Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi, 11/2025

Page 1


Yrittäjä-lehti

Turussa kokoontuu kryptoalan globaalit toimijat, sijoittajat ja startupit

www.y-lehti.fi

Salon Yrittäjistä tulee alueen toiseksi suurin paikallisyhdistys

17 12 6

Moni yrittäjä on huomannut, että tekoäly aidosti tehostaa toimintaa

Huijausten monet muodot

ole syytä syyttää itseään.”

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla VarsinaisSuomen Yrittäjien johtoon

15

Yrityslainat yrityksesi kaikissa käänteissä

Yrityslaina on hyvä ratkaisu kaiken kokoisille yrityksille.

Asiantuntijamme kartoittavat tarpeesi ja tarjoavat räätälöidyt lainaratkaisut.

Tutustu: op.fi/yrityslaina

Kaupallinen yhteistyö

SN-Kiinnike Oy – 30 vuotta kasvua ja kumppanuutta

Tarinamme alkoi autotallista. Vuonna 1995 Littoisissa syntyi idea, joka muutti paikallista rakennusalan palvelua. SN-Kiinnike Oy perustettiin intohimosta tarjota laadukkaita kiinnikkeitä ja tarvikkeita rakentajille. Vuosien varrella olemme kasvaneet autotallista Turun Metsämäen nykyaikaisiin tiloihin ja laajentaneet toimintamme Helsinkiin ja Tampereelle SN-Kiinnikkeen tytäryhtiöiden kautta. Tällä hetkellä työllistämme yli 40 ammattilaista ja palvelemme tuhansia asiakkaita – rakennusliikkeistä konepajoihin ja laivateollisuuteen.

Toimitamme tuotteet suoraan asiakkaan hyllyyn ja tarjoamme varastokontit työmaille ja tuotantolaitoksiin.

Kaikki mitä tarvitset yhdestä osoitteesta

Meiltä löytyy alueen laajin valikoima:

• Rakennuskiinnikkeet ja -kemikaalit

• Käsi- ja sähkötyökalut

• Työvaatteet, jalkineet ja suojaimet

• Personoidut yritystekstiilit omasta toimipisteestä

Valitsemalla SN-Kiinnikkeen, saat enemmän kuin tuotteita

– saat kokonaisratkaisun, joka säästää aikaa ja helpottaa arkea.

Miksi asiakkaat valitsevat meidät?

• Nopeat toimitukset ilman välikäsiä – oma kuljetuskalustomme takaa toimitusvarmuuden.

• Laaja varasto – tuotteet heti saatavilla, ei turhaa odottelua

• Kokonaispalvelu – toimitamme tuotteet suoraan asiakkaan hyllyyn ja tarjoamme varastokontit työmaille ja tuotantolaitoksiin.

• Luotettava kumppani – emme ole pelkkä tavarantoimittaja, vaan auttava ja ammattitaitoinen yhteistyökumppani.

SN-Kiinnikkeen toimitusjohtaja Marko Ojala ja yrittäjä Sakari Lehtinen.

Palvelumme tekee arjesta sujuvaa

SN-Kiinnikkeen konsepti on yksinkertainen: me huolehdimme asiakkaan varastosta, toimitamme tuotteet suoraan hyllyyn ja varmistamme, että työmaa tai tuotantolaitos toimii ilman katkoksia. Oma kuljetuskalustomme ja varastointiratkaisumme säästävät aikaa ja kustannuksia. Kun kaikki tarvittava löytyy yhdestä paikasta, työ sujuu paremmin.

Kasvu kertoo luottamuksesta

Viime vuosina olemme kasvaneet voimakkaasti ja konsernin liikevaihto vuonna 2025 on jo lähes 15 miljoonaa euroa. Tämä ei olisi mahdollista ilman asiakkaitamme, jotka arvostavat nopeutta, joustavuutta ja kokonaispalvelua. Meidän tavoitteemme on jatkaa maltillista ja hallittua kasvua – aina asiakkaan etu edellä.

www.sn-kiinnike.fi

4,6/5*

Tyytyväisyys henkilökohtaiseen palveluun

Yrityksen ja perheen pankkiasiat saman asiantuntijan kanssa?

Meillä onnistuu.

OmaSp:ssä sinua palvelee sama asiantuntija yrityksesi raha-asioissa ja yksityisissä pankkitarpeissa. Voit soittaa suoraan omalle asiantuntijallesi, tavata häntä pankissa paikan päällä tai digitaalisesti, missä ikinä oletkin. Valinta on aidosti sinun. Tervetuloa!

OmaSp Varsinais-Suomessa:

Kaarina | Lieto | Loimaa | Masku

Mynämäki | Naantali | Paimio

Raisio | Turku | omasp.fi

* Parasta palvelua -tutkimus 11/2024. N=13 432 vastaajaa.

Työvaatevarastosta löytyy alueen laajin valikoima.

Kolumni

Jatketaan yrittäjyyden edistämistä ja ostetaan paikallisilta

OLEN SAANUT kunnian toimia kaksi vuotta Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajana. Vuosien aikana on ollut paljon tapahtumia, maailmanlaajuisia myllerryksiä ja uudistuksia järjestön toiminnassa. Olemme vieneet yrittäjien asiaa eteenpäin monilla foorumeilla ja käyneet läpi neljät vaalit. Erityisen ilahduttavaa on ollut jäsenmäärän kääntyminen kasvuun sekä paikallisyhdistysten toiminnan vilkastuminen – kiitos siitä kuuluu alueemme aktiivisille yrittäjille.

Ensi vuonna käyttöön otettava uusi strategia ohjaa jatkossa toimintaamme. Uskon, että yhteisöllisyys, aktiivisuus ja yhteistyö vahvistuvat entisestään, ja jäsenmäärä jatkaa kasvuaan. Olen saanut tehdä työtä yrittäjyyden ja sen arvostuksen eteen upean tiimin kanssa. Paikallisyhdistysten yrittäjäaktiivit ovat antaneet valtavasti aikaa yhteiseen hyvään, ja heille kuuluu suuri kiitos. Myös Varsinais-Suomen Yrittäjien henkilöstö ansaitsee erityiskiitoksen –heidän osaamisensa ja sitoutumisensa on tehnyt puheenjohtajan työstä sujuvaa. Nämä kaksi vuotta ovat olleet opettavaisia, vauhdikkaita ja täynnä yhdessä tekemisen iloa.

Lämmin kiitos kaikille yrittäjille kohtaamisista. Mitä enemmän meitä Yrittäjien jäseniä on, sitä vahvemmin voimme vaikuttaa yrittäjyyden edellytyksiin. Vaikka puheenjohtajakauteni päättyy, jatkan edelleen joka päivä työtä alueemme yrittäjien hyväksi.

Lopuksi haluan muistuttaa: alueen elinvoima lisääntyy siitä, että ostamme paikallisilta yrityksiltä. Yhdessä voimme varmistaa, että yritykset menestyvät ja luovat uusia työpaikkoja.

Nähdään!

Toni Forsblom Yrittäjä, puheenjohtaja

Varsinais-Suomen Yrittäjät

JOULUKUUN LEHTI

• Julkaisuviikko vko 51 (pe 19.12.2025)

• Aineisto ti 9.12.2025

• Varaukset ti 9.12.2025

JOULUKUUN LEHDEN TEEMAT:

• Joulutervehdykset

• Turun seutu

KUSTANTAJA Sippaj Oy

Linnankatu 82 20100 Turku

ISSN 2984-3545 (painettu)

ISSN 2984-3553 (verkkojulkaisu) www.y-lehti.fi

PAINO Sanoma Manu Oy

JAKELU Jakeluyhtiö Suomi

TOIMITUS Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi toimitus@y-lehti.fi

TUOTTAJA/TOIMITTAJA Sini Sarlin sini.sarlin@y-lehti.fi

MEDIAMYYNTI Kirsi Rekola asiakkuuspäällikkö 050 356 7138 kirsi.rekola@y-lehti.fi

Olen saanut tehdä työtä yrittäjyyden ja sen arvostuksen eteen upean tiimin kanssa.”

Tilaa uutiskirjeemme: y-lehti.fi/ uutiskirje

Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi jaetaan varsinaissuomalaisiin toimipaikkoihin. Osoitteistona on Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenrekisteri ja sen lisäksi osoitteisto varsinaissuomalaisista toimipaikoista. Lehdessä julkaistut kirjoitukset eivät edusta Varsinais-Suomen Yrittäjien virallista kantaa, vaan ovat kirjoittajien omia mielipiteitä

Lue verkossa Y-lehti.fi

Osoitteenmuutokset

Sähköpostilla toimisto@y-lehti.fi

Ilmoita yrityksen nimi, y-tunnus, vanha ja uusi osoite sekä oma nimesi.

Sisältö 11/2025

2. SN-Kiinnike Oy – 30 vuotta kasvua ja kumppanuutta

4. Mansikkamaa Innovations Oy tarjoaa jotain ennennäkemätöntä

5. Huijausten monet muodot

6. IT-palveluiden alueellinen edelläkävijä – Tietopalvelu Finland Oy Suomi saa kansainvälisen kryptokonferenssin

7. Siivouspalvelu Karlssonit – Yritysten ja taloyhtiöiden siivouspalvelut 35 vuoden kokemuksella

8. Raha & talous -uutisia

9. Targetflow on Strandin sparraava kumppani

11. Omistajastrategia on yrittäjän selkänoja

12. Salon Yrittäjistä tulee alueen toiseksi suurin paikallisyhdistys

13. Salon kaupunki kutsuu salolaisia yrityksiä mukaan

14. Uutisnostot verkosta

15. Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla VarsinaisSuomen Yrittäjien johtoon

16. Moni yrittäjä on huomannut, että tekoäly aidosti tehostaa toimintaa

18. Merkkipäivät

19. Toimialahakemisto

AURAN

LAUANTAINA

29.11.2025

Auran joulunavaus on Auran Yrittäjät ry:n ja Auran kunnan järjestämä suuren suosion saavuttanut koko perheen tapahtuma, jossa illan kohokohtana loistaa Ajoneuvojen jouluvalokulkue Vuoden 2025 tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimii JPV Engineering Oy, vuonna 2003 perustettu auralainen asennuskonepaja

aura.fi/joulunavaus

Kaupallinen yhteistyö

Joustavia toimitilaratkaisuja ja yhteisöllisyyttä hyvien kulkuyhteyksien ääressä.

Varaa esittelykierros: kirsi.ranta@logomo.fi logomo.fi

Kaipaatko jotain ennennäkemätöntä?

Mansikkamaa Innovations Oy:n

Miika Mansikkamaa on innovaattori, kaupallistaja ja viihdealan konkari. Takana on yli 30 vuotta ohjelmapalveluita, tapahtumia ja esiintymisiä, joissa niin yksityistilaisuudet kuin ravintolat ja isot lavashowt ovat tulleet tutuiksi. Aina samalla intohimolla, olipa yleisönä 20 tai 2000 iloista juhlijaa. Hän on asunut jo 10 vuotta Kaarinassa, mutta pääasiallinen asiakaskunta on tähän asti ollut pääkaupunkiseudulla ja Lapin hiihtokeskuksissa.

ShowDJ itse

Maamme karismaattisin ja kokenein ShowDJ Miika Mansikkamaa yhdessä ammattimuusikoiden kanssa luo ainutlaatuisen musiikillisen elämyksen, jossa takuuvarmat hitit nostavat tunnelman kattoon ja yleisöstä tulee osa esitystä – rivitanssin, sambajunan ja suosituimpien bilehittien tahdissa. Valitsetpa mukaan saksofonis -

tin, haitaristin, percussionistin, viulistin tai laulajan, luvassa on taatusti kuumaakin kuumempi ilta. Tämä setti sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, yksityisjuhlista aina isoille saleille.

Roast Show – viihdettä reilusti ja rakkaudella

Huumorin korkein taso on saavutettu, kun uskaltaa nauraa itselleen. Maailmalla megasuosiota nauttiva roastaaminen on esitys, joka ei unohdu koskaan. Suomen ainoa ammattimainen roastmaster Antto Terras käsikirjoittaa ja luotsaa shown turvallisesti rakkaudella, oli kyseessä hallituksen puheenjohtaja tai yritykseen viimeisenä tullut talentti. Terraksen kiirastulessa ovat olleet niin nykyinen presidentti Alexander Stubb kuin laulaja Mira Luoti Ole rohkea, erotu tapahtumallasi ja luo unohtumaton elämys vieraillesi!

Maamme kokenein ShowDJ Miika Mansikkamaa yhdessä ammattimuusikoiden kanssa luo ainutlaatuisen musiikillisen elämyksen.

Mansikkamaa Innovations Oy:n

Miika Mansikkamaalla on takanaan yli 30 vuotta ohjelmapalveluita, tapahtumia ja esiintymisiä.

Taustalla Fogscreen -vesisumunäyttö, jonka läpi voi kulkea kastumatta.

Roast Karaoke –ainutlaatuinen elämys

Mansikkamaa Innovations on liittänyt yhteen kaksi konseptia, ja lopputulokselle on naurettu vedet silmissä ympäri

Suomea. Roast Karaokessa jokainen laulaja saa esityksensä jälkeen välittömän ja kokonaisvaltaisen palautteen. Olipa veto hyvä taikka huono – on jokainen laulu roastin arvoinen. Tämän ohjelmanumeron laadusta ja vauhdista vastaavat roastmasterit Antto Terras sekä Kristoffer Ignatius

FogScreen – satavarma katseenvangitsija

FogScreen on palkittu suomalainen innovaatio. Se on ensimmäinen ja ainoa vesisumunäyttö, jossa yhdistyvät huipputekniikka ja visuaalinen lumous. Läpikuultava sumuverho toimii pintana, joka saa kuvat, logot ja videot leijumaan ilmassa taianomaisesti ja voit kulkea tämän läpi kastumatta. Kiinnitä vieraidesi huomio tapahtumissa, messuilla tai lanseerauksissa. Tämän Turussa valmistetun katseenvangitsijan saat vain Mansikkamaa Innovationsilta! Näillä kaikilla palveluilla ja ohjelmanumeroilla Mansikkamaa Innovations voi räätälöidä koko tilaisuuden kärkiartisteista juontajiin tai olla yksi ikimuistoinen osa suurempaa kokonaisuutta.

Soita heti ja yllätä itsesi, vieraasi, henkilökuntasi tai asiakkaasi. Takuulla. www.mansikkamaa.fi

Miika Mansikkamaa p. 040 555 8875 miika@mansikkamaa.fi

Seuraavat ShowDJ-keikat Turun seudulla: • 5.12. Radisson Blu Marina Palace • 26.12. Naantali Spa K40 Disco

Kaupallinen yhteistyö

Marraskuu/2025

Yrittäjä-lehti

VARSINAIS-SUOMI

Huijausten monet muodot

Huijaukset koskettavat tavalla tai toisella käytännössä jokaista yrittäjää. Suomen Yrittäjien tammikuussa 2025 teettämän Yrittäjägallupin mukaan lähes 40 prosenttia vastanneista yrittäjistä tunnisti joutuneensa huijausrikoksen tai sen yrityksen kohteeksi ja Suomen Yrittäjien neuvontapalveluihin tuleekin huijauksiin liittyviä yhteydenottoja päivittäin.

Huijauksen kohteeksi joutumisesta ei ole syytä syyttää itseään, sillä kyse on taitavasti toteutetusta petos- ja sarjarikollisuu-

desta. Huijauksista aiheutuvat taloudelliset vahingot vaihtelevat suuresti. Erityisesti taloudellisesti pienemmissä huijauksissa huijareiden toiminta perustuu siihen, että sama huijaus tehdään suurelle joukolle yrittäjiä. Huijareiden kohteiksi valikoituvat korostuneesti juuri yritystoiminnan aloittaneet yrittäjät. Huijarit piinaavat kuitenkin kokeneempiakin yrittäjiä. Huijaustapoja on valtavasti erilaisia ja uusia huijausmuotoja tulee koko ajan. Yleisimmät huijaukset ovat puhelin- tai verk-

”Huijauksen

kohteeksi joutumisesta ei ole syytä syyttää itseään.”

kohuijauksia. Yrittäjiä piinaavat edelleenkin erityisesti perinteiset puhelin-

huijaukset, kuten hakemistopalvelu- tai luettelohuijaukset. Yleisiä ovat kuitenkin myös verkkohuijaukset, joiden avulla voidaan esimerkiksi kalastella yrittäjän henkilötietoja.

Valelaskut ja virallisena tahona esittäytyminen

Muita huijaustapoja ovat esimerkiksi vanhojen olemattomien tai päättyneiden sopimusten uusiminen, epämääräiset kilpailutukset tai valelaskujen lähettäminen ilman

kontaktia. Huijari saattaa myös esiintyä esimerkiksi viranomaisen tai muun luotettavan tahon nimissä, jotta onnistuu herättämään yrittäjän luottamuksen.

Huijarin yhteydenotto on usein virallisluontoinen. Se verhotaan tyypillisesti yrityksen tietojen päivittämiseksi. Puhelun aikana huijari pyrkii kuitenkin kaikin keinoin saamaan yrittäjältä myöntävän vastauksen vaivihkaa esittämäänsä tarjoukseen, jotta voisi vedota suullinen sopimuksen syntymiseen.

Varmista kenen kanssa olet yhteydessä

Huijauksilta suojautuu parhaiten siten, että varmistuu aina ennen sopimuksen tekemistä tai tietojen luovuttamista huolellisesti siitä, kenen kanssa on sopimusta tekemässä taikka kenelle on tieto -

jaan luovuttamassa. Jos on minkäänlaista epävarmuutta tarjotun palvelun sisällöstä, maksusta, muista ehdoista tai siitä, mihin tietoja ollaan syöttämässä, kannattaa olla toimimatta. Asiaan voi perehtyä myöhemmin tarkemmin, jolloin huijaus todennäköisesti paljastuu. Puhelinhuijauksissa on pidettävä mielessä lisäksi se, että myös suullinen sopimus sitoo. Myöntävää vastausta ei tule koskaan antaa vain päästäkseen yhteydenotosta eroon. Toisin kuin kuluttajilla, yritysten välisessä etämyynnissä ei ole 14 päivän peruuttamisoikeutta, ellei siitä ole erikseen sovittu.

Suomen Yrittäjien jäsenenä et jää yksin huijausten kanssa, vaan Suomen Yrittäjien asiantuntijat ovat apunasi vain puhelinsoiton päässä.

Niko Nurmela asiantuntija

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö

IT-palveluiden paikallinen edelläkävijä – Tietopalvelu Finland Oy

Tietopalvelu Finland Oy on paikallinen, mutta valtakunnallisesti toimiva, asiantunteva ja henkilökohtaiseen palveluun panostava tulostus-, esitystekniikka- ja IT-ratkaisuja ylläpidolla tarjoava kotimainen perheyritys yli 38 vuoden kokemuksella.

Vuonna 1987 Kaarinaan perustettu Tietopalvelu Finland Oy on luonut valtakunnallisesti lähes

tuhat yritystä kattavan toimistotekniikan palvelukonseptin. Kopiokoneiden värikasettien ja huoltojen toimittamisesta on siirrytty vuosien saatossa laajaan palvelulaitemalliin, mikä vapauttaa loppuasiak-

kaan keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa. Monipuolisten monitoimilaitteiden rinnalle on noussut esitystekniikkaratkaisut, kuten kokoustilojen näytöt videoneuvottelujärjestelmineen ja infonäytöt sisällönhallintaohjelmistoineen sekä muut IT-palvelut työntekijöiden tietokoneista ohjelmistolisensseihin sekä yhä tärkeämpään tietoturvan varmistamiseen.

– Palvelemme yrityksiä laidasta laitaan, aina pienistä muutaman henkilön toimistoista isoihin pörssiyhtiöihin. Toimintamme keskiössä on aina henkilökohtainen palvelu. Asennamme itse kaikki toimistojen IT-laiteratkaisut, jonka jälkeen tärkeä ylläpito, tuki ja seuranta jää meidän vastuullemme. Takaamme tältä osin asiakkaillemme huolettoman ja toimivan työympäristön, sanoo isänsä perustaman yrityksen myynnistä ja markkinoinnista vastaava toisen polven yrittäjä Henri Haapaniemi

Hannu, Petri ja Henri Haapaniemi vaalivat perheyrityksen laatua ja palvelua.

Toukokuussa Turussa kokoontuu kryptoalan globaalit toimijat,

sijoittajat ja startupit

Suomeen syntyy ensi toukokuussa täysin uusi, kansainvälisen tason kryptokonferenssi, kun Boating Accident 2026 järjestetään Turun seudulla yhteistyössä lukuisten kotimaisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Kyseessä on mittakaavaltaan Suomen suurin kryptovara-, web3ja digitaalisen talouden tapahtuma ja ensimmäinen, joka kokoaa saman katon alle alan huippuasi-

antuntijat, sijoittajat, startupit, sääntelyvaikuttajat sekä kryptoalan yhtiöt.

Tapahtuma järjestetään toukokuun 20.–21. päivinä, ja sen tavoitteena on vahvistaa Suomen roolia nopeasti kasvavassa eurooppalaisessa web3ja lohkoketjuekosysteemissä. – Puitteet ovat kohdallaan, sillä olemme varanneet konferenssivieraiden vastaanottoon Turun Linnan juhlasalit, varsinaiseen konferenssiin ko -

ko Finnlinesin Finncanopus-aluksen ja afterpartyja varten Naantalin Kaivohuoneen.

Suomi on ollut pitkään tunnettu teknologiaosaamisestaan, mutta kryptoja web3-sektorissa meiltä on puuttunut kansainvälisesti kunnianhimoinen lippulaivatapahtuma. Nyt se korjataan. Haluamme tehdä Suomesta Pohjoismaiden kovimman kryptotalouden ja hajautettujen teknologioiden kes-

Kaarinan Krossissa sijaitsee monipuolinen Showroom, jonne asiakkaat ovat tervetulleita tutustumaan uusiin IT-ratkaisuihin.

Paikallinen palvelu takaa nopeuden

Tietopalvelulla on Kaarinan Krossissa toimisto, varasto sekä monipuolinen Showroom, jonne asiakkaat ovat tervetulleita tutustumaan uusiin IT-ratkaisuihin – esittelemme ja tarjoamme asiakkaalle toimivimman ja taloudellisimman ratkaisun. Edustamme markkinoiden laadukkaimpia laitemerkkejä ja laajan varastomme ansiosta pystymme myös todella nopeisiin toimituksiin. Oli sitten kyseessä uusien laitteiden asennus tai vian korjaaminen, me reagoimme heti. Laatu ja palveluasenteemme

ovat rakentaneet meille vahvan jalansijan ja luottamuksen. Vaikka kilpailu on alalla kovaa, me kotimaisena palvelevana perheyrityksenä olemme vuosien saatossa luoneet pitkiä ja jatkuvia asiakassuhteita. Tiedämme, että ilman toimivaa palvelua ei ole, eikä tule, asiakkaitakaan, toteaa yrittäjä Hannu Haapaniemi

Tietopalvelu

www.tietopalvelu.fi myynti@tietopalvelu.fi p. 020 730 6400 Hallimestarinkatu 6 20780 Kaarina

kuksen, kertoo tapahtuman järjestäjien puolesta Tuomas Pigg

Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi 11/2025

Vahvasti kartalla jo vuodesta 1945

Stålarminkatu

0400 829 407 / Riku Lappalainen www.kiinteistokartio.fi

asumiseen

Tiloja yrittämiseen ja

Stålarminkatu TERVETULOA!

ST1 Stålarminkatu 32 20810 Turku puh. (02) 235 9300

ark. 6.00–21.00 la 8.00–21.00 su 9.00–21.00

KIILTOPESU

Voimassa 31.12.2025 asti

Mukana uutisvirrassa, mukana mielissä

Miksi huutaa tuuleen, kun voit kuiskata suoraan asiakkaan korvaan? Yrittäjä-lehden uutiskirje kilahtaa kerran viikossa sellaisten tilaajien sähköpostiin, jotka ovat aidosti kiinnostuneita alueemme taloudesta ja yrittäjyydestä.

(norm. 29.90)

Palveleva yksityinen kultasepänliike

Eerikinkatu 16, Turku (Kauppahallin vieressä)

Avoinna ark. 10-17.30 ja la sop. mukaan p. 050 463 1181

Myöskoruja!vintage

Y-LEHDEN UUTISKIRJE: LUE • MAINOSTA • INSPIROIDU

Kaupallinen yhteistyö

Siivouspalvelu Karlssonit – Yritysten

kokemuksella

Joel Karlsson aloitti yhden miehen talonmies- ja huoltotyöt Naantalissa vuonna 1990. Sittemmin yrityksen päätoimipiste on muuttanut Naantalista lähemmäs asiakaskuntaa Turkuun. Vuonna 2015 poika Joachim Karlsson hyppäsi perheyrityksen ohjaksiin. Viimeisinä vuosina yritys onkin ottanut isoja harppauksia kasvussa, taloyhtiöiden rinnalle ovat nousseet teollisuusja toimitilasiivoukset ja tällä hetkellä yritys työllistää noin 20 alan ammattilaista.

– Olemme todella kiitollisia uskolliselle henkilöstöllemme ja meille on kunnia-asia olla työllistämässä näin monta ihmistä. Olemme saaneet joukkoomme todellisia ammattilaisia ja monimuotoisuus toteutuu työyhteisössämme. Meillä uskotaan, että työntekijöiden tyytyväisyys näkyy myös työn jäljessä. Esimerkiksi laajat työterveyspalvelut takaavat hyvinvoinnin ja se pidentää työuria, Karlssonit pohtivat.

Paikallisen perheyrityksen arvot

Kilpaillulla alalla Karlssonit pärjäävät pitkän kokemuksen tuo -

vankalla ammattitaidolla, toiminnan läpinäkyvyydellä, henkilökohtaisella otteella ja asiantuntemuksella. – Käymme aina tarjouksemme läpi yhdessä tilaajan kanssa, jotta

molemmat tiedämme tarkasti, mitä palvelu pitää sisällään. Modernit ja laadukkaat työvälineet hankimme mahdollisuuksien mukaan paikallisilta yrityksiltä, se on sekä ekologinen et-

tä eettinen toimintatapa. Käytämme kaltaisiamme yrityksiä, jotka jakavat samat arvot, eli laadun ja palvelun, Joachim Karlsson kertoo.

Siivouspalvelut

laajalle sektorille

– Asiakaskuntamme on todella laaja. Palvelemme niin pieniä kuin suuriakin taloyhtiöitä.

Myös toimistot, liiketilat, teollisuuden tuotantotilat ja kuntosalit kuuluvat kaikki osaamisemme piiriin. Olemmekin laajentuneet vahvasti eri teollisuuden aloille, rakennustyömaille ja meriteollisuuteen. Tiedämme mitä aineita käytämme millekin pinnalle ja missäkin kohteessa. Ja onkin hyvä muistaa, että oikeanlaisella siivouksella esimerkiksi lattiat pysyvät kauemmin käyttökunnossa, tässä kohtaa siivousalanammattilaisen valinta on tärkeää ja sillä voi saavuttaa pitkässä juoksussa suuriakin säästöjä, yrittäjä muistuttaa.

Tilaa uutikirje
Kaupallinen yhteistyö

Varsinais-Suomi

Asiakaslähtöistä ja ammattitaitoista tilitoimistopalvelua

Linnankatu 52 A, Turku pirjo.turto@ajantasatilit.fi ajantasatilit.fi

Tekoälyn kypsyyshaasteita Pohjoismaiden pankkisektorilla

Turun toimipiste Leipäläntie 1, TURKU Puh.

Kaarinan toimipiste Hallimestarinkatu 23, KAARINA Puh. 02 251 5253

Palvelemme: ma–pe klo 8.00–16.00 www.tiliseno.fi

Visan uusi raportti tutkii tekoälyn hyödyntämisen nykytilaa Pohjoismaiden pankkisektorilla. Koska tekoäly on nostettu esiin merkittävänä tulevaisuuden erottautumistekijänä kaupallisilla pankkimarkkinoilla, raportti analysoi nopean innovaatiotahdin luomia vaikutuksia, mahdollisuuksia ja riskejä sekä sitä, mitä Pohjoismaiden perinteisten pankkien on otettava huomioon pysyäkseen kilpailukykyisinä.

Monet pohjoismaiset pankit ovat nähneet useiden vuosien tasaista kasvua ja kannattavuutta, mutta pankit itse ovat tunnistaneet erilaisia haasteita, jotka on voitettava kasvun ylläpitämiseksi. Yksi haaste liittyy

Merikauppa onlahjakauppa!

Merihenkisetvaatteet, purjekassit,tekstiilit, sisustusjalahjat

Linnankatu37bTurku ark.11-18,la10-14 Puh.0407618484 Myösnettikauppa: www.oceanspirit.fi

Yrittäjät esittää rakennusalalle korjaussarjaa – varainsiirtovero ja kotitalousvähennys uusiksi

kykyyn vastata nopeasti muuttuviin kuluttajien vaatimuksiin ja kilpailuun erikoistuneiden, ketterien neopankkien kanssa.

”Pankkisektorin jatkuva muutos johtuu suurelta osin teknologisista innovaatioista. Kun muut kuluttajapalvelut kehittyvät nopeasti yhä saavutettavammiksi ja henkilökohtaisemmiksi, kuluttajat odottavat samaa kehitystasoa myös pankkipalveluilta. Tämä tapahtui jo ennen viime vuosina näkemäämme tekoälyratkaisujen nopeaa nousua, jota nykyinen tekoälyn kehitys kiihdyttää entisestään”, toteaa Juha Sillanpää, Visan Suomen ja Baltian maajohtaja.

Suomen Yrittäjät esittää varainsiirtoveron puolittamista määräajaksi, kotitalousvähennyksen korotusta remonttien vauhdittamiseksi ja valtiontakausta rakennushankkeiden rahoitukseen. ”Rakentamisen orastava elpyminen on pysähtynyt talouden nollakasvun ja kuluttajien heikon luottamuksen vuoksi. Nyt tarvitaan uusia ratkaisuja, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo. – Esimerkiksi varainsiirtoveron puolittamisesta on saatu IsoBritanniassa hyviä kokemuksia. Meidän tulee myös oikeasti sujuvoittaa lupaprosesseja, väljentää vaatimuksia ja tehostaa tonttitarjontaa.

Tilastokeskus:

Konkurssiuhan alla olevien työpaikkojen määrä vähentynyt

Konkursseja pantiin lokakuussa -25 vireille 348. Tämä oli 9 enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä kuitenkin väheni selvästi vuodentakaisesta, yhteensä 279:llä. Yksinyrittäjien konkurssit ovat lisääntyneet.

Taloushallintoliiton auktorisoima, täysin sähköinen tilitoimisto Loimaalla

Toimisto: Koulukuja 7, Loimaa | info@yplpalvelu.fi | p. 044 545 9531 | www.yplpalvelu.fi

Yliopistonkatu 13b, 20100 Turku tilitoimisto@uotila-laine.fi www.uotila-laine.fi

”Strand on vahvalla kasvupolulla oleva kansainvälistyvä suomalainen yritys, joka haluaa rakentaa kestävää arvoa asiakkaille, kumppaneille ja sijoittajille yhteistyön ja modernin toimintatavan avulla. Kun Strand etsi talouskumppania, se ei halunnut pelkkää tilitoimistoa, vaan strategisen sparraajan. Targetflown kanssa syntyi yhteistyö, jossa yrittäjämäinen ajattelu, reaaliaikainen data ja yhteinen tavoite ohjaavat kasvua.’

Targetflow on Strandin sparraava kumppani

Strand Properties on ensiluokkaisen palvelun kiinteistönvälitystoimisto Suomessa ja Espanjassa. –Tarinamme alkoi Espanjasta ja jatkuu nyt Suomessa. Espanjan aurinkorannikko on yksi Euroopan kilpailluimmista kiinteistömarkkinoista. Me olemme onnistuneet muutamassa vuodessa kasvamaan yhdeksi alueen tunnetuimmista ja arvostetuimmista kiinteistönvälitystoimistoista. Nyt jatkamme kasvumatkaamme Suomessa, Helsingistä Lappiin asti. Kun pohdimme uutta taloushallinnon kumppaniamme, päätös oli selvä. Kumppaniksi valittiin Targetflow, joka tunnetaan henkilökohtaisesta palvelusta, vahvasta asiantuntemuksesta ja aidosta kiinnostuksesta asiakkaidensa liiketoimintaa kohtaan. Lisäksi meille oli tärkeää, että yhteistyökumppanimme on oikeasti helposti tavoitettavissa. Targetflowlta saamme henkilökohtaista palvelua ja siitä heijastuu aito kiinnostus meidän liiketoimintaamme kohtaan, kiittelee Strandin perustaja Anssi Kiviranta

Raportointi ja konserniymmärrys tuovat lisäarvoa

Strand on hyötynyt erityisesti Targetflown vahvasta raportointiosaamisesta, konsernitalouden hallinnasta ja Espanjassa paikallisten sääntöjen huo -

Targetflow haluaa turvata pienten alakoululaisten koulutietä jo toisena vuonna peräkkäin lahjoittamalla 600 heijastinta Turussa Wäinö

Aaltosen koulun ja Kiinamyllyn koulun oppilaille

mioimisesta. – Kansainvälisessä toimintaympäristössä näiden taitojen merkitys korostuu. Targetflown raportointi on selkeää ja ajantasaista, lisäksi he ymmärtävät konsernirakenteiden ja kansainvälisen taloushallinnon vaatimukset. Yhteistyömme on osoitus siitä, että suomalainen kumppanuusmalli toimii erinomaisesti myös kansainvälisillä markkinoilla, Kiviranta sanoo.

Sitoutuminen on pienen toimiston ylivoima

Strandin ja Targetflown yhteistyö osoittaa, että pienempi toimisto voi tarjota merkittäviä etuja, aitoa kumppanuutta ja sitoutunutta asiantuntemusta. – Tällaisessa yhteistyössä on voimaa. Kun molemmat osapuolet tuntevat toisensa hyvin, pystytään rakentamaan pitkäjänteinen ja luottamuksellinen suhde. Targetflown toimintafilosofia perustuu siihen, että hyvä taloushallinto on kumppanuutta, ei pelkkää kirjanpitoa. Asiakkaan liiketoiminnan tunteminen on kaiken perusta ja panostamme siihen, että tunnemme asiakkaidemme liiketoiminnan perusteellisesti. Se on edellytys sille, että voimme tuottaa aidosti hyödyllistä tietoa ja tukea päätöksissä sekä jokapäiväisessä toiminnassa, kertoo Targetflown Niklas Isaksson

Targetflown Niklas Isaksson pitää asiakkaan liiketoiminnan tuntemista kaiken perustana.

Strand Properties Oy:n perustajat Sirena ja Anssi Kiviranta
Kaupallinen yhteistyö

A+ TILIT OY

Koulukatu 13 b, Turku 040 517 7701

Kangastie 85, Oripää www.a-tilit.fi

AALLON GROUP OYJ

Brahenkatu 20, 20100 Tku 02 273 3200

Aki Korkka, KLT 050 415 9538 aki.korkka@aallon.fi www.aallon.fi/turku

ACCOUNTOR SERVICES OY www.accountor.com

AJANTASA TILIT OY

Linnankatu 52 A, 20100. Tku. 02 536 9661 www.ajantasatilit.fi

ANNAN TILITOIMISTO OY

Eerontie 7, 23310 Taivassalo 02 848 4400 www.annantilitoimisto.fi

AURAJOEN TILI OY

Läntinen Rantakatu 23, 20100 Turku 045 676 6166 www.talousverkko.fi

AURANMAAN TILITIIMI OY

Huuskantie 21, Aura 02 5555100

Hyvättyläntie 2, Lieto www.auranmaantilitiimi.fi

ECOM TILIT OY

Lemminkäisenkatu 46, 20520 Turku 02 276 7160 tilitoimisto@ecom.fi

ECONOMICO OY 20780 Kaarina 050 434 3316

Marja-Terttu Järvimäki, KLT www.economico.fi

ERÄLASKENTA OY

Nuppulantie 11, Turku 020 133 4610 satu.ronnberg@eralaskenta.fi www.eralaskenta.fi

GOS GROUP OYJ

Lemminkäisenkatu 14-18 b, 2. kerros 20520 Turku 050 568 6634 jouko.gronroos@gos.fi www.gos.fi

JM-TILIT OY

Vistantie 19, Paimio 010 279 2112 www.jm-tilit.fi

KAUPPATORIN TILIKESKUS OY

Aurakatu 12 b, Turku 020 746 3730 info@kauppatorintilikeskus.fi www.kauppatorintilikeskus.fi

KIRJANPITOTOIMISTO ARAVUORI OY

Yliopistonkatu 36 a A 1 02 284 5100 kari.moisio@aravuorikirjanpito.fi

LASKENTATIETO OY IRJA HIRSINUMMI

Yliopistonkatu 33 G 122 02 410 0300

Reeta Hirsinummi KTM, KLT 044 540 1142

Irja Hirsinummi HN, HT, KLT 0400 514 904 www.laskentatieto.fi

LIIKETILIKESKUS HAAPALEHTO & CO OY

Yliopistonkatu 31 02 251 5360

Kauppat.maisteri Vesa Haapalehto KLT

RANTALAINEN OY

Joukahaisenkatu 6, 20520 Turku www.rantalainen.fi Asiakkuusjohtaja Marko Wahlsten marko.wahlsten@rantalainen.fi 010 321 6541

SUOMEN TILIYHTIÖT OY

Hyvättyläntie 6, 21420 Lieto 050 436 3860 petri.lindholm@suomentiliyhtiot.fi www.suomentiliyhtiot.fi

TAXWILLER OY

Linnankatu 2A1, Turku 0207305310 www.taxwiller.com

MENESTYKSESI TUKENA VARSINAIS-SUOMESSA

Yrittäjänä tiedät, että aika on rahaa. Me Säästöpankki Kalanti-Pyhärannassa tarjoamme henkilökohtaista ja nopeaa palvelua juuri sinun yrityksesi tarpeisiin. Yrityspankissa sinua palvelee oma yhteyshenkilö, joka hoitaa pankkiasiasi kokonaisvaltaisesti.

Paikallisuus tarkoittaa meille sitä, että päätökset tehdään nopeasti ja lähellä. Ota yhteyttä! Kirsi Viitanen

TALOUSTIIMI LEANA KY

Ratakatu 1 044 977 8670 PL 28, 21101 Naantali Lea Mannerlehto, KLT, PHT toimisto@leana.fi www.leana.fi

TILIDEA OY

Rykmentintie 2,Turku 040 356 4913 sampo.lehtinen@tilidea.fi www.tilidea.fi

FIRMALLY/TILI SYDWEST OY AB

Strandvägen 16 A 2,Pargas 02 458 1425 info@tilisydwest.fi www.tilisydwest.fi

TILI-FINANSSI OY

Riihipolku 7 A 9, Masku 040 5760 368 www.tili-finanssi.fi

TILITIMANTTI OY Vistantie 22 B 4, Paimio 0504779482 www.tilitimantti.fi

TILI-SENO OY

Hallimestarinkatu 23, Kaarina. 02 251 5253 Leipäläntie 1, Turku tiliseno@tiliseno.fi

TILI-TURUNEN OY

Turunen Janette KLT, Piispanristintie 2c 0400 785 532 www.tiliturunen.fi

TILI-VINKKI OY

Vähäheikkiläntie 56 B, 20810 Turku 02 880 8860 Carita Stam 040 575 5740 carita.stam@tili-vinkki.fi www.tili-vinkki.fi

TILITOIMISTO KAIKUMÄKI

Hämeenkatu 3 a A, Turku 050 602 11 pia.kaikumaki@tilitoimistokaikumaki.fi www.tilitoimistokaikumaki.fi

Suomen Taloushallintoliitto ry:n hyväksymät ja valvomat jäsentoimistot Turun seudulla. www.turunseuduntilitoimistot.fi

TILIMAAILMA OY Käsityöläiskatu 9, 20100 Turku 02 275 5755 satu.sukanen@tilimaailma.fi www.tilimaailma.fi

TILIMEKLARIT OY Keskuskaari 5, Masku Pauliina Eloluoto 040 735 8867 www.tilimeklarit.fi

TILITEEMA OY Humalistonkatu 3 b A, Turku 010 239 8390

Maija Euranto KTM, KLT Eija Kujala KLT toimisto@tiliteema.fi www.tiliteema.fi

TILITOIMISTO AARNIO OY Kauppiaskatu 9 b A 02 478 4300 Tatu Virta 050 594 7144 info@aarnio.fi

TILITOIMISTO ASK-TILIT KY Yliopistonkatu 6 B 3, 20100 Turku 02 233 1500 toimisto@ask-tilit.fi www.ask-tilit.fi

TILITOIMISTO JALONEN OY Luostarinkatu 9, 26100 RAUMA puh.040-5514995 www.tilitoimistojalonen.fi

TILITOIMISTO KALLE MARTTI OY Oripääntie 708/13, Niinijoki 010 328 0480 www.tilitoimistokallemartti.fi

TILITOIMISTO PELTOKANGAS OY Pyhän Katariinantie 11, Kaarina 040 749 2596 Ydinkuja 2, Lieto 050 514 1637 www.tilipeltokangas.fi

TILITOIMISTO YKP OY

Käsityöläiskatu 11,20100 Turku 044 755 4414 www.ykp.fi

TILITOIMISTO ÄLY OY

Ratapihankatu 53A, Turku 040 7414826 www.tilitoimistoaly.com

TULEVAISUUS OY Yliopistonkatu 38, 20100 Turku 0400 605 850 satu@tulevaisuus.eu www.tulevaisuus.eu

UOTILA & LAINE OY

Puutarhakatu 17, 2. krs,Turku 02 277 2111

Mervi Laine KLT 040 594 3728 Jussi Uotila KLT 044 022 5001 tilitoimisto@uotila-laine.fi www.uotila-laine.fi

TILI JOHANNA OY

Brahenkatu 14 D, 20100 Turku Johanna Marjamäki BA, HHJ .040 848 6003 www.tilijohanna.com

VEHMAAN TILITIIMI OY

Vinkkiläntie 42, Vinkkilä 02 433 040 5760 368 1477 www.vehmaantilitiimi

KUULUUKO TILITOIMISTOSI

JOUKKOON?

