Aalto University Magazine 16

Page 48

Arjen valintoja Asiantuntija kertoo tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista.

Kary Främling, paljonko älyä yhteen taloon mahtuu? Tietotekniikan laitoksen professorin kotona älyä on paljon, vaikka se ei näy.

Teksti Paula Haikarainen Kuva Mikko Raskinen Asutko älytalossa? Omasta mielestäni kyllä, koska se toteuttaa älytalolle asettamani kriteerit. Ensimmäinen on asumismukavuus: sisälämpötila, ilman kosteus ja vaihtuvuus ovat mukavalla ja terveellisellä tasolla. Toiseksi talon rakenteet ja eri järjestelmät huolehtivat siitä, että talo pysyy terveenä. Kolmanneksi talon kokonaisenergian kustannus on alle 2 000 euroa vuositasolla. Kaiken lisäksi talo hoitaa itse itsensä, eli minun ei tarvitse huolehtia näistä. Miten talon äly näkyy ulospäin? Ei oikeastaan mitenkään. Meillä on pieniä antureita sijoitettuna huoneisiin. Esimerkiksi kosteusanturi seuraa kylpyhuoneen kosteutta, ja makuuhuoneessa

hiilidioksidianturi tehostaa ilmanvaihtoa moni luottaa talonsa ohjaamisessa pilvipalveluihin. Tällöin pelkkä nettiyhteyden sen mukaan, kuinka monta henkeä huokatkos voi tehdä talosta ”älyttömän”. neessa nukkuu. Lisäksi pilvessä oleva äly voi aiheuttaa Kuinka paljon älyä yhteen riskin, jos joku onnistuu murtautumaan taloon mahtuu? järjestelmään sitä kautta. Tähän pätee sanonta ”älä korjaa sellaista, mikä toimii”. Jos edellä mainitut kolme Tutkimusalojesi englanninkieliset kriteeriä täyttyvät, älyn lisääminen ei ole lyhenteet kuulostavat hauskoilta: itseisarvo. Paitsi tietysti, jos haluaa tehdä BIM ja IoT. Suomennettuina termit vaikutuksen naapureihin tai muihin tut- eivät ole yhtä kepeitä: tietoyhdentuihin. netty rakentaminen ja esineiden internet. Irtoaako aiheista yhtään Tekeekö sähkökatko hupia? talosta älyvapaan? Eivät tosiaan ole kepeitä termejä! Älyn tulee näkyä myös talon suunnitteSovellukset ovat kuitenkin hyvin käytänlussa niin, että asukkaiden ja talon oma nönläheisiä ja konkreettisia. Lisäksi niiterveys ovat turvattuja sähkökatkoksen- den, varsinkin IoT:n, avulla voidaan helkin aikana. Minua huolestuttaa se, että pottaa ihmisten arkea, parantaa elämän laatua – jopa pelastaa planeetta esimerkiksi vähentämällä energian kulutusta ja päästöjä. Koska käytän omaa taloani ja autoani testikohteina, ja olen muutenkin aina rakennellut ja korjaillut kaikenlaista, saan välillä hupiakin aikaiseksi. Meillä on jo älypuhelimet ja älykellot, mihin arkiseen kapineeseen äly seuraavaksi yhdentyy? Älyä on jo nyt uskomattoman paljon esimerkiksi autoissa, ja sen määrä vain lisääntyy. Parhaiten tämän voi mielestäni huomata nimenomaan liikkumisessa, ei pelkästään autoissa. Vaikka äly lisääntyy rakennuksissakin, se tapahtuu hitaammin eikä välttämättä näy ihmisille – eikä välttämättä pidäkään näkyä niin kauan kun kaikki on kunnossa.

48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 16