1 minute read

Päätoimittajan kiitos yhteisistä vuosista

SUOMI JA EUROOPPA ovat viimeisen kolmen vuoden aikana kokeneet asioita, joita olisi vielä viisi vuotta sitten ollut vaikea uskoa todeksi. Olisi houkuttelevaa leikkiä ajatuksella, kuinka paljon parempi maailma olisi ilman pandemiaa ja Ukrainan sotaa sekä niiden taloudellisia ja sosiaalisia liitännäisvaikutuksia, mutta ilman edellä mainittujakin seuranamme olisivat mm. ilmastonmuutoksen luoma uhka, etenevä luontokato ja huoli julkisten palveluiden tulevaisuudesta.

Suomi on turvallinen maa asua ja yhteiskuntarakenteemme palvelee edelleen hyvinvointia ja sivistystä. Paremminkin voisi silti olla. Näinä viikkoina ja kuukausina määritellään maallemme uutta suuntaa uuden hallituksen myötä. Vaikkemme vielä tarkalleen tiedä minkälaisilla ratkaisuilla ongelmiamme pyritään ratkomaan, ei hyvään kannata tyytyä, jos parempaankin olisi mahdollisuus. Suomi ei nimittäin kohtele kaikkia asukkaitaan yhdenvertaisesti. Esimerkiksi rasismi on paitsi arkipäiväistä, myös rakenteellista. Me Yhteiset Lapsemme ry:ssä teemme töitä sen eteen, että jokaisella olisi Suomessa samanlaiset edellytykset hyvään elämään ilman syrjintää, oli sitten kyse koulusta, työelämästä tai muista elämän osa-alueista. Erityisen huomiomme saavat aina lapset ja nuoret.

Advertisement

Suomen tulee jatkossakin

tarjota turvapaikka sellaista tarvitsevalle ja kantaa globaali vastuu pakolaisten auttamiseksi.

Kulttuurinen moninaisuus on aidosti rikkaus.

Yhdenvertaisuuden edistämisen tulee näkyä, kuulua ja tuntua suomalaisessa politiikassa. Tämä koskee kaikkea hallintoa ja kaikkia palveluita. Kotoutumisen edistäminen ja tukeminen tulee myös ottaa tosissaan ja valtavirtaistaa jokaiselle hallinnonalalle strategisena asiana. Maahanmuutto on meille välttämätöntä, jotta kaikki saadaan mukaan kerryttämään yhteistä hyvää. Suomen tulee jatkossakin tarjota turvapaikka sellaista tarvitsevalle ja kantaa globaali vastuu pakolaisten auttamiseksi. Kulttuurinen moninaisuus on aidosti rikkaus, vaikka Suomessa sitä ei valitettavasti olla vielä ymmärretty kunnolla.

Kevät tuo onneksi mukanaan valoa, lämpöä ja myös toivoa paremmasta. Tänä keväänä se tarkoittaa myös yhdistyksen toiminnanjohtajan vaihtumista, siirtyessäni itse uusiin tehtäviin. Haluan kiittää Yhteiset Lapsemme -lehden lukijoita, järjestömme jäseniä, vapaaehtoisia ja lahjoittajia ja kaikkia muita keskeisiä toimijoitamme ja työntekijöitämme yhteisistä vuosista. Järjestömme tehtävä turvata kaikille lapsille ja nuorille yhdenvertaiset oikeudet ja mahdollisuudet on äärimmäisen tärkeä, nyt ja aina. Menestystä 35-vuotiaalle yhdistykselle tähän työhön!

Markus Söderlund, väistyvä päätoimittaja ja Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtaja

This article is from: