7 minute read

Opiskelijat Valtissa

Työpaja toimii myös oppimisympäristönä eli siellä voi suorittaa opintoihin kuuluvaa harjoittelua ja tutkintoja. Tutustuimme jo aiemmin tässä lehdessä oppisopimuksella valokuvaajaksi opiskelevaan Alliin sekä siivouspajalla ammattitutkintoa suorittaviin Jennaan, Annaan ja Iidaan.

Pajalla ovat opintoihin sisältyvää harjoittelua suorittaneet Katriina Tornikoski, Tuulia Koskela ja Mia Viitanen sekä Jenna Jönkkäri. Harjoittelu on antanut syvyyttä opiskeltavaan alaan - mitä käytännön työ oikeasti on. Työpajalla on voinut tutustua eri pajojen arkeen ja ihmisiin. Kokemuksesta on saanut eväitä ja uudenlaisia näkemyksiä opintoihin.

Advertisement

Katriina Tornikoski

Katriina on 26-vuotias ja asuu Kankaanpäässä. Alun perin hän on kotoisin Merikarvialta.

Koulutustaustaan kuuluu catering-ala, josta on tarjoilijan ammattitutkinto (opinnot vuosina 2010-2013 Sataedussa). Peruskoulun jälkeen hän meni ”kaverin vanavedessä” catering-alalle; se ei kuitenkaan ollut oma paikka. Halu oli olla enemmän ihmisten parissa. Kuitenkin Katriina halusi suorittaa opinnot loppuun ja saada ”paperit taskuun”. Lähihoitajan tutkintoa varten Katriina opiskeli vuosina 2013-2016.

Opiskelun jälkeen Katriina työskenteli henkilökohtaisena avustajana - asiakkaat olivat erilaisia. Lähihoitajan työ ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, vaan opiskelu veti puoleensa. Katriina etsi sopivaa alaa netistä ja sieltä löytyi yhteisöpedagogin ala. Siihen hän haki; kirjallinen testi oli netin välityksellä. Varsinainen hakukoe oli kampuksella Turussa; hakuprosessi oli valtava ja hakijoita paljon. Katriina tuli valituksi eli hän aloitti syksyllä 2019 Turun humanistisessa ammattikorkeakoulussa (Humak). Opinnot kestävät 3½ vuotta, valmistuminen on Katriinalla aiemmin. Katriinan ohella opinnot aloitti noin 60 - poisjääntien jälkeen luokkakoko vakiintui 40 opiskelijaan. Opiskelijoiden ikähaarukka oli noin 20-vuotiaasta 60-vuotiaaseen. Yhteisöpedagogit ovat kuin sosionomeja, mutta työtehtävät ovat erilaisia.

Katriinan opinnot ovat olleet tähän asti teoriaopintoja. Aikaisemmalla työkokemuksella hän sai ensimmäisen harjoittelun suoritettua. Korona muutti viime vuoden hankkeita eli ne suoritettiin etänä. Tähän toiseen harjoitteluun kuului nuorisoryhmien ohjaus eli elämäntaitojen hallintaa ja työhön/opiskeluun valmennusta. Kolmas harjoittelu - yhteisöpedagogi ammatillisena osaajana - oli Valtissa ja kesti helmikuun alusta maaliskuun loppuun tänä vuonna (2021). Neljäs harjoittelu tulee olemaan kehittävää harjoittelua; tänä aikana tehdään opinnäytetyö.

Opiskelun jälkeen on tarkoitus työllistyä nuorisopuolelle eli Katriina haluaa työskennellä nuorten parissa.

Olin Valtti -työpajalla harjoittelussa noin kaksi kuukautta. Tämän ajan sisällä ehdin tutustua Valtin toimintaan monipuolisesti. Tuntui kuin olisin joka päivä oppinut jotain uutta.

Ensimmäiset viikot kuluivat tutustumisella Valttiin ja siellä oleviin ihmisiin. Pääsin myös tutustumaan Valtin eri pajojen toimintaan. En mielestäni jäänyt millekään tietylle pajalle tekemään suurinta osaa harjoittelustani; iso osa ajastani kului ohjaajani ja eSport -ryhmän kanssa. Ohjaajani Minna Rassi oli rento ja mukava - häneltä oli helppo kysyä aina, kun tuli jotain kysyttävää. Minnan mukana työpajalla kulkeminen avarsi omaa ajatusmaailmaani hänen työstään ja toi ymmärrystä lisää sen tärkeydestä. Taukohuoneessa oli hauskaa jutella muiden ohjaajien kanssa ja kuunnella heidän kertomuksiaan. Ohjaajien hyvin erilaiset ja värikkäät luonteet tuovat mielestäni Valtille oman kipinänsä.

Valtilla ilmapiiri onkin hyvin vastaanottava, lämmin ja avoin. Iso osa tästä tulee ohjaajien ansiosta, mutta Valtin yhteisiä pelisääntöjä noudattamalla myös asiakkaat luovat tätä ilmapiiriä. Asiakkaiden suuri ikäjakauma luultavasti myös osaltansa vaikuttaa tähän. Samoissa ryhmissä on nuoria sekä vanhempia asiakkaita ja nuoremmat saattavat ottaa mallia vanhemmista tiedostamattaankin.

Harjoitteluni ajan olin joka tiistai ja keskiviikko eSport -ryhmässä ”kakkosvetäjänä”. Pääsin mielestäni ryhmään hyvin sisään ja ryhmänjäsenet ottivat minut avoimin mielin vastaan. Alku oli hieman kankeaa, kun en ollut varma omasta roolistani ryhmässä, mutta se selkeytyi nopeasti Esa Viitasen kanssa keskustellessa. Esa antoi minulle juuri sopivasti vastuuta ryhmän vetämisestä. Sain keksiä, suunnitella sekä toteuttaa erilaisia asioita ryhmässä. Välillä jos tuntui, että en osannut jotain asiaa, niin Esalta uskalsi heti mennä kysymään ja pyytämään apua. Mitä eSport -ryhmässä tehtiin? Ryhmässä pelattiin pääasiassa PC:llä erilaisia pelejä, jonka ohjaaja oli kulloinkin valinnut päivän peliksi. Käytössä oli myös PS4 +VR -laitteet, ajopenkki sekä Nintendo Switch. Näiden lisäksi toin omasta lautapelikokoelmastani aina silloin tällöin eri pelejä ryhmään pelattavaksi. Lautapelit olivatkin melko pidettyjä ryhmässä ja suosittelisin, että niitä hankittaisiin Valtille laajemmin. Huojuva torni -peli oli ehdottomasti tykätyin ja sitä pelattiinkin monena kertana.

Koronan takia jouduimme jakamaan eSport -ryhmän kahteen osaan väliaikaisesti. Toinen osa oli Valtilla ja toinen oli etänä Discordin kautta yhteyksissä. Oli harmi, että jouduimme jakamaan ryhmän - itse pidin siitä, että koko ryhmä oli kasassa. Toisaalta sain hyvää kokemusta ja harjoittelua etänä ohjaamisesta.

Meillä oli myös erilaisia päiviä. Esimerkiksi menimme kokkaamaan keittiölle hampurilaisia, selvitimme Valtin mysteerihuoneita (Mummola ja Teekutsut), pidimme leikkimielisen kisan, jossa täytyi yrittää saada erilaisiin peleihin mahdollisimman hyvät pisteet ja kolme parasta voitti huippupalkintoja, pitsapäivänä haettiin koko porukalle Egestä oman mielen mukaan herkkuja sekä viimeisenä päivänä olimme Jani Leppäniemen maatilalla viettämässä rentoa lopetuspäivää tälle ryhmälle.

Kaiken kaikkiaan Valtilla kolmannen harjoitteluni suorittaminen oli hyvin miellyttävää. Opin paljon uutta, tutustuin ihaniin persooniin ja sain paljon kokemusta sekä itsevarmuutta ohjaamiseen. Ainut harmittamaan jäänyt asia oli se, että harjoitteluni loppui aivan liian nopeasti. Olisin mielelläni ollut pidemmänkin aikaa Valtilla.

- Katriina Tornikoski

Olemme Tuulia (21 v.) ja Mia (20 v.), ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijat Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Olemme molemmat alun perin kotoisin Kankaanpäästä, mutta nyt asustelemme opiskelun vuoksi Seinäjoella. Taustalla molemmilla on ylioppilastutkinto Kankaanpään Yhteislyseosta. Lukiosta pääsyn jälkeen olemme toimineet asiakaspalvelutyössä kaupan alalla. Tuulia on lisäksi työskennellyt Kankaanpään kuntoutuskeskuksella.

Töiden ohessa pohdimme tulevaisuutta ja molemmilla heräsi kiinnostus sosiaalialalle. Haimme koulutukseen ja syksyllä 2020 ovet avautuivat Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutukseen. Opinnot kestävät 3½ vuotta ja valmistumme näillä näkymin syksyllä 2023. Tutkinto antaa taidot edistää ihmisten hyvinvointia, sosiaalista toimintakykyä ja osallisuutta psykososiaalisia ja toiminnallisia menetelmiä, valtaistavia menetelmiä ja johtamisen menetelmiä käyttäen. Sosionomi kohtaa työssään eri-ikäisiä ihmisiä ja kulkee heidän rinnallaan kasvua, kehitystä ja sosiaalista toimintakykyä tukien. Sosionomin työhön sisältyy paitsi palveluiden tuottamista, myös yhteiskunnallista vaikuttamista, palveluihin ohjausta sekä työn kehittämistä yhdessä asiakkaiden kanssa.

Valmistumisen jälkeen Tuuliaa kiinnostaa nuorten kanssa työskentely, kun taas Mia lukee vapaavalintaiset varhaiskasvatuksen opinnot. Valmistuessaan hänestä tulee varhaiskasvatuksen sosionomi, joka työskentelee esimerkiksi päiväkodeissa. Miaa kiinnostavat kyllä myös muut kohde- ja ikäryhmät. SeAMK:ssa sosionomikoulutukseen kuuluu ensimmäisenä opiskeluvuotena kolme viikkoa kestävä harjoittelujakso. Harjoittelun tarkoituksena on tutustua sosionomin työkenttään ja oppia työstä kentällä. Suoritimme tämän harjoittelun Valtissa huhti-toukokuussa 2021 viikkoina 16-18. Ihanina ohjaajinamme toimivat sosionomit Minna Hautamäki ja Minna Rassi. He tutustuttivat meidät talon tapoihin ja henkilökuntaan sekä asiakkaisiin. He varmistivat meille mahdollisimman antoisan harjoittelujakson ja heitä seuraten opimme, mitä on työskennellä sosionomina työpajalla. Olemme jakson aikana saaneet tutustua jokaiseen työpajaan ja päässeet kohtaamaan monipuolisesti eri pajojen asiakkaita. Myös sosionomin työtehtävät ovat tulleet tutuiksi.

Ensimmäisen opiskeluvuoden toteutuessa pääasiassa etäyhteyksin koronan vuoksi, olimme aivan uudenlaisen haasteen edessä ja ensimmäiseen harjoitteluun tullessa olo oli hieman epävarma. Valtissa on kuitenkin ymmärretty se, että olemme opiskelijoita ja tulleet vasta oppimaan työstä. Olemme saaneet sopivasti seurata sivusta ja myös sopivasti osallistua tekemiseen. Vastaanotto Valtissa on ollut mahtava. Ilmapiiri on avoin ja sopivan rento sekä ihmiset ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Käsityksemme työpajatoiminnasta muuttui harjoittelun aikana ja yllätyimme toiminnan laajuudesta ja monipuolisuudesta.

Kiitos Valtille harjoittelun mahdollistamisesta! Saimme kokemuksesta paljon eväitä opintoihin ja tulevaan työelämään.

Jenna on 34-vuotias paljasjalkainen ”soikkalainen” eli kotoisin Kankaanpään Veneskoskelta. Lapsuuden maisemiin rakennettiin vuonna 2017 omakotitalo - tuttuun ja turvalliseen kylään oli mukava palata takaisin. Jennan perheeseen kuuluu miehen lisäksi 5-vuotias tytär. Maaseudun rauhassa on myös lauma Siperianhuskeja, kissa sekä parvi ankkoja ja kanoja. Huskien kanssa harrastetaan koiravaljakkourheilua. Jennalla oli aiemmin hevosia ja niitä hän kaipaa, mutta huskien kanssa löytyy sama ”pakokeino arjesta”. Mikä sen mukavampaa kuin ajaa reellä hiljaisen lumisen metsän halki.

