2 minute read

Hevosalan työssä jaksaminen on kiinni palautumisesta

Hevosalan työssä jaksaminen on kiinni palautumisesta

IINA HULKKONEN, TUTKIJA, TTS TYÖTEHOSEURA

Mitä raskaampaa työtä tekee, sitä huolellisemmin tulee huolehtia omasta jaksamisesta sekä palautumisesta. Fyysistä työtä tekevän kannattaakin elää kuin huippu-urheilija: nukkua hyvin, syödä terveellisesti, juoda riittävästi vettä, harrastaa työn lisäksi monipuolista liikuntaa ja huolehtia lihashuollosta.

Hevosalan työssä jaksaminen vaatii taiteilua, koska työ on sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaa. Uni ja unen laatu ovat erittäin tärkeitä asioita palautumisen kannalta. TTS Työtehoseuran Hevoset ja työ -hanke järjesti 12.10.2021 webinaarin, jossa pääaiheena oli hyvinvoinnista huolehtiminen.

Fyysisen kunnon ja palautumisen asiantuntija Pekka Pulkkinen Suomen urheiluopistosta Vierumäeltä on huomannut, että päivällä tehdyt asiat heijastavat unen laatuun. Tähän vaikuttaa esimerkiksi miten raskasta tehty työ on ollut henkisesti tai fyysisesti sekä kuinka paljon taukoja on ehtinyt pitämään. Jos palautumisjaksoja ei tule päivän aikana riittävästi, stressi heijastuu yöuneen, joka voi olla hyvinkin levotonta. Huono unensaanti taas vähitellen johtaa ylirasitustilaan, joka näkyy suorituskyvyn heikkenemisenä. Jotta raskaassa työssä jaksaisi paremmin, olisi hyvä pyrkiä nostamaan fyysinen kunto sille tasolle, mitä työ vaatii. - Työpäivä ei ole henkisesti tai fyysisesti väsyttänyt liikaa, jos jaksaa kotona vielä hymyillä päivän jälkeen. Silloin päivä on ollut aika lailla sopivan rasittava. Ja ehkä jaksaa jotain harrastaa työpäivän jälkeenkin, Pulkkinen kertoi.

Ylirasituksen merkit haltuun ajoissa Toinen webinaarin asiantuntijapuhuja oli yrittäjä Susann Fagerström Mind Ridersista. Aiemmin Fagerström on toiminut Vantaalla sijaitsevan Poni-Haka-ratsastuskoulun yrittäjänä ja kertoi webinaarissa hyvin omakohtaisen kokemuksen hevosalan yrittäjänä kohtaamastaan työuupumuksesta. Yrittäjä voi Fagerströmin mukaan tunnistaa olevansa ylirasittunut silloin, jos ei jaksa olla enää ystävällinen omille läheisilleen, työntekijöille tai asiakkaille. Pienistäkin asioista saattaa tuolloin räjähdellä ja sammakoita pääsee suusta. Fagerströmillä viimeinen ja hälyttävin merkki burn outista oli, kun usean viikon aikana hän ei pystynyt nukkumaan kuin muutaman tunnin yössä. - Stressi alkoi lyödä niin paljon yli, että uni kärsi. Aina silloin, jos joku henkilökunnasta oli poissa, niin minä vähän liikaa hyppäsin tekemään niitä asioita, Fagerström kertoi.

Ylirasitukseen auttaa lepo Kun Fagerströmin kapasiteetti työn tekemiseen oli täysin loppu, hän sai onneksi levätä. Fagerströmin veli, joka oli myös mukana yrityksessä, otti vetovastuun. - Sain viettää sairasloman ja palautua. Jokainen kuitenkin tietää, ettei se ole kaikille yrittäjille mahdollista. Tämän takia kannattaisi miettiä asioita talleissa tarkkaan, ettei koskaan päätyisi tuonkaltaiseen tilanteeseen, kun missä itse olin.”

Anna Granberg ja FWB-tamma Aroha Caramel. ”Karkki” voitti tänä vuonna estehevosten laatuarvostelun.

Tallityötä helpottamalla hyvinvointia työhön

Stall Anna Oy:n yrittäjä Anna Granberg Haarajoelta Tuusulasta on miettinyt työn kuormittavuutta ja tehnyt sitä varten investointeja, jotka helpottavat lähes 30-paikkaisen täyshoitotallin työtä. Tallissa on esimerkiksi sivulle siirtyvät karsinan seinät, jotta karsinat on mahdollista tyhjentää koneellisesti, sekä jokaisella hevosella on omat heinäautomaatit. - Me ollaan saatu kiitosta työntekijöiltä, että tämän tallin töitä on helppo tehdä. Ja kun tiedetään, että tämä on fyysinen ja raskas ala, niin on yritetty löytää mahdollisimman paljon niitä keinoja, millä työpäivää voisi keventää, kertoo Granberg.

Granberg kehottaa muita alalla toimivia miettimään omaa työergonomiaa sekä rytmittämään päivää siten, että jaksaisi tehdä työpäivän jälkeen jotain muutakin, vaikka jotain oheisliikuntaa. - Ja kiinnittää huomiota siihen, että syö monipuolisesti, Granberg lisää.

Katso Anna Granbergin koko haastattelu Hevoset ja työ -hankkeen Youtube-kanavalta. https://bit.ly/304koZI

TTS Työtehoseuran Hevoset ja työ -hanke toimii vuosien 2020–2022 aikana Uudenmaan ELY-keskuksen alueella ja sen yhteistyössä ovat mukana Suomen Hippos ry ja Suomen ratsastajainliitto ry. Hanke on saanut rahoitusta EU:n maaseuturahastosta. Uupumisen merkit ja jaksamisen keinot 12.10.2021 -webinaaria oli tukemassa MTK:n säätiö.

i Lue lisää

www.tts.fi/hevosetjatyo

This article is from: