Yrittäjäsanomat 8/2015

Page 19

19

Konkurssin peruuntuminen

Käräjäoikeus päättää konkurssin aloittamisesta ja määrää pesänhoitajan huolehtimaan konkurssipesän selvittämisestä. Tilit sulkeutuvat ja velallinen menettää oikeuden määrätä pesään kuuluvasta omaisuudesta. Konkurssi näkyy kaupparekisterissä. Oy: Yrittäjät, omistajat tai hallituksen jäsenet eivät vastaa konkurssiin menosta omalla omaisuudellaan, mutta saavat luottotietoihinsa merkinnän konkurssista. Tmi: Yrittäjä vastaa konkurssiin menosta myös omalla omaisuudellaan ja luottotiedoillaan. Ay, ky: Vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat konkurssista myös omalla omaisuudellaan ja luottotiedoillaan.

Konkurssi voidaan määrätä peruuntumaan velallisen tai konkurssihakemuksen tehneen velkojan hakemuksesta. Hakemus pitää tehdä kahdeksan päivän kuluessa konkurssiin asettamisesta, ja peruuntumiselle pitää olla pätevä syy.

3

KONKURSSIPESä

4

KONKURSSIVALVONTA

5

LOPPUTILITyS

Parin kuukauden kuluessa konkurssin alkamisesta pesänhoitaja laatii pesäluettelon sekä kirjallisen selvityksen velallisen ennen konkurssia harjoittamasta taloudellisesta toiminnasta ja konkurssin syistä. Velallinen vahvistaa pesäluettelon oikeaksi.

Julkisselvitys

Jos konkurssipesästä riittää varoja velkojille, tehdään konkurssivalvonta, jossa velkojat ilmoittavat saatavansa pesänhoitajalle. Pesänhoitaja laatii jaettavista varoista jakoluetteloehdotuksen, jonka käräjäoikeus tarkastaa ja vahvistaa.

Kun konkurssipesä on selvitetty, pesään kuuluva omaisuus muutetaan rahaksi. Konkurssi päättyy siihen, kun pesänhoitajan laatima lopputilitys on hyväksytty velkojainkokouksessa. Velallinen ei välttämättä vapaudu velkavastuustaan, vaan vastaa veloista myös myöhemmin saamallaan omaisuudella. Velat vanhenevat 15 vuodessa. Velkajärjestelyyn pääsevä voi saada velat kuitattua muutamassa vuodessa.

Jos pesässä on vain vähän varoja tai on erityinen syy jatkaa velallisen tai konkurssipesän toimien selvittelyä, voi tuomioistuin määrätä konkurssin jatkumaan julkisselvityksenä.

Konkurssin raukeaminen Jos konkurssipesän varat eivät riitä kustannusten maksamiseen tai velkojien jako-osuudet jäisivät hyvin pieniksi, käräjäoikeus voi määrätä konkurssin raukeamaan. Tällöin oikeusvaikutukset lakkaavat ja pesän varat luovutetaan ulosottoviranomaiselle. Oy: Yritys poistetaan kaupparekisteristä. Tmi, ay, ky: Yritykset säilyvät kaupparekisterissä.

Lähteet: Suomen Yrittäjät, Konkurssiasiamiehen toimisto, Patentti- ja rekisterihallitus, www.oikeus.fi

Helena Laine konkurssiasiamies, Konkurssiasiamiehen toimisto Konkurssista selviää parhaiten, kun ymmärtää, että se on taloudellista toimintaa tervehdyttävä mekanismi. Silloin voi ajatella, että tässä kävi nyt näin, eikä konkurssi estä yrittämästä uudelleen. On vaikea ajatella, ettei konkurssista jäisi mitään rekisterimerkintää. Luottotietojen säilytysaikoja ja velkajärjestelyn maksuohjelmaa on lyhennetty nimenomaan yrittäjien uuden alun helpottamiseksi. Konkurssien määrää ei pitäisi sinänsä yrittää vähentää, sillä kannattamaton toiminta täytyy lopettaa, mihin konkurssi on ihan hyvä laillinen keino. Maailmanpankin Doing Business 2015 -listalla Suomen maksukyvyttömyysjärjestelmä on todettu maailman parhaaksi. Mielestäni meillä huolehditaan hyvin kaikkien osapuolten asemasta.

Markku Wuoti kunniapuheenjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät Perustin 1990-luvulla yrittäjän auttavan puhelimen ja 2000-luvulla vaikeuksiin joutuneita yrittäjiä auttavan tukiverkon. Niiden kautta olen auttanut tuhansia yrittäjiä, joista monet ovat olleet myös konkurssin partaalla. Vapaaehtoisena vastaan yhä viikoittain puheluihin ja sähköposteihin. Konkurssin taloudelliset menetykset aiheuttavat toisinaan yrittäjälle henkistä ahdistusta ja unettomuutta. Unirytmi pitäisi saada kuntoon kääntymällä heti lääkäreiden, terapeuttien sekä muiden asiantuntijoiden puoleen. Konkursseihin ei suhtauduta enää yhtä syyllistävästi kuin 1990-luvulla, mikä on hieno asia. Yritystoiminnan jatkoa kannattaa puntaroida, jos sillä ei tule toimeen, eikä liikevaihto kasva pitkään aikaan.

09 4242 3080 | myynti@svea.fi | www.svea.fi/myylaskut Enemmän rahaa suomalaisille.

2

KONKURSSI ALKAA

RAHAT KASSAAN.

Myös velkoja voi hakea velallista konkurssiin.

SVEA HJÄLPER

Osakeyhtiö: Edellyttää hallituksen enemmistön päätöstä, ellei yhtiöjärjestyksessä ole määrätty tiukemmin. Toiminimi: Yrittäjä hakee konkurssia omalla päätöksellään. Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö: Yksikin vastuunalainen yhtiömies voi hakea konkurssia.

Ota yhteyttä. Rohkeasti ja ystävällisellä otteella annamme täyden palvelun yritysrahoituksen, perinnän, reskontra- ja taloushallinnon sekä verkkokaupan tarpeisiin. Katsotaan yhdessä sinulle paras ratkaisu.

VELALLISEN TEKEMä KONKURSSIhAKEMUS

Svea Ekonomi on osa ruotsalaista Svea-konsernia, jonka rahat ovat käytettävissä suomalaisten yritysten menestykseen.

1

Saat saatavina odottavat rahat heti kassaan. Säästyt myös maksumuistutusten lähettämisestä ja saataviesi perinnästä. Voit itse valita myytkö yhden, useamman vai kaikki tiettyyn projektiin liittyvät laskut. Halutessasi kannamme myös luottoriskin.

NäiN koNkurssi eteNee

Apu pitkiin maksuaikoihin on myydä laskusi Svea Ekonomille.

Yrittäjäsanomat


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Yrittäjäsanomat 8/2015 by Suomen Yrittäjät - Issuu