Takiaispallo

Ruutia jännitti. Tilanne tuntui oudolta. Hänen kaksi parasta ystäväänsä olivat tulossa, eikä hän tiennyt, mitä sanoisi. Ovikello soi ja Ruut kuuli, kuinka Saku ja Donkki astuivat sisään kenkiään ja kavioitaan kopistellen. Ruutin äiti ohjasi heidät pöydän ääreen. Kaikki kolme kaverusta katselivat toisiaan, mutta kukaan ei osannut aloittaa.

Äiti toi pöytään loput donitsit ja lämmitti lisää kaakaota. “Minun lapsuudessani riidat sovittiin kaakaokupin ääressä”, äiti muisteli. “Ruut, kertoisitko nyt, miltä sinusta on tuntunut?” hän sanoi sitten. Ruut kertoi, kuinka häntä oli harmittanut se, että lähes kaikki kaverusten yhteinen aika oli kulunut skeittipuistossa. Hän ei osannut, eikä häntä edes kiinnostanut skeitata, eikä hän myöskään tuntenut Donkin ja Sakun uusia kavereita. Vaikka he olivat olleet yhdessä, Ruut oli silti tuntenut olonsa yksinäiseksi. Lopuksi Ruut pyysi anteeksi sitä, että oli valehdellut. Saku ja Donkki antoivat anteeksi ja pahoittelivat puolestaan sitä, etteivät olleet tajunneet, miltä Ruutista oli tuntunut.

“Välillä ystävyydessä tulee vaiheita, jolloin ollaan tosi läheisiä ja välillä tulee vaiheita, jolloin ollaan vähemmän tekemisissä. Se ei tarkoita, että ystävyys olisi kadonnut mihinkään”, Ruutin äiti kertoi, ”toisaalta ystäviä ei pidä myöskään ottaa itsestäänselvyytenä. Ystävyyden eteen kannattaa tehdä töitä, esimerkiksi siten, että tällaiset riidat selvitetään.”

Saku, Donkki ja Ruut katsoivat toisiaan. Kuin yhteisestä sopimuksesta he nousivat pöydästä ja halasivat tiukasti. “Olin ihan varma, ettette enää tahdo edes nähdä mua”, Ruut nyyhkäisi helpottuneena. “Nääh, et sä meistä näin helpolla eroon pääse”, Saku virnisti. “Joo, muistatteko sen kesän, kun se takiaspallo jäi mun harjaan kiinni?” Donkki kysyi. “Meidän ystävyys on vähän niin kuin se. Siitäkään ei päässyt irti millään!” Kaikkia nauratti mielikuva

Sakusta ja Ruutista jumissa Donkin harjassa. Naurun loputtua Ruut huomasi jotain: “Voi ei, Veera unohti treenikassinsa!” “Se täytyy palauttaa välittömästi”, Donkki julisti ritarillisesti. Kolmikko hörppäsi kaakaomukinsa tyhjiksi ja suuntasi sitten viemään Veeran kassia.

Matka Veeran luokse kulki skeittipuiston kautta. Puistoa lähestyessään, he tunnistivat jo kaukaa tutun porukan. Jesse, Hönö ja Heinonen olivat siellä, mutta tällä kertaa heidän seurassaan oli vielä joku neljäs. “Se on Veera!” Ruut huudahti ja vilkutti vimmatusti. “Kiva, että saitte riidan sovittua”, Veera iloitsi nähdessään Sakun, Ruutin ja Donkin yhdessä. “Mitä sä täällä teet?” Ruut kysyi ihmeissään. “Tää on mun veli, Henrik”, Veera esitteli ja viittasi kädellään kohti Hönöä. “Hönö, onko sun oikee nimi Henrik?

Et sä oo kertonut, että sulla on sisko”, Saku ihmetteli. “Ei oo tullu puheeksi”, Hönö totesi olkiaan kohauttaen. “Enkä mä tajunnut, että te tunnette toisenne”, Veera sanoi.

He viettivät hauskan iltapäivän yhdessä. Pojat opettivat muita skeittamaan, tytöt opettivat muille tanssia ja Donkki opetti, mikä ero on ravilla ja laukalla. Lopulta Veeran ja Ruutin oli aika lähteä treeneihin. Saku, Donkki, Jesse, Hönö ja Heinonen jäivät harjoittelemaan temppujaan. Ruutilla oli helpottunut olo. Kävellessään kohti tanssistudiota hän rukoili hiljaa mielessään: “Kiitos Jeesus, että kaikki selvisi. Ja kiitos, että mulla on erilaisia kavereita, joiden kanssa voi tehdä eri juttuja.”

Sinulla on ystävä, joka