PJ:n palsta

PJ-palsta

PJ:n pohdintaa opetuksesta tai siis sen puutteesta

Teksti: Essi Roininen

Mietin kovasti, että mistä kirjoittaisin. Tavallaan haluaisin kirjoittaa jostain joka liittyy kaikkeen tähän mitä nyt on meneillään, mutta samaan aikaan tuntuu, että kaikilta se tulee jo varmaan korvista eikä jaksaisi enää hetkeäkään kuulla kaikesta ikävästä mitä tapahtuu. Sitten taas toisaalta mietin, että viimeksi kirjoitin kunnon hömppää, joka toisaalta oli ihan hyödyllinen ’mitä tehdä kotona karanteenissa’-sepustus. Sitten rupesin miettimään, että ylipäätään minun kirjottamisessani suurin ongelma on se, että en tiedä mistä kirjoittaa ja mitä sanoa. Joten päätin kirjoittaa siitä, etten tiedä mitä kirjoittaa.

Lopulta kuitenkin pyöräillessäni rakkaaseen Viikkiin mietin, että miten itse päädyin ainejärjestötoimintaan. Osa on hyvinkin usein kuullut tämä tarinan, mutta saatte kuulla vielä kerran. Kaikki alkoi siis siitä, kun olin epätyytyväinen fuksikurssien järjestämiseen. Minusta tuntui käsittämättömältä, että yliopisto, jonka ennen Viikkiin tuloani näin mielessäni niin korkealla ja opetuksen hyvin laadukkaana, ei ollutkaan sitä mitä olin odottanut. Sanottiin, ettei ole rahaa pitää luentoja ja tässä on teille 40 vuotta vanhat diat, opiskelkaa itseksenne. En voinut uskoa sitä. Luulen, että tunnetta vahvisti se, että tulin suoraan lukiosta, jossa opetusta ei peruttu teoriassa koskaan. Vaikka ei olisi ollut rahaa sijaiseen silti keksittiin joku ratkaisu, eikä mietitty, että teoriassa ei tarvitse tehdä mitään.

En silti ollut ajatusteni kanssa yksin. Monet silloiset fuksit olivat samaa mieltä kanssani ja olimme kaikki hyvin epäuskoisia siitä, että emme saa opetusta. Sitähän varten me täällä ollaan. Näin sitten myöhemmin ilmoituksen, että vaikuta opintoasioihin: hae hallopediksi. Hieman myöhemmin pidettiin symbioosin syyskokous, jossa valitaan järjestötoimijat ensi vuodelle. En ollut alun perin menossa sinne, mutta Saija sanoi, että aikoo hakea mahdollisesti shokkelomestariksi ja lisäksi sieltä saisi ruokaa ja viiniä, joten päätin mennä sinne muiden kanssa Saijan tueksi. Kokouksessa päädyttiin lopulta kohtaan, jossa etsittiin tulevalle vuodelle opintovastaavia ja hallopediksi hakeneita kannustettiin ryhtymään. Koska olin hakenut ajattelin, että miksikäs ei. Sitten tuli hallituksen valinnan vuoro ja päätin, että miksikäs ei. Ja näin päädyin Saijan tukemisen ja ruuan perässä hallitukseen opintovastaavaksi.

Olin innoissani hallitukseen menosta, koska se tuntui mielenkiintoiselta ja halusin vaikuttaa asioihin. Lisäksi ajattelin, että eihän siitä olisi haittaa, jos samalla vähän tutustuisi ihmisiin. En ole kyllä katunut hallitusmatkaani hetkeäkään, vaikka tänä keväänä tuli pari kertaa kysyttyä itseltä, että mihin sitä onkaan itsensä laittanut. Kuitenkin palatakseni takaisin kaiken alkuun ja opintoasioihin: Opin nopeasti, että meidän tiedekunnassamme opintoasiat ovat joillekkin korkeammille hahmoille ei niin pääprioriteetti. Se tuntuu surulliselta, ettei opiskelijoita mielestäni huomioida tarpeeksi automaattisesti vaan asioista pitää taistella niin kovin ja tiedotus yliopiston puolelta osaa olla kovin kehnoa. Joihinkin asioihin pysty toki vaikuttamaan helpommin, mutta tuntuu, että joskus sanoja ei edes kuunnella.

Nyt kun yliopiston tilat ovat kiinni olemme siirtyneet etämaailmaan, ja ikäväkseni huomasin, että ei asiat kovin hyvin silläkään saralla suju. Luennot perutaan, mutta mitään ei järjestetä tilalle. Vaikka tulisi lisää tehtäviä asioita ei silti opeteta. Olen hyvin surullinen siitä, millaista meidän opetuksemme on ollut yliopistolla. Lisäksi harmittaa, että samalla luodaan hirveitä paineita opiskella hirveää vauhtia ulos ja ei edes opeteta kunnolla tai huolehdita, että osaammeko me mitään, kun valmistumme.

Nyt kun taloudellinen tilanne maassa huononee ei yliopistoillekaan ole odotettavissa kuin rahoituksen laskua. En halua edes ajatella mihin se voi meidän kohdallamme johtaa. Mielestäni se vain vahvemmin tarkoittaa sitä, että tarvitsemme lisää opiskelijoita puolustamaan meidän oikeuksiamme. ” Olimme kaikki epäuskoisia siitä, että emme saa opetusta. Sitähän varten me täällä ollaan!