1 minute read

Arja-Liisa Mäenpää: Mutta missä minä nukun?

Mutta missä minä nukun?

Advertisement

ARJA-LIISA MÄENPÄÄ MUTTA MISSÄ MINÄ NUKUN?

84.2 ISBN 978-952-387-015-4 Kirjakauppoihin maaliskuussa

”Mies heilutti silitysrautaa edestakaisin tyynyliinalla ja heilui itse samalla Riikan selkää vasten. Se tuntui yhtä aikaa hyvältä ja pahalta. Kuitenkin enemmän hyvältä. Siitä lähtien Riikasta tuntui, että hänellä oli jotain salattavaa, kun tuli puhe hänen kesätöistään. Riikka on kasvanut naisen mittoihin perheen sitä huomaamatta. Viisitoistavuotiaan sisällä epävarma pieni tyttö janoaa hyväksyntää. Kuka sitä antaisi, kun Riikka ei ole äitinsä mieleen ja isä makaa päivänsä vuoteessa mistään kiinnostumatta?

Läheinen Erkki-veli pyristelee irti kodin ahdistavasta ilmapiiristä ja Riikasta. Hän vie armeijaan lähtiessään ja Elinan kanssa kihlautuessaan Riikan viimeisetkin haaveet mennessään. Pihapiirissä viihtyvästä korpista tulee Riikan varjo, kuoleman lintu oppii istumaan tytön olkapäällä.

Mutta missä minä nukun? on kertomus lapsesta, joka kurottelee aikuisuutta kohti ilman tukea ja hyväksyntää. Rakkauden kaipuu ja miellyttämisen halu johdattavat Riikan hakemaan lämpöä, mistä vain sitä on saatavissa. Kun kukaan ei kerro, millaista rakkauden kuuluu olla, niin miten kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön voisi tunnistaa?

Kivi tuntui kylmältä. Riikka oli istunut siinä jo kauan. Santtu oli luvannut tulla samaan paikkaan, samaan aikaan kuin eilenkin. Olisi kassi, josta Riikka saisi suklaata tai jotain muuta hyvää, ennen kuin Santtu tekisi Riikalle sen. Riikkaa kiehtoi kassin sisältö: kotona ei koskaan saanut herkkuja, eikä Riikalla ollut rahaa, jotta olisi itse voinut ostaa. Koulussa kaverit söivät karkkia ja suklaapatukoita, mutta Riikalla niitä ei koskaan ollut. Alkoi hämärtää, päivät olivat lyhentyneet lyhenemistään, oli enää ajan kysymys, milloin kellastuneet lehdet putoaisivat. Talvi tulisi, ja lumi. Silloin Riikka ei enää voisi tulla tänne. Olisi hyvä, jos olisi tummempi takki, valkoinen likaantuu ihan vähästäkin, ja se näkyy selvästi synkässä maisemassa. Riikka ei halunnut tulla nähdyksi.

Arja-Liisa Mäenpää

Espoossa asuvan Arja-Liisa Mäenpään ensimmäinen romaani Asunnonostaja julkaistiin keväällä 2021 (Warelia). Hän on julkaissut aiemmin myös kaksi runoteosta. Mäenpää on tehnyt työuransa hammaslääkärinä ja opiskellut työnsä ohessa psykologiaa ja oikeustiedettä yliopistossa sekä kirjoittamista lukuisilla kursseilla.

This article is from: