Ilona Tomi: Voimanlähteillä

Voimanlähteillä

Voisinko löytää villejä, viisaita naisia, suorasukaisen objektiivisia ja rohkeita, jotka olisivat valmiita puhumaan elämästään ilman suojavarustuksia ja totuttuja tulkintoja?

Neljätoista naista kertoo Ilona Tomin toimittamassa kirjassa omasta elämänkaarestaan, omista roolimalleistaan, toteutuneista ja toteutumattomista toiveistaan.

Kipukohdat ja suuret ilot, parisuhteet, lapset, erityisherkkyys, kiitollisuus ja anteeksi antaminen. Suuret teemat käsitellään henkilökohtaisten kokemusten kautta. Teksteissä pohditaan myös suhdetta omaan kehoon ja kehosuhteen muuttumista elämän varrella. Jokainen nainen on tuonut mukaan teksteihin oman elämänkokemuksensa, ammatillisen osaamisensa ja lukeneisuutensa.

Naiset ovat selviytyneet elämänsä vaikeuksista: he ovat hengissä. Se, mitä selviytyminen on tarkoittanut, on jokaisen naisen kohdalla oma tarinansa. Kohtalon iskut ovat haavoja, joita kannamme mukanamme. Ne voivat muuntua voimanlähteiksi ajan myötä.

ILONA TOMI (toim.) VOIMANLÄHTEILLÄ

17.3 ISBN 978-952-387-021-5 Kirjakauppoihin toukokuussa

HELI-MAIJA HEIKKINEN ASEMA

84.2 ISBN 978-952-387-022-2 Kirjakauppoihin toukokuussa

Asema

Asema. Se on yhden unelma ja toisen painajainen. Perhe muuttaa asumaan vanhaan asemarakennukseen. Mies lupaa istuttaa pihaan koivikon ja laittaa talon kuntoon, mutta kuka jaksaa odottaa loputtomiin? Romanttinen käsitys maalaiselämästä haalistuu samaa tahtia kuihtuvien puuntaimien kanssa.

Asema on kertomus toisiinsa törmäilevistä ihmisistä etelähämäläisellä pikkupaikkakunnalla kolmella eri aikakaudella. Sota-aika, kekkoslainen 1970-luku rakennemuutoksineen ja 2000-luvun alku muovaavat ihmisten ja perheiden elämien suuntia kaikki tavallaan. Asemalla asuvat ihmiset näkevät vuorollaan unelmiensa kasvun ja kariutumisen. Rakastaminen on vaikeaa, lähelle pääsy miltei mahdotonta. Pikaista lämpöä on tarjolla naapureiden sylissä.

Vieras katseli aikansa ikkunasta pihalle. – Se on kovasti tussun perään, ettäs tiiät, hän viimein sanoi ja seurasi syrjäsilmällä, miten tieto vaikutti Veeraan.

Tämä kohotti kulmiaan, nielaisi rauhassa suunsa tyhjäksi ja kertoi, etteivät he kyllä semmoisesta olleet puhuneet. – Ei viel, mut on se siunki hyvä tietää, mitä on tulos, Anna toisti. – Ei kai nyt sentään, Veera epäili, mutta Anna ei luovuttanut.

Kyllä Veeran kannatti pitää varansa, muuten huomaisi makaavansa jalat levällään ihan vahingossa. Niin oli käynyt ainakin puolelle kylän naisista, ihan tavallisille ja kunnollisille ihmisille. Hän ottaa hetkeksi lapsen syliinsä ja pitelee sitä kuten miehet pitelevät, kaikki lihakset jännittyneinä, kasvoillaan pelokas ilme. Minä korjaan asentoani ja teen tilaa ja hän ojentaa lapsen takaisin, riisuu takkinsa ja asettuu viereeni.

Minä katselen häntä ja vauvaa ja hän katselee minua ja vauvaa, emmekä me puhu, vaan täytymme hetken pyhyydestä. Kaikesta, mitä siihen kuuluu. Olkavartemme lepäävät toisiaan vasten, olemme yhdessä yksi, irrallinen osa muusta maailmasta ja maailmankaikkeudesta. Yksi, eikä siihen voi muita eikä muuta mahtua. Ei mennyttä, eikä tulevaa.

– Perkele, hän kirosi ja meni lehmän luo.

Hirren pää oli pudonnut sen kyljelle ja puhkaissut siihen ammottavan haavan. Lehmän suu avautui, ja sen hengitys korisi. – Keuhko puhkes, Olavi harmitteli ja haki kiväärin.

Talon ovi avautui, ja Tyyne ilmaantui oviaukkoon. Hän piti kaksin käsin ovenkahvasta kiinni ja voivotteli. Olavi ei ollut huomaavinaan. Hän latasi kiväärin ja käveli navetalle. – Ammu ottaan, Heikki sanoi. – Kumpaa, Olavi kysyi ja kääntyi kohti Tyyneä, joka ulisi porrastasanteella.

Heikki kohautti harteitaan: – Lehmän taposta ei joudu linnaan. Heli-Maija Heikkinen kertoi esikoisromaanistaan Viestikyyhkyupseerista (Minerva 2014) YLE TV Ykkösellä Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen haastattelussa. Kirja kertoo Suomen puolustusvoimien kyyhkysten kasvattajasta, hoitajasta ja kouluttajasta Frans Jokimiehestä. Hän saa syyskuussa 1944 käskyn, jota ei voi noudattaa ja joka ajaa hänet ja hänen vaimonsa, Anjan, riskialttiille pakomatkalle Tanskaan. Viestikyyhkyupseeri on romaani sodasta, uhrautumisesta ja anteeksiannosta sekä elinikäisestä kumppanuudesta, joka kantaa yli kolhujen seitsemän vuosikymmenen ajan. 17 17