Museokello 2016 by Museokeskus Vapriikki

2016

KULTTUURIYMPÄRISTÖ- JA MUSEOUUTISIA PIRKANMAALTA

Asiakkaat pääosassa Tämän lehden teemana on yhteistyö museon asiakkaiden kanssa. Viime syksynä Vapriikissa vietettiin Museokellon 35-vuotis-synttäreitä pienen pop up -näyttelyn merkeissä. Lehtiä selatessa avautui kuinka monenlaista museotoimintaa vuosien varrelle mahtui. Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan sitä enemmän korostui yhteistyö asiakkaiden kanssa. Vuosien varrella asemansa museotyössä ovat vakiinnuttaneet mm. perinnerakennusmestarin neuvontatyö, TAITEn työpajat, Adoptoi monumentti -hoitotyö ja Luotsien vapaaehtoistoiminta. Näyttelyitä rakennetaan ja kulttuuriperintöä tallennetaan yhdessä mm. luotsien, maahanmuuttajien ja koululaisten kanssa. Adoptoi monumentin avulla hoidetaan muinaisjäännöksiä ja rakennettua ympäristöä. Näin tämän vuotisen Pirkanmaan maakunnallisen museopäivän ja Museokello-lehden teemaksi valikoitui ”Asiakkaat pääosassa”. Vuoden teema valittiin jo alkuvuodesta, jolloin ei vielä ollut tietoa siitä, että Adoptoi monumentti palkittaisiin kansainvälisellä EU:n Europa Nostra -kulttuuriperintöpalkinnolla. Pääpalkinto on tullut Suomeen kaksi kertaa aikaisemin. Syksyllä tullaan Vapriikissa järjestämään Europa Nostra -juhlaseminaari. Aikaisemmin Maakuntamuseo on saanut jo Pedaali ry:n vuoden museoteko palkinnon Adoptoi monumentti -toiminnasta ja Vihervuoden mitalin. Apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäen käsittelee kirjoituksessaan sitä, kuinka positiiviset museokokemukset lähtevät elämyksistä ja konkreettisesta tekemisestä. Näitä elämyksiä annetaan niin Musti-kerhossa kuin TAITE:n työpajoissa. Vapriikin Jääkauden jättilaiset -näyttely on osoittautunut täysosumaksi. Näyttely vetää erityisesti lapsiperheitä, jotka hakevat museokäynniltään elämyksellisyyttä. Myös paikallismuseot omine tapahtumapäivineen ja työpajoineen tarjoavat näitä elämyksiä. Vintiöiden vintillä Ikaalisissa voi eläytyä leikkien entisajan elämään ja omaan tekemiseen rohkaisevat omatoimiverstaat mm. Nokian Hinttalassa ja Kurun ulkomuseolla.

Kuten koko suomalainen yhteiskunta myös museot ovat kuluneena vuotena olleet uuden haasteen edessä turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä rajusti aikaisempaan verrattuna. Maahanmuuttajatyötä museoissa on tehty jo vuosia mm. Taite-toiminnan parissa, mutta nyt toiminnan muotoja joudutaan miettimään vielä uudelleen. Mitä voidaan tarjota ihmisille, joilla ei ole kielitaitoa eikä oleskeluajan pituudesta ole varmuutta? Tampereen kaupungin kotouttamisohjelmassa tavoitteena on, että kuntalaiset toimisivat yhdessä toisiinsa tutustuen etnisestä taustastaan riippumatta. Adoptoi monumentti -toiminta on ottanut myös haasteen vastaan. Ensimmäiset talkoot yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa on järjestetty ja toimintaa tullaan kehittämään edelleen. Tampereen kaupunkistrategia edellyttää, että kuntalaisia otetaan mukaan palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen. Tästä hieno esimerkki on kesäkuussa avautunut uusi Lenin-museo. Museon suunnitteluvaiheessa asiakkailta kysyttiin millaisen Lenin-museon he haluavat ja heitä otettiin mukaan suunnitteluun. Kalle Kallio puolestaan kertoo tässä lehdessä millainen uudesta museosta tuli. Tampereen seutukunnassa on käynnistetty uudenlainen paikallismuseoiden kehittämiseen tähtäävä selvityshanke. Tampereen seutukunta on tilannut maakuntamuseolta selvityksen seutukunnallisen museotyön mahdollisuuksista. Sopivia yhteistyömuotoja pyritään löytämään yhdessä alueen museoiden kanssa kyselytutkimuksen, työpajatoiminnan ja yhteisten neuvottelujen avulla. Rentoa ja elämyksellistä museokesää! MAAKUNTAMUSEOTUTKIJA ANU SALMELA

S I S Ä L LY S

Pääosassa asiakkaat Anu Salmela

Museo voikin olla kiva paikka - ajatuksia asiakaslähtöisyydestä Anna-Kaisa Heinämäki

Suomen pelimuseo avautuu yli tuhannen joukkorahoittajan avulla Outi Penninkangas

JULKAISIJA: Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi

VASTAAVA TOIMITTAJA: Tuija-Liisa Soininen

Kahvihuoneen tarinoita: Yleissivistystä Lasse Honkanen

TOIMITTAJA: Anu Salmela

Adoptoi monumentti sai kansainvälisen Europa Nostra -palkinnon Anu Salmela, Tuija-Liisa Soininen

GRAAFINEN SUUNNITTELU JA TAITTO: Tuija Rikala

PAINOS: 800 kpl

Palvelumuotoilu, mitä se on? Ja mitä tekemistä sillä on kulttuuriympäristön kanssa? Tuija-Liisa Soininen

Musti-kerhossa tutustutaan museoihin pintaa syvemmältä Sallamari Angeria

Asiakaspalautetta Museokeskus Vapriikissa Jani Tamminen

Kiinnostu ja onnistu! Kokemuksia maahanmuuttajaryhmistä museossa Tiina Piispanen

Luotsitoiminta ja asiakkuus Pilvi Tuomainen

36 38

Jääkauden jättiläiset toivat ruuhkat Vapriikkiin Tähtitalvikki Poikajärvi

Auta Siiriä kehittymään Riitta Kela

Adoptoi monumentti ja Pentin linnavuoren hoitotyö Joakim Suvanto

Metallinetsijät talkooapuna Pirkanmaan maakuntamuseossa Ulla Moilanen

TAKAKANSI: Reuharinniemen rantakallioita. Kuva: Miia Hinnerichsen

Uusi ja erilainen Lenin-museo Kalle Kallio

Museokelloja vuosien varrelta Anu Salmela

KANSIKUVA: Adoptoi monumentin saama Europa Nostra-palkinto. Kuva: Saana Säilynoja

40 42

Iloa vapaaehtoistoiminnasta Miinu Mäkelä

PAINOPAIKKA: Eräsalon Kirjapaino Oy

Ikaalisten vintiöiden vintti Marjo Heikkilä

Uutta toimintamallia selvitetään Tampereen seutukunnan museoissa Anu Salmela

Kulttuuriympäristötoteemi jatkaa kierrostaan Tammelantorilta Laukontorille KUVA: SHUTTERSTOCK

2016

Museo voikin olla kiva paikka – ajatuksia asiakaslähtöisyydestä

Anna-Kaisa Heinämäki

Kirjoittaja on Tampereen apulaispormestari, jonka vastuualueeseen kuuluvat kulttuurija vapaa-aikapalvelut.

Muistan edelleen elävästi lapsuudestani tilanteita, kun kiva leikki kiireettömänä viikonloppuna oli kesken ja sitten isä tuli ja kertoi, että nyt lähdetään museoon tai taidenäyttelyyn. Se tuntui tavattomalta vääryydeltä ja ikävystyneenä kiertelin milloin minkäkin kulttuurikohteen loputtomilta tuntuvilla käytävillä. Kokemuksistani syntyikin erityisesti suoranainen museoangsti, koska juuri museot olivat mielestäni kaikkein ikävystyttävimpiä. ”Minähän en yhteenkään näyttelyyn jalallani astu”, ajattelin vuosikausia. Kesti pitkään, että oivalsin erilaisten museoiden olevan oivallisia oppimisympäristöjä, joissa voi hypätä erilaiseen aikaan, erilaisiin tunteisiin ja ahmia tietoa. Nykyajan lapsille museot ovatkin aivan eri tavalla oppimisympäristöjä, joissa voi kokea ja nähdä monilla aisteilla. Omat lapseni kysyvät usein, milloin mennään taas niitä hienoja kiviä, mammutteja, jänniä koneita tai hassuja tauluja katsomaan. Innostuneet kysymykset eivät ole minun kasvatukseni ansiota, vaan mukavien kokemuksen tuomaa varmuutta siitä, että museot ovat kiva ja mielenkiintoinen jut-

tu. Kiitos tämän päivän museoille leikki- ja kokeilunurkkauksista, ryömintäkoloista ja piirustustehtävistä. Juuri näiden pienten mahdollisuuksien kautta rakennetaan tulevia kulttuurin harrastajia. Kun eri käyttäjien tarpeet otetaan huomioon mahdollisimman monipuolisesti, vahvistuu parhaiten kokemus siitä, että ei tarjoa jotakin palvelua vain jollekin rajatulle kohderyhmälle, vaan kutsutaan kaikki mukaan. Tällaisia asiakaslähtöisiä palveluita ja huomioita on kulttuurija vapaa-aikapalveluissa useita. Esteettömyys, edulliset hinnat tai maksuttomat sisäänpääsyajat, mahdollisuus komm u n i ko i d a eri kielillä, mahdollisuus kokea eri ais-

MUSEOKELLO ‌│ MUSEO VOIKIN OLLA KIVA PAIKKA

teilla ja lupa ottaa mukaan ne kiukuttelevat lapset, madaltavat kaikki kynnystä saapua paikalle tulotasosta tai elämäntilanteesta riippumatta. Asiakaslähtöisyyttä on myös tapa viestiä asiakkaalle paikan arvoista,

Saana Säilynoja

Siivet kuin variksella. Luonnontieteellisessä museossa voi verrata mihin mittaan kädet yltävät. säännöistä ja toiveista. Erään Tampereen kaupungin tarjoaman palvelun toimipisteen ulko-ovessa lukee ”Tervetuloa, olemme odottaneet juuri sinua”. Tällaisen viestin esille pistäminen ei maksa juuri mitään, mutta osoittaa halun palvella ja antaa kokemuksen siitä, että voin astua sisään juuri sellaisena kuin olen. Ovessa voisi lukea aivan hyvin myös, että ”Alueella on tallentava kameravalvonta” ja tätä pidettäisiin kuin huomaamatta varsin tavallisena ensimmäisenä viestinä tiloissa asioivalle asiakkaalle. Myös monet muut säännöt voidaan viestiä monella tavalla. Jos museossa on eväiden syönti kielletty, voidaan kirjoittaa, että ”Eväiden syönti ehdottomasti näyttelytilassa kielletty” vai ”Valitettavasti tässä tilassa ei voi syödä eväitä, mutta taukohuone (tai kahvila) on nurkan takana”. Samasta asiasta viestiminen eri sävyillä on asiakaslähtöisyyden ytimessä ja kertoo paljon palvelukulttuurista ja ilmapiiristä, millä tavoin palveluiden käyttäjiin suhtaudutaan. Tämä rakentaa mielikuvaa palvelusta ja sen laadusta laajemminkin. Myöhempänä muistijälkenä museovierailusta

ei jää niinkään asiafaktat, vaan se, millainen ilmapiiri paikassa oli. Onko tällä sitten suurta merkitystä? Mielestäni kyllä ja koko ajan yhä enemmän. Kun kilpailu julkisesti tuotettujen kulttuuripalveluiden ja kaupallisten viihdepalveluiden välillä kovenee, kyky asiakaslähtöiseen ajatteluun korostuu. Kun yhteisestä ajasta kärsivä perhe pohtii käyttävätkö sen ainoan yhteisen vapaapäivänsä Ideaparkissa, huvipuistossa tai vaikkapa paikallisissa museoissa kiertämiseen, pienetkin mielikuvat vaikuttavat. Museoilla on tässä kilpailussa valttina edullinen hinta, rauhallinen ympäristö ja mahdollisuus opettaa uusia asioita, mutta harvemmin pomppulinnaa, alennusmyyntejä ja hattaroita. Silloin pienilläkin asioilla ja positiivisten mielikuvien vahvistamisella voi tehdä paljon. Erinomaisia asiakaslähtöisiä avauksia on museokentässä ollut myös eri vapaa-ajan palveluiden ennakkoluuloton yhteensovittaminen. Museojuoksu tai joogatunti näyttelysalissa yhdistää vapaa-ajanpalveluita ja hyvinvoinnin edistämistä oivallisella tavalla. Tällöin urheiluharrastajalla on yhä vähemmän tekosyitä

olla yhdistämättä arkeensa ripausta kuvataidetta tai arkeologiaa. Näiden palveluiden yhteensovittaminen on myös asiakaslähtöistä viestintää ennakkoluuloisellekin taholle: museoissa on sopivasti suunniteltuna sallittua monet muutkin asiat, kuin hiljaisesti ja varovaisesti kävely näyttelyesineiden välissä. Myös vapaaehtoisten mukaan ottaminen aineistojen kartuttamisen ja huoltamiseen on mielestäni aivan hyvä esimerkki tavasta palvella ja osallistaa. Museopalvelut tarjoavat asiantuntemuksen, vapaaehtoiset vastaavasti innon ja tekevät kädet. Parhaimmillaan tällainen harrastus tarjoaa aikuisillekin hetken mahdollisuuden olla lasten tavoin leikkiviä ja puuhastelevia yksilöitä tutkimusten, perinteiden ja ihmetysten äärellä. Tällöinkin kyse ei ole vain tiedon ja taidon välittämisestä, vaan palvelu on yksi laadukkaiden museopalveluidemme konkreettinen hyvinvointiteko. Jatketaan tätä kaikkea samaan malliin ja tartutaan pieniinkin mahdollisuuksiin tehdä asiat toisin ja asiakkaita kuunnellen.

MUSEO VOIKIN OLLA KIVA PAIKKA │ MUSEOKELLO‌

sai kansainvälisen Europa Nostra -palkinnon Anu Salmela ja Tuija-Liisa Soininen

Pirkanmaan maakuntamuseon kehittämä ja laajan harrastajajoukon ylläpitämä Adoptoi monumentti- toiminta on saanut kansainvälistä tunnustusta. Adoptoi monumentti palkittiin Europa Nostra -palkinnolla Toukokuussa Madridissa. Europa Nostra -palkinto Kevät Pirkanmaan maakuntamuseossa sujui kutkuttavissa tunnelmissa. Jo varhain keväällä yksikönpäällikön sähköpostiin tuli tieto, että adoptoi monumentti on nimetty Europa Nostra-palkinnon saajaksi 28 muun palkittavan kulttuuriperintöhankkeen kanssa. Suurin osa palkituista saisi mitalin, mutta seitsemää palkinnon saajaa odottaisi pääpalkinto Grand Prix, joka on 10 000 euron rahapalkinto. Pääpalkinto on tullut Suomeen aikaisemmin kaksi kertaa: vuonna 2002 Yli-Iissä sijaitsevalle Kierikkikeskukselle ja vuonna 2009 Kesälahden kirkkotapulin restauroinnille. Europa Nostra on 40 maassa toimiva kansalaisjärjestö, joka tekee yhteistyötä Euroopan unionin kanssa. Järjestö jakaa kulttuuriperintöä koskevaa tietoa, antaa neuvontaa sekä järjestää tiedotuskampanjoita kulttuuriperinnön säilyttämisen puolesta. Se jakaa vuosittain EU:n kulttuuriperintöpalkinnot omassa palkinto-ohjelmassaan. Palkintogategorioita on neljä: konservointi, tutkimus, yksilön tai

yhteisön kulttuuriperintötyölle omistautunut toiminta sekä koulutus ja tietoisuuden lisääminen. Suomen Europa Nostran toimisto on Kotiseutuliitossa. Palkintotilaisuus pidettiin Madridissa 24.5.2016 historiallisessa Zarzuela-teatterissa. Juhlaa isännöivät Eu:n kulttuuriasioista vastaava komissaari Tibor Navracsics ja Plácido Domingo, joka toimii Europa Nostran presidenttinä. Palkintoa

noutamassa olivat Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tuotantojohtaja Toimi Jaatinen, yksikönpäällikkö Tuija-Liisa Soininen ja tutkija Miia Hinnerichsen. Tätä ennen palkitut olivat esitelleet työtään Excellence Fair -tapahtumassa ja osallistuneet kulttuuriperintötapahtuma European Heritage Congressin verkostoitumistilaisuuksiin. Vaikka palkintoa noutivatkin museon työntekijät, on palkinto osoitettu Miia Hinnerichsen, Vapriikin kuva-arkisto

Iloiset Grand Prix -voittajat Tuija-Liisa Soininen ja Toimi Jaatinen palkintojenjako seremonian jälkeisellä juhlavastaanotolla.

MUSEOKELLO ‌│ ADOPTOI MONUMENTTI

Anu Salmela, Pirkanmaan maakuntamuseo

Tampereen museopalveluiden luotsit nauttivat palkintokahveista Pirkanmaan maakuntamuseon uusissa tiloissa. Osa luotseista on adoptoinut Näsinpuistossa sijaitsevan Olgan kellarin. kaikille Adoptoi monumentti -toimintaan osallistuville harrastajille!

Juhlintaa Koska kyseessä on palkinto, jota ei kovin montaa kertaa ole Suomeen saatu, sitä on haluttu juhlistaa monin menoin. Kaikessa juhlinnassa myös adoptoijat ovat olleet mukana. Juhlinta aloitettiin kakkukahvien merkeissä Vapriikissa. Maakuntamuseon uudet tilat Vapriikin ensimmäisessä kerroksessa olivat myös sopivasti valmistuneet, joten juhlahetkeä päästiin viettämään uusissa ja avarissa tiloissa. Juhlintaa jatkettiin vielä kesäkuisena lauantaina retkellä Reuharinniemeen, jossa Reuharinniemen adoptoijien

puheenjohtaja Terttu Nordström piti esitelmän. Retkellä poikettiin myös Pispalan Pulteriaidalla, jossa puolestaan Pispalan moreeni ry:n. Mårten Sjöblom piti opastuksen adoptoijien puolesta. Ulkoilun jälkeen nälkäiset retkeilijät saivat nauttia gril-

lijuhlasta Milavidassa. Lopuksi tutustuttiin vielä Olgan kellariryhmä ry:n Jussi Paatolan opastuksella Näsinpuistossa sijaitsevaan Olgan kellariin ja siellä esillä olleeseen Nottbeckien palvelusväestä kertovaan valokuvanäyttelyyn. Kaukaisimmat vieraat juhlaan tulivat Virosta. Suomen adoptoi monumentti toiminnasta Madridin palkintojenjakotilaisuudessa kiinnostuneet Helle Solnask, Ants Kraut ja Peep Pillak edustivat Viron kulttuuriperintöseuraa (heritage society; Muinsuskaitse Seltsi). Heidän välityksellään Adoptoi monumentti -toiminta voi saada tulevaisuudessa jalansijaa myös Virossa. Syksyllä ohjelmassa on vielä Adoptoi monumentti -juhlaseminaari Vapriikissa 9.9 Euroopan kulttuuriympäristöpäivien juhlinnan ohessa. Seminaarin ohjelma on vielä muotoutumassa, mutta tarkoituksena on saattaa yhteen yhdessä tekemisen muotoja kokeilleita toimijoita ja kuulla myös uusia ideoita. Seminaarissa avattaneen myös Skype-yhteys skotlantilaisten ja pirkanmaalaisten adoptoi Miia Hinnerichsen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Juhlaretkeläiset kokoontuneena Reuharinniemen rautakautisella lapinrauniolla kuuntelemaan Terttu Nordströmin pitämää esitelmää adoptoijien toiminnasta ja kohteen historiasta.

ADOPTOI MONUMENTTI │ MUSEOKELLO‌

Sanni Vattulainen, Vapriikin kuva-arkisto

Adoptoi monumentti palkittiin myös vuonna 2015 vuoden museopedagoginen teko -palkinnolla. Palkinnon myönsi museopedagoginen yhdistys Pedaali ry. Pirkanmaan maakuntamuseo sai myös Vihervuoden 2016 tunnustuksena Asuntosäätiön lahjoittaman Vihreä kaupunki -mitalin ansiokkaasta työstä tärkeän, terveellisen ja viihtyisän ympäristön hyväksi. Mitalin perusteina mainittiin erityisesti seurakuntien kanssa yhteistyössä tehtävät hautausmaainventoinnit ja Adoptoi monumentti -toiminta.

Lisätietoa: adoptoimonumetti.fi. Adoptoi monumentin löydät myös Facebookista.

Tampere International ja FC Museohuuhkajat kohtasivat adoptoi monumentti -toiminnan hengessä järjestetyssä jalkapallo-ottelussa.

jienvälille. Lisäksi järjestetään Adoptoi monumentti -leiri Sääksmäen Rapolassa (9.9.–11.9.) ja lauantaina 10.9. on mahdollisuus osallistua myös yleisöretkelle Adoptoi monumentti –kohteille. Adoptoijien ja PIrkanmaan maakuntamuseon opastama retki vierailee myös Rapolan adoptoi monumentti -leirillä. Lisätietoja leiristä on saatavilla heinäkuussa, jolloin myös ilmoittautuminen mahdollistuu.

Toimintaa kulttuuriperinnön hyväksi Adoptoi monumentti -toiminnan juuret ovat arkeologisten kohteiden hoidossa. Kyseessä on maanomistajan, toimintaa harrastavan tahon ja Pirkanmaan maakuntamuseon välinen yhteistyösopimus, mikä mahdollistaa vapaaehtoistoiminnan kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Pirkanmaan maakuntamuseon työntekijät Tuija-Liisa Soininen ja Aino Nissinaho löysivät työmatkallaan Skotlannissa toiminnalle esikuvan vuonna 2008 ja kehittivät konseptia eteenpäin Suomen oloihin sopivaksi yhteistyössä Museoviraston kans-

MUSEOKELLO ‌│ PALVELUMUOTOILU

sa. Skotlannissa arkeologian harrastajat kaivavat ja tutkivat kohteita, mutta Suomessa keskitytään kohteiden suojeluun ja hoitamiseen. Vuodesta 2013 toiminta laajentui Suomessa myös rakennuksia koskevaksi. Adoptoi monumentin piirissä on nykyään 20 kohdetta ja yli 300 harrastajaa. Keväällä 2016 Adoptoi monumenttia on hyödynnetty myös kulttuurien kohtaamisessa ja maahanmuuttajatyössä. Pälkäneen rauniokirkolla ja Tampereen Kaupin öljyvaraston talkoissa on ollut mukana maahanmuuttajia ja yhteistä toimintaa tullaan kehittämään edelleen. Yhteistyön hengessä järjestettiin myös jalkapallo-ottelu, jossa toisistaan ottivat mittaa vastaanottokeskuksen työntekijöitä ja asukkaista koostuva joukkue, ”Tampere international” ja Tampereen eri museoiden työntekijöistä koostuva fc Museohuuhkajat. Adoptoi monumentti -toiminnan eräänä tavoitteena oppia tuntemaan ja hyväksymään kulttuureita, jotka voivat nykyihmisestä tuntua vierailtakin. Toimintaperiaatteisiin kuuluu myös huolenpi-

to. Sen vuoksi Adoptoi monumenttia voi käyttää hyväksi myös haasteissa, joissa eri nykyajan kulttuurit kohtaavat toisiaan. Adoptoi monumentti -työ alkoi syksyllä 2015 myös Keski-Suomessa. Jo sitä ennen se vaikutti mm. Metsähallituksen Kummiohjelman syntymiseen.

Kuinka pääset mukaan? Oletko kiinnostunut Adoptoi monumentti -työstä? Haluaisitko jo palavasti tehdä jotakin konkreettista, mutta et tiedä mitä? Tai ehkä jo tiedätkin hoitoa vaativan kohteen, jolle haluaisit antaa hieman aikaasi? Ota yhteyttä Pirkanmaan maakuntamuseoon. Palveluksessasi ovat Adoptoi monumentin koordinaattorit arkeologi Kreetta Lesell ja rakennustutkija Miinu Mäkelä. Aina pitkäaikainen sitoutuminen jonkun kulttuuriperintökohteen hyväksi ei tunnu mahdolliselta. Silloin on mahdollista osallistua myös Adoptoi monumentti -leireille tai lyhytaikaisempiin talkootapahtumiin. Talkoita voi myös ehdottaa museolle.

Palvelumuotoilu,

mitä se on?

Ja mitä tekemistä sillä on kulttuuriympäristönsuojelun kanssa? Tuija-Liisa Soininen

Kirjoittaja on yksikönpäällikkö Pirkanmaan maakuntamuseosta

Minkälaista asiakaslähtöisyyttä tai palvelumuotoilua voi harjoittaa kulttuuriympäristönsuojelussa? Artikkelissa pohditaan museoviranomaisen näkökulmasta mm. sitä, ketä varten kulttuuriympäristöä oikeastaan suojellaan ja kuka on asiakas.

Lähtökohtia Pirkanmaan maakuntamuseo antaa vuosittain satoja maankäyttölausuntoja ja osallistuu vähintään yhtä moniin neuvotteluihin, ohjausryhmien, tiimien ja osaamisrinkien kokouksiin. Tehtävänämme on edistää kulttuuriympäristön vaalimista eräänlaisessa suojelupelissä, jossa viranomaistoimista huolimatta pallo on usein viimekädessä kansalaisella. Maakuntamuseo onkin katsonut viisaaksi luoda motokseen: Kulttuuriympäristöä vaalitaan ihmistä varten, yhdessä ihmisten kanssa.

Tilanne on haastanut pohtimaan myös asiakasmuotoilua. Tähän liittyy muutama tärkeä kysymys: esimerkiksi kuka on asiakas, mikä on tuote ja kuka on palvelun tilaaja?

Palvelumuotoilu Palvelumuotoilu (engl. Service Design) tarkoittaa palvelujen innovointia, kehittämistä ja suunnittelua. Sen keskeisenä tavoitteena on palvelukokemuksen käyttäjälähtöinen suunnittelu siten, että palvelu vastaa sekä käyttäjien tarpeita että palveMiinu Mäkelä, Vapriikin kuva-arkisto

Akaan, ent. Kylmäkosken, Kurisjärven kulttuurimaisemaa Kurisjärventieltä Tiuran kylästä, taustalla Pelto-Tiura. PALVELUMUOTOILU │ MUSEOKELLO‌

Irja Lehtonen, Pirkanmaan maakuntamuseo

asiantuntijalausunnon. Tiedon menettelyistä voi saada internetistä, soittamalla toimistosihteerille tai laittamalla sähköpostia maakuntamuseon sähköpostiin. Kulttuuriympäristöviranomaisia voi myös tavata viranomaisneuvotteluissa tai pyytämällä työneuvottelua suoraan maakuntamuseon kanssa. Neuvotteluja voidaan pitää joko museotiloissa tai esimerkiksi suunnittelualueella, jos tarve vaatii. Lähtökohtaisesti palvelun laadukkuutta lisää se, että monilla eri valmiuksilla varustetut asiakkaat voivat päätyä luotettavan palvelupolun päähän. Palvelumuotoilun tehtävänä olisi myös hahmottaa palvelupolkuvaihtoehdot suunnittelun pohjaksi. Toimistosihteeri Marjo Koskinen auttaa maakuntamuseon asiakkaita asiansa kanssa eteenpäin. lun tarjoajan tavoitteita. Yritysmaailmassa palveluntarjoajan tavoitteilla tarkoitetaan erityisesti liiketaloudellisia tavoitteita. Julkisyhteisöpuolella tavoitteisiin liittyy korostetusti eettisiä, yhteiskunnallisesti sovittuja velvoitteita. Asiakkaan palvelukokemuksen rakennuspalikoita ovat palvelun kontaktipisteet, palvelutuokiot ja palvelupolku. Kontaktipisteillä tarkoitetaan palvelukohtaamisen paikkoja, kuten tiloja, esineitä, ihmisiä, prosesseja, internet-sivuja ja lausuntoja. Yhdestä tai useammasta kontaktipisteestä rakentuu suurempia kokonaisuuksia, ns. palvelutuokioita, ja lopulta se palvelupolku.

kanavia. Esimerkiksi kulttuuriympäristöä koskevan hankkeen lupaprosessin voi käynnistää sähköisesti lupa.fi:n kautta tai lähtemällä liikkeelle maakuntamuseosta käsin esim. pyytämällä ensin alustavan

Ikääntyvä yhteiskunta Palvelumuotoilua tehdään usein sähköisiä palveluita paljon käyttävien tarpeisiin. Tämä on houkuttelevaa, koska sähköisten palvelut voivat tuoda tuottajalleen säästöjä alkuinvestointien jälkeen. Kulttuuriympäristöpalveluiden tarvitsijoiden Ulla Moilanen, Vapriikin kuva-arkisto

Palvelupolut Tuottajan suunnittelema palvelupolku ei välttämättä toteudu kaikille sellaisenaan. Asiakkaat kulkevat prosessin läpi muodostaen yksilöllisen reittinsä, koska asioita voidaan tehdä usein monella eri tavalla. Palveluntuottaja voi tarjota asiakkaalle useita vaihtoehtoisia tapoja ja

MUSEOKELLO ‌│ PALVELUMUOTOILU

Vesi- ja jätevesihuoltoalueen maankaivuutöiden arkeologinen valvonta Sastamalan Kaukolassa 2014.

joukossa on kuitenkin yhä enemmän seniorikansalaisia, jotka tarvitsevat tietoa kulttuuriympäristöarvoista. Heitä on myös enenevässä määrin kulttuuriympäristön omistajien joukossa. Olisi siis tärkeä suunnitella toimivia kulttuuriympäristötiedon palvelupolkuja myös niille, jotka saattavat vierastaa sähköisiä työkaluja.

Palveluiden vaikuttavuus ja taloudelliset reunaehdot Asiakaslähtöisyyden lisäksi on huomioitava palvelun tuottajan tavoitteet. Kulttuuriympäristötavoitteiden ohella ne voivat olla myös taloudellisia reunaehtoja. Reunaehtojen seurausta voi olla esimerkiksi se, että Pirkanmaan maakuntamuseo joutuu tutkimaan, voiko se olla antamatta asiantuntijapalvelua rakennus- ja purkulupa-asioissa, vaikka asiakas haluaisi palvelua ja lainsäädäntökin viittaisi siihen

suuntaan, että asiantuntijalausunto pitäisi antaa. Vaikuttavuusanalyysi kertoo kuitenkin, että museon työn vaikuttavuus on lupa-asioissa pienempi kuin esimerkiksi kaava-asioissa. Vaikka lausunto pyydetään ja annetaan, siinä esitetyt suojelutoimenpiteet toteutuvat päätöksissä heikommin kuin kaava-asioissa. Tähän voi vaikuttaa se, että museoviranomaisen valitusmahdollisuudet on todettu kyseisten maankäyttöratkaisujen osalta heikoiksi. Jos lupa-asiat jätetään museoviranomaisen työn ulkopuolelle, riskinä on, että tulevaisuudessa on odotettavissa joitakin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten tarpeettomia purkamisia ja rakentajan kannalta odottamattomia tilanteita. Odottamaton tilanne voi olla esimerkiksi sellainen, että rakennustyöt pysäytetään, koska paikalla on muinaisjäännös. Lausunnon saaminen voi olla

siis myös oikeusturvakysymys. Vaikka palveluiden vaikuttavuusanalyysia suhteessa talouden reunatekijöihin joudutaan tekemään resursseja koskevan päätöksenteon tueksi, näyttää siltä, että maakuntamuseon työtaakkaa lupa-asioiden kulttuuriympäristöviranomaisena ei voida täysin vähentää liikaa.

Kuka on asiakas? Kulttuuriympäristöviranomaisella voi siis olla useita asiakkaita. Ehkä voi sanoa filosofisesti, että myös kulttuuriympäristöllä on useita asiakkaita? Asiakkuuksista ja kumppanuuksista saa helposti piirrettyä monimutkaisia kaavioita. Verkostot ovat nykyisin laajoja ja toimijoita on monia. Kuvan kaavio lähtee liikkeelle maakuntamuseosta asiantuntijapalvelun tarjoajana ja yhden, maakunnassa sijaitsevan palveluluukun periaatteesta. Vaikka maakuntaTuija-Liisa Soininen, Pirkanmaan maakuntamuseo

PALVELULUUKKU VIRANOMAISTAHOJA Kunnat: rakennusvalvonnat

ELY-keskus

Museovirasto

Maakunnan liitto

Kunnat: kaavoitus

kulttuuriperinnön omistajat ja hallinnoijat Muut yksityiset kansalaiset Yritykset

MAAKUNTAMUSEON KULTTUURIYMPÄRISTÖTYÖ

Koulutustoimijat

AVI

Ylläpitävä kaupunkiorganisaatio ja sen museopalvelut

Kansalaisjärjestötja yhdistykset

MUITA KUMPPANEITA

Maakuntamuseon kulttuuriympäristötyön asiakkuuskaavio.

PALVELUMUOTOILU │ MUSEOKELLO‌

Miinu Mäkelä, Vapriikin kuva-arkisto

Jari Niemelä ja Mårten Sjöblom allekirjoittavat Pispalan Moreeni ry:n puolesta Pispalan punaisen tukkitien jalustan adoptointisopimuksen Vapriikissa. museo on palveluntarjoaja, se voi toisaalta löytää itsensä myös asiakkaan roolista. Näin on asianlaita esimerkiksi silloin, kun kansalaiset hoitavat vapaaehtoisesti kulttuuriperintökohteita. Museo antaa asiantuntija-apua ja mahdollistaa, mutta adoptoijat hoitavat kohteita, mikä työ voisi kuulua myös museoviranomaiselle tai muulle viranomaiselle. Yhteistä kaikille toimijoille on se, että ne tarvitsevat ajantasaista, asianmukaista ja helposti saavutettavaa tietoa kulttuuriperintökohteista. Tiedon hyödyntämiseen liittyy myös tarve saada siitä ammattimaista tulkintaa.

ja arvosanoja. Palvelu saatettiin arvottaa huonoksi esimerkiksi, jos rakennuksen omistaja ei saanut Museovirastolta avustusta rakennuksen korjaamiseen. Samantapaisia vastauksia on saatu mitattaessa kulttuuriympäristöviranomaispalveluiden laatua. Asiakas on saattanut rastittaa

vaihtoehdon ”huono palvelu”, jos viranomaisen lausunto on ollut kielteinen. Vaikka asiakas ei saa juuri sitä tietoa tai päätöstä, jonka toivoisi saavansa, voiko hän silti saada hyvää palvelua? Julkisessa palvelussa, jonka tuottajaa asiakas ei voi valita, kriittisiä laatutekijöitä lienevät mm. palvelun sujuvuus ja luotettavuus, asiantuntemus ja asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu. Palvelun tulee olla myös objektiivista, läpinäkyvää, viivyttelemätöntä, helposti saavutettavaa, kuuntelevaa ja osallistumisen mahdollistavaa, jos se vain on mahdollista. Palvelupolun on oltava selkeä. Tärkeä palvelupolkua selkeyttävä ominaisuus on että mahdollisimman suuren osan palveluista saa yhdestä paikasta. Myös Kulttuuriympäristöpalveluissa pitää pyrkiä asiakasystävälliseen yhdenluukun periaatteeseen. Suunnittelijoiden ja yksityisten kansalaisten tulee saada palvelu yhdeltä, aluetasolla sijaitsevalta palvelutiskiltä. Samalla pitää olla mahdollisuus konsultoida asiantuntijoita, joilla on hyvä paikallistuntemus. Tämä tilanne on onneksi jo pitkälle toteutunut Pirkanmaalla.

Miia Ryttyläinen, Vapriikin kuva-arkisto

Asiakastyytyväisyysmittaukset Asiakastyytyväisyysmittaus on tärkeä osa palvelumuotoilua. Kun Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusmestaritoiminnan asiakastyytyväisyyttä mitattiin, laadulliseksi keskiarvoksi tuli kiitettävä. Tutkimuksessa saatiin myös huono-

MUSEOKELLO ‌│ PALVELUMUOTOILU

Perinnerakennusmestari Tapani Koiranen ohjaa Pakarin kunnostustöitä Sääksmäen Rapolassa pidetyllä Adoptoi monumentti leirillä vuonna 2015.

Musti-kerhossa tutustutaan museoihin pintaa syvemmältä Sallamari Angeria

Kirjoittaja on Vapriikin museolehtori.

Musti-kerho on Tampereen kaupungin museoiden yhteinen kerho alakouluikäisille, 7-12-vuotiaille lapsille. Kerholaiset tutustuvat ensimmäisten joukossa uusiin näyttelyihin, tekevät taidetta työpajoissa, tapaavat museoiden asiantuntijoita ja tietysti vain viihtyvät museoissa. Musti-museokoiran mukaan nimetty kerho on perustettu vuonna 2008. Ensimmäisenä toimintavuonna 2008–2009

siihen kuului yli 80 jäsentä, nyt kerhon jäsenten määrä on vakiintunut noin 50 kerholaiseen. Alkujaan mukana olivat museokeskus Vapriikki, Tampereen taidemuseo, Muumilaakso, Sara Hildénin taidemuseo, Tampereen kivimuseo, mediamuseo Rupriikki, TR1 Taidehalli ja Amurin työläismuseokortteli. Näiden museoiden lisäksi nykyään toiminnassa ovat mukana myös Postimuseo ja Museo Milavida. Myös kulttuurikasvatusyksikkö TAITE

avustaa Musti-kerhon toiminnassa. Musti-kerhon toimintaa koordinoi Vapriikin museolehtori Sallamari Angeria. Musti-kerhoon liitytään maksamalla 25 € vuosimaksu Vapriikkiin. Vuosimaksu on kalenterivuosikohtainen (tammi-joulukuu). Jäsenmaksu sisältää pääsyn kaikkiin kerhon tapahtumiin, kerhopassin sekä liittymislahjana kerhopaidan. Kerhopassia näyttämällä kerholaisilla on myös vapaa pääsy kaikkien Musti-museoiden näytteSallamari Angeria

Mustikerholaiset tutustuvat Kivimuseoon.

MUSTI-KERHOSSA TUTUSTUTAAN MUSEOIHIN PINTAA SYVEMMÄLTÄ │ MUSEOKELLO‌

lyihin. Kerhopassiin kerätään museokäynneillä leimoja, ja joka viidennestä käyntikerrasta kerholainen palkitaan pienillä Musti-aiheisilla tuotteilla. Musti lähettää kuukausittain kerholaisille kirjepostia, jossa kerrotaan tulevista kerhotapaamisista. Kerholaiset ilmoittautuvat tapaamisiin etukäteen. Musti-kerho kokoontuu kerran kuukaudessa, aina eri museossa. Alkuvuosina kerhotapaamisia pidettiin 7 kertaa vuodessa, nykyään kerho kokoontuu 11 kertaa kerhovuoden aikana. Pari tuntia kestävissä kerhotapaamisissa tutustutaan opastetuilla kierroksilla museoiden uusiin näyttelyihin, työsken-

nellään erilaisissa ohjatuissa työpajoissa, tutustutaan museotyöhön ja vieraillaan kulissien takana. Kerhotapaamisissa on tavattu museoammattilaisia työssään, vierailtu Vapriikin kuva-arkistossa ja Tampereen museoiden kokoelmakeskuksessa, suunniteltu uusia näyttelyitä, tehty näyttelyille esittelyvideoita ja osallistuttu erilaisille tiedeluennoille. Musti-kerholaiset ovat päässeet kiertämään näyttelyitä oppaan lisäksi myös muun muassa arkeologin, ammattijääkiekkoilijan, soitinrakentajan, break dance -ammattilaisen ja sirkusohjaajan kanssa. Kerholaisille on jär-

jestetty esimerkiksi taiteilijatapaamisia, Bollywood-tanssin oppitunti, taskulamppuopastuksia, luontokävelyitä, taidejoogaa, runsaasti erilaisia musiikki-, kädentaito- ja taidepajoja, vierailu TV-studioilla sekä käyntejä arkeologisissa kohteissa. Vuoden viimeinen kerhotapaaminen joulukuussa on perinteisesti joulujuhla, johon on saatu kunniavieras Korvatunturilta saakka. Joka vuosi tehdään myös kesäretki johonkin kerhon ulkopuoliseen kohteeseen: kesäretkillä on käyty muun muassa Poliisimuseossa, Vakoilumuseossa ja arkeologisilla kaivauksilla Pirkkalan Tursiannotkolla.

Liittymisohjeet ja lisätietoja Musti-kerhosta: www.vapriikki.fi/musti-kerho Sallamari Angeria

Mustikerhon työpaja.

MUSEOKELLO ‌│ MUSTI-KERHOSSA TUTUSTUTAAN MUSEOIHIN PINTAA SYVEMMÄLTÄ

Asiakaspalautetta Museokeskus Vapriikissa Jani Tamminen

Kirjoittaja on Vapriikin palveluvastaava

Kurkistus asiakkaan maailmaan

Uusia tapoja otetaan vastaan

Mitä mieltä asiakas on? Rehellinen vastaus kysymykseen antaa asiakaspalautteen vastaanottajalle parhaimmillaan hyvinkin luotettavan kuvan toiminnan nykytilasta. Vastaukset auttavat antamaan suuntaa toiminnan kehittämiselle ja hyvin todennäköisesti sisältävät myös tärkeitä vihjeitä, joita tarvitsemme pohtiessamme millaista on tulevaisuuden asiakaspalvelu, mitä toiminnalta odotetaan ja millaista sen tulisi tulevaisuudessa olla.

Toimijat kehittävät ja etsivät jatkuvasti uusia tapoja kalastella edellä mainittuja tiedon helmiä rakkailta asiakkailtaan. Perinteisen kyselylomakkeen ja lyijykynän oheen onkin nopeasti ilmaantunut esimerkiksi QR-koodia, hymiö-painikkeita, twitter-feedejä, sähköpostikyselyitä ja online chat -ikkunaa. Kaikki suunniteltu tiedon kulun helpottamiseksi asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä, tai ylipäätään keskusteluyhteyden luomiseen. Kilpailun kiristyessä ja asiakaslähtöisten toimintojen lisääntyessä, on luonnollista olla asiakkaan kanssa mahdollisimman tiiviissä yhteistyössä, kun toimintaa kehitetään.

Saana Säilynoja

Vapriikissa asiakaspalautetta kerätään vaihtelevasti eri pisteistä.

kysymyspatteristo. Asiakkaalla tietysti on mahdollisuus valita, mihin kysymyksiin vastaa tai kuinka pitkälle kyselyä täyttää, tämä kannattaa huomioida kyselyä tehtäessä. Kysymyspalettia on muuteltu Vapriikissa aika-ajoin ja pyritty löytämään mahdollisimman asiakasystävällinen kokonaisuus. Vastausvaihtoehtoja on monia, ne hymiötkin, mutta hyödyllisimmät palautteet tuottavat yleensä avoimet tekstikentät, joihin asiakas saa vapaasti kirjoittaa kehitysehdotuksensa. Kun taas palautetta tulee runsaasti, vaihtoehtokysymysten vastausten tilastointia laite helpottaa huomattavasti.

Tabletti tuli taloon

Palauteen antaminen ja kuunteleminen kannattaa aina

Museokeskus Vapriikissa on jo toista vuotta käytössä ollut uudenlainen asiakaspalautteen keruumenetelmä. Kyseessä on kosketusnäytöllisen tablet-laitteen ja perinteisen palautekyselyn risteytys. Tabletin avulla asiakas voi kätevästi ja tarvittaessa nopeastikin antaa palautteen, naputtelemalla sen digitaaliseen kyselykaavakkeeseen. Asiakkaan antama palaute on palautteen kerääjän luettavissa ja koostettavissa reaaliajassa, miltä tahansa työasemalta jossa vain on verkkoyhteys. Käyttöliittymä on selainpohjainen, jonka kautta palautteen vastaanottajan on laitteeseen mahdollista rakentaa omia tarpeitaan mahdollisimman hyvin palveleva

Palautekyselylaite on pääsääntöisesti sijoitettuna näkyvälle paikalle Vapriikin aula-tilaan, jossa se on helposti asiakkaan löydettävissä. Laitteen käyttöönoton jälkeen, asiakaspalautteiden määrä kasvoi merkittävästi. Syy tähän näyttäisi yksinkertaisesti olevan laitteen helppokäyttöisyys ja saavutettavuus. Vaikka kaikki ikäryhmät tuntuvatkin laitteen löytävän, korostuu tilastoissa nyt nuorten käyttäjien osuus asiakaspalautteen antajina. Nuorten museovieraiden on selkeästi mielekkäämpi lähestyä tablettia, kuin perinteistä palautekyselykaavaketta. Onkin tärkeää, että kaikkien Vapriikissa vierailevien ryhmien palautteet saadaan hyvin taltioitua.

ASIAKASPALAUTETTA MUSEOKESKUS VAPRIIKISSA │ MUSEOKELLO‌

Saana Säilynoja

Vapriikin palveluvastaava Jani Tamminen esittelee Tapin-laitetta. Saana Säilynoja

Asiakkailta kerättyä palautetta käydään läpi tasaisin väliajoin ja mahdolliset kehitysehdotukset otetaan mukaan ideariihiin. Moni palautteenantaja saattaisikin yllättyä, kuinka paljon heidän palautteellaan voi olla vaikutusvaltaa. Hyvä idea kun ei tarvitse adressia taakseen. Tervetuloa Museokeskus Vapriikkiin ja oikein hyvää kesää, ihan jokaiselle!

Asiakaspalautekyselyä voidaan helposti räätälöidä tarpeen ja sijoituspaikan mukaan.

MUSEOKELLO ‌│ ASIAKASPALAUTETTA MUSEOKESKUS VAPRIIKISSA

Kiinnostu ja

onnistu! Kokemuksia maahanmuuttajaryhmistä museossa

Tiina Piispanen

Kirjoittaja on Tampereen kaupungin museopalvelujen kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn museolehtori ja kotoutumisesta kiinnostunut kulttuuriantropologi.

Museolehtorin sanotaan olevan museoasiakkaiden asianajaja. Ajatellaan myös, että museon tulisi olla alati uutta oppiva organisaatio, joka tarkastaa aika ajoin toimintatapojansa. Emme vain opeta, vaan mekin opimme asiakkailtamme. Vaikka jotkut mieltävätkin meidät ennen kaikkea menneisyyden vaalijoiksi,

museoammattilaisten tulisi tunnistaa museon rooli nyky-yhteiskunnassa. Kun Suomesta tulee vuosi vuodelta monikulttuurisempi, miten reagoi museo? Kehityskelpoinen museo Tampereen kaupungin museopalveluissa on ollut tavoitteellisia ohjelmia maahanmuuttaja-asiakkaille noin 15 vuotta. Yksittäisiä kävijöitä ja ryhmiä on ollut varmasti kauemminkin. Kohderyhmän erityisyyteen on tutustuttu mm. erilaisissa projekteissa. Tuossa ajassa käsityksemMika Hiironniemi, Sara Hildénin taidemuseo

Museo on ollut ollut valmistavan opetuksen oppilaille luokkahuone kymmenisen vuotta.

me maahanmuuttajista on tarkentunut. Oman kokemukseni mukaan tämä asiakasryhmä on heterogeenisempi ja moninaisempi kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Museoissa vierailevat niin paluumuuttajat, pakolaiset kuin työn tai parisuhteen vuoksi Suomeen muuttaneet. Yhdessä ryhmässä voi olla toistakymmentä kansallisuutta. Nykyisin puhutaan paljon myös turvapaikanhakijoista, joita Pirkanmaalle on saapunut entistä enemmän syksystä 2015 alkaen. Turvapaikanhakijatilanne on herätellyt museota miettimään sen roolia ja palveluja. Museoidenkin kuuluu kantaa osansa yhteiskunnallisesta vastuusta. Tampereen kaupungin museopalveluissa toimii kulttuurikasvatusyksikkö TAITE, jossa tuotetaan ja kehitetään kohdennettuja museopalveluja. Esimerkkeinä koululaisten Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelma ja vapaaehtoisuuteen perustuva luotsitoiminta. Tavoitamme vauvoja Värikylvyissä ja vaareja Konkarit-toiminnoissa. Maahanmuuttajat on huomioitu TAITEn palvelutarjonnassa jo 10 vuotta alkaen perusopetuksen valmistavan opetuksen luokista museossa. Valmistavan opetuksen oppilaat tutustuvat suomalaiseen museoon ja oppivat siellä suomea sekä

KIINNOSTU JA ONNISTU │ MUSEOKELLO‌

Jari Kuusenaho, Tampereen taidemuseo

jotain Suomesta. Moniääninen museo -toiminta eli tuttavallisemmin MOMU on perintöä Avara museo -hankkeesta (2010 - 2012). Hankkeessa tavoiteltiin monikulttuurisempaa museotyöntekijöiden joukkoa ja onnistuneempia kohtaamisia maahanmuuttajayleisöiden kanssa. MOMU-toiminnot ovat jatkuneet TAITEssa hankkeen jälkeen. Nykyisin tarjoamme maahanmuuttajakoulutuksen kotoutujille Löytöretkiä Tampereelle -ohjelmaa, valmistavalle opetukselle Taidekaari-kulttuurikasvatusta ja Puhu taiteella -työpajatoimintaa monikulttuurisissa kohtaamispaikoissa. Uusinta uutta meillä on yhteistyö kirjastopalvelujen ja SPR:n kielikahviloiden kanssa. Kielenoppimista ja kahvittelua kokeillaan tänä keväänä ja syksynä museoympäristössä vaihteluna kirjastolle. Nämä museopalvelut ovat lähtökohdiltaan kotouttavia. Kutsumme mukaan myös syntyperäisiä suomalaisia. Taidetyöpajatoimintaa ja perhetapahtumia on järjestetty myös turvapaikanhakijoille hätämajoitusyksiköissä ja museoissa. Tämän toiminnan on nähty ylläpitävän toimintakykyä ja vireyttä epävarmassa elämäntilanteessa. Kun oleskelulupaprosessit ovat pitkittyneet ja eletään eräänlaisessa välitilassa, kulttuurin merkitys on huomattava yksilöiden arjessa. Itsensä toteuttaminen ja tunne ryhmään kuulumisesta ovat perustarpeita, joita voi täyttää kulttuurin keinoin.

Museolehtori mahdollistajana Monet toiminnot yksikössämme on vakiintuneita. Toisin sanoen niille on kysyntää, koska toteutuksessa ja kohtaamisissa on onnistuttu huomioimaan maahanmuuttajayleisön erityisyys. Museo on kotoutumisen kenttä tai vaihtoehtoinen oppimisympäristö tutulle luokkahuoneelle.

MUSEOKELLO ‌│ KIINNOSTU JA ONNISTU

Kotoutujat tutustuvat TAITEn kanssa museossa taiteeseen, toisiinsa ja suomen kieleen. Ammattitaitoisessa ohjauksessa siellä voi tutustua uuteen kotikaupunkiin ja sen kulttuuritarjontaan, harjoitella suomea sekä löytää eri taiteenlajeista uusia ilmaisukeinoja, kun oma kielitaito on kehittymässä. Kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn ohjelmat maahanmuuttajaryhmille ovat vahvasti toiminnallisia, jotta erilaiset oppijat voivat osallistua näyttelyn herättämään keskusteluun lähtökohdistaan käsin. Esim. draamatyötavat tai kuvataiteen harjoitukset voivat olla kanava mielipiteen tai tunteen välittämiselle, kun sanavarasto on vielä riittämätön. Opas ei voi olla vain puhuva pää, joka pyrkii samoihin tiedollisiin tavoitteisiin kohderyhmän kuin kohderyhmän kanssa. Parhaimmillaan opas on mahdollistaja, joka tuo museossa ryhmän parhaat puolet esiin ja lisää vuorovaikutusta, ryhmäytymistä ja tutustumista toisiin. Hän suhtautuu avoimesti osallistujiin ja antaa tulkintojen syntyä yhteisesti, päättämättä sitä ennalta ryhmän puolesta. Kaikki toimintamme maahanmuuttajaryhmille on suomea suomeksi -periaat-

teella. Se ei ole vain paras tapa suomen kielen harjoitteluun, mutta myös ainoa keino kohdata ryhmä, jonka jäsenet ovat kotoisin eri maista. Oppaalta tai työpajaohjaajalta vaaditaan monipuolisia viestintäkeinoja, koska pelkkä selkokielinen puhekaan ei välttämättä aina riitä. Museo-opetuksen etuna on kuitenkin se, että aina voi viitata välittömässä läheisyydessä oleviin museoesineisiin tai taideteoksiin ja tukea viestiä tätä kautta. Museo on erinomainen oppimisympäristö ja kokoelmat erinomaisia keskustelunherättelijöitä!

Tekeillä meidän museo Tampereen kaupunkistrategia edellyttää, että kuntalaisia otetaan mukaan palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen. Tätä sanotaan osallistamiseksi. Strategia ohjaa työtämme kaupungin toimijoina. Toinen vakavasti otettava ohjenuora on kaupungin kotouttamisohjelma, joka on laadittu vuosille 2014 - 2025. Siinä tavoitteeksi on asetettu tamperelaisten tutustuttaminen toisiinsa siten, että kuntalaiset toimivat

yhteisen tamperelaisuuden hengessä etnisestä taustastaan riippumatta omaa taustakulttuuriaan arvostaen. Osallistaminen ei ole vain museotyön trendi, vaan mahdollisuus tuottaa asiakaslähtöisiä museopalveluja. Se voi parantaa palvelun laatua ja nostaa täten käyttöastetta. Osallistaminen voi myös tuoda uusia asiakasryhmiä museoon ja saada asiakkaat sitoutumaan museoon. Kulttuurikasvatusyksikkö TAITEssa osallistamista on kokeiltu mm. käsikirjoittamalla opastuksia yhdessä koululaisten kanssa. Lapsilta lapsille -näkökulma museovierailuilla on saanut kiitosta myös opettajilta.

Tampereen kaupungin museopalveluissa on kiinnostuttu museon yleisötyön kehittämisestä uusien asiakasryhmien kanssa. Museolehtori on kyllä yleisönsä asianajaja, muttei voi olla aina äänitorvena moniääniselle museoyleisölle. Tulevaisuuden museon tulee olla monikulttuurisempi. Lisäksi uusia yleisöjä tulee palvella heidän tarpeensa huomioiden. Esimerkkinä Tampereella asuvat turvapaikanhakijat, joiden oleskelulupaprosessi on pitkittynyt tuskallisesti. Mikä heitä kiinnostaa museossa? Miten maahanmuutosta voisi kertoa heidän äänellään? Tampereen museoiden kuva-arkisto, Postimuseo ja TAITE

ovatkin käynnistäneet hankeen nimeltä @Tampere #home? -yhteisöllistä dokumentointia ja asiakastyötä. Siinä turvapaikanhakijoiden osana ei ole vain kotoutua, vaan kehittää museopalveluja yhdessä uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Hanke on hyvä esimerkki museoiden halusta olla avoimia ja oppivaisia. Vain näin voimme tehdä aidosti meidän museota.

Laura Vesa

Muumilaakson väki toivotti turvapaikanhakijaperheet tervetulleiksi museoon.

KIINNOSTU JA ONNISTU │ MUSEOKELLO‌

Miinu Mäkelä

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon rakennustutkija, jonka toimintakenttään kuuluu myös vapaaehtoistoiminta ja yleisötyö.

Museokentällä vapaaehtoistoiminnalla on pitkät perinteet. Joissakin museoissa vapaaehtoiset vastaavat kaikesta toiminnasta, toisissa he ovat osa museoiden uutta yhteisöllisyyttä. Hyvin organisoitu vapaaehtoistoiminta tarjoaa tekijälleen elämänlaatua.

Vapaaehtoisuus museoissa Useimmat museot on perustettu vapaaehtoisvoimin. Osa on sittemmin muuttunut ammattimaisesti hoidetuiksi, osaa ylläpidetään vapaaehtoisvoimin ja osassa on käytössä molemmat työmuodot. Suurimmillakin museoilla on usein tukenaan omalla ajallaan museoiden henkilökuntaa avustavia erityisasiantuntijoita sekä vapaaehtoistyötä museon hyväksi esimerkiksi ystäväyhdistyksissä tekeviä aktiiveja. Tampereen museoissa vapaaehtoisia kutsutaan luotseiksi. He lähtevät kaveriksi museokäynnille tai osallistuvat museotyöhön eri yksiköissä. Vapaaehtoistoiminnan myötä museot toivottavat asiakkaansa tervetulleiksi osallistumaan yhteisen kulttuuriperintömme hoitoon. Opas Tampereen kaupungin museopalveluiden vapaaehtoisille kertoo, että: ”Vapaaehtoistoiminta on omasta halusta lähtevää, palkatonta toimintaa, jota tehdään omia arvoja vastaavan yhteisön hyväksi. Se on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa ja sen tulisi olla kaikkien kansa-

Iloa

vapaaehtoistoiminnasta laisoikeus.” Vapaaehtoistoimintaan liittyvät lisäksi elinikäinen oppiminen, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus, yhteisöllisyys sekä kansalaisvaikuttaminen. Vapaaehtoistoiminta on tekijälleen mahdollisuus nostaa elämänlaatuaan. Vapaaehtoistoiminnan kohteen ja toimintatapojen tulee istua tekijänsä arvomaailmaan, mutta merkittäviä motivaattoreita toiminnalle ovat myös auttamisen tuoma ilo, uudet sosiaaliset kontaktit sekä mahdollisuus kokemuksiin ja oppimiseen. Puhtaasti vapaaehtoistoiminnan varassa toimittaessa näkyvimmäksi tavoitteeksi nousevat yleensä työn tulos, esimerkiksi järjestettävä tapahtuma, sekä sen yleisölleen tuoma ilo. Työkseen vapaaehtoistoimintaa koordinoivilla ensisijainen tavoite sen sijaan on vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen. Vapaaehtoiset ovat museolle tärkeä asiakasryhmä, joka lisää museoiden yhteisöllistä merkitystä. Heidän työnsä tuottamat museokokemukset, näyttelyt, pukupussit ja lukuiset muut hienot saavutukset ovat tämän päälle kertyvää bonusta.

Ohjeita ja oikeuksia Kaikkeen yhdessä toimimiseen ja työntekoon liittyy sääntöjä ja ohjeita. Museotyössä ne koskevat esimerkiksi esineiden käsittelyä, kuvien tekijänoikeuksia ja yleistä turvallisuutta. Ohjeet on syytä kirjata

MUSEOKELLO ‌│ ILOA VAPAAEHTOISTOIMINNASTA

ylös kaikkien tietoon. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään yhdessä myös toiminnan arvoja. Nekin voi laittaa paperille. Vapaaehtoisella on myös oikeuksia, kuten oikeus saada perehdytys tehtäviinsä. Tärkein oikeus liittyy toiminnan luonteeseen: toiminta on aina vapaaehtoista. Toisaalta siihen on päätynyt vapaasta tahdostaan; toisaalta siitä voi aina myös kieltäytyä. Vapaaehtoistoiminnassa vastuu omasta jaksamisesta on työntekijällä, ja siihen on syytä suhtautua vakavasti. Työn tulee olla tekijälleen ilo. Liiallinen tehtävien kasautuminen johtaa kokonaisvaltaiseen harrastusuupumukseen ja päättyy usein totaaliseen ja äkilliseen toiminnasta pois jättäytymiseen. Tällöin yhteisestä toiminnasta menetetään valtava määrä tietotaitoa. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on siis palvelus myös vapaaehtoistoiminnan kohteelle ja muille vapaaehtoisille. Vapaaehtoistoiminnan voi jakaa pitkäkestoiseen, toistuvaa sitoutumista vaativaan vapaaehtoistoimintaan ja yksittäisiin talkootapahtumiin. Yksittäisiin talkoisiin osallistutaan perinteisesti ruokapalkalla, ajatuksella että riittää kun saapuu sovittuun aikaan paikalle ja tarttuu osoitettuihin hommiin. Pitkäkestoisempaa sitoutumista ja valmistautumista vaativista tehtävistä sen sijaan olisi kiva muistaa vapaaehtoisia muullakin kuin kiitoksel-

Miinu Mäkelä, Vapriikin kuva-arkisto

rustautua. Tehtäviin perehdyttäminen on tärkeää - lähtien siitä, että vastuuhenkilö on helppo tunnistaa esim. talkoopaikalla. Ideaalitilanteessa vapaaehtoisten perehdyttämiseen ja heidän työnsä organisointiin on oma vastuuhenkilönsä. Näin innokkaat työntekijät saavat heti tarvitsemansa tiedot ja pääsevät hommiin kiinni. Työskentelyn lomassa on sitten helpompi tutustua muihin vapaaehtoisiin. Huonoin vaihtoehto on se, että innokas tekijä joutuu odottelemaan tekemistä tai huomiota.

Pidetään huolta vapaaehtoisista Tampereen museoiden vapaaehtoiset kulttuuriluotsit esittelevät suunnittelemaansa näyttelyä Härmälän Kuusela-keskuksessa.

la, esimerkiksi kulukorvauksilla, yhteisillä retkillä, pikkujouluilla, julkaisuilla tms. Tätä runsaampi vapaaehtoistoiminnan vastikkeellisuus saattaa kiinnostaa myös verottajaa. Verohallinto määrittelee talkootyön kertaluonteiseksi ponnistukseksi, joka ei vaadi erityistä ammattitaitoa eikä tuota suoraa hyötyä talkoilijalle. Lisäksi verotonta talkootyötä voi olla rekisteröidyn yleishyödyllisen yhdistyksen hyväksi tehty työ.

mukavaa ja palkitsevaa, se tuottaa myös uusia aktiiveja. Vapaaehtoistoiminnan mielekkyyteen vaikuttaa merkittävästi sen organisointi. Toimintaan, joka on hyvin organisoitua ja resurssoitua, on mukava osallistua. Riittää että tarttuu hommiin. Uusille innokkaille tekijöille on tärkeää saada jo etukäteen riittävästi tietoa siitä, mitä tehdään, missä, kuinka kauan ja miten siihen tulee va-

Me museotyöstä kiinnostuneet olemme yleensä tavalla tai toisella yhteydessä myös museoissa tehtävään vapaaehtoistoimintaan. Arjen keskellä on hyvä muistaa, että jo vapaaehtoistyö itsessään on tärkeää. Seuraavan kerran talkoisiin suunnatessa voisimmekin ajatella edessä olevia tehtäviä niin päin, että ne antavat meille mahdollisuuden viettää aikaa mukavassa seurassa, oppia uutta ja olla hyödyksi. Samalla voimme vaikuttaa arvokkaan kulttuuriperinnön jatkumoon ja tarjota muillekin niitä hienoja kokemuksia, jotka ovat innostaneet meidät kulttuurin pariin. Sanni Vattulainen, Vapriikin kuva-arkisto

Miten järjestää hyvät talkoot? Monilla yhdistyksillä on huoli vapaaehtoistoiminnan riittävyydestä suunniteltuun toimintaan. Viisastenkiveä ihmisten saamiseksi sohvalta talkoisiin ei ole olemassa, mutta mikäli järjestettävä toiminta kerää osallistujia, pohja osallistujien kasvamiseksi myös vapaaehtoistoimijoiksi on olemassa. Vapaaehtoistoiminnan ulospäin näkyvällä ilmeellä on iso merkitys. Jos vapaaehtoistoiminta on tekijöilleen Kaupinojan öljykoppi raivattiin esiin pöpeliköstä talkoovoimin.

ILOA VAPAAEHTOISTOIMINNASTA │ MUSEOKELLO‌

Joakim Suvanto

Kirjoittaja on Villi Vyöhyke ry:n varapuheenjohtaja.

Tamperelainen luonnosuojeluyhdistys Villi Vyöhyke ry on adoptoinut Sastamalassa sijaitsevan Pentin linnavuoren. Yhdistys on tehnyt linnavuorelle hoitosuunnitelman, jonka tavoitteena on linnavuoren luonnon ja yleisilmeen kehittäminen siihen suuntaan kuin sen voidaan olettaa 1200-luvulla olleen. Villi Vyöhyke ry on vuonna 2013 perustettu luonnonsuojeluyhdistys, jonka kotipaikkakunta on Tampere. Yhdistyksen tavoitteita on mm. toteuttaa, kokeilla ja kehittää uudenlaisia luonnonsuojelu- ja hoitokäytäntöjä sekä yhdistää luonnon monimuotoisuuden vaaliminen positiivisella ja rakentavalla tavalla organisaatioiden toimintaan ja kansalaisten arkeen.

MUSEOKELLO ‌│

Pentin linnavuori on kallioinen kukkula, joka sijaitsee Koljonselän Kuloveden itärannalla, Kärppälän kylässä, Sastamalassa. Linnavuorella on sijainnut pakolinna, jota on ilmeisesti käytetty 1200-luvulla. Pakolinna on osa Janakkalan Hakoisista alkavaa muinaislinnojen ketjua, jota on mahdollisesti käytetty idästä tullutta uhkaa vastaan puolustautumiseen. Nykyisellään linnavuoren varustuksista on jäljellä kivisiä vallien perustuksia, porttirakennelmia sekä neljä asumuksen jäänteeksi tulkittua suorakaiteenmuotoista kivikehää. Linnavuoren adoptio käynnistyi, kun yhdistys löysi netistä Pirkanmaan maakuntamuseon adoptioilmoituksen ja päätti sen pohjalta käydä tutustumassa kohteeseen. Maastokäynnillä yhdistyksen jäsenet ihastuivat kohteeseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksin saman tien. Tämän jälkeen alueelle luonnosteltiin alustava hoitosuunnitelma, jossa alueen

luonnonhoitoa lähdettiin määrittelemään arkeologisista ja luonnonhistoriallisista näkökohdista. Suunnitelmassa hahmoteltu luonnonhoito pyrkii vahvistamaan kohteen arkeologisia merkityksiä ja se on toteutettu siten, että luonto alueella monipuolistuu. Kun suunnitelma oli saatu hahmoteltua, yhdistys otti yhteyttä maakuntamuseoon, jonka kanssa sovittiin tapaaminen. Tapaamisessa avattiin arkeologisista ja luonnonhistoriallisista lähtökohdista toteutettavan luonnonhoidon ajatusta sekä keskusteltiin muinaiskohteen hallinnollisista rajoitteista. Keskustelun pohjalta kohteelle sovittiin yhteinen maastokäynti maakuntamuseon ja maanomistajan kanssa. Sidosryhmien välinen ensimmäinen yhteinen maastokäynti osoittautui hyvin hedelmälliseksi. Maanomistaja oli valmis antamaan koko muinaiskohdetta ympäröivän kymmenen hehtaarin alueen yhdistyksen hoidettavaksi ja kehitettäväksi, näin ollen suunnitelma-alueesta tuli siis huomattavasti laajempi kuin pelkkä adoptoitu muinaisjäännösalue, joka käsittää pääosin kallionlakimännikön ja sen ympärillä olevan muurin. Laajennettu suunnitelma-alue mahdollistaa muinaisjäännösten esiintuomisen lisäksi linnavuoren kokonaisilmeen ja kasvillisuuden

Jere Nieminen

Adoptoi monumentti ja Pentin linnavuoren hoitotyö

Jere Nieminen

kehittämisen arkeologisista ja luonnonhistoriallisista lähtökohdista mm. umpeenkasvanutta kalliometsää raivaamalla, näkyvyyden avartamisella, lehtometsän ennallistamisella sekä linnavuoren pinnanmuotojen esiintuomisella. Yhteistyö Pirkanmaan maakuntamuseon, maanomistajan ja yhdistyksen välillä on lähtenyt käyntiin joustavasti. Maanomistaja ja maakuntamuseo ovat suhtautuneet yhdistyksen suunnitelmiin hyvin ennakkoluulottomasti. Ymmärrettävästi muinaiskohteita koskevat säädökset ja suunnitellut hoitotoimenpiteet ovat vaatineen hieman yhteensovittelua, minkä lisäksi laajennetulla suunnitelma-alueella sijaitseva Metsäkeskuksen hallinnoima ympäristötukialuekin on asettanut joitain rajoitteita hoitotoimenpiteille. Tämän pohjalta luonnonhoito onkin suunniteltu sen mukaan, missä se on hallinnollisesti sopivaa ja hyväksyttyä. Esimerkiksi istutukset eivät sovi maakuntamuseolle eivätkä Metsäkeskukselle, joten istutuksia tehdään ainoastaan yksityismaalla. Ympäristötukialueella ennallistetaan lehtoa, ja muinaisjäännösalueella tuodaan esiin paikoitellen täysin puuvartisen kasvillisuuden (pääosin kuusen) peittämää muuria sekä kaulataan kallionlakimännikön puita. Kaiken kaikkiaan yhteistyö ja luonnonhoito Pentin linnavuorella on lähtenyt käyntiin positiivisessa ja innostuneessa hengessä.

Yhteisellä maastokäynnillä pohdittiin hoitotoimenpiteiden mahdollisuuksia linnavuoren etelärinteessä.

Jere Nieminen

Kuuset, männyt ja katajat ovat vallanneet linnavuoren muinaisten varustusten jäännöksiä. Joakim Suvanto

Pentin linnavuorella on sijainnut pakolinna 1200-luvulla. Nykyisin kukkula on metsittynyt.

Linnavuoren ympäristötukialueella ennallistetaan lehtoa kuusia raivaamalla. Tämä lisää kenttäkerroksen valoisuutta, antaa lehtokasvillisuudelle tilaa kasvaa ja vähentää maaperän happamuutta. ADOTOI MONUMENTTI JA PENTIN LINNAVUOREN HOITOTYÖ │ MUSEOKELLO‌

Metallinetsijät talkooapuna Pirkanmaan maakuntamuseossa

Ulla Moilanen

Kirjoittaja on metallinetsinharrastajien kanssa yhteistyötä tekevä arkeologi

Arkeologian harrastajat ovat jo pitkään osallistuneet arkeologisiin projekteihin vapaaehtoisena talkooapuna, eikä ole ollut harvinaista nähdä innokasta harrastajaa mukana kaivauksella tai muinaisjäännösinventoinnissa. Menneisyyden harrastajiin voi nykyisin lukea myös metallinetsijät, jotka samalla muodostavat myös uuden arkeologisen vapaaehtoisryhmän. Metallinetsintä on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Harrastuksen yleisiin hyötyihin voi lukea mm. uusien, ennestään tuntemattomien muinaisjäännösten tai esinetyyppien löytymisen, mutta toiminnan kääntöpuoli – muinaisjäännösten mahdollinen tuhoutuminen – on herättänyt myös runsaasti huolestusta arkeologien keskuudessa. Metallinilmaisinharrastus

on jo nyt lisännyt ilman tarkkaa löytökontekstia tunnetun esineistön määrää huomattavasti. Ilman tarkasti tunnettua asiayhteyttä esineiden tieteellinen merkitys on paljon pienempi kuin huolellisilta kaivauksilta esiin saadun löydön. Myös myllätty kulttuurikerros, josta löydöt on poistettu, voi pahimmassa tapauksessa olla tieteellisesti täysin pilalla. Väärän toiminnan estämisen ja hyvän harrastamisen edistämisen keinoksi on esitetty mm. metallinetsijöiden koulutusta (esimerkiksi harrastukseen vaikuttavien lakien sekä yleisen historian ja arkeologian osalta) sekä yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Metallinetsijät ovat myös perustaneet paikallisia yhdistyksiä, joiden kattojärjestönä toimii Suomen Metallinetsijät ry. Nämä yhdistykset pyrkivät omalta osaltaan valvomaan harrastuksen vastuullista toteutumista.

Metallinetsijöitä kartoittamassa Pirkkalan vanhaa kirkkoa ympäröiviä peltoalueita. Ulla Moilanen, Vapriikin kuva-arkisto

MUSEOKELLO ‌│

Keväästä 2016 asti myös Pirkanmaalla on toiminut Suomen Metallinetsijät ry:n alaosasto. Arkeologisessa tutkimuksessa metallinilmaisinta on käytetty ennen 2000-lukua harvoin, vaikka ensimmäisiä kertoja laitetta käytettiinkin jo varhain. Metallinilmaisimen avulla etsittiin esimerkiksi soranotossa tuhoutuneisiin hautoihin kuuluneita esineitä Tampereen Messukylän Vilusenharjun viikinki- ja ristiretkiajalle ajoittuvan ruumiskalmiston kaivausten yhteydessä 1960-luvulla. Nykyisin metallinilmaisimesta voi olla hyötyä arkeologisessa tutkimuksessa esimerkiksi laajojen alueiden kartoittamisessa tai tutkimuksen kohdentamisessa tietylle alueelle, vaikka ongelmana onkin, että metallia etsiessä muut materiaalit jäävät helposti huomaamatta tai huomiotta. Metallinilmaisimesta saatava hyöty rajoittuu luonnollisesti lähinnä rautakautisten, keskiaikaisten tai historiallisten kohteiden tutkimukseen, mutta laite voi kuitenkin parhaassa tapauksessa tukea ja täydentää perinteisiä arkeologisia tutkimus- ja prospektointimenetelmiä. Vaikka monia metallinetsijöitä ajaa harrastukseen kiinnostus menneisyyteen, on metallinetsimisen ja perinteisen arkeologian harrastamisen välillä kuitenkin suuria eroja. Siinä missä arkeologian harrastaja on usein kiinnostunut laajoista esihistorian ilmiöistä ja erilaisista tutkimusmenetelmistä, on metallinetsijän kiinnostus menneisyyteen tavallisesti esinekeskeisempää. Molemmat ryhmät ovat usein kiinnostuneita museoiden ja ammattilaisten järjestämästä talkootoiminnasta, mutta ryhmien suosimat työskentelymenetelmät ovat erilaisia. Pirkanmaan maakuntamuseo on hyödyntänyt metallinetsijöitä useissa eri

tutkimusprojekteissa, joihin etsijät ovat osallistuneet aina vapaaehtoisena työvoimana. Pälkäneen rauniokirkolla vuonna 2013 harrastajat avustivat kaivauksella työskenteleviä arkeologeja mm. käymällä läpi seulakasoja. Näin voitiin saada talteen sellaisia pieniä esineitä tai niiden kappeleita, jotka seuloessa putoavat helposti seulaverkon läpi. Rauniokirkolla tällä tavalla löydettiin yksi noin 1700-luvulle ajoittuva kuolinpukuun tai käärinliinaan kuulunut nuppineula. Sastamalan Kaukolassa metallinetsijöitä käytettiin vuonna 2014 täydentämään koekaivauksella saatavaa tietoa tutkittavana olleesta vesihuoltolinjauksesta. Mitään tutkimuksen kannalta oleellista ei tässä tapauksessa tavoitettu metallinilmaisimella, ainoastaan perinteisellä koekuopituksella. Kangasalan Sahalahden ja Kuhmalahden välisen siirtoviemärilinjan inventoinnissa 2014 metallinetsijöitä käytettiin apuna kylätonttien rajaamisessa ja niiden säilyneisyyden selvittämisessä. Tässä tapauksessa metallinetsijöistä oli suuri hyöty, sillä löytöjen avulla voitiin täydentää kartta-aineiston ja pintapoiminnan avulla muodostettua kuvaa historiallisista kylänpaikoista. Pirkanmaan maakuntamuseo on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään yhteistyötä metallinetsijöiden kanssa. Ammattilaisten kanssa tehtävää yhteistyötä myös toivotaan usein harrastajien puolelta, joten maakuntamuseo järjesti syksyllä 2015 ja keväällä 2016 metallinilmaisinkartoitukset Pirkkalassa vanhan kirkon peltoalueilla ja Pirkkalankylän Kalmo-nimisen paikan ympäristössä. Kummassakin tapauksessa kartoitus liittyi Pirkkalan alueella tehtäviin muihin tutkimusprojekteihin. Tutkimusten pohjana toimivat Georg Haggrénin tekemä arkistoselvitys Pirkkalan historial-

lisista kirkonpaikoista ja Mikko Heikkilän tekemä nimistötutkimus Pirkkalan historiallisista paikannimistä. Kummassakin tapauksessa metallinetsintä on toiminut muita tutkimusmenetelmiä täydentävänä metodina. Uusia kiinteitä muinaisjäännöksiä Pirkkalan kummassakaan kartoituksessa ei löytynyt, eikä metallinilmaisintyöskentely useinkaan tähän edes johda. Sen sijaan kartoitusten avulla voi löytää laajojen alueiden sisältä paikkoja, joihin perinteisten arkeologisten menetelmien avulla tehtävät tutkimukset voidaan myöhemmin kohdentaa tarkemmin. Kartoitukset voivat tuoda myös lisätietoa paikkojen historiallisesta merkityksestä ja käyttöhistoriasta. Erillisten metallinilmaisintapahtumien organisointi ja jälkityöt vaativat aikaa ja resursseja, joten niiden järjestäminen on melko työlästä. Metallinetsijöistä on kuitenkin ollut apua myös aivan tavallisissa muinaisjäännösinventoinneissa ja kaivauksilla. Metallinetsijälle vapaaehtoistyö antaa mahdollisuuden osallistua tutkimukseen ja uuden tiedon tuottamiseen. Työn lomassa metallinilmaisinharrastajien kanssa keskustellessa esiin ovat nousseet myös elämyksellisyys, hyödyllisyyden kokemus ja yhteisöllisyyden vahvistuminen. Jälkimmäiseen kuuluvat etenkin harrastajien keskinäisten verkostojen muodostaminen ja niiden ylläpito. Metallinilmaisinyhteistyön voi nähdä arkeologin silmin koordinoituna harrastamisen muotona. Tutkimukseen kytkeytyvänä toiminta on kuitenkin monin tavoin merkityksellistä. Tästä syystä metallinilmaisinharrastajien kanssa tehtävä yhteistyö onkin hyvä ottaa huomioon yhtenä mahdollisena vapaaehtois- ja talkootyön molempia osapuolia hyödyttävänä muotona. │ MUSEOKELLO‌

Suomen

pelimuseo

avautuu yli tuhannen joukkorahoittajan tuella Outi Penninkangas

Kirjoittaja on Suomen pelimuseon näyttelyhankkeen projektipäällikkö ja mediamuseo Rupriikin tutkija

Suomen pelimuseo avautuu Vapriikissa tammikuussa 2017. Museon ensimmäisessä näyttelyssä asiakkaat pääsevät pelaamaan kymmeniä suomalaisia pelejä. Näin laajan toiminnallisen näyttelyn rakentamisen varmisti vuonna 2015 ainutlaatuisen hyvin onnistunut joukkorahoituskampanja. Museon rahoittamiseen osallistui yli 1100 mesenaattia ja rahaa saatiin kerättyä lähes 86 000 euroa.

Mediamuseo Rupriikki on esitellyt jo kymmenen vuoden ajan pelikulttuurin ilmiöitä näyttelytoiminnassaan. Vuonna 2006 avattiin READY. Commodoren kulta-aika -näyttely, jossa oli esillä kymmenkunta toimivaa Commodore 64-laitetta peleineen. Vuonna 2008 TR1 Taidehalli täyttyi Pelikonepeijoonien videopelikokoelman laitteista. Vuonna 2012 näyttelytoimintaan tulivat mukaan digitaalisten pelien ohella lauta- ja roolipelit, kun Tampereen yliopiston pelitutkimus organisoi Rupriikkiin näyttelyn Suomalaiset pelit silloin ja nyt. Rupriikki sai näiden näyttelyhankkei-

den kautta Pelikonepeijooneista ja yliopiston pelitutkimuksesta yhteistyökumppanit, joitten tärkeä panos on mukana myös pian avattavassa Suomen pelimuseossa.

Työryhmän ideat museon hyödyksi Pelikonepeijoonien Mikko Heinonen esitti idean joukkorahoituskampanjan kokeilemiseen Suomen pelimuseon ensimmäisen näyttelyn hyväksi. Joukkorahoituksen onnistumista pidettiin mahdollisena, sillä pelikulttuurista kiinnostuneiden ihmisten määrä on suuri. Aiemmin toteutetuissa näyttelyissä oli vieraillut runsaasti asiakKalle Lindgrén, Vapriikin kuva-arkisto

Suomen pelimuseo esittelee monipuolisesti suomalaista pelikulttuuria ja kertoo, kuinka digitaalinen pelaaminen Suomessa alkoi ja kehittyi vuosien saatossa. Digitaalisten pelien lisäksi museo kertoo myös lauta, kortti-, ja roolipeleistä. Vapriikin kuva-arkiston kokoelmista on löytynyt hienoja esimerkkejä pelihetkistä, kuten tämä neljän naisen korttiseurue 1900-luvun alussa.

MUSEOKELLO ‌│ SUOMEN PELIMUSEO

Saana Säilynoja

Kampanjan suunnittelu vie aikaa

kaita, eikä vastaavaa hanketta ollut vireillä. Ajatus siis vaikutti mahdolliselta, mutta Suomessa ei ollut aiemmin yksikään kunta-alan organisaatio kokeillut joukkorahoitusta. Tampereen kaupungin virkamiehet selvittelivät moniammatillisissa työryhmissä perusteellisesti yhteisörahoituksen kriteerejä. Museon tärkeä asiantuntija selvitysvaiheessa oli talouspäällikkö Päivi Lehtinen. Päätös joukkorahoituskampanjan avaamisesta saatiin Tampereen kaupungilta loppuvuodesta 2014. Pelimuseon toteuttaminen sai tukea myös Avoin Tampere-kehitysohjelmalta. Nämä kaksi tärkeää tekijää käynnistivät konkreettiset selvitykset yhteisörahoituskampanjaa varten. Tavoitteeksi asetettiin minimirahoitus 50 000 euroa ja maksimirahoitus 100 000 euroa.

Suomen pelimuseon rakentamisen ja toiminnan rahoittaa pääosin Tampereen kaupungin museopalvelut. Yleisölle suunnatulla joukkorahoituskampanjalla haettiin tukea Suomen pelimuseon saamiseksi mahdollisimman pelattavaksi. Museon konseptia pohtinut työryhmä piti tärkeänä, että kävijät pääsevät pelaamaan pelejä ja katsomaan niistä kertovaa materiaalia. Vuorovaikutteisuus ja elämykset ovat tärkeä osa Suomen pelimuseota. Alkuvuosi 2015 oli tiivistä kampanjan suunnitteluaikaa. Kampanjan työkaluksi valittiin yhteisörahoituspalvelu mesenaatti.me. Tutkija Niklas Nylund kokosi tuotepaketteja ja laski vastikkeiden hintoja. Kampanjatuotteiden perusteellinen suunnittelu oli erittäin tärkeää, sillä Saana Säilynoja

Pelimuseon kiitoskirjeitä ja vastikkeita lähtövalmiina noin 500:lle mesenaatille.

tuotteiden hintaan sisältyi hankintaan ja kampanjaan liittyviä kuluja. Niklaksen apuna kokoontui tiiviisti työryhmä, joka pohti markkinointia, vastikkeiden kiinnostavuutta ja monia käytännön toimenpiteitä. Työryhmään kuuluneet Pelikonepeijoonit toteuttivat hienon kampanjavideon jaettavaksi sosiaalisessa mediassa ja joukkorahoituspalvelun verkkosivuilla. Joukkorahoituskampanja avattiin juhlallisesti Vapriikin auditoriossa 31.3.2015. Jo ensimmäinen viikko osoitti, että kampanja on oikeassa suunnassa. Pelimuseon vastikkeita ostettiin yli 17 000 eurolla. Minimitavoitteeseensa 50 000 euroa kampanja saavutti elokuussa.

Pelimuseon asiakas Pelimuseon joukkorahoituskampanjaa suunniteltaessa museossa pohdittiin paljon asiakkaitamme. Keitä he ovat, jotka sitoutuvat vuoden etukäteen ennen avaamista tukemaan museon rakentamista? Miksi he ovat kiinnostuneita pelikulttuurin tallentamisesta ja esittelystä museossa? Miten osaamme huomioida heidät museon suunnittelussa ja miten pidämme heistä huolta sitten, kun museo on valmis? Suomalaisista 52,5 % pelaa digitaalisia pelejä vähintään kerran kuussa. 1980-luvulla lapsuutensa tai nuoruutensa eläneet ovat ensimmäinen digipelisukupolvi, joka ei lopettanut digitaalisten pelien pelaamista aikuisiällä. Digipelaajat ovat nyt siinä iässä, että he haluavat kertoa pelaa-

SUOMEN PELIMUSEO │ MUSEOKELLO‌

Yhteisörahoitus, jota kutsutaan myös joukkorahoitukseksi, on viime vuosina maailmalla yleistynyt tapa hakea rahoitusta erilaisille projekteille. Hyväksi pitämäänsä hanketta voi tukea vaikka vain viidellä eurolla. Kun näin tekee iso joukko ihmisiä, voidaan kerätä rahoitus suurellekin hankkeelle. Joukkorahoituspalveluja on kahdenlaisia – yleisiä, kuten Kickstarter, joiden kautta voi rahoittaa lähes mitä tahansa kulttuurista teknisiin innovaatioihin, ja erikoistuneita, joiden kautta voi rahoittaa vain yhden alan, esimerkiksi valokuva- tai musiikkialan hankkeita. Tahot, kuten yleishyödylliset yhdistykset, joilla on poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa, voivat hakea rahoitusta luvan turvin ja sen asettamin ehdoin. Mikäli hakijataholla ei ole rahankeräyslupaa, tulee sen tarjota rahoitukselle vastike. Vastikkeeksi voi tarjota lähes mitä vain, mutta usein tarjotaan projektin luonteelle ominaisia asioita. Vastike voi olla tavara, palvelu, elämys, jäsenyys tai osuus. Se voi olla vaikka kirjan, levyn, kuvatallenteen, applikaation tai muun tuotteen ensipainos, pääsylippu museoon, kutsu avajaisiin tai ensi-iltaan, mahdollisuus hyödyntää tilaa, palvelua tai tuotettua esinettä, osuus osuuskunnasta, osakkuus yrityksestä tai yhdistyksen, kerhon tms. jäsenyys. Vastike voi olla myös osuus hankkeen tuotosta. Lähde: mesenaatti.me

Reetta Tervakangas, Vapriikin kuva-arkisto

misesta myös omille lapsilleen. Digitaaliset pelit ja pelaaminen ovat merkittävä osa suomalaista arkea, mutta myös meille kaikille yhteistä kulttuuriperintöä. Joukkorahoitukseen osallistuneet pelimuseon tukijat olivat erityisen kiinnostuneita siitä, että he pääsevät mukaan toteuttamaan ainutlaatuista museokonseptia Suomeen. Heillä on erityinen suhde pelikulttuuriin oman tai lähipiirin harrastuneisuuden kautta. He kokevat, että on tärkeää olla mukana hankkeessa, joka tallentaa ja esittelee suomalaista pelaamisen historiaa. Pelimuseon tukijat haluavat näyttelyn, jossa voi pelata, kertoa ja jakaa omaa ja muiden pelihistoriaa. Joukkorahoituskampanja saapui onnellisesti maaliin syyskuussa 2015. Pelimuseon mesenaatteja oli kaikkiaan 1120 ja rahoitusta 85 860 euroa. Joukkorahoituskampanjan huippuhetki tulee olemaan ensi joulukuussa 2016, jolloin joukkorahoittajat pääsevät ennen muita asiakkaita tutustumaan museoon. Senkin jälkeen täällä museossa tulee muistaa, että saimme joukkorahoittajasta aivan erityisen asiakkaan museon ystäväksi.

