__MAIN_TEXT__

Page 1

TURKU • FINLAND

26.–30.7.

OHJELMA • PROGRAMME • PROGRAMM


Turun kaupunginjohtajan tervehdys

SUOMEKSI

IN ENGLISH

EN FRANÇAIS

TERVETULOA TURKUUN Minulla on ilo toivottaa Europeade-tapahtuma osallistujineen tervetulleiksi Suomeen ja Turkuun keskellä kauneinta kesää. Turun slogan on ”kaupunkikulttuuria saariston sylissä”. Se kuvaa merellistä kaupunkia, jossa kulttuuri kukoistaa. Myös tänä viikonloppuna saamme nauttia näistä Turun molemmista puolista kun samaan aikaan Europeaden kanssa kaupungissa järjestetään musiikkifestivaali DBTL sekä purjeveneiden Classic Yachts Regatta. Europeade järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. On hienoa, että saamme tapahtuman Turkuun, Suomen ensimmäiseen pääkaupunkiin, juuri Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.

38-39

Kartat – Maps – Les plans - die Stadtpläne

Juhlavuoden teema Yhdessä toteutuu Europeadessa parhaalla tavalla. Tapahtumaa tekemässä ovat seudun kansanperinteen harrastajat yhdessä satojen vapaaehtoisten kanssa. Suuri kiitos heille kaikille. Te osallistujat puolestanne luotte yhdessä tapahtuman sisällön tanssin, laulun ja musiikin avulla. Samalla tuotte kotimaistanne viestin ystävyydestä ja yhteisymmärryksestä, jotka ovat olleet Europeaden tärkeät arvot alusta asti. Tänä vuonna ystävyyden ja solidaarisuuden juhlaa vietetään jo 54. kertaa.

62-75

Yleistä – General information - Informations générales – Allgemeine Information

Uskon, että Europeade yllättää kaupunkimme asukkaat iloisesti ja tuo kaupunkiin iloa ja väriä. Toivon, että te osallistujat nautitte esiintymisistä ja ajastanne Turussa ja saatte täältä unohtumattomia elämyksiä.

AUF DEUTSCH

Europeade 2017 suojelija - Patronesse

Mrs. jenni haukio

The spouse of the President of the Republic of Finland

2

Aleksi Randell

Kaupunginjohtaja

3


Mitä on Europeade? Europeade on 5000 tanssijan, soittajan ja laulajan viiden päivän mittainen juhla. Se ei ole ainoastaan tapahtuma, vaan luomme myös eurooppalaisia ystävyyssuhteita ja yhtenäisyyttä monimuotoisuutemme avulla. Europeade on sitoutumaton vuosittainen kokoontuminen, johon osallistuu noin 5000 kansantanssin- ja musiikin ystävää ympäri Eurooppaa. Joka kesä vietämme yhden viikon vanhojen ystävien ja uusien ryhmien kanssa Euroopassa, usein sellaisessa kaupungissa jossa emme ole vielä olleet.

Puheenjohtaja, International Europeade Committee

Armand de Winter

Viikon aikana esitämme tansseja suurilla lavoilla ja kaupungin kaduilla, vietämme iltajuhlia sekä pidämme paraatin ja ekumeenisen jumalanpalveluksen. Ryhmät tanssivat, laulavat ja soittavat yhdessä kansallispuvuissa ympäri kaupunkia niin päivällä kuin iltaisinkin! Tutustumme alueellisiin kulttuureihimme sekä paikallisten että toistemme kanssa.

Hyvät Europeaden ystävät, Ensimmäistä kertaa 54 vuoteen Europeaden karavaani kulkee kohti kaukaista Pohjolaa. Huolimatta pitkistä välimatkoista ja niihin liittyvistä matkakuluista yli 6200 osallistujaa on ilmoittanut lähtevänsä matkaan. Useat teistä ovat osallistuneet monena vuonna aiemminkin, mutta mukana on myös uusia ryhmiä, mikä on erittäin ilahduttavaa. Kiitos teille kaikille! Jokainen Europeade on omanlaisensa ja myös Turun kohdalla tämä pitää paikkansa. Perinteistä ohjelmaamme täydentävät tyypilliset paikalliset aktiviteetit. Hurmaavassa isäntäkaupungissa on ystävällisiä asukkaita ja paljon nähtävää ja koettavaa. Vuonna 1964 Mon de Clopper muotoili Europeaden perusajatuksen, joka vielä tänäänkin on hyvin ajan-kohtainen. Tarvitsemme värikästä, mutta moninaisuudessaan yhtenäistä, suurten sydänten yhdistämää Eurooppaa enemmän kuin koskaan.

4

Elämäniloa, keskinäistä kunnioitusta ja varmuutta omien kansallisten piirteiden ja perinteiden voimasta juhlitaan jälleen kerran musiikin ja tanssin keinoin, tällä kertaa Turussa. Tämän vuoden tapahtuma on Turussa valmisteltu innokkaasti ja huolellisesti, mistä vilpitön kiitos kuuluu kaupungin johdolle, paikalliselle järjestelytoimikunnalle ja lukemattomille vapaaehtoisille. Haluamme Europeaden ja sen esitysten täydentävän Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa. Sekä Europeaden kansainvälisen komitean puolesta että henkilökohtaisesti omasta puolestani haluan toivottaa kaikille upeaa, rauhallista ja rikastuttavaa kokemusta Europeadessa. Säilökää ainutlatuiset kokemukset sydämiinne ja vaalikaa näitä jalokiviä. Parhaat terveiset teille kaikille, nauttikaa tapahtumasta täysin rinnoin!

5


Europeade-info Voit aina kysyä apua tai neuvoja henkilöiltä, joilla on Europeade-kaulanauha. Olemme täällä teitä varten! Ryhmänjohtajia varten on Sigyn-salin aulassa Europeade-kylässä tapahtuman infopiste. Samassa paikassa toimittajia palvelee mediatoimisto. Aukioloajat: torstai ja perjantai klo 10:00–18:00, lauantai klo 10:00–15:00, sunnuntai klo 11:00–14:00. Visit Turun infopiste Varvintorilla on avoinna torstaina ja perjantaina klo 10:00–18:00, lauantaina klo 10:00–15:00, sunnuntaina klo 11:00–14:00. Tärkeitä puhelinnumeroita: Info24/7: 040 573 6075

Photo taken by: Veijo Lindgren

Liikkuminen

Yleinen hätänumero: 112 Europeade-sovellus Europeaden aikataulu kuvauksineen on ladattu Eventmore-mobiilisovellukseen, jonka avulla sekä yleisö että osallistujat näkevät mitä tapahtuu, missä ja milloin. Kartan avulla näet koko laajan tapahtuma-alueen esityksineen ja sen avulla löydät helposti perille. Europeaden kanavan voit ladata ilmaiseksi täältä: http://www.eventmore.io/app/europeade Kun päivität Europeade-tapahtumia sosiaaliseen mediaan, muista käyttää hashtageja! #europeade2017 #folkloreforever #humppahaaste #suomitanssii #turku

6

QR-koodi Europead en kanavalle!

Europeaden osallistujana voit matkustaa julkisella liikenteellä maksutta näyttämällä tapahtumarannekkeessa olevan QR-koodin linja-auton lukijalaitteeseen. Majoituskoulusta löydät tarkempia tietoja bussien reiteistä ja aikatauluista. Lisätietoa reiteistä ja aikatauluista voit katsoa myös Fölin nettisivuilta: www.foli.fi Taksi: 02 10041 Ulkomaalaisesta numerosta soitettaessa: +358 600 14121 Turussa toimii Kyyti-halpataksipalvelu, jossa voit mobiilisovelluksen kautta varata matkan. Lisätietoa: www.kyyti.info Polkupyöriä voit vuokrata Visit Turun matkailuneuvonnasta (Aurakatu 2), hotelleista ja polkupyöräliikkeistä. Hinnat vaihtelevat 10–25 euron välillä/päivä.

7


Ruokailu

RUOKAILUKOULUT

Ruokailut on keskitetty Turun keskustassa sijaitseviin kuuteen eri kouluun, rannekkeesta näet ruokailukoulusi kirjaimen. Aamiainen tarjoillaan majoituskouluissa. Huomioithan osallistujaohjelmasta päivät, jolloin lounas tai päivällinen tarjoillaan muualla kuin rannekkeessasi merkityssä koulussa.

A Juhana Herttua B Martti C Puolala D Puolalanmäki E St. Olofskolan F Turun klassillinen lukio

Ruokailijoita on kouluissa paljon yhtä aikaa, joten ruokailut saattavat olla ruuhkaisia. Huomaavaista on nauttia oma lounas, tehdä tilaa seuraaville ja siirtyä vaikka käytävälle tai puistoon, mikäli tuntuu, että olisi mukava seurustella tuttujen kanssa pidempään. Pyrimme välttämään ruokahävikkiä, joten ota lautasellesi sen verran, kuin tiedät jaksavasi syödä. Ruokaa saat toki hakea lisää! Osallistujille jaetaan rekisteröitymisen yhteydessä vesipullot, joita voi täyttää myöhemmin. Ruokalista: Aamiainen sisältää puuroa, leipää, leikkeleitä, juustoa, mehua, teetä ja kahvia. Ennakkoon tilatut erikoisruokavaliot on merkitty erikseen.

Menu Keskiviikko 26.7. 17:00-22:00

EUROPEADE 2017 Torstai 27.7. 8:00-10:00

Perjantai 28.7.

Lauantai 29.7.

Maanantai 31.7.

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

aamiainen, kouluissa lounas, kinkkusalaattiateria, (otetaan mukaan aamiaiselta)

aamiainen, kouluissa

aamiainen, kouluissa

aamiainen, kouluissa

16:00-19:00

16:00-19:00

12:00-15-00

12:00-15:00

päivällinen, kouluissa (A-F) broileri-nuudelivuoka

päivällinen, kouluissa (A-F) jauhelihabolognese

lounas, kouluissa (A-F) broileririsotto

lounas, kouluissa (A-F) lasagnette päivällinen, nuudelibroilerisalaattiateria (otetaan mukaan lounaalta)

päivällinen, kouluissa aamiainen, kouluissa (A-F) Kinkkupastavuoka lounas, tonnikalasalattiateria, (otetaan mukaan aamiaiselta)

17:00-20:00 päivällinen, Suomen Joutsen, salamisalaattiateria (syödään kulkueen jälkeen ulkona)

8

Sunnuntai 30.7.

Hansakatu 2 Hopeasepänkuja 2 Kauppiaskatu 14 Puutarhakatu 5 Luostarinkatu 11 Eskelinkatu 4

Ruokailut on porrastettu majoituskoulujen numeroiden mukaan. keskiviikko 26.7. 17:00-22:00 päivällinen, koulut (A—F) torstai 27.7. 16:00-19:00

päivällinen, koulut (A—F) 16:00 koulut: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16:40 koulut: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotellit 17:20 koulut: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

perjantai 28.7. 16:00-19:00

päivällinen, koulut (A—F) 16:00 koulut: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16:40 koulut: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotellit 17:20 koulut: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

lauantai 29.7. 12:00-15:00

lounas, koulut (A—F) 12:00 koulut: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12:40 koulut: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotellit 13:20 koulut: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

sunnuntai 30.7. 12:00-15:00 lounas ja päivällispakettien jako, koulut (A—F) 12:00 koulut: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12:40 koulut: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotellit 13:20 koulut: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

9


OHJELMA keskiviikko 26.7.

EUROPEADE 2017 torstai 27.7.

perjantai 28.7.

lauantai 29.7.

sunnuntai 30.7.

maanantai 31.7.

9:00-21:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

ilmoittautuminen, Gatorade Center

aamiainen ja lounaspaketit, majoituskoulut 10:00-18:00

aamiainen, majoituskoulut

aamiainen, majoituskoulut

aamiainen, majoituskoulut

17:00-22:00

aamiainen ja lounaspaketit, majoituskoulut 8:00-13:00

9:00-11:00

8:00-13:00

päivällinen, koulut (A-F)

avajaisten harjoitukset, Gatorade Center

katuesitykset

10:00-18:00

11:00-18:00

lasten ja nuorten ryhmien harjoitus, Gatorade Center 10:00-13:00

Päätösjuhlan harjoitukset, Gatorade Center 10:00-11:30

katuesitykset

kirkkovenesoutu

11:00-18:00

14:00-17:00

Kaupungin vastaanotto ryhmänjohtajille, Suomen Joutsen 10:00-13:00

Ekumeeninen jumalanpalvelus, Tuomiokirkko 12:00-15:00

kirkkovenesoutu

tangotyöpaja ja lavatanssit, Uittamon lava

katuesitykset

lounas ja päivällispaketit, koulut (A-F)

14:00-17:00

16.00-19:00

12:00-15:00

14:00-15:00

tangotyöpaja ja lavatanssit, Uittamon lava

päivällinen koulut (A-F)

lounas, koulut (A-F)

musiikkia, Gatorade Center

15:00-18:00

15:00-18:00

16.00-19:00 päivällinen koulut (A-F)

18:00-19:00

17:00-18:00, 19:0020:00 Turun Kiikurit 60v. Konsertti, Sigyn-Sali, maksullinen *

kulkue, Vanha Suurtori -- Päätösjuhla, Gatorade Suomen Joutsen Center

18:00-20:00 Ûhised tantsulained – Yhteiset tanssilaineet, Kupittaan paviljonki **

17:00-20:00

musiikkia, Gatorade Center 19:00-22:00

18:00-23:00

20:00-20:30

Avajaiset, Gatorade Center

Saunailta (39e), Herrankukkaro

22:30-24:00

19:00-22:00

Eurobeade by Night & Jamit

Kuorokonsertti, Konserttitalo

Humpan maailmanennätystanssi Suomen Joutsen, Esposito, Vaakahuone, DBTL

päivällispaketit, Suomen Joutsen

* järjestää Turun Kiikurit ** järjestää V-S Viro-keskus ja Nopsajalad

Joulupukki muoreineen on tavattavissa Varvintorilla to ja pe klo 11–14 ja la klo 19–20

Europeade-kylä Europeade-kylä on tapahtuman keskus. Kylästä löydät niin ravintoloita kuin kahviloitakin, sekä Europeade Forumin, jossa järjestöt ja Europeadekaupungit esittäytyvät. Folktorilla käsityöläiset esittelevät ja myyvät tuotteitaan, kun taas käsityöpajoissa pääset itse kokeilemaan nypläystä, nauhantekoa ja karjalaisia käsitöitä. Tanssityöpajoissa pääset opettelemaan muiden maiden kansantansseja. Lasten toimintapajoissa puuhataan yhdessä torstaina ja perjantaina. Galleria Tapahtuman aikana Europeade Turku 2017 Facebook-sivuille päivitetään galleriaa, josta löydät edeltävän päivän tapahtumista otetut kuvat. Suomi-spesiaalit Suomi-spesiaalien avulla pääset kokemaan suomalaisen kulttuurin erikoisuuksia. Erikoisohjelmana järjestetään niin kirkkovenesuotua, tangotyöpajaa kuin saunomistakin. Tapahtumien peruutuspaikkoja voit kysyä ryhmän oppaalta. Kirkkovenesoutu Tangotyöpaja Saunailta

Läntinen Rantakatu 17, Läntinen Rantakatu 67 Uittamo Paviljonki, Rykmentintie 29 Herrankukkaro Luotojentie 245, Naantali

22:30-24:00 Eurobeade by Night & Jamit EUROPEADE-KYLÄ 18:00-23:00

10:00-24:00

10:00-24:00

10:00-01:00

11:00-14:00 & 19:00-23:00

19:00-19:45

10:00-18:00

10:00-18:00

10:00-18:00

11:00-14:00

International Turku

Folktori

Folktori

Folktori

Folktori

20:00-21:00

10:00-18:00

10:00-18:00

10:00-13:00

12:00-12:45

Joki-Ån -suurtanssiteos

Europeade Forum, avajaiset 12:00

Europeade Forum

Europeade Forum

Mimmit-yhtyeen konsertti

21:15-22:30

10:00-11:45

10:00-11:45

10:00-11:45

12:45-13:30

Tanssit

tanssityöpajat

tanssityöpajat

tanssityöpajat

Kansallispuvuissa roadshow

11:00-14:00

11:00-14:00

11:00-14:00

20:00-23:00

käsityöpajat, lasten toimintapisteet

käsityöpajat, lasten toimintapisteet

käsityöpajat

Rääppiäistanssit

12:00-13:45

12:00-13:45

12:00-13:30

musiikkikonsertti

musiikkikonsertti

suomalaisen kansantanssin konsertti

14:00-16:30

14:00-17:00

19:00-20:00

lasten ja nuorten ryhmien konsertti

lasten ja nuorten ryhmien konsertti

Lasten iltajuhla Europeade ball

17:00-18:00

17:30-18:00

20:00-20:30

suomalaisen kansantanssin konsertti

suomenruotsalaisen kansantanssin konsertti

Humpan maailmanennätystanssi

22:30-24:00

22:30-24:00

20:30-01:00

Iltatanssit - Europeade by Night

Iltatanssit - Europeade by Night

Iltajuhla- Europeade ball

Humpan maailmanennätystanssi Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi Europeaden yhteydessä Turussa tehdään humpan maailmanennätys, kun 30.000 ihmistä tanssii samanaikaisesti. Kaikki Europeaden osallistujat ja kaupunkilaiset on haastettu tanssimaan humppaa Varvintorin Europeade-kylässä lauantai-illalla klo 20.00. Maailmanennätys-tanssi alkaa klo 20.20. Tanssi opetetaan paikan päällä. Muina tanssipaikkoina ovat Suomen Joutsenen, Espositon ja Vaakahuoneen tanssilavat sekä DBTL:n päälava.

11


Turku Vuonna 1229 perustettu Turku on Suomen vanhin kaupunki, ja se oli maan ensimmäinen pääkaupunki 1809–1812. Pohjoismaiden historian suurimman kaupunkipalon (1827) jälkeen kaupunki rakennettiin lähes kokonaan uudestaan. Turku on yhä alueensa paikallishallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurinen keskus ja se oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2011. Turku tarjoaa runsaasti mielenkiintoisia historiallisia nähtävyyksiä, mutta myös saaristossa vierailu on ainutlaatuinen kokemus. Lapsille riittää tekemistä esimerkiksi Turun linnassa tai Kupittaan seikkailupuistossa.

Photo taken by: Samu Valleala

Photo taken by: Joonas Mäkivirta

Maksuttomat museot Europeaden osallistujat pääsevät ranneketta näyttämällä maksutta seuraaviin museoihin: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Qwenselin talo on Turun vanhin porvaristalo, jossa on Suomen vanhin säilynyt apteekkisisustus. Läntinen Rantakatu 13. Biologinen museo Luontomuseo. Neitsytpolku 1. Kuralan Kylämäki 1940–1950 –lukujen maalaismaisema on yksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Jaanintie 45.

12

Luostarinmäen käsityöläismuseo Ainoa laajempi alue, joka selvisi Turun palosta 1800-luvun alussa. Vartiovuorenkatu 2. Turun linna Yksi Suomen tärkeimmistä rakennushistoriallisista muistomerkeistä, rakennettu 1200-luvun lopussa. Linnankatu 80. Wäinö Aaltosen museo Nykytaiteeseen painottuva taidemuseo. Itäinen Rantakatu 38.

13


Photo taken by: Vesa Aaltonen

Photo taken by: Antti Korpinen

Muuta mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa Aboa Vetus & Ars Nova Europeaden osallistujille aikuisten pääsylipuista -25%. Itäinen Rantakatu 4-6. Jakke Jokilautta Aurajoessa kulkeva hop on-hop off -ravintolalautta. Läntinen Rantakatu 13. Seikkailupuisto Lasten puuhapuisto n. 1-10 -vuotiaille. Kupittaankatu 2.

14

Maauimalat Kupittaanpuistossa ja Samppalinnanpuistossa. Muumimaailma Lasten Muumi-teemainen seikkailusaari. Kaivokatu 5, 21101 Naantali. Tuomiokirkko Tuomiokirkonkatu 1. Turun taidemuseo Aurakatu 26.

Ukkopekka Höyrylaivaristeilyjä saaristoon. Linnankatu 40. Vepsä Ulkoilusaari vesibussiyhteyden päässä. Läntinen Rantakatu 37. Maksuttomia uimarantoja: Saaronniemen uimaranta: Saarontie 59. Ispoisten uimaranta: Rykmentintie 51. Ekvallan uimaranta: Kakskerrantie 618. Visit Turun verkkosivuilta ja matkailutoimistosta voit etsiä vinkkejä Turun alueen matkailuun. Visit Turulla on infopiste Europeade -kylässä koko tapahtuman ajan. visitturku.fi

15


Greeting by the Mayor of Turku

Welcome to Turku It gives me great pleasure to welcome the Europeade event and all its participants to Finland and Turku in the middle of the most beautiful summer.

President, International Europeade Committee

Turku’s slogan is ‘urban culture embraced by the archipelago’. It describes a seaside city with a vibrant cultural scene. We will also get to enjoy both of these sides of Turku this weekend, with the music festival Down By The Laituri and the sailing event Classic Yachts Regatta held in the city at the same time as Europeade. This is the first time that Europeade is being held in Finland. It is wonderful to have this event in Turku, the first capital of Finland, on the centenary of Finland’s independence. Europeade realises the anniversary year’s theme ‘Together’ in the best way. The event is organised by local folk tradition enthusiasts, together with hundreds of volunteers. A great thanks to all of them. Together, you participants will provide the content of the event in the form of dance, singing and music, while also bringing a message from your home countries about friendship and mutual understanding, which have been key values of Europeade from the beginning. This year, this celebration of friendship and solidarity is being held for the 54th time. I believe that Europeade will be a pleasant surprise to our city’s residents, bringing joy and colour to the city. I hope that all of you will enjoy your performances and time in Turku and gain unforgettable experiences while you are here.

Aleksi Randell Mayor of Turku

16

Armand de Winter

Dear Europeade friends, For the first time in its 54 years, the Europeade caravan travels to the far North. Despite long distances for many members and the associated travel expenses, no less than 6,200 participants have registered in the event. Many of you are old faithfuls, but also new groups have signed up, which makes us very happy indeed. Thank you so much! Every Europeade is unique, and this is true of Turku, too. In addition to our traditional programme, typical local activities are also available. You will be enchanted by a city that has friendly people and a lot to experience. The idea of Europeade, launched by Mon de Clopper in 1964, is very relevant even today. We are more than ever in need of a ‘Europe of hearts’, unified in colourful diversity. This is what the Europeade acts

out in song and dance once again in Turku - the joy of life, mutual respect and the confidence in one’s own national character and traditions. Turku has prepared this edition carefully and with enthusiasm, and we would like to thank the city administration, the local organisation committee and the many volunteers very sincerely. We wish Europeade performances contribute to the festivities celebrating Finland’s 100 years of independence. On behalf of the International Europeade committee, and also from myself personally, I wish everyone a magnificent, peaceful and enriching Europeade. Keep these unique experiences as gems in your heart, and cherish them. Best wishes to you all, enjoy this year’s event to the fullest!

17


Facts about Finland

What is Europeade?

• Almost 80% of Finland is covered by forests.

Europeade is a five day party for 5,000 dancers, musicians and singers.It is not just an event. We create European friendship and unity through our diversity. Europeade is an independent annual meeting of 5,000 people involved in folk dance and music from all over Europe.

• Finland has over 180,000 lakes. • The Turku Archipelago comprises approx. 20,000 islands. • We love going to the sauna – Finland has so many saunas that the entire population could go to the sauna at the same time. • The most popular bread in Finland is rye bread, a dark bread made of rye. In Central Europe, rye bread is known as a popular health product.

We meet for a week in summer every year, often in a new city in Europe, old friends and new groups together. We show our dances in displays in large arenas and in the streets of the city, and hold a ball, a parade, and an oecumenical service. Groups dance, sing and play their music in costume throughout the city all day and all night! We share our regional culture with the local inhabitants and each other.

In Turku, you should try out at least the following traditional Finnish delicacies: • Karelian pasties that have rice porridge inside a rye crust. • Blueberry is a berry that contains plenty of vitamins. Blueberries can be eaten in soups and pies and also drunk as shots, for example. • Salmiakki is salty liquorice that tastes both sweet and sour. • The Finns consume more coffee than anyone else in the world, approximately 10 kg per person. • Finland has a strict alcohol legislation, and the consumption of alcohol is prohibited in public places, excluding parks. Alcohol is allowed to be sold between 9:00 and 21:00 to those aged 18 and above, while drinks with over 4.7% ABV are only sold at Alko shops (licensed liquor stores). • Mölkky is a Finnish outdoor game that is available at almost all supermarkets, and it can be played almost anywhere.

18

19


Europeade-info You can always ask for help or advice from persons wearing a Europeade lanyard. We are here for you! The event has its own information point for group leaders, located in the lobby of Sigyn Hall in the Eu-ropeade village. A media office serves journalists at the same location. Opening hours: Thursday and Friday 10:00–18:00, Saturday 10:00–15:00, Sunday 11:00–14:00. The information point of Visit Turku on Varvintori Square will be open as follows: Thursday and Friday 10:00–18:00, Saturday 10:00–15:00, Sunday 11:00–14:00.

Info24/7: +358 (0)40 573 6075

Photo taken by: Pasi Leino

General emergency number: 112 Europeade application Europeade’s schedule and event descriptions have been uploaded to the Eventmore mobile application, which tells both the public and the participants what is happening, where and when. The map shows you the entire event area with all performances, and you can use it to easily find your way to your destination. You can download the Europeade channel for free here: http://www.eventmore.io/app/europeade WiFi is available in many places in Finland, so you should always ask the employees at restaurants, libraries, hotels and other places for more information. A WiFi connection is available at the accommodation schools. Ask for the password at the school’s information point. When uploading Europeade events to social media, remember to use hashtags! #europeade2017 #suomitanssii #folkloreforever #humppahaaste #Turku

20

Europead e channel QR-code

Transport Europeade’s participants can travel on public transport free of charge by showing the QR code on their event wristband to the reader device on the bus. The accommodation school provides more information on bus routes and timetables. You can also find more information on routes and timetables on the Föli website: www.foli.fi/en Taxi: 02 10041 when calling from a foreign number: +358 (0)600 14121 The Kyyti taxi-pooling service operates in Turku. Use the mobile application to book a journey. Further information: www.kyyti.info/en/kyyti-smart-ride/ Bicycles are available for rent at the Visit Turku tourist information point (Aurakatu 2), hotels and bicycle shops. The prices range from EUR 10 to 25 per day.

21


dining SCHOOLS

Meals Finnish schools have provided school lunches to pupils free of charge since the beginning of the 20th century, first to those with limited means and then to all pupils from 1948 onwards. A school lunch includes a warm main course, bread, spread and drink, as well as a salad, grated vegetables or other vegetables or fruit. Meals are concentrated in six schools located across the centre of Turku; check your wristband for the letter identifying the school where your meal will be provided. Breakfast will be served at the accommodation schools or in their immediate vicinity. Please note the days in the programme for participants when lunch or dinner will be served at a place other than the school indicated on your wristband. Many people will be served at the same time at the schools, so meal times may be crowded. It will be considerate to eat your own meal, make room for other diners and move to a corridor or a park if you feel like talking with your acquaintances longer. We try to avoid food waste, so only take as much food on your plate as you think you are able to eat. You are, of course, welcome to enjoy a second helping! When registering, all participants will be provided with a water bottle that can be filled later. The quality of tap water is excellent in Finland and the water is suitable for drinking straight from the tap. Menu: Breakfast, including oatmeal, bread, cold cuts, juice, tea and coffee. Pre-ordered special diets are marked separately. Menu Wednesday 26.7.

Hansakatu 2 Hopeasepänkuja 2 Kauppiaskatu 14 Puutarhakatu 5 Luostarinkatu 11 Eskelinkatu 4

Meal times are staggered according to the accommodation schools’ ID numbers. Wednesday 26.7. 17:00-22:00 Dinner, schools (A—F) Thursday 27.7. 16:00-19:00 Dinner, schools (A—F) 16:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 17:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC Friday 28.7. 16:00-19:00

Dinner, schools (A—F) 16:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 17:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

EUROPEADE 2017 Thursday 27.7.

Friday 28.7.

Saturday 29.7.

17:00-22:00

8:00-10:00

8:00-10:00

Dinner, schools (A-F) Ham and pasta casserole

Breakfast, schools lunch boxes, Tuna sallad meal, (taken along at breakfast)

Breakfast, schools Breakfast, schools lunch boxes, Ham salad meal (taken along at breakfast)

8:00-10:00

16:00-19:00

16:00-19:00

Dinner, schools (A-F) Chiken and noodle casserole

Dinner, schools (A-F) Lunch, schools (A-F) Minced meat Bolognese Chicken risotto

12:00-15-00

17:00-20:00 Dinner boxes, Suomen Joutsen, Salami salad meal (eaten outside after the parade)

22

A Juhana Herttua B Martti C Puolala D Puolalanmäki E St. Olofskolan F Turun klassillinen lukio

Sunday 30.7.

Monday 31.7.

8:00-10:00

8:00-10:00

Breakfast, schools

Breakfast, schools

12:00-15:00 Lunch, schools (A-F) Lasagnette Dinner boxes, Noodle and chicken salad meal (taken along at lunch)

Saturday 29.7. 12:00-15:00 Sunday 30.7. 12:00-15:00

Lunch, schools (A—F) 12:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 13:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC Lunch and dinner boxes, schools (A—F) 12:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 13:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

23


PROGRAMME Wednesday 26.7.

EUROPEADE 2017 Thursday 27.7.

Friday 28.7.

Saturday 29.7.

Sunday 30.7.

Monday 31.7.

9:00-21:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

Registration, Gatorade Center

Breakfast and lunch boxes, schools

Breakfast and lunch boxes, schools

Breakfast, schools

Breakfast, schools

Breakfast, schools

17:00-22:00

8:00-13:00

10:00-18:00

9:00-11:00

8:00-13:00

Dinner, schools (A-F)

Rehearsal for the Opening, Gatorade Center

Street performances

Rehearsal for children's Rehearsal for Closing, and youth groups, Gatorade Center Gatorade Center

10:00-18:00

11:00-18:00

10:00-13:00

Street performances

Church boat rowing

11:00-18:00

14:00-17:00

Official reception by city Ecumenical service, of Turku, Suomen Cathedral Joutsen 10:00-13:00 12:00-15:00

Church boat rowing

Tango workshop and dancing session, Uittamo dance floor

Street performances

Lunch and dinner boxes, schools (A-F)

14:00-17:00

16.00-19:00

12:00-15:00

14:00-15:00

Tango workshop and dancing session, Uittamo dance floor

Dinner, schools (A-F)

Lunch, schools (A-F)

Pre-concert, Gatorade Center

10:00-11:30

Dinner, schools (A-F)

17:00-18:00, 15:00-18:00 15:00-18:00 19:00-20:00 Concert of Turun Kiikurit Parade, Vanha Suurtori- Closing Manifestation, 60 years, Sigyn-Sali, Suomen Joutsen Gatorade Center entrance fee *

18:00-19:00

18:00-20:00

17:00-20:00

Pre-concert, Gatorade Center

Ûhised tantsulained, Estonian dances, Kupittaa pavillion **

Dinner boxes, Suomen Joutsen

19:00-22:00

18:00-23:00

20:00-20:30

Opening Manifestation, Gatorade Center

Sauna evening (39e), Herrankukkaro

22:30-24:00

19:00-22:00

Eurobeade by Night & jam sessions

Choir concert, Concert hall

World record danging in Meet Santa Claus and Mrs. Claus at Humppa, Suomen Varvintori Square, Thu Joutsen, Esposito, and Fri 11:00–14:00 Vaakahuone, DBTL and Sat 19:00–20:00.

16.00-19:00

* organized by Turun Kiikurit ** organized by V-S Estonian Center and Nopsajalad

and Sat 19:00–20:00. Europeade village The Europeade village is the centre of the event. The village contains restaurants and cafés as well as the Europeade Forum, where organisations and Europeade cities introduce themselves. Artisans showcase and sell their products at the folklore market, while the handicrafts workshops allow you to try lace making, bracelet making and Karelian handicrafts. You can visit a dance workshop to learn folk dances from other countries. The children’s activity workshops offer activities on Thursday and Friday. Gallery During the event, the gallery on the Europeade Turku 2017 Facebook page will be updated with photos taken the previous day. Finnish extras Finnish extras give you the opportunity to try out some of the special features of Finnish culture. This special programme will include church boat rowing, a tango workshop and sauna evenings, among other things. You can ask your group’s guide about possible open spots to the events. Church boat rowing Tango workshop Sauna evening

Läntinen Rantakatu 17, Läntinen Rantakatu 67 Uittamo Paviljonki, Rykmentintie 29 Herrankukkaro Luotojentie 245, Naantali

22:30-24:00 Eurobeade by Night & jam sessions EUROPEADE VILLAGE 18:00-23:00

10:00-24:00

10:00-24:00

10:00-01:00

11:00-14:00 & 19:00-23:00

19:00-19:45

10:00-18:00

10:00-18:00

10:00-18:00

International Turku

Folklore market

Folklore market

Folklore market

11:00-14:00 Folklore market

20:00-21:00

10:00-18:00

10:00-18:00

10:00-13:00

12:00-12:45

"The River" dance performance

Europeade Forum, official opening 12:00

Europeade Forum

Europeade Forum

Mimmit -band, concert for children

21:15-22:30

10:00-11:45

10:00-11:45

10:00-11:45

12:45-13:30

Dance music

Regional dances workshop

Regional dances workshop

Regional dances workshop

Folk kostume road show

11:00-14:00

11:00-14:00

11:00-14:00

20:00-23:00

Handicraft workshops & Handicraft workshops & Handicraft workshops children's activities children's activities 12:00-13:45

12:00-13:45

12:00-13:30

Music concert

Music concert

Concert of Finnish folkdaces

14:00-16:30

14:00-17:00

19:00-20:00

Concert of children's and youth groups

Concert of children's and youth groups

Europeade ball for children

17:00-18:00

17:30-18:00

20:00-20:30

Concert of Finnish folkdaces

Concert of Swedish Finnish folkdances

World record dancing in Humppa

22:30-24:00

22:30-24:00

20:30-01:00

Europeade by Night, music and dancing together

Europeade by Night, music and dancing together

Europeade ball

Farewell evening

World record in humppa dance In honour of the centenary of Finland’s independence, an attempt will be made during the Europeade event in Turku to break the world record for humppa dance, with 30,000 people dancing at the same time. All participants of Europeade and the city’s residents are invited to come and dance humppa at Varvintori Square in the Europeade village and on the bank of the Aura River on Saturday evening at 20:00. The world record attempt will start at 20:20. The dance will be taught at the location.

25


Turku Founded in 1229, Turku is the oldest city in Finland, serving as the country’s first capital from 1809 to 1812. After the largest city fire in the history of the Nordic countries (1827), the city was almost completely rebuilt. Turku is still the centre of local government, economy and culture in its region, and it served as one of two European Capitals of Culture in 2011. Turku offers a great variety of interesting historic attractions, but visiting the archipelago is a one-of-a-kind experience. Activities are available for children at Turku Castle or Kupittaa Adventure Park, for example.

Photo taken by: Pasi Leino

Museums with free-of-charge admission Europeade’s participants can visit the following museums free of charge by showing their wristband: Apothecary Museum and Qwensel House Qwensel House is the oldest bourgeois house in Turku, housing the oldest preserved apothecary interior in Finland. Läntinen Rantakatu 13.

Luostarinmäki Handicrafts Museum The only wider area that survived the Great Fire of Turku at the beginning of the 19th century. Vartiovuorenkatu 2.

Biological Museum A nature museum. Neitsytpolku 1.

Turku Castle One of the most important built monuments in Finland, built at the end of the 13th century. Linnankatu 80.

Kylämäki Village in Kurala This rural landscape from the 1940s and 1950s is one of Finland’s nationally important built cultural environments. Jaanintie 45.

26

Wäinö Aaltonen Museum of Art An art museum focusing on contemporary art. Itäinen Rantakatu 38.

27


Photo taken by: Pasi Leino

Other interesting things to see and experience Aboa Vetus & Ars Nova A 25% discount on adult tickets for Europeade’s participants. Itäinen Rantakatu 4-6. Jakke River Ferry A hop-on, hop-off restaurant ferry operating in the Aura River. Läntinen Rantakatu 13. Adventure Park A children’s activity park for approximately 1- to 10-year-olds. Kupittaankatu 2.

28

Outdoor swimming arenas At Kupittaa Park and Samppalinna Park. Moominworld A Moomin-themed adventure island for children. Kaivokatu 5, 21101 Naantali. Turku Cathedral Tuomiokirkonkatu 1. Turku Art Museum Aurakatu 26.

Ukkopekka Cruise to the archipelago on a steamship. Linnankatu 40. Vepsä A recreational island reachable by water bus. Läntinen Rantakatu 37. Free-of-charge public beaches: Saaronniemi Beach: Saarontie 59. Ispoinen Beach: Rykmentintie 51. Ekvalla Beach: Kakskerrantie 618. For tips on travelling in the Turku region, visit the Visit Turku website or a travel agency. Visit Turku will have an information point in the Europeade village throughout the event. www.visitturku.fi/en

29


Message du Maire de Turku

Bienvenue à Turku ! J’ai le plaisir de souhaiter la bienvenue à l’événement Europeade et à ses participants en Finlande, au cœur de la belle saison estivale de Turku.

Président, International Europeade Committee

Turku a pour slogan « une culture urbaine bercée par l’archipel ». Ceci illustre notre ville maritime où la culture est florissante. Ce weekend aussi, nous allons pouvoir profiter de ces deux aspects de Turku, alors que le festival de musique DBTL, ainsi que la régate de voiliers Classic Yachts Regatta se déroulent en même temps qu’Europeade. C’est la première fois qu’Europeade se tient en Finlande. C’est un grand honneur d’accueillir cette manifestation à Turku, la première capitale finlandaise, à l’occasion du centenaire de la Finlande. Le thème du jubilé « Ensemble » sera mis en œuvre de la meilleure manière possible à Europeade. Les amateurs régionaux de la tradition populaire, aidés de centaines de bénévoles organiseront cet événement. Un grand merci à eux tous. Vous, chers participants, contribuez à la création du contenu de l’événement grâce à la danse, au chant et à la musique. Par la même occasion, vous portez le message d’amitié et de sympathie de votre pays natal qui forme les valeurs essentielles d’Europeade depuis ses tout débuts. Cette année, nous célébrons déjà pour la 54e fois la fête de l’amitié et de la solidarité. Je pense que l’événement Europeade va agréablement surprendre nos habitants et qu’il apportera de la joie et des expériences colorées à notre ville. J’espère que vous, chers participants, aurez du plaisir à vous produire ici et à passer du temps à Turku, et que votre séjour sera inoubliable.

Aleksi Randell Maire de la ville

Armand de Winter Chers amis de l’Européade, Pour la première fois depuis ses 54 ans d’existence, la caravane de l’Européade se rend dans le Grand Nord. Malgré la grande distance pour nombre d’entre vous et les frais de voyage y afférents, quelque 6 200 participants se sont pourtant inscrits. De vieux fidèles mais aussi de nouveaux groupes. De quoi nous rendre heureux et joyeux. Merci ! Chaque Européade est unique. Et il en sera assurément de même à Turku. Outre notre programmation traditionnelle, des activités locales typiques sont également prévues. Et ça promet ! Vous y tomberez d’ailleurs aussi sous le charme d’une ville qui a tant à offrir et dont la population est tellement sympathique et hospitalière. L’idée qui a été lancée par notre président fondateur Mon de Clopper en 1964 est toujours d’actualité après toutes ces années. Nous avons plus que jamais besoin d’une

30

Europe des cœurs, faite de diversité multicolore. Une valeur que l’Européade veut de nouveau transmettre à travers le chant et la danse à Turku, dans la joie de vivre, le respect mutuel et la foi en son propre caractère national. Turku a préparé cette édition avec soin et enthousiasme. Aussi, nous remercions très sincèrement la municipalité, le comité d’organisation local et les nombreux bénévoles. Nous espérons que notre pré-sence et nos spectacles contribueront à la splendeur des festivités prévues pour les cent ans de l’indépendance. Au nom du Comité international de l’Européade comme en mon nom propre, je souhaite à chacun une Européade magnifique, pacifique et enrichissante. Conservez les expériences uniques tels des joyaux dans vos cœurs et chérissezles.Bien profiter au maximum de cette édition.

31


Faits sur la Finlande

Europeade, c’est quoi ?

• Près de 80% du territoire finlandais est recouvert de forêts.

Europeade est une fête de cinq jours qui réunit 5.000 danseurs, musiciens et chanteurs. Mais ce n’est pas seulement un évènement. Nous créons l’amitié et l’unité européennes à travers notre diversité. Europeade est une réunion annuelle indépendante de 5.000 personnes venus de tous les coins d’Europe et impliqués dans la danse et la musique folklorique.

• La Finlande compte plus de 180 000 lacs. • L’archipel de Turku est formé de plus de 20 000 îles. • Nous adorons le sauna. En Finlande, il y a tellement de saunas que tous les Finlandais pourraient faire une séance de sauna en même temps. • Le pain finlandais le plus populaire est le « ruisleipä » qui est un pain noir à base de seigle. En Europe centrale, le pain de seigle est un pro duit diététique qui a du succès. À Turku, il est recommandé de goûter au moins ces mets finlandais traditionnels:

Nous rassemblons chaque année pendant une semaine d’été, souvent dans une nouvelle ville d’Europe, de vieux amis et de nouveaux groupes. Nous montrons nos danses sur des écrans dans de grandes arènes et dans les rues de la ville, et nous tenons un bal, une parage et un service oecuménique. Les groupes dansent, chantent et jouent leur musique dans leurs costumes traditionnels à travers toute la ville, jour et nuit. Nous partageons notre culture régionale avec les habitants locaux et entre nous.

• Tartelette carélienne « Karjalanpiirakka », pâte à base seigle garnie de riz au lait (salé). • La myrtille est une baie qui regorge de vitamines. La myrtille est consom mée sous forme de soupe sucrée, de gâteau ou de shot. • Salmiakki, friandise au sel d’ammonium, a à la fois un goût sucré et salé. • C’est en Finlande que l’on consomme le plus de café, environ 10 kg par habitant. • La législation en matière d’alcool est très stricte en Finlande. Il est interdit de consommer de l’alcool dans les lieux publics, excepté dans les parcs. La vente d’alcool est autorisée entre 9h00 et 21h00 aux plus de 18 ans, et les boissons alcoolisées à plus de 4,7 % sont vendues uniquement dans les magasins Alko (licenced liquour stores = magasins avec licence pour alcools forts) • Mölkky est un jeu finlandais de plein-air qui est disponible dans presque tous les supermarchés, et auquel on peut jouer pratiquement partout.

32

33


Europeade information Vous pouvez à tout moment demander de l’aide ou des conseils aux personnes qui porte le collier Europeade. Nous sommes ici pour vous! Le point Info de l’événement au village Europeade dans le hall de la salle Sigy est à la disposition des chefs de groupes. Les bureau des médias est au service des journalistes à ce même endroit. Heures d’ouverture : jeudi et vendredi 10h00–18h00, samedi 10h00–15h00, dimanche 11h00–14h00. Le point Info Visit Turku à Varvintori est ouvert jeudi et vendredi 10h00–18h00, samedi 10h00–15h00, dimanche 11h00–14h00. Info24/7: +358 (0)40 573 6075

Photo taken by: Pasi Leino

Numéro d’appel d’urgence unique: 112 Application Europeade Le calendrier des manifestations d’Europeade et leurs descriptions ont été téléchargés sur l’application mobile Eventmore qui permettra au public et aux participants de voir quel événement aura lieu où et quand. Grâce au plan, vous verrez toute la vaste zone des événements et leurs représentations, et vous pourrez facilement vous rendre sur place. Vous pouvez télécharger gratuitement le chaîne Europeade ici: http://www.eventmore.io/app/europeade En Finlande, la connexion Wifi est disponible à de nombreux endroits. Renseignezvous dans les restaurants, à la bibliothèque et dans les hôtels, par exemple. Les écoles d’hébergement sont équipées de la connexion Wifi. Demandez le mot de passe au point Info de l’école. Lorsque vous mettez à jour les événements Europeade sur les réseaux sociaux, n’oubliez pas d’utiliser des #hashtags. #europeade2017 #humppahaaste #folkloreforever #suomitanssii #turku

34

QR code pour la ch aîn de Europe e ade

Transports En tant que participant à Europeade, vous pouvez voyager gratuitement dans les transports en commun en montrant le code QR de votre bracelet d’événement à l’appareil de lecteur du bus. Vous trouverez davantage d’informations sur les itinéraires et horaires de bus dans l’école d’hébergement. Vous pouvez aussi consulter les itinéraires et horaires de bus sur le site Web de Föli: www.foli.fi/en Taxi: 02 10041 en appelant d’un numéro étranger: +358 600 14121 Vous pouvez commander un taxi via l’application mobile du service de taxi pas cher Kyyti de Turku. En savoir plus : www.kyyti.info Vous pouvez louer des vélos auprès du point Infos touristiques de Visit Turku (Aurakatu 2), dans les hôtels et les magasins de vélos. Les tarifs varient entre 10 et 25 euros /jour.

35


Tärkeitä osoitteita/ Important addresses/ Addresses importantes/ Wichtige Adressen

Repas En Finlande, un repas scolaire gratuit est assuré dès le début du 20e siècle. Au départ, il était offert aux plus démunis, mais à partir de 1948, à l’attention de tous les élèves. Le repas scolaire comprend un plat chaud, de la salade, des légumes crus râpés ou frais, du pain, du beurre ou de la margarine et de la boisson. Les repas sont servis dans six écoles situées dans le centre de Turku, la lettre de votre bracelet indique l’école de votre cantine. Le petit-déjeuner est servi dans les écoles d’hébergement ou à toute proximité. Veuillez noter les jours indiqués dans le programme des participants, auxquels le déjeuner ou le dîner est servi ailleurs qu’à l’endroit indiqué sur votre bracelet. Il y a beaucoup de monde qui vient manger dans les écoles en même temps, attendezvous donc à faire la queue. Mangez votre repas, puis laissez votre place aux suivants et allez, par exemple, dans le couloir ou le parc si vous voulez passer plus de temps avec vos connaissances. Nous visons à réduire les déchets alimentaires, merci de prendre dans votre assiette la portion que vous pensez pouvoir terminer. Vous pourrez bien évidemment aller vous resservir si vous avez encore faim ! Au moment de leur enregistrement, les participants recevront des bouteilles d’eau (gourdes) qu’ils pourront remplir plus tard. En Finlande, l’eau du robinet est d’une excellente qualité et peut être consommée telle quelle. Menus: Le petit-déjeuner comprend du porridge, du pain, de la charcuterie, du jus de fruits et du café. Les régimes spéciaux commandés à l’avance ont été notés séparément. Menus Mercredi 26/07 17h00-22h00

Papinkatu 4 Maariankatu 7 Varkkavuorenkatu 42 Hansakatu 2 Kaarinankatu 3 Meteorikatu 1 Hopeasepänkuja 2 Kirkkotie 31 Wäinö Aaltosen koulutie 3 Pernontie 29 Kauppiaskatu 14 Puutarhakatu 5 Jöllintie 3 Itäinen Pitkäkatu 45 Luostarinkatu 11 Kellonsoittajankatu 11 Uudenmaantie 43 Varusmestarintie 19 Lehmustie 7

Meals: A Juhana Herttua B Martti C Puolala D Puolalanmäki E St. Olofskolan F Turun klassillinen lukio

Hansakatu 2 Hopeasepänkuja 2 Kauppiaskatu 14 Puutarhakatu 5 Luostarinkatu 11 Eskelinkatu 4

EUROPEADE 2017 Jeudi 27/07 8h00-10h00

Vendredi 28/07

Samedi 29/07

Dimanche 30/07

Lundi 31/07

8h00-10h00

8h00-10h00

8h00-10h00

8h00-10h00

Le petit-déjeuner, écoles Déjeuner, Repas de salade au jambon (distribué au petitdéjeuner)

Le petit-déjeuner, écoles

Le petit-déjeuner, écoles

Le petit-déjeuner, écoles

16h00-19h00

16h00-19h00

12h00-15h00

12h00-15h00

Dîner, écoles (A-F) Gratin de nouillespouletle

Dîner, écoles (A-F) Bolognaise à la viande hachée

Déjeuner, écoles (A-F) Risotto au poulet

Déjeuner, écoles (A-F) Lasagnette Dîner, Repas de salade nouilles-poulet (distribué au déjeuner)

Dîner, écoles (A-F) Le petit-déjeuner, Gratin de pâtes-jambon écoles Déjeuner, Repas de salade au thon (distribué au petitdéjeuner)

17h00-20h00 Dîner, bateau Suomen Joutsen, Repas de salade au salami (qui sera mangé dehors après le défilé)

36

Schools: 1. Aurajoki 2. Cygnaeus 3. Hepokulta 4. Juhana Herttua 5. Kerttuli 6. Haarla 7. Martti 8. Nummi 9. Wäinö Aaltonen 10. Pansio 11. Puolala 12. Puolalanmäki 13. Rieskalähde 14. Samppalinna 15. St. Olofskolan 16. Turun ammatti-instituutti 1 17. Turun ammatti-instituutti 2 18. Turun Lyseo 19. Vasaramäki

Street performances: 1. Vähätori Linnankatu 3 2. Kirjastosilta Corner of Itäinen Rantakatu and Rettiginrinne 3. Kristiinankatu Kristiinankatu 2 4. Teatterisilta Teatterisilta 20800 Turku 5. Ursininkatu Ursininkatu 1 6. Vaakahuone Linnankatu 40 7. Esposito Förin ranta, Läntinen Rantakatu 8. Föri Läntinen Rantakatu 47 9. Suomen Joutsen Linnankatu 72 10. Rento Yliopistonkatu 23 11. Yliopistonkatu Yliopistonkatu 29 12. Hansatori Yliopistonkatu 20 13. Luostarinmäki Vartiovuorenkatu 2

37


E63

E8

Schools

II T OT IE

ES

SU

TU KA

222

O IST PU

T

9

1

ATU

INK

RM

LA STÅ

500 m

Venues

110

Gatorade Center Europeade Village, Varvintori Turku Concert Hall

17

Turku Cathedral

1 2 3 4

Tiirikkala Koulu Vaakahuone Esposito

5 6

Nooa Rantakerttu

1km

Street performances 1 2 3 4 5

Europeade by night

Jamming sessions

38

ATU

KÄK

PIT

ITÄ

5 16

1

6

e

ATU NK

b

7 14 1821

1821

13

AA

I

N INE

19

9

ATU TAK

RAN

87

TU KA6 5

10

15

4

ITÄ

3

N

NA

LIN

N INE

10

NM

12

E63

2 11

6

4

4

II

IV

2 DE

13 9

f

1

ATU

NK

A INN

L

5

3 a

1

UU

U KAT

E63

10

2

U KAT ULU KO

M

OL

12

11

AN

H UK

185

10

PU

9

III

III

U KAT

A

RH

UTA

U N K AT N TÄ KE

8 1 185

d

NK

Turun Lyseo Vasaramäki

E63 TE

M

3

c

IS

E18

API RAT

KA

18

Puolala Puolalanmäki Rieskalähde Samppalinna St. Olofskolan

TU

11 12 13 14 15 16 17 18 19

AR

Aurajoki Cygnaeus Hepokulta Juhana herttua Kerttuli Haarla Martti Nummi Väinö Aaltonen Pansio

KIRJALTAJANKATU

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

E18

ATU

NK

HA

ARTUKAISTEN TIE

Vähätori Kirjastosilta Kristiinankatu Teatterisilta Ursininkatu

6 7 8 9 10

Vaakahuone Esposito Föri Suomen Joutsen Rento

Bus pick up/ drop off

Meals A B C D e f

11 Yliopistonkatu 12 Hansatori 13 Luostarinmäki

Juhana Herttua Martti Puolala Puolalanmäki St. Olofskolan Turun klassillinen lukio

Parade

I II III IV

Europeade Village Turun klassillinen lukio Puolala & Puolalanmäki Turku Cathedral

Parade start Parade endpoint

39


Écoles pour les repas

Europeade by Night: Vaakahuone Linnankatu 40 Tiirikkala Linnankatu 3 Panimoravintola Koulu Eerikinkatu 18 Esposito Förin ranta, Läntinen Rantakatu

A Juhana Herttua B Martti C Puolala D Puolalanmäki E St. Olofskolan F Turun klassillinen lukio

Jamming sessions: RantaKerttu Läntinen Rantakatu 55 NOOA Läntinen Rantakatu 57

VI

VI

Mercedi 26/07 17h00-22h00 Dîner, écoles (A—F) VI

25

Les écoles pour les repas sont échelonnées selon le code d’identification de l’école d’hébergement.

88

II- III

Veistäm ö

11

Pakkarin katu

katu

Veistämön portaat

Stedingk in

Gatorade Center Artukaistentie 8 Europeade village Varvintori 3 Info for group leaders Sigyn-Sali, Linnankatu 60 Tuomiokirkko Tuomiokirkonkatu 1 Konserttitalo Aninkaistenkatu 9 Church boat rowing Varvintori, Läntinen Rantakatu 67 Victorinp olku The end of Kristiinankatu, Läntinen rantakatu 17 Tango workshop Uittamo Paviljonki, Rykmentintie 29 V Sauna evening Herrankukkaro, Luotojentie 245, Naantali V Visit Turku Aurakatu 2 6 naukio

59

IV

Köysikuj

a

music Lava stage

V

i

DANCE stage

K2

V

V

P2

5

Läntinen Rantakatu J2 KVV2 R4

1 Workshop 2 Forum 3 Visit Turku

40

47

36

TP3 R3

R1

4 TP2 Folktori

J1

KVV1 WC

Lounge

4 Folklore market 5 Church boat rowing

A urajok i

Varvintori R2

G

Catering

i

II

Köysikuja Workshop*3

1

2

K1

3

V

C1-C16

WC S3 S2 S1

Entry

S4

Avis

Bus pick up/ drop off

P1 TP1

Jeudi 27/07 16h00-19h00 46 5 7

Dîner, écoles (A—F) 16h00 écoles: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16h40 écoles: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hôtels 17h20 écoles: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

Vendredi 28/07 16h00-19h00 Dîner, écoles (A—F) 16h00 écoles: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16h40 écoles: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hôtels 17h20 écoles: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

Linnankatu

II

Hansakatu 2 Hopeasepänkuja 2 Kauppiaskatu 14 Puutarhakatu 5 Luostarinkatu 11 Eskelinkatu 4

Samedi 29/07 12h00-15h00 Déjeuner, écoles (A—F) V 12h00 écoles: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12h40 écoles: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hôtels 13h20 écoles: 18, 17, 11, 13, 16, IEC Dimanche 30/07 12h00-15h00 Déjeuner, écoles (A—F) 12h00 écoles: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12h40 écoles: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hôtels 13h20 écoles: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

Info

41


Programme des participants Mecredi 26/07

EUROPEADE 2017

Jeudi 27/07

Vendredi 28/07

Samedi 29/07

Dimanche 30/07

Lundi 31/07

09h00-21h00

08h00-10h00

08h00-10h00

08h00-10h00

08h00-10h00

08h00-10h00

Inscription, Gatorade Center

Petit-déjeuner et distribution de packs déjeuner, écoles d'hébergement 08h00-13h00

Petit-déjeuner et distribution de packs déjeuner, écoles d'hébergement 10h00-18h00

Petit-déjeuner, écoles d'hébergement

Petit-déjeuner, écoles d'hébergement

Petit-déjeuner, écoles d'hébergement

09h00-11h00

08h00-13h00

Répétition pour l'ouverture, Gatorade Center

Shows dans la rue

Répétition en commun des groupes d'enfants, Gatorade Center

Entraînements pour cérémonie de clôture, Gatorade Center

10h00-18h00 Shows dans la rue

11h00-18h00 Aviron dans grandes barques

10h00-13h00 Réception de la Ville pour les chefs de groupes, bateau Suomen Joutsen 10h00-13h00

10h00-11h30 Messe œcuménique, Cathédrale de Turku

Shows dans la rue

Déjeuner et distribution de packs dîner, écoles (A-F) 14h00-15h00 Musique, Gatorade Center

17h00-22h00 Dîner, écoles (A-F)

11h00-18h00

14h00-17h00

Aviron dans grandes barques

Atelier de tango et bal traditionnel, Uittamon lava 16h00-19h00 Dîner, écoles (A-F)

14h00-17h00 Atelier de tango et bal traditionnel, Uittamon lava 16h00-19h00 Dîner, écoles (A-F)

17h00-18h00, 19h00-20h00 Concert de Turun Kiikurit 60 ans, payant, salle Sigyn-Sali *

12h00-15h00 Déjeuner, écoles (A-F)

15h00-18h00

18h00-19h00

18h00-20h00

17h00-20h00

Ûhised tantsulained – les groupes de danse estoniens - devant le pavillon de Kupittaa **

Distribution des packs dîner, devant le bateau Suomen Joutsen

19h00-22h00

18h00-23h00

20h00-20h30

Cérémonie d'ouverture, Soirée sauna Gatorade Center (39e/pers.), Herrankukkaro 22h30-24h00 19h00-22h00 Europeade by night, danses/bal

Concert de chorale

12h00-15h00

15h00-18h00

Défilé, Vanha suurtori — Céromonie de clôture, Bateau Suomen Joutsen Gatorade Center

Musique, Gatorade Center

Record du monde de danse finlandaise Humppa, bateau Suomen Joutsen, Esposito, Vaakahuone, DBTL

Village Europeade Le Village Europeade forme le centre de l’évènement. Le village abrite aussi bien des restaurants que des cafés, et Europeade Forum où les organisations et les villes Europeade se présentent. Au marché Folktori, les artisans présentent et vendent leurs produits, alors qu’aux ateliers d’artisanat, vous pourrez vous-même vous initier à faire de la dentelle, des rubans et des travaux manuels caréliens. Aux ateliers de danse, vous aurez la possibilité d’apprendre les danses populaires des autres pays. Les ateliers d’activités pour enfants sont organisés le jeudi et le vendredi.

* organisé par Turun Kiikurit ** organisé par V-S Viro-keskus et Nopsajalad Vous pouvez rencontrer le Père et la Mère Noël à Varvintori jeudi et vendredi de 11h à 14h et samedi de 19h à 20h.

22h30-24h00

Galerie Pendant toute la durée de l’événement, une galerie d’images sera mise à jour sur les pages Facebook Europeade Turku 2017. Vous y trouverez les photos des événements prises la veille. Spécialités de Finlande Spécialités de Finlande vous permettra de découvrir les traits spéciaux de la culture finlandaise. Un programme spécial sera organisé : aviron dans grandes barques (d’église autrefois), atelier de tango, mais aussi séances de sauna. Vous pourrez demander les places de désistement auprès du guide du groupe. Aviron dans grandes barques Läntinen Rantakatu 17, Läntinen Rantakatu 67 Atelier de tango Uittamo Paviljonki, Rykmentintie 29 Sauna Herrankukkaro Luotojentie 245, Naantali

Europeade by night, danses/bal VILLAGE EUROPEADE, VARVINTORI 18h00-23h00

10h00-24h00

10h00-24h00

10h00-01h00

19h00-19h45

10h00-18h00 Marché Folktori

10h00-18h00 Marché Folktori

10h00-18h00 Marché Folktori

11h00-14h00 & 19h00-23h00 11h00-14h00 Marché Folktori

10h00-18h00

Concert International Turku 20h00-21h00

10h00-18h00

10h00-13h00

12h00-12h45

Grande œuvre de danse Europeade Forum, Joki - Ån 12h00 Ouverture de Forum 21h15-22h30 10h00-11h45

Europeade Forum

Europeade Forum

Concert du groupe Mimmit

10h00-11h45

10h00-11h45

12h45-13h30

Danses/bal

Atelier de danse

Atelier de danse

Roadshow en costume populaire

Atelier de danse 11h00-14h00

11h00-14h00

11h00-14h00

20h00-23h00

Ateliers d'artisanat, ateliers d'activités pour enfants 12h00-13h45

Ateliers d'artisanat, ateliers d'activités pour enfants 12h00-13h45

Ateliers d'artisanat

Danses

Concert de musique

Concert de musique

Concert de danse populaire finlandaise

12h00-13h30

14h00-16h30

14h00-17h00

19h00-20h00

Concerts de groupes d'enfants et de jeunes

Concerts de groupes d'enfants et de jeunes

Soirée de fête des enfants - Europeade ball

17h00-18h00

17h30-18h00

20h00-20h30

Concert de danse populaire finlandaise

Concert finno-suédois de danses populaires

22h30-24h00

22h30-24h00

Record du monde de danse finlandaise Humppa 20h30-01h00

Bal de soirée Europeade by night

Bal de soirée Europeade by night

Soirée de fête Europeade ball

Record du monde de danse finlandaise Humppa En l’honneur des 100 ans de la Finlande et à l’occasion d’Europeade Turku, 30.000 personnes danseront simultanément le record du monde de humppa. Le défi est lancé à tous les participants et les citadins de venir danser la humppa à Varvintori, au village Europeade et sur la rive du fleuve samedi soir à 20h00. La danse du record mondial commencera à 20h20. Cette danse s’apprendra sur place.

43


Turku Fondée en 1229, Turku est la plus ancienne ville de la Finlande. Elle a été la première capitale du pays de 1809 à 1812. Après le plus grand incendie de l’histoire des pays nordiques (1827), la ville a été reconstruite dans sa presque totalité. Turku est toujours le centre administratif, économique et culturel de sa région, et elle a été nommée deuxième capitale européenne de la culture en 2011. Turku propose de nombreuses curiosités historiques intéressantes, mais la visite dans l’archipel est aussi une expérience unique. De nombreuses activités sont organisées à l’attention des enfants, par exemple au Château de Turku et dans le parc d’aventure de Kupittaa.

Photo taken by: Joonas Mäkivirta

Musées gratuits Les participants à Europeade peuvent visiter gratuitement les musées suivants sur présentation de leur bracelet: Le Musée de la pharmacie et la maison Qwensel La maison Qwensell est la plus vieille maison bourgeoise de Turku dans laquelle a été préservée le plus ancien décor de pharmacie. Läntinen Rantakatu 13. Musée des sciences biologiques Musée de la nature. Neitsytpolku 1. Kuralan Kylämäki Le paysage campagnard des années 1940-1950 figure parmi les environnements culturels construits les plus spécifiques au niveau national en Finlande. Jaanintie 45.

44

Musée de l’artisanat de Luostarinmäki Le seul espace qui a été épargné de l’incendie de Turku au début du 19e siècle. Vartiovuorenkatu 2. Château de Turku Un des monuments les plus importants du point de vue des bâtiments historiques, construit à la fin du 13e s. Linnankatu 80. Musée Wäinö Aaaltonen Musée d’art spécialisé dans l’art contemporain. Itäinen Rantakatu 38.

45


Photo taken by: Arto Takala

Photo taken by: Pasi Leino

Autres curiosités et expériences intéressantes Aboa Vetus & Ars Nova Remise de -25% sur les tickets d’entrée adulte pour les participants à Europeade. Itäinen Rantakatu 4-6. Jakke River Ferry Restaurant sur embarcation « hop on-hop off » qui navigue sur le fleuve Aurajoki. Läntinen Rantakatu 13. Parc d’aventure Parc d’activités pour enfants âgés de 1 à 10 ans. Kupittaankatu 2.

Piscine naturelle Dans les parc de Kupittaanpuisto et Samppalinnanpuisto. Monde des Moumines Île d’aventures pour les enfants sur le thème des Moumines. Kaivokatu 5, 21101 Naantali. Cathédrale de Turku Tuomiokirkonkatu 1. Musée des Beaux-arts de Turku Aurakatu 26.

Ukkopekka Croisières dans l’archipel à bord du bateau à vapeur. Linnankatu 40. Vepsä Île à atteindre en bateau-bus. Läntinen Rantakatu 37. Plages publiques Plage de Saaronniemi : Saarontie 59. Plage d’Ispoinen : Rykmentintie 51. Plage d’Ekvalla : Kakskerrantie 618. Le site Web Visit Turku et l’office de tourisme vous donnent des tuyaux pour faire du tourisme dans la région de Turku. Un point Info de Visit Turku se trouve dans le village Europeade pendant toute la durée de l’événement. www.visitturku.fi/en Photo taken by: Tim Bird

46

47


Grußwort des Stadtdirektors von Turku

Herzlich Willkommen in Turku Es ist mir eine Freude, die Teilnehmer der Europeade mitten im Hochsommer in Finnland und Turku zu begrüßen.

Präsident, International Europeade Committee

Der Slogan von Turku lautet „Stadtkultur im Schoße der Schären“. Dies ist Ausdruck einer kulturell blühenden Stadt am Meer. Auch dieses Wochenende dürfen wir diese beiden Seiten von Turku genießen, wenn in der Stadt zeitgleich mit der Europeade das Musikfestival DBTL sowie die Classic Yachts Regatta der Segelboote stattfindet.

Armand de Winter

Die Europeade wird jetzt zum ersten Mal in Finnland veranstaltet. Es ist toll, das wir die Veranstaltung nach Turku bekommen, in die erste finnische Hauptstadt, und das im Jubiläumsjahr zum 100-jährigen Bestehen Finnlands. Das Thema des Jubiläumsjahres Yhdessä - Gemeinsam setzt sich in der Europeade auf hervorragende Weise um. Die Veranstaltung wird von den Freunden der Folklore in der Region gemeinsam mit Hunderten von Freiwilligen getragen. Ein großes Dankeschön an sie alle. Sie als Teilnehmer gestalten Ihrerseits den Inhalt der Veranstaltung gemeinsam mit Tanz, Lied und Musik. Gleichzeitig bringen Sie aus Ihren Heimatländern die Botschaft von Freundschaft und Verständigung mit, die seit Anbeginn wichtige Werte der Europeade sind. In diesem Jahr wird das Fest der Freundschaft und Solidarität bereits zum 54. Mal begangen. Ich glaube, dass die Europeade von den Einwohnern unserer Stadt freudig Besitz ergreift so-wie Frohsinn und Farbe in die Stadt bringt. Ich hoffe, dass Sie als Teilnehmer die Auftritte und Ihre Zeit in Turku genießen und unvergessliche Erlebnisse von hier mitnehmen.

Aleksi Randell Stadtdirektor

48

Liebe Europeade-Freunde, zum ersten Mal in ihrem 54-jährigen Bestehen zieht die Europeade-Karawane in den hohen Norden. Trotz der für viele weiten Entfernung und der damit verbundenen Reisekosten haben sich etwa 6 200 Teilneh-mer angemeldet - alte, treue, bekannte und neue Gruppen. Dies freut uns sehr. Vielen Dank! Jede Europeade ist einmalig. Und das wird in Turku ganz bestimmt nicht anders sein. Neben unserem traditionellen Programm sind auch typische lokale Aktivitäten geplant, sodass die Europeade wieder einzigartig zu werden verspricht. Sie werden übrigens auch von einer Stadt verzaubert werden, die sehr viel zu bieten hat und deren Bevölkerung sympathisch ist. Die Idee unseres Gründers und Vorsitzenden Mon de Clopper aus dem Jahre 1964 ist nach so vielen Jahren immer noch aktuell. Mehr denn je brauchen wir ein Europa der Herzen, eine Einheit in bunter Vielfalt. Das will die Europeade auch in Turku voller Lebensfreude, mit

gegenseitigem Respekt und Glauben an den eigenen Volkscharakter und Traditionen aufs Neue mit Musik, Gesang und Tanz zum Ausdruck bringen. Auch die Stadt Turku hat diese Europeade sorgfältig und mit viel Engagement vorbereitet. Wir möchten uns deshalb herzlich bei der Stadtverwaltung, dem lokalen Organisationskomitee und den vielen ehrenamtlichen Mitarbeitern bedanken. Wir hoffen, dass unsere Präsenz und unsere Auftritte zum Glanz der Feierlichkeiten anlässlich der hundertjährigen Unabhängigkeit Finnlands beitragen können. Im Namen des Internationalen Europeade-Komitees und in meinem eigenen Namen wünsche ich allen eine fantastische, friedliche und bereichernde Europeade. Bewahren und hegen Sie die einzigartigen Erfahrungen als Schmuckstücke in Ihrem Herzen. Genießen Sie in vollen Zügen von dieser Ausgabe.

49


Facts about Finland

Was ist die Europeade?

• Fast 80 % der Fläche Finnlands ist von Wald bedeckt.

Die Europeade ist ein 5-tägiges Fest für 5.000 Tänzer, Musiker und Sänger. Es ist nicht einfach nur eine Veranstaltung. Wir schaffen Freundschaft und Einigkeit in Europa durch unsere Vielseitigkeit. Die Europeade ist ein unabhängiges jährliches Treffen von 5.000 Menschen, die sich europaweit für Volkstanz und Musik engagieren.

• In Finnland gibt es über 180.000 Seen. • Das Schärenmeer vor Turku besteht aus ca. 20.000 Inseln. • Wir lieben es zu saunieren, in Finnland gibt es so viele Saunen, dass alle Finnen gleichzeitig saunieren könnten. • Das beliebteste Brot Finnlands ist Roggenbrot, das ein aus Roggen gefertigtes dunkles Brot ist. In Mitteleuropa ist Roggenbrot ein beliebtes Diätprodukt.

Wir treffen uns jedes Jahr für eine Woche im Sommer, meist in einer anderen Stadt in Europa, alte Freunde und neue Gruppen. Wir zeigen unsere Tänze bei Auftritten in großen Stadien und in den Straßen der Stadt, und veranstalten eine Gala, einen Umzug und einen ökumenischen Gottesdienst. Gruppen tanzen, singen und spielen ihre Musik in Trachten überall in der Stadt den ganzen Tag und die ganz Nacht hindurch! Wir teilen unsere regionale Kultur mit den Einwohnern vor Ort und untereinander.

In Turku sollte man zumindest die folgenden finnischen traditionellen Spezialitäten probieren: • Karelische Piroggen, in Roggenkruste gebackener Reisbrei. • Die Blaubeere ist eine Beere, die reichhaltig an Vitamine ist. Blaubeeren kann man als Suppe oder Pirogge essen oder als Shot trinken. • Salmiak ist eine Süßigkeit, die gleichzeitig sowohl süß als auch salzig schmeckt. • In Finnland wird weltweit am meisten Kaffee getrunken, ca. 10 kg pro Person. • In Finnland herrscht eine strenge Alkoholgesetzgebung, der Alkohol genuss an öffentlichen Plätzen ist verboten, außer in Parks. Alkohol darf zwischen 9-21 Uhr an über 18-Jährige verkauft werden und Getränke mit mehr als 4,7 Prozent werden ausschließlich in Alko-Läden verkauft (lizensierte Alkoholgeschäfte). • Mölkky ist ein finnisches Freiluft-Spiel, das nahezu in allen Märkten erhält lich ist und das man bei jedem Zusammentreffen spielen kann.

50

51


Europeade information Personen mit Europeade-Halsband stehen Ihnen stets mit Rat und Tat zur Seite. Wir sind vor Ort für Sie da! Für die Gruppenleiter befindet sich im Atrium des Sigyn-Saals im Europeade-Dorf der Info-Stand der Veranstaltung. Am gleichen Ort steht den Berichterstattern das Medienbüro zur Verfügung. Öffnungszeiten: Donnerstag und Freitag 10:00–18:00 Uhr, Samstag 10:00–15:00 Uhr, Sonntag 11:00–14:00 Uhr Der Visit Turku -Infostand auf dem Varvintori-Platz hat geöffnet: Donnerstag und Freitag 10:00–18:00 Uhr, Samstag 10:00–15:00 Uhr, Sonntag 11:00–14:00 Uhr. Info24/7: +358 (0)40 573 6075 Allgemeine Notrufnummer: 112 Europeade-App Der Zeitplan der Europeade inkl. Beschreibung ist auf die mobile App Eventmore geladen, mit deren Hilfe sowohl das Publikum als auch die Teilnehmer sehen, was wo und wann stattfindet. Die Karte gibt einen Gesamtüberblick vom Veranstaltungsgelände inkl. Aufführungen und mit ihrer Hilfe findet man leicht ans Ziel.

Als Teilnehmer der Europeade können Sie kostenlos mit öffentlichen Verkehrsmitteln fahren, indem Sie den am Veranstaltungsarmband befindlichen QR-Code an das Lesegerät im Bus halten. Im Schulquartier finden Sie genauere Infos zum Liniennetz und den Fahrplänen der Busse.

Den Europeade-Kanal kann man hier kostenlos herunterladen: http://www.eventmore.io/app/europeade

Infos zu Linien und Fahrplänen findet man auch auf den FÖLI-Internet-Seiten: foli.fi/en

In Finnland gibt es an vielen Orten WLAN, so dass es sich lohnt u. a. in Restaurants, Bibliotheken und Hotels beim Personal nach Infos zu fragen. Die Schulquartiere verfügen über WLAN-Anbindung. Das Passwort ist an der Schul-Info erhältlich.

Taxi: 02 10041 Bei Anruf mit ausländischer Nummer: +358 600 14121

Beim Aktualisieren der Europeade-Veranstaltungen in den sozialen Medien denken Sie an die Verwen-dung von Hashtags. #europeade2017 #folkloreforever #humppahaaste #suomitanssii #turku

52

Transport

Der QR-Code für der Kanal von Europead e

In Turku wird der Mitfahr-Billigtaxi-Service praktiziert, wo Sie über eine mobile App die Fahrt buchen können. Nähere Infos: www.kyyti.info Fahrräder können Sie bei der Visit Turku -Tourismusinformation (Aurakatu 2), bei Hotels und Fahrrad-händlern ausleihen. Die Preise bewegen sich zwischen 10–25 Euro/Tag.

53


Verpflegung

verpflegungsschulen

In Finnland wird bereits seit Beginn des 20. Jahrhunderts kostenloses Schulessen bereitgestellt, anfangs für Bedürftige, aber seit dem Jahr 1948 für alle Schüler. Zum Schulessen gehören eine warme Speise, Salat, Reibeoder Frisch-Gemüse, Brot, Aufstrich und ein Getränk. Die Verpflegung ist auf sechs verschiedene Schulen im Zentrum Turkus verteilt. Am Armband sehen Sie den Buchstaben der Schule für die Verpflegung. Frühstück wird in den Schulquartieren oder in deren unmittelbarer Nähe ausgegeben. Aus dem Teilnehmer-Programm entnehmen Sie, wann Mittag oder Abendessen woanders als in der am Armband markierten Schule ausgeteilt wird. An den Schulen treffen viele Essens-Teilnehmer gleichzeitig zusammen, so dass die Tische überfüllt sein können. Rücksichtsvoll ist es, das eigene Essen einzunehmen, den Folgenden Platz zu machen und sich auf die Flure oder in den Park zu begeben, wenn zu erkennen ist, dass man gern länger mit Bekannten zusammen ist. Wir sind bemüht, Essens-Reste zu vermeiden, so dass Sie bitte nur so viel auf den Teller tun, wie Sie auch essen können. Natürlich können Sie sich Essen nachholen! In Verbindung mit der Anmeldung werden Wasserflaschen an die Teilnehmer verteilt, die Sie später füllen können. Das Leitungswasser ist in Finnland von ausgezeichneter Qualität und als solches zum Trinken geeignet. Speiseplan: Das Frühstück umfasst Brei, Brot, Aufschnitt, Saft und Kaffee. Vorbestellte Diätspeisen sind separat gekennzeichnet. Menü Mittwoch 26.7.

A Juhana Herttua B Martti C Puolala D Puolalanmäki E St. Olofskolan F Turun klassillinen lukio

Hansakatu 2 Hopeasepänkuja 2 Kauppiaskatu 14 Puutarhakatu 5 Luostarinkatu 11 Eskelinkatu 4

Die Verpflegung wird gemäß der Nummer der Schulquartiere ausgeteilt. Mittwoch 26.7. 17:00-22:00 Abendessen, Schulen (A—F) Donnerstag 27.7. 16:00-19:00 Abendessen, Schulen (A—F) 16:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 17:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC Freitag 28.7. 16:00-19:00

Abendessen, Schulen (A—F) 16:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 16:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 17:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

EUROPEADE 2017 Donnerstag 27.7.

Freitag 28.7.

Samstag 29.7.

Sonntag 30.7.

Montag 31.7.

17:00-22:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

8:00-10:00

Abendessen, schulen (A-F) Schinken-PastaTopf

Das Frühstück, schulquartiere Mittagessen, ThunfischSalat (wird beim Frühstück mitgenommen)

Das Frühstück, schulquartiere Mittagessen, SchinkenSalat (wird beim Frühstück mitgenommen)

Das Frühstück, schulquartiere

Das Frühstück, schulquartiere

Das Frühstück, schulquartiere

16:00-19:00

16:00-19:00

12:00-15-00

12:00-15:00

Abendessen, schulen (A-F) BrathähnchenNudel-Topf

Abendessen, schulen (A-F) GehacktesBolognese

Mittagessen, schulen (A-F) BrathähnchenRisotto

Mittagessen, schulen (A-F) Lasagnette Abendessen, NudelBrathähnchen-Salat (wird beim Mittagessen mitgenommen)

17:00-20:00

Samstag 29.7. 12:00-15:00 Sonntag 30.7. 12:00-15:00

Mittagessen , Schulen (A—F) 12:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 13:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC Mittagessen , Schulen (A—F) 12:00 schools: 4, 7, 2, 10, 12, 6, 3 12:40 schools: 9, 14, 19, 8, 1, 15, 5, hotels 13:20 schools: 18, 17, 11, 13, 16, IEC

Abendessen, vor Suomen Joutsen, SalamiSalat (wird nach dem Umzug im Freien eingenommen)

54

55


Teilnehmerprogramm Mittwoch 26.7.

EUROPEADE 2017 Donnerstag 27.7.

Freitag 28.7.

Samstag 29.7.

09:00-21:00

8:00-10:00

8:00-10:00

Anmeldung, Gatorade Center

Frühstück und Ausgabe Lunch-Pakete, Schulquartiere 8:00-13:00

Frühstück und Ausgabe Frühstück, Schulquartiere Lunch-Pakete, Schulquartiere 10:00-18:00 9:00-11:00

17:00-22:00

Abendessen, Schulen (A- Probe Eröffnungsfeier, F) Gatorade Center

Straßenauftritte

8:00-10:00

Sonntag 30.7.

8:00-10:00

Frühstück, Schulquartiere

Frühstück, Schulquartiere

8:00-13:00

Gemeinsame Probe Kindergruppen, Gatorade Center 10:00-13:00

Probe Abschlussfeier, Gatorade Center

Empfang der Stadt für Gruppenleiter, Suomen Joutsen 10:00-13:00

Ökumenischer Gottesdienst, Domkirche

10:00-18:00

11:00-18:00

Straßenauftritte

Kirchbootrudern

11:00-18:00

14:00-17:00

Kirchbootrudern

Tango-Workshop und Straßenauftritte Tanz im Freien, UittamoLava

Mittagessen und Ausgabe AbendbrotPakete, Schulen (A-F)

14:00-17:00

16.00-19:00

14:00-15:00

12:00-15:00

Montag 31.7.

8:00-10:00

10:00-11:30

12:00-15:00

Tango-Workshop und Abendessen, Schulen (A- Mittagessen, Schulen (A- Musik, Gatorade Center F) Tanz im Freien, Uittamo- F) Lava 17:00-18:00, 19:0016.00-19:00 15:00-18:00 15:00-18:00 20:00 Abendessen, Schulen (A- 60 Jahre Turun Kiikurit - Umzug, Vanha Abschlussfeier, F) Konzert, suurtori—Suomen Gatorade Center gebührenpflichtig, Sigyn- Joutsen Saal * 18:00-19:00

18:00-20:00

17:00-20:00

Musik, Gatorade Center Ûhised tantsulained – Ausgabe AbendbrotGemeinsame Pakete, vor Suomen Tanzwellen, estnische Joutsen Gruppen treten auf und bitten zum Tanz, vor dem Kupittaa-Pavillon 19:00-22:00

18:00-23:00

Eröffnungsfeier, Gatorade Center 22:30-24:00

Sauna-Abend (39 €/Person), Herrankukkaro 19:00-22:00

Europeade by night, Varvintori

Chorkonzert, Konzerthalle

* veranstaltet von Turun Kiikurit ** veranstaltet vom Estland-Zentrum Südwestfinnland und Nopsajalad

20:00-20:30

Der Weihnachtsmann Humpa-Weltrekordtanz, mit seiner Frau Suomen Joutsen, besucht den Varvintori Esposito, Vaakahuone, am Donnerstag und DBTL Freitag von 11-14 Uhr und am Samstag von 19-20 Uhr.

Europeade-Dorf Das Europeade-Dorf ist das Zentrum der Veranstaltung. Im Dorf finden Sie sowohl Restaurants als auch Cafes, sowie das Europeade-Forum, in dem sich die Organisationen und Europeade-Städte vorstellen. Auf dem Folk-Markt stellen Handwerker ihre Produkte aus und verkaufen diese, während Sie in den Handarbeitsworkshops selbst versuchen können zu klöppeln, Freundschaftsbänder zu knüpfen und kare-lische Handarbeiten auszuprobieren. In den Tanz-Workshops können Sie die Volkstänze anderer Länder einstudieren. In den Kinder-Spiel-Workshops wird sich am Donnerstag und Freitag gemeinsam beschäftigt. Bildergalerie Während des Ereignisses Europeade Turku 2017 wird auf den FacebookSeiten eine aktuelle Bildergale-rie eingestellt, wo Sie die am Vortag aufgenommenen Fotos finden. Finnland-Special Mit dem Finnland-Special können Sie die Eigentümlichkeiten finnischer Kultur kennen lernen. Als Son-der-Programm werden das Kirchbootrudern, der Tango-Workshop wie auch ein Sauna-Besuch veran-staltet. Stornierte Plätze zu den Veranstaltungen sind beim Gruppenleiter zu erfragen. Kirchbootrudern Tango-Workshop Sauna-Besuch

Läntinen Rantakatu 17, Läntinen Rantakatu 67 Uittamo Paviljonki, Rykmentintie 29 Herrankukkaro Luotojentie 245, Naantali

22:30-24:00 Europeade by night, Sessions EUROPEADE-DORF, VARVINTORI 18:00-23:00

10:00-24:00

10:00-24:00

10:00-01:00

11:00-14:00 & 19:00-23:00

19:00-19:45

10:00-18:00 Folk-Markt

10:00-18:00 Folk-Markt

10:00-18:00 Folk-Markt

11:00-14:00 Folk-Markt

10:00-18:00

10:00-18:00

10:00-13:00

12:00-12:45

Europeade-Forum, 12:00 Eröffnung des

Europeade-Forum

Europeade-Forum

Konzert der Gruppe Mimmit 12:45-13:30

International Turku Konzert 20:00-21:00 Joki - Ån - Fluss –Großtanzshow 21:15-22:30

10:00-11:45

10:00-11:45

10:00-11:45

Tanz

Tanz-Workshop

Tanz-Workshop

Abendtanz - Europeade Roadshow in by night Volkstrachten

11:00-14:00

11:00-14:00

11:00-14:00

Handarbeitsworkshops, Handarbeitsworkshops, Handarbeitsworkshops Kinder-Spiel-Werkstatt Kinder-Spiel-Werkstatt 12:00-13:45

12:00-13:45

12:00-13:30

Musikkonzert

Musikkonzert

Finnisches Volkstanzkonzert

14:00-16:30

14:00-17:00

19:00-20:00

Konzert der Kinder- und Konzert der Kinder- und Kinder-Galaabend Jugendgruppen Jugendgruppen Europeade Ball 17:00-18:00

17:30-18:00

20:00-20:30

Finnisches Volkstanzkonzert

Volkstanzkonzert der Finnlandschweden

Humpa-Weltrekordtanz

22:30-24:00

22:30-24:00

20:30-01:00

20:00-23:00 Abtanz

Humpa-Weltrekordtanz Zu Ehren der 100-Jahrfeier Finnlands wird in Verbindung mit der Europeade in Turku ein Weltrekord aufgestellt, bei dem 30.000 Menschen gleichzeitig tanzen. Alle Europeade-Teilnehmer und die Stadtbewohner sind aufgefordert, am Samstagabend um 20.00 Uhr im Europeade-Dorf am Varvintori und am Flussufer Humpa zu tanzen. Der Weltrekordtanz beginnt um 20.20 Uhr. Der Tanz wird vor Ort einstudiert.

Abendtanz - Europeade Abendtanz - Europeade Galaabend - Europeade by night by night Ball

57


Photo taken by: Matias Tanner

Turku Das 1229 gegründete Turku ist die älteste Stadt Finnlands und sie war die erste Hauptstadt des Landes von 1809–1812. Nach dem größten Stadtbrand in der Geschichte der nordischen Länder (1827) wurde die Stadt nahezu vollständig neu aufgebaut. Turku ist immer noch das Zentrum der Regional-Verwaltung, von Wirtschaft und Kultur der Region und es war eine der Europäischen Kulturhauptstädte im Jahr 2011. Turku bietet reichlich interessante historische Sehenswürdigkeiten, doch auch der Besuch der Schärenwelt stellt ein einzigartiges Erlebnis dar. Für Kinder gibt es ausreichend Beschäftigung beispielsweise in der Burg Turku oder im Abenteuerpark Kupittaa.

Kostenlose Museen Die Teilnehmer der Europeade gelangen unter Vorzeigen des Armbands kostenfrei in folgende Museen: Apothekenmuseum und Qwensel-Haus Das Qwensel-Haus ist das älteste Bürgerhaus Turkus, in dem die älteste Apothekeneinrichtung Finnlands erhalten ist. Läntinen Rantakatu 13. Biologisches Museum Naturkundemuseum. Neitsytpolku 1.

Photo taken by: Arto Takala

58

Kuralan Kylämäki Die ländliche Landschaft aus den 1940-1950-er Jahren ist eine der landesweit bedeutendsten baulichen Kulturumgebungen Finnlands. Jaanintie 45.

Handarbeitsmuseum Luostarinmäki Einziges, größeres Gebiet, das vom Brand Turkus Anfang des 19. Jahrhunderts verschont blieb. Vartiovuorenkatu 2. Burg Turku Eines der bedeutendsten bauhistorischen Denkmäler Finnlands, gebaut Ende des 13. Jahrhunderts. Linnankatu 80. Wäinö Aaltonen -Museum Kunstmuseum mit dem Fokus auf Gegenwartskunst. Itäinen Rantakatu 38.

59


Mehr Interessantes zum Sehen und Ausprobieren Aboa Vetus & Ars Nova Für Europeade-Teilnehmer -25 % auf Eintrittskarten für Erwachsene. Itäinen Rantakatu 4-6. Jakke Jokilautta Auf dem Aurajoki -Fluss verkehrende hop on-hop off -Restaurantfähre. Läntinen Rantakatu 13. Abenteuerpark Beschäftigungspark für ca. 1-10 -jährige Kinder. Kupittaankatu 2.

60

Freibäder Im Kupittaapuisto-Park und Samppalinnanpuisto-Park. Muumin-Welt Muumin-Abenteuerinsel für Kinder. Kaivokatu 5, 21101 Naantali. Domkirche Tuomiokirkonkatu 1. Kunstmuseum Turku Aurakatu 26.

Ukkopekka Ausfahrten mit dem Dampfschiff in die Schären. Linnankatu 40. Vepsä Ausflugsinsel per Wasserbus erreichbar. Läntinen Rantakatu 37. Kostenlose Badestrände: Badestrand Saaronniemi: Saarontie 59. Badestrand Ispoinen: Rykmentintie 51. Badestrand Ekvalla: Kakskerrantie 618. Auf den Internet-Seiten Visit Turku und bei Reisebüros können Sie Tipps zum Tourismus in der Region Turku erhalten. Visit Turku hat im Europeade-Dorf einen Info-Stand während der gesamten Veranstaltung. www.visitturku.fi/en

Photos taken by: Tim Bird

61


Souvenirs and experiences: 1. Dama Design Hakakatu 7 Women’s clothing designed and made in Finland. 2. Forum Marinum Linnankatu 72 The national special maritime museum, entrance tickets. 3. Föripuoti Vanha Suurtori 3 A shop selling Turku-themed literature and souvenirs. 4. Klo Design Läntinen Rantakatu 13 A Finnish clothing and accessories. 5. KOKOO Linnankatu 9-11 A playground and second hand LEGO shop.

Partner companies

Läntinen Rantakatu 13 A

The Europeade event in Turku cooperates with the companies listed below, and Europeade’s participants can get a 10% discount at these companies by showing their wristband. You can recognise the partner companies by these Europeade logos.

7. Mimi Collection Yliopistonkatu 24 A specialty shop selling clothing made of natural fibres.

Restaurants and cafés

9. Punainen Norsu Kauppiaskatu 4 Children’s clothes made of recycled materials.

1. Cafe Qwensel 2. Pizzeria Dennis 3. Kahvila Villa Kuuva 4. Ravintola Harald 5. Ravintola Koulu 6. Ravintola Pinella 7. Ravintola Rantakerttu 8. Ravintola Sapas 9. Ravintola Tiirikkala 10. Ravintola Vaakahuone 11. Skärgårdsbaren-Saaristobaari 12. Skärgårdsbaren-Saaristobaari

62

6. KUI Design A shop selling local products.

Läntinen Rantakatu 13 Linnankatu 17 Kuuvantie 198 Aurakatu 3 Eerikinkatu 18 Vanha Suurtori 2 Läntinen Rantakatu 55 Linnankatu 14 Linnankatu 3 Linnankatu 40 Aurakatu 14 Europeade-kylä

8. Pentik Yliopistonkatu 26 Finnish ceramics and interior design products, normal-priced products.

10. Soitin Laine Maariankatu 10 Sheet music and instrument parts and accessories. 11. Sylvi Salonen Linnankatu 14 A Turku-based handicrafts, interior design and gift shop. 12. Turun Suolahoitola Verkatehtaankatu 4 Treatments and massage services with salt particles. 13. Villa Kuuva Kuuvantie 198 Culture and handicrafts at a summer café in Ruissalo.

