Page 26

Pieksäjäiset kisataan syksyllä kaksipäiväisinä Veturitorilla

Pieksäjäiset on uudenlainen urheilutapahtuma, jossa nelihenkiset sekajoukkueet ottavat mittaa toisistaan CrossFitistä tutuissa toiminnallisen harjoittelun tehtävissä. Kilpailun areenana toimii Pieksämäen Veturitori. Kilpailua tehostetaan myös show-elementeillä, valoilla ja äänentoistolla. Ensimmäiset Pieksäjäiset Veturitorilla järjestettiin marraskuussa 2019. Korona siirsi kilpailuja niin, että seuraavat kisataan tämän vuoden marraskuussa. Kilpailu kasvaa samalla kaksipäiväiseksi. ”Meillä oli jo ennen ensimmäisiä Pieksäjäisiä tavoitteena tehdä tästä kaksipäiväinen kilpailu. Kun joukkueilta tuli palautetta hyvin toimivista järjestelyistä, oli kaksipäiväisyys lopulta helppo ratkaisu”, kertoo Seppo Kak26

Show-elementit, valot ja äänentoisto tekevät Pieksäjäisistä erilaisen sekä visuaalisesti upean tapahtuman

konen kilpailun järjestävästä Kunnon Kaverit ry:stä. Pieksäjäisiin ilmoittautui viime vuoden puolella 32 joukkuetta. Paikat täyttyivät ilmoittautumisen avauduttua muutamassa minuutissa. Itse kilpailu käydään yhdessä ja samassa sarjassa. Joukkueissa tulee olla kaksi nais- ja kaksi miesurheilijaa. Lisäksi joukkueen yhteenlaskettu ikä tulee olla vähintään 120 vuotta. ”Mitään karsintaa meillä ei PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2020

Toisissa lajeissa tarvitaan enemmän ketteryyttä

Yleisö pääsee seuraamaan kilpailijoiden suorituksia todella lähietäisyydeltä

Profile for Whitewall Oy

Pieksämäen Parhaita 2021  

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded