Vakoojat paljastuvat

Voro on juuri ottanut esille skannerin aikoen skannata Ilonan ja Jonin hihamerkit. Ilona ja Joni tietävät, että he paljastuvat, jos skanneri ehtii lukea heidän tietonsa hihamerkistä. Yllättäen juuri sillä hetkellä heidän ystävikseen kuvittelemansa Philipp ja Hannes kohottavat aseensa heitä kohti ja paljastavat kaikille, että he – Ilona ja Joni – ovat ne petturit, joita on etsitty. Kavalletuksi tulemisen karvas maku maistuu Ilonan suussa, kun hän katsoo järkyttyneenä suoraan Philippin aseen piippua.

Philipp tähtäsi suoraan kohti Ilonaa ja Hannes oli ottanut Jonin tähtäimeensä. Juuri hetki sitten Ilona ja Joni olivat luottaneet näihin uusiin poikiin ja paljastaneet heille Uuden maailman synkän salaisuuden. Nähtävästi poikiin ei olisi kannattanut sittenkään luottaa, sillä he olivat tehneet Juudaksen teon: näytelleet uskollista ystävää, vaikka olivatkin heti tilaisuuden tullen ilmiantaneet heidät.

- Hienoa työtä, Philipp ja Hannes! ylisti Voro poikia, jotka edelleen tähtäsivät kohti Ilonaa ja Jonia.

Voro lupasi pojille ruhtinaalliset palkkiot ja otti askeleen kohti Ilonaa ja Jonia. Hän ei kuitenkaan ehtinyt pidemmälle, kun kuului laukaus ja heti perään toinen. Samalla hetkellä, kuin tyhjästä, ilmestyivät sekä Ilonan että Jonin paljaaseen kämmenselkään punaiset läiskät.

Ilona ja Joni kaatuivat maahan ja jäivät siihen liikkumattomina makaamaan.

- Senkin hullut! raivosi Voro, jonka äskeinen kiitollisuus oli tipotiessään.

Hän käänsi vihan vääristämät kasvonsa Philippiin ja Hannekseen ja huusi: - Kuka teille antoi luvan ampua? Ja vielä punaisilla kuulilla! Tajuatteko, mitä olette tehneet? Punainen ammus imeytyy heidän ihonsa sisään ja vaikuttaa heidän verenkierrossaan niin, että heidän muistinsa tyhjenee heti. Olisi ollut tärkeää tietää, miten he pääsivät Uuteen maailmaan ja mitä he tietävät. He olivat agentteja, ettekö tajua! Me olimme juuri saamaisillamme heidät kiinni, ja olisimme voineet kuulustella heitä, mutta nyt emme saa vastauksia!

Kersantti Thorne oli seurannut tapahtumia Voron selän takana ja otti nyt puheenvuoron:

- On parempi, että Philipp ja Hannes laukaisivat aseensa ja sammuttivat noiden vakoojien tajunnan. Hereillä he olisivat olleet suureksi vaaraksi koko Uudelle maailmalle. Hehän olisivat voineet paljastaa salaisuuksia.

Kersantti Thorne komensi saman tien Philippiä ja Hannesta ottamaan maassa makaavat, tajuttomat vakoojat ja kuljettamaan heidät välittömästi suureen valkoiseen rakennukseen, jossa muistikeskus sijaitsi. Sitten Kersantti Thorne tarttui puhelimeensa ja ilmoitti sairaalaan:

- Kaksi kiireellistä tapausta tulossa!

Identiteetti epäselvä, mutta he ovat tunkeutujia, yksi tyttö ja yksi poika.

Valmistautukaa antamaan tarvittava käsittely!

Melkein samalla hetkellä alkoi taivaalta kuulua lähestyvän dronen matala hyrinä. Voro katsoi laskeutuvaa

”Ilona ja Joni makasivat edelleen tajuttomina paareilla ja nyt myös

Urho ja Eino laitettiin makaamaan ja heidät sidottiin hihnoilla samanlaisiin liikuteltaviin sänkyihin. Kaikki neljä kuljetettiin käsittelyhuoneeseen, jonka ovi sulkeutui ja vaimensi kaikki äänet.” automaattista lentotaksia ihmeissään ja hänen kasvoiltaan loisti kysymys. Kuka oli tilannut sen?

Philipp vastasi ennen kuin keneltäkään ehdittiin edes kysyä:

- Minä tilasin tuon. Saadaan nämä kaksi nopeammin muistikeskukseen käsittelyyn.

Pienen henkilöauton kokoinen Volokopteri laskeutui pehmeästi heidän viereensä. Sen ovet avautuivat itsestään ja kaikki näkivät, ettei kopterissa ollut ohjaajaa. Se toimi täysin automaattisesti, eikä tarvinnut muuta kuin tiedon, mihin pitäisi lentää. Philipp ja Hannes nostivat maassa makaavat Ilonan ja Jonin kopterin kyytiin ja kiipesivät sitten itsekin sisään. Kojelaudassa hehkui pieni valo, joka välillä kirkastui ja laajeni, ja sitten taas himmeni ja supistui. Philipp tiesi laitteen koneaivojen kuuntelevan, minkä käskyn hän antaisi. Hän katsoi suoraan kojelaudan valoa ja sanoi: - Lennetään muistikeskukseen.

Ystävällinen koneääni kiitti, kopterin ovet liukuivat kiinni ja hytin yläpuolella olevat potkurit hyrähtivät liikkeelle. Kopteri alkoi nousta ja suuntasi suoraan kohti suurta valkoista rakennusta..

Uusi maailma oli matalien vuorten ympäröimässä laaksossa. Vuorten toisella puolella sijaitsi pieni lentokenttä, joka oli paikallisen ilmailukerhon käytössä. Kentän sinihaalarinen virkailija istui lennonjohtotornissa ja kuunteli hämmästyneenä radiosta kuuluvaa kutsua:

- Kuuleeko torni, täällä Oscar Hotel Golf Tango Fox, kuuntelen!

Virkailija nosti pienen mikrofonin suunsa eteen ja vastasi:

- Golf Tango Fox, täällä torni, kuuntelen!

- Torni, täällä Golf Tango Fox, pyydän laskeutumislupaa, arvio 5 minuuttia.

- Golf Tango Fox, täällä torni, suunta 172, kiitotie 17 vapaa.

- Asia Roger, kuului lennonjohtajan kaiuttimesta, kun lähestyvä kone kuittasi ymmärtäneensä ohjeet ja noudattavansa niitä.

”Meidän pitäisi päästä nopeasti noiden vuorten toiselle puolelle. Meillä on siellä lapsia, jotka tulimme noutamaan.”

Sinihaalarinen kääntyi toisen lennonjohtajan puoleen ja sanoi:

- Mikä merkillinen päivä! Ensin ne kaksi poikaa, jotka haettiin leirille. Ja mitä ihmeen puuhaa siellä leirillä mahdetaankaan harjoittaa? Ne vartijat vaikuttivat niin omituisilta. Ja nyt sitten tällainen harvinainen vieras kone tulossa, eihän täällä yleensä lennä muita kuin meidän kerhomme pienkoneita!

Lähestyvä kone näkyi taivaanrannassa pienenä pisteenä, joka suureni nopeasti. Koneen ohjaamossa lentäjä painoi vipuja ja kytkimiä. Laskutelineet tulivat ulos, ja siipien takaosan laipat kääntyivät alas. Koneen vauhti hidastui ja se alkoi hitaasti liukua kohti kiitorataa numero 17. Kohta sen pyörät koskettivat pehmeästi asfaltin pintaa ja kone rullasi lennonjohtotornin eteen. Sinihaalarinen tuli tornista alas tervehtimään tulijoita. Koneen ovi avautui ja sisältä astuivat ulos Erkki-setä, Miika-eno, ylilääkäri sekä Urhon ja Ilonan isä. Lyhyen tervehtimisen jälkeen Erkki sanoi lennonjohtajalle:

- Meidän pitäisi päästä nopeasti noiden vuorten toiselle puolelle. Meillä on siellä lapsia, jotka tulimme noutamaan.

- Tarkoitatte ilmeisesti kansainvälistä partioleiriä? Siellä tuntuukin olevan omituinen touhu, ne kävivät juuri tänään hakemassa kaksi poikaa, jotka olivat ilmeisesti karanneet sieltä. Oikein maastoautolla tulivat ja puhuivat jotain poikien viemisestä käsittelyyn. En ymmärtänyt mitään heidän puheistaan, selitti lennonjohtaja.

- Kaksi poikaa, ähkäisi Urhon ja Ilonan isä. Mitkä olivat lasten tuntomerkit?

Lennonjohtajan annettua lyhyen kuvauksen Erkki kääntyi Miikan puoleen ja sanoi:

- Meillä taitaa olla kiire. Kauanko kestää, että saat valmisteltua…

- Olen jo saanut kaiken valmiiksi. Tein työtä koko lentomatkan ja juuri laskeutuessamme tietokoneeni tavoitti piilotetun verkon. Murtauduin sisään ja kaappasin hallinnan itselleni. Siirsin koko verkon vuorokaudella taaksepäin, joten kaikki heidän valvontakameransa näyttävät nyt eilistä päivää ja sen tapahtumia. Heillä kestää hetken tajuta asia ja mikä tärkeintä, me voimme nyt vapaasti mennä alueelle. Kamerat ovat hetken aikaa sokeita, vastasi Miika.

Ilonan ja Jonin ajoneuvoon, joka muistutti ambulanssia. Vartijat sekä Philipp ja Hannes nousivat kyytiin, ja toinen vartijoista antoi ajoneuvon keinoälylle määränpään: muistinkäsittelyn osasto 5. Automaattiambulanssi lähti liikkeelle ja kiersi suoraan osasto viiden ulkoovelle. Osaston ovista astui ulos lääkäri stetoskooppi kaulallaan. Hän katsoi kysyvästi vartijoita, mutta nämä pyörittivät päitään ja selittivät:

- Me saimme ainoastaan määräyksen hakea nämä kiireesti tälle osastolle. Emme tiedä sen enempää. Philipp puuttui puheeseen:

- Nämä tulevat tänne kersantti Thornen käskystä. Heihin on ammuttu punaisella kuulalla, joka on osunut paljaalle iholle. Kersantti Thorne sanoi, että ylilääkäri tietää, millainen jatkokäsittely heille pitää antaa, joten teidän on varmaan parasta kutsua ylilääkäri paikalle.

- Minä olen muistikeskuksen ylilääkäri, vastasi valkotakkinen lääkäri. Sitten hän vilkaisi Ilonan ja Jonin kämmenselkiä, joissa näkyi punainen osumakohta. Kuula oli hajonnut osuessaan, iho ei ollut mennyt rikki, mutta punainen aine oli imeytynyt ihon läpi verenkiertoon. Samalla hetkellä osaston ovet avautuivat, ja sisään astui Voro raahaten käsipuolessaan Urhoa ja Einoa. Voro puhisi vihaisesti: punaisen kuulan osuman. Punaisen kuulan pakkauksessa luki lisäksi tyyppinimenä: ”Plasebo”.

Lääkäri nyökkäsi kersantti Thornelle:

- Kiitos, tuo oli tärkeä tieto. Tiedän nyt, miten jatkokäsittely on syytä tehdä.

- Mitä tässä vielä keskustellaan? Tärkeintä on saada nuo kaikki neljä nollattua! puhisi Voro hermostuneena. Lääkäri katsoi Voroa pitkään ja sanoi sitten kylmällä äänellä:

- Eiköhän ole parempi, että minä hoidan tämän lääketieteellisen osuuden. Vai onko arvoisalla nuorella herralla kenties suurikin pätevyys?

- Ettekö tiedä, kuka minä olen? sähähti Voro kiukkuisesti. - Minun isäni on tämän paikan johtaja, ja te olette vastuussa hänelle!

Volokopteri vähensi kierroksiaan ja alkoi laskeutua. Philipp näki alapuolella vihertävän nurmikon, jonka keskellä oli pieni päällystetty alue. Siihen oli maalattu iso valkoinen ympyrä, jonka keskellä oli iso D-kirjain. Kopteri kosketti pehmeästi maata, moottoreiden pieni hurina vaimeni ja ovet liukuivat itsestään auki. Heitä oltiin jo vastassa ja vartijoiden univormuihin pukeutuneet nuoret nostivat tiedottomat

- Nämä ovat huijareita, kaikki neljä!

Toin nämä pojat myös. Heillekin tarvitaan täydellinen käsittely. Jokaisen muisti on rakennettava alusta asti uudelleen, heille ei saa jäädä mitään muistoa entisestä!

Voron selän takaa astui sisään vielä yksi henkilö. Kersantti Thorne käveli määrätietoisesti lääkärin luo ja sanoi:

- Nuo kaksi osuman saanutta ja nyt tajuttomana makaavaa ovat saaneet

- Minä vastaan työstäni kaikkein korkeimmalle taholle. Enkä ota määräyksiä maallikoilta, olkoon näillä millainen asema tahansa, lääkäri vastasi tiukasti. Ilona ja Joni makasivat edelleen tajuttomina paareilla ja nyt myös Urho ja Eino laitettiin makaamaan ja heidät sidottiin hihnoilla samanlaisiin liikuteltaviin sänkyihin. Kaikki neljä kuljetettiin käsittelyhuoneeseen, jonka ovi sulkeutui ja vaimensi kaikki äänet. Voro, kersantti Thorne sekä Philipp ja Hannes jäivät paikoilleen aulaan, josta he näkivät suuren lasiseinän läpi huoneeseen. Lääkäri valmisteli parhaillaan neljää ruiskua, jonka jokaisen päässä oli pitkä injektioneula.

Osoitteessa https://donkki.net/lehti/lehtiarkisto/ voit lukea tarinan aiempia jaksoja!