HYÖDYLLISIÄ

LINKKEJÄ:

SUOMEN PELIMUSEON JOUKKORAHOITUSKAMPANJA: -MESENAATTI.ME/ SUOMENPELIMUSEO -SUOMENPELIMUSEO.FI

MUSEOKELLO ‌│ SUOMEN PELIMUSEO

Kahvihuoneen tarinoita

Yleissivistystä Lasse Honkanen Osastopäällikkö Mielonen oli pahalla päällä. Hän ei vastannut tervehdyksiin, murjotti vain nurkassa kahvikupin kanssa. ”Mikä miestä vaivaa?” kysyi viimein Suurola markkinoinnista. ”Näytät karhulta, jonka talviuni on jäänyt kesken.” ”Kaikki! Tänä aamuna on kaikki mennyt pieleen!” urahti Mielonen. ”Mitkä kaikki? Eikö auto lähtenyt käyntiin?” ”Auto on huollossa. Jouduin tulemaan bussilla.” ”Hah-hah. Siinäpä koettelemus Audi-miehelle”, ilkkui nuori Pasi. ”Kannattaa mököttää pari päivää.” ”Bussissa oli inhottavaa! Ihmiset köhivät ja rykivät päin naamaa. Ties minkä taudin sieltä saa.” ”On sinunkin aika tutustua rahvaan elämään”, totesi Irma laskutuksesta. ”Takanani istui kaksi lukiolaistyttöä. Toinen kertoi käyneensä kirpputorilla. Se oli nähnyt siellä taulun, jossa oli miehen

kuva. Tyttö oli ihmetellyt, kuka nyt Hitlerin kuvan haluaa seinälleen. Myyjä oli vastannut, ettei se ole Hitler vaan Mannerheim. Tytöt alkoi sitten kikattaa, että kuka niitä kaikkia viiksiäijiä tuntee!” ”Sinä varmaan käännyit ja rupesit opettamaan niitä?” arveli Suurola. ”Aivan! Sanoin niille, että tuon ikäisiltä odottaisi jonkinlaista yleissivistystä ja luulisi jokaisen suomalaisen tunnistavan Mannerheimin.” ”Mitäs tytöt?” kysyi Pasi. ”Kikattivat entistä enemmän. Suutuin ja nousin liian aikaisin bussista ja kävelin pitkän matkan loskassa.” ”Ei pieni kuntokävely pahaa tee”, sanoi Kaisa kirjanpidosta. ”Minä kävelen joka aamu töihin.” Mutta Mielonen ei kuunnellut Kaisaa. ”Ihmisillä ei enää ole yleissivistystä!” jatkoi hän. ”Oman alan ulkopuolelta ei tiedetä mitään. Ties mitä soopaa kouluissa opetetaan.”

”Eihän enää tarvi tietää mitään”, sanoi Pasi. ”Etkö ole huomannut, että Googlesta ja Wikipediasta löytyy kaikki?” ”Ei se ole mitään sivistystä, että haetaan netistä vastaus joka asiaan”, tuskitteli Mielonen. ”Ihmisellä pitää olla omaakin tietoa, josta ammentaa.” ”Taidat olla oikeassa”, aprikoi Suurola. ”Yliopistonkin opiskelijoita kiinnostavat vain opintopisteet. Välitetään vain pisteistä, eikä lueta muuta.” ”Ihan totta!” innostui Mielonen. ”Ajatellaanpa vaikka vientimiestä, joka ulkomailla asiakkaan kanssa päivällisellä joutuu keskustelemaan sivistyneesti. Ei siinä ennätä tarkistaa kännykästä, ovatko Monet tai Camus jotain muutakin kuin konjakkimerkki ja onko Rossini kilpa-autoilija vai säveltäjä!” ”Rossini, ei ainaskaan F-ykkösissä ole sen nimistä kuskia”, totesi Pasi. ”Olisko rallipuolella. Minäpä googlaan heti!” ¬”Hah-hah! Siinä nähtiin pojan sivistystaso”, naurahti Mielonen. ”Yleissivistys ei tietenkään tarkoita mitään knoppitietoutta, vaan jonkinlaista pohjatietoa, laajempaa näkemystä ja…” ”Säveltäjä, Rossini onkin säveltäjä!” keskeytti puhelintaan tuijottava Pasi. ”Säveltäjä, kuka on säveltäjä?” ihmetteli kahvihuoneen ovelle ilmestynyt johtaja. Hän heilutti kädessään paperinippua. ”Jos tarkoitat Mielosta ja tätä raporttia, olet ihan oikeassa. Tämä on tosiaan ihan ”sävelletty”. Sävellys tosin on täyttä roskaa! Vaadin laajempaa näkemystä. Sellainen löytyy luullakseni jopa Pasilta. Saatkin hoitaa raportin uusiksi, Pasi!”

KAHVIHUONEEN TARINOITA │ MUSEOKELLO‌

Uutta toimintamallia selvitetään Tampereen seutukunnan museoissa

Anu Salmela

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon maakuntamuseotutkija

Pirkanmaan maakuntamuseossa on käynnistetty uudenlainen paikallismuseoiden kehittämiseen tähtäävä selvityshanke. Tampereen seutukunta on tilannut maakuntamuseolta selvityksen seutukunnallisen museotyön mahdollisuuksista.

Tampere, Hämeenkyrö, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Vesilahti ja Ylöjärvi. Oli ilahduttavaa, että kaikki kunnat päättivät lähteä mukaan hankkeeseen. Selvityksen rahoitus tulee kunnilta ja lisäksi työhön on saatu avustusta Hämeen Museoseuralta. Heti alkuun museotoimintaa ylläpitäville organisaatioille on lähetetty kysely, jonka avulla selvitetään mm. - kuinka suuret kulttuurihistorialliset- ja taidehistorialliset kokoelmat museoilla on?

- - - -

- -

Heli Haavisto

Selvitys alkaa Seutukunnassa toimii lukuisa määrä kunnallisia ja yhdistyspohjaisia paikallis- ja erikoismuseoita, joiden hoitoon ei ole riittävästi resursseja. Nyt tarkoituksena on tutkia, millaiselle seutukunnalliselle museotyölle alueella olisi tarvetta ja voidaanko sen avulla hoitaa paikallismuseoita nykyistä käytäntöä tehokkaammin. Koko seutukunnan museoille yhteisesti tuotettua museotyötä tarvitaan turvaamaan paikallismuseotoiminnan jatkuvuus sekä vahvistamaan paikallista identiteettiä ja kulttuuriperintöä seudun kunnissa. Työ pohjautuu Pirkanmaan maakuntamuseossa tehtyyn arvioon selvityksen tarpeellisuudesta. Alkusysäys ja toive museoselvitykselle on saatu Pirkanmaan museokentältä. Mukana hankkeessa ovat kaikki Tampereen seutukunnan kunnat:

kuinka paljon museoilla on resursseja? mitkä ovat museotyön tämän hetkiset kustannukset? miten museotyö on organisoitu? mitä työtä voidaan tehdään ammatil- lisesti, mitä työtä työn ohessa, korvausta vastaan tai talkootyönä? mihin työhön kaivattaisiin lisäresursseja? mitä toimintoja olisi järkevää tehdä yhteistyössä toisten museoiden tai naapurikuntien kanssa?

Pajupillin valmistusta soitinrakentaja Juhana Nyrhisen opastuksella Kurun ulkomuseolla.

MUSEOKELLO ‌│ UUTTA TOIMINTAMALLIA SELVITETÄÄN TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MUSEOISSA

Nokian kaupunki

Nokian Harmonikkakerhon kesäkonsertin yleisöä Hinttalan kotiseututalon pihapiirissä.

Kysely on lähetetty sekä kuntien että yhdistysten omistamille museoille, jotka ovat oikeutettuja Museoviraston harkinnanvaraisiin avustuksiin ja joilla ei ole vakinaista museoammatillista henkilökuntaa. Selvitystyön rahoittajien edustajista on koottu työryhmä joka tapaa hankkeen aikana pari-kolme kertaa. Lisäksi selvityksen piiriin kuuluville museoille järjestetään yhteinen työpajatyyppinen tilaisuus ajatusten vaihtamiseksi. Selvitystyön tekijä tutkija Anna Lyyra-Seppänen tulee myös keskustelemaan kahden välisesti eri museoiden edustajien kanssa.

Yhteistyöstä voimaa museoille Mitä seutumuseoyhteistyössä voitaisiin käytännössä tehdä? Museoiden kokoelmapolitiikkaa voitaisiin tarkastella yhtenäisesti - me keskitymme tähän - te tähän. Esineiden säilytystiloja on mahdollista vuokrata yhteisesti. Tapahtumatuotantoa ja markkinointia on hyvä suunnitella yhdessä. Tarpeen mukaan seutukuntamuseotutkija voisi pureutua yhteen ongelmaan koko alueellaan tai tehdä erillisiä projekteja museoissa heidän tilauksensa mukaisesti näyttelyiden tai kokoelmatyön osalta. Vaihtoehtoisesti seutumuseotutkija voisi toimia museotoimintaan liittyvän vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina.

Suunnitteluvaiheessa ajatuksena on ollut, että yhteistyön avulla voidaan seudun paikallismuseoille ja taidekokoelmille saada yksi tai kaksi vakinaista tutkijaa, jotka keskitetysti hoitaisivat yhdessä sovittavia seutukunnan paikallismuseoiden toimintoja. Seutumuseotutkija voisi sijoittua joko kuntien palvelukseen tai esimerkiksi maakuntamuseoon. Näin nyt sirpaleisesti tehdyt työpätkät eri museoissa saataisiin yhdistettyä pitkäjänteisemmäksi työskentelymuodoksi. Mikäli kunnat kokevat yhteistyön mielekkääksi ja mahdolliseksi, tavoitteena on testata seutumuseotyötä yhdestä kahteen vuotta kestävällä kokeiluperiodilla muutaman kunnan kanssa.

UUTTA TOIMINTAMALLIA SELVITETÄÄN TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MUSEOISSA │ MUSEOKELLO‌

Anu Salmela, Vapriikin kuva-arkisto

Museoviraston harkinnanvaraisten avustusten avulla voidaan paikallismuseoille palkata museoammatillista työvoimaa tilapäisesti. Kirsi Kaivanto hoitamassa Kuokkalan museoraitin tekstiilikokoelmaa.

Kokeiluperiodiin pyritään löytämään myös ulkopuolista rahoitusta. Jatkossa toiminnan tulisi kuitenkin vakiintua kuntien ja/tai yhdistysten omalla rahalla tehtäväksi työksi. Maakuntamuseo toivoo kunnilta ja museoyhdistyksiltä aktiivista osallistu-

mista hankkeeseen. Näin on mahdollista löytää toimintamalli, mikä olisi toimiva ja paikallismuseoiden tarpeista lähtevä. Lopputuloksia raportin muodossa on odotettavissa marraskuun loppuun mennessä.

MUSEOKELLO ‌│ UUTTA TOIMINTAMALLIA SELVITETÄÄN TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MUSEOISSA

Seutukuntamuseon selvitystyötä tekee Pirkanmaan maakuntamuseossa tutkija Anna-Lyyra Seppänen. Anna.lyyra-seppanen@tampere.fi Puh. 040 7400438

Luotsitoiminta ja asiakkuus Pilvi Tuomainen

Kirjoittaja toimii museolehtorina ja koordinoi työkseen Tampereen kaupungin kulttuurija vapaa-aikapalveluiden luotsitoimintaa museopalveluihin kuuluvassa kulttuurikasvatusyksikkö TAITEssa. Toimintaa koordinoidaan yhteistyössä eri yksiköiden kanssa.

Kulttuuri-, liikunta-, ja ympäristöluotsiluotsit ovat Tampereen kaupungin vapaaehtoisia, jotka osallistuvat monin eri tavoin kulttuurija vapaa-aikapalveluiden toimintaan. Osa luotseista esimerkiksi lähtee kaveriksi liikkumaan ja kulttuurikohteisiin, osa puolestaan osallistuu museon kokoelmatoimintaan. Miten asiakkuus luotsitoiminnan yhteydessä näkyy? Tampereen kaupunkistrategiassa nostetaan esiin yhdessä tekeminen: kaikki kuntalaiset halutaan mukaan kehittämään kaupunkia yhdessä. Kaupunkistrategiassa yhtenä painotuksena on se, että kaupunki mahdollistaa kuntalaisille omaehtoista toimintaa ja kannustaa huolehtimaan itsestä ja muista. Tämä on ollut yksi tärkeä lähtökohta myös luotsitoiminnalle. Kuntalaisia on haluttu luotsitoiminnan myötä mukaan kaupungin toimintaan. Kaupunkistrategiassa nostetaan esiin myös hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä harrastamisen mahdollistaminen. Miten nämä asiat näkyvät luotsitoiminnassa? Luotsitoiminta on ollut Tampereella käynnissä noin 2,5 vuotta. Sinä aikana toiminta on kasvanut ja laajentunut: alusta alkaen luotsit ovat osallistuneet Pirkanmaan maakuntamuseon muistitiedonkeruu-projekteihin, Vapriikin kuva-arkiston

kokoelmatoimintaan ja lähteneet kaveriksi museoihin. Sittemmin luotsauskohteita on tullut useita lisää kuten kaupungin kuntosalit ja uimahallit, Tampere Filharmonian konsertit ja Tampereen Työväen Teatterin esitykset. Lisäksi luotseja osallistuu nykyään Ruskon Kokoelmakeskuksen kokoelmatoimintaan ja osa luotseista toimii kaupungin alueellisissa kohtaamispaikoissa Lähitoreilla vertaisneuvojina vinkaten toisille ikäihmisille harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista muutamia tehtäviä mainitakseni. Luotsit ovat myös järjestäneet tapahtumapäiviä museoissa ja ikäihmisten keskuksissa.

Luotsien asiakkaat Muutaman toimintavuoden aikana luotsit ovat kohdanneet ja liikuttaneet tuhansia

ihmisiä. Esimerkiksi pelkästään vuoden 2015 aikana luotsit lähtivät kaveriksi kulttuurikohteisiin lähes 300 kertaa ja luotsattuina oli yli 700 henkilöä. Tämän lisäksi vuoden 2015 aikana kahteen luotsien tapahtumapäivään Tampereen taidemuseossa osallistui yli 300 henkilöä. Liikuntaluotsien maksuttomiin vertaiskävely- ja kuntosaliryhmiin puolestaan osallistui koko vuoden aikana noin 1400 henkilöä. Luotsattavana on ollut esimerkiksi iäkkäitä henkilöitä, jotka kaipaavat apua liikkumisen kanssa tai sitten luotsattavat ovat kaivanneet kaveria, jonka kanssa jakaa kulttuurielämys tai joka osaa neuvoa kuinka luotsattavalle tuntemattomassa kohteessa liikutaan. Luotsattavana on ollut myös kaupunkiin juuri muuttaneita henkilöitä, näkövammaisia, mielenPilvi Tuomainen

Keväällä 2015 Luotsien tapahtumapäivässä Tampereen taidemuseossa esiintyi Marjo Hämäläisen ohjaama senioreiden 60+ Vapaavarsi -ryhmä.

LUOTSITOIMINTA JA ASIAKKUUS │ MUSEOKELLO‌

Pilvi Tuomainen

terveyskuntoutujia, omaishoidettavia ja omaishoitajia sekä maahanmuuttajia. Liikuntaluotsausten puolella luotsattavat saattavat puolestaan tarvita sen jonkun, jonka kanssa tulee noustua sohvalta ja lähdettyä lenkille. Sosiaaliset suhteet ja seura ovatkin tärkeitä asioita luotsitoiminnassa. Luotsien avulla museot ja kulttuurija vapaa-aikapalvelut ovat voineet laajentaa omaa asiakaskuntaansa, sillä luotsien avulla kohteisiin ja liikkeelle on lähtenyt paljon sellaisia henkilöitä, jotka eivät ilman luotsin seuraa ja tukea olisi liikkeelle lähtenyeet. Luotsaukset ovat myös epäilemättä tuoneet iloa ja uusia elämyksiä niin luotsattaville kuin luotseillekin, mikä on lisännyt heidän hyvinvointiaan ja terveyttä kaupunkistrategian tavoitteiden mukaan. Luotsit ovat myös antaneet tärkeää asiakaspalautetta kulttuurija vapaa-aikapalveluiden toiminnasta. Luotseilla on hyvin paljon kokemusta esimerkiksi siitä miten luotsattavat ja toki luotsit itsekin kulttuurikohteen kävijöinä ovat vaikkapa näyttelyn kokeneet: onko näyttely kiinnostava, löytyykö näyttelytilasta tarpeeksi penkkejä ja miten muuten asiointi kulttuurikohteessa on sujunut. Luotseilla on ollut luotsattavien lisäksi myös muitakin asiakkaita. Esimerkiksi Pirkanmaan maakuntamuseon muistitiedonkeruu-projekteissa vuoden 2014 aikana Tampellan alueella ja vuoden 2015 aikana Härmälän alueella luotsit ovat haastatelleet kymmeniä ihmisiä ja keränneet heiltä arvokkaita muistoja ja tarinoita alueeseen liittyen. Tärkeää on ollut, että ihmisten tarinoita on saatu talteen ja osaksi museon kokoelmia, mutta toki haastatteluiden yhteydessä on myös tapahtunut kohtaamisia. Eräs luotsi kertoi haastatteluiden olevan hienoja hetkiä,

Kulttuuriluotsit vierailivat Likioma -projektin vieraana viettämässä Härmälään liittyvää muistelutuokiota. Samalla luotiin kontakteja tuleviin haastateltaviin. Likioma-projektin tavoitteena on osallistavan yhteisömallin kehittäminen ikäihmisten kotona asumisen tueksi. Pilvi Tuomainen

Elämänmenoa Härmälässä -näyttelyn kuvavalintoja tekemässä kulttuuriluotsi Anneli Pöllänen ja maakuntamuseotutkija Anu Salmela.

MUSEOKELLO ‌│ LUOTSITOIMINTA JA ASIAKKUUS

Pilvi Tuomainen

Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriluotsit pystyttävät Elämänmenoa Härmälässä -näyttelyä Kuuselan palvelukeskuksessa.

jolloin pääsee ”kurkistamaan ihmisen elämään”. Vaikka haastattelu onkin saattanut etukäteen jännittää, on jännityksestä päästy haastateltavan keittiönpöydän ääressä. Jokaisen ihmisen tarina on ollut aina erikoislaatuinen ja arvokas, johon on ollut kiinnostavaa palata myöhemminkin. Yksittäisten haastatteluiden lisäksi luotsit ovat järjestäneet myös muistelutuokiota, jolloin alueen asukkaita on kokoontunut yhteen yhdessä muistelemaan heille tärkeää aluetta. Haastatteluiden pohjalta luotsit ovat koonneet yhteistyössä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa sekä Tampella avautuu -kulttuuriraittikävelyn että Elämänmenoa Härmälässä -näyttelyn.

Luotsit asiakkaina Luotsien ja sitä kautta myös kulttuurija

vapaa-aikapalveluiden asiakkaina on siis ollut hyvin monia erilaisia ihmisiä. Tämän lisäksi luotsit voidaan itsekin nähdä kulttuurija vapaa-aikapalveluiden asiakkaina: heillä on vain esimerkiksi museokävijää syvempi suhde museopalveluihin. Luotsitoiminnan lähtökohtana on ollut tarjota luotseille mielekästä tekemistä ja mahdollisuus osallistua kaupungin toimintaan. Toimintaa suunnitellaankin sekä kaupungin yksikön tarpeiden että myös luotsien omien toiveiden mukaan. Näin toiminta pysyy mielekkäänä kaikille ja on antoisaa. Kaupunkistrategian mukaisesti luotsitoiminta on siis luonut myös uusia harrastusmahdollisuuksia. Luotsitoiminnan myötä toimintaa koordinoivien kaupungin henkilöiden työ on muuttunut: asiantuntijuuden rinnalle

on tullut mahdollistajan tai fasilitaattorin rooli. Laadukas vapaaehtoistoiminta vaatii sitä koordinoivalta henkilöltä asiantuntijuutta ja suunnitelmallisuutta siitä mitä ja miten tehdään, mutta samalla vapaaehtoisille pitää antaa mahdollisuus ja tilaa tehdä itse. Kokemukset luotsitoiminnasta osana kaupungin toimintaa ovat olleet hyviä. Toiminta on ollut merkityksellistä ja antoisaa luotseille ja luotsit ovat tehneet sellaisia tehtäviä, jotka olisivat ilman vapaaehtoisten panosta jääneet tekemättä. Kaupunkistrategian mukaisesti toivottavaa on, että luotsitoiminta leviäisi Tampereen kaupungin eri yksiköissä yhä laajemmallekin, jolloin entistä useammat kuntalaiset pääsevät osallistumaan kaupungin toimintaan myös sisältä päin ja tekemään yhteistä Tamperetta!

LUOTSITOIMINTA JA ASIAKKUUS │ MUSEOKELLO‌

Marjo Heikkilä

Kirjoittaja on Ikaalinen-Seuran kotiseutujaoston sihteeri

Ikaalisten kotiseutumuseo sai alkunsa vuonna 1966, kun Tampereen yliopiston kansanperinteen opiskelijat keräsivät Ikaalisissa kansanperinnettä ja vanhoja esineitä professorinsa Erkki Ala-Könnin johdolla. Ikaalisten kaupunki lahjoitti Ikaalinen-Seuralle museorakennukseksi kirkon vieressä sijaitsevan vanhan viljamakasiinin, ja museon avajaisia vietettiin elokuussa 1967. Esineistön keräämistä museoon jatkettiin, ja kokoelmiin saatiinkin paljon entisajan maatilojen elämään liittyneitä esineitä, mutta myös kauppalan herrasväen vaatteita ja käsityöläisten työkaluja. Nykyään Ikaalisten kotiseutumuseossa on noin 3300 luetteloitua esinettä. Museo on avoinna keskiviikkoisin kesäkuun

Vilinää Vintiöitten vintissä alusta elokuun loppuun. Museon oppaina toimivat Ikaalinen-Seuran talkoolaiset. Museon näyttely ovat pysyneet pitkään ennallaan. Seuran hallituksessa alettiinkin pohtia, miten museon uudistaminen saataisiin luontevimmin alkuun.

Paikallismuseo uudistuu paikallisin voimin Museon avoinna oleva ulko-ovi on kautta vuosikymmenten houkutellut lapsia kurkistamaan sisälle. Usein myös isovanhemmat ovat tuoneet lapsenlapsensa museoon halutessaan tutustuttaa heidät kotipaikkakunnan historiaan. Ikaalinen-Seuran piirissä heräsi halu tarjota pienille museokävijöille erityisesti heitä varten suunniteltua tekemistä ja

kokemista. Museossa lapsia oli jouduttu kieltämään ja rauhoittelemaan. Nyt museoon haluttiin tehdä paikka, jossa lapsen luontaista uteliaisuutta ja kokeilun tarvetta ei tarvitsisi jatkuvasti suitsia, vaan jossa lapset saisivat rauhassa koskea, kokeilla ja samalla oppia historiaa. Ikaalisten kotiseutumuseossa haluttiin katsoa myös tulevaisuuteen: museossa lapsena viihtynyt tuo aikuistuttuaan omatkin lapsensa museokäynneille. Päätettiin, että museon kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta huoneesta tehtäisiin lasten omaksi museohuone, Vintiöitten vintti. Vinttihuoneessa oli tavaraa melko vähän, joten se oli helppo tyhjentää. Entuudestaan tiedettiin myös, miten rappusten yläpäässä sijaitsevat tilat viehättävät lapsia.

Museon edustalla oleva, Pauliina Järvisen Felix Frangin valokuvan perusteella maalaama tintamareski on toiminut varsinaisena museomagneettina. Lapsiperheet ovat pysähtyneet ottamaan valokuvia tintamareskin luo, ja moni perhe on innostunut samalla vilkaisemaan myös sisään. Kuvassa kurkistelevat Kiviluoman lapset.

MUSEOKELLO ‌│ VILINÄÄ VINTIÖITTEN VINTISSÄ

Minna Lähteenmäki

Kiireetöntä museossa leikkimistä

Keskustan koulun kolmasluokkalaiset ehtivät museokäynnille jo ennen virallisia avajaisia. Koko luokalle löytyi mielenkiintoista puuhaa. Vinttiä alettiin muuttaa lasten museohuoneeksi Museovirastolta saadun avustuksen turvin. Kotiseutumuseon henkeen sopi, että mahdollisimman suuri osa Vintiöitten vintin kalustuksesta ja tavaroista teetettiin paikallisilla osaajilla. Matot ja huonekalut tilattiin paikallisilta käsityöläisiltä. Yhteydenotto Ikaalisten käsi- ja

taideteollisuusoppilaitokseen toi vintille vierailulle kaksi taitavaa opiskelijaa, jotka ryhtyivät tekemään huovutettuja ruokia ja vanhan ajan henkeen sopivia vaatteita. Vintin turvallisuuteen kiinnitettiin huomiota: ikkuna-aukkoon asennettiin metalliristikko ja rappujen kaiteisiin ylimääräisiä kaidepuita. Lattialuukkuihin, joiden kautta ennen vanhaan tyhjätMarjo Heikkilä tiin jyväsäkit alakerran viljasiiloihin, ruuvattiin nyt pleksit, joiden läpi saattoi turvallisesti seurailla, mitä alla olevissa huoneissa tapahtui ja mitä esineitä oli valittu tarkasteltaviksi luukun alle.

Räsynuket paistattelevat päivää vintin ikkunalla.

Talven aherruksen seurauksena vintiöitten vintti oli avajaisia vaille valmis kesäkuussa 2015. Paikalle kutsuttiin vintin rakentamisessa mukana olleita käsityöläisiä, Ikaalinen-Seuran väkeä ja kunniavieraiksi ryhmä Keskustan päiväkodin lapsia. Ikaalilaiset lapsiperheet ovat ottaneet vintiöitten vintin omakseen. Sateisena kesänä 2015 moni perhe vietti aikaa kiireettömästi vintillä – lapset leikkien ja aikuiset toisten vanhempien kanssa kuulumisia vaihdellen. Lapsiperheitä kävi museossa selvästi enemmän kuin aiempina kesinä ja vierailut olivat paljon pidempiä kuin aiemmin. Oli mukava seurata, kun vanhemmat ja isovanhemmat kertoivat lapsille entisajan elämästä samalla, kun nämä leikkivät vintiöitten vintin leluilla. Harvinaisia eivät olleet sellaisetkaan tilanteet, että aikuiset yrittivät hoputtaa lapsia lähtemään pois museosta. Ensi kesänä vintiöitten vintille onkin kävijöiden toiveesta tulossa aikuisparkki. Jos vanhemmilla on mukava olo, saavat lapsetkin olla museossa niin kauan kuin haluavat! Tervetuloa Ikaalisten kotiseutumuseoon! ikaalinen-seura.blogspot.fi www.facebook.com/ikaalinenseura Marjo Heikkilä

Ikatan opiskelijat Annu Vilppo ja Arja Kangasaho valmistivat vintin ihastuttavat lelut.

VILINÄÄ VINTIÖITTEN VINTISSÄ │ MUSEOKELLO‌

Jääkauden

jättiläiset toivat ruuhkat Vapriikkiin Tähtitalvikki Poikajärvi

Kirjoittaja on Vapriikin viestintäsuunnittelija

Vapriikki avasi tammikuun lopussa näyttelyn Jääkauden jättiläiset, joka johdattaa toisenlaiseen maailmaan, jääkauden maisemiin 20 000–30 000 vuoden taakse. Näyttely on osoittautunut huippusuosituksi.

Luolakarhun koko saattaa yllättää kävijät Jääkauden jättiläiset -näyttelyssä.

MUSEOKELLO ‌│

Museokeskus Vapriikista on viime vuosina tullut perheiden suosikkikohde Tampereella. Syitä on monia: Vapriikin ohjelmistossa on lapsille sopivia näyttelyitä ja museossa pääsee tekemään ja kokemaan asioita, ei vain katsomaan. Museoravintolasta saa lounasta ja alle 4-vuotiaat ruokailevat maksutta. Vapriikki on ottanut perheet huomioon myös lippuhinnoittelussa luomalla edullisen perhelipun. Lapsikävijöiden määrän kasvaessa Vapriikissa on ryhdytty enenevässä määrin miettimään näyttelyohjelmaa ja sen sisältöjä. Suuren museokeskuksen etu on se, että jokaiselle löytyy mieleistä nähtävää. Kahdentoista näyttelyn joukkoon mahtuu tarjontaa niin tekniikasta ja urheilusta kiinnostuneille kuin 70-luvun rock-musiikin ystäville. Luontoharrastajille ja paikallishistoriasta kiinnostuneille on omat näyttelynsä. Mutta lähes jokaisen näyttelyn pitäisi toimia myös kaiken ikäisille kävijöille. Jääkauden jättiläiset tuo kävijän kasvokkain aidon kokoisten sukupuuttoon kuolleiden eläinten kanssa. Luolakarhu

Mammutin syöksyhampaasta veistetty naishahmo 20 000 vuoden takaa. on pelottavan suuri, mammutinpoikanen taas varsin hellyttävä. Luolaleijona, luolahyeena ja sapelihammaskissa näyttävät, millaisia hurjimuksia on jääkauden ihmisellä ollut vastassaan, ja neandertalin ihmistä kuvaavan nuken kädessä oleva keihäs kertoo, millaisilla aseilla petojen kimppuun hyökättiin.

Lapsille ja nuorille näyttely on erityinen elämys. Siinä jääkauden elämä on nähtävänä melkein livenä. Näyttelyssä myös saa kuvata, ja lapset kaivavat saapuessaan välittömästi kännykät esiin ja ikuistavat itsensä selfieen mammutin kanssa. Se on nykypäivää. Kuva lähtee heti WhatsApp-viestinä kavereille, jotka voivat mankua omilta vanhemmiltaan käyntiä Vapriikkiin. Vaikka näyttely arvioitiin Vapriikissa suurinta kävijäryhmää kiinnostavaksi, sen suosio pääsi silti yllättämään. Ensimmäisenä viikonloppuna kävi yli 3000 museovierasta. Helmikuun lasten museo sunnuntai oli kaikkien aikojen vilkkain, yhtenä päivänä museossa oli 2834 kävijää. Sellaista lastenvaunujen ruuhkaa ei muista kukaan aiemmilta vuosilta. Talvilomaviikolla saapuivat helsinkiläiset, jotka olivat kuulleet lapsia kiinnostavasta näyttelystä. Yli 11 000 kävijää viikon aikana todisti, että kotimaan matkailuun kannattaa panostaa.

Niin kävi, että Jääkauden jättiläisille asetettu kävijätavoite 60 000 meni rikki jo huhtikuussa, vaikka näyttely ei ollut vielä puolivälissäkään. Iloinen uutinen museoväelle, joka on tottunut saamaan huonoja uutisia budjettien leikkauksista. Hämmästyttävintä on ollut se, että yhtä paljon kävijöitä Vapriikissa oli viimeksi vuonna 2013, kun esillä olivat terrakottasoturit Kiinasta. Se tosin kiinnosti enemmän aikuiskävijöitä kuin lapsiperheitä. Lapset ovat mahtavia museokävijöitä. He innostuvat aidosti, tekevät rohkeasti tulkintoja esineistä ja kuvista, ja haluavat imeä itseensä kaiken tarjolla olevan tiedon. Miksi neandertalin ihmisellä oli iso nenä? Kuinka paljon mammutti tarvitsi ruokaa? Minkä vuoksi ne kuolivat sukupuuttoon? Oliko se ihmisen syytä? Parasta on se, että Vapriikissa lapsena viihtynyt todennäköisesti tulee takaisin myös aikuisena.

Kuvat: Saana Säilynoja

Jääkauden jättiläiset -näyttely on esillä Vapriikissa 14.8. asti.

Lapsiperheet ovat löytäneet Vapriikin. Jääkauden jättiläisissä riittää jännittävää nähtävää niin pienemmille kuin isommillekin kävijöille. JÄÄKAUDEN JÄTTILÄISET │ MUSEOKELLO‌

Uusi ja

erilainen Lenin-museo

Kalle Kallio

Kirjoittaja on Työväenmuseo Werstaan johtaja

Lenin-museo täytti tammikuussa tasan 70 vuotta. Vuonna 1946 perustettu museo remontoitiin juhlavuotensa aikana kokonaan ja uusi näyttely avautui yleisölle 17.6.2016. Voidaan todellakin puhua uudesta museosta: kaikki on muuttunut. Lenin-museohan yhdistyi osaksi Työväenmuseo Werstasta vuoden 2014 alussa. Yhdistymisen taustalla oli useita hyviä syitä. Tänä päivänä ammatillisilta museoilta edellytetään yhä monialaisempaa osaa-

mista ja laajentuvia palveluita. Tarvitaan niin museopedagogiikan, tietojärjestelmien, kokoelmien hoidon, näyttelytekniikan, museokaupan, visuaalisen suunnittelun, taloushallinnon, markkinoinnin kuin monien muidenkin erikoisasioiden osaamista. Pienen museon työntekijään kohdistuu tänä päivänä kohtuuttomia vaatimuksia. Yhdistämällä voimia saatiin työtä jaettua ja parannettua laatua. Kun Lenin-museolla oli ennen kolme vakituista työntekijää, nyt meitä on 17. Uutta näyttelyä tekemässä oli lopulta yli 30 Werstaan työntekijää. Uudistuminen ei olisi onnistunut pienen museon resursseilla, mutta Olli-Pekka Latvala

Lenin-museolla itselläänkin on värikäs ja poliittinen historia. Museokävijä voi jättää tavaransa museossa vuosien varrella käyneiden merkkihenkilöiden mukaan nimikoituihin lokeroihin.

MUSEOKELLO ‌│ UUSI JA ERILAINEN LENIN-MUSEO

nyt voitiin toteuttaa noin 1,3 miljoonan euron hanke, jonka tärkeimpiä rahoittajia olivat opetus- ja kulttuuriministeriö, Koneen Säätiö ja Museovirasto. Kaikki todellakin muuttui. Remontissa saatiin näyttävät tilat ja upea näkymä Hämeenpuistoon. Museon aihepiiri puolestaan laajentui Leninin elämästä ja teoista Neuvostoliiton ja idänsuhteiden historiaan. Myös näkökulmaa päivitettiin tähän päivään: käsikirjoituksessa hyödynnettiin uusinta tutkimusta, eikä kukaan voi enää syyttää Lenin-museon vaikenevan historian kipupisteistä. Näyttelyä voi hyvin luonnehtia neuvostokriittiseksi. Museon tarinallinen lähtökohta on kuitenkin ennallaan. Lenin-museo on Neuvostoliiton alkukoti. Täällä Tampereellahan joulukuussa 1905 kohtasivat toisensa museon päähenkilöt Lenin ja Stalin, täällä he ystävystyivät, päättivät tehdä vallankumouksen, perustaa Neuvostoliiton ja siinä sivussa tuuppasivat myös Suomen kohti itsenäisyyttä. Neuvostoliitto on siis tamperelainen keksintö: ei ehkä kaikkien aikojen onnistunein mutta ainakin historiallisesti merkittävin! Näyttely alkaa lyhytelokuvalla, joka muistuttaa, miksi Lenin-museo toimii Tampereella. Filmi kertoo bolsevikkien salaisesta kokouksesta joulukuussa 1905. Matka halki kuohuvan 1900-luvun jatkuu suurlakon ja vallankumousten äänimaisemista kahden uuden valtion synnytystuskiin. Stalinin ajan vankileirien todellisuus

Olli-Pekka Latvala

Uusi Lenin-museo johdattaa kävijät tunnelmasta toiseen läpi 1900-luvun. Museossa käsitellään seikkaperäisesti myös Stalinin kauden vankileirejä. Ryhmä vankileiripienoismallin äärellä.

laisten museoiden ja yksityishenkilöiden aarteisiin. Lisäksi yhteistyötä on tehty venäläisten museoiden kanssa ja kierretty ahkerasti itänaapurin kirpputoreilla. Uusi museo on yhtä aikaa sekä vakava että viihdyttävä, museo moneen makuun. Yleisö voi katsoa Stalinia silmästä silmään ja poseerata Leninin kanssa: hätkähdyttävät näköisnuket yhdessä Dnepr-moottoripyörän kanssa muodostavat ikimuistoisen paikan selfiekuvaajille. Tiedonjanoisia kävijöitä odottavat monipuoliset ja runsaat multimediat asia-artikkeleineen ja henkilögallerioineen. Neuvostovitsien jukebox naurattaa kaikkia, mutta museo valottaa myös toisinajattelijoiden kohtaloa ennen ja nyt. Lenin-museo on Neuvostoliiton al-

kukoti, monien kertomusten leikkauspiste, joka itkettää ja naurattaa hyvän draaman tavoin.

Lenin-museo avoinna kesä-elokuussa ma-su 11-18, 1.9. alkaen ti-su 11-17. Hämeenpuisto 28, 33200 Tampere. p. 010 420 9222, www.lenin.fi.

UUSI JA ERILAINEN LENIN-MUSEO │ MUSEOKELLO‌

Olli-Pekka Latvala

huokuu Gulag-pienoismallista, joka tuo näkyviin terrorin ajan kauhut. Sota-aikaa esittelevät rivimiesten perspektiivistä niin Suomi-konepistooli, sotavangin reppu kuin aito desanttiradio. Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen aikakautta käsitellään iloisen idänkaupan, suomettumisen, itäturismin sekä neuvostoarjen kautta. Museossa voi istahtaa neuvostoliittolaisen olohuoneen sohvalle katselemaan televisiota ja lukemaan lehtiä. Neuvostoliiton hajoamisesta kerrotaan monipuolisin kuva-aineistoin ja potkua antavat muun muassa Mato Valtosen Leningrad Cowboys -kengät pitkine kärkineen. Uuden näyttelyn aineisto perustuu omien kokoelmien lisäksi useiden suoma-

Museokelloja

vuosien varrelta Anu Salmela, Pirkanmaan maakuntamuseo

Anu Salmela

Kirjoittaja on Museokello-lehden toimittaja

Viime vuonna Pirkanmaan maakuntamuseo juhli Museokellon 35-vuotista taivalta pienen pop-up -näyttelyn merkeissä. Kaikki aikaisemmin ilmestyneet Museokellot koottiin yhdelle pöydälle ja edessä oli rautainen annos pirkanmaalaista museotoimintaa. Martti Helinin ensimmäiseen Museokelloon kirjoittamaa esipuhetta lukiessa tuntui kuin mikään ei olisi vuodesta 1981 muuttunut - ja kuitenkin moni asia on muuttunut.

Museokellon alkuvaiheet

Museokellon ensimmäinen numero sai kunniapaikan näyttelyssä.

Museokello-lehden juuret juontavat Pirkanmaan maakuntamuseon perustamiseen 1980-luvun alussa. Uusi asetus määräsi maakunnallisen museotoiminnan tehtäviä ja paikallismuseoiden opastus ja tiedotus oli yksi niistä. Tähän tarpeeseen syntyi Museokello. Toki maakunnallista museotyötä oli tehty aikaisemminkin. Hämeen museon toimialaan kuului alun perinkin koko maakunnan kulttuuriperinnön tallentaminen. Erityisesti sotien jälkeisenä aikana museonjohtaja Esko Sarasmo osallistui aktiivisesti paikallismuseoiden kehittämiseen.

Ensimmäinen Museokello ilmestyi vuonna 1980 Leena Willbergin toimittamana. Saman vuoden alussa Tampereen kaupungin museot olivat saaneet maakuntamuseon oikeudet. Esipuheessa museonjohtaja Martti Helin iloitsee uuden lehden synnystä ja toivottaa sille pitkää ikää. Rajojen vetämiset ja hallinnolliset uudistukset ovat olleet myös tuolloin ajankohtaisia. Maakunnan tavoitteena oli oman läänin saaminen. Museolaitoksen tärkeänä tehtävänä nähtiin Pirkanmaan menneisyyden valottaminen. Toisaalta museolaitoksen tuli myös myötäillä ja

MUSEOKELLO ‌│ MUSEOKELLOJA VUOSIEN VARRELTA

tallentaa yhteiskunnan kehitystä. Museopäivillä sovittiin maakuntamuseon ja paikallismuseoiden yhteistyön lisäämisestä ja neuvonnan aloittamisesta. Lisäksi kerrottiin mm. Amurin työläismuseokorttelin töiden jatkumisesta, opetuspaketeista uutena toimintamuotona, Tampereen 200-vuotisjuhlavuoden näyttelyistä sekä lähimenneisyyden dokumentoinnista. Hyvin Museokello onkin vuosien saatossa jaksanut ja kehittynyt. Toimittajaksi vaihtui 1982 Aimo Aitasalo. Helinin kantaa ottavat kirjoitukset jatkuivat läpi koko 1980-luvun. 1986 oli suomalaisen kirjan

Miia Hinnerichsen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Pop up -näyttely kokosi Vapriikin väkeä muistelemaan museotyön vaiheita. juhlavuosi. Ulkoasu muuttui hiukan ryhdikkäämmäksi paksummalla kansipaperilla ja sisällön esittelyllä kannessa. Lehden sivuilla pohdittiin mm. valtakunnallisen Työväenmuseon perustamista Tampereelle ja vanhojen kirjojen paikkaa museoissa ja kirjastoissa.

Museokello mukana murroksessa Teknillisen museon tulipalo joulukuun 10. päivänä 1989 järkytti tamperelaisia. Seuraavan vuoden ensimmäinen Museokello omistettiinkin aiheelle. Tiedossa oli, että uutta teknillistä museota ei samoihin tiloihin enää rakennettaisi, mutta näköpiirissä ei ollut uuttakaan rakennusta museotiloiksi. Aimo Aitasalo maalaili synkkää tulevaisuutta: ”Uutta museorakennusta ei uskalla edes toivoa ja näköpiirissä ei liene edes museotiloiksi kunnostettavaa vanhaa tehdasrakennusta tai rahaa tällaisten hankkeiden suunnittelun aloittamiseen.”

Tulipalon jälkeen seurasi Museokellon historiassa sen ilmestymisen pisin tauko. Seuraavan kerran lehti ilmestyi 1994 aikaisempaa kookkaammassa A-3 kuosissa. Toimittajaksi oli tullut arkeologi Tuija-Liisa Soininen ja esipuheessaan museotoimenjohtaja Toimi Jaatinen saattoi todeta paljon tapahtuneen Tampereen museokentällä. Uusi julkaisusarja Masunni - kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta aloitti aiheenaan Pirkanmaan esihistoria, viisivuotinen Pirkanmaan muinaisjäännösten inventointiprojekti alkoi Kangasalalla, Hämeen museo avattiin uudistettuna, Työväen keskusmuseo perustettiin ja avattiin Finlaysonin alueella ja mikä parasta uuden museokeskuksen rakentaminen Tampellaan oli alkanut.

Siirtyminen 2000-luvulle Uusi vuosituhat toi uuden ilmeen Vapriikin suunnittelijan Timo Lehtisen käsissä.

MUSEOKELLOJA VUOSIEN VARRELTA │ MUSEOKELLO‌

Lehden koko pieneni ja kanteen saatiin valokuva. Lehden taitto tehtiin kirjapaino Hermes Oy:ssa. Lehden vastaavana toimittajana on jatkanut Tuija-Liisa Soininen, Kati Lahtinen toimitti vuoden 2000 lehdet ja vuodesta 2001 toimitustyötä on tehnyt Anu Salmela ja häntä ovat välillä sijaistaneet Kirsi Kaivanto ja Miinu Mäkelä. Lehden sisällöstä vastaa Tampereen kaupungin Maakuntamuseo - ja kulttuuriympäristöpalvelut; kansanomaisemmin Pirkanmaan maakuntamuseo Vapriikissa. 1/2000 lehdessä kerrottiin mm. edellisenä vuonna Pirkanmaan maakuntamuseossa käynnistyneestä perinnerakennusmestarihankkeesta (PERA). Museoon oli juuri saatu uusi rakennustutkija ja rakennetun ympäristön inventoinnit alkoivat. Lisäksi vuoden 2001 lehdissä pohdittiin mm. mikä on Pirkanmaa Vapriikin uuden Pirkanmaa -näyttelyn näkökulmasta, kuinka museokävijä saadaan ylittämään museon kynnys ja millainen on museokeskus Vapriikin

visuaalinen ilme. Vuonna 2003 ”TAITE-toiminnassa haisee ihan ihmiseltä.” 2006 Museokellon ulkoasun uudisti Tuija Rikala ja myös taitossa siirryttiin takaisin talon omaan työhön. Koossa siirryttiin näyttävämpään A3-kokoon ja samalla värikylläisyys yhdistyi hieman nostalgiseen ulkoasuun. Lehdessä haastateltiin 50 vuoden virstanpylvään saavuttanutta museotoimenjohtaja Toimi Jaatista, uusi tekstiiliteollisuusmuseo avautui Finlaysonin alueella ja ympäristöSiiri avattiin kulttuuriympäristötiedon tallentamiseen. Vuodesta 2011 on lehden nimikkeessä korostettu Museokellon asemaa myös kulttuuriympäristöjulkaisuna. Lehdessä pohdittiin voiko arkeologialla parantaa maailmaa, onko Suomessa turhia museoita, museoiden brändäystä, esiteltiin uutta luonnontieteellistä museota ja Museokompassia. Vuosina 2008-2013 lehden taitosta vastasi Lasse Honkanen.

tuuriperintöä elämänarvona ja nyt tässä viimeisimmässä numerossa asiakkuutta. Teemanumeroista voidaan mainita vielä erikseen vuonna 2004 Tampereella pidettyjä museopäiviä silmälläpitäen julkaistu teollisuusperintö-teemanumero ja vuoden 2/2005 Chipec-numero, jossa käsiteltiin erityisesti kansalaisnäkökulmaa kulttuuriympäristöön. Vuonna 2015 ulkoasua uudistettiin palaamalla jälleen hieman pienempään kokoon ja pelkistämällä ulkoasua hieman modernimpaan suuntaan. Elävä lehti on hyvä tapa dokumentoida museo- ja kulttuuriympäristötyötä. Lehden ensisijainen tehtävä on tiedottaa, mutta samalla sen artikkeleihin ja kuviin tallentuvat kulloinkin ajankohtaiset asiat. Artikkeleissa pyritään pureutumaan syvällisesti käsiteltäviin asioihin ja myös paikallismuseoilla on mahdollisuus kirjoittaa lehteen. Tavoitteena on, että lehdestä löytyy myös ajankohtaisia käytännön vinkkejä museo- ja kulttuuriympäristötyöhön.

Puutarhasta asiakkuuteen Vuodesta 2013 Museokellon teema on pyritty rakentamaan samana vuonna pidettävän maakunnallisen museopäivän teeman ympärille. Teemalehdet aloitettiin puutarha-teemalla ja sen jälkeen on käsitelty korjaamista, vapaaehtoisuutta, kult-

MUSEOKELLO ‌│ MUSEOKELLOJA VUOSIEN VARRELTA

Lehtikuvat: Saana Säilynoja

Auta Siiriä kehittymään Siiri-tietopalvelun asiakaskysely verkossa

Riitta Kela

Kirjoittaja on Vapriikin kokoelmapäällikkö

Siiri on Tampereen museoiden ja pirkanmaalaisten paikallismuseoiden yhteinen tietopalvelu. Sieltä voi etsiä Vapriikin kuva-arkiston valokuvia, Tampereen museoiden esineitä ja Pirkanmaan kulttuuriympäristöön liittyvää tietoa. Siirissä on myös reilun 15 pirkanmaalaisen paikallismuseon esineitä ja valokuvia. Siiri-tietopalveluun on vuosien kuluessa digitoitu ja luetteloitu jo yhteensä noin 250 000 valokuvaa, esinettä ja kulttuuriympäristökohdetta. Tavoitteena on, että Siirin aineisto kuvaa monipuolisesti Tampereen ja Pirkanmaan historiaa ja nykypäivää. Viime vuosina Siiri-tietopalvelua on kehitetty Tampereen museoiden ja Profium Oy:n yhteistyönä, jotta Siiri palvelisi käyttäjiään eri tarkoituksissa mahdollisimman hyvin. Parhaillaan on menossa Siirin asiakaskysely, jonka kautta toivomme saavamme asiakaspalautetta. Näin voimme kehittää Siiriä entistä toimivammaksi. Kysely on ollut avoinna toukokuusta asti. Vastaajina on ollut jo lähes 50 aktiivista Siirin käyttäjää pääasiassa Tampereelta ja Pirkanmaalta. Siiri on saanut toistaiseksi kokonaisarvosanakseen 8 ½. Tähän mennessä kyselyyn vastanneet asi-

akkaat ovat pitäneet Siiriä melko helppokäyttöisenä. He ovat pääasiassa etsineet Siiristä valokuvia, mutta myös esineet ja kulttuuriympäristötieto kiinnostavat yhä useampia. Tervetuloa tutustumaan Siiriin ja antamaan palautetta! Kaikki mielipiteet ja vinkit auttavat Siirin kehittämistyössä. Asiakaskyselyyn pääsee helpoiten Siirin etusivulta http://siiri.tampere.fi tai suoraan linkistä https://player.myzef.com/

Siiri-tietopalvelusta voi tutkia esimerkiksi Tampereen museoiden jalkinekokoelmia. Reetta Tervakangas, Vapriikin kuva-arkisto.

tampere/ajax/?q=6297-mVGHQmnF. Asiakaskysely on avoinna koko kesän 2016. Toivomme saavamme mahdollisimman monen Siiri-tietopalvelun käyttäjän mielipiteitä ja myös erilaisia parannus ehdotuksia! Svante Lagergrén, Vapriikin kuva-arkisto.

Tammerkoski 1880-luvulla Tampellan katolta kuvattuna.

AUTA SIIRIÄ KEHITTYMÄÄN │ MUSEOKELLO‌

Kulttuuriympäristötoteemi

jatkaa kierrostaan Tammelantorilta Laukontorille si? k a v a a r u e s Mihin Kulttuuriympäristötoteemi on digitaalinäyttö, joka tuo Vapriikin kuva-arkiston kuvamateriaalin kadulle. Toteemi pysähtyy eri puolille Tamperetta muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan esitellen kulloisenkin sijoituspaikan historiaa kuvien avulla. Samalla se pyrkii herättämään ohikulkijoissa kiinnostuksen oman ympäristönsä historiaan ja mahdollisesti myös tulevaisuuteen.

keen ensisijaisena päämääränä on ollut tuoda paikan historiaa tunnetuksi kaupunkilaisille ja toisaalta saada heitä mukaan tallentamaan ympäristöään. Tamperelaiset ovat osallistuneet paikkojen valintaan ja tulossa on vielä yksi äänestys viimeisestä paikasta. Äänestysohjeet julkaistaan Toteemin Laukontori-avajaisten yhteydessä. Toteemiin voi saada esille myös omia otoksiaan. Kaupunkilaiset voivat lähettää kuviaan ja videoitaan muKulttuuriympäristötoteemin paljastusti- seolle tallennettavaksi Siiri-tietojärjestellaisuus pidettiin Hämeenkadulla syksyl- mään, mahdollisuuksien mukaan näitä lä 2015. Hämeenkadulta toteemi siirtyi käytetään myös toteemissa maaliskuussaTammelantorille ja tulee siirTammelassa kulttuuriympäristötoteemitymään 6.8. Laukontorille. Toteemihank- hanke on laajentunut yhteistyöksi alueen asukkaiden ja toimijoiPekka Kosonen, Vapriikin kuva-arkisto den kanssa. Tammelassa on järjestetty mm. kävelykierroksia joissa suuri osa osallistujista on ollut alueen asukkaita. Tammelantorilla oli myös tapahtumateltta, jossa yleisön oli mahdollisuus tutustua Pirkanmaan maakuntamuseon ja Vapriikin kuva-arkiston toimintaan sekä jutella valokuviin tai rakennettuun ympäristöön liittyvistä kysymyksistä. Monet Lasten nukenvaunukilpailun voittaja Tammelantorilla vuonna 1954.

MUSEOKELLO ‌│ KULTTUURIYMPÄRISTÖTOTEEMI

Teppo Moilanen, Vapriikin kuva-arkisto

Kulttuuriympäristötoteemi Tammelan torilla kertoo paikan historiasta Vapriikin valokuva-arkiston kuvien avulla. Ensio Kauppilan ottamassa kuvassa palokunta harjoittelee Tammelantorilla vuonna 1952.

kävijöistä toivat myös omia kuvakokoelmiaan näytille. Toteemin Tampere-kierros päättyy vuonna 2016. Sen jälkeen näemme mielellämme Toteemin kiertämässä maakunnassa. Lisätietoja hankkeesta: kulttuuriymparistototeemi@tampere.fi Tutkija Vadim Adel 040 800 4872 Tutkija Hannele Kuitunen 050 302 3458

│ MUSEOKELLO‌

MUSEOKELLO ‌│