Museokello 2017

2017

KULTTUURIYMPÄRISTÖ- JA MUSEOUUTISIA PIRKANMAALTA

Hyvinvointia museoista ja kulttuuriympäristöstä V

UOSI 2017 on Suomen juhlavuosi ja samalla suurten myllerrysten vuosi suomalaisessa yhteiskunnassa. Olemmeko menossa kohti parempaa huomista? Pysyvätkö kaikki ihmiset kehityksessä mukana vai keskittyykö hyvinvointi vain menestyjille?

Museot auttavat ihmisiä tuntemaan yhteen kuuluvuutta ja ymmärtämään kokonaisuuksia sekä erilaisia näkökulmia. Museoissa tehdään työtä sen eteen, että mahdollisimman moni ihmisryhmä löytäisi tiensä tämän tiedon ja kokemuksen lähteelle. Tämän lehden sivuilla tarkastellaan kulttuuri- ja museo­ toimintaa hyvinvoinnin tuottajana. Sanni Pöntisen kirjoituksessa kerrotaan mitä SOTE- ja maakuntauudistus tuo tullessaan kulttuuritoiminnan kannalta.

Avainasemassa on kuntalaisten yhdenvertaisuus kulttuuripalveluiden saatavuuden suhteen. Museoiden tavoista tuoda kulttuuriperintöä kaikkien saataville kerrotaan lisäksi Minunkin Tampereeni -jutussa sekä Konkarit-koirakko -jutussa, joissa huomioidaan erityisesti maahanmuuttajia ja ikäihmisiä.

Kulttuuriympäristötyö tavoittaa parhaimmillaan monia ihmisryhmiä. Toisinaan suojelukysymysten äärellä voidaan joutua pohtimaan, kenelle suojeltava kohde tarjoaa hyvinvointia ja kenelle ei. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelu on ongelmallista, jos viranomaiset haluavat suojella ja kenties myös kyläyhteisö, mutta omistaja ei tunne tähän tarvetta. Näitä kysymyksiä pohtii Tuija-Liisa Soininen Hyvinvointia etsimässä -kirjoituksessaan. Usein hyvinvointi löytyy hyvästä ympäristöstä ja mielekkäästä tekemisestä. Tämä on todettu myös Kotiseutulii-

ton tekemässä tutkimuksessa ”Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä”.

Tutkittua tietoa löytyy myös luontokokemusten vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin ja palautumiseen työpäivän päätteeksi. Jo viidentoista minuutin kävely puistossa ruokatauon aikana auttaa vähentämään päivän aikana koettua työstressiä. Samoin työpäivän jälkeen on hyvä hakeutua luonnon helmaan tai muuhun mielipaikkaan, jossa voi palautua päivän rasituksista ja saada hyvän olon tunteen. Hyvän elämän avaimia voi löytää myös hidastamisessa ja hieman vähempään tyytymisessä. Hengähtää voi myös uudessa ja maailman ainoassa Muumimuseossa, joka on avautunut Tampere-talossa.

Vuosia jatkunut työskentely Pirkkalan Tursiannotkossa huipentuu Suomen juhlavuotena. Juuria etsitään tässä tapauksessa jo tuhannen vuoden takaa Birckala 1017- näyttelyssä, joka perustuu pitkälti Tursiannotkon rautakautisen asuinpaikan löytöihin ja tutkimustuloksiin. Toinen Tursiannotkosta sysäyksen saanut huipputuote on Pirkkalan muinaismarkkinat, jotka järjestetään toisen kerran tänä kesänä.

Myös monia muita yhteistyökuvioita on saanut alkunsa tämän asian tiimoilta ja niistä kerrotaan tässä lehdessä useammankin kirjoittajan näkökulmasta.

Nauttikaa kesästä ja eläkää hetkessä, joskus myös hidastaen ja syvään hengittäen.

MAAKUNTAMUSEOTUTKIJA ANU SALMELA

S I S Ä L LY S

2

4 8

Hyvinvointia museoista ja kulttuuriympäristöstä Anu Salmela Hyvinvointia etsimässä Tuija-Liisa Soininen

SOTE, MAKU, KULTA, TAITE - Maakuntauudistuksen mahdollisuuksia asukkaille kulttuurin näkökulmasta Sanni Pöntinen

11

Vapaaehtoistyö kulttuuriympäristön parissa lisää hyvinvointia Sini Hirvonen

14

Rakennettu ympäristö hyvän elämän aineksia luomassa Hannele Kuitunen

18 21 23

25

27

2017

30

32

34

36

38

Puistokävelyt työkuormituksesta palautumisen ja mielenterveyden edistäjinä Kalevi Korpela

41

Tilli tähdittää museo­tuokioita Lila Heinola

Monta kokkia, hyvä soppa Tuija-Liisa Soininen

Elämää Kiinan keisarien hovissa Marjo-Riitta Saloniemi

Kuuluisa kansanparantaja twiittaa juhlavuotensa kunniaksi Heli Tuominen Suomen Nyrkkeilymuseo tallentaa lajin Tampereelle Pekka Kuusela Suomen kesätaidenäyttelyperinne täyttää 50 vuotta – kulttuuriympäristö ja taide yhdistyvät Elina Linkopuu Muumilaaksosta Muumimuseoon Taina Myllyharju

JULKAISIJA: Tampereen museot - Pirkanmaan maakuntamuseo pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi VASTAAVA TOIMITTAJA: Tuija-Liisa Soininen TOIMITTAJA: Anu Salmela GRAAFINEN SUUNNITTELU JA TAITTO: Noora Federley, Tuija Rikala PAINOPAIKKA: Eräsalon kirjapaino Oy PAINOS: 800 kpl KANSIKUVA: Eletyn elämän patinaa.

Kuva: Hannele Kuitunen.

TAKAKANSI: Lokinpojan lentoonlähtö.

Kuva: Jouko Vuorinen.

Minunkin Tampereeni- uudenlaista kotoutumista kehittämässä Salla Montonen Rautakautisesta kylästä eläväksi kulttuurikohteeksi Kiti Mäkinen Birckala 1017 Tursiannotkon viikinkiaikainen kylä Näyttelyn kulisseissa Kreetta Lesell

Jouko Vuorinen

HYVINVOINTIA ETSIMÄSSÄ Tuija-Liisa Soininen

Kirjoittaja on yksikön päällikkö Pirkanmaan maakuntamuseossa

Kun julkinen toimija kertoo, että työn tavoitteena on tukea hyvinvointia, se saattaa kuulostaa kliseeltä. Toisaalta on aloja, jossa hyvinvointi voidaan nähdä

liiankin kaukaisena, välillisesti toteutuvana hyötynä, johon ei kuitenkaan voi suoraan tähdätä. Niin kauan kuin resursseja on rajaton määrä, sitä ei ehkä tarvitse juuri miettiä. Työntekijän näkökulmasta välillisten seurausten pohtiminen voikin olla uuvuttavaa, kun perusasiat eli välittömät vaikutukset pitää

ensin saada varmistettua. Välitön vaikutus voi olla vaikkapa se, että tiettyjen toimenpiteiden johdosta kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta ei pureta. Mutta mitä vaikutusta pidemmän päälle sillä, että rakennusta ei purettu, voi olla ihmisten hyvinvoinnille, siinäpä kysymys.

Virtain vanhan sairaalan kohtalo on vielä ratkaisematta. Voisiko se vielä tuottaa hyvinvointia uudella tavalla aikaisemman sairaalakäytön sijaan?

4

MUSEOKELLO ‌│ HYVINVOINTIA ETSIMÄSSÄ

Tapani Koiranen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Blommista Virroille

Hannele Kuitunen, Pirkanmaan maakuntamuseo

A

jankohtaisia esimerkkejä tapauksista, joissa pitäisi pohtia myös rakennetun perinnön vaikutusta ihmisten hyvinvoinnille, ovat olleet esimerkiksi Blommin talon tapaus Ikaalisissa ja Virtain vanhaa sairaalaa koskevat maankäyttösuunnitelmat.

Blommin talon osalta Korkein hallinto-oikeus pysytti 15.2.2017 antamassaan ratkaisussa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen: Blommin talo tulee merkitä suojelukohteena asemakaavaan. Mutta voidaan toki kysyä, onko omistajan halu hoitaa kulttuuriperintöä kasvanut valitusprosessin aikana ja mikä lienee prosessin vaikutus omistajien tai paikallisyhteisön hyvinvointiin.

Virtain vanha sairaala jäi uudessa osayleiskaavahankkeessa vaille suojelumerkintää. Pirkanmaan maakuntamuseo valitti sen puuttumisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yleiskaava mahdollisti sairaalan purkamisen. Rakennuksen omistaja on kaupunki, joka ei näe rakennukselle käyttöä. Aika on ajanut sen ohitse. Korkein hallinto-oikeus ei ole vielä tätä kirjoitettaessa käsitellyt valitusta. Rakennuksella on todettu olevan merkittävää kulttuuriympäristöarvoa. Lisäksi se on arvioitu uudessa maakuntakaavassa maakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristöalueen yhdeksi ydinkohteeksi. Kysymys kuuluu, voisiko rakennus yhä tuottaa merkittävää hyvinvointia, vaikka se nykykehitys ja lyhyen aikavälin taloudelliset intressit huomioon ottaen olisi tuomittava purettavaksi? Rakennukselle ei ole esitetty vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia.

Ei-traditionaalinen yleisö Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti -työtä on tehty hyvinvointitarkoituksessa. Jos joskus onkin esitetty toive kulttuuriperinnön hoidon edistämisestä, pohjimmiltaan kyse on kuitenkin

Blommin talo Ikaalisissa nostaa pintaan kysymyksiä siitä, missä määrin suojeluprosessi vaikuttaa omistajien tai paikallis­yhteisön hyvinvointiin. prosessista, ––sesti aineksia hyvään elämään. Adoptoi monumentti on saattanut toisinaan pyrkiä suoriinkin hyvinvointivaikutuksiin. Esimerkiksi Tampereella turvapaikanhakijoille järjestettiin talkoot vanhan öljyvaraston ympäristössä Kaupissa. Sitä seurasi jalkapallo-ottelu, joka sai osakseen suurempaa suosiota kuin vesakonraivuu. Adoptoi monumentin tähtäimessä ei ollut kuitenkaan vain kulttuuriympäristön hoidon edistäminen, vaan mahdollisuus antaa turvapaikanhakijoille mielekästä tekemistä yhdessä paikallisen väestön kanssa; auttaa heitä, jos ei vielä kotoutumaan niin kuitenkin paikan ja ympäristön välityksellä luomaan kiinnekohtia sinne, missä he nyt elävät.

Pirkanmaan maakuntamuseo tekee yhteistyötä Adoptoi monumentti työn kehittämisessä mm. skotlantilaisten kumppaneiden kanssa. Archaeology Scotland loi taannoin hankkeen, jolla pyrittiin saavuttamaan ei-traditionaalisia yleisöjä (”Non-traditional audiences”). Hanke jär-

jesti tapahtumia esimerkiksi naisille, jotka olivat joutuneet kotiväkivallan kohteeksi ja nuorille, jotka olivat haavoittuvia monista eri syistä. Tuloksena saattoi todeta, että nämä ihmiset olivat onnellisia saadessaan toimia paikoilla, joissa he saattoivat henkisesti turvallisesti kohdata muita ihmisiä.

Toisessa tapauksessa Adopt a monument järjesti Edinburghissa kulttuuriympäristödokumentointia asunnottomille ja syrjäytyneille. Projektin tuloksena jotkut asunnottomat saattoivat ensimmäistä kertaa elämässään saada kirjastokortin tai opetella käyttämään internettiä. Työn seurauksena saattoi siis nähdä välittömiä hyötyjä osanottajien hyvinvoinnin kannalta.

Voi myös todeta, että kulttuuriympäristötutkimus hyötyi jossain määrin. Mutta toisaalta hankkeen vetäjät myöntävät, että heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten toiminta pitkällä tähtäimellä vaikuttaa näiden tai muidenkaan ihmisten hyvinvointiin. Eikä heillä ole resursseja tutkia sitä.

Vaikutuksia

HYVINVOINTIA ETSIMÄSSÄ │ MUSEOKELLO‌

5

Iiris Toivola, Vapriikin kuva-arkisto

Nykypäivän aikuiselle 1970-luvun lähiö voi edustaa lapsuuden sielunmaisemaa ja hyvinvointia.

Mielestäni kulttuuriympäristön vaikutuksia hyvinvointiin voidaan tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta: 1. Minkälaisia vaikutuksia hyvin tai huonosti hoidetulla tai tunnetulla kulttuuriperinnöllä on ihmisiin, yhteisöihin ja niiden hyvinvointiin? 2. Minkälaisia vaikutuksia sillä, tunteeko olevansa osa prosessia, joka tunnistaa kulttuuriperintöä, on yksilöihin ja yhteisöihin? Yhteistä molemmille näkökulmille on, että kumpaakaan vaikutusmekanismia ei ole tutkittu riittävästi kulttuuriympäristön ja hyvinvoinnin osalta.

Siihen, miten hyvin hoidettu kulttuuriympäristö, vaikkapa asuinympäristö vaikuttaa ihmisen terveyteen, elämänha-

luun, henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, meillä jokaisella on jokin ennakko-oletus.

Asiaa ei voi tutkia kuitenkaan kaunis-ruma -akselilla; muuttujia voivat olla myös esimerkiksi ympäristön muutosnopeus, sen liittyminen omaan henkilöhistoriaan jne. Siitä siis kaivattaisiin tutkimusta. Kulttuuriympäristöammattilainen voisi ajatella, että kun tunnetaan paremmin kulttuuriympäristön ominaisuuksiin liittyvät muuttujat, jotka vaikuttavat hyvinvointiin, olisi helpompi keskustella arvoista, perustella ja suunnata resursseja täsmällisemmin, oikeisiin toimenpiteisiin.

Yhtä lailla on myönnettävä,

Terveydentilaa ja samalla myös hyvinvointia määrittävät tekijät http://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-jaterveys­erot/eriarvoisuus

Dahlgren & Whitehead 1991, suom. Palosuo ym. 2004

6

MUSEOKELLO ‌│ HYVINVOINTIA ETSIMÄSSÄ

että hyvinvointi on suhteellinen käsite.

Sen tavoiteltavasta asteesta tulisi kuitenkin luoda jokin järkevä, yhteiskunnallinen konsensus.

Faron sopimus Minkälaisia vaikutuksia sillä sitten on, että tuntee tai ei tunne olevansa osa prosessia, joka tunnistaa kulttuuriperintöä? Vireillä olevat Faron sopimuksen ratifiointi ja mm. museopoliittinen ohjelma tuovat vahvasti esille kansalaisten oikeutta määritellä itse omaa, itselle tärkeää kulttuuriperintöä ja kunnioittaa toisten ihmisten kulttuuriperintöä. Tähän liittyy kansalaisten oikeus olla aktiivisesti osallinen kulttuuriperinnön suojelussa ja toisaalta sen hyödyntämisessä. Samalla uusista kulttuuriperintölinjauksista käy ilmi tarve uudenlaiselle kulttuuriperintökäsitteelle, johon liittyy hyväksytysti subjektiivisuus.

Kuinka sitten käytännössä soveltaa sitä

kulttuuriympäristön vaalimiseen ennakoivasti vai soveltaako ollenkaan?

”Miksi me ollaan täällä Telluksella?”

Pirkanmaan maakuntamuseon on määritellyt, että kulttuuriympäristöä suojellaan ihmistä varten, yhdessä ihmisen kanssa ja että työ liittyy yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseen. Voi tietysti kysyä, eikö tämä ole itsestään selvää. Mielestäni se ei ole aina kristallinkirkasta meille ammattilaisillekaan. Lainsäädäntö, tulkinnat, ohjeet ja sopimukset luovat reunaehtoja sille, miten suojelutyötä tehdään. Usein on kuitenkin olemassa mahdollisuus jossain määrin erilaisiin tulkintoihin. Ei ole myöskään täysin yhdentekevää, millaisen tavan kommunikoida virkamies valitsee.

Tarvitsemme yhä enemmän tutkimusta siitä, mitä on hyvinvointi, mikä kulttuuriperinnössä, esimerkiksi paikkojen ominaisuuksissa vaikuttaa ihmisiin ja mil-

lä tavalla. Hyviltäkin vaikuttavien hankkeiden vaikutuksia pitäisi pyrkiä arvioimaan pitkällä aikavälillä. Kulttuuriperintöä tulisi arvottaa yhdessä muun yhteiskunnan kanssa, eri näkökulmista, vaikka ammattilaisten osaamista ja ammattitaitoa onkin viisasta kunnioittaa. Jos arvottaminen ja suojelu tehdään vain ammattilaisten ja viranomaisten toimesta on olemassa vaara, että muu yhteiskunta ulkoistetaan - vaikka sitä todellisuudessa tarvitaan. Kaikille on tuttu käsite: ”Museoviraston suojelema rakennus”. Sitä kuulee yhä ja se on paikallisen väestön suusta kuultuna melko kauhea ilmaisu kertoen siitä, että kulttuuriperinnön omistajuus ja sitä koskeva suojelutahto on siirtynyt kasvottomalle ja yhä harvalukuisemmaksi käyvälle viranomaisten joukolle.

Laki tai kaava ei riitä yksin suojelemaan rakennuksia. Tarvitaan myös ihmisiä hoitamaan niitä. Voipaalan kartanon navetan seinän muuraussaumoja paikataan talkootyöllä Adoptoi monumentti -leirillä syksyllä 2016.

Miinu Mäkelä, Vapriikin kuva-arkisto

HYVINVOINTIA ETSIMÄSSÄ │ MUSEOKELLO‌

7

SOTE, MAKU, KULTA, TAITE

- Maakuntauudistuksen mahdollisuuksia asukkaille kulttuurin näkökulmasta Sanni Pöntinen

Kirjoittaja on Tampereen kaupungin kulttuurija vapaa-aikapalveluiden kehittämispäällikkö.

Y

ksi keskeisimmistä maakuntauudistukseen liittyvistä kysymyksistä on miten yhdenvertaiset kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat kaikkien pirkanmaalaisten saatavilla maakuntauudistuksen jälkeen.

Miten toteutuvat kulttuuriset oikeudet niiden henkilöiden osalta, jotka ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa pysyvästi heikentyneen toimintakyvyn vuoksi? Miten museoiden rooli muuttuu vai muuttuuko se uudistuksen myötä?

Mitä on pirkanmaalainen identiteetti uudistuksen jälkeen? Artikkelin tausta-aineistona käytän tällä hetkellä lausuntokierroksella olevaa Pirkanmaan alueellista kulttuurihyvinvointisuunnitelmaa, jonka tekemisen puitteissa tätä kokonaisuutta on hahmoteltu ja jonka laadintaan olen osallistunut. Käytän artikkelissa käsitettä kulttuurihyvinvointi, joka pitää sisällään laaja-alaisesti kulttuuritoiminnan eri muotoja ja osallistumisen tapoja.

8

Tulevan maakuntauudistuksen myötä maakunnan rooli kulttuurihyvinvoinnin mahdollistajana kasvaa. Kulttuuritoimintaa tuottavat lukuisat eri toimijat. Valtio, kunnalliset kulttuuripalvelut, taiteen ammattilaiset, kolmas sektori, yksityinen sektori, oppilaitokset, seurakunnat, vapaaehtoiset, järjestöt ja sosiaali- ja terveysalan toimijat tuottavat kaikki kulttuurihyvinvointiin liittyvää toimintaa. Kunkin tehtävä sisällöissä, toiminnan laajuudessa ja sen kohdentumisessa eri väestöryhmille vaihtelee. Myös kansalaisten arjessa toteuttama omaehtoinen kulttuuritoiminta on tärkeää.

Valtio ohjaa kulttuurihyvinvoinnin kehitystä lainsäädännön ja eri ministeriöiden toimintaohjelmien kautta. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa toimiva Taiteen edistämiskeskus antaa neuvontaa ja jakaa valtionavustuksia taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksia tukevaan toimintaan.

Maakuntauudistuksen jälkeen maakunnan tehtävänä on turvata ihmisten kulttuuriset oikeudet osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä edistää maakunnallista identiteettiä ja kulttuuria.

Maakunnan tulisi huolehtia, että sillä on

strategisella tasolla toimintasuunnitelma sekä rakenteet, joissa kulttuurihyvinvointia voidaan sosiaali- ja terveyspalveluissa toteuttaa ja siihen suunnattavista resursseista päättää. Maakunta seuraa väestön terveyttä ja hyvinvointia, alueellisen yhdenvertaisuuden toteutumista, palvelujen vaikuttavuutta ja laatua sekä palvelujen yhteensovittamisen toteutumista. Maakunta voi rakentaa oman seurantamittariston kulttuurihyvinvoinnin toteutumisen arvioimiseksi palvelusopimuksissa.

Kunnan tehtävä on hyvinvointia ja terveyttä edistävien ennaltaehkäisevien palvelujen järjestäminen. Kunnalla on vastuu osaamisen ja sivistyksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä ja liikunta-, kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista. Kulttuurihyvinvointi tulee kunnissa nähdä kaikkien toimialojen yhteisenä asiana. Kunta voi monipuolistaa kulttuurihyvinvoinnin palvelusisältöjä yhdessä kolmannen sektorin ja taiteen ammattilaisten kanssa. Palveluiden tulee huomioida eri väestöryhmät.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen organisointi on maakuntauudistuksen jälkeen maakunnan ja kuntien

MUSEOKELLO ‌│ SOTE, MAKU, KULTA, TAITE - Maakuntauudistuksen mahdollisuuksia asukkaille kulttuurin näkökulmasta

Lila Heinola

Koukkuniemen vanhainkodissa ja eri palvelukeskuksissa järjestettävissä vauvojen värikylvyissä kohtaavat eri ikäpolvet hauskan värien tutkimisen merkeissä.

yhteinen tehtävä. Kuntien on tarpeen yhdessä laaja-alaisten kumppaneiden (kolmas sektori ja taiteen ammattilaiset) kanssa solmia palvelukumppanuus maakunnan kanssa ja toteuttaa maakunnalle kulttuurihyvinvoinnin palvelutarjotin.

Sen sisältöjä maakunta voi hyödyntää ja

kanavoida niille henkilöille, joiden terveydellinen tai sosiaalinen elämäntilanne estää heitä käyttämästä kulttuuripalveluja.

Tavoitteena tulisi olla, että osa maakuntien ennaltaehkäisevien palvelujen rahoituksesta käytettäisiin kulttuurihyvinvointipalveluihin.

Tampereen museoilla on runsaasti kokemusta palvelujen tuottamisesta erilaisten kumppanuuksien kanssa. Yleisötyön rajoja on venytetty mm. Kulttuurikasvatusyksikkö TAITEssa, joka vie museopalveluja ihmisille, jotka ovat estyneitä osallistumaan kunnan kaikille avoimeen kulttuuritoimintaan. Konkarit - ikäihmisten museopalveluissa, MOMU -monikulttuurisissa museopalveluissa sekä Vauvojen värikylpy -toiminnassa museon toimintaympäristöt mukautuvat asiakkaan elämäntilanteen, toimintakyvyn ja tarpeiden mukaan. Museo huolehtii myös kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta tällä toiminnalla.

Museo kehittää yleisötyön muotoja, joilla se voi lisätä esimerkiksi saavutettavuuttaan.

Vapaaehtoistoiminnoista kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta sekä Adoptoi-monumentti -toiminta lisäävät museon tapoja toimia kuntalaisten kanssa. Neljännen sektorin rooli ei ole vain vastaanottava vaan museotoimintaan osallistuva ja parhaillaan sitä myös muokkaava. Vapaaehtoistoiminnalla voidaan lisätä paitsi autettavan myös auttajan hyvinvointia ja toimintakykyä sekä edistää osallisuutta yhteiskunnassa. Toiminnalla voidaan edistää myös sellaisia asioita, jotka eivät ole museotoiminnan ytimessä kuten vertaistuki ja yksinäisyyden ehkäisy.

Maakuntauudistus avaa mahdollisesti erilaisille museoille mahdollisuuksia luoda edelleen uusia kumppanuuksia ja laajentaa toimintaa koko maakunnan alueelle maakuntamuseon ja aluetaidemuseon jo sitä tehdessä. Samaan aikaan käynnissä on myös aluemuseouudistus, joka edistäisi läpi mennessään nykyisten aluemuseoiden kenttää yli maakuntarajojen. Mielenkiintoista on nähdä mitä

SOTE, MAKU, KULTA, TAITE - Maakuntauudistuksen mahdollisuuksia asukkaille kulttuurin näkökulmasta │ MUSEOKELLO‌

9

Saana Säilynoja

MOMU-toiminnassa huomioidaan maahanmuuttajien elämäntilanne, ikä ja kielitaitotaso, jotta kulttuurin kokemisen kynnys olisi mahdollisimman matala. Kuvassa ryhmä osallistumassa selkokielisille opastukselle museo Milavidassa.

tämä tarkoittaa konkreettisesti ja mitä uutta se tuo pirkanmaalaisille ihmisille ja yhteisöille. Identiteettikysymys on tässä mielestäni keskeinen.

Kuntalaisille maakuntauudistus lupaa mm. osallistumisen mahdollisuuksia, soteuudistus puolestaan palvelujen tasavertaista saatavuutta. Kulttuurin osalta näiden asioiden todeksi tekeminen ja eläminen ovat osin meistä kulttuurialan toimijoista kiinni, mutta toisaalta myös siitä, että rakenteet, asiakirjat ja toiminnan ohjauksen välineet sekä kannustimet tukevat sitä.

10

Toivon, että museot jatkavat avautumistaan, ovat kiinni kaikessa yhteiskunnan toiminnassa aistit avoinna, jotta moninaisuuden hyve tulee tehdyksi tämänkin ajan tallennuksessa. Yhteisöissään eläen, vaikuttaen ja keskustellen museo oikeuttaa olemassaolonsa tälle ja seuraavalle sukupolvelle. Uusimmille sukupolville kestävä kehitys ja sitä kautta perinnön vaaliminen seuraaville sukupolville lienee luontaista, enkä siksi olisi huolissani museosta myllerrysten keskellä.

Alueuudistus.fi http://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/taite/yhteystiedot. html

MUSEOKELLO ‌│ SOTE, MAKU, KULTA, TAITE - Maakuntauudistuksen mahdollisuuksia asukkaille kulttuurin näkökulmasta

Vapaaehtoistyö kulttuuriympäristön parissa

LISÄÄ HYVINVOINTIA Sini Hirvonen

Kirjoittaja on Suomen kotiseutuliiton suunnittelija

S

uomalaiset hoitavat ympäristöään todella aktiivisesti. Kulttuuriympäristöistä huolehtii satoja tuhansia kansalaisia.

Tämä vapaaehtoistyö tuottaa hyvinvointia sekä heille itselleen, että meille kaikille.

Suomen Kotiseutuliitto teki ensimmäisen valtakunnallisen selvityksen yhdistysten ja yksittäisten kansalaisten panoksesta kulttuuriympäristön hoitoon ja kehittämiseen. Selvitys tukee näkemystä siitä, että vapaaehtoistyö ja hyvinvointi liittyvät toisiinsa vahvasti.

Vapaaehtoistyöllä on oletettua suurempi merkitys kulttuuriympäristöasioissa Kansalaisyhteiskunta on valmis antamaan runsaasti aikaansa ja työpanostaan hyvälle lähiympäristölle. Kulttuuriympäristöalalla toimii tuhansia yhdistyksiä ja laaja joukko suomalaisia kokee kuuluvansa kulttuuriympäristötyötä tekevien joukkoon. He ylläpitävät paikallismuseoita,

Kulttuuriympäristö ja kansalainen -hankkeen kyselyn tulokset kertovat, kuinka aktiivisesti suomalaiset toimivat kulttuuriympäristöjen hyväksi. Kuukauden ilmaistyöpanos vuosittain on merkittävä havainto, ja näinkin laajan työpanoksen antajia on maassamme tuhansia. Grafiikka julkaisusta Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä.

VAPAAEHTOISTYÖ KULTTUURIYMPÄRISTÖN PARISSA LISÄÄ HYVINVOINTIA

│ MUSEOKELLO‌

11

hoitavat maisemaa, järjestävät tapahtumia, korjaavat rakennuksia ja vaikuttavat kaavoitukseen. Selvitystyö näytti, että toimijoilla on myös runsaasti ammatillista osaamista, kun useat toimivat kulttuuriympäristön hyväksi sekä työssään että vapaa-ajallaan.

Selvityksen myötä tiedetään, mitä suomalaiset jo tekevät lähiympäristönsä hyväksi ja mitä he tarvitsevat toimiakseen lakien ja valtion kulttuuriympäristöstrategian tavoitteiden mukaisesti. Kansalaisten äänen on nyt mahdollista päästä kuuluville entistä paremmin myös lainsäädännössä ja kehittämislinjoja suunniteltaessa.

Yksi tärkeä tulos on: kulttuuriympäristöjen parissa tehty vapaaehtoistyö lisää hyvinvointia ja sen tekemistä täytyy tukea.

Kulttuuriympäristön hoitamisen tavoite ja tulos on hyvinvointi Useissa Euroopan valtioissa kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia on viime vuosina kavennettu. Myös Suomessa huolta herättää yhteiskunnan ääri-

Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä – Tavoitteena hyvä elämä (Sini Hirvonen & Liisa Lohtander, sekä Kulttuuriympäristö ja kansalainen -hankkeen ohjausryhmä). Lue selvitys osoitteessa bit.ly/ky-selvitys päistyminen. Kansalaisten osallistuminen ehkäisee syrjäytymistä, ja osallisuuden kokemukset mainittiin kyselyssäkin onnellisina ja palkitsevina hetkinä toimijoiden elämässä.

Yhdessä tekeminen on palkitsevaa. ”Seuran aktiivit ovat motivoituneita ja heidän kanssaan meidän on mukava tehdä työtä. Kaikki nauttivat ja meillä on Kotiseutuliiton kuva-arkisto

Yhteistyössä on voimaa! Yhdessä tekeminen palkitsee ja kulttuuriympäristöjen hoitaminen tuo hyvinvointia kaikille.

12

MUSEOKELLO ‌│ VAPAAEHTOISTYÖ KULTTUURIYMPÄRISTÖN PARISSA LISÄÄ HYVINVOINTIA

hauskaa yhdessä!” kertoo yksi kyselyn vastaajista. Toinen kuvailee yhteisöllisyyden lisääntymistä: ”Tehtäviä ja vastuita jaettu kyläläisten kesken siten, että toiminta ei ole jäänyt vain yksien ja samojen vastuulle. Yhteishenki kyläläisten kesken parantunut ja yhteisöllisyys lisääntynyt.”

Hyvin hoidettu ympäristö on suomalaisille tärkeä Yksinkertainen määritelmä kulttuuriympäristölle on, että se on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyttä ympäristöä. Kyselyyn vastanneet kuvailivat kulttuuriympäristöä ja sen merkitystä itselleen syvällisesti ja monitasoisesti. ”Koko elinympäristöni on kulttuuriympäristöä, johon kuuluu luonnonperintöä ja kulttuuriperintöä. Kulttuuriympäristöäni ovat siis yhtä lailla lapsuuden leikkien satumetsät, kimaltavat järvet ja viljavina lainehtivat pellot kuin rakennetut maisemat yksittäisine taloineen, hirsineen, katukivineen ja tapahtumineen. Paikkakunnan sananlaskut, puheenparsi ja ruokaperinne ovat nekin kulttuuriympäristöä. Kulttuuriympäristö on minulle siis menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Muistoja, elämän makua tässä ja nyt sekä unelmia.”

Toimijoita palkitsee nautittavan ympäristön lisäksi muiden antama palaute: ”Ympäristöstä olemme saaneet yleisöltä kaikkein suurinta kiitosta, alue on viehättävä ja rauhoittava.” Hoidetussa ympäristössä viihtyvät ihmiset ”kannustavat jatkamaan aherrusta”.

Osallisuutta ja onnistumisia Kyselyyn vastanneet kuvailevat paljon sitkeyttä ja periksiantamattomuutta: ”Prosessi oli raskas ja vaati sinnikkyyttä, mutta lopputulos oli voitto kulttuurimaisemalle.” Arkisen aherruksen korjaus-, hoito- ja vaikuttamistyössä palkitsevat onnistumiset. ”Sinnikkäällä työllä ja esillä olemalla olemme saavuttaneet varteenotettavan toimijan aseman maakunnassa. Olemme päässeet vaikuttamaan maankäytön suunnitteluun, rahoitusta ohjaaviin strategioihin ja maaseutuun vaikuttaviin päätöksiin.”

Onnistumisten lisäksi kulttuuriympäristön parissa toimivia motivoi oivallus siitä, että omalla työllä on merkitystä. ”Pitää uskaltaa ja jaksaa toimia. Mitään ei tapahdu, jos vain seuraa sivusta. Ei voi ajatella, että ’tämä tai tuo on tärkeää ja että varmaan joku muu siitä pitää huolta’.

Itse pitää toimia.” Kun tietää tekevänsä töitä oikean asian puolesta, ”jaksaa vaikkei jaksaisi”.

Kulttuuriympäristöön kohdistuva työ on ihmisille tärkeää hyvin henkilökohtaisella tasolla. He haluavat vaikuttaa ja tietävät voivansa vaikuttaa siihen, että elinympäristömme on sellainen, jossa sekä meidän, että tulevien sukupolvien on hyvä elää.

paikkoja. Jotta kulttuuriympäristöt olisivat mahdollisimman hyvinvoivia, saavutettavia ja merkityksellisiä, tarvitaan tuloksellisempaa yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon välille.

Aluehallinto on juuri nyt muutosten keskellä. Kulttuuriympäristöhallinnossa ei saisi nyt ottaa askeleita taaksepäin ja kaventaa kansalaisten roolia osallistua päätöksentekoon. On myös hallinnon edun mukaista hyödyntää nykyistä paremmin vapaaehtoisjärjestöjen asiantuntemusta ja paikallistason hiljaista tietoa. Lisäksi tarvitaan edellytyksiä paikalliseen yhdistystoimintaan: joustavia rahoitusmuotoja, toiminnan tehostamisen työkaluja sekä koulutusta vaikuttamisen menetelmistä ja näkyvyyden kasvattamisesta. Näillä eväillä päästään tavoitteeseen, johon kulttuuriympäristötoimijat pyrkivät. Kulttuuriympäristötyön tavoite on hyvä elämä.

KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA KANSALAINEN -HANKE Selvityshanke toteutettiin Alfred Kordelinin säätiön, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Suomen Kotiseutuliiton rahoituksella vuosina 2015–2017.

Hankkeen ohjausryhmässä olivat mukana Suomen Kotiseutuliiton lisäksi Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Maaseudun Sivistysliitto, Suomen Kulttuuriperinnön tuki ry, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Omakotiliitto.

Kotiseutuliiton kuva-arkisto

Kaavoitus laadukkaaksi ja yhteistyö toimivaksi Kulttuuriympäristön hoitamisessa saatujen onnistumisten ja ihmisten aktiivisuuden lisäksi selvitys toi esille kehittämisen

Kulttuuriympäristöä elävöittävät vapaaehtoisten järjestämät tapahtumat. Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat kulttuuriympäristötyön tuloksia.

VAPAAEHTOISTYÖ KULTTUURIYMPÄRISTÖN PARISSA LISÄÄ HYVINVOINTIA │ MUSEOKELLO‌

13

Rakennettu ympäristö hyvän elämän aineksia luomassa

Hannele Kuitunen

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakunta­museon rakennustutkija

Hyvä elämä on hyvinvointia ja siihen liittyy elämän merkityksellisyyden kokemus. Rakennettu ympäristö tarjoaa suojaa säältä ja mahdollisuuden fyysisten tarpeiden tyydyttämiseen. Fyysisen hyvinvoinnin rinnalla rakennettu ympäristö, rakennusperintö ja arkkitehtuuri voivat olla myös psykologisen hyvinvoinnin perusta. Tässä artikkelissa pohdin millaisin eri tavoin rakennettu ympäristö voi luoda aineksia hyvään elämään.

14

MUSEOKELLO ‌│

Hannele Kuitunen

Maisemaa hoidetaan Adoptoi Monumentti - kulttuuri­ympäristöleirillä Rapolan linnavuorella kesällä 2016.

Kohti kestävyyden aikaa - näkökulmia hyvinvointiin

R

akennukset tarjoavat puitteet fyysiselle hyvinvoinnille; suojan säältä, mahdollisuuden toimittaa arkisia askareita, asua ja rakentaa koti. Hyvä elämä voi olla lisäksi myös henkistä ja yhteisöllistä. Kasvatustieteen tohtori Arto O. Salonen esittää, että olemme siirtymässä teollisuuden aikakaudesta ns. kestävyyden aikakauteen. Hänen mukaansa tämän siirtymän myötä myös hyvinvointikäsityksemme muuttuu. Aiempi materiaali- ja kulutuskeskeinen käsitys korvautuu hyvinvoinnin ymmärtämisenä henkisenä ja ihmissuhdekeskeisenä. Elämän tarkoituksesta tulee materiaalisen vaurauden maksimoinnin sijaan arvokkaan elämän ja luottamuksen kulttuurin rakentamista. Mahdollisuuksia ja riittävyyttä mitataan tulevaisuudessa rahan sijaan ajalla.

Filosofi Ed Dienerin teorian mukaan subjektiivinen hyvinvointi on mitattavissa henkilön tyytyväisyytenä omaan elämäänsä kokonaisuutena. Fyysisen hyvinvoinnin rinnalla hyvinvointi voi olla myös psykologista ja näkyy psykologi Carol D. Ryffin mukaan esimerkiksi itsensä hyväksymisenä, positiivisina suhteina muihin ihmisiin ja itsensä toteuttamisen mahdollisuutena. Psykologisen hyvinvoinnin eudaimonisessa painotuksessa hyvinvointi nähdään toiminnan kautta mm. itseilmaisun mahdollisuutena ja persoonallisten vahvuuksien kehittämisenä. Myös motivaatio ja mielenkiinto omien vahvuuksien kehittämiseen synnyttävät hyvinvointia. Psykologiseen hyvinvointiin voi liittyä myös hedonisia piirteitä; mielihyvän, nautinnon ja rentoutumisen subjektiivisia kokemuksia.

Hyvinvointi voi olla myös yhteisöllistä ja voi syntyä luontevasti osana kulttuuriympäristötoimintaa tai kulttuuriperintöprosesseja, esimerkiksi siten, että kullakin yhteisöllä on pääsy ja osallisuus kulttuuriympäristöön.

Myös yhteiset kokemukset ja jaetut muistot rakentavat yhteisöllistä hyvinvointia, mm. lisäämällä positiivisia suhteita ihmisten välillä.

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ HYVÄN ELÄMÄN AINEKSIA LUOMASSA │ MUSEOKELLO‌

15

Tärkeää on myös kuinka yhteisö hyväksyy itsensä ja onko yhteisöllä yhteinen tarina, narraatio. Yhteinen puuhailu vaikkapa maiseman hoidon, rakennusten kunnostamisen tai oman kotiseudun historiaan liittyvien muisteluiltojen

muodossa synnyttää hyvinvointia. Joskus myös taistelu katoamassa olevan, uhanalaisen rakennuksen puolesta voi tuottaa jaettuja kokemuksia ja yhteisen tarinan.

Mahdollisuus vaikuttaa ja tuntea osallisuutta vahvistaa yhteisön tunnetta siitä, Tiina Huuhtanen, Vapriikin kuva-arkisto

Rajaportin 110-vuotias yleinen sauna Pispalassa edustaa sitä kaikkea mitä hyvinvoinnin, yhteisön ja rakennetun ympäristön välisistä suhteista on sanottavissa.

Jokaisella on pääsy saunan lämpöön, mahdollisuus jakaa kokemus traditiosta, jonka suosio saunakävijöiden määrä huomioiden näyttää vain vahvistuvan.

16

MUSEOKELLO ‌│ RAKENNETTU YMPÄRISTÖ HYVÄN ELÄMÄN AINEKSIA LUOMASSA

että heillä on pääsy omaan kulttuuriympäristöönsä.

Merkityksellinen elämä Hyvinvoinnin taustalla on kokemus oman elämän merkityksellisyydestä. Arto Salosen mukaan merkityksellisyyden kokemus syntyy kytköksessä johonkin itsen ulkopuolella olevaan arvokkaaseen. Tunnistamme tekemisessämme paitsi sen mistä nautimme ja mitä osaamme, myös sen, mitä maailma tarvitsee. Merkityksellisyyden rinnalla tarvitaan myös mahdollisuus rakentaa tulevaisuuden toivoa. Toivon rakentamisessa tunnistamme oman toimintamme osaksi maailmaa muuttavaa kokonaisuutta ja meille syntyy vastuullinen maailmasuhde, tila, jossa tyydymme kohtuulliseen ja riittävään.

Miten edellä kuvatut ajatukset liittyvät rakennuksiin ja rakennusperintöön?

On tärkeää ymmärtää olevansa vastuussa itsensä lisäksi myös ympäristöstään.

Esimerkiksi oivaltamalla, että sen sijaan, että ostaa aina uutta, voi käyttää vanhaa ja keskittyä ostamisen sijaan tekemiseen.

Voi istuttaa kasveja parvekkeelle tai korjata rikki menneen ikkunan tai huonekalun. Voi keittää itse maalin sen sijaan että ostaa seinämaalit kaupasta. Jokainen voi käyttää luovuuttaan; kierrättää ja keksiä.

Jokainen voi päättää, että tyytyy riittävään, että sopeutuu vaikkapa vanhan talonsa vaatimattomuuteen ennemmin kuin uudistaa talonsa omien halujensa ja tarpeidensa mukaiseksi. Rakennukset tarjoavat loputtomasti mahdollisuuksia hankkia hyvä elämä, mutta siinä onnistuminen vaatii hiukan vaivannäköä meiltä itseltämme.

Tekeminen tekee onnelliseksi Millaisissa rakennuksissa edellä kuvatut mahdollisuudet sitten piilevät? Otetaan

Hannele Kuitunen

esimerkiksi kesämökki. Brittiläinen arkkitehti Kevin McCloud esittelee tv-sarjassaan ”Grand Designs” ainutkertaisia rakennusprojekteja ympäri maailmaa.

Ehdottomasti kiinnostavin on kuitenkin hänen oma kesämökkiprojektinsa, jossa hän kokeilee erilaisia tapoja olla mahdollisimman lähellä luontoa. McCloud tutkii projektissaan ihmisenä olemisen ja rakentamisen suhdetta tehden kaiken itse kierrätysmateriaalista, lähinnä romuksi luokiteltavista esineistä. Vaatimattoman mökin kautta ihminen saa luontevan yhteyden ympäristöönsä. Mitä vaatimattomampi mökki on, sen yksinkertaisemmaksi elämä muuttuu. Kaikenlaisen arjen runsauteen liittyvän kohinan vähentyessä on enemmän mahdollisuuksia tutkia omia mielenmaisemiaan ja saavuttaa hyvinvoinnin ja onnen kokemuksia, sanoo arkkitehti McCloud. McCloudin mukaan hänen yksinkertainen, itse tehty mökkinsä on melkein kuin onnellisuuskone…

McCloudin ajatukset tekemisestä hyvän elämän rakennusaineena saavat teoreettista tukea ns. fokaalisen toiminnan käsitteestä. Filosofi Albert Borgman kehitti ajatuksen teknologiselle maailmasuhteelle vastakkaisesta fokaalista, yhteen liittävästä toiminnasta paikkaan sidottujen yhteisöllisten merkitysten tuottajana.

Fokaalisessa toiminnassa merkityksellisyys syntyy traditioon perustuvasta konkreettisesta toiminnasta ja siihen liittyvästä materiaalisesta maailmasta esineineen.

Yhtenä esimerkkinä voi tarkastella talon lämmittämistä puilla. Puun kaataminen, pilkkominen, klapikasojen tekeminen, tulen tekeminen uuniin aamuin ja illoin muodostaa toiminnan kokonaisuuden, joka samalla myös kiinnittää uunin lämmittäjän ympäristöönsä ja taloonsa, tulisijansa äärelle. Vuosisatojen ajan samanlaisena traditiona uunin lämmittäminen

Tapahtui omalla pihallani: Naapuri kaatoi pihaltaan koivun ja nosti pöllit aidan yli pihallemme. Me pilkoimme ne yhdessä ja pinosimme klapit, kahteen kertaan, koska pino kaatui. Nyt puut kuivuvat ja ensi talvena talomme 11 tulisijaa lämpiävät niillä. Kovilla pakkasilla uuneja lämmitetään kaksi kertaa päivässä, muuten talvella riittää yksi kerta. liittää asukkaan ja talon lämmittäjän osaksi laajempaa sosiaalista kehystä ja traditiota. Tekemisestä tulee merkityksellistä ja samalla myös elämästä parempaa.

Eletty arkkitehtuuri Rakennusten parasta antia on se, että niitä käytetään ja niihin syntyy henkilökohtainen suhde elämisen kautta. Rakennusta voi lähestyä käsitteellisesti monin eri tavoin. Rakennusperinnöksi rakennus muuttuu ns. kulttuuriperintöprosessissa, joko yksilöiden, yhteisöjen tai asiantuntijoiden tekemän valinnan kautta. Arkkitehtuuri puolestaan on tilan ja massan taidetta.

Kaupunkitila on rakennusten ja niiden välisten suhteiden kudelma. Elämällä ja käyttämällä arkkitehtuurista ja tilasta tulee merkityksellistä. Arkkitehtoninen tila eletään muistoissa tai vaikkapa tuoksuissa, äänissä, ruumiin liikkeissä tilassa, kosketus-

ten äänissä ja äänen kosketuksessa. Mennyt ja nykyinen konteksti kohtaavat käyttäjän. Merkitykset muotoutuvat paikan, tilan käyttäjien sekä nykyisen ja menneen kohtaamisissa. Ihmiset muokkaavat paikkaa, mutta yhtä lailla paikka muokkaa ihmisiä.

Hyvässä elämässä on perimiltään kyse maailmassa olemisesta ja olemisen merkityksellisyydestä. Kulttuurimaantieteilijä Pauli Tapani Karjalainen pukee sanoiksi sen seuraavasti: ”Eläminen on maailmassa olemista. Tähän piiriin, maan ja taivaan väliin asettuvat meidän paikkamme. Kaikkia paikkoja emme muista, osan niistä unohdamme. Mutta kaikkia paikkoja emme voi unohtaa, sillä silloin unohtaisimme myös itsemme. Emme tietäisi keitä olemme, koska emme tietäisi mistä saavumme ja mihin lähdemme.”

Pauli Tapani Karjalainen 1997

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ HYVÄN ELÄMÄN AINEKSIA LUOMASSA │ MUSEOKELLO‌

17

PUISTO­ KÄVELYT Puistokävely keskellä työpäivää alentaa stressituntemuksia työpäivän aikana.

Kalevi Korpela

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan psykologian oppiaineen professori

Luonnossa liikkuminen parantaa tutkimusnäytön mukaan koettua mielialaa ja hyvinvointia, jopa enemmän kuin sisäliikunta tai liikkuminen rakennetussa ympäristössä. Etenkin puistoissa ja kaupunkimetsissä kävely parantaa mielialaa sekä tarkkaavuutta vaativaa tehtäväsuoriutumista ja laskee stressaantunutta, korkeaa vireystilaa. Lisäksi luonnossa liikkuminen lisää rentoutumista ja elämäntyytyväisyyttä, jotka puolestaan vähentävät työstressistä palautumisen tarvetta. Seuraavassa kuvataan viimeaikaisia tutkimuksia luontokävelyiden toimivuudesta mm. tieto- ja koulutusalan työntekijöillä sekä tuodaan esille mielipaikkareseptin ideaa.

18

Työstressistä palautumisen edistäminen työpäivän aikana ja sen jälkeen

Y

mpäristö- ja työpsykologian näkökulmia yhdistäen selvitettiin Tampereen yliopistossa (TaY) tehdyssä (Suomen Akatemian rahoittamassa) tutkimuksessa luontokävelyn ja rentoutumisen vaikutuksia työstressistä palautumiseen työpäivän aikana. Tutkimus toteutettiin v. 2014 keväällä ja syksyllä Tampereella. 153 tietoja koulutusalan työntekijää seitsemältä työpaikalta satunnaistettiin luontokävely-, rentoutus- ja kontrolliryhmään. Interventioryhmissä tehtiin päivittäin kaksi viikkoa lounastauolla 15 minuutin ajan kävelyjä tai rentoutumista. Osallistujat olivat keskimäärin 47-vuotiaita, naisia oli 90 %. Suurimmalla osalla (82 %) oli vähintään alempi korkeakoulututkinto ja he työskentelivät tyypillisesti (68 %) alempina toimihenkilöinä.

Työntekijät arvioivat tekstiviestien ja kyselylomakkeiden avulla hyvinvointiaan neljä kertaa päivässä (aamulla, lounastauon jälkeen, iltapäivällä ennen kotiin lähtöä ja illalla) sekä lounastauon aikaisia kokemuksiaan kerran päivässä ennen interventiota, sen aikana ja loputtua. Tulokset osoittivat, että intervention aikana molemmat interventioryhmät olivat vähemmän jännittyneitä lounastauon jälkeen kuin sitä ennen. Sekä rentoutuminen että puistokävely tuottivat myönteisiä muutoksia – elinvoimaisuus lisääntyi, väsymys väheni – kontrolliryhmään nähden lounastauon jälkeen. Puistokävelijät myös kokivat keskittymiskykynsä paremmaksi työpäivän lopussa niitä päivinä, kun he olivat käyneet kävelyllä lounastaukonsa aikana, verrattuna päiviin ilman kävelyä.

Tulos oli vastaava rentoutusryhmässä.

Interventiot siis edistivät palautumista, mutta vaikutukset olivat melko lyhytai-

MUSEOKELLO ‌│ PUISTOKÄVELYT TYÖKUORMITUKSESTA PALAUTUMISEN JA MIELENTERVEYDEN EDISTÄJINÄ

Tittariina Koivisto, Vapriikin kuva-arkisto.

työkuormituksesta palautumisen ja mielenterveyden edistäjinä

Jouko Vuorinen

Elpyminen työpäivän päätteeksi tapahtuu tehokkaammin metsässä tai puistossa kuin kaupungin keskustassa. kaisia, työpäivän sisällä tapahtuvia. Silti niitä voi pitää varteenotettavina keinoina työpäivän aikaisen palautumisen edistämiseen.

Helsingissä tutkittiin LUKEn, TaY:n, THL:n ja japanilaisen tutkimusryhmän (Suomen Akatemian rahoittamana) yhteishankkeena v. 2011-2012, miten erilaiset kaupunkiympäristöt elvyttävät työpäivän jälkeen. Koehenkilöt kävelivät metsässä (Helsingin Keskuspuisto), rakennetussa puistossa (Alppipuisto) ja ydinkeskustassa. Kullakin alueella aluksi istuttiin 15 minuuttia maisemaa katsellen, jonka jälkeen käveltiin rauhallisesti puoli tuntia. Tutkimuksen koehenkilöt olivat työssäkäyviä, tupakoimattomia, 30–61 –vuotiaita, joista naisia 92%. Metsässä ja puistossa elpymiskokemukset olivat

selvästi vahvempia kuin kaupungin keskustassa. Eroja havaittiin jo 15 minuutin istumisen jälkeen. Elpymisessä ja elinvoimaisuuden kokemisessa viheralueilla ei ollut keskenään eroa.

Mielipaikat luonnossa ja ”mielipaikkareseptit” itsesäätelyä tukemassa Elvyttävien kokemusten kautta jostakin paikasta saattaa ajan mittaan muodostua mielipaikka, jota käytetään mm. päivittäisen stressin ja omien tunteiden säätelyyn. TaY:ssa v. 2006 (Suomen Akatemian rahoittamana) tehty tutkimus osoitti, että toistuvat luontomielipaikkakäynnit lisäävät elpymiskokemusten voimakkuutta. Kokeessa muodostettiin ryhmä, joka kävi mielipaikassa päivittäin viiden päivän ajan. Toinen ryhmä pidättäytyi mieli­

paikkakäynneistä. Kontrolliryhmälle ei annettu paikkakäynneistä mitään ohjeita.

Lisäämällä mielipaikassa käyntejä voitiin elpymiskokemuksien voimakkuutta lisätä.

Mielipaikkaryhmä koki myös koetun terveydentilansa parhaimmaksi, mutta ero muihin ryhmiin oli vain suuntaa-antava.

Ihmiset pyrkivät siis tietoisesti tai tiedostamatta säätelemään oloaan valitsemalla sopivia ympäristöjä ja välttelemällä sopimattomia. Mielipaikkojen on havaittu aikuisilla olevan valtaosin (n. 60 %) luontopaikkoja myös muualla kuin Suomessa kuten Irlannissa, Senegalissa tai Yhdysvalloissa. Mielipaikkavalinnoissa on pysyvyyttä ainakin 10 kuukauden ajan.

Mielipaikkoihin halutaan useimmiten rauhoittumaan ja virkistymään sekä nauttimaan luonnosta. Suomalaisista aikuisista

PUISTOKÄVELYT TYÖKUORMITUKSESTA PALAUTUMISEN JA MIELENTERVEYDEN EDISTÄJINÄ │ MUSEOKELLO‌

19

ne, jotka raportoivat muita enemmän kielteistä mielialaa tai joilla on muita enemmän pikkuvaivoja, kuten pää- tai hartiasärkyjä, väsymystä tai huimausta ja heikkoa oloa, valitsivat muita todennäköisemmin mielipaikakseen asuinympäristönsä luontopaikan. He myös kokivat mielialansa kohentuvan enemmän kuin ne, joilla oli vähän kielteistä mielialaa ja oirehtimista. Erityisesti luontomielipaikoissa tapahtuu stressin, mielialan ja mi-

näkokemuksen säätelyä. Niissä käymisen koetaan siis selkiyttävän ajatuksia ja oman elämän pohdintaa, parantavan mielialaa ja keskittymiskykyä sekä auttavan arjen huolten unohtamista, oman menneisyyden muistelua ja ”akkujen lataamista”.

Tällaista mielipaikassa tapahtuvaa kognitiivista ja emotionaalista itsesäätelyä on havaittu jo 8-vuotiailla lapsilla.

Mielipaikkakäynnit luontoympäristössä voitaisiin ottaa määrätietoisemmin

käyttöön yhtenä hyvinvoinnin edistämiskeinona. ”Liikuntareseptejä” täydentämään voitaisiin kirjoittaa ”mielipaikkareseptejä”. Niissä ihmisiä kannustettaisiin löytämään arkiympäristön mielipaikkoja ja havainnoimaan niihin liittyviä kokemuksia ja elämyksiä. Tätä kautta liikuntaa kertyisi huomaamatta, ja ihmiset alkaisivat kiinnittämään tietoisemmin huomiota fyysiseen ympäristönsä laatuun ja sen aiheuttamiin kokemuksiin ja mielialoihin.

Iris Toivola, Vapriikin kuva-arkisto

Liikuntareseptien lisäksi ihmisille voitaisiin määrätä mielipaikkareseptejä. Monen mielipaikka löytyy veden ääreltä. Kuvassa Reuharinniemen rantakalliot.

20

MUSEOKELLO ‌│ PUISTOKÄVELYT TYÖKUORMITUKSESTA PALAUTUMISEN JA MIELENTERVEYDEN EDISTÄJINÄ

Lila Heinola

Kirjoittaja työskentelee museolehtorina kulttuurikasvatusyksikkö TAITEssa, joka tuottaa museopedagogisia palveluja Tampereen kaupungin Kulttuuri ja taideyksikön alla.

Ideasta koirakoksi

L

ila Heinola on ohjannut museotuokioita ikäihmisten päiväkeskuksissa vuodesta 2012 alkaen. Tuokiot ovat osa Konkarit – ikäihmisten museopalveluja -toimintaa, jota Heinola suunnittelee ja koordinoi Tampereen kaupungilla. Run-

Konkarit-koirakko jatkaa museotuokioita elokuussa, jolloin vietetään Tillin 6-vuotissyntymäpäivää. Työskentelyä voi seurata instagramissa @taite_tampere #konkaritkoirakko .

Saana Säilynoja / Vapriikin kuva-arkisto

Museolehtori Lila Heinola ottaa joinakin työpäivinä mukaan koiransa Tillin.

Konkarit-koirakoksi kutsuttu parivaljakko suuntaa tuolloin Tampereen kaupungin ikäihmisten päiväkeskukseen ohjaamaan museotuokiota. Parasta koira-avusteisessa työskentelyssä on vuorovaikutus, uuden oppiminen ja läsnäolo juuri tässä hetkessä.

sas kaksi vuotta sitten syntyi idea, että Heinolan oma koira, irlanninterrieri Tilli, avustaisi tilaisuuksissa. Hieman epätavallinen idea sai vauhtia, kun Tilli läpäisi Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n järjestämän monipuolisen soveltuvuustestin. Kevään 2016 aikana Heinola suoritti yhdistyksen järjestämän koira-avusteisen työskentelyn täydennyskoulutuksen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Ahkera, arkipäiväinen harjoittelu Tillin kanssa huipentui työnäyttöön keväällä 2017. Kasvatus- ja kuntoutuskoirakon diplomia tärkeämpää oli kuitenkin prosessin avaamat näkökulmat ja jatkuvan kehittymistarpeen tiedostaminen.

Susanna Lyly

Koiran kanssa kommunikointi onnistuu vaikka katseella tai käden liikkeellä. Tillin kanssa työskentely on helppoa, koska se on utelias, rohkea ja innokas oppimaan uutta.

Tehdään ja nautitaan yhdessä Koulutus ja työnäyttöön harjoittelu kirkasti Heinolan ajatukset. Eläinavusteisen työn antamat mahdollisuudet ja merkitys on tieteellisissä tutkimuksissa todistettu.

Terapeutit ja opettajat ovat todenneet menetelmän toimivaksi. Edellytyksenä on suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja riskienhallinta. Mitä uutta ja arvokasta Tilli toisi museotuokioihin? Se selvisi syksyn 2016 ja kevään 2017 museotuokioissa.

Konkarit-koirakko kohtasi päiväkeskusten asiakkaita, jotka kerran viikossa tulivat kotoaan viettämään päiväkeskuspäivää.

Koiran ilmestyminen tilaan avasi ihmisten mielet ja aistit. Sen liikkeitä seurattiin, sitä koskettiin ja haisteltiin. Keskustelu polveili Tillistä omiin koira- ja eläinmuistoihin.

22

Sitten tartuttiin päivän teemaan. Äänimuseon kuunteluun sisältyi jännittävä arvonta, jossa Tilli pyöräytteli tassullaan isoa, värikästä arpakuutiota. Tillin lepäily pehmeällä matolla loi rennon tunnelman vanhojen valokuvien katseluun. Tillin valokuvista koottiin magneetteja jääkaapin oveen. Omin käsin leivottiin irlanninterrieripipareita kahvihetkeen ja muisteltiin jouluperinteitä. Jokaisella kerralla tehtiin toiminnallinen temppu tai naminpiilotus, opittiin antamaan koiralle tehtävä ja palkitsemaan sitä suorituksesta.

Hauskoja ja haastavia tehtäviä koiralle ja ihmiselle Museotuokioihin osallistuneilla oli korkea motivaatio tehdä erilaisia tehtäviä Tillin

MUSEOKELLO ‌│ TILLI TÄHDITTÄÄ MUSEOTUOKIOITA

kanssa. Lopputuloksista iloittiin avoimesti. Tillin läsnäolo nopeutti ihmisten välistä vuorovaikutusta, helpotti keskustelujen aloitusta ja syvensi keskusteluja vaikeisiin elämänkoettelemuksiin asti. Tillin koskettaminen oli tärkeää ja sen turkin väristä ja karvan karkeudesta vaihdettiin mielipiteitä. Tehtävien kohdalla keskityttiin tiiviisti ja otettiin katsekontaktia koiran ruskeisiin silmiin. Etenkin naminpiilotustehtävä haastoi muistamaan, minne oli namin piilottanut ja montako namia koiralla oli vielä löytämättä. Konkarit-koirakon museotuokion ehkä paras anti oli kuitenkin läsnäolo tässä hetkessä. Koiran pirteä olemus antoi voimaa omaan päivään, auttoi keskittymään ja nauttimaan elämästä juuri nyt.

MINUNKIN TAMPEREENI

- uudenlaista kotoutumista kehittämässä Salla Montonen

Kirjoittaja on Kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn projektityöntekijä.

Minunkin Tampereeni on Tampereen kaupungin projekti, jossa pilotoidaan uusia toimintamalleja pakolaisten identiteettityön tukemiseksi kotoutumisen alkuvaiheessa. Projekti alkoi helmikuussa 2017 ja jatkuu vuoden loppuun saakka. Asiakkaat ohjautuvat toimintaan Sarviksen sosiaaliaseman maahanmuuttajien alkuvaiheen palveluista.

Projektia koordinoi Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE.

P

rojektissa ohjataan yksittäisiä henkilöitä tai perheitä pääasiassa taide- ja kulttuurilähtöisen toiminnan pa-

riin. Tarkoituksena on auttaa asiakasta löytämään kiinnostuksen kohteidensa ja vahvuuksiensa mukaista vapaa-ajan toimintaa ja auttaa näin kiinnittymään uuteen kotikuntaan. Toiminta on esimerkiksi museokäyntejä, kaupunkikierroksia, tutustumista lähiluontoon, ryhmätoimintaa tai mitä tahansa asiakaskunnan toiveista nousevaa.

Ryhmämuotoista toimintaa edustaa tällä hetkellä huhti- ja toukokuun ajan järjestettävä monikulttuurinen naisten kuvataideryhmä Hervannassa.

Ryhmä tuo ihmisiä yhteen mukavan tekemisen ympärille sekä rohkaisee kokeilemaan erilaisia kuvataiteen menetelmiä. Osallistujien mukaan he ovat saaneet ryhmässä uusia, myös omakielisiä, ystäviä ja virkistävää tekemistä opiskelupäivän jälkeen. Ryhmän kevät huipentuu yhteiseen Tam-

pereen Taidemuseon näyttelyyn ”TÄÄLTÄ TULLAAN! Naistaiteilijat modernin murroksessa”, jonne luonnollisesti kutsutaan myös kulttuuriluotseja mukaan.

Luotsit ovatkin olennainen osa projektin toimintaa. Projektin yhtenä tavoitteena on hyödyntää luotsien osaamista ja tuoda tietoa luotsitoiminnasta myös maahanmuuttaja-asiakkaille sekä Sarviksen sosiaaliaseman työntekijöille. Tieto on kulkenut eteenpäin ja maahanmuuttajataustaisten luotsattavien määrä on lähtenyt kasvuun. Luotseille on myös pidetty koulutus maahanmuuttaja-asiakkaan kohtaamisesta.

Kulttuuriohjaaja yhteistyössä sosiaalityöntekijöiden kanssa - ”Kulttuuri jalkautuu sosiaaliin” Projektin sisältöjä kehitetään aktiivisesti yhdessä sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaa-

MINUNKIN TAMPEREENI – UUDENLAISTA KOTOUTUMISTA KEHITTÄMÄSSÄ │ MUSEOKELLO‌

23

Salla Montonen

Monikulttuurinen naisten kuvataideryhmä piirtämässä Ahvenisjärven aurinkoista rantaa. jien kanssa. Työpisteeni on sijoitettu Sarviksen sosiaaliasemalla maahanmuuttajien alkuvaiheen palveluihin, mikä edesauttaa päivittäistä yhteistyötä. Asiakasohjaukset tulevat sosiaalityöntekijöiltä ja he myös kirjaavat asiakasjärjestelmään tiedot asiakkaan osallistumisesta projektin toimintaan.

Asiakasprosessi alkaa tutustumisella. Ensimmäisellä kerralla tapaan asiakasta itsenäisesti tai sosiaalityöntekijän kanssa. Toimin muutoin pääasiassa

24

itsenäisesti asiakkaiden kanssa, välillä tosin asiakkaan vastaavan työntekijän kanssa ajatuksia vaihtaen. Alkukartoituksen jälkeen asiakkaan tai asiakasryhmän kanssa lähdetään tutustumaan johonkin kiinnostavaan paikkaan tai kokeilemaan jotakin aktiviteettia. Asiakkaan sitouttamisen ja rohkaisemisen kannalta on tärkeää että hänen kanssaan lähdetään katsomaan miltä toiminta näyttää, eikä pelkästään anneta sanallista tietoa mahdollisuuksista.

MUSEOKELLO ‌│ MINUNKIN TAMPEREENI – UUDENLAISTA KOTOUTUMISTA KEHITTÄMÄSSÄ

Toukokuun alussa järjestettiin Sarvik­ sen sosiaaliaseman työntekijöille sekä asiakkaille suunnattu Kulttuurineuvola, jossa jaettiin tietoa mm. luotsitoiminnasta sekä museoista erikielisin museoesittein. Projektin tavoitteena onkin tuoda tietoa kulttuuri- ja vapaa-ajan mahdollisuuksista myös sosiaaliaseman ja etenkin maahanmuuttajien alkuvaiheen palveluiden työntekijöille, jotta he osaavat osaltaan auttaa asiakasta löytämään mieleistä tekemistä.

Pirkkalan Muinaismarkkinat on Pirkkalan rautakaudesta ammentava teematapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2016.

Ismo Ristiluoma

RAUTAKAUTISESTA KYLÄSTÄ

eläväksi kulttuurikohteeksi Kiti Mäkinen

Kirjoittaja on Pirkkalan kunnan kulttuuri­ koordinaattori

Pirkkalan kunnassa eletään esihistoriallisia aikoja. Viime heinäkuussa Reipin museoalueella järjestettiin ensimmäistä kertaa Pirkkalan Muinaismarkkinat -niminen yleisötapahtuma, joka ammensi aiheensa alueella tehdyistä merkittävistä rautakautisista löydöistä. Elokuussa 2016 Tampereen kaupungin museopal-

velut ja Pirkkalan kunta allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa ensi kesän arkeologiset yleisökaivaukset Pirkkalankylän Tursiannotkossa, Pirkkalan kuuluisalla muinaisjäännösalueella.

Pirkanmaan maakuntamuseon organisoimilla kaivauksilla ja Museokeskus Vapriikin kesäkuussa 2017 avattavalla näyttelyllä Birckala 1017 on kaunis yhteys toisiinsa.

Y

hteistyösopimus asettaa Pirkkalan koululaiset etusijalle yleisökaivauk-

siin osallistumisessa. Kulttuurikasvattajan näkökulmasta tämä on mainio uutinen.

Kaivausten mahdollistama elävä yhteys omaan kotiseutuhistoriaan on taatusti ikimuistoisempaa kuin kirjoista ulkoa päntätty tieto. Viime syksynä aihetta iloon antoi myös se, että Pirkkalan tuoreeseen opetussuunnitelmaan kirjattiin luokkakohtainen kulttuurikasvatussuunnitelma, joka takaa oppilaille käytännön kosketuksen paikalliseen kulttuuriin jatkossakin.

Ei ole sattumaa, että Pirkkalan alueen rikas historia, sen kasvatuksellinen mer-

RAUTAKAUTISESTA KYLÄSTÄ ELÄVÄKSI KULTTUURIKOHTEEKSI

│ MUSEOKELLO‌

25

Ismo Ristiluoma

PIRKKALAN MUINAISMARKKINAT -tapahtumahanke rahoitettiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 ja Kantri ry:n Leader-tuella. Pirkkalan Muinaismarkkinat järjestetään tänä vuonna 15.–16.7.

Lisätietoa tapahtumasta: www.pirkkala. fi -> Kulttuuri -> Pirkkalan Muinaismarkkinat.

Reipin museo palvelee kesäaikaan to–su klo 12–16 osoitteessa Museotie 9, Pirkkala.

www.pirkkala.fi -> Kulttuuri -> Reipin museo ja tila

Reipin tilan isäntä Sami Ketola, Muinaismarkkinoiden tapahtumakoordinaattori Reetta Westerbacka ja Reipin museotyöntekijä Hilkka Rantala onnistuneen tapahtumapäivän jälkeisissä tunnelmissa.

Ilmapiiri Muinaismarkkinoiden tai Maakuntamuseo/Vapriikki-yhteistyön kaltaisille uusille avauksille ei ole aina ollut yhtä suotuisa. Valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritapahtumien puutetta Pirkkalassa on selitetty milloin resurssien vähyydellä, milloin Tampereen palveluiden läheisyydellä. Muinaismarkkinat kuitenkin osoittaa, että oikein kohdennetulla panostuksella Pirkkalan kokoisessakin kunnassa on mahdollista saada aikaan suosittu yleisöta-

pahtuma, joka vetää väkeä ympäri Suomea – myös Tampereelta. Ensimmäisille Muinaismarkkinoille osallistui huikeat 3200 henkeä. Vajaan 19 000 asukkaan kunnassa tämä on melkoinen saavutus. Aika näyttää, miten suureksi tapahtuma tästä vielä kasvaa. Kenties tulevina vuosina Pyhäjärvellä seilaa viikinkityylin mukaisia laivoja, jotka kuljettavat turisteja Laukontorilta yli järvenselän kohti Pirkkalan lukuisia kulttuuri-, matkailu- ja majoitus-kohteita?

Ismo Ristiluoma

kitys ja kulttuurimatkailullinen potentiaali nousevat esille niin näyttävästi juuri nyt. Taustalla on pitkäjänteinen, kunta- ja hallintorajat ylittävä yhteistyö, jota toteutetaan kuntalaisten toiveita ja tarpeita kuunnellen. Pirkkalassa yhteisöllisyyden ja osallisuuden uskotaan aidosti lisäävän asukkaiden hyvinvointia.

Esimerkiksi Pirkkalan uusi tuote; Muinaismarkkinat olisi ollut mahdotonta toteuttaa ilman asiastaan innostunutta yhdistyskenttää ja paikallisten toimijoiden aktiivisuutta. Tapahtumaa rakennettaessa kulutettiin lukemattomia talkootunteja kirkkoveneen kunnostamiseen, viirien ompeluun, opasteiden pystyttämiseen ja tapahtuma-alueen somistamiseen. Tapahtumatyöntekijät toimivat elävinä mainoksina kulkemalla jo ennen tapahtumaa rautakautisissa muinaispuvuissa, jotka Pirkkalan työpaja oli heille valmistanut.

Pajan työntekijät ovat pääasiassa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita, joista osa on maahanmuuttajataustaisia. Heille tapahtuman mahdollistama yhteisöllisyys ja oman kädenjäljen näkyville saaminen on ollut tärkeä kokemus, jota on muisteltu vielä pitkään tapahtuman jälkeen.

Viime kesän Pirkkalan Muinaismarkkinoilla pääsi kokeilemaan entisaikojen työtapoja, kuten ruokomaton punontaa.

26

MUSEOKELLO ‌│ RAUTAKAUTISESTA KYLÄSTÄ ELÄVÄKSI KULTTUURIKOHTEEKSI

TURSIANNOTKON VIIKINKIAIKAINEN HÄMÄLÄISKYLÄ Näyttelyn kulisseissa Kreetta Lesell

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi

Näyttelyssä voi tutustua kuvitteelliseen viikinki­ajan perheeseen.

tulee olla arkeologisen näyttelyn kulmakivi, mutta helppoa se ei ole. On paljon helpompaa esitellä teknologiaa, materiaaleja ja typologiaa kuin uskaltaa kertoa rohkeasti menneestä maailmasta ja luoda tarinoita siitä, vaikka kaikki oletuksia ei aina voida todistaa. Tosin tässä näyttelyssä ne ovat nykytutkimuksen valossa hyvin todennäköisiä oletuksia.

Suvi Roiko, Vapriikin kuva-arkisto

Miten kaikki alkoikaan? Pirkanmaan maakuntamuseo oli tehnyt pelastuskaivauksia hienolla rautakautisella kohteella. Maakuntamuseossa koettiin tärkeäksi saada paikasta tietoa myös yleisölle, mutta tutkimustuloksia pitäisi esitellä tavalla, joka kiinnostaisi ihmisiä vauvasta vaariin. Museokeskus Vapriikille ehdotettiin näyttelyä, jonka keskiössä olisi keskiaikainen Pirkkalankylä (Birckala) ja Tursiannotkon rautakautinen asuinpaikka. Näin Vapriikin näyttely Birckala 1017 Tursiannotkon viikinkiaikainen hämäläiskylä sai alkunsa.

A

rkeologisia näyttelyitä on pidetty usein tylsinä siitä huolimatta, että ihmiset ovat hyvin kiinnostuneet aiheesta.

Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että loputon rivi huonossa kunnossa olevia esineitä ei kerro muinoin eläneiden ihmisten elämästä, uskonnosta, vihasta tai rakkaudesta. Menneen maailman avaaminen monipuolisesti ja kiehtovasti

│ MUSEOKELLO‌

27

Saana Säilynoja / Vapriikki

Tursiannotkon rautakautinen asuinpaikka sijaitsee Pirkkalankylässä.

Tutkimushistoria Tursiannotko sijaitsee Pirkkalan luoteisosassa kauniissa järvimaisemassa Pyhäjärven Kotolahden koillispuolella. Rautakaudella ranta on ollut korkeammalla ja muodostanut suojaisen lahdenpoukaman. Ensimmäinen esinelöytö saatiin Tursiannotkosta vuonna 1964, kun maanomistaja, Esko Prihti, löysi paikalta viikinkiaikaisen miekan väistimen. Hän löysi myös sarvi- tai luulusikan. 90-luvulla useat arkeologit kävivät paikalla, mutta vasta 2010-luvun arkeologi Sami Ranisen johtamissa tutkimuksissa paljastui, kuinka tärkeästä paikasta on kyse.

Suomesta tunnetaan vain muutamia rautakautisia asuinpaikkoja. Tursiannotko on yksi näistä. Kalmistoja tunnetaan huomattavasti enemmän. Tursiannotkon savisessa maaperässä on säilynyt erittäin hyvin orgaaninen materiaali kuten puu- ja luuesineet. Tämä on erittäin harvinaista Suomessa. Vaikka Tursiannotkon asuinpaikasta on kaivettu vain hyvin pieni osa,

28

se on kuitenkin erittäin paljon verrattuna muihin rautakauden asuinpaikkoihin.

Rautakautisen asutuksen pohjalta paikalle muodostui myöhemmin keskiaikainen Pirkkalankylä (Birckala). 1500-luvun puolivälin maakirjojen mukaan Pirkkalankylässä oli 17 taloa eli veroa maksavaa maatilaa, joten sen aikaisella mittapuulla se oli suuri kylä. Kirkko rakennettiin kylän maille todennäköisesti keskiajan alussa.

Pirkkalan kirkkopitäjästä on maininta jo vuonna 1374.

Nykytutkimus Nykytutkimus pystyy valottamaan menneisyyttä monella tavalla, mutta tähän tarvitaan erikoistuneita tutkijoita. Muinaisjäännökseltä löydetyistä luista voidaan määrittää eläinlajeja ja myös joitakin sairauksia. Esimerkiksi Tursiannotkossa on syöty paljon sikaa. Luiden avulla voidaan myös hahmottaa eläinten koko ja ulkonäköä. Makrofossiilitutkimuksissa tutkitaan kaivauksilta löytyneitä kasvinjäänteitä.

MUSEOKELLO ‌│ BIRCKALA 1017 TURSIANNOTKON VIIKINKIAIKAINEN HÄMÄLÄISKYLÄ

Piirtänyt Roosa Lupunen Vapriikki

Ohraa, hernettä ja harkäpapua.

Tursiannotkossa on viljelty mm. ohraa, hernettä ja härkäpapua. Myös luonnonkasveja on hyödynnetty.

Museokeskus Vapriikki kustansi näyttelyä varten nimistötutkimuksen Pirkkalankylän alueelta. Tursiannotkosta löytyy useita rautakauteen ulottuvia paikannimiä.

Näitä tutkimuksia ja monia muita on hyödynnetty näyttelyssä ja niiden avulla on pystytty luomaan paljon yksityiskohtaisempi kuva viikinkiajan maailmasta.

Näyttelyssä on esimerkiksi kotieläinrekonstruktioita, jotka ovat tehty muistuttamaan mahdollisimman tarkkaan niitä elämiä, joita on elänyt rautakaudella Tursiannotkossa.

Näyttelyn rakentaminen On uskomatonta, kuinka paljon eri alan asiantuntijoita tarvitaan näyttelyn rakentamisessa. Olen myös saanut tuta, että alan harrastajat tietävät mielenkiinnon kohteistaan paljon enemmän kuin arkeo-

Piirtänyt Roosa Lupunen/ Vapriikki

TURSIANNOTKO tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle Vapriikki on toimittanut näyttelyn lisäksi kirjan, jossa valotetaan Pirkanmaan viikinkiaikaa monipuolisesti huippututkijoiden artikkeleissa. Kirjassa kerrotaan tarkemmin mm. uskonnosta, ilmastosta, elinkeinoista, nimistöstä, hautaus­ tavoista ja rautakautisista miekoista. Kirjassa on 13 artikkelia ja 12 kirjoittajaa. Se on luonut myös vankan tietopohjan näyttelyn rakentamiselle.

Sikajuhlat Tursiannotkossa.

logi. Tutkija ei aina välttämättä mietti, miten esine on tehty, mutta käsityöläinen, joka tekee näitä, on joutunut miettimään asiaa paljon tarkemmin. Näyttelyn teossa on saatu korvaamatonta apua alan harrastajilta ja käsityöläisiltä. Myös Vapriikin ammattitaitoinen näyttelytiimi on tehnyt uskomatonta työtä luodessaan rautakautista maailmaa. Olen itse vain hämmästellyt, kuinka paljon erilaista ja monipuolista tietoa ja taitoa tarvitaan näyttelyn tekemiseen.

monesti paremmin kuin aidot monesti huonossa kunnossa olevat löydöt. Huomattavaa on myös, että näyttely pohjautuu uusimpaan arkeologiseen tutkimukseen ja nämä tutkimukset jatkuvat kesällä 2017 Tursiannotkon yleisökaivauksilla.

Nyt on ainutkertainen tilaisuus päästä

myös itse kaivamaan esihistoriaa esille ja näkemään kuinka arkeologit työskentelevät! Suomi juhlii vuonna 2017 100-vuotista itsenäisyyttä, Vapriikin näyttely osoittaa, että meidän juuremme ovat paljon syvemmällä.

Näyttely Näyttely on suunnattu koko perheelle. Se on värikäs ja viihdyttävä ja sitä viedään eteenpäin tarinoilla ja hauskoilla yksityiskohdilla. Näyttelyssä voi rakentaa Tursinnotkon kylää Minecraft-pelillä. Siellä voi leikkiä leluaseilla tai taputtaa lammasta sekä kuulla kertomuksia kylän ihmisten elämästä. Näyttelyssä on myös paljon kopioita rautakauden esineistä, jotka näyttävät rautakauden seppien taitavuuden

Tursiannotkon kylä rakentuu Minecraftin avulla.

BIRCKALA 1017 TURSIANNOTKON VIIKINKIAIKAINEN HÄMÄLÄISKYLÄ │ MUSEOKELLO‌

29

MONTA KOKKIA, HYVÄ SOPPA! Saana Säilynoja, Vapriikin kuva-arkisto.

Tuija-Liisa Soininen

Kirjoittaja on yksikön päällikkö Pirkanmaan maakuntamuseosta

K

un kuulee luettelon kulttuuriperintöhankkeista, joita Pirkanmaan maakuntamuseo on virittänyt Pirkkalassa yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, voisi epäillä, että Pirkkala on jotenkin erityisen lähellä Pirkanmaan maakuntamuseon sydäntä.

Tosiasia lienee kuitenkin, että Pirkkalan tapauksessa energiset toimijat eri puolilla ovat löytäneet toisensa ja yhteistyö on palvellut kaikkien osallisten tehtäviä tai tarpeita. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa tuottaakin kaikille yleensä enemmän kuin yksin työskentely. Näin on asia myös kulttuuriperintöhankkeissa. Pirkanmaan maakuntamuseo on pääasiassa olemassa palvellakseen niitä, joita kulttuuriperintö kiinnostaa. Pirkkalassa on ymmärretty, että kulttuuriperintö on voimavara. Jos maakuntamuseo onkin ideoinut hankkeita ja tapahtumia, Pirkkalan kunta tai seurakuntakaan ei ole jäänyt toimettomaksi.

Pirkkalan kunta on ideoinut Pirkanmaan ensimmäiset muinaismarkkinat. Se on lähtenyt mukaan kannustamaan yleisökaivausten järjestämistä Pirkkalassa antaen samalla mahdollisuuden paitsi Pirkkalan historian monipuoliseen selvittämiseen ja rakentumiseen, myös mahdollisuuden sadoille pirkkalalaisille lapsille saada ainutlaatuinen muistijälki työskentelystä arkeologisilla kaivauksilla. Pirkkalan mui-

30

Pirkkalan vanhan kirkon paikka sijaitsee nykyisen kirkon lähellä hautausmaalla.

Paikka erottuu oikealla hieman muuta ympäristöä korkeampana. ­ naismarkkinat ovat onnistuneet myös esimerkillisesti. Ensimmäistä kertaa järjestetyille markkinoille osallistui 2016 yli 3000 osanottajaa, mitä voi pitää melkoisena saavutuksena 19 000 asukkaan kunnan hankkeessa, kuten Museokellossa toisaalla todetaan. Voi vain aavistella, mihin Muinaismarkkinat vielä yltävätkään, jos sama tahti jatkuu. Pirkkalan seurakunta halusi saada viimein mustaa valkoiselle ja ratkaista arvoituksen siitä, missä ovat sijainneet Pirkkalan vanhimmat kirkot.

Innostuipa seurakunta lisäksi tuottamaan hyväksi havaitsemastaan raportista myös

MUSEOKELLO ‌│ MONTA KOKKIA, HYVÄ SOPPA!

julkaisun seurakuntalaisiaan ja muita kyselijöitä varten. Äkkiseltään voi ajatella, että kulttuuriperintöä koskevia yhteistyön rajapintoja ja mahdollisuuksia voi löytyä yllättävän runsaasti, jos niille halutaan antaa tilaa.

Esimerkiksi Pirkkalan kulttuuriperinnöstä ovat eri yhteistyöprojektien ansiosta kiinnostuneet Pirkanmaan maakuntamuseon lisäksi sen emäorganisaatio Museokeskus Vapriikki ja Tampereen kaupunki, Tampereen yliopiston historiatieteiden laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Helsingin yliopiston arkeologian ja museologian

oppiaineet, Suomen metallinetsinharrastajien yhdistys, Kanta-Hämeen etsijät, partiolaiset jne. Lista on pitkä eikä pääty tähän.

Loppujen lopuksi Pirkanmaan maakuntamuseo ajaa omalla toiminnallaan hyvinvoinnin kasvamista. Kulttuuriperintöä vaalitaan ihmistä varten, yhdessä ihmisten kanssa. Lähtökohtaisesti kaikki Pirkkalan kulttuuriperintö kuuluu kuitenkin ensi sijaisesti pirkkalalaisille ja kaikkein arvokkaimmatkin kulttuuriympäristökohteet ovat aina paikallisia. Niinpä niiden arvostus, tunnistus ja hoito – viime kädessä säilyminen – on pirkkalalaisten itsensä käsissä. Monilla paikoin Suomea ja Pirkanmaatakin valveutuneisuus ja kiinnostus omaa kulttuuriperintöä kohtaan ei ole saavuttanut sellaista vahvuutta kuin Pirkkalassa. Ehkä Pirkkala voi kuitenkin toimia hyvänä esimerkkinä.

• • • •

• • •

•

Pirkkalan vanhimman kirkon etsintäprojekti 2014-2015 yhdessä Pirkkalan ev. lut. seurakunnan kanssa Metallinetsinharrastajien koulutuspäivät 2015-2016 Pirkkalassa Pirkkalan Tursiannotkon arkeologinen inventointi 1998 ja Kaivaukset 2011-2017 Onnistuneet neuvottelut Helsingin yliopiston kanssa yliopiston opetuskaivausten järjestämiseksi Pirkkalassa 2015, josta seurauksena opetuskaivaukset Pirkkalan Tursiannotkossa 2016 ja 2017.

Pienoisnäyttely Pirkkalan Tursiannotkon löydöistä Pirkkalassa 2015 Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto myönnettiin 2015 pirkkalalaiselle kotiseutuaktiivi, kotiseutuneuvos Jouko Hillukalle vuosikymmeniä kestäneestä paikalliskulttuurityöstä Yhteistyösopimus arkeologiaan liittyvästä yhteistyöstä 20162017 sisältäen mm. Pirkkalan Tursiannotkon yleisökaivaukset 2017, Pirkkalan oppaiden koulutuksen, metallin­etsinharrastajien koulutuksen, yhteistyön Reipin museon kanssa, informaatiotaulujen sisältöjen laatiminen Tursiannotkoon, asiantuntija-apu Pirkkalan muinaismarkkinoiden suunnittelussa ja toteutuksessa, Museokeskus Vapriikki tuottaa arkeologian näyttelyn, Birckala 1017 ja näyttelyjulkaisun.

Yleisökaivausten 2017 avulla mm. kaikille Pirkkalan 11-vuotiaille tarjotaan mahdollisuus osallistua kaivauksille ja koulut ja Pirkkalan sivistystoimi on kiitettävästi käyttänyt mahdollisuutta hyväksi.

Helsingin yliopiston opetuskaivaukset Tursiannotkon rautakautisella asuinpaikalla kesällä 2016.

Saana Säilynoja, Vapriikin kuva-arkisto

MONTA KOKKIA, HYVÄ SOPPA! │ MUSEOKELLO‌

31

Elämää Kiinan keisarien hovissa Palatsimuseo

Marjo-Riitta Saloniemi

Kirjoittaja on museokeskus Vapriikin näyttelypäällikkö.

Kiinan historia on ehtymätön mielenkiinnon kohde. Kielletty kaupunki -näyttely jatkaa Vapriikin esittelemien Kiinan historian suurten aiheiden sarjaa. Nyt on vuorossa aikamatka Qing-keisarien (1644–1911) maailmaan.

K

ielletty kaupunki oli satoja vuosia Kiinan keisarikunnan salattu vallan keskus ja maailman keskipiste. Sitä hallitsi keisari, Taivaan poika. Tavallisella kuolevaisella ei ollut sinne mitään asiaa. Ming-keisari Yongle päätti siirtää valtakuntansa pääkaupungin Nankingistä Pekingiin ja Kielletty kaupunki rakennettiin keisarilliseksi palatsiksi vuosina 1406–1420. Siellä ehti asua yhteensä 24 Ming- ja Qing-dynastian keisaria aina keisarivallan kukistumiseen, vuoteen 1911 asti.

Kielletty kaupunki on maailman suurin palatsikompleksi, 72 hehtaaria. Siellä on noin 800 rakennusta. Alue on rakennettu etelä–pohjois-suuntaiselle akselille feng­ suin periaatteiden mukaan. Se jakaantuu kahteen osaan: ulkopalatsi etelässä oli varattu hallinnolle, virallisille tilaisuuksille ja seremonioille. Keisarin ja keisarillisen perheen asuintilat sijaitsivat sisäpalatsissa, Kielletyn kaupungin pohjoisosassa.

Palatsialuetta kiersi korkea muuri ja leveä vallihauta.

Nykyään Kielletty kaupunki on museo, jossa vierailee vuosittain yli 15 miljoonaa kävijää. Se on myös Unescon maailman-

32

MUSEOKELLO ‌│ ELÄMÄÄ KIINAN KEISARIEN HOVISSA

Qing-dynastian aikainen maalaus keisari Qianlongista hoviasuisena.

perintökohde. Museon kokoelmiin kuuluu noin kaksi miljoonaan esinettä.

Palatsimuseo

Tarkat säännöt Keisarit viettivät palatsissaan tarkoin säädeltyä ja rituaalisen ja seremonioiden rytmittämää elämää hoviväkensä ympäröimänä. Parhaimmillaan heitä oli yli 5 000, eunukit ja eriasteiset puolisot ja jalkavaimot mukaan lukien. Kaikki hovin toiminnot olivat tarkoin säädeltyjä.

Vaateiden, värien, materiaalien, kenkien, korujen, asusteiden tai vaikkapa astioiden käyttöä säätelivät tiukat määräykset, jotka koskivat niin keisarillisen perheen jäseniä, sukulaisia kuin jalkavaimoja ja virkamiehiäkin.

Useimmilla keisareilla oli lukuisia vaimoja, vaikka varsinaisia keisarinnoja oli yleensä vain yksi kerrallaan. Lisäksi hallitsijoilla oli eri arvoluokkiin jaettuja jalkavaimoja. Palatsissa asui myös paljon naispuolista palvelusväkeä.

Näyttelyssä mukana on myös palatsin vaimoväki. Naisen asema oli hovin hierarkiassa epävakaa: palvelusneidot kohosivat jalkavaimoiksi, nämä puolestaan saattoivat edetä virallisiksi puolisoiksi – mutta paikkansa saattoi myös menettää. Kilpailu oli armotonta. Naisen asema hovin nokkimisjärjestyksessä määräsi kaiken: nautitun ruuan, käytettävät astiat, asut ja korut. Korkea-arvoisimmatkaan puolisot eivät asujaan tai esineitään omistaneet, vaan kaikki oli keisarin omaisuutta. Naisten arkea rajoittivat tiukat säännöt: hovi oli heille kultainen häkki.

Myös palatsissa täytyi syödä. Ruoka on kiinalaisessa kulttuurissa ollut aina tärkeää. Maanviljelykseen soveltuvaa maata on Kiinassa suhteellisen vähän, joten riittävät sadot eivät koskaan olleet itsestäänselvyys ja siksi ruoka oli tärkeä vaurauden ja yltäkylläisyyden merkki. Palatsin keittiöissä laitettiin päivittäin ruokaa tuhansille ihmisille, satoja erilaisia aterioita henkilön

aterioihin, toiset kaipasivat silloinkin ylellisyyttä: leskikeisarinna Cixi vaati jokaiselle aterialleen sata erilaista ruokalajia!

Tule toistekin

Keisarillisen naisen kengät. Sipsuttelevaa kävelytyyliä ja helmojen alta somasti vilahtelevia tossunkärkiä pidettiin kauniina.

Manchu-naisten jalkoja ei kuitenkaan sidottu han-kiinalaisten tapaan. Vastaava vaikutelma saatiin aikaan käyttäjältään hyvää tasapainoa vaativilla korokepohjakengillä.

Palatsimuseo

Keisarillisen jalkavaimon hiuskoriste. Hiuskoristetta somistaa kaksi helmistä koottua, viisikyntistä lohikäärmettä, joka oli keisarin symboli. 1700–1800-luvun vaihde. arvoasemasta riippuen. Juhlatilaisuuksissa keisari käytti kultaisia astioita. Toiset keisarit tyytyivät arkisin vaatimattomiin

Vapriikin näyttelyssä on Kielletyn kaupungin tapaan myös rakennettu fengsuin periaatteiden mukaan. Keisarin valtaistuin on aseteltu kompassin kanssa tiukasti etelä-pohjoissuuntaan. Ensin näyttelyvieras tutustuu palatsin viralliseen puoleen, hallintoon, asevoimiin, rituaaleihin ja seremonioihin. Sen jälkeen on vuorossa yksityinen palatsialue, jossa voi perehtyä keisareihin keräilijöinä ja kulttuurin harrastajina, ja myös naisiin, lapsiin ja pöydän antimiin.

Näyttelyssä on mukana kaikkiaan 121 esinettä. Vapriikilla oli onni Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi saada näyttelyynsä sellaisia esineitä, jotka yleensä eivät matkusta. Mukana on myös harvoin nähtyjä matemaattisia, astronomisia ja maantieteellisiä mittalaitteita. Vapriikin Kielletyssä kaupungissa kannattaa vierailla kaksikin kertaa, koska heinäkuun alussa nyt esillä olevat herkät rullamaalaukset, kalligrafiat ja tekstiilit siirretään lepäämään ja tilalle tulevat uudet esineet. Silloin on taas uutta nähtävää.

Kielletty kaupunki – elämää Kiinan keisarien hovissa 21.4.–1.10.

Kielletty kaupunki näyttely vie aikamatkalle Kiinan keisarillisen palatsin maailmaan 1600-luvulta 1900-­luvun alkuun.

Reetta Tervakangas, Vapriikin kuva-arkisto

ELÄMÄÄ KIINAN KEISARIEN HOVISSA │ MUSEOKELLO‌

33

Kuuluisa kansanparantaja twiittaa juhlavuotensa kunniaksi Heli Tuominen

Kirjoittaja on Sastamalan seudun museon ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin viestintävastaava

Sastamalassa vietetään tänä vuonna Amanda Jokisen (1853–1922) eli Tyrvään Mantan juhlavuotta. Manta oli aikansa tunnetuimpia kansanparantajia Suomessa. Hänellä oli merkittävä rooli aikana, jolloin virallinen terveydenhuolto otti ensiaskeleitaan ja naisten yhteiskunnallinen asema alkoi vasta vähitellen parantua.

M

anta syntyi Tyrväällä Roismalan kylässä ja asui aikuisikänsä Marttilan kylässä, josta tuli vuonna 1907 Vammalan kauppala. Hän oli perinyt parantamisen taidon isältään Mikko Timoteus Lindroosilta, joka oli aikanaan tullut Tyrväälle Ylöjärveltä.

Manta piti kotonaan vastaanottoa sekä pientä sairaskotia. Hän hoiti potilaitaan myös kotikäynneillä ja kirjeiden välityksellä. Mantalle saapuneita kirjeitä on säilynyt Sastamalan seudun museon kokoelmissa noin 700 kappaletta. Kirjeitä on tullut ympäri Suomen, mutta yksittäisistä

kaupungeista eniten kirjeitä on lähetetty Tampereelta, Porista ja Helsingistä.

Koska virallinen terveydenhuolto alkoi kehittyä, joutui Manta 1880-luvulla muutaman kerran käräjille puoskaroinnista syytettynä. Tammikuussa 1889 Lääkintöhallitus kuitenkin antoi hiljaisen hyväksynnän hänen toiminnalleen.

Mantan käyttämät lääkkeet Iho- ja luustotautien sekä neurologisten sairauksien hoito olivat Mantan erikoisosaamista. Hänen hoitamiensa sairauksien kirjo oli poikkeuksellisen laaja, sillä Sastamalan seudun museon arkisto.

Amanda Jokinen eli Tyrvään Manta työpöytänsä ääressä.

34

MUSEOKELLO ‌│ KUULUISA KANSANPARANTAJA TWIITTAA JUHLAVUOTENSA KUNNIAKSI

Heli Tuominen

halusi lahjoittaa museoon. Löytämisen jälkeen reseptit kuitenkin hävisivät useiksi vuosikymmeniksi. Keväällä 2015 miehensä kuoleman jälkeen Salme Riutta löysi reseptit ja lahjoitti ne Sastamalan seudun Manta sai kirjeitä ympäri Suomen. Tämä kirje on tullut museoon.

Tammisaaresta.

125 reseptiä päätettiin mukaan mahtui myös ruuansulatuselin- konservoida. Samalla syntyi idea, että ten tauteja, keuhkotauteja, silmä- ja kor- Mantan ympärille olisi hienoa kehittää kokonainen juhlavuosi, koska hänen kuovasairauksia sekä sukupuolitauteja.

Manta käytti sairaanhoidossa etenkin lemastaan tulee syksyllä 2017 kuluneeksi erilaisia öljyjä, teetä sekä alkoholiin teh- 95 vuotta. Juhlavuotta koordinoi Sastatyjä sekoituksia. Valikoimaan kuuluivat malan seudun museo, mutta mukana on esimerkiksi kataja-, pellava- ja kalanmak- lukuisia paikallisia toimijoita. saöljy, neilikka, koivu, basilika, persilja, sarsaparillatee, mansikkarohto, lyijy, kalk- Näyttelyt avoinna kivesi, essentia vitae ja kamferi.

Juhlavuoden alussa Suomalaisen kirjan Manta ei kerännyt itse rohtoja vaan museo Pukstaaviin avautui Parantava käytti hyväkseen paikallisen apteekin Manta -näyttetuotevalikoimaa ja noudatteli pääosin ai- ly, joka esittelee kansa lääkärikirjojen ohjeita. Hän lähetti muun muassa asiakkaansa reseptin kanssa apteekkiin ko n s e r v o i t u j a ja lisäsi sen jälkeen itse lääkkeisiin jotain. reseptejä. Paikka Näiden Mantan itsensä sekoittamien on mitä oivallisin, ainesosien koostumus ei ole säilynyt sillä Mantan käytjälkipolvien tietoon. tämä Tyrvään piiMantan kuoleman jälkeen työtä jatkoi rikunnan apteekki hänen tyttärensä Hulda Jokinen (1882– sijaitsi samassa ta1962). lossa, jossa museo nyt toimii.

Sastamalan Reseptit konservoitiin Arvo Riutta purki 1970-luvulla Tyrvään seudun museossa Mantan talon Marttilankadulta, ja hän on kesällä avoinlöysi talon purujen seasta epämääräisen na Tyrvään Mantan laajempaperikasan. Paperikasa osoittautui Man- toimintaa tan alkuperäisiksi resepteiksi, jotka Riutta min esittelevä Man-

tan kammari -näyttely. Kävijä pääsee siellä tutustumaan Mantan elämään ja eläytymään potilaan rooliin. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa.

Juhlavuoden aikana Sastamalassa on jo muun muassa järjestetty lääketieteen ja kansanparannuksen suhdetta käsitellyt seminaari, kiinnitetty muistolaatta Mantan talon paikalle, kerätty muistoja Mantasta ja Huldasta, lakitettu vappuna Mantan patsas sekä avattu Mantan luontopolku. Myöhemmin on tulossa vielä esimerkiksi perinnehoitopäivät.

Tyrvään Manta käyttää juhlavuotensa aikana Twitteriä nimimerkillä @tyrvaanmanta. Manta twiittaa muun muassa hänelle tulleista kirjeistä ja muusta elämästään.

Mantan reseptit konservoitiin Metropolia-ammattikorkeakoulussa Vantaalla.

Sastamalan seudun museon arkisto.

Heli Tuominen

KUULUISA KANSANPARANTAJA TWIITTAA JUHLAVUOTENSA KUNNIAKSI │ MUSEOKELLO‌

35

Suomen Nyrkkeilymuseo tallentaa lajin Tampereelle Jouko Vuorinen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Pekka Kuusela

Kirjoittaja on nyrkkeilytoimittaja ja Suomen Nyrkkeilymuseo -yhdistyksen varapuheenjohtaja.

Suomen täyttäessä sata vuotta myös nyrkkeilymme on urheilulajina Suomessa likimain saman ikäinen. Jo alkuvuosina lajin harrastajat löivät TUL:n ja vuonna 1923 perustetun Suomen Nyrkkeilyliiton alaisissa seuroissa. Englannissa herrasmiehet ”miekkailivat” ilman teräasetta jo 1800-luvun lopulla. Suomen Nyrkkeilymuseon vanhin esinekin on vuodelta 1896; nyrkkeilyä kuvaava Ateenan olympialaisten postimerkki.

T

ampere on nyrkkeilyn merkittävin keskus Pohjois-Euroopassa. Suomen menestynein nyrkkeilyseura Tampereen Voimailuseura eli TVS on järjestänyt kaikki Suomessa pidetyt lajin omat arvokilpailut, kahdet miesten ja yhdet nuorten EM-kisat, miesten MM-kisat 1993 sekä enemmän kansainvälisiä turnauksia kuin koko muu Suomi yhteensä. Niinpä lajin erikoismuseokin luontuu Tampereelle. ”Kun ajatus museosta ja sen perustamiseen ja ylläpitoon innostunut museoväki löytyivät Tampereelta, ei muita paikkakuntia ollut edes esillä perustamisvaiheessa 1991. Tilat museolle saatiin yhteistyöllä TVS Tuki –yhdistyksen kanssa ja sen omistamassa huoneistossa museo onkin toiminut 26 vuotta Verkatehtaankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa”, toteaa Nyrkkeilymuseon isä, liikuntaneuvos Tauno Salminen.

36

Tampereen 1993 MM-nyrkkeilyjen virallinen maskotti oli nyrkkeilevä Muumi.

Tauno Salminen on Suomen nyrkkeilyn ehdottomasti merkittävin vaikuttaja kautta aikojen. Hän tuli 1960-luvulla TVS:n puheenjohtajaksi ja rakensi suurseuran, jonka toimintaan sadat talkoolaiset innostuivat mukaan. Salillakin tehtiin töitä, mikä nosti TVS:n maamme kehätilastojen kär-

MUSEOKELLO ‌│ SUOMEN NYRKKEILYMUSEO TALLENTAA LAJIN TAMPEREELLE

keen. Viimeisin TVS-tähti on olympia-, MM- ja EM-mitalisti Mira Potkonen. Salminen loi joukkoineen Suomesta myös kansainvälisesti arvostetun kehäkeskuksen lippulaivanaan joka syksy Tammer-turnaus. Yksi sulka Salmisen hatussa on myös Nyrkkeilymuseo.

Jouko Vuorinen, Pirkanmaan maakuntamuseo

Nyrkkeilymuseossa ovat esillä niin amatöörit kuin ammattilaisetkin niin Suomesta kuin osin maailmaltakin. ”Tukiverkkona Nyrkkeilymuseolla ovat olleet Pirkanmaan maakuntamuseo ja Tampereen kaupunki. Myös valtakunnallinen yhteistyö eri urheilulajien museoiden kesken toimii hyvin ja erityisesti olemme tiiviisti yhteistyössä Suomen Urheilumuseon kanssa”, listaa Salminen.

Vuoden 2016 alusta Suomen Nyrkkeilymuseo -yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut pitkän linjan nyrkkeilymies Reijo Hietala ja sihteerinä nyrkkeilytuomarinakin ansioitunut Minna Höijer.

Jouko Vuorinen, Pirkanmaan maakuntamuseo

”Museon esineiden, valokuvien, kehäpalkintojen ja muun aineiston kerääminen ja luettelointi alkoi yhdessä nyrkkeilytuomarina ansioituneen Olavi Bäckströmin kanssa. Moni kehiemme konkari innostui lahjoittamaan tai lainaamaan aarteitaan museolle. Yksittäisiä sankareita onkin saatu niin erityisesittelyyn”, paljastaa Salminen.

Museo tallentaa lajihistoriaa ja esittelee nyrkkeilyn kehittymistä. Myös ”Nyrkkeilyn unohtumattomien suomalaisten” kutsuminen Hall of Fame –kunniagalleriaan on yhdistyksen tehtävänä.

Museoesineistöä on paljon; kymmenentuhannen esineen raja ylitettiin jo vuosia sitten. Lajin siipien suojissa ovat Suomen parhaat amatöörit ja ammattilaiset Sten Suviosta Tony Halmeeseen, mutta myös kansainvälisten tähtien kirjo on laaja Tampereellakin esiintyneiden Laszlo Pappin ja Mike Tysonin johdolla.

Kirjallisuus, valokuvat ja julisteet kuuluvat kokoelmaan.

Museoon on moni nyrkkeilijä lahjoittanut palkintopokaalejaan ja erikoispalkintojaan.

SUOMEN NYRKKEILYMUSEO TALLENTAA LAJIN TAMPEREELLE │ MUSEOKELLO‌

37

Suomen kesätaide­ näyttely­­perinne täyttää 50 vuotta – kulttuuri­ympäristö ja taide yhdistyvät Taidekeskus Purnussa Elina Linkopuu

Kirjoittaja on Taidekeskus Purnun näyttely­ sihteeri

Vanhat aitat, kartanot, entiset tehtaat tai kesäkäytössä olevat tilat siivotaan keväällä ja niiden seinät sekä lattiat täyttyvät taiteesta kulttuurimatkailijoiden iloksi. Monelle kesätaidenäyttelyissä käyminen on vuosien mittainen suviperinne, jolloin matkustetaan luonnon rauhaan katsomaan taidetta. Harvemmin ajattelee, mistä suomalainen kesätaidenäyttelytraditio on alun pitäen lähtöisin. Suomen ensimmäinen kesänäyttelypaikka Taidekeskus Purnu täyttää tänä vuonna 50 vuotta sekä Aimo Tukiaisen syntymästä on 100 vuotta, lisäksi Purnun pitkäaikainen emäntä Annikki Tukiainen täytti maaliskuussa 100 vuotta.

T

aidegraafikko Tuulikki Pietilän kootessa 1967 taiteilijamatrikkelia suomalaisista kuvataiteilijoista hän huomasi

38

useiden taiteilijoiden syntyneen samana vuonna, eli Suomen itsenäistymisvuotena 1917, ja hän sai idean juhlistaa taiteilijoiden 50-vuotisjuhlaa yhteisnäyttelyllä. Aimo Tukiainen, Taisto Ahtola, Erik Enroth, Unto Koistinen, Pentti Melanen, Ernst Mether-Borgström ja Tuulikki Pietilä suunnittelivat pitävänsä juhlataidenäyttelyn alun perin Helsingissä, mutta näyttelypaikka muuttui Oriveden Pitkäjärvellä sijaitsevaan Aimo Tukiaisen Purnu –kesäateljeeseen. Tukiainen oli hankkinut synnyinpaikkakunnaltaan Orivedeltä vuonna 1962 Längelmäveden rannalta tontin, jonne hän rakensi kesäateljeensa taidevalimoineen. Alueella sijaitsi pieni huvila 1930-luvulla, jonka paikalle rakennettiin Tukiaisen perheelle kesäasunto.

Ensimmäisestä näyttelystä syntynyt suosio, vaeltavat autoletkat mutkaista maaseututietä pitkin kohti taidenäyttelyä, innoitti Purnu –ryhmää järjestämään taidenäyttelyn toistamiseen. Siten sai alkunsa koko maahamme levinnyt kesätaidenäyttelyperinne sekä vuosikymmeniä kestänyt näyttelyiden järjestäminen

Taidekeskus Purnussa. Taidenäyttelyitä pidettiin joka toinen vuosi Tukiaisen keskittyessä välivuosina taiteelliseen työskentelyynsä. 1990-luvulta lähtien näyttelyitä on pidetty joka vuosi ja esillä on ollut kaikkiaan yli 500 eturivin nykytaiteilijaa, jotka valitsee vaihtuva kuraattori.

”Olen rakentanut tätä kuin lintu pesäänsä” (Aimo Tukiainen, 1967) Kuin lintu kokoaa pesäänsä risu risulta Purnuun rakennettiin vähitellen lisää näyttelyhalleja, joista viimeinen seitsemäs halli valmistui vuonna 1985. Alueen arkkitehtuurisen kokonaisuuden suunnittelivat Aimo Tukiainen ja arkkitehti Osmo Sipari yhdessä. Näyttelyhalleissa luonto tulee osaksi taidekokemusta. Hallien valokatekatot läpäisevät luonnonvalon sisälle asti antaen säävaihteluiden mukaan erilaisen taide-elämyksen.

Näyttelyhallien lomassa on lähiseudulta siirrettyjä perinnerakennuksia; aittoja, luhtiaitta sekä riihi. Esiintymislavan vieressä oleva aitta on vanhin ja se on peräsin 1700-luvulta. Venttolan tilalta Län-

MUSEOKELLO ‌│ SUOMEN KESÄTAIDENÄYTTELYPERINNE TÄYTTÄÄ 50 VUOTTA – Kulttuuriympäristö ja Taide yhdistyvät Taidekeskus Purnussa

Laura Lehtinen

Näyttelyvieraat tutustuvat Aimo Tukiaisen tuotantoon taideriihessä. gelmäen ja Kuhmoisen rajalta siirrettiin vuonna 1862 rakennettu punamullattu kaksikerroksinen luhtiaitta, jossa toimii kesäisin kahvila. Luhtiaitan eräs erikoisuus on yläkerran hiilenmusta seinä, joka muistuttaa 1990-luvun alussa sattuneesta tulipalosta. Onnettomuudessa oli onni myötä eikä tuli levinnyt hirsirakennuksen toiselle puolelle, jolloin viime hetkellä yli satavuotias aitta säästyi tulen voimalta.

Kuvanveistäjä Aimo Tukiainen oli kiinnostunut perinteisestä puunkäsittelytaidosta sekä talonpoikaisesineistöstä, joita hän osti turkulaiselta antiikkikauppiaalta.

Luhtiaitassa keittiön kaappeina toimivat eri puolilta Suomea hankitut renginkaapit

ja jykevän talonpoikaispöydän ympärillä voi nauttia kahvista historiallisen tunnelman ympäröimänä. Vanhasta kesänavetasta muutettu savusauna lämpiää kaksi kertaa viikossa näyttelyvieraille. Rakennus on mahdollisesti siirretty alueelle 1930-luvulla ja sen rakentamisvuosi tai historia ei ole tiedossa.

Savusaunasta on mahdollisuus pulahtaa Längelmäveden aaltoihin vilvoittelemaan, sillä alueella on myös uimaranta.

Taidekeskus Purnun visiona on ollut 50 vuoden ajan edistää taiteen ja yleisön kohtaamista muodostaen alueesta koko perheen kesäpäivän viettopaikka. Saunan lisäksi Taidekeskuksessa on kesäviikoittain

mahdollisuus osallistua kuvataidetyöpajoihin, asahiin, joogaan tai opastetuille kierroksille.

Juhlanäyttely ajan merkityksistä Taidekeskus Purnun juhlavuotta vietetään Loistava aika – juhlajuhlanäyttelyn merkeissä, jonka ovat kuratoineet Miina Hujala ja Arttu Merimaa. Juhlanäyttely esittelee millaista taide on nykyään suhteessa viidenkymmenen vuoden takaiseen. Mikä on muuttunut 1960-luvun Suomessa ja mikä taas pysynyt samana nykyaikaan asti? Esillä on teoksia alkuperäiseltä Purnu-ryhmältä sekä uusia taideteoksia nykytaiteilijoilta. Purnun 50 –

SUOMEN KESÄTAIDENÄYTTELYPERINNE TÄYTTÄÄ 50 VUOTTA – Kulttuuriympäristö ja Taide yhdistyvät Taidekeskus Purnussa │ MUSEOKELLO‌

39

vuotisjuhlavuoden taiteilijat ovat Päivikki Alaräihä, Liinu Grönlund, Jaakko Pallasvuo & Anni Puolakka, Nestori Syrjälä ja Elina Vainio sekä 100 vuotta sitten syntyneet Purnu-ryhmän taiteilijat. Purnun Loistava aika- näyttely avautuu 18.6.2017 ja on päivittäin auki klo 11- 18 elokuun 6.päivään asti. Ryhmien on mahdollista tutustua näyttelyyn jo toukokuun 22.päivästä alkaen ja jokapäiväisen aukiolon loputtua elokuussa.

Lisätietoja www.purnu.fi, purnutaidekeskus@gmail.com, Mirja Tukiainen 050 3315820

KUVANVEISTÄJÄ AIMO TUKIAISEN SYNTYMÄSTÄ 100 VUOTTA

K

uvanveistäjä, professori Aimo Tukiainen (1917– 1996) kuuluu Suomen modernin kuvanveistotaiteen merkittävimpiin edustajiin.

Hänen tuotantonsa kattaa monumentaalitaideteoksia, muotokuvia, mitaleita ja pienoisveistoksia. Tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat mm. Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingissä (1960), Virvatulet Tampereella (1971) ja Linnanhenki Olavinlinnan edustalla Savonlinnassa (1975).

Hänen taidettaan on esillä Taidekeskus Purnussa taideriihessä, jossa on myös nähtävillä Mannerheimin ratsastajapatsaan luonnoksia. Tukiaisen taidetta on tallennettuna lukuisiin kotimaisiin taidemuseoihin.

Laura Lehtinen

Vanhassa riihessä on esillä Tukiaisen Lalli-veistoksen sekä Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan luonnokset.

40

MUSEOKELLO ‌│ SUOMEN KESÄTAIDENÄYTTELYPERINNE TÄYTTÄÄ 50 VUOTTA – Kulttuuriympäristö ja Taide yhdistyvät Taidekeskus Purnussa

Muumilaaksosta

MUUMIMUSEOON Jari Kuusenaho ©Moomin CharactersTM

Taina Myllyharju

Kirjoittaja on Tampereen taidemuseon museonjohtaja

K

un Tove Jansson vuonna 1986 lahjoitti suurimman osan piirrostuotannostaan Tampereen kaupungille hänen toiveenaan oli, että kokoelma saisi pysyvän kodin omasta museostaan. Omaa museorakennusta ei kokoelmalle ole saatu edelleenkään mutta lahjakirjan ehdot täyttävät näyttelytilat valmistuvat Tampere-talon tiloihin kesäkuussa 2017. Arkkitehti SAFA Taina Väisäsen suunnittelema museotila ja näyttelyn värikäs ja kekseliäs arkkitehtuuri noudattelevat Tove Janssonin toivetta siitä että hänen kuvitustaiteensa olisi mielikuvitusta ruokkivassa ja elämyksellisessä tilassa.

Muuton myötä museon nimi muuttuu Tampereen taidemuseon Muumilaaksosta Muumimuseoksi. Tove Janssonin tekijänoikeuksista vastaava Moomin Characters Ltd:n taiteellinen johtaja, Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson yhdessä toimitusjohtaja Roleff Kråkströmin kanssa takasivat uudelle museolle myös aseman maailman ainoana Muumimuseona.

Muumimuseoksi nimeämisen jälkeen museon ja sen ensimmäisen näyttelyn suunnittelutyö on saanut heti ihan omanlaisensa, aikaisempaa jopa tärkeämmän ja vastuullisemman suunnan. Uuteen Muumimuseoon on haluttu ja sinne on saatu parhaat mahdolliset suunnittelijat ja tekijät, joiden innovatiivisuuteen, työn jälkeen ja laatuun on voinut luottaa.

Tove Jansson: Kuvituspiirros kirjaan Comet in Moominland (Muumipeikko ja pyrstötähti), 1951. Muumimuseo, Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelma.

Paperipohjaiset alkuperäisteokset ja Tove Janssonin yhdessä Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan kanssa valmistamat kuvaelmat on konservoitu asian vaatimalla huolellisuudella, kuvaelmille on suunniteltu mahdollisimman esteettömät lasivitriinit ja saavutettavuutta ja tietomäärän jakamista on helpotettu valmistamalla iso määrä digitaalista materiaalia niin museon asiakkaiden käyttöön kuin tulevaisuuden-

kin tarpeisiin. Uusinta uutta tekniikkaa on käytetty muun muassa kuvaelmien 3D-mallintamiseen siten, että esimerkiksi isoon muumitaloon pääsee ensi kertaa koskaan sitten sen valmistumisen kurkistamaan sisälle. Tästä työstä iso kiitos kuuluu Tampereen ammattikorkeakoulun Pelituotannon oppiaineelle, jonka kanssa yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa.

Muumimuseoon on myös palkattu uut-

MUUMILAAKSOSTA MUUMIMUSEOON │ MUSEOKELLO‌

41

Tove Jansson: Kansikuvapiirros kirjaan Moumine le Troll (suom. Taikurin hattu), 1968. Muumimuseo, Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelma. ta henkilökuntaa, tutkimustyöstä ja kokoelmasta vastaava amanuenssi, käytännön asioiden sujuvuudesta ja työpajatoiminnan suunnittelusta sekä kiertonäyttelyistä vastaava museolehtori sekä yhteensä 10 museoavustajaa, jotka hoitavat vaativat asiakaspalvelutehtävät ja yleisötyön Muumimuseon tiloissa. Muumimuseoon odotetaan vähintään 100 000 kävijää vuodessa, joista suuri osa muodostuu kansainvälisistä vieraista joten tehtävä on haastava, ainakin ensimmäisenä kesänä jolloin kiinnostus on suurin.

Tove Jansson kirjoitti ensimmäiset muumitarinansa sotien jälkeisessä vähän murheellisissa tunnelmissa. Hän halusi kirjoittaa itsensä ja mielensä ulos sodan runtelemasta maailmasta ja eläytyä vehreään, suvaitsevaiseen ja aina toiveikkaaseen maailmaan, jossa ihmiset (muumihahmot) siitäkin huolimatta että kokevat

42

tunteita laidasta laitaan jaksavat uskoa tulevaisuuteen ja toisiinsa. Jo ensimmäisissä muumitarinoissa korostetaan sitä, miten meidän kaikkien tulee muistaa ottaa kiinni hetkestä, nauttia elämästä, tehdä työtä ja rakastaa, kuten Tove Janssonin oma elämänohje kuului.

Toukokuun 9. päivänä vuonna 1987 avautui Tampereen taidemuseon Muumilaakso Tampereen pääkirjaston Metson tiloissa, Reima ja Raili Pietilän suunnittelemassa ikonisessa rakennuksessa, väliaikaiseksi ajatelluissa näyttelytiloissa. Metson Muumilaaksossa ehti lähes 30 vuoden aikana käydä yli miljoona asiakasta, joista iso osa tuli Japanista. Nyt avautuvassa uudessa Muumimuseossa, arkkitehti SAFA Esa Piiroisen suunnittelemassa, omalla tavallaan myöskin ikonisessa rakennuksessa on kätkeytyneenä suomalainen helmi, yksi maailmanlaajuisesti tunnetuimmista

MUSEOKELLO ‌│ MUUMILAAKSOSTA MUUMIMUSEOON

brändeistä, muumit. Muumimuseo on Tove Janssonin alkuperäistaiteen pysyvä koti, jossa Tampereen taidemuseon noin 2000 teoksesta koostuvaa kokoelmaa esitellään nykyaikaisen näyttelyarkkitehtuurin keinoin, elämyksessä ympäristössä, runsaan lisätiedon kera.

Museokokemusta täydentää Tove Janssonin erikielisiä muumikirjoja sisältävä lukukirjasto ja Muumimuseon omia tuotteita myyvä Tampere-talon myymälä. Eikä unohtaa sovi Tampere-talon ja sen ainutlaatuisen ympäristön muita avuja, kahviloita, ravintoloita ja Sorsapuiston veistoskokoelmaa, jotka jatkavat alkuperäisteosten ja kertomusten tunnelmassa pysymistä.

Uuden museon avaaminen on aina juhlallista ja tässä tapauksessa erityisen hauskaakin, mutta kuten muumitarinoissakin tapahtuu, voi Muumimuseossakin

Jari Kuusenaho ©Moomin CharactersTM

MUUMIMUSEO JAPANIN KIERTUEELLA

rauhoittua ja hengähtää hetken muiden arjen askareiden lomassa. Muumimuseo olkoon pakopaikka myös nykypäivän ihmisille, kaikille muumeista kiinnostuneille ja muumien ystäville.

Tervetuloa!

Jari Kuusenaho ©Moomin CharactersTM

Tove Jansson: Kuvituspiirros kirjaan Vaarallinen juhannus, 1954. Muumimuseo, Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelma.

T

ampere Filharmonia ja Muumimuseo matkasivat Japanissa 16.-26.5.2017 esiintyen yhteensä 4 eri kaupungissa esittäen 5 konserttia, pääosin suomalaista musiikkia. Mukaan oli järjestäjien toimesta haluttu myös muumeja, pienen pop up -näyttelyn muodossa. Yhdessä instrumenttien kanssa matkasikin 12 hyvälaatuista digigrafia eli kopiota Tove Janssonin alkuperäisteoksista sekä museonjohtajan henkilökohtaisesti vartioima alkuperäinen

piirros aiheesta Muumipappa ja meri.

Muumit kiinnostivat myös Japanissa, edelleen. Näyttelyyn oli mahdollista tutustua ennen konserttia ja väliajalla ja aika ajoin tungos oli melkoinen. Uuden Muumimuseon avautumisesta kyseltiin ja moni yleisöstä lupasikin tulla heti avajaisviikonloppuna! Ja arvotaululle oli kaikkiin näyttelytiloihin aina varattu henkilökohtainen vartiointi – joskus vartioita oli jopa kaksin kappalein.

Maija Leino / Tampere Filharmonia

Muumit kiinnostivat yleisöä Pop up -näyttelyssä Tokion Bunka Kaikan -konserttisalin aulassa.

MUUMILAAKSOSTA MUUMIMUSEOON │ MUSEOKELLO‌

43

44

MUSEOKELLO ‌│