63


Participating groups

EUROPEADE 2017 AT 1 AT 2 AT 3 AT 4 AX 5 BE 6 BE 7 BE 8 BE 9 BE 10 BE 11 BE 12 BE 13 BE 14 BE 15 BE 16 BE 17 BE 18 BG 19 CH 20 CH 21 CZ 22 CZ 23 CZ 24 CZ 25 CZ 26 CZ 27 DE 28 DE 29 DE 30 DE 31 DE 32 DE 33 DE 34 DE 35 DE 36 DE 37 DE 38 DE 39

64

Volkstanzgruppe Hajdenjaki, Unterpullendorf, Burgenland-Kroatien Tanzkreis Kärnten, Lendorf/Hermagor, Kärnten Volkstanzgruppe Stainz, Stainz, Steiermark Volkstanzgruppe St. Martin i.S., St. Martin im Sulmtal, Steiermark Folkdansarna på Åland r.f., Kastelholm, Åland Insel De Kegelaar - De Stokkeslagers - Pallieterke - Den Dries, Wilrijk, Vlaanderen Sneyssens, Evergem, Vlaanderen Reynout, Dendermonde, Vlaanderen Ansfried, Westerlo, Vlaanderen Jan en Alleman, Wiekevorst, Vlaanderen VVKB De Karekiet, Puurs, Vlaanderen Tijl en Nele, Hove, Vlaanderen Reynaert, Mortsel, Vlaanderen Jovolka, Kapellen, Vlaanderen De Moeffeleer, Duffel, Vlaanderen VVKB De Wevers, Borgerhout, Vlaanderen Folkgroep Euterpe, Schriek, Vlaanderen Danspas Wijnendale, Torhout, Vlaanderen VVKB Gouw West-Vlaanderen De Sloepe, Knokke-Heist, Vlaanderen De Hovelingen-Viking, Gistel, Vlaanderen De Vlasblomme, Bissegem, Vlaanderen De Marliere, Bissegem, Vlaanderen Tijl Uilenspiegel, Kortrik, Vlaanderen Zannekin, Veurne, Vlaanderen Pagadderke, Ekeren, Vlaanderen Volkskunstgroep Nele, Grimbergen, Vlaanderen Traddans, Vilvoorde, Vlaanderen Thebaanse Trompetten KSA ’Hanske de Krijger’, Oudenaarde, Vlaanderen La Frairie Royale des Masuis et Cotelis Jambois, Namur, Wallonie Bulgarian Folk Dance Club ’Krushno Horo’, Koprivshtitsa, Sofia La Comberintze, Martigny, Valais Les Bouetsedons, Orsières, Valais Krkonossky Horal, Vrchlabí, Krkonose Pataspicka, Jablonne v Podjestedi, Lusatia Mountains Lusatia Consort, Cvikov, Luzické hory Brnenský Valásek, Brno, Moravia Javornicek, Brno, Moravia Sarabanda, Rychnov nad Kneznou, Orlické hory Heimat- u. Brauchtumsverein Lechler München e.V., München, Bayern Münchner Hochschultanzkreis, München, Bayern Folkloretanzgruppe Berlin-Köpenick e.V., Berlin, Berlin Moment of Celtic Energy, Augsburg/Killarney, Co Kerry Volkstanz- u. Trachtengruppe Bursginn e.V., Burgsinn, Franken Volkstanzgruppe Gemünden, Gemünden am Main, Franken Oberfrankischer Volkstrachtenverein Effeltrich, Effeltrich, Franken Landjugend Haubern, Frankenberg, Hessen Jugendtanzgruppe Annerod, Fernwald-Annerod, Hessen Folkloregruppe Linsengericht, Linsengericht, Hessen VT- u. TG Geismar 1948 e.V., Waldeck-Frankenberg, Hessen Volkstanzgruppe Hohenloher Gau im Schwäbischen Albverein, Öhringen, Ho henlohekreis

DE 40 DE 41 DE 42 DE 43 DE 44 DE 45 DE 46 DE 47 DE 48 DE 49 DE 50 DE 51 DE 52 DE 53 DE 54 DE 55 DK 56 EE 57 EE 58 EE 59 EE 60 EE 61 EE 62 EE 63 EE 64 EE 65 EE 66 EE 67 EE 68 EE 69 EE 70 EE 71 EE 72 EE 73 EE 74 EE 75 EE 76 EE 77 EE 78 EE 79 EE 80 EE 81 EE 82 EE 83 EE 84 EE 85 EE 86 EE 87 EE 88 EE 89 EE 90 EE 91

Volkstanzgruppe Saterland, Saterland, Niedersachsen Volkstanzkreis Winsen (Luhe), Winsen (Luhe), Niedersachsen De Rowoler Danzlüt e.V., Rodewald, Niedersachsen Trachtenverein Waldburg, Waldburg, Oberschwaben/Allgäu Volkstanzgruppe ’Schüddel de Büx’ , Greifswald, Pommern Tanzstudio Bohlen der Musik- u. Kunstschule Ottmar Gerster, Böhlen, Sachsen Der Fröhliche Kreis, Bergisch Gladbach, Schlesien Tanz- u. Spielschar Wiesbaden e.V., Wiesbaden, Schlesien Brückenberger Trachtengruppe Bonn e.V., Bonn, Schlesien Riesengebirgs Trachtengruppe München, München, Schlesien Trachtengruppe Rübezahls Zwerge, München, Schlesien Brückenburger Trachtengruppe Herzogenaurach, Herzogenaurach, Schlesien Eichendorff-Tanzgruppe Forchheim, Forchheim, Schlesien Wischauer Trachtengruppe, München, Sudetendeutsch Sing- u. Spielschar der Böhmerwäldler Ellwangen, Sudetenland Thüringer Landestrachtenverband e.V. Trachtenverein Schumlach e.V., Lindenberg, Thüringen Fanfaren- & Showorchester Gotha e.V., Gotha, Thüringen Folkloregruppe Oberbauerschaft Hüllhorst, Westfalen Deutsche Trachtenjugend im Deutschen Trachtenverband e.V., Günthersleben-Wechmar Greenlandertroup MIK, Hvidovre, Greenland FDG Jõelähtme, Kostivere, Harjumaa FDG Jõelähtme Muhedad, Loo, Harjumaa FDG Loo, Loo, Harjumaa FDG Kirilind, Kose, Harjumaa FDG Viimikud, Kuusalu, Harjumaa FDG Tugevad ja Kohevad, Saku, Harjumaa FDG Lindaratas, Saku, Harjumaa FDG Pangviina, Saku, Harjumaa FDG Kiili Keerulised, Kiili, Harjumaa FDG Kiilitar, Kiili, Harjumaa CFDG Säde, Tabasalu, Harjumaa FDG Hele, Tabasalu, Harjumaa FDG Saku Sanglejad, Saku, Harjumaa FDG Saku Sanglejad, Saku, Harjumaa CFDG Spekter, Keila, Harjumaa WO Tabasalu Puhkpill, Tabasalu, Harjumaa FDG Pühalepa, Pühalepa, Hiiumaa FDG Rabaroosid, Tudulinna, Ida-Virumaa FDG Lampjalakesed, Maidla, Ida-Virumaa FMG Illuka Rahvamuusikud, Illuka, Ida-Virumaa FDG Virulane, K-Järve, Ida-Virumaa FDG Kuppari, K-Nomme, Ida-Virumaa Metsäkukat, Finnish-Ingrian FDG, Johvi, Ida-Virumaa Röntyskä, Finnish-Ingrian FDG, Tartu, Tartumaa FDG Kaktus, Türi, Järvamaa FMG Türi Kapell, Türi, Järvamaa FDG Kõver Küünarnukk, Paide, Järvamaa Choir Paide Meeskoor, Paide, Järvamaa FDG Peipsi Piigad, Mustvee, Jogevamaa FMG Torma, Torma, Jogevamaa FDG Lahe, Lümati, Jogevamaa FDG Tantsusõtsed, Haapsalu, Läänemaa FDG Tamme Tõrukesed, Ridala, Läänemaa FDG Vormsi, Vormsi, Läänemaa FDG Maarjapiigad, V-Nigula, Lääne-Virumaa

65


EE 92 EE 93 EE 94 EE 95 EE 96 EE 97 EE 98 EE 99 EE 100 EE 101 EE 102 EE 103 EE 104 EE 105 EE 106 EE 107 EE 108 EE 109 EE 110 EE 111 EE 112 EE 113 EE 114 EE 115 EE 116 EE 117 EE 118 EE 119 EE 120 EE 121 EE 122 EE 123 EE 124 EE 125 EE 126 EE 127 EE 128 ES 129 ES 130 ES 131 ES 132 ES 133 ES 134 ES 135 ES 136 FI 137 FI 138 FI 139 FI 140 FI 141 FI 142 FI 143

66

FDG Metsalilled, Ulvi, Lääne-Virumaa FDG Audru Naised , Audru, Pärnumaa FDG Lindi Lappajad, Audru, Pärnumaa FDG Murelid, Räpina, Polvamaa FDG Kärutajad, Käru, Raplamaa FDG Naksakad, Käru, Raplamaa FDG Viimikud, Märjamaa, Raplamaa FDG Laaberjalg, Märjamaa, Raplamaa FDG Tantsukas, Märjamaa, Raplamaa FDG Tantsurõõm, Märjamaa, Raplamaa FDG Ätses, Muhu, Saaremaa FDG Jaaniroos, Orissaare, Saaremaa FDG Ritsikas, Kuressaare, Saaremaa FDG Kupar, Tornimäe, Saaremaa FDG Rehkendajad , Tartu, Tartumaa FDG Sinilind , Elva, Tartumaa WO Väägvere Pasunakoor, Väägvere, Tartumaa FDG Laululind, Ülenurme, Tartumaa FMG Jauram, Torva, Valgamaa FMG Supsti, Valga, Valgamaa FDG Sõsarad, Valga, Valgamaa Choir Rõõm, Valga, Valgamaa FDG Pilleriin, Valga, Valgamaa FMG Karupojad, Otepää, Valgamaa Choir Helletajad, Vana-Otepää, Valgamaa Choir Leelo, Vohma, Viljandimaa FMG Pilistvere Pillimehed, Vohma, Viljandimaa FDG Linda, Antsla, Vorumaa FDG Mari, Sulbi, Vorumaa FDG Osula, Osula, Vorumaa FDG Tsuua Sulatsõ, Parksepa, Vorumaa FDG Vöör ja Ahter, Tallinn FDG Veeteede Amet, Tallinn YFDG Tantsukeeris, Tallinn CFDG Priisle, Tallinn FMG Pillikud, Tallinn FMG Merelinlased, Tallinn Coros y Danzas Almería, Almería, Andalucía Agrupación Folklorica Alcazaba, Almería, Andalucía Coros y Danzas Escuderos del Arlanza, Santa Maria del Campo, Castilla y León Xeitu, León, León Tall de Vermadors, Binissalem, Mallorca Grup de Danses Populars de Quatretonda, Quatretonda, Valencia Ass. Cultural Grup de Danses y Rondalla Repico, Manises, Valencia Grup de Danses de Moncada, Moncada, Valencia Puolarukki, Seinäjoki, Etälä-Pohjanmaa Hollolan Nuorisoseura, Hollola, Päijät-Häme Sannat ja Sepot Paavot ja Pirkot Harmonikka, Lappeenranta, Etelä-Karjala Nestorit, Imatran Seudun Karjalaiset Nuoret, Imatra, Etelä-Karjala Mietaan Kansantanssijat, Kurikka, Etelä-Pohjanmaa Hökkyrät, Savonlinna, Etelä-Savo Hämeenlinnan Kansantanssijat, Hämeenlinna, Häme Valkeakosken Tanhuajat, Valkeakoski, Pirkanmaa Tahdittomat & Hiisipiiri, Jokioisten Nuorisoseura Tahdittomat, Jokioinen, Häme

FI 144 FI 145 FI 146 FI 147 FI 148 FI 149 FI 150 FI 151 FI 152 FI 154 FI 155 FI 156 FI 157 FI 158 FI 159 FI 160 FI 161 FI 162 FI 163 FI 164 FI 165 FI 166 FI 167 FI 168 FI 169 FI 170 FI 171 FI 172 FI 173 FI 174 FI 175 FI 176 FI 177 FI 178 FI 179 FI 180 FI 181 FI 182 FI 183 FI 184 FI 185 FI 186 FI 187 FI 188 FI 189 FI 190 FI 191 FI 192

Pääskyt, Hämeenlinna, Häme Motoran Vinhakat, Joensuu, Itä-Suomi Motoran Liipukat, Joensuu, Itä-Suomi Porvoon Kansantanssijat, Katajaiset, Porvoo, Itä-Uusimaa Kuhmon Keiketys, Kuhmo, Kainuu Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret Roigu, Helsinki, Karjala Liikkuvat Lanteet, Saarijärvi, Keski-Suomi Saarijärven Kansantanssin Ystävät, Saarijärvi, Keski-Suomi Tanhuseura Kasareikka, Kouvola, Kymenlaako Kotkan Kansantanssijat, Kymenlaakso Summan Ponnistus, Hamina, Kymenlaakso Lohjanseudun Tanhuujat, Lohja, Länsi-Uusimaa Lieksan Nuorisoseura Pitskat, Lieksa, Pohjois-Karjala Kepposet, Oulunsalo, Pohjois-Suomi Kansantanssiryhmä Kimara, Joensuu, Pohjois-Karjala Östnylands Brage r.f., Lovisa, Nyland, Svenskfinland Österbottens Folkdansare,Vörå, Österbotten, Ostrobothnia, Svenskfinland Vinteliska, Kuortane, Pohjanmaa Lakeuden Kansantanssijat, Seinäjoki, Pohjanmaa Itä-Hämeen Kansantanssijat, Heinola, Päijät-Häme Mikkelin Kansantanssin Ystävät, Mikkeli, Itä-Suomi Nastolan Pikkupelimannit, Nastola, Päijät-Häme Hollolan Nuorisoseura, Ellit ja Eemelit, Hollola, Päijät-Häme Talviaiset, Orivesi, Pirkanmaa Kangasalan Kansantanssijat, Himpulat, Kangasala, Pirkanmaa Ahjolan Tanhuajat, Tampere, Pirkanmaa Tampereen Työväenopiston Tanhuajat, Tampere, Pirkanmaa Laihian Kansantanssijat, Laihia, Pohjanmaa Äkkinäiset Honkalammen Nuorisoseura, Liperi, Pohjois-Karjala Ulmalan Nuorisoseura, Rikurilla, Iisalmi, Pohjois-Savo Nuorisoseura Nuori Iisalmi, Viirkantti, Iisalmi, Pohjois-Savo Kokemäen Karjalaseuran Vunukat, Kokemäki, Satakunta Rullavarpaat, Kankaanpää, Satakunta Eurajoen Nuorisoseura Väkkärä, Eurajoki, Satakunta Fikuleeri, Rauma, Satakunta Tikki, Pori, Satakunta Föreningen Brage i Helsingfors, Helsingfors, Svenskfinland Helsingin Pitäjän Tanhuujat Ja Spelarit, Vantaa, Uusimaa Kirkkonummen Pelimannit - Kyrkslätts Spelmän, Kirkkonummi, Uusimaa Hyvinkään Kansantanssijat, Hyvinkää, Uusimaa Keravan Kansantanssijat, Kerava, Uusimaa Nuorisoseura Karjalan Nuoret, Tyrni, Lykky, Kärri, Helsinki, Uusimaa Järvenpään Kansantanssijat, Järvenpää, Uusimaa Espoon Kansantanssijat, Espoo, Uusimaa Västra Nylands Folkdansdistrikt, Kirkkonummi, Uusimaa, Svenskfinland Klaukkalan Nuorisoseura, Kuohu, Nurmijärvi, Uusimaa Helsingin Kansantanssin Ystävät, Helsinki, Uusimaa Murosmöttöset, Paimio, Varsinais-Suomi Taapparukset, Kaarina, Varsinais-Suomi Äbolands Folkdansdistrikt Folkdanslaget Otakt, Turku, Varsinais-Suomi, Svenskfinland Pargas Dragspelsglubbs Folkdansare, Pargas, Egentliga Finland, Svenskfinland Fyyrkantti, Turku, Varsinais-Suomi Turun Kansantanssin Ystävät, Turku, Varsinais-Suomi Kosken TL Nuorisoseuran kansantanssijat, Koski TL, Varsinais-Suomi Revanssi, Salo, Varsinais-Suomi

67


FI 193 FI 194 FI 195 FI 196 FI 197 FR 198 FR 199 FR 200 FR 201 FR 202 FR 203 FR 204 FR 205 FR 206 FR 207 FR 208 FR 209 HU 210 HU 211 HU 212 HU 213 IE 215 IE 216 IS 217 IT 218 IT 219 LT 220 LT 221 LT 222 LT 223 LT 224 LT 225 LT 226 LT 227 LT 228 LV 229 LV 230 LV 231 LV 232 LV 233 LV 234 LV 235 LV 236 LV 237 LV 238 LV 239 LV 240 LV 241 LV 242 LV 243 LV 244 LV 245 LV 246 LV 247

68

Krämpät, Lieto, Varsinais-Suomi Finlands Svenska Folkdansring, Helsinki, Nyland, Svenskfinland Danskompassen, Helsinki, Nyland, Svenskfinland Haga Ungdomsförening, Helsingfors, Nyland, Svenskfinland Nokian Karjalainen Nuorisoseura, Nokia, Pirkanmaa Haminan seudun Karjalaseura, nuoret, Hamina, Kymenlaakso Tanhu-Visa, Helsinki, Uusimaa Rondeau Bordelais, Latresne, Aquitaine Danserien Sant Ke, Saint-Quay-Portrieux, Bretagne Cercle Celtique Korollerien Laeta, Kloar Karnoed, Bretagne Cercle Celtique de Saint Brieuc, Saint-Brieuc, Bretagne Cercle Celtique Fleur d’Aulne, Saint-Alban, Bretagne Cercle Celtique Koroll Breizh, Savigny Sur Orge, Bretagne Danserien Pariz Ti Ar Vretoned, Paris, Bretagne Les Dejhouques, Le Grand Village Plage, Poitou-Charentes L’Oulivarello, Marseille, Provence Estello Aubanenco, Aubagne, Provence L’Etoile de l’Avenir, Arles, Provence Camargo Souvajo, Arles, Provence Leówey Táncegyüttes, Pécs, Baranya Braunhaxler Schwäbische Tanzgruppe, Budapest, Budapest Ungarndeutsche Nationalitäten Tanzgruppe Atscha, Vértesacsa, Donauschwaben Herbstrosen Tanzgruppe, Solymár, Pest Mayo Le Cheile, Castlebar, Co Mayo Emerald Isle Irish Dancers, Dublin, Leinster Vikivaki, Reykjavik, Iceland Gruppo Folkloristico La Figlia di Jorio, Orsogna, Abruzzo Gruppo Folk Città di Vibo Valentia, Vibo Valentia, Calabria Folk Dance Group Neris, Vilnius Dance Company Bociai, Palanga Minge, Klaipeda Dagilélis, Ukmergé Vélingis, Priekule Subatélé, Klaipeda Children Folk Group Baltija, Klaipeda Children Folk Group Kursiukai, Klaipeda Svajoklis and Joginta - Folk Dance and Music Group, Klaipeda Children Folk Dance Ensemble Dzirkstelite, Riga Middle Age Folk Dance Group Oglite, Riga Folk Dance Group Namejs, Tukums Folk Dance Group Jumis, Tukums Vizmina, Jurmala Purenite, Sigulda Pasacina - Rigas 25. Highschool Dance Group, Riga Magone and Oga, Mazsalaca Folk Tradition Group Budeli, Riga Folk Music Group EZI, Limbazi Folk Dance Group Varaviksne, Limbazi Dance Group Ridzenieks, Riga Metenis, Ape Ruvenas aura and Denci, Rujiena Kamolitis, Riga Saulite, Saulkrasti Children Dance Group Laurenchi, Sigulda Adult Folk Dance Group Duka, Sigulda Middle Age Folk Dance Group Druva, Druva

LV 248 Folk Dance Group Dejotprieks, Riga LV 249 Folk Dance Group Atvasara, Madona LV 250 Folk Dance Group Cielava & Cielavina, Ropazi LV 251 Children’s and Youth Folk Dance Group Annele, Ropazi LV 252 VPDK Upe, Tinuzi LV 253 BDK Upite, Tinuzi LV 254 Brize, Lapmezciems Jadals, Engure NL 255 Dans- en Folkloregroep Medioburgum-Walacra, Middelburg, Zeeland PL 256 Folk Group ’Baldrzychowianie, Poddebice, Lodz PL 257 Dialog, Oppeln, Schlesien PL 258 Folk Dance Group Krotoszanie, Krotoszyn, Wielkopolska PL 259 Song and Dance Group Przygodzice, Przygodzice, Wielkopolskie PT 260 Rancho Folclórico e Etnográfico ’As Ceifeiras’ da Fanadia, Caldas da Rainha, Centro PT 261 GCER-Grupo Cultural e Recreativo Casa Povo Macedo de Cavaleiros, Macedo de Cavaleiros, Nordeste Transmontana PT 262 G.F. de Santa Maria de Cabril, Castro Daire – Viseu, Ribadouro PT 263 Ass. R.F. da Casa do Poco de Glória do Ribatejo, Glória do Ribatejo, Ribatejo PT 264 Rancho Folclórico de Torredeita, Viseu, Viseu RO 265 Florile Dobrogei, Constanta, Dobrogea RU 266 Veresok, Petrozavodsk, Karelia RU 267 Jugendtanzgruppe Karussell, Karavajevo, Kostroma RU 268 Solinat, Sankt-Petersburg, Sankt-Petersburg SE 269 Dalalaget, Leksand, Dalarna SE 270 Folkdanslaget Rillen, Gävle, Gävleborg SE 271 Åselebygdens Folkdanslag, Åsele, Lappland SE 272 Trehäradsbygdens Folkdansgille, Kärlinge, Skåne SE 273 Linderöds Folkdanslag, Kristianstad, Skåne SE 274 Malmö Folkdansare, Malmö, Skåne SE 275 Nacka Hembygdsgille, Stockholm, Stockholm SE 276 Kungsängens/Avesta Folkdansgille, Kungsängen, Stockholm SE 277 Föreningen Söderringen, Stockholm, Stockholm SE 278 Västeras Folkdansgille, Västeras, Västmanland SE 279 Tranås Hembygdsgille, Tranås, Smaland SI 280 Vesele Ribncanke & Vitra, Ribnica, Dolenjska SI 281 Folklorna Skupina Skofja Loka & Drustvo Rovtarji, Skofja Loka, Gorenjska SI 282 Folklorna Skupina Babinci TKD, Ljutomer, Pomurje SI 283 Folklorna Skupina Racna, Grosuplje, Lower Carniola SI 284 Zarja & Mlada Zarja, Grosuplje, Lower Carniola SI 285 Cebelice - Fantje z vasi – Klasek Mirna, Pec- Slocjan – Izlake, Lower Carniola SK 286 Radost Children’s Folk Group, Banska Bystrica, Pohronie UK 287 Dawnswyr Tipyn o Bopeth Trelech, Carmarthen, Carmarthenshire UK 288 MacLennan Scottish Group, Sutton, Scotland FI 289 Bergmans Spelmanslag, Pargas, Varsinais-Suomi FI 301 Orivesi All Stars, Finland FI 302 V-S kamu, Turku, Varsinais-Suomi FI 303 TurkuFolks, Turku, Varsinais-Suomi FI 304 Turun Metsänkävijät, Turku, Varsinais-Suomi FI 305 mammantytöt! Helsinki, Uusimaa FI 306 Mimmit, Helsinki, Uusimaa FI 307 Turun Karjala-Seura, Turku, Varsinais-Suomi FI 309 Turun Kiikurit, Turku, Varsinais-Suomi FI 310 Samppa Folklore, Turku, Varsinais-Suomi FI 311 Parahultaiset, Parainen, Varsinais-Suomi FI 312 Turkulaiset tanhuajat ja pelimannit / Turku folkdancers and musicians, ALL Volunteers

69


INTERNATIONAL EUROPEADE COMMITTEE (June 2017) Rechtsvorm: VZW - Ondernemingsnummer: 0474.915.760 President Vicepresidente Vicepresident Secrétaire Schatbewaarder Members

De Winter Armand, Wilrijk – Vlaanderen, BE Ayllon Diaz Jesús, Madrid – Castilla, ES Toivonen-Alastalo Hilu, Akaa – Pirkanmaa, FI Vaz Pinto Ana Cristina, Figueira da Foz – Beira Litoral, PT Ryssaert Rita, Wijnegem – Vlaanderen, BE Damay Pierre, Martigny – Valais, CH Gardiner Gillian, Kent, UK Halling Marianne, Trelleborg, SE Hess Rüdiger, Frankenberg – Hessen, DE Zellmann Karl-Jürgen, Linsengericht – Hessen, DE

Leden - Medlemmer - Membres – Mittglieder – Membri – Miembros Bahamonde Salazar José, Zamora – Castilla y León, ES Barbier Michel, Annecy – Savoie, FR De Vos Peter, Deurne – Vlaanderen, BE Filipsone Indra, Riga, LV Guého Jean, Elven – Bretagne, FR Joannes Francine, Jambes – Wallonie, BE Lanitis Michalis, Limassol, CY MacLennan Iain – Commissioner, Sidcup – Scotland, UK Miaux Hervé, Annecy – Savoie, FR Nicoara Vasile, Constanta, RO Nuévalos Martinez Carlos – Comisario, Utiel – Valencia, ES Post Stephan, Bonn – Schlesien, DE Rebane Valdo, Tallinn, EE Salis Peppino, Oliena – Sardegna, IT Schroeter Debra C., Hofstetten – Baden-Württemberg, DE Tsankov Pancho, Sofia, BG Wolfová Gabriela, Cesky Krumlov, CZ

† 1922-1998 - De Clopper Mon, Wijnegem-Antwerpen – Vlaanderen, B – Stichtend voorzitter

INTERNATIONAAL EUROPEADECOMITÉ vzw Potterstraat 167 bus 6, BE – 9170 Sint-Pauwels Tel. : +32 (0)3 248 07 27, Fax : +32 (0)3 238 53 75 E-mail : info@europeade.eu - http://www.europeade.eu Secretariaat: Hilda Ryssaert, Waasmunster Heide - Vlaanderen, BE Tineke Mertens, Berchem – Vlaanderen, BE www.effe.eu

70

71


LOCAL COMMITTEE

STAGE MANAGEMENT

President Antti Kirkkola Head of Department Minna Sartes Accountable for programme and guest services Mika Akkanen Land and traffic operations division Janne Laine Marketing and communications division Saara Malila Project manager Kimmo Hyyppä Coordinator Hilu Toivonen-Alastalo, IEC vicepresident

General direction Assistants

Local team Miia Alhanen Sanna Lauronen Sami Joensuu Sari Murtomäki-Eskelinen Mari Kaarnavaara-Puutio Iida Parkkinen Anna Kivinen Juhani Tirkkonen

Administration Hilda RYSSAERT, Waasmunster Heide – Vlaanderen, BE Tineke MERTENS, Berchem – Vlaanderen, BE

city of Turku, FI

Local volunteers team Leena Aho, president Juhani Koivuviita Pirkko Aalto Anu Lahti-Nevala Rita Eklund Maija Mäntylä Maria Ekqvist Anita Peltonen Laura Hannula Marjaana Puurtinen Satu Helmi Helena Savola Marika Hietala Kalle Tammi Risto Härmävaara Hannele Tenhu Jukka Janka-Murros Harri Verälä Jutta Kaasalainen Mirkku Weckström Marjo Keskikastari Bettina Westerholm Pauli Keskikastari Lennu Yläneva Marjo Korpelainen

72

Roland DECORTE, Ekeren – Vlaanderen, BE Philip BOGMAN, Kapellen – Vlaanderen, BE Hilde GIELIS, Houtvenne – Vlaanderen, BE Marc GOOSSENAERTS, Deurne – Vlaanderen, BE Stef LINSSEN, Kapellen – Vlaanderen, BE

Regiemedewerkers Internationaal Regie Assistentie, St-Pauwels – Vlaanderen, BE Turku -team

Security advisor

Virpi Sojakka, city of Turku, FI Jyrki Keskinen, MagnumLive, FI Jani Laine, Rajupaja, FI

Fernand CLEMENT, Beveren-Waas – Vlaanderen, BE Ville Ketonen, Local Crew, FI

Europeade village Rüdiger HESS, Frankenberg – Hessen, DE Jari-Pekka Jouppi, i2, FI Anu Varila, i2, FI Forum Debra VASSILEV, Hofstetten – Baden-Würtemberg, DE Jean GUEHO, Elven – Bretagne, FR Europeade Ball Pierre DAMAY, Martigny – Valais, CH Stephan POST, Bonn – Schlesien, DE Ecumenical service Assistants

Hannele Tenhu, volunteers team, FI Jean GUÉHO, Elven – Bretagne, FR Peter DE VOS, Deurne – Vlaanderen, BE Gillian GARDINER, Kent – Scotland, UK

73


LOGO

KUMPPANIT Catering & consulting

Catering & Consulting

phone 3456789 www.kira.com kira@gmail,com

Mukana myรถs Aura-ravintolat, Jysk & Merkkitukku.

74

75


Profile for Turun kaupunki – Åbo stad

Europeade 2017 Ohjelma - Programme - Programm  

Europeade 2017 Ohjelma - Programme - Programm