Kimmo Vehkalahti Yliopistonlehtori, tilastotiede, fuksi 1990
P
”
16
ääsin opiskelemaan valtiotieteelliseen tiedekuntaan tilastotiedettä pääaineenani vuonna 1990. Olin päässyt ylioppilaaksi neljä vuotta aiemmin, ja jatkanut siitä suoraan työelämään. Opiskelu ei noihin aikoihin tullut mieleenkään, sillä en tiennyt, mitä olisin ryhtynyt lukemaan. Työskentelin it-alalla ja etenin työssäni nopeasti. Töissä alkoi opiskelumotivaatio herätä, ja kiinnostuin etenkin tietokoneista ja ohjelmoinnista. Tilastotieteessä kykenin yhdistämään näitä asioita reaalimaailman datan analysointiin. Valmistuin maisteriksi vuonna 1996 ja väittelin vuonna 2000. Minulla oli mahdollisuus jäädä yliopistolle ja homma yksinkertaisesti vain kiinnosti. Valtsika on paikka, jossa olen viihtynyt. Se on yhteiskunnallisten alojen keskittymä ja parasta siinä on sen monipuolisuus. Viimeisin laitosjako on tiivistänyt yhteistyötä oppiaineiden välillä ja lisännyt näin poikkitieteellisyyttä, mikä on hienoa. Parasta fuksiudessa oli se, että pääsin aloittamaan opinnot. Tilastotieteen opiskelijoita oli vähän, joten uudet opiskelijat pääsivät nopeasti mukaan Se, kuka oli fuksi ja kuka ei, unohtui hyvin pian. Moodi ry:ssä toimin opintovastaavana ja tiedottajana. Pienen ainejärjestön hallitukseen haluttiin lähes kaikki uudet opiskelijat. Juhlinta oli tuolloinkin osa opiskelijaelämää, vaikka haalareita ei käytetty eikä vuosijuhlia juhlittu mittatilausmekot yllä kuten nykyään. Fuksisyksyn alkaessa olin motivoitunut, mutta petyin pahasti oman aineeni johdantokurssiin, ja
harkitsin jopa alan vaihtoa. Uppouduin töihin opintojen sijaan. Kuitenkin, mitä pidemmälle pääsin opinnoissani, sitä enemmän ne alkoivat kiinnostaa, ja niin sen usein kuuluukin mennä; kaikki ei voi olla loistokasta alusta alkaen. Yliopisto vei sittemmin mukanaan, enkä enää halunnutkaan jatkaa silloisessa työpaikassani. Se, miten fuksiuden kokee, riippuu taustasta, josta tulee. Työelämästä opiskelijaksi vaihtava näkee yliopistoon pääsyn eri silmin kuin edelliskevään abiturientti. Itselleni todellinen opiskelijaidentiteetti muodostui vasta lopetettuani työt toisena opiskeluvuotena. Myöhemmin onkin ollut taas hankalaa määritellä, olenko opiskelija vai yliopiston henkilökuntaa. Yliopistossa saatat opiskella tietämättä lainkaan, mikä sinusta tulee. Suorittamalla akateemisen loppututkinnon kuitenkin todistat kykeneväsi saattamaan loppuun suuria projekteja ja osoitat kouluttamisesi olevan investointien arvoista. Uusia opiskelijoita kannustaisin muotoilemaan tutkintonsa mahdollisimman erilaiseksi ja monipuoliseksi. Välttäkää valitsemasta niitä tyypillisimpiä aineyhdistelmiä. Lisäksi, suunnitelkaa opintojanne huolellisesti jo heti fuksisyksystä alkaen. Vaikka lukujärjestyksen tekoon saa apua, kuuluu suurin vastuu opinnoista opiskelijalle itselleen. Ilman suunnitelmia menevät kiinnostavat kurssit liian helposti sivu suun, sillä lukuvuodet kuluvat nopeasti ja periodit vieläkin nopeammin, sen voin 23 vuoden yliopistokokemuksella kertoa.”