Omistajastrategia on yrittäjän selkänoja

Moni yrittäjä tekee yrityksensä suurimmat päätökset vaistolla ja vuosien kokemuksella. Mutta kun kasvu kiihtyy, sukupolvenvaihdos lähestyy tai omistajien näkemykset alkavat erkaantua, on aika kirkastaa perimmäinen kysymys: miksi omistamme tämän yrityksen?

Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä omistajuus ja operatiivinen johto kulkevat usein käsi kädessä. Yrittäjä on usein paitsi toimitusjohtaja myös pääomistaja, joskus ainoa omistaja. Ja juuri siksi omistajastrategia voi kuulostaa vieraalta – jopa tarpeettomalta. Mutta se on yksi tärkeimmistä työkaluista yrityksen jatkuvuuden turvaamisessa.

Omistajastrategia tarkoittaa käytännössä sitä, että yrittäjä pysähtyy miettimään, mitä yritykseltä haluaa – ei vain tänä vuonna, vaan viiden tai

kymmenen vuoden päästä. Omistajastrategia on yksi yrityksen pysyvimmistä asioista, siis pysyvämpi kuin liiketoiminnan strategia.

Miksi omistan? Mitä tavoittelen?

Omistajastrategia auttaa vastaamaan peruskysymyksiin: Miksi omistan tämän yrityksen? Haluanko kasvattaa sitä vai pitää sen vakaana? Tavoittelenko myyntiä jollain aikavälillä, vai haluanko siirtää yrityksen seuraavalle sukupolvelle?

Monelle yrittäjälle omistaminen ei ole vain taloudellinen valinta, vaan myös elämäntapa. Yritys ja yrittäjyys on osa omaa identiteettiä ja koko perheen tarinaa. Juuri siksi on tärkeää sanoittaa, millä periaatteilla omistajuutta halutaan viedä eteenpäin.

Kasvun kynnyksellä, myyntiaikeissa tai eläkkeelle lähdössä?

Omistajastrategia nousee usein ajankohtaiseksi tietyissä käännekohdissa: kun yritys lähtee kasvuun, haetaan rahoitusta, otetaan mukaan uusia omistajia – tai kun yrittäjä alkaa pohtia vetäytymistä.

Esimerkiksi sukupolvenvaihdostilanteessa omistajastrategia toimii siltana nykyisen ja tulevan omistajan välillä. Kun omistamisen tarkoitus, arvot ja aikajänne ovat selvillä, on helpompi suunnitella siirtymää ja antaa uudelle sukupolvelle tilaa toimia. Ja suosittelen aina tekemään osakassopimuksen, sillä sen avulla vältetään omistajien välisiä riitoja. Hyvä osakassopimus kestää aikaa eli sitä ei tarvitse muuttaa kuin ani harvoin.

Pienellekin yritykselle hyödyksi

Omistajastrategia ei vaadi paksua kansiota tai konsulttiraporttia. Usein riittää, että yrit täjä kirjoittaa ylös omat ajatuksensa ja keskus telee niistä kumppanei den, perheen tai neu vonantajien kanssa.

Tärkeintä on pysäh tyä säännöllisesti miet timään, onko oma omis tajuus linjassa yrityk sen nykytilanteen ja tu levaisuuden kanssa. Se on pieni investointi, jos ta on iso hyöty.

Juha Aitos Kirjoittaja toimii Aito Säästöpankin Turun konttorin johtajana. p. 050 340 5828

Muista asiakkaita ja henkilökuntaa Candy Townin makeislahjalla!

Joulumuistamisten tilausaika on nyt käsillä!

Älä jätä tärkeimpiä lahjoja viime hetkeen. Ota heti yhteyttä niin taataan asiakkaillenne ja/tai henkiökunnallenne makea hymy huulille.

Tilaukset ja tiedustelut: info@candytown.fi

www.candytown.fi

Salon Yrittäjistä tulee alueen toiseksi suurin paikallisyhdistys

Salon Alueen Yrittäjät ry:n yhdistyminen Salon Yrittäjien kanssa on nyt virallisesti hyväksytty.

1.1.26 alkaen Salossa toimii vain yksi yrittäjäyhdistys, joka on aluksi nimeltään Salon Alueen Yrittäjät ry, mutta nimi tulee vaihtumaan Salon Yrittäjiksi, heti kun tämä nimi on jälleen käytettävissä.

– Olemme saaneet kaikkialta vain hyvää palautetta. Tämähän selkiyttää asioita juuri niiden osalta, joille tätä työtä tehdään, eli salolaisille yrityksille. Salon kaupunki on luonnollisesti myös tyytyväinen, kun on yksi yhteistyötaho samojen asioiden hoidolle, edunvalvonta selkiytyy suuntaan ja toiseen. Se työ mitä kaksi yhdistystä on aiemmin tehnyt, koskee nyt kaikkia. Pystymme toimimaan laajemmin ja yhdistyminen sujuvoittaa prosesseja, sanoo Salon Yrittäjien puheenjohtajana jatkava, CAP Valmennus

KOKONAISVALTAISET

Janne Oranta 040 514 4137 janne.oranta@orantalogistics.fi Kuljetustilaukset, Ajojärjestelyt Varastointipalvelut www.orantalogistics.fi

Kiertokatu 7, 24280 SALO

Puh. 040-5455169, 040-5455302 pamesor@pamesor.fi www.pamesor.fi

Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Jari-Pekka Stenroos

Investoinnit innostavat

– Sanoisin että kaupungilla menee muutenkin hyvin. Uuden budjetin julkistamisen myötä huomataan, että tänne on tulossa investointeja ja vetovoima kasvaa. Huomioitavaa on myös se, että Yrittäjien teettämän barometrin mukaan Salossa tyytyväisyys on noussut prosentuaalisesti eniten.

Myös Yritys Salo tekee töitä uusien yrittäjien hyväksi kaiken aikaa tarjoamalla ilmaista neuvontaa ja apua. Olen itsekin ollut puhumassa tapahtumassa uusille yrittäjille, ja osallistujamäärät ovat olleet todella positiivinen yllätys. Me teemme yhdessä Salosta yrittäjäystävällisimmän paikkakunnan, Stenroos uskoo.

Teksti: Sini Sarlin

0400 821 562

Teidän toiveenne, meidän ammattitaitomme –ikimuistoiset juhlat ja kokoukset alusta loppuun.

Jaana Kakko | p. 040 764 1506 | jaanakaarina.kakko@ebaana.net www. jaananherkkupoyta.fi

Marko Lehtinen Harventajankatu 5, 24130 Salo Puhelin: 044 - 565 7231

S-posti: marko.lehtinen@asbestipurku.fi

Juhla- ja kokoustilat: Muurlan Opisto p.044 758 1500 toimisto@muurlanopisto

• Asbesti- ja haitta-ainekartoitukset

• Asbesti- ja haitta-ainepurkutyöt

• Asbestin jälki-ilmamittaukset

• Asbestisiivoukset ja kattojen pesut

• Lattiajyrsintä ja pölyttömät purkutyöt

• Rakennusten purkutyöt

• Palosaneeraukset

• Vesivahinkosaneeraukset

pintaan kaikki pihan rakenteet

Kaupungilla menee ihan hyvin, sanoo Salon Yrittäjien Stenroos.

Salon kaupunki kutsuu salolaisia yrityksiä mukaan

Salon kaupunki, Salon

Yrittäjät, Salon Alueen

Yrittäjät, Salon Yrittäjänaiset, Salon Kauppakamariosasto, MTK – Salon Seutu, ja Salon Nuorkauppakamari ovat allekirjoittaneet yhteisen elinvoimalupauksen valtuustokaudelle 2025–2029. Elinvoimalupauksella tahot sitoutuvat yhdessä edistämään yrittäjäymmärtäväistä ilmapiiriä, työllisyyttä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta.

Salon elinvoimaa rakentamassa -kampanja toteutetaan ajalla 3.11.2025 – 28.2.2026 osana elinvoimalupausta. – Kampanja on konkreettinen tapa viedä yhteistä lupausta käytäntöön. Kampanjan avulla halutaan nostaa esiin alueen yritysten monipuolisuutta, osaamista ja yhteisöllisyyttä. Samalla tuodaan näkyväksi se, että elinvoimaa rakennetaan yhdessä – yritysten,

kaupungin ja muiden toimijoiden yhteistyöllä, kiteyttää yhteyspäällikkö Saija Karnisto-Toivonen – Toivomme, että alueen yritykset ja muut yhteisöt lähtevät innokkaasti mukaan sitoutumaan yhteiseen elinvoimalupaukseen. Seuraavaksi asiasta keskustellaan marraskuun yritysten illassa, jossa yhdessä yritysten kanssa mietitään konkreettisia keinoja lupauksen toteuttamiseksi, sanoo Karnisto-Toivonen.

ERKKA ORANTA p. 040 842 9699 erkka.oranta@koneoranta.fi Örninkatu 6, Salo WWW.KONEORANTA.FI

tingi turvallisuudesta –valitse alan kokenut ammattilainen!

Helsingintie 38, Salo Avoinna arkisin: 8:00 - 17:00 P. 02 727 3636 www.helahoito.fi

TOIMITILOJEN VUOKRAUSTA

Puhelin 02 731 3017 • GSM 040 584 9646 Fax 02 731 7635 • rakennusliike@t-rauman.fi

LVI-huoltotyöt ja -kunnossapitotyöt Viemäri- ja salaojakuvaukset, avaukset ja huollot Putkirikkojen kaivuupalvelut P. 040 826 9088 | kalle.toivonen@salonlvipalvelut.fi | www.salonlvipalvelut.fi

Sähkösuunnittelu Automaatio Turvajärjestelmät

PERNIÖ

Petri Alm p. 0400 786 380 moto-alm@smail.fi

ja rakennuspeltityöt

UUTISNOSTOT VERKOSTA

www.y-lehti.fi

Suomen joulukaupunki Turku on täynnä joulun tunnelmaa

Turun perinteikästä jouluavauspäivää vietetään lauantaina 29. marraskuuta. Avajaispäivä käynnistää joulukaupunki Turun joulukauden, joka täyttää kaupungin monipuolisilla jouluisilla tapahtumilla. Joulunavauspäivänä Tuomiokirkon kuusen valot sytytetään klo 15.45 alkavassa tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen jälkeen suuri jouluparaati lumikuningattarineen johdattaa kulkueen Yliopistonkadulle, missä sytytetään joulukadun valot. Sieltä paraati jatkaa jouluvalaistulle Kauppatorille, jossa yleisö pääsee tervehtimään lumikuningatarta, joulupukkia ja -muoria, keskustamaskotti Förriä sekä muita mukavia vieraita.

Virittäytymistä joulutunnelmaan

Joululaulut kaikuvat maailman lasten puolesta seurakuntien lukuisissa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa. Jouluisista lauluista pääsee nauttimaan myös Turun filharmonisen orkesterin Kohti joulua Ellan kanssa -konsertissa 4.12., jossa myös yleisö pääsee laulamaan yhdessä kuorojen kanssa. Lumiukko-elokuvakonsertti puolestaan tuo taattua joulumieltä Turun konserttitalolla 9. ja 10.12.

Lue koko juttu verkossa: y-lehti.fi

Tekoälytutkimus: työntekijät edellä, johto perässä

Kolme neljästä suomalaisesta tietotyöläisestä hyödyntää jo tekoälyä työssään, useimmat omatoimisesti ja ilman työnantajan tukea. Työntekijät näkevät tekoälyn parantavan tehokkuutta ja työn laatua, mutta epävarmuus sen luotettavuudesta ja tietoturvasta jarruttaa laajempaa hyödyntämistä. Tulokset käyvät ilmi tuoreesta Tekoäly 2025 -tutkimuksesta.

HP:n tilaama ja tutkimusyhtiö Verianin toteuttama tuore Tekoäly 2025 -tutkimus osoittaa, että tekoäly on noussut suomalaiseen työelämään ruohonjuuritasolta. Yli puolet tietotyöläisistä käyttää tekoälyä viikoittain, mutta vain reilu kolmannes on saanut siihen koulutusta tai ohjeistusta työpaikaltaan. Useimmat ovat opetelleet käyttämään uusia työkaluja itse. Samaan aikaan työntekijät kokevat, että tekoäly säästää aikaa, tehostaa työtä ja parantaa työn laatua. Lähes puolet (49 %) haluaisi hyödyntää sitä nykyistä enemmän, jos saisivat siihen selkeät raamit ja luvan.

Lue koko juttu verkossa: y-lehti.fi

Työmarkkinaennuste: Työllisyys kääntyy kasvuun vuoden 2025 loppuun mennessä

Yhä useampi suomalainen saa nykyisin yhteydenoton headhunterilta, ja muitakin kuin johtajia etsitään suorahaulla. Listedsin ja Duunitorin uusi selvitys kertoo, miten suorahakumarkkina on kehittynyt taloudellisesti vaikeana aikana. Lue asiantuntijan analyysi markkinan tilanteesta ja tulevaisuudesta.

Suorahakualan markkina Suomessa kutistui odotettua enemmän vuonna 2024. Duunitorin ja Listedsin tuoreen suorahakumarkkinakatsauksen mukaan alan kokonaisliikevaihto laski 99 miljoonasta eurosta 81 miljoonaan euroon viime tilikautena, eli noin 18 prosenttia edellisvuodesta.

Lue koko juttu verkossa: y-lehti.fi

Työmarkkinoilla on nähtävissä käänne parempaan vuoden 2025 lopussa. Työllisyyden kasvun ennustetaan kiihtyvän vuonna 2027, jolloin myös työttömyys kääntyy selkeään laskuun.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi uusimman lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteensa 14.11.2025. Ennuste ulottuu vuoden 2027 loppuun asti.

Työllisyyden arvioidaan kääntyvän kasvuun tämän vuoden loppuun mennessä. Ennusteen mukaan 15–64-vuotiaiden työllisyysaste olisi vuonna 2025 keskimäärin 71,4 prosenttia. Työllisyysasteen ennustetaan kasvavan ensi vuonna 71,7 prosenttiin, ja kasvun ennustetaan kiihtyvän 72,3 prosenttiin vuonna 2027.

Lue koko juttu verkossa: y-lehti.fi

Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi 11/2025

Järjestö

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.

Stina Siikonen on 41-vuotias yrittäjä Salosta. Hän toimii tällä hetkellä Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana ja yrittäjänä Koolle Oy, Formare Oy ja Verroa Oy -yrityksissä. Siikosen puheenjohtajuus Salon Alueen Yrittäjissä on päättymässä, kun Salon yrittäjäyhdistykset yhdistyvät. Siikonen toimii Salossa toisen kauden kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna.

Mikko Rantanen on toiminut neljä vuotta Turun Yrittäjien puheenjohtajana. Hänen kautensa ovat niin ikään päättymässä. Rantanen on 34-vuotias sarjayrittäjä

ja mukana lähes kymmenessä yrityksessä – näiden joukossa ovat muun muassa Loisto Kotipalvelu, Bus Design, Kaupallistajat ja Kokit. Rantanen on parhaillaan Suomen Yrittäjien valtuuston jäsen ja toimii lisäksi aktiivisena useissa verkostoissa alueella.

Sekä Siikonen että Rantanen ovat toimineet kuluneen kaksivuotiskauden Varsinais-Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajina.

Vaikuttamista ja veturialoja

Ehdokkaille järjestettiin marraskuussa paneeli, jonka veti Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Malla RannikkoLaine

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen kannattivat keskustelussa sitä, että alueen edunvalvojat laati-

vat yhteisiä tavoitteita seuraaviin eduskuntavaaleihin ja hallitusohjelmaan.

Rantanen nosti erityisiksi teemoiksi esiin hyvinvointialueen toimintaan liittyvät lakiuudistukset sekä matkailun merkityksen, tiestön kunnon ja uudet lentoyhteydet Turusta.

Siikosen mukaan kuluvalla hallituskaudella tehtyjen yrittäjyyttä tukevien lakiuudistusten jatkuvuus on varmistettava ja osinkoverotuksen kiristäminen torpattava. Aluejärjestön on hänen mukaansa seistävä myös Länsiradan takana hankkeen seuraavassa vaiheessa tulevalla vaalikaudella.

Varsinais-Suomessa jo olemassa olevien klustereiden lisäksi Rantanen näkee, että tekoälyyn liittyvät kasvuyritykset voivat kasvaa yhdeksi merkittäväksi yrityskeskittymäksi Varsinais-Suomes-

sa. Stina Siikonen katsoo, että puolustusteollisuudessa, matkailussa ja ruokateollisuudessa on paljon mahdollisuuksia nousta uusiksi veturialoiksi.

Järjestö ja jäsenet

Mikko Rantanen muistutti, että yli puolet Yrittäjien jäsenistä on yksinyrittäjiä. Hänen mukaansa onkin varmistettava, että esimerkiksi jaksamista tukevat tapahtumat ja palvelut ovat kunnossa. – Yksinyrittäjyyden tukeminen on meille järjestönä tärkeää, Rantanen sanoo.

Siikosen mukaan verkostoitumista ja bisnesnäkökulmaa yksinyrittäjille tarvitaan lisää.

– Usein ollaan osa jonkinlaista ekosysteemiä. Vielä enemmän kaivataan yhteistyöryhmiä ja pääsyä alihankintaketjuihin. Että löytää kumppaneita, jot-

ka täydentävät omaa osaamista. Sekä Rantanen että Siikonen haluavat panostaa siihen, että Yrittäjät houkuttelee ja palvelee myös alueen nuoria yrittäjiä.

Katse tulevaan

Varsinais-Suomen Yrittäjät täyttää 50 vuotta vuonna 2028. Millaisena ehdokkaat näkevät 50-vuotiaan aluejärjestön?

– Toiminta on vakiintunutta, jäsenmäärä on edelleen kasvussa ja paikallisyhdistysten aktiivisuus yhä kasvanut. Toivoisin, että meille olisi silloin kehitetty säännöllinen tapa mitata jäsentyytyväisyyttä, Siikonen visioi. – Hankinnoissa alueen yrityksen menestyvät. Omistajanvaihdosten määrä ja yrityskaupat ovat kasvaneet. Jäsenmäärä on kasvanut ja Yrittäjät näkyvät mahdollisimman monessa verkostossa ja esimerkiksi oppilaitoksissa ja kansainvälisille yrityksille, Rantanen sanoo. Varsinais-Suomen Yrittäjät valitsee uuden puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta. Kaksivuotiskauden puheenjohtajana toiminut naantalilainen Toni Forsblom ilmoitti syksyllä, ettei tavoittele jatkokautta. Vuosikokouksessa valitaan myös varapuheenjohtajat ja hallituksen jäseniä. Miten ehdokkaat tukisivat alueen Yrittäjien paikallisyhdistysten toimintaa? Millainen on ehdokkaiden kielitaito? Miten aika riittäisi uuteen tehtävään? Katso paneelin tallenne Varsinais-Suomen Yrittäjien Facebooksivulta!

Teksti: Suvi Uusitalo-Sirén

Kysy meiltä ensin. Soita Yrittäjien neuvontapalveluun!

Yrittäjän arjessa vastaan saattaa tulla yllättäenkin tilanne, jossa tarvitaan konkreettisia neuvoja tai apua

Anna Varsinais-Suomen Yrittäjien neuvontapalvelun asiantuntijoiden auttaa: Kysy meiltä ensin!

Jäsenyrittäjä saa apua soittamalla arkisin klo 9-16 numeroon 02 2757 100 Sinut ohjataan oikealle asiantuntijalle

Lisätiedot

Kaikki Yrittäjien edut: yrittajat.fi/jasenedut

JÄSENYRITTÄJÄ, SINÄ OLET

ETUOIKEUTETTU

HYÖDYNNÄ RAHANARVOISET ALUEELLISET ETUSI

Tietyt K-kauppiaat tarjoavat 5 % alen elintarvikkeista

Lisäksi osassa kaupoista - 10 % käyttötavaroista

Tarkista kotimaisten yritysten maksuhäiriömerkinnät soittamalla V-S Yrittäjien asiakaspalveluun.

Naantalin tai Ruissalon kylpylät: 40 % ale sauna- ja allasosaston käytöstä ja 20 % ale normaalihintaisesta majoituksesta.

Elisa tarjoaa jäsenyrittäjille etuja 5G-liittymistä sekä kuukausittain vaihtuvan laite-edun.

Viking Line tarjoaa alennuksen kokous- ja vapaa-ajan matkoista

Turku Energia tarjoaa jäsenetuhintaisen sähkösopimuksen yrityksen tiloihin, yrittäjän kotiin tai esim. vapaa-ajan asunnolle

”Moni yrittäjä on huomannut, että tekoäly aidosti tehostaa toimintaa”

Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti suomalaisissa pk-yrityksissä. Yrittäjäjärjestö tarjoaa maksutonta koulutusta Elisan kanssa.

Jo lähes kolme viidestä pk-yrityksestä (57 prosenttia) koko maassa hyödyntää tekoälyä: 19 prosenttia säännöllisesti ja 38 prosenttia satunnaisesti. Länsi-Suomen alueella niin ikään 19 prosenttia yrittäjistä käyttää sitä säännöllisesti ja 41 prosenttia satunnaisesti. – Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertai-

lun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. Muutos marraskuussa 2024 tehtyyn edelliseen kyselyyn on merkittävä, sillä silloin vain noin kaksi viidestä koko maassa hyödynsi tekoälyä joko satunnaisesti tai säännöllisesti. Tekoälyä hyödyntävät eniten nuoret vastaajat.

Turku AImaailmankartalla

Turku oli tekoälykeskustelun keskiössä marraskuun puolivälissä, kun AIhuippuosaajat ja tutkijat kokoontuivat Turkuun AI Summit -tapahtumaan. – Tekoäly ei ole vain työkalu, vaan se on tulossa yhteiskunnan ja yritys-

ten toiminnan sydämeksi, pääministeri Petteri Orpo totesi tapahtuma avauspuheenvuorossa 17. marraskuuta.

AI Summitissa avattiin tekoälytutkimukseen keskittyvä Suomen ELLIS-instituutti. Tekoälyä hyödyntävien yritysten ja alan huippututkimuksen keskinäisen ymmärryksen välinen kuilu keskustelutti tapahtumassa.

– Moni yksinyrittäjä ja pk-yrittäjä on Yrittäjägallupin valossa havainnut tekoälyn konkreettiset hyödyt arjessa. Sen käyttö parhaimmillaan aidosti tehostaa toimintaa ja toimii vaikkapa sparraajana yksinyrittäjälle, VarsinaisSuomen Yrittäjien vt. toimitusjohtaja Jutta Wirén sanoo.

Tekoälyn käytön yleistymistä on vauhdittanut

paitsi sen parempi saatavuus ja helppokäyttöisyys myös työkalujen parantunut suomen kielen osaaminen.

Missä tekoälyä hyödynnetään?

Varsinkin asiantuntijapalveluissa tekoäly on Yrittäjägallupin valossa jo vakiintunut työväline. Käyttöä aiotaan myös lisätä: lähes puolet pk-yrityksistä suunnittelee tekoälyn käytön kasvattamista seuraavan vuoden aikana, mikä on selvä nousu viime vuoden 36 prosentista. Tekoälyä käytetään eniten käännöksiin, ideointiin, viestintään, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa on kasvanut erityisen voimakkaasti. Moni kokee teko -

älyn hyödyllisenä erityisesti omien ajatusten jalostamiseen. Suosituimmat työkalut ovat ChatGPT ja Microsoft Copilot. Tärkeimmät hyödyt liittyvät toiminnan tehostamiseen ja yrittäjän ajan vapauttamiseen. Lisäksi tekoälyä käytetään asiakaspalvelun kehittämiseen, resurssien säästämiseen, asiakasymmärryksen parantamiseen ja tuotekehityksen tukemiseen.

Yrittäjät & Tekoäly -ohjelmasta apua

Tekoälyn käytön suurin este on yrittäjien mielestä oman osaamisen puute. Koulutusta kaivataan edelleen eniten oman työn tehostamiseen ja markkinointiin.

Yrittäjät & Tekoäly -oppimiskokonaisuuteen on

tämän vuoden aikana jo osallistunut useita tuhansia yrittäjiä. Koulutuskokonaisuutta jatketaan ensi vuonna. Vuoden 2026 oppimissisältöjä julkaistaan myöhemmin.

Yrittäjien ja Elisan oppimiskokonaisuuteen ja sen materiaaleihin voi tutustua osoitteessa yrittajat.fi/tekoaly Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien ja Elisan toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1175 pk-yrityksen edustajaa 1.–8.10.2025. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Teksti: Yrittäjien toimitus

Kärsämäentie

Joulukuun synttärisankarit

110 v

70 v

NAANTALI

ja yhteistyökumppanit.

Akselintie 14, TURKU • Arkisin 8.00-17.00 • p. 02 277 8940 valinta-akku@valinta-akku. • www.valinta-akku.

40 vuotta luotettavaa vesirakentamista Turun saaristoon ja Varsinais-Suomeen!

Lämmin kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit. www.marjunen.fi

Esko Lindholm Oy PERTTELI

60 v

Autoverkstad A&A Hellberg Ab Oy PARAINEN

50 v

Valinta-Akku Oy

TURKU

20 v

Mikko Kurikka Oy TURKU

Rakennustyö Kai Mäntylä Oy SALO

Tekstiili Komppania Oy TAALINTEHDAS

Anufix SAUVO

Mauri Haapasalo Tmi LOKALAHTI

Sutela Consulting Oy TURKU

Sirkussirkus TURKU

TraduTec Oy

Maxipinnoite Oy

TM Working Oy KUUSISTO

Tilitoimisto Peltokangas KAARINA

10 v

Erikoishammasteknikko Pertti Salonen SALO

At Sauce Oy PIISPANRISTI

40 v

Rakennusliike Vienonen Ky (heinäkuu) LOIMAA

NAANTALI

20 vuotta!

Lämmin kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Avoinna arkisin klo 8.00–16.00

PM-Trading Oy

Turun Pläkkipelti Oy TURKU

Marjunen & K:nit Ay TAIVASSALO

Eläinmaa Zoolandia Oy LIETO AS

30 v

SN-Kiinnike Oy

TURKU

Kaivinkoneurakointi Topi Siikjärvi SOMERO

TURKU

TTK Oy Turun Työkone

Lintex Oy SALO

Maalaisleipomo Arja Naumanen Tmi RUSKO

A-Cool Oy RAISIO

Mainostoimisto Kuke Oy SALO

Katajan Taksipalvelu Oy Vehmaa VEHMAA

Turun Pihamulta Oy NAANTALI

Hellä Murina Tmi TAIVASSALO

Mansikkamaa Innovations Oy KUUSISTO

KS Raksapalvelut Oy SALO

Siivouspalvelu Karlssonit Ay TURKU

Almara Oy TURKU

Andrew Mathe Consultancy TURKU

Ilmatalo Oy KAARINA

Juhlan lumoa TURKU

Kuljetus RM Heino RAISIO

RaksaDani Tmi KISKO

Kaarinan Autohuolto Oy LIETO

Rekku Relax KAARINA

www.textilkompani.

Suuri kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille.

Jo 60 vuotta autokorjaamopalveluja!

Sivutuuli 21, Parainen • 02 458 3540 www.autohellberg.

Vertie Ky

25 vuotta lähiverkkopalveluiden asiantuntijana ja valtuutettuna teleurakoitsijana. Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit.

p. 041 544 7201 • www.vertie.fi • Turku

25 v

Jukor Oy

KUMILA

Ankelo Ky UUSIKAUPUNKI

Asianajotoimisto Heikki Virri Oy TURKU

Vertie Ky TURKU

Tilimeklarit Oy MASKU

Investop Oy TURKU

Motor-In Oy TURKU

Sievers Hanna Tmi TURKU

Ilmanvaihdon erikoisliike 10 vuotta!

Lämmin kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit

TILITOIMISTO PELTOKANGASOY

Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille 20 yhteisestä vuodesta –ilman teitä matkamme ei olisi ollut mahdollinen. Jatketaan yhdessä kohti uusia onnistumisia ja seuraavia vuosikymmeniä!

Konemestarinkatu 5, Kaarina • p. 02 480 81686 myynti@ilmatalo.fi • www.ilmatalo.fi ma-to 8.30–16.30 • pe 8.00–16.00 tilipeltokangas.fi

Lämmin kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille 30 vuodesta. Työt jatkuvat tutulla vahvalla otteella.

Kaivinkoneurakointi

AURINGONSUOJAUSTA, KAIHTIMET JA MARKIISIT

Ruutu Kaihdin Oy

Kuormakatu 15, 20380 Turku | 010 2920050 | ruutu@ruutukaihdin.fi | www.ruutukaihdin.fi | AUTOKATSASTUS

Salon Yksityinen Katsastus Oy

Helsingintie 68, 24100 Salo | 040 630 8000 | www.salonkatsastus.fi | Loimikatsastus Oy

Turuntie 26 B, 32200 LOIMAA | 0401408000 | info@loimikatsastus.fi | www.loimikatsastus.fi | AUTOVUOKRAAMO

Autovuokraamo St1 Stålarminkatu

Stålarminkatu 32, 20810 TURKU | (02) 2359300 | info@st1turku.fi | www.st1turku.fi | DIGIAPU

AKR Data Oy

Turuntie 10, 32200 Loimaa | 024 148 400 | myynti@akrdata.fi | www.akrdata.fi |

DIGITOINTI

Digipalvelu Aura Oy

Satakunnantie 17, 20300 Turku | 045 654 4441 | info@digiaura.fi | www.digiaura.fi | HALLITUKSEN JÄSENET | BOARD MEMBERS

Harri Knaapi | Executive Headhunter, InHunt Group Oy

Pitkämäenkatu 11 A, 20250 Turku | 045 869 8228 | harri.knaapi@inhunt.fi | www.harriknaapi.fi | HAUTAKIVIÄ

Turun Hautakivipalvelu Ky

Hautakivenkatu 5 (Uudenmaantie78), 20720 Turku | Puh. (02) 2360329 | posti@turunhautakivipalvelu.fi | www.turunhautakivipalvelu.fi |

HAUTAUSPALVELUJA

Hautauspalvelu VEHANEN, OMA Vehanen Oy Käsityöläiskatu 4a, 20100 Turku | 02 2780 760 | hautaustoimisto@vehanen.fi | www.vehanen.fi | Hautauspalvelu VEHANEN, OMA Vehanen Oy Henrikinkatu 2, 21100 Naantali | 02 435 3126 | hautaustoimisto@vehanen.fi | www.vehanen.fi | HENKILÖSTÖN SUORAHAKU

Harri Knaapi | Executive Headhunter, InHunt Group Oy

Pitkämäenkatu 11 A, 20250 Turku | 045 869 8228 | harri.knaapi@inhunt.fi | www.harriknaapi.fi | HENKILÖSTÖPALVELUT

WE Rekry Oy

Eerikinkatu 6b, 20100 TURKU | 02 880 1200 | myynti@werekry.fi | www.werekry.fi | HENKILÖSTÖVUOKRAUS

Aputeam Oy

Eerikinkatu 2 B 16 , 20100 Turku | 010 8383520 | taina.sirkia@aputeam.fi | www.aputeam.fi | HITSAUSKONEET, -KAASUT, -TARVIKKEET JA -HUOLTO

Haka-Kone Oy

Kärsämäentie 6b, 20300 Turku | (02) 2543430 | haka-kone@haka-kone.fi | www.haka-kone.fi | IKKUNAKALVOITUKSET

Kalvotalo Oy

Tuotekatu 3 B 31, 21200 Raisio | 041 313 2871 | info@kalvotalo.com | www.kalvotalo.com | ILMASTOINTI- JA JÄÄHDYTYSRATKAISUT

AC & Heating System Oy

Polttolaitoksenkatu 1, 20380 TURKU | 040 684 0445 | henri.virtanen@ach-system.fi | www.ach-system.fi |

IT-RATKAISUT

Digipalvelu Aura Oy

Satakunnantie 17, 20300 Turku | 045 654 4441 | info@digiaura.fi | www.digiaura.fi |

JOHDON SUORAHAKU | EXECUTIVE SEARCH

Harri Knaapi | Executive Headhunter, InHunt Group Oy

Pitkämäenkatu 11 A, 20250 Turku | 045 869 8228 | harri.knaapi@inhunt.fi | www.harriknaapi.fi | JULKISIVUPESUT

Länsi-Suomen Pesu- ja imutyö Oy

Vanha maantie 20, 21210 Raisio | 24h puhdistus | Turku 044 700 2970 | Rauma 044 700 2971 | myynti@pesujaimu.com | www.pesujaimu.com | JÄRJESTYKSEN VALVONTA

Panda Turva Oy

20100 TURKU | 040 681 4705 | panda@pandaturva.fi | www.pandaturva.fi |

JÄTEHUOLTOA

Jätehuolto M. Helistölä Oy

Verstastie 4, 23800 Laitila | 010 320 3660 | jatehuolto@helistola.fi | www.helistola.fi | Remeo Oy

Kärsämäentie 49, 20360 Turku | 010 5400 | asiakaspalvelu@remeo.fi | www.remeo.fi | KIINTEISTÖNHOITOTARVIKKEET

Malkit Turku

Satakunnantie 105, 20320 Turku | 0400 478 398 | stefan.holmberg@malkit.fi | www.malkit.fi | KUIVAIMUTYÖT

Länsi-Suomen Pesu- ja Imutyö Oy

Vanha maantie 20, 21210 Raisio | 24h puhdistus | Turku 044 700 2970 | Rauma 044 700 2971 | myynti@pesujaimu.com | www.pesujaimu.com |

KUNNIAMERKIT

Suomen Kunniamerkkipalvelu

Pirkko Mäki-Rekola

Uimalantie 7, 21800 Pöytyä | 0400 476 871 | pmrekola@gmail.com | Kunniamerkkien ompelu, ribbonit, korjaukset, huollot | KUORMALAVAT

Lavapörssi Oy

Pinokedontie 10, 25190 Pertteli | 0290909900 | petteri.lindholm@lavaporssi.fi | www.lavaporssi.fi | KÄÄNNÖSPALVELUT

Turun Täyskäännös Oy

Yliopistonkatu 36 a A 3, 20100 Turku | 02 2511915 | info@turuntayskaannos.fi | www.turuntayskaannos.fi |

LAKIPALVELUT

Serenum Oy

Läntinen Rantakatu 53, 20100 Turku | 0400962849/Sarianne Mäkelä | info@serenum.fi | www.serenum.fi |

LIIKENTEENOHJAUS

Panda Turva Oy

20100 TURKU | 040 681 4705 | panda@pandaturva.fi | www.pandaturva.fi | MAINOSTEIPPAUKSET

Mainosnerg Oy

Hiidenkatu 9, 20360 Turku | (02) 253 9955 | tuotanto@mainosnerg.fi | www.mainosnerg.fi | Raision Mainosteippaus

Vierulantie 77, 21210 Raisio | 0400 531 318 | info@raisionmainosteippaus.fi | www.raisionmainosteippaus.fi |

MUSIIKKIESITYKSET

Marianne Maans Tmi

Meritalontie 1, 20900 Turku | 040 525 8819 | marianne.maans@gmail.com | www.mariannemaans.com | PAINOTALOT Printworks

Rautakatu 6, 20520 TURKU | 0103202110 | myynti@printworks.fi | www.printworks.fi | Seriman Oy

Rakentajantie 3, 20780 Kaarina | 0503562640 | seriman@seriman.fi | www.seriman.fi |

Varsinais-Suomi 11/2025

PUHELIN- JA TIETOKONEHUOLTO

Digipalvelu Aura Oy

Satakunnantie 17, 20300 Turku | 045 654 4441 | info@digiaura.fi | www.digiaura.fi |

REKRYTOINTI | RECRUITMENT

Harri Knaapi | Executive Headhunter, InHunt Group Oy

Pitkämäenkatu 11 A, 20250 Turku | 045 869 8228 | harri.knaapi@inhunt.fi | www.harriknaapi.fi |

SUORAHAKU

Harri Knaapi | Executive Headhunter, InHunt Group Oy

Pitkämäenkatu 11 A, 20250 Turku | 045 869 8228 | harri.knaapi@inhunt.fi | www.harriknaapi.fi |

TAKSIT

Maavirta Oy

SOMERO | 0400 535 272 | info@maavirta.fi | www.maavirta.fi |

TILITOIMISTOT

Tilitoimisto Peltokangas Oy

Pyhän Katariinan tie 11 , 20780 Kaarina | 040 749 2596 | susanna.peltokangas@tilipeltokangas.fi | www.tilipeltokangas.fi |

TOIMITILAVÄLITYS

X-Index Oy

Turku | (02) 4870487, 0400 861 282 | jari.akkola@x-index.fi | www.x-index.fi |

TURVAJÄRJESTELMÄT

Turun Valvontakamera

Niitunniskantie 11, 20320 Turku | 040 846 6430 | iiro@turunvalvontakamera.com | www.turunvalvontakamera.com |

TYÖTERVEYSHUOLTO

Turun Perhelääkärit Oy

Sibeliuksenkatu 3, 20100 TURKU | (02) 2504433 | tiedustelu@perhelaakarit.fi | www.perhelaakarit.fi | Laitilan Työterveys

Keskuskatu 9, 23800 Laitila | (02) 85995226 | info@laitilantyoterveys.fi | www.laitilantyoterveys.fi |

TÄRINÄ- JA MELUMITTAUKSIA | KIINTEISTÖKATSELMUKSIA

Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy

Pitkämäenkatu 4 B, 20250 TURKU | 020 743 7421 | turku@kalliotekniikka.fi | www.kalliotekniikka.fi |

UUDELLEEN SIJOITUS | OUTPLACEMENT

Harri Knaapi | Executive Headhunter, InHunt Group Oy

Pitkämäenkatu 11 A, 20250 Turku | 045 869 8228 | harri.knaapi@inhunt.fi | www.harriknaapi.fi | VARTIOINTI

Panda Turva Oy

20100 TURKU | 040 681 4705 | panda@pandaturva.fi | www.pandaturva.fi |

VIEMÄREIDEN AVAUKSET

Länsi-Suomen Pesu- ja Imutyö Oy

Vanha maantie 20, 21210 Raisio | 24h puhdistus | Turku 044 700 2970 | Rauma 044 700 2971 | myynti@pesujaimu.com | www.pesujaimu.com | YRITYSVÄLITYS

Suomen Yrityskaupat Oy

Kauppiaskatu 9b A, 20100 Turku | 0504611360 | jp.asuinmaa@yrityskaupat.net | ÄÄNENTOISTO- JA VALAISTUSPALVELUT

Ääni ja Media Oy

Torpankatu 10, 24100 Salo | 0400530433 | teppo@aanijamedia.com | www.aanijamedia.com | ÖLJYSÄILIÖIDEN TARKASTUSTA JA PUHDISTUSTA

Länsi-Suomen Pesu- ja imutyö Oy

Vanha maantie 20, 21210 Raisio | 24h puhdistus | Turku 044 700 2970 | Rauma 044 700 2971 | myynti@pesujaimu.com | www.pesujaimu.com |

LÄHDE BUSSIMATKALLE!

KERRO MEILLE MATKATOIVEESI JA ME TOTEUTAMME!

SU 15. - LA 21.2. RENTOUTUSLOMA KUBIJAN KYLPYLÄÄN 7 pv 695 €/hlö/2hh

SU 15. - LA 21.2. PÄRNUN KYLPYLÄMATKA 7pv alk. 493 €/hlö/2hh (Estonia Medical Spa)

MA 2. - PE 6.3. RAKVEREN HEMMOTTELULOMA 5pv

Aqva Spa 649 €/hlö/2hh

SU 15. - LA 21.3. HIIHTOMATKA VUOKATTIIN 7pv 715 €/hlö/2hh

SU 5. - LA 11.4. HIIHTOMATKA SAARISELÄLLE 7 pv 775 €/hlö/2hh

TO 16. - PE 24.4. TULPPAANIMATKA HOLLANTIIN 9 pv matkanjohtaja mukana alk. 1940 €/hlö/2hh

SU 14. - TI 16.6. VIRON KARTANOIDEN HELMIÄ 3 pv paikallinen opas mukana Virossa 655 €/hlö/2hh

Lisätietoja matkoista nettisivuiltamme.

Asemakatu 8, SALO • p. 02 7316 316 Toimistomme on avoinna ark. 9–16.00 www.salonmatkatoimisto.

Mukavasti tilausbussilla Suomessa ja maailmalla

16, 19, 22, 28, 51, 59, 63 ja 79-paikkaiset bussit

Osa busseista on myös esteettömiä.

KYSY TARJOUS!

Toimisto 040 5008 058

Tomi Laine 040 5433 413

Kimi Laine 0400 333 007

www.salontilausmatkat.

Kun

Tutustu yrityksen kattavaan

LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.

Liity osaksi nopeasti kasvavaa teollisuuden keskittymää ja hyödynnä synergiaetua. Ota yhteyttä ja varmista paikkasi tulevaisuuden kasvukeskuksessa Turun telakan tuntumassa!

www.blueindustrypark.com

Tutustu tiloihin ja tontteihin osoitteessa: www.blueindustrypark.com/tilat-ja-tontit/

• Sammutintarkastukset, sammuttimet ja sammutuspeitteet

• Pikapalopostitarkastukset ja kotimaiset pikapalopostit

• Palovaroittimet ja palovaroitinasennukset

• Pelastussuunnitelmat

• Poistumisreittitaulut ja opasteet

• Väestönsuojien huollot, paineistukset ja tarvikepaketit

Tilaa meidät kartoituskäynnille Ville Virtanen, 0401644190

• Raitalankatu 7, 24260 Salo www.sammutinkauppa.com

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi, 11/2025 by y-lehti - Issuu