Vertaistuki ja yhteisöt nuorten itsenäistymisen tukena

ITSENÄISTYMISEN KYNNYKSELLÄ ja lapsuudenkodista pois muuttaessaan moni nuori pohtii paikkaansa maailmassa ja pärjäämistään yksin. Vaan mitä mahtaa pohtia nuori, joka on asunut suurimman osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan lastenkodissa?

Kuinka suurien kysymysten äärellä hän on? Luulen tietäväni vastauksen, sillä minä olin tuo nuori ihan hetki sitten.

Tulin Kongosta Suomeen lapsena, vain 6-vuotiaana, ja asuin 12 vuotta Yhteiset Lapsemme ry:n lastenkoti Ilolassa Sipoossa. Olin Ilolan lapsi aina siihen saakka, kunnes koitti oman itsenäistymiseni aika. Ilolassa opin jo hyvin nuorena ymmärtämään hyvän ja turvallisen yhteisön merkityksen. Minulle on jäänyt siellä vietetyistä vuosista paljon hyviä muistoja, ja siellä samaan aikaan asuneista nuorista monet ovat edelleen minulle yhtä läheisiä kuin sisarukset.

Kun 18-vuotissyntymäiväni ja sen myötä itsenäistymiseni lähestyi, olin jännittynyt mutta myös peloissani. Mielessäni pyöri paljon kysymyksiä, joita en osannut kohdistaa oikein kenellekään. Kun on tottunut elämään yhteisössä, jossa on aina paljon muita ihmisiä ympärillä, kuinka voi tottua asumaan yksin? Ja minkälainen maa Suomi mahtaa olla ulkomaalaistaustaiselle nuorelle aikuiselle, jolla ei ole lastenkodin ulkopuolella läheisiä odottamassa? Olisin kaivannut tilanteeseen vertaistukea. Jotakuta, jolta katsoa mallia ja kysyä neuvoa ihan arkisissa asioissa. Omaan kotiin muuton jälkeen huomasinkin yllättäen toimivani tällaisena vertaistukena monelle nuoremmalle Ilolan asukkaalle – ja siitä syntyi ensimmäinen ajatus Jälkiturvasta.

Ymmärsin äkkiä, että minun täytyy hyödyntää omaa kokemustani ja ymmärrystäni muiden itsenäistyvien nuorten hyväksi. Halusin päästä kehittämään jälkihuoltoa, johon sijaishuollon piirissä olleet 18 vuotta täyttäneet nuoret ovat oikeutettuja. Mielestäni se, että kunta järjestää nuorelle asunnon ja koulupaikan, ei riitä, sillä hän voi silti jäädä ihan yksin. Kokemukseni mukaan tuen tulisi olla paljon kokonaisvaltaisempaa ja siihen tulisi sisältyä myös vertaistukea. Perustamassani yrityksessä, Jälkiturvassa, palveluihin kuuluu jälkihuollon luento- ja koulutuspalveluita sekä vertaistukitoimintaa. Toiminnan tavoitteena on auttaa kuntia, kaupunkeja ja yhdistyksiä tekemään lastensuojelun palveluista yksinkertaisesti parempia ja toimivampia nuorten tarpeisiin nähden. Yksi Jälkiturvassa kehitetty palvelu on Kokemusasiantuntijarinki, jossa nuoret voivat keskustella kokemusasiantuntijan kanssa mistä aiheesta tahansa joko jo ollessaan jälkihuollossa tai ollessaan pian siirtymässä sen piiriin.

Minä olen tällä hetkellä 24-vuotias hyvin pärjäävä aikuinen, jolla on kunnialla suoritetut merkonomin opinnot takanapäin ja joka saa tehdä töitä itselleen tärkeiden asioiden parissa. Minulla on paljon ideoita, joita vien aktiivisesti eteenpäin ja voisin kutsua itseäni myös liikemieheksi. Tiedän kuitenkin, että minulle näiden asioiden saavuttaminen on ollut ehkä helpompaa kuin monelle muulle, sillä olen aina ollut luonteeltani päämäärätietoinen ja hyvä ihmisten kanssa. Lisäksi Ilolassa asuessani mielenkiinnon kohteitani ja harrastuksiani tuettiin ja opin luottamaan itseeni. Moni nuori jää vaille tällaista yhteisön tukea itsenäistymisen aikana ja sen jälkeenkin.

Diakonissalaitoksen Olohuone-toiminnan ideana oli luoda yhteisö, johon nuori voi tulla matalalla kynnyksellä, jos ei halua olla yksin kotona, jos tarvitsee tukea tai apua esimerkiksi opinnoissa tai arjen asioissa, tai jos kaipaa ihan vaan juttuseuraa. Olohuone on auki useana iltana viikossa ja sen toiminta suunnitellaan nuorten tarpeet keskiössä. Tähän mennessä on mm. pidetty läksykerhoa ja kielikahvilaa sekä käyty retkillä. Olohuoneen kautta nuori voi saada myös yksilöllisempää tukea. On ollut mahtavaa nähdä, miten hyvin yhteisö lähti rakentumaan heti tilojen avaamisen jälkeen ja kuinka moni nuori on saanut tukea elämäänsä sen kautta.

Rakastan kohdata nuoria ja kuunnella heidän ajatuksiaan. Usein vastaukset suurimpiin huoliin nuorten suhteen löytyvät sieltä missä tapahtuu eli nuorilta itseltään. Uskon, että nimenomaan vertaistuen ja yhteisöjen tuella nuoret voidaan saada avautumaan heidän toiveistaan ja peloistaan – ja mielestäni ei ole mitään tärkeämpää kuin se, että heitä kuunnellaan.

Kirjoittaja on Jälkiturvan perustaja ja toimitusjohtaja, joka työskentelee tällä hetkellä myös Diakonissalaitoksella. Hän on ollut Yhteiset Lapsemme ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2021 alkaen.

Leikin ja liikkeen työpaja kannustaa lapsia empatiaan

Teksti: Maija Jääskeläinen

MONI AJATTELEE, että päiväkoti-ikäiset lapset ovat luonnostaan moninaisuutta arvostavia eivätkä syrji normista poikkeavia yksilöitä. Todellisuudessa ihminen alkaa jo 3–4 –vuotiaana tunnistamaan ympärillään havaitsemiaan rasistisia stereotypioita ja toistamaan niitä omassa toiminnassaan. Aika ennen kouluikää on erityisen hedelmällistä aikaa asenteiden muodostumiselle. Lapsi havainnoi ympäröivää maailmaa ja ihmisten välistä viestintää sekä sitä, millä tavoin ihmisistä ja ihmisryhmistä puhutaan. Havaitseeko hän asioita, jotka ruokkivat rasistisia vai moninaisuutta arvostavia asenteita? Todennäköisesti molempia, mutta niiden välinen suhde riippuu tietysti ympäristön asenneilmapiiristä.

Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu -toiminta järjestää erilaisia lapsille suunnattuja antirasistisia työpajoja, joista esittelen 4–6-vuotiaille suunnatun Leikin ja liikkeen työpajan. Päiväkodit tilaavat työpajan Yhteiset Lapsemme ry:stä ja vapaaehtoiset tai opiskelijaharjoittelijat tulevat ohjaamaan pajan päiväkodin ryhmille.

Päiväkoti-ikäisille suunnatuissa harjoitteissa tärkeää onkin kokemuksellisuus, joka voidaan nostaa tietoisuuteen keskustelemalla kokemuksesta harjoituksen jälkeen. Lapset pääsevät esimerkiksi harjoittelemaan käytännössä toistensa lohduttamista. Leikin ja liikkeen työpajassa lapsille annetaan myös tilaa pohtia omia ratkaisuehdotuksiaan seepran ja papukaijan vaikeaan tilanteeseen. Tämä tukee ongelmanratkaisukykyä tosielämän pulmatilanteissa, joita syntyy myös lasten leikeissä.

Leikin ja liikkeen työpaja osuu siis asenteiden syntymisen kannalta keskeiseen ikään ja siinä käsitellään erityisesti kaveri- ja ryhmätaitoja sekä moninaisuuden arvostamista. Työpaja rakentuu värikkäästä seeprasta ja mustavalkoisesta papukaijasta kertovan tarinan ympärille. Molemmat hahmot karkotetaan pois omiensa joukosta niiden erilaisen värityksen vuoksi, ja ne ystävystyvät. Ne yrittävät päästä takaisin omiensa joukkoon erilaisilla tavoilla, kunnes tilanne ratkeaa niiden laumojen ymmärtäessä, että erilaisuus onkin rikkaus eikä haitta. Lopuksi myös seepralauma ja papukaijaparvi ystävystyvät keskenään. Tarinanpätkien välissä eläydytään erilaisiin tunteisiin, harjoitellaan toisten huomioimista leikillisten ja liikunnallisten harjoitteiden avulla ja draamaa hyödyntäen sekä pohditaan tarinan tapahtumia. Näin työpaja käsittelee aihetta päiväkoti-ikäiselle sopivalla ja tehokkaalla tavalla eli kokonaisvaltaisesti: ajatuksen, tunteen ja kehollisuuden tasoilla.

Leikin ja liikkeen työpaja ei ole kuitenkaan yksinään taikasauva, jonka jälkeen lapset osaavat varmasti arvostaa moninaisuutta, varsinkin jos kotona tai päiväkodissa ei olla sitouduttu antirasistiseen toimintaan. Työpajassa paikalla olevat päiväkodin työntekijät saavat kuitenkin jälkityöstömateriaaleja lasten kanssa käytettäväksi – sekä toivottavasti myös kipinän ylläpitää työpajan teemoja päiväkodin toiminnassa.

Kertaus on opintojen äiti, mikä on näkynyt myös tänä keväänä ohjaamissani pajoissa. Monissa päiväkotiryhmissä on käsitelty kaveritaitoja ja moninaisuuden arvostamista jo ennen vierailuamme. Tämä toisto ei ole lapsia haitannut, päinvastoin – he ovat tuntuneet nauttivan päästessään näyttämään tietonsa ja taitonsa aiheesta. Näin lapset saavat myös vahvistuksen, että moninaisuuden arvostaminen on merkityksellistä.

Kirjoittaja on sosionomiopiskelija, joka on tällä hetkellä harjoittelussa Yhteiset Lapsemme ry:llä.

Adoptio

Milloin mä synnyn ihan pieneksi? – Kehityksellinen trauma adoptioperheiden haasteena

Yhteiset Lapsemme ry järjesti syksyllä 2022 laajaa kiinnostusta herättäneen webinaarin, jossa käsiteltiin kehityksellisen trauman vaikutuksia adoptioperheissä. Haastattelimme webinaarissa puhujana ollutta nuorisopsykiatria ja integratiivista psykoterapeuttia Nina Pyökäriä (TYKS) kehityksellisen trauman vaikutuksista ja lapsen tunnesäätelyn tukemisesta. Lainaukset ovat adoptiolapsilta kuultuja lausahduksia vuosien varrelta.

Teksti: Jenni Heinonen

Mikä

on kehityksellinen trauma?

Biologisen vanhemman menettäminen tai tästä eroon joutuminen on äärimmäinen traumatapahtuma, joka on pienelle lapselle henkeä uhkaava menetys. Kehityksellinen traumatisoituminen tapahtuu suhteessa lapselle tärkeään kiintymyksen kohteeseen tai hoivaajaan silloin, kun lapsi joko joutuu kokonaan eroon tästä tai tulee kaltoinkohdelluksi tämän suunnalta. Jokaisella adoptiolapsella on taustansa takia kehityksellinen trauma.

”Jos haluat toisen vauvan, sä voit kysyä poliisilta tai postinkantajalta.”

Turvallinen kiintymyssuhde rakentaa luottamusta itseen ja maailmaan

"Milloin mä synnyn ihan pieneksi? Mä haluan olla pieni.”

Kiintymyssuhde on tärkeä pohja sille, miten näemme ja koemme itsemme. Se luo perustan suhteelle itseemme ja muihin. Vanhempi peilaa vauvalle aluksi ilmeitä ja tunnetiloja sekä vastaa niihin perustarpeisiin, joita vauvalla on. Tätä kautta opimme ymmärtämään pikkuhiljaa mitä tarvitsemme ja luottamaan siihen, että meitä hoivataan ja tarpeisiimme vastataan. Maailmasta tulee ennakoitava ja pohjavireeltään hyvä. Turvallinen kiintymys luo luottamusta itseen ja muihin ihmisiin. Turvallinen kiintymyssuhde rakentaa lapsen resilienssiä, empatiakykyä ja joustavuutta. Vuorovaikutuksessa hoivaavan aikuisen kanssa lapsi harjoittelee tunnesäätelyn ja stressinsäätelyn kykyjä.

Traumasta muistuttavat tilanteet

Kun kiintymyssuhdetta ei muodostu tai se äkillisesti katkeaa, maailmasta tulee ennakoimaton, ahdistava ja pelottava. Vauvalle tai pienelle lapselle kiintymyssuhteen katkeaminen on eloonjäämistä vakavasti uhkaava tilanne. Kaikki adoptiolapset ovat kokeneet yhden tai useampia kiintymyssuhdekatkoksia, jotka vaikuttavat heidän kykyynsä muodostaa turvallinen kiintymyssuhde adoptiovanhemman kanssa.

Vaikea kiintymyssuhteeseen kohdistuva traumakokemus tuottaa lapselle arkeen tilanteita, jotka tuntuvat henkeä uhkaavilta. Kun arjessa tulee vastaan traumamuistuttajia, ne laukaisevat saman hallitsemattoman kuolemanpelon. Reaktio näyttää tällöin ulkoa tarkasteltuna olevan täysin poissa mittasuhteista, vaikka oikeastaan se on terve tapa pyrkiä välttämään kauhean tapahtuman toistuminen kaikin mahdollisin keinoin. Reaktion voi laukaista esimerkiksi ennakoimaton muutos, uhan kokemus, pelottavat tai stressaavat tilanteet tai runsas stimulaatio ympäristöstä (äänet, valot, tunto). Traumasta muistuttava tilanne voi laukaista lapsessa erilaisia oireita, jolloin lapsi vaatii paljon huomiota. Hänen tunnetilansa voivat vaihdella nopeasti, hänellä voi olla keskittymisvaikeuksia, haasteita ruokahalussa tai hallitsematonta aggressiota. Vaikeimmillaan lapsella voi olla dissosiatiivista oireilua, jossa mieli on niin hankalan asian edessä, ettei pysty käsittelemään sitä lainkaan ja joutuu eristämään tai etäännyttämään itsensä tilanteesta. Tämä näkyy usein ulospäin kontaktista pois tippumisena, jolloin lapsi ei reagoi tai vastaa.

”Miksei äiti ikinä anna minua pois? Minä en koskaan anna äitiä pois.”

Kehityksellisen trauman vaikutus lapseen

Kehityksellinen traumatausta vaikuttaa laaja-alaisesti lapsen myöhempään kehitykseen, mikä näkyy hänen tavassaan olla vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa.

Lapsi voi olla jatkuvassa hälytystilassa skannatakseen maailmasta mahdollisia uhkia. Tämä voi johtaa epätarkoituksenmukaiseen käyttäytymiseen ja sosiaalisissa tilanteissa ilmeneviin ristiriitaisiin reaktioihin. Lapsen voi olla vaikea suunnata tarkkaavaisuuttaan ja painaa asioita muistiin tavanomaisesti; hän ei ehkä pysty rauhoittumaan nukkumaan; hänellä saattaa olla erilaisia kipuoireita ja hänen voi olla vaikeaa olla erossa vanhemmasta. Lapsella voi olla haasteita sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja hän saattaa tehdä virheellisiä tulkintoja omista ja muiden tunteista ja aikomuksista.

”Oonko mä tehnyt jotain, kun sä huokailet?”

Tunteiden tunnistamisen lisäksi niiden säätely ei adoptiolapsella kehity tavanomaisesti, minkä takia lapsi saattaa reagoida aggressiivisesti, tuhoavasti tai kohtuuttoman sovittelevasti. Vireystilan säätelyn kanssa voi olla haasteita ja vaikeimmillaan lapsi saattaa dissosioida kuormitustilanteissa.

Adoptiolapsi voi olla hyvin turvaton ja käyttää erilaisia lapsille tyypillisiä minän suojautumiskeinoja, kuten asioiden mustavalkoistamista tai kieltämistä.

Selviytymiskeinona lapsi saattaa pyrkiä ottamaan hyvin itsenäisen roolin tai regressoitua pienemmäksi. Tilasta toiseen siirtyminen voi tapahtua nopeastikin.

Vaikutukset perhe-elämään

”Kukaan ei enää saa tulla meille käymään! On niin tyhmää, kun niiden täytyy sitten lähteä pois.”

Adoptiolapsi on kauan toivottu lapsi ja adoptiovanhemmilla voi olla monenlaisia odotuksia lapsen ja perhe-elämän suhteen. Näistä odotuksista ja ajatuksista siitä, millaista arki yhdessä lapsen kanssa on, voi joutua joustamaan paljonkin. Tämä vaatii vanhemmalta kykyä luoda omannäköistä, hyvää arkea lapsen tarpeiden asettamissa raameissa. Samalla voi toisinaan joutua sulkemaan korvansa siltä, millaisia ajatuksia läheisillä ja tuttavilla on siitä, miten lasta tulisi kasvattaa tai millaista käytöstä tai osaamistasoa lapselta voi odottaa. Adoptiolasta ei tule verrata ikätovereihinsa; hänellä on oma kehityskaarensa, jossa kiintymyssuhteiden ja turvallisuuden tunteen rakentaminen on tärkeintä ja luo pohjan kaikelle muulle kehitykselle ja oppimiselle.

Adoptiolapsi on usein arjessa monella tapaa tarvitseva ja perheen muut lapset sekä vanhempien välinen parisuhde jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Biologinen lapsi saattaa kestää tämän hyvin, mutta perheessä, jossa on useita traumataustaisia lapsia, voivat sisarusten tilanteet kuormittaa toisia lapsia joskus kohtuuttomastikin. Tällöin perhe tarvitsee apua, jotta kaikkien perheenjäsenten tarpeisiin voidaan vastata.

Adoptiovanhempi on lapselle potentiaalinen hylkääjä, mikäli lapsi tähän kiintyy ja luottaa. Lapsen ristiriitaiset tunteet aiheuttavat monenlaisia vaikeita vastatunteita adoptiovanhemmassa. Lapsen reaktiot eivät aina tunnu loogisilta ja ne voivat tuntua liioitelluilta tai tahallaan provosoivilta.

”Jos haluaa lapsen, täytyy ymmärtää, että sillä on oma mieli.”

Vanhemman kykyyn vastaanottaa ja kannatella lapsen tunnetiloja vaikuttaa vahvasti hänen oma kiintymyssuhdetaustansa. Valitettavasti Suomessa yleisin kiintymystyyli on välttelevä, mikä tarkoittaa käytännössä itsenäisyyteen kohtuuttomalla tavalla kannustavaa vanhemmuustyyliä. Välttelevässä kiintymystyylissä esimerkiksi kiukun tunteiden näyttämiseen suhtaudutaan torjuvasti (”ole reipas”, ”ei kannata itkeä”) tai jopa rankaisten. Omasta kiintymystyylistään on hyvä tulla tietoiseksi, jotta voi aktiivisesti pyrkiä vaikuttamaan omaan käyttäytymiseensä ja tapaansa olla oman lapsen kanssa.

Mikäli vanhemmalla on turvallinen tausta ja hyvät kiintymyssuhteet omiin vanhempiinsa, hänen kokemuksensa maailmasta on perustavanlaatuisesti erilainen kuin adoptiolapsen. Jos taas vanhemmalla on esimerkiksi vältteleviä kiintymyssuhteita lapsuudenperheessään, voi hänen olla vaikea hyväksyä lapsen negatiivisia tunnetiloja ja niiden ilmaisua.

”Joskus kun äiti alkaa huliganoida niin sitten alkaa lapsikin huliganoida.”

Tasainen, kiintymyskeskeinen arki

”Mä tarviin kuusi tai seitsemän sylittelyä päivässä. Ja sitten jos ei ole pitkään aikaan sylitelty, tarvitsee olla koko ajan sylissä.”

Kiintymyssuhteen rakentamisen askelmerkkejä

Uusi kiintymyssuhde on mahdollisuus korjaaviin kokemuksiin, mutta kehityksellisesti traumatisoituneelle lapselle se on toisaalta uhka. Kun on kerran kokenut pahimman mahdollisen, on tervettä pyrkiä välttämään sen toistumista kaikin mahdollisin tavoin.

Adoptiolapsi tarvitsee arkeensa ensisijaisesti turvaa, rauhaa ja ennakoitavuutta. Vanhemmat voivat tehdä arjesta mahdollisimman tasaista ja yllätyksetöntä. Turvallinen aikuinen kestää lapsen kaikenlaiset tunteet ja pystyy palauttamaan niitä lapselle ymmärrettävämmässä ja siedettävämmässä muodossa. Sen muistaminen, millaisia vaurioittavia traumakokemuksia reaktion tai vaikean tunteen taustalla on, voi auttaa vanhempaa ymmärtämään lapsen haastavaakin käytöstä ja tukemaan häntä vaikeiden tunnetilojen vyöryessä mieleen ja kehoon. Rakkaus ei paranna traumaa, mutta uusi kiintymyssuhde antaa uuden mahdollisuuden nähdä itsensä rakastavan ihmisen silmin ja mahdollistaa surun aiemmista menetyksistä.

Tukea adoptioperheille

Odotusvaiheessa tulevien adoptiovanhempien olisi tärkeää pyrkiä hankkimaan tietoa adoption erityisyydestä ja lapsen taustan vaikutuksesta arkeen. Hyvin valmistautuneena on helpompi lähteä myöhemmin hakemaan apua ja tunnistaa tilanteet, joissa ei kannata sinnitellä ilman ulkopuolista tukea. Myös muut adoptiovanhemmat ja adoptioryhmät antavat tukea haastaviin tilanteisiin ja vinkkejä siihen, miten hakea apua ja millaista apua on olemassa.

Pienen lapsen kanssa kiintymyssuhteen muodostumista tukevat ja sitä vahvistavat terapiamuodot ovat hyödyllisiä. Pienen lapsen ei yleensä ole syytä käydä terapiatapaamisissa yksin, vaan keskiössä on lapsen ja adoptiovanhemman suhde ja sen vahvistaminen. Theraplay-tekniikoita voi käyttää kotonakin kontaktin luomisessa lapseen alusta alkaen. Vanhempi lapsi ja nuori voivat hyötyä yksilöpsykoterapioista, joissa voi turvallisen ulkopuolisen aikuisen tuella mm. käsitellä avoimesti omaa taustaansa ja opetella tunteiden tunnistamista sekä säätelyä. Adoptiovanhemmat voivat samoin hyötyä omasta yksilöpsykoterapiasta, jossa paitsi saavat tukea erityiseen vanhemmuuteensa, voivat lisäksi saada laajempaa ymmärrystä oman taustansa ja elämäntapahtumien merkityksestä vanhemmuudessaan.

”Äiti mä oon sulle oma itse, ihan kokonaan.”

Adoptiokuraattori Anja Wikstedt

Adoptiokuraattoriin voi ottaa yhteyttä, kun tarvitset neuvoja tai haluat keskustella adoptioon liittyvistä asioista.

Tukipuhelin 050 313 5066 anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi

Kirjallisuutta

• Nancy Newton Verrier 2003: The Primal Wound (käsittelee kehityksellistä traumaa erityisesti adoption näkökulmasta)

• Patty Cogen 2008: Parenting your internationally adopted child – From Your First Hours Together Through the Teen Years

• Daniel A Hughes 2006: Tie traumasta tervehtymiseen: rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa

• Jane Mitchell & Sarah Naish 2021: The complete guide to therapeutic parenting

• Bessel van der Kolk 2016: Jäljet kehossa, Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla

• The Handbook of Therapeutic Care for Children 2019, toim. Janise Mitchell, Joe Tucci, Ed Tronic, esipuhe Stephen W Porges

• Sinkkonen, Jari & Tervonen-Arnkil, Kaisa 2015: Lapsi uusissa oloissa – Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta

• Vivien Norris & Helen Rodwell 2017: Parenting with Theraplay. Taustatiedon lisäksi konkreettisia harjoituksia lapsen kanssa tehtäviksi.

• Tunnetaidot: Fanni-sarja, Ympyräiset-sarjan tunnetaitojen käsikirja, Mäkelä & Trogen 2022: Tunteita päästä varpaisiin

• Daniel A Hughes 2011: Kiintymyskeskeinen vanhemmuus