1 minute read

Hanketoiminta 

VAAOn laadunhallinnan tueksi lisättiin helposti saavutettavaa seurantatietoa koko henkilöstön tarpeisiin. Esimerkiksi valtakunnallisen Amispalautteen tuominen omalle raportointijärjestelmälle helpottaa sen hyödyntämistä merkittävästi. Seurannan työkaluja kehitetään jatkossakin. Seuraavina vuorossa ovat Power BI -työkalut ohjauksen ja vuosityöajan hallinnoinnin tueksi.

VAAOlle myönnetyn SFS EN ISO 9001 -sertifikaatin kolmivuotiskausi päättyi kesäkuussa 2020. Uuden kolmivuotiskauden sertifiointilaitoksena jatkaa DNV. Uuden kauden ensimmäinen auditointi pidettiin huhtikuussa 2021. Arvioinnin perusteella toiminta on jatkunut vahvasti sertifioinnin edellyttämällä tasolla, mutta kehitettävääkin jäi. Havaintoihin pohjautuva kehittämissuunnitelma laaditaan kesäkuun 2021 loppuun mennessä.

Advertisement

Toukokuussa 2021 pidettiin vertaisarviointi aiheella Kansainvälisyys osana strategista suunnittelua ja toimintaa. Arvioijien antama palaute oli positiivista, ja esille nostetut kehittämiskohteet huomioidaan tulevissa kehittämistoimissa. Palaute tukee VAAOn kansainvälisyystoiminnan kehittämistä ja käynnissä olevaa uudelleenorganisointia.

VAAOn intranetin uudistaminen aloitettiin huhtikuussa 2021. Samassa yhteydessä päivitetään toimintakäsikirja ja prosessikuvaukset ja kehitetään toiminnan seurantaa tukevan viestinnän mahdollisuuksia.

Hanketoiminta on jatkunut vilkkaana koko koronaajan. Hanketoiminnan painopisteinä ovat olleet verkkopedagogiikan, digitaalisten oppimisympäristöjen, työelämä- ja sidosryhmäyhteistyön, hyvinvoinnin, kansainvälisyyden sekä turvallisuuden, johtamisen ja laadunhallinnan kehittäminen.

Osana digikehittämisen kokonaisuutta linjattiin verkkopedagogiikassa käytettävät tietojärjestelmät, ja niiden laajamittainen toimeenpano on alkanut hyvin. Tietojärjestelmiä linjatessa huomioitiin kulloisenkin kohderyhmän taustat ja tarpeet. Oppimisympäristöjen osalta suurin huomio on kohdistunut uuteen immersiiviseen tilaan, joka sisältää laitteistot ja ohjelmistot lisätyn todellisuuden (AR) ja virtuaalitodellisuuden (VR) pedagogiselle hyödyntämiselle. Lisäksi rakennettiin pedagogiset kokonaisuudet sosiaali- ja terveysalan sekä kaupan ja hallinnon alan tarpeisiin.

Työelämäyhteistyön kehittämisessä TYRSKY-hanke on kontaktoinut aktiivisesti työpaikkoja VAAOn ja ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksista tiedottaen ja tarpeita selvittäen. Hankkeen tukemana on muun muassa suunniteltu uusi Kaupan palvelutiskin osaajaksi -koulutus ja tiedotettu valtakunnallisen työelämäpalautteen toimeenpanosta. Muita työelämäyhteistyön kehittämistä tukevia aiheita sisältyy Kuntakokeiluun ja strategiarahoitukseen.

Liikkuva VAAO oli edelleen näkyvässä osassa opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittämisessä. Hyvinvointiin panostamista huomioitiin myös valtakunnallisesti, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi VAAOn vuoden liikkuva opiskelija -oppilaitokseksi.

Korona-ajan erityispiirteenä kansainväliset liikkuvuudet pysähtyivät täysin. VAAOssa kuitenkin varauduttiin jo tulevaan ja rakennettiin erillinen kansainvälisyysstrategia henkilöstöä, opiskelijoita ja kumppaneita osallistaen. Lisäksi VAAOlle myönnettiin Erasmus+ -liikkuvuusakkreditointi, mikä vakauttaa hankerahoituksen saamista jatkossa. Näkyvin kansainvälisyystoimi oli fyysisen esittelyseinän rakentaminen keskeiselle paikalle VAAOssa. Seinästä on rakenteilla myös digitaalinen versio etätilaisuuksissa hyödynnettäväksi.

VAAOlle myönnettiin ensimmäistä kertaa rahoitusta etsivä nuoristyötekijän toimenkuvan kehittämiseen. Etsivä nuorisotyöntekijä aloitti toimintansa helmikuussa 2021. Etsivä nuoristyöntekijä toimii tärkeänä linkkinä VAAOn opiskelijapalveluiden sekä kuntien palveluiden välillä.

Johtamisen uudistaminen, turvallisuuden ja laadunhallinnan kehittäminen nivoutuvat loogiseksi kokonaisuudeksi, jota kehitetään useamman hankkeen voimin. Kehittämistoimet muodostavat perustan keväällä 2021 aloitetulle toiminnan uudistamisohjelmalle.

Valkeakosken ammattiopisto VAAO on kehittänyt Liikkuva opiskelu -toimintaa vuodesta 2017 asti. Kuva:liikkuva opiskelu