KERIN 1 2023

Page 1

K E R I N ASIAKAS- JA JÄSENLEHTI 1/2023 TAPAHTUMAT SEINÄJOEN TAITO SHOPISSA s.3 KEVÄÄN UUDET TAITOKURSSIT s. 6-11 KOKONAISVALTAISTA OMMELLISUUTTA s. 13-15

Taitoliiton valitsema käsityötekniikka vuodelle 2023 on kehräys

Langan ja kuidun alkuperä kiinnostaa tänä päivänä yhä useampaa kuluttajaa ja käsityöharrastajaa. Kuidun matka valmiiksi langaksi on kuitenkin monelle melko vieras, eikä moninaisia työvaiheita tunneta kovin hyvin.

Järjestimme omalle henkilöstölle aiheesta koulutuksen ja siinä samalla kokeilin minäkin ensimmäistä kertaa elämässäni värttinällä kehräystä. Mielenkiintoista! Kainuunharmas lampaanvilla karstattiin ensin pehmeäksi ja siitä sitten alettiin kokeilemaan sen langaksi muuntamista. Värttinäkin vuoltiin itse. Edelleen mielenkiintoista, eikä ollenkaan ylitsepääsemätöntä. Minä ainakin tykkäsin! Tänä vuonna kaikilla muillakin on siis mahdollisuus oppia kehräyksen alkeita niin värttinällä kuin rukillakin, sillä kursseja järjestetään Taito-

keskuksissamme, jos ei vielä keväällä niin syksyllä viimeistään. Järjestämme Seinäjoen taitokeskuksessa kehräyskurssin 10.3. ja sen jälkeen käsityöyökerhon samalla aiheella.

Upean kurssitoiminnan lisäksi meillä on keväällä monta käsityöyökerhon kaltaista mielenkiintoista tapahtumaa, joita haluan tässä nostaa esiin. Teemme yhteistyötä Seinäjoen kaupunginteatterin kanssa ja olemme suunnitelleen heille juhlavuoden villasukan. Teatterin ystävälle suunnattu käsityön

” Upean kurssitoiminnan lisäksi meillä on keväällä monta käsityöyökerhon kaltaista mielenkiintoista tapahtumaa”.

tekemispaketti julkaistaan Seinäjoen kaupunginteatterin 60. juhlavuoden kunniaksi ja järjestämme Teatterin kanssa siihen liittyen Äärellä ravintolassa tapahtuman, jossa mm. näyttelijä Sari Jokelin johdattelee meidät teatterin tarinoihin. Vaasassa järjestetään Viiniä ja Villapantoja ilta ravintola Venn.issä ja Taitokeskuksemme Alavudella, Kauhajoella ja Isossakyrössä juhlivat toukokuussa 30- vuotista taivaltaan. Lisäksi järjestämme muutaman vuoden jälkeen taas odotetun Ommel x Taito EP ompelutapahtuman Kalevan Navetassa ja kevätretkemme suuntautuu Jalasjärven kautta Karvialle. Näistä kaikista tapahtumista saat lisää tietoa tästä lehdestä, kaikista sosiaalisen median kanavistamme ja nettisivuiltamme. Ilmoittautuminen tapahtumiin kuten kursseillekin aukeaa sivuillamme lauantaina 14.1. klo 11.

Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi toimintaamme ja innostumaan yhdessä käsitöiden tekemisestä!

Terveisin Marja Hemminki-Haapoja

Taito Etelä-Pohjanmaa Ry Nyykoolinkatu 25, 60100 Seinäjoki puh. 044 545 4370 taito@taitoep.fi facebook @taitoep instagram @taitoep www.taitoep.fi

Taito Etelä-Pohjanmaa Ry:n asiakaslehti: Kevät 2023

Julkaisija: Taito Etelä-Pohjanmaa Ry Toimitussihteeri: Leena Olli

Mainosmyynti: Rustoopuori Oy, Kirsi Koivuniemi

Kuvat: Miia Pikkumäki, Marjo Pollari, Hilja Mustonen, Kapina Oy, Marja Hemminki-Haapoja, Heidi Linsen, Leena Olli, Aino Väänänen, Satu Seppälä, Ommellinen Oy

Taitto: Anita Kataja

Paino: Waasa Graphics Oy

Painosmäärä: 4000 kpl + verkkolehti

instagram.com/kalevannavetta facebook.com/kalevannavetta

2 Onni elää käsityössä

TAITO SHOP SEINÄJOKI

Taito Shop Seinäjoki Taide ja -Kulttuurikeskus

Kalevan Navetta

Nyykoolinkatu 25, 60100 SEINÄJOKI taitoshop@taitoep.fi p. 040-545 1108

www.taitoep.fi/verkkokauppa facebook & instagram @taitoep

Aukioloajat ma-pe 11-19 la 11-15

Yhteisneulonta

Niina Laitinen X Taito E-P Facebook-ryhmässä Knit along with Taito E-P to 23.2. alkaen. Liity ryhmäämme neulomaan yhdessä Niinan ohjeella.

Kalevan Navetan Afterwork Art

Pe 3.3. klo 16–19 katso tarkemmat tiedot kalevannavetta.fi/ afterwork

Kanta-asiakaspäivä, Kalevan Navetan Afterwork Art

Pe 31.3.2023 Taito Shopin kanta-asiakkaiden etupäivä, mukana Riiminka -aidosti suomalaista muotia.

Ommel X Taito E-P

La 22.4. Keväinen kangastapahtuma Kalevan Navetassa

Vappu

TAPAHTUMAT

Käsityölauantai

La 21.1. klo 11-15 Valtakunnallinen käsityökauden aloitus. Kehräystyönäytös - kehrääjä Mirva Hakamaa esittelemässä vuoden 2023 käsityötekniikkaa sekä rukilla että värttinällä!

Kalevan Navetan Afterwork Art

Pe 3.2. klo 16–19 Taito Shopissa tuotteitaan esittelee paikallinen keraamikko Loona Keramik.

Materiaalimyrsky

7.–11.2. Materiaalien poisto-

Ma 1.5.2023 Taito Shop palvelee klo 11–15

Kalevan Navetan Afterwork Art

Pe 5.5. klo 16–19 katso tarkemmat tiedot kalevannavetta.fi/ afterwork

Äitienpäivä

Su 8.5. Taito Shop palvelee klo 11-15

Kalevan Navetan kesäpäivä Pe 16.6. klo 17–20

Taito Shop Seinäjoki osana kulttuurikeskus Kalevan Navettaa

Muutto Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navettaan vuonna 2020 toi Seinäjoen Taito Shopille suuria muutoksia sekä uusien tilojen että päivittäisten työtehtävien osalta.

Käsityömateriaalien sekä lahjatavaroiden erikoisliike osana upeaa kulttuuriyhteisöä on tuonut kerralla hienon mahdollisuuden toteuttaa paikallisille ja matkailijoille entistä parempia kokonaisuuksia kädentaitojen, musiikin, taiteen ja makuelämysten parissa.

Käsityöalaan painottunut myymälä on saanut entistä vahvemmin rinnalleen paikallista kulttuuria, matkailua ja erityisesti taidetta – palvelemmehan nykyisin myös Seinäjoen Taidehallin sekä Taidelainaamon asiakkaita Kalevan Navetan infopalveluita unohtamatta.

Palveluntarjonnan monipuolistuessa pidämme kuitenkin tiukasti kiinni omasta brändistä ja tuotevalikoimasta – perinteiset Jussituotteet ovat valikoiman tärkeimpiä myyntivaltteja, joihin tarttuvat myös Pohjanmaalta pois muuttaneet tai muuten vain sydämeltänsä pohjalaiset. Perinteiset, Suomessa valmistetut Jussipaidat ja -sukat sekä muut salmiakkikuvioiset asusteet ovat osa meitä, osa eteläpohjalaisuutta sekä vahva merkki historiasta ja perinteen ylläpitämisestä.

Pukiessa Jussipaidan yllensä voi tuntea ripauksen ylpeyttä – onhan se merkki aidosta pohjalaisuudesta!

Jussipaita-näyttely esillä Kalevan Navetan pajakäytävällä 23.5. – 30.9.2023. Näyttely on tehty yhteistyössä Seinäjoen Museoiden kanssa.

Myymälä avoinna: ma - pe 11-19 la 11-15 Nyykoolinkatu 25, Seinäjoki

Tunnelmallinen kivijalkamyymälä Taideja kulttuurikeskus Kalevan Navetassa.

Perinteiset Jussipaidat ja -sukat sekä muut salmiakkikuvioiset asusteet ovat osa meitä ja aitoa eteläpohjalaisuutta.

Seuraa meitä! @taitoep

Löydät tuotteitamme myös verkkokaupasta taitoep.fi/verkkokauppa taitoshop@taitoep.fi 040-5451 108

Onni elää käsityössä

KÄSITYÖTEKNIIKAT TUTUIKSI

Tervetuloa Taito Etelä-Pohjanmaan käsityökursseille!

Järjestämme taitokursseja viidellä eri paikkakunnalla: Seinäjoki, Vaasa, Isokyrö, Alavus ja Kauhajoki.

Mukaan voivat tulla aloittelevat käsityön harrastajat sekä kokeneemmat kädentaitajat. Tehdään yhdessä kauniita tuotteita arjen iloksi, itselle tai lahjaksi! Kaikki tarvittavat materiaalit ja työvälineet löytyvät kursseiltamme, mukaasi tarvitset vain eväitä ja iloista tekemisen meininkiä!

KORTTI

Kenelle?

Käsitöiden aktiiviselle harrastajalle. Taitokortti on sinulle, joka haluat harrastaa monipuolisesti käsitöitä.

Mitä?

Kehräys

Vuoden 2023 käsityötekniikaksi valitussa kehräyksessä tutustutaan kuidun matkaan valmiiksi langaksi. Käytettyjen lankojen ja kuitujen alkuperä sekä valmistus kiinnostaa yhä useampia, joten kursseilla pääsemme tutustumaan tarkemmin langan valmistuksen moniin työvaiheisiin ja erilaisiin käytettäviin kuituihin. Perinteisen rukin lisäksi kokeilemme värttinällä kehräystä valmistaen ensin itse oman värttinän.

Paperisavi

Nimensä mukaisesti paperisaveen on sekoitettu joukkoon paperia, jolloin massasta tulee helpommin muotoiltavaa ja miellyttävää käsitellä. Paperisavesta valmistat helposti erilaiset koristeet ja astiat; kestävämmän koostumuksen vuoksi paperisaven voi kaulia tavallista ohuemmaksi ja lasitetut tuotteet soveltuvat myös ruoka-astioiksi sekä tarjoiluun.

G-Moodin korubaari

Uutuuskurssina meille saapuu G-Moodin korubaari. Korubaarin kiertue kulkee Taito Etelä-Pohjanmaan taitokeskuksissa loppukevään aikana; katso tarkemmat aikataulut kurssivalikoimista. Värikkäästä ja monipuolisesta korubaarista löytyvät vanerisia korun osia moneen makuun sekä kaikki muut tarvikkeet. Suunnittele ja valmista kauniit korut kevään ja kesän juhliin!

Taitokortilla (75 € / 6kk) voit osallistua kursseille taitokeskuksissamme ilman kurssimaksua – maksat vain materiaaleista. Kortti on voimassa aina kevät- tai syyskauden. Taitokortin voi ostaa myös koko lukuvuodeksi kerralla.

Missä?

Taitokortti käy kurssin maksuvälineenä Taito Etelä-Pohjanmaan taitokeskuksissa (ei Kauhajoki). Voit osallistua kursseille ilman erillistä ohjausmaksua Vaasan-, Seinäjoen-, Isonkyrönja Alavuden taitokeskuksissa ellei kurssin yhteydessä ole toisin mainittu.

Miten?

Mosaiikista on moneksi

Mosaiikin suosio näkyy erityisesti keväisin, kun mietimme kodin sisustuksen lisäksi terassin ja puutarhan somistamista. Erilaiset koristeet ja mosaiikein koristellut kalusteet tuovat iloa kotiin ja pihamaille. Vaihtoehtoina on koristella mm. ruukkuja, lyhtyjä, tarjottimia tai vaikka pieni puutarhapöytä. Mosaiikin maailma on värikäs ja mielikuvituksellinen!

Taitokortin voit tilata ja maksaa verkkosivuillamme www.taitoep.fi. Saat kortin käyttöösi saapuessasi kauden ensimmäiselle kurssille. Halutessasi voit lunastaa oman taitokorttisi myös maksamalla sen suoraan oman taitoyhdistyksesi ohjaajalle.

Muistathan ilmoittautua haluamillesi Taitokursseille sivuillamme!

4 Onni elää käsityössä

Käsityöaktivismi-näyttely

Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetta, Seinäjoki 13.1.-1.4.2023

Suomen käsityön museo, Näytönpaikka, Jyväskylä 3.5.-25.6.2023

Ihmisen ja luonnon kuormittuminen nousevat Käsityöaktivismi-näyttelyn teoksissa rinnakkain esiin Viime vuosina yhä useammat ovat löytäneet käsityön keinona vaikuttaa ja ottaa kantaa. Käsityö itseilmaisun keinona muuttaa jatkuvasti muotoaan ja kannanottoja tehdään aina uusilla tekniikoilla ja uusista aiheista. Käsityöaktivismi-näyttely koottiin anonyymilla haulla, hakijoita oli 72 ympäri Suomea.

Näyttelyyn ehdotetuissa töissä painottui mielenterveyden aiheet, ympäristön tila ja tasa-arvokysymyksiin liittyvät näkökannat. Henkilökohtaisten kokemusten käsittely nähtiin yhteiskunnallisena toimintana, jossa oman kokemuksen esiintuominen on kantaaottava teko.

Näyttelyyn valittiin 17 tekijän teoksia, jotka nähtiin uskaltavina ja kokeilevina sekä kantaaottavina. Näyttelyn juryttivät muotoilija ja Tai toliiton kehittämispäällikkö Kikka Jelisejeff, käsityöaktivisti ja taiteilija Linnea Saarits ja KSL-opintokeskuksen kulttuurituottaja ja taidekas vattaja Riina Näsi.

Käsityöaktivismi-näyttelyn teoksissa on käytetty useita erilaisia kä sityömenetelmiä, yhdistellen perinnettä ja uuden kokeilua. Käsityö tekniikat ovat aikaa vieviä, ja kantaaottavan teoksen sanoma syventyy, kun katsoja pysähtyy tutkimaan tekniikkaa ja siihen käytettyä aikaa. Näyttelyn rikkaudeksi nousee materiaalien, käsityötekniikan ja kan taaottavan viestin yhdessä luoma kokonaisuus.

Näyttelyssä tekijät kertovat myös omasta suhteestaan käsityöaktivismiin, ja esittävät kysymyksiä käsityöaktivismin luonteesta. Mitä on käsityöaktivismi? Mitä se tekijälleen merkitsee ja millaisia mahdollisuuksia käsityöaktivismi avaa itselle tärkeiden aiheiden käsittelyyn? Käsityöaktivismin äärellä herää keskustelu myös aktivismista, mitä on aktivismi tai mikä on käsityöaktivismin suhde taiteeseen?

Kutsumme katsojat tutustumaan käsityöaktivismin ilmaisuvoimaan!

Näyttelyn sisältövaroitus: näyttelyssä käsitellään aiheina muun

LIITY JÄSENEKSI JA TUE SUOMALAISEN TAIDON TARINAA

Liittymällä jäseneksi hintaan 20 €, saat jäsenlehden kotiin kannettuna kaksi kertaa vuodessa, jäsenetuja retkistä ja jouluna käsityöaiheisen lahjan.

Ostamalla taitokortin 75 €, saat samat jäsenedut ja osallistut kursseille ilman erillistä kurssimaksua.

Lue lisää www.taitoep.fi

muassa mielenterveysongelmia, sotaa ja naisten ja lasten kaltoinkohtelua ja hyväksikäyttöä.

Näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä Taitoliitto ja KSL-opintokeskus Teokset: Natalie Ahonen, Kaarina Heiskanen, Emilia Hytönen,Vilja Joensuu, Aura Kajaniemi, Sari Kemppinen, Siiri Korhonen, Anja Korkiakangas, Saara Kumpulainen, Heidi Linsén, Merja Riitaoja, Satu Tanninen, Roosa Saukkonen, Riitta Skytt, Talvikki Talvitie, Leena Vainio, Tarja Wallius

Lisätietoja näyttelystä: Kikka Jelisejeff p.040 752 3662 kikka.jelisejeff@taito.fi Riina Näsi p.040 7788180 riina.nasi@ksl.fi

Onni elää käsityössä 5

SEINÄJOEN TAITOKESKUS

Taide ja -Kulttuurikeskus

Kalevan Navetta

Nyykoolinkatu 25, 60100 SEINÄJOKI

Elise 040 066 3525 Ulla 044 545 6075

seinajoki@taitoep.fi facebook & instagram @seinajoentaitokeskus www.taitoep.fi

TAPAHTUMAT

Käsityölauantai

La 21.1. klo 11-14. Kurssien esittelyä. Non stop taitopajassa voit tehdä itsellesi avainnauhan parkkinahasta klo 11-13. Livelähetys klo 14 @taitoep.

Sukkia ja teatteria -ilta Äärellä ravintolassa Ti 14.2. klo 18.30-20.30.Vieraina Sari Jokelin ja Leena Rintala. Lisätiedot ja ilmoittautuminen taitoep.fi

Tiny Birds Fabrics kangas Pop Up 27.2.-4.3. ma-to klo 11-19, pe klo 11-16, la klo 11-15

Käsityöyökerho

Pe 10.3. klo 19-22. Teemana vuoden käsityötekniikka kehräys ja villan matka valmiiksi langaksi. Illan etkoilla kehräyskurssi rukilla ja värttinällä klo 15-18.30, opettajana Mirva Hakamaa

Muu-Maun kevätpäivä La 11.3. klo 11-15. Kalevan Navetan lastentapahtuma

Kalevan Navetan Afterwork Art Pe 31.3. klo 16-19, non-stop työpajassa pääsiäiskynttilät Lisätiedot kalevannavetta.fi/ afterwork

Ommel X Taito E-P

La 22.4. klo 10-16. Luvassa mm. ompelulanit, useita kangasmyyjiä, kaavoja, kursseja sekä ompelupajoja.

PaaPii kangas Pop Up 8.-13.5. ma-to 11-19, pe 11-16, la 11-15

Kevätretki Jalasjärven kautta Karvialle

Pe 28.4. klo 8.15-17

Jokipiin Pellava, Lennol, Juustoportti, Annen taidekahvila

Kalevan Navetan Afterwork Art

Pe 5.5. klo 16-19, non-stop työpajassa G-Moodin korubaari Lisätiedot kalevannavetta.fi/ afterwork

Kalevan Navetan kesäpäivä Pe 16.6. klo 17-20

NÄYTTELYT PAJAKÄYTÄVÄLLÄ

Käsityöaktivismi Pe 13.1. – La 1.4. Yhteistyössä Taitoliitto ja KSL-opintokeskus

Käsillä Taitoa-Iloa-Muotoa, Käsityö- ja muotoilukoulu Näpin oppilastöitä Ti 4.4. – La 29.4.

Jussipaita-näyttely Ti 23.5. – la 30.9.

TAITOKURSSIT

Neulekonekurssi

Torstaisin 19.1. – 20.4. klo 13-20 (ei kurssia 6.4.) Kevään aikana 13 kokoontumiskertaa.

Sisustusmakramee

To 19.1. klo 13-20 Ma 23.1. klo 13-20

Kalligrafia

To 26.1. klo 13-20 Opettajana Marika KK. Ei sisälly taitokorttiin.

Kirjansidontaa eri tekniikoin Ma 30.1. klo 13-20 Ti 31.1. klo 13-20

Lasinsulatus 1

To 2.2. klo 13-20

Luo savesta

Ma 6.2. klo 13-20 Ti 7.2. klo 13-20 Ke 8.2. klo 13-20 To 9.3. klo 13-20

Sisustusvalot Kaari ja Birdie Ma 13.2. klo 13-20 To 16.2. klo 13-20

Korkkikangas ompelu Ma 13.2. klo 13-20

Parkkinahasta laukut ja kukkarot La 18.2. klo 9-16

Mosaiikista on moneksi

Ti 21.2. klo 13-20 Ke 22.2. klo 13-20 To 23.2. klo 13-20

Neulekone lyhytkurssi: asusteet Ma 27.2. klo 13-20 Ti 28.2. klo 13-20

Huovutus Ke 1.3. klo 13-20

Ompelukurssi: Tiny Birds La 4.3. klo 9-16

Punch Needle – tuftaus

Ma 6.3. klo 13-20

Ti 7.3. klo 13-20 Ke 8.3. klo 13-20

Paperisavi

Ke 15.3. klo 13-20

To 16.3. klo 13-20 Ti 4.4. klo 13-16.30

Mehiläisvahakynttilät Ma 20.3. klo 13-20

Punch Needle – tuftaus 2 Ke 22.3. klo 13-20 To 23.3.klo 13-20

Neulekone: lyhytkurssi 2, asusteet Ma 27.3. klo 13-20

Harjansidonta: katuharja Ma 3.4. klo 13-20

Värttinällä kehräys

Ti 11.4. klo 13-20

Parkkinahasta laukut ja kukkarot

Ke 12.4. klo 13-20 To 13.4. klo 13-20

Luontaiskosmetiikkaa hemmotteluhetkiin La 15.4. klo 12-15.30

Opettajana Terhi Kaarento, ei sisälly taitokorttiin.

Semisolidi langan värjäys Ma 17.4. klo 13-20

6 Onni elää käsityössä
Kalligrafia

Lasinsulatus 2

Ke 19.4. klo 13-20

Hexagon-punonta: korit

To 20.4. klo 13-20

Harjansidonta 26.4. klo 13-20

Korkkikangas ompelu

To 27.4.klo 13-20

Astiakorut

To 27.4. klo 13-20

Lusikkakorut

Ti 2.5. klo 13-20

Kirjansidonta ekoprint papereista

Ti 23.5. klo 13-20

Ke 24.5. klo 13-20

Makramee amppelit

To 25.5. klo 13-20

Satiinikankaan maalaus ja ompelu

To 1.6. klo 13-20

To 8.6. klo 13-20

Hartsikorut

Ma 5.6. klo 13-20

Ti 6.6. klo 13-20

Aikuisten kesäleiri

Ma 26.6. klo 9-15.15

Ti 27.6. klo 9-15.15

Ke 28.6. klo 9-15.15

Ei sisälly taitokorttiin!

TAITO-PERJANTAI

27.1. – 5.5. klo 9-12.30

Kevään aikana 13 kokoontumiskertaa. Taito-perjantaina tutustutaan eri käsityötekniikoihin ja materiaaleihin. Tehdään esim. vaatteita, asusteita, sisustustuotteita, käyttö- ja koriste-esineitä.

TEKEMISEN ILOA

Lakeuden omaishoitajat ry &Fin Fami Etelä-Pohjanmaa ry. Lisätietoja Elise Rajamäki puh 0400 663 525

Ma 23.1. klo 16.45-20

Ma 20.2. klo 16.45-20

Ma 20.3. klo 16.45-20

Ti 18.4. klo 16.45-20

Ma 8.5. klo 16.45-20

Keväinen kranssi luonnonmateriaaleista, Kukka-Lea

Ke 3.5. klo 18-20

Ei sisälly taitokorttiin

G-Moodin korubaari

To 4.5. klo 13-20

Puutarha mosaiikki

Ti 9.5. klo 13-20

Ke 10.5. klo 13-20

To 11.5. klo 13-20

Ompelukurssi PaaPii

La 13.5. klo 9-16

Ekoprint paperille

Ma 22.5. klo 13-20

Illan aihe ilmoitetaan muutama päivä ennen kokoontumista WhatsApp viestillä. Liity ryhmään.

Kankaiden Pop Up kiertue

Tiny Birds Fibers x Taito E-P

14. – 22.2. Taitokeskus Villavintti, Isokyrö 27.2. – 4.3. Seinäjoen taitokeskus 9. – 16.3. Vaasan taitokeskus 24. – 25.3. Kauhajoen taitokeskus

KOULULAISTEN KESÄLEIRIT (ilmoittautuminen alk. 1.3.)

Muu-Maun taideleiri Ma-pe 5.-9.6. klo 9-14 Velholeiri 1. Ma-pe 12-16.6. klo 9-13.15 Keppari-leiri Ma-pe 12-16.6. klo 9-13.15 Kässä-leiri Ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15 Nikkari-leiri Ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15 Velholeiri 2. Ma-pe 26.-30.6. klo 9-13.15

KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPPI Taiteen perusopetus, varhaisiänopinnot Napero-Näppi 5-6 -vuotiaat, perusopinnot ja Nikkari-Näppi alk. 7-vuotiaat ja syventävät opinnot. Ryhmät kokoontuvat viikoittain alk. vko 2. Oppilashaku: taitoep.fi Seuraa meitä instagramissa @ nappikasityokoulu Tiedustelut: Anne Honkala 040 551 2072

Lapset ja nuoret Taide- ja Kulttuurikeskus Kalevan Navetta, Nyykoolinkatu 25

Ke klo 16.30 – 18.00 Napero-Näppi, varhaisiänopinnot

To klo 17.00 – 18.30 Napero-Näppi, varhaisiänopinnot

Ma klo 15.45 – 17.45 perusopinnot

Ma klo 18.00 – 20.00 perusopinnot

Ti klo 16.30 – 18.30 perusopinnot, Nikkarit

Ke klo 17.45 – 19.45 perusopinnot

Ke klo 18.00 – 20.00 perusopinnot, Nikkarit

To klo 15.45 – 17.45 perusopinnot

To klo 18.00 – 20.00 perusopinnot

Ma klo 16.15 – 18.15 perusopinnot pajalaiset

Ma klo 16.15 – 18.30 syventävät opinnot

Ti klo 17.15 – 19.15 perusopinnot pajalaiset

Tanelinrannan koulu

Ti klo 15.15-17.15 Perusopinnot

Ti klo 17.30-19.30 Perusopinnot

Valkiavuoren koulu

Ke klo 15-17 Perusopinnot

Musiikkiopisto

To klo 18.30-19.30 MusaKäsi, eskari-ikäiset

Aikuiset

Taide- ja Kulttuurikeskus Kalevan Navetta. Viikoittain, alkaen viikolta 3.

Ti klo 17-20

Ke klo 17-20

Onni elää käsityössä 7

VAASAN TAITOKESKUS

Kauppapuistikko 34, 65100 VAASA Myymälä 044 5454 840 Marjo 040 5404 643 Pipsa 044 5454 071 vaasa@taitoep.fi marjo.pollari@taitoep.fi Facebook&instagram @vaasantaitokeskus

Myymälän aukioloajat: tammi-toukokuu ma-pe klo 11-17 (suljettu pe 19.5.) kesäkuu ma-pe klo 11-16 heinäkuu ma-to klo 11-16, pe suljettu elokuu ma-pe klo 11-16

TAPAHTUMAT

Viiniä ja villapantoja ke 15.2. Klo 18-21 Yhteistyössä Ravintola Venn

Tiny Birds Fibers kangas PopUp to 9.3.-to 16.3. ma-pe klo 11-17, la klo 10-14

Paapii kangas Pop Up la 15.4.-to 20.4. ma-to klo 11-17, la klo 10-14

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpin kevätnäyttely 4.4.-27.4. Vaasan kaupunginkirjaston aulan vitriineissä

TAITOKURSSIT

Punch needle -tuftaus To 26.1. +9.2. klo 13-20

Sisustusvalot Kaari ja Birdie

Ti 31.1. klo 15-20

To 2.2. klo 15-20

Lasinsulatus

Ke 1.2. klo 13-20

Sisustus makramee

Ti 7.2. klo 15-20

Ti 14.2. klo 15-20

Pieni Punch needle -tuftaus työ

To 16.2. klo 13-20

Saunatontut

Pe 17.2. klo 13-20

Rukilla kehräys

La 18.2. klo 11-14

Opettajana Mirva Hakamaa, ei sisälly taitokorttiin

Tulppaanikimppu lisukkeilla

Ti 21.2. klo 18-19.30

Opettajana Sinikka Rautaruusu, ei sisälly taitokorttiin

Astiakorut

To 23.2. klo 13-20

Värjätään lankoja eri tekniikoin

To 9.3. klo 13-20

Lasten kanssa pääsiäiseksi: Koristeita posliinipaperisavesta Pe 10.3. klo 17-20

Ompelukurssi

La 11.3. klo 9-16

Luo savesta

Ma 13.3. klo 17.30-21.15

Ti 21.3. klo 17.30-21.15

Ma 27.3. klo 17.30-21.15

Ti 4.4. klo 17.30-21.15

Ti 11.4. klo 17.30-21.15

Ti 2.5. klo 17.30-21.15

Mosaiikista on moneksi

Ti 14.3. klo 14-20

Ke 15.3. klo 13-20

To 16.3. klo 13-20

Lusikkakorut

Pe 17.3. klo 15-20

La 18.3. klo 10-15

Parkkinahka laukut ja kukkarot

To 23.3. klo 15-20

To 30.3. klo 15-20

Ommellaan korkkikankaasta ja nahkapaperista

Ke 29.3. klo 13-20

Penkki

La 22.4. klo 10-15.30

Kurssipaikkana Lehmäjoen puutyö, Isokyrö Opettajana Timo Karhu, ei sisälly taitokorttiin

3D mosaiikki

Ti 24.4. - to 27.4. klo 17.00-20.15

Ti 9.5. - to 11.5. klo 17.00-20.15

Ti 23.5. klo 17.00-20.15

Paperisavi

Pe 28.4. klo 17-21

La 29.4. klo 10-15

Ti 16.5. klo 17-21

Luonnonkosmetiikka

La 6.5. klo 12-15.30

Opettajana Terhi Kaarento, ei sisälly taitokorttiin

Lasinsulatus

Ke 7.6. klo 15-20

Hartsikorut

Ti 13.6. klo 15-20

Ke 14.6. klo 15-20

Ekoprinttiä paperille

To 15.6. klo 15-20

Kesä käsillä, aikuiset Ma-ke 26.-28.6. klo 9-15.15 Ei sisälly taitokorttiin

KANKAANKUDONTA

Mahdollisuus kutoa kangaspuilla käytävämattoa, tiedustele vapaita aikoja Pipsalta puh. 044 545 4071

TAITO-TIISTAI

Pääsiäiskynttilät mehiläisvahasta ja valaen Pe 31.3. klo 13-20

G-Moodin korubaari

To 13.4. klo 13-20

Miniryijy ommellen

Pe 14.4. klo 15-20

Pe 21.4. klo 15-20

Ompelukurssi

La 15.4. klo 9-16

Kalligrafia

To 20.4. klo 13-20

Opettajana Marika KK, ei sisälly taitokorttiin Lasinsulatus

Ti 24.1. – 25.4. klo 10-13.15(ei kokoontumista vko 9). Tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin ja materiaaleihin sekä valmistetaan vapaavalintaisia tuotteita.

TAITO-TORSTAI

To 26.1.- 27.4. klo 9-12.15 (ei kokoontumista vko 9) Tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin ja materiaaleihin sekä valmistetaan vapaavalintaisia tuotteita.

TAITO-KESKIVIIKKO

25.1.- 8.2.-22.2.-8.3.-22.3.-5.4.19.4.-24.5.2023 klo 17-20.15

Tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin ja materiaaleihin sekä valmistetaan vapaavalintaisia tuotteita.

8 Onni elää käsityössä
Rukilla kehräys Astiakorut

KOULULAISTEN KESÄLEIRIT

Kesä Käsillä -käsityöleirit Ilmoittautuminen www.taitoep.fi, vaasa@taitoep.fi, 044-5454840

Kässäleiri ma-pe 5-9.6. klo 9-13.15

Velholeiri ma-pe 12-16.6. klo 9-13.15 Keppari-leiri ma-to 19-22.6. klo 9-14.15

KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPPI

Taiteen perusopetus, perus- ja syventävät opinnot. Ryhmät kokoontuvat viikoittain. Tiedustele vapaita oppilaspaikkoja! Pipsa Mustalammi 044 5454071.

Lapset ja nuoret alkaen viikolla 2. Opiskelun voi aloittaa 7-vuotiaasta lähtien.

Vaasan taitokeskus

Ma klo 14.30-16.30 Perusopinnot Ma klo 17-19.15 Syventävät + Pajalaiset Ti klo 17-19 Perusopinnot Ke klo 14.30-16.30 Perusopinnot Ke klo 17-18.30 Napero-näppi

Länsimetsän koulu

To klo 14-16 Perusopinnot

Aikuiset 2 ryhmää, taitokeskus Joka toinen viikko, alkaen viikolta 2

Kysy vapaita paikkoja Marjo 040 5404643

KAUHAJOEN

TAITOKESKUS

Hallintoaukio (PL 500), Opintolantalo 2 krs. 61800 KAUHAJOKI

puh. 044 5455811 kauhajoki@taitoep.fi instagram@kauhajoentaitokeskus www.taitoep.fi

OPINTOLA

Tiny Birds Fibers kangas Pop Up 24.-25.3. Pe 10-18 ja la klo 10-16

G-Moodin korubaari La 22.4. klo 12-15

Ilmoittautuminen www.taitoep.fi

Käsillä taitoa-iloa-muotoa 8.–17.5. Käsityö- ja muotoilukoulu Näpin oppilastöiden näyttely yhdessä Kauhajoen kansalaisopiston Taidekoulun kanssa.

Kässäkoulupäivä

To 11.5. klo 15-19 Näyttelykierros ja koululaisten avoin työpaja.

KAUHAJOEN KANSALAISOPISTO

Ilmoittautuminen kansalaisopistoon 4.1. alkaen (nämä kurssit eivät kuulu taitokorttiin), lisätietoja kursseista puh. 044 5455811/Kirsi. Kurssit pidetään Opintolassa, muusta opetuspaikasta maininta.

Islantilaisvillapaita, Aronkylä

Alkaen ti 10.1. klo 18–20.15

Kahvipusseista punoen

Alkaen ti 17.1. klo 17-20.15

Ryijy ommellen

Jatkuu to 19.1. klo 17-20.15

Neulottujen silmukoiden jäljentäminen ommellen

To 19.1. 17-20.15

To 26.1. klo 17-20.15

Ommellaan viikonloppuisin Alkaen 20.-21.1. Pe klo 17-21 ja la klo 10-15.45

Briossi-pipo La 4.2. klo 10-14.15

Makramee-elämänpuu

To 23.2. klo 17.15-19.45 La 25.2. klo 10-14.15

Sisustusmakramee, Isojoki Pe 17.3. klo 16.15-20.15 ja la 18.3. la klo 10-16

Pääsiäiskoristeet savesta

To 23.3. klo 17-19.15 To 30.3. klo 17-19.15

Kirjansidontaa kierrättäen Pe 28.4. klo 17-21 La 29.4. klo 10-16

Mosaiikkiruukut

Ti-to 23.-25.5. klo 17-20.15

Kasvivärejä lankoihin, Karijoki (Ohrikylä)

Ti 27.6. klo 16-20.45 Ke 28.6. klo 16-20.45

KUDONTA OPINTOLASSA

Alkaen 16.1. ma klo 18.00–20.15

KUDONTA ja KÄSITYÖ NUMMIKOSKI alkaen 19.1. klo 12.00-14.15

KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPPI

Taiteen perusopetus, lasten ja nuorten perus- ja syventävät opinnot. Ryhmät kokoontuvat viikoittain alkaen viikolla 2. Opiskelun voi aloittaa 7-vuotiaasta lähtien. Napero-ryhmässä kokoontuu 5–6 vuotiaat. Tiedustele vapaita oppilaspaikkoja puh. 044 5455811.

Ma klo 15.00–17.00 Perusopinnot

Ti klo 15.00–17.00 Perusopinnot

Ti klo 17.30-19.30 Perusopinnot paja/syventävät opinnot

Ke klo 15.00–17.00 Perusopinnot paja

Ke klo 17.30-19.00 Napero-Näppi

KOULULAISTEN LEIRIT OPINTOLASSA

Kesä käsillä-käsityöleirit Ilmoittautuminen www.taitoep.fi

Kässäleiri 1 ma-pe 5.-9.6. klo 9.00–13.15 Kässäleiri 2 ma-pe 12.-16.6. klo 9.00–13.15 Velholeiri ma-to 19.-22.6. klo 9.00–14.15

Onni elää käsityössä 9
Tuliko este? Muistathan peruuttaa kurssiosallistumisesi viimeistään 3vrk ennen kurssin alkua
Ilmoittaudu netissä www.taitoep.fi/kurssit
Kankaiden Pop Up kiertue PaaPii Design x Taito E-P 1. – 12.4. Taitokeskus Villavintti, Isokyrö 15. – 20.4. Vaasan taitokeskus 24. – 29.4. Alavuden taitokeskus 6. – 12.5. Seinäjoen taitokeskus
Sisustusvalot Birdie

TAITOKESKUS VILLAVINTTI

Pohjankyröntie 136/Kyrööntie 7 (kunnantalolla, esteetön kulku) 61500 ISOKYRÖ

Miira 0400 865282 villavintti@taitoep.fi www.taitoep.fi facebook & instagram @villavintti

AUKIOLOAJAT:

Ma-ti klo 10-20

Ke klo 10-17 To-pe klo 10-15 Huhtikuussa avoinna myös lauantait klo 10-15 (Suljettu pääsiäisenä 7.-10.4.) Kesä-Heinä-Elokuussa ma-to klo 10-16, pe 10-15.

TAPAHTUMAT

Kevät käsillä, käsityölauantai La 21.1. klo 10-14 Esittelyssä kevään kurssit ja tapahtumat. Kahvitus. Kevään kursseille ilmoittautuminen. Taitokortit myynnissä.

Tiny Birds Fibers kangas Pop Up Ti 14.2.-22.2.

Ma-ti klo 10-20, ke klo 10-17, to-la klo 9-15

PaaPii kangas Pop Up La 1.4.-12.4.

Ma-ti klo 10-20, ke klo 10-17, to-la 9-15. (Suljettu pääsiäisenä 7.-10.4.)

Käsillä TAITOA-ILOA-MUOTOA. Käsityö- ja muotoilukoulu NÄPIN oppilastöiden näyttely 1.-30.4. Isonkyrön kirjastossa

Käsityökahvila

Tiistaisin: 17.1. / 31.1. / 14.2. / 21.2. / 14.3. / 4.4. / 11.4. / 18.4. / 2.5. / 30.5. / 27.6. klo 16.45-20

Fiini Naturally Pop Up 1.5. – 31.7.

Myynnissä kotimaista luonnonkosmetiikkaa

Isonkyrön 1700-luvun markkinat

Pe 11.-13.8.

Avoinna pe klo 16-20, la klo 1017, su klo 11-17

TAITOKURSSIT

Huovutetut neuleasusteet Ma 16.1. klo 13-20

Haarukkapitsi Ma 23.1. klo 13-20 Ti 24.1. klo 15.30-20

Neulotut sormikkaat ja lapaset Ma 30.1. klo 13-20

Kirjansidonta

Ma 6.2. klo 13-20

Ti 7.2. klo 15.30-20

Looppaus ja kauhistuttava kantapää Ma 13.2. klo 13-20

Makramee

La 18.2. klo 9-15

Värttinällä kehräys Ma 20.2. klo 13-20

Ompelu Tiny Birds kankaista Ma 27.2. klo 13-20 Ti 28.2. klo 15.30-20

Lankojen värjäys

Ma 6.3. klo 13-20

Ti 7.3. klo 15.30-20

Posliinipaperisavi

Ma 13.3. klo 13-20

Parkkinahka La 21.3. klo 9-15

Kankaanpaino ja –värjäys

Ma 20.3. klo 13-20 Ti 21.3. klo 15.30-20

Lusikkakorut 1. La 25.3. klo 9-15

Lusikkakorut 2. Ma 27.3. klo 13-20 Ti 28.3. klo 15.30-20

Puutarhatuoli

La 1.4. klo 9-15 Kurssi Lehmäjoen Puutyön verstaalla, opettajana Timo Karhu, ei sisälly taitokorttiin

Lusikkakorut 3. La 1.4. klo 9-15

Astiakorut 1. Ma 3.4. klo 13-20

Lusikkakorut 4. La 15.4. klo 9-15

Astiakorut 2. Ma 17.4. klo 13-20

G-Moodin korubaari Ti 18.4. klo 15.30-20

Lusikkakorut 5. La 22.4. klo 9-15

Ompelu PaaPiin kankaista

Ma 24.4. klo 13-20

Ti 25.4. klo 15.30-20

Tuftaus

Ma 8.5. klo 13-20

Ti 9.5. klo 15.30-20

Makramee amppelit

Ma 15.5. klo 13-20

Ti 16.5. klo 15.30-20

Mosaiikista on moneksi

Ma 22.5. klo 13-20

Ti 23.5. klo 15.30-20

KUDONTAPAJA

Kudontaa ohjatusti. Mahdollisuus kutoa kangaspuilla esim. mattoja ja poppanoita. Loimet ovat puihin valmiiksi rakennettu. Luomme loimia tilauksesta ja rakennamme asiakkaiden kotona loimet kangaspuihin. (Kutoa voit Villavintin aukioloaikoina, mutta ei Näppi-käsityökoulun aikana). Voit esittää loimitoiveita, varata kudonta-ajan ja kysyä lisää: puh. 0400 865 282

KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPPI

Taiteen perusopetus. Ryhmät kokoontuvat viikoittain. Tiedustele vapaita oppilaspaikkoja! Rehtori Anne Honkala p. 040 5512071 tai näppiopettaja Tiina Luokkamäki p. 045 2197362

Lapset ja nuoret alkaen viikolla 2. Opiskelun voi aloittaa 7-vuotiaasta lähtien.

Ke klo 17.00–19.00 Perusopinnot

To klo 14.45–16.45 Perusopinnot

To klo 17.00–19.00 Perusopinnot, pajalaiset

KOULULAISTEN KESÄLEIRIT

Kesä Käsillä -käsityöleirit Ilmoittautuminen www.taitoep. fi ke 1.3. alkaen. Lisätiedot: villavintti@taitoep.fi

Kässäleiri 1 ma-pe 5.-9.6. klo 9-13.15 Kässäleiri 2 ma-pe 12.-16.6. klo 9-13.15 Kässäleiri 3 ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15

10 Onni elää käsityössä
Värttinällä kehräys Posliinipaperisavi Kirjansidonta ja astiakorut

TAITOKESKUS OURA

Järviluomantie 18, 63300 ALAVUS

Satu 044 5456077 Näppi 040 8368242

alavus@taitoep.fi www.taitoep.fi facebook@taitokeskusoura instagram@alavudentaitokeskus

Aukioloajat:

2.1. – 5.5. ma 10 – 16, ti - to 10 – 17, pe 10 – 16 viikko 9 suljettu 8.5. – 7.7. ma – pe 10 - 16 10.7. – 4.8. suljettu 7.8. alkaen ma – pe 10 - 16

TAPAHTUMAT

Kevät käsillä

Pe 20.1. klo 12 - 18 Tervetuloa tutustumaan kurssitarjontaan ja ilmoittautumaan kursseille.

KÄSILLÄ taitoa – iloa – muotoa Käsityö- ja muotoilukoulu Näpin oppilastöiden näyttely Taitokeskus Ourassa 17.-21.4.

PaaPii kangas pop up 24.-29.4., ma 10 – 16, ti-to 10 - 17, pe 10 - 16, la 10 – 14 PaaPiin kankaiden myynti.

TAITOKURSSIT

Makramee: valoputous ja elämänpuu Ke 25.1. klo 14-21

Astiakorut Ti 31.1. klo 18-21.15

Lusikkakorut La 4.2. klo 9-16

Korkkikangas ja nahkapaperi Ke 8.2. klo 14-21

Parkkinahka laukut ja kukkarot

Ti 14.2. klo 18-21.15 Ke 15.2. klo 18-21.15

Semisolidi –villalankojen värjäys

Ti 21.2. klo 14-21

Värttinällä kehräys

Ke 22.2. klo 14-21

Savivadit

Ke 8.3. klo 18-21.15

Ti 14.3. klo 18-21.15

Kehräys

La 11.3. klo 12-15.15

Makramee: pöllöt ja kranssit

La 18.3. klo 9-14

Puutarhamosaiikki

Ti 21.3. klo 14-21

Ke 22.3. klo 14-21

Punch needle -tuftaus

Ti 28.3. klo 14-21

Ti 11.4. klo 14-21

Huovutetaan pääsiäiseksi

Ke 29.3. klo 18-21.15 Ke 5.4. klo 18-21.15

Valetut kynttilät

Ti 4.4. klo 14-21

Pienet Punch needle taulut

La 15.4. klo 9-16

Parkkinahka laukut ja kukkarot

Ompelu PaaPiin kankaista 1. Ti 25.4. klo 9-16

Pipot ja tuubihuivit PaaPiin kankaista Ke 26.4. klo 18-21.15

Ompelu PaaPiin kankaista 2. La 29.4. klo 9-16

G-Moodin korubaari Ti 2.5. klo 14-21

NEULEKURSSIT

Neiti Kevät -pipo Ti 7.2. klo 17-20.15

Virkatut korit Ti 7.3. klo 17-20.15

Taitokeskus Oura

Ma klo 14.30 - 16.30 Perusopinnot

Ma klo 17.00 -19.00 Perusopinnot

Ti klo 17.00 - 18.30 Napero-Näppi, varhaisiän opinnot

Ke klo 14.30 - 16.30 Perusopinnot, pajalaiset

Ke klo 17.00 - 18.30 Napero-Näppi, varhaisiän opinnot

To klo 14.30 -16.30 Perusopinnot

Tuurin koulu

Ma 17:30 – 19:30 Perusopinnot

Aikuiset

Viikoittain, alkaen viikolta 2

Taitokeskus Oura

To klo 17–20 Perus- ja syventävät opinnot

KOULULAISTEN KÄSSÄLEIRIT

KUDONTAPAJA

Kudotaan kangaspuilla mm. mattoja, huopaa, poppanaliinoja ja -tyynyjä. Tiedustele vapaita kudonta-aikoja ja esitä loimitoiveita p. 044-5456077

KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPPI

Taiteen perusopetus: varhaisiän, perus- ja syventävät opinnot. Ryhmät kokoontuvat viikoittain. Tiedustele vapaita oppilaspaikkoja p. 040-8368242.

Lapset ja nuoret: Alkaen viikolla 2. Napero-Näppi on 5-6 vuotiaille. Perusopinnot voi aloittaa 7-vuotiaasta lähtien.

Ilmoittautuminen www.taitoep. fi, tiedustelut alavus@taitoep.fi, p. 044-5456077. Leirien aiheina kankaankudonta ja muut erityistekniikat.

Kässäleiri 1 ma-pe 5.-9.6. klo 9-13.15 Kässäleiri 2 ma-pe 12.-16.6. klo 9-13.15 Kässäleiri 3 ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15 Kässäleiri 4 ma-pe 26.-30.6. klo 9-13.15 Kässäleiri 5 ma-pe 3.-7.7. klo 9-13.15

Tule silloin kun sinulle parhaiten sopii! Kurssimme toimivat non-stop periaatteella, mukaan ehdit hyvin myös töiden jälkeen.

Onni elää käsityössä 11
G-Moodin korubaari Semisolidi –villalankojen värjäys

Näppiläisestä käsityönopettajaksi

Taito Etelä-Pohjanmaa on järjestänyt käsityökoulutoimintaa yli kolme vuosikymmentä. Tuhannet lapset ja nuoret ovat saaneet kosketuksen käsityön maailmaan, joku vähän kevyemmin ja osalle käsityöt ovat osoittautuneet omaksi tärkeäksi jutuksi, aina ammatiksi saakka. Viime kesänä entinen näppiläinen Sallamaria oli meillä kesäleiriopettajana Alavudella. Haastattelimme häntä:

Kuka olet? Olen Sallamaria Saarimäki, 25-vuotias alunperin Seinäjoelta kotoisin oleva, nykyisin Helsingissä asuva opiskelija ja yrittäjä. Seuraa minua @nappituntumaa.

Mitä teet tällä hetkellä? Opiskelen kolmatta vuotta käsityönopettajaksi Helsingin yliopistossa.

Osallistuit Näpissä käsityön taiteen perusopetukseen. Aloitit 7-vuotiaana, suoritit perusopinnot ja syventäviä opintojakin 2 vuotta eli yhteensä 9 vuotta. Millaisia muistoja sinulla on Näppi-vuosista? Näppi-käsityökoulu mahdollisti monipuolisen käsityötaidon kehittymisen erilaisten mielenkiintoisten aiheiden myötä. Mieleeni on jäänyt, miten luovasti esimerkiksi töiden suunnittelu toteutettiin. Parhaiten mieleen jäänyt käsityö Näpissä oli alakouluikäisenä tekemäni taikinabatiikkityö “Kasinenä”. Toinen mieleeni hyvin jäänyt työ oli yli metrin korkuinen koivu, jonka oksat kaartuivat.

Eero, Laura ja Sallamaria maalaamassa kangasta.

Muotoilin sen kanaverkosta, jonka sisään asensin led-valot, päällystin avatulla paperinarulla, sekä leikkasin roikkuvat lehdet huovasta. Jalan valoin betonista, johon tein mosaiikkipäällysteen. Katsoin läpi portfoliotani ja hämmennyin, miten monipuolisesti olen päässyt tekemään erilaisia töitä.

Olen kiitollinen saamastani tuesta ja kannustuksesta sekä vanhemmilleni, että Näppi-käsityökoulun opettajilleni. Ideani otettiin vastaan aina lämmöllä, eikä minkään työn tekemistä kielletty liian vaikeana. Tämän mahdollisti opettajan vankka ammattitaito ja monipuolisuus. Lapsena kirjoitin kavereiden ystäväkirjoihin, että minusta tulee isona Näppi-käsityökoulun opettaja.

Viime kesänä toimit Alavuden taitokeskuksessa kesäleiriopettajana. Mitä työhösi kuului?

Työhöni kuului töiden valmistelu, kuten esimerkiksi kankaiden repiminen, materiaalien asettelu ja työpisteiden siistiminen päivän alussa ja lopussa. Opettamisen lomassa seurasin lasten työskentelyä auttaen tarvittaessa. Pääsin myös osaksi seuraavan syksyn kurssien suunnitteluprosessia.

Mikä oli parasta?

Lapset, käsityöt ja unelmatyöpaikka. Ensimmäisellä viikolla Alavuden taitokeskuksen Satu perehdytti minut hyvin perusteellisesti tulevia kursseja varten, mikä vaikutti itsevarmuuteeni ja ammattitaitooni. Opin työkaveriltani paljon käsitöistä myös kurssin ulkopuolisista asioista, esimerkiksi loimen luonnin useammalla langalla kerrallaan.

Mikä jäi kesäleireiltä päällimmäisenä mieleesi?

Kaikilla leireillä oli hyvä tunnelma, ja olin erityisen vaikuttunut siitä, miten kauniisti ja kunnioittavasti lapset kohtelivat toisiaan.

Mitä käsityöt merkitsevät sinulle?

Käsityöt merkitsevät minulle vapautta. Se on voimakas ja monipuolinen tapa ilmaista erilaisia ajatuksia ja tunteita. Käsitöitä tehdessä ajatukset selkeytyvät mielekkään tekemisen parissa.

Mitä käsitöihin liittyviä toiveita sinulla on tulevaisuudessa?

Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä käsityönopettajana sekä lisäksi myydä omia töitäni yrittäjänä. Toivoisin alalle enemmän arvostusta ja näkyvyyttä. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi alan yrittäjien toiminnan jatkumisen ja asianmukaisen korvauksen työstä.

Kenelle? Käsillä tekemisestä innostuneille lapsille, nuorille ja aikuisille.

Mitä? Käsityön taiteen perusopetusta laajan oppimäärän mukaan eli käsillä tekemistä, taitojen oppimista, omaa ilmaisua ja suunnittelua. Opiskelu on pitkäkestoista ja siitä saa todistuksen. Lukuvuoteen sisältyy 4-5 tehtäväkokonaisuutta, joissa käytetään eri tekniikoita ja materiaaleja.

Missä? Lasten ja nuorten ryhmiä on Alavudella, Seinäjoella, Isossakyrössä, Kauhajoella ja Vaasassa. AIKUisille on ryhmiä Seinäjoella, Vaasassa ja Alavudella. Seinäjoella kokoontuvien Näppi-Nikkarien (alk. 7-v) perusopinnot painottuvat puu- ja elektroniikkatöihin. Varhaiskasvatuksen Napero-Näppi -ryhmiä on Alavudella, Kauhajoella, Seinäjoella ja Vaasassa lisäksi Seinäjoella on eskari-ikäisille MusaKäsi-ryhmä.

