
5 minute read
Armi Hohko: Pikkupirtin Eeva
Pikkupirtin Eeva

Advertisement

ARMI HOHKO PIKKUPIRTIN EEVA JA MUITA STORMIN SEUDUN IHMISIÄ, TARINOITA JA TAPOJA
92.8 ISBN 978-952-387-012-3 Kirjakauppoihin helmikuussa

Nykyhetken kokeminen rikastuu siitä, kun tietää ketkä kaikki näitä kyläteitä ovat tallanneet.
Armi Hohko kirjoittaa paikallishistoriaa tarinallisesti ja ihmisläheisesti, ruohonjuuritasolla. Yhdessä kertomukset muodostavat vaikuttavan kokonaiskuvan nykyiseen Sastamalan kaupunkiin kuuluvan Stormin seudun vanhasta elämänmenosta.
Kotiseutuliiton Lassi Saressalo arvosteli Hohkon Jaatsin valtiattaren ja totesi: ”Hohkon henkilöesseet ovat nasevia ja tiiviitä. Mutta eivät kuitenkaan biografi sen tylsiä vaan kertomuksia ihmisistä, joista kannattaa kertomus laatia.”

Näpin Esan armi hohko elinpäivät täyttyivät 6.3.1894. Tarina kertoo, että Tyrvään seurakunta oli niihin aikoihin hankkinut ruumisvaunut. Toivottiin, että Esa voitaisiin saattaa niillä hautuumaalle, mutta seurakunnan taholta asiaa vastustettiin kovasti. Antti Ville Impola, vaikutusvaltainen isäntä, vetosi kirkonmiehiin sanoen: – Eikös ne sitä varten hankittu? Ja eikös niitä ny sitten saa, kum minä paam miähen ja hevoset? Lopulta lupa heltisi ja niillä vaunuilla Esa saatettiin viimeiselle matkalleen. Näpin Esasta on kerrottu monia tosia ja tarinoita. Hän oli syntynyt 11.4.1818 Vinkkilän kylään Näpin talossa ja saanut kasteessa nimen Esaias, joka puhekielessä luontui Esaksi. Vanhemmat olivat Johan ja Valborg. Näpin lapsista Aabraham oli syntynyt 1809, jolloin Suomen sota päättyi, seuraavina syntyivät Kaisa, Esaias ja kuopus Carolina. Esa lähti kotoaan 17-vuotiaana rengiksi ensin Yli-Svännille, oli vähän aikaa Kiikan taloissa, kunnes pääsi Tyrvään pappilan rengiksi 1843. Tyrvään kirkkoherrana vaikutti silloin Herman Hellén, jumaluusopin tohtori, joka oli tullut virkaansa Keuruulta 1836. Ruustinna oli Margareta Sophia, omaa sukua Saklinius. Helléneillä oli kolme poikaa, jotka olivat jo lähteneet opin tielle ja virkoihinsa. Näpin Esa kunnostautui hyvin pappilan rengin virassa, saavutti oikein luottorengin aseman. Hän huolehti aina moitteettomasti hevoset ja tallin sekä järjesti sopivat ajokalut kulloisellekin kelille. Esa kuskasi Helléniä kirkkoon, pitkille saarna- ja kinkerimatkoille ja seuraamaan rakenteilla olevan uuden kirkon edistymistä. Kerran Esa vei pappilan herrasväkeä Vännille, nimismies Gallénin baaleihin, joissa oli kirjaston hyväksi järjestetty teatteriesitys ja kvartettilaulua. Kuskit vartosivat renkipirtissä. Illan mittaan sielläkin tiedettiin, että Wareliuksen odotettua näytelmää Vekkulit ja Kekkulit ei esitetty, vaan joku ruottinkielinen. Eräänä talvena, kun Esa oli käynyt Tampereen torilla myymässä pappilan väsynyt mies torkahti vällyjen alle. Lopulta vauhti tui ja huomasi, että pääsipäs hyvä huru hukkaan. saatiin tappiot takaisin. Mitä renki silloin tienasi? olleen 10 ruplaa, 1 tynnyri 20 kappaa rukiita, 2 maataloustuotteita, päivä hupeni varsin myöhäiseksi. Paluumatkalla ajeltiin hiljaista körökyytiä ja pian hiipui ja rauhallinen hevonen nolkotteli kävelyä Mouhijärven Salmin isoa ahdetta alas. Silloin Esa havahSiitä paikasta hän käänsi hevosen ympäri ja takaisin ahteen päälle ja sitten sellainen vauhti alle, että Antero Warelius on maininnut Kertomuksessaan Tyrvään pitäjästä 1853 kelpo rengin vuosipalkan Pläsin tai 3 paria saappaita taikka nilkkakenkiä, 1 pari rohtimisia housuja, 2 rohtimista ja 1 liinainen paita, lusvuotensa päätettyään renki saattoi saada vielä hyvän miehen lisänä ”pääsinkakkoja”, ohrakakkoa hän vuonna 1844 vuoden lopussa avioitui Henrika Serafina Ilomäen kanssa. Pariskunta otti sukuIlomäen torppaan, vaimon vanhempien Aprahamin ja Ulrikan luokse. Parin vuoden kuluttua syntyi Silloin avioerot olivat harvinaisia, mutta niin vain kävi, että Esa ja Henrika muuttivat eri leipiin. muutti vapun aattona 1852 Ulvilan pappilaan rengiksi. Miksi Ulvilaan? Hellén oli juuri valittu sotareissu 1 mekko ja 2 naulaa sukkavilloja. Palveja muuta syötävää. Esa oli 26-vuotias, kun nimekseen Glad. He asettuivat Kallialan tyttö, joka kastettiin Matilda Serafinaksi. Esa otti 6-vuotiaan Matildan mukaansa ja Ulvilan seurakuntaan kirkkoherraksi. Hän halusi muuttaa Tyrväältä pois, koska tunsi kokeneensa henkilökohtaista harmia uuden kirkon rakennusvaiheen aikoina. Esa taas sai luottorenkinä tehtäväkseen muuttaa pappilan herrasväet uuteen seurakuntaan. Esan Ulvilan ajoilta on kerrottu seuraavanlainen tarina:
Esa oli pappilassa rovastin kuskina. Väliaikoina hän hoiteli monenmoista muuta palvelusta seen viedä piimää myytäväksi Porin torille. Oli kesäpäivä ja tavattoman kuuma. Piimä oli ja passinkia. Erään kerran hän sai tehtäväkjo menettänyt normaalikuntonsa eikä niin
ollen tehnyt kauppaansa. Pattitilanne ihmetytti: 300 litran tynnyri rattailla, eikä kenellekään Esa keksi keinon, raotti vähäsen tynnyrin kraanaa ja ajeli torin poikki hiljakseen. Joku kortteleittain ja toopeittain, mutta nyt saatte tuuma- ja kyynärämitalla. Pian kuului huuei hyvä tavara kannat haaskat! Ostajia ilmestyi pian joka taholta, piimä tuli myydyksi nyt napauttaa ei Tyrvään
Vinkkilän
Riutan lapsu sitten
Matilda
Mai vähään puut minen mis hevosta lautasille ja ajella pappilan tallin eteen. Se ei ollut lainmies kuitenkaan kauan viihtynyt, vaan kotikulmat kangastelivat Kokille rengiksi. Esa oli vielä parhaassa miehuusiässä, kun hän kanssa. Maija oli silloin Ruotsilan kartanossa pal- kaista, ensin Carl Mauriz, sitten Paul uusi Paul Ville sekä tytär Amanlähti isän avioitumisen jälkeen - ja elivät aikansa tavoin tyytyväi- siä, ja onneakin - tuivat kaikki ne muka vaatii. Oli kohtuul- lista, - vaunuilla viimei- selle ollut itse monta kertaa mö - kissä asut- tiin 1976. Vii - meinen jäl- keensä asu- mus jäi oli tapa - n a turista Kal - l e Aalto, Huugo Asp ja ti - sia tari- nankerPet- rellis- tä. En j a muu- rari Tuomas oli synty- nyt Tyr -
nuo - rempi oli ko- toi per - heesMatil- da, Oskar Liisan myövaimo sin Ilomäsä syntyi Jo - hannes, j a Alina rak- kaus tä- ja sanoti vas taan kelvannut. Milläs tästä nyt oikein selviäisi? oli kuullut hänen sanoneen: – Saitte ennen to: – Älä hyvä poika siltavall, kyl osteta, ja tynnyri hetkessä tyhjäksi. Kelpasi Esan kaan huono reissu. Tasaisessa Ulvilassa mielessä ja jo vuoden kuluttua hän palasi solmi uuden avioliiton Maria (Maija) veluksessa. Perheeseen siunaantui neljä Vilhelm, jonka tuoni korjasi pienenä, da Maria. Esan ensimmäinen lapsi 15-vuotiaana Turkuun. Näpin Esa ja varsin vaatimatonta elämää, olivat riitti, jos sairaus ei koetellut. Heiltä vuudet ja vempaimet, joita nykyihettä Esa saatettiin seurakunnan ruumatkalleen, olihan hän aikanaan pappia kyydissä. Näpin vanhassa vielä vakituisesti ainakin vuonna asukas oli Toivo Suppula, hänen kylmilleen. Kaukolan ikämiehillä aikansa kuluksi vanhoja asioita.
Väinö Reku, Kasper Saukko,
Vilho Hohko olivat hyvämuistojia. Monet tarinat kertoivat tinen sotilas, itsellinen
Tuomaanpoika Petrell väällä Paistin torpassa 8.12.1833. Vuotta
Anna Lisa Antintytär en torpasta. Lapsia seitsemän. Edla,
Hilma, kaksoset Karl sekä Edvin. Annaoli usein lujilla tamäissä. Petrellillä olleen konskas luonteenlaatu, jota vai-
ja muita tyrvääläisiä elämäntarinoita, tapahtumia ja yhteisiä ponnistuksia