”
22 I kuopasta ylös metri kerrallaan
Kukaan ei jaksa katsella rahatonta ihmistä nurkissaan liian kauaa.
Miten tappaa aikaa kun ei ole kämppää?
En ota asunnottomuutta kovin negatiivisesti. Se on vapauttava elämäntyyli. Herään aamulla jostain, enkä joudu miettimään, mitä laitan päälleni, koska mukana on tasan kaksi vaatekertaa. Jos olen ystävällä ja saan olla siellä, saatan jäädä seuraavaan päivään asti. Mutta jos olen jo ollut jossain päivän tai kaksi, on aika vaihtaa maisemaa. Kukaan ei jaksa katsella rahatonta ihmistä nurkissaan liian kauaa. Kauniina päivinä liikuskelen kaupungilla ja kävelen puistoissa. Nautin kauniista maisemasta, vapauden tunteesta. Juttelen satunnaisille ihmisille, jos he ovat helposti lähestyttävissä. Feissaajien kanssa on aina mukava jutella, heidän kanssaan voi yleensä puhua vähän vapaammin. Munkit ovat myös rentoja juttukavereita, vaikka ne yrittääkin tyrkyttää kuivattuja hedelmiään vähän väliä. Joka päivä mietin, minne suuntaan seuraavaksi. Välillä käyn lukemassa kirjastossa kirjoja, toisinaan käyn Karin työpaikalla juomassa kahvia hesarin kera. Jos tiedän jonkun kaverin, jonka luona en ole vähään aikaan käynyt, soitan hänelle. Ruokaa syön silloin kun sitä saan. Välillä vetää tiukoille. Jos en löydä yöpaikkaa, ja rahapussissa on vielä vähän rahaa, suunnistan yleensä baariin. Baarista yleensä aina löytyy joku ihminen, jonka luokse voi mennä punkkaamaan yhden yön ajaksi. Huonona puolena tietty pysymättömyys aiheuttaa tavaroiden
hukkumista. Näen kavereitani paljon, mutta juhlin myös paljon. En enää ihmettele, miksi jotkut ihmiset vajoavat alkoholiin tällaisissa tilanteissa. Alkoholi tuo sosiaalisuutta ja sen avulla löytää uusia ihmisiä. Väsymys on jatkuva ongelma, ilman rutiinia on vaikea nukkua säännöllisesti. Vaarana on, että tähän tottuu liikaakin. Ei välttämättä enää halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi. Onnekseni veljeni takoi järkeä päähäni sanomalla, että on huolissaan, kun en tehnyt muuta kuin biletin. Kari ja hänen työkaverinsa ovat auttaneet minua suunnittelemaan jaloille nousua. Olen saanut luopua monesta unelmasta ja asiasta, joista pidin. Lensin ulos Helsinki Business Collegesta ”motivaation puutteesta”. Ei se sitä ollut, halusin todella pysyä oppilaitoksessa, jota arvostin ja jonne olin halunnut kolme vuotta elämästäni. Menetin luottotietoni velkojeni vuoksi ja vähän aikaa sitten lähti myös tietokoneeni. Omaa rauhaa on nykyään vähän, eikä missään voi oikeasti rauhoittua. Olisin luultavasti itkenyt monen monituista kertaa, mutta uskon että asioita pitää katsoa optimistisesti, muuten ei kallo kestä kauaa. Moni päivä viheltää ohi kuin tuuli vain. En muista päiviä viikon jälkeiseltä ajalta kovin selkeästi vain sen vuoksi, että teen joka päivä jotain tai nukun. Tietynlainen ajantaju häviää.
Miten elämä jatkuu?
Asiat järjestyvät hitaasti, välillä ne tuntuvat ottavan takapakkia. Pohjalta on vaikea ryömiä takaisin jalustalle. Mutta onneksi on paljon tukevia kavereita ja ystäviä. Ne auttavat minua jaksamaan eteenpäin. Olen käynyt oikeusaputoimistossa juristin puheilla. Siirrän oikeuden rahoistani veljelleni, joka sen jälkeen säätelee rahankäyttöäni. Toinen vaihtoehto olisi ollut aikuisen huostaan-
otto, joka on varteenotettava vaihtoehto silloin, kun ei pysty pitämään huolta itsestään ja omasta rahapussista. Huostaanotto prosessina kestäisi kuitenkin vuosia, enkä ole varma, haluanko mennä sen kaiken läpi. On kuitenkin hyvä olla toinen suunnitelma, jos tämä ensimmäinen kusee. Minulla on lääkärille aika, jossa kartoitetaan minun työkykyä ja jaksamista. Katsotaan, mitä sen jälkeen tapahtuu.