Jennan ensimmäinen tutkinto oli liiketalouden perustutkinto (taloushallinnon osaamisala). Eli hän on valmistunut merkonomiksi vuonna 2009. Jenna mainitsee olevansa yrittäjähenkinen ja kokemusta on kertynyt monipuolisesti erilaisten asiakkaiden kanssa toimimisesta. Hän on myös työskennellyt aikoinaan vaatemyyjänä Dressmann -miesten vaateliikkeessä 4 vuotta.

Jenna on suorittanut kuvallisen ilmaisun perustutkinnon (valokuvauksen osaamisala) ja suorittanut lisäksi valokuvaajan ammattitutkinnon vuonna 2017. ”Leipätyönsä ” Jenna on tehnyt ammattivalokuvaajana. Yrittäjänä Jenna toimi vuosina 2012-2019 eli hänellä oli valokuvausstudio ja koiravaljakkovarusteiden maahantuontia sekä lisäksi lahja- ja lemmikkitarvikkeiden kivijalkamyymälä sekä -verkkokauppa. Valokuvaus on edelleen aktiivista - se on erinomainen keino ilmaista itseään ja ikuistaa hetkiä. Jenna oli mm. lokakuussa valokuvaamassa Länsi-Suomen Valjakkourheilijat ry:lle koiravaljakkoajon SM-kisoja Jämillä.

Jenna kertoo olevansa hullaantunut Suomen villiyrteistä ja niiden rohtokäytöstä ja -vaikutuksista. Hän on valmistunut yrttineuvojaksi Frantsilasta ja opiskelee parhaillaan koko tutkintoa. Tämä diplomifytoterapeutti/ luontaishoitajakoulutus kestää 2½ vuotta. Jennaa kiinnostaa erityisesti ruuansulatusjärjestelmän ongelmat ja koiran kasvilääkintä; niinpä hän tekee seminaarityötä tällä hetkellä koiran kasvilääkinnästä. Asiakascasena on mm. koiran silmätulehdusta hoidettu kamomillalla.

Vuonna 2020 Jenna aloitti opiskelun kuntoutuksen ohjaajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. AMK-tutkinto kestää 3½ vuotta ja tämä monimuotoopiskelu on nyt puolivälissä. Jennalla alkaa myös 4. kurssi JAMK:ssa Green Care-menetelmiä, joihin hän on syventynyt opinnoissaan. Green Care pohjautuu tutkittuun tietoon luonnon hyvää tekevistä vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Jenna aloitti Valtissa koulutukseen liittyvän harjoittelun elokuussa ja se kestää marras-joulukuun vaihteeseen. Jenna löysi TUKEA-ryhmän luontoryhmän ja innostui, koska se on juuri Green Care-tyyppistä toimintaa. Hän on päässyt hyödyntämään GC-osaamistaan ja harjoittelemaan ryhmän ohjaamista. Ryhmät ovat olleet erilaisia; mainitun luontoryhmän lisäksi Jenna on ollut mukana ohjaamassa peliryhmää, sosiaalisen kuntoutuksen ryhmää Honkajoella, SoVuLi-ryhmää sekä toiminnallista työkyvyn kartoitusryhmää. Jenna on oppinut jokaiselta ohjaajalta ja jokaiselta ryhmältä jotakin.

Tulevaisuudessa Jenna haluaa työssään hyödyntää ja kehittää luonto- ja eläinavusteisia menetelmiä; lisäksi myös osaamistaan yrteistä ja valokuvauksesta. Hänen oma luontosuhde on rakentunut vahvaksi jo lapsena. Nykyajan ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta ja se osaltaan selittää, miksi ihmiset voivat pahoin. Jennan elämä on tällä hetkellä hektistä opintoineen ja harjoitteluineen. Luonto ja eläimet ovat hänelle keino palautua - lisätä omaa hyvinvointia ja jaksamista.