Miten? Lisätietoja ja hakulomake löytyvät www.taitoep.fi Tiedustele vapaita oppilaspaikkoja taitokeskuksista!

Koululaisten kesäleirit 2023

Ilmoittautuminen leireille aukeaa ke 1.3. klo 11.00 osoitteessa taitoep.fi/palvelut/kurssitarjonta. Löydät ne helpoimmin tapahtumien rajaus -valikosta hakusanalla ”leiri”.

Seinäjoki

Muu-Maun taideleiri ma-pe 5.-9.6. klo 9-14

Velholeiri 1. ma-pe 12-16.6. klo 9-13.15 Keppari-leiri ma-pe 12-16.6. klo 9-13.15 Kässä-leiri ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15 Nikkari-leiri ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15

Velholeiri 2. ma-pe 26.-30.6. klo 9-13.15

Vaasa

Kässäleiri ma-pe 5-9.6. klo 9-13.15 Velholeiri ma-pe 12-16.6. klo 9-13.15 Keppari-leiri ma-to 19-22.6. klo 9-14.15

Alavus

Kässäleiri 1 ma-pe 5.-9.6. klo 9-13.15 Kässäleiri 2 ma-pe 12.-16.6. klo 9-13.15

Kässäleiri 3 ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15 Kässäleiri 4 ma-pe 26.-30.6. klo 9-13.15

Kässäleiri 5 ma-pe 3.-7.7. klo 9-13.15

Isokyrö

Kässäleiri 1 ma-pe 5.-9.6. klo 9-13.15

Kässäleiri 2 ma-pe 12.-16.6. klo 9-13.15

Kässäleiri 3 ma-to 19.-22.6. klo 9-14.15

Kauhajoki

Kässäleiri 1 ma-pe 5.-9.6. klo 9.00–13.15

Kässäleiri 2 ma-pe 12.-16.6. klo 9.00–13.15

Velholeiri ma-to 19.-22.6. klo 9.00–14.15

12 Onni elää käsityössä

Kokonaisvaltaista Ommellisuutta

Me Ommellisella rakastamme ompelua; sitä prosessia kun kangas muuttuu lempivaatteeksi. Sen sijaan esivalmistelut jätämme mielellämme vähemmälle. Tästä filosofiasta syntyivät myös Ommellisen kaavat. Toivomme, että meidän tapamme ajatella päästää sinutkin nopeammin lempipuuhaasi saumurin ääreen ja esivalmistelut saavat jäädä vähemmälle.

Onni elää käsityössä 13

Ommellisen tarina on lähtenyt liikkeelle valmiiden vaatteiden maailmasta ja laajentunut vuosien varrella kankaisiin sekä kaavoihin omista malleistamme. Ommellisen vaatteet on tehty kestämään arjen eri käänteitä ja tuomaan iloa juhliin. Tuotteet ovat yksinkertaisia, mutta niistä löytyy aina jokin ommellinen juju, mikä on helppo tunnistaa. Intohimonamme on tarjota iloisia ja näyttäviä vaatteita, jotka ovat laadukkaita, istuvat hyvin ja saavat olon tuntumaan mukavalta.

Vaatemallin suunnittelu lähtee aina liikkeelle mukavuudesta. Luomme vaatteita, joita itsekin tahdomme käyttää. Kun yhdistämme siihen kotimaisuuden, mukavuuden ja laadun, tiedämme olevamme Ommellisuuden ytimessä.

Ommellisen silitettävät kaavat

Ommellisen kaavapaketti on kokonaisvaltainen setti. Se sisältää silitettävän kaava-arkin, josta löytyy kaikki vaatteen kappaleet kokonaisina. Kaava on pakattu laatikkoon, jossa kaavaosia voi säilyttää myös käytön jälkeen. Kaavan mukana tulee ohjeet sekä kirjallisena että opastusvideon muodossa.

Ommellisen kaavat tulostetaan silitettävälle kaavapaperille, jota käytämme myös omassa tuotannossamme. Silitettävän pape-

rin ansiosta voit halutessasi silittää vaikka koko arkin kankaalle ja leikata oman kokosi siitä suoraan. Voit myös leikata kaavan osiin ja asetella ne kankaalle tiiviisti. Voi veljet, vaihtoehtoja on niin paljon! Toki voit käyttää arkkiamme normaalin kaavan tavoin ja jäljentää sen itsellesi sopivalle materiaalille.

Ommellisen kaavat sisältävät kaikki saumanvarat sekä käännevarat. Me ajattelemme, että näin sinun ei tarvitse mitata niitä erikseen, vaan voit luottaa käänteiden tulevan oikein. Me huolehdimme myös siitä, että nurjalla saumat kulkevat samaan suuntaan, mikäli vaatteessa on muotoa. Me emme käytä tuotannossamme nuppineuloja ja ohjaamme tähän myös asiakkaitamme. Tästä syystä kaavoistamme löytyykin useita hakkimerkkejä, joiden avulla onnistut takuulla.

Jokainen on varmasti huomannut uusien asioiden äärellä, kuinka helppoa on syrjäyttää ohjeet ja ryhtyä suoraan hommiin. No, me olemme todenneet tämän myös. Tästä syystä kaavojemme kirjalliset ohjeet ovat ytimekkäät. Kuva kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa ja jokaisen kaavan matkaan lähteekin video, missä ompelemme vaatteen vaihe vaiheelta. Videoiden avulla jokainen saa myös ompelukaverin, eikä vaihteita tarvitse pohtia yksin. Jaamme mielellämme omat vinkkimme eteenpäin ja olemmekin kuulleet, että pienet niksimme ovat tuoneet onnistumisenkokemuksia monelle ompelijalle!

Ommellisen valikoimasta löydät laajan tarjonnan erilaisia joustavia kankaita. Valikoimassamme on upea kattaus kuosillisia kankaita, mutta paljon myös yksivärisiä. Kaikki kuosimme ovat kotimaisten kuosisuunnittelijoiden käsialaa ja löydät ne vain meiltä. Painetut kankaat valmistetaan meille Euroopassa, kotimainen joustocollege neulotaan Längelmäellä ja merinovilla Orivedellä eli vain noin sadan kilometrin päässä tuotantotiloistamme.

Ommellisen tuotantotilat sijaitsevat Kinkomaalla, samassa rakennuksessa myymälämme kanssa. Uudet toimitilat valmistuivat keväällä 2022 ja tarjoavat meille huikeat puitteet toteuttaa työtämme. Ompelimossamme työskentelee tällä hetkellä 7 henkilöä, yhteensä meitä on 14 ommellista. Koska kaikki tapahtuu saman katon alla, pääsemme kokemaan vaatteen hienon matkan kankaasta aina valmiiksi vaatteeksi saakka. Upean lopputuloksen näemme asiakkaamme yllä, lämpimän hymyn kera.

Tervetuloa tutustumaan kaavoihimme, kankaisiimme ja valmiisiin vaatteisiimme myymäläämme Kinkomaalle tai verkkokauppaamme ommellinen.fi. Myymälämme sijaitsee n. 10 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta Tampereen suuntaan. Meille on helppo tulla viihtymään!

14 Onni elää käsityössä
Kaikkea kaunista saman katon alta
Onni elää käsityössä 15 Ommellinen.fi Ommellinen Oy, Sääksjärventie 1, 40930 Kinkomaa
ETELÄ-POHJANMAAN SUURIN OMPELUTAPAHTUMA LA 22.4.2023 KALEVAN NAVETTA, SEINÄJOKI