Riita rampilla

Skeittilaudan renkaat rahisivat ramppia vasten, kun Saku otti vauhtia hyppyriin. Hyppyrin päällä hän ponnisti vaikuttavasti ilmaan ja lauta näytti kuin liimautuvan kiinni hänen kenkiinsä. Kolme poikaa seurasi suoritusta vaikuttuneena. “Vau!” yksi pojista kehaisi. “Joo, olipa nätti ländäys”, toinen huikkasi. “Se on helppoo, ku sen osaa”, Saku lohkaisi ja koko porukka hörähti nauramaan. “Joo, just näin. Sä vedät iha ku Heinone”, joku sanoi ja koko porukka naureskeli yhteen ääneen.

Donkki viiletti skuutillaan paikalle ja yhtyi nauruun. Se ei ihan ymmärtänyt, mikä oli niin hauskaa, mutta nauroi silti äänekkäästi joukon mukana. Puiston laidalla, graffitein maalatulla penkillä, istui Ruut. Hänellä oli ulkopuolinen ja unohdettu olo, ja se kaihersi ikävästi vatsanpohjassa. “Miten tuo liittyi mihinkään? Ja kuka ihme on Heinone?” Ruut pohti itsekseen.

Donkki lähti uudelle kierrokselle pitkin ramppia. Se otti vauhtia korvat hulmuten, leveä hymy kasvoillaan, juuri ja juuri skuuttinsa päällä pysyen. Saku ampaisi Donkin perään, mutta kurvasikin äkkiä kickflipin saattelemana penkillä istuvan Ruutin eteen. Ruut hätkähti ajatuksistaan. “Mikä sulla on, kun näytät noin synkeältä?” Saku ihmetteli. “Ei mikään”, Ruut tuhahti selvästi ärtyneenä. Saku istahti

Ruutin viereen penkille ja rapsutti päätään. Myös Donkki viiletti skuutillaan paikalle. Se sai vauhdin pysähtymään juuri ennen kuin olisi rysähtänyt Sakun ja Ruutin päälle.

“Mikäs nyt?” Donkkikin kysyi. Ruut mulkaisi takaisin, muttei vastannut mitään. “No? Miksi Ruut on noin ärsyyntynyt?” Donkki intti, vaikka Ruut selvästi halusi lopettaa koko keskustelun.

Ruut veti syvään henkeä, oli hetken hiljaa ja ryöpsäytti sitten: “No kun me vaan hengataan kaikki päivät täällä typerällä skeittirampilla. Ei mua kiinnosta skeittaaminen pätkääkään. Ja ketä noi tyypitkin on? En tunne niistä ketään, enkä ymmärrä teidän typeriä vitsejäkään.” Ruut napsautti suunsa kiinni ja katsoi vaativasti ystäviään. Kiukku ja ulkopuolisuuden tunne polttelivat hänen silmiään. Riitely ja paha olo saivat aikaan kummallisen, onton tunteen. “Nehän on Jesse, Hönö ja Heinone, kyllähän sä ne tunnet!” Saku tokaisi ihmeissään. “No en tunne!” Ruut kivahti, nyt jo melkein huutaen. “Tunnetko muka itekkään? Millasia ne on?” Ruut tenttasi kipakasti. Sakuakin alkoi vähitellen ärsyttää. Hän kuitenkin vastasi: “Jesse on tosi hyvä hypyissä, Hönöllä on uus lauta ja Heinone, no se on... se on Heinone!” Ruut pyöritteli silmiään. “Just. Miksei me voitaisi olla vaan kolmistaan?” hän kysyi syvää loukkaantuneisuutta äänessään.

“No mennäänkö huomenna vaihteeksi uimaan tai pelataan lautapelejä?” Saku ehdotti. “Ei se käy”, Ruut napautti, “mulla on huomenna eka tanssitunti. Eikö mun parhaat ystävät ole kuunnelleet, kun oon kertonut mun uudesta harrastuksesta?” Ruut sanoi suuttuneena. “Moikka, mä meen nyt kotiin”, hän totesi sitten vaisusti ja nappasi hupparinsa penkin selkänojalta.

Saku ja Donkki katsoivat toisiaan hölmistyneinä. Tällaista riitaa heille ei ollut tullut aiemmin. “Opettaisitko mulle vielä jonkun tempun?” Donkki kysyi varovasti Sakulta pitkän hiljaisuuden jälkeen. “Joo”, Saku myöntyi, vaikka tunnelma olikin latistunut pahasti riitelyn myötä.