Mepalaiset muistelevat

Martti Karlsson toimi MEPAn pääsihteerinä 1983-1986 ja toiminnanjohtajana/ toimitusjohtajana 1986-2013 sekä vielä vs toimitusjohtajana 2014.

Merimies MEPAn keskipisteessä

teksti: Pekka Karppanen kuvat: MEPAn arkisto

Kolme vuosikymmentä Merimiespalvelutoimistossa työskennellyt Martti Karlsson ehti toimia johtajana kolmeen eri otteeseen. Vallanpitäjien ja virkamiesten kanssa verkostoitunut mies piti aina merenkulkijoiden puolia.

Mara tuli Finnlinesin laivakeittiöiden, Tampereen Yliopiston ja Merimies-Unionin kautta MEPAan vuonna 1983 pääsihteeriksi. Työhön kuuluivat aluksi kaukoliikenteen alusten palvelut, merimieskulttuuri ja muu operatiivinen toiminta. – Taitaa olla viimeinen kerta, kun MEPAn hallituksessa äänestettiin, kun sain kolme ääntä toisen pääsihteeriehdokkaan kahta vastaan, Mara arveli.

Hän paneutui heti alussa MEPAn imagon parantamiseen, joka ei tuolloin ollut erityisen hyvä alan toimijoiden keskuudessa. Vuorovaikutusta merenkulkijoiden kanssa lisättiin. Laivoilla käytiin, eikä vain istuttu toimistolla.

Merenkulkuala oli silloin vaikeuksissa, mutta Karlsson oli tyytyväinen, kun sai kääriä hihat ja paiskia töitä. Varsin pian hänet nimettiin tuuraamaan johtajaa, joka oli muutaman kuukauden poissa. Vuonna 1986 aukesi toiminnanjohtajan vakituinen paikka.

Päästyään ”puikkoihin” mies alkoi uudistaa palveluita. Lähes neljänkymmenen hengen organisaatio tuntui tilanteeseen nähden melko raskaalta. ”Ei tää oo tästä maailmasta”, lienee Mara todennut, minkä lauseen työkaverit monesti saivat kuulla myös jälkeenpäin.

Merenkulun vaikeat vuodet

Laivoja myytiin ja ulosliputettiin vauhdilla. Suomen lippu katosi valtameriltä ja muutaman matkustajalaivankin ahterista. MEPAn piti sopeutua pieneneviin palvelumaksuihin. – Luovuimme Kotkan majoitustoiminnasta ja Helsingin merimieshotelli ulkoistettiin. Hotellinpitäjän kanssa neuvoteltiin alennukset merenkulkijoille. Henkilöstö pieneni myös luonnollisen poistuman kautta ja työtehtäviä kierrätettiin, Mara muisteli.

Säästyneitä varoja käytettiin kurssitoiminnan tehostamiseen ja palvelutarjontaa matkustajalaivoille lisättiin, koska hakurahtiliikenne kuihtui. Ulosliputettujen laivojen kanssa tehtiin merimiespalvelusopimuksia.

Karlsson on todennut koko merimiespalvelu-uransa olleen uhanalaista aikaa merenkulun kannalta. 1990 –luvun alussa oli lyhyehkö seesteinen aika pientonnistosopimusten ja rinnakkaisrekisterin myötä. Uusia laivoja rakennettiin ja vanhoja palasi Suomen lipun alle. Laivapalvelut tehostuivat ja vaatimukset MEPAn lakkauttamiseksi alkoivat laantua.

Lakeja ja sopimuksia

Mara teki paljon yhteistyötä merimiespalvelutoimintaan liittyvien hallintoelimien kanssa. Hän oli mukana Geneven merityökonferenssissa ja valmisteli yleissopimuksen 163 tekstejä yhdessä läntisten naapurimaiden kollegojen kanssa. – Pohjoismainen yhteistyö säilyi hedelmällisenä koko työurani ajan. Merimiespalvelulaitosten henkilöstömäärä laski tuntuvasti kaikissa maissa, mutta yhteiset kokoukset ja vuonna 1989 aloitettu valokuvauskilpailu jatkuvat edelleen, Mara totesi.

Pohjoismaat ovat olleet kantava voima myös kansainvälisessä merimiesurheilussa sekä merimiespalvelutoiminnan kattojärjestöissä, ensin ICSW:ssa ja nyt ISWAN:ssa. Mara toimi pariin otteeseen ICSW:n presidiumissa. Kansainvälisissä kokouksissa syntyi

pitkäaikaisia ystävyyssuhteita sekä itään että länteen Pohjoismaista puhumattakaan. – Norjan Lödöen, USA:n Korner ja itänaapurin Kepp, muutamia mainitakseni. Venäläiset tervaskannot Aliakrinskyn ja Stoljarenkon tapasin viimeksi ISWAN – seminaarissa Helsingissä vuonna 2018, Mara kertoi.

Martti Karlsson oli vahvasti mukana myös nykyisen, vuoden 2007 merimiespalvelulain laatimisessa ja ehti nähdä merityöyleissopimuksen MLC 2006 valmistumisen.

Yhteistyötä alan hyväksi

Karlsson alkoi saada luottamusta sekä työnantajien että työntekijöiden puolelta. – Työskentely MEPAn hallituksessa alkoi olla tuottavaa, kun Pekka Teräväinen Merimies-Unionista ja Henrik Lönnqvist Varustamoyhdistyksestä tulivat mukaan. Pikkuhiljaa konsensus levisi myös järjestöpuolelle, Mara kertoi.

MEPAn rahoitus hoituu hyvin niin kauan, kun laivoja riittää Suomen lipun alla. Vuoteen 2014 asti mukavan lisän toi Lästimaksu, joka sen jälkeen korvattiin vuosittain myönnettävällä Työ- ja elinkeinoministeriön avustuksella. – Lästimaksulla oli monta jakajaa ja ottajia olisi ollut vaikka kuinka paljon, kun jaosta ilmoitettiin vuosittain Hesarissa. Saimme onneksi MEPAn osuuden pysymään melko suurena, kun oli näyttöä varojen asianmukaisesta käytöstä, Mara kertoi.

Hän muistelee lämmöllä yhteisiä seminaareja, joissa merenkulun asioita valaistiin kansanedustajille ja virkamiehille. Neljän vuoden välein pidettyjen seminaarien järjestelyistä vastasivat MEPA ja Merimieseläkekassa. – Näissä valmisteluissa Merimieseläkekassan Marina Paulaharju oli aivan keskeinen henkilö, jonka kanssa kaikki muukin yhteistyö sujui hienosti, Mara kehui.

Hän viittasi muun muassa merenkulkualan hyvinvointiohjelmiin. Aslak-kuntoutusten jälkeen on ollut Trimmare, Arjessa kuntoon ja edelleen käynnissä oleva ForMare – ohjelma. Karlssonin aikana toteutettiin myös varustamokohtaisia, työkykyä ylläpitäviä hankkeita.

Eräs Karlssonin ideoima yhteishanke toteutui, mutta loppui saman tien. – Merenkulkualan yhteislehden Telegrammin elinkaari jäi vain yhden numeron mittaiseksi. Kokemusten ja tehtyjen virheiden pohjalta olisi kyllä ollut eväitä jalostaa hanketta, Mara harmitteli.

Isännöintiä oman toimen ohella

Talviaamuisin Karlsson nähtiin välillä lapioimassa lunta tai hiekoittamassa jalkakäytävää. Kiinteistön hoito oli kyllä ulkoistettu, mutta MEPAlla on ollut Katajanokan talon lisäksi muitakin kiinteistöjä, joita Karlsson isännöi. – 1980 – luvun lopulla MEPAlle hankittiin Ylläkseltä lomahuoneistoja, jotka edelleen ovat merenkulkijoiden käytössä. Aika ajoi ohi Velskolan ja Ruissalon huviloiden käyttökonseptista ja päätimme luopua niistä, Karlsson totesi.

Helsingin satamat siirtyivät Vuosaareen loppuvuonna 2008. Heti seuraavan vuoden alussa avattiin sataman portilla uusi merimiesklubi Helsinki Seafarers´ Centre, joka oli yhteishanke Merimieskirkon kanssa.

Katajanokan kiinteistön korjausvelka alkoi kasvaa ja vuokralaisia oli vaikea saada huonokuntoiseen taloon. Karlssonin aikana suunniteltiin uusi asuintalo ja MEPA - toimisto Linnankatu 3:n tontille. Hänen aikanaan alettiin jo purkaa vanhaa rakennusta.

Kehitystä muuttuvassa maailmassa

Karlssonin aikana MEPAn kurssitoiminta laajeni. Aikoinaan oli lähinnä vain yhdysmieskursseja, mutta parhaimmillaan 2000-luvulla järjestettiin vuosittain yli 100 kurssia mantereella ja Ahvenanmaalla. – Palvelutarjontaa päivitettiin vuosittain. Joitain kursseja jätettiin tauolle muutamaksi vuodeksi ja kokeiltiin uusia. Merenkulkijoiden kanssa oltiin koko ajan vuorovaikutuksessa ja heitä kuunneltiin, Mara kertoi.

Hän totesi ainakin kahden sukupolven saaneet alkeiskoulutuksen tietokoneisiin MEPAsta. ATK – kursseja oli parhaimmillaan useita kymmeniä vuodessa; Helsingissä, Turussa, Vaasassa, laivoilla. – Kirjastopuoli pääsi ehkä painumaan turhan suureksi. Tämän huomasi etenkin siinä vaiheessa, kun tuli muutto purkutalosta väistötilaan, Mara naurahti.

Laivakirjaston suosio lisääntyi 1990-luvulla, kun korttiringit messeissä loppuivat, eikä aikaa voinut enää kuluttaa alkoholin vauhdittamana. Kun laivamäärä alkoi 2000 – luvulla laskea, alkoi kirjoja kertyä varastoon.

Martti Karlsson jäi eläkkeelle vuonna 2013, mutta palasi vielä kolmannen kerran MEPAn johtoon vajaaksi puoleksi vuodeksi seuraajan lähdettyä uusiin tehtäviin. Hän seuraa edelleen jonkin verran MEPAn toimintaa. – Korona on ollut ikävä asia merenkulkijoille ja varustamoille. MEPAn tehtävä on tukea ja yrittää järjestää virikkeitä ja niinhän se tekeekin, Mara totesi.

Maran mukaan pitää olla ajan hermolla ja mieluimmin edelläkävijänä. Toimitaan itse, ennen kuin joku käskee toimia.

Mara delade ut sportpriser till sjöfarare på GTS Finnjet. Sportskoordinator Harri Toikkanen och befälhavare Magnus Slotte mottog Kekkonens Kanna 2003.

Sjömannen i centrum för SSB

Martti Karlsson jobbade på Sjömansservicebyrån i trettio år och hann vara direktör i tre olika omgångar. Martti skapade nätverk med makthavare och tjänstemän, men stod alltid på sjöfararnas sida.

Via Finnlines fartygskök, Tammerfors universitet och Sjömans-Unionen kom Mara till SSB 1983 och började som generalsekreterare. Till en början omfattade jobbet service till fjärrtrafikens fartyg, sjömanskultur och annan operativ verksamhet. – Det var nog sista gången när SSB:s styrelse röstade som jag fick tre röster mot den andra generalsekreterarkandidatens två, tror Mara.

Han började genast förbättra SSB:s image, som då inte var särskilt god bland branschens aktörer. Han ökade interaktionen med sjöfararna och man började besöka fartygen i stället för att bara sitta på kontoret.

På den tiden hade sjöfartsbranschen svårigheter, men Karlsson var nöjd över att få att kavla upp ärmarna och jobba hårt. Ganska snart blev han utsedd att vikariera för direktören, som var borta i några månader. År 1986 blev den ordinarie tjänsten som verkställande direktör ledig.

När Karlsson tog över rodret började han förnya servicen. Organisationen på nästan fyrtio personer kändes ganska tung sett till den rådande situationen. ”Det här är inte av denna världen”, ska Mara ha konstaterat – en fras som arbetskamraterna fick höra många gånger framöver.

Sjöfartens svåra år

Fartyg såldes och utflaggades i rask takt. Den finska flaggan försvann från världshaven och även från aktern på några passagerarfärjor. SSB var tvungen att anpassa sig efter de minskade intäkterna från serviceavgifterna. – Vi slutade med logiverksamheten i Kotka och lade ut Helsingfors sjömanshotell på entreprenad. Vi förhandlade med hotellet och fick rabatter för sjöfarare. Personalen minskade också på grund av naturliga avgångar och arbetsuppgifterna cirkulerades, minns Mara.

Sparade medel användes för att utveckla kursverksamheten och serviceutbudet för passagerarfärjorna utökades, eftersom trampfarten tynade. Man ingick sjömansserviceavtal med de utflaggade fartygen.

Karlsson konstaterar att sjöfarten har varit hotad under hela hans karriär inom

sjömansservicen. I början av 1990-talet såg det under en kort tid ljusare ut i och med kollektivavtalen för småtonnage och parallellregistret. Nya fartyg byggdes och gamla hamnade åter under finsk flagg. Fartygsservicen effektiviserades och kraven på att lägga ned SSB började avta.

Lagar och avtal

Mara samarbetade mycket med förvaltningsorgan som var förknippade med sjömansserviceverksamheten. Han deltog i sjöarbetskonferensen i Genève och beredde 163 texter till konventionen tillsammans med kollegorna i grannländerna i väst. – Det nordiska samarbetet var fruktsamt under hela min karriär. Personalen på sjömansserviceenheterna minskade avsevärt i alla länder, men de gemensamma konferenserna och fototävlingen som startades 1989 ordnas alltjämt, konstaterar Mara.

De nordiska länderna har varit en bärande kraft även inom den internationella sjömansidrotten och inom sjömansservicens takorganisation, först i ICSW och nu i ISWAN. Mara har ingått i ICSW:s presidium i två omgångar.

På de internationella konferenserna knöt han långvariga vänskapsband både med öst och väst, för att inte tala om med Norden. – Norges Lödöen, USA:s Korner och Kepp, grannen i öst, för att nämna några. De ryska krutgubbarna Aliakrinsky och Stoljarenko träffade jag senast på ISWANs seminarium i Helsingfors 2018, berättar Mara.

Martti Karlsson var också delaktig i utarbetandet av den nuvarande sjömansservicelagen från 2007 och hann se sjöarbetskonventionen MLC 2006 bli färdig.

Samarbete för branschens bästa

Karlsson började få förtroende från både arbetsgivarna och arbetstagarna. – Arbetet i SSB:s styrelse började bli produktivt när Pekka Teräväinen från Sjömans-Unionen och Henrik Lönnqvist från Finlands Rederiförening kom med. Så småningom spreds konsensus även till organisationssidan, berättar Mara.

Finansieringen av SSB fungerar väl så länge det finns tillräckligt många fartyg under finsk flagg. Fram till 2014 gav lästavgiften ett välkommet tillägg, men därefter ersattes den av ett bidrag som beviljas av Arbets- och näringsministeriet. – Det var många som skulle dela på lästavgiften och när de utdelade medlen offentliggjordes i Hesari en gång per år hade funnits hur många mottagare som helst. Tack och lov lyckades vi få SSB:s andel att hålla sig ganska stor eftersom vi kunde bevisa att medlen användes ändamålsenligt, berättar Mara.

