tanut väki teki suuren urakan esineistön parissa. Näyttelyverstas Merja Vedenjuoksun johdolla vastasi haastavasta rakennushankkeesta. Näyttelyarkkitehdiksi valittiin useita suurnäyttelyitä Tampereella ja muualla Suomessa suunnitellut Taina Väisänen, valosuunnittelijaksi Jaakko Kiukkanen, graafikoksi Kaarina Marttila ja äänisuunnittelijaksi Niklas Vainio. Ensimmäisistä ideoista ja yliopiston väen aihetta käsittelevistä ja lopulta kirjan artikkeleiksi muotoutuneista käsikirjoituksista lähdettiin syksyllä 2007 muokkaamaan näyttelykokonaisuutta. Taina Väisäsen hieno ajatus avarasta katumaisesta tilasta ja lattiavitriinien käytöstä toivat kokonaisuuden visuaaliseen ilmeeseen mielenkiintoisen, mutta samalla rakenteellisesti haastavan perusajatuksen. Lukuisista käsikirjoituksissa esiinnousseista teemoista ja aiheista ryhdyttiin karsimaan ja keskittymään olennaiseen ja yhteisesti ryhmässä miettimään olennaisia seikkoja, joita voitaisiin myös esittää käsillä olevalla materiaalilla. Halusimme saada ihmiset pohtimaan myös itse sitä, mitä itse olisivat tehneet vuosien 1917 ja 1918 kohdalla. Näyttelyn alkuun valittiin porvaris- ja työläiskotien peilit, joista kävijä peilaa itseään nykyhetken ja historian rajapinnassa. Sotaosioon tuotiin puolestaan valokuvausateljee, jossa kävijä voi asettua punakaartilaisen asemaan. Näyttelyn äänispotit puolestaan kertoivat yksittäisten ihmisten kohtaloista sodan melskeissä; esillä ovat niin nuori koulutyttö, sairaanhoitaja kuin ruotsalainen vapaaehtoinen sotilas tai sodan jälkiselvittelyjä arvioiva tamperelainen rehtori Kaarlo Tiililä. Näyttelyn käsikirjoittaminen oli pitkä urakka, jossa tasapainottelu erilaisten näkökulmien välillä oli haastavaa. Halusimme kylmän viileästi kertoa mitä Tampereella tapahtui ja millaisia totuuksia eri osapuolilla tapahtuneesta oli. Näyttelyn päätekstit kirjoitettiin preesensissä, jossa tapahtumat etenevät kronologisesti esinäytöksestä kohti loppukevättä 1918. Visuaalisesti ajan kulku haluttiin kertoa näyttelyn lattiassa, jossa on graafisesti kuvattu siirtymä talvesta kevääseen. Näyttelyn tekniikka vaati erityistä paneutumista, lattiavitriinien led-valot, äänikalvot, tietokoneet, kosketusnäytöt ja dataprojektorit olivat aikamoinen kokonaisuus. Av-teknikko Harri Vallius osoitti projektissa osaamistaan asian parissa. Mediakettu Jari Peurajärvi laati yhteistyössä kanssamme
Sodan kaoottisuus on pyritty näyttelyssä tuomaan vaikuttavasti esille visuaalisen ilmeen, äänien ja esineiden avulla.
uudenlaiset infopisteet ja hienon interaktiivisen kartan Tampereen taisteluista ja sodan tapahtumapaikoista. Niklas Vainion kanssa mietimme eri osioille taustaäänet ja ihmiskohtaloita valottavat äänispotit, jotka tuovat näyttelyyn kokonaan uudenlaisen elämyksellisen tason. Erityinen huomio projektissa pantiin valokuviin. Vapriikin kuva-arkisto etsi uutterasti uusia kuvia ja päivitti vanhojen kuvien tietoja. Sekä näyttelyn että kirjan osalta tällä työllä oli todella suuri merkitys.
Näyttelyn anti Näyttely herää todella henkiin vasta yleisön tullessa näyttelyyn, tutustuessa eri osioihin ja kommentoidessa näkemäänsä. Vastaanotto on ollut erittäin myönteistä. Vapriikin näyttely on selvästikin osoittanut tarpeellisuutensa sisällissodan ja Tampereen vaikeiden hetkien esittelyssä. Näyttely päättyy sodan muistoon ja tulkintaan, jossa myös sodan omin silmin nähneet Kauko Lindell ja Rauha Lauren ovat äänessä. Oli koskettavaa nähdä näyttelyn avajaisissa miten vuonna 1918 otetussa kuvassa esiintynyt kahdeksanvuotias utelias lippalakkipäinen poika oli edelleen 98-vuotiaana virkeänä ja asiasta selvästi liikuttuneena 90-vuoden takaisten tapahtumien äärellä. Näyttelyn päätöksessä jälkipolvien nuorin kommentaattori, 6.4. tapahtumassa haavoittunutta enkeliä esittänyt Sini Hangaslammi taas toteaa näyttelyn videoesityksessä kuin kaiken summana: asia on ymmärrettävä ja käsiteltävä, että tällaiset tapahtumat eivät enää toistuisi. o
K i mm o A n t i l a Kirjoittaja on Tampereen museoiden amanuenssi ja projektipäällikkö Kuvat: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto
39