
2 minute read
Jatkokoulutuksen vaikuttavuus yrittäjän arkeen ja kuljettajan työhön
PIRITA NIEMI, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ JA TEEMU LÄHDE, KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, TTS TYÖTEHOSEURA
TTS JA PIXABAY
Koulutuksen vaikuttavuutta yrittäjän arkeen ja kuljettajan toimintaan selvitetään TTS Työtehoseuran kansainvälisissä hankkeissa. Koulutus on hukkainvestointi silloin, kun kouluttautuva tai työnantaja ei saa siitä mitään hyötyä käytäntöön. Niinpä on kaikkien osapuolten kannalta tärkeää löytää keinot, joilla koulutuspäivän anti saadaan osaksi jokapäiväistä työtä ja myös säilymään siellä.
Kuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutus pitää sisällään yhteensä 35 tuntia koulutusta viiden vuoden aikana. Näistä seitsemän tuntia tulee olla ennakoivan ajon koulutusta. Käytännössä 35 tuntia koulutusta tarkoittaa viittä vähintään seitsemän tunnin kestoista koulutuspäivää. Useimmat kuljetusalan yritykset suunnittelevat sisäisesti koulutuspäivien teemat ja sisällöt, jolloin päivät voidaan linkittää yrityksen strategisiin ja toiminnallisiin tavoitteisiin sekä tarpeisiin. Koulutuksen tarkoitus on hyvä: sen tulisi kehittää kuljettajaa ammatillisesti toimimaan itsensä ja yrityksen hyväksi sekä lisätä yleistä turvallisuutta liikenteessä. Mutta tapahtuuko näin? Onko ammatillisella jatkokoulutuksella pitkäkestoista vaikuttavuutta, joka on havaittavissa vielä kuukausia koulutuksen jälkeen?
Vaikuttavuuden arviointi parantaa koulutusta Työtehoseura on mukana ETI (Evaluating to Improve) -hankkeessa, jonka tarkoituksena on arvioida, miten ammattikuljettajien jatkokoulutuspäivät ja niiden sisällöt vaikuttavat kuljettajien toimintaan työtehtävissä. Hanke toteutetaan yhdessä Antwerpenin Yliopiston kanssa, jossa tieteellisen ja systemaattisen selvitystyön avulla todennetaan koulutuspäivien vaikuttavuus kuudessa Euroopan valtiossa.

Hankkeen perustana ovat viranomaisten, työnantajien, kouluttajien ja kuljettajien haastattelut. Lisäksi havainnoidaan koulutustilaisuuksia ja kerätään koulutukseen osallistuvien ajatuksia, havaintoja ja kokemuksia ennen koulutuspäivää, sen aikana ja koulutuksen jälkeen.
- Ammattikuljettajien määrä EU:n alueella on suuri ja ammattikuljettajien jatkokoulutuspäivät ovat yksi merkittävä kanava, joilla eri osapuolet pääsevät vaikuttamaan kuljettajien työhön. Se on samalla myös kuljettajille tärkeä ammatissa kehittymisen ja työssä jaksamisen kanava, kertoo kehittämispäällikkö Teemu Lähde.
Hankkeessa syntyy arviointiprosessi, jonka avulla analysoidaan, missä määrin jatkokoulutuksissa omaksuttu tieto ja saadut opit sekä taidot juurtuvat työelämään ja todellisuudessa muuttavat toimintatapoja ja -käytänteitä. Arviointiprosessista saatava tieto hyödyttää työnantajia, koulutusohjelmien kehittäjiä, kouluttajia ja ennen kaikkea päättäjiä. Tiedon avulla varmistetaan koulutuksen jatkuva parantaminen, jotta koulutusaiheet ja toteutukset tuotetaan siten, että ne hyödyttävät myös kuljettajia ja työnantajia pitkäkestoisesti.
Tukea kuljetusyrittäjänä toimimiseen Korona on vaikuttanut kuljetusyritysten arkitoimintaan äkillisesti: kun osa kuljetuksista peruuntuu, niin kokonaislogistiikan suunnittelusta tulee vaikeampaa. Henkisistä seurauksista keskeisimpiä ovat huoli oman yrityksen tulevaisuudesta ja henkilöstön tilanteesta, sillä moni kuljettaja joutuu työskentelemään jatkuvan tartuntariskin alla.
Poikkeavien tekijöiden lisäksi kuljetusyrityksen toimintaan vaikuttavat voimakkaasti talouden suhdanteet ja muutokset. Nousu- ja laskukauden ennakoitavuus, varautuminen yllätyksiin kilpailutuksissa, investointien suunnittelu ja varasuunnitelmien laadinta talouden ylläpitämiseksi kuuluvat yrittäjän toimenkuvaan.
Kuljetusyrityksen ja yrittäjän osaamisen kehittämistä ja tukea tavoitellaan Työtehoseuran koordinoimassa Transport Operators Competense (TOC) -hankkeessa. Hankkeessa on tuotettu materiaalia kuljetusyrityksen pyörittämisen perusasioista, mutta nostettu esiin myös johtamiseen ja uusiin teknologioihin kuuluvia osa-alueita. Hankkeessa on tavoitteena tukea uusien kuljetusyrittäjien osaamista ja vahvistaa niiltä alueilta, jotka jäävät liikennelupakokeen/yrittäjäkoulutuksen jälkeen liian heikoiksi.
i Lisätietoja
Logistiikka-alan kansainvälisiä hankkeita TTS Työtehoseura kumppaneineen:
• ETI - Evaluating to Improve -ERAS-
MUS+ • Transport Operators Competence (TOC) -ERASMUS+
Lisätietoja: Teemu Lähde, puh. 044 7143 750, teemu.lahde@tts.fi Pirita Niemi, puh. 044 7143 732, pirita.niemi@tts.fi