Han minns med värme tillbaka på de seminarier där sjöfartsfrågorna belystes för riksdagsledamöter och tjänstemän. SSB och Sjömanspensionskassan ansvarade för att ordna seminarierna, som hölls vart fjärde år. – Under förberedelserna var Sjömanspensionskassans Marina Paulaharju en nyckelperson, som allt annat samarbete också fungerade mycket väl med, lovordar Mara.

Han syftar bland annat på sjöfartsbranschens hälsoprogram. Efter Aslak-rehabiliteringen har vi haft programmen Trimmare, Arjessa kuntoon och ForMare, som fortfarande pågår. Under Karlssons tid genomfördes även projekt för upprätthållandet av arbetsförmågan med enskilda rederier.

Ett av samarbetsprojekten som Karlsson kom på idén till förverkligades, men avslutades kort därefter. – Det blev bara ett nummer av sjöfartsbranschens gemensamma tidskrift Telegrammi. Baserat på erfarenheterna från arbetet med tidskriften och misstagen vi begick borde vi ha vidareutvecklat projektet, grämer sig Mara.

Fastighetsskötsel vid sidan av de egna sysslorna

På vintermorgnarna såg man ibland Karlsson skotta snö eller sanda trottoaren. Fastighetsskötseln var visserligen utlagd, med SSB har utöver huset på Skatudden även haft andra fastigheter som Karlsson förvaltade. – I slutet av 1980-talet köpte vi semesterlägenheter till SSB i Ylläs och dessa används fortfarande av sjöfararna. Tiden hade sprungit ifrån fritidshuskonceptet i Vällskog och Runsala och vi bestämde oss för att avstå från dem.

Helsingfors hamnar flyttades till Nordsjö i slutet av 2008. Efter årsskiftet öppnades den nya sjömansklubben Helsinki Seafarers’ Centre i hamnporten. Klubben var ett gemensamt projekt med Sjömanskyrkan.

Renoveringsskulden för fastigheten på Skatudden började växa och det var svårt att få hyresgäster till huset som var i dåligt skick. Under Karlssons tid planerades ett nytt bostadshus och ett nytt kontor för SSB på tomten på Slottsgatan 3. Man hann också börja riva den gamla byggnaden.

Utveckling i en föränderlig värld

Under Karlssons tid utvidgades SSB:s kursverksamhet. Tidigare fanns det nästan bara kurser för kontaktpersoner, men på 2000-taler ordnades som mest över 100 kurser på fastlandet och på Åland. – Serviceutbudet uppdaterades varje år. Vissa kurser pausades i några år och man testade nya. Vi höll ständigt kontakt med sjöfararna och lyssnade på dem, berättar Mara.

Han konstaterar att åtminstone två generationer fått grundläggande datorutbildning hos SSB. Som mest höll man tiotals IT-kurser om året; i Helsingfors, Åbo och Vasa och på fartygen. – Bibliotekssidan fick kanske växa sig lite för stor. Det här märktes framför allt när vi skulle flytta från rivningshuset till de tillfälliga lokalerna, skrattar Mara.

Fartygsbiblioteket ökade i popularitet på 1990-talet när kortspelen i mässen upphörde och man inte längre kunde fördriva tiden med alkohol. När antalet fartyg minskade på 2000-talet började boklagret fyllas.

Martti Karlsson gick i pension 2013, men kom tillbaka till SSB:s ledning för en tredje gång i knappt ett år när hans efterträdare gick vidare till nya uppdrag. Han följer fortfarande SSB:s verksamhet i viss mån. – Coronan har varit olycklig för sjöfararna och rederierna. SSB uppgift är att ge stöd och försöka ordna stimulans, vilket man också gör, påpekar Mara.

Enligt Mara måste man hålla sig uppdaterad och helst vara en föregångare: agera på eget initiativ innan man blir tillsagd att agera. ☸