Leipää!

Page 14

Leipää! -gallup Mitä mieltä olet Suomen Elintarviketyöläisten Liitosta?

Minun mielestäni liittomme toiminta on ollut hyvää ja on jatkossakin tärkeää, että on vahva liitto, joka valvoo ja pitää meidän työntekijöiden puolia. Liiton tarjoamat koulutusmahdollisuudet ovat olleet hyvät ja niistä tulee pitää kiinni myös jatkossa. Liiton tulee lisätä panostusta siihen, että pitkät määräaikaiset työsopimukset saataisiin muutettua vakinaisiksi. On myös hyvä muistaa, että vaikka liitossa onkin kaksi eri poliittista ryhmittymää, niin asioita pitää ajaa yhdessä ja yhteisesti. Eli samassa veneessä ollaan. Timo Järvimäki valmistuksenohjaaja Valio Joensuu SEL on hyvä liitto kunhan keskinäiset ”kähinät” loppuisivat ja ajateltaisiin oikeasti meitä duunareita, koko liiton jäseninä ja ihmisinä. Mielestäni on hienoa nähdä nuoria uusia ihmisiä mukana aytoiminnassa. Parannettavaa on siinä, että miten saamme pidettyä työpaikat Suomessa. Liiton pitäisi pystyä vaikuttamaan enemmän siihen, että irtisanomiset ja tehtaiden lopettamiset loppuisivat. Jaana Jokivalo, pääluottamusmies, tuotantotyöntekijä Vanajan Keksit Oy, Hämeenlinna

Mielestäni SEL on tylsistynyt miekka ja neuvotellut palkankorotukset ovat olleet todella matalia. Liittoon tarvittaisiin terävämpää otetta ja työehtosopimustavoitteisiin parempaa tavoitteiden asettamista. Olen huolissani nuorten pienipalkkaisten työntekijöiden puolesta, 10 euron tuntipalkka ei riitä elämiseen. Työnantajat ovat onnistuneet rikkomaan rivejä monilla työpaikoilla määräaikaisilla ja osaaikaisilla sopimuksilla. Tähän epäkohtaan täytyisi liitonkin vihdoin herätä. Näistä syistä liiton ajamat pitkät lakot ovat mahdottomia. Liiton palvelut, jäsenedut ja tapahtumat ovat kuitenkin kohdallaan ja niitä on riittävästi. Seppo Kankaanpää lihanleikkaaaja Lapin Liha, Rovaniemi

www.uudistavavaihtoehto.fi 14


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.