Kaakaopyörre

Ruut istui apeana keittiön pöydän ääressä. Donitsit eivät maistuneet ja kuuma kaakao oli jo aikaa sitten jäähtynyt. Hän pyöritteli lusikkaansa mukissa, eikä sanonut mitään. Pöydän toisella puolella istuva Veera yritti tavoittaa Ruutin katsetta, mutta Ruut vain tuijotti mukiinsa aiheuttamaansa kaakaopyörrettä.

Veera koitti piristää Ruutia: “Älä huoli, kyllä te saatte sovittua. Te ootte olleet kavereita jo niin pitkään.” “Enpä tiedä”, Ruut vastasi hiljaa, “Saku ei ole koskaan suuttunut noin pahasti.” “Kyllä se menee ohi! Mutta sulta menee kohta ohi donitsitkin, jos et ala syömään niitä”, Veera sanoi ja heilutteli donitsia aivan Ruutin nenän edessä. “Äh, ei tee mieli”, Ruut sanoi vaisusti. “Ootko varma? Minä olen tooosi hyvänmakuinen!” Veera sanoi hassulla äänellä, donitsia liikutellen. Ruut ei vastannut. Veera luovutti donitsien suhteen ja yritti jotain muuta: “Mitä sä haluisit tehdä? Otetaanko erä sitä tanssipeliä tai piirretäänkö jotain?” Ruut pudisti päätään. Nyt häntä ei huvittanut.

“Ai, no ei kai sitten”, Veera vastasi pettyneenä, “mä varmaan lähden. Heippa!” Veera sanoi poistuessaan ovesta.

Ruutia alkoi itkettää. Äsken hänellä oli ollut kolme todella hyvää ystävää. Nyt hän oli valehdellut Donkille ja Sakulle, riidellyt asiasta Sakun kanssa ja oli kaiken kukkuraksi onnistunut ajamaan uudenkin ystävänsä pois. Ja aivan niin kuin kaakaopyörre mukissa, Ruut tiesi aiheuttaneensa kaiken sen itse.

Samassa ovi kävi taas. Ruutin äiti tuli kotiin ja huhuili ovelta: “Hei, Ruut! Jutellaanko hetki? Sain aika oudon viestin ja…” Äidin lause jäi kesken, kun hän huomasi Ruutin nyyhkyttävän. Äiti riensi halaamaan Ruutia ja ennen kuin hän edes ehti kysymään, Ruut jo kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut.

Äiti kuunteli hiljaa ja lakkasi halaamasta vasta, kun Ruut oli lopettanut. “Tämä ainakin osittain selittää sen oudon viestin, jonka sain”, äiti totesi. “Minkä viestin?” Ruut kysyi. Äiti näytti viestin puhelimestaan: ”HEi! mua harmitaa se sun ja RUutin riita + on kurjaa kun ei ola nähty RUUtia hetkeen kunola. MItä meidän pitätäisi tehdä?” Ruut luki viestiä hämmentyneenä. Kumpikaan ei tunnistanut numeroa, josta se oli tullut. Ruutin äiti päätti soittaa numeroon. Puhelin tuuttasi hetken, sitten matala ääni vastasi: “Heinone.” “Ruutin äiti tässä hei, laitoitko minulle äsken viestin?”

“E”, Heinonen vastasi. “Ai, se kuitenkin tuli tästä numerosta, niin tiedätkö, kuka sen laittoi?” “Joo, se oli se aasi.” “Ai Donkki?”

“Jep.” “Onko Donkki siellä, voitko antaa puhelimen sille?” “Oke”, Heinonen kuittasi. Hetken kuului rapinaa ja kohinaa, kunnes tuttu aasin ääni sanoi: “Donkki puhelimessa.”

Donkki selitti, että oli lainannut Heinosen puhelinta laittaakseen Sakulle viestin, mutta olikin vahingossa lähettänyt sen Ruutin äidille. “Ootko koskaan yrittänyt näppäillä numeroa kavioilla? Se on kuule aika vaikeaa”, aasi parka parahti lopulta. Ruutin äidin oli myönnettävä, ettei hän ollut koskaan joutunut yrittämään. “Voisitteko Sakun kanssa tulla käymään?” Ruutin äiti kysyi. “Luulen, että teillä kolmella on paljon puhuttavaa.”

Suussasi on vahva työkalu!

Raamattu