
5 minute read
Vuoden merimiesurheilija
from Vapaavahti Frivakt 4/2021
by MEPA
Vuoden 2021 merimiesurheilija
ESIMERKKI KANNUSTAA LAIVAVÄKEÄ
MEPA on valinnut Vuoden 2021 merimiesurheilijaksi M/T Stena Arctican päällikön, Riikka Jernmanin. Hän on menestynyt loistavasti merenkulkijoiden kuntokilpailuissa ja myötävaikuttanut myös muun laivaväen liikuntaharrastusten lisääntymiseen.
Riikka valmistui Raumalta 2008 ja suoritti ylemmän amk -tutkinnon vuonna 2016. Hän on työskennellyt OSM Ship Management Finland Oy:n palveluksessa vuodesta 2017, jota ennen hän seilasi pitkään Crystal Poolin aluksilla.
Riikalle kuntosaliharrastus tuli tutuksi jo nuorena, kun hän pelasi pesäpalloa. Stena Arcticalla sali on kovassa käytössä, kun laivan muutkin merenkulkijat kuntoilevat. – Kaikki kannustavat toinen toistaan, moni liikkuu yhdessä ja käy salilla samaan aikaan toisiaan tsemppaamassa, Riikka Jernman kertoi.
Hän jakaa mieluiten kunnian laivan urheilumenestyksestä muulle henkilökunnalle, mutta on osaltaan mainostanut ForMare – ohjelmaa Stena Arctican merenkulkijoille. Moni on osallistunut siihen ja Riikka arvelee tämän vaikuttaneen positiivisesti heidän hyvinvointiinsa.
ForMaren ohjaajat tekevät osallistujille henkilökohtaisia kuntosaliohjelmia, joita on hyvä toteuttaa laivalla. Stena Arcticalla on kuntosalin lisäksi myös mahdollisuuksia muihin liikuntaharrastuksiin. Laivan peräsinkonehuoneessa voi pelata koripalloa, pingistä tai vaikka frisbeegolfia. Frisbeegolfia on hyvällä säällä heitelty myös ahteritäkillä.
Kuntoilua ja terveellistä ruokaa
Stena Arctican miehistö on pitänyt säännöllisesti kokouksia, joissa on mietitty erilaisten urheiluvälineiden hankintoja. Kuntoliikuntakisojen menestyksen myötä laivalle on tullut rahapalkintoja varustamosta sekä liikuntavälineitä kisan sponsorilta, Suomen Laivakauppiaitten yhdistykseltä.
Välineitä on runsaasti, mutta lyhyet merimatkat ja hektiset satamarotaatiot aiheuttavat välillä haasteita kuntoilulle. – Aina löytyy tunti vaikka vain kävelylle. Vaikka olisi yötöitäkin, kevyt liikunta auttaa palautumaan ja parantaa yöunien laatua. Onneksi työ- ja vahtivuoroja on erilaisia, jotta kuntosalia voi käyttää porrastetusti, Riikka totesi.
Monella laivalla ruoka on niin hyvää, että painonhallintaan pitää kiinnittää huomioita. Riikka kiittelee laivan keittiöväkeä siitä, että miehistön henkilökohtaisia toiveita on pyritty ottamaan huomioon. Useimmat toiveet ovat liittyneet terveellisempiin ruokailutottumuksiin, mikä sekin tukee hyvinvointia.
Uuteen laivaan
Syksyllä 2021 OSM Ship Managementin hoitoon tulee kaksi uutta aframax – luokan tankkeria, jotka korvaavat M/T Masteran ja M/T Stena Arctican. Henkilökunta siirtyy varustamon muihin aluksiin, paljolti juuri uusiin M/T Jaarliin ja M/T Jatuliin. – Itse olen siirtymässä Jatuliin ja sinne on tulossa muitakin innokkaita liikkujia. Jatulin kuntosalin pohjapiirustus näyttää oikein lupaavalta, ja varmasti sama kuntoilu jatkuu siellä, Riikka suunnitteli.
Hän käy säännöllisesti kuntosalilla myös lomalla ollessaan ja toimii rikosuhripäivystyksen tukihenkilönä. Laivalla Riikka käyttää myös MEPAn lehti- ja kirjastopalveluita. – Toivoisin enemmän terveys- ja kuntoiluaiheista luettavaa. Leffoja tulee katseltua satunnaisesti, se on hyvä keino rentoutua ja saada työasiat pois mielestä. Samoin äänikirjat, joita tulee kuunneltua iltaisin, Riikka kertoi.
MEPA onnittelee Vuoden merimiesurheilijaa ja toivottaa samalla suotuisia tuulia ja hyvää fiilistä uuden laivan liikuntaan. MareSport- kisa jää odottelemaan tuloksia.
Seafarer Sports Personality of the Year 2021
SETTING AN EXAMPLE FOR CREW MEMBERS
MEPA has named M/T Stena Arctica’s master Riikka Jernman Seafarer Sports Personality of the Year 2021. She has done exceptionally well in the various seafarers’ sports competitions, and her example has led to an increase in athletic endeavours among the rest of the crew as well.
Riikka graduated from Rauma in 2006 and completed her master’s degree in 2016. She has worked for OSM Ship Management Finland Oy since 2017 after a long stretch sailing on Crystal Pool’s vessels.
Gym-going has been a part of Riikka’s life ever since she played baseball in her younger years. Stena Arctica’s fitness centre sees a lot of traffic since working out is a popular hobby among crew members. – Everybody is incredibly supportive of one another, and many go to the gym together to encourage each other, Riikka Jernman explains.
She is happy to share the honour for the ship’s sporting success with other personnel, but she has also done her part in promoting the ForMare-programme on Stena Arctica. Many have taken part in the competition, and Riikka believes it has had a positive effect on their well-being.
ForMare’s instructors provide participants with personalized workout plans that are easy to follow onboard. In addition to the gym, Stena Arctica provides opportunities for other sporting activities. Crew members can play basketball, ping pong and disc golf in the steering gear room. In good weather, the afterdeck has also doubled up as a disc golf course.
Exercise and healthy eating
Stena Arctica’s crew has held regular meetings to consider the purchase of various sports equipment. Success in fitness competitions has brought the ship both cash rewards from the company and exercise equipment from the sponsor, Finnish Ship Suppliers Association.
There is plenty of equipment, but short journeys and hectic harbour rotations present challenges for keeping up with fitness goals. – You can always find an hour here or there, even just for a walk. And if you are working nights, light exercise will help you to recuperate and also improve the quality of your sleep. Fortunately, there are different kinds of shifts and watch duties so you can take a staggered approach to using the gym, Riikka explains.
Food is so tasty and plentiful on many ships that weight management can become an issue. Riikka is grateful to the cooks for taking the crew’s personal preferences into account. Most adjustments have leaned towards healthier eating habits, which are also important for well-being.
Changing ships
In the autumn of 2021 OSM Ship Management is due to acquire two new Aframax class tankers, which will replace M/T Mastera and M/T Stena Arctica. The latter ships’ crews will move on to the company’s other vessels, most of them to one of the new ships: M/T Jaarli and M/T Jatuli. – I will be transferring to Jatuli, as will many other keen athletes. Jatuli’s gym floor plan looks very promising, and I am sure we will keep up our usual fitness routines there, too.
Riikka likes to go to the gym even when off-duty. She also works as a support person for Victim Support Finland. At work, Riikka likes to use MEPA’s magazine and library services. – I would like to see more health and fitness-oriented reading materials. I like to watch movies every now and then, as they are a terrific way to relax and clear your head of work-related thoughts. As are audio books, which I usually listen to in the evenings, Riikka says.
MEPA congratulates the Seafarer Sports Personality of the Year 2021 and at the same time wishes the new ship fair winds and good energy for all kinds of sports. MareSport competition results are yet to be revealed. ☸