Issuu on Google+

MIKSI, MILLÄ

JA MITEN


!"#$"%&''(")*'+,#-

!"#"$%%&"'() %*+(),-"('$")$. !'.('/)!'&&-)$")!'0,1

"#$%%$%&'# !


"#$%&'( )*+,"-./0-1!02.!..030. !4"56&789 #8&:&;;6'6<"=&&96">&?@$9 >679&<"A8B6776"C&B$?( >677$7"%D@6<">6?&"E$FG89 HF%869D"'6";6&;;8<"I&?'6"I(%&7$7

J6&78;6F8">K?&&?&"LK M$F9&7%&N"!33!


Sisällysluettelo Lukijalle

7

OSA I TEORIAA

11

LUKU 1 Viestintä ja tieto - ihmisen toiminnan välttämättömät katalysaattorit Miten viestintä on ymmärretty Yksilöllinen ja yhteisöllinen viestintäkulttuuri Viestintäarkuus Integroiva ja luova viestintä Bitit ja merkit siirtyvät eli viestintä teknisenä ilmiönä Yhteisöllisyyden ylläpito eli viestintä kulttuurisena ilmiönä Viestintä ei ole yksinomaan lineaarista Uusi viestintäkulttuuri välittyy osaksi arkielämää Verkottuva yhteiskunta Sisältöä verkkoihin Sisältö syntyy tiedosta Tieto on monimerkityksellistä Tiedon lajit ja välittyminen Uutistieto muuttuu päivittäin Yritysten informaatiojärjestelmät luovat kilpailuedellytyksiä Käyttötieto, tilannetieto (arkitieto) digitalisoituu Hiljainen tieto välittyy huomaamatta Tieteellinen tieto epäjumalan asemassa Eettinen tieto on näkemyksellisen tiedon perusta Erilaiset tiedontarpeet tuottavat erilaista sisältöä

13 14 15 17 19 20 22 26 28 31 32 32 34 35 36 37 39 41 41 43 44

LUKU 2 Aikamatkalla tulevaisuuteen Tulevaisuussuuntautunut ajattelu Tulevaisuus on tuntematon Tulevaisuuden tietoyhteiskuntaskenaarioita ja visioita Nörttien verkostot kestävän kehityksen yhteiskunnassa

45 45 47 50 50

3


Uuden ajan paimentolaiset matkalla kohti kestävää kehitystä Vuorovaikutus vaatii ihmisiltä viestintävalmiuksia Ihmisen rooli tietoyhteiskuntavisioissa Omat visioni tulevaisuuden arjesta A-malli: Ulkoapäin ohjautuvien ihmisten taloudellisen kasvun yhteiskunta B-malli: Sisältäpäin ohjautuvien ihmisten henkisen kasvun yhteiskunta A ja B-mallien vertailua

51 53 54 55 57 61 68

LUKU 3 Tietoyhteiskunta - murros kohti uutta yhteiskuntamuotoa Globaalisuuden ja paikallisuuden välinen jännite Kansalaisen arki tietoyhteiskuntateorioissa Tietoyhteiskunnan tuloa selitetty monilla tekijöillä Selitys 1: Tekniikan kehitys määrittelee yhteiskunnan kehittymisen Selitys 2: Tietotuotannon osuus kasvaa Selitys 3: Tietointensiiviset ammatit tekevät toisista työttömiä Selitys 4: Paikka on osa lähikartoitusta Selitys 5: Nykykulttuuria leimaa massaviihdetuotanto Selitys 6: Osaaminen kasautuu helposti suuryrityksiin Selitys 7: Oppiminen yhdistetään usein kansainväliseen kilpailukykyyn Selitys 8: Toimintatavat muuttuvat verkostomaisiksi

69 71 76 78 78 80 81 82 83 85 86 87

LUKU 4 Ihmisten väliset verkostot ja kansalaisyhteiskunta vastauksena perusjännitteeseen Yhteisöllisyyden muutos Vuorovaikutusverkostot monimutkaistuvat Myös yksityiselämän suhteet muuttumassa Heikkojen sidosten voiman merkitys ihmisten toiminnassa Kolmas sektori vastauksena hyvinvointiyhteiskunnan ongelmiin Kansalaisliikkeiden tavoitteet eroavat toisistaan Kansalaisliikkeet muutoksen kourissa Sosiaalinen pääoma ja kansalaisverkostot Heikkojen sidosten verkostojen viestintäkulttuuri eroaa yhteisöllisestä viestintäkulttuurista Viestintäpääoma katalysaattorina

100 101

OSA II, KONKRETIAA

103

LUKU 5 Viestintävalmiudet Liittymä eli pääsy verkkoihin Lankapuhelimenkin palvelut ovat monipuolisia 4

105 105 106

89 90 91 93 94 96 97 97 99


Matkapuhelinverkko vapauttaa paikasta DigiTV- ja DigiRadioverkot Esimerkkejä erilaisista tavoista liittyä verkkoon Osaaminen Taito 1: Osata teknisesti käyttää erilaisia viestintävälineitä ja valita kuhunkin tilanteeseen oikea väline Taito 2: Osata laatia oma viesti kulloisenkin viestintävälineen ja -tilanteen mukaisesti Taito 3: Osata vastaanottaa sanoma ja tulkita lähettäjän merkityskoodi oikein Taito 4: Osata osallistua viestinnällisiin vuorovaikutusprosesseihin Taito 5: Osata arvioida viestin luotettavuutta Taito 6: Ymmärtää tietosuojan merkitys Taito 7: Osata käyttää viestintävälineitä jokapäiväisen toiminnan sujumiseksi Taito 8: Kyky ymmärtää viestejä välittävien verkostojen rakenteita ja palveluja Yhteenveto: Aktiivisen kansalaisen viestintätaidot Viestintä tarvitsee motivaatiota Olemassaolon perustarpeet Motivaatio syntyy olemassaolon perustarpeista Jäsentymisellä todellisuus hallintaan Kokemus jäsentää Murros vaatii jäsennystä Liittyminen on välttämättömyys Paikallinen viestintä liittää Tekemisellä tarkoitus Tekemisen kautta arvostusta Uutta tekemistä, uusia ammatteja Välisektorilla mielekästä tekemistä

108 108 110 115 116 119 120 121 122 122 123 124 124 126 127 128 129 130 130 131 132 132 133 134 135

LUKU 6 Kansalaisten viestintävalmiudet - nykytilan laadullinen tarkastelu137 Viestintävalmiuksissa on suuria eroja 139 Yhteiskunnallinen aktiivisuus ja viestintätavat 140 Vaikuttajat siirtymässä verkkoon 141 Organisaattorit viestivät vastaanottajan ehdoilla 142 Mukanaolijat toimivat perinteisesti 142 Pienyrittäjälle tehokas viestintä on työn edellytys 142 Yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomat 143 Viestintätavat ovat muuttumassa 144 Puhelinviestintäkin muuttuu 145 Verkkoviestintä laajenee 146 Kansalaisten viestintävalmiuksien riittävyys 148 5


LUKU 7 Viestintävalmiuksien mittaaminen Tutkimuksen kohdejoukko Indeksien mittaamisesta Indeksien perusmuuttujien valinta ja indeksikaavat Puhelinviestinnän liittymäindeksi Puhelinviestinnän osaamisindeksi Puhelinviestinnän motivaatioindeksi Verkkoviestinnän liittymäindeksit Verkkoviestinnän osaamisindeksi Verkkoviestinnän motivaatioindeksi Viestintävalmiuksien kehitys vuodesta 1996 vuoteen 1999

149 150 150 152 153 153 154 155 155 156 156

OSA III, KEINOJA

167

LUKU 8 Mahdollisuuksia mielikuvina Virtuaalisihteeri Virtuaalisihteerin arkea Tuttujen sähköpostirinki Globaalia kansalaisaktiivisuutta Kansalaisaktivisti ja lapsityövoima

169 169 170 171 172 173

LUKU 9 Mahdollisuuksia toteutuksina Kallio Tänään Olisiko uusista viestintätavoista apua? Lisääkö ilmoitustaulu infoähkyä? Viestintäleirillä kohti aktiivista kansalaisuutta Miten viestintäleirit syntyivät? Viestintäleirin pääperiaatteet Viestintäleirien liittymät Osaaminen Motivaatio Viestintävalmiuksien arviointi

177 177 177 178 179 182 183 184 185 189 190 193

Tuokiokuvia viestintäleireiltä Kirjallisuus Hakemisto

195 201 207

6


Uuden painoksen esipuhe Vajaassa kymmenessä vuodessa tämän kirjan teoriat eivät ole vanhentuneet, päinvastoin ne ovat entistä ajankohtaisempia. Sen sijaan esimerkit ja tekniset sovellukset saattavat ainakin kuulostaa vanhentuneelta johtuen tekniikan muutosnopeudesta ja käytetystä kielestä. Jos niitä lukee aikaansa sidottuna, huomaa kuitenkin nopeasti, että tapahtunut muutos ei ole ollut esimerkkien ja keinojen hengen mukainen, vaan useimmat esimerkkien ongelmat ovat jääneet ratkaisematta. Useimpien tietotekniikan sovellusten takana on edelleen ajatus organisaatioiden ja yritysten hallinnon tehostamisesta. Kansalaisen arjen tarpeet on unohdettu, eikä niitä pidetä kehittämisen kohteina. Ihminen nähdään kuluttajana ja yksilönä, ei kansalaisena ja yhteisön jäsenenä. Muutoksena ensimmäiseen painokseen on korjattu painovirheitä. Tilastotiedot ovat edelleen vuodelta 2000. Tilastokeskus on sen jälkeen kerännyt vuosittain uutta aineistoa ja jokaisen lukijan on hyvä päivittää tietonsa Tilastokeskuksen tietoyhteiskuntaa koskevasta sarjasta. Vielä on paljon työtä kansalaisten tietoyhteiskunnan toteuttamiseksi. Tietotekniikan liiton EU -rahoitteinen hanke Tietotaitotalkoot, t3, vastaa osaltaan tähän haasteeseen tarjoamalla yhteisöille tukea tietoyhteiskunnan toimintatapojen omaksumiseen. Tietotaitotalkoiden taustalla on pitkäaikainen kokemus viestintäleireistä. Hankkeessa yhteisöjen jäsenet tekevät yhdessä talkoilla yhteisön tarvitsemia viestintätuotoksia: julkaisuja, internetsivuja, videoita ja äänituotoksia. Talkoopäiviä vetävät koulutetut luotsit. Hankkeen tärkeä osa on luotsikoulutus yhdessä ammattikorkeakoulun kanssa. Kirja soveltuu hyvin myös luotsikoulutuksen oppimateriaaliksi. Helsingissä 30.8.2009

Marja-Liisa Viherä 7


8


Lukijalle Olen ollut kiinnostunut viestinnästä ja sen vaatimista verkoista ja palveluista jo 60 luvulta lähtien. Kiinnostukseni koski alkuaikoina mm. tietoliikenteen kehittymistä, sen palvelutasoa sekä tuloja ja menoja. Myöhemmin, 70-luvun lopulla minua alkoi askarruttaa ihmisen osa tietoliikenteen nopeassa kehittymisessä. Mihin tarvitsemme viestintäverkkoja? Miten ne vaikuttavat elämäämme? Tutustuin tulevaisuuden tutkimukseen. Siirryinkin trendimäisestä tulevaisuuden tarkastelusta skenaarioiden tekemiseen. Laadin skenaarioita uudesta näkökulmasta: tarkastelin ensin, millaisia viestintäpalveluja ihmiset tarvitsevat ja vasta sitten, millaisia ovat viestinnän verkot. Tekniikan mahdollisuudet näkyivät hyvin työni kautta Sonerassa (ja sen edeltäjissä). Hämmästelin, miksi ihmiset eivät yksityiselämässään käyttäneet monia hienoja tekniikan keksintöjä, kuten sähköpostia tai ryhmäpuhepostia. Kiinnostuin yhä enemmän aktiivisen kansalaisen tarvitsemista viestintäpalveluista, sillä päättelin, että yhteisöllisyys kuolee, jos ihmiset vain katselevat muualla tuotettuja ohjelmia eivätkä ole itse aidossa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Etsin ratkaisuja, joilla kansalainen voi olla myös viestien tuottaja, aktiivinen toimija eikä pelkästään viestinnän kohde. Mielenkiintoni on koko ajan ollut viestintäverkkojen rakenteiden ja palvelujen sekä ihmisten ja heidän yhteisöjensä tarvitsemien palvelujen leikkauspisteessä. Aineistoa tätä kirjaa varten on kertynyt käytännön työstä erilaisissa tietoyhteiskuntaa tarkastelevista tai sitä kehittävistä työryhmistä ja projekteista vuosikymmenten saatossa. Käytännön esimerkkejä on löytynyt runsaasti 80-luvun lopulla käynnistyneiden viestintäleirien kokeiluista ja havainnoista. Suuri osa aineistosta on kertynyt työskentelystä Soneran eri yksiköissä tutkijana ja käytännön viestintäongelmien ratkojana. Laajasta aineistosta syntyi tutkimus, väitöskirja “Ihminen tietoyhteiskunnassa - kansalaisten viestintävalmiudet kansalaisyhteiskunnan mahdollistajana“. Tämän kirjan olen muokannut väitöstutkimuksesta sekä sen jälkeen syntyneistä uusista ajatuksista yhdessä toimittaja Liisa Kirveen kanssa. 79


Kirjan ensimmäisessä, teoria-osassa, esittelen ensimmäisessä luvussa viestinnän malleja ja monenlaisia verkostoja sekä pohdin sisältöjä. Kirjan nimeen valitut kolme sanaa digitaalinen, arki ja viestintä ovat koko ajatteluni kulmakiviä. Niistä kaksi, digitaalinen ja viestintä ovat tämän päivän mantroja, joita sivutaan lähes kaikissa alan kirjoissa ja seminaareissa. Haluan tällä kirjalla tuoda niihin kuitenkin uuden ulottuvuuden, arjen, jota vasten ja jonka kautta tarkastelen kahta muuta otsikon termiä. Laajennan digitaalisuuden tietokoneista ja tuotannosta arkeen, sillä tänä päivänä koko elämään liittyy digitaalisuus erottamattomana osana: aamukahvilla luettavaa lehteä ei enää pystytä valmistamaan ja jakamaan ilman digitaalisuutta, kahvia tai ruokaa ei tule pöytään ilman digitaalisia logistiikkaketjuja, aamukahvin aikana puhelimeen tuleva tekstiviesti on osa digitaalista viestintää. Toisessa luvussa käännän katseeni tulevaisuuteen, esittelen lyhyesti tulevaisuudentutkimuksellista näkökulmaa, tarkastelen muutamaa jo klassikoksi osoittautunutta tulevaisuuden visiota sekä kerron omat arjen visioni. Kolmannessa luvussa tarkastelen nykytutkimusten ja kirjoitusten valossa, olemmeko menossa kohti tietoyhteiskunnan utopiaa vai dysutopiaa. Neljännessä luvussa katselen, miten arjen ihmissuhteet ovat muuttumassa, millaisia verkostoja on muodostumassa ja miten käy yhteisöllisyyden. Nämä kaikki ovat perustekijöitä kansalaisyhteiskunnan sosiaalisen pääoman muodostumisessa. Sosiaalista pääomaahan ei ole ilman viestintäpääomaa. Kirjan toisessa osassa, konkretiaa, otteeni on pragmaattisempi. Käytän kirjan viidennessä luvussa runsaasti tilaa kansalaisen viestintävalmiuksien, liittymän, osaamisen ja motivaation selvittämiseen, sillä ne ovat koko kirjan keskeisin anti. Vaikka viestintävälineitä käytetään jo paljon, niiden merkitys kansalaisyhteiskunnan rakentamisen työkaluina on jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Tarkastelen aktiivisen kansalaistoiminnan edellyttämiä viestintävalmiuksia haastattelututkimusten valossa, laadullisesti luvussa kuusi ja kvantitatiivisesti luvussa seitsemän. Jälkimmäisessä kerron kehittämistäni viestintävalmiusindekseistä ja niiden kehityksestä vuosien 1996 ja 1999 välillä. Kirjan kolmannessa osassa, keinoja, esittelen ensin tulevaisuuden mahdollisuuksia mielikuvina ja muutaman arjen sovelluksen yksilön kannalta sekä luvussa yhdeksän tulevaisuuden kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksia toteutuksina. Esimerkkeinä ovat Helsingin Kalliossa kokeiltava ilmoitustaulu ja viestintäleirit, jotka ovat erityisen lähellä sydäntäni. Näen viestintäleirit erinomaisina yhteisöllisen viestinnän oppimispaikkoina, viestintäarkuuden poistajina ja itseilmaisuun rohkaisijoina, eräänlaisina tulevaisuuden viestinnällisen kansalaisyhteiskunnan laboratorioina. Viestintäleirit tarjoavat paljon virikkeitä ja ideoita järjestöjen, koulujen ja monenlaisten toimintayhteisöjen viestinnän rakentamiseksi. Kirjaa tehdessä oli vaikea päättää, sijoittaako viestintäleirien kuvausta koskeva teksti alkuun vai loppuun. Nyt se on kirjan lopussa eli teoriasta edetään käytäntöön. Kirjan voi hyvin lukea myös niin, että aloittaa lukemalla viestintäleiriosion ja etenee käytännöstä teoriaan. 10 8


Uskon kirjan soveltuvan oppikirjaksi moniin oppilaitoksiin. Sitä voidaan käyttää oheislukemistona, pääsykoekirjana, kurssikirjana ja hakuteoksena. Toivon tekstiin liittyvien käytännön esimerkkien ja ehdotusten antavan ideoita viestinnän merkityksestä ja ratkaisuista. Niitä saa vapaasti soveltaa sellaisenaan tai muokata oman yhteisön toimintaan sopiviksi. Mikään ei ilahduttaisi minua enempää kuin tämän kirjan siirtyminen käytännön toiminnaksi mahdollisimman monissa järjestöissä, yhteisöissä, toimintapiireissä ja työelämän organisaatioissa. Helsingissä 1. päivänä lokakuuta vuonna 2000 Marja-Liisa Viherä

11 9


12


LUKU 2 Aikamatkalla tulevaisuuteen Tulevaisuuden tarkastelu auttaa ihmisiä ajattelun avulla jäsentämään nykypäivää. Tulevaisuudesta tietäminen on näkemyksellistä tietoa, joka perustuu tosiasioihin ja arvoihin, näkemykseen siitä, mikä on toivottavaa. Visiot auttavat löytämään oman tavoitellun tulevaisuuden kuvan. Sen avulla on helpompi suunnistaa nykypäivässä. Tässä luvussa kuvaan ensin tulevaisuuden tutkimusta, joitakin visioita tietoyhteiskunnasta ja omat tietoyhteiskuntautopiani ja -dysutopiani. Lopuksi tarkastelen, kumpaan olemme menossa: kohti utopiaani vai dysutopiaani

Tulevaisuussuuntautunut ajattelu Ihmiset ovat aina halunneet tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevaisuuden tietäminen on ollut tärkeää hengissä säilymisen vuoksi, sillä havainnot ja tulkinnat riistan liikkeistä ja määristä, vuodentulon ja sään vaihteluista ovat auttaneet ennakoimaan tulevaa ja varautumaan siihen. Tällaiset ennakoinnit ovat perustuneet kokemukseen, siirtyneeseen tietoon ja havaintoihin eli ovat olleet erityistietoa, jota on ollut sen ajan asiantuntijoilla. 45


Aina on myös ollut ennustajia, jotka ovat kristallipallosta tai muista apuvälineistä kertoneet, mitä on tulossa. Monesti he ovat olleet taitavia ihmistuntijoita, jotka kuulijansa tai asiakkaansa ilmeistä ja olemuksesta ovat voineet päätellä, mitä tämä haluaa kuulla. Näiden ennustajien on toivottu vastaavan yleensä kysymykseen: mistä ja miten löydän onnen? (Kamppinen, 2000). Tulevaisuus muodostuu niistä teoista, joita olemme tehneet menneisyydessä ja joita teemme nykyisyydessä. Tulevaisuus muodostuu niistä mielikuvista, joita meillä on tekojemme taustaksi. Matkamme tulevaisuuteen alkoi jo kauan sitten. Ajatellaanpa esimerkkinä Turun tuomiokirkkoa, joka rakennettiin 800 vuotta sitten ja joka yhä edelleen on tärkeä kiintopiste turkulaisten ja kaikkien suomalaisten ajattelussa. Tuomiokirkon rakentajilla oli mielessään visio siitä, mihin kirkkoa käytetään, mikä on sen merkitys. Tulevaisuuskuvia ovat myös luoneet tieteiskirjailijat kirjoittamalla tarinoita, jotka varmasti ovat antaneet pontta tietoyhteiskunnan rakentajille. Muutamien luomat tulevaisuuskuvat ovat toteutuneet joko kokonaan tai osittain. Kirjailijoiden kuvitelmat joko löysivät oikeat kehityslinjat ja tulkitsivat niitä oikein tai tulevaisuuskuvat olivat niin vaikuttavia, että niistä otettiin malleja ja ideoita todelliseen elämään (Kamppinen, 2000). Hämmästyneenä olen kuitenkin monesti todennut, kuinka pientä osaa ihmisten välinen viestintä esittää sekä scifi-kirjailijoiden että tulevaisuuden tutkijoiden teksteissä. Parhaiten viestintää ovat mielestäni kuvanneet Ray Bradbury kirjassaan Fahrenheit 451, Ursula le Guin Osattomien planeetassa ja Frederick Pohl Avaruuden kauppamiehissä. Fahrenheit 451:ssä kirjat ovat kiellettyjä, ihmisten mieliä hallitaan sekä huumeilla että elektronisella viihteellä ja vastavoiman muodostaa simpukan kokoinen vuorovaikutteinen viestintäväline, jonka avulla maailma pelastuu. Osattomien planeetassa viestinnällä on merkittävä asema, mutta uusia viestintävälineitä siinä ei ole keksitty. Avaruuden kauppamiehissä markkinointi ja sen vaatima manipuloiva viestintä näyttelee tärkeää roolia. Nämä kaikki kolme kirjaa on kirjoitettu jo kauan sitten, Fahrenheit 451 ja Avaruuden kauppamiehet 50-luvun alkupuolella ja Osattomien planeetta 1974. Ne ovat kuitenkin kuvauksia tulevaisuuksista, jotka edelleen muokkaavat mieliämme. Matka näissä kirjoissa kuvattuihin tulevaisuuksiin on kestänyt jo vuosikymmeniä. Tieteiskirjailijat yrittävät usein ymmärtää nykyisyyttä paremmin siirtämällä teoksissaan nykyongelmia ja mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Tulevaisuuden tutkijoiden tavoitteena taas on ymmärtää tulevaisuutta tutkimalla nykyisyyttä. Tulevaisuuden tutkijat kirjoittavat tulevaisuudenkuvansa ja skenaarionsa realistisemmin. Heidän kirjoituksensa ja skenaarionsa poikkeavat tieteiskirjailijoiden kuvauksista mm. siksi, että niiden tulee olla mahdollisia eikä niissä tapahdu yliluonnollisia asioita, kuten valon nopeuden ylitystä tms. Nykypäivän tulevaisuudentutkijat käyttävät kaikkien tieteenalojen tietämystä analysoidakseen nykytilannetta. He eivät anna ainoastaan yhtä tulevaisuudenkuvaa vaan 46


pyrkivät luomaan vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia, joista haluttu vaihtoehto voidaan valita. Tulevaisuudentutkijoiden vaihtoehdot ovat skenaarioita eli perusteltuja ennusteita, miten tapahtumat voisivat edetä. Niiden luomisessa käytetään kaikkia tieteenaloja hyväksi, mutta erityisen merkittäviä ovat luonnontieteet ja ihmistieteet. Luonnontieteet jäljittävät ja löytävät ennustettavia tapahtumankulkuja, mutta tällaisia vakaita ilmiöitä ei ihmistieteissä juuri ole. Tästä hetkestä haluttuun tulevaisuuteen voi edelläolevista invariansseista ja niiden puuttumisesta johtuen olla useita vaihtoehtoisia etenemisteitä, tulevaisuuspolkuja. Tulevaisuudentutkimus kartoittaa näitä polkuja ja etsii vaihtoehtoja, millaisilla päätöksillä kuhunkin haluttuun tulevaisuuteen on mahdollista pyrkiä. Usein tulevaisuuden tutkijat etenevät näillä poluilla tulevaisuudesta nykypäivää kohden etsien kuitenkin samalla ensimmäisiä askeleita nykyisyydestä kohti toivottua visoita. Tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä on hyötyä myös yksilölle, kansalaiselle, kun hän alkaa hahmottaa oman tulevaisuutensa visiota ja sen vaatimia edellytyksiä.

Tulevaisuus on tuntematon Tulevaisuudentutkimuksen perususkomusten mukaan kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevaisuutta ei myöskään voi ennustaa eikä kukaan voi sitä määrätä, vaikka haluaisikin. Meistä kuitenkin jokainen voi vaikuttaa joka päivä tulevaisuuteen valinnoillaan, teoillaan ja tekemättä jättämisillään. Yhteiskunnan rakenteiden muutoksessa päättäjien teot ja valinnat ovat ratkaisevampia kuin tavallisen ihmisen teot. Jokaisen omat päätökset vaikuttavat kuitenkin hänen oman elämänsä kulkuun sekä osana koko yhteiskunnan kehittymiseen. Esimerkiksi jokapäiväinen tapahtuma, ruoan raaka-aineiden osto vaikuttaa siihen, keskittyvätkö elintarviketeollisuuden järjestelmät vai kehittyykö paikallinen luomutalous. Nämä eivät ole yhdentekeviä kysymyksiä tulevaisuuden mahdollisuuksia ja uhkia tarkasteltaessa. Tulevaisuus on myös määräytymätön eli emme tiedä, mikä monista mahdollisista vaihtoehdoista toteutuu. Tulevaisuudentutkimuksen tehtävänä siis on 1) muodostaa kuvia tulevaisuuden määräytymättömistä vaihtoehdoista ja niistä edellytyksistä, joilla ne voivat toteutua, 2) tutkia vaihtoehtojen toteutumisen todennäköisyyksiä, 3) selvittää vaihtoehtojen haluttavuudet ja etsiä parhaiden vaihtoehtojen toteuttamiseen tarvittavat keinot, 4) vaikuttaa tulevaisuuteen tekemällä valintoja ja elämällä tulevaisuutta teoissa. Näiden periaatteiden mukaan tulevaisuudentutkimus ei siis kerro, miten maailma tulee kehittymään, vaan se tutkii kaikkia eteemme avautuvia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja arvioi niiden toivottavuutta. Tulevaisuusajattelun tärkeä osa on myös yksilön oma tekeminen ja elämässä tehtävät valinnat. Tulevaisuudentutkija tarvitsee kykyä luoda mielikuvia ja visioita, että hän pystyy kuvittelemaan mahdollisia tulevaisuuksia historian ja nykypäivän tarkastelun jatkeena. Myös tavallinen kansalainen 47


voi luoda mielikuvia omista mahdollisista tulevaisuuksistaan, sillä ihminen toimii mielikuvien mukaan. Ellei ihmisellä ole kuvitelmaa, visiota tai unelmaa tulevaisuudesta, ei ole tietoa, minne hän on menossa. Unelmat toteutuvat usein, suunnitelmat eivät aina.

Päätöksenteko

Keskustelut vuorovaikutus

N id yk en yt tif ila io n in ti

Ymmärrys valintavaihtoehdoista

Toteutus, toiminta

Tavoite

e ut a l Pa

Visio Käsitys hyvästä elämästä ja halutusta tulevaisuudesta Kuvio 6: Tulevaisuusajattelun perusta on arvoissa Ihmisen ajattelu lähtee hänen arvoistaan eli niistä tekijöistä, joista hyvä elämä hänen käsityksensä mukaan rakentuu. Kun arvoista keskustellaan yhdessä muiden kanssa, joko kasvokkain tai verkossa, syntyy ymmärrys halutusta vaihtoehdosta eli millaista tulevaisuutta kukin haluaa olla rakentamassa. Tämän jälkeen nykypäivää tarkastellaan halutun vaihtoehdon mukaisesti eli tulevaisuuden tietämisen intressistä käsin: mikä on mahdollista ja miten? Mitä pitää tehdä, että haluttu tavoite saavutettaisiin? Jos henkilön käsitys hyvästä elämästä tarkoittaa maaseudulla, elävässä ja toimeliaassa yhteisössä asumista ja yrittäjänä toimimista, hän alkaa hankkia valmiuksia tätä varten. Jos hän taas haluaa toimia kansainvälisessä tehtävässä isossa yrityksessä, hänen tarvitsemansa valmiudet ovat toisenlaisia. Ympäristöä tarkastellaan siis sen jäsennyksen mukaan, mikä on syntynyt haluttuja tulevaisuuden vaihtoehtoja pohdittaessa. Näkemys siitä, mihin pyritään, on tärkeämpää kuin suunnitella valmiiksi yksityiskohtia siitä, miten visio saavutettaisiin. Tulevaisuudentutkimus vaatiikin näkemyksellistä tietoa. Näkemyksellinen tieto on yhtä kuin tosiasiatiedot yhdistettynä näkemyksellä (Malaska, 1993). Tosiasiat koskevat faktuaalista nykyhetkeä ja menneisyyttä. Päätöksenteko ja toiminta kohti visiota tapahtuu askel askeleelta. Kansalaisella on oma vastuu olla hyvän elämänsä asiantuntija ja samalla hänellä on oltava halua ja kykyä yhteisen näkemyksen jakamiseen. Vision tulee olla omakohtaisesti ajateltu ja ymmärretty, si48


säistetty. Vain siten päästään eroon sellaisesta tulevaisuuden rakentamisesta, missä ihmiset pyrkivät satunnaisin ponnistuksin milloin mihinkin. Visionäärinen toiminta on osaamisen, tietojen ja taitojen tunnistamista ja toimimista tämän perusteella.

Tavoite

Hyvän arjen visio

Seuraava kehitysaskel Osaamisen kehitystehtävä Hankkeita

Saavutukset

Uudet viestintävalmiudet

Nyt

Kuvio 7: Tavoitteeseen edetään pieninkin askelin Visiota kohden edetään myös pienin askelin valmius/tavoite-portailla. Tulevaisuusverstas on hyvä toimintatapa tulevaisuuden tekemisen välineenä luotaessa yhteistä näkemystä siitä, mihin pyritään. Tulevaisuusverstaan on kehittänyt Robert Jungk Saksassa ja hän käytti sitä työkaluna työttömyysalueiden asukkaiden tulevaisuuden tekemiseksi (Jungk, 1987). Robert Jungkin menetelmiä voi soveltaa myös erilaisten luovien ongelmanratkaisumenetelmien avulla. Tärkeätä yhteisessä keskustelussa on käyttää menetelmää, jonka avulla on mahdollista löytää uusia ratkaisuja ja saada keskustelu pysymään halutussa aiheessa. Tulevaisuudentutkimus käyttää monia menetelmiä etsiessään vaihtoehtoisia polkuja mahdollisiin maailmoihin. Samoja menetelmiä voi kuka tahansa käyttää etsiessään omia skenaarioitaan, polkujaan hyvään elämään. Utopia-ajattelussa suurennetaan tai lisätään yhteiskunnan, ihmisen lähiympäristön tai yhteisön hyviä puolia, dystopia-ajattelussa vastaavasti korostetaan, suurennetaan tai jatketaan niiden huonoja puolia. Raideajattelussa otetaan mallia edelläkävijöiden kehityksestä ja analogia-ajattelu etsii rinnasteisia tapauksia historiasta. Trendiajattelun avulla etsitään erilaisia kehityssuuntia ja systeemiajattelu mallintaa tapahtumia. Skenaarioajattelussa luodaan tulevaisuuden visioita ja polkuja niihin ja tulevaisuusverstaita pidetään, että löydettäisiin yhteisiä tavoitetiloja. Tulevaisuuden tekemisestä on hyvänä esimerkkinä viestintäleiri, josta kerron kirjan lopussa. 49


Tulevaisuuden tietoyhteiskuntaskenaarioita ja visioita Millainen on tietoyhteiskuntatulevaisuus? Asiaa on pitkään pohdittu sekä koko länsimaisessa maailmassa että myös Suomessa, mutta keskustelun ytimessä ovat lähinnä olleet suuryritykset, niiden kilpailukyky ja menestyminen. Mitä tietoyhteiskunta tarkoittaa kansalaiselle, kansalaisyhteiskunnalle ja yhteisöllisyydelle? Mihin ihminen kuuluu tulevaisuudessa ja millainen on hänen lähiyhteisönsä? Mitä kunkin pitäisi nyt tehdä, että elämä olisi mahdollisimman hyvää tulevaisuudessa? Millaista on hyvä elämä? Pekka Himanen (1997) luettelee kirjassaan “Hautomo“ seuraavat tulevaisuuden hahmotelmat: maailmankylä (McLuhan), tietointensiivinen vuorovaikutusyhteiskunta (tulevaisuuden tutkimus), digitaalinen todellisuus (Negroponte), kommunikaatio (Luhmann), kommunikaation ekstaasi (Baudrillard), läpinäkyvyys (Vattimo), vauhti (Virillio), uusheimoisuus (Maffessoli), riski (Giddens, Beck ja Lash), työn loppu (Rifkin, 1997), transnationaalisuus (Kennedy) ja ylittyvät kasvun rajat (Meadows, Meadows). Merkittäviä visionäristeja ovat olleet ainakin japanilainen Masuda, ranskalainen Attali ja suomalainen Malaska, jos tarkastellaan tulevaisuutta viestinnän ja tietotekniikan kautta. Seuraavassa käsittelenkin näitä visioita hiukan tarkemmin, koska ne esittävät viestinnällisesti erilaisia käsityksiä: työasemaan sidottua toimintaa (Masuda) tai sitten liikkuvaa, enemmänkin matkaviestintään keskittyvää toimintaa (Attali). Malaskan visio kuvaa kestävän kehityksen vuorovaikutusvisioita. Myös muut ranskalaiset kuin Attali ovat kuvanneet tulevaisuuden tietoyhteiskuntaa kansalaisilta vaadittavien tietotekniikkataitojen näkökulmasta. Näitä skenaarioita ovat kuvanneet Osmo Kuusi ja Pertti Hynynen kirjassaan Kertomus ensi vuosisadasta (Hynynen, Kuusi, 1993). Nämä kaikki visiot on kirjoitettu yli kymmenen vuotta sitten, mutta ne ovat yhä merkittäviä tietoyhteiskunnan suunnanantajia.

Nörttien verkostot kestävän kehityksen yhteiskunnassa Japanilainen Yoneji Masuda (1981), yksi huomattavimmista informaatioyhteiskunnan pioneereista ja puolestapuhujista käyttää myös sanaa “computopian“ (Computerutopia). Masuda esittää computopian hyvänä vaihtoehtona pahalle, katastrofiin johtavalle “automatisoidulle valtiolle“. Masudan utopia sisältää paljon hyviä asioita, kuten saasteista vapautumisen, luonnonvarojen säästymisen, osallistumisen demokratiaan, kansalaisliikkeet, itsensä toteuttamisen. Masudan informaatioyhteiskunta on tekninen, se rakentuu televerkoille ja telekommunikaatioon ja perustuu analogia-ajatteluun siitä, miten menneisyyden kehitys voidaan projisoida tulevaisuuteen. Masudan 50


mukaan teollisuusyhteiskuntien poliittista elämää ovat leimanneet luokkajako ja voimakkaat valtakeskukset. Informaatioyhteiskunnassa vallitsee hajautunut ja autonominen yhteiskuntarakenne. Edustuksellisen demokratian sijaan on osallistuva demokratia. Tähän hyvään yhteiskuntaan Masuda näkee ihmisten siirtyvän tietoisuuden kasvamisen ja aidon sivistyksen ihanteen kautta. Kulutusyhteiskunnasta on luovuttu, ja näin Masudan visio onkin kestävän kehityksen visio, jossa tietokoneistuminen sotateollisuuden ja avaruuskilpailun alun vauhdittamana leviää sekä liike-elämän että hallinnon johtamiskäytäntöihin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Tietokoneet leviävät myös ihmisten elämänkäytön elementeiksi koulutuksen, terveydenhoidon ja erilaisten verkostojen kautta. Masudan visio onkin länsimaissa ja etenkin Suomessa käymässä tältä osin toteen, sillä telelääketiede ja etäopiskelu ovat saavuttaneet jo merkittävän aseman. Masudan vision kehityksen korkein vaihe on yksilöperusteinen tietokoneistuminen. Tämän vaiheen hän ennakoi ajoittuvan vuosiin 1975-2000. Tällöin informaation ja tiedon vapaa saatavuus saa ihmisten luovuuden kukoistamaan, kun he ratkovat päivittäisiä pulmiaan tietokoneilla. Masudan esittämät eri vaiheet tietokoneistumisen tiellä eivät tule peräkkäin vaan lomittain. Tietokoneistuminen yksilötasolla ja massatietoisuuden luomisen yhteiskunta toteutuvat Masudan mielestä joskus tämän vuosisadan puolessa välissä jossakin päin maailmaa. Masudan visio on globaalitietoisuus. Miten ihmiset kasvavat tähän? Miten yksilöllisestä ja postmodernista ihmisestä kasvaa globaalisesti tietoinen, luova, sivistynyt ja kulutushysteriasta luopunut ihminen? Tähän tarvitaan ihmisten omasta sisäisestä motivaatiosta syntynyttä vuorovaikutusta ja sitä kautta kasvavaa tietoisuutta. Ovatko ihmiset tähän valmiita?

Uuden ajan paimentolaiset matkalla kohti kestävää kehitystä Samoin kuin Masuda, myös Attali edustaa koulutustaustaltaan tekniikkaa. Attalin historiaan ja oman aikamme kehitystekijöihin perustuvassa visiossa raha, tavara ja tekniikka tunkeutuvat yksilön elämään yhä enemmän hyperteollisessa, jatkuvan talouskasvun yhteiskunnassa. Tulevaisuuden keskeinen käsite on object nomade, nomadisuus. Tämän käsitteen Attalin teoksen suomalainen kääntäjä Juhani Lehtinen on kääntänyt irtolaistuotteeksi, jolla luonnehditaan sekä esineitä, palveluja että ihmistä. Suomessa keskusteluissa on käytetty sanaa nomadi tai uuden ajan paimentolainen (Attali, 1990). Attalin “Tulevaisuuden suuntaviivat“ on ylistys demokratialle ja sen mahdollisuuksille, missä yksilön luovuus ja yksilöllisyys ovat sopusoinnussa maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisujen, tekniikan kehittymisen ja taloudellisen turvallisuuden kanssa. Ihminen elää tulevaisuudessa lopulta kestävän kehityksen maailmassa. Tähän pääs51


tään Attalin visiossa vasta vaikeuksien jälkeen. Attali kuvailee, kuinka ihmisestä tulee irtolaistuote keinoelimineen ja hänen tavaroistaan irtolaistuotteita, kannettavia mikroja, puhelimia, fakseja, mikroaaltouuneja, cd-soittimia jne. Ihmisestä tulee nomadi, joka kytkeytyy elämän lähteisiin elektroniikkaverkkojen kautta. Hänellä ei ole enää kiinteää osoitetta, ainoastaan numeerisen verkon osoite. Ellei hän ole hyvin toimeentuleva, eliittiin kuuluva, hän asuu usein asuntovaunussa, jonka sijaintia ei tiedä kukaan. Usein se on kuitenkin lähellä ydintä, maailman kaupan keskusta. Irtolaistuotteet mullistavat ihmisen suhteen terveyteen, koulutukseen, kulttuuriin ja viestintään, ne muuttavat työnjaon, kuljetuksen, vapaa-ajan, kaupungit ja perheen. Kulutus ja irtolaisten temmellys johtavat Attalin visiossa ympäristön tuhoutumiseen. Hän toteaa, että hetken huuma ja välittömän mielihyvän unelma ovat ehtineet jo tuhoamaan elämän. Attali toteaa, että huomispäivän valtiomiesten on rohkeasti hyväksyttävä epäsuosittu itsenäisyyden rajoittaminen. Ihmisten on suojeltava itseään itseltään, rajoitettava haaveitaan ja uskoaan maailman omistajan oikeuteensa ja tunnustettava, että heille kuuluu vain nautintaoikeus. Attali vaatii todellista planetaarista poliittista valtaa, joka toimii viidellä alueella: aliravitsemuksen poistaminen, ilmaston ja metsien suojelu kaasupäästöiltä, ehdoton kielto ihmisen perimän käsittelyyn, aseiden kielto ja huumeiden vastustus. Attali on sikäli realisti, että hän toteaa maailmanlaajuisten, toimivien ja kansainvaltaisten elimien haltuun ottamisen olevan vaikeaa, erityisesti hän toteaa niiden nopeasti byrokratisoituvan. Attali ennustaa mm. kansalaispalkan syntymistä, jotta kaikki voisivat ostaa terveyteen, tietoon ja sivistykseen liittyviä irtolaistuotteita. Attalin visio poikkeaa mm. Masudan computopiasta nomadi-ajatuksen kautta. Ihmisistä tulee yhä liikkuvampia ja riippuvaisempia kannettavista tuotteista. Masudan computopiassa sen sijaan ihmiset viihtyvät työasemansa lähellä, missä sitten asuvatkin. Kehitys on 1990-luvulla ainakin Suomessa kulkenut Attalin vision suuntaan. Kännykkäkulttuuri koskee 75 % suomalaisista, sen sijaan mikrotietokone Internet-yhteyksineen kotikäytössä on vasta 21 %:lla kotitalouksista (Nurmela, 2000). Attalin visio lähiaikojen kehityksestä on dystopia, joka näyttää tänään todennäköisemmältä kuin syntyessään. Geeniteknologia kehittyy, eläimiä on jo kloonattu, työn perässä on muutettu ulkomaille, monikieliset ohjelmat ja maailman uutiset lisääntyvät. Euroopan yhdentymiskehitys vie Attalin tiellä kohti parempaa huomista, kohti utopiaa. Välttyäksemme vallan keskittymiseltä kabinetteihin ja esimerkiksi EU:n läpibyrokratisoitumiselta, tarvitsemme avointa tiedonvälitystä, kansalaisten aktiivisuutta ja osallistumista. Tämä edellyttää kaikilta viestintävalmiuksia, ymmärtämystä tapahtuvasta kehityksestä, ympäristöstä ja tulevaisuudesta välittämistä ja kykyä osallistua vuorovaikutusprosesseihin.

52


Vuorovaikutus vaatii ihmisiltä viestintävalmiuksia Kolmas tekniikkaa ja tulevaisuuden tutkimusta edustava visionäristi on Pentti Malaska. Hän on esittänyt tulevaisuuden vuorovaikutusyhteiskuntana. Hänen visionsa nojaa ensisijaisesti kansalaisten viestintävalmiuksiin. Malaska tuo selkeästi esiin tulevaisuuden vuorovaikutustarpeet ja niiden tyydyttämiseen tarvittavat palvelut. Hyvinvointi riippuu kolmesta elämänalueesta, talouselämästä, yhteiskuntapoliittisesta elämästä ja kulttuurielämästä sekä niiden välisestä viestinnästä.

TALOUSELÄMÄ solidaarisuus * ideat * turvallisuus * kulttuurituotteet * oikeudenmuk. * humanistinen * sosiaalinen infrastruktuuri infrastruktuuri YHTEI SÖKULTTUURI ELÄMÄ ELÄMÄ tasa-arvo vapaus * aineellinen hyvinvointi * aineellinen infrastruktuuri (Lähde: Malaska, 1989)

Kuvio 8. Kolmen yhteiskunnallisen elämänalueen vuorovaikutus Malaskan mukaan elämme parhaillaan murroskautta teollisuusvaltaisuudesta palveluvaltaisuuteen ja tälle muutosjaksolle informaatio ja sen teknologia ovat yhtä oleellisia kuin voimakoneet tavaratarpeiden tyydyttämisessä (Malaska, 1983). Hän korostaa, että vuorovaikutustarpeiden tyydyttäminen on kommunikointiprosessi ja se vaatii ihmisiltä vuorovaikutusvalmiuksia. 53


Ihmisen rooli tietoyhteiskuntavisioissa Masudan esittämä utopia perustuu ihmisen sisäiseen muuttumiseen, Attali näkee toivon ulkoisissa muutoksissa ylikansallisessa, globaalisessa demokratiassa kestävän kehityksen puolesta, ja muut ranskalaiset uskovat, että ihminen oppii vasta kaaoksen jälkeen demokratiaa ja sivistystä. Muut ranskalaiset kiinnittävät huomiota myös tietotekniikkataitojen koulutukseen ja testaamiseen. Edellä esitettyjen skenaarioiden lisäksi on laadittu Suomi-skenaarioita, eEuropa-toimenpideohjelma (2000), maalailtu erilaisia näkymiä tulevaisuudesta jne. (Mannermaa, 1993, Himanen, 1997, Rahkonen, 1996). Ihmisen omasta toiminnasta, omasta sisäisen jäsentymisen, liittymisen ja tekemisen pakosta ei ole tehty skenaarioita yleisesti. Onhan toki ihmisillä suunnitelmia, haaveita ja toiveita. Yhteisöllisten edellytysten luominen ihmisten unelmien toteutumiseksi on jäänyt varjoon. Ihmisten oletetaan ikään kuin ajelehtivan kohti tuntematonta talouden ja tekniikan megatrendien ohjaamana. Masudan visiossa pienyrittäjä, ehkä multimedia-ammattilainen, tarvitsee hyvät tietotekniikkavälineet, jotka ovat yhteydessä maailmanlaajuiseen verkkoon. Hänen täytyy osata etsiä verkosta työnantajansa, osallistumisareenansa, kauppapaikkansa jne. Hyvä elämä ei synny kuitenkaan maailmankylässäkään yksin asuen. Masudalainen tarvitsee myös paikallisen yhteisön. Elävää yhteisöä ei taas synny ilman paikallista vuorovaikutusta. Näin visiossa kansalaisen on tunnettava verkkonsa, lähiympäristönsä ja vuorovaikutustarpeensa myös toisten kannalta katsottuna. Hänen on ymmärrettävä oman kulutuksensa seuraukset. Muutoin hän voi olla yksin computopiassaan. Attalin nomadi hallitsee kännykkänsä ja kannettavan mikronsa. Niiden avulla hän on yhteydessä perheeseensä tai lähiystäviinsä sieltä, missä kulloinkin on. Mutta riittääkö virtuaaliyhteys? Riittäkö tekemiseksi keskusten liepeillä asuntovaunuissa etätyön tekeminen? Miten nomadi jäsentyy maailman järjestelmiin? Riittävätkö liikkuva työ ja globaalit uutiset tyydyttämään hänen olemassaolon perustarpeensa? Jos näin on, mistä syntyy globaali solidaarisuus? Ehkä nomadinkin pitäisi miettiä oman käyttäytymisensä ja kulutuksensa seurauksia pitkällä aikavälillä. Hänen viestintävalmiuksiinsa tulisi kuulua myös tulevaisuuden tarkastelu ja ennakoiva oppiminen (Botkin, Elmandjra, Malitza, 1981). Hyvinvointiyhteiskunta, joka on menettänyt utooppisen voimansa, on jo puolustusasemissa. Hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalipolitiikka on huolehtinut mm. tulonjaosta ja koulutuksellisesta tasa-arvosta. Miten nämä hoidetaan tietoyhteiskunnassa? Mutta jo esitettyjen muutaman vision analysointi osoittaa, että hallitakseen elämäänsä tulevaisuudessa talouden ja tekniikan puristuksessa massaviestinten maailmassa ihmisen on asetettava itse itselleen tavoitteita, itse mietittävä oman hyvän elämänsä visio ja sen jälkeen kartutettava valmiuksiaan kohti visiotaan. Tietoyhteiskunnassa, muuttuvissa rakenteissa, oman elämän hallinta edellyttää hyviä viestintävalmiuksia. 54


Omat visioni tulevaisuuden arjesta Olen ollut mukana laatimassa useita visioita, joiden lähtökohtana on ihmisen arki ja arjesta selviytyminen. Tässä esitän niistä lyhyen yhteenvedon, joka perustuu vuonna 1982 julkaistuun visioon: “Tietoyhteiskunnan haasteet“ (Viherä, Kyyrö, Luokola, Rönkä, 1982) ja vuonna 1997 laadittuun “Arjen visiot“ (Viherä,1998). Jälkimmäisen vision juuret ovat ensimmäisessä, joten ne muodostavat tavallaan kehityspolun. Molempien tavoitteena oli löytää nykyisyydestä niitä tietotekniikan ja tietoliikenteen mahdollisuuksia, jotka vastaavat ihmisten arkipäivän tarpeisiin. Visiot antavat pohjaa ymmärtää tekniikan ja arjen vuorovaikutusta sekä viestintävalmiuksien tärkeyttä. Visioissa on kaksi osaa: utopia ja dystopia, joiden avulla yritän nähdä tekniikan takana olevia arvomaailmoja. Visiot perustuvat ihmiskäsitysluokitukseen, johon myös perustuvat visioiden päätöksenteon pohjana olevat arvostukset. Visiot on laadittu kurinalaisen kuvittelun menetelmällä. Kurinalainen kuvittelu on loogista ajattelua tulevaisuudesta siten, että lukija voi seurata päättelyketjua. Visioiden pohjana olevan ihmiskäsityksen mukaan ihmiset ovat joko sisältäpäin ohjautuvia tai ulkoapäin ohjautuvia. Visiot laadittiin siten, että kuviteltiin ihmisten olevan joko ulkoapäin ohjautuvia, jolloin saatiin taloudellisen kasvun malli tai sisältäpäin ohjautuvia, jolloin saatiin henkisen kasvun malli. Se, että ulkoapäin ohjautuvat ihmiset arvostavat taloudellista kasvua, johtuu siitä, että johtavaan asemaan päässet päätöksentekijät arvostavat taloudellista kasvua. Sisältäpäin ohjautuvien ihmisten mallissa sosiaalisesti tietoiset ihmiset ovat johtavassa asemassa, jolloin päätöksenteon pohjana on henkinen kasvu. Päätöksentekijöiden arvomaailma ohjaa yhteiskunnan rakenteiden kehitystä. Sen sijaan yksilön oma päätös ohjaa hänen omaa ja lähiyhteisönsä kehitystä näissä rakenteissa. Hyvän arjen vision toteutuminen vaatii jokaiselta tietoista toimintaa vision hyväksi.

55


Ulkoapäin ohjautuva

Sisältäpäin ohjautuva

Integroituneet

Saavuttajat

Sosiaalisesti tietoiset

Kokeilijat Jäljittelijät Minä-ihmiset Mukautujat Sopeutujat Kestäjät Hengissä pysyttelijät

(Lähde: Mitchell, MacNulty, 1981) Kuvio 9. Mallien taustalla olevat ihmiskäsitykset Ulkoapäin ohjautuville ihmisille on tyypillistä vallitsevien normien tiukka noudattaminen Mukautujat haluavat sopeutua vallitseviin arvoihin ja pitää kiinni perinteistä. Jäljittelijät jäljittelevät niiden ihmisten käyttäytymistä, joita he pitävät itseään varakkaampina ja menestyvämpinä. Saavuttajat pyrkivät menestykseen, käyttävät runsaasti energiaa saavuttaakseen korkean elintason. Sisältäpäin ohjautuvien ihmisten käyttäytymistä ohjaavat omat sisäiset tarpeet eivätkä he ole riippuvaisia muiden ihmisten asettamista normeista. Minä-ihmiset ovat itsekeskeisiä, yksilöllisyyteen pyrkiviä nuoria, opiskelijoita tai ensimmäisessä työpaikassaan. Ihminen ohittaa tämän vaiheen nopeasti ja siirtyy seuraavaan. Kokeilijat etsivät omakohtaista kokemista, syvällistä tuntemista ja rikasta sisäistä elämää. Tyypillistä on toimiminen erikoisten harrastusten parissa. Sosiaalisesti tietoiset ovat selvillä yhteiskunnan tehtävistä ja noudattavat elämässään sosiaalisesti vastuuntuntoista elämäntapaa. Yleensä he ovat yli 35-vuotiaita. Ilmentymä on vapaaehtoinen yksinkertaisuus. 56


Integroituneessa ihmisessä toteutuu mielikuva psykologisesti kypsästä ihmisestä, joka on erittäin voimakkaasti sisäistänyt elämän tärkeimmät arvot ja joka tietää, mitä tahtoo. Saavuttajien ja sosiaalisesti tietoisten arvot vaikuttavat yhteiskunnan muotoutumiseen, sillä heidän arvonsa ovat päätösten pohjalla sekä talouselämässä että hallinnossa.

A-malli: Ulkoapäin ohjautuvien ihmisten taloudellisen kasvun yhteiskunta A-malli on tietoyhteiskunta, jonka johtavana periaatteena on aineellinen hyvinvointi siten, että suunnitelmia tehtäessä aineelliset ja taloudelliset tavoitteet määräävät valittavan vaihtoehdon, toiminnan tavoitteet määritellään lyhyehköllä aikavälillä ja vaikutukset otetaan suppeasti huomioon sekä maantieteellisesti, ajallisesti että ekologisesti. Aineellinen ympäristö on A-yhteiskunnan perusta. Tuotannossa pyritään suureen määrään mahdollisimman tehokkaasti. Maantieteellisesti, ekologisesti ja ajallisesti suppea tarkastelutapa johtaa raaka-aineiden estottomaan käyttöön sekä välinpitämättömyyteen luonnon säilyttämistä kohtaan. Logististen palvelujen eli kuljetus- ja jakelujärjestelmien tavoitteena on nopea ja tehokas tuotantotoiminnan palvelu. A-yhteiskunnassa energian jatkuva ja riittävä saanti pyritään turvaamaan teknisten ratkaisujen avulla. Ydinvoima on tämän mallin mukainen energiaratkaisu. Koska A-yhteiskunta pohjautuu kuluttamiseen, kansalaisten ostovoimasta pyritään pitämään huolta. Siten esimerkiksi työllisyydestä pyritään huolehtimaan. Sosiaalinen ympäristö palvelee aineellista ympäristöä. Koulutuksen tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman hyviä työntekijöitä talousjärjestelmän palvelukseen. Pääpaino on tällöin tekniikan ym. erikoistietojen opetuksessa. Vastaavasti tietopalvelujen tarkoituksena on pitää talouden vaatima tietotaito kansainvälisesti kilpailukykyisenä. Puolustuslaitoksen tarkoituksena on sotilaallisen puolustuskyvyn ylläpitäminen kansallisen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Poliisi- ja turvallisuuspalvelun toiminnassa korostuu omaisuuden suojeleminen. Julkinen hallinto ei pyri puuttumaan itse tuotantotoimintaan, vaan sen tulosten jakamiseen niin, että kaikille on turvattu tietty elintaso. Etujärjestöjen asema on vahva omien ryhmien etujen ajamiseksi. Myös henkinen järjestelmä palvelee aineellista järjestelmää, esimerkiksi tieteiden tarkoituksena on löytää uusia teknisiä innovaatioita mm. tuotantoa, kuljetuksia ja koulutusta varten. Viihdetoiminta palvelee kaupallisuutta. Joukkotiedotustoiminta edistää taloudellisten tavoitteiden saavuttamista ja niistä tiedottamista 57


PÄÄTÖKSENTEKO

KOULUTUS TURVALLISUUS

T sy ieto ste lii em ken ej ne ä va tiet rt oen

KULTTUURI

Massatapa

V tu alvo rv v al aa lis , o uu hj sp aa al va ve a lu a

sia ouk kok sia elli uks töjä ust Ed järjes Etu

TIETOLIIKENNE

Erikoiskouluja Faktatietoa Laitosmaisia peruskouluja Etäopetusta

ia airaa ur Su kuss s ke

TERVEYDENHOITO loi

ta

KAUPPA

htumia

Supermarketteja Video-, TV-viihdettä Kilpaurheilua Välinekilpailuja

VAPAA-AIKA

ENERGIAHUOLTO

Keskitettyjä, isoja asuinalueita

j Te ouk Te ho kok ho kk u kk a t i ait ljet ait lo ima Massatuotantoa a m us a, nvo oo väli isoja Ydi Maailmanlaajuisia tto ne i organisaatioita M ritei tä et r t ä Automatisoituja, isoja oja tuotantolaitoksia Hallinnollisesti keskitettyjä, maantieteellisesti erillisiä erikoistuneita työpaikkoja

ASUMINEN

TYÖMATKAT

TYÖ

KANSAINVÄLINEN KAUPPA JA KANSAINVÄLISIÄ SOPIMUKSIA

Kuvio 10. Tulevaisuuden taloudellisen kasvun yhteiskuntamalli A Taloudellisen kasvun arjessa toteutuu menestyjien arjen arvomaailma. Se on itsekäs, eivätkä rehellisyys, oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus tai toisista huolehtiminen jalostu. Tietoverkkojen ja niiden palvelujen kehittyminen on jätetty suuryritysten ja markkinavoimien varaan. Verkot on rakennettu maksukykyisille eli riittävän kokoisille yrityksille ja myös palvelut muotoutuvat niiden käyttöön sopiviksi. Alueelliset palvelut ovat kuihtuneet, sillä keskinäiset yhteydet ovat vähentyneet. Verkostojen ollessa hierarkkisia alihankintaketjut ovat vertikaalisia verkostoja. Palveluja ei kehitetä kotimaan kuluttajien tarpeisiin, sillä maksukykyisiä tietoverkon palvelujen kuluttajia ei ole tarpeeksi lähialueilla. Näin ei edes etäostoksena voi ostaa lähialueiden ja pientuottajien tuotteita. Sen sijaan tv-shoppailu on helppoa ja yleistä; kattaahan markkina-alue koko maailman ja kuljetus toimii, joskin viiveellä. 58


Seuraavassa kerron muutaman tilannekuvan avulla, miten asiat kehittyivät. Huomaa, että tarkastelen asiaa tulevaisuudesta käsin.

Tilanne 1: Pienet koulut ja yliopistot ovat hävinneet Maaseutukaupunkien asukasrakenne on vuosien mittaan muuttunut. Varakkaimmat ovat lähettäneet lapsensa kalliisiin erityiskouluihin ja vähitellen muuttaneet itsekin perässä pääkaupunkiin. Pienten koulujen surkastuminen alkoi, kun opettajatkin muuttivat pääkaupunkiin ja vain kävivät töissä koulussaan. Iltaisin ei koululla tapahdu mitään, tilat ovat pimeät ja autiot. Kerhoja ei pidetä, nuoriso saa itse keksiä itselleen tekemistä. Vuosittain koulussa vaihtuu suurin osa opettajista, sillä kukaan ei halua jäädä pysyvästi alueelle, joka rappeutuu silmin nähden. Luokissa on liian suuria oppilasryhmiä eikä erityisopetusta ole mahdollista antaa edes hitaimmille. Erityisen suosittuja ovat opettajan korvaavat videot. Niitä tilataan videokeskuksesta suoraan luokkaan. Opettajalla on tällöin mahdollisuus valvoa monta luokkaa kerrallaan keskusverkon ja siihen liitettyjen kameroiden avulla. Näin sijaisten palkkaamiselta vältytään. Kun oppilaat alkavat hälistä, heidät voi nopeasti komentaa takaisin ruudun ääreen uhkaamalla koulupaikan menetyksellä. Tekniikka kehittyy nopeasti, mutta koulujen käyttöön siitä tulee yleensä vain se osa, joka tehostaa valvontaa tai korvaa henkilöstöä. Ihmiset passivoituvat entisestään television hömppäohjelmien pariin. Edes Yleisradio ei tuota muuta kuin viihdeohjelmia, tietokilpailuja yhdentekevistä asioista, saippuaoopperoita jne. Yliopistojen tuloksen sitominen elinkeinoelämän tarpeisiin ja kansainväliseen kilpailuun sekä tulosohjaus yhdessä ovat saaneet aikaan sen, että maaseudun yliopistot kuihtuvat määrärahojen pienenemisen vuoksi. Niiden on ollut pakko nostaa lukukausimaksuja ja opiskelijoiden määrä on laskenut. Opiskelusta on tullut yhä harvempien etuoikeus. Onhan selvää, ettei ihmisiä kannata kouluttaa työttömiksi television katsojiksi. Televisio-ohjelmiltakaan ei vaadita paljoa, riittää kun ihmiset ovat näennäisen tyytyväisiä ja rauhallisia. Hyvin ohjattu etäopiskelu olisi ehkä mahdollistanut korvaavaa opetusta, mutta aloitekykyisiä nuoria on enää niin vähän, ettei sekään kannata, ainakaan suomeksi. Kansainvälisistä verkoista saa huippuopetusta englanniksi. Samalla lahjakkaiden kielitaito paranee ja he ovatkin heti valmistuttuaan valmiita lähtemään pois Suomesta. Opetusministeriö tukee huippulahjakkaiden etäopiskelua hyvien yhteyksien ja laitteiden avulla.

59


Tilanne 2: Demokratia hiipuu Ihmiset ovat vieraantuneet demokratiasta. He eivät koe olevansa mukana minkäänlaisessa päätöksenteossa eivätkä ole kovinkaan kiinnostuneita siitä, mitä kunnanvaltuustossa, eduskunnassa tai EU:ssa tapahtuu. Tietoverkoissa ei alueellisista pikkuasioista tai päätöksistä paljon kerrota, koska tällaisilla jutuilla ei ole kovin paljon lukijoita. Hallinnon ylimmän tason tiedot taas kulkevat suljettuja järjestelmiä myöten niille, joille tieto kuuluu hierarkian perusteella, ulkopuoliset eivät pääse järjestelmiin. Ihmiset elävät päivä kerrallaan, mutta kukaan ei voi hyvin. Henkisen ja fyysisen pahan olon kustannuksia maksetaan päivä päivältä enemmän, mutta ratkaisuja ei tahdo löytyä, koska yhteistä keskustelu- ja päätöksentekofoorumia ei ole.

Tilanne 3: Automaatiolla säästetään hoitokustannuksia, varakkailla on mistä valita Melkein kaikki vanhukset on siirretty hoitolaitoksiin, pois silmistä. Laitoksissa on vähän henkilökuntaa ja valvontaa on tehostettu kameroiden ja hakulaitteiden avulla. Muissakin tiloissa kamerat tarkkailevat ihmisiä ja apua saa sitten, kun valvojat näkevät ruudultaan, ettei vanhuksen syöminen tai liikkuminen onnistu omin voimin. Monilla vanhuksilla on kauko-ohjattavat tuolit, joilla valvojat heitä siirtelevät. Virkistykseksi on rakennettu laaja panoraamavalkokangas, johon hoitajat ohjelmoivat näppärästi vanhuksia aktivoivaa ohjelmaa. Äänet menevät suoraan vanhusten kuulolaitteisiin. Automaatio säästää kustannuksia tietysti myös hoitolaitoksissa. Niinpä valtiovarainministeriö ei ole käyttänyt punakynää, kun on ollut kyse kustannuksia säästävästä teknologiasta. Varakkailla vanhuksilla on valinnan mahdollisuuksia. Pääkaupunkiin on syntynyt kalliita hoitokoteja. Niitä on eritasoisia, yksityisasunnoista ja pientaloista täyden palvelun yksityissairaaloihin. Jokaisella on nopeat tietoliikenneyhteydet toisiinsa ja asiantuntijoihin. Koska kilpailu asukkaista on kova, hyvät yhteydet ovat ehto kilpailussa menestymiselle. Niiden avulla asukkaat ovat yhteydessä sekä toisiinsa - joka hoitokodissa on omia tuttuja - että lapsiinsa ympäri maailmaa. Ilman muuta alan parhaat lääkärit ovat saatavilla. Lääkärit saattavat asua vaihtoehtolääketieteen alkuperämaissa, mutta välimatkalla ei ole väliä. Tulkkipalvelut toimivat loistavasti, jos koneet eivät osaa tulkata kaikkia yksityiskohtia. Tulkkipalvelu on myös verkossa. Kukaan ei tiedä, missä tulkki asuu ja on, täällä vai Kiinassa. Vai asuuko hän missään kiinteässä osoitteessa? Ehkä hän viettää matkalaukkuelämää kannettavan yhteytensä kanssa (vrt. Attali, 1990).

60


B-malli: Sisältäpäin ohjautuvien ihmisten henkisen kasvun yhteiskunta Viime aikoina on yhteiskunnalliseen keskusteluun noussut kestävän kehityksen näkökulma. Maailmanlaajuisten ympäristöongelmien kärjistymisen nopeus ja laajuus edellyttävät 1990-luvulla koko tietoyhteiskuntakäsitteen valjastamista kestävän kehityksen periaatteen edistämiseen niin globaalilla, valtio-, yhteiskunta-, yhdyskunta- kuin yksilötasollakin. Kestävä kehitys on käsitteenä syntynyt luonnon- ja ympäristönsuojelun lähtökohdista ja se on tarkoittanut ekologisesti elinkelpoista kehitystä (Rooman klubin Suomen komitea, 1995). Kestävä kehitys tarkoittaa nykyisin laajasti hyvää kehitystä sekä yhteiskunnallisesti että maailmanlaajuisesti. Sosiaalisesti ja poliittisesti hyvä kehitys on oikeudenmukaista, kulttuurisesti se on vapaata ja uudistavaa. Kestävää kehitystä on kuvailtu muutosprosessiksi, jossa pyritään täyttämään ihmisten tarpeet nykyhetkessä heikentämättä mahdollisuuksia heidän tulevien tarpeittensa, muiden yhteiskuntien tarpeiden sekä tulevien sukupolvien tarpeiden tyydyttämiseen. Kestävä kehitys on normatiivinen, eettinen periaate. Kestävää kehitystä ei voi olla ilman, että turvataan ihmisten vapaa henkinen toiminta, eettisen kasvun mahdollisuudet ja kulttuurien moninaisuuden säilyminen ja kehittyminen sukupolvesta toiseen. Kestävän kehityksen näkökulmasta kansalaisten viestintävalmiudet, kyvyt toimia vuorovaikutuksessa toisten kanssa omien tavoitteiden ja toiminnan lähtökohdista ovat erityisen tärkeät. Kestävän kehityksen näkökulmasta erityisesti viestinnän rituaalimalli (s. 22) on merkittävä. B-mallin rakentamisen lähtökohtana on kestävä kehitys, joka perustuu vastuuntuntoon ja solidaarisuuteen, kuitenkin yksilön vapautta kunnioittaen. Työn sisältöön kiinnitetään huomiota siten, että samalla kun työ tyydyttää aineelliset tarpeet, se myös tyydyttää henkisiä tarpeita. Suomalaisten työn arvostus on huomioitu päätöksiä tehtäessä. EVA:n tutkimus syksyllä 1999 osoitti, että suomalaiset arvostavat enemmän haastavaa työtä kuin varmaa työtä ja korkeaa palkkaa (EVA, 1999). Erityistavoitteena on taide- ja kulttuurielämän rikkaus sisäisen kasvun aikaansaamiseksi. Toiminnan tavoitteet määritellään pitkälle aikavälille ja vaikutukset otetaan huomioon sekä maantieteellisesti, ajallisesti että ekologisesti mahdollisimman laajasti. B-mallissa aineellisten välttämättömyyksien hankkimisen lisäksi toteutetaan ne henkisen kulttuurin tavoitteet, joita työn tekeminen esimerkiksi luovana toimintana merkitsee. Tuotantotoiminnan tavoitteena on tuottaa mahdollisimman vähän luonnonvaroja käyttäen ja saasteettomasti ne välttämättömät tarvikkeet, joita ihminen tarvitsee kohtuulliseen elintasoon. Tämä edellyttää korkeatasoista, energiaa säästävää teknologiaa. Tuotantotoiminta vakiintuu määrällisesti tietylle tasolle, mutta tuotteiden laatutasoon kiinnitetään jatkuvasti huomiota. Energian riittävyys perustuu energian säästöön ja pitkällä tähtäimellä luonnon tasapainon säilyttäviin energiamuotoihin. 61


Sosiaalisen ympäristön tavoitteet ovat johdettavissa henkisen ympäristön tavoitteista. Koulutuksen tarkoituksena on avustaa ihmisen sisäisen kypsyyden saavuttamisessa. Pääpaino on luovan toiminnan, ajattelun ja osaamisen korostamisessa sekä itsensä kehittämisessä, taideaineissa ja filosofiassa. Tietopalvelujärjestelmien avulla kansalaiset saavat tietoa, jonka perusteella heidän on mahdollista syventää kokonaisnäkemystään. Turvallisuuspalvelut huolehtivat maailmanlaajuisesti ja kansallisesti katastrofien torjumisesta sekä avun antamisesta. Hallinto- ja vallankäyttöjärjestelmät ylläpitävät yhteisiä toimintoja, kehittävät niitä sekä huolehtivat yhteiskunnan kaikista jäsenistä. Etujärjestöt tuovat esille erilaisia näkökantoja. Tietoverkko on rakennettu siten, että ihmisillä on mahdollisuus asua ja tehdä töitä siellä, missä he haluavat. Järjestelmät ovat hajautettuja sekä teknisesti että sosiaalisesti. Hallinnon palveluissa yhteispalvelu on toteutettu. B-yhteiskunnassa henkisellä kulttuurilla on pääpaino. Tämän seurauksena korkeatasoinen tiede, taide ja kulttuuri ovat arvoja sinänsä, joiden avulla tyydytetään ihmisen henkiset tarpeet. S P OS t oiÄ ÄOIAA L t y mi M IN re göyh va t A EN e o iv m p p n ula teis ver k o ise at i ö t, os opp im tyy o n o to n ä rm t , lis ä Elinikäin en oppimin en = it , oppimisen intervalliketju Oppimista A vo in tiet pienissä otaido n va ih to verkostuneissa Tutkiva, kouluissa K an ,

ne sty k

Kans alaisten aloitt eellisuus

s iä

kokemuksellinen, elämyksellinen oppiminen

Verkkosihteeri

Energian hallinta ja kontrollointi

Läheisyys

ä ”Yhteinen olohuone” i stei t Kimp työp ä i s i p e akyyt t h Palveluja Y ej ä Korkea n ti e totaido vaat iv A pi enyriita verkot tun n TJ N ei ta yksiä KA MI NE T A TA iä ÖM lli s TY TKUaS, TY Ö ävä ja t i A s v m onip M ust a stö y aisu u

A

Y ek MP ol Ä og R isu IST us Ö

Kädentaitoa

m SU as oni M ui m I N n- uo E ja t o N työ is i alua eit a

Vaihtoehtoratkai sut

K lii evy ke tnn et t ä

m iele m is ta ja ole

MINEN VII HTisYtä tek emis tä

Mon ipalve lupisteitä

Harra stusmahd oll isuuk sia

elinke olinen ino rak e nn e

jo pä ri r atk ym e nne liik

Kuvio 11. Tulevaisuuden henkisen kasvun yhteiskuntamalli B 62

kauppa ja asioint i

Lä pin tekojä äky vä pää tö r je ste lm ä k sen -

ARJEN HALLINTA

sa ut u luj aik v lv e o ot a r p o t hi V u rko s Lä ve ja Lä hikauppo tiikk a ogis pien- ek o-l

TI

P

sanä ä

N OI ut N V un VI toit a to HY rkosali - j nhoi ve sia yde so rve te

o ÄÄ e sa T de d us lli st ÖK m t u uv SE o k ks a a N ra e ll ja T t ia is EK a ta O

EN ilyy uus is IM IN us sä O PP lvollisu nimuot o


Henkisen kasvun mallissa arjen lähtökohtana ovat ihmisten suhteet toisiin ihmisiin ja mahdollisuus toteuttaa perusarvoja, kuten totuus, hyvyys ja kauneus. Arvot saavat todellisen merkityksensä vasta suhteessa toisiin ihmisiin ja yhteisöön. Lähtökohtana on, että jokaisen ihmisen elämä on arvokas. Ellei viestintä toimi, kukaan ei tiedä toisistaan, toivomuksista, tarpeista, mahdollisuuksista, velvollisuuksista ja yhteisistä asioista. Näin ollen ihmisen on mahdoton toimia hyvyyden, totuuden ja kauneuden toteuttamiseksi ja pitää niitä eettisinä ohjeinaan. Vaikka viestintä ja viestintäverkot näyttäytyvät välineellisinä, niillä on välinettä suurempi merkitys. Itse asiassa niiden avulla mahdollistuu kohtaaminen, huolehtiminen ja itsensä ilmaisu eli sosiaalinen elämä. Luottamus sekä työn että vapaa-ajan suhteissa on erittäin korkea. Henkisen kasvun yhteiskuntamallissa B arkeen vaikuttaa suuresti se, että työllisyys on niin hyvä, että kaikilla on mieleistään tekemistä joko palkkatyön, yrittäjyyden tai paikallistalouden piirissä. Ympäristöstä huolehditaan, ekologinen tasapaino on saavutettu. Ihmisten yleinen terveydentila on hyvä. Mikään näistä ei ole toteutunut ilman yhteisiä ponnistuksia. Näiden ponnistusten ansiosta on myös ihmisten arki muodostunut arvokkaaksi. Visio lähtee liikkeelle olettamuksesta, että yhteinen pyrkimys arvokkaaseen arkeen on syy ja kansainväliset ja yhteiskunnalliset muutokset sen seurausta, eikä niin, että vasta markkinatalousjärjestelmän muutos mahdollistaa arvokkaan arjen. Myös seuraavissa tuokiokuvissa kerron tapahtumien kulun tulevaisuudesta käsin.

Tuokio 1: Pienlogistiikkapalvelut loistokkaita Yhteiskunta on elinkeinoiltaan mosaiikkimainen. Valtiolliset ja kansalliset rajat ylittävien yritysten palveluksessa on paljon alihankkijoita ja etätyöläisiä. Tällaiset yritykset eivät anna varmaa toimeentuloa kenellekään, sillä alihankinnat ja etätyöläisten työt saattavat loppua yhtäkkiä ja vakinaiset voidaan irtisanoa koska tahansa. Tämä on vapaata kapitalistista markkinataloutta. Mutta sen vastavoimaksi on yhteisin ponnistuksin luotu pienyritysten ja omatoimisuuden verkosto. Näin ollen ison yrityksen saneeraustoimenpiteet tai konkurssit eivät pudota ketään ihan tyhjän päälle. Isot yritykset antavat vain lisäruiskeita elinkeinoelämälle ja maailmanlaajuisia kontakteja ja toimintaa seikkailunhaluisille. Turva ja tuki on kuitenkin läheisissä toiminnoissa. Pienyritysten tilausten ja kuljetusten logistiikkapalvelut ovat erinomaisia: tavarantoimittajan tarvitsee vain ilmoittaa omalta päätteeltään tuotteensa ja toimitusajat järjestelmään ja tilaukset hoituvat edullisesti ja nopeasti. Myös ostaminen, laskutus yms. on automaattista ja käyttäjäystävällistä. Visiossa pientuotannon järjestelmä kehitettiin Suomessa ja se on osoittautunut hyväksi tuotteeksi myös maailmalla. Uutena innovaationa logistiikka oli aluksi välttämätöntä hoitaa yhteisesti, vähitellen osa on siirtynyt yksityisesti hoidettavaksi, mutta perusta on vielä yhteinen. Sen katsotaan kuuluvan elinkeinoelämän infrastruktuuriin. 63


Tuokio 2: Paikallisrahalla sosiaalisen pääoman kertymiseen Suomessa ryhdyttiin etsimään tosissaan ratkaisuja paikallistalouteen, kun suuryritykset perustivat omat rahansa, kuten tapahtui mm. ranskalaisten skenaristien skenaarioissa (Hynynen, Kuusi, 1993), markka muuttui yleiseurooppalaiseksi euroksi ja reaalitalous menetti yhteytensä rahatalouteen. Ensimmäiset merkit olivat Suomessakin jo 1990-luvulla käyttöön otettu yritysten sisäisen rahan käsite. Kun kansainvälinen pörssi heilautti Suomen markkinat sekaisin, suomalaiset pienryhmät, kylät, seurat ja osuuskunnat heräsivät kysymään, miten meidän käy, kun joku tekee aina halvemmalla kuin me itse ja kun automaatio syö perustyöpaikat, käsillä tekemisen, ja kun omistus siirtyy ulkomaille? Kannattaako tehdä mitään? Onko kohtalomme vain istua ja odottaa loppua? Ei! Niinpä on kehitelty oma raha, leuro (local euro), jonka turvin vastavuoroisuusperiaate ja oman tekemisen arvostaminen ovat nousseet uudelleen kukoistukseen. Kannattaa tehdä itse, jos raaka-aineet saa omasta pellosta tai itse tehden saa halvemmalla kuin valmiina kaupasta. Itse tehden saa myös parempaa laatua kuin halpa valmistuote. Oma raha ei luisu käsistä keinottelijoille eikä pois paikkakunnalta. Leurojen arvosta käydään vilkasta keskustelua ja kerran kuussa noteerataan uudet leuroarvot. Esimerkiksi siivouksen arvo nousee ja laskee kysynnän ja tarjonnan mukaan. Yhteiseen päätöksentekoon osallistuvat kaikki saman leuroalueen ihmiset. Aika suuri osa kunnan palveluista suoritetaan leuroilla. Kun verot maksaa leuroilla, niin itse asiassa samalla tekee sitä työtä, mitä kunnat muuten ostaisivat euroilla, esimerkiksi naapuriapua, vanhustenhoitoa ja ruokapalvelua.

Tuokio 3: Etätyöläisillä hyvät työolot Nopea tietoverkko on tarpeen sekä etätyöläisille, että omia tuotteitaan markkinoiville ja myyville yrityksille. Tärkeä tekijä etätyön mahdollistamiseksi ja leviämiseksi on ollut uuden etäjohtamisen kehittely. Yhtäältä työntekijän ei katsottu enää olevan valvottava kohde ja toisaalta häntä ei myöskään jätetty yksin. Kansainvälisissä yrityksissä on tapana pitää viikoittaiset etäkokoukset, joihin jokainen etätyöläinen osallistuu omalta kuva-asemaltaan. Jatkuva kokous verkossa on tietenkin tavallista, mutta sitä ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan. Kahdenkeskeisiä palavereja on aina tarvittaessa. Etäyrittäjät ovat tietoverkon kautta jatkuvasti yhteistyössä myös alan järjestöjen ja erilaisten myyntirenkaiden kanssa, joiden kautta osa tavaroista leviää asiakkaiden saatavaksi. Kiinnostavia kanavia on löytynyt myös ulkomailta. Tärkeintä etätyön ja -yrittämisen leviämiselle on kuitenkin alueiden sosiaalinen elämä ja kunnolliset sosiaaliturvan palvelut.

64


Tuokio 4: Paikallisviestintä on vireää Paikallisen viestinnän merkitys on visiossa suuri, ei kuitenkaan sisäänlämpiävänä ja itseriittoisena, vaan aitona vuorovaikutuksena sekä lähelle että kauas. Tulevaisuusverstaissa mietitään yhdessä, mitä tarvitaan, miten integroidutaan muuhun maailmaan niin, että säilytetään omaperäisyys. Yhdessä tekemistä, yhdessäoloa ja yhteistyötä arvostetaan. Niinpä on päätetty, että taajamassa riittää “joka kotiin“ tietoliikenneyhteys, joka takaa häiriöttömän ja nopean tekstin ja still-kuvan siirron puheineen. Sen sijaan liikkuvan kuvan tarvitsemat yhteydet on järjestetty kokoontumispaikkoihin. Niissä yhdessä valitaan elokuvat katsottavaksi, katsellaan omat paikallisuutiset ja lähetetään verkkoon omia tuotoksia. Koska paikallisen viestinnän katsotaan olevan kullekin alueelle ja alalle elintärkeää ja markkinatalouden ulottumattomissa, on päätetty hoitaa yhteisesti suurin osa paikallisen joukkoviestinnän tarvitsemasta infrastruktuurista eli laitteet, tilat ja osaaminen. Ohjelmat tehdään joko leuroilla tai euroilla. Osa neuvontapalveluista toimii leuroilla, osa euroilla. Paikallisen viestinnän hoito tuo tullessaan paljon työtä: ohjelmien tekoa, opetusta, ohjausta, yhteydenpitoa ja tekniikan osaamista. Paikallisten yritysten tarjonta on digitalisoitu verkkoihin oman paikkakunnan osaamisen avulla. Verkostot ovatkin mallissa horisontaalisia vuorovaikutus- ja toinen toisensa auttamisen paikkoja. Ilman opetusministeriön tulevaisuuteen katsovaa viestintäkasvatuksen ja opetuksen tukemista ja uusien ideoiden vaalimista (mm. uuden medianomin tutkinnon kehittelyä) tuskin pystyttäisiin joka paikassa pitämään yllä korkeatasoista viestintäilmastoa. Se on kuitenkin paras tae omaleimaisesta kulttuurista ja tuotannosta. Ensiarvoisen tärkeä osa on kunnalla, joka kirjastolaitoksen tapaan rakentaa viestintäkeskukset ja toiminnat keskuksiin.

Tuokio 5: Lähihoitajalla on hyvät yhteydet Terveydenhoito on järjestetty siten, että kukin saa ensimmäisen avun lähihoitajaltaan, jolla on suora yhteys joko työpisteestään tai kannettavasta tietokoneestaan lähilääkäriin. Lääkärillä on puolestaan käytössään verkossa, linjojen päässä alan parhaat asiantuntijat joko reaaliajassa tai viiveellä, tapauksesta riippuen. Terveydenhuollon rekisterit ovat valtakunnallisia ja kaikkien ammatti-ihmisten käytössä heidän omalta päätteeltään. Arkaluonteiset tiedot terveydestä on jokaisella mukanaan mikrosirussa, joka on joko kellonrannekkeessa tai terveyskortissa. Mikäli asiakas antaa luvan, tiedot ovat valtakunnallisessa rekisterissä. STM valvoo yhä rekisterien oikeudellisuutta, tietojen luotettavuutta sekä estää väärinkäytökset. Visiossa on ymmärretty, että myös vanhusten elämänsisältö muodostuu vuorovaikutuksesta omaisten ja ystävien kanssa. Kun lapsenlapset asuvat toisella puolen maapalloa tai vaikkapa 20 kilometrin päässä, mahdollistaa puhe- ja kuvayhteys tapaamisen. Käyttöliittymät ovat kehittyneet hauskoiksi 65


ja helpoiksi. Niin kaksivuotias Miriam kuin 80-vuotias Matti osaavat ottaa yhteyden ja jutella keskenään. Itse asiassa sukusuhteet ovat yhä hyvin vahvoja, veri on vettä sakeampaa. Vanhukset voivat itse valita millaisen asumismuodon tahansa, joko palvelukodin tai oman kodin. Asiantuntijan apu on aina yhtä lähellä kuin lähin nappi, usein rannekkeessa. Joka tapauksessa palvelukodit tarjoavat kaikille omia radio-ohjelmia, keskustelukanavia ja televisioiltoja omien ohjelmien katselemiseen. Näitä ohjelmia voi toki katsoa ja kuunnella myös omassa kodissaan asuva. Ikäihmisillä on paljon annettavaa yhteiskunnalle ja he osallistuvat ahkerasti yhteisen päätöksenteon argumentointiin tietoverkoissa. Äänikirja “on-demand“ on suosittu palvelu näkövammaisten keskuudessa. Samaa palvelua voivat käyttää myös esimerkiksi käsityöläiset, jotka pitävät äänilähetyksistä. Näkövammaisten tarpeista lähtevän puhepostin aikaansaaminen on johtanut käyttökelpoisen palvelun kehittämiseen myös muille ryhmille. Viestintäosaamisen lisääntyminen, kahden valuutan käytäntö, uudenlainen työajan ja siitä saatavan maksun yhteensovittaminen ovat tuonneet uusia ulottuvuuksia. Moni on vapaaehtoisesti valinnut lyhyemmän työpäivän ja siitä saatavan pienemmän rahapalkan, mutta vastapainoksi enemmän mahdollisuuksia osallistua yhteiseen tekemiseen, viestintään, kulttuuriin ja elämänikäiseen opiskeluun. Mielenterveysongelmia ja loppuun palamista on paljon vähemmän kuin aikaisemmin, sillä motivaatio, hyvät ihmissuhteet ja itsetunto auttavat selviämään ja jaksamaan. Samalla jää aikaa myös ympäristöstä huolehtimiseen, kierrätykseen, puutarhan pitoon jne.

Tuokio 6: Oma tuttu opettaja mukana oppimistapahtumassa Verkostoista pidetään hyvää huolta, niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Niinpä esimerkiksi Internetissä on aina saatavilla ala-asteelta yliopistoihin asti tuoreimmat suomenkieliset oppimateriaalit ohjaus- ja vastauspalveluineen. Virtuaaliopetus ja -opettajat ovat lisänneet panostaan, mikä on nostanut koulutuksen tasoa kaikkialla. Suomalainen lapsi saa äidinkielellään opetusta missä päin maailmaa tahansa. Lapsia ei kuitenkaan jätetä yksin etäopettajien ja koneiden kanssa. Oma tuttu opettaja on mukana oppimistilaisuudessa ja oppii samalla itsekin. Tärkeää on henkinen tuki, minkä ylimmät virkamiehet ja poliittinen eliitti antavat omatoimisuudelle ja osallistumiselle. Jo varhain jokainen oppii, että hän on tärkeä, häntä kuunnellaan. Jos esimerkiksi paikallisessa viestintävälineessä kyselee jotain itselleen tärkeätä asiaa, niin aina löytyy myös harkitseva ja ymmärtävä vastaaja. Samalla usko demokratiaan vahvistuu.

Tuokio 7: Verkostunut aluehallinto Aluehallinto on verkostunut siinä kuin muukin hallinto. Hallinnon asiantuntijat palvelevat eri tasoisia yhteisöjä. Paikka ei ole ainoa sidos, myös samantyyppiset kylät ja 66


korttelit ovat verkostuneet. Esimerkiksi korkean teknologian yritysryppäät voivat sijaita maantieteellisesti missä tahansa ja kuitenkin nämä paikat kuuluvat saman tason hallintoon. Ryppäiden hallinnon tehtävänä on hoitaa yhteyksiä ja edunvalvontaa. Tällaisia ryppäitä on esimerkiksi sekä kulttuuristen tuotteiden, kuten pienoiselokuvien, virtuaalipelien, multimediaohjelmien, että elintarviketuotannon tai puutöiden ympärillä. Samalla alueella asuvat ihmiset voivat kuulua erilaisiin ylätason ryppäisiin. Kuntahallinto hoitaa fyysisen, paikkaan sidotun perusinfrastruktuurin sekä sosiaalisine että teknisine palveluineen. Toimivien tietopalvelujen mukana leviää valtavasti positiivisia asioita, jotka vahvistuvat ajan mittaan. Kun ihmiset oppivat käyttämään tietoverkkoja hyväkseen he huomaavat, että niiden kautta saa tietoa ja pystyy vaikuttamaan, pääsee osalliseksi yhteisten asioiden hoidosta. Tämä edellyttää hallinnolta suurta sopeutumista ja uudenlaista ajattelua. Asiat pitää valmistella avoimesti, ihmisille annetaan aikaa keskustella vaihtoehtojen eduista ja haitoista. Mallissa on toteutettu Timo Kurosen väitöskirjassaan ehdottama kansalaiskeskustelun areena.

Tuokio 8: Arki myös verkossa Vuorovaikutus lisää myös arjen asioiden hallintaa ja arvostusta. Oivalletaan, mikä merkitys hyvälle elämälle on esimerkiksi laadukkaalla elintarviketuotannolla ja hyvällä ruoalla. Hyvä ruoka - gourmet - ei enää ole vain eliitin etuoikeus. Ihmisten arki on aika- ja paikkasidonnaista, vaikka työnteko, harrastukset ja yhteydenpito näistä kahleista vapautuvatkin. Ihmiset elävät tätä hetkeä jossakin paikassa, syövät, nukkuvat, sairastavat, ovat yksinäisiä, tarvitsevat toista ihmistä. Työ, opiskelu, raha, tieto, viihde, kulttuuri kohtaavat ja liikkuvat verkoissa. Tulevaisuuden kannalta tärkeää on tapa, jolla arki ja verkoissa liikkuvat asiat yhdistetään. Niiden tulee kohdata hyvällä tavalla eikä kehittyä toisistaan erillisiksi tai sellaisiksi, että ne kohtaavat vain joidenkin ihmisten tai ihmisryhmien kohdalla. On pohdittava, kenen ehdoilla ratkaisut tehdään, mitä pidetään tavoittelemisen arvoisena elämänä. Ratkaisuja tehtäessä on tarkasteltava kokonaisuutta. Hyvien tietojärjestelmien rakennuspuina ovat avoimuus, helppokäyttöisyys ja järjestelmien tuominen lähelle käyttäjiä. Yhtä tärkeitä kuin tekniset ratkaisut ovat käyttäjäkoulutus ja motivaatio. Arjen mahdollistamiseksi tarvitaan tietoverkkoihin paljon palveluja. Ne eivät synny itsestään tai pelkästään markkinavoimien toimin. Järjestelmien on tarjottava ihmisille muutakin kuin helppoa viihdettä, vaikka sitäkään ei voida sulkea pois. Yhteiskunnan kehittyminen kohti myönteistä tietoyhteiskuntavaihtoehtoa, kohti “Arvokasta arkea“ (malli B) edellyttää määrätietoista työtä. Markkinavoimat ja kilpailu eivät ainakaan yksinään kehitä yhteiskuntaa hyväksi paikaksi ihmisten elää, siihen tarvitaan paljon työtä ja yhteistä panostusta. Laajat kansalaiskeskustelut tavoitteista ja sitoutumisesta luovat motivaatiota. Rakenteet muuttuvat tiedostamisen ja kysynnän kautta. Yhteiskunnan perusinfrastruktuurin muuttuminen sellaiseksi ke67


hykseksi, jonka sisällä ihmiset voivat tietoyhteiskunnassa elää hyvää elämää ja arvokasta arkea, on valtava ja haastava asia.

A ja B-mallien vertailua Mikäli yhteiskuntaa rakennettaessa kaikkia toimenpiteitä perustellaan kansainvälisellä kilpailukyvyllä, rakennetaan A-yhteiskuntaa. Tietoliikennettä käytetään mahdollistamaan suurtuotanto ja mahdollisesti viemään osa tähän kuuluvasta työstä kotiin siten, että työntekijä ei ymmärrä kokonaisuutta, jonka hyväksi hän työskentelee, eikä voi vaikuttaa, osallistua tai ennakoida. Työ ei hänen mielessään jäsenny osana kokonaisuutta. Hänen on etsittävä tällöin elämän sisältönsä vapaa-ajasta. Mikäli rakennetaan yhteiskuntaa painottaen työn sisältöä, työn kokonaisvaltaista merkitystä ihmiselle, rakennetaan B-yhteiskuntaa. Tällöin käytetään tietoliikennettä mahdollistamaan pienyksiköissä toimiminen pienyrityksille, kotitalouksille, maatalouksille, palvelutoiminnalle jne. Pienyksiköihin eli kaikille tuodaan se tietotaito, jota tarvitaan taloudellisen ja mielekkään työn tekemiseen. Tällöin ihminen jäsentää itsensä yhteiskuntaan, hän pystyy ennakoimaan, osallistumaan ja vaikuttamaan. Hän tuntee kuuluvansa johonkin. Kansalaisyhteiskunta A-mallissa on lähinnä taloudellisten suhteiden järjestelmä, jossa yksilöiden keskinäinen riippuvuus on välttämätön ja välineellinen. Kansalaisyhteiskunta ei tällöin edusta vapaaehtoisuutta tai vapautta vaan välttämättömyyttä. Bmalli voi toimia alustana myös vapauden valtakunnalle ja moraalisesti motivoidulle poliittiselle toiminnalle, jolloin kansalaisyhteiskunta yhtyy Platonin valtio-käsitteeseen, jossa ihmisen toiminta perustuu vapaaehtoiselle eettiselle ajattelulle. Tulevaisuudentutkimushan on nykypäivän tutkimusta tulevaisuuden tietämisen intressistä käsin. Tarkastelen seuraavassa nykypäivää ensin eri yhteiskuntatieteilijöiden esittämien teorioiden avulla ja sitten erilaisten tietoyhteiskunnasta esitettyjen näkökulmien valossa. Olemmeko menossa kohti taloudellisen kasvun yhteiskuntaa ja sen arkea vai henkisen kasvun yhteiskuntaa ja sen arjen toimintoja? Tulevaisuushan ei välttämättä ole kumpikaan näistä, vaan jotain ehkä niiden väliltä. Mutta voimme tarkastella tietoyhteiskunnasta esitettyjen käsitysten avulla, kumpi edellisen luvun malleista on todennäköisempi. Tämän jälkeen tarkastelen vielä ihmisten välisten vuorovaikutusverkostojen ja tekniikan käyttöönoton syitä ja seurauksia. Tarkastelujen tavoitteena on näyttää niitä syitä, miksi jokaisen kansalaisen viestintävalmiudet ovat tärkeitä, mikäli tavoitteena on henkisen kasvun yhteiskunta ja sen mukanaan tuoma ja mahdollistama arki. Se ei synny ilman jokaisen mukanaoloa eikä ilman yhteisiä päätöksiä palvelujen ja rakenteiden kehittämiseksi.

68


LUKU 3 Tietoyhteiskunta murros kohti uutta yhteiskuntamuotoa Kuljin kauppatorin ohi lastenlasteni kanssa. Sanoin heille, että katsokaa, kuinka hienoja laivoja. Leo, 4 v, vastasi, että ne ovat pallomerilaivoja. Tähän 6-vuotias Laura lisäsi, että kyse on kylläkin risteilylaivoista. Tämän jälkeen pohdimme yhdessä, mitä laivat oikein ovat, miten erilailla voimme ne nähdä. Tässä luvussa tarkastelen erilaisia tapoja ymmärtää tietoyhteiskuntaa ja käynnissä olevaa kehitystä. Tietoyhteiskunnan on esitetty muodostavan viimeisen osan ketjussa maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta uuteen yhteiskuntamuotoon, tietoyhteiskuntaan. Paljon on pohdittu ja kirjoitettu siitä, onko uusi yhteiskunta juuri tietoyhteiskunta ja miten se eroaa edellisistä. Käsite tietoyhteiskunta on kuitenkin vakiintunut suomalaisessa keskustelussa tarkoittamaan englanninkielistä käsitettä the Information Society. Muistuttaako tietoyhteiskunta edellä esitettyjä visioita? Onko se täällä jo tänään? Monet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että elämme murrosaikaa, olemme siirtymässä uuteen yhteiskuntamuotoon. Sitä nimitetään monilla eri termeillä, tietoyhteiskunnaksi, informaatioyhteiskunnaksi, digitaaliseksi yhteiskunnaksi jne. Tällöin yleensä tarkoitetaan, että se tuotantotekijä, joka aiheuttaa kasvua ja on muutoksen voima, on merkittävässä asemassa, nimitettäköön sitä sitten tiedoksi, informaatioksi 69


tai digitaaliseksi taloudeksi. Malaska kutsuu tietoyhteiskuntaa murroskaudeksi kahden vakaan kehityskauden välissä. Edellinen kehityskausi oli teollisen rationaliteetin mukainen teollisuusyhteiskunta ja uusi tuleva yhteiskunta on jälkiteollisen rationaliteetin mukainen palveluvaltainen vuorovaikutusyhteiskunta.

1970 2020 enem- enemmän ja enemmän toisenlaista mästä parempaa enemmän vähemmästä ja toisella tavalla TEOLLINEN RATIONAALISUUS

Myöhäisteollinen murrosaika

JÄLKITEOLLINEN RATIONAALISUUS

Tietoyhteiskunta on myöhäisteollinen murrosvaihe kahden vakaan kehityskauden välissä Teollinen yhteiskunta

Tietoyhteiskunta

Palveluvaltainen vuorovaikutusyhteiskunta

(Lähde: Malaska, 1994) Kuvio 12: Murrosaikamalli

Tarkastelen asiaa ensin tietoyhteiskunnasta esitettyjen muiden teorioiden avulla ja sen jälkeen siitä esitettyjen selitysten avulla. Selitykset yrittävät mitata muutosta.

70


Globaalisuuden ja paikallisuuden välinen jännite Tietoyhteiskunta nähdään usein kapeasti joko taloudellisena tai teknisenä ilmiönä. Sosiologit ovat laajentaneet teoriat tarkastelemaan yhteiskuntaa laajemmin, myös sosiaalis-kulttuurisena ilmiönä. Erityisesti Manuel Castells on kolmiosaisessa trilogiassaan “The information Age“ (1996-1998) tarkastellut yhteiskuntaa informationaalisena yhteiskuntana, jolloin kiinnitetään erityistä huomiota talouden uudelleenrakenteistumiseen ja informationaaliseen kehitysmuotoon. Ari-Veikko Anttiroiko on koonnut Castellsin teoriat yhteen oheiseen kuvaan.

Informationaalinen kehitysmuoto

Uudelleenrakenteistunut kapitalismi Pääomaintensiivisyys Globalisoituminen

Innovaatiot Uusi teknologia

Uusi teknis-taloudellinen paradigma Välineellisen vaihdon globaalit verkostot Pääoma- ja tietovirrat Demokratiavaje Syrjäytyminen

PERUSJÄNNITE

Epävarmuus Kontrolloimattomuus

Ihmiset ja yhteisöt Arkielämän prosessit

Ristiriidat

Paikalliset olosuhteet Kuvio 13. Globaalin verkoston ja paikallisen identiteetin välinen jännite

Teknologia on keskeinen yhteiskuntakehityksen tekijä, sen kautta määräytyvät tuotantovoimat määrittävät kehitysmuotoja. Mutta on muistettava, että sosiaaliselta pohjalta muotoutuvat tuotantosuhteet määrittävät tuotantomuotoja. Tämän perusteella 71


on ymmärrettävissä, että informationaalinen kehitysmuoto ei korvaa kapitalismia, koska ne viittaavat eri asioihin. Kapitalismi on sosiaalisen organisoitumisen periaate ja informationalismi viittaa yhteiskunnan teknologiseen infrastruktuuriin, tuotannollisiin periaatteisiin ja yleisemmin sosio-teknisen organisoinnin muotoihin (Ari-Veikko Anttiroiko, 1998). Talouden uudelleenrakenteistumisessa on nähtävissä kolme tärkeää tekijää: 1) pääomaintensiivisyyden lisääntyminen tuotannossa 2) valtiokoneiston siirtyminen taloudellisissa toimissaan yhä enemmän pääoman kasautumisen edistämisen ja talouspoliittisen hallinnan suuntaan 3) kapitalistisen järjestelmän kansainvälistyminen ja muotoutuminen maailmanlaajuiseksi reaaliaikaiseksi verkostoksi Talouden muutos on nähtävissä kansainvälisten pääomamarkkinoiden irtautumisena talouden substanssista. Pääoma liikkuu ilman että se on suoraan sidoksissa kauppaan, suoriin sijoituksiin tai yritysten sisäisiin rahavirtoihin (Tuomi, 1999). Samanaikaisesti talouden uudelleenrakenteistumisen kanssa syntynyt informationaalinen kehitysmuoto on johtanut teknis-taloudellisen paradigman muodostumiseen. Se sovelluksineen on lisännyt talouden tehokkuutta ja tuottavuutta ja avannut uusia väyliä pääomien kasaantumiseen ja ollut avaintekijä talouden kansainvälistymisessä. Informationaalisen yhteiskunnan kehittyminen ei synny ilman yhteiskunnallisia jännitteitä, niin kuin ei mikään muukaan yhteiskunnallinen murros ole kehittynyt. Castells kutsuu tätä jännitettä käsitteillä Verkko (Net) ja Itseys (Self). Nämä käsitteet kuvaavat syvällistä ristiriitaa kehityksessä. Näihin käsitteisiin liittyvä ydinsanoma on, että avoimet ja dynaamiset pääoman, asiantuntijuuden ja informaation verkostot ohjaavat toimintaa. Nämä verkostot ottavat yksilöitä, ryhmiä ja ihmisiä huomioon vain, jos ne ovat hyödyllisiä verkostoille. Tämä logiikka on täysin vieras ihmisten elämismaailman arkisille kokemuksille. Kuitenkin informationaalinen prosessi on sidoksissa siihen, miten globaalit verkostot asemoivat ihmisiä heidän käyttöarvonsa mukaan ja luovat ehtoja ihmisten toimeentulolle, kanssakäymiselle ja itsensä toteuttamiselle. Seurauksena kehityksestä on globaalisten verkostojen ja paikallisen identiteetin (tai talouden ja politiikan) välinen jännite. Se ilmenee mm syrjäytymisenä, sosiaalisina liikkeinä, turvattomuutena ja demokratian kriisiytymisenä. Taloudellinen eriarvoisuus aiheuttaa syrjäytymistä ja polarisoitunut kehitys synnyttää uusia liikkeitä. Jakautumisilmiö näkyy myös dynaamisen taloudellisen toiminnan sisällä. Työvoima siihen liittyvine asuin- ja koulutustarpeineen on paikkaan sidottua jopa informationaalisessa yhteiskunnassa. Pääoma on ytimeltään sitä vastoin globaalia. Samalla kun pääoma yhdistyy globaaleiksi verkostoiksi, työvoima menettää kollektiivista luonnettaan ja voimaansa. Ensinmainittu elää sähköistettyjen verkostojen on-line tilaa, jälkimmäinen arkielämän rytmittävää kellon aikaa. Tavallinen ihminen on voimaton globaalien verkostojen ja virtojen tilassa. 72


Ratkaisua on etsitty ja etsitään tässä kirjassa kansalaisyhteiskunnan ja yhteiskunnallisen toiminnan avulla. Postmoderni ihminen ei kuitenkaan helposti aktivoidu yhteisölliseen toimintaan, erityisesti kun poliittiset instituutiot ovat erkaantuneet taloudellisista rakenteista. Vastausta ei voi etsiä teledemokratiasta vaan demokratian syvemmästä olemuksesta. Demokratiastakin on tullut uudella tavalla ylikansallinen asia. Tietotekniikka on paremmin hyödynnettävissä käyttäjädemokratian, tiedottamisen ja logistiikan alueella. Tietoyhteiskuntavisioissa mm. demokratian kehittely rakentuu enemmän teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin kuin motivoituun poliittisen yhteisön ideaan tai ihmisten kokemusmaailmaan (Anttiroiko, 1998). Niin myös edellä esitetyssä B-mallissa demokratian olemus on mukana vision kaikissa toimissa. Yhteiskunnan demokraattiset prosessit kytkeytyvät tieto- ja viestintätekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin alueella. Täten niillä on tärkeä sija demokratian kehittelyssä. Demokraattinen kulttuuri on kommunikaation kulttuuria samoin kuin politiikka on puhetta. Globalisoituvan informationaalisen kapitalismin ja postmodernin kulttuurin vaikutukset näkyvät myös viestinnän saralla. Ne muuttavat viestinnän instansseja paikallisista vuorovaikutuskentistä globaaleihin verkostoihin. Paikallinen viestintä, joka lähtee läheltä kauas, joutuu ylhäältä tulevien informaatiovirtojen kanssa konfliktiin, jännitteeseen. Siinä näkyy selkeästi globaalin verkoston ja paikallisen identiteetin välinen jännite.

K ansainvälinen inform aatiotuotanto

konflikti Paikallinen viestintätuotanto

Kuvio 14. Globaaliset ja paikalliset informaatiovirrat kohtaavat Työn ja arkipäivän, globaalisuuden ja lokaalisuuden, paikallisuuden, uudenlainen järjestyminen vaatii ihmisiltä myös uudenlaisia viestintävalmiuksia ja ymmärrystä. Ei riitä enää, että ymmärtää lähiympäristönsä, pitää ymmärtää koko maailma. Toisaalta, koko maailmaa ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä lähiyhteisöä. Se taas ei pysy elävä73


nä, ellei ihmisillä ole vuorovaikutusta keskenään. Castellsin teoriaa voi kuvailla myös esim. Herbert Schillerin ajatusten perusteella (Webster, 1995). Hän on nähnyt haasteita kansalaisyhteiskunnalle kolmelta eri taholta: 1. Informaatio tuotannontekijänä näkyy valtavien suuryritysten kilpailuetuna suhteessa pienyrityksiin. Kuvio 13 osoittaa, miten uudet teknologiat ja informaatiovirrat ovat mukana rakenteissa. 2. Informaatio tuotantona näkyy erityisesti globaaleissa informaatiovirroissa, esim. joukkotiedotus, pelituotanto, elokuvatuotanto, immateriaaliset tuotannot, erilaiset markkinointijärjestelmät jne. Tästä syntyy edelleen haaste perusjännitteelle, syrjäytymiselle, paikallisille olosuhteille: miten kilpailla suurten jättien tuottamaa massatiedotusta vastaan? Miten synnyttää vastapaloja? 3. Informaatio kulutuksena näkyy välineellisen vaihdon globaaleissa verkostoissa. Kun ihmiset ostavat pelejä, katsovat elokuvia, tv-ohjelmia, musiikkitelevisiota ym., miettivätkö he informaation yksipuolisuutta? Massojen kulutuskäyttäytyminen suosii helppoa viihdettä, kerää yleisöä ja mainosrahoja. Kansalaisten viestintävalmiudet, oma osallistuminen ja omien esitysten tekeminen opettaa myös kriittiseksi kuluttajaksi. Daniel Bell on paljon kirjoittanut palveluammattien kehittymisestä jälkiteollisessa yhteiskunnassa (Bell, 1974 ). Hän on myös tuonut jälkiteollinen-käsitteen esiin. Hän kuvaa, miten teolliset työpaikat vähenevät uuden teknologian tuoman keskittymiskehityksen seurauksena. Teho kasvaa, rationalisointi jatkuu, hyvinvointi kasvaa jatkuvasti, mikäli tuloerot pidetään kurissa. Onkin aiheellista kysyä, riittääkö tuloerojen kurissapitäminen hyvinvoinnin jatkuvaan kasvuun, jos paikallisten olojen perusjännite on liian iso. Bellin mielestä teollinen työ vapauttaa ihmisiä muuhun kuin tuotannolliseen toimintaan ja uusia työpaikkoja luodaan palvelualalle, koska ihmisten tarpeet kasvavat sen mukaan, kun he rikastuvat. Ollaanko todella siirrytty palveluyhteiskuntaan vai itsepalveluyhteiskuntaan? Sopiiko Bellin ajattelu suomalaisiin oloihin yhtä hyvin kuin yhdysvaltalaisiin, missä tuloerot ovat isoja ja palveluja on paljon? Anthony Giddens on tarkastellut informaatiota, kansallisvaltiota ja valvontaa (Giddens, 1985). Hän on nähnyt, että maailma on paljon organisoidumpi kuin aikaisemmin. Instituutiot ovat suunnitelleet ja järjestäneet elämän ennenkuulumattomalla, uudenlaisella tavalla. Isot yritykset ja järjestelmät eivät olisi mahdollisia ilman tavattoman tiukkaa organisointia. Giddens toteaa, ettei tästä seuraa henkilökohtaisen vapauden vähentymistä, vaan päinvastoin turvallisuutta ja tavallaan vapauttakin, jota organisoitu maailma tuo mukanaan. Giddens on todennut, että jokapäiväisessä elämässä hyvinvointi on parempaa, koska hyvin hoidetut elintarvikeketjut ja jätehuolto toimivat. Onko välttämättä näin? Onko hyvinvointi parantunut, jos elintarvikkeetkin tulevat niin kaukaa, ettei kukaan enää ymmärrä, mistä ne tulevat ja mitä se merkitsee paikallisille oloille? 74


Castellsin teoriat perustuvat verkostoyhteiskuntaan. Hän on myös aiemmin tutkinut informaatiota ja urbaania muutosta. Hän on luonut käsitteen “informaatiocity“ (Castells, 1989). Se on mielikuva sellaisesta yhdysvaltalaisesta kaupungista, jossa keskustassa asuvat rikkaat, tietoammateissa toimivat ihmiset ja reuna-alueilla heitä palvelevat ihmiset. Ihmiset ovat kaukana toisistaan ja näkevät toisensa korkeintaan tv:n sarjaohjelmissa. Näissä “informaatiocityissä“ on erittäin iso luokkajako. Perusjännite kasvaa tällaisissa yhteisöissä. Syntyy luokkajakoa, koska varakkaat, keskustoissa asuvat tietoammattilaiset tarvitsevat palveluja. Tarjoilijoiden ja siivoojien määrän kasvu johtuu suoraan tietoammattilaisten määrän kasvusta. Palveluammatteihin joutuvat tai valikoituvat ne, joilla ei ole mahdollisuuksia tai kykyjä informaatioammatteihin, kuten siirtolaiset tai laman ja työmahdollisuuksien vähenemisen uhrit. Ratkaisuna näiden teorioiden ongelmille onkin kansalaisyhteiskunta sosiaalisine verkostoineen, kolmansine sektoreineen, toisista huolehtimisineen. Yhteiskunnan kahtiajako voitaisiin estää kehittämällä kansalaisyhteiskuntaa. Tulevaisuuden ja yhteiskunnan muutoksesta ei voi keskustella ymmärtämättä postmodernismia, erilaista tapaa ajatella. Postmodernismi käsitteenä on monipuolinen. Se voi tarkoittaa erästä taidehistorian aikakautta ja sitä käytetään lähes minkä tahansa kuvaamiseen arkkitehtuurista ja tyyleistä musiikkiin. Se on kuitenkin intellektuelli liike ja jotain, jonka koemme joka päivä muodissa, musiikissa ja TV-ohjelmissa. Sen väitetään olevan erilainen tapa ajatella ja käyttäytyä kuin mitä on ollut moniin vuosisatoihin. Se kyseenalaistaa perinteiset mielipiteet, vastustaa standardeja, aitouden ja totuuden etsintää ja ilmaisee erilaisuutta tulkinnoissa, arvoissa ja tyyleissä, korostaa nautintoa ja pinnallisuutta ja vaatii tavallisen ihmisen luovuuden ja mielikuvituksen tunnustamista. Postmodernilla aikakaudella on helppo ymmärtää internetin ja virtuaalimaailman leviäminen. Internetissähän kukaan ei ole oikeassa ja dekonstruktio vuorovaikutusten tuhoamisessa helposti toteutettavissa, virtuaalimaailma on aidosti epäaito ja keinotekoistakin keinotekoisempi. Ylhäältä tuleva modernismi, järjestäytynyt viestintä saattaa joutua konfliktiin alhaalta tulevan postmodernin, dekonstruktiivisen, hajottavan viestinnän kanssa, jolloin saattaa syntyä jotain uutta. Postmoderni ihminen ei ole yhteisistä asioista kiinnostunut, joten toteuttaako hän verkostoissaankin vain omia egoistisia halujaan eli syntyykö yhteisöllisyyttä? Esimerkkejä on sekä vieraantumisesta verkoissa että myös niissä kasvavasta yhteisöllisyydestä.

75


Kansalaisen arki tietoyhteiskuntateorioissa Tietoyhteiskuntateorioissa ei kuitenkaan oteta huomioon kansalaisen arkea. Teoriat kuvaavat yleisiä kehityslinjoja, joissa ei viitata yksilöiden, kansalaisten omaan tahtoon tai mahdollisuuteen osallistua tietoyhteiskunnan kehittämiseen. Oletetaan tavallaan, että tietoyhteiskunta syntyy ihmisten ulkopuolella. Kansalaisen rooli on pahimmillaan syrjäytyneen sopeutujan ja parhaimmillaan tietoammatissa työskentelevän menestyjän rooli. Tietoyhteiskuntateoriat eivät käsittele kansalaisten tämän päivän tekoja eli toiminnan, oppimisen ja kulutuksen merkitystä tulevaisuudelle. Palaan arjen verkostoihin ja ihmisten yhteistoimintaan myöhemmin tässä luvussa. Tarkasteltaessa edellä esitettyjä tietoyhteiskuntateorioita voidaan kysyä, mitkä tärkeinä pidetyt arvot ovat niissä kussakin uhattuina ja mitä arvoja eri teorioiden keskeiset piirteet edustavat ja tukevat ja vielä, mitä merkittäviä rakenteellisia vastakohtaisuuksia niihin mahtaa liittyä. Kun ihmiset pitävät tiettyjä arvoja tärkeinä eivätkä koe niitä uhanalaisiksi, he tuntevat itsensä hyvinvoiviksi. Kun he pitävät jotain arvoa tärkeänä, mutta tuntevat sen olevan uhattuna, he kokevat joutuneensa kriisiin joko henkilökohtaisen vastoinkäymisen tai yhteiskunnallisen ongelman muodossa. Paikallisuuden ja globaalisuuden aiheuttaman jännitteen vaikutukset kuvaavat tätä. Paikallisuuden koetaan olevan uhanalainen. Mikäli he tuntevat kaikkien arvojensa olevan uhattuina, he kokevat totaalisen paniikin uhan. Jos toisaalta ihmiset eivät ole tietoisia tärkeäksi kokemastaan arvosta, niin kysymyksessä on välinpitämättömyyden kokemus. Se muuttuu apatiaksi ulottuessaan koskemaan kaikkia arvoja. Mikäli ihmiset eivät olisi tietoisia mistään tärkeinä pitämistään arvoista, mutta ovat silti selvillä niiden uhanalaisuudesta, silloin on kyseessä ahdistuneisuus tai levottomuus, joka kyllin totaaliseksi kasvaessaan muodostuu eriytymättömäksi pahoinvoinniksi (Mills, 1982). Seuraavassa taulukossa on analysoitu eri teorioita Millsin jaottelun perusteella.

76


Taulukko 3. Yhteiskuntateoriat sekä edustavat ja uhanalaiset arvot

Teoria

Edustavat arvot

Uhanalaiset arvot

Jälkiteollinen yhteiskunta

Asiantuntemus

Tasa-arvo ja solidaarisuus

Globaali kapitalismi

Omistaminen, ahneus

Tasa-arvo, oman elämän hallinta

Valvontayhteiskunta

Valta, vallankäyttö

Vapaus, yksilöllisyys, monipuolisuus

Verkostoyhteiskunta

Informaatioammatit, verkostuminen

Osaaminen, tasa-arvo, tasapuolisuus, paikallisuus

Postmodernismi

Moniarvoisuus, pinnallisuus

Perinteiset arvot, totuus, hyvyys, kauneus, aitous

Tasa-arvo on uhanalainen arvo useimmissa tietoyhteiskuntateorioissa. Tietoyhteiskuntateorioiden mukaan kehitys on globaalin A-mallin mukainen, kun taas B-malli edustaa paikallista tietoyhteiskuntaa. Teorioiden mukaan paikallisuus näyttäytyy vähäisenä. Tästä aiheutuu perusjännite globaalisuuden ja lokaalisuuden välille.

77


Tietoyhteiskunnan tuloa selitetty monilla tekijöillä Tutkijat etsivät myös indikaattoreita yksittäisille trendeille. Trendien avulla yritetään ymmärtää, missä vaiheessa kehitys on, joko tietoyhteiskunnasta esitetyt teoriat ovat totta. Uusien ilmiöiden havaitseminen on vaikeaa, ellei niitä käsitteellisesti eroteta vanhemmista ilmiöistä. Tietoyhteiskunnan alkaminen on vaikeasti mitattavissa, sillä sitä indikoivien, vasta heikkoina signaaleina olevien asioiden havaitseminen on usein mahdotonta. Yhteiskunnassa esiintyvät ilmiöt ovat yhtäältä peräkkäisiä, toisaalta samanaikaisia. Jos esimerkiksi trendiajattelussa ei ole osattu erottaa eri ilmiöitä toisistaan, tarkastellaan summakäyriä, jotka eivät ehkä kerro juuri mitään niistä uusista alkavista asioista, jotka tulevaisuudessa saattavat olla merkityksellisiä. Tietoyhteiskunnan tuloa on selitetty mm. seuraavilla tekijöillä, jotka on johdettu edellä esitetyistä teorioista: 1. Tekniikan kehittymisellä, 2. taloudellisella muutoksella, 3. ammattien muutoksella, 4. paikan käsitteen muutoksella, 5. kulttuurin muutoksella, 6. osaamisen muutoksella, 7. elinikäisen oppimisen tarpeella, 8. toimintatapojen ja työtapojen muutoksella. Näiden tekijöiden perusteella etsitään vastausta siihen, kuinka lähellä tietoyhteiskunta on. Tarkastelen indikaattoreiden avulla, onko niiden mukaan lähempänä taloudellisen kasvun tietoyhteiskuntavisio A vai henkisen kasvun tietoyhteiskuntavisio B.

Selitys 1: Tekniikan kehitys määrittelee yhteiskunnan kehittymisen Tavallisin määritelmä tietoyhteiskunnasta perustuu merkittäviin tietoteknisiin keksintöihin. Erityisesti tekniset ja kaupalliset läpimurrot informaation käsittelyssä, säilytyksessä ja lähetyksessä ovat johtaneet informaatiotekniikan soveltamisen valtavaan kasvuun käytännöllisesti katsoen kaikissa yhteiskunnallisissa asioissa. Tietokoneet ja palvelut yhä laajenevine informaatioverkkoineen muodostavat modernin aikakauden infrastruktuurin yhdessä kuljetusverkostojen kanssa. Tätä näkökulmaa voi kutsua tietokoneyhteiskunnan näkökulmaksi, kuten Ilkka Niiniluoto (1989) on todennut kirjassa “Informaatio, tieto ja yhteiskunta“. Tietokoneyhteiskuntaa luonnehtii data, 78


fysikaalinen informaatio (eli info), tietopankki, automaatio, informaation käsittely, siirto ja viestintä ja kaikki tämä digitaalisessa muodossa. Miten uuden tekniikan leviämistä ja tietokoneiden merkitystä voi yhteiskunnassa arvioida ja mitata? Milloin yhteiskunta on ollut “teollistunut“ ja milloin voimme alkaa puhua “tietoyhteiskunnasta“? Tietokoneiden määrä on laskettava suure ja voidaan sopia esimerkiksi, että kun puolet ihmisistä käyttää tietokoneita tai kun puolet on internetyhteydessä, on siirrytty uuteen yhteiskuntamuotoon. Näin mitattuna emme ole vielä kaikki tietoyhteiskunnassa, sillä vain 38 %:llä suomalaisista on pääsy internetiin edes jotain kautta (Nurmela, 2000). Tekniikka ei ole erillään sosiaalisesta todellisuudesta. Päinvastoin, perustavasti itse asiassa, se on sosiaalisessa todellisuudessa rakentuva ja sitä rakentava osa. Tutkimus- ja kehityspäätökset jo sinällään ilmaisevat myös yhteiskunnallisia arvostusasteikkoja, joista johtuen juuri tietynlaista tekniikkaa tuotetaan. Esim. armeijan projektit ovat 20. vuosisadalla saaneet enemmän rahoitusta kuin terveydenhuolto tai koulutus ja ydinvoiman tutkiminen enemmän kuin vaihtoehtoenergioiden tutkiminen. Monet tutkimukset ovat myös osoittaneet, että tekniikalla on vastaavasti vaikutusta sosiaalisiin arvoihin. Esimerkkinä mainittakoon New Yorkin sillat, jotka mataluutensa vuoksi estävät julkisia kulkuvälineitä pääsemästä tietyille alueille tai henkilöautojen valmistus, joka perustuu yksityisen omistamisen ja ydinperhekoon arvoihin. Tällaiset priorisoinnit johtavat toisenlaisiin asenteisiin ympäristöä, statussymboleja ja yksityisyyden arvostamista kohtaan kuin mitä julkisen liikenteen priorisointi toteuttaisi (Webster, 1995). Teknisten investointien kohdentuminen isoille yrityksille sekä globaaleille markkinoille on omiaan johtamaan kehitystä enemmän A-yhteiskunnan kuin B-yhteiskunnan suuntaa. Marshall McLuhan (1984) on tuonut viestintätekniseen näkökulmaan mukaan ajatuksen siitä, että kullekin ajalle ominaiset viestintävälineet muuttavat ihmisten tapaa hahmottaa maailma ja todellisuus. Hän kuvaa sähköisiä viestintäverkkoja ihmisten välisenä hermojärjestelmänä, joka vie jokaisen meistä kaikkien muiden luo ja ulottuville ja muuttaa täten kulttuuria. Tässä prosessissa eri viestintävälineillä on erilainen merkitys. Viestintäverkot vievät vielä meitä jokaista muiden luo eniten joukkoviestinnän osalta. Tässä suhteessa olemme lähempänä A-yhteiskuntaa kuin B-yhteiskuntaa. Tosin internet tuo yhä enemmän ihmisiä toistensa luo. Internet parhaimmillaan onkin B-mallin tekniikkaa. Samoin Bruno Latour (1993) on todennut tekniikan ja yhteiskunnan olevan jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, niin että tietynlainen tekniikka johtaa sille ominaiseen yhteiskuntaan ja tämä taas vahvistaa niitä arvoja, jotka vahvistavat ko. tekniikan erityisasemaa. Mitä vahvemmin tiettyyn tekniikkaan sitoutuneet intressit siirtyvät yhteiskunnan järjestelmiin, sitä voimakkaammaksi näiden intressien mukainen vallankäyttö valintatilanteissa muodostuu. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole monoliittinen ja vaihtoehdoton. Samalla kun globaalit tietojärjestelmät ja suuryitysten verkkoinvestoinnit kasvavat, samaan aikaan 79


myös yksittäiset kansalaiset ja heidän yhteisönsä muuttavat viestintätapojaan. Teknisen näkökulman mukaan on samanaikaisesti A-yhteiskunnan kehityksen kanssa näkyvissä piirteitä B-yhteiskunnan kehittymisestä. Hyvänä esimerkkinä on mm. Saviselän kylän lehti internetissä (http://www.oulunetelainen.net/saviselka/lehdet/uusi/) tai Pihtiputaan kunnan sivut: http://www.ip-offset.com/mummo.

Selitys 2: Tietotuotannon osuus kasvaa Taloudellisessa näkökulmassa tarkastellaan tietotuotannon ja -palvelujen muodostamaa elinkeinoalan määrää suhteessa muihin elinkeinoihin. Tietoelinkeinot voidaan seuraaviin kategorioihin (Webster, 1995): a) koulutus (esim. koulut, kirjastot), b) media (esim. radio, televisio, mainonta), c) tietotekniikka (esim. tietokoneet, tietojärjestelmät), d) asiantuntijapalvelut (esim. laki, vakuutus, lääkintä), e) muut tiedolliset aktiviteetit (esim. tutkimus ja kehitys, ei-voittoa tuottavat aktiviteetit), f) kulttuuripalvelut (esim. taide, urheilu, viihde jne.). Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna olemme siirtymässä kohti tietoon perustuvaa yhteiskuntaa, mikäli näiden alojen suhteellinen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa. Talouden käsittäminen vain tuotannoksi kaventaa taloudellista näkökulmaa organisaatio- ja yrityskeskeiseksi. Mediatalous on muuttanut eniten muotoaan ja tuonut uusia ammatteja tietotuotannon sisään. Mediatalouden piirissä tekniikan muutos, mm. television ja radion digitalisoituminen, kasvattaa teknistä kapasiteettia ja lisää infotuotannon määrää. Kanavien lisääntymisen myötä kansalaisella on entistä parempi mahdollisuus toimia myös tiedon tuottajan roolissa. Yhteiskunnan sanotaan muuttuvan tietoyhteiskunnaksi, kun 50 prosenttia bruttokansantuotteesta saavutetaan tietoa tuottavilla aloilla. Suomessa olemme vielä kaukana 50 % :n rajasta. Informaatiosektori edusti maamme yritystoiminnasta vuonna 1997 noin kymmenesosaa. Yritysten kokonaishenkilöstöstä yli 10 prosenttia (120 000 henkeä) työskenteli informaatiosektorilla ja liikevaihtoa noin 13 500 viestintäalan yritystä keräsi yli 130 miljardia mk eli 11 prosenttia kaikkien yritysten liikevaihdosta. (Nurmela, 2000b) Taloudellisenkin näkökulman mukaan kehitys on sekä A:n että B:n kaltaista samanaikaisesti. Talous keskittyy ja globalisoituu A-yhteiskunnan mukaisesti. Mutta on helppo löytää esimerkkejä myös B-yhteiskunnan mukaisesta taloudesta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat (HS 3.8.2000) kertoi artikkelissaan herkkutattien viennistä Italiaan ja maatalouden tuhohyönteispalvelusta (HS 1.8.2000). Molemmat esimerkit olivat B-mallin mukaisia toimia. 80


Selitys 3: Tietointensiiviset ammatit tekevät toisista työttömiä Ammatillinen näkökulma keskittyy ammattien muutoksiin. Saavutamme tietoyhteiskunnan, kun suurin osa ihmisistä työskentelee tietoa tuottavissa ammateissa (opettajat, lakimiehet jne.). Tosin vastaavan ammatillisen määritelmän mukaan Suomi ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan teollisuusyhteiskunta, niin kuin ei mikään muukaan ns. teollisuusmaa. Teollisuuden työvoimaosuus ei missään ole yltänyt kuin enintään 44 % koko työvoimasta (Malaska, Salminen, 1994). USA:ssa ammattirakenne on jo 1930-luvulla jättänyt fyysisen työn valtakauden taakseen ja muuttunut palveluvetoiseksi. Suomessa muutos on tapahtunut samansuuntaisesti, mutta hitaampana. 1970-luvulla palveluammatit ylittivät fyysisen työn ammatit (Malaska 1999b). Yritysten kokonaishenkilöstä yli 10 prosenttia (120 000 henkeä) työskenteli informaatiosektorilla (Nurmela, 2000b). Pelkän tietotyöntekijöiden määrän laskeminen ei kerro hierarkioista ihmisten välillä. Voidaan puhua “sisärenkaasta“ tai tietoyhteiskunnan selkärangasta. Nämä ihmiset ovat koulutettuja viestimään, heillä on analyyttisiä kykyjä, kaukonäköisyyttä jne. Heidän kyvyistään viestintävalmiudet ovat merkittävämpiä kuin muut ammatilliset tai tiedolliset kyvyt. Kirjassa “Hallittu rakennemuutos“ erotetan toisistaan alkutuotanto, tehdastyö, palvelutyö (kohteena ihminen) ja informaatiotyö (kohteena kulttuuri ja ihmisen symbolinen ympäristö). Edelleen erotetaan suorittava työ ymmärtävästä työstä. Edellinen on toistoluontoista säännön seuraamista, jälkimmäinen edellyttää kykyä harkita työtä ohjaavien säännöstöjen tarkoituksenmukaisuutta. Uuden tekniikan myötä suoritettavat rutiinityöt alkutuotannossa, tehtaissa ja informaatiotyössä siirretään yhä laajemmin automaatiolle (Kortteinen, 1987). Tämän prosessin seurauksena osa nykyisin työssäkäyvistä ihmisistä jää pysyvästi työttömiksi, osa koulutetaan suorittamaan uudensisältöisiä töitä ja osa työllistämään itsensä ammatinharjoittajana tai perustamalla oma yritys. Tietointensiiviset ammatit edellyttävät korkeaa koulutusta. Lukutaitotutkimuksen mukaan Suomessa lukutaidon suhteen riskiryhmään kuuluu 15% väestöstä (Linnankylä, et.al, 2000). Huippulukijoita Suomessa on 12% väestöstä. He menestyvät kaikilla aloilla paremmin kuin riskiryhmän lukijat. Mm. lukutaitotutkimuksen mukaan suomalaiset jakautuvat menestyjiin ja syrjäytyviin. B-yhteiskuntamainen toiminta mahdollistaisi myös riskiryhmäläisille mielekkään elämän. Esimerkkejä tästäkin on työpajojen, talkootöiden ja osuustoiminnan muodossa.

81


Selitys 4: Paikka on osa lähikartoitusta Paikkanäkökulma pohjautuu suurimmaksi osaksi maantieteeseen ja informaatioverkkojen globalisoitumiseen. Informaatioverkkoja on jo kauan ollut olemassa. Entisaikojen postilaitos, optinen viestintäverkko ja lennätinverkko ovat näistä perusesimerkkejä. Yhdysvalloissa esimerkiksi rautateiden kehittyminen edellytti sitä edeltävää lennätinverkkoa, koska sen avulla rautatieliikennettä voitiin ohjata (Pantzar, 1995a). Samalla siirryttiin B-mallin mukaisesta “pieni talo preerialla“- yhteiskunnasta A-mallin mukaiseen “Chicagon teurastamot“ mukaiseen yhteiskuntaan. Yrityskoon suurentuminen ja liiketoiminnan globalisoituminen ovat aiheuttaneet myös tietojärjestelmien kasvun ja monipuolistumisen. Neljä keskeistä elementtiä muutoksessa kohti tietoyhteiskuntaa ovat: 1. Kansainväliset yritykset tarvitsevat maailmanlaajuisia markkinoita ja niiden edellyttämiä valtioiden rajat ylittäviä toimintoja. 2. Tietokoneet ja viestintätekniikka tarjoavat infrastruktuurin, joka mahdollistaa tiedon käsittelyn ja levityksen maailmanlaajuisesti. 3. Tietopalvelujen kaupallistuminen on odotusten mukaisesti kasvanut. Uudet mediat (satelliittilähetykset, kaapeli-TV, videot) ja on-line-tietokannat tuottavat ja kuluttavat informaatiota. 4. Kasvava talouden “tiedollistuminen“ helpottaa kansallisten ja alueellisten talouksien yhdistymistä. Yhdessä nämä trendit korostavat tietoverkkojen keskeisyyttä kaupunkien, alueiden, kansojen, mannerten ja koko maailman verkostumisessa. Monet kirjoittajat korostavat tekniikan merkitystä verkostumisessa. Kaikki tarkkailijat ovat tietoisia, että verkoissa liikkuvan datan määrä kasvaa valtavasti, erityisesti koneiden välinen dataliikenne kasvaa. Informaatio- ja tiedonsiirtoverkot ovat jo olennainen osa nykyaikaista yhteiskuntaamme. Globalisoituminen ja yritysten talouksien verkostuminen on aiheuttanut myös järjestelmien monimutkaistumisen ja tapahtumien kietoutumisen toisiinsa verkoissa. Esimerkiksi pörssiromahdus Etelä-Koreassa vaikuttaa myös Suomessa. Kulutuskäyttäytymisen muutos aiheuttaa työttömyyttä toisella puolella maapalloa. Tekninen kehitys vaikuttaa etäisyyksiin ja saavutettavuuteen ja sitä kautta myös paikkasuhteisiin. Historiallisessa katsannossa voidaan sanoa, että paikkojen saavutettavuuden suhteen maailma on kutistumistaan kutistunut. Liikennetekniikan kehitys on tämän prosessin avaintekijä. Kun digitaalinen virtuaalinen oleminen ottaa ihmisessä eksistentiaalisen ruumiillisuuden paikan, häneltä häviää fyysinen maantieteellinen paikka toimintaympäristönä. Tämä ei voi olla vaikuttamatta ihmisen ajatteluun ja jopa muistiin. Ihminen jäsen82


tää asioita paikan kautta ja muistaa asioita paikan kautta. Siksi esimerkiksi lapsuuden paikat ovat ihmisille niin tärkeitä. Paikkasuhteemme eivät ensisijaisesti ole ajateltuja informaatiosuhteita, vaan ruumiillisesti ja kaikin aistein koettuja tunnetiloja. Paikoissa eläminen on eräänlaista lähikartoitusta, koskettavaa paikan havainnointia. Eletyt paikat ovat ruumiillista muistia ja inhimillisesti muistamisen ruumiillisuus liittyy saumattomasti tunteeseen ja mielikuvitukseen. Ihmisiltä vaaditaan aikaisempaa enemmän laajojen kokonaisuuksien hallintaa ja muutosten ymmärtämistä, jotta he voisivat ajattelunsa ja tuntemustensa avulla ymmärtää oman toimintansa merkityksen ja hallita omaa elämäänsä. Tätä nykyisillä sukupolvilla olevaa haastetta ei aikaisempien sukupolvien ole tarvinnut kohdata tässä laajuudessa. Paikka ja paikallisuus luo myös verkkopalveluille ehkä luultua enemmän haasteita: - Ne verkkopalvelut, jotka liittyvät koettuun tapahtumaan, jäsentyvät ja löytyvät helpommin, - entisistä asuin- ja oleskelupaikoista etsitään tietoja, seurataan ja tutustutaan niihin uudelleen, - tuotteiden ja tietojen alkuperä kiehtoo yhä enemmän, - arjen palvelut liittyvät paikallisuuteen, - tavat ja tottumukset liittyvät usein paikkaan. Paikka on osa minuuttamme, sen merkityksen ymmärtäminen luo pohjaa kehittää myös uusia verkkopalveluja. Paikan merkityksen vuoksi ihmiset ovat nykyään taipuvaisia kotiseututunteeseen. Voi olla, että paikan suhteen kuljemme A:n kautta B:hen.

Selitys 5: Nykykulttuuria leimaa massaviihdetuotanto Kun tietoyhteiskuntaa arvioidaan kulttuurin näkökulmasta, korostuvat tekniikan ja kulttuurin vuorovaikutus ihmisten ajatteluun ja toimintaan. Talouden ja kulttuurin yhdentymisestä syntyvät kaupalliset kulttuuripalvelut, massaviihdetuotanto sekä tiedon määrän ja laadun kasvun vaikutukset. Tulevaisuuden voidaan katsoa syntyneen tietoisuudessa noin kaksi miljoonaa vuotta sitten, kun ihmisen edeltäjä valmisti itse ensimmäisen kivityökalun ja säilytti sen käyttääkseen sitä uudestaan tulevaisuudessa (Malaska, 1997b). Työkalu muutti tämän olennon tapaa toimia ja orientoitua ajassa ja se vaikutti silloisen “melkein“-ihmisen kulttuuriin. Miljoonien vuosien kuluessa piityökalu on vaihtunut tietoverkoksi, joka yhdistää ihmiset, koneet ja muut artefaktit (keinotekoiset esineet) toisiinsa. Kulttuurimme leimallisimpia piirteitä nykyään ovat televisioverkot ohjelmineen, joita miljardit ihmiset katsovat samanaikaisesti. Matti Sarmelaa (1989) lainaten voidaan todeta, että olemme siirtyneet paikallisista kulttuureista yhtenäiskulttuureihin. Kulttuurin muutos vei alussa mil83


joonia vuosia, nyt vuosisatoja ja vuosikymmeniä. Kehitys on kiihtyvää. Vaikka monet suuret tekniset keksinnöt tehtiin jo esihistoriallisena aikana (monet työkalut, aseet, tuli, valaisimet, kypsennetty ruoka, kiila, pyörä jne.), niin vasta kirjoitustaidon keksiminen nopeutti tekniikan kehitystä (Niiniluoto, 1994). Niiniluoto (1994) toteaa, että kieleen perustuva inhimillisen kulttuurin evoluutio on lamarckilaista siinä mielessä, että hankitut ominaisuudet periytyvät, toisin sanoen ihminen voi itse tehdä älynsä avulla uusia keksintöjä, jotka hän opettaa ja jättää perinnöksi jälkeläisilleen. Tämän vuoksi kulttuurin alueilla tapahtuu valtavaa kehitystä ilman, että ihminen biologisena olentona muuttuisi. Tietotekniikan kohdalla kehityksen nopeutta kuvaa se, että kun edellinen sukupolvi kehittää merkkipohjaista tekniikkaa ja rakentaa verkkoja, niin seuraava sukupolvi saa verkot jo valmiina käyttäjäystävällisine graafisine käyttöliittymineen taiteen ja kulttuurin sovelluksiin. On selvä, että seuraavassa vaiheessa kulttuurin alueilla kehitys on valtaisaa. Tekniikan kehittänyt sukupolvi on osin hämmennyksissään mahdollisuuksien edessä, sillä tekniikka kehittyy valtavalla vauhdilla ja sitä otetaan myös vauhdikkaasti käyttöön. Tietokin, joka tänään hallitaan viimeistä piirtoa myöten, osoittautuu huomenna riittämättömäksi tai vanhentuneeksi, ellei suorastaan silkaksi tietämättömyydeksi (Bauman, 1996). Näinä päivinä opittavat taidot eivät riitä pitkälle tulevaisuuteen. Työtä, joka onnellisena ja ylpeänä on osattu, ei kukaan tarvitse huomenna (Bauman, 1996). Tämä pätee myös viestintävalmiuksiin. Yhteiskunnalliset päätökset, markkinavoimien toiminta ja niiden takana olevat arvot muokkaavat rakenteita, luovat mahdollisuuksia, mutta myös mitätöivät entisiä mahdollisuuksia. Kulttuurin on aiemmin nähty olevan kansantalouden ulkopuolella, jopa sille vastakkainen alue. Hannele Koivunen (1997) kuitenkin toteaa kulttuurituotannon olevan teollisen aikakauden tuotteen. Teollistuminen synnytti keskitettyjä ihmisjoukkoja ja kaupallinen kulttuurituotanto oli väline massojen kulttuuristen tarpeiden tyydyttämiseen. Informaatiojärjestelmät, erityisesti elokuvien jakelujärjestelmät ja tv-verkot satelliitteineen ovat mahdollistaneet ylikansallisen kulttuurituotannon ja kulttuurituotteiden markkinoiden kehityksen osana maailmankapitalismin intressiä (Schiller, 1981). Teollisuusyhteiskunnassa kulttuurituotannostakin puhutaan teollisuutena. Opetusministeriön kulttuuriteollisuustyöryhmän mukaan kulttuuriteollisuuteen kuuluvat kaikki perinteiset taiteen ja kulttuurin alueet: taiteilijan luova työ, sen kehittäminen ja tuotteistaminen teokseksi, esittäminen, jakelu ja vastaanotto. Siihen kuuluvat myös taiteen ja kulttuurin tuotanto- ja jakelujärjestelmät, kuten kustantaminen, tuottaminen, galleriat, taidekauppa, kirjastot ja museot (Opetusministeriö, 1999). On kuitenkin kyseenalaista, missä määrin näiden tuotannollisten muotojen nimittäminen teollisuudeksi on perusteltavissa. Tietoyhteiskuntaa ajatellen se voi olla jopa harhaanjohtavaa ja rajoittunutta samalla tavoin kuin olisi teollisuuden kutsuminen maataloudeksi. Kaikkina aikoina yhteiskunnan olemassaolo on perustunut vaihdantaan ja vastavuoroisuuteen; oravannahkoja on vaihdettu ruokaan, työpanosta rahaan ja rahaa tava84


raan. Symbolien ja immateriaalisten (aineettomien) tuotteiden osuus vaihdannassa kasvaa ja niiden vaihdanta tapahtuu ylikansallisilla markkinoilla. Kulttuurituotanto taiteileekin kansallisen ja globaalin painotuksen sekä demokraattisesti monipuolisen kulttuurin ja yksipuolisesti kaupallisen massatuotannon välillä. Kulttuurin nähdään olevan tulevaisuudessa uusi työllistäjä, sillä se luo työpaikkoja ja edistää samalla sosiaalista vuorovaikutusta. Kansalaisten kannalta on oleellista, onko hän vain teollisen kulttuurin tuotteiden kuluttaja vai myös tuottaja. Vaihdannan markkinoilla mainosrahoilla tuotetun, suuria massoja etsivän viihdekulttuurin lisäksi elää toisenlainen, omaehtoinen kulttuuri. Esimerkkinä tästä ovat mm. Suomen monet kesäteatterit sekä muut kesätapahtumat. Voimakas omaehtoinen kulttuuri vie yhteiskuntaa kohti B-mallia. Tietotekniikka mahdollistaa omaehtoista kulttuuria ja tuo sille uusia tuotanto- ja jakeluvälineitä. Videopajoissa, medialaboratorioissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tuotetaan omaehtoista kulttuuria. Nähtäväksi jää, onko toiminta riittävän laajaa että se pystyisi estämään massaviihteen ylivallan.

Selitys 6: Osaaminen kasautuu helposti suuryrityksiin Teollisessa yhteiskunnassa on eriytetty ymmärtämistä vaativat ja yksinkertaiset, suorittavat tehtävät. Yksinkertaisia tehtäviä tehdessään ihminen on usein ollut koneen jatke. Automaation edistyminen on nostanut ihmisten tehtävien vaatimustasoa koneiden edellyttämällä tavalla. Samanaikaisesti kotityötä on korvattu markkinatyöllä. Esimerkiksi enää ei leivota kotona, pesukoneet ja imurit hoitavat osan siivouksesta, lastenhoidossa ei synny pyykkikasoja, vaan jätevuoria jne. Ihmisen osaamisen vaatimukset ovat muuttuneet sekä työssä että kotona. Tämä merkitsee ihmisen oppimiskyvyn ja motivaation korostumista. Tietoyhteiskunnan osaamista voidaan tarkastella ammatillisen osaamisen lisäksi myös toiminnallisen ja sisällöllisen osaamisen kautta. Ammatillisen osaamisen alueella tiedot ja taidot vanhenevat nopeasti uuden tiedon muuttaessa ammatin sisältöä. Uutta yhteiskuntaa kutsutaan myös elämysyhteiskunnaksi. Elämys on kokemus, joka painuu tahdosta riippumattomaan muistiin (Karjalainen, 1998). Elämysten kysyntä ja niiden tuottaminen lisääntyvät. Elämysyhteiskunnan positiivisissa visioissa taiteilijan eli tunteiden välittäjän osaaminen on arvostettua. Negatiivisissa visioissa viihdeteollisuuden - esimerkiksi väkivaltaelokuvien ja pornoteollisuuden - osuus elinkeinoelämässä kasvaa. Jo vuosia verkostoyrittäjänä toimineen V-A Savolaisen mielestä ihannetila olisi, että verkostossa olisi monialaosaamista niin, että suorittajan ja organisaattorin rooleja voitaisiin vaihtaa (Savolainen, Himanen, 1995). Koordinointi ja johtaminen ei kuitenkaan onnistu kaikilta, siihen vaaditaan erityisosaamista, josta verkostomaisen toiminnan kasvaessa on yhä suurempi kysyntä. Pienyrittäjät tarvitsevat uudenlaista yh85


teistyökykyä selvitäkseen hengissä maailmanlaajuisten klusterien rinnalla ja kanssa. Tietoyhteiskunnan edellyttämät osaamisvalmiudet ovat monipuoliset. Kansalaisella tulisi olla • toimittajan kyvyt eli hänen pitäisi osata tehdä synteesejä, • tutkijan kyvyt eli hänen pitäisi osata tuottaa uutta tietoa, • taiteilijan kyvyt eli kyky luoda elämyksiä, • teknokraatin kyvyt eli tieto siitä, miten toimia, • organisaattorin kyvyt eli taito yhdistellä ja toimia, • lähimmäisenä olemisen kyvyt eli hänen pitäisi osata huolehtia ja välittää toisista ihmisistä. Ei voida olettaa, että kaikki osaisivat näitä kaikkia. Kun tietoa siirtyy yhä enemmän informaatioksi verkostoihin ja kun työtehtävät tulevat entistä abstrakteimmiksi, korostuvat osaamisessa erilaiset tiedonkäsittelytaidot. Kaikki edellä luetellut valmiudet edellyttävät tiedon hallitsemista, kykyä jäsentää informaatiota ja kykyä viestiä. Näitä valmiuksia edellytetään kaikilta tietoyhteiskunnan kansalaisilta ja niiden puuttuminen luo syrjäytymisuhkaa. Tietoyhteiskunnassakin ihmiset tarvitsevat sekä verkkojaan että myös toisiaan, he tarvitsevat lähimmäisiä työtovereiden tai ammattiauttajien lisäksi. Palveluelinkeinojen muuttuessa yritysmäisiksi menestyjät tarvitsevat empaattisia taitoja nykyistä enemmän. Kaikissa edellä mainituissa osaamisen muodoissa ovat keskeisiä myös viestintävalmiudet, sillä tiedon hankinta ja prosessointi on oleellista sekä toimittajan, tutkijan, taiteilijan että teknokraatin työssä. Organisaattorin ja lähimmäisen tulee osata näiden taitojen lisäksi käyttää viestintävälineitä toiminnan organisoimiseksi sekä ollakseen tavoitettavissa ja tavoittaakseen. Suuryrityksillä on mahdollisuus ostaa eri alojen osaamista ja mahdollistaa innovatiivinen toiminta. Pienyrityksillä osaamisen vaihdanta tapahtuu verkostoissa. Se vaatii niiden kesken sosiaalista pääomaa, joka perustuu luottamukseen ja horisontaaliseen verkostumiseen. Osaamisen suhteen malli A on vahvemmassa asemassa, sillä osaaminen kasautuu suuryrityksiin myös innovatiivisten pienyritysten ostojen kautta.

Selitys 7: Oppiminen yhdistetään usein kansainväliseen kilpailukykyyn Tietoyhteiskuntakeskustelun myötä elinikäinen oppiminen on tullut osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Nuoruusiässä saadut tiedot ja taidot eivät riitä, vaan ihmisen on jatkuvasti elämänsä varrella oltava valmis oppimaan uutta. Kaikkien on opittava elämään jatkuvassa muutoksessa ja oltava itse valmis tekemään oma tulevaisuutensa. Uusi opetusteknologia antaa mahdollisuuksia muuttaa elinikäisen oppimisen tavoite konkreettiseksi. Tietoyhteiskunta tulee laajentamaan merkittävästi oppimisen mahdollisuuksia. Tie86


to- ja tietoliikennetekniikka murtavat vähitellen fyysisiin paikkoihin (koulut, yliopistot) ja aikoihin (työaika) sidotun oppimisjärjestelmän. Oppimisnäkökulmassa nousee usein korostetusti esiin kansainvälinen kilpailukyky. Allardt (1997) kysyy, olemmeko kenties ilman riittävää keskustelua siirtymässä koulutuksessa liian yksipuoliseen liiketaloudelliseen ja teknologiseen suuntaan suosiessamme tietoyhteiskuntaa oppimisyhteiskunnan sijaan. Hän on huolestunut, että tiedosta, tieteestä ja koulutuksesta puhuttaessa niiden tärkeyttä perustellaan vain sillä, mitä ne merkitsevät talous- ja tuotekehityksessä sekä Suomen kilpaillessa paremmuudesta tietoyhteiskuntana. Uuden oppimista ei tarvita vain työssä ja ammatissa, vaan myös vapaa-ajan harrastukset, toiminta ja kulttuuri edellyttävät sitä. Erityisesti B-mallissa edellytetään viestinnällistä osaamista ja uusien toimintatapojen oppimista myös kansalaisilta, erityisesti pienyrittäjiltä. Suurissa yrityksissä elinikäinen oppiminen on helpommin järjestettävissä kuin pienissä. Oppimisnäkökulma luo suuria haasteita mm. etä- ja verkostotyöläisille. Oppimisenkin osalta malli A näyttää todennäköisemmältä.

Selitys 8: Toimintatavat muuttuvat verkostomaisiksi Hierarkkiset toimintatavat ovat syntyneet osittain vallankäytön kautta, osittain asioiden koordinoimiseksi ja tiedottamiseksi. Verkostomainen toiminta mahdollistaa työn ja arjen toimintatapojen muutoksen vähemmän hierarkkiseksi. Teollisuusyhteiskunnassa aika on jaettu työssäoloaikaan ja vapaa-aikaan. Tähän rytmiin on sopeutettu koulut ja päivähoidot rinnakkain työajan kanssa ja kulttuuritapahtumat vapaa-aikaan. Etätyö ja etäopiskelu ovat muuttaneet tätä rytmitystä, yhdistäneet työ- ja vapaa-ajan ihmisen kokonaisajaksi. Itsenäisten ammatinharjoittajien on huomattavasti vaikeampi rytmittää työnsä perinteisen aikajaon mukaan kuin palkkatyöläisten. Vuosittain perustettujen uusien osakeyhtiöiden määrä on pudonnut alle puoleen vuodesta 1989 vuoteen 1996. Samalla aikavälillä uusien ammatinharjoittajien, itsensä työllistäjien, vuotuinen lukumäärä on yli viisinkertaistunut ja osuuskuntienkin määrä viisinkertaistunut (Jarva, 1998). Tämä voi aiheuttaa teollisuusyhteiskunnassa “rytmihäiriöitä“ tai synnyttää uusia rytmejä. Toimintatavat ovat muuttumassa myös hallinnon puolella. Lääninjakouudistus näyttäytyy ulospäin keskittymisenä, syntyihän entisten läänien sijaan viisi suurlääniä. Mutta vastapainoksi on syntynyt työvoima- ja elinkeinokeskuksia, kuntien itsemääräämistä ja paikallishallintoa. On syntynyt suuren ja pienen demokratian vuoropuhelu. Paikallisesti elävä toiminta vaatii asukkailtaan viestintävalmiuksien osaamista, sillä ilman toimivaa viestintää ei voi edes uneksia, että asukkaat tuntisivat esim. lähiön omakseen. Osuuskuntayrittäminen ja muu itsensä työllistäminen onnistuu parhaiten suotuisassa maaperässä. Hallinnollisten toimintatapojen muutos synnyttää siten myös paikallistalouden toimintatapojen muutoksen. 87


Työelämässä on meneillään yhtäältä verkostomaisen toimintatavan aloittaminen ja toisaalta etätyö. Työelämän kehittämisessä oleellista on, kuinka työ järjestetään siten, että se syvällisesti käyttää hyödykseen taloudellisia, teknisiä ja inhimillisiä edellytyksiä sekä työntekijöiden että työnantajien näkökulmasta. Siinä korostetaan, että tietoyhteiskunnan tulee säilyä toimivana ja sosiaalisena - elämisen arvoisena (Pekkola, 1997). Työntekijöiltä vaaditaan viestintävalmiuksia toimia verkostomaisesti esimerkiksi etä/ lähityöntekijänä sekä alihankintaketjuissa pienyrittäjänä. Nykyisessä arvokriisissä ehkä kaikkein kipeimpiä, ristiriitaisimpia ja vaikutuksiltaan kauaskantoisimpia ovat ne muutokset, jotka tapahtuvat ihmisen suhtautumisessa työhön. Vaikka meillä on ansiokkaasti tutkittu työoloja ja niiden kehitystä, Suomi ei ole valmistautunut kohtaamaan syvällä yhteiskunnallisessa tajunnassa läpikäytävää työn merkityksen muutosta (Niiniluoto, 1994). Työttömyyden katsotaan olevan todiste hyvinvointivaltion kyvyttömyydestä ratkaista sosiaalivaltion ongelmia. Uuden tuotantotekniikan käyttö vain vaikeuttaa tilannetta entisestään. Uudet tavat ja tavoitteet tuovat tullessaan myös kiirettä. Ihmisen on toimittava useassa verkostossa samanaikaisesti, osallistuttava moneen projektiin, sillä työt lomittuvat ja limittyvät. Kiireeseen liittyy vielä koneiden aiheuttama pakko toimia niiden ehdoilla. Tilannetta on syntynyt kuvaamaan käsite nanokärsimättömyys. Työn käsitettä on myös esitetty muutettavan monessa yhteydessä. Työ on määritelty kaikeksi yhteisön ja yksilön kannalta hyödylliseksi toiminnaksi. Tällöin mukaan otetaan palkkatyön lisäksi myös palkaton, vapaaehtoinen työ. Kaikki kulttuurin, vapaaehtoisjärjestöjen - mikäli tavoitteet ovat yhteisesti hyväksyttyjä - ja lähimmäistyön piirissä tapahtuva toiminta on hyödyllistä. Riippuu ihmisten ihmiskäsityksestä, arvoista ja maailmankuvasta, mitä pidetään tekemisen arvoisena työnä. Ihmisten selviäminen tulevaisuudessa riippuu siitä, miten ratkaistaan suhde työhön, ihmisarvoon ja oman elämän hallintaan. Siirrymmekö kohti A- vai B-mallia riippuu paljon siitä, miten ratkaisemme nämä kysymykset. Vielä on käynnissä etsikkoaika B-mallin puolesta Tietoyhteiskuntaa kuvaavien selitysten voi katsoa edustavan keskeisiä kehityspiirteitä. Selitykset pohjautuvat kasvuun ja elintasoon. Uhattuina näissä näkökulmissa ovat yhteisöllisyys, käsityötaidot, luonnonläheisyys eli ne arvot, jotka B-mallissa ovat edustavia ja tärkeitä. Useimmat selitykset perustuvat keskitettyyn rakenteeseen, mikä indikoi A-mallia. Verkostomainen toiminta on fyysiseltä rakenteeltaan hajautettu, vallankäytön ollessa sekä hajautettua että keskitettyä. Toimintatapojen muutoksen näkökulma voi edustaa kehityssuuntaa kohti kansalaisyhteiskuntaa, mikäli kansalaisyhteiskunta nähdään hegeliläisittäin taloudellisten suhteiden järjestelmänä, jossa yksilöiden keskinäinen riippuvuus on luonteeltaan välttämätöntä ja välineellistä. Seuraavassa tarkastelenkin kansalaisyhteiskuntaa lähemmin.

88


LUKU 4 Ihmisten väliset verkostot ja kansalaisyhteiskunta vastauksena perusjännitteeseen Kansalaisyhteiskunta on se osa yhteiskuntaa, joka on yritysten, julkistalouden ja kotitalouksien ulkopuolella. Kansalaisyhteiskunnan sosiaalinen verkostuminen luo pohjaa sekä kulttuurille, taloudelle että arjelle. Tässä luvussa tarkastellaan kansalaisyhteiskuntaa, sen toimintoja ja merkitystä ihmisen arjelle ja oman elämän hallinnalle. Kansalaisyhteiskunta on omiaan pienentämään lokaalisuuden ja globaalisuuden jännitettä. Kaikissa edellä olevissa selityksissä lähtökohtina ovat makroilmiöt, kuten tekniikan ja talouden kehitykset, kulttuurin sekä ammattien ja koulutuksen muutokset. Nämä ilmiöt ikään kuin tapahtuvat kansalaisista riippumatta ilman, että he omalla toiminnallaan vaikuttavat niihin. Toimijoina pidetään yrityksiä, hallinto-organisaatioita, hallituksia, ylikansallisia elimiä jne. Kansalaisyhteiskunta-näkökulma kääntää tarkastelun kansalaisesta lähteväksi toiminnaksi. Kansalaisyhteiskuntaan on kiinteästi yhdistetty käsitteet luottamus, sosiaalinen pääoma ja kolmas sektori. Nämä käsitteet ovat syntyneet elinkeinorakenteen, työelä89


män muutoksen, globalisoituvien rahamarkkinoiden ja laman myötä. Edellä mainitut seikat ovat poistaneet satoja tuhansia työpaikkoja ja ylläpitäneet nousukaudesta huolimatta korkeaa työttömyyttä ja aiheuttaneet köyhyyden kasvua. Sosiaalinen pääoma, luottamus ja kolmas sektori kasvavat ja kehittyvät ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Huomiota ei ole kiinnitetty mielestäni riittävästi siihen, miten verkostuneessa tietoyhteiskunnassa kansalaisten keskeinen viestintä edistyy, miten vuorovaikutusverkostot kehittävät ja ylläpitävät toimintaansa. Tarkastelen ensin miten kansalaisten keskinäiset suhteet ovat kehittyneet ja sen jälkeen palaan sosiaaliseen pääomaan ja viestintäpääomaan kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta.

Yhteisöllisyyden muutos Yhteisöllisyys merkitsee ihmisten yhteenliittymien muodostumista virallisten valtion byrokratioiden sijaan perustuen erilaisten elämänmuotojen, taloudellisten tai aatteellisten päämäärien tms. yhteyteen. Yhteisöllisyys merkitsee myös arkielämän suhteiden vahvistumista. Ilman viestintää yhteisö on kuollut. Kiivas muuttoliike murentaa maaseudun ja taajamien yhteisöllisyyttä eikä työelämä joustovaatimuksineen suosi vakaata perhe-elämää eikä uusien yhteisöjen syntyä. Nykyisistä vanhoista yhteisöistä, kuten ay-liikkeestä, puolueista jne., monet ovat riippuvaisia hyvinvointivaltiosta. Ovatko nämä yhdistykset kansalaisyhteiskunnan voima vai pirstovatko ne kansalaisyhteiskunnan itsekkyyden kollektiivisiin saarekkeisiin, jotka murentavat kansalaisyhteiskunnan sosiaalista yhteisöllisyyttä? (Ilmonen, 2000). Työelämän muutokset aiheuttavat erilaisia verkostomaisia toimintamuotoja. Vanhojen hierarkkisten organisaatiomuotojen purkautumisen seurauksena osa toiminnasta on ulkoistettu ja hajautettu ympäri maailmaa. Ydinosaaminen on muodostettu tiimityöksi. Turvalliset työsuhteet on satunnaistettu. Prosessin seurauksena syntyy uudenlaisia verkostoja. Häviäjät vetäytyvät yksityisyyteen, häpeään, tai hakevat turvaa vanhoista, uskonnollisista yhteisöistä. Voittajana olo edellyttää toimivia sosiaalisten suhteiden verkostoja, joiden avulla voi pienentää riskejä. Samanaikaisesti suku- ja muu yhteisöllisyys heikkenee vähitellen, sillä yksilöllistyminen, kaupungistuminen ja yhteiskunnallinen eriytyminen pakottavat ihmiset keskinäiseen kanssakäymiseen tuntemattomien kanssa. Tässä yhteydessä entinen tuttuuteen ja luottamukseen perustuva yhteisöllisyys muuttuu siten, että on pakko luottaa tuntemattomiin, ottaa iso riski. Tässä paradoksaalisessa tilanteessa on uudelleen alettu puhua yhteisöllisyydestä.

90


Vuorovaikutusverkostot monimutkaistuvat Ihmisten vuorovaikutusverkostot ovat muodostuneet yhä monimutkaisemmiksi. Vielä 1800-luvulla Suomessa elettiin pienryhmien eli kylän ja suurperheen, vahvojen sidosten yhteiskunnassa. Tänä päivänä elämäämme luonnehtii yhteisö, jossa limittäisen heterogeeniset ryhmät ovat heikoin sidoksin kiinni toisissaan. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka ihmiset tapaavat toisiaan, miten he pitävät yhteyttä keskenään. Agraariyhteiskunnassa ihmissuhteet olivat kiinteät ja yhteyttä pidettiin päivittäisillä tapaamisilla, teollisuusyhteiskunnassa ihmissuhteet muodostuvat sekä kodin että työpaikan kautta. Tulevaisuuden vuorovaikutusyhteiskunnassa arjen verkostot muuttuvat. Työ ja vapaa-aika liittyy yhteen, ihmiset ovat kaikkialla kotonaan tai syntyy uusia verkostoja ja toimintatapoja. Vuokko Jarva kutsuu maatalousyhteiskunnan yhteisöjä luonnollisiksi ja teollisuusyhteiskunnan urbaaneja yhteisöjä tekoyhteisöiksi (Jarva, 1996). Elämisen ehdoilla tarkoitetaan aineellisten voimavarojen lisäksi myös sosiaalisia ja psykososiaalisia voimavaroja, ihmissuhteita ja henkilökohtaisia toimintavalmiuksia, joiden varassa arkielämästä selviydytään. Olosuhteiden, elintason ja elinolojen tarkastelu saa rinnalleen entistä enemmän toimintavalmiuksien, selviytymisstrategioiden ja elämänhallinnan tarkasteluja. Elinoloja kuvataan käsiteparilla toiminnot ja toimintamahdollisuudet (Simpura, 1996). Tietoyhteiskunnassa arjen toiminnot ja toimintamahdollisuudet muuttuvat. Esimerkkinä on etätyön tekeminen maaseudulta käsin. Etätyöläisen tärkein työkalu on puhelin ja sen palvelut. Suomen puhelinverkko on ollut täysin digitalisoitu vuodesta 1997 alkaen ja se pystyy tarjoamaan paljon erilaisia palveluja. Näin etätoiminta on mahdollista. Vaikka toimintamahdollisuudet ja ehkä tarve toimintaan, motivaatio, ovat olemassa, tarvitaan lisäksi tietoyhteiskunnan vaatima viestintäosaaminen. Etätyö vaatii enemmän viestintäosaamista, sillä verkon kautta on vaikeampi ilmaista itseään ja syntyy helpommin väärinkäsityksiä. Elinolot eivät muodostu pelkästään resursseista vaan myös niiden alueiden ja toimintakenttien ominaisuuksista, joilla resurssit tulevat käytettäviksi. Ihmiset elävät samanaikaisesti monenlaisilla areenoilla, kuten työmarkkinoilla, koulutusmaailmassa ja asuinympäristössä. Nämä taas vaikuttavat voimakkaasti heidän elinoloihinsa. Areenoille pääsyyn puolestaan vaikuttavat toiset tekijät, kuten tulot, koulutus ja terveys. Tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa viestintävalmiudet nousevat tärkeäksi areenoille pääsyä sääteleväksi tekijäksi. Kyky verkostua on myös viestintäkykyä. Hyvinvointikäsitteessä on tapahtumassa muutos. Modernissa luokkayhteiskunnassa hyvinvointia uhkaavat työttömyys, sairaus tai muut henkilökohtaiset seikat, joiden torjujiksi tarjoutuvat valtio ja yhteiskunta. Postmodernin yhteiskunnan uhkat ja ongelmat ovat maailmanlaajuisia ympäristö-, maailmantalouden ja maailmanrauhan uhkia ja toimijaksi jää yksittäinen ihminen itse. Hänen tehtäväkseen jää oman elämänpoli91


tiikkansa muotoileminen epävarmuuksien maailmassa. Globaalit kansalaisliikkeet ovat yksi keino osallistua maailmanlaajuisiin kysymyksiin ja samalla jäsentää ongelmaa.

Kansalaisten elämänhallintakyvyt haasteiden edessä Jos kansalaisella on oikeus asettaa oman elämänhallintansa kannalta tyydyttävä hyvinvointitavoite, katsotaan usein, että hänellä on myös velvoite huolehtia elämänhallintakyvystään (Simpura, 1996). Käsite elämänhallinta ei ole vielä selkiytynyt. Toistaiseksi elämänhallinta näyttää voivan olla joko tunne tai kokemus, psyykkinen kyky tai taito, resurssi tai prosessi, jossa toimija toimii. Se voi myös olla toiminnan positiivinen tulos (Rantalaiho, 1996). Tietoyhteiskunnassa elämänhallintaan kuuluvat ehdottomasti viestintävalmiudet. Osaltaan on kyse myös siitä, onko kansalaisilla myös velvollisuus kartuttaa viestintävalmiuksiaan. Politiikalle taas syntyy velvollisuus tukea elämänhallintapyrkimyksiä, mutta myös oikeus jättää kansalaiset pitkälle omien elämänhallintataitojensa varaan eikä niinkään yhteiskunnan resurssien varaan. Kansalaisten omat elämänhallintatavat, kuten tiedon hankkiminen, omien asioidensa hoitaminen, perheestä ja lähimmäisistä huolehtiminen edellyttävät tietoyhteiskunnassa erilaisia valmiuksia kuin teollisuusyhteiskunnassa. Omatoimisuus edellyttää kykyä viestiä ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Teollisuusyhteiskunnassa ihmiset ovat oppineet rakentamaan elämänsuunnitelmiaan jatkuvan palkkatyön ja sen tuomien tulo-odotusten sekä hyvinvointipalvelujen ja sosiaalisten etuisuuksien varaan. Vaikka kansalaisen, yksilön elämä ei ole ollut ennustettavaa, mielikuvina ovat olleet jatkuva eteenpäinmeno ja pyrkimys ylöspäin. 1990luvulla on kokemusperäisesti opittu, että näin ei välttämättä ole (Karisto, 1998). Yhteiskunnallista muutosta ei osata ennustaa, vaan yhteiskunnalliset ilmiöt ovat kontingentteja. Nykyisin ihmisen on itse suunniteltava oma elämänsä ja tehtävä valintoja, hänen on hallittava omaa elämäänsä. Hänellä tulee olla coping-kyky: kyky kohdata ongelmia ja selvitä niistä. Yksilöt eivät siis “putoa“ tai “nouse“ omaan elämänpolitiikkaansa markkinayhteiskunnan tikkailta tai kirkon, perheen ja ammattiyhdistysliikkeen suojista vaan teollisuusyhteiskunnan auki jättämistä ovista ja porteista, toteaa Risto Eräsaari (1998). Uudet yhteisölliset liikkeet ovat osa omaa elämänhallintaa ja toiminta rakentuu henkilökohtaisen vuorovaikutuksen pohjalle. Henkilösuhteista kulkee suora tie rakenteellisiin sosiaalisiin liikkeisiin. Väliportaana ovat monenlaiset muodolliset ja epämuodolliset ryhmät ja organisaatiot. Sosiaalinen liike ankkuroituu jokapäiväiseen elämään sekä siihen kuuluvan merkityksenannon että henkilökohtaisen vuorovaikutuksen kautta. Pienet ryhmät, joita yhdistävät kirjakaupat, lehdet ja paikalliset radioasemat, muodostavat verkostot. Näiden piirissä ihmiset ja informaatio liikkuvat vapaasti ja näin saatetaan luoda uusia kollektiivisia identiteettejä (Alapuro, 1998). 92


Tietotekniikka muuttaa myös pienlehtien, paikallisten radioasemien, omien julkaisujen ja omien videotuotantojen teko- ja jakeluprosesseja. Kirjastojen rooli nousee tärkeäksi uustuotannon ja jakelun alueella. Itsensä ilmaisemiseen saa uusia mahdollisuuksia.

Myös yksityiselämän suhteet muuttumassa Kulttuuristen muutosten näkökulmasta tarkastellut kansalaisten yksityiselämän ihmissuhteet muodostuvat sekä sukulaisista (vanhemmat, lapset, sisarukset) että ei-sukulaisista (naapurit, työtoverit, ystävät) ja muiden ihmisten olemassaolosta aikuisten maailmassa. Työtoverien katsotaan kuuluvan yksityiselämään, jos heidän kanssaan vietetään vapaa-aikaa tai jos työtoverusten välillä on apusuhteita yksityiselämään liittyvissä asioissa. Ystävyyssuhteet jaetaan joko konkreettiseen läsnäoloon tai vain osapuolten ajatuksissa oloon. Tämän lisäksi on ystävyyssuhteita, jotka toimivat verkoissa joko osittain tai kokonaan. Sitoutumisen luonnetta kuvataan tärkeiden ihmisten määrällä, uskotun olemassaololla ja tapaamisten määrällä. Tutkimuksen mukaan ystävien ja muuten tärkeiden ihmisten määrä ja heidän tapaamisensa on lisääntynyt. Tämä viittaa toiminnallisen puolen parantumiseen yksilöityvissä yksityiselämän suhteissa (Melkas, 1996). Mitä on ihmisten yhteiskunnallinen syrjäytyminen ja keskittyminen, kun jäsenyys erilaisissa yhteisöissä, samanmielisten tilapäisissä yhteenliittymissä korvaa perinteisenluonteiset yhteisöt: perheen, suvun, työpaikan, ammattiryhmän tai asuinpaikan ja niiden mukanaan tuoman yhteisöllisyyden (Simpura, 1996)? Verkostot ovat muuttuneet institutionaalisista naapuruus/työ (eli paikkaan sidotuista) suhteista ystävyyssuhteiksi. Nuorehkojen ihmisten keskuuteen näyttää muodostuneen selkeästi kaupunkilaisia verkostoja tai kanssakäymisen areenoita. Yksinhuoltajat ovat nykyisin selvästi kiintyneempiä naapurustoon kuin aiemmin. Sisarusten välinen kanssakäyminen on vähentynyt ja ydinsukulaisuudet (lapset/vanhemmat) tiivistyneet. Sisarusten välinen merkitys liittyy keskiluokkaisuuteen ja valikoiva suhtautuminen sukuun kaupunkimaiseen elämänmuotoon. Ajanjakso 1986-1994 on merkinnyt kahdelle vanhemmalle sukupolvelle ihmissuhteiden toiminnallisen painotuksen voimistumista, sillä uskotun henkilön olemassaolo on käynyt aiempaa harvinaisemmaksi, samalla kun ystävien määrä ja tapaamiset ovat lisääntyneet (Melkas, 1996). Sosiaalinen verkosto on jo syntynyt turvaverkostoksi. Kanssakäyminen on vilkkaampaa maaseudulla kuin kaupungissa. Toimihenkilöiden sosiaaliset suhteet ovat kuvitteellisempia kuin muiden. Tämä indikoi harvoja tapaamisia, mutta ei kerro mitään “verkkokohtaamisista“. Teollisuusyhteiskunnan säätyperäiset muodostumat, kuten yhteiskuntaluokka, palkkatyöläisperhe, naapuruus ja uskonto, jäsensivät ihmisten identiteettiä ja yksityiselä93


mää. Yksityiselämän suhteille ei asettunut kovin suuria odotuksia, sillä moderni projekti, julkinen valta ja puolueet, oli ottanut itselleen vastuun tapahtumien kulusta. Jälkimodernissa vaiheessa yksityiselämä korostuu modernin projektin pettäessä. Opitaan sietämään epävarmuutta ja arvioimaan suhteita, kuten Bauman toteaa (Bauman, 1996). Näyttää siltä, että suomalaiset olisivat vuosina 1986-94 siirtyneet askeleen kohti “jälkimodernia“ yksityiselämää. Toimeentuloa koskeva turvattomuus asettaa sisäiselle elämänhallinnalle haasteita ja yksilöityvä yksityiselämä taas edellyttää entistä suurempia sosiaalisia taitoja muista ihmisistä eriytymisen ehkäisemiseksi (Melkas, 1996). Kun näihin lisätään vielä rakenteiden aiheuttamat toimintatapojen uudet vaatimukset, ovat yksilön arjen verkostot melkoisten haasteiden edessä. Ajan tasalla olevat viestintävalmiudet edustavat sekä sisäisen elämänhallinnan, sosiaalisten taitojen että toimintatapojen muutosten hallintaa.

Heikkojen sidosten voiman merkitys ihmisten toiminnassa Ihmisten väliset tuttavuudet eli heikot sidokset liittyvät siihen, että ihmiset ovat toistensa kanssa sosiaalisesti vähemmän yhteydessä kuin jos heillä on läheisten ystävien väliset vahvat sidokset. Heikkojen sidosten verkosto on tiiviydeltään alhainen verrattuna vahvojen sidosten verkostoon. Ihmisellä on läheisiä ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat tiiviisti keskenään tekemisissä sekä ystävyyksiä, joista vain harvat tuntevat toinen toisensa. Jokaisella näistä ystävyyksistä on kuitenkin todennäköisesti läheisiä ystäviä ja toisia ystävyysrykelmiä. Heikoista sidoksista ihmisten ja hänen ystäviensä välillä tulee ratkaiseva silta kahden ystävyysryhmän välille (Granovetter, 1982). Tästä seuraa, että ne yksilöt, joilla on vain harvoja heikkoja sidoksia, jäävät osattomiksi informaatiovirroista, sosiaalisysteemeistä, ideoista ja muodista. Tällainen tilanne jopa saattaa saada heidät epäedulliseen asemaan työmarkkinoilla, missä edistyminen voi riippua siitä, että tietää työpaikan auenneen. Tämän on todennut myös Neuman ja Silvennoinen haastattelututkimuksessaan “Työelämän koulutustarpeet“, jossa todetaan, että työnhakijan markkinoinnin onnistumisen kannalta elintärkeäksi tulevat oikeat yhteydenpitokanavat, tuttavuus-, sukulaisuus- ym. sosiaaliset suhteet, joiden kautta viesti saadaan työnantajalle kuuluviin (Neuman, Silvennoinen, 1997). Heikon sidoksen merkityksestä oma kokemukseni on hyvänä esimerkkinä: minun piti ostaa lahjaksi pikku TV. En tiennyt, missä niitä myydään, mitä ne maksavat tai edes millaisia vaatimuksia tai toivomuksia voin esittää. Soitin pojalleni, joka ei myöskään tiennyt, mutta sattui olemaan työtovereidensa kanssa terassilla. Hän kysyi näiltä ja joukossa sattui olemaan asiantuntija, joka antoi välittömästi hyvät ohjeet eli tekniset tiedot ja hintahaarukan sekä neuvoi edullisen ostopaikan. Tämä heikon sidoksen vahva voima säästi minulle aikaa ja rahaa. Ihmisiä, jolla ei ole heikkoja sidoksia tai niitä on vain harvoja, on vaikea organisoida tai integroida minkäänlaisiin poliittisesti ohjautuviin liikkeisiin, koska jäsenyy94


det liikkeissä tai päämääräorientoituneissa organisaatioissa ovat tyypillisesti tuloksia ystävien rekrytoinneista. Sosiaalisysteemit, joissa heikkojen sidosten puute estää ideoiden ja aatteiden leviämisen, ovat hajanaisia. Uudet ideat leviävät hitaasti, tieteelliset yritykset estyvät ja alaryhmien, joita rotu, etnisyys, maantiede tai muut luonteenpiirteet eristävät, on vaikea saavuttaa muiden elintapoja. Heikot sidokset luovat sellaisia yhteyksiä, joiden avulla kansalaisella on pääsy näiden sosiaalisten piirien informaatioon ja resursseihin. Vahvoin sidoksin toisiinsa liittyneillä ihmisillä on suurempi motivaatio avustamiseen ja he ovat tyypillisesti helpommin käytettävissä (Granovetter, 1982). Sekä heikkojen että vahvojen sidoksien ylläpito edellyttää viestintävalmiuksia. Heikot sidokset tarvitsevat enemmän välineellisiä valmiuksia. Niiden ylläpito edellyttää erilaisia kohtaamisia konferensseissa, saunailloissa ja verkoissa. Niiden lukumäärä on lisääntynyt kommunikaatiosysteemien ja byrokratisoinnin kehityksen, väestön tiheyden kasvun ja markkinamekanismin laajenemisen myötä. Nykyinen pieni perhekoko lisää heikkojen sidosten määrää. Alkuperäisiin suurperheisiin kuuluneilla ihmisillä suurin osa ihmissuhteista oli suurperheen sisällä. Modernien yhteisöjen luokkastruktuuri on tavallisimmin pyramidi ja yksilöt kaikilla tasoilla pyrkivät valitsemaan ystävikseen itsensä kaltaisia, eli mitä alempi luokkakerrostuma on, sitä suurempi on vahvojen sidosten suhteellinen esiintymistiheys. Pyramidirakenteen mukaisesti alempia kansankerrostumia on eniten. Heillä vahvojen sidosten määrä on suurempi, kun taas ylemmillä kerrostumilla heikkoja sidoksia on enemmän. Ylemmällä luokalla on kuitenkin tarve vahvoihinkin sidoksiin ja siksi yläluokan täytyy investoida paljon resursseja instituutioihin, kuten yksityisiin kerhoihin ja erityiskouluihin (Granovetter, 1982).

Nuorisolla on myös heikkoja sidoksia Nuorisokulttuurin esimerkit osoittavat, että irralliset ideat ja symbolit leviävät nuorison keskuudessa, vaikka yksilöt eivät ole yhteydessä keskenään. Tätä yritetään selittää massamedian vaikutuksella. Paljon jää kuitenkin median käsittelyn ulkopuolelle, mutta se kuitenkin leviää - likaiset pilat, seksijutut, aggressiivinen huumori. Toisaalta on myös paljon sellaista, mitä media levittää eikä sitä kuitenkaan käytetä. Selitykseksi asioiden leviämiselle käytetään heikkoja sidoksia. Iso osuus kulttuurin leviämisessä on elektronisilla verkostoilla, puhelimella, sähköpostilla tai internetillä. Kulttuurisen sekoittumisen tekee mahdolliseksi se, että ne pienet, koossa pysyvät ryhmät, jotka ovat alttiita jakamaan kulttuurin, eivät kuitenkaan ole kokonaan suljettuja ja koossa pysyviä. Ideat voivat mieluumminkin tunkeutua ryhmistä toisiin heikkoja sidoksia yhdistävän välineen kautta. Heikkojen sidosten avulla saavutetaan ryhmiä, joilla on oman ryhmän ideoista ja informaatiosta eroavia ideoita.

95


Yrityksilläkin on heikkoja sidoksia Myös yrityksillä on heikkoja sidoksia, ne varmistavat yritysten yhteistyötä ja koordinaatiota yritysten kansainvälisissä verkostoissa. Näyttää todennäköiseltä, että nämä sidokset auttavat ylläpitämään yleistä kulttuurista tietoisuutta suurten yhtiöiden johtajien joukossa. Ne saavat myös aikaan yhdenmukaiset poliittiset arvioinnit ja sosiaaliset trendit. Voidaan väittää, että tällainen kulttuurinen homogeenisuus on tarpeellinen ehto mille tahansa suuren skaalan yhtiökoordinaatiolle. Jotta kansalaisyhteiskunnassa tietotekniikka-aikakauden innovaatiot ja ideat pääsisivät leviämään, tarvitaan kansalaisten kesken verkostoja ja vuorovaikutusta sekä vahvojen että heikkojen sidosten ylläpitämiseksi. Tarvitaan viestintätekniikan kesyttämistä kansalaisten tarpeisiin.

Kolmas sektori vastauksena hyvinvointiyhteiskunnan ongelmiin Kuten aiemmin jo totesin, hyvinvointivaltiota kohdanneet ongelmat, jopa kriisit, ovat herättäneet kiinnostuksen kansalaisyhteiskuntaan. Ruotsalaisen Filip Wijkströmin kiteytyksen mukaan (Helander, 1998) kriisien taustalla ovat järjestelmä-, toiminta- ja legitimiteettikriisit. Järjestelmäkriisin takana ovat taloudelliset syyt. Lama on tästä ilmentymä, mutta taloudellinen kasvu ei poista kriisiä, sillä verotuloja ei kerry kasvun suhteessa. Kansalaisyhteiskunta kolmansine sektoreineen nähdään ratkaisuna järjestelmäkriisiin. Toimintakriisiä luonnehtii julkisen palvelusektorin tehottomuus ja kustannusten nousu. Syynä pidetään pitkäaikaisen kehityksen tuloksia, professionaalistumista eli ammattimaistumista ja institutionaalistumista eli järjestelmien vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Institutionaalistumisen myötä rakenteet ovat muuttuneet hierarkkisiksi ja siksi sopimattomiksi toiminnoille, joihin sopisi paremmin verkostomainen rakenne ja horisontaalinen toiminto (Helander, 1998). Kolmannen sektorin katsotaan julkista sektoria paremmin pystyvän täyttämään verkostomaisen toiminnan haasteet. Legitimiteettikriisin taustalla on päätöksenteon etääntyminen kansalaisista ja palvelusektorin asiakkaista. Legitimiteettikriisin tuloksena on pitkälti myös se, että koko järjestelmä, hyvinvointivaltio, koetaan epätyydyttäväksi. Tämän vuoksi kysytäänkin, voisiko jokin muu järjestelmä tuottaa palveluja julkisia järjestelmiä paremmin. Ratkaisuja etsitään sekä yrittäjyyden, markkinatalouden että kolmannen sektorin kansalaisyhteiskunnan taholta.

96


Kansalaisliikkeiden tavoitteet eroavat toisistaan Brita Koskiaho jakaa kansalaisliikkeet kolmeen ryhmään: 1. Kollektiiviseen kulutukseen liittyvä, ammattiyhdistysmäinen toiminta (asuminen, palvelut jne.), 2. yhteisöllinen toiminta: kulttuuri-identiteetin etsintä, 3. kansalaisliikehdintä, vallan jakaminen paikallishallinnolla, itsehallinto. Jako lienee hiukan yksipuolinen, sillä se perustuu enemmän tai vähemmän itsekkäisiin lähtökohtiin, oman edun tavoitteluun joko parempien elinolosuhteiden, kulttuuriidentiteetin tai vallankäytön suhteen. Sen sijaan jaosta puuttuu kokonaan vastuun ja etiikan esiintuovat liikkeet, kuten ympäristöliike, omatoimisuuden ja oman elämän hallintaan tähtäävät luomuviljely, käsityö ym. liikkeet, globaalit kuluttajaliikkeet jne. Matti Hyvärinen on todennut, että kansalaisliikkeet alkavat muistuttaa sitä, mitä ne alunperin vastustivat eli kurinpitoyhteiskunnassa kuria pitäviä elimiä (Hyvärinen, 1985). Tähän on varmasti ollut yhtenä syynä se, että myös kansalaisliikkeiden on ollut pakko toimia, ollakseen edes alkeellisen tehokkaita, hierarkkisesti ja samalla valtaa keskittävästi. Teollisen yhteiskunnan ominaisuudet ovat tunkeutuneet myös kansalaisyhteiskuntaan, kuten esimerkiksi hoivatyöhön eri aloille. Aiemmin ne hoidettiin maatalousyhteiskunnassa perinteisesti kodin ja suurperheen piirissä, nyt laitoksissa ja suurkeittiöissä (Pietilä, 1988). Durkheim on jo 1800-luvulla todennut, että vanha korporativismi (jossa elinkeino- tai ammattiryhmät muodostavat valtiovallan toimintaperustan) on nauttinut kohtuutonta itsemääräämisoikeutta muodostaen valtion valtiossa. Samalla käsitys yhteisistä asioista on hämärtynyt. Sitten Durkheimin aikojen on ay-liikkeen valta vain kasvanut, hierarkistunut ja byrokratisoitunut. Mutta vanhatkin korporaatiot ovat parempi kuin ei mitään, sillä ilman korporaatioita tai niiden sijalle kehitettyjä uusia liikkeitä henkilökohtainen itsekkyys syrjäyttää kollektiivisen itsekkyyden. Tämä näkyy mm. postmodernismina.

97


Kansalaisliikkeet muutoksen kourissa Durkheimin mukaan työväenliike, ammattiyhdistysliike, osuustoimintaliike, setlementtiliike jne. syntyivät 1800-luvun lopussa yhteiskuntaan puskuriksi ja välitason toimivallan säätelijäksi. Nämä vanhat puskurit ovat kuitenkin osittain tehtävänsä tehneet ja vanhentuneet. Ne ovat sulautuneet yhteiskunnan valtakoneiston, talouden ja valtion osajärjestelmiin. Osasyynä tähän vanhenemiseen on varmasti näiden liikkeiden kasvu yli yhteisöllisen toiminnan sekä niiden byrokratisoituminen ja hierarkisoituminen. Kansalaiset eivät tunne enää näitä luokkakantaisia liikkeitä omikseen. Yläluokkien heikot sidokset (erilaiset “hyvä veli“ -järjestelmät) tuovat jäsenilleen myös taloudellista etua. Näitä vastaan on noussut ay-liike ja työväenliike muodostaen jäsenilleen heikkojen sidosten voiman. Tietoyhteiskunnassa nämä liikkeet eivät kuitenkaan enää voi jäädä vain valtakunnallisiksi ja hierarkkisiksi, vaan menestyäkseen ne vaativat globaalin ajattelun ja horisontaalisen, verkostomaisen toiminnan. Hierarkkisten liikkeiden sijaan kansalaisyhteiskunnassa Durkheim esittää parannuskeinoiksi uudenlaisia korporaatioita ja Habermas kommunikatiivista rationaalisuutta (Koskiaho, 1986). Pietilä ehdottaa välitasoa julkisen ja yksityisen väliin, missä hoidetaan vaihtoehtoista tuotantoa ja joka toimii itsehallinnon avulla (Pietilä, 1988). Kaikki nämä ehdotukset edellyttävät kansalaisilta vuorovaikutustaitoja. Läheinen ja jatkuvat suhde ryhmän sisällä edellyttää globaalissa maailmassa hyviä viestintävalmiuksia, jotta ihmiset jäsentyisivät ryhmäänsä myös matkojen päästä. Kansalaisjärjestöissä ja yhteisöissä horisontaalisen verkostumisen toimintatapa on lähempänä itse toiminnan ydintä kuin yrityksissä, joissa valta pakostakin keskittyy omistajalle ja sitä kautta vaatii hierarkkisuutta. Esimerkkeinä uusista liikkeistä voi mainita kansainväliset kuluttajaliikkeet, jotka boikotoivat erilaisia tuotteita, kansainväliset ympäristöliikkeet tai Amnesty International -tyyppiset liikkeet. Kansalaisliikkeet ovat tavallisen ihmisen tapa kansainvälistyä. Tällöin kansainvälistyminen tapahtuu ihmisten kesken yhteisten tavoitteiden merkeissä.

Uudenlaisia liikkeitä Teleyhteisöt ovat voimakkaita immateriaalisia yhteisöjä, jotka perustuvat jäsentensä yhteiseen kiinnostukseen. Ne ylittävät maantieteelliset ja kansalliset rajat. Näillä paikattomilla yhteisöillä on taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti suuri vaikutus yhteiskunnassa (Bugliarello, 1997). Teleyhteisöt (virtuaaliyhteisöt) voivat olla pitkäaikaisia ja ne yhdistävät saman kiinnostuksen omaavat henkilöt, kuten shakinpelaajat, 98


urheilufanit, keräilijät, runoilijat jne. Ne voivat myös olla tilapäisiä, yhden asian kanssa toimivia, kuten katastrofin uhrien auttamiseen muodostuneet yhteisöt jne. Teleyhteisöillä on uudet säännöt, joista tärkeimpiä ovat yhdistettävyys, liittymä, nopeus, varmuus ja tiedon asema. Teleyhteisöjä syntyy koko ajan pankkitoiminnan ja informaatiotuotannon ympärille. Teleyhteisöt voivat kuitenkin olla myös osa kansalaisyhteiskuntaa. Ne voivat perustaa myös oman rahan, kuvailee Bugliarello. Hän kuvailee esimerkissä opiskelijayhteisön tiedonvaihtoa siten, että yhteisöt vaihtavat tietoja ja raportteja kehittäen sisäiset markkinat. Näin kierrettäisiin mm. verotus. Teleyhteisöt tarvitsevat toimintaansa televerkkoja ja niiden palveluja ja siitä syystä niillä tulee olla myös vaikutusta alueelliseen politiikkaan ja talouteen. Esimerkiksi telepalvelujen saatavuus ja hintapolitiikka ovat tärkeitä kysymyksiä kansalaisten omasta kiinnostuksesta nouseville teleyhteisöille.

Sosiaalinen pääoma ja kansalaisverkostot Yhteisöjen ja yhteiskunnan sosiaalinen pääoma muodostuu sen jäsenten yhteisestä tavoitesuuntautuneisuudesta ja keskinäisestä luottamuksesta, jotka synnyttävät osapuolten yhteistä tuloksellisuutta. Sosiaaliset verkostot ovat sosiaalisen pääoman tärkein elementti. Verkostot voivat olla joko epämuodollisia, heikkoja tai vahvoja sidoksia ihmisten välillä, muodollisia sosiaalisen vaihdon verkostoja tai yhteisöjä. Verkostot voivat olla horisontaalisia tai vertikaalisia. Edelliset perustuvat samanarvoisuudelle, jälkimmäiset epätasa-arvoisille hierarkia- ja riippuvuussuhteille. Useimmat verkostot ovat sekä horisontaalisia että vertikaalisia. Verkostot voivat olla joko suljettuja tai avoimia. Edellisissä toimijat ovat kommunikaatiosuhteissa symmetrisesti kaikkien kanssa, jälkimmäisissä vain osa toimijoista on tekemisissä keskenään. Esimerkiksi koulussa oppilaat tuntevat toisensa, mutta vanhemmat eivät eli sosiaalinen verkosto on avoin. Tiivis vanhempainneuvoston verkosto on suljettu (Kaunismaa, 2000). Horisontaalinen verkosto tekee vertikaalista verkostoa paremmin mahdolliseksi sosiaalisen pääoman tärkeiden muotojen, luottamuksen ja yhteistoiminnan kehittymisen. Vertikaalisessa verkossa liikkuva informaatio ei ole yhtä luotettavaa kuin horisontaalisessa verkostossa liikkuva, sillä vertikaalisessa verkostossa tiedon avoimuus ei ole itsestään selvä, vaan asioita myös jätetään tarkoituksellisesti kertomatta, jolloin luottamusta on vaikea saavuttaa. Pitkälle eristyneessä yhteiskunnassa sosiaaliset verkostot - jalkapalloseura, Martta-kerho, lenkkeilyseura jne. - muodostavat sosiaalisen superverkoston. Sen avulla syntyy paikallisesti tai yhteiskunnallisesti makrososiaalinen voimavara (Kaunismaa, 2000). 99


Sosiaalinen vuorovaikutus edellyttää toimijoiden välistä luottamusta. Mitä syvempi luottamus on, sitä parempaa ja helpompaa on yhteistyö. Ilman luottamusta on toiminta satunnaista ja itsekästä. Nyky-yhteiskunnassa henkilökohtaiset luottamussuhteet ovat korvautuneet sopimussuhteilla. Mitä enemmän tarvitaan lakimiehiä ja sopimuksia, sitä vähemmän on todennäköisesti luottamusta. Luottamus kasvaa avoimissa verkostoissa ja avoimen kommunikaation avulla. Sosiaalisten verkostojen ja luottamuksen lisäksi sosiaaliseen pääomaan liittyvät vastavuoroisuuden normit. Putmanin mukaan vastavuoroisuus voidaan jakaa kahteen ryhmään: tasapainotetut ja yleistetyt vastavuoroisuusnormit (Putman, 1993). Edellisessä vastavuoroisuus on kahdenkeskistä ja palvelut vaihdetaan toisiinsa. Jälkimmäisessä palvelujen vaihdon odotetaan toteutuvan joskus tulevaisuudessa. Yleistetyt vastavuoroisuuden normit edistävät luottamuksen kasvua ja kommunikaation ongelmattomuutta. Paikallisraha toimii keinona vastavuoroisuuden laajentamiseen kahdenkeskisestä vastavuoroisuudesta myös useampien ihmisten väliseksi. Kirjan viimeisessä luvussa kuvatulla viestintäleirillä paikallisrahaa on käytetty onnistuneesti jo vuosien ajan, tosin vain lyhyen aikaa kerrallaan. Sosiaaliset verkostotkin ovat yhä enemmän kansainvälisiä, mutta myös paikallisia yhdistyksiä on vielä runsaasti. Ehkä aidoin kansainvälisyys ja luottamus syntyvät verkostoissa, joissa paikalliset verkostot kasvavat kansainvälisiksi. Tällöin on kuitenkin huomioitava, että paikallisen verkoston kaikki jäsenet ovat mukana myös laajemmissa verkostoissa. Ellei näin ole, syntyy helposti väärinkäsityksiä ja eturistiriitoja. Esimerkiksi paikallisen luonnonsuojelujärjestön puuttuminen valtakunnallisen järjestön sähköisestä verkosta sai aikaan riitoja ja yhteisen tavoitteen hämärtymistä. Tänä kansainvälistymisen aikana on hyvä huomata, että paikallisiin verkostoihin ja yhteisöihin on kerääntynyt suuri määrä sosiaalista pääomaa, jolla on piileviä vaikutuksia yhdyskunnan vireyteen. Vireys ja aktiivisuus taas tekevät paikkakunnasta mielenkiintoisen ja houkuttelevan asuinpaikan ja elinyhteisön.

Heikkojen sidosten verkostojen viestintäkulttuuri eroaa yhteisöllisestä viestintäkulttuurista Heikkojen sidosten verkostojen keskiössä on yksilö. Kukin yksilö luo itselleen oman verkostonsa ja lisäksi hän kuuluu jäsenenä erilaisiin verkostoihin. Tähän toimintaan liittyy yksilökeskeinen viestintäkulttuuri, jossa omien näkökantojen esittäminen on avainasemassa. Yhteisöllisyyteen taas liittyy yhteisöllinen viestintäkulttuuri, yhteisen vision luominen, siitä keskusteleminen ja kuunteleminen. Yhteisö pyrkii vaikuttamaan omaksi katsomaansa, tärkeään asiaan ja niinpä yhteisön viestintään kuuluvat yhteistoiminta, lobbaus ja poliittinen vaikuttaminen. Joskus onkin vaikea erottaa onko kysymys oman 100


edun verkostoista vai yhteisön yhteisen näkemyksen esilletuomisesta. Viime vuosikymmeninä ovat individualistisen viestinnän palvelut olleet etusijalla viestintäpalvelujen kehittämisessä. Kansalaisyhteiskunnan yhteisöjen sisäinen viestintä on jäänyt taka-alalle. Sen sijaan yritysten sisällä on kehitetty erilaisia yhteisöllisen viestinnän työkaluja, kuten projektinhallinta-alustoja, intranetia jne. Kansalaisten keskuudessa syntyneet luovan viestinnän palvelut, kuten irc- tai chatpalvelut ovat enemmänkin syntyneet yksinäisyyden poistamiseksi kuin yhteisöllisyyden kasvattamiseksi. Heikkojen sidosten verkostot käyttävät toiminnassaan sähköpostia puhelimen lisäksi. Yhteisöjen sisäisessä viestinnässä puhelin ja kokoontumiset ovat vielä toistaiseksi yleisimmät viestinnän muodot.

Viestintäpääoma katalysaattorina Toimiva vuorovaikutus kaikkien osapuolten ja ihmisten kesken on yhteisön viestintäpääomaa. Viestintä on se katalysaattori, joka saa sosiaalisen pääoman elämään. Yhteisön jäsenten taito ja halukkuus osallistua yhteisten asioiden hoitoon, yhteisön kommunikaatiovalmius ja yksittäisen jäsenen tietopääoman tuominen koko yhteiskunnan käyttöön ovat viestintäpääomaa (Lehtonen, 2000). Tietoyhteiskunnan viestintäpääoma muodostuu 1) viestintärakenteista, infrastruktuurista, 2) sosiaalisista verkostoista ja niiden viestintäkulttuurista, 3) päätöksentekijöiden ja kansalaisten sekä median viestintäkompetenssista. Kansalaisyhteiskunnan viestintäpääoman kannalta paikalliset joukkoviestimet ovat tärkeitä. Luottamus ja samalla sosiaalinen pääoma kasvavat, kun paikalliset lehdet, radio ja televisio ottavat aiheisiinsa ja juttuihinsa sähköisissä verkoissa, esim. paikallisella keskustelukanavalla käsiteltyjä, kansalaisten kannalta merkittäviä asioita. Seuraavassa luvussa tarkastellaan kansalaisten viestintävalmiuksia tarkemmin, sillä niitä tarvitaan sosiaalisen pääoman ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi.

101


102


Osa II Konkretiaa

103


104


LUKU 5 Viestintävalmiudet Tässä luvussa käännän katseen yksilön viestintävalmiuksiin digitaalisessa arjessa, siihen millaisia välineitä hän tarvitsee päästäkseen viestintäyhteyteen muiden kanssa, millaista osaamista hän tarvitsee saadakseen sanomansa perille ja miksi hän viestii, mikä on hänen motivaationsa. Viestintävalmiuksien kaikki kolme komponenttia - liittymä, osaaminen ja motivaatio ovat välttämättömiä. Konkreettisesta abstraktiin eteneminen on helpompaa kuin päin vastoin, joten etenen konkreettisesta liittymästä eli teknisistä valmiuksista osaamisen kautta motivaatioon.

Liittymä eli pääsy verkkoihin Kuvailen ensin liittymän kehitystä ja jäsennän kuvaustani verkkojen avulla. Ensin kerron lyhyesti lankapuhelinverkon liittymät ja niihin yhdistetyt dataverkon liittymät, tämän jälkeen matkapuhelinverkon liittymät ja lopuksi vielä lyhyesti DigiTV:n ja DigiRadion mahdollisuudet. Liittymiin lasken kuuluvaksi sekä laitteet että palvelut ja palveluiden sisältämät ohjelmistot. 105


Tietoverkkojen integroituessa eli sulautuessa ja palvelujen konvergoituessa eli lähentyessä toisiaan on yhä vaikeampaa hahmottaa liittymien eroja. Siksi esitänkin lyhyen verkkoperusteisen palvelujen yleiskatsauksen jälkeen tusinan verran esimerkkejä eri tilanteista ja toiminnoista sekä ratkaisuja, millaista liittymää kussakin tarvittaisiin.

Lankapuhelimenkin palvelut ovat monipuolisia Tavallisella lankapuhelinliittymällä voi soittaa ja vastaanottaa puheluja, kunhan on puhelimen lähettyvillä. Tällä mallilla puhelin toimi historiansa ensimmäiset sata vuotta. Valtavaa kehitystä on tapahtunut viimeisten kymmenten vuosien aikana. Varsinainen kiihdytys tapahtui, kun puhelinverkko digitalisoitiin. Silloin verkkoihin saatiin “älyä“, joka kykeni tarjoamaan asiakkaille palveluja, kuten soitonsiirto, joita analogisissa lankapuhelinverkoissa ei ollut. Pelkällä peruspuhelimella voi soittaa kenelle tahansa ihmiselle yli valtakuntien rajojen ja erilaisista siirtomenetelmistä välittämättä. Puhelinverkko on maapallon suurin kone, jonka standardointi takaa sen, että puhelut yhdistyvät verkkojen ja laitteiden erilaisista tekniikoista huolimatta. Soittaja voi puhua toisen ihmisen kanssa samanaikaisesti tai hän voi jättää puheviestin, jos sanoman vastaanottajalla on vastaaja tai puhepostilaatikko. Hän voi myös osallistua puhelimellaan puhelinneuvotteluihin jopa kymmenkunnan henkilön kanssa samanaikaisesti. Kun lankapuhelimeen liitetään uusia päätelaitteita, puhelimen palvelut monipuolistuvat multimedian käyttöön asti. Omasta puhelimesta voi myös tehdä soitonsiirron johonkin muuhun puhelimeen. Jos käyttäjällä on puhelinvastaaja tai vastaajapalvelu, hän voi kuunnella jätetyt viestit sitten, kun hän jälleen on puhelimensa lähettyvillä. Tai viestit voi kuunnella soittamalla omaan vastaajaansa jostain toisesta puhelimesta. Ellei halua käyttää koneellista vastaajaa, puhelut voi siirtää sihteeripalvelulle, joka vastaanottaa tulleet puhelut ja välittää tiedot myöhemmin. Peruspuhelimella voi osallistua radion ja tv:n kontaktiohjelmiin, soittaa monenlaisiin palvelunumeroihin, joista saa neuvoja ja tietoa, kuten aikatauluja, tuotetietoutta, veikkausvihjeet ja oikeat rivit, herätyksen, lakineuvontaa, elokuvaohjelmistoja, sääpalveluja ja mahdollisuuden osallistua moniin keskustelu- ja ajanvietepalveluihin. Myös pankkiasioita voi hoitaa puhelimella. Peruspuhelin on nykyisin jo aika hyvä liittymä. Sen huono puoli on sidonnaisuus aikaan ja paikkaan, jota tosin soitonsiirrolla ja vastaajapalveluilla voi vähentää. Lankapuhelin ei myöskään ole kovin henkilökohtainen, koska soivaan puhelimeen voi vastata kuka tahansa.

106


Puhelinverkko laajenee dataverkoksi Kun lankapuhelinverkkoon on yhdistetty modeemin tai nopean dataliittymän avulla tietokone, käyttäjä onkin täystehoisesti tiedon valtatiellä. Nyt siirtyvät sekä teksti, ääni että kuva, myös liikkuva. Mikäli käyttäjä haluaa lähettää kuvia, hän tarvitsee tietenkin myös digitaalisen videokameran tai skannerin ja niihin liittyvät ohjelmat, joilla kuvat saa tietokoneelle ja välitettävään muotoon. Hän voi milloin tahansa olla aktiivinen kansalaisyhteiskunnan jäsen ja osallistua keskusteluihin nettisivuilla, keskustelupalstoilla ja jakelulistoilla, mikäli hänellä on Internet-selainohjelma ja oma sähköpostiohjelma. Puhelinverkkoon perustuva liittymä mahdollistaa siis - puheen siirron, - puhelinpalvelut (siirrot, näytöt, neuvottelut, asioimisen puhelinpalvelussa jne.), - kuvien ja tekstien siirron kuvina, - yhteyden Internetiin ja sähköpostiin ja sitä kautta muihin tietokoneisiin tekstin, kuvan ja äänen siirtämiseksi, - yhteyden laajakaistaiseen dataverkkoon nopeine yhteyksineen, jolloin myös liikkuvan kuvan siirto on mahdollista.

Verkkoihin myös yleisöliittymistä Vaikka käyttäjällä ei ole omaa nettiyhteyttä, hän voi silti toimia verkossa. Kirjastoissa, kouluilla ja nettikahviloissa on koneita, joiden kautta saa verkkoaikaa ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Näillä koneilla voi hoitaa sähköpostinsa, surffailla netissä ja etsiä tietoja. Monesti tällaisissa nettipisteissä on kielto, ettei omia levykkeitä saa virusuhan takia käyttää. Se merkitsee, ettei levykkeelle talletettuja omia tekstejä tai tuotantoja voi tällaisten pisteiden kautta saada verkkoon. Myöskään ei voi etsiä tietoa, jonka haluaa tallentaa levykkeelle, koska omaa levykettä ei voi käyttää.

107


Matkapuhelinverkko vapauttaa paikasta Lankapuhelinverkon rinnalle on rakennettu matkapuhelinverkko. Aluksi matkapuhelinverkot olivat analogisia, kuten ARP ja NMT. Nykyisin ne ovat vain pieneltä osin toiminnassa. Myös matkapuhelinpalvelut ovat digitalisoituneet. Nykyisessä gsm-verkossa ovat mahdollisia tekstipalvelut yhdelle vastaanottajalle tai ryhmälle. Tavalliseen gsm-puhelimeen voi saada tekstin muodossa erilaisia tietoja, aikatauluja, uutisia jne. Eräisiin gsm-puhelinmerkkeihin voi tilata verkosta soittoääniä ja ikoneja. Gsm-puhelimen voi yhdistää kannettavaan tietokoneeseen, jolloin lähes kaikki verkon palvelut ovat käytettävissä. Yhteydet ovat kuitenkin vielä niin hitaat, että kuvien lähetys ja vastaanotto vie paljon aikaa. Toisen sukupolven wap-puhelimella voi vastaanottaa ja selata wap-protokollalle tehtyjä internet-palveluja. Uudet kolmannen sukupolven matkapuhelinverkot ovat tulossa. Niissä on lupausten mukaan mahdollista siirtää liikkuvaa kuvaa jne. Kestää kuitenkin vielä aikaa, ennenkuin niiden palvelut ovat adaptoituneet arkeen.

DigiTV- ja DigiRadioverkot Syyskuussa 2000 alkoivat Suomessa ensimmäiset digitaaliset tv-lähetykset, digitaaliset radiolähetykset alkoivat kokeiluna jo vuonna 1994. Palvelua ja kanavia on lisätty vuosien mittaan ja vuonna 2000 aloittaa digitaalinen opintoradio. Digitaalisuus edellyttää sekä koko lähetysverkon rakentamista digitaaliseksi että myös vastaanotinten uusimista. Digitaaliset radio- ja tv-verkot tuovat katselijoille parempaa äänen ja kuvan laatua, enemmän kanavia ja ohjelmia sekä monipuolisia lisäpalveluja. Katsoja- ja kuuntelijaryhmät voidaan segmentoida tarkemmin ja tarjota osayleisöille näiden haluamaa ohjelmaa samanaikaisesti. Vuorovaikutteiset ja multimediaohjelmat ovat mahdollisia. DigiTV:n kerrotaan olevan käyttöliittymä myös tietoyhteiskuntapalveluihin, kuten kuntien ja viranomaisten tarjoamiin tieto- ja verkkopalveluihin. Tätä kirjaa kirjoitettaessa digiTV on kokeiluvaiheensa alkumetreillä, joten palvelusta annettujen lupausten toteutuminen jää nähtäväksi. Tekniikka antaisi mahdollisuuden kehittää paikallista, kansalaisia palvelevaa ja yhteistoimintaan motivoivaa ohjelmaa, mutta siitä voi vain haaveilla. Mistä se syntyisi digitaaliaikana, kun sitä ei ole syntynyt analogisen tekniikan ja palvelun aikanakaan? Uuden tekniikan lisäksi laajenevat ja monipuolistuvat palvelut vaativat paljon uutta sisältötuotantoa. Maan viestintälukioiden ja mediaoppilaitosten opiskelijat saattaisivat olla erinomainen ryhmä kehittelemään ja testaamaan uusia, kansalaisyhteiskuntaa kehittäviä ja palvelevia tuotantoja. Digiverkkojen 108


ohella tällaista kokeilua voitaisiin kehittää internetissä niin, että esim. opetusministeriö vastaisi serverikustannuksista ja jakaisi viikkovuoroja oppilaitoksille. Näin kukin koulu saisi oman tuotantovuoronsa ja samalla oppilaitoksista ja niiden oppilaista syntyisi kriittinen ja tarpeeksi laaja kuuntelijaverkosto. Kansalaisten pääsy tietoverkkoon ei ole vielä riittävä, kuten oheisesta taulukosta ilmenee

Suomalaisten verkkoyhteyksien käyttö % v. 1999 lopulla

Miehet Pääsee jost ain verkkoon Ainakin yksi sähköposti On oma kotisivu

Naiset Pääsee jost ain verkkoon Ainakin yksi sähköposti On oma kotisivu

alle 15 15-19 66 62 42 52 7 8

55 32 4

55 47 3

20-29 43 43 13

30-39 38 35 9

40-49 29 27 4

38 38 1

43 39 3

43 32 3

50-59 yli 60 32 7 28 6 3 0

18 16 0

1 0 0

yht 35 31 6

32 27 2

Lähde Juha Nurmela, 2000

Kuvio 15. Suomalaisten liittymämahdollisuus verkkoon Tarkastelen nyt liittymiä kansalaisyhteiskunnan erilaisten verkostojen ja toiminnan tarjoamien esimerkkien avulla.

109


Esimerkkejä erilaisista tavoista liittyä verkkoon Yhdellä käyttäjällä voi olla käytössään monenlaisia liittymiä. Hänellä on todennäköisesti työpaikallaan erilaiset verkot ja päätelaitteet kuin kotona, mökillä omansa ja matkalla omansa. Siitä huolimatta hän voi tuntea joskus itsensä jopa “liittymävammaiseksi“. Itselläni on esimerkiksi kotona vanha Mac, töissä telakointiasemaan asennettu kannettava tietokone, mökillä ikivanha pc ja käsilaukussa vielä minimikro, joka infrapunamodeemilla kännykkääni liitettynä yhdistää minut sähköpostiin. Luulisi, että ihminen on tällä laitekokoelmalla tyytyväinen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä minimikroyhteydet ovat hitaat, Macilla ei pääse työpaikan koneeseen palomuurien vuoksi, kannettava on kävelevälle henkilölle liian painava kuljettaa kodin ja työpaikan väliä, mökkikoneessa ei ole modeemia jne. Millainen olisi ihannetilanteeni? Kaipaan mm. kymmenen vuotta sitten käyttämääni Z88:a, noin 3 cm paksua, A4 kokoista kannettavaa mikroa, joka oli kevyt ja jossa oli isot äänettömät kuminäppäimet. Sen sain silloin yhdistetyksi koti-Maciin ja sähköpostiin ja sillä kirjoitin äänettömästi kokouksissa muistiinpanot jne. Z88 toimi pattereilla 20 tuntia, joten painavia latureita ja akkuja ei tarvinnut kantaa lisävarusteina. Näiden liittymien ohi kehitys on kulkenut siten, että uudet järjestelmät eivät olekaan enää aidosti yhteensopivia. Olen aika hämmentynyt tilanteen edessä, joten voi vain kuvitella, millaisten valintojen edessä on vasta-alkaja. Seuraavien esimerkkien avulla yritän valottaa liittymätilannetta hiukan lisää. Esimerkit ovat laaditut tulevaisuutta ajatellen, mutta pitäen mielessä nykyiset mahdollisuudet ja muistaen, että toistaiseksi verkkoyhteyksiä on vasta n. 30 %:lla suomalaisista ja puhelimen lisäpalvelut ovat tuntemattomia suurimmalle osalle kansalaisia.

Esimerkki 1: Pankkiasioiden hoitoa ja teatterilippujen tilausta Pankkiasiat ja myös teatterilippujen tilaus hoituvat kotoa käsin tavallisella puhelimella. Kännykällä kummankin tehtävän voi hoitaa mistä tahansa. Laskut on kuitenkin helpompi maksaa verkkoyhteyden avulla. Tällöin tarvittava liittymä on puhelimen lisäksi modeemi, pc ja internet-selainohjelma. Samalla varustuksella pääsee Lippupalveluun ja myös muiden verkkopalvelujen sivuille. Jollei palvelun tuottaja ole laittanut sivuilleen liikkuvia kuvia, animaatiota tai isoja valokuvia, perusmikro riittää hyvin palvelujen käyttämiseen.

110


Esimerkki 2: Kansainvälisen yhteisön vuorovaikutusverkkoon osallistuminen Kansainväliseen yhteistyöhön on vaikea osallistua pelkän puhelimen avulla. Aikaerot ja kalliit puhelinmaksut ovat jo melkoinen este. Ei ole esimerkiksi hauskaa herätä yöllä faksin tuloon. Jos yhteisö on jo siirtynyt verkkoviestintään, yhteistyössä mukanaolevan on paras hankkia hyvä pc, selainohjelmistot, sähköpostiohjelmistot ja standardi-tekstinkäsittelyohjelmistot yhteensopivuuden takaamiseksi. Jos haluaa vaihtaa kuvia yhteisön kesken, digitaalikamera ja/tai skanneri on tarpeen. Jos yhteydenpito on vilkasta, on paras hankkia ainakin ISDN-tasoinen yhteys, koska siinä saapuvat puhelinsoitot eivät katkaise yhteyttä ja nopeus on kohtuullinen. ADSL-yhteys olisi parempi, sillä se voi olla aina päällä. Tällaista yhteyttä ei vielä saa kaikkialle Suomeen. Koska kaikilla yhteisön jäsenillä ei varmaankaan ole verkkoyhteyttä, oman sähköpostiosoitteensa voi antaa myös faksiosoitteeksi (jos se on yhteensopiva faksin kanssa) faksiyhteyksien mahdollistamiseksi tai omaan ISDN:äänsä voi myös liittää faksin. Tulostin on myös välttämätön, mutta monesti värillinen mustesuihkutulostin saattaa olla parempi kuin mustavalkoinen laser, sillä internet-sivut ovat usein värillisiä.

Esimerkki 3: Tutkija etätyössä mökillä Etätyön tekeminen mökillä on monen haave. Jos etätyö on laadultaan kirjallista eikä työn tuloksia tarvitse lähettää muiden tarkastettavaksi tuon tuostakin, riittänee hätätilassa kynä ja paperi tai vanha, muualta käytöstä poistettu mikro tekstinkäsittelyä varten. Vuorovaikutus, asioiden jäsentely ja ääneen ajattelu voi tapahtua myös puhelimessa hyvän kuuntelijan kanssa, joko langan päässä tai kännykässä. Ääneen ajattelu olisi joskus hyvä saada nauhalle ja tällöin tarvittaisiin puhelupalvelu tai nauhoittava puhelinvastaaja, jonka avulla voi spontaanisti nauhoittaa keskustelut. Mikäli tutkijan työ vaatii kirjallista vuorovaikutusta ja tietojen etsintää, hän tarvitsee internet-yhteyden ja sähköpostiosoitteen. Tulostin on myös hyvä olla olemassa. Kännykkään liitetyllä kannettavalla pc:llä pärjää, vaikka tiedonsiirto onkin aika hidasta. On hyvä muistaa, että tutkija tilaa usein myös kirjoja ja aikakauslehtiä. Postilaatikko ja postinjakelu ovat silloin välttämätömiä.

111


Esimerkki 4: Pienyrittäjä hoitaa puhelimella viestinsä Huoltotöitä tekevä pienyrittäjä, sähkömies, putkimies, maisemapuutarhuri, tavarankuljettaja, maalari, kodinhoitaja jne. vastaanottaa useimmat työtilauksensa puhelimella, tilaa tavarat ja hoitaa sijaiset puhelimella. Laskutuksen hän hoitaa joko perimällä maksut välittömästi tai kirjoittamalla laskut, joko käsin tai pc:llä, tulostamalla ne ja postittamalla. Pienyrittäjän liittymävalmiutta parantaisivat tavattomasti verkkopalvelujen hyvät käyttöliittymät juuri heidän tarvitseminensa ohjelmistopaketein. Verkkosihteeri, jolla puolestaan on käytössään hyvä verkkoliittymä ohjelmineen, voisi tehokkaasti palvella pienyrittäjää tilausten, laskutusten ym. hoitamisessa. Pienyrittäjä pääsee hyvään laitekantaan ja yhteyksiin kiinni hankkimalla operaattorilta paketin, jossa kuukausimaksuun sisältyy yhteysmaksun lisäksi myös laitevuokra. Usein paketti on myös niin viritetty, että käyttäjällä on kaikki ohjelmat käytössään, kun hän vain pistää sähköpistokkeen seinään.

Esimerkki 5: Päiväkodin puuhanaisen unelmia Päiväkotiyhdistyksen puuhanainen on organisoinut päiväkodin, hankkinut sille asiakkaat, ylläpitää yhdistyksen tilejä ja kutsuu yhdistyksen kokoon, organisoi talkoita ja hankkii talkoiden tarvikkeet. Jos hän hoitaa kaiken perinteisesti, kuluu runsaasti aikaa, on soitettava monia puheluita, kirjoitettava, monistettava ja postitettava tiedotteita, kutsuja ja laskuja. Yhdistyksen kymmenestä jäsenestä kuudella on sähköpostiosoite, kahdella vain työkäyttöön. Kaksi on töissä sairaalassa eivätkä he saa siellä käyttää kännykkää. Heillä ei myöskään ole sähköpostia. Seitsemällä yhdistyksen jäsenellä on oma kännykkä ja kaikilla lankapuhelin. Kekseliäs puuhanainen, joka on itse kaiken muun työnsä ohella opiskellut myös viestintäpalveluja, lähettää viestin verkkoon liitetyllä tietokoneella, hänen jakelulistassaan on faksi-numeroita, kännyköitä, sähköpostiosoitteita ja jopa gsm-postikortti. Hän ei kuitenkaan saanut tätä kokonaispakettia mistään valmiina, vaan hän joutui itse käyttämään luovuuttaan erilaisten viestintätapojen integroinnissa. Hän käyttää yhteyttään myös rahaliikenteeseen, yhdistyksen laskujen ja palkkioiden hoitoon. Hän tarvitsisi kipeästi ohjelmia, joilla maksettu lasku kirjautuisi samalla yhdistyksen kirjanpitoon, palkanmaksu hoituisi suoraan kortisto-ohjelman kautta ja näkyisi kirjanpidossa, päiväkotimaksut tilittyisivät automaattisesti kortistoon. Puuhanaisemme voi vain haaveilla tällaisesta automaattisesta sihteeristä helpottamaan illan töitä. Nyt hänen liittymänsä on puhelin, Internet-pääte ja jakelulistaohjelmat.

112


Esimerkki 6: Kansalaisaktivisti puiden puolesta Kansalaisaktivistin liittymät ovat puhelin ja sähköposti. Kun kansalaisaktivisti havaitsee epäkohdan tai lukee sellaisesta kertovan artikkelin paikallislehdestä, hän tarttuu puhelimeen, soittaa ystävilleen ja tuttavilleen ja kertoo huolestaan, esimerkiksi vanhojen puiston puiden kaatouhasta. Samalla hän jäsentää ongelmaa itselleen sekä etsii samanmielisiä kumppaneita. Kun hän on saanut riittävästi tukea ajatuksilleen, hän lähettää sähköpostia suoraan vaikutusvaltaisille ystävilleen. Samansisältöistä sähköpostia hän lähettää myös muille ystävilleen ja pyytää näitä lähettämään sanomaa edelleen ystävilleen ja tuttavilleen. Kansalaisaktivisti kirjoittaa yleisönosastoon, virkamiehille ja luottamusmiehille, joko sähköpostilla tai tavallisena kirjeenä. Hän etsii verkoista keskustelutauluja ja kirjoittaa niillekin. Hänen tärkeimmät työkalunsa eli liittymänsä ovat puhelin ja sähköposti, jota hän voi käyttää vaikka kirjastosta.

Esimerkki 7: Kotileipomo Kalliossa Kotileipomo on pienyritys eli sen viestintä ja liittymät ovat tyypillisiä pienyrittäjälle. Yhteydet hoituvat puhelimella ja tilaukset faksilla. Kalliossa on lisäksi Kallio Tänään -digitaalinen ilmoitustaulu, jonne leipuri voi matkapuhelimen tekstiviestinä lähettää ilmoituksen uunituoreista piiraista. Liittymänä on tavallinen gsm-puhelin, mutta tekstiviestien lähettämisen helpottamiseksi leipurin kännykkään on liitetty erillinen näppäimistö. Kallio Tänään -taululla olevien viestien vastaanottajina ovat Kalliossa asuvat ihmiset, jotka näkevät tiedot joko koti- tai työinternetyhteydellään tai siten julkisilla paikoilla, kadun varsilla, kirjastossa, kuppiloissa jne. Leipurin viestintätyökalut ovat gsm-puhelin, faksi ja verkkoon liitetty tietokone laskutus- ja kirjanpito-ohjelmineen.

Esimerkki 8: Multimedia-alan ammattilainen Multimedian ammattilainen toimii freelancerina ja tarvitsee todella hyvät viestintävälineet sekä tuotantojensa toteuttamiseen että valmiiden töiden toimittamiseen asiakkaille. Myös yhteydenpidon on asiakkaisiin on toimittava sutjakkaasti, sillä toimeksiannot menevät sivu suun, elleivät yhteydet toimi. Hänellä on ADSL-yhteydellä toimiva tehokas mikrotietokone ja siihen liittyvät ohjelmistot, digikamera ja skanneri sekä tietenkin gsm-puhelin.

113


Esimerkki 9: Kirjailijan tuotteet pöytälaatikosta verkkoon Kirjailija, joka aiemmin naputteli tekstinsä kirjoituskoneella pöytälaatikkoon, on nykyisin verkon sisällöntuottaja. Hänen tekstinsä eivät jää verkon uumeniin vaan ovat lukijoiden saatavilla, koska ne julkaistaan verkossa lähikirjaston omien julkaisujen sarjassa. Samalla tuotokset pääsevät kirjastojen yleiseen hakutietopankkiin ja kuka tahansa voi löytää ne hakusanojen perusteella. Kirjailijan käyttöliittymäksi riittää vielä pc ilman yhteyttä, sillä hän haluaa viedä tekstinsä disketillä kirjastoon ja tavata samalla kirjastonhoitajan. Kirjailijan mielestä “elävä käyttöliittymä“ on paras ja siksi hän vaalii tosielämän kohtaamisia. Toki hän voisi toimittaa tekstinsä sähköpostin liitetiedostona kirjastoon, mutta toistaiseksi hän ei halua niin tehdä.

Esimerkki 10: Kuulovammainen asioi digitaalisesti Digitaalisuus on auttanut tavattomasti kuulovammaisten viestintää. Nykyisin monilla kuulovammaisilla ja heidän ystävillään on gsm-puhelin, joten tekstiviestien lähettäminen on hyvin luonnollista. Kun kuulovammainen haluaa syvällisempää kuin 160 merkin mittaista eli tekstiviestikeskustelua, hän lähettää ystävälleen sähköpostiviestin, josta ystävä saa tiedon kännykkäänsä. Hän voi siirtyä lähimmän sähköpostin luo esim. kirjastoon. Internet-osoitteeseen liitetty sähköpostiosoite helpottaa kirjeenvaihtoa esim. kirjastoista ja internet-kahviloista.

Esimerkki 11: Näkövammaisen viestit puhesyntetisaattorilla tai pisteillä Myös näkövammaiselle on digitaalisuus tuonut paljon uusia mahdollisuuksia osallistua kirjoitetun viestinnän maailmaan. Mikroihin liitettävät puhesyntetisaattoriohjelmat tai pistekirjoituslaitteet ovat näkövammaiselle arkisen liittymän muotoja.

Esimerkki 12: Televisio-ohjelmaan osallistuminen Televisiossa on käynnissä mielenkiintoinen ohjelma koulukiusaamisesta. Keskustelijoina on alan ammattilaisia. Koulukiusaajan isä haluaa kysyä heiltä, onko oikea tapa vai liian lepsua suhtautumista kiusaajan kasvattaminen siten, että ottaa hänet mukaan sienimetsään ja keskustelee asiasta siellä. Isä lähettää kommunikaatorilla viestin (max. 160 merkkiä) ohjelmassa esitettyyn numeroon ja saakin vastuksen ohjelman kuluessa. Ohjelmassa äänestettiin myös siitä, halutaanko kouluihin lisää kuraattoreita, vaikka ve-

114


roäyri nousisi. Isä osallistui myös äänestykseen soittamalla annettuun numeroon. Tähän riitti pelkkä lankapuhelin. Digitaalisten verkostojen yhteensopivuus ja niiden tarjoamat yhä suuremmat mahdollisuudet henkilökohtaisten valintojen tekemiseen viestintäliittymiä valittaessa saattavat johtaa myös siihen, että kehittyneimmät välineet ja tavat jäävät vain koulutetun eliitin ulottuville. Muille kehitetään kaupallisia peliversioita, joiden yhteiskunnallinen status on alhaisempi. Lukutaitotutkimuksessa todettiin, että riskiryhmään lukutaidon perusteella kuuluvat eivät eronneet muista tietokoneella pelaamisen suhteen, sen sijaan muilla tietokoneen käyttöalueilla he olivat muita passiivisempia. Tämän lisäksi he katsoivat televisioita paljon (Linnakylä, et. al., 2000). Toisaalta on havaittava, että ihmiset elävät täysipainoisesti myös ilman uudenlaisia verkkoviestintämuotoja, mikäli puhelinpalvelut ja vuorovaikutus puhelimen avulla on myös jatkossa mahdollista.

Osaaminen Kuten seitsemän veljestä Aleksis Kiven romaanissa tarvitsivat lukutaidon ollakseen yhteisönsä täysivaltaisia jäseniä, tarvitsevat tietoyhteiskunnan kansalaisetkin tietyt taidot pysyäkseen kansalaisyhteiskunnan jäseninä. Luku- ja kirjoitustaito eivät enää riitä, tarvitaan uudenlaisia valmiuksia. Kyse on ihmisten oman elämän hallinnasta. Koska viestintävälineitä ja -tapoja tulee koko ajan lisää, myös osaamisvaatimukset kasvavat. Kansalaisten osaamisella on suuri merkitys koko tietoyhteiskunnan toteutumiselle. Kun kansalainen nähdään aktiivisena merkitysten luojana eikä pelkästään markkinavoimien tai poliittisten järjestelmien valmiiksi muotoilemien merkitysten vastaanottajana ja niihin reagoijana, on pidettävä huolta hänen osaamisestaan. Täysipainoinen osallistuminen viestintäprosessiin edellyttää kansalaiselta monia taitoja. Koululla on erittäin tärkeä rooli viestintävalmiuksien opettamisessa. Äidinkielen yhteydessä opitaan viestinnällisyyttä, puhe-, luku- ja kirjoitustaitoa sekä ilmaisutaitoja, vieraiden kielten yhteydessä kommunikatiivisuutta ja vieraiden kulttuurien kohtaamista, kuvaamataidossa visuaalisuutta, esteettisyyttä ja elämyksellisyyttä, musiikissa auditiivisuutta ja vuorovaikutuksellisuutta sekä historiassa ja yhteiskuntaopissa tiedollisuutta, kansalaistaitoja ja kriittisyyttä. Tarkastelen viestintäosaamista seuraavassa kahdeksan eri taidon avulla. Nämä taitojen osa-alueet ovat syntyneet pohtiessani verkkojen merkitystä viestinnässä. Lähtökohta on pragmaattinen, oman elämän hallinta, toisista huolehtiminen ja viestinnällä ja toiminnalla omaan yhteisöön vaikuttaminen. Taitoluokitukset etenevät konkreettisista taidoista abstraktiin kykyyn ymmärtää välineellisen viestinnän arjen käytäntöjä. Tarkastelussa on kyse aktiivisen kansalaisen viestintätaidoista. 115


Taito 1: Osata teknisesti käyttää erilaisia viestintävälineitä ja valita kuhunkin tilanteeseen oikea väline Puhelinviestinnän uudet tekniset lisäpalvelut tuntemattomia Eri viestintävälineet poikkeavat toisistaan helppokäyttöisyyden osalta. Puhelin on helppokäyttöinen viestintäväline ja ehkä myös siksi hyvin suosittu. Puhelimeen liittyy monia muitakin suosituksi tekeviä ominaisuuksia, kuten saatavuus, henkilökohtaisuus, tunteen välittyminen jne. Noin 85 % suomalaisista pitää puhelinta mieluisimpana viestintävälineenä. Tosin puhelimen lisäpalvelut ovat vielä monen mielestä vaikeakäyttöisiä, vaikka ne lisäisivätkin sekä tavoitettavuutta että ryhmäviestintää. Vaikka kolmen neuvottelu on ohjeiden mukaan melko yksinkertainen käyttää, on käyttötilanteessa vaikea muistaa kesken keskustelun, miten otetaan linjalle seuraava henkilö. Kännykkää käytettäessä kolmannen keskustelijan yhdistäminen keskusteluun on vielä vaikeampaa, kun puhelinnumerot ovat korvaa vasten eivätkä silmien edessä. Puhelinvastaajapalvelut ja puhepostit ovat abstraktisuudessaan myös vaikeita. Vajaalla 70 %:lla on käytössään digitaalinen lankapuhelin ja heistä noin 5 % sanoi osaavansa edes kohtuullisesti käyttää kolmen neuvottelua. Välipuhelun osaa ottaa hyvin tai kohtuullisesti hieman yli 10 % ja numeron osaa ohjelmoida pikavalintaan noin 25 %. Sen sijaan numeron tallennus kännykän muistiin on yleistä, noin 90 % kännykän käyttäjistä tekee sen (Nurmela, 2000). Onko syynä se, että tallentaminen on kännykässä helpompaa vai se, että kännykän vieressä ei yleensä ole puhelinluetteloa ja näin numeron tallentamisen tarve on suurempi? Lankapuhelimen käytön tekniset taidot eivät siis ole kovin suuria, mikä kuvastanee osaltaan myös motivaation puutetta. Sen sijaan kännykän tekstiviestiä on käyttänyt 80 % kännykän käyttäjistä. Vaikka käyttöliittymän surkeuden vuoksi tekstiviestin lähettäminen on aika mutkikasta, tekstiviestin käyttö ei silti näytä tuottavan ihmisille ylipääsemättömiä vaikeuksia. On vaikea keksiä muita selityksiä, kuin että tekstiviestin käytölle on suuri tarve. Yli 30 %:lla matkapuhelimen käyttäjistä on ystävä- ja tuttavapiirejä, joiden kesken olisi kätevää lähetellä ryhmätekstiviestejä, mutta kuitenkin vain 2,5 % on niitä lähettänyt. (Nurmela, 2000). Eikö ryhmätekstiviestejä osata käyttää vai eikö tiedetä niiden olemassaolosta? Esimerkiksi sijaista etsivä sairaanhoitaja saattaa soittaa yli kymmenelle henkilölle. Ryhmätekstiviestillä hän saisi asiansa hoidetuksi nopeammin ja halvemmallakin. Hänen tulisi tällöin osata käyttää internetissä olevaa ryhmätekstiviestin jakelulistaa ja lähettää viesti internetin kautta, ainakin jos kännykän käyttö on kielletty sairaalassa. Osaamiseen liittyy myös tieto käytettävissä olevista viestintätavoista. Viestintämurroksen aikana suurin kynnys uuden tavan käyttöönotolle on tietämättömyys mahdollisuuksista. Onnistuneet esimerkit ja toisten ihmisten neuvot auttavat ihmisiä löytämään uusia mahdollisuuksia.

116


Verkkoviestinnän teknisen osaamisen vaatimuksetkin monipuolisia Verkkoviestinnän tekniset käyttötaidot ovat suomalaisten keskuudessa kohtuulliset, mikäli taidoiksi katsotaan sähköpostiohjelman kohtuullinen käyttö. Tällä kriteerillä noin 40 % suomalaisista osaa käyttää sähköpostia. Sähköpostikäytön ensimmäinen edellytys on tietenkin luku- ja kirjoitustaito, minkä suomalaiset hallitsevat kansainvälisen vertailun mukaan varsin hyvin ja ovat pääosin korkeaa pohjoismaista tasoa (Linnakylä, Malin, Blomqvist, Sulkunen, 200). Sujuvaan sähköpostiohjelman ja liitetiedostojen käyttöön on usein myös hyvä osata jonkin verran englantia. Vajaa 50 % suomalaista sanoo osaavansa käyttää englanninkielisiä ohjelmia edes jotenkin. Verkkoviestinnän tekniseen osaamiseen kuuluu mekaanisen sähköpostiohjelman käytön lisäksi paljon muutakin. Hyvä taitaja osaa asentaa omat asetuksensa eri päätelaitteisiin. Itselleni esimerkiksi tuottaa suuria vaikeuksia saada sähköpostiasetukset minimikrooni. Apua asetusten laittamiseen ei tunnu löytyvän, avun antaminen kun ei kuulu kenenkään vastuuseen. Minimikrostani nimittäin katosivat asetukset korjauksen yhteydessä. Laitetta palauttanut poika sanoi, etteivät asetukset kuulu hänen toimenkuvaansa eikä hän myöskään tiennyt, mistä saisin avun ongelmaani. Taitaja osaa myös valita itselleen sähköpostiosoitteen, joka toimii kaikilla internetselaimilla. Silloin sen käyttö kirjastosta, ystävien luota, internet-kahvilasta jne. on helppoa. Joissakin sähköpostipalveluissa on mahdollisuus liittää tieto saapuneesta sähköpostista tai sen ensimmäiset 160 merkkiä gsm-puhelimeen. Tämän taidon osaaminen parantaa sähköpostilla tavoitettavuutta ja helpottaa esimerkiksi yhdistysten viestintää, kun sähköposti tavoittaa kaikki jäsenet nopeasti. Suomalaisista kännykän käyttäjistä noin kuusi prosenttia käyttää tätä palvelua. Myös sähköpostien jakelulistojen tekeminen on tärkeä taito yhteisön organisaattoreille. Liitetiedostojen lähettäminen ja vastaanottaminen ei ole hyvällekään osaajalle lainkaan ongelmatonta. Jos lähettäjällä ja vastaanottajalla on sama käyttöjärjestelmä ja sama ohjelmaversio, eivät liitetiedostojen avaamiset aiheuta juurikaan ongelmia. Mutta jos lähettäjä käyttää tekstinkäsittelyssään uudempaa ohjelmaversiota kuin vastaanottaja, ei ole lainkaan takeita, että tiedosto avautuu. Myös liian isojen liitetiedostojen lähettäminen tuottaa usein ongelmia. Jos lähettäjän ja vastaanottajan käyttöjärjestelmät ovat erilaiset, on liitetiedostojen kanssa enemmän ongelmia. Itse olen mm. usein toiminut välittäjänä, kun ystäväni PC:n käyttäjä on saanut Macin käyttäjiltä liitetiedostoja. Minulla on molemmat järjestelmät käytössäni, toinen töissä ja toinen kotona (tästä taas aiheutuu monia hankaluuksia) ja niinpä olen avannut ystäväni liitetiedostot Macilla, siirtänyt ne word-tiedostoiksi ja palauttanut ystävälleni. Näin olemme saaneet auki mm. ranskalaisen tutkijan tekstejä ja kuvia. Itse asiassa tämän tyyppistä palvelua voisi sähköpostinkäyttäjille tarjota myös verkossa. Ihmisten sähköpostinkäytön suorituskyky nousisi, edellyttäen, että he osaavat käyttää palveluja hyväkseen. 117


Saapuneiden sähköpostien arkistointi edellyttää järjestelykyvyn lisäksi myös teknistä osaamista. Palvelimelle on helppo luoda arkistoon kansioita ja tallentaa viestejään niihin. Näin ne ovat käytössä miltä koneelta tahansa. Palvelimen arkisto on kuitenkin rajallinen ja sen käyttö maksaa. Kun arkistoi viestit omalle tietokoneelle, ne ovat käytettävissä vain tältä koneelta. Paikallisen arkiston viestit saattavat myös kadota, kuten minulle on tapahtunut, siirrettäessä tietoja koneelta toiselle tai uusittaessa selaimen profiilia. Katoamisesta voi olla kohtalokkaat seuraukset esimerkiksi kalenteritietojen tai sopimusten kohdalla. Tästä näkökulmasta tuntuu ainoalta vaihtoehdolta pitää oma kannettava aina mukana ja tallentaa siitä riittävän usein tiedot muihin muisteihin, cd:lle, verkkoon jne. Tämä taas vaatii osaamista ja kannettavan mukana raahaamista.

Viestintätaju ohjaa valitsemaan oikean välineen Viestintäkulttuurin muutos tuo tullessaan myös vaatimuksen kuhunkin tilanteeseen oikean viestintävälineen valitsemisen osaamisesta. Viestijällä tulee olla viestintätaju, milloin sopii soittaa, milloin lähettää sähköposti, vai olisiko suorastaan paras lähestyä ensin kirjeellä. Soittaminen saattaa keskeyttää tärkeän, puhelun vastaanottajan tekemän työn tai tekemisen. Kun tämän tietää, ei mielellään soita väärään aikaan eikä myöskään mielellään häiritse toista turhanpäiväisellä asialla. Viestintätajun olemassaolo selittää osaltaan tekstiviestien suosiota, sillä noin 70 % matkapuhelimen käyttäjistä sanoo väitteen: “viestin lähetysajankohta ei ole sopiva soittamiseen“ kuvaavan hyvin tai melko hyvin heidän tekstiviestintätapojaan. Kiireellisiä sähköposteja ei kannata lähettää henkilölle, joka ei lue viestejään usein tai ei saa niistä tietoa kännykkäänsä. Ei myöskään kannata turhaan lähettää samansisältöistä viestiä jakelulistan avulla ellei asia todella koske kaikkia vastaanottajia, sillä kukaan ei reagoi viestiin, jos vastaanottajia on paljon. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun viestin saajan postilaatikko täyttyy muutenkin. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että suomalaisista sähköpostin käyttäjistä yli 80 % saa alle 50 työhön liittyvää viestiä viikossa ja vain noin 4 % saa yli 100 työhön liittyvää viestiä viikossa. Viestintätavan ja -välineen valinnassa lähettäjän tuleekin huomioida vastaanottajan viestintävalmiudet: ovatko hänen liittymänsä yhteensopivia, osaako hän käyttää niitä ja haluaako hän vastaanottaa viestin.

118


Taito 2: Osata laatia oma viesti kulloisenkin viestintävälineen ja -tilanteen mukaisesti Viestintätilanteessa ei riitä tekninen valmius käyttää viestintävälineitä. Myös välineen kautta viestittäessä viestintätaito on tärkeä samoin kuin kasvokkain kohdattaessa. Viestintätilanne on puhelimessa lähempänä kasvokkain tapahtuvaa viestintää kuin esimerkiksi sähköpostissa. Se on myös reaaliaikainen, mikä asettaa omia vaatimuksiaan. Puhelimessa avaus on tärkeä, sillä ensimmäisillä sanoilla luodaan tunnelma. Vanha hyvä ohje on, että puhuessa kannattaa hymyillä, ääni on silloin pehmeämpi ja sanat ystävällisempiä. Viestinnässä toinen hyvä perussääntö - myös kritiikkiä annettaessa - on sanoa ensin hyvät asiat, joita erityisesti arvostaa ja joista on samaa mieltä. Tällöin vastaanottaja tuntee myös arvostusta ja hyväksyntää. Nämä seikat ovat tärkeä osa hiljaista viestintää, jonka avulla viesti välittyy paremmin. Nykyään viestintäosaamiseen kuuluu myös oman puhelinvastaajan tervehdyksen päivitys. Koska puhelimeen ja vastaajaan voi soittaa kuka tahansa, tervehdyksen sanamuotoa kannattanee hiukan harkita. Persoonallinen vastaajan viesti on kiva kuunnella ja se saattaa houkutella myös helpommin jättämään vastaajaan viestin. Pitkät vastaajan selostukset monine kielivaihtoehtoineen saa soittajan helposti sulkemaan puhelimen ilman viestin jättöä. Kännykän vastaajaan soittaminen vaatii myös osaamista. Usein vastaanottaja kuuntelee viestin hankalassa tilanteessa, esimerkiksi autolla ajaessaan (hands freen avulla) ja hänen on mahdoton ottaa puhelinnumeroa ylös. Soittajan kannattaakin toistaa numero selvästi ja lähettää puhelinnumero myös tekstiviestinä, jos haluaa varmistaa takaisinsoiton.

Kielen rakenteet poikkeavat toisistaan Puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan. Taitava viestijä erottaa eri kielimuodot toisistaan ja pystyy soveltamaan tätä tietoa omassa kommunikoinnissaan. Kirjallista kommunikointia opetetaan koulussa enemmän kuin puhekommunikointia. Sähköpostiviestintä poikkeaa perinteisestä kirjeviestinnästä, sillä se on kirjettä nopeatempoisempaa vuorovaikutusta. Sähköpostiviestintä saattaa muistuttaa “ääneen ajattelua“, minkä vastaanottaja havaitsee kirjoitusvirheistä, epätäydellisistä lauseista jne. Elleivät lähettäjä ja vastaanottaja tunne toisiaan, saattaa tämän havainnointi olla vaikeaa ja vastaanottaja kuvittelee lähettäjää ylimieliseksi tai heikoksi kirjoittajaksi. Tuntemattomille vastaanottajille onkin syytä kirjoittaa selkeästi ja kieliopillisesti oikein. Sähköpostiviestien on hyvä olla lyhyitä, korkeintaan ruudun mittaisia. Ne luetaan usein työpäivän keskellä kiireessä, joten pitkät viestit saattavat jäädä kokonaan lukematta. Oman kommentin tai tekstin tulee olla viestin alussa, lopussa voi muistin virkistämiseksi olla tieto, mistä viestiketjusta on kyse. Anja Alasilta antaa Verkkoajan vies119


tintä -kirjassaan sähköpostin ihannepituusohjeeksi 160 merkkiä eli tekstiviestin pituuden (Alasilta, 2000). Tähän ohjeeseen on osasyynä tekniikka: yhä useampi lukee sähköpostinsa myös kännykällä. On hyvä tässäkin tapauksessa muistaa, että viesti on sanoma lähettäjältä vastaanottajalle ja että vastaanottajien tavat lukea viestejä poikkeavat toisistaan. Liitetiedostojen lähettämisessä kannattaa olla varovainen, erityisesti jos lähettää viestin isolle jakelulistalle. Tällöin nimittäin vastaanottajien sähköpostit tukkeutuvat helposti ja jos viesti ei ole kiinnostava, liitetiedostot jäävät avaamatta. Toisaalta kaikilla päätelaitteilla ei voi edes lukea ja avata liitetiedostoja. Parempi tapa on laittaa liitetiedostot www-sivuille ja kertoa, mistä ne ovat luettavissa. Tämä tietysti edellyttää joko suljettuja sivuja tai kaikille luettavaksi tarkoitettua aineistoa. Vastaaminen on tärkeää kaikessa viestinnässä. Hyviin käytöstapoihin kuuluu vastata esimerkiksi hyvän huomenen toivotuksiin. Myös sähköpostiin on hyvä vastata aina.

Taito 3: Osata vastaanottaa sanoma ja tulkita lähettäjän merkityskoodi oikein Yhteisöllisen ja viestinnällisen kompetenssin osana on taito lukea aktiivisesti, kriittisesti ja funktionaalisesti erilaisia mediatekstejä, kuvia ja merkkejä sekä ymmärtää niihin liittyviä kulttuurisia merkityksiä (Härkönen, 1994). On huomattava, että lukutaidossa on monta ulottuvuutta. Se on kirjoitustaidon edellytys, mutta nykyään ei enää riitä, että saa selvää kirjoitetusta tekstistä. Tekstitulva on niin valtava, että ihmisten on pystyttävä lukemaan nopeasti, omaksumaan erilaisia tekstejä erilaisista medioista, hahmotettava kokonaisuuksia tekstistä, äänestä ja kuvasta sekä paperilta että ruudulta ja myös puhelimen näytöltä. Kyse onkin nykyisin medialukutaidosta tai laajasta lukutaidosta, johon sisältyy tekstinlukemisen nopea ja monipuolinen perustekniikka, taito tulkita kuva- ja ääniaineistoa, tietotekniikan perusosaaminen, ruutulukemisen rutiini, taito löytää ja käyttää verkon sisältöjä ja palveluja sekä valmius vuorovaikutukseen (Alasilta 2000). Tämän mediataidon ylätason lisäksi tulee osata vastaanottaa ihan tavallisia arkisia viestejä ja tulkita niitä lähettäjän tarkoittamassa merkityksessä. Viestin lähettäjällä on päävastuu viestin oikeasta tulkinnasta, mutta vastaanottajan kyky lukea merkkejä, ilmeitä, äänensävyä jne. edesauttaa viestin oikeaa tulkintaa. Viestintä on vuorovaikutustilanne, jossa nykyään ei enää vaadita samanaikaista, fyysistä läsnäoloa, vaan persoonallista tilanteessa mukanaoloa. Viestintätilanne on aina myös kahdenkeskinen tapahtuma, jossa sekä lähettäjällä että vastaanottajalla tulee olla yhteensopivat välineet ja samanlaista osaamista. Näin vastaanottajalla on mahdollisuus purkaa viesti merkityksiksi, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin lähettäjän tarkoittamia merkityksiä. 120


Viestintulkinnan vaikeudesta on esimerkkinä työtoverin kertomus. Hän oli kieltäytynyt tapaamisesta, koska hänen piti siivota, sillä pikkutermiitit tulivat kylään. Hän tarkoitti pikkutermiiteillä kylään tulevia sisaren lapsia. Seuraavana päivänä häneltä tiedusteltiin, miten tuhohyönteisten torjunta oli sujunut, mitä kemikaaleja oli käytetty? Työtoveri ihmetteli ensin hiukan, mutta puhkesi sitten nauruun!

Taito 4: Osata osallistua viestinnällisiin vuorovaikutusprosesseihin Vuorovaikutusprosesseissa tarvitaan monenlaisia viestintätaitoja, kuten esiintymisja neuvottelutaitoja, tiimityöskentelytaitoja, kielten ja kulttuurien tuntemusta, erilaisten tekstien tuottamis- ja lukemiskykyä, kriittistä medialukutaitoa ja informaatioteknistä osaamista. Viestintäarat tarvitsevat näitä taitoja enemmän kuin nopeasti reagoivat sanojat. Tosin on niin, että nopeasti reagoivillakin viestintätaitojen osaaminen edesauttaa sanoman perillemenoa. Viestintäaroilla taidot edesauttavat osallistumista. Kaikkein taitojen tavoite on sama: oman viestin rakentamien niin, että tulee ymmärretyksi (Kajanne, 2000). On erittäin tärkeää rakentaa viesti käyttämällä kieltä, jota muut ymmärtävät. Esimerkkinä alustukseni Keski-Suomessa, jossa esittelin innoissani kalvon avulla viestintää. Kalvossa oli pelkkiä sivistyssanoja, joten eräs kuulija kysyi, mitä ne olivat savoksi? Punastuin todella, sillä en ollut huomannutkaan, että sanat impulsiivinen, spontaani, lateraali, metaforinen eivät ole suomea. Onneksi yleisö oli mukavaa ja nauroi kanssani, mutta sai myös suomenkieliset selitykset. Vuorovaikutustilanteessa keskustelu rakentuu kysymyksistä, vastauksista, kannanotoista, ehdotuksista ja niiden hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Vuorovaikutuksessa merkitys syntyykin vasta osallistujien yhteistyönä, sanomien vastaanottajien tulkintojen perusteella. Tuntuu upealta, kuin keskustellaan innokkaasti ja syntyy ideoita niin, ettei edes tiedetä ideoiden isiä ja äitejä, koska kaikki kokevat ideat yhteisiksi. En voi olla siteeraamatta Milla Kajannetta, joka lopettaa artikkelinsa seuraavasti: “Kaikki me olemme alkuperältämme ja intuitiivisesti hyviä viestijöitä. Erilaisten pyrkimysten ja pelkojen takia viestintätaidot saattavat joskus sumentua. Viestintäkoulutuksen tehtävä onkin nähdäkseni sekä opettaa erilaisia taitoja ja tekniikoita että tukea ja ohjata oppilasta kohtaamaan itsensä ja muut mahdollisimman aidosti ja autenttisesti, järkevän uteliaasti. Silloin eläminen on todempaa, ehkä jopa helpompaa ja hauskempaa.“(Kajanne, 2000) Tämä kohtaaminen voi kasvokkain kohtaamisen lisäksi tapahtua puhelimessa, netissä, televisiossa, saunaillassa, kodissa ja milloin tahansa.

121


Taito 5: Osata arvioida viestin luotettavuutta Onnistuneen viestinnän perusta on luottamus. Luottamus syntyy pitkän prosessin tuloksena, se kasvaa teoissa, mutta sen voi myös hävittää nopeasti. Luottamuksen perusta on rehellisyydessä, suomalaisessa hyveessä. Oma elämänohjeeni on, että luotan ihmisiin niin kauan, kunnes luottamus osoittautuu vääräksi. Tällä ohjeella olen pärjännyt hyvin, eikä suurempia pettymyksiä ole ollut. Kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä luottamusta on helpompi arvioida intuitiivisesti, koska eleet, ilmeet ja olemus kertovat, puhuuko toinen totta. Puhelimessakin voi aistia luottamuksen ja rehellisyyden ilmapiirin sanojan äänensävystä, painotuksista, mukanaolosta. Vanhoissa medioissa, sanomalehdessä, aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa tiedon luotettavuuden arviointi perustuu kokemukseen ja viestintävälineiden mainepääomaan eli ovatko ne yleisesti tunnettuja ja luotettavia tiedontuottajia. Luotettavuudessa sanomalehti on tässä arvioinnissa ensimmäisenä. Entä uusien viestintävälineiden, sähköpostin ja internetin sisältämien viestien ja tiedon luotettavuus? Taitoa osata lukea viestin nimi on osa sähköpostiviestien luotettavuuden arviointia. Räikeimmillään tämä taito tuli esiin niin kutsuttujen rakkauskirjevirusten muodossa. Lähettäjän nimestä ei pystynyt päättelemään, oliko kyseessä viruskirje, mutta sen sijaan kirjeen nimi paljasti sen. Eräs vastaanottaja luotti lähettäjään eikä hän lukenut tarkasti viestin nimeä, joten hänen tiedostonsa tuhoutuivat. Viruskirjeet ovat kuitenkin todella pieni osa viestintää. Sähköpostiviestinnässä pätevät samat säännöt rehellisyydestä kuin yleensäkin. Jatketut viestit jopa parantavat mahdollisuutta ymmärtää viestijöiden tarkoituksia, kun viestissä ovat mukana sekä alkuperäiset viestit että niiden vastaukset. Tällaisen ketjun keskelle hyppääminen voi toisaalta aiheuttaa moniakin väärinkäsityksiä ja päänraapimisia. Monesti myös kannatta katsoa, millaisia historioita kuljettaa viestin mukana; viesteissä voi olla myös yksityisasioita, joita ei ollut tarkoituskaan kertoa muille. Näistä saattaa aiheutua monenlaista ikävyyttä ja luottamuksen katoamista.

Taito 6: Ymmärtää tietosuojan merkitys Puhelinliikenteessä tietosuoja on turvattu lailla, sillä sekä kirje- että puhelinsalaisuus on määritelty perustuslaissa. Sähköpostin salaisuus ei ole yhtä selvä, varsinkaan jos käyttää työnantajan sähköpostia. Sähköistä kaupankäyntiä viivyttää tietosuojan toteutumisen vaikeus. Henkilökorteissa olevien sirujen avulla henkilöllisyys on todistettu, mutta niiden käyttö on vielä vähäistä.

122


Verkkoviestinnän tietosuoja on vasta sitten todellista, kun se helppoutensa vuoksi on muuttunut arkirutiiniksi. Itse toivon, että voisin sähköpostiohjelmassani olevan ruudun rastituksella varmistaa, että viestini menee varmasti juuri tarkoittamalleni vastaanottajalle. Tällöin maksaisin “kirjaamismaksun“ vaikkapa puhelinlaskun yhteydessä. Tämä on tärkeää erityisesti osto- ja myyntitapahtumien yhteydessä tai hoidettaessa virallisia asioita. Näin helppokäyttöiseen ohjelmaan on todennäköisesti vielä matkaa, niin mutkikkailta kaikki turvatoimet tuntuvat. Toisaalta laskujen maksaminen verkkopankilla on jo arkea, joten eivätköhän myös isommat kauppiaat hanki turvajärjestelmiä. Kriittiseksi kysymykseksi nousee: miten pienet yrittäjät kykenevät samaan palvelutasoon? Miten heillä on aikaa ottaa selvää tietoturvakysymyksistä? Vastauksena jälleen kerran ovat välittävät sihteeripalvelut, jotka hoitavat laskujen maksut ja laskutukset, tilaukset yms. tiedonvaihdon luotettavasti myös verkossa.

Taito 7: Osata käyttää viestintävälineitä jokapäiväisen toiminnan sujumiseksi Kansalaisten viestintävalmiuksista puhuttaessa suurin huoleni on, miten he osaavat käyttää viestintävälineitä jokapäiväisen toiminnan helpottamiseksi. Hätkähdin huomaamaan tämän asian joskus 80-luvulla, kun yritin ostaa sysmäläistä kakunpohjaa Sysmästä. Kaupassa oli vain saksalaisia kakunpohjia. Kysyessäni syytä tähän, kauppias kertoi, että on niin vaikea tilata lähileipomosta, kun siellä ei vastata puhelimeen ja toisaalta keskusvarastolle tilaus menee näppärästi muiden mukana omalla koodillaan. Kun sitten tiedustelin keskusvarastolta, miksi siellä ei ollut pikkuleipomojen kakunpohjia, sain vastukseksi: Kaikki kaupat tilaavat saksalaisia, kun ne säilyvät niin hyvin! Jäin miettimään, miten yksinkertaista olisi jo silloin ollut jättää tilaus vaikkapa faksilla, jos olisi sovittu yhteisestä yksinkertaisesta tavasta. Tällöin kauppias olisi voinut tehdä tilauksen milloin tahansa illalla seuraavaksi päiväksi. Tätä menettelytapaa onkin viestintäleireillä kokeiltu onnistuneesti jo 14 vuoden ajan. Samalla leirillä on harjoiteltu arjen toiminnallista viestintää mm. soittamalla tai lähettämällä tekstiviesti leiriltä puuttuvista tavaroista aina matkalla olevalle ryhmälle. Näin on säästytty turhilta ajeluilta. Mottomme on ollut “vie mennessäs’, tuo tullessas’“ eli arjen logistiikasta huolehtiminen. Verkkoviestinnän aikakaudella toiminnallinen viestintä saa aivan uusia mahdollisuuksia. Liittymä-kohdassa oli esimerkki päiväkodin puuhanaisesta, jolla oli toiminnallinen viestintä hallussaan. Toiminnallisen viestinnän osaaminen lähtee organisaattoreista, joiden tehtäviä viestintä todella helpottaa. Ajatellaanpa miten helppoa on ryhmätekstiviestillä kertoa, että “ruoka on valmista“ tai “tänään tarvitaan talkooväkeä“ tai “mennään yhdessä elokuviin“!

123


Taito 8: Kyky ymmärtää viestejä välittävien verkostojen rakenteita ja palveluja; miten ne yhteiskunnan perusrakenteissa vaikuttavat oman toiminnan järjestämismahdollisuuksiin Edellä oleva esimerkki kakunpohjista raotti jo hieman taitoa ymmärtää verkostojen rakenteita. Jos aina tyydymme kauppiaan tarjouksiin kyseenalaistamatta hänen valikoimaansa, joudumme ehkä yhteisöön, jossa paikallistoiminta kuihtuu. Kun luodaan paikallisia verkkopalveluja kilpailemaan markkinoilla, saadaan samalla paikallisten yrittäjien kilpailukyky paremmaksi. Keväällä 2000 oli Helsingin Sanomissa mielenkiintoinen uutinen eteläamerikkalaisen pienen kylän naisista, jotka tekivät vanhan perinteen mukaisia upeita riippumattoja. Yhden riippumaton valmistamiseen kului puoli vuotta. Yksi kylän naisista opetteli internetin käytön ja kyläläiset tarjosivat mattoja myyntiin. Niitä meni vuodessa kaupaksi 12 kpl. Se riitti nostamaan kylän elintasoa. Verkot voivat siis palvella paikallista tuotantoa myös maailmanlaajuisesti. Tämän kirjan luku “Tietoyhteiskunta - murros kohti uutta yhteiskuntamuotoa“ auttaa ymmärtämään verkostojen rakenteita ja luku “Ihmisten väliset verkostot ja kansalaisyhteiskunta vastauksena perusjännitteeseen“ helpottaa oman toiminnan järjestämismahdollisuuksia.

Yhteenveto: Aktiivisen kansalaisen viestintätaidot Opetusministeriö on määritellyt kansalaisten viestintätaidot muistiossaan vuodelta 1996. Niissä on kolme tasoa, kansalaistaidot, ammatilliset taidot ja vuorovaikutteisten medioiden luku- ja kirjoitustaidot. Näillä määrittelyillä ja tavoitteilla turvataan kouluikäisten kansalaisten viestintätaidot. Määrittelyjen ulkopuolelle jäävät aikuisikäiset, opiskelu-uransa lopettaneet kansalaiset. Näiden lisäksi aktiivinen kansalainen, olkoon hän minkä ikäinen tahansa, tarvitsee myös uusia viestintätaitoja.

124


Taulukko 4. Aktiivisen kansalaisen viestintätaidot Väline

Vastaanottajan osattava

Lähettäjän osattava

Organisaattorin osattava

Puhelin, puhelinpalvelut

- Olla tavoitettavissa - Ymmärtää automaatin ja henkilökohtaisuuden ero - Lukea rivin välit - Purkaa liitetiedot - Löytää oikea tieto - Arvioida tiedon luotettavuus - Olla kriittinen kuulija - Osallistua ohjelmiin - Olla kriittinen katsoja - Valita ohjelmia - Kuunnella

- Valita hetki - Valita asia - Käyttää vastaajapalveluja

- Käyttää monipuolisesti puhelinpalveluja - Jättää viestejä - Käyttää jakelulistoja - Tehdä jakelulistoja - Tehdä osoiterekistereitä - Käyttää Intranetia interaktiivisesti

Sähköposti, tekstiviesti WWWsivut Radio

Televisio Kohtaaminen

- Löytää osoite - Muotoilla sanoma - Html-kieli - Grafiikka - Tehdä ohjelmia - Tehdä ohjelmia

- Tehdä haastavia vuorovaikutteisia ohjelmia - Tehdä motivoivia ohjelmia

- Puhua - Viestiä

- Tarttua tilaisuuteen

Verkostumisen taitajan osattava - Valita oikea aika - Valita oikea paikka

Osallistuvan kansalaisen osattava - Olla aloitteellinen - Antaa palautetta

- Keskustella - Jakaa tietoa

- Keskustella

- Löytää kumppaneita - Tarjota kumppanuutta - Tehdä asioita tunnetuksi

- Esitellä asioita - Argumentoida

- Tehdä asioita tunnetuksi

- Keskustella - Argumentoida

- Verkostua - Vaikuttaa

- Järjestää tilaisuuksia - Osallistua tilaisuuksiin

- Keskustella - Argumentoida

Aktiivinen kansalainen tarvitsee sekä integroivan viestinnän että luovan viestinnän taitoja. Kohtaamiset ovat luovan viestinnän tilanteiden aitoja areenoita. Ilman niitä on vaikea kuvitella uusien ideoiden syntyä ja synergiaa. Mutta kohtaamisten välillä viestintävälineiden avulla tapahtuva viestintä tehostaa toimintaa ja mahdollistaa osallistuvan demokratian sekä uudet erilaiset toimintamuodot. Tämä vaatii välineiden käytön taitoa, joka kasvaa kokemuksen myötä. Kansalaisen viestintäosaaminen saattaa ratkaista hänen tulevaisuutensa. Näkyvissä on nimittäin kahdenlaista verkkokulttuuria. Toinen verkkokulttuuri on suurten yritysten vetovoimalla toimiva bulkkikulttuuri, jonka symbolina on joka kodissa televisio varustettuna www- ja sähköpostiyhteyksillä. Tällainen läpikaupallistunut kulttuuri tarkoittaa sitä, että ihminen rakentaa koko identiteettinsä television ympärille ja varaan, ostaa television kautta ja pitää yhteyksiä television sähköpostilla. Tämän kulttuurin ihmisiltä vaaditaan interaktiivisuutta lähinnä shoppailuun. Tähän kulttuuriin pääsee mukaan vähäisillä verkkoviestintätaidoilla. Toinen verkkokulttuuri uskoo verkkojen demokraattiseen ja vapauttavaan käyttöön. Tämä tarkoittaa vaihtoehtoista kulttuuria, vaihtoehtoista informaatio- ja uutisvälitystä sekä jokaisen kansalaisen aktiivista osallistumista verkkoviestintään. Vaihtoehtoinen 125


verkkokulttuuri edellyttää arjen palvelujen ja tuotteiden digitalisointia, sillä tällaisen kulttuurin edustajat korostavat, että kansalaistuminen ei voi rakentua enää verkkokulttuurin ulkopuolelle, vaan sen ulkopuolelle jääminen merkitsee syrjäytymistä yhteiskunnan (virtuaalisen) tapahtuman ytimestä (Suoranta, 1997). Vaihtoehtoiseen verkkokulttuuriin sitoutuminen merkitsee laajaa viestintäosaamista, verkkotaitojen monipuolista käyttöä, viestintävälineiden luovaa yhdistelyä, aloitteellista suhtautumista sekä yhteiskuntaan että viestintään. Kansalaistoiminta tarvitsee elääkseen organisointia, keskusteluja, tavoitteita ja toimintaa. Kansalaisen tarvitsee osallistuessaan tietää, mitä tapahtuu ja missä tapahtuu. Hänen tulee voida ottaa osaa yhteisön tavoitteiden etsimiseen ja määrittelyyn ja voida tuntea kuuluvansa yhteisöön. Tämä kaikki vaatii informaatioyhteiskunnassa yhteisöllistä, proaktiivista eli aloitteellista viestintää. Kansalaistoiminta tietoyhteiskunnassa luo motivaation yhteisölliseen viestintään ja uudet viestintävälineet antavat työkaluja toiminnan verkostumiseen ja vuorovaikutukseen. Kansalaisyhteisössä hypätään uudelle yhteisöllisyyden tasolle.

Viestintä tarvitsee motivaatiota Edellä esitetyt viestintävalmiuksien välttämättömät komponentit, liittymä ja osaaminen eivät riitä viestintävalmiuksiksi. Niiden lisäksi tarvitaan motiivi. Motiivi lähtee ihmisen sisältä ja on viestintää ylläpitävä voima. Makrotason tarkastelut eivät riitä kertomaan, miksi ihminen viestii, mihin hän tarvitsee viestintää, mitä tarpeita hän sillä tyydyttää. Seuraavassa yritän paneutua tähän kysymykseen. Kysymyksen “miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat“ edessä psykologi on yhtä avuton kuin aikuinen lapsen kysyessä “miksi lehmät eivät lennä?“, toteaa Klaus Weckroth kirjassaan “Toiminnan psykologia“ (Weckroth, 1988). Ihmisen tarve ilmaista itseään, itseilmaisu, on hyvin tärkeä viestinnän motivaatio. Erik Ahlman toteaa kirjassaan “Ihmisen probleemi“, että “minua ei ole koskaan tyydyttänyt darvinistinen väite, että elämän perusominaisuus olisi itsesäilytys, ei myöskään Nietzschen oppi, että se olisi tahtoa valtaan, vaan elämän peruspyrkimykseksi olen nähnyt itsensä ilmaisemisen“. Erik Ahlman toteaa edelleen, että ihminen on ainoa olento, jolla on vapaa tahto, ja että vapaan tahdon pitää olla yhteydessä ihmisen olemuksen kanssa. Itsensä ilmaiseminen on oman olemassaolon ilmaisemista, olemista ihmisenä. Edelleen Ahlmanin mukaan ihminen tosin tietää, mitä hän voi tahtoa, mutta ei välttämättä etukäteen sitä, minkä vaihtoehdon hän valitsee (Ahlman,1982). Ihmisen tarpeita ja toiminnan motivaatiota voi tarkastella monella tavalla. Maslowin tarvehierarkiaa on käytetty paljon tarpeiden ja toiminnan ymmärtämisessä. Siinä biologiset tarpeet ovat ylinnä ja ihmisen itsensä ilmaisun tarpeet alimpien joukossa. Teollisuusyhteiskuntaan perustuva yhteiskuntamalli on hyödyntänyt tätä kehikkoa 126


perusteluissaan. Yhteiskunnan kehittyessä siirrytään tarpeiden tyydytyksessä aina ylemmälle tasolle. Tarve tarkoittaa niitä välttämättömyyksiä, joita ilman ihminen kärsii. Ihminen ei kärsi vain huonoista asunto-oloista ja köyhyydestä, vaan myös rakkaudettomuudesta ja tunnustusta vaille jäämisestä (Allardt, 1998). Allardt onkin määritellyt ihmisen tarpeita kolmijaon having, loving ja being avulla. Ystävyyssuhteiden (loving) objektiivista indikaattoria määritellessään hän on ottanut mukaan ystävien lukumäärän, kontaktit paikallisyhteisössä, yhteydet järjestöissä jne. Ihmisenä olemisen (being) objektiiviset indikaattorit ovat poliittinen aktiivisuus, korvaamattomuus työssä, aktiiviset harrastukset, toiminta luonnossa jne.

Olemassaolon perustarpeet Viestinnän motivaatiota on tässä kirjassa tarkasteltu erityisesti Kari E. Turusen esittämien, ihmisen olemassaolon perustarpeiden avulla. Ihmisen kolme eksistentiaalista tarvetta ovat jäsentyminen, liittyminen ja tekeminen. Eksistentiaaliset tarpeet ovat syvältä nousevia sisäisiä tarpeita, joilla on suuri ulkoinen merkitys. Ne rakentavat ihmisen persoonallisuutta ja vaikuttavat siihen, miten hän suhtautuu elämänsä ulkoisiin ehtoihin. Jäsentyminen tapahtuu ajattelun avulla, liittyminen tunteen avulla ja tekeminen on suorastaan fysiologinen pakko ja näin ollen osittain itsetarkoitus. Kaikki kolme olemassaolon perustarvetta kasvavat ja kehittyvät vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Siksi niillä on suuri merkitys viestintävalmiuksien motiivina. Ihmisen jäsentymisen tarve tyydyttyy, kun hän on vuorovaikutuksessa muiden kanssa, keskustelee ja hankkii tietoa. Näin hänen ajattelunsa kehittyy. Jäsentyminen on ytimeltään vuorovaikutusprosessi. Liittymisen tarve tyydyttyy tunteen avulla, kun ihminen kokee liittyvänsä fyysiseen ympäristöönsä, henkiseen ilmapiiriin ja toisiin ihmisiin. Tietoyhteiskunnassa liitytään myös virtuaalitodellisuuksiin. Vuorovaikutus on tärkeä välittäjä liittymisen tarpeen tyydytyksessä. Ihmisellä on taipumus valita perustehtäväkseen tietty elämän suunta, harrastus tai tietyntyyppinen työ, joka muodostaa keskeisen osan hänen identiteettiään. Perustehtävän löytäminen tai saaminen on syvä eksistentiaalinen tarve. Tekemisen tarpeen suppea ydin on kuvattavissa perustehtävänä, jonka ihminen omaksuu. Lapsen perustehtävä on usein leikki. Ihminen kaipaa roolia ja sen mukaista asemaa elämässään. Rooli muodostuu yhteisössä ja yhteisö tuottaa roolin henkilölle. Rooli antaa tekemiselle puitteet. Roolittoman ihmisen on raskasta elää yhteisössä Turusen määrittelemät olemassaolon perustarpeet ovat osittain yhteensopivia Allardtin having, loving ja being käsitteiden kanssa. Allardt toteaa mm. että työttömyydellä on suuria vaikutuksia sekä yhteisyyssuhteisiin että ihmisten itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin. Menettäessään työnsä ihminen saattaa samalla menettää ainoan tärkeän sosiaalisen yhteisönsä. 127


Allardtin mielestä työyhteisön tärkeys nykyajan ihmiselle panee epäilemään myös etätyön mielekkyyttä (Allardt, 1998). Toisaalta sähköpostit lisäävät kontakteja. Tekeminen, tehtävä ja rooli tarvitsevat vuorovaikutusta ja viestintää. Kun kolme aluetta eli liittyminen, tekeminen ja jäsentyminen kohtaavat, muodostuu näkemys siitä, millaiseen ihmiskuvaan viestintävalmiuden käsite tukeutuu eli ihmiseen persoonallisuudeltaan tasapainoisena, tietävänä, tuntevana ja tahtovana yksilönä (Härkönen, 1994).

Motivaatio syntyy olemassaolon perustarpeista Kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta tarkastellen ihmisten motivaatio syntyy tarpeesta toimia yhteisön hyväksi, yhdessä toisten kanssa. Viestinnän motiivina on asioiden hoitaminen sekä tietoisuus eli sen mukainen aikomus ja itse toiminta. Viestinnän motiivi voi olla myös itsetarkoituksellinen vuorovaikutus, esimerkiksi pitkät puhelinkeskustelut. Vuorovaikutukselliset keskustelut jäsentävät ihmisille myös tapahtuneita asioita ja auttavat heitä ymmärtämään yhteiskuntaa. Tietämisen kautta syntyy ymmärtäminen, tahto vaikuttaa ja olla olemassa.

I ts

ek äs s

Osallistuminen ja toiminta

i ps La

elv iyt yjä

Tekeminen

Jäsentyminen

Sitoutuminen

Ymmärrys ja tavoitteet

Liittyminen

Työtön

Kuvio 16. Ihmisen olemassaolon perustarpeet Pakolainen on kansalainen, jonka olemassaolon perustarpeista ei mikään ole tyydyttynyt: hänellä ei ole yhteisöä, johon kuulua, ei kulttuuria eikä kieltä, jonka avulla jäsentyä eikä myöskään tekemistä. Jos ajatellaan, että pakolaiset rupeavat itse tekemään lehteä, radio-ohjelmaa tai videoita ja välittävät ne internetin kautta toisille pakolaisille, etsivät tietoja sekä omasta maastaan, että uudesta maastaan, keskustelevat niistä netissä ja toistensa kanssa, heti ymmärretään viestinnän suuri merkitys olemassaolon perustarpeille. Viestinnän avulla jäsennytään, liitytään ja saadaan tekemistä. Lapsi taas on 128


kansalainen, jolla liittymisen ja tekemisen tarpeet ovat tyydyttyneet, sillä lapsi kuuluu koko tunteellaan perheeseen, leikki on hänen työnsä, mutta jäsentymisen tarve on heikko. Hän tarvitsee kasvatusta ja oppia. Lapsen maailmassa viestintä on omimmillaan perheen ja ystävien keskeisenä viestintänä. Puhelin ehkä tuo tähän oman mausteensa, mutta ei korvaa henkilökohtaista viestintää. Lapselle tunteet ovat tärkeitä eivätkä tunteet välity tekniikan kautta. Työtön on taas henkilö, jolla mahdollisesti on tyydyttynyt sekä liittymisen että jäsentymisen tarpeet, mutta tekemisen tarve on tyydyttämätön. Hänelle saattaa tieto- ja viestintätekniikka antaa paljon uusia mahdollisuuksia. Työttömille tulisikin järjestää yhteisiä koulutustilaisuuksia tekemisen merkeissä sekä yhteisiä paikkoja tehdä lehtiä, radio-ohjelmia, videoita jne. Mallina toimii vaikkapa APU-lehti ennen sotia, jolloin se perustettiin työttömien turvaksi, samoin kuin erilaiset katulehdet suurkaupungeissa. Postmoderni nomadi, itsekäs selviytyjä, on henkilö, joka ei ole liittynyt mihinkään, mutta joka on jäsentynyt ja jolla on tekemistä. Usein nämä itsekkäät selviytyjät työskentelevät tietotekniikkayrityksissä ja ohjaavat sitä arvomaailmaa, millä tekniikkaa ja sen palveluja kehitetään. Ihmisen olemassaolon perustarpeiden huomioiminen viestintäpalvelujen kehittämisessä, viestintäjärjestelmissä ja viestinnän oppimisessa on se peruspilari, johon tulevaisuuden voi rakentaa.

Jäsentymisellä todellisuus hallintaan Jäsentyminen on yhteydessä ajatteluun ja tietoon. Jäsentymiseen kuuluvat erityisesti ajatukset, mielikuvat ja tieto sekä niihin liittyvät sielunliikkeet. “Jäsentyminen on syvä eksistentiaalinen tarve, joka nousee ikään kuin inhimillisen elämän ytimestä“ (Turunen, 1989). Ihminen tuntee painetta jäsentyä niin sisäiseen kuin ulkoiseen maailmaan ja pyrkii siksi jäsentämään niitä. Jäsentäminen ja jäsennys ovat persoonallisen eheyden tunteen, sosiaalisen turvallisuuden ja mielenterveyden perusehtoja. Kun kohtaamme uusia asioita, haluamme jäsentyä niihin ja tämä kuluttaa meissä sielunenergiaa. Liian nopea prosessi voi tarkoittaa, ettemme kykenekään seuraamaan muutosta vaan pyrimme suojautumaan siltä. Vanhat käsitykset voivat esimerkiksi estää jäsentymisen sekä sitoa ja kuluttaa energiaamme. Samoin vaikuttavat myös ulkoiset paineet ja ympäristön muuttumisen aiheuttama tiedon uudelleen jäsentyminen. Jäsentyminen tapahtuu ajattelun avulla. Jäsentyminen ja ajattelu eivät kuitenkaan ole sama asia, vaikka ne ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. Jäsentyminen on tiedostomattomampi ilmiö kuin ajattelu, sillä jäsentyessämme uuteen asiaan tai tehtävään emme välttämättä tarvitse tietoisia ajatuksia. Toisaalta ajattelu on jäsentämisen perikuva ja siinä toimivat jäsentämisen energiat (Turunen, 1989). Jäsentymisen kannalta on hyvin merkityksellistä, mitä käsitteitä, ajatuksia ja ajatuskokonaisuuksia mielessämme on. Ajattelun kehittyminen vaikuttaa persoonallisuuteemme 129


ja siihen, miten jäsennymme kohdattuihin ilmiöihin. Jäsentymiskykymme on rajallinen ja se perustuu käsitteisiin, ajatuksiin ja käsityksiin, joita meillä on. Esimerkiksi keskustelu voi yllättäen laukaista voimakkaan jäsentymisen ja selkeytymisen kokonaisuuden.

Kokemus jäsentää Ajattelu ei yksin tavoita todellisuutta, vaikka auttaakin jäsentämään sitä. Ajattelun, teorioiden, käsitteiden ja oppien avulla ihminen hankkii esiymmärryksen, mutta vasta kokemus lopulta opettaa ja jäsentää todellisuutta. Todellinen jäsentyminen työntää kuitenkin käsitteellisen tiedon taka-alalle. Jäsentymisen pyrkimyksenä on todellisuuden hallitseminen. Todellisuuden hallitseminen on yksi ihmisen käytännöllisen elämän tarpeista. On luonnollista, että ihminen pyrkii hallitsemaan elämäänsä ja työtänsä. Suuri hallitsemattomuus on tukalaa sekä yksilöille että yhteiskunnalle, vaikka hallitsemattomuudella tosin voi olla hyvätkin puolensa. Kaaoksessa mm. syntyy usein uusia ideoita ja uudenlaista järjestystä. Jäsentyminen on osa ihmisen persoonaa. Maailmankatsomus on osa jäsentymistä. Jäsentäminen ja jäsentyminen vie aina oman aikansa ja se vaatii tuekseen oikeaa ja totuudellista tietoa. Ilman perusjäsennystä ihminen ei ymmärrä, mistä on kyse. Tarvittava aika on moninkertainen, kun koko yhteiskunta muuttuu, etsii uutta jäsennystä ja jopa uusia utopioita. Yhteiskunnan murroksessa järkkyvät käsitykset työstä, toimeentulosta, osaamisesta, yhteisöllisyydestä, oppimisesta, lähiyhteisöstä, valtiosta jne. Informaatioyhteiskunta vaikuttaa ihmisen jäsentymisen tarpeeseen kahdella tasolla: yhteiskunnan murros vaatii yhtä aikaa ja yhä uudelleen jäsentymistä monella eri elämänalueella, sekä työssä että arjessa. Samanaikaisesti tiedon tulva kasvaa, ihmisille tarjotaan erilaisia jäsennyksiä ja heitä yritetään jopa manipuloida (Niiniluoto, 1994). Ihmiset reagoivat tähän kiihtyvään muutokseen ja tiedon tarjontaan ahdistuksella ja vetäytymisellä sekä eskapismilla (von Wright, 1992).

Murros vaatii jäsennystä Jäsentymisen tarve on syvä eksistentiaalinen tarve, joka nousee inhimillisen elämän ytimestä. Murroskaudellakin ihminen pyrkii jäsentämään ja jäsentymään, vieläpä erityisen tietoisesti. Koska jäsentyminen on dynaaminen ajattelun liike, jonka esimerkiksi keskustelu voi laukaista, keskusteluareenoita tarvitaan juuri murroskaudella. Yhteiskunnan rakenteen muuttuessa myös sekä työelämän että arjen keskusteluareenat ovat muuttuneet. Uusista työpaikoista esimerkiksi 2/3 on uudenlaisia työsuhteita (Pekkola, 1997), määräaikaisia keikkatöitä. Pysyvä työsuhde kahvipöytäkeskusteluineen puuttuu monelta. Perheet ovat aiemmin kokoontuneet keskustelemaan ruo130


ka-aikana, mutta nykyään yhä useammin perheissä syödäänkin eri aikoina. Televisio täyttää näin syntynyttä vapaa-aikaa, televisiota seurataan keskimäärin 2 h 43 min päivässä (Rantanen, 1998). Jäsentymiseen tarvittavaa esiymmärrystä ihminen saa erityisesti opiskelun eri muotojen kautta. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, millaista tiedollista ainesta televisio tarjoaa ihmiselle esiymmärryksen pohjaksi. Kokemuksellista jäsennystä kansalainen saa vasta oman toiminnan ja tekemisen sekä liittymisen kautta. Eksistentiaaliset tarpeet ovatkin sidoksissa keskenään. Internetin ja tietoverkkojen avulla ihmisen on vaikea saada kokonaiskuvaa ja perusjäsennystä. Kun perusjäsennys on muuten hahmotettu, Internet sopii hyvin tiedon etsimiseen ja löytämiseen. Se sopii myös keskusteluareenaksi mm. kun keskustelijat yrittävät ymmärtää tapahtunutta. Viestintävälineitä voi käyttää monella tavalla tyydyttämään jäsentymisen tarvetta. Puhelin on käyttökelpoinen väline, kun haluaa keskustella jonkun kanssa asioista, selvittää omia ajatuksia. Internet on hyvä taustatiedon välittäjä ja keskusteluareena. Radio- ja tv-ohjelmat tuottavat uusia elämyksiä ja saavat monesti ajatukset liikkeelle. Ihmisen on vaikea jäsentyä, jos taustatiedot ja elämykset koskevat vain kaukaisia asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa ja jotka eivät muodostu kokemuksellisiksi. Hän on silloin eksyksissä. Paikalliset ohjelmat, tutut toimittajat, aikaisempaan kokemukselliseen tietoon jäsentyvät asiat edistävät uutta jäsennystä ja tuovat turvallisuuden ja tasapainon tunnetta.

Liittyminen on välttämättömyys Ihminen elää liittymisestä; se on elämän aineellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja henkinen välttämättömyys. Elämämme ja todellisuutemme ovat yhtä kuin tunteemme. “Liittyminen elämän eritasoisiin ilmentymiin herättää sielullis-henkisiä energioitamme ja muokkaa niitä“ (Turunen, 1989). Ihminen kehittyy ja kasvaa liittymisen avulla ja myös niiden sanelemin ehdoin. Ihmisen tunto-olemusta viljelevät erityisesti sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö. Tunteiden välittämä liittyminen voi olla myös tiedostamatonta. Siksi suhde todellisuuteen voi olla ongelmallinen. Ihminen pyrkii saavuttamaan yhteyden todellisuuteen. Yhteydettömyys ihmisiin tai ihmiseen voi tuntua erityisen kipeältä (Turunen, 1989). Hänen yhteytensä läheisiinkin muuttuu kaiken aikaa. Erityisesti murroksessa yhteydet ovat toisaalta erittäin tärkeitä kiinnekohtia ja toisaalta uhanalaisia. Keikkatyöläisen on uuteen työpaikkaan siirtyessään vaikeata kohdata uudet ihmiset, sillä tunnetasolla hän joutuu joka kerta luomaan uudelleen suhteen työtovereihin. Se tuntuu raskaalta, sillä yhteyden saaminen voi kestää monesti kauankin eikä se suinkaan ole helppoa. Jos työtoverit muuttuvat koko ajan, heihin ei ehdi liittyä.

131


Täydellinen yhteydettömyys ei ole periaatteessa edes mahdollista. Yhteyksien kapeus, niiden katkeaminen tai katoaminen voivat vaurioittaa ihmisen elämää ja mielenterveyttä. Rakennemuutoksen aikana ihmiseltä voivat hajota kaikki yhteisöt, joihin hän on tuntenut kuuluvansa. Työn perässä muuttamisen vuoksi saattaa hajota perhe, jota suomalaiset arvostavat todella paljon (Suhonen, 1997). Työyhteisöt muuttuvat, naapurusto vaihtuu sekä oman että naapurien muuton vuoksi. Yhteyksiä täytyy ylläpitää yhä enemmän välineellisesti, mm. puhelimien avulla.

Paikallinen viestintä liittää Paikallinen viestintä on hyvin tärkeää, koska se luo yhteisöllisyyttä ja antaa liittymäpohjaa oman kulttuurin ja arkipäivän askareiden kautta. Kulttuurityö tarjoaa myös tekemistä. Kalevi Kivistö toteaa, että kun “kehitykseen todennäköisesti liittyy myös niin kansallisvaltioiden kuin yritystenkin roolin heikkeneminen - ovathan ne molemmat perinteisen teollisen vallankumouksen tuotteita - tulee vastuu omasta henkisestä ja aineellisesta hyvinvoinnista ilmeisesti siirtymään yhä enemmän yhteisöjen varaan. Kansalaisyhteiskunnan merkitys tulee todennäköisesti merkittävästi korostumaan“ (Kivistö, 1997). Tarjoavatko televerkkoihin perustuvat yhteisöt kansalaisille liittymispohjaa myös tunteen alueella? Jarva toteaa, että televerkot täyttävät parhaimmillaan kaikki kaupunkimaiselle yhteisölle asettamat perusvaatimukset: ihmiset ovat niissä vieraita toisilleen, vaihtelu ja siten valintamahdollisuudet ovat rikkaita, verkko on turvallinen, siellä vallitsee anonyymi huolenpito (Jarva, 1996). Vaikka verkoissa viesteihin yleensä vastataan ja kanssaverkkoilijoihin suhtaudutaan empaattisesti, verkoille on ominaista myös etäisyyden luoma riippuvuus, “lähivieraus“ (Jarva, 1996, Böök, 1989). Liittymisen tarve tulleekin parhaiten tyydytetyksi luonnollisen lähiyhteisön ja tekoyhteisön ominaisuuksien yhdistelmin. Erilaiset yhteisöt vastaavat myös kansalaisyhteiskunnassa ihmisten liittymisen tarpeeseen ja motivoivat viestimään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tunteille tarjoavat ainoina vaihtoehtoina korviketta televisio-ohjelmat saippuaoopperoineen. Vuorovaikutusta ei edesauta eikä yhteisöllisyyttä tarjoa verkkokulttuuri, jossa viihde passivoi ihmiset sohvalle.

Tekemisellä tarkoitus Ihmisessä on tekemisen pakko. Tekemisen kautta ihminen saavuttaa tarkoituksen elämäänsä. Tehtävän löytäminen on elämää voimakkaasti organisoiva voima, jopa siinä määrin, että se sivuuttaa ja hoitaakin yksilöissä ja yhteisöissä ehkä liittymisen ja jä132


sentymisen alueella esiintyviä muita ongelmia. Tervehdyttävintä ihmiselle on saada rooli ja tehtävä, toteaa Turunen (1989). Tehtäviin ja rooleihin liittyy arvostusta. Arvostusten kautta yhteiskunta säätelee ihmisten tahtoa. Osa ihmisen identiteetistä muodostuu juuri arvostetusta roolista yhteiskunnassa. Suomessa arvostus on erityisesti muodostunut työn kautta. Tämä ilmenee tittelin käytössä. Vuoden 1981 ja 1995 välillä itsensä toteuttaminen työn kautta on vahvistanut Suomessa asemiaan. Vuonna 1996 neljä viidestä piti työn kiinnostavuutta tärkeänä, vuonna 1981 vastaava luku oli kaksi kolmasosaa (Suhonen, 1997). Ihmisen itsearvostus riippuu niistä tehtävistä, joita hän hoitaa. Ihmisen on vaikeaa säilyttää itsetuntonsa, jos yhteiskunnan arvostukset ja arvovallat eivät hyväksy hänen elämänsuuntaansa. Käsitys työttömyydestä ja työttömyysturvasta nousee tärkeäksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi tätä ajatusta vasten. Kysymys ei ole suinkaan yksinomaan toimeentulosta, vaikka usein lienee työttömälle itselleenkin helpompi argumentoida tilaansa rahan kautta kuin itsetunnon kautta. Työttömänä kaksi vuotta ollut mies toteaa: “Vähitellen sitä vaan passivoituu television edessä istujaksi, eikä lähde edes ulos. Mikään ei kiinnosta.“ (Demari, 27.2.1998) Kun maassa on puolen miljoonan ihmisen työttömyys, ratkaisua ihmisten tekemisen tarpeeseen ei voi hakea yksistään palkkatyöstä ja taloudellisesta kasvusta. Työ ja tekeminen ja samalla omanarvontuntoinen elämä avautuu myös muilla kuin palkkatyön sektoreilla.

Tekemisen kautta arvostusta Työn tulevaisuusseminaarissa eduskunnassa 18.2.1998 Pentti Malaska esitti ratkaisuksi omavaraisen työn ja talkootyön mukaan ottamista tekemisen, työn ja toimeentulon alueelle. Hän esitti, että taloudelliselle kasvulle perustuva politiikka on ristiriitaisella noidankehällä, koska sen tulisi sekä turvata rahan pysyminen maassa rikkaiden rikastumisella että yhteiskuntarauhan säilymisen vuoksi estää köyhien kurjistuminen. Koska jatkuva taloudellinen kasvu tavaratuotantoon kohdistettuna on kestävän kehityksen kannalta mahdoton, on siirryttävä hyvinvointituottavuuden kasvupolitiikkaan eli on siirryttävä tavarataloudesta palvelutalouteen. Palvelutalous muodostuu palkkatyöllä tehtävästä markkinataloudesta, vaihtotyöllä tehtävästä vaihdantataloudesta, oman työpanoksen varassa olevasta omavaraistaloudesta ja itsepalvelusta sekä kasinotalousosasta. Toimeentulo muodostuu näin ollen palkasta, vaihdannasta ja omasta tuotannosta sekä pääomatuloista ja/tai perusturvatulosta (Malaska, 1998). Toimiipa ihminen millä tahansa näistä talouden areenoista hänen on saatava oma ja toisten arvostus. Esimerkiksi perheenäidin työn arvostus on muuttunut aikojen kuluessa. Suomalaisten asenteet työn jakamiseksi ovat huomattavasti myönteisemmät kansalaisten kuin työmarkkinajärjestön piirissä. Kolme neljäsosaa kansalaisista suos133


tuisi lyhentämään työaikaansa siinäkin tapauksessa, että se merkitsisi ansiotason laskua (Suhonen, 1997). Kolmannen sektorin työ on usein harmaata työtä. Noin kolmasosa kansalaisista hyväksyy sen, vaikka harmaa työ ei ole laillista. Laman myötä suomalaisten asenteet tulivat suopeammiksi työn jakamiselle. Samalla hyväksyttiin myös arvostuksen muutos. Arvostusta voi saada muustakin kuin säännöllisestä palkkatyöstä. Samansuuntaista ennakoi sekin, että sairaanhoitaja oli arvostetuin ammatti vuonna 1996 ja siivoojan ammatti oli seitsemänneksi arvostetuin, kun taas ministeri oli kahdeskymmenesensimmäinen ja kansanedustaja kahdeskymmenesneljäs eli viimeinen (Suhonen, 1997). Toisaalta tämä osoittaa poliittisen toiminnan vähäistä arvostusta. Tekemisen alueella tietotekniikka yhtäältä vähentää työpaikkoja automaattien kautta (Ojanpelto, 1989) ja toisaalta muuttaa työtehtäviä abstrakteiksi tietointensiivisiksi töiksi. Tässä prosessissa jää moni entinen työ tarpeettomaksi. Soininvaara totesi jo “Ratkaiseva aika“ - kirjassaan: “Kansantaloutemme ei pysty enää käyttämään hyväkseen flegmaattisia, tyhmiä, luonteeltaan vähän hankalia, hitaita ihmisiä, vaan se vaatii yhä täydellisempää työntekijää. Tyhmiä, hitaita, luonnevikaisia ja särmikkäitä ihmisiä on kuitenkin aina keskuudessamme. Toinen syy on ammattien nopea vanheneminen, jolloin pätevästä, tehokkaasta ja tarmokkaasta ammattityömiehestä tulee äkisti ammattitaidoton kehäraakki“. Näidenkin ihmisten tarve on tekeminen, rooli, ja sen avulla sekä oman että toisten arvostusten saaminen (Soininvaara, 1986).

Uutta tekemistä, uusia ammatteja Toisaalta tieto- ja viestintätekniikka myös luo uusia tehtäviä. Mika Pantzar luetteli em. työn seminaarissa uusia ammatteja. Tällaisia ovat mm. koordinaatioammatit, joiden tarkoituksena on auttaa ihmisiä luotaamaan kanavien ja signaalien sekamelskassa, kuten verkkosihteerit, informaatiobrokerit, kauppaoperaattorit, verkkoteknikot, vedonvälittäjä, informaatiopilotit, telekonsultit, verkkomajatalonpitäjät, verkkovisualistit, informaatioräätälit, listanpitäjät, verkkoparittajat (Geocities), tietovarastomiehet. Koordinaattiammattien rinnalla ovat symbolianalyytikot ja tiennäyttäjät, joiden tarkoituksena on monipuolistaa sisältöjä. Heihin kuuluvat laiteterapeutti, profeetta, parantaja, massataiteilija, piraattituotekonsultti, uniikkisorvaaja, mediakuvittaja/ käsikirjoittaja, esinefundamentalisti, tapahtumakonsultti, kloonaaja, toiminta-katalysaattori, tulevaisuuskonsultti, verkonkutoja, käytettävyysekspertti, muoto-organisaattori, mediakäsityöläinen, asiakaskonsultti, kanavaprofiilinrakentaja. Edellä mainittujen lisäksi tulevaisuuden ammatteja ovat hybridiammatit, jotka korjaavat liian pitkälle erikoistuneiden tietoammattilaisten ja kyltymättömän kulutusyhteiskunnan virheitä (bioekonomistit, biososiologit, geofilosofit, luontojuristit, gaialääkärit, konepsykologit) ja elämäntapa-ammatit, jolloin kansalaispalkka turvaa toimeentulon (jalkapallofanit, kulttuurityöläiset, tutkijat, kylähullut). 134


Viimeksi mainittua ryhmää lukuun ottamatta on vaikea kuvitella, miten automaation syrjäyttämät työntekijät muuttuvat näiksi uusiksi ammattilaisiksi. Tulevaisuuden representaationa lista on sen sijaan paikallaan. Tulevaisuuden ammatit ja tekeminen ovat jotain muuta kuin mitä nyt näemme. Pantzarin listan lisäksi tietotekniikka ja viestintä tarjoavat myös tekemistä, joka on hiukan lähempänä nykypäivää ja kumpuaa kansalaistoiminnasta: pienlehden tekeminen eli toimittajan, taittajan ja kuvaajan työ, paikallisradion toimittajan ja harrastuspiirin radion toimittajan työ, paikallistelevisio-ohjelmien tuotanto, pienlogistiikkapalvelut, erilaiset neuvontapalvelut, virtuaalisihteeri yms. palvelut, WWW-sivujen valmistus jne. Näistä töistä kuten ei Pantzarin luettelemista töistäkään olla valmiita maksamaan. Vanhojen ammattien osaajat eivät välttämättä näe uusia mahdollisuuksia omalta osaltaan järkevinä eivätkä he pysty toteuttamaan omaa tekemisen tarvettaan. Muutamat löytäisivät näistä vaihtoehdoista itselleen tehtävän, mikäli toimeentulo ei olisi kokonaan riippuva palkasta. Kansalaispalkka takaisi tällöin toimeentulon ja antaisi mahdollisuuden arvostettuun tekemiseen. Samalla lisääntyisi paikallinen viestintä ja sen myötä vuorovaikutus ja vastavuoroisuus. Tämä hyvien asioiden kierre mahdollistaisi osallistumisen tarpeen heräämisen.

Välisektorilla mielekästä tekemistä Suomessa muodostui lamavuosina markkinoiden, julkissektorin ja kotitalouksien rajaaman kolmion sisään varsin laaja, eräänlainen yhteiskunnallinen välisektori. Sitä on kutsuttu sosiaaliseksi taloudeksi ja se koostuu eriasteisesti organisoidusta kansalaisja vapaaehtoistoiminnasta, työttömien yhdistyksistä, uusosuuskunnista ja muusta yhteisöyrittämisestä, järjestöjen paikallisyhdistyksistä, kylä- ja korttelitoiminnasta, epävirallisista hoivaverkostoista, itseapuryhmistä, naapurien, ystävien ja sukulaisten uudenlaisesta suhteesta (Kivistö, 1997). Erityisesti kulttuurijärjestöjen piirissä toimii runsaasti ihmisiä. Pelkästään liikuntajärjestöissä on miljoona jäsentä ja nuorisojärjestöjen yhteistyöelimessä, Allianssissa, on jäsenenä 800 000 nuorta. Erilaisten taide- ja kulttuurijärjestöjen piirissä on Kivistön valistuneen arvion mukaan satoja tuhansia ihmisiä. Kansalaistoiminta voi työllistää eli tarjota mielekästä tekemistä kahdella tavalla. Kansalaisjärjestö tai -yhdistys voi palkata toiminnan organisoijan, jonka vastuulla on yhteyksien luominen, toiminnan käynnistäminen, tiedottaminen, hallinto ja taloudenpito. Yhdistys voi myös ottaa uusia tehtäviä, joita varten palkataan ohjaaja. Näin syntyvät uudet harrastukset ja ohjaamisesta syntyvä palkallinen työ antavat mielekästä tekemistä monelle (Kivistö, 1997). Nuori ihminen saa yhteisön, johon liittyä ja samalla ajattelulle ainesta jäsentyä yhteiskuntaan sekä kipinän mielekkääseen toimintaan. Edellä mainitussa Demarin artikkelissa haastateltu henkilö oli puolen vuoden 135


kurssin avulla löytänyt itselleen tulevaisuuden uskon ja yhteisön, johon kuulua. Hän oli valmis jopa vapaaehtoiseen työhön. Kolmas sektori työllistää jo nyt. Esimerkiksi vuonna 1993 oli 60 nuorten työpajaa ja vuonna 1997 niitä oli 350. Pajatoiminnalla on saatu rohkaisevia tuloksia sekä työllistäjänä että elämänhallintaa luovana mallina (Kivistö, 1997). Taiteellinen toiminta antaa tekijälleen tyydytystä. Pelkkä taiteellisesta toiminnasta saatava tulo hyvin harvoin riittää Suomen kaltaisessa pienen väestöpohjan ja harvan asutuksen maassa, sillä pieni väestöpohja ei tuo riittävän suurta asiakaskuntaa. Kalevi Kivistö esittää perustulon ja taiteilijan asiakastulojen yhdistämistä. Samalla saataisiin kulttuuripalveluja lisää ja voitaisiin kääntää passiivisuuden kierre aktiivisuudeksi (Kivistö, 1997). Tietoyhteiskuntafoorumin: “Demokratia, arki ja oppiminen“ - työryhmä ehdottaa samankaltaista ratkaisua kutsuen sitä vaihtoehtoisen kulttuurityön kansalaispalkaksi (Valtiovarainministeriö, 1997). Järjestötoiminta, kulttuuritapahtumat, taiteen tekeminen, vanhusten kerhot, lasten iltapäiväkerhot jne. ovat tekemistä, jonka organisointi vaatii viestintää, tietoja tapahtumista, tietoja taidenäyttelyistä, kutsuja, järjestämistä jne. Mielekäs tekeminen synnyttää viestintää. Taulukko 5. Ihmisten olemassaolon perustarpeet ja viestintä

Perustarve Jäsentyminen Liittyminen Tekeminen

Edellyttämä viestintä Tiedon saanti, keskustelut Keskustelut, huolenpitoviestintä Organisointi, itseilmaisu, asioiden hoito.

Uusien viestintätapojen oppiminen ei ole enää kiinni siitä, onko laitteita tai välineitä. Osaamistakin saa erilaisilla kursseilla ja kysymällä osaavimmilta neuvoa. Tottahan toki näissäkin välttämättömissä viestintävalmiuksien osissa on vielä paljon tekemistä. Jollei ihmisellä ole motiivia osallistua, toimia ja ottaa selvää asioista, eivät sitten auta hyvät laitteet eikä niiden käytön osaaminenkaan. Motiivia ei toisaalta voi opettaa eikä jakaa. Se kasvaa toisten ihmisten yhteydessä, jos on kasvaakseen. Hyvä viestintäilmasto ja hyvät järjestelmät luovat kasvupohjaa myös motivaatiolle. Vuorovaikutteinen yhteisöllisyys vaatii kollektiivista osaamista ja motivaatioita. Yksilön yksinäiset ponnistukset johtavat markkinataloudessa joko tuottamaan kaupallisesti kannattavaa viestintää tai kuluttamaan niiden tuottamaa viestintää. Vuorovaikutusviestintä yhteisten asioiden hoitamiseksi, toisista huolehtimiseksi, omaehtoisen kulttuurin tuottamiseksi ei ole yksin markkinalogiikan alainen eivätkä sen vaatimat yhteiskunnan tarvitsemat mahdollisuudet synny pelkästään markkinoilla.

136


LUKU 6 Kansalaisten viestintävalmiudet nykytilan laadullinen tarkastelu Tässä luvussa tarkastellaan, millä välineillä ja miten ihmiset viestivät, mitä erilaisia viestintätarpeita ja -mahdollisuuksia eri ihmisryhmillä on ja miten viestintätavat ovat muuttumassa. Tarkastelu perustuu avaininformanttien haastatteluihin. Laadullisessa tutkimuksessa, jota tässäkin sovelletaan, on kaksi vaihetta: havaintojen pelkistäminen ja arvoituksen ratkaiseminen (Alasuutari, 1993). Myös lomaketutkimuksesta tai kvantitatiivisesta sisällönerittelystä voidaan erottaa vastaavanlaiset vaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa kerätään aineisto ja tehdään siitä tilastolliset analyysit. Toisessa vaiheessa tulokset tulkitaan. Kvalitatiivista ja kvantitatiivista tiedonkeruuta voidaan verrata toisiinsa myös kuun tutkimus -analogian avulla. Kaksi retkikuntaa lähetetään kuuhun tutkimaan sen vieraita materiaaleja. Toinen retkikunta tekee kokeita ja mittauksia yhteensä tuhannesta kappaleesta ja tulee kotiin tulosten kanssa. Toinen retkikunta kerää muutamia materiaalipaloja maahan tuotavaksi ja miettii sitten kotona, mitä niistä voitaisiin tutkia ja mitata. Jälkimmäinen saa paljon uutta rikasta ja perusteellista aineistoa, mutta sitä ei voi yleistää koko kuuta koskevaksi, kun taas edellisen retkikunnan tulokset ovat yleistettävissä, mutta niistä saattaa jäädä huomaamatta uusia asioita (Alasuutari, 1993). Olisi tietysti hyvä, jos retkikunnat eivät lähtisikään yhtä aikaa, vaan näytepalat etsittäisiin ensin ja vasta näiden tutkimusten jälkeen uusi retkikunta tekisi mittaukset tuloksien yleistettävyyden löytämiseksi. Tässä luvussa etsin pääsääntöisesti avaininformanttien teemahaastattelujen avulla kvalitatiivisin menetelmin kansalaisten viestintävalmiuksia kuvaavia ilmiöitä ja seu137


raavassa luvussa esitän strukturoitujen haastattelujen avulla mitattujen kvantitatiivisesti ilmiöiden yleisyyttä kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Molempien haastatteluaineistojen analysoinnin tavoitteena on ymmärtää kansalaisten viestintävalmiuksien tilaa nyky-yhteiskunnassa. Lomaketutkimuksen ja laadullisen tutkimuksen eroja kuvaa seuraava taulukko. Taulukko 6. Lomaketutkimuksen ja laadullisen tutkimuksen eroja

Lomaketutkimus

Laadullinen tutkimus

Arvoituksen ratkaiseminen

Kausaalianalyysi, tilastollisten yhteyksien tulkinta, muuhun tutkimukseen ja hypoteesiin viittaaminen

"Ymmärtävä selittäminen", muuhun tutkimukseen ja hypoteesiin viittaaminen

Havaintojen tuottaminen

Muuttujien määrittely ja koodaaminen, keskiarvojen ja til. yhteyksien etsiminen

Havaintojen pelkistäminen, ”olennaiseen" keskittyminen ja raakahavaintojen yhdistäminen

(Lähde: Alasuutari, 1993) Molemmissa tutkimustyypeissä havaintojen tuottamisen vaiheeseen kuuluu tekniikoita, joilla mahdollista havaintojen määrää rajoitetaan hallittavamman kokoiseksi. Lomaketutkimuksessa tämä tapahtuu jo aineiston keruuta suunniteltaessa. Tilastokeskuksen suunnittelemassa survey-tutkimuksessa on paljon aineistoa, jota ei ole hyödynnetty. Aineisto olikin kerätty useampaan tutkimukseen sovellettavaksi (Nurmela, 1997). Aineiston pelkistäminen juuri kansalaisten viestintävalmiuksia koskevaksi tehtiin monitasoisena, tiputtaen aina uusia muuttujia pois, koska ne eivät sisältäneet oleellisia asioita tutkimuksen kannalta. Teemahaastatteluissa käsiteltiin vain viestintävalmiuksia kuvaavia asioita. Muut, hyvinkin mielenkiintoiset tietotekniikan tai joukkoviestinnän käyttöön liittyvät asiat, jätettiin syrjään. Millaiset ovat kansalaisten viestintävalmiudet, eli kuinka laajasti ja monipuolisesti suomalaiset käyttävät uutta viestintätekniikkaan hyväkseen nykyisin päivittäisessä toiminnassa ja vuorovaikutuksessa? Seuraavassa esittelen niitä tuloksia, joita sain 18 avaininformantin haastattelututkimukseni yhteydessä 1997 ja 1998. Olen täydentänyt aikaisempia tuloksia joillakin uusilla havainnoilla. Tarkemmat analyysit löytyvät väitöskirjasta (Viherä, 1999).

138


Viestintävalmiuksissa on suuria eroja Kansalaisten viestintävalmiudet poikkeavat toisistaan tavattomasti. Osalle ihmisistä puhelin on tärkein viestintäväline. Sillä hoidetaan kaikki eteen tulevat tilanteet henkilökohtaisesta yhteydenpidosta työasioihin, kaupankäyntiin ja jopa pankkiasioihin. Osa ihmisistä taas käyttää kaikkia välineitä. He valitsevat viestintävälineen sen mukaan, miten vastaanottaja kykenee käyttämään yhteensopivaa laitetta. Hyvin harvalle kansalaiselle itse välineet tuottavat ongelmia: he käyttävät niitä, mitä on, ja hankkivat uusia, kunhan laitteet osoittautuvat tarpeellisiksi. Tarpeellisuus syntyy lähinnä ystävä- ja harrastuspiirien muiden jäsenten tavoista viestittää ja ottaa vastaan viestejä. Laitteiden ja palvelujen hintaa ei koeta kalliiksi tai hankalaksi, sitä ei oikeastaan edes ajatella. Kännykkäkulttuurin oma lukunsa ovat nuoret, jotka soittelevat tuon tuostakin, pitävät ikään kuin joukon koossa. Perusjengi tietää aina missä kukin on, sana kulkee soittamalla, sähköpostilla, tekstiviestillä ja kaikki tietävät, että jossakin tapahtuu. Yleistä on myös se, että tieto tapahtumasta on suosikkipaikan (pub, kahvila, käytävä) seinällä pienellä lapulla. Arjen asioissa, suvun, harrastusten ja ystävien kesken ei sähköposti ole puhelinta voittanut. Välineitä sinänsä ei koeta ongelmaksi. Syynä saattaa olla, että vanhat tavat, puhelin, televisio ja päivälehdet riittävät hyvin arjen askareista ja yhteisöllisyydestä selviämiseen. Uusia tapoja toimia ja pitää yhteyksiä ei yleensä koeta ongelmaksi. Osa ihmisistä käyttää välineitä suvereenisti, osa tyytyy nykyisiin ja osa odottaa, kunnes ystävät ja tuttavat tai harrastus- ja osallistumispiirit siirtyvät käyttämään uusia viestintätapoja. Kansalaisyhteiskunnan verkostomaiset toimintatavat ovat osaksi tiedostamattomia tarpeita. Perheen sisäinen välineellinen viestintä perustuu puhelimen käyttöön. Kännykkä on tuonut mukanaan uusia tapoja perheen sisäiseen viestintään; yksinkertaiset neuvotkin kysytään puhelimitse. Perheen sisäinen huolenpito hoidetaan puhelimella, soitellaan lapsille kun he tulevat koulusta tai varmistetaan puhelimella, missä he liikkuvat. Puhelin on luonnollinen ydinperheen kommunikointimuoto ja sitä käytetään sekä asioiden hoitamiseen että perheen yhteisölliseen viestintään. Kun lapset muuttavat pois kotoa, myös sähköposti tulee yhteydenpitovälineenä kuvaan mukaan.

139


Yhteiskunnallinen aktiivisuus ja viestintätavat Tutkimuksessani jaoin kansalaiset ryhmiin kahdella perusteella: yhteisiin asioihin osallistumisen syyn mukaan ja myös osallistumistavan vaatiman viestinnän mukaan. Ryhmiä voidaan luonnehtia seuraavasti: yhteiskuntaan vaikuttamaan pyrkivät, organisaattorit, mukanaolijat ja osallistumattomat erosivat toisistaan viestintätapojen suhteen. Kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta pienyrittäjissä yhdistyy itsellinen toimija yhdessä muiden kanssa toimijaan. Pienyrittäjä tarvitsee muita kansalaisia oman elantonsa turvaamiseksi eli elävää yhteisöä asiakkaiden saamiseksi sekä myös oman yhteisöllisyyden tarpeensa tyydyttämiseksi. Hänellä on työ- ja yhteisöverkostot. Tästä syystä he ovat omassa luokassaan. Vaikuttamaan pyrkivät ja organisaattorit ovat molemmat aloitteellisia toimijoita yhteiskunnassa. He etsivät tