Aalto University Magazine 05

Äly tulee ympäristöön ympäristöön Lantti on nollaenergiatalo nollaenergiatalo Kirjoitusta vedellä Lähiöistä asumisen brändejä Materials influence nuclear safety

AALTO UNIVERSIT Y MAGAZINE 05

aalto.fi ISSN 1799-9324 / ISSN 2323-4571 ISSN-L 1799-9324 Joulukuu / December 2012

2 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Vilma Lappalainen

Pääkirjoitus–Editorial

Tulevaisuuden yliopistokaupunki Laura Vuoma

Hankin ensimmäisen matkapuhelimeni 1990-luvun puolivälissä, kun aloitin opiskelut. Puhelimen ainoana käyttötarkoituksena oli puheluiden soittaminen ja vastaanottaminen. Tekstiviestitoiminto laitteessa oli, mutta ystäväpiirissäni ei ollut ketään, jolle viestejä olisi voinut lähettää.

Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa matkapuhelinten käyttökulttuuri on muuttunut paljon. Nykykännykät ovat miltei kaikkea muuta kuin puhelimia.

Ne ovat muovanneet oleellisesti ainakin omaa tapaani käsitellä tietoa ja suunnistaa kaupungissa.

Sitä, miten tulevaisuuden kännykät ja muu uusi teknologia meitä palvelevat, pohditaan yhdessä tämän asuminen ja elinympäristöt -teemanumeron jutuista.

Jutussa puhutaan kokonaisesta elinympäristöstä, joka voi uuden teknologian myötä olla avulias ja älykäs.

Aalto-yliopisto on mukana EIT ICT Labsin Suomenyksikössä, joka edistää älykkäisiin ympäristöihin liittyvien innovaatioiden syntyä. Yksikkö toimii hiljattain Otaniemeen valmistuneessa Open Innovation Housessa, joka henkii meille tärkeää ideaa vuorovaikutuksesta ja uudenlaisista kohtaamisista.

Lähivuosina pääkampuksellemme Otaniemeen rakennetaan lisää uudenlaisia kohtaamispaikkoja.

Käynnissä olevan arkkitehtuurikilpailun finalistit on valittu, ja yksi töistä tulee muuttamaan Otaniemen yhteisölliseksi ja eläväksi tulevaisuuden yliopistokaupungiksi.

Erikoistutkija Helena Tuorila Kuluttajatutkimuskeskuksesta mainitsee Termin avauksessa hyvän elinympäristön tekijöiksi luonnonläheisyyden, turvallisuuden ja toimivan julkisen liikenteen.

Kaksi ensimmäistä toteutuu Otaniemessä jo nyt.

Kolmas paranee oleellisesti Länsimetron myötä.

University city of the future

Eveliina Olsson päätoimittaja

Eveliina Olsson Editor-in-chief

I got my first mobile phone when I started my studies in the mid-1990s. Its only use purpose was to make and receive calls.

It could also send text messages, but none of my friends had a phone that could receive one.

In just under twenty years, the culture of mobile phone use has altered substantially.

Modern day mobile handsets are almost anything but just phones. They have shaped, at least in my case, how information is processed and how we navigate the urban landscape.

One of the articles in this housing and living environments theme issue focuses on how future mobile phones and other new technology will serve us. The article discusses an entire living environment that can become helpful and intelligent with the introduction of new technology.

Aalto University is a partner in the Finnish EIT ICT Labs unit, which is promoting the creation of innovations that are associated with intelligent environments. The unit operates out of the Open Innovation House, which was recently completed in Otaniemi Campus and represents how important the idea of interaction and new types of encounters are to Aalto University as a community.

More novel meeting places will be built on our main campus in the next few years. The shortlist of an ongoing design competition has been selected and one of the submitted works will transform Otaniemi into a communal and vibrant university city of the future.

In Defining term, Senior Researcher Helena Tuorila of the National Consumer Research Centre mentions a closeness to nature, safety and well-functioning public transport as factors that establish a good living environment. The first two are already in place at Otaniemi and the third issue will see a marked improvement when the metro network expands westwards.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 3

.. 30

Sisältö –Contents

Nyt–Now .. 6 Pieniä uutisia, isoja asioita. s. 6 LAINATTUA: Soft Tower telkkarissa s. 8 KIPERÄ KYSYMYS: Miksi Suomen rakennuskanta homehtuu? s. 8

Oho!–Oops! .. 9 Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman kertoo jalkapallourastaan ja jalkapallosta urallaan.

Vau!–Wow! .. 10 Opiskelijat kehittivät tekniikkaa ja konseptin parantamaan hygieniaa ugandalaiskouluissa.

Termin avaus–Defining term .. 11 Millainen on hyvä elinympäristö?

Teema–Theme .. 12 Tulevaisuuden älykäs ympäristö kertoo juuri sen, mitä haluamme tietää – mutta millä hinnalla?

Ryhmärakennuttaminen on arkkitehti Karin Krokforsille sydämen asia. s. 18

Kuka–Who .. 20 Palkittu keksijä Mika Viljanmaa halusi jo lapsena tietää, kuinka asiat toimivat.

Aiheesta–On topic .. 26 Robin Rasin tutkimusryhmä osaa kirjoittaa vedellä.

Miten lähiöistä tehdään asumisen brändejä? s. 29

KAIKKIALLE

Pääkirjoitus–Editorial .. 3

Teemu Lehmusruusu

Tieteestä–On science .. 30 Materials are important for nuclear power plants safety.

10 MIN: Professor and the head of the Engineering Materials research group Hannu Hänninen is working to find safe solutions. p 33

Siellä–In there .. 34 Lantti-talossa asutaan tieteellisesti perusteltujen ratkaisujen keskellä.

.. 20

Kolumni–Column .. 41 Toimittaja ja tutkija Simo Vassinen ei halua kaupunkiaktivismin latistuvan.

Lopuksi–Finally .. 45

Living+ .. 42

AJANKOHTAISTA s. 45

WDC-vuosi loppuu, mutta projektit ja yhteistyö jatkuvat.

VÄITÖKSIÄ s. 46

Kolumni–Column .. 44 Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Voitto Kangas katsoo Aallosta Aaltoon.

4 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

PALKITUT s. 48 ARJEN VALINTOJA:Valaistustekniikan professori Liisa Halosen saunassa on uusi valaistus. s. 49 KALENTERI s. 50

Vapaana–Loose .. 2 (s. 2, 24–25, 51) Vilma Lappalainen tutkii kaupunkimuotoja.

Vilma Lappalainen explores cityscapes.

TEKNOLOGIA

Miika Kainu

.. 12

.. 26

TULEE

Miklos Gaál

Ossi Ahola

TÄMÄN NUMERON kuvittaja on Vilma

.. 34

Lappalainen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Graafisen suunnittelun opintojen ohella hän haaveilee opinnoista Kemian tekniikan korkeakoulun puolella.

THE ILLUSTRATOR of this issue is Vilma Lappalainen from the School of Arts, Design and Architecture.

At the moment, she’s hoping to combine courses at the School of Chemical Technology with her graphic design studies.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 5

Laura Vuoma

Kuvitus / Illustration

Nyt–Now

Koonnut/Edited by Nina Erho & Tea Kalska

Arkkitehtuurikilpailussa alkaa toinen vaihe

Uusi kampuksen keskusalue rakentuu Otaniementien varteen aukiolle, jota nyt värittävät metrotyömaan aidat.

Opiskelijoiden työ näkyi Finlandia Trophyssa – Muistatko lokakuussa Espoossa järjestetyn kansainvälisen Finlandia Trophy -luistelukilpailun? Sen jäänsinisen kisailmeen suunnittelivat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijat Tiina Teräs, Liinu Kivioja, Ahrum Jeon ja Evita Riikonen Suomen Taito-

Antti Lehto

Otaniemen ydinkampuksen kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu on edennyt toiseen vaiheeseen.

Tuomaristo on valinnut jatkoon kuusi ehdotusta kaikkiaan 189:stä kilpailuun jätetystä työstä. Ensimmäisen vaiheen tarkoituksena oli suunnitella kampusalueelle vetovoimainen ja elävä toiminnallinen keskus. Toiseen vaiheeseen valitut jatkavat suunnittelemalla rakennuksille tarkemman toiminnallisen ratkaisun.

Kilpailualueena on laaja aukio, joka sijaitsee entisen TKK:n päärakennuksen vieressä länsipuolella. Alueelle tulee myös metroaseman pääsisäänkäynti.

Suunniteltavien rakennusten pinta-ala on 48 000–52 000 neliömetriä. Uusien tilojen suurimmaksi käyttäjäksi tulee Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

Kilpailun voittanut ehdotus on selvillä syksyllä 2013. Tämänhetkinen tavoite uudisrakennuksen valmistumiselle on vuonna 2016.

luisteluliiton ja Espoon kaupungin toimeksiannosta.

Suunnittelutehtävä oli vaativa, koska ilmeen piti toimia sekä urheilijoiden, liveyleisön että televisioyleisön näkökulmasta. Lisäksi suunnittelussa haluttiin noudattaa kestäviä periaatteita, mikä vaikutti muun muassa materiaalien valintaan.

Kaikki meni kuitenkin hienosti. ”Tapahtuma ylitti odotukset ja kasvoi Tikkurilasta Espooseen siirtymisen yhteydessä taitoluistelukisasta elämykselliseksi tapahtumaksi, jolle opiskelijat loivat uuden, kansainväliset kriteerit kestävän ilmeen”, sanoo puheenjohtaja Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliitosta.

Liiton tavoite on, että Suomi pääsisi yhdeksi taitoluistelun GP-kisojen järjestäjämaaksi Japanin, Kanadan, Kiinan, Ranskan, Venäjän ja Yhdysvaltojen rinnalle.

Opiskelijoiden suunnitteleman kisailmeen nimi on Floating Ice. Kuvassa oleva muodostelmaluistelujoukkue on espoolainen Revolutions.

6 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Nyt–Now

Ideoita täydennysrakentamiseen –

Mikko Raskinen

Työmatkaliikenne saastuttaa, kaikille ei ole lähipalveluita ja vanhaa asuntokantaa ei ole varaa korjata. Yksi tapa ratkoa näitä kaupunkien ongelmia voi olla täydennysrakentaminen, jossa uutta rakennetaan olemassa olevan keskelle.

Silloin ajamista tulee vähemmän, samojen palveluiden ja yhteyksien lähellä on enemmän ihmisiä ja kiinteistönomistajat voivat saada uusista asunnoista rahaa korjata vanhoja.

Täydennysrakentaminen on ideana monien kaupunkien mieleen, mutta se ei ole ottanut tuulta alleen toivotulla tavalla. Syytä tähän ja sitä, miten täydennysrakentaminen onnistuisi paremmin, on tutkittu Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitoksen vetämässä HOT-R-hankkeessa.

Hankkeessa on muun muassa kerätty tietoa täydennysrakentamisesta ja kau-

punkien uudistamisesta muissa maissa, erityisesti Britanniassa, ja tarkasteltu muutamaa keskenään erilaista suomalaista aluetta vaihtoehtojen löytämiseksi täydennysrakentamiselle kotimaassa.

Hankkeessa on myös koottu Uudistuva kaupunki -nettisivut, joilla siinä tehdyn työn taustat ja tulokset ovat kaikkien asiasta kiinnostuneiden saatavilla.

HOT-R-hanke on osa Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteistä Innovatiivinen kaupunki® -kumppanuusohjelmaa. uudistuvakaupunki.fi, innovatiivinenkaupunki.aalto.fi

pa ap

Sähkönjakelu perustuu haja-asutusalueilla avorakenteisiin ilmajohtoihin, jotka ovat alttiita myrskytuhoille. Mahdollisuudet avojohtojen korvaamiseen maakaapeleilla ovat kuitenkin olleet rajalliset, sillä perinteiset maakaapelit on kehitetty lähinnä kaupunkiolosuhteisiin, ja ne ovat olleet raskaita ja kalliita.

Koko verkoston kaapeloinnin on laskettu maksavan 5–10 miljardia euroa.

Sähkötekniikan korkeakoulun KAPELI-hankkeessa on kehitetty ratkaisu, jonka professori Matti Lehtonen arvioi alentavan kaapeloinnin kuluja 25–30 prosenttia. Ratkaisu perustuu pieniin poikkipintoihin sekä keveisiin mutta mekaanisesti lujiin kaapeleihin, jotka sopivat myös vaativiin maaperäoloihin. Hankalimmissa paikoissa kaapelointi voidaan toteuttaa ilmakaapeliasennuksena. Sitä varten kaapelille on kehitetty suojaukset myrskyjen ja salamoiden varalta.

aL

Hyvästit sähkökatkoille?

–

Vi lm

A new nanocellulose-based testing platform may speed up medical tests in the future. Instead of going to the laboratory, thousands of different tests could be performed without a lengthy waiting period at home or a doctor’s office.

The nanocellulose-based NFC film was developed by researchers at the School of Chemical Technology. An antibody, which reacts with blood or some other sample material, is sprayed on the film during manufacture.

The nanocellulose-based testing platform is environment-friendly and reliable, and it can also be utilised more diversely than traditional plastic platforms. In addition to medical diagnostics, it can be used to test, for example, the purity of water.

Earlier attempts to make nanocellulose-based testing instruments have failed because the porous platform has absorbed part of the sample. Now researchers have managed to eliminate the unwanted sample-absorbing property and to increase the platform’s durability.

la

in

en

Medical testing at home –

Viime joulunajan myrskytuhojen seurauksena sähkönjakeluasioita miettivät parhaillaan myös lainsäätäjät. Hallituksen esitys uudeksi laiksi sisältää tavoitteet sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi ja entistä tiukemmat rajat sille, kauanko sähköntoimituksen keskeytys saa kestää.

Käytännössä tavoitteiden saavuttaminen edellyttää jakeluverkkojen kaapelointiasteen olennaista nostamista nykyiseen verrattuna, kertoo neuvotteleva virkamies Markku Kinnunen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Uusi laki on tulossa voimaan 1.9.2013.

Mihin Aalto menee?

Seuraa linjauksia osoitteessa blogs.aalto.fi/visioblogi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 7

Nyt–Now

Lainattua–Quotes Ylen aamu-tv: Olemmeko valmiita pilvenpiirtäjiin?

Aalto-yliopiston ja Kalifornian yliopiston yhteinen Soft Tower -hanke pystytti syyskuussa Helsingin keskustaan neljä työmaataulua, jotka esittivät kuvitteellisia suunnitelmia Postitalon edustalle, Ratakuiluun ja Hakaniemen torille rakennettavista uuden ajan pilvenpiirtäjistä. Ylen aamu-tv haastatteli Aallon ADDlabin johtajaa Kivi Sotamaata ja arkkitehtuurin laitoksen johtajaa Antti Ahlavaa aiheesta 17. syyskuuta:

Toimittaja Heta-Leena Sierilä: Onko meidän yhteiskunta valmis ajatukselle korkeista rakennuksista? - - - Millaista vastaanottoa on tullut?

Kivi Sotamaa: Innostunutta ja keskustelevaa toistaiseksi, ei mitään huonoa palautetta meidän näkökulmasta.

Antti Ahlava: Mutta toisaalta on huolestuttavaa se, että kun itse kävin katsomassa näitä työmaataulujen paikkoja, niin kukaan ei kiinnitä niihin huomiota. Eli se tarkoittaa sitä, että kaupungille voidaan alkaa rakentamaan mitä tahansa, ja ihmiset havahtuu vasta sitten, kun siellä on rakennukset pystyssä!

Kivi Sotamaa: Ehkä ihmiset eivät kiinnitä huomiota ympäristöönsä, kun aamulla mennään töihin ja ajetaan fillarilla siinä putkessa. - - - Se onkin mielenkiintoinen kysymys, että millä saisi ihmiset kiinnittämään huomiota.

Video Korkeakin rakennus voi olla kaunis on nähtävissä Yle Areenassa 17.9.2014 saakka. areena.yle.fi/tv/1675218

Kiperä kysymys

Miksi Suomen rakennuskanta homehtuu ?

Palstalla asiantuntija esittää näkemyksensä kiperästä ajankohtaisesta aiheesta.

Vastaajana rakennusfysiikan professori Martti Viljanen Insinööritieteiden korkeakoulun rakennustekniikan laitoksesta.

Vilma Lappalainen

”Syynä on liiallinen kosteus rakenteessa ja rakenteen pinnoilla. Rakennuksen vaippa erottaa aina sisäilmaston ulkoilmastosta. Tämän seurauksena rakenteet ovat lämpö- ja kosteusteknisesti jatkuvassa muutostilassa.

Rakennuksen toimintaan vaikuttavat rakentaminen ja toteutus, LVIS-asennukset, valvonta, tarkastukset, vastaanotto ja elinkaaren aikaiset huolto- ja hoitotoimenpiteet. Rakennus tuotetaan aina luonnon olosuhteissa, mikä korostaa eri vaiheissa ammattitaidon, huolellisuuden ja rakennusfysikaalisten ilmiöiden tuntemisen tärkeyttä. Yksikin virhe tuotantoketjussa johtaa yleensä homeongelmiin, ja siksi kokonaisuuden entistä parempi hallinta on avain homeongelmien välttämiseen.”

8 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Palstalla kerrotaan tapauksesta, joka ei mennyt aivan oppikirjan mukaan.

Oho!–Oops!

Pallon perässä keskikentälle Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman ei yltänyt nuoruudessaan edustusjoukkueeseen, mutta päätyi pelaamaan muihin merkittäviin paikkoihin.

Teksti Paula Haikarainen Kuva Maija Astikainen ”Olen syntynyt Norjassa ja viettänyt siellä lapsuuteni. Haaveilin silloin – kuten pienet pojat usein – että minusta tulisi tosi hyvä futaaja. Jalkapallosta tulikin intohimoinen harrastus, pelasin paljon ja pärjäsin hyvin.

Pelipaikkani oli puolustava keskikenttä, mutta mikä tahansa muukin paikka kelpasi. Parhaimmillaan pelasin joukkueessani kakkosdivarissa. 17-vuotiaana tuli sitten kova kolaus, sillä minut pudotettiin pois edustusjoukkueesta, enkä päässyt ykkösdivariin tai ylemmäs.

En siis koskaan päätynyt maajoukkuetasolle tai ammattilaiseksi, mutta jalkapallo säilyi elämässäni mukana: siitä tuli keino kehittää sosiaalista pääomaa.

Futiksen kautta olen tutustunut ihmisiin, jotka ovat muodostuneet tärkeiksi myös uraani ajatellen. Kun esimerkiksi valmistelin väitöskirjaani Stanfordin yliopistossa, tutustuin jalkapallon kautta yhteen saksalaiskaveriin. Siitä yhdeksän vuotta eteenpäin tämä samainen kaveri, Christoph Loch, työskenteli professorina INSEADissa, Ranskassa, jonne itse päädyin vierailevana professorina. Tapasimme uudestaan, ja perheemmekin tutustuivat. Nykyisin Loch on Cambridgen yliopistossa kauppa-

korkeakoulun dekaani. Ennen kuin aloitin nykyisessä tehtävässäni, menin sinne kolmeksi päiväksi ja juteltiin kaikenlaista. Välillemme on kehittynyt sekä työtoveruus että ystävyyssuhde.

Olen ollut töissä Ranskassa, Hongkongissa ja Yhdysvalloissa, ja päässyt aina mukaan yhteiskunnan kuvioihin jalkapallon kautta. Esimerkiksi Ranskassa se ei muuten olisi kovinkaan helppoa.

Nyt pelaan ikämiesfutista Kauppiksen joukkueessa. Otteluohjelmassa on vuosittain muun muassa ekonomistien SM-kisat. Lisäksi olen mukana Suomen Palloliiton ’sosiaalifutiksessa’ kolme kertaa viikossa. Siinä on vanhoja maajoukkuepelaajia ja muitakin entisiä

jalkapalloilijoita, kuten komissaari Olli Rehn. Ilman jalkapalloa en ehkä olisi tutustunut häneenkään.

Kun opetan johtamista, jalkapallo on metafora, jota mielelläni käytän. Se on yleispätevä vaikkapa juuri sosiaaliseen pääomaan liittyen. Mielestäni sosiaalisen pääoman merkitystä väheksytään organisaation, työryhmien tai työntekijöiden kehittämisessä. Ehkä tämä liittyy suomalaiseen kulttuuriin.

Muistan, kun kutsuimme kerran erään australialaisen pariskunnan kotiimme syömään. He ilahtuivat ja kertoivat, että ovat käyneet Suomessa ainakin 20 vuotta, mutta tämä oli vasta toinen kerta, kun kukaan kutsui heitä kylään.”

Vilma Lappalainen

AALTO AA LTO UNIVERSITY UNIVERS SI MAGAZINE 05 \ 9

Vau!–Wow!

Katse opintoprojektiin, jossa vastataan mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen.

Puhtautta Ugandaan Opiskelijat saivat Unicefilta tehtäväkseen miettiä, miten edistää hygieniaa ja sitä kautta terveyttä ugandalaiskouluissa.

Teksti Nina Erho Kuva Andrew Clutterbuck Vesi joudutaan kuljettamaan kaukaa, vessat ovat usein epäkunnossa ja vaikka hygieniaa opetetaan, tieto ei tahdo muuttua toiminnaksi, havaitsivat Aaltoyliopiston opiskelijat tehdessään tutkimusta ugandalaisissa kouluissa viime lukukaudella.

Kenttätutkimus liittyi projektiin, jossa opiskelijat saivat Unicefilta tehtäväkseen kehittää tapoja parantaa ugandalaiskoulujen vesi-, sanitaatio- ja hygienia-asioita. Projektiin osallistui IDBM-ohjelman ja PdP-kurssin opiskelijoita, minkä lisäksi mukana oli neljä ugandalaista opiskelijaa.

PdP-kurssilaiset ratkoivat hygieniaan liittyviä teknisiä ongelmia, minkä tuloksena syntyivät prototyypit vedenkuljetuskärrystä, vettä säästävästä ja bakteerien leviämistä ehkäisevästä hanasta ja monitorointijärjestelmästä, joka kerää ja lähettää käsiteltäväksi tietoa vessojen käytöstä.

IDBM-opiskelijat puolestaan miettivät, miten asenteita puhtautta kohtaan saataisiin muutettua, ja tuloksena syntyi Clean School -konsepti. Se on valikoima toimintatapoja, joiden avulla pyritään tekemään puhtaudesta ja hygieniasta oppilaille ylpeyden aihe ja levittämään hyviä käytäntöjä asteittain ensin koulujen sisällä ja sitten koulusta toiseen.

Avainoppilaat työhön Clean School -konseptin toteuttamisessa hyödynnetään koulumaailmassa jo olevia ilmiöitä, kertoo projektiin osallistunut Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelija Irena Bakic.

10 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Irena Bakic (oik.), Heikki Soininen ja Isabella Mugisa ryhmineen laittoivat hanskat heilumaan puhtauden puolesta. Kuva on otettu Unicef Innovation Centerissä Kampalassa.

”Etsimme koulujen kanssa yhteistyössä avainoppilaat, joilla on vaikutusvaltaa muihin. Tässä hengessä kokeilimme esimerkiksi opettaa saippuanvalmistusta 8.- ja 9.- luokkalaisille tytöille. Oli hienoa nähdä, miten he lähtivät heti etsimään vielä lisää tietoa ja kehittämään ideaa.”

Puhtauden statusta voidaan nostaa myös esimerkiksi palkitsemalla siitä lipuilla ja merkeillä, jotka ovat kouluissa tyypillinen tapa osoittaa johonkin hyvään juttuun kuulumista. Luokille voidaan myös nimetä omia alueita, joiden siisteydestä ne ovat vastuussa, mikä synnyttää hyvää puhtauskilpailua.

Ei anneta vaan tehdään Clean School -konseptin kantavia ajatuksia on myös, että asioita ei tuoda paikalle valmiina. Kun koulut ovat itse mukana kehittämässä ja tekemässä, omistajuus asioihin lisääntyy huomattavasti. ”Olemme esimerkiksi suunnitelleet ja toteuttaneet vessojen maalauksia oppilaiden kanssa yhdessä. Samalla juteltiin puhtaudesta, minkä seurauksena yhdessä seinässä on nyt omenan ja kakun kuvat muistuttamassa siitä, että syödessä käsien pitää olla puhtaat.”

Kuluvalla lukukaudella Clean School -konseptin kehittämistä jatkaa jo seu-

raava opiskelijaryhmä. Kun Irena Bakicia pyytää luonnehtimaan omaa kokemustaan, hän sanoo: ”Projekti oli työläs, mutta olen aina halunnut työskennellä tällaisten asioiden parissa. Ja olen varma, että tekevät projektiin osallistuneet tulevaisuudessa mitä tahansa, sen oivallukset kulkevat heillä mukana.”

Unicef ja Aalto-yliopiston Design Factory ovat tehneet yhteistyötä sosiaalisten innovaatioiden kehittämiseksi vuodesta 2011.

Design Factoryn vuosittain järjestämä Product Development Project (PdP) -kurssi opettaa kehittämään ideoita prototyypiksi tai ratkaisemaan tuotteiden ja järjestelmien ongelmia.

International Design Business Management (IDBM) on Kauppakorkeakoulun, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Perustieteiden korkeakoulun yhteinen, monialainen opetus- ja tutkimusohjelma.

Unicef-projektiin osallistui 15 opiskelijaa, joukossa neljä opiskelijaa ugandalaisesta Makerere-yliopistosta, joka on Afrikan vanhimpia.

Asiantuntijat määrittelevät käsitettä lehden teeman taustalla.

Termin avaus–Defining term

Hyvä elinympäristö Rakennusneuvos, elinympäristön ryhmän päällikkö Aila Korpivaara, ympäristöministeriö: Suomalaisille hyvä elinympäristö tarkoittaa useimmiten luonnonläheisyyttä, turvallisuutta, terveellisyyttä ja viihtyisyyttä. Myös maankäyttö- ja rakennuslaki painottaa näitä ominaisuuksia. Laki edellyttää myös luonnon monimuotoisuuden ja eri väestöryhmien tarpeiden huomioon ottamista sekä kauneuden ja kulttuuriarvojen vaalimista.

Koska elinympäristö on kollektiivista omaisuutta, sitä säädellään ja sen rakentumista valvotaan. Rakennetun ympäristön historiallisina kerrostumina onkin nähtävissä, milloin vallalla on ollut kauneuden, milloin käytännöllisyyden, milloin tehokkuuden ihanteet.

Jokainen hahmottaa elinympäristönsä eri tavalla; jollekin elinympäristöksi riittää oma pihapiiri, toiselle siihen kuuluu koko kaupunki.

Vilma L a

ppalain

en

A GOOD LIVING ENVIRONMENT Article in English on the web: aalto.fi/magazine

Erikoistutkija Helena Tuorila, Kuluttajatutkimuskeskus: Hyvässä elinympäristössä usein käytettävät palvelut, kuten koulu ja päivittäistavarakauppa, sijaitsevat kävelyetäisyydellä kodista. Sen sijaan työpaikan ei tarvitse sijaita kodin välittömässä läheisyydessä. Julkiset liikenneyhteydet ovat hyvät, eikä arkisessa liikkumisessa olla riippuvaisia omasta autosta.

Hyvä elinympäristö ei välttämättä ole pientalovaltainen, vaan hyvänä pidettyjä asuinpaikkoja ovat myös hissilliset kerrostalot. Asuinalueet ovat luonnonläheisiä ja tietenkin turvallisia. Turvallisuutta lisäävät siisteys, kunnollinen valaistus ja hyvin hoidetut jalankulkuväylät. Hyvässä elinympäristössä asukkaat kantavat kollektiivista vastuuta niin toisista aikuisista kuin lapsista.

Kehittämispäällikkö Timo Heikkinen, Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin Innovatiivinen kaupunki® -kumppanuusohjelma: Hyvä elinympäristö ei ole kuolemaksi.

Se ei sairastuta vaan edistää terveyttä.

Siinä ei ole myrkkyjä, ja se kannustaa meitä liikkumaan raikkaassa ilmassa ja uimaan puhtaissa vesissä.

Hyvä elinympäristö tuntuu hyvältä ja omalta. Se ilostuttaa ja on kaunis. Se on teknisesti toimiva ja turvallinen. Siellä on elämää, vilinää ja omaa rauhaa.

Hyvä elinympäristö on hyvä kokijalleen, on hän sitten lapsi, aikuinen tai vanhus, mies tai nainen, köyhä tai rikas.

Hyvä ympäristö ei estä vaan mahdollistaa meidän olla sitä mitä me olemme.

Hyvä elinympäristö mahtuu yhdelle maapallolle ja pitää ilmaston siedettävänä ihmis-, eläin- ja kasvikunnalle.

Sukupolvesta toiseen.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 11

Teema–Theme

DIGI — JUU

DIGI

12 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

—

—

Teema–Theme

NEJ?

DIGI-YEA OR DIGI-NAY Article in English on the web: aalto.fi/magazine

Missä kaikessa uusi teknologia meitä vielä auttaakaan – ja onko sen kaikkialle tulemisessa jotain, mitä meidän pitäisi pelätä?

Teksti Nina Erho Kuvat Miklos Gaál

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 13

Teema–Theme

TIEDON VALTATEISTÄ

ENSIN SITÄ TUIJOTTAA varovaisen lumoutuneena, mutta parin minuutin päästä tulee jo rohkeasti vedeltyä sisältöjä pitkin pintaa – eikä leikkiä malttaisi millään lopettaa.

Kokeiltavana on Kupla UI, suunnilleen luokan liitutaulun kokoinen älykäs näyttö, joka esittää tietoa sen mukaan, miten käyttäjä koskettelee ja siirtelee sen pinnalla leijuvia objekteja. Objektit myös liikkuvat itsekseen yhdistyäkseen toisiinsa sekä houkutellakseen luokseen ohikulkijoita, jotka taulu havaitsee 3D-liikkeentunnistuksen avulla.

Kupla UI on yksi älykkäisiin ympäristöihin liittyvistä innovaatioista, joiden luomiseen EIT ICT Labs Helsingin yksikön toiminta tähtää. Johtaja, professori Marko Turpeinen esittelee yksikön työtä muun muassa piirroskuvalla, jossa kaupungilla kulkijan näköpiiriin tupsahtelee juna-aikatauluja, tietoa saatavilla olevista palveluista ja kommentteja toisilta palvelujen käyttäjiltä.

Kuva on toki visio, mutta esimerkiksi se, että Kupla UI olisi toimistotalon aulassa ja kertoisi aamulla sisään tulevalle työntekijälle, onko hänen pomonsa jo paikalla, voi piankin olla totta.

Sen sijaan se, että näyttötauluja olisi kaikkialla ja että ne pystyisivät koko ajan tuottamaan meille kullekin sillä hetkellä sopivaa tietoa, vaatii vielä paljon järjestelmien ja varsinkin niiden yhteistoiminnan kehittämistä. Tästä kertoo Turpeisen seuraava kuva, jossa alkuperäisen päälle on lisätty tukku tutkimusaiheita.

TIETOA

Mitä silmät ei nää Älykkäiden näyttötaulujen kehittämisen lisäksi EIT ICT Labs Helsinki edistää niin sanottuun laajennettuun todellisuuteen liittyvien innovaatioiden syntyä.

Jo julkaistu laajennetun todellisuuden sovellus on Nokian Lumia-puhelimissa toimiva City Lens. Se tuo puhelimen näytölle tietoa palveluista alueella, jota kohti kännykkäkameran linssi suunnataan. Lisäksi kehitteillä on esimerkiksi kännykkäröntgen, jonka avulla voisi katsoa rakennuksiin sisään.

Vähän toisenlaisessa käyttöliittymässä pyörii Aalto-yliopiston MIDE-ohjelmassa kehitetty menetelmä, joka hakee silmälasinäytöille tietoa niiden käyttäjän katselemista ihmisistä ja esineistä. Silmälasien prototyyppi on saatu toimimaan laboratorioolosuhteissa.

Kun hankkeen parissa työskennelleeltä professori Samuel Kaskelta kysyy, eivätkö moiset lasit synnyttä infoähkyä, hän myöntää nauraen, että niiden ei todel14 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Kuvaaja Miklos Gaál (s. 1974, Espoo), elää ja työskentelee Amsterdamissa. Gaál valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 2004. Hän on opiskellut myös Högskolan för Fotografi och Filmissa Göteborgissa. Vuosina 2008– 2009 hän oli stipendiaattina Rijksakademie van Beeldende Kunstenissa Amsterdamissa. Töissään Gáal etsii uusia katsomisen tapoja ja pyrkii näin kyseenalaistamaan itsestäänselvinä pitämiämme asioita.

Teema–Theme

Organisaatioita – EIT on Euroopan Unionin teknologian tutkimuksen huippuyksikkö, jonka keskeisiä tutkimusalueita on tulevaisuuden tieto- ja viestintäyhteiskunta. Siihen liittyvien innovaatioiden syntymistä ja kaupallistamista edistää EIT ICT Labs, jonka kuudesta yksiköstä yksi sijaitsee Espoossa Aalto-yliopiston kampuksella.

Yksikön ydinpartnerit ovat Aalto-yliopisto, VTT ja Nokia.

MIDE on Aalto-yliopiston digitalisoitumisen ja energiateknologian tutkimusohjelma, jonka varat kerättiin yrityksiltä ja yhteisöiltä vuonna 2008.

HIIT on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tietotekniikan tutkimuslaitos.

Aalto Service Factory on palvelututkimuksen ja -opetuksen monitieteinen yhteistyöfoorumi.

Arki-tutkimusryhmä on osa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Media Labia. Media Labissa opetetaan ja tutkitaan digitaalisen median tuotteita, sisältöjä ja teknologioita.

RÄÄTÄLÖIVIIN PALVELUIHIN lakaan pidä tuottaa tietoa kaikesta, mihin silmä sattuu osumaan. ”Sen sijaan niiden pitää pystyä hahmontunnistusta ja koneoppimista hyödyntämällä päättelemään, mitä ja miten käyttäjä katsoo ja mikä häntä tietyssä paikassa ja aiempien hakujen perusteella kiinnostaa.”

Salamana sopivaa tietoa Sekä Samuel Kasken että Marko Turpeisen puheista käy ilmi, että tulevaisuuden teknologialla ei enää pyritä niinkään avaamaan tiedon valtateitä kuin luomaan palveluita, jotka tuottavat käyttäjälle hänen kulloistakin tilannettaan silmällä pitäen karsittua ja yhdisteltyä tietoa.

Miehet liittävät tällaisiin kontekstisidonnaisiin palveluihin sanaparin apua arkeen, ja totta kai olisikin mainiota, jos asemalle tullessa näkökenttään välähtäisi heti paikalla tieto seuraavista junista sinne, missä useimmin tapaamme käydä.

Toisaalta teknologiaa ja palveluita ei tietenkään kehitetä pelkästä hyvästä tahdosta kuluttajaa kohtaan.

Marko Turpeinen sanoo avoimesti ja ylpeänä, että EIT ICT Labsin tutkimus- ja opetustyön keskeinen tavoite on tuottaa innovaatioita, jotka poikivat oikeita tuotteita, yritystoimintaa ja sitä kautta Euroopalle kilpailukykyä. Myös MIDE-ohjelma on yritysten ja yhteisöjen rahoittama.

Kuluttajalle kaupallisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hyötytiedon lisäksi ruuduilla ja näytöillä välähtelee mainoksia – vaikka toisinaan hyötytieto ja mainos voivat toki olla samakin asia.

Joskus mainoksen kohteeksi joutuminen voi olla jopa hauskaa. Telekomin liikkeessä Berliinissä on kokeiltu elävää näyteikkunaa Looking Glassia, josta sen eteen pysähtyvä ihminen voi nähdä hahmonsa ja leikkiä sen avulla ruudulla leijuvilla liikkeen tuotteiden kuvilla.

Hyvästi incognito?

Tulevaisuuden älykkäiden arjen apulaisten käyttäminen tarkoittanee myös sitä, että meidät tunnistetaan esimerkiksi kännyköiden avulla, jolloin AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 15

Teema–Theme

TOISAALTA UUSIEN MAHDOLLISUUKSIEN KÄYTTÄMINEN VAATII tekemisistämme jää sähköisiä merkkejä. Yksityisyyden kysymyksiin uuden teknologian maailmassa on perehtynyt dosentti Olli Pitkänen HIITistä.

Pitkänen sanoo, että ristiriita koko ajan tarkentuvan tekniikan ja anonyymiuden säilyttämisen välillä on kieltämättä hankala. Vaikka ihmisen oikeudesta tulla unohdetuksi säädettäisiin lailla, käytännössä kerran jonnekin jo päätynyttä tietoa on vaikea poistaa.

Toisaalta Pitkänen muistuttaa, että samaan aikaan, kun maalaamme kauhukuvia ihmisten kyttäämisestä, kasvava osa meistä jakaa itse yhä enemmän tietojaan sosiaalisessa mediassa.

Ja voidaan liikkeitämme seuraamalla saada aikaan muutakin kuin epäluuloja. Esimerkiksi Pitkänen itse on valmistellut tutkimushanketta, jossa ihmisten liikkeistä isossa kaupungissa kerättyä tietoa hyödynnettäisiin valmistautumisessa verkkojen käyttäjämäärien kasvuun.

EIT ICT Labs Helsingin piirissä syntynyt Innorange puolestaan myy toisille yrityksille mahdollisuutta 16 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Photographer Miklos Gaál (born 1974 in Espoo, Finland) lives and works in Amsterdam. He studied graphic design and photography, and graduated from the University of Art & Design Helsinki in 2004. He has also attended the School of Photography at Gothenburg University. From 2008 to 2009, Gaál was a resident artist at the Rijksakademie van Beeldende Kunsten in Amsterdam. Gaálʼs work searches for new ways of looking in order to question the things we take for granted.

KYKYJÄ, JOITA KAIKILLA EI OLE

Teema–Theme

havainnoida asiakasvirtojen liikkeitä. Kun yrityksestä kysyy, miten havainnointi toteutetaan, sieltä vastataan, että laskemalla tietyllä alueella liikkuvia mobiililaitteita, joissa on WLAN ja/tai Bluetooth päällä – ei sen yksilöidymmin.

Havainnoinnin tulosten avulla yritykset voivat esimerkiksi muokata tilojaan tai varata ruuhkahuipuiksi lisää henkilökuntaa, mikä kyllä kuulostaa mukavalta myös kuluttajan kannalta.

Mahdollisuuksien rajoissa Jo nyt uusi teknologia on tuonut meille esimerkiksi paremman mahdollisuuden valita, mitä katselemme ja kuuntelemme ja missä. Sen avulla voimme myös tehdä entistä haastavampia asioita, kun kaikkeen on parilla

näpäytyksellä löydettävissä ohjeita, sanoo tutkimusjohtaja Risto Rajala Aalto Service Factorysta. ”Toisaalta uusien mahdollisuuksien käyttäminen vaatii kykyjä, joita kaikilla ei ole. Uusien palvelujen käyttöön ottaminen voi olla liian vaikeaa esimerkiksi vanhuksille, miksei myös kiireisille työikäisille. Ratkaisu ongelmaan voisi olla se, että palveluja kehitettäisiin enemmän yhdessä käyttäjien kanssa ja eri tieteenalojen yhteistyönä.”

Digitaalisen tasa-arvon haasteet tuntee myös Olli Pitkänen, joka on ollut EU-projektien eettisissä neuvottelukunnissa pohtimassa, voidaanko kaupallisten palveluiden kehittäjät velvoittaa huomioimaan, että osa ihmisistä ei ehkä osaa käyttää niitä. ”Helpompi on vastata julkisten palveluiden osalta, ja esimerkiksi veroilmoituksen voikin tehdä edelleen myös paperilla. Toisaalta sen, että eri toimintatavat eivät koskaan voi olla täysin tasa-arvoisia, ei pitäisi estää ottamasta käyttöön uusia, hyviä mahdollisuuksia”, Pitkänen sanoo.

Muistot uhattuna Sitä, miten digitalisoituminen tulee vaikuttamaan ja vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elämään, on pitkään tarkastellut johtaja Kari-Hans Kommonen Media Labin Arki-tutkimusryhmästä.

Kommonen sanoo, että sekä ihmisistä että yrityksistä selkeää kilpailuetua saavat ne, jotka pystyvät parhaiten hyödyntämään uutta teknologiaa. Hänen mielestään tähän ei kuitenkaan saisi tyytyä, vaan yhteiskunnassa pitäisi tietoisesti edistää ihmisten selviytymistä muutoksesta ja tavoitella sitä, että teknologisoituminen hyödyttäisi mahdollisimman monia. ”Tämä edellyttää teollisen aikakauden pelisääntöjen vaihtamista sellaisiin, jotka sopivat jälkiteollisen yhteiskunnan ohjaamiseen. Esimerkiksi aineettomien oikeuksien omistusta pitäisi purkaa niin, että sähköisten palvelujen kehittäminen ja räätälöiminen olisi avointa ja paremmin mahdollista kaikille, ei vain isojen toimijoiden hyödyksi ja luvalla.”

Toinen Kommosen sydäntä lähellä oleva asia on, että vaikka uudet järjestelmät ovat yhä tehokkaampia, nopeampia ja hauskempia, niihin siirryttäessä pitäisi pystyä varmistamaan, että jo olemassa olevat digitaaliset resurssit turvataan.

Arkielämässä digitaalisten resurssien turvaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lasten vauvakuvat ja nykyisen puolison lähettämä tuletko vaimokseni?

-tekstari olisivat tallessa ja silloisella tekniikalla katsottavissa vielä kahdenkymmenen vuoden päästä.

Ovatko ne?

Kyllä-vastauksen antamisessa – siinäkin – meitä toivottavasti auttaa yhteistyö eri tieteenalojen välillä.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 17

OMANNÄKÖISTÄ

Teema–Theme

ASUMISTA

Arkkitehti Karin Krokfors uskoo, että työstämällä asuntotuotantoon lisää todellisia vaihtoehtoja saamme sopivampia ja kestävämpiä koteja.

Teksti Nina Erho Kuva Laura Vuoma

Hyvä koti on

osa palveluiltaan monipuolista ja asukkaalleen merkityksellistä ympäristöä, johon on helppo kiinnittyä.

18 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

KARIN KROKFORS asuu punatiilisissä Kellokas-taloissa, jotka jäävät mieleen Helsingin Vanhankaupunginlahden maisemista. Viime vuonna valmistuneet paritalot ovat Krokforsin suunnittelemia, ja ne toteutettiin ryhmärakennuttamalla. Termi tarkoittaa, että tulevat asukkaat perustavat asunto-osakeyhtiön itse ja rakennuttavat asunnot omilla ehdoillaan.

Vaikka ryhmärakennuttaminen on vielä melko marginaalinen ilmiö, se on alkanut enenevästi kiinnostaa keskiluokkaa ja myös kaupunkien hallintoa monissa maissa, kirjoittaa Krokfors syyskuussa ilmestyneessä Built Environment -lehden numerossa,

jossa hän toimi vierailevana päätoimittajana. ”Ryhmärakennuttamiseen liittyy monen mielessä ideologisia kaikuja, mutta nykykiinnostus siihen kumpuaa myös käytännöllisistä lähtökohdista. Ihmiset haluavat vaikuttaa asumiseensa enemmän, ja yhteiskunnan tasolla on tarve löytää uusia, kestäviä tapoja ratkaista asumisen ongelmia”, Karin Krokfors sanoo.

Rahat itselle tärkeään Nyky-Suomessa vallitseva asuntotuotannon tapa on niin sanottu perustajarakennuttaminen. Isot rakennusfirmat perustavat asunto-osakeyhtiöt ja tuot-

Teema–Theme

Karin Krokfors – Arkkitehti 1991, tekniikan lisensiaatti 2009, Teknillinen korkeakoulu, viimeistelee Aalto-yliopistoon väitöskirjaa kestävästä asuntorakentamisesta.

Ollut mukana Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmän YTK:n tutkimushankkeissa vuodesta 2007.

talotyypiltään joustava, ajassa säilyvä ja hyvä koti myös tuleville asukkaille vuosikymmenienkin kuluttua.

tehdään myös yhteisiä tiloja, jolloin tavoitteena on paitsi yhteisöllinen rakentaminen myös sen Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy:n osakas vuodesta 1995. Aiemmin ollut jälkeinen tavallista yhteisölliosakkaana kahdessa muussa toimistossempi elämä. sa ja työskennellyt arkkitehtitoimistoissa.

Ryhmärakennuttamisen keskeisiä etuja on myös se, että Opettanut asuntosuunnittelua suomalaisissa ja ulkomaisissa yliopistoissa. Veti asukkaat voivat päättää, mihin syksyllä asuntosuunnittelun studiokurssin käytettävissä olevat rahat paTaiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. nostetaan. ”Kellokkaassa painotettiin Vieraileva päätoimittaja syyskuussa ilmestyneen Building Environment kokeellisia ja ekologisesti ja -lehden ryhmärakennuttamista käsittelesosiaalisesti kestäviä ratkaisuvässä teemanumerossa Co-Housing in ja. Lämpöä ja lämmintä vettä the Making. tuotetaan maalämmön ja aurinkokeräinten hybridillä, ja seinät ovat terveellisesti hengittävää kivirakennetta. Panostimme myös tilojen joustavuuteen, jotta ne palvelisivat mahdollisimman hyvin sekä nykyisten että tulevien asukkaiden tarpeita”, Karin Krokfors kertoo.

asukkaansa oloinen ja hänen elämäntapansa ja erilaiset elämäntilanteensa helposti mahdollistava. tavat asunnot, joihin ihmiset muuttavat sitten, kun ne ovat valmiita.

Ryhmärakennuttaminen kuulostaa vähän omakotihankkeelta, mutta erona on se, että ryhmärakennuttamalla syntyy enemmän kuin yksi koti, joskus jopa kymmeniä. Osallistujien runsauden etuja on, että työn ja vastuun jakajia on enemmän. Osassa hankkeita taloihin

muovautuneet palvelemaan isoa valtavirtaa. ”Tämän vuoksi pienimuotoinen ryhmärakennuttaminen on toistaiseksi käytännössä hankalaa – myös kaltaisilleni, jotka ovat ammatikseen rakentamisen kanssa tekemisissä”, Krokfors sanoo.

Kohti yhteistä maalia

Tahtoa tilanteen muuttamiseen on Suomessakin olemassa. Helsingin kaupunki on alkanut myöntää ryhmärakennuttajille tontteja, jollaisella Kellokas-talotkin seisovat.

Valtakunnan tasolla hallitusohjelmaan on kirjattu ryhmärakennuttamisen toimintaedellytysten parantaminen sekä ohjelma ryhmärakennuttamisen ja muiden uusien asumiskonseptien edistämiseksi, mukaan lukien kohtuuhintainen omistusasuntotuotanto.

Kohtuuhintaisuus on avainsanoja myös ryhmärakennuttamisessa. Kun Systeemin ulkopuolella väliportaita jää prosessista pois, asunKrokforsin kaunis koti ja myönteiset sanat saavat ihmettelemään, miksi kaik- non voi saada halvemmalla. Toisaalta ki suomalaiset eivät saman tien ryhmä- ryhmärakennuttaja joutuu tekemään enemmän itse kuin se, joka ostaa asunrakennuta, mutta tietenkin asiassa on tonsa valmiina. myös mutkikkaammat puolensa.

Vaikka ryhmärakennuttaminen on Yksi haasteista on, että koko elämän kokoisten päätösten tekeminen ryhmäs- Karin Krokforsille sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti sydämen asia, sä ei ole aina helppoa. ”Toisaalta yhteisestä hankkeesta sel- hänen unelmansa ei ole tehdä siitä hallitsevaa asuntotuotannon mallia. Sen viytyminen voi synnyttää tiiviin yhteisön, jonka ei myöhemmin tarvitse juuri sijaan hän haluaisi etsiä keinot luoda tilanne, jossa asuntotuotannossa olisi riidellä.” nykyistä enemmän aitoja vaihtoehtoja ja Toinen haaste on, että itse rakennuttaminen tarkoittaa alusta asti taloudel- useammanlaisia toimijoita kirittämässä lista vastuuta hankkeesta. Kellokkaassa toinen toisiaan.

Maalina olisi se, että ihmisten yhä riskiä on hallittu tilojen joustavuudella: erilaistuvat asumisen tarpeet tulisivat asukas voi tarvittaessa myydä tai vuokrata niistä osan ilman, että hänen täytyy paremmin tyydytettyä ja saataisiin aikaan parempia ja yhteisöllisempiä elinluopua koko kodista.

Kolmas ja isoin mutta on se, että lain- ympäristöjä. ”Sekä fyysisesti, ekologisesti ja sosiaasäädäntö ja rahoitusjärjestelmä myötäilisesti kestävämpiä taloja, joissa ihmiset levät tällä hetkellä vahvasti asuntojen haluavat asua myös tulevaisuudessa. perustajarakennuttamista ja massaMeillä ei täällä maapallolla ole enää jattuotantoa, ja myös rakennusalan kuvaan uudelleen tekemiseen varaa.” toimintatavat ja toimijoiden koko ovat AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 19

Kuka–Who

KE K S I —

S Y N T Y —

20 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

—

—

Kuka–Who

J Ä Palkittu keksijä Mika Viljanmaa halusi jo lapsena selvittää, kuinka asiat toimivat.

Nyt hän tietää, että arjesta saa ideoita ja tärkeintä on tunnistaa oikea ongelma.

Teksti Tea Kalska Kuvat Teemu Lehmusruusu

J Ä Ä N K

AIKKI ALKOI MOPOSTA. Vaikka se oli upouusi ja täysin ehjä, 11-vuotias kajaanilaispoika Mika Viljanmaa purki sen moottorin osiin. ”Olin jo lapsena kiinnostunut siitä, kuinka asiat toimivat – miksi maailma on sellainen kuin se on”, kertoo tunnustettu keksijä 35 vuotta myöhemmin.

Lokakuussa 2012 hän on juuri käynyt Tukholmassa vastaanottamassa ”puunjalostusteollisuuden Nobelin”, Marcus Wallenberg -palkinnon. Se myönnettiin Metson tuotekehityspäällikkönä toimivalle Viljanmaalle uraauurtavasta paperin ja kartongin valmistukseen käytettävästä keksinnöstä, metallihihnakalanteroinnista.

Keksintö paitsi parantaa paperin painopinnan laatua, myös vähentää paperin valmistuksessa käytettävän kuituraaka-aineen tarvetta ja pienentää siten energiankulutusta.

Opinnoista suunta Parikymppisenä Mika Viljanmaa meni Teknillisen korkeakoulun pääsykokeisiin saadakseen armeijasta kolme päivää lomaa. ”Laitoin hakupapereihin ainoastaan Teknillisen korkeakoulun koneenrakennustekniikan. Pääsykokeet olivat sinä vuonna ihan käsittämättömän vaikeat; kukaan hakijoista ei osannut oikein mitään. Omat alkupisteeni olivat AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 21

Kuka–Who

sen verran hyvät, että pääsin sisälle.

Armeijan jälkeen muutin Kajaanista Helsinkiin.”

Armeija-aikana Viljanmaa pyöritteli käsissään myös kadettikoulun hakupapereita. ”En kuitenkaan lähettänyt niitä, koska päätin mennä Otaniemeen opiskelemaan. Ajattelin, että sieltä valmistuu nopeasti ja saa suurta palkkaa sen jälkeen”, Viljanmaa naurahtaa.

Tuotekehityskurssit alkoivat tupsahdella koneenrakennustekniikan opiskelijan lukujärjestykseen opintojen loppuvaiheessa. ”Tuli semmoinen olo, että uusien asioiden keksiminen voisi olla ’se juttu’.

Diplomityöpaikkaa haeskellessa etsin hommia, jotka jotenkin liittyisivät tuotteiden kehittämiseen.”

Lähtökohta palkitulle keksinnölle syntyikin jo vuonna 1996, kun Viljanmaa teki diplomityötään Valmet Oy:n – eli nykyisen Metson – toimeksiantona.

Työn aiheena oli uuden kalanterointikonseptin kehittäminen. Kalanteroinnilla tarkoitetaan paperin silitys- ja kiillotusprosessia. ”Diplomityötä tehdessäni huomasin, että kahden lämpimän telan välissä pyöriessään paperilla ei ole tarpeeksi aikaa lämmetä silitys- ja kiillotusprosessissa.

Rupesin pohtimaan, miten lämpenemisaikaa saisi prosessiin lisää.”

Mika Viljanmaa — Diplomi-insinööri (1997).

Valmet Oy:n kehitysinsinööri 1997–1999.

Metson kehitysinsinööri 1999–2003.

Metson tuotekehityspäällikkö vuodesta 2003.

Keksijä. 134 suojattua keksintöä.

Arki antaa ideoita Pian arki puuttui pohdintaan. Viljanmaa piipahti kotimatkallaan lihakaupassa ja näki siellä vannesahan, jolla sahattiin kinkkuja. Sahan toiminta perustui kiertävään, pellistä valmistettuun terään. ”Olin miettinyt, voisiko kalanteroinnin toteuttaa teräshihnalla, mutta en tiennyt, olisiko se teknisesti mahdollista. Sitten näin, että sovellus, jossa hihnaa vastaava metalliterä pyörii, on jo tehty. Arvelin, että vastaavanlaisen terän voisi leveämpänä laittaa myös hihnaksi paperikoneen telaa vasten.”

Käytännössä Viljanmaa testasi ideansa kotona höyrysilitysraudan ja paperinpalan kanssa hellan levyn päällä. ”Puristin silitysraudalla paperia hellan levyä vasten ja totesin, että kylläpäs tulee sileää. Siitä se sitten alkoi. Perinteinen kalanterointiprosessi on kuin paidan silittämistä lämpimän vasaran 22 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Marcus Wallenberg -palkinto vuonna 2012.

Opettaa purjelentoa, entisöi vanhoja moottoripyöriä ja valokuvaa.

iskuilla. Metallihihnatekniikka taas muistuttaa höyrysilitysraudalla silittämistä”, Viljanmaa vertaa.

Vuonna 1997 Viljanmaa valmistui diplomi-insinööriksi ja aloitti kehitysinsinöörin työt Valmet Oy:ssä, mutta diplomityössä syntynyt ajatus ei jättänyt häntä rauhaan. Se kehittyi edelleen vuosien kuluessa, Valmet Oy:stä ehti tulla Metso ja Viljanmaasta tuotekehityspäällikkö.

Tänä vuonna Marcus Wallenberg -palkinto myönnettiin Viljanmaan metallihihnatekniikalle. Sen ansiosta paperi saa sata kertaa aiempaa pitemmän lämpenemisajan kalanterointi-

Kuka–Who

prosessissa. Silloin se pehmenee ja on helppo puristaa sileäksi, eikä kuitumateriaalia tarvitse käyttää niin paljon kuin ennen.

Syy pitää tunnistaa ”Keksintö on jotenkin niin kauhean hieno sana, tuttu kaikille Aku Ankkaa lukeneille. Mutta kun tekee työkseen tuotekehitystä, keksii työkseen uusia ratkaisuja. Se on palkkakeksijän hommaa, ei mitenkään erityisen mystistä”, Viljanmaa toteaa.

Keksinnöt syntyvät Viljanmaan mukaan olemassa olevista tarpeista tai ongelmista, joihin mietitään ratkaisua.

Eikä ahaa-elämys yleensä lähde lentoon yksinäisyydessä. ”Ajatuksen siemen syntyy yksilön päässä, mutta se jalostuu, kun siitä keskustelee kollegoiden kanssa. Keksiminen on asioiden yhdistelyä toisiinsa.

On tärkeää tuntea monia tekniikan osaalueita, koska silloin tunnistaa ratkaisuperiaatteita. Voi todeta, että hetkinen, asian voi tehdä näinkin, koska olen nähnyt, että se on mahdollista.”

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tunnistaa, mikä on johonkin ilmiöön vaikuttava, todellinen syy. Metallihihnakalanterointia kehittäessään Viljanmaa huomasi ensin, että paperi ei silitys- ja kiillotusprosessissa lämpene tarpeeksi. ”Huomasin, että prosessi on lämpörajoitteinen ja se on sitä siksi, että se on aikarajoitteinen. Paperilla ei ole aikaa lämmetä tarpeeksi, kun se pyörii paperikoneen telojen välissä. Vasta kun todellisen syyn tunnistaa, voi alkaa ratkaista ongelmaa.”

Maanpinnalla ja lennossa Kun jokin asia on ratkaisemattomana työpöydällä, se vaivaa keksijää autolla ajaessa, saunan lauteilla ja ennen nukkumaan menoa, mutta kolme alle kouluikäistä lasta ja vaimo pitävät maanpinnalla.

Jatkuvasti maankamaralla ei kuitenkaan voi pysyä. Rakkaimmaksi harrastuksekseen Viljanmaa nimeää purjelentämisen, jonka hän aloitti opiskeluaikanaan polyteknikkojen ilmailukerhossa.

”Kun olin 16-vuotias, äiti ei päästänyt lentokurssille. Lentäminen piti aloittaa sitten, kun sai itse päättää. Harrastan myös vanhojen moottoripyörien entisöimistä, niitä on minulla viisi. Olen kai ollut sellainen ’joka äidin unelmapoika’: ajoin isolla moottoripyörällä lentämään purjelentokoneella.”

Opiskellessaan Viljanmaa elätti itsensä kymmenen kesän ajan ilmavalokuvaajana; lensi Suomen yllä ja otti valokuvia taloista ja kaupungeista. Mutta ammattia Viljanmaa ei lentämisestä halunnut ja hyvä niin – olisi jäänyt Marcus Wallenberg -palkinto saamatta. Nyt takana on 16 vuotta paperiteollisuudessa. Vuodet opettivat ainakin sen, ettei keksijä ole kammiossaan yksin. ”Erityisen tärkeää on erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen. Vaikka piirtäisit kuinka hienoja koneita, ei se vielä johda mihinkään, ellei eri sidosryhmiä saada vakuuttuneeksi siitä, että asiaan kannattaa panostaa. Tärkeintä on kuitenkin vakuuttaa itsensä. Vasta sitten voi seistä asiansa takana.”

A BORN INVENTOR Even as a child, Mika Viljanmaa wanted to find out how things worked. Now he knows that everyday life is a source of ideas.

Mika Viljanmaa recently received the prestigious Marcus Wallenberg Prize for a groundbreaking invention, which will be useful in the manufacture of paper and paperboard. It will improve the quality of printing surfaces and reduce need for fibre raw material, thus helping to cut energy consumption.

He considered becoming an officer before deciding to apply for Helsinki University of Technology, hoping to graduate rapidly and start earning a handsome salary.

Towards the end of his studies, he started to think that inventing new gadgets could be “his thing”. He decided to write his thesis on a subject related to product development.

The basis for his prize-winning idea emerged in 1996, when he was completing his thesis work for Valmet, the company now known as Metso, on developing the calendering process. Calendering refers to the smoothing and polishing of paper.

He noticed that a sheet of paper rolling

between two heated cylinders did not have enough time to heat up for the smoothing and polishing process and started to think of ways to gain more time.

In practice, he experimented at home with a steam iron, a sheet of paper and a hot plate. He pressed the paper against the stove’s hot plate with the iron and noticed how smooth it became. The traditional calendering process is more like ironing a shirt by beating it with a hot hammer, while his metal-belt technique resembles ironing.

Viljanmaa says that inventions are born out of existing needs or problems that need solutions – and that the eureka moment rarely emerges in solitude.

“The seed for an idea is created in an individual mind, but it is honed through discussion with colleagues. Invention is the combining of different matters.

It is important to be familiar with many fields of technology because this helps identify solution principles.”

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 23

24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Vilma Lappalainen

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 25

Aiheesta–On topic

26 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Aiheesta–On topic

Suihku piirtää ja pisara kimpoaa Tutkijat löysivät vettähylkivältä pinnalta kiehtovia fysikaalisia ilmiöitä – ja pohtivat uusia mahdollisuuksia niiden hyödyntämiseen.

Teksti Tea Kalska Kuvat Miika Kainu

O

HUEN VESIKERROKSEN alla

olevalle pinnalle suihkutetaan neulalla vettä. Kun neulaa liikuttaa, se piirtää viivaa, kuin tyhjälle taululle. Halutessaan pinnalle voi taiteilla vaikka Mona Lisan, mutta kun pinta nostetaan vedestä pois, se on rutikuiva – eikä taideteoksesta ole häivähdystäkään jäljellä.

Ennennäkemätön tapa kirjoittaa ja esittää informaatiota pintojen päällä pelkän vesisuihkun avulla näyttäytyy Youtubessa katsottavissa olevalla tutkimusvideolla. Siinä kuvataan Aaltoyliopiston johtaman kansainvälisen tutkimusryhmän työn tulosta.

Tutkimusryhmän johtaja, akatemiatutkija Robin Ras selvittää, että vedellä kirjoittamisen mahdollistaa pinnan superhydrofobinen – eli voimakkaasti vettähylkivä – ominaisuus, jota tähän asti on hyödynnetty lähinnä itsepuhdistuvissa materiaaleissa.

Pinnan vettä karttava nanorakenne on alun perin kopioitu tieteeseen luonnosta: esimerkiksi lootuksen kukalla ja monien hyönteisten siivillä on kastumaton pinta. Kukan lehdiltä pois vierivät pallomaiset pisarat keräävät mukaansa lammen mudan ja hyönteinen pääsee lentoon aamukasteen kostuttamalta nurmelta vaivattomasti, koska painava vesi valuu siivistä pois. ”Esimerkiksi pöydän päällä ollessaan vesipisaralla on tietty muoto – pinta ei karta pisaraa, joka leviää pöydälle litteänä. Mutta kun pinta on superhydrofobinen, pisara on kuin pallo. Mitä enemmän pinta vettä karttaa, sitä korkeampi pisara on”, Ras kuvailee.

Kirjoitusta paineella Kun vettähylkivän pinnan laittaa veden alle, pinnan ja veden väliin jää hyvin ohut kerros ilmaa. Kiinnostavaa on, että tutkijat onnistuivat tekemään pinnasta kaksitasoisen kasvattamalla sillä olevien mikropylväiden päälle pieniä nanosäikeitä. Silloin veden ja pinnan välissä oleva ilmakerros saadaan kahteen eri tilaan ja sitä pystyy manipuloimaan. ”Huomasimme, että ilmakerroksen tilaa voi vaihtaa edestakaisin kuin katkaisimesta luomalla veteen painetta.

Kun pinnalle kirjoitetaan vesisuihkulla,

”Vettähylkivää pintaa hyödyntävä näyttöteknologia voikin tarjota uudenlaisen käyttäjäkokemuksen – valon tietynlaisen siroamisen vuoksi optiset ominaisuudet ovat poikkeavia.”

Kuluttajien keskuudessa erilaiset näyttöteknologiat ovat herättäneet kiinnostusta. Esimerkiksi sähköisten kirjojen lukemiseen tarkoitetut teknologiat, kuten Amazonin Kindle, aikaansaavat vaikutelman tavallisen paperisen kirjan lukemisesta. Toisaalta Ras muistuttaa, että heillä kyse on perustutkimuksesta, joka ei itsessään tähtää käytännön sovellukseen. ”En usko, että tätä tekniikkaa aletaan suoraan hyödyntää kirjoittamiseen, onhan tavallisen kynän ja paperin käyttäminen paljon helpompaa. Mutta tämä on jotain täysin uutta. Se on mahdollisuus.”

Biljardipallojen lailla Vettähylkivä pinta on inspiroinut tutkijoita kehittämään uutta tiedonkäsittelykonseptia, jossa digitaalisen tiedon bitteinä toimivat vesipisarat. Konsepti voisi ainakin teoriassa olla perusta tulevaisuuden sähköttömälle tietotekniikalle. ”Normaalisti kun vesipisarat törmäävät toisiinsa, ne sulautuvat yhteen. Vettähylkivällä pinnalla ne kuitenkin kimpoavat toisistaan kuin biljardipallot. Se on mitä yksinkertaisin ja arkipäiväisin asia, jota ei aikaisemmin ollut huomattu”, Ras havainnollistaa.

Törmäysolosuhteet määriteltiin kokeellisesti hopealla pinnoitetulla kuparipinnalla, joka käsiteltiin

Vettähylkivää pintaa hyödyntävä näyttöteknologia voi tarjota uudenlaisen käyttäjäkokemuksen.

Kuva Riikka Puurunen

vesi painetaan alas ja kun pinta nostetaan uudestaan ylös, siltä voi poistaa aiemman tekstin ja kirjoittaa jotain tilalle. Jokainen kirjain siis ilmestyy pinnalle paineen takia.”

Kahden tilan välillä on myös vahva optinen kontrasti, minkä ansiosta pinta voi olla heijastava näyttö.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 27

Aiheesta–On topic

kemiallisesti fluoriyhdisteellä. Silloin pinnasta tuli niin vettähylkivä, että pisara vierii pois pintaa kallistettaessa.

Hyödyntämällä superhydrofobisia ratoja pisaroiden törmäämistä pystyttiin suuntaamaan, ja näin saatiin aikaan logiikkaportteja. Vauhtia pisaroille voitaisiin tulevaisuuden sovelluksissa antaa nyt käytetyn painovoiman sijaan staattisella sähköllä – sillä, joka saa hiuksetkin nousemaan pystyyn.

Ras selvittää, että pisaroiden välillä voidaan myös saada aikaan ohjelmoitavia kemiallisia reaktioita, joissa yksittäiset pisarat toimivat minikokoisina reaktoreina. ”Nyt voimme hyödyntää pisaroiden törmäyksiä. Tätä kutsutaan superhydrofobiseksi pisaralogiikaksi.”

Apua diagnostiikkaan?

Robin Ras uskoo, että superhydrofobisella pisaralogiikalla on jo nyt mahdollista tehdä yksinkertaista tiedonkäsittelyä ja ilman sähköä toimivia yksinkertaisia logiikkapiirejä.

Uutta on myös kemian ja tiedonkäsittelyn yhdistäminen. Se mahdollistaa esimerkiksi automatisoidun biokemiallisen analyysin tekemisen.

Kun kemiaa yhdistetään tiedonkäsittelyyn, esimerkiksi diagnoosin saaminen voi nopeutua huomattavasti.

“Nestevirtoja kontrolloidaan myös mikrofluidistiikassa – siinä pienelle sirulle voidaan tehdä minikokoinen laboratorio ja näytteeksi riittää pelkkä pieni pisara verta. Kun tämä yhdistetään tiedonkäsittelyyn, diagnoosin voisi saada minuutissa, eikä useiden päivien päästä. Tämä on diagnostiikan tulevaisuutta – ja yksi niistä asioista, joita kehitämme.”

28 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Drawing with jets Researchers have discovered fascinating physical phenomena on water-repellant surfaces – and are busy thinking up new ways to exploit them.

A needle jets water onto a surface beneath a shallow layer of water and a line emerges on the surface as the needle moves. The surface is immediately bone-dry once taken out of the water – and not a trace of the drawing remains.

Academy Research Fellow Robin Ras explains that writing with water is made possible by the superhydrophobic properties of the surface material.

If a water-repellant surface is placed underwater, a very thin layer of air forms between it and the water.

Researchers managed to create a twotier surface by growing minuscule nanostrings on top of micropillars strutting out of the surface. This puts the layer of air into two different states, enabling manipulation.

The researchers realised that the state of the layer of air could be alternated by applying pressure. Writing with a jet of water compresses the water layer and taking the surface out of the water

removes the writing, as each letter only appeared because pressure was being applied.

A strong optical contrast also exists between the two states, which makes it possible for the surface to serve as a reflecting display.

“Display technology based on waterrepellant surfaces could provide a new type of user experience – the optical properties are exceptional because light disperses in a certain way.”

Various display technologies have aroused interest among consumers, but Ras points out that his team is focusing on fundamental research, which does not in itself aim to produce practical applications. He doubts this technology will be applied directly to writing – using a regular pen and paper is much easier after all. But, as something entirely new, this development comes with fresh opportunities.

Aiheesta–On topic

Tiedän paikan armahan 1970-luvun lähiökerrostalot on kohta peruskorjattava.

Muotoilun laitoksella tutkitaan, miten samalla syntyisi muuta hyvää – ehkä jopa uusia asumisen brändejä.

Teksti Nina Erho Kuvitus Vilma Lappalainen

ta ja Mellunkylän asukkaita. Hankkeen ensimmäisenä vuonna keskeiYVÄN ELÄMÄN keidas, joka kutsuu siä ovat olleet työpajat, joissa on kartoiasukkaitaan toimintaan. tettu eri osapuolten intressejä, etsitty Tällainen on Helsingin Mellun- yhteistä tahtotilaa ja mietitty tapoja sen kylän tulevaisuudenkuva, joka syntyi toteuttamiseksi. asukkaiden, paikallisten toimijoiden ja ”Uskon, että kun osapuolet saatetaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden yhteisvuorovaikutukseen ja asukkaiden tartyönä viime keväänä. Yhteistyö tehtiin peita kuullaan alusta saakka, korjaukSuburb 2072 -pilottiprojektissa, jossa sista saadaan enemmän ja kestävämpää opiskelijat jalkautuivat kahdeksi kuuhyötyä kuin silloin, jos asioita katsotaan kaudeksi Mellunkylään. pelkästään teknis-taloudelliselta kanAlueen tulevaisuuden pohtiminen liit- nalta”, Sari Dhima sanoo. tyy siihen, että 1970-luvulla rakennetLähiö 2072 -yhteishankkeeseen kuutujen lähiöiden kerrostalot tarvitsevat luvat Aallon tutkimushanke sekä Vahapian suuria korjauksia. Sitä, miten panen Oy:n ja Helsingin Energian kehityskollisia korjauksia tehtäessä voitaisiin hankkeet. Yrityksille yhteishankkeessa varmistaa, että ne vastaavat asukkaiden mukana olo tarjoaa syvempää ymmärmoninaistuvia tarpeita ja kiristyviä rystä asiakkaiden tarpeista, mikä auttaa energiamääräyksiä ja kehittää ympäris- niitä kehittämään tuote- ja palvelutartöä kokonaisuudessaan, mietitään pilo- jontaansa lähiöissä. Lisäksi varhainen tin työtä jatkavassa, laajemmassa Lähiö yhteistyö asukkaiden kanssa mahdollis2072 -yhteishankkeessa. taa korjausten suunnittelun laajemmin Hankkeen johtaja Sari Dhima kuin talo kerrallaan ja ehkäisee ristiriiTaiteiden ja suunnittelun korkeakoulun toja niiden toteutusvaiheessa. muotoilun laitoksesta sanoo, että ajaAallon tutkimushankkeen päämäärä tukset lähiöiden kehittämisestä eivät on löytää uusi lähiökehittämisen tapa, sinänsä ole uusia. mutta ajatuksena on, että kehittäminen ”Uutta sen sijaan on, että ajatuksia tapahtuisi pääosin olemassa olevia reyritetään nyt ensimmäistä kertaa tosursseja uudelleen yhdistelemällä. Työsteuttaa yhteistyössä, kokoamalla eri sä vaikuttaa vahvasti myös aiempi tutkiosapuolet samaan pöytään.” mustieto lähiöistä ja lähiöhankkeista. ”Yritämme ymmärtää, miksi pyörä ei ole pyörinyt ja saada sen pyörimään, Olemassa oleva hyödyksi Lähiö 2072 -yhteishankkeeseen osallis- emme keksiä sitä uudestaan”, Sari tuu yrityksiä, julkisen sektorin toimijoi- Dhima sanoo.

H

Kaikkea ei muuteta Vuonna 2013 tutkimushankkeessa kokeillaan käytäntöön uusia toimintatapoja. Tutkimushankkeen päättyessä kesällä 2014 valmiina on tarkoitus olla yhteistoiminnan malli, johon kirjattujen hyvien käytäntöjen avulla lähiöistä voisi korjausrakentamisen myötä kehittyä uusia, houkuttelevia asumisen brändejä.

Mallin on tarkoitus olla skaalautuva eli käyttökelpoinen myös muualla ja muun kokoisissa yksiköissä kuin Mellunkylässä. Käyttöä sille varmasti löytyykin, sillä kolmasosa Suomen asuntokannasta on rakennettu 1970-luvulla.

Vaikka hankkeessa puhutaan asumisen uusista brändeistä, sillä ei tarkoiteta, että kaikki vanha haluttaisiin korvata. Sari Dhima sanoo, että yksi eri tahojen yhteistoiminnan tavoitteista on löytää kustannuksiltaan sellaisia korjausrakentamisen tapoja, että lähiöiden nykyiset asukkaat eivät joudu muuttamaan pois.

Yhteishankkeessa projektitutkijana työskentelevä Tero Heikkinen taas muistuttaa, että monissa lähiöissä on jo nyt paljon hyvää asukastoimintaa, tapahtumia, kykyä puhua asioista suoraan sekä omaa kulttuuria ja identiteettiä, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää kehitystyössä. ”Työpajoissa onkin pohdittu, että tietty rosoisuus voisi olla lähiöiden avainidentiteettiä myös jatkossa.” blogs.aalto.fi/lahio2072

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 29

Tieteestä–On science

MATERIALS INFLUENCE NUCLEAR SAFETY Materials problems are a major concern when considering safety margins and extensions to the useful lives of nuclear power plants, writes Professor Hannu Hänninen, who heads the Engineering Materials research group.

T

he International Energy Agency (IEA) forecasts that, by 2050, worldwide energy consumption will be 50% higher than it is today. More than two-thirds of this additional power will be consumed in China and India.

Nuclear energy has been experiencing a clear boom internationally as a CO2-free source of energy. Prior to the Fukushima accident, 444 nuclear power plants met some 16% of the global electrical energy need and in the process also avoided the creation of more than a billion tonnes of CO2 annually by substituting fossil fuels. Over 40 plants (26 plants in China alone) are being built in 10 countries, in addition to which there are concrete plans to build even more units all around the world.

The economic lives of the first commercial power reactors range from 40 to 60 years, although this can be extended further. However, a large number of plants will be shut down after 2020. Replacing old plants

30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

either with conventional, fossil-fired power plants, as is being done in Germany, or with new nuclear power plants, which would, as a CO2-free energy form, be enormously beneficial to the environment, represents an huge challenge.

Many materials science questions A very broad range of materials are used in nuclear reactors. In addition to materials scientists and engineers, materials questions engage people from a diverse range of disciplines, such as solid state physics, chemistry, metallurgy, mechanical engineering, electrical engineering and electronics, polymer science, civil engineering, etc.

Commercial nuclear reactors use uranium oxide (UO2) pellets as a fuel material. Millions of these pellets have been irradiated in reactors and they have performed well. The fuel claddings and other structural parts of the fuel elements in the first

Tieteestä–On science

reactors were made of stainless steels. Very quickly Zr-alloys, because of their low thermal neutron capture cross-section and good corrosion properties in high-temperature water, became commonly used for the fuel cladding and structural components of fuel elements.

The most common structural materials of nuclear reactors are low-alloy steels (pressure vessels and piping) and stainless steels (piping, reactor internals, pumps, valves, etc.), Ni-base alloys (steam generators, bolts/pins, dissimilar metal welds, etc.) and titanium (seawater condensers). The selection of structural materials is based on functional requirements (temperature, pressure, water chemistry), design codes and standards as well as technological aspects such as manufacturing experience and capability.

Other important criteria are lifespan, inspectability, repairability and the cost of the material and its processing.

The requirements stipulated in nuclear codes take the implementation of various aspects into consideration, and they therefore play a key role in materials selection. The codes and standards on which design, construction and plant operation are based include detailed materials and quality requirements, which have become more stringent as experience has increased.

Requirements and research The reliability requirements of materials and components are at their highest in the case of pressurised reactor coolant systems, including the first isolation valve. The second-highest safety class covers all components that are connected with the primary coolant, e.g., the steam generator. Lower safety class components are typically separated by barriers, such as heat exchangers or valves, from higher safety class systems.

Engineers involved in materials science in the nuclear industry are very familiar with how

thoroughly the materials aspect is covered by the codes, standards and good industrial practices. There are more than 10 quality requirements associated with the fabrication of components for a large modern pressurised water reactor (PWR), for which material quality controls such as chemical analysis, tensile tests, impact tests, hardness and metallographic examinations have to be performed.

Requirements related to material toughness values or critical flaw size are directly related to the safety assessment of a component. Therefore, testing has to be performed by qualified personnel using authorised procedures and facilities. Fully documented traceability of materials, processes and procedures is necessary to enable monitoring by independent inspectors.

The non-destructive examination (NDE) of welded structures is important for structural integrity assessments in the design phase, during fabrication and in-service inspections and especially for maintenance or repair actions. Good cooperation between welding engineers and NDE inspectors is crucial in this.

Commonly used NDE techniques include the liquid penetrant, magnetic particle, radiography, ultrasonic and eddy current techniques, which have specific sensitivities with respect to their ability to detect defect size and type, but also with regard to the type of material and microstructure being examined. At present, there is a general trend toward fully automated testing and evaluation using data acquisition and processing techniques. The qualification of NDE inspections is also becoming more common.

The selection and behaviour of the structural materials for the reactor core and near-core region has to be considered based on the thermal neutron spectrum and the water chemistry of the coolant.

The basic principles of operation are similar for all light water reactors, but the materials selection and AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 31

Tieteestä–On science

PREDICTIVE P R EDICTIVE M MODELS ODELS FOR VARIOUS F OR V ARIOUS FORMS FOR MS OF FAILURES HAVE O FF AILUR ES H AVE TO TO BE BE DEVELOPED DEVELOPED TOENSURE SAFE TOENSUR E S A FE OPERATION OPER ATION

design details of the various manufacturers differ.

These differences have resulted in varying numbers of material failures during the operation of plants in different countries.

Extending the lifetime of existing nuclear power plants is also becoming a major issue as existing plants age. The extension of officially specified service life (typically 40 years) calls for new legal regulations and extensive research programmes, especially on materials degradation by irradiation and various other ageing mechanisms as well as corrosion.

Fatigue and stress corrosion cracking are key issues in plant life extension; critical flaw sizes and the use of fracture mechanics are important after structural flaws are detected during in-service inspection.

Changing concerns Concerns regarding material failures of nuclear power plant components have changed over the years.

Corrosion-related failures of stainless steel components have been a major concern, with especially pipe cracking causing outages and necessitating repairs in boiling water reactors (BWR).

Another failure mechanism of stainless steel components has been irradiation-assisted stress corrosion cracking of reactor core internals. In PWRs, a long-time concern has been steam generator tube corrosion damage both on the primary and secondary 32 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

side as well as the irradiation embrittlement of the reactor vessel steel and its weldments.

A new major issue in PWRs is Ni-base alloy weld metal cracking in reactor pressure vessel safe-end dissimilar metal welds and in reactor head and bottom penetrations. Many of these failure modes are timedependent and, thus, can be expected to become more prevalent as the plants age. Accordingly, material issues are a major concern when safety margins and plant life extension problems are considered.

Predictive models for various forms of failures have to be developed to ensure safe operation. Development relies on mechanistic knowledge of failures. Therefore, in addition to the development of mitigation methods, basic materials research of nuclear materials and their failure mechanisms has to be performed to promote understanding of the phenomena and produce reliable data.

Temperatures, irradiation doses and pressures will increase in the innovative nuclear power plants of the future and this will affect the fuel cycle, materials technology and engineering systems. New reactor systems require new types of materials, which show unique high-temperature strength and toughness properties and are highly resistant to corrosion/ oxidation, irradiation, creep and fatigue.

— Hannu Hänninen

10 min

What got you interested in the structural materials of nuclear power stations?

I wrote my PhD thesis at VTT Technical Research Centre of Finland’s Reactor Materials research group, which was studying all kinds of issues related to reactor materials. I started at VTT in 1977, during the period when Finland’s existing nuclear power plants were being built. This was the era of the oil crisis and nuclear power was the field of industry that offered a young engineering graduate the best employment prospects.

In search of safe solutions Text Tea Kalska Photo Heidi Uutela

Who are you?

I’m Hannu Hänninen, a professor at the Department of Engineering Design and Production at the School of Engineering. I head the Engineering Materials research group and my area of special expertise is the safety of nuclear power plant structural materials.

What is the biggest challenge with the structural materials of nuclear power plants?

When Finland’s first nuclear power plants were being built, the biggest challenge was the irradiation embrittlement of the reactor pressure vessels at the Loviisa power plant, but this problem is nowadays under control. At the moment, a major challenge is the ageing and durability of welded joints, especially dissimilar metal welds, at Olkiluoto 3.

How can we ensure that nuclear power stations retain their structural integrity in the future?

Nuclear power stations will use new kinds of materials, which are not yet sufficiently known. The temperatures and irradiation doses will be higher in the power plants of the future. This means that a lot more will be required of the materials used than is today – and this calls for extensive research.

What does your research group do?

Among other things, we study the interaction between the properties and microstructures of materials as well as various fracture mechanisms such as fatigue and environment-enhanced cracking. Right now, the most significant research area deals with how hydrogen affects fracture.

What aspect of your career are you especially proud of?

I am most proud of my students. I’ve supervised and instructed more than 30 PhD holders and about 150 Master’s degree graduates. They are building a better world.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 33

Siellä–In there

SÄ ÄSTELI Ä ÄSSÄ TA L O S SA Tieteellisesti suunniteltu Lantti-talo tuottaa energiaa miltei yhtä paljon kuin kuluttaa. Silti se on myös koti, jossa asuminen on tehty mukavaksi.

Teksti Tea Kalska Kuvat Ossi Ahola, Kimmo Torkkeli

34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Siellﾃ､窶的n there

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 35

Siellä–In there

T

ALON KATOLLA aurinkokeräimet

kurkottavat kohti sinistä taivasta.

Pihan matalan kiviaidan juuressa pulleat kissankellot keinuvat tuulenvireessä. On kesä 2012, ja Lantti-talo on esillä Tampereen Asuntomessuilla.

Lantti on nollaenergiatalo, joka tuottaa kesäisin aurinkopaneeleilla noin kaksi kertaa enemmän energiaa kuin tarvitsee. Pimeänä vuodenaikana ja yöllä talo lainaa energiaa Tampereen sähköverkosta.

Vain hetki messualueen porttien aukeamisesta Lantti on jo täynnä ihmisiä.

Sisällä talossa tuoksuu tuore puu ja auringonsäteet lankeavat ikkunoista vaaleille lattioille. Vaaleaa talossa on miltei kaikki – seinät, tasot, kaapinovet, lattiat ja kylpyhuoneiden kaakelit. Kirk-

36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

kaan valkoisessa eteisessä valo kastaa viherkasvit.

esittelevä mies näyttää, että ne liikkuvat. Kaihtimet voi kesäkuumalla vetää ikkunoiden eteen varjostamaan, jolloin Vaaleaa pintaa ja perinnettä jäähdytyksen tarve pienenee.

Lantti-talon arkkitehtuuri ja värimaailTalvella puuseinien suojissa sääsma suunniteltiin energiaa säästäväksi. tetään lämmityksessä, koska paksut Pintojen vaaleus on pimeässä Suomessa rakenteet eristävät kylmää hyvin. asuvalle miellyttävä sävyvalinta, mutta Muodoltaan Lantti on lähes kuutio ja myös keinovalaistuksen tarvetta vähen- muistuttaa perinteistä, puista rintamatävä ratkaisu. miestaloa. Se ei pröystäile, ei hyppää ”Pinnat käsiteltiin valkoisiksi, jotta ne silmille. Ikkunatkin ovat rintamamiesheijastaisivat valoa. Valon määrää lisät- talon tapaan tasan huoneiden keskellä. tiin myös ikkunoiden suuntauksella”, ”Rintamiestaloissakin ajateltiin selvittää puuarkkitehtuurin professori energiansäästöä, koska energiaa ei ollut Pekka Heikkinen, joka ohjasi talon tuhlattavaksi. Kuutio on ekologinen arkkitehtuurin suunnitellutta ryhmää. muoto, kompakti massa, joka minimoi Talon ulkoseinillä olevia puisia kaihlämpöhäviöt. Puu taas on ylivoimainen timia voisi luulla tyylikkäiksi koristerakennusaine kun halutaan pienentää elementeiksi, kunnes taloa messuilla hiilijalanjälkeä. Se on lämmin materi-

Siellä–In there

MUODOLTAAN LANTTI ON LÄHES KUUTIO JA MUISTUTTAA PERINTEISTÄ, PUISTA RINTAMAMIESTALOA

aali, joten lattioita ei tarvitse lämmittää niin usein.”

Heikkinen luonnehtii Lanttia rationaaliseksi ja säästeliääksi taloksi. ”Talon kompakti kuutiomalli oli edullinen rakentaa – siinä ei ole erikoisia muotoja, jollaisia nykyaikaisessa rakentamisessa joskus on itsetarkoitukseen asti.”

Pohjatyö tehtiin huolella Rationaalista oli myös Lantti-talon suunnittelu. Ennen lopullisiin valintoihin päätymistä eri vaihtoehdot tutkittiin huolella. ”Rahoittajat Sitra ja ARA pyysivät meitä tekemään Tampereen Asuntomessuille nollaenergiatalon. Vaatimuksena oli kuitenkin, että talo olisi edullinen tehdä ja asua”, Heikkinen kertoo.

Taloa suunniteltaessa tehtiin luonnonvalosimulaatio: tietokoneohjelma laski Tampereen alueen säädatan mukaan, kuinka aurinko minäkin tuntina ja vuodenaikana käyttäytyy. Näin ikkunoille löydettiin optimaaliset paikat. ”Lantti on valoisa talo, vaikka siinä onkin arkkitehtonisesta näkökulmasta varsin pienet ikkunat. Talon muodostakin tehtiin kolme alustavaa versiota, joiden geometriat tutkittiin tarkkaan ja joista laskettiin energiankulutus ja kustannukset. Päätöksiä ei aina suunnitteluprojekteissa tehdä näin tieteellisesti.”

Energiatehokkaan arkkitehtuurin lisäksi taloon piti suunnitella mahdollisimman ekologiset LVI-ratkaisut.

Suunnitteluryhmässä työskennellyt AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 37

Siellä–In there

MATALAENERGISYYS EI OLE ASUMISESSA PELKKÄ TRENDI VAAN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS

LVI-tekniikan opiskelija Liisa Jokinen kertoo, että ratkaisuja punnittiin hartaasti. Lantti-talo lämmitetään kaukolämmöllä, joka on selvästi sähköä energiatehokkaampi ratkaisu. ”Suunnittelimme neljä vaihtoehtoista LVI-konseptia, joissa oli erilaisia järjestelmiä ja tuotteita. Konseptien tuotteet vietiin energiasimulointiin, joka laski, mikä konsepteista olisi paras. Lopulta päädyttiin kaukolämpöön.”

Kesäisin lämmitystä ei Suomessakaan tarvita. Taivaalla helottaa aurinko, josta valoisien kuukausien aikana saa sähkön esimerkiksi kodinkoneita pyörittämään.

Auringosta sähköä saadaan kuitenkin enemmän kuin kesällä tarvitaan. Ylimääräinen sähkö syötetään Tampereen sähköverkkoon ja siitä saadaan korvaus.

38 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Jokinen kertoo, että ilmastointi talossa hoituu ilmanvaihtokoneella, jossa on pyörivä lämmön talteenotto. ”Pyörivä lämmön talteenotto on energiatehokkain, koska se siirtää lämpimästä poistoilmasta lämpöenergiaa kylmään ulkoilmaan, jota taas otetaan sisälle. Silloin ei tarvita paljon energiaa loppulämpötilan saavuttamiseen. ”

Yksinkertainen on kaunista Matalaenergisyys ei ole asumisessa pelkkä trendi vaan välttämättömyys – vuoteen 2020 mennessä koko EU:ssa siirrytään direktiivin mukaisesti lähes nollaenergiarakentamiseen. Teknisesti Lantti-talo pyrittiin kuitenkin tekemään asujalle mahdollisimman helppokäyttöiseksi.

Sisustuksen taloon messujen ajaksi suunnitteli sisustusarkkitehti SIO Niina Sihto.

Siellä–In there

Lantti-talo — Vuokratalo, 4-5 h+k+s+viherkuisti, asuinpinta-ala 139 m², 2 kerrosta, puutalo.

Rahoittajina Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARA. Rakennuttaja ja vuokranantaja on TA-yhtymä Oy. Arkkitehtuuri ja LVI-suunnittelu syntyivät Aalto-yliopistossa ammattilaisten ja opiskelijoiden monialaisena yhteistyönä.

Arkkitehtuuritiimiin kuuluivat Pekka Heikkinen, Ioana Maftei, Einari Sutinen ja Tommi Tulamo. Valaistussimulaatiot teki Martti Paakkinen. LVI-suunnittelusta vastasivat Liisa Jokinen, Harri Nuora ja Pekka Pessi. Rakenteet suunnitteli Antti Haikala.

”Yksinkertainen on kaunista. Se oli mottomme Lantin LVI-tekniikassa.

Halusimme taloon sellaisen tekniikan, että sitä osaa kuka tahansa käyttää”, Jokinen sanoo.

Turhan kulutuksen vähentäminen onkin tehty talon asujalle helpoksi. Ulkooven kupeessa on tavalliselta katkaisijalta näyttävä kotona/poissa -kytkin. Sitä painamalla ilmanvaihto pienenee ja lämpötila laskee. Myöskään uuniin ja tiettyihin pistorasioihin ei tule sähkönsyöttöä, kun talo laitetaan poissa-tilaan. ”Näin saadaan säästettyä aika tavalla energiaa. Kun kotoa lähtee pidemmäksi aikaa pois, ei ole järkevää pitää yllä täyttä ilmanvaihtoa ja 21-asteista huonelämpötilaa. Turvallisuuskin paranee, koska kahvinkeitin ja uuni sammuvat varmasti.”

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 39

Siellä–In there

ENERGIANKULUTUSTA JA -TUOTTOA VOI SEURATA RE A ALIAIK AISESTI

Myös muunneltavuus on asumisen tätä päivää. Lantti-talo on ristinmallinen ja sen muoto perustuu yhdeksään ruutuun. ”Talo on kuin palapeli. Sen keskellä on kantavat pilarit, mutta kaikki muut seinät voi ottaa pois. Asuntoa voi itse muunnella. Jos haluaa enemmän avaraa tilaa, voi vaikka makuuhuoneen seinän poistaa”, Pekka Heikkinen kuvailee.

Kulutusta voi seurata Lantti-talon energiankulutusta ja -tuottoa voi seurata reaaliaikaisesti ohjelmalla, jonka voi asentaa vaikka tietokoneelle. Järjestelmässä on myös opastava käyttöliittymä, joka pyrkii ohjaamaan energiankulutusta.

40 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

”Monitorointiohjelman päänäkymässä on talon kokonaiskulutus ja -tuotto, mutta järjestelmästä voi tarkastella yksityiskohtaisemmin sitä, kuinka paljon talossa on kulutettu esimerkiksi vettä kuukausitasolla. Lisäksi siitä näkee muun muassa lämpötilat ja kosteuden huonekohtaisesti”, Jokinen havainnollistaa.

Järjestelmään on lisäksi liitetty rakenteiden käyttäytymisen tarkkailu.

Lantti-talo on nimittäin tutkimushanke – tieto energian kulutuksesta ja siitä, miten talon rakenteet ajan kuluessa käyttäytyvät, siirtyy talon suunnittelijoille. ”Talon rakenteiden kosteutta ja lämpötiloja halutaan seurata. Siten voidaan todentaa, että rakenne toimii – ettei sinne esimerkiksi muodostu kosteutta.

Toivon mukaan tutkimustieto siitä, millaisia asioita kannattaa huomioida, pystytään viemään alan muille ammattilaisille.”

Elokuussa Tampereen Asuntomessut loppuvat. Lantti-talo on saanut kunniamaininnan messujen energiatehokkaimpana talona.

Marraskuussa illat tummuvat ja taloon muuttaa vuokralle kolmihenkinen perhe. Uuden kesän saapuessa nollaenergiatalo on paikoillaan hehkuvan auringon alla.

Wilma Hurskainen

Kolumni

Vanhan berliiniläisen sananlaskun mukaan ken tahtoo nähdä kaupunkisuunnittelun tulevaisuuden, menee teknoklubille sunnuntai-iltapäivällä.

Klubeista kekseliäimmät ovat onnistuneet imemään sisäänsä koko elinpiirin kirjon. Viime vuosien legendaarisin kohde oli pari kesää sitten kuopattu Bar 25, joka alkoi jo muistuttaa täyshoitolaa. Kun on tanssinut päiväkausia, haluaa välillä myös saunoa, uida, katsoa elokuvia, nukkua, nauttia kynttiläillallisen, piipahtaa valokuva-automaatissa, sekä jutella ja pussailla.

Kaikki juhlat loppuvat aikanaan.

Kun Mediaspree-kiinteistöprojekti ajoi alas joen rantaan kyhätyn minikokoisen utopiakylän, jakaantui kylän väki kahtia. Yksi puoli halusi jatkaa sirkusta vastarannan vanhassa saippuatehtaassa, jonne nousi pian uusi iättömien aikuisten leikkikenttä. Petturipuolisko astui kehityksen kelkkaan ja on nyt mukana suunnittelemassa vanhan baarin paikalle kulttuurikeskusta yhdessä – kohaus – kaupungin ja yksityisten edustajien kanssa.

Holzmarkt-keskukseen tulisi ainakin työpajatoimintaa, elokuvia ja teatteria, hyötypuutarha, minihotelli, klubi-iltoja ja ravintola. Kuulostaa jopa hieman...

Bar 25:lta, joskin ilman 72 tunnin konfettisadetta bassopaukkeessa. Vaikka klubikansaa suututtaa yhä, itse haluaisin uskoa, että parhaimmillaan osa 25:n viehätyksestä voisi siirtyä nyt laajemmalle yleisölle osana kehittyvää, yhteisöllistä kaupunkikuvaa.

Berliini on vuosikymmenet joutunut etsimään tasapainoa kriisin ja mahdollisuuden välillä. Voimakas ruohonjuuri pitää jatkuvasti puoliaan, koska sen on aidosti taisteltava olemassaolostaan.

Yhteisöllistä asumista kehitetään sen takia, että vuokrat ihan oikeasti nousevat, koska yhteistä julkista tilaa ihan oikeasti uhataan ja koska sosiaalinen eriarvoistuminen on ihan oikeasti arkipäivää. Kun ruohonjuuri alkaa huutaa, ylhäältä on pakko katsoa myös alaspäin.

Helsingissä tuntuu välillä siltä, että ideoita, jotka kehittävät tiiviimpää elintilaa, edistävät kohtaamisia ja sallivat monia arvoja, tallotaan valtakunnan päälehtien kolumneissa asti. Ne leimataan keskiluokkaisuuteensa tylsistyneen, trendinhakuisen ja etuoikeutetun pipopään uusimmaksi huviksi. Ehkä tunnetkin tuon parjatun h-alkuisen hahmon, sillä en aio sitä nimikettä tässä nyt ääneen lausua.

Ainakin minut pohjoismainen sosiaalidemokratia on kasvattanut sangen passiiviseksi kansalaiseksi. On ruokaa ja koulua ja busseja ja kauppakeskuksia. Kun olen vihdoin löytänyt motivaatiota edes hipaista aikamme suuria haasteita ja samaan aikaan viettää laatuaikaa lähiympäristössäni, saan kuulla, kuinka naurettava olenkaan viljellessäni iloisia kaupunkiporkkanoita graffitikoristellun merikontin kyljessä.

Roskaruokaillalliset, ravintolapäivät, sissiviljely, kimppatyöhuoneet, lounasdiskot, korttelijuhlat, aikapankit ja vaatelainaamot innostavat jo kasvavia massoja – ja jostain syystä suututtavat toisia. Pelottavaa on se, että ennen kuin olemme edes löytäneet, miten kiinnostavat kokeilut voisivat paremmin skaalautua tarttumaan megatrendeihin, kuten energiakriisiin ja väestönmuutokseen, olemme jo pilanneet tunnelman ja passivoituneet uudestaan.

Kaupunkiaktivismin potentiaali on kuitenkin paljon suurempi – eikä yhtälöä Berliinissäkään ole ratkaistu. Vuoropuhelua kuitenkin käydään, koska sitä on pakko käydä. Siksi jokaisen kaupunkilaisaktivistin suuri vastuu onkin selittää itselleen ja muille, miten ja miksi kyseinen toiminta – ihan oikeasti – voisi tarttua aikamme suurimpiin kysymyksiin. Sitten on jo aihetta juhlaan.

Simo Vassinen — Kirjoittaja on Berliinissä asuva vapaa toimittaja, tutkija ja tanssija.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 41

Palstalla esitellään designpääkaupunkivuoden ohjelmistoa Aalto-yliopistossa.

Näkemiin, WDC! Vaikka WDC-vuosi päättyy, enemmistö Living+ -ohjelmiston projekteista jatkuu tavalla tai toisella. Myös yhteistyö seuraavan designpääkaupungin kanssa on alkanut.

Koonnut Nina Erho Aalto-yliopisto on ollut yksi Helsingin designpääkaupunkivuoden suurimmista sisällöntuottajista. Living+ -ohjelmistomme 37 projektissa tehtiin tuotekehitystä ja toteutettiin konferensseja, seminaareja, näyttelyitä, kilpailuita ja julkaisuja. Projekteissa työskenteli yhteensä 2 000 opiskelijaa, opettajaa, tutkijaa ja yhteistyökumppania.

Lähes kaikissa projekteissa oli mukana yritys- tai muita yhteistyökumppaneita, ja selvästi yli puolessa yksi tai useampia kansainvälisiä kumppaneita.

Puolet projekteista toteutettiin osittain tai kokonaan ulkomailla.

Ohjelmistoon liittyviä tilaisuuksia ja tapahtumia järjestettiin 140, ja ne houkuttelivat yhteensä noin 180 000 kävijää. Vaikka designpääkaupunkivuosi on nyt päättymässä, noin 25 Living+

-ohjelmiston 37 projektista jatkuu sen jälkeenkin.

Kapkaupunki on seuraava Designpääkaupunkiyhteistyö jatkuu myös vuoden 2014 maailman designpääkaupungin Kapkaupungin kanssa.

Eteläafrikkalainen yhteistyökumppanimme on Cape Peninsula University of Technology CPUT. Yhteistyön teema on Design for Urban Transformation.

Käytännön kehityshankkeita tehdään yhteistyössä yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Hankkeiden sisällöstä vastaa globaalin vaikuttavuuden ohjelma Aalto Global Impact.

”Designpääkaupunkivuosi oli mahdollisuus näyttää, mitä voimme saada aikaan monialaisesti, yhteistyöllä ja luovuutta hyödyntäen. Hankkeet lähensivät luontevasti eri koulutusalojen opiskelijoita ja opettajia ja vahvistivat Aalto-henkeä. Loimme rakentavia yhteistyömalleja myös monien yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa.

Henkilökohtaisesti vaikuttavinta oli nähdä, mitä syntyy, kun aaltolaiset yhdessä ideoivat ja saavat tilaisuuden toteuttaa suunnitelmat käytännössä. Olemme onnistuneet designvuoden aikana rakentamaan parempaa elinympäristöä paikallisesti ja kansainvälisesti.

Olemme luoneet pohjan sille, että designvuosi tuottaa myös tulevaisuudessa.”

Helena Hyvönen, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani

Uudenlaisia palveluja kuntiin — 365 Wellbeing -hanke koostui 12 projektista, jotka liittyivät kunnallisten palveluiden suunnitteluun Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Lahdessa.

Tavoitteena oli tuoda palveluiden suunnitteluun mukaan käyttäjänäkökulmaa, löytää tapoja rohkaista ihmisiä omaksumaan terveempiä elintapoja ja auttaa suunnittelijoita ja kunnan päättäjiä luomaan miellyttävämpiä ja terveellisempiä ympäristöjä.

Jokaisessa projektissa työskenteli opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita yhdessä kaupungin työntekijöiden kanssa.

Yhteensä mukana oli yli 150 opiskelijaa.

42 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

”Ryhmämme kehitti äitiysneuvolan palveluja informaatioteknologian avulla. Tuloksena syntyi kalenterimuotoinen Lapsen kanssa -verkkotyökalu, jonka avulla vanhemmat voivat seurata raskauden ja lapsen kehitystä sekä saada luotettavaa tietoa kulloinkin ajankohtaisista asioista. Työkalun avulla äiti voi myös raportoida itsemittausten tuloksia neuvolalle.

Hyödynsimme suunnittelussa co-design-menetelmiä: kartoitimme ongelmia ja kehitysmahdollisuuksia työpajoissa terveydenhoitajien ja äitien kanssa.

Toimeksiantajamme oli Helsingin kaupungin terveyskeskus, joka on uudistamassa tietojärjestelmiään lähivuosina. Myös useat terveydenhoitopalveluja tarjoavat yritykset ovat olleet kiinnostuneita konseptista.”

Pihla Mäkinen, muotoilun opiskelija

LUE LIVING+ living.aalto.fi Living+ -kirja ilmestyy toukokuussa 2013

Paviljonki muuttaa muotoaan —

Tuomas Uusheimo

WDC-vuoden kohtaamispaikan Paviljongin suunnittelu alkoi helmikuussa 2011. Työhön osallistui kymmenen Puustudion opiskelijaa, joista kukin työsti oman ehdotuksensa. Niistä jatkokehitettäväksi valittiin Pyry-Pekka Kantosen Museopolku.

Paviljonki rakennettiin Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon väliselle tontille Helsingin keskustaan, ja se avautui yleisölle 12. toukokuuta. Sen jälkeen Paviljonki tarjosi 105 päivänä avointa, maksutonta ohjelmaa ja tavoitti yli 80 000 kävijää.

Nyt Paviljonki on purettu, mutta rakennuksen taru ei pääty siihen, vaan sen materiaalit aiotaan käyttää uudestaan. Ehdotuksia siitä, miten, etsitään arkkitehtien kutsukilpailulla, jonka tulokset esitellään vuoden 2013 Habitaremessuilla. ”Jos olisin tiennyt, mitä kaikkea on edessä, olisin ehkä kieltäytynyt, kun Puustudiota pyydettiin suunnittelemaan designpääkaupunkivuoden tapahtumatilaa, Paviljonkia.

En osannut arvata, kuinka työläs ja mutkikas hanke tulisi olemaan. En myöskään tiennyt, että se olisi yksi kiinnostavimmista hankkeista, johon olen osallistunut Aaltoyliopistossa.

En osannut ennakoida, kuinka paljon suosiota ja huomiota Paviljonki tulisi saamaan.

Uskon, että kiinnostus jatkuu vielä vuosia eteenpäin.

Puustudio ei kuitenkaan hae huomiota, vaan tavoitteena on oppia. Yllätyin jälleen huomatessani, kuinka motivoituneita opiskelijat ovat oppimaan, kun on tosi kyseessä ja suunnitellaan oikeaa rakennusta. Kaikkiin kysymyksiin löytyy ratkaisu ja jokaisesta takaiskusta toivutaan.”

Anni Hanén

Pekka Heikkinen, puurakentamisen professori, Puustudion johtaja

Rehtori Tuula Teeri ja ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Voitto Kangas lukuvuoden avajaispäivän puutarhatöissä.

Kaupunkiviljelyä Otaniemeen — Aalto Garden Otaniemi -projektissa Aallon WDC-ohjelmiston tematiikka, paremman elinympäristön luominen kestävän kehityksen hengessä, on esillä omalla kampuksella. Projektin tavoitteena on luoda Otaniemeen visuaalisesti korkeatasoinen kaupunkiviljelyalue, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä ja luo osaltaan monipuolista oppimisympäristöä.

Ossinlammen alueesta julistettiin loppuvuodesta 2011 Aallon opiskelijoille suunnittelukilpailu. Sen voitti maisemaarkkitehtuurin opiskelija Sofia

“Kampuspuutarhaprojekti on monivaiheinen, ja odotan mielenkiinnolla sen tuloksia. Toivon, että tuleva puisto vahvistaa Otaniemen viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Syksyllä istutettujen omenapuiden sato on kaikkien aaltolaisten nautittavissa muutaman vuoden päästä.”

Tigerstedt Uomapuistollaan. Sitä, mi- Meri Löyttyniemi, ten ja milloin suunnitelma käytännössä kestävän kehityksen erityisasiantuntija toteutetaan, selvitetään parhaillaan.

Aalto-yliopisto ja AYY päättivät lukuvuoden avajaisissa syyskuussa perustaa Aalto Garden Otaniemi -kaupunkiviljely-yhdistyksen. Lisäksi avajaisten jälkeen istutettiin Otaniemeen 70 pilariomenapuuta muun muassa Ainon ja Alvarin aukioille, Lämpömiehenkujalle, Open Innovation Housen lammen äärelle, R-talon läheisyyteen sekä Sahan edustalle.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 43

Kolumni

Aallosta Aaltoon

44 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

huomattavia paineita ja erityisesti unelmia tilojen käytölle.

Palataan siis alkuperäiseen ajatukseen, eli maailman erinomaisimpaan kampukseen. Parhaaseen tulokseen päästään tekemällä tiloista saavutettavia ja jakamalla niiden omistajuutta käyttäjille. Lähiopetustila muuttuu iltapäiväksi kuoron harjoitustilaksi, ja illalla siellä järjestetään cocktail-kutsut.

Käyttäjät voivat vaikuttaa tilojen käyttöön helposti. Jos seinä on väärän värinen, se voidaan maalata. Jos huonekalut ovat väärässä järjestyksessä, pyörät tekevät siirtämisestä helppoa, ja jos illan verkostoitumistilaisuudesta puuttuu baaritiski, se voidaan varastosta hakea. Mahdollistamalla puitteet monipuoliselle ja ennakoimattomalle toiminnalle käyttäjistä kasvatetaan vastuullisia, yhteisöllisiä ja yritteliäitä.

Kampuksen ei tule olla yhteiskunnalta suljettu alue, vaan siellä kohtaavat elinkeinoelämä, yliopisto ja julkinen valta.

Toivottavasti tämä tapahtuu samoissa tiloissa. Kampus on yliopistolähiön sijaan aito kaupunginosa. Otaniemi ei pian ole pelkkä tekniikan kehto, vaan kaupan, tekniikan sekä tieteen ja taiteen keskus.

Maailma ehtii muuttua paljon jo oman elämämme aikana. Perustarpeet kuitenkin säilyvät. Ihmisten elinolojen ja hyvinvoinnin tulee olla prioriteetti kaikessa suunnittelussa. Ihmiset haluavat lenkkeillä luonnossa myös tulevaisuudessa ja asua kampuksensa yhteydessä. Asumisen pitäisi erityisesti olla opiskelijoiden lisäksi totta myös tutkijoille ja kansainvälisille vierailijoille.

Ylioppilaskunnalta asuntoa odottaa tällä hetkellä 1000 opiskelijaa, ja edullisia vuokra-asuntoja tarvitaan pitkälle tulevaisuuteen. Historiasta ammentava lause ”Teekkarikylä on, Aaltokylä tehdään!”, on toivottavasti joskus totta

Voitto Kangas — Kirjoittaja pitää tulevaisuuden maalaamisesta ja toimii ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana.

Maija Astikainen

Otaniemen sateinen yö ja etäisyydessä siintävät, hylätyiltä tuntuvat punatiilirakennukset vievät ajatukset Polyteekkarimuseoon. Suurta ovea vasten on kiinnitetty lasin taakse Alvar Aallon kynästä syntynyt Otaniemen yleissuunnitelma. Raskailla viivoilla hahmotellut laatikot istuvat luonnossa etäällä toisistaan opiskelun ja tutkimuksen tyyssijoina. Jokaiselle löytyy tilaa rauhalliseen opiskeluun ja tutkimukseen. Tuntuu surullisen hupaisalta ajatella, kuinka paljon maailma muuttui 50 vuodessa Alvarin ajatusten jälkeen.

Seuraavana päivänä kädessäni on karkealla, 80-lukua hehkuvalla fontilla kirjoitettu muistio. Päiväyksessä lukee 23. maaliskuuta 1987. Päätöstä metrosta odotetaan. Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta (TKY) on maalannut kiinteistötoiminnalleen suuntaviivaa pitkälle tulevaisuuteen.

Visiossa kaavaillaan Otaniemen nostamista maailman huipputiedeyhteisöjen joukkoon. Tässä tulevaisuuden yhteisössä on vallalla yrittämisen, innovatiivisuuden ja henkisen kasvun ilmapiiri. Otahallin viereen on rakennettu tuotekehittelykeskus Otech.

Dipoli on nostanut profiiliaan ulkomaankauppaa palvelevaksi High Tech Trade Centeriksi. Servin Mökin tilalle on louhittu ylioppilaskuntatoiminnan monitoimitalo.

Teekkarien unelmat hymyilyttävät, mutta jokin kalvaa mieltä. Kuinka vähän asiat voivatkaan muuttua 25 vuodessa?

Ovatko eväät alueen kehittämiseen todella erilaiset Aallon aikana? Nauravatko tulevaisuuden opiskelijat rakentamallemme Aallon kampukselle 50 vuoden päästä?

Alvar Aallon suunnitelmat eivät ehkä osuneet nykypäivään. Toisaalta 80-luvun high tech -kylästä toteutui yllättävän paljon, vaikka Otech jäi visioihin, ja kuvitellut virtuaalitodellisuudet eivät toteutuneet virtuaalisen hypätessä osaksi tavallista todellisuuttamme.

Verkkoteknologia on tehnyt monesta toiminnasta täysin paikkaan sitomatonta. Tiloja tarvitaankin nykyään henkilöiden sijaan toiminnalle. Tämä asettaa

Lopuksi–Finally

Promootiossa vihittiin 10 kunniatohtoria – Neljä tekniikan korkeakoulua viettivät yhteistä tohtoripromootiota 12. lokakuuta. Tilaisuudessa promovoitiin ne tekniikan tai filosofian tohtorit, jotka olivat valmistuneet kahden viime vuoden aikana. Promovoitavia oli yhteensä 290, joista läsnä oli 120.

Kunniatohtorin arvo myönnettiin kymmenelle tieteen ja yhteiskunnan vaikuttajalle: professori Marie Cottrell (Université Panthéon-Sorbonne, Ranska), professori Robin Dunbar (University of Oxford, Iso-Britannia), Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, professori emeritus Walter Kaminsky (Universität Hamburg, Saksa), Halyard Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jorma U. Nieminen, EU:n tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston varapääjohtaja Anneli Pauli, professori emeritus Matti Pursula, valtiosihteeri Raimo Sailas, professori Tapan K. Sarkar (Syracuse University, Yhdysvallat), professori Tetsuo Shoji (University of Tohoku, Japani). promootio2012.aalto.fi

Mikko Raskinen

Ajankohtaista

Jani Penttinen (kuvassa oikealla) esitteli Dmitri Medvedeville ja Jyrki Kataiselle yrityksensä kehittämää käännösohjelmaa.

Medvedev pistäytyi Saunassa – Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev vieraili Aalto-yliopistossa 14. marraskuuta yhdessä pääministeri Jyrki Kataisen kanssa. Startup Saunassa ja Design Factoryssa Otaniemessä pääministereille esiteltiin nuorten yrittäjien bisnesinnovaatioita. Medevedeviä kiinnosti erityisesti opiskelijoiden ja yritysten yhteistyö.

Medvedev on panostanut kotimaassaan innovaatiojärjestelmän ja tekno-

logiayritysten toimintaedellytysten parantamiseen. Startup Saunan yhteistyökumppani, yritystoimintaa tukeva Skolkovo-säätiö, on yksi Venäjän innovaatiojärjestelmän kärkihankkeista.

Aalto-yliopisto tekee tutkimusyhteistyötä venäläisten yliopistojen kanssa erityisesti fysiikassa, materiaalitekniikassa ja puunjalostuksessa. Opiskelijoista venäläisiä on 160 ja henkilöstön jäsenistä 80.

Tapio Wirkkalan puisto on valmis –

Helsingin kaupunki/raksakamera.fi

Valaistuksella on tärkeä rooli puistossa, jossa puut eivät menesty.

Helsingin Arabianrantaan on valmistunut muotoilija Tapio Wirkkalan mukaan nimetty puisto. Sen on suunnitellut yhdysvaltalainen taiteilija ja ohjaaja Robert Wilson.

Puisto on kokonaistaideteos ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka.

Pensasaidat rajaavat tilan yhdeksään eri ”huoneeseen”.

Lokakuussa vihityn puiston ovat toteuttaneet yhteistyössä Aalto-yliopisto ja Helsingin kaupunki. ”Aikoinaan Tapio Wirkkala odotti vaimoaan siellä, missä puisto nyt sijaitsee ja toi hänelle eväitä tehtaaseen”, kertoi Helsingin kaupunginmuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén avajaisissa.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 45

Lopuksi–Finally

Väitöksiä Teksti Tea Kalska

Nanosellulla biohajoavia materiaaleja – Nanoselluloosa muodostaa hauraan polymeerin kanssa lujan ja biohajoavan materiaalin.

Diplomi-insinööri Mindaugas Bulota tutki väitöskirjassaan polymerisoidun maitohapon (PLA) ja selluloosan muodostamaa komposiittia ja havaitsi, että jo pieni määrä nanoselluloosaa parantaa PLA:n jäykkyyttä. Kun selluloosan määrä komposiitissa oli alle 5 massaprosenttia, komposiitti oli noin kymmenen kertaa jäykempi kuin puhdas polymeeri.

Tällainen komposiittimateriaali on puhdas luonnontuote, jonka maatumiseen menee vain joitakin kuukausia, mutta joka silti kestää kovaa kuormitusta. Materiaali sopisi esimerkiksi lääketieteellisiin implantteihin ja taipuisiin näyttöihin. Se voisi tarjota ympäristöystävällisen vaihtoehdon öljypohjaisille muoveille, joita käytetään laajasti pakkausmateriaaleina.

Mindaugas Bulota 5.10.2012: Deformation and fracture mechanisms in nanocellulose reinforced composites.

Kemian tekniikan korkeakoulu.

Arkiset kosmonautit – Avaruus ja sen valloittajat nousivat Neuvostoliitossa modernin elämän ja tulevaisuuden symboleiksi toisen maailmansodan jälkeen. Filosofian maisteri Iina Kohonen osoitti väitöksessään, että valokuvat olivat tärkeä keino avaruuden valloituksesta kerrottaessa.

Kuvat avaruudesta syntyivät osana Neuvostoliiton kylmän sodan propagandakoneistoa. Ne loivat todellisuutta ja esittivät ihanteellista yhteiskuntaa avaruuden valloituksen kynnyksellä.

5000 valokuvan ja lähes 400 piirroksen aineistosta nousevat esille erityisesti Neuvostoliiton uudet sankarit, kosmonautit.

Kohosen mukaan kosmonautit näyttäytyvät kuvissa korostetun arkisina.

Perhe, koti ja sankareiden arkinen elämä maan pinnalla nousivat avaruutta tärkeämmiksi kuvauskohteiksi. Kosmo46 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

nautit olivat avaruusohjelman eliittiä, mutta heillä ei ollut mitään valtaa julkisuuskuvaansa.

Iina Kohonen 14.9.2012: Gagarinin hymy. Avaruus ja sankaruus neuvostovalokuvissa 1957–1969.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

Hinta, tunteet ja ostaminen – Hinnan herättämä mielikuva ja sen aiheuttama tunne vaikuttavat enemmän ostopäätökseen kuin tarkka hinta, totesi kauppatieteiden maisteri Outi Somervuori väitöskirjassaan.

Yritykset olettavat usein, että ostajat tietävät tuotteiden hinnat ja vertaavat niitä tuotteesta saamaansa hyötyyn, mutta Somervuoren mukaan oletus on väärä.

Kuluttajat vertaavat hintamielikuvaa referenssihintaan eli arvioon siitä, mikä tuotteen hinnan kuuluisi olla. Ostopäätökseen vaikuttaa siis se, minkälaisen tunteen tuotteen hintamielikuva saa aikaan ostajassa suhteessa referenssihintaan.

Kuluttajat myös unohtavat ostamiensa tuotteiden hinnat, sillä pitkäkestoiseen muistiin ei tallennu tietoa tarkasta hinnasta. Kuluttajat kuitenkin muistavat sen, oliko ostos hyvä vai huono.

Outi Somervuori 30.10.2012: Essays on Behavioral Pricing.

Kauppakorkeakoulu.

Mikroteknologialla solujen saloihin – Mikroteknologian ansiosta jopa yksittäisten solujen fyysistä kokoa voi mitata.

Diplomi-insinööri Anna Rissanen hyödynsi väitöskirjassaan mikroelektromekaanisia (MEMS) antureita soluilmiöiden mittaamiseen.

Väitöstutkimuksessa kehitettiin näkyvää valoa suodattava, liikkuva optinen rakenne. Sen avulla vaikkapa tavallisen älypuhelimen kamera voidaan muuntaa spektrikameraksi, joka kerää mitattavasta kohteesta valon aallonpituuksiin perustuvaa informaatiota ja tunnistaa erilaisia ilmiöitä.

Tutkimus osoitti myös, että syöpäkasvaimien kehittymisen yhteydessä tapahtuvaa endoteelisolujen kapillaarien muodostumista on mahdollista monitoroida sähköisesti impedanssimittauksilla. Sähköisten ominaisuuksien monitoroiminen voi siis pidemmällä tähtäimellä luoda uudenlaisia menetelmiä esimerkiksi syöpälääkkeiden kehitykseen tai syöpätutkimukseen.

Anna Rissanen 19.10.2012: Microsystems for biological cell characterization.

Sähkötekniikan korkeakoulu.

Kaivokset syynissä – Tehokas jätehuolto ja jälkihoito voivat pienentää oleellisesti kaivoksen ympäristövaikutuksia, osoitti filosofian maisteri Annika Parviainen väitöskirjassaan.

Parviainen tutki kahden suljetun kaivoksen – Haverin kulta-kuparikaivoksen ja Ylöjärven kupari-volframi-arseenikaivoksen – ympäristövaikutuksia.

Kaivoksista on joutunut ympäröiviin pohja- ja pintavesiin muun muassa arseenia, kobolttia, kuparia, sinkkiä ja sulfaattia. Ympäristövaikutukset olisivat olleet huomattavasti pienemmät, jos kaivosten rikastushiekka-alueet olisi eristetty luonnon pohjamaasta, rikastushiekka olisi eristetty patorakenteella järvestä tai prosessivesiä ei olisi päässyt pintaveden kiertoon.

Lisäksi rikastushiekka olisi kannattanut kaivosten sulkemisen jälkeenkin pitää veden pinnan alapuolella tai peittää se niin, että hiekan sulfidit eivät olisi päässeet hapettumaan.

Annika Parviainen 31.8.2012: Evolution of sulfide oxidation and attenuation mechanisms controlling acid mine drainage in decommissioned low-sulfide tailings.

Insinööritieteiden korkeakoulu.

Tekniikan korkeakoulujen väitökset:

otalib.aalto.fi/en/collections/ e-publications/dissertations Kauppakorkeakoulun väitökset:

epub.lib.aalto.fi/fi/diss Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun väitökset:

books.aalto.fi

Lopuksi–Finally

Frank Martela kehitti hoivayhteys-termin tutkiessaan vanhustenhoitoa.

Tunteet avoinna Vanhuksen ja hänen hoitajansa hyvinvointi paranee, kun he kohtaavat toisensa avoimesti ja aidoin tuntein, havaitsi Frank Martela väitöstutkimuksessaan.

Teksti Tea Kalska Kuva Laura Vuoma ”Kun vanhus ja hoitaja ovat toisilleen emotionaalisesti läsnä, heidän välilleen voi muodostua hoivayhteys”, Frank Martela kertoo.

Diplomi-insinööri ja valtiotieteiden maisteri Martela kehitti hoivayhteystermin tuotantotalouden laitokselle tekemässään väitöskirjassa. Martela tutki vanhusten ja hoitajien välistä vuorovaikutusta seuraamalla työvuorossa olevia hoitajia vanhainkodissa 13 päivän ajan. Hän myös haastatteli vanhuksia ja hoitajia.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että hoivayhteys parantaa sekä vanhuksen että hänen hoitajansa hyvinvointia – se on enemmän kuin pelkkää tarpeiden täyttämistä. Hoitaja on monelle vanhukselle ainoa sosiaalinen kontakti. Siksi on tärkeää, että vanhus kohdataan yksilönä, ei pelkkänä hoitotoimenpiteenä. ”Hoivayhteydellä on positiivisia vaikutuksia myös hoitajien työhyvinvoinnille. He pääsevät toteuttamaan ammatti-identiteettiään, koska yleensä se, mikä heidät hoitoalalle on houkutellut, on halu kohdata ihmisiä.”

Kiireettömyyttä tarvitaan Hoivayhteys voi toteutua esimerkiksi silloin, kun hoitaja syöttää vanhusta.

”Hoitajan ja vanhuksen kehonkielistä näkyy keskinäinen välittäminen, he todella ovat läsnä tilanteessa. Hoitaja ottaa vanhukseen katsekontaktin ja vanhus hymyilee. Kaksi ihmistä kohtaa”, Martela kuvailee.

Vanhusten hoidossa on myös paljon tilanteita, jolloin hoidon ei tarvitsekaan olla muuta kuin vaivan parantamista.

Silloin kumpikaan tilanteen osapuolista ei aina edes kaipaa muuta. ”Ongelmallisempi on tilanne, jossa toinen osapuoli hakee yhteyttä, mutta toinen ei sitä anna. Toisinaan vanhus haluaisi, että hänet kohdattaisiin ihmisenä, mutta hoitajalla on liian kiire ja hän keskittyy vain asian hoitamiseen.”

Resursseja siis tarvitaan, sillä hoivayhteys edellyttää Martelan mukaan kiireettömyyttä ja rauhallisia paikkoja, joissa oleskella yhdessä.

Asenteella on väliä Martela esittää erilaisia tapoja, joilla hoivayhteyden syntyä voi edistää.

Teoreettisena pohjana hän käyttää systeemiälyn käsitettä; sillä tarkoitetaan kykyä toimia älykkäästi osana suurempaa kokonaisuutta. ”Tässä tapauksessa suurempi kokonaisuus on vanhuksen ja hoitajan

välinen vuorovaikutus. Mitä enemmän hoitaja tiedostaa olevansa vuorovaikutuksen osa, sitä helpompi hänen on luoda hoivayhteys.”

Käytännössä hoivayhteys muodostuu Martelan mukaan pitkälti sanattoman viestinnän kautta. Hoitaja tarvitsee tilanneherkkyyttä ja kykyä tarttua vanhuksen välittämiin signaaleihin. Pienillä asioilla, kuten katsekontaktin hakemisella, voi vaikuttaa. Myös asenteella on väliä. ”Hoitajan pitää lähteä hoitotilanteeseen rehellisellä, välittävällä ja positiivisella asenteella. Jos hän ei kykene aidosti välittämään hoidettavasta, ei hoivayhteyttä muodostu.”

Monesti vanhustenhoidossa keskitytään mitattaviin tuloksiin – vanhukset pitää saada tietyssä ajassa nukkumaan ja lääkittyä ajallaan. ”Se onkin tärkeää, mutta vanhuksen elämänlaadun kannalta henkinen puoli on yhtä olennainen.”

Frank Martela 30.11.2012: Caring Connections – Compassionate mutuality in the organizational life of a nursing home.

Perustieteiden korkeakoulu.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 47

Lopuksi–Finally

Palkitut

Lauri Nummenmaa sai Alfred Kordelinin säätiön palkinnon –

Professori, akatemiatutkija Lauri Nummenmaa on saanut Alfred Kordelinin säätiöltä 20 000 euron kannustuspalkinnon.

Nummenmaa työskentelee Aaltoyliopiston lääketieteellisen tekniikan ja laskennallisten tieteen laitoksella ja O.V. Lounasmaa -laboratorion aivotutkimusyksikössä sekä Turun PET-keskuksessa Suomen Akatemian ja European Research Councilin rahoituksella.

48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Jasmiine Julin-Aro sai Kaj Franck -palkinnon –

Opiskelijoiden voittoisa työ on visio pilvipalveluihin tiivisti sidotusta kaupunkiympäristöstä, jossa tilojen käyttö on hyvin joustavaa. Esimerkiksi asuntoon voi tilata laajennusta tai pienennystä ja vuorovaikutteisille seinille ja ikkunoihin sisältöä tarpeen mukaan.

Kilpailun pääpalkinnon arvo on 5000 euroa. Rakennustieto-yhteisön muodostavat Rakennustieto Oy ja Rakennustietosäätiö RTS. Ne pyrkivät edistämään hyvää rakennustapaa toimimalla alan tiedon tuottajana ja välittäjänä. Koko Pilvilinna-visioon ja muihin kilpailutöihin voi tutustua kilpailun verkkosivuilla. tehtavatulevaisuudessa.fi

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun professori, vaatesuunnittelija Jasmiine Julin-Aro on saanut Design Forum Finlandin jakaman Kaj Franck -muotoilupalkinnon.

Julin-Aro perusti vuonna 1985 oman toimiston ja on siitä lähtien toiminut freelance-suunnittelijana useille vaatetusalan yrityksille Suomessa. Hänen erikoisalaansa ovat funktionaaliset, muun muassa moottoripyöräilijöille, hiihtäjille ja purjehtijoille tarkoitetut asut. Julin-Aron tuotteet ovat saaneet kotimaisia ja kansainvälisiä muotoilupalkintoja.

Kaj Franck -palkinto jaettiin nyt 21. kerran, ja se on suuruudeltaan 10 000 euroa. Suomen Messusäätiön lahjoittaman palkintosumman lisäksi palkintoon kuuluvat mitali ja näyttely julkaisuineen.

Arkkitehtiopiskelijoiden Pilvilinna voitti Rakennustiedon ideakilpailun – Arkkitehtuurin opiskelijat Janne Kivelä, Tuukka Norri, Miika Liukka, Otso Helenius ja Johannes Lehto ovat voittaneet Rakennustiedon juhlavuoden opiskelijakilpailun työllään Pilvilinna. Kilpailussa etsittiin visioita tulevaisuuden rakentamisesta.

Ilona Hackenberg on Vuoden Nuori Suunnittelija 2012 – Martin Hackenberg

Kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Marko Terviö on saanut Suomalaisen Tiedeakatemian Jutikkala-palkinnon.

Terviön tutkimusala on mikrotaloustiede, erityisesti työmarkkinoihin liittyvät kysymykset. Viime aikoina hän on tutkinut myös asuntomarkkinoita.

Terviö nimitettiin taloustieteen professoriksi vuonna 2009. Samana vuonna hän sai European Research Councilin myöntämän tutkimusrahoituksen. Rahoitus on viideksi vuodeksi yhteensä hieman yli miljoona euroa.

Jutikkala-palkinto myönnetään uransa aktiivivaiheessa olevalle humanistisen alan tutkijalle. Suomalainen Tiedeakatemia on vuonna 1908 perustettu yleistieteellinen seura, jonka tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta.

Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Nummenmaan tutkimusryhmän läpimurrot ovat mahdollistaneet ihmisten välisen vuorovaikutuksen mekanismien mallintamisen aivan uudella tarkkuudella.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen, yleishyödyllinen kulttuurialan säätiö. Se jakaa apurahoja tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi.

Anni Hanén

Anni Hanén

Marko Terviö sai Jutikkala-palkinnon –

Vaatetussuunnittelun opiskelija Ilona Hackenberg Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta on voittanut Vuoden Nuori Suunnittelija -kilpailun.

Kilpailu on Suomen Messusäätiön rahoittama, ja siinä oli tänä vuonna tehtävänä suunnitella asukokonaisuudet 18-vuotiaalle nuorelle naiselle ja miehelle.

Hackenbergin voittoisa työ on nimeltään Never never. Työn aiheina ovat lapsuudenkaiho ja haluttomuus kasvaa isoksi.

Hackenberg pitää suunnittelussaan tärkeinä miellyttäviä materiaaleja, ajattomuutta ja esteettisyyttä. Hän haluaa kannustaa ihmisiä pukeutumaan rohkeammin ja persoonallisemmin ja saamaan sitä kautta iloa jokapäiväisestä pukeutumisesta.

Vuoden nuori Suunnittelija -kilpailu järjestettiin nyt 18. kerran. Voittajan töitä esiteltiin Muotimessuilla, minkä lisäksi hän sai 5 000 euron kannustuspalkinnon.

Lopuksi–Finally

Arjen valintoja

Asiantuntijat kertovat tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista.

Valaistustekniikan professori Liisa Halonen Sähkötekniikan korkeakoulun testihuoneessa. Korkeakoulu on mukana EU-hankkeessa, jossa tutkitaan kotien ja julkisten tilojen valaistusta. Suomessa kohteena ovat toimistotyötilat.

wattien mukaan. Netistä löytyy onneksi ohjeita, esimerkiksi korkeakoulumme laatima Lamppuopas.

Professori Liisa Halonen

ja loistavat ledit Teksti Paula Haikarainen Kuva Heidi Uutela Miten kotisi on valaistu?

Tilanne on kuin suutarin lapsen kengät – kodissamme on monenlaisia valaistusratkaisuja, eikä mikään ole ideaali.

Tosin teimme juuri remontin saunaosastolla. Löylyhuoneeseen tuli kuumuutta kestävä kuituvalaistus ja muihin tiloihin ledejä. Niitä on kotona myös pöytävalaisimissa, jotka ovatkin erinomaisia. Muut valot sitten ovat vähän rempallaan.

met ovat yksinkertaisia ja tyylikkäitä.

Kotonani on myös Alvar Aallon suunnittelemia valaisimia. Ne ovat ajattomia ja sopivat monenlaiseen sisustukseen.

Hehkulamput poistuvat markkinoilta tämän vuoden jälkeen, millä ne korvataan?

Ledejä alkaa olla jo hyviä, vaikka hinnat ovat vielä melko korkeita. Kun hehkulampun saa muutamalla eurolla, ledi maksaa kympin. Eikä kestosta ole Kuka on lempidesignerisi aina takeita. valaisinsuunnittelussa?

Kuluttaja joutuu olemaan valppaana Heitä on paljon. Lisa Johansson-Papen ja opettelemaan uusia asioita. Lamput ostetaan tulevaisuudessa lumenien, ei ja Yki Nummen muotoilemat valaisi-

Tuovatko ledit lisäarvoa valaistukseen?

Kyllä, niitä voi esimerkiksi integroida kalusteisiin. Ennakoin vuosia sitten virkaanastujaisesitelmässäni – kun luulin ledien yleistyvän nopeammin – että orgaaninen ledi tulee seinäpaperiin ja voimme tapetoida kotiimme valoa.

Orgaanista lediä on kuitenkin saatavissa vain joitain harvoja tuotteita. Se on teknisesti vielä liian vaativa ja kallis.

En silti ole heittänyt toivoani. Uskon, että jonain päivänä valaisemme kotimme orgaanisella ledillä varustetulla tapetilla.

Valaistus on yksi pahimmista energiansyöpöistä. Miten tilannetta voisi parantaa?

Valaistus kuluttaa viidenneksen koko maailman sähköenergiasta. Ja siinähän energia kuluu pienissä yksiköissä – kaikilla on kotona monta pientä lamppua.

Ykkösohje on, että vältetään turhan valon käyttöä. Esimerkiksi työhuoneessani on katossa läsnäoloanturi. Lisäksi sensori säätää valon määrää päivänvalon mukaan.

Energiansäästön ohella tulee tarkastella päästöjä. Hiilidioksidipäästöt, jotka syntyvät valaistukseen tarvittavan sähkön tuotannosta, vastaavat 70:ää prosenttia maailman henkilöautoliikenteen päästöistä ja ovat kolme kertaa suuremmat kuin ilmailun päästöt. Ne ovat valtavia lukuja.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 49

Lopuksi–Finally

Kalenteri AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Aalto-yliopiston sidosryhmälehti kertoo tieteestä ja taiteesta, tekniikasta ja taloudesta sekä niiden kohtaamisista ja ihmisistä tarinoiden takana./ Aalto University Magazine relates to science and art, technology and business – and the people behind them.

JULKAISIJA /PUBLISHER: Aalto-yliopisto, viestintä/

17.12.

19.00 KYL perinteinen joulukonsertti, johtaa Matti Apajalahti. Saksalainen kirkko, Unioninkatu 1, Helsinki. Liput 20/12 euroa, Lippupalvelusta ja tuntia ennen ovelta.

20.12.

19.00 ja 21.30 KYL perinteinen joulukonsertti Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3, Helsinki.

Liput 20/12 euroa, Lippupalvelusta ja tuntia ennen ovelta.

Aalto University, Communications VIESTINTÄJOHTAJA/DIRECTOR OF COMMUNICATIONS: Hanna Maula

2013 OSOITE /ADDRESS:

PL/PO Box 17800, FI-00076 Aalto, Finland Puhelin/Telephone: +358 9 470 01 aalto.fi aalto.fi/magazine magazine@aalto.fi Osoitteenmuutokset/Address updates: alumni@aalto.fi PÄÄTOIMITTAJA /EDITOR-IN-CHIEF: Eveliina Olsson TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ/MANAGING EDITOR:

7.1.

09.00–17.00 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosijuhla ja professorien avajaisluennot Mediakeskus Lume, Hämeentie 135 C, Helsinki

26.1.

15.00 ja 19.00 KYN et PK: Samassa salissa Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, Helsinki.

Liput 10–65 euroa, Lippupalvelusta.

Kaksi kuoroa yhdistää voimansa gaalakonserttiin.

Kuorojen kanssa lavalle astuu kotimaisia eturivin taiteilijoita. Konsertin ensimmäinen puoli on omistettu klassisen kuoromusiikin ja oopperan helmille.

Väliajan jälkeen jazzhenkistä musiikkia. Kuoroja johtavat Kaija Viitasalo ja Juha Kuivanen. (gaalakonsertti.fi)

15.2.

10.00–12.00 Kemian seminaarisarja: Profesori Jose Manzanares (University of Valencia, Espanja).

Kemian tekniikan korkeakoulu, Kemistintie 1, luentosali Ke 2, Espoo. Luentoa edeltää kahvitarjoilu kello 9.30 alkaen.

Paula Haikarainen TOIMITUSSIHTEERI/SUBEDITOR: Nina Erho TOIMITTAJA/EDITOR: Tea Kalska TÄMÄN NUMERON GRAAFINEN SUUNNITTELU/ GRAPHIC DESIGN IN THIS ISSUE: Anne Pasanen OHJAAVA/TUTORING AD: Liisa Seppo, Alma 360 KUVATOIMITTAJA/PHOTO EDITOR:

Laura Vuoma, Alma 360 TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT/CONTRIBUTORS IN THIS ISSUE: Ossi Ahola, Maija Astikainen, Andrew Clutterbuck, Miklos Gaál, Anni Hanén, Wilma Hurskainen, Hannu Hänninen, Voitto Kangas, Aila Korpivaara, Vilma Lappalainen, Teemu Lehmusruusu, Antti Lehto, Mikko Raskinen, Kimmo Torkkeli, Helena Tuorila, Tuomas Uusheimo, Heidi Uutela, Simo Vassinen KANNEN KUVA /COVER PHOTO: Miklos Gaál KÄÄNNÖKSET/TRANSLATIONS: Ned Coogan TOIMITUSNEUVOSTO / EDITORIAL BOARD:

dekaani/Dean Helena Hyvönen; professori/Professor Leena Louhiala-Salminen; professori/Professor Jukka Manner; vararehtori/Vice President Hannu Seristö; varainhankintajohtaja /Director of Fundraising Jyri Tawast; professori/Professor Maija Töyry; osakas/Partner Teemu Ollikainen, Creative Design Agency Both; tiedottaja/Press Officer Henna Lahti, ylioppilaskunta /student union AYY PAINATUS /PRINTING: Libris Oy, 2012 PAPERI /PAPER: Munken Lynx 240 g/m2 (kansi/cover) & 120 g/m2 (sisäsivut/pages) ISSN-L 1799-9324 ISSN 1799-9324 (Print) ISSN 2323-4571 (Online) Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. / Four issues per year.

Aalto-yliopisto on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan tiede- ja taideyhteisö. Perus- ja jatko-opiskelijoita yliopistossa on 20 000 ja henkilöstöä 5 000, joista professoreja noin 350. Alumneja on 75 000. / Aalto University is a multidisciplinary science and art community in the fields of science, economics, and art and design. At the University, there are 20,000 basic degree and doctoral students as well as a staff of 5,000 of which 350 are professors.

The number of alumni totals 75,000.

50 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05

Lisätietoa tapahtumista: aalto.fi, alumni-events@aalto.fi

Vilma Lappalainen

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 05 \ 51

Äly tulee ympäristöön ympäristöön Lantti on nollaenergiatalo nollaenergiatalo Kirjoitusta vedellä Lähiöistä asumisen brändejä Materials influence nuclear safety

AALTO UNIVERSIT Y MAGAZINE 05

aalto.fi ISSN 1799-9324 / ISSN 2323-4571 ISSN-L 1799-9324 Joulukuu / December 2012