmaan verrattuna huomattavasti enemmän tekoälytutki­ musta suhteessa muuhun tietojenkäsittelytieteeseen”, Erkki Oja sanoo. • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 11

Teema

12 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Kohti ihmisenmukaista kaupunkiliikennett채 Liikennesuunnittelussa tulee muistaa, ett채 teknologioiden tehokkuuslupaus ei aina ole totta. Sen sijaan joukko채lyst채 voi olla apua.

Teksti: Andrew Flowers Kuvitus: Kalle Kataila

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 13

KÄVELY, PYÖRÄILY, AUTOILU J

OUKKOLIIKENNEYHTEYDET Ota-

niemen kampukselle Espooseen paranivat huimasti marraskuussa 2017, kun Aalto-yliopiston metroasema avautui. Se on yksi Länsimetron kahdeksasta asemasta, jotka tuovat uutta eloa pääkaupunkiseudun liikenneverkkoon.

Uudet asemat ovat suunnittelun ja insinöörityön taidonnäytteitä – syvälle maan ja meren alle louhittuja valtavia, valoisia tiloja. Ne tarjoavat välähdyksen Helsingin seudun liikennestrategiasta, joka perustuu tehokkuudelle, kestävälle kehitykselle ja avarakatseisuudelle. ”Monien muiden asioiden tavoin terve asenne liikkumiseen paikasta A paikkaan B alkaa kehittyä jo lapsuudessa”, sanoo Helsingin kaupungin liikenneja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen. ”Jos pystymme luomaan ympäristön, jossa lapset voivat kävellä kouluun turvallisesti ja käyttämään bussia ja metroa jo varhain, he jatkavat näitä tapoja myös aikuisina. Tästä on selviä etuja myös myöhemmin heidän omalle terveydelleen ja heidän asennoitumiseensa liikenteen aiheuttamiin saasteisiin ja ruuhkiin.”

Huomio ihmisiin ennen ajoneuvoja Reetta Putkosen kommentti heijastelee kokonaisvaltaista ja edistyksellistä näkemystä kaupunkisuunnitteluun ja kaupungissa liikkumiseen. Liikenneverkko on kaupungin elinehto, ja sen käyttäjät ovat osa laajempaa organismia, jota 14 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

täytyy tarkastella kokonaisuutena.

Julkisen liikenteen suunnittelussa on kyse paljon suuremmasta asiasta kuin nopeimman työmatkareitin löytämisestä tai viimeisimmän liikenneteknologian omaksumisesta vain siksi, että se sattuu olemaan tarjolla. Liikenneverkot tulee nähdä rakenteina, jotka vaikuttavat elämänlaatuumme, terveyteemme ja ympäröivään luontoon, sekä järjestelminä, jotka liittyvät kiinteästi niitä käyttävien kaupunkilaisten elämään. Suunnittelussa voidaan silloin asettaa ihmisten hyvinvointi yksittäisten teknologioiden ja liikennemuotojen edelle. ”On aika paljastavaa, että monien taiteilijoiden näkemyksissä tulevaisuuden kaupungeista kaikki autot liikkuvat ilman kuljettajaa eikä kuvissa juurikaan näy ihmisiä”, toteaa Putkonen. ”Kaupungit ovat kuitenkin aina ensisijaisesti ihmisiä varten, ei tiettyä liikennemuotoa tai autotyyppiä varten. Tämä helposti unohtuu, kun innostumme teknologiasta ja sen tuomista mahdollisuuksista.” ”Yksikään kaupunkisuunnittelija ei tiedä tarkasti, millaisia tulevaisuuden liikennetarpeet ovat, ja olisi virhe ajatella, että edes voisimme tietää”, sanoo Putkonen. ”Voimme kuitenkin valmistautua tulevaan ihmiskeskeisellä suunnittelulla, joka ei rajoitu mihinkään tiettyyn liikennemuotoon muiden kustannuksella.

Juuri näin teemme Helsingissä, jossa tutkimme viittä liikkumisen muotoa ja investoimme niihin kaikkiin. Ne ovat kävely, pyöräily, julkinen liikenne, autoilu ja tavarankuljetus.”

Teema

Terveys ja turvallisuus etusijalla

Monen liikennemuodon malli vaikuttaa perustellulta lähestymistavalta, etenkin kun tarkastellaan kaupunkeja, jotka ovat painottaneet yhtä mallia muiden kustannuksella. Esimerkiksi autokeskeisissä kaupungeissa – kuten Jakartassa, Istanbulissa, São Paulossa ja Los Angelesissa – asukkaat altistuvat vaarallisen suurille päästöille ja autoilijat seisovat ruuhkissa monta tuntia päivässä.

Hengitystieinfektioiden ja jopa hiukkaspäästöjen aiheuttamien syöpien lisäksi pitkät päivittäiset ajomatkat aiheuttavat muitakin henkisiä ja fyysisiä haittoja. Niitä ovat stressi, verenpaineen kohoaminen, kakkostyypin diabetes ja monet muut sairaudet.

Näiden haittojen valossa syntyy houkutus kehittää liikennettä aivan vastakkaiseen suuntaan ja panostaa täysillä terveellisempiin liikkumisen muotoihin, kuten pyöräilyyn. Liiallinen pyöräilykeskeisyys voi kuitenkin johtaa myös

ongelmiin. Tästä on kokemusta Alankomaissa, jossa pyöräilijöiden suuri määrä sekä puutteellinen pyörä- ja kävelyteiden erottaminen ovat johtaneet hankaluuksiin. Pyöräilijät ovat osallisina erittäin suuressa osassa jalankulkijoille sattuneita onnettomuuksia. Pyöräilyä on siis painotettu liikaa suhteessa jalankulkuun.

Tila on rajallista

Jos kaupunkisuunnittelussa ei ole tasapainoista otetta julkiseen liikenteeseen, on houkuttelevaa ajatella, että uudet teknologiat – kuten itseohjautuvat autot – ovat vastaus ruuhka- ja saasteongelmiin. Robottiautojen usein mainittuja etuja ovat päästöttömyys, kyky jatkuvasti laskea nopeimmat reitit kohteisiin, mahdollisuus ajaa lähellä toisiaan liikennevirtojen nopeuttamiseksi ja parkkipaikkojen tarpeen katoaminen keskustoista.

Tulevaisuudessa saatammekin päästä

nauttimaan monista näistä eduista.

Mutta ne eivät silti ratkaise yhtä kaupunkisuunnittelun suurimmista rajoituksista: tilan rajallisuutta. Tämä rajoite on liikennesuunnittelun tutkijoiden suurimpia huolenaiheita.

Professori Claudio Roncoli Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulusta varoittaa laajalle levinneestä uskosta siihen, että uudet liikennevälinekeskeiset ratkaisut olisivat automaattisesti ihmelääke ruuhkaisten kaupunkien ongelmiin. ”Vallalla näyttää olevan sellainen käsitys, että kun vain laitamme robottiautot liikenteeseen, kaikki toimii sujuvasti”, sanoo Roncoli. ”Näin ei suinkaan välttämättä tapahdu.

Tutkimuksemme ovat osoittaneet, että nyt nähtävissä oleva teknologian kehityskulku voi suorastaan pahentaa ruuhkautumista.”

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 15

Roncoli toteaa, että monet uudet ja tulevat liikenneratkaisut – esimerkiksi sovellukset kyytien tai auton jakamiseen sekä tilattavien robottiautojen konsepti – on kehitetty tietotekniikka-alalla, jossa keskeiset huolenaiheet ovat kaistanleveys ja tietoliikenneyhteydet. Nämä haasteet on helppo ratkaista lisäämällä verkon kapasiteettia sekä teknologian kehityksellä 5g-aikakauteen. Fyysisen tilan rajallisuutta ei voi ratkaista samalla tavoin. ”Kaikki sujuu, kun uusilla liikkumiseen liittyvillä palveluilla on suhteellisen vähän käyttäjiä. Kaikilla alueilla on kuitenkin aina rakenteellisia rajoituksia sille, minkä verran ajoneuvoja siellä mahtuu tehokkaasti liikkumaan. Joten miten nämä ratkaisut skaalautuvat?” kysyy Roncoli. ”Mitä tapahtuu, kun kaikki haluavat samaa palvelua samaan aikaa? Autoja ei ole rajattomasti. Eikä myöskään tilaa.”

Joukkoälyä hyödyntämään

Entä miten löytää kestävä tapa edetä?

Kuinka voisimme vastata yleismaailmallisiin haasteisiin lankeamatta uskomaan, että teknologia olisi automaattisesti pelastuksemme?

Claudio Roncolin kollega, liikennesuunnittelija ja professori Milos Mladenovic haastaa kaupunkisuunnittelijat – myös itsensä – kiinnittämään enemmän huomiota yksittäisten ihmisten tekemiin valintoihin. Tutkimaan heidän tulevaisuudenkuviaan, kokemuksiaan ja tarpeitaan sen sijaan, että käytettäisiin kaikille yhtä ja samaa 16 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

lähestymistapaa liikenteeseen liittyvissä valinnoissa. ”Perinteinen insinöörityö ja liikennesuunnittelu seuraavat utilitaristista ajattelutapaa. Siinä suunnittelun tähtäimenä on kaupungin etujen summan maksimoiminen, kun siitä on vähennetty ratkaisun rasitteiden summa”, sanoo Mladenovic. ”Tämä on toisinaan hyödyllinen ajattelutapa, esimerkiksi silloin, kun puhutaan kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärän vähentämisestä. Siinä ei kuitenkaan oteta huomioon, että edut ja haitat eivät jakaudu tasaisesti. Kun pohdimme yhteistä hyvää, emme saa unohtaa yksilön kokemusta.” ”Loppujen lopuksi suunnitteluprosessimme ovat edelleen hyvin keskusjohtoisia”, sanoo Mladenovic. ”Emme ole riittävästi hyödyntäneet kansalaisten tietoja ja näkemyksiä tulevaisuudesta tai perustaneet toimintatapoja, joiden avulla voimme tuottaa vaihtoehtoisia ja toivottavia visioita.

Emme hyödynnä tarpeeksi joukon viisautta.”

Mladenovic sanoo, että Helsinki on osallistavan suunnittelun edelläkävijöitä. Kansalaisten palaute huomioidaan kaupungin suunnitteluprosesseissa. Hän kuitenkin toteaa, että nimenomaan liikenneteknologioiden suunnitteluun ihmisiä on harvoin otettu mukaan missään päin maailmaa. ”Teknologia antaa meille mahdollisuuksia, mutta meidän täytyy silti kyetä kuvittelemaan nuo mahdollisuudet.

Silloin voimme välttyä siltä, että vain kopioisimme muualta sellaisia ratkaisuja, jotka eivät ehkä ole parhaita omaan ympäristöömme.”

Teema

Myös pyöräilyyn panostetaan. Helsingin kaupungin budjetti ympärivuotiseen pyöräteiden kunnossapitoon ja pyöräOn helppo kuvitella, että Mladenovicin visio osallistavasta päätöksenteosta voisi parkkien rakentamiseen kaksinkertaiskehittyä tulevina vuosina juuri Helsingin tuu nykyisestä 10 miljoonasta eurosta. seudulla, jossa on tehokas julkisen liiken- Tällä hetkellä 10 prosenttia kaikista Helteen järjestelmä ja jossa kaupunki jatsingissä tehdyistä matkoista tehdään kaa monimuotoisen liikennestrategiansa pyörällä. Tämä on jo merkittävä määrä rakentamista. verrattuna moniin muihin eurooppalaiKeskeistä pääkaupunkiseudulla on siin kaupunkeihin. Etenkin, kun otetaan kasvava investointi raideliikenteeseen. huomioon se, että suotuisa pyöräilysää Viiden uuden metroaseman rakentamivallitsee enintään yhdeksän kuukautta nen on jo hyvässä vauhdissa, ja raitiovuodesta. Kaupungilla on kuitenkin kunliikenteen nopeutta pyritään lisäämään nianhimoiset tavoitteet pyöräilyn lisääkeskustassa. miseksi. Niiden mukaan vuonna 2020

Lisää investointeja, kunnianhimoisia tavoitteita

pyörällä tehdään 15 prosenttia kaikista matkoista, ja osuus nousee 20 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. ”Julkisen sektorin tärkein tehtävä on kehittää kaupunkia, jossa ei tarvitse käyttää autoa, jos ei halua tai jos ei sellaista omista”, sanoo Reetta Putkonen. ”Tämä on yksi tärkeimmistä suunnitteluamme ohjaavista periaatteista, ja sellaisena se pysyy myös tulevina vuosina.”•

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 17

Teema

Radikaali sadasosa Prosenttitaide tuo kampukselle hyvinvointia, matkailijoita ja uusia ajatuksia, sanoo taidekoordinaattori Outi Turpeinen.

Teksti: Minna Hölttä Kuva: Jaakko Kahilaniemi

S

uuri juhlaportaikko on nykytaiteelle haastava tila: seinäpintaa on vähän, puuta paljon ja luonto tulee sisään kattoon asti ulottuvista ikkunoista. Ehkä siksi Color Space–Color Lensing Blind tuntuu ensivilkaisulla olevan oudossa paikassa. Se on värikäs ja tehty akryylistä, eli samasta materiaalista, jota käytetään paljon esimerkiksi valomainoksissa.

Porrastasanteella seisova taidekoordinaattori Outi Turpeinen kertoo teoksen olevan Hans-Christian Bergin käsialaa. ”Tämä tila kaipasi jotain suurta ja voimakasta, selvää kontrastia.”

Bergin työ on ensimmäisiä Aalto-yliopiston prosenttiperiaatteella tekemistä taidehankinnoista. Prosenttiperiaate on maailmallakin suosittu rahoitusmalli, jossa noin prosentti rakennushankkeen budjetista käytetään taiteeseen. Se on myös osa Suomen hallituksen kärkihanketta, jolla halutaan tuoda taide osaksi mahdollisimman monen suomalaisen arkea. Aalto on ensimmäinen – ja toistaiseksi ainoa – maamme yliopistoista, joka on sitoutunut noudattamaan periaatetta kaikissa rakennushankkeissaan uudisrakennuksista korjausrakentamiseen.

Päätöksen prosenttiperiaatteeseen sitoutumisesta teki viime kesänä Aallon tuolloinen rehtori Tuula Teeri, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanin, vararehtori Anna Valtosen aloitteesta.

18 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Yliopiston uudeksi päärakennukseksi remontoitu Dipoli oli pilottikohteeksi luonnollinen valinta. Outi Turpeinen etsi sinne sopivia, kiinnostavia taiteilijoita Valtosen kanssa. Kaikki teokset ovat Aallosta valmistuneilta, urallaan jo menestyneiltä tekijöiltä.

Kolme suurinta teosta on tehty varta vasten Dipoliin. Berg hyödynsi työssään akryyliä, Renata Jakowleff teki kimaltavan Blue-teoksen lasista, ja Inni Pärnänen taivutti Keto-teoksen kukat vanerista. ”Minusta oli tärkeää saada tänne kaiken digitaalisuuden vastapainoksi materiaalin tuntua”, Turpeinen sanoo.

Hyvän maun haastajat

Bergin akryyliteoksen pinkkiä ja oranssia, keltaista ja vihreää, sinistä ja violettia hehkuvat viivat toistavat ikkunanpuitteiden ja suurten mäntyjen pystysuoria linjoja. Turpeinen kertoo taiteilijan poimineen kirkkaat väritkin Suomen luonnosta. ”Hans-Christian asuu maaseudulla ja työskentelee paljon juuri värin ja valon kanssa. Hän, kuten muutkin taiteilijat, inspiroitui valtavasti Dipolin arkkitehtuurista ja sen Radical Nature -taidekonseptista.”

Taidekonsepti on kuin kokoelman teoksia yhdistävä punainen lanka.

Turpeinen aloitti konseptin etsimisen Arkkitehtuurimuseosta, jossa hän uppoutui Dipolin historiaan. Raili ja Reima Pietilän suunnittelema raken­ nus valmistui TKK:n ylioppilaskunta­ taloksi 1966 ja herätti ihastuksen lisäksi myös ärhäkkää arvostelua.

Ajan ihannearkkitehtuuri oli pelkis­ tettyä, mustavalkoista ja virtaviivaista.

Myös betonibrutalismi eli kultakauttaan.

Pietilöiden luomus edusti sen sijaan orgaanista arkkitehtuuria, joka hyödynsi luonnon muotoja, värejä ja rakenteellisia ratkaisuja. Dipolin ulkoseinistä ei löydy suoria kulmia ja samankokoisia ikkunoi­ takin on vain kaksi. Isot graniittilohka­ reet ankkuroivat sen osaksi ympäröivää maastoa.

Turpeinen kertoo Pietilöiden halun­ neen Dipolilla haastaa käsityksen hyvästä mausta. ”Luonto ja radikaali, ne molemmat ovat täällä hirveän vahvasti läsnä. Radi­ cal Nature kertoo myös luontosuhteen tärkeydestä ja siitä, miten radikaali asia luonnon tulevaisuus on meidän kaikkien kannalta.”

Suurten, paikkakohtaisten taide­ teosten lisäksi Dipolissa on yli 25 valo­

kuvateosta. Niiden etsimiseen Tur­ peinen sai apua professori Timothy Personsilta ja lehtori Marko Karolta.

Päätökset taidevalinnoista teki kolmi­ henkinen työryhmä, johon kuului Anna Valtosen lisäksi Ateneumin taidemu­ seon johtaja ja Aallon hallituksen edus­ taja Susanna Pettersson sekä rehtori Tuula Teeri.

Dipoliin haluttiin töitä, jotka rohkai­ sevat opiskelijoita, työntekijöitä ja vie­ raita uusiin ajatuksiin ja keksintöihin.

Turpeinen on ylpeä tehdyistä valinnoista – vaikkeivat ne ehkä kaikkia ihastuttai­ sikaan. ”Julkinen taide lisää tutkitusti hyvin­ vointia, mutta se voi myös herättää monenlaisia tunteita, ärsyttääkin.

Minusta on aina hyvä, jos taide antaa ajateltavaa.”

Kunnolla paukkuja

Julkisen taiteeseen törmää Otanie­ messä pian joka puolella, sillä kampuk­ sella rakennetaan isosti ja vauhdilla.

Turpeinen työskentelee jo täyttä vauh­ tia kesällä valmistuvan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre­raken­ nuksen sekä vuonna 2019 valmistuvan

Kauppakorkeakoulun uudisrakennuk­ sen parissa. Kumpikin saa oman taide­ konseptinsa, joka huomioi rakennuksen arkkitehtuurin ja käyttötarkoituksen.

Punatiiltä ja lasia yhdistävään Väreeseen tulee paitsi yliopiston tai­ teellinen toiminta ja opetus, myös metrokeskus A Bloc kauppoineen ja ravintoloineen. Vieressä olevan metro­ aseman kautta kulkee joka päivä noin 12 000 matkustajaa. ”Rakennukset ovat jännittäviä, mutta taiteen kannalta haastavia. Pysyvän, paikkakohtaisen taiteen pitää kuitenkin kestää niin sisällöllisesti kuin teknisesti vuosikymmenien ajan.”

Outi Turpeinen uskoo, että hyvinvoin­ nin ja uusien ideoiden lisäksi satsaus tuo kampukselle myös lisää matkaili­ joita. Maailmalta löytyy paljon taideteok­ sia, joista on tullut suosittuja vierailu­ kohteita. Rakennusten lisäksi Turpeinen haluaisi nähdä taidetta myös Otaniemen huikeilla ulkoalueilla. ”Täytyy muistaa, ettei Otaniemeä enää kehitetä vain aaltolaisia, vaan yhä enemmän vaikka koululaisia ja yrityksiä varten. Tulevaisuuden visioissa täällä on ihmisiä vauvoista vanhuksiin.” •

Satsaa yhteen ja huikeaan

1

2

3

4

Kun suunnittelet julkisia taidehankintoja, perehdy ensin rakennuksen arkkitehtuuriin ja historiaan.

Mieti, mitä haluat töillä kertoa. Esimerkiksi Aallossa taideteokset liittyvät vahvasti yliopiston visioihin ja strategiaan.

Pohdi teoksen elinkaarta. Poliittisesti kantaaottava teos voi olla nyt ajankohtainen – muttei ehkä enää viiden vuoden kuluttua.

Ole kriittinen ja rohkea.

Julkisuus ei ole tae taideteoksen laadusta – vaikka laatukin voi olla makuasia.

Uskalla satsata monen pienen työn sijaan yhteen ja huikeaan.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 19

Kuka

20 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Onnellisuusarkkitehti Ruotsissa vaikuttava suomalainen arkkitehti Kai Wartiainen tunnetaan paitsi ekologisena suunnittelijana myös radikaalina ajattelijana.

Teksti: Krista Kinnunen Kuvat: Maija Astikainen

A

RKKITEHDIKSI VUONNA 1981

Teknillisestä korkeakoulusta valmistunut Kai Wartiainen on luonut uraa Ruotsissa ja maailmalla 1990-luvulta lähtien. Hän on nykyään osakkaana suomalais-ruotsalaisessa yritysryppäässä ja työskentelee Tukholmasta käsin.

Wartiainen haluaa ravistella kaupunkisuunnittelua ja ympäristöajattelua.

Ympäristöasioista Wartiainen kiinnostui 1970-luvulla, jolloin kansainvälinen keskustelufoorumi Rooman klubi julkisti Kasvun rajat -raporttinsa. Se oli vakava varoitus ihmiskunnalle, että ympäristöongelmiin on puututtava.

Koko Wartiaisen ura pohjautuu vahvaan ekologiseen ajatteluun. Ekologisuus nähdään hänen mukaansa kuitenkin liian usein utopistisena ja tylsänä, vaikka sen pitäisi olla houkuttelevaa.

Ekologisuus ja onnellisuus ensisijaisia 1990-luvun lopulla Kai Wartiainen johti tutkimusta, jossa määriteltiin ekologista kriteeristöä Suomen ensimmäiselle ekokylälle Eko-Viikille. Työryhmä kehitti PIMWAG-kriteerit, jotka mittaavat rakennuksen ekologisuutta saastumisen,

luonnonvarojen riittävyyden, terveellisyyden, luonnon monimuotoisuuden ja ravinnon näkökulmasta.

Wartiainen on kehittänyt myös ”kolmen logiikan metodin”, jonka mukaan kaupunkia on kehitettävä samanaikaisesti ekologisesta, sosiaalisesta ja teknisestä näkökulmasta. Hänelle onnellisuus, turvallisuus ja luonnon itseorganisoituva uudistuminen ovat suunnittelun keskeiset tekijät.

Kaupunkisuunnittelun professorina Tukholman Kungliga Tekniska Högskolanissa 1997–2006 Wartiainen tutki opiskelijoiden kanssa useita alueita siitä lähtökohdasta, mikä olisi alueen ihanneluonto, jossa maksimoidaan ekohyödyt.

Sen jälkeen ideaali murskattiin muokkaamalla kokonaisuutta teknisten ja sosiaalisten tavoitteiden näkökulmasta.

Esimerkkiasiakkaiksi annettiin muun muassa rakennusyrityksiä, joiden tavoitteena oli maksimoida rakentamisen kannattavuus. Lopputulos oli aina ekologisesti parempi kuin lähtökohta.

Opiskelijatöissä myös purettiin kaikki Tukholman kerrostalolähiöt. Kun rakennuskanta muutettiin maantasoasumiseksi, maata säästyi hämmästyttävän paljon.

Lisäksi Wartiainen on ollut mukana mittavassa hankkeessa, jossa koko Jällivaaran kaupunki Ruotsissa piti siirtää kaivoksen tieltä. Uuden kaupungin suunnitteluvaiheessa selvitettiin asukkaiden toiveita. Poliitikot kauhistuivat, kun heille valkeni, että on tehtävä jotain radikaalia, jotta tulevat sukupolvet saataisiin houkuteltua muuttamaan takaisin Jällivaaraan. Pelkkä päiväkotien rakentaminen ei riittäisi. Yhtäkkiä oikeistolla ja vasemmistolla oli yhteinen intressi: kuinka torjua eläkkeelle jäävien muuttoaalto lastenlasten perässä.

Kai Wartiaisen mielestä kaupunkisuunnittelussa keskustelu pitäisikin aloittaa liikennemäärien tai muiden teknisten näkökulmien sijaan onnellisuudesta.

Elävä kaupunki

Helsingin kaupunkisuunnittelua Wartiainen on kritisoinut lähes koko uransa. Mitä siis pitäisi tehdä toisin? ”Kaikki pitäisi muuttaa. Ihmisethän haluavat oman pihan tai vaihtoehtoisesti asua keskustassa. Mutta koska näiden välimuoto on halvin, lähiörakentaminen jyrää unelmat ja ekologisesti kestävät ratkaisut.”

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 21

Kai Wartiaisen suunnittelema yrityspuisto High Tech Center Helsingin Ruoholahdessa muodostuu viidestä rakennuksesta, jotka on nimetty löytöretkeilijöiden laivojen mukaan.

Wartiainen arvostelee kaupunki­ suunnittelun vääränlaisia normeja ja korostaa ympäristön ainutlaatuisuuden kehittämistä. ”Normit ovat eksyttävä viidakko ja kertovat laiskuudesta – ei haluta tutkia, millainen yhteiskunta oikeasti on. Kaikki normit ovat jo syntyessään auttamat­ toman vanhentuneita, sillä ne on luotu katsomalla taaksepäin”, Wartiainen puuskahtaa.

Hänen mukaansa kaupunkisuunnittelu nykymuodossaan tuottaa tarkoituksel­ lisesti asuntopulaa ja maksimoi ruman lopputuloksen. Kaupungin luonnollinen, historiallinen kerrostuneisuus ja oma­ laatuisuus on hukattu. Kokonaisuutta ei nähdä päätöksiä tehtäessä, ja sattu­ manvaraisia ideaalipaloja yhdistämällä syntyy epäkelpo kokonaisuus. ”Pitäisi aloittaa keskustasta, jota laajennetaan ulospäin, eikä toisinpäin.

Nyt lähdetään bulevardisoimaan sisään­ tuloteitä kaupungin reunoilta käsin, mikä on nurinkurista ja johtaa aivan päinvas­ taiseen tulokseen kuin mitä halutaan”, Wartiainen parahtaa.

Ydinkysymys hänen mielestään on, miten keskusta elävöitetään houkuttele­ vaksi. ”Eihän Helsinkiin saada EU:n viras­ tojakaan, kun tarjolla ei ole riittävästi ravintoloita ja muuta urbaania kivaa, mitä ihmiset keskustalta haluavat.”

22 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Tinkimätön edelläkävijä

Aina Kai Wartiainen ei koe voineensa yhdistää ekologista ajatteluaan käytän­ nön työskentelyyn. Toisinaan tinkimä­ tön ympäristöajattelu on myös ehkäissyt kiinnostavien työtilausten virtaa.

Monesti hänen laskelmiaan rakennus­ ten ideaalista energiankulutuksesta on pidetty radikaaleina, tarpeettomina tai mahdottomina toteuttaa. Ilman suurem­ paa sarkasmia Wartiainen toteaa, että nykyiset rakennusten energiankulutus­ lukemat vastaavat hänen jo aikoinaan linjaamiaan arvoja. Nyt haasteet ovat vain siirtyneet pari pykälää edemmäksi. ”Voitin suunnittelukilpailun Norr­ köpingissä 1986–87, mutta meni 30 vuotta ennen kuin sain toteuttaa sinne ensimmäisen työni. Sanoivat aikoinaan, että olen oikein hauska ihminen, mutta selvästi hullu”, hän naurahtaa.

Kun rakennussuunnitelmat Norr­ köpingissä aktivoituivat uudelleen vuonna 2013, Wartiainen osallistui jäl­ leen suunnittelukilpailuun. Haasteena oli säilyttää vanha teollisuusmiljöö ja hyödyntää rakennuskohteena myös alueen keskellä virtaavaa jokea.

Wartiainen kumppaneineen voitti kilpailun. Katscha­asuinrakennus toi vuonna 2016 myös kiinteistö­ alan suurimman huomionosoituksen maailmassa, MIPIM­palkinnon, sekä Ruotsin arkkitehtipalkinnon.

Alueelle on Wartiaisen mielestä luo­ tava oma henki: sellainen ympäristö, jota ihmiset haluavat tulla katsomaan. Hän viittaa katoliseen Eurooppaan, missä tietynlainen kaaos on sen vetovoima.

Esimerkkinä hän mainitsee Venetsian, jonka vetovoima perustuu siihen, että se on jotain aivan muuta kuin mitä ihmisten oma ympäristö kotona on. ”Puhdas rationaalinen suunnittelu tuottaa pelkkää roskaa. Suunnittelun keskeisen osan on oltava aina innostavan irrationaalinen.” •

_ • Kai Wartiainen (s. 1953) on suomalainen arkkitehti ja professori.

• Hänen töitään ovat esimerkiksi Helsingin Ruoholahden High Tech Center ja Kauniaisten kauppakeskus Grani.

• Toimi kaupunkisuunnittelun professorina Kungliga Tekniska Högskolanissa Tukholmassa 1997–2006.

• Perusti vuonna 2000 vaimonsa, arkkitehti Ingrid Reppenin kanssa Tukholmassa suunnittelutoimiston, jonka nimeksi tuli 2011 arkitektur + development.

• Voittanut useita kansainvälisiä palkintoja.

Kuka

Teema

Täydellinen talo Hybridirakenteita, älyä ja aurinkosähköä. Puuta, turvaa ja luonnonvaloa. Kahdeksan asiantuntijaamme kertoo, miten tulevaisuudessa voisi rakentaa – ja miten he itse haluaisivat asua.

Teksti: Minna Hölttä Kuvitus: Annukka Mäkijärvi

YMPÄRISTÖAJATTELU AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 23

24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Kuka

Teema

Täydellinen talo Hybridirakenteita, älyä ja aurinkosähköä. Puuta, turvaa ja luonnonvaloa. Kahdeksan asiantuntijaamme kertoo, miten tulevaisuudessa voisi rakentaa – ja miten he itse haluaisivat asua.

Teksti: Minna Hölttä Kuvitus: Annukka Mäkijärvi

YMPÄRISTÖAJATTELU AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 23

24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Teema

LUONNONVALON, SOPIVAN LÄMMÖN JA RAITTIIN ILMAN PITÄISI OLLA ITSESTÄÄNSELVYYKSIÄ Turvan tunnetta ja luonnonvaloa

Avoin ja mukautuva ”TYÖNI PAINOTTUU asumisen perustutkimukseen ja asuntosuunnitteluun. Niissä

on keskeistä ihmisten mieltymysten kartoittaminen. Johtamassani townhousetutkimushankeessa selvitettiin muun muassa kaupunkipientalojen soveltumista Suomeen ja suomalaisten toiveisiin. Kaupungistuminen on vahva trendi, johon perinteinen suomalainen omakotitalounelma ei oikein istu, ja siksi tarvitaan uudenlaisia vaihtoehtoja. Eri alojen osaajat kehittivät Suomen oloihin sopivan townhousen peruskonseptia, jota voisi hyödyntää tyyppitalojen suunnittelussa ja näin vauhdittaa kaupunkipientalojen rakentamista.

Asuntojen joustavuus on tärkeää – muuten meillä voi jokin päivä olla käsissä valtava kiinteistömassa, jota ei voida hyödyntää. Joustavuuttakin voidaan lisätä huomioimalla asukkaiden toiveet paremmin jo suunnitteluvaiheessa.

Minulle täydellinen talo olisi suhteellisen avoin, eri elämäntilanteisiin mukautuva ja ekologisesti järkevä. Ekologisuutta ei ole miniasuntoihin ahtautuminen vaan vaikka se, että uuden teknologian avulla lämmitys toteutetaan fiksusti ja talo suunnitellaan niin, että luonnonvalo hyödynnetään tehokkaasti. Luonnon läheisyys ei tarkoita maalle muuttamista – kasvillisuutta ja pehmeitä pintoja voidaan tuoda urbaaneihinkin ympäristöihin kaupunkirakennetta kehittämällä. ” Hannu Huttunen, professori, arkkitehtuurin laitos

Puhdasta energiaa vuoden ympäri

”OPETAN ARKKITEHTUURIN perusteita ja teoriaa.

Minulla on lisäksi oma arkkitehtitoimisto sekä yhteinen toimisto Saija Hollménin ja Helena Sandmanin kanssa. Kymmenen vuotta sitten perustimme kolmisin Ukumbi-järjestön. Se tarjoaa arkkitehtipalveluja väestöryhmille, joilla ei ole varaa palkata arkkitehtia, erityisesti kehitysmaissa.

Arkkitehtuuri tekee aikamme arvoista ja ihanteista rakennettua todellisuutta. Tavoitteeni on opiskelijoiden kanssa tutkia, miten tuo todellisuus voidaan näyttää mahdollisimman arvokkaalla ja kestävällä tavalla. Nykyiset rakennusmääräykset energiatehokkuusvaatimuksineen ovat synnyttäneet tilanteen, jossa ihmisille rakennetaan terveyttä uhmaavia taloja. Samalla puramme 50 vuotta sitten rakennettua muka korjauskelvottomana, vaikka juuri historia ja kerroksellisuus tekevät ympäristöstämme miellyttävän ja kiinnostavan.

Maailmassa on valitettavan paljon arkkitehtuuria, joka saa ihmisen kokemaan itsensä pieneksi ja yksinäiseksi.

Täydellisen talon arkkitehtuuri luo sen sijaan tunteen siitä, että olet arvokas ja turvassa. Luonnonvalon, sopivan lämmön ja raittiin ilman pitäisi olla itsestäänselvyyksiä – vaikka pimeydellekin on paikkansa sopivina annoksina.

Uusien synteettisten materiaalien suosimisessa mennään helposti liian pitkälle, sillä ihmiset kaipaavat kauniisti vanhenevia ja tuoksuvia materiaaleja, jotka herättävät tunteita ja muistoja. Maut ja tuoksut säilyvät muistoissamme pisimpään, ja moni aistii niitä huomaamattaan.

Omasta lapsuudestani muistan kirkkaasti esimerkiksi vanhan puun suolaisen maun.”

Jenni Reuter, professori, arkkitehtuurin laitos

Hiljainen ja piuhat valmiina ”ALANI ON akustiikka ja erityisesti huoneakustiikka.

”TYÖTÄNI ON vauhdittaa puhtaiden teknologioiden ja palvelujen pääsyä markkinoille. Jotta kunnat ja yritykset saadaan satsaamaan uusiutuvaan energiaan, sen pitää olla järkevällä aikavälillä kannattavaa. Aurinkopaneelien kannattavuuden voi arvioida esimerkiksi kehittämällämme laskurilla, jolla on helppo nähdä investoinnin korkotuotto ja takaisinmaksuaika.

Olimme edistämässä sähköveron muutosta ja muita toimenpiteitä, joiden ansiosta aurinkosähkö lähti Suomessakin kasvuun. Kehitys on ollut vauhdikasta, asennettu kapasiteetti on tuplaantunut jo kolme vuotta peräkkäin. Järjestimme myös energiamurrosareenan, joka tuotti päättäjille ehdotuksia sektorin täysremontiksi.

Täydellinen taloni rakennettaisiin pääosin puusta ja muista hengittävistä materiaaleista, ja se toimisi vuoden ympäri vain puhtailla energialähteillä. Talossa olisi aurinkosähköpaneelit, aurinkolämpökeräimet ja kysyntäjoustoautomaatio. Sen lisäksi talo olisi kytketty lämpö- ja jäähdytysverkkojen kautta naapurikorttelien muodostaman osuuskunnan isoon lämpöpumppuun ja sen yhteydessä olevaan muutaman kilometrin syvyiseen lämpökaivoon. Lämpökaivo toimisi kausivarastona, johon kesällä talletettaisiin ylimääräistä lämpöä talvea varten. Olisin osakkaana myös läheisellä merenrannalla sijaitsevassa tuulivoimapuistossa.

Ja luonnollisesti pihassa olisi sähköauto, jonka akut latautuisivat aurinkosähköllä tai tuulivoimalla.”

Olemme ryhmäni kanssa tutkineet paljon esimerkiksi konserttisaleja selvittääksemme, millainen sali tukee musiikkia parhaiten.

Keskityn tutkimuksessani yhä enemmän ihmisten omiin havaintoihin. Tutkin, miten tila muuttaa ääntä ja miten ääni havaitaan. Siinä pitää ottaa huomioon paitsi huoneakustiikka eli äänen eteneminen ja pinnoista heijastuminen, myös psykoakustiikka eli se, miten ihmiset havaitsevat ääniä.

Ja tietenkin tarvitaan audio- ja mittaustekniikkaa.

Ihmisen kuulo on monimutkainen juttu. Esimerkiksi kuulon alenemaa varten kehitetyt audiometriset testit kertovat vain osan totuudesta: ihminen voi saada testistä hyvän tuloksen eikä silti pysty seuraamaan puhetta meluisassa tilassa. Olemmekin kehittämässä parempia diagnoosimenetelmiä yhteistyössä lääkärien kanssa.

Suomessa täydellisessä talossa tärkeintä on varmasti hiljaisuus – kotiin ei haluta ääniä kadulta eikä naapuriasunnoista. Äänieristyksen kanssa pitää olla tarkkana. Vanhemmissa kerrostaloissa tuuletuskanavat jätettiin usein eristämättä, minkä vuoksi liesituulettimen kautta saattoi kuulla, mistä alakerran naapurit juttelevat. Rakentaessa kannattaa huolehtia, ettei esimerkiksi patteriverkostoja vedetä niin, että äänet kulkevat niitä pitkin.

Asuntonäytöissä kaikuu usein, mutta sitä ei pidä säikähtää, sillä tavallisessa kodissa huonekalut ja tekstiilit vaimentavat niin hyvin, ettei sitä tarvitse erikseen suunnitella. Viisi metriä korkeat loft-asunnot isoine ikkunoineen ovatkin sitten toinen juttu.

Musiikinystäviä neuvoisin miettimään äänentoistoa. Ympäri huoneistoa upotettavat kaiuttimet saa helpommin paikoilleen, kun piuhojen paikat on mietitty jo rakennusvaiheessa.”

Karoliina Auvinen, tutkija, Finsolar- ja Smart Energy Transition -hankkeet

Tapio Lokki, professori, tietotekniikan laitos

25 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

26 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Teema

Sopivasti älykäs ”TUTKIN ÄLYKKÄITÄ rakennuksia ja erityisesti

sitä, miten eri järjestelmät valaistuksesta luki­ tukseen ja kameravalvontaan saisi yhdistettyä niin, että niiden käyttö olisi mahdollisimman vaivatonta. Sopiva käyttöliittymä on avainase­ massa – ohjataanko laitteita painonapeilla tai kosketusnäytöllä, puheella vai vaikka eleiden avulla?

Koska olen aiemmin tutkinut paljon valaistusta, täydellisessä talossa miet­ tisin ensimmäiseksi sitä. Kaikki lähtee fiksusta suunnittelusta: ei vain lätkäis­ tä lamppua keskelle kattoa, vaan mieti­ tään valaistus tilaan sopivaksi. Trendi menee kohti tiiviimpää asumista ja monikäyt­ töisiä tiloja, jolloin samassa huoneessa voi tehdä töitä ja kokata tai nukkua ja katsoa elokuvia. Sik­ si myös valaistusta voisi säätää tarpeen mukaan.

Täydellisessä älytalossa pitää tietenkin kiinnittää huomiota energiankulutukseen. Eri­ tyisesti sähkön siirron hinnoittelu muodostuu tulevaisuudessa tehopohjaisesti. Rakennus kannattaa valmiiksi miettiä siten, että sähkö­ laitteiden käyttö on mahdollista ajoittaa sopi­ viin ajankohtiin automatiikan avulla. Näin myös mahdollisten aurinkopaneeleiden tuottama sähkö saadaan paremmin hyödynnettyä.

Hälytysjärjestelmää ja lämmitystä voisi tie­ tenkin ohjata myös etänä vaikka älypuhelimella.

On tärkeää pysähtyä miettimään, mikä määrä älyä riittää kussakin kohteessa – itse en kaipaa kauppalistaa lähettävää jääkaappia, mutta hyvin toimiva turvajärjestelmä toisi levollisuuden tun­ netta lomamatkojen aikana.”

Jaakko Ketomäki, professor of practice, sähkötekniikan ja automaation laitos

Hengittävä ja huoleton ”ALANI ON puumateriaalitiede ja ­tekniikka ja erikoisalaani

Vähäpäästöisiä materiaaleja ja luonnonvaloa ”ERIKOISALAANI ON sisäilman laatu ja siihen

vaikuttavat tekijät. Selvitämme muun muassa erilaisten sisäympäristö­ tekijöiden, kuten rakennusmateriaa­ lien ja pintakäsittelyaineiden vai­ kutuksia koettuun ja mitattuun sisä­ ilman laatuun. Tutkimushankkeemme ovat usein poikkitieteellisiä, ja 11 jatko­ opiskelijaanikin ovat eri alojen osaajia.

Hyvään rakentamiseen tarvitaan monipuolista asiantuntemusta.

Täydelliseen taloon valitsisin vähäpäästöisiä M1­luokituksen saaneita rakennusmateriaaleja.

Sisäilman kannalta olisi myös tärkeää, että pinta­ materiaalit ovat helposti siivottavia. Ja tietenkin talossa pitäisi olla tarpeen mukainen ilmanvaihto ja huonekohtainen lämpötilan säätö.

Hyvinvointirakentamisen tutkimushankkeet ovat osoittaneet, miten tärkeitä luonnonvalo ja miellyttävät värit ovat viihtyvyyden kannalta.

Omaan kotiini haluaisin molempia ja lisäksi sat­ saisin hyvään valaistussuunnitteluun sekä akus­ tiikkaan. Kodissani olisi myös puupintoja, joiden on todettu lisäävän viihtyvyyttä, sekä tietenkin luontonäkymät.

Perheemme on rakentanut kaksi omakotitaloa, ja kokemus on osoittanut, että kaikki lähtee hy­ västä suunnittelusta. Suunnittelijoiden ja arkki­ tehdin tiiviillä yhteistyöllä tiloista saadaan paitsi toimivat myös tarpeen mukaan muunneltavat.”

Heidi Salonen, professori, rakennustekniikan laitos

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 27

puun modifiointi, eli sen ominaisuuksien parantaminen.

Rakennusten – olivat ne sitten puusta, tiilestä tai betonista – suurin ongelma on yleensä veden tai vesihöyryn imeytyminen, ulkoa tai sisältä käsin. Puuteollisuudessa ulkoverhouslautoja modifioidaan esimerkiksi puun lämpökäsittelyllä tai kemialli­ sesti etikkahappoanhydridillä. Olemme kehittäneet menetel­ män, jossa puu käsitellään korkeassa höyrypaineessa, jolloin prosessi on hallitumpi ja nopeampi eikä kuluta yhtä paljon energiaa. Tavoitteena on puu, joka ei lahoa tai homehdu.

Perehdyin itse opintojen aikana puuhun rakennusmateriaa­ lina ja puuarkkitehtuuriin, ja olen päässäni suunnitellutkin omaa täydellistä taloa. Se tehtäisiin massiivipuusta hengittävällä raken­ teella. Hengittäminen ei tarkoita, että talosta tuulee sisään ja ulos, vaan että puu imee huoneilmasta kosteutta ja luovuttaa sitä seinän läpi, eikä koneellista ilmanvaihtoa tarvita. Puiset sisäpinnat esimer­ kiksi makuuhuoneissa voivat napata kosteutta ilmasta yön aikana ja luovuttaa sitä takaisin, kun asukkaat ovat töissä tai koulussa.

Hyvin suunnitellulla ja massiivisella puurakenteella voidaan päästä pieneen energiankulutukseen, eikä talolle tarvitse välttämät­ tä tehdä mitään vuosikymmeniin. 30­senttinen hirsi kestää helpos­ ti monta sataa vuotta. Tutkimuksessa pyrimme vähän samaan kuin Norjan vanhoissa puukirkoissa, eli puupintaan, jota ei tarvitse käsi­ tellä aineilla, vaan joka saa muuttaa väriä ajan kanssa. Olisi hienoa päästä pohtimaan arkkitehtien kanssa, miten tätä voisi toteuttaa kestävästi ja tyylikkäästi vaikka rakennusten julkisivuissa.”

Lauri Rautkari, professori, biotuotteiden ja biotekniikan laitos

Viilentäviä seiniä ja tuulettavia kattoja ”PROFESSUURINI ALA on rakenteiden suunnittelu.

Se on sukua rakennetekniikan suunnittelulle, mut­ tei kuitenkaan sama asia. Päätavoitteeni ei ole teh­ dä kestäviä rakennelmia vaan tutkia, miten fyysis­ tä ja digitaalista informaatiota voidaan hyödyntää toimivamman arkkitehtuurin suunnittelussa.

Perinteisesti rakennukset on kasattu kerroksista, joista kullakin on vain yksi teh­ tävä: antaa vakautta, eristää, pitää kosteus ulkona, suojata ja niin edelleen. Minua kiin­ nostaa, miten niitä voisi yhdistää hybridiele­ menteiksi, jotka antavat rakennukselle muodon ja samalla esimerkiksi viilentävät, lämmittävät, varjostavat tai tuovat sinne raitista ilmaa. Tämä säästäisi materiaaleja ja yksinkertaistaisi rakenta­ mista. Samalla saisimme uudenlaisia rakennuksia epäsovinnaisine muotoineen ja erilaisine tilarat­ kaisuineen.

Hybridielementit asettavat suunnittelijoille ja teollisuudelle uusia vaatimuksia. Digitaalisten valmistusmenetelmien merkitys kasvaa koko ajan, ja suunnittelusta tulee informaatiovetoisempaa.

Tekniikan ja luovuuden sujuva yhdistäminen on tärkeää.

Teknisestä näkökulmasta talo ymmärretään Suomessa usein ulkomaailman vastakohtana, eris­ tämistä vaativana paikkana. Minulle talo on ulko­ maailman jatkumo ja erottamaton osa ympäristö­ ään. Siksi minun on vaikeaa kuvailla vaikkapa täy­ dellisen talon muotoa tai toimintoja. Varmaa on ai­ nakin se, että se sijaitsisi urbaanissa ympäristössä – en näe perinteistä luonnon keskellä sijaitsevaa omakotitaloa tulevaisuuden asumismuotona.”

Toni Kotnik, professori, arkkitehtuurin laitos

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 28

Yhteistyö

Energiatehokasta ledivaloa Afrikan auringosta Kun aurinkosähkö yhdistetään energiatehokkaaseen valaistukseen, voidaan Afrikassa saada suuria aikaan.

Avainasemassa on hyvä opetus.

Teksti: Marjukka Puolakka Kuvitus: Annukka Mäkijärvi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 29

30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Yhteistyö

Energiatehokasta ledivaloa Afrikan auringosta Kun aurinkosähkö yhdistetään energiatehokkaaseen valaistukseen, voidaan Afrikassa saada suuria aikaan.

Avainasemassa on hyvä opetus.

Teksti: Marjukka Puolakka Kuvitus: Annukka Mäkijärvi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21 \ 29

30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

MONI AFRIKKALAISKOTI elää ilman säh-

köä. Sitä ei yksinkertaisesti riitä kaikille, eikä sähköverkko ulotu maaseudun syrjäkyliin. Mosambikin maaseudulla vain yhdellä prosentilla väestöstä on sähköt.

Kehitysmaissa valtaosa sähköstä kuluu valaistukseen ja iso osa sähköenergiasta menee hukkaan tehottoman tekniikan ja puutteellisen tiedon takia. ”Jos mitään ei tehdä, tilanne muuttuu entistä pahemmaksi. On arvioitu, että vuoteen 2030 mennessä kehitysmaat käyttävät 60 prosenttia koko maailman valaistussähköstä”, sanoo tutkija Pramod Bhusal sähkötekniikan ja automaation laitokselta.

Aalto-yliopiston koordinoimassa EARLI-hankkeessa kehitetään energiatehokkaaseen valaistukseen ja uusiutuvaan energiaan liittyvää opetusta ja tutkimusta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Mukana ovat Dar es Salaamin yliopisto Tansaniasta, Eduardo Mondlane -yliopisto Mosambikista ja Addis Abeban yliopisto Etiopiasta. Hanketta rahoittaa Suomen ulkoministeriö korkeakoulujen kansainvälisestä kehitysyhteistyöohjelmasta.

Uusia kursseja opetusohjelmiin

EARLI polkaistiin käyntiin elokuussa 2017 Dar es Salaamin yliopistossa. Kansainvälisen yliopistoväen lisäksi paikalla oli Tansanian teollisuuden, energiayhtiöiden ja kansalaisjärjestöjen edustajia. ”Saimme tietoa opetustarpeista ei vain yliopiston, vaan yhteiskunnan näkökulmasta. Vastaavat tilaisuudet järjestettiin

syyskuussa Mosambikissa ja lokakuussa Etiopiassa. Mosambikissa valaistustekniikkaa ei opeteta lainkaan, kahdessa muussa yliopistossa siitä on yksi luento sähkötekniikan kurssilla”, kertoo Bhusal.

Nyt kukin yliopisto selvittää, minkälaista asiantuntemusta energiatehokkaan valaistuksen ja uusiutuvan energian suhteen maassa tarvitaan. ”Tammikuussa kokoonnumme Aallossa ja alamme kehittää tarvittavia kursseja.”

Kun kurssit materiaaleineen on saatu pakettiin, on edessä opettajien kouluttaminen. Kursseja myös testataan intensiivijaksoilla kussakin yliopistossa, ja lopulta ne pitää hyväksyttää yliopistojen opetusohjelmiin.

huonolaatuista halpatavaraa, eikä minkäänlaista laatukontrollia ole. EARLIprojektissa kaikkiin kolmeen afrikkalaisyliopistoon perustetaan valaistuslaboratorio, jossa maahan tuotavia lamppuja ja valaisimia voidaan jatkossa testata.

Laboratoriot tukevat myös opetusta ja tutkimusta. ”Autamme yliopistoja laboratorioiden mittalaitteiden hankinnassa ja annamme koulutusta mittausten tekemisessä sekä paikan päällä että täällä Otaniemessä omassa laboratoriossamme.”

Syrjäkyliin valoa aurinkopaneeleista

Afrikan maaseudulla kylät ovat etäällä toisistaan ja kaukana sähköverkosta.

Verkon rakentaminen kaikkien ulottuLaatukontrollia laboratorioista ville olisi kallista ja kestäisi vuosikymValaistuksen energiatehokkuuden paran- meniä. On huomattavasti järkevämpää tamisessa on kyse paljon muustakin kuin tuottaa sähkö paikallisesti aurinkopahehkulamppujen vaihtamisesta ledeihin. neeleilla, kuten Tansaniassa on alettu Kaiken pitää alkaa jo rakennusten suun- viime vuosina tehdä. nittelusta. ”Dar es Salaamin yliopistossa on hyvää ”Näimme Afrikassa, kuinka esimeraurinkoenergiakoulutusta, jota viedään kiksi toimistorakennuksissa tummat sei- EARLIssa Mosambikiin ja Etiopiaan. nät ja kalusteet syövät valtaosan valosta. Järjestämme esimerkiksi opintoproValaisimen sijaan katossa on paljas lois- jekteja, joissa energiatehokas valaistus telamppu ilman heijastinta, jolloin valoa yhdistetään aurinkopaneeleihin.” hukataan iso määrä. Ikkunat ovat pieniä, Pienitehoisten paneelien käytössä eikä päivänvaloa hyödynnetä sisätiloissa. energiatehokkailla lampuilla voi saada Arkkitehdit ja sähköinsinöörit tarvitpaljon aikaan. sevat tietoa valaistuksesta, tehokkaista ”100 watin aurinkopaneelilla on kalvalonlähteistä ja ohjausjärjestelmistä.” lista ja tehotonta valaista 100 watin Tansaniassa, Etiopiassa ja Mosamhehkulamppua, kun sama määrä valoa bikissa ei ole omaa lampputuotantoa. saadaan 10 watin ledilampusta. Ledeillä Valtaosa käytettävästä tekniikasta on valoa riittää useampaan kotiin.” •

LEDEILLÄ VALOA RIITTÄÄ USEAMPAAN KOTIIN AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 31

Yhteistyö

Koko Otaniemi opettaa Uusi alustatalous mullistaa koulutusajattelua kampuksella. Koulu palveluna -malli leviää nyt myös perusopetukseen ja maailmalle.

Teksti: Marja Puustinen Kuvat: Kimmo Räisänen

LUKION YKKÖSVUODEN OPISKELIJA

Eemil Virkkunen on tyytyväinen.

Hän onnistui pääsemään ohjelmointikurssille, jonka Aalto-yliopisto toteuttaa Otaniemen lukioiden eli Haukilahden ja Pohjois-Tapiolan lukion kanssa. Kurssille saivat ilmoittautua kaikki Espoon lukiolaiset. ”En ole ohjelmoinut ennen, mutta nyt saan hyvät perustiedot. Yliopiston tekniikan alan opiskelijoita on kurssilla assistentteina. Jos suoritan tentit ja pääsen lukion jälkeen Aaltoon, minulla on tehtynä viisi opintopistettä”, Virkkunen kertoo.

Tarkoitus oli aloittaa kurssi parinkymmenen opiskelijan ryhmällä, mutta

ilmoittautumisia tuli kymmenittäin. ”Alkuryntäyksen jälkeen osallistujajoukko on jonkin verran karsiutunut.

Vaatimukset ovat samat kuin yliopistoopiskelijoilla, ja osalle se tuli yllätyksenä.

Kaiken kaikkiaan lukiolaisten innostus on ollut motivoivaa meille opettajillekin”, kertoo kurssin vastuuopettaja, vanhempi yliopistonlehtori Kerttu Pollari-Malmi Aallon tietotekniikan laitokselta.

Myös Rebekka Sukselainen on päässyt maistamaan akateemisia opintoja ensimmäisenä lukiovuotenaan. ”Teimme suunnittelukurssilla Otaniemen kartan tietokoneohjelmalla. Samalla kerroimme mielipiteemme alueen kehittämisestä”, Sukselainen sanoo.

Kiinalaisvieraat innostuivat pingiksen pelaamisesta Haukilahden lukion Valtameri-tilassa.

32/ AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Nuoret hakivat Haukilahden lukioon, koska Otaniemessä yliopisto-opinnot ovat mahdollisia jo lukioaikana. Kumpikin haaveilee opinnoista alueen korkeakouluissa.

Yliopiston, lukioiden ja alueen yritysten tiivis yhteistyö on osa Koulu palveluna -konseptia. Siinä koulutusasteiden sekä oppiaineiden rajat murtuvat ja opettajat ja opiskelijat työskentelevät yhteisöllisesti.

Koulusta tulee verkosto

Yksi Koulu palveluna -konseptin keksijöistä on Aalto-yliopiston vararehtori Antti Ahlava. Hän veti kaksi vuotta sitten professori Jarmo Suomisen kanssa kurssia, jossa mietittiin koulurakentami-

Pohjois-Tapiolan lukiossa avaruus ja valoisuus näkyvät niin opetus- kuin oleskelutiloissa.

sen kehittämistä. Työssä olivat mukana Lontoon Royal College of Artin palvelumuotoilijat. ”Selvisi, että opetuksen tavoitteet ja nykyinen koulurakentaminen eivät kohtaa. Uudessa opetussuunnitelmassa korostuvat esimerkiksi sosiaalinen oppiminen sekä teema- ja projektipohjainen toiminta. Samaan aikaan koulurakentaminen perustuu 1800-luvun säännöksiin”, Ahlava toteaa.

Syntyi malli, jossa koulu ei ole rakennus tai paikka, vaan yhteisen ajattelun ja oppimisen alusta. Kaikki ympäristön resurssit hyödynnetään. Otaniemessä se tarkoittaa, että korkeakoulut, lukiot ja yritykset tekevät päivittäin yhteistyötä.

Yhteisiä voivat olla niin tilat kuin opetus ja erilaiset hankkeetkin. ”Koulusta tulee verkosto, ja opiskelijoiden vuorovaikutus yhteisössä lisääntyy.”

Ahlavan mukaan tämä on uusi alustatalouden muoto. ”Kaupunginosa tarjoaa kouluille palveluita. Otaniemessä operaattorina on toiminut yliopisto, mutta jokin muukin taho

voisi ylläpitää ja kehittää oppimisen palveluja.”

Ahlava yllättyi siitä, miten innokkaasti Espoon kaupunki lähti kokeilemaan mallia. Siitä tuli yliopiston, Aalto-yliopistokiinteistöjen ja Espoon kaupungin yhteinen projekti. ”Yllätys oli sekin, kuinka aktiivisesti Aallon opettajat ovat avanneet kurssejaan lukiolaisille.”

Perusopetus mukaan seuraavaksi

Haukilahden lukio on ollut Otaniemessä vuoden ja Pohjois-Tapiolan lukio syyslukukauden. Malli kuitenkin kehittyy jatkuvasti. ”Parhaillaan suunnittelemme mallin mukaista peruskoulua Otaniemeen. Se aloittaa tammikuussa 2019”, vararehtori Ahlava paljastaa.

Eri puolilla maailmaa malli on herättänyt valtavasti kiinnostusta ja saanut kansainvälisen Quality Innovation -palkinnon. Uusi tapa oppia, opettaa ja toimia yhteisönä kiinnostaa. Vierailijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin käy Otaniemen lukioissa viikoittain.

Ohjaukseen on satsattu

Uuden mallin sisäänajo on lisännyt rehtorien ja opettajien työmäärää. ”Tämä on kuitenkin niin palkitsevaa, että kaikki ovat lähteneet innoissaan mukaan. Voi tuntea rakentavansa jotakin uutta ja ainutlaatuista”, toteavat Pohjois-Tapiolan lukion rehtori Sinikka

Luoma-Mattila ja Haukilahden lukion rehtori Pekka Piri.

Pohjois-Tapiolan lukion opettaja Erika Ripatti ihmettelee, miten nopeasti kampuksen sisäinen yhteistyö pyörähti käyntiin. ”Saimme parissa kuukaudessa alulle yhteistyön samassa rakennuksessa toimivan yrityskiihdyttämön Aalto Start-Up Centerin kanssa. Myös Urban Mill -tila sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ovat kumppaneitamme.

Esimerkiksi yrittäjyyteen liittyvät hankkeet vain lisääntyvät.”

Kahden lukion opettajat tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja yliopiston opettajien kanssa. Näin kaikki pääsevät jyvälle toisen koulutusasteen asioista ja pystyvät ottamaan ne huomioon työssään.

Kun jo pelkästään arjen käytännöissä on paljon uutta, opiskelijoiden ohjaukseen on kiinnitetty tavallista enemmän huomiota. Haukilahden lukiolaisilla on kaksi opinto-ohjaajaa. ”Yhteisöllisyyden vahvistaminen on meille tärkeää. Vaikka rakennuksen merkitys vähenee, ryhmän ja yhteisön merkitys vain korostuu. Nykyisin myös urapohdinta alkaa selvästi entistä aiemmin, ja siihen kaivataan tukea. Yhä nuoremmat miettivät tulevia urapolkujaan jo siksi, että ylioppilastutkinnon merkitys yliopistojen opiskelijavalinnoissa lisääntyy”, opinto-ohjaaja Antti Humalamäki sanoo. •

Uutta tila-ajattelua Espoolaisessa Haukilahden lukiossa on 380 opiskelijaa, ja se on toiminut Otaniemessä syksystä 2016 lähtien. Noin 400 opiskelijan Pohjois-Tapiolan lukio muutti alueelle elokuussa 2017.

Koulu palveluna -hankkeen yksi periaate on, että koulussa olennaista on toiminta, ei rakennus. Tilojen jakaminen on keskeistä: lukiolaisten käyttämät tilat ovat osittain yhteisiä muiden kampuksen toimijoiden kanssa.

Lukioilla on toimintoja jopa seitsemässä eri osoitteessa. Esimerkiksi liikunnanopetus on Otaniemen urheilupuistossa, fysiikan työtunnit, kuvataide ja kemian labora-

toriotunnit yliopiston tiloissa. Ruokailulle on omat osoitteensa. Vuonna 2016 esimerkiksi Haukilahden lukiolaiset käyttivät Aalto-yliopiston tiloja kaikkiaan noin 1 200 tuntia. ”Uuden mallin ansiosta kaupunki saa selviä kustannussäästöjä, parempaa toiminnallista joustavuutta sekä pienemmän hiilijalanjäljen”, kertoo Aalto-yliopistokiinteistöjen kiinteistösijoitusjohtaja Eetu Ristaniemi.

Hänen mukaansa yliopiston laboratorioiden ja muidenkin lukiolaisten käyttämien tilojen käyttöaste on noussut selvästi. Koulu palveluna -toteutus ei siis ole

vaatinut uusien tilojen rakentamista, vaan vanhoja tiloja on tuunattu entistä helpommin muunneltaviksi.

Haukilahden lukio toimii entisissä Teknillisen korkeakoulun kemian laitoksen tiloissa, ja Pohjois-Tapiolan lukion kotipesä on Aalto-yliopistokiinteistöjen omistama Open Innovation House -rakennus. ”Olennaista on, että laadullisissa mittauksissa muun muassa opiskelijoiden tyytyväisyys on parantunut. Esimerkiksi Haukilahden lukion hakijamäärä on kasvanut jopa 150 prosenttia”, Ristaniemi kertoo.

Tilojen suunnittelusta ja kalustamisesta on vastannut Aalto-yliopistokiinteistöt.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 33

Tieteestä

Tiedekilpailun voitto siivittää uuden materiaalin tutkimusta HeatStock­tiimi sai jaetun ykköspalkinnon Helsinki Challenge ­ideakilpailussa.

Tutkijat kehittävät lämmön varastointia uuden materiaalin avulla.

Teksti: Timo Hämäläinen Kuvat: Konsta Turunen ja HeatStock-tiimi AALTO-YLIOPISTON JOHTAMA Heat­

Stock­tutkijaryhmä on kehittänyt mate­ riaalin, joka voi varastoida lämpöener­ giaa pitkiksi ajoiksi, periaatteessa ikui­ sesti. Varastoinnin jälkeen lämpö voi­ daan vapauttaa hallitusti.

Tiimi jakoi voiton Helsinki Challenge ­tiedekilpailussa Helsingin yliopiston johtaman iCombine­ryhmän kanssa.

Kumpikin tiimi sai palkintona 187 500 euroa ratkaisun jatkokehittämiseen. ”Palkinto tuli erinomaiseen sau­ maan, sillä tutkimuksemme rahoitus oli juuri loppumassa. Palkintorahan avulla voimme jatkaa tutkimusta, vaikkei se yksistään riitä kaikkien suunnitelmien 34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

läpiviemiseen”, sanoo HeatStock­tiimin johtaja, tutkija Ari Seppälä.

merkiksi rakennusten katoille sijoite­ tuilla aurinkoenergian kerääjillä. Kesäai­ kana varastoitu lämpö käytettäisiin tal­ Aurinkoenergia talteen vella asuintilojen lämmittämiseen.

Uusi materiaali on saatu toimimaan täy­ Seppälän mukaan lämpövarastoon dellisesti vesipisaran kokoluokassa. perustuva lämmitysjärjestelmä voisi olla Käytännön sovelluksia varten se pitäisi hyvä ratkaisu passiivitaloihin ja kesämö­ saada toimimaan suuremmissa, mielel­ keille. Nykyisen kaltaisissa rakennuk­ lään satojen grammojen kokoisissa yksi­ sissa sitä voitaisiin käyttää osaratkai­ köissä. suna esimerkiksi lämmönkulutuspiik­ ”Todennäköisesti yksiköiden kokoa ei kien tasaamiseen. kannata kasvattaa kovin suureksi. Pieniä, Seppälä on kollegoineen laskenut, että toisiinsa kytkettyjä yksiköitä käyttäen noin 12 kuutiometrin suuruinen lämpö­ lämmön vapautumista voidaan hallita varasto riittäisi Suomen oloissa katta­ helpommin”, Seppälä sanoo. maan 100 neliömetrin kokoisen passii­ Lämpöä voitaisiin ottaa talteen esi­ vitalon lämmitystarpeen puoleksi vuo­

Uuden materiaalin perusraaka-aine on ksylitolin tapainen sokerialkoholi, jonka käyttäytymistä muutetaan polymeerin avulla.

deksi. Käytännössä se saattaisi riittää koko lämmityskaudeksi. Passiivitalon lämmitys voitaisiin toteuttaa siis kokonaan aurinkolämpöön perustuen.

Lämpövarastointia voisi soveltaa myös kaukolämmitysalueilla. Tällöin lämpövarastot voitaisiin sijoittaa kaukolämmön piirissä oleviin rakennuksiin. Varastot ladattaisiin lämmön- ja sähköntuotantolaitoksissa syntyvällä lämmöllä kesäaikaan ja purettaisiin talvisaikaan.

Materiaalia voitaisiin käyttää myös teollisuudessa syntyvän hukkalämmön varastointiin. Täyteen ladattuja varastomoduuleja voitaisiin siirtää eri kohteisiin tarpeen mukaan.

Poikkeuksellinen materiaali

Keksinnössä käytetään hyväksi kaikille aineille ominaista olomuodonmuutoslämpöä. Olomuodonmuutoksessa aine ottaa vastaan tai luovuttaa lämpöä.

Seppälä selventää ilmiötä tutun esimerkin avulla. Kun jää sulaa vedeksi, sen olomuoto muuttuu kiinteästä nesteeksi.

Samalla veteen sitoutuu lämpöenergiaa.

Kun taas vesi jäätyy, olomuodonmuutoksessa vapautuu lämpöä.

Nyt keksitty materiaali käyttäytyy tavanomaisesta poikkeavasti. Kun sulassa muodossa oleva materiaali jäähtyy, se ei sulamispisteen alle mentäessä kiteydykään eikä myöskään luovuta sulatuksessa varastoitua lämpöä. Sen sijaan lämpö varastoituu prosessissa muodostuvaan lasimaiseen, amorfiseen aineeseen.

Kun materiaali halutaan takaisin amorfisesta kiteiseen muotoon, materiaalia pitää yllättäen hiukan lämmittää.

Riittävän ”starttilämmön” jälkeen materiaali alkaa kiteytyä itsestään ja luovuttaa siihen varastoituneen lämpöenergian. Kiteytymisen käynnistäminen vaatii siis hieman lämpöä, mutta sekin voidaan käyttää hyväksi.

”Tällaista materiaalia ei ole aiemmin kehitetty eikä sen käyttäytymistä juuri tunneta. Jotkut puhtaat polymeerit käyttäytyvät samalla tavalla, mutta niillä ei ole vastaavaa suurta energiasisältöä.

Joissain tutkimuksissa on havaittu polymeereihin sitoutuneen veden käyttäytyvän myös vastaavasti. Kyse on kuitenkin ollut vähäisistä vesimääristä, eikä ilmiötä ole saatu toimimaan perättäisissä kiteytys-sulamissykleissä, toisin kuin meidän materiaalilla”, Seppälä sanoo.

Voittoisan materiaalin pääkomponentteina ovat laihduttajien suosima makeutusaine eritrytoli, jonka lämpöfysikaalinen käyttäytyminen muutetaan ristisilloitetulla polymeerillä.

Materiaali on nykytiedon mukaan turvallista: eritrytolia voi syödä, ja kyseistä polymeeriä käytetään vaipoissa. Materiaali ei aiheuta korroosiota. ”Se ei ole kallista, nykyisellään noin euron kilolta, mutta suuriin sovelluksiin sitä tarvittaisiin suuret määrät. Kysynnän lisääntyminen voisi kuitenkin laskea hintoja. Eritrytolia voitaneen tulevaisuudessa valmistaa entistä edullisemmin esimerkiksi biokemiallisten prosessien sivuvirroista.”

Kemiaa ja fysiikkaa

Materiaalin kehittäminen alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun Ari Seppälä kiinnostui markkinoille ilmestyneistä rukkasten lämmittimistä. Lämmittimet sisältävät suolahydraatteja, joiden kiteytyminen ja siitä aiheutuva lämmönmuodostus saadaan käyntiin napsauttamalla tuotteen sisältämää ohutta metallilevyä.

Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että suolahydraatit menettävät toistuvassa käytössä toimintatehoaan, eivätkä toimi lainkaan suuressa kokoluokassa.

Samoin niiden luovuttama lämpötila on turhan matala moneen sovellukseen.

Tutkimus sai nelisen vuotta sitten uutta puhtia, kun kemiantekniikan jatko-opiskelija Salla Puupponen liittyi tiimiin. Hän aloitti väitöstutkimuksen, jonka tavoitteena oli kehittää uusia lämpöenergiaa varastoivia materiaaleja.

Läpimurto saavutettiin noin vuosi sitten. ”Salla Puupponen toi tiimiin mukanaan erinomaista kemian osaamista. Hän siirtyi kuitenkin tänä syksynä tutkijaksi

Konsta Turunen ja Salla Puupponen tarkkailevat materiaalin käyttäytymistä eri lämpötiloissa.

yritysmaailmaan, mikä oli meille suuri menetys. Tarvitsemme hänen tilalleen toisen lahjakkaan ja tutkimukseen intohimoisesti suhtautuvan kemistin”, Seppälä sanoo.

Jatkotutkimusten kohteena on ainakin materiaaliin perustuvan lämpövaraston skaalaaminen nykyisestä pisarakoosta suurempaan kokoluokkaan. Tavoitteena on kasvattaa materiaalin energian varastointitiheyttä entisestään. Sen jälkeen on tarkoitus tehdä pilottitason kokeita.

Materiaalin käyttäytymiseen liittyy myös huonosti tunnettuja fysikaalisia ja kemiallisia ilmiöitä, joiden selvittäminen innostaa tieteelliseen perustutkimukseen.

Seppälä uskoo tutkimuksen tuottavan lopulta myös käytännön sovelluksia. Ne voivat olla jotain muutakin kuin mitä nyt on ajateltu. Materiaaliin liittyvät ilmiöt ovat niin uusia, että lopullisia tuloksia ei osata vielä kuvitellakaan. •

— Helsinki Challenge 2017 Ideakilpailu toteutettiin kymmenen suomalaisen yliopiston yhteistyönä.

Tavoitteena oli löytää uusia tiedepohjaisia ratkaisuja maailman kiperimpiin ongelmiin.

Kilpailun teemat – ihminen muutoksessa, kestävä planeetta ja urbaani tulevaisuus – perustuvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Loppuvuonna 2016 kilpailuun jätettiin 110 ehdotusta. Tuomaristo valitsi niistä esikarsintavaiheen jälkeen 20 semifinalistia kiihdyttämöohjelmaan.

Finaalivaiheeseen nimettiin kuusi tiimiä. Lisäksi yksi tiimi valittiin finaaliin yleisöäänillä.

Voittajiksi valittiin HeatStock ja iCombine -tiimit, jotka molemmat saavat 187 500 euroa ratkaisunsa toteuttamiseen.

Aalto-yliopiston johtama HeatStocktiimi on kehittänyt uudenlaisen materiaalin lämpöenergian pitkäaikaiseen varastointiin. Tiimiin kuuluvat Ari Seppälä, Salla Puupponen, Konsta Turunen, Olli Vartia ja Kari Saari Aalto-yliopistosta, Leena Hupa ja Daniel Lindberg Åbo Akademista, Kirsi Jouppila Helsingin yliopistosta sekä Ilkka Hippinen ja Kati Laakso Motivasta.

Helsingin yliopiston johtama iCombine-tiimi kehittää matemaattista mallia, jonka avulla lääkärit voivat etsiä parasta mahdollista lääkehoitoa syöpäpotilaille.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 35

Tieteestä

Teksti: Marjukka Puolakka Kuvat: Antero Kukko, Anttoni Jaakkola, Hannu Hyyppä

Laser keilaa 3d-maailmaa Robottiauto, metsän kasvu, virtuaaliteatteri, remontointi...

Laserkeilaukselle on paljon käyttökohteita ja uusia syntyy koko ajan.

PERUSIDEA ON TÄMÄ: lasersäde kimpoaa

mitattavasta kohteesta takaisin ja säteen matka-ajasta lasketaan kohteen etäisyys.

Syntyneistä pistepilvistä rakennetaan tarkka kolmiulotteinen malli niin kaupungeista, metsistä, taloista, ihmisistä kuin vaikkapa lehmistä. ”Aluksi laserkeilausta tehtiin lentokoneista. Nykyiset mobiilikeilaimet kulkevat repussa tai ovat esimerkiksi osa robottiauton silmiä”, kertoo professori Hannu Hyyppä Insinööritieteiden korkeakoulusta.

Hyypän johtama tutkimus-

Mobiilikeilattua rakennettua ympäristöä.

36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

ryhmä on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Laserkeilauksen huippuyksikköä (2014–2019). Yhdessä Paikkatietokeskuksen kanssa ryhmä muodostaa Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutin, joka on liikkuvan laserkeilauksen osaamisessa maailman ykkönen. ”Kolmiulotteisen tiedon tarve lisääntyy räjähdysmäisesti. Visiomme on, että laserkeilaus on kaikkialla ja vaikuttaa jokaisen elämään 2020-luvun tietoyhteiskunnassa.”

Museoesineistä robottibussiin

Mobiilikeilauksessa laserkeilain kulkee autossa, veneessä, robottikopterissa tai selkärepussa. Lisävarusteena on usein digikamera, jonka avulla pistepilvistö saa väriarvot ja kohde luonnollisemman ulkonäön. GPS-paikannuksen ja keilaimen asentoa mittaavien inertialaitteiden kehitys johtaa yhä tarkempiin 3d-malleihin.

Laserkeilauksen huippuyksikössä yhteistyönä rakennetuilla mobiilikeilaimilla tehdään kansainvälisestikin ainutlaatuisia mittauksia. ”Ensin rakensimme laitteita alusta

pitäen, nykyisin yhdistämme erilaisia lasereita, sensoreita, mönkijöitä ja muuta tekniikkaa”, Hyyppä kertoo.

Laitekehityksen lisäksi tarvitaan algo­ ritmeja, jotta haluttu tieto tunnistetaan valtavasta pistemäärästä.

Esimerkiksi metsätaloudessa tarvitaan tietoa puiden korkeudesta, rungon pak­ suudesta, oksiston määrästä ja puun ter­ veydestä. Metsän kartoituksessa laser­ keilaimilla päästään 2–5 senttimetrin tarkkuuteen.

Sisätiloissa mobiilia keilausta rajoit­ taa heikko satelliittisignaali. Staattisella sisäskannerilla kohde keilataan useam­ masta paikasta katvealueiden välttämi­ seksi. Rakennusten sisätilojen mallin­ tamisessa ollaan noin sentin tarkkuu­

dessa. Pienen museoesineen 3d­mallinnuksessa käytettä­ villä sisäskannereilla päästään jo alle millin tarkkuuteen. ”Mittaus sinänsä on helppoa, mutta miljardien datapisteiden käsittely vie jopa päiväkausia”, Hyyppä muistuttaa.

Laserkeilausta käytetään myös suo­ jeltujen arvokohteiden korjausraken­ tamisessa. Aalto­yliopiston pääraken­ nuksen, vuonna 1966 valmistuneen Dipolin peruskorjauksessa alakatoista tehtiin laserkeilauksella tarkat mitta­ piirustukset, jotta ne osattiin purkami­ sen ja kunnostuksen jälkeen palauttaa alkuperäiseen asuunsa.

Robottibussi keilaa kulkureittiään Laserkeilaus tukee myös automaatti­ autoilua. Googlen robottiautojen tär­ kein anturi on katolle sijoitettu pyörivä laserkeilain, joka muodostaa 360 asteen kuvan ympäristöstä aina 200 metriin asti.

Otaniemessä demokäytössä liikkuvat robottibussit kulkevat laserpohjaisten konenäkölaitteiden avulla. Pikkubus­ sien antureina toimivat GNSS­satelliitti­ paikannin, kamerat, auton kulmiin asen­ netut 2d­tasokeilaimet sekä katolla oleva laserkeilain. ”Robottibussi tarvitsee ympäristöstä mallin, jota se täydentää jatkuvasti laser­ keilauksella.”

Sää asettaa ulkokeilaukselle rajoit­ teensa kosteuden ja lumen aiheuttaman säteen sironnan vuoksi. Myös keilaimen peilit alkavat huurtua ja elektroniikka jäätyä pakkasen laskiessa.

Hullujakin ideoita

Hannu Hyypän johtamassa 27 hengen tutkimusryhmässä poikkitieteisyys on täyttä totta: mukana on asiantuntijoita maanmittareista virtuaalivelhoihin ja liikenneinsinööreistä kulttuuri­ osaajiin. ”Kun tehdään uutta, ei aina ole val­ mista mallia siitä, kuka tekee mitäkin.

Toimimme oman mukavuusalueemme ulkopuolella. Juuri siitä syntyy ennak­

koluulottomia oivalluksia”, toteaa tiedetuottaja Marika Ahlavuo.

Tutkimusryhmä tekee yhteis­ työtä yliopistojen, ammattikorkeakou­ lujen, lukioiden, yritysten, kulttuurilai­ tosten ja lukuisten muiden toimijoiden kanssa. Suhteet ovat kunnossa myös elo­ kuva­ ja peliteollisuuteen.

Lapinlahdesta lasten taidefestarille 3d­mallinnus ulottuu myös taiteeseen.

Svenska Yle ja Laserkeilauksen huip­ puyksikkö tuottivat Helsingin juhlavii­ koille teoksen, jota varten Lapinlahden sairaala laserkeilattiin reppukeilaimella ja valokuvattiin panoraamakameralla.

Syntyi vuosiin 1841–2006 sijoittuva valo­ ja ääni­installaatio, jossa tarinoivat sai­ raalan asukkaat Aleksis Kiveä myöten.

Sisätilamalli vietiin Unity­pelimootto­ riin, mikä mahdollisti tiloissa liikkumi­ sen myös etänä. ”Rakennetun ympäristön malleja voidaan hyödyntää tapahtumatuotan­ nossa. Virtuaalimaailma tekee taiteesta ajasta ja paikasta riippumatonta”, sanoo Marika Ahlavuo.

Espoon kulttuurikeskuksen järjestä­ mässä Lasten taidefestivaali Kutituk­ sessa oli esillä näyttely, jossa ihailtiin pilvipistetaidetta ja laserilla teistä kerät­ tyä tarkkaa pistepilvidataa hologram­ mina.

Virtuaaliseikkailu teatterin maa­ ilmaan ­hankkeessa uusia elämyksiä rakennetaan digikuvauksen, etäisyyska­ meroiden, 360­videoiden, lisätyn todelli­ suuden sekä laserkeilainten avulla. ”Jyväskylän teatterissa tehtävässä kokeilussa katsoja voi vaeltaa virtuaali­ todellisuudessa teatterin sisällä. Hän pääsee näkemään, kuinka näytöksen illuusio ja lavasteet syntyvät, sekä mil­ laista pöhinää teatterissa on esityslavan ulkopuolella”, kertoo Ahlavuo.

Lehmistä keittiöremonttiin

Tutkimusryhmä etsii laserkeilauk­ selle jatkuvasti uusia kohteita. Pig Data ­hankkeessa 3d­mittaus rantautuu AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 37

Tieteestä

Raaseporin linnan 3d-malli on tehty drone-lennokin avulla.

navettoihin ja sikaloihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka eläinten kehitystä ja hyvinvointia voitaisiin seurata 3d-mallien avulla.

Kaupunkisuunnittelussa pohditaan, kuinka viherrakentamisen 3d-mallinnus olisi apuna asuntojen arvon määrittelyssä.

Suomen Akatemian rahoittaman COMBAT-pistepilvihankkeen tavoitteena on luoda koko Suomen kattava 3d-malli, joka digitalisoi metsät, joet, kaupungit, sähkölinjat ja liikenneympäristöt. ”Selvitämme esimerkiksi, kuinka teihin liittyvää dataa, jota autot pian kerää-

Selkäreppukeilausta maastossa.

38 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

vät, voidaan hyödyntää teiden kunnossapidossa ja turvallisuuden parantamisessa”, sanoo Hannu Hyyppä.

Kännyköissä laserkeilauksen arvellaan näkyvän muutaman vuoden kuluttua. Hyyppä visioi tulevaisuuden kodin keittiöremonttia: ”Otan kännykällä tai padilla laserkeilauskuvat keittiön kaapeista ja teen kuvista mallin, jonka lähetän kalustefirmalle tarjousta varten.” ”Laserkeilaus tulee autoihin, kuluttajalaitteisiin, älyvaatteisiin – kaikkialle.

Sarjakuvissa tutkijoilla on päässään propelli. Sen voisi hyvin vaihtaa laserkeilaimeen”, Hyyppä naurahtaa. •

Miljoona sädettä sekunnissa Laserkeilaus on mittaustapa, jossa kohteesta tehdään lasersäteiden avulla tarkka kolmiulotteinen malli ilman, että kohteeseen tarvitsee koskea. Keilaus perustuu laserpulsseihin, jotka siroavat kohteesta takaisin keilaimeen. Etäisyys lasketaan esimerkiksi ajasta, joka säteiltä kuluu matkantekoon.

Laserkeilain lähettää parhaimmillaan miljoona sädettä sekunnissa eri suuntiin. Kun keilaimen tarkka sijainti ja asento tiedetään, saadaan etäisyydet muutettua kunkin pisteen kolmiulotteisiksi xyz-koordinaateiksi. Syntyvä pistepilvi voi koostua jopa miljardeista pisteistä. Laskennan avulla pistepilvistä tunnistetaan ja mallinnetaan kolmiulotteinen pinta.

Laserkeilaus otti ensiaskeleitaan, kun avaruustekniikan kehitys mahdollisti satelliittipaikannuksen.

Alun perin sotilaallisiin tarkoituksiin kehitetty mittaustapa rantautui Suomeen 1990-luvulla metsänkartoituksen muodossa. 2000-luvulla alan huimaa kehitystä on auttanut GPS-paikannus- ja inertia- eli kallistusmittaustekniikan kehitys. Sovellusalueet kasvavat vauhdilla. Suomessa metsien havainnoinnista alkanut laserkeilaus ulottuu tänään jokaisen arkeen esimerkiksi Googlen Street View -auton tuottamien karttojen muodossa.

Yrittäjyys

Kylmästä lämpimään Startup-yritys Avanto tekee infrapunalämmitteistä neuleteknologiaa.

Eikä lopputuloksena ylle pueta mitä tahansa älyvaatetta, vaan käytettävä, pestävä ja katseenkestävä vaate.

Teksti: Tiiu Pohjolainen Kuva: Avanto Technologies SE METEX-PALKINTO tiesi paikkansa. Teknologiateol-

lisuuden 100-vuotissäätiö palkitsi vuonna 2015 Visa Kupiaksen ja Aino Aarnio-Juurisen opinnäytetyöstä, jonka työpari oli laatinut poikkeuksellisesti yhdessä. Aarnio-Juurinen toi työhön osaamisensa vaatesuunnittelun saralta, Kupias taas teollisen muotoilun tietotaidon. Työpari esitteli kylmiin vesiin soveltuvan sukelluspuvun, jossa sukeltajan pitää lämpimänä vesitiiviisti ladattava akku ja langaton tehonsiirto.

Palkinto mahdollisti jatkotyöskentelyn innovaation parissa sekä osallistumisen kansainvälisiin konferensseihin. Maailmalla sukelluspuvun ideaa tuli esiteltyä useampaan kertaan, joten kotiintuomisina oli rakentavaa ja kannustavaa palautetta. Lisäksi työpari jäi pohtimaan, riittääkö sukelluspuvulle kaupallisia markkinoita.

Neule reagoi ruumiinlämpöön

Tänä päivänä Otaniemessä toimiva Avanto Technologies Oy työllistää täysipäiväisesti kolme työntekijää.

Työn alla ei enää ole sukelluspuku, vaan innovatiivinen neulemateriaali, joka pystyy reagoimaan käyttäjänsä lämpötilaan. Ideana on saada tekstiilin yhdistettyä infrapunalämmitys siten, että lämmönsäätely hoituu joko automaattisesti tai käyttäjä pystyy helposti säätämään vaatteensa lämpötilaa.

Materiaalia kehitetään ensisijaisesti työvaatteita ja urheiluvaatteita ajatellen. Mielessä on se ulkosalla fyysistä työtä tekevä ihminen, kuten metsuri, vartija tai huoltotöitä tekevä, joka aamulla pukeutuessaan varustautuu kylmään talvipäivään. Päivän aikana ehtii työvaatteissa tulla hiki muutamaan kertaan, mutta myös vilu, kun pysähdytään paikoilleen työskentelemään välillä pidemmiksikin ajoiksi. ”Totta kai elektroniikan ja vaatteen yhdistäminen on haastavaa”, sanoo Visa Kupias. ”Kehitämme korkealaatuista materiaalia, jonka tärkeimpiä ominaisuuksia on käytettävyys. Vaate on vaate, ja sen tulee pysyä käyttäjälleen miellyttävänä vaatteena, on se yllä sitten öljynporauslautalla tai vuorille kiipeiltäessä.”

Tulevaisuuden kerrospukeutuminen tarkoittaakin pukeutumista vaatteeseen, jonka materiaali mukautuu käyttöympäristöön. Avannon innovatiivinen materiaali on tällä hetkellä matkalla kohti pilottihanketta, jossa materiaalista valmistetut vaatteet joutuvat tositoimiin testiryhmän niitä käyttäessä.

Opinnäytetyöstä on vasta muutama vuosi. Silti Visa Kupias muotoilee selkeästi sen, mitä he yhdessä Aino Aarnio-Juurisen kanssa tahtovat: ”Tulevaisuudessa Avanto on lämmittämisen Goretex, se nimi, jonka jokainen tietää.” •

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 39

40 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

In-house

Startupien ja kumppaneiden sähköinen yhteisö Teksti: Laura Siira Kuva: Kalle Kataila Aalto-yliopiston uusi kasvuyrityskeskus A Grid avaa ovensa virallisesti helmikuussa Sähkötekniikan korkeakoulun remontoiduissa tiloissa Otaniemessä.

A Grid kokoaa saman katon alle muun muassa kymmeniä kasvuyrityksiä, luovien alojen yrityksiä, muita kumppaneita sekä kiihdyttämöitä. Eikä tuo katto ole ihan pieni: kyseessä on yksi Euroopan suurimmista kasvuyrityskeskuksista. Kampukselle muuttavia tulokkaita ovat muun muassa maailman ensimmäinen YK:n innovaatioja teknologialaboratorio sekä Euroopan avaruusjärjestön yrityskiihdyttämö.

Sähkötekniikan korkeakoulun entinen rakennus osoitteessa Otakaari 5 valmistui vuonna 1968, ja koulu toimi tiloissa aina viime vuoteen saakka. Rakennuksessa on tehty merkittävää työtä muun muassa avaruustekniikan tutkimuksen ja koulutuksen parissa – mikä olisikaan sopivampi maaperä avaruusjärjestön kiihdyttämölle ja startupeille, noille tuleville tähdille.• AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 41

Yrittäjyys

Kiipeä seuraavalle tasolle Loistavatkaan ideat eivät aina lähde heti lentoon.

Kun promovideo Augmented Climbing Wall ylitti 100 miljoonan katselukerran rajan, tutkimusprojektista alkunsa saanut tiimi ymmärsi nousseensa huipulle.

Toimittaneet: David Lewis ja Jutta Kasslin Kuvat: Mikko Raskinen ja Jutta Kasslin 42 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

nyt, kun Leo Holsti ja hänen kollegansa, teknologiajohtaja Joni Vähämäki, pelaavat kiipeilyseinälle projektorin avulla heijastettua videopeliä käyttäen itseään ohjaimina.

Se näytti yksinkertaiselta ja hauskalta – ja osoitti hyvin, mistä tiimin kehittelemässä uudessa tuotteessa oli kyse.

Grafiikkaa projektorilta, liikettä kehosta

ERÄÄNÄ LAUANTAIAAMUNA syksyllä 2016

Leo Holsti heräsi siihen, että hänen maailmansa on muuttunut. ”Puhelimeni piippaili viesteistä, kaikki kaverini olivat innoissaan”, muistelee Holsti. Hän työskentelee operatiivisena johtajana Augmented Climbing Wall -keksinnön ympärille perustetussa yrityksessä.

Kävi ilmi, että yksinkertainen esittelyvideo, jonka tiimi oli ladannut nettiin edellisenä iltana, oli noussut valtavaksi hitiksi yön aikana. Muutaman tunnin aikana lähes miljoona ihmistä oli näh-

Kaikki oli saanut alkunsa muutamia vuosia aikaisemmin, kun Raine Kajastila työskenteli tutkijana professori Perttu Hämäläisen pelitutkimusryhmässä Aalto-yliopistossa. Kajastila halusi selvittää, miten teknologian avulla voidaan motivoida ihmisiä liikkumaan. ”Olen kiipeillyt yli 15 vuotta ja minulla on köysitoiminnan ohjaajakoulutus.

Hyvin nopeasti tuli fiilis, että projektorilla heijastettuja grafiikoita ja kehon liikkeiden tunnistusta yhdistävä idea toimisi kiipeilyssä todella hyvin.”

Menestys on vaatinut kovaa työtä.

Vuonna 2015 Kajastila sai rahoituksen Augmented Climbing Wallin kehittämiseen. Se mahdollisti kuusihenkisen tiimin kokoamisen ja prototyypin työstämisen tuotteeksi. Kun projekti päättyi ja tuote lanseerattiin, Kajastila tiimeineen päätti perustaa Valo Motion -yrityksen, jonka toimitusjohtaja hänestä tuli.

Ratkaisuun liittyi paljon epävarmuutta: voisiko yliopistossa syntyneen keksinnön todella muuttaa kannattavaksi bisnekseksi ja päivätyöksi monelle ihmiselle? ”Olimme vasta aloittaneet myynnin, mutta ilmassa oli kiinnostusta ja potentiaalia. Työskentelimme ilman palkkaa, ja vahva usko omaan tuotteeseen toimi kannustimena.”

Julkisuus videoiden, tapahtumien ja kansainvälisen median kautta sekä yleisön innostunut palaute takasivat yritykselle vauhdikkaan alun. Valo Motion työllistää tällä hetkellä kokopäiväisesti kahdeksan ja osa-aikaisesti kaksi henkilöä.

Augmented Climbing Wall -seiniä löytyy puuhapuistoista, kuntokeskuksista ja kiipeilysaleilta yli 30 maasta. Erilaisia pelejä on tällä hetkellä viisi. ”On ollut mahtavaa huomata, että nelivuotias poikani on yhtä innostunut seinästä kuin äitini ja monet ammattilaiskiipeilijät”, sanoo tuotteen myynnistä vastaava Sven Rösch.

Harrastuksesta työtä

Augmented Climbing Wall -tiimi on värikäs joukko huippuammattilaisia, joiden erilaiset taidot ja taustat synnyttävät raikasta, uudenlaista ajattelua. Tuotteen designista vastaava Janne Karsisto on opiskellut graafista suunnittelua sekä teollista ja strategista muotoilua. Monet tiimin jäsenistä ovat opiskelleet tietotekniikkaa, mutta keränneet matkan varrella myös muuta kokemusta.

Leo Holsti on hyvä esimerkki monialaisesta osaajasta. ”Olen opiskellut tietotekniikkaa fokuksena vuorovaikutteinen sisällöntuotanto ja pelit. Mutta minulla on myös sirkustaiteilijan tutkinto.”

Tiimiläisiä yhdistää se, että he kaikki ovat kiinnostuneita joko pelaamisesta tai kiipeilystä. Tai molemmista. Siksi he ovat omien tuotteidensa parhaita asiantuntijoita. He myös testaavat kaikki pelinsä itse. ”On todella hauskaa tehdä töitä asian parissa, joka liittyy niin läheisesti harrastuksiini”, ohjelmoija Sami Pekkola hehkuttaa.

Tiimillä on tekeillä muihinkin lajeihin liittyviä tuotteita. Pelisuunnittelija Lauri Lehtonen haluaa kehittää hauskoja ja koukuttavia pelejä, jotka saavat ihmiset liikkeelle. ”Samalla kaavalla liikkuminen kerta toisensa jälkeen on aika tylsää. Meidän tuotteemme tekevät siitä erilaista joka kerta. Tämän kaltaiset keksinnöt tarjoavat kaikille, myös minulle, hauskan tavan treenata. Haluamme luoda jotain, joka auttaa ihmisiä parantamaan elämäänsä.” • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 43

Yhteistyö

Kehittämässä kauniita teknisiä asioita Miten luoda ilmiö? Joskus siihen tarvitaan savea, tekokuitukangasta, ryhmä kansainvälisiä muotoilijoita sekä oskilloskooppi.

Teksti: Tiiu Pohjolainen Kuvat: Nita Vera

Työpajassa testattiin muun muassa tekstiilien sähkönjohtavuutta 3d-tulosteiden avulla.

44 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

IHMISENKOKOISET 3D-tulostimet hoh-

tavat kylmää valkeaa valoa ja hurisevat hiljaa. Jostain kuuluu nauravainen parahdus: ”Noooooo! It killed my baby!”

Puheensorina keskittyy kiljaisijan ympärille, ja yhdessä aletaan pohtia, mikä meni pieleen: materiaalivalinta, suunnittelu vai geometria. On lokakuinen sunnuntai, ja Aallon AddLabtiloihin on kokoontunut parikymmentä muotoilijaa ympäri Eurooppaa.

Käynnissä on Arcintex-konferenssia edeltävä työpaja. Paikalla on erityisesti tekstiilisuunnittelijoita. Viikonlopun aikana pohditaan, kädet välillä kirjaimellisesti savessa, tulevaisuuden materiaalien johtamiskykyä. Miten klassiset muotoiltavat tuotteet voivat jonain päivänä johtaa valoa, ääntä tai sähköä?

Välineet, joilla osallistujat kokeilevat materiaalien johtamiskykyä ovat hämmentäviä. 3d-tulostimella työstetään biohajoavasta PLA-muovista tulosteita tekokuitukankaalle, paikalle on tuotu pop up -keramiikkauuni, jotta suunnittelijat voivat kokeilla erilaisten savi- ja metallimateriaalien yhdistämistä, ja sermin takana mitataan kauniin neuloksen sähkönjohtavuutta elektroniikasta tutun oskilloskoopin avulla.

Puhuva pusero

Työpajan ovat järjestäneet Embodied Design ja Fashion/Textile Futures -tutkimusryhmät. Lab Manager Jussi Mikkonen seuraa suunnittelijoiden tekemisiä ja toteaa jo kahden päivän workshopin tuottaneen enemmän tuloksia kuin järjestäjät olivat uskaltaneet toivoa. ”Monien osallistujien omissa yliopis-

toissa ei tällainen kokeilevuus ole mahdollista – puuttuu laitteet, yhteistyöskentely, tai koulun lähestymistapa on toisenlainen. Täällä suunnittelija voi kokeilla villejä ideoita ja saada välitöntä palautetta toisilta tekijöiltä.”

Siksi saveen on edellisenä päivänä pursotettu hopeaa. Seuraavana päivänä keramiikkauunissa poltetusta möykystä on jäljellä vain kivikova, hopeinen ristikko. Ja samasta syystä tohtorikoulutettava Riikka Townsend tarkastelee uusin silmin aiemmin kutomaansa puuvillaneulosta. Tähän mennessä hän on lisännyt neulokseen sähköä johtavaa kuparilankaa. Nyt kollega on ohimennen kysynyt, voisiko samalla tavoin työstää neulosta, joka johtaisikin ääntä.

Ei laajene, ei kutistu, mutta venyy

Portugalilainen Ana Inês Rodrigues on jo pitkään työskennellyt tulevaisuuden urheiluvaatteiden suunnittelun parissa Heriot-Watt-yliopistossa, Skotlannissa.

Hän haluaa kehittää materiaalin, joka antaa urheilijalle vahvan tuen. Tavoitteena on tekstiili, joka venyisi vaakasuuntaan, mutta joustaisi pystysuuntaan – ja antaisi niin voimakkaan tuen, että se parantaisi käyttäjänsä hapenottokykyä. ”Aiemmin olen tehnyt kokeiluja laserleikkaamalla. Saan materiaalista hyvinkin joustavaa ja tukevaa, mutta aina, kun jotain leikataan pois, tulee myös leikkuujätettä.”

Rodriguesin mielestä tekstiiliteollisuudesta syntyvän jätteen määrä on järkyttävän suuri. ”Aallossa olen saanut ensimmäistä kertaa tulostettua materiaalia juuri sen

määrän, mitä tarvitsen. 3d-tulostamisella ei synny poisleikattavaa. Ei tarvitse miettiä leikkuuvaroja.”

Workshop on jo synnyttänyt paljon uusia ideoita, joiden avulla voisi pienentää tekstiiliteollisuuden helmasynnin, tuotannossa syntyvän jätemäärän, osuutta. ”Urheiluvaatteen pitää olla käyttäjälleen kuin toinen iho. Tulevaisuudessa vaatteen suunnitteluprojekti menisi siten, että asiakas tietää, mitä haluaa, suunnittelija laatii ja toteuttaa vaatteen mittojen mukaan, ja lopputulos tulostetaan 3d:nä. Se olisi täydellinen no waste -projekti.”

Taajuus vaihtuu

Kuuntelen englanninkielistä puheensorinaa ja hypistelen pieniä, viikonlopun aikana syntyneitä tulosteita ja keraamisia esineitä. Vielä nyt designerit kokeilevat, oppivat virheistään ja pohtivat.

Mutta alan vähitellen uskoa siihen, että hyvin pian alppilaskija kiitää rinnettä alas yllään 3d-tulostettu asu, joka samaan aikaan tallentaa suoritukset ja mittaa sykkeet ja verensokerit. Tai tulevaisuuden skeittari ikuistaa vaatteensa avulla kaikki tekemänsä hypyt.

Riikka Townsend kuuntelee pohdintojani. ”Tulevaisuuden älyvaate ei enää tarkoita, että sen käyttäjä olisi kuin kävelevä piirilevy”, hän summaa. ”Ennemminkin kehitämme kauniita asioita, ja tekninen osuus on vain osa vaatetta, vaikka saumaan ommeltuna.

Mietipä, jos vaatteen käyttötarkoitus muuttuisi aivan toisenlaiseksi pelkästään taajuutta vaihtamalla.” •

Mallikappaletta tarkastelemassa tohtorikoulutettavat Riikka Townsend (vas.) ja Oldouz Moslemian Aaltoyliopistosta sekä Agata Kycia Berliinin Weissensee Kunsthochschulesta.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 45

Vau!

Hackathon toi uuden it-sukupolven ja yritykset yhteen Junction-tapahtuma on 48 tuntia kunnianhimoista koodaamista ja eeppisiä elämyksiä.

Teksti ja kuva: Tapio Reinekoski

EUROOPAN SUURIN hackathon-tapah-

tuma Junction järjestettiin marraskuussa 2017 kolmatta kertaa. Tapahtumapaikkana oli Dipoli Espoon Otaniemessä. Paikalle saapui yli 1 400 koodaria, kehittäjää ja suunnittelijaa eri puolilta maailmaa ratkomaan yritysten ja organisaatioiden tarjoamia haasteita viikonlopun ajaksi.

Pelkän 48 tunnin intensiivisen rutistuksen, valvomisen, kahvin ja kunnianhimoisen koodaamisen vuoksi tapahtumaa ei järjestetä, ainakaan täysin.

Junctionin erityislaatu on yritysten ja nuorien it-ammattilaisten kohtaamisessa. Firmat tulevat etsimään taitavia ja luovia työntekijöitä sekä saamaan ratkaisuja oikeisiin ongelmiin. Opiskelijat taas pääsevät näyttämään osaamisensa ja ideansa tuleville työnantajille. Kohtaamisten syntymistä ei ollut jätetty sattuman varaan, vaan osallistujia ja yritysten edustajia rohkaistiin käyttämään erilaisia matchmaking-työkaluja viikonlopun aikana.

Haasteitaan eri teemoista tarjosi paikan päällä yli 60 yhteistyökumppania useilta toimialoilta. Tehtäviä ratkottiin muun muassa pelikehityksen, tekoälyn, avaruusteknologian, liikennepalveluiden, teollisen internetin, älykkään rakentamisen ja terveysteknologian aloilta.

Aalto-yliopisto esitti hackaajille yhteisen haasteen VTT:n, Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Osallistujat pääsivät ideoimaan ja toteuttamaan viihdyttävää sisältöä Helsingin sähköbussien keräämästä datasta.

Tekoälyn ja tulevaisuuden liikenteen kimpussa Junction on syntynyt opiskelijoiden vapaaehtoistoimintana Aalto Entrepreneurship Societyn piirissä.

46 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Dipolin käytävät täyttyivät koodaajista marraskuisen viikonlopun ajaksi.

Aaltoesiä nykyisin pyörittävät opiskelijat olivat mukana jälleen, tällä kertaa tiukasti näppisten takana.

Stella Tuovinen, Ville Lehto ja Kasimir Hellman tarttuivat Liikenneviraston ja Trafin haasteeseen. Siinä tuli kehittää täysin uusi liikkumispalvelu maaseudulle, jossa julkisen liikenteen yhteydet ovat heikot. Tiimi valitsi kohteekseen Lieksan ja alkoi suunnitella sovellusta, jonka avulla käyttäjä voisi suunnitella matkansa esimerkiksi kimppakyytien, tilattavien robottiautojen ja niin ikään ilman kuljettajaa operoivien runkolinjojen yhdistelmistä. ”Käytimme Liikenneviraston ja Trafin avointa dataa alueen liikennemääristä ja aloimme suunnitella palvelua sen avulla.

Perjantain käytimme ideointiin, sen jälkeen työ oli raakaa koodaamista”, Stella Tuovinen kertoo.

Ensimmäinen oppimiskokemus tuli vastaan lauantaina. Tiimi käytti sovel-

luksen rakentamiseen Googlen karttapalvelua, jonka konepellin alta paljastui haasteita. ”Matkojen ja reittien kartoittaminen Google Mapsin ohjelmointirajapinnassa osoittautui vaikeammaksi kuin odotimme, mutta saimme lopulta palvelun valmiiksi.”

Lopputulos oli myös tuomariston mieleen: ryhmän ideoima palvelu palkittiin sunnuntaina hackathonin parhaana ratkaisuna.

Vaikka oman projektin saattaminen ideasta oikeaksi tuotteeksi, peliksi, ohjelmaksi tai palveluksi oli monelle syy puurtaa viikonlopun yli, Junction tarjosi lopulta kokonaisvaltaisen elämyksen. ”Opimme paljon uutta, mutta tiesimme myös, että viikonlopusta tulee muutenkin eeppinen. Muut osallistujat, haasteet ja kaikki oheisaktiviteetit tekivät Junctionista paljon mahtavamman kuin odotimme!” •

Vaatesuunnittelu on unelmien toteuttamista Kimmo Brandt

Vuoden nuori suunnittelija Heidi Karjalainen inspiroituu ihmisistä.

Teksti: Krista Kinnunen MUODIN MAISTERIOPISKELIJA Heidi

Karjalaisella oli ikimuistoinen itsenäisyyspäivä. Hän suunnitteli tasavallan presidentin puolison, rouva Jenni Haukion Linnan juhlien iltapuvun, jonka silkkikankaan hän myös itse värjäsi. Juhlapuku oli hänen ensimmäinen asiakastyönsä.

Karjalainen valittiin syyskuussa Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Toukokuussa hän saavutti toisen sijan Apolda European Fashion Award -kilpailussa Saksassa.

Itsenäisyyspäivän juhlaa varten Karjalainen kertoo halunneensa suunnitella ajassa kiinni olevan, arvokkaan ja elegantin juhlapuvun, joka poikkeaisi Haukion aiemmista puvuista.

”Työssä oli huomioitava asiakkaan toiveet ja tarpeet sekä tilaisuuden luonne, ja sovitettava oma visuaalinen muotokieli niihin. Lisäksi oli löydettävä toimivat materiaalit ja ratkaisut.

Oli hieno kokemus voida esittää omia ideoitani, sanallistaa suunnittelutyötäni ja esittää luonnoksia puvusta.”

Karjalaisen suunnittelutyötä ohjasi muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen.

Puvun ompeli ja kaavoitti mallimestari Karina Pekola.

Lopullinen design käyttäjältä

Ideoita töihinsä Karjalainen saa ympäristöstään. ”Olen kiinnostunut ihmisistä, se on loputon inspiraation lähde. Minua kieh-

too, kuinka vaatteita puetaan ja yhdistellään. Ajattelen, että käyttäjä tekee lopullisen designin.”

Pukeutumisen hän näkee itseilmaisuna. ”Vaatteet vaikuttavat meihin ulkoisesti ja sisäisesti. Pukeutumisella on suora yhteys turvallisuuden tunteeseen, itsevarmuuteen ja mielihyvään.”

Vaate on Heidi Karjalaisen mielestä kiehtova, monimutkainen ja haastava tuote. Suunnittelun aikana on perehdyttävä erilaisiin materiaaleihin, siluettiin, väreihin, yksityiskohtiin ja rakenteeseen.

Suunnitteluprosessi sisältää lukuisia työvaiheita ja eri osa-alueiden hallintaa tuotteiden kaavoituksesta ja kankaiden kehittämisestä alkaen. ”Kaavoitus ja tekniset ratkaisut, rakenteet ja yksityiskohdat kiinnostavat minua. Vaate on mielestäni jonkinasteista käsityötä, en halua digitaalisuuden korvaavan ihmisen luovuutta.”

Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia

Tavoitteena harmoninen kokonaisuus

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi puolisonsa Jenni Haukion kanssa itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Haukio valitsi juhlapukunsa suunnittelijaksi Heidi Karjalaisen: ”Halusin valinnallani sekä kunnioittaa Aalto-yliopistossa tehtävää muotoilualan korkeatasoista opetus- ja tutkimustyötä että antaa nuorelle suunnittelijalle mahdollisuuden esitellä osaamistaan.”

Karjalaisen suunnitteluprosessi käynnistyy taustatutkimuksella. Se luo raamit malliston kokonaisvaikutelmalle: tunnelmalle, väreille, siluetille ja materiaaleille.

Tärkeää työskentelyssä on pyrähdysmäisesti etenevä luonnosteluvaihe. ”En piirrä suunnitteluprosessin aikana, en pysty sillä keinoin ilmaisemaan itseäni. Suunnittelen muotoilemalla kangasta mallinuken päälle tai käytän muotoilun lähtökohtana olemassa olevia vaatteita. Muutan mittasuhteita, vaihdan ja lisään osia ja muutan niiden paikkaa vaistonvaraisesti ja spontaanisti.”

Tärkeintä yksittäisen vaatteen suunnittelussa Heidi Karjalaiselle on kolmiulotteisuus: että vaate olisi mielenkiintoinen joka suunnasta katsottuna.

Toteutuksen on oltava kaunis ja harkittu, materiaaleja ja värimaailmaa myöten. ”Muoti herättää tunteita, se on erilaisten utopioiden ja unelmien rakentamista. Ajattelen, että muoti on unelmoinnin muoto. Unelmani ja mielikuvitukseni tulevat todeksi vaatteissa.” • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 47

Yhteistyö

Lahjoitus mahdollisti uudenlaisen vesialan tohtorikoulun Motivoiva ja yhteisöllinen polku kohti väitöskirjaa toteutetaan Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n lahjoituksen ansiosta.

Teksti: Eeva Lehtinen Kuva: Nita Vera VÄITÖSTUTKIMUS ON monen asian

summa. Tohtoriksi aikovan on osattava hahmottaa kokonaisuuksia, ajatella kriittisesti ja itsenäisesti sekä hallita tutkimusmenetelmät, kirjallisuus ja hyvät tieteelliset käytänteet. Osaamista pitää pystyä soveltamaan työelämässä, ja sitkeyttäkin tarvitaan.

Kannustavia toimintatapoja

Rakennetun ympäristön laitoksen Vesi ja kehitys -tutkimusryhmä on aloittanut hankkeen, jossa tohtorinkoulutukseen tuodaan uudenlaisia kestäviä ja kannustavia toimintatapoja. Nelivuotinen hanke käynnistettiin kahden miljoonan euron lahjoituksen turvin, jonka myönsi Maaja vesitekniikan tuki.

Ryhmässä tutkitaan ajankohtaisia globaaleja vesikysymyksiä, veden ja kehityksen vuorovaikutusta sekä kestävää teknologiaa. Mukana on tällä hetkellä kuusi tohtorikoulutettavaa, jotka ovat aloittaneet väitöstutkimuksensa vuonna 2017.

Heitä ohjaavat professori Olli Varis ja apulaisprofessori Matti Kummu. Jatkuvaa lähitukea tarjoaa tutkijatohtori Maija Taka, joka toimii hankkeen koordinaattorina. Tiimillä on myös kansainvälinen ohjausryhmä, joka sparraa niin tutkimuksen sisältöjä kuin työtapojakin.

Ohjaus ja tuki tärkeää

”Ajatuksenamme on tehdä väitöskirjaan johtavasta prosessista henkilökohtaisen oppimisen polku, jonka varrella opitaan ja löydetään uutta”, kertoo Olli Varis.

Hankkeessa painotetaan niin ohjauksen ja tuen kuin vertaisoppimisenkin merkitystä. Väitöskirjaprosessi on systemaattinen, ja molemmat osapuolet sitoutuvat työn etenemiseen.

Tohtorikoulutettava Venla Niva valmistui kesäkuussa diplomi-insinööriksi ja tutkii nyt slummeja ja niiden asemaa 48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Vesi ja kehitys -tutkimusryhmän jäseniä vasemmalta: Pekka Kinnunen, Maija Taka, Lauri Ahopelto, Amy Fallon, Olli Varis ja Venla Niva.

kaupungin ja ympäröivän maaseudun välissä. ”Tarkastelen vesiturvallisuuden ja slummiutumisen välisiä kytköksiä ja miten hallinto voisi ohjata kasvua kestäväksi. Ryhmästä on suuri apu työssäni, tapaamme tiiviisti ja olemme suurin piirtein samassa väitöstutkimuksen vaiheessa”, Niva kertoo.

Tulevaisuuden vastuullisia asiantuntijoita Hankkeessa mukana olevista opiskelijoista hioutuu itsenäisiä ja osaavia tutkijoita, joilla on valmiudet toimia työelämässä myös tiedemaailman ulkopuolella. ”Käytännön taidot sekä tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat meillä tärkeässä roolissa. Tavoitteenamme on kouluttaa tulevaisuuden osaajia, vastuullisia vesialan asiantunti-

joita ja ongelmanratkaisijoita tarttumaan maailman suuriin haasteisiin”, Olli Varis linjaa.

Vesi ja kehitys -tutkimusryhmän tohtorikoulutettavat oppivat yhdessä, omia tutkimuskysymyksiä pohditaan usein muiden tiimiläisten kanssa. ”Mallimme on osoittautunut hyvin toimivaksi. Sitä on helppo soveltaa muillekin aloille”, Olli Varis sanoo. •

lahjoittaminen.aalto.fi Aalto-yliopiston saamia lahjoituksia käytetään korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen. Verovähennyskelpoisten lahjoitusten alaraja on 850 euroa.

Yliopisto voi ottaa vastaan myös testamenttilahjoituksia.

Kampus

Tilasäästöt – peikko vai porkkana?

Yliopisto järkeistää tilojensa käyttöä ja säästää siinä samalla.

Teksti: Anu Salmi-Savilampi ja Paula Haikarainen

Aalto-yliopiston käytössä olevat tilat 1 000 m2

300 000 NELIÖMETRIÄ on aika paljon.

Voisiko siitä nipistää sen sijaan, että vähennettäisiin henkilöstöä? Näin tuumittiin Aalto-yliopistossa vuoden 2015 syksynä, kun yliopistojen valtionrahoitusta leikattiin rankalla kädellä.

Aalto-yhteisö ideoi ja päätti, että säästetään mieluummin tiloista kuin henkilöstöstä. Tavoitteeksi asetettiin vähentää tiloista kolmannes eli 100 000 neliötä.

Sekin on paljon.

Yhteistoimintaneuvotteluista on nyt kulunut pari vuotta. Toimitiloja on yli 60 000 neliömetriä vähemmän, ja suunniteltu säästötavoite täyttyy vuonna 2020. Vuosittainen säästö on ollut noin 20 miljoonaa euroa vuoden 2013 tasosta.

Entä mitä tämä tarkoittaa aaltolaisten arjessa? Suunnittelua, muuttolaatikoita, luopumista yksityisistä työtiloista, monitilatoimistoja, muuttuvia työnteon tapoja ja paikkoja, uuden oppimista – pelkojakin.

Sähkötekniikan korkeakoulu näytti mallia Yksi esimerkki toteutuneista tilasäästöistä on Sähkötekniikan korkeakoulun muutto kesällä 2017. Lähes 500 henkeä muutti aiempaa tiiviimpiin toimitiloihin. Tiivistäminen on kuitenkin myös parantanut tilojen laatua ja uudistanut niiden käyttötapoja.

Perustieteiden korkeakoulu auttoi naapuria ja vapautti omia tilojaan sähköläisten käyttöön. Korkeakoulujen tutkimusryhmät hakeutuivat temaattisiin kokonaisuuksiin pohtimaan työn tekemistä uudenlaisissa ryhmissä ja ryhtyivät sanoista tekoihin. Esimerkiksi Aalto Acoustic Lab kokosi kahden korkeakoulun akustiikan tutkijat yhteen, ja puheen tutkijat muuttivat Health Technology -taloon. ”Muutto vaati tiivistä yhteistyötä koulujen, laitosten, tutkimusryhmien ja kiinteistöyhtiön välillä. Vaativinta oli silti henkilöstön henkinen muuttoprosessi, joka vei oman aikansa”, kertoo Sähkötekniikan korkeakoulun teknologiapäällikkö Petri Hyvönen. ”Uudet tilat ovat selkeästi entisiä laadukkaampia. Monitilatoimisto oli

VUONNA 2013

VUONNA 2017

325 72

265 Tilakustannukset M€

monelle peikko, mutta pääsääntöisesti uusissa tiloissa viihdytään. Taloudellisesti siirtyminen uusiin tiloihin tarkoittaa meille noin 2,3 miljoonan euron vuosittaista säästöä verrattuna vuoteen 2015”, sanoo Hyvönen.

54

Satojen vuosien säteellä

Kehittyvä kampus houkuttaa luovia aloja, uusia yrityksiä ja kansainvälisiä toimijoita yhteistyöhön. Kaikki yliopistolta vapautuvat neliöt pyritään vuokraamaan, sillä kumppanuuksien halutaan rikastuttavan tutkimusta ja opetusta.

Hallit ovat haluttuja Myös erityistilat – kuten pajat, versNiin sanottuja koppikonttoreita on ylitaat, laboratoriot ja suuret tutkimusopistossa perinteisesti paljon. Niitä infrastruktuurit – avataan koko yhteimuutetaan monitilatoimistoiksi, joissa sölle ja ulkopuolisille kumppaneille. on nimettyjä ja jaettuja työpisteitä sekä Rakentaminen kampuksella jatkuu helposti muunneltavia tiloja erilaisiin vielä pitkään. Meneillään on kaksi isoa tarpeisiin. hanketta: Taiteiden ja suunnittelun korTilojen muunneltavuus on tätä päikeakoulun käyttöön suunniteltu Väre vää, painottaa toimitusjohtaja Antti sekä Kauppakorkeakoulun uudisrakenTuomela Aalto-yliopistokiinteistöt nus. Marraskuussa vietettiin Väreen harOy:stä, tuttavallisemmin ACREsta. jannostajaisia, ja avajaisia juhlitaan sykKiinteistöyhtiö vastaa yliopiston tilojen syllä 2018. Kauppakorkeakoulun rakenrakennuttamisesta, hallinnoinnista ja nus valmistuu vuonna 2020. vuokraamisesta.

Antti Tuomelan mukaan uusien rakenMyös kaikista yliopiston julkisista nusten elinkaari on todennäköisemmin tiloista, auloista ja käytävistä halutaan 500 kuin 50 vuotta. oppimisen ja työnteon paikkoja. Niiden ”Otaniemi on eräänlainen arkkitehtuukalustus ja tekniikka suunnitellaan tuke- rin pyhiinvaelluspaikka, ja uudisrakenmaan tavoitetta. nuksetkin varmaan suojellaan. Niinpä ”Koska opetus painottuu entistä enem- teemme tätä hommaa vähintään 300 män pienryhmiin, isoja auditorioita ei vuoden perspektiivillä, kuten professori tarvita lisää. Sen sijaan avoimet hallitilat Bengt Holmström taannoin yliopiston ovat kysyttyjä”, kertoo Tuomela. hallituksessa ohjeisti.” • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 49

Väitöksiä

Kierrätys kuntoon Suomalaisten into jätteiden lajitteluun laahaa tavoitteiden perässä.

Olli Sahimaa innostui väitöstutkimuksesta, jolla voi vaikuttaa asioihin konkreettisesti.

Teksti: Marjukka Puolakka Kuva: Maija Astikainen EU:N ASETTAMAN tavoitteen mukaan

yhdyskuntajätteestä puolet pitäisi saada kiertoon vuoteen 2020 mennessä.

Vuonna 2015 Suomen kierrätysaste oli vain 40,6 prosenttia, eikä se kasvanut lainkaan vuosina 2004–2014. ”Kotien sekajätteestä 70–80 prosenttia on kierrätyskelpoista materiaalia, ja varsinkin biojätteen ja muovin lajittelussa on paljon petrattavaa. Edessä on iso työ EU-tavoitteiden saavuttamiseksi, etenkin jos halutaan, että kaavailtu jatkotavoite 65 prosentin kierrätysasteesta vuoteen 2030 mennessä toteutuu”, sanoo Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) väitöstutkimuksen tehnyt DI Olli Sahimaa.

Sahimaa kehitti uuden ja luotettavan menetelmän sekajätteen koostumuksen tutkimiseen ja kierrätyspotentiaalin selvittämiseen. ”Vuonna 2015 yhdyskuntajätteestä 65 prosenttia oli peräisin kotitalouksista ja näiden kierrätysaste oli 37 prosenttia.

Hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoimintojen tuottaman jätteen kierrätysaste oli 47 prosenttia.”

Tilanteen parantamiseksi tarvitaan isoja toimenpiteitä. Avainasemassa ovat lainsäädäntö ja entistä tehokkaampi neuvonta. ”Tarvitsemme aiempaa tiukempaa sääntelyä kotitalouksien kiinteistökohtaisen keräysverkoston laajentamiseksi.

50 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Yksi tie olisi kuntakohtaisten jätehuoltomääräysten kiristäminen. Se voidaan tehdä kansallisesti yhtenäisemmällä lainsäädännöllä tai suosituslinjauksella.

Myös yritysten tulee lisätä jätejakeiden erilliskeräystä.”

taloudellisia vaikutuksia. Toinen työsarka on selvittää, kuinka jätteen painoperusteinen hinnoittelu vaikuttaisi suomalaisten lajitteluintoon. SYKEn koordinoimassa CIRCWASTE-hankkeessa puolestaan kehitetään muun muassa kiertotalouden indikaattoreita.

Ennätystahtia tohtoriksi ”Haluan tehdä työtä, jolla on laaja posiSahimaa ei aikaillut mielenkiintoisen tiivinen vaikutus asioihin. Jossain vaitutkimusaiheen parissa. Väitöstyön aloit- heessa myös ympäristöalan yrittäjyys voi tamisesta väitöskirjan painoon lähettäolla se juttu.” miseen kului kaksi vuotta ja kymmenen Tiukan väitöstyönkin aikana Sahikuukautta. Erityisen antoisaa työssä oli maalle jäi aikaa rakkaille luku- ja urheisen antama oppimisprosessi. luharrastuksille. Kuntosalilla, juoksu”Pääsin kehittämään itseäni ja opin lenkeillä ja pallopeleissä viihtyvän mietehokkaita työskentelymenetelmiä. hen uusin innostus on frisbeegolf, jossa Jaoin tavoitteet pieniin osiin ja päiviton monia yhtäläisyyksiä väitöskirjatäisiin tehtäviin. Seuraavan deadlinen ja prosessiin. tavoitteen kirkkaana mielessä pitäminen ”Frisbeegolfaajalla on selkeä tavoite vaati paljon kurinalaisuutta.” saada kiekko koriin. Silti se menee välillä Nyt Sahimaa haluaa auttaa muita myös metsään, jolloin pitää löytää uusi väitöskirjantekijöitä jakamalla omia reitti eteenpäin. Pelissä tarvitaan pitkokemuksiaan. Hän suunnittelee julkai- käjänteisyyttä ja tasaista suorittamista, sevansa aiheesta blogin. mitkä olivat omia vahvuuksiani väitös”Kaikki kohtaavat väitöskirjan teossa tutkimuksen tekemisessä.” • isoja haasteita, eikä prosessinhallintaan aina ole riittäviä työkaluja. Valtaosalle väitöstyö on siihenastisen elämän suurin projekti.”

Frisbeegolfaajan uudet reitit

Nykyisessä työssään Suomen ympäristökeskuksessa Sahimaa tutkii yhdyskuntajätteen kierrätyksen ohjauskeinojen

Olli Sahimaa 27.10.2017: Recycling potential of municipal solid waste in Finland.

Insinööritieteiden korkeakoulu.

Väitöksiä

Toimittanut: Marjukka Puolakka

Yritysviestintä ja ongelmallinen yhteiskuntavastuu KTM, FM Kirsti Iivonen tutki organisaatioviestinnän väitöstyössään, kuinka yritykset vastaavat vaatimuksiin yhteiskuntavastuusta silloin, kun jokin yhteiskunnallinen ongelma yhdistetään niiden ydinliiketoimintaan. Esimerkkitapauksena työ analysoi virvoitusjuomateollisuuden suhdetta ylipaino-ongelmaan.

Alan yritykset osoittautuivat taitaviksi viestintäkeinojen hyödyntäjiksi, kun ne pyrkivät torjumaan uhkaavia vaatimuksia ja puolustamaan olemassaoloaan. Ne turvautuivat muun muassa narsistiseen retoriikkaan, jolla vastapuoli yritettiin leimata kuluttajan viholliseksi ja toimiala taas tämän ystäväksi, ja hyödynsivät perinteistä markkinointinarratiiviaan uusien vaatimusten esittämisessä kuluttajille. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, millaisena kuluttajat kokevat toimialan uskottavuuden ylipaino-ongelman ratkaisemisessa.

Työ auttaa yrityksiä analysoimaan oman viestintänsä aitoutta ja tunnistamaan sen sudenkuoppia yhteiskuntavastuun kentällä. Työ myös antaa esimerkiksi kansalaisjärjestöille työkaluja yritysten puolustusmekanismien parempaan tulkitsemiseen ja niihin vastaamiseen.

Kirsti Iivonen 23.8.2017: Organizational responses to institutional complexity: The case of beverage industry and obesity. Kauppakorkeakoulu.

Työssä tylsistyminen valkokaulustyöpaikoilla VTM Lotta Harju pureutui tuotantotalouden alan väitöstyössään vähän tutkittuun työpahoinvoinnin ilmiöön, työssä tylsistymiseen suomalaisilla valkokaulustyöpaikoilla.

Työssä tylsistyminen koskettaa eri alojen työntekijöitä. Se on yhteydessä heikompaan terveyteen ja aikomuksiin lähteä työpaikasta, ja sillä on siten haitallisia vaikutuksia sekä työntekijään että työnantajaan. Valkokaulustöissä leipääntyminen liittyy tilanteisiin, joissa työntekijä ei pääse käyttämään parasta osaamistaan ja laittamaan itseään likoon. Työstä voi puuttua mielekkäitä haasteita tai mahdollisuuksia työskennellä itselle merkityksellisellä tavalla.

Tutkimuksen mukaan työn sovittaminen työntekijän kykyjä, tavoitteita ja arvoja vastaavaksi ehkäisee työssä tylsis-

tymistä. Työntekijöille tulisi antaa mahdollisuus muokata työstään merkityksellisempää ja inspiroivampaa, ja heitä tulisi tähän myös rohkaista. Tutkimus antaa organisaatioille välineitä työpahoinvoinnin tunnistamiseen sekä henkilöstön motivaation, sitoutumisen ja suoriutumisen ylläpitämiseen.

Lotta Harju 21.9.2017: Taming the beast of boredom – Exploring boredom at work and the role of job crafting.

Perustieteiden korkeakoulu.

Männyn ja kuusen antibakteerisuus Joillakin puulajeilla on antibakteerisia ominaisuuksia, eli bakteerit kuolevat näillä pinnoilla muita pintoja nopeammin. DI Tiina Vainio-Kailan biotuotetekniikan alan väitöstutkimus osoitti, että männyn ja kuusen antibakteerisuus johtuu niiden uuteaineista ja ligniinistä.

Puusta liukenevat aineet eli uuteaineet ovat antibakteerisia myös kahta tutkittua sairaalabakteeria vastaan. Mikään yksittäinen yhdiste ei selittänyt puun antibakteerista vaikutusta, joten ilmiön taustalla on useiden tekijöiden yhteisvaikutus. Myös puusta haihtuvilla orgaanisilla yhdisteillä (VOC) havaittiin antibakteerisia ominaisuuksia joitakin tauteja aiheuttavia bakteerikantoja vastaan.

Tulokset tarjoavat hyvän lähtökohdan puun hygieenisten ominaisuuksien hyödyntämiseen.

Puu on hyvä vaihtoehto pintamateriaaliksi hygieenisesti haastaviin kohteisiin, kuten päiväkoteihin. Paksu lakkakerros oletettavasti estää puun aineiden antibakteerisen vaikutuksen, mutta hengittävämpiä pinnoitteita on syytä tutkia.

Myös puun vanhenemisen vaikutus vaatii jatkotutkimusta.

Tiina Vainio-Kaila 3.11.2017: Antibacterial properties of Scots pine and Norway spruce.

Kemian tekniikan korkeakoulu.

Pallorobotti ylittää kodin kynnykset TkL Tomi Ylikorven väitöstyön innoittaja oli kotioloissa toimiva pallonmuotoinen seura- ja valvontarobotti, jonka suunnittelussa ja ohjauksessa tarvittavia malleja hän lähti työssään kehittämään.

Väitöksen ala on automaatiotekniikka.

Ylikorpi kehitti työssään uusia kontaktimalleja heiluriohjatun pallorobotin esteiden kohtaamista varten. Kontakti-

mallien ja simulaation avulla hän arvioi pallon kykyä ylittää esteitä.

Työn kokeellista osuutta varten suunniteltiin ja rakennettiin kaksi heiluriohjattua pallorobottia. Kovakuorista palloa ajettiin radio-ohjauksella, pehmeäkuorisella oli oma, pallon liikkeistä tietoa keräävä ohjaustietokone. Testeissä palloilla ylitettiin jopa 13 senttimetrin korkuisia esteitä.

Tulokset auttavat huomioimaan pallorobotin dynaamisen liikekyvyn, mikä lisää mahdollisuuksia pallon rakenteen ja massan jakauman suunnitteluun. Etukäteen voidaan myös laskea optimaalisia vierintänopeuksia, joilla robotti ylittää kodin kynnykset ja sähköjohdot vaivattomasti ja robottia turhaan rasittamatta.

Tomi Ylikorpi 10.11.2017: Mobility and motion modelling of pendulum-driven ball-robots.

Sähkötekniikan korkeakoulu.

Rauniorestauroinnin ristiriidat Arkkitehtuurin alan väitöstutkimuksessaan TkL Tuija Lind selvitti, kuinka restauroinnin keinoilla voidaan sekä tunnistaa että säilyttää rauniokohteiden moninaiset arvot. Restaurointiin liittyy aina ristiriita. Romanttisen ihanteen mukaan raunioiden kauneus on niiden katoavaisuudessa, kun taas tiede pyrkii estämään kohteiden rappeutumisen.

Lind asetti restauroinnille viisi päämäärää: kestävyys, kauneus, kertovuus, uudelleenkäyttö ja jatkuvuus. Työssä testattiin seitsemän kohteen avulla menetelmää, joka pakottaa tarkastelemaan paikan arvoja monesta näkökulmasta. Esimerkiksi Raaseporin linnan korjaushanke vastasi hyvän restauroinnin päämääriä. Italian Pompeijin korjausvelka taas on niin suuri, että kohteen ongelma on sen kestävyys. Toisaalta Pompeijin päämääristä puuttuu kauneus kohteen turistimassojen vuoksi.

Lindin työ antaa restaurointiin keinoja, joilla säilyttää raunion edustama rappion ihanne. Omassa työssään Suomenlinnan linnoitusten parissa Lind on päässyt jatkuvasti soveltamaan teorioitaan käytäntöön.

Tuija Lind 17.11.2017: Rauniot – arvoja ja tekoja. Rauniorestaurointi ja arkeologisten alueiden suunnittelu.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

—

Aalto-yliopiston väitöskirjat verkossa: aaltodoc.aalto.fi, shop.aalto.fi AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21\ 51

52 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Arjen valintoja

Pia Fricker, mitä tapahtuu, kun vesi kohtaa datan?

Maisema-arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun tietokoneavusteisten menetelmien adjunct professor suunnittelee vesimaisemia, joita voi käyttää monipuolisesti.

Teksti: Andrew Flowers Kuva: Veera Konsti

Vesi on keskeisessä roolissa suunnittelutyössäsi – miksi?

Vesi on yksi tärkeimmistä aiheista maisemansuunnittelussa. Kohteiden tulee olla käytettävissä läpi vuoden ja veden virtauksen kaikissa vaiheissa. Niiden tulee olla yhtä kiinnostavia silloin, kun vettä on, ja veden poissa ollessa.

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa maisema-arkkitehtuuriin?

Asuin ja työskentelin useita vuosia Sveitsissä, jossa ilmastonmuutos näkyy erityisesti jäätiköiden sulamisena. Koska laaksot ovat kapeita, tulvat ovat yleisiä niin keväällä lumen sulaessa kuin syyssateiden aikaan. Pienessä ja vuoristoisessa maassa on vain vähän rakennusmaata.

Vesialueiden ratkaisujen täytyy toimia myös tulva-aikaan.

Miten se onnistuu?

Olen tehnyt paljon työtä ymmärtääkseni tulvimista siitä näkökulmasta, että sillä voi olla myönteinen vaikutus suunnitteluun. Jos ympäristötekijöitä korostetaan suunnittelussa turvallisella tavalla, on maisemasta mahdollista nauttia tulvankin aikana. Kun käytössä on oikea määrä oikeanlaista dataa, voidaan simuloida, miltä maisema näyttää vaikkapa satavuotisen tulvan jälkeen.

Miten tällaista dataa saadaan?

Elämme monimutkaista aikaa. Meneillään on sekä ympäristöön liittyviä, yhteiskunnallisia että poliittisia muutoksia. Näen nämä muuttujina ja usein keskenään ristiriitaisina tekijöinä, jotka täytyy ottaa suunnittelussa huomioon.

Perinteinen ajattelutapa ei riitä, vaan tarvitsemme myös tietokoneavusteisia menetelmiä ja algoritmeja. Maaston skannaaminen ja 3d-mallintaminen auttavat suunnittelemaan mutkikkaissa tilanteissa.

Mitä kaikkien arkkitehtien tulisi tietää alastasi?

Toisinaan maisema-arkkitehtuurin ja muun arkkitehtuurin välillä on raja-aita.

Haluan muuttaa tätä ajattelua niin, että voimme suunnitella molemmista näkökulmista samanaikaisesti. Maisemaarkkitehtuuri ei ole vain kohteen kaunistamista rakentamisen valmistuttua. Sen tulee olla osa työprosessia alusta saakka.

Kun arkkitehdin työparina on maisema-arkkitehti, joka ymmärtää maaston muodot, maaperän koostumuksen ja veden kulun, syntyy tarkoituksenmukainen ja juuri kyseiseen kohteeseen sopiva suunnitelma.

Mikä kohde on tehnyt sinuun erityisen vaikutuksen?

Kun sveitsiläinen Aire-joki palautettiin luonnontilaan, lähestymistapa oli hieno.

Joki siirrettiin kulkemaan alkuperäiseen uomaansa, ja sen vierelle muodostunut kanava säilytettiin. Maisema-arkkitehdit johtivat hanketta ja tekivät yhteistyötä insinöörien, biologien ja lähikaupunkien arkkitehtien kanssa. Yhdessä he loivat upean kohteen, joka toimii monilla eri tasoilla.

Onko Suomi hyvä paikka nuorille maisema-arkkitehdeille?

On tärkeätä ymmärtää vesimuodostumien rooli, kun kaupungistuminen etenee ja väestö keskittyy. Tämä koskee erityisesti pääkaupunkiseudun rannikkoalueita. Monet nuoret maisema-arkkitehdit tekevät hienoa työtä tällä alueella ja myös viestivät hienosti työstään.

Täällä suhtaudutaan avoimin mielin tietokoneavusteisten menetelmien ja virtuaalitodellisuuden hyödyntämiseen.

Arkkitehdit pääsevät tekemään kokeiluja tosielämän hankkeissa, oikeissa suunnittelukohteissa.

Mitä nuorten arkkitehtien tulisi tietää?

Heillä tulee olla vahva suunnittelunäkemys ja taito kysyä oikeita kysymyksiä. Haluankin opettaa opiskelijoita kysymään oikeita kysymyksiä. Kun osaa kysyä oikean kysymyksen, löytää oikean tiedon. •

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 53

Palkitut

Kirjastosta monitoimitilaksi Arkkitehtuurin Finlandia 2017 -palkinto myönnettiin Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskuksen korjaussuunnittelusta.

Teksti: Eeva Lehtinen Kuvat: Tuomas Uusheimo ALVAR AALLON suunnittelema Otanie-

men kampuksen kirjasto valmistui vuonna 1970. Perusteellinen uudistus vuosina 2015–2016 muovasi rakennuksesta modernin ja monikäyttöisen tilan, joka nimettiin Harald Herlin -oppimiskeskukseksi. Yhteisö on ottanut sen nopeasti omakseen. Tiloja käyttää keskimäärin tuhat asiakasta päivässä, mikä on selvästi enemmän kuin ennen peruskorjausta.

Tilat tukevat oppimista, tutkimusta ja työskentelyä. Digitalisaation myötä painetun aineiston määrä on vähentynyt ja tiloja on voitu vapauttaa yhdessä oppimiselle ja ryhmätöille, itsenäiseen opiskeluun ja erilaisille palveluille.

Toimintakonseptia suunnittelivat yhdessä opiskelijat, opettajat, tutkijat, kirjaston henkilöstö, arkkitehdit ja palvelumuotoilijat. Palvelut on sijoitettu teemoittain: suojeltu ja Alvar Aallon alkuperäiset ideat vahvimmin säilyttänyt toinen kerros toimii kirjasto- ja lukusalina, ensimmäisessä kerroksessa on muun muassa kuva-aineistoja sisältävä Visual Resource Centre ja kahvila.

Alin kerros muutti peruskorjauksessa täysin muotoaan kirjavarastosta värikkääksi monitoimitilaksi, jossa on paitsi opiskelutiloja myös valokuvaus- ja videostudio sekä FabLab-paja, jossa voi kokeilla 3d-tulostusta. Tiloissa järjestetään myös näyttelyitä ja tapahtumia.

Uuden aikakauden tuntua

Kokonaisuuden suunnittelusta ovat vastanneet arkkitehdit Teemu Tuomi ja Tuomo Remes sekä hankesuunnitteluvaiheessa Eeva-Liisa Elo-Lehtinen (Arkkitehdit NRT). Sisustusarkkitehtuuri on Päivi Meurosen käsialaa (JKMM Arkkitehdit). ”Päätilojen ainutlaatuinen tunnelma syntyy Alvar Aallon taidokkaasta luonnonvalon käytöstä. Rauhallisille lukusalitiloille on uudistuneessa oppimiskeskuksessakin paikkansa. Muutokset liittyivät talotekniikan uusimiseen, esteettömyyden parantamiseen sekä kalustuksen ja palvelukonseptin kehittämiseen”, kertoo Teemu Tuomi.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon esiraati arvioi, että alkuperäisiin kirjavarastokerroksiin tehdyt arkkitehtoniset ratkaisut – paljaat runkorakenteet ja nykyaikaiset sisustusratkaisut – luovat kokonaisuuteen onnistunutta uuden aikakauden tuntua.

Vuoden 2017 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajan päätti OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen. Palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen merkittävän uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi esiraati halusi nostaa esiin laadukkaita korjausrakentamiskohteita. •

Alvar Aallon suunnittelun kauniit ominaispiirteet näkyvät parhaiten toisessa kerroksessa.

54 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 21

Ă„LTĂ– Kari Soinio sarjasta Kaunis kaupunki # 3 ja # 2 valokuva fasettihiotulla lasilla Dipolin taidekokoelma

TÄMÄ LEHTI KERTOO

ihmislähtöisestä rakennetusta ympäristöstä tulevaisuuden materiaaleista uudenvuodenlupauksista

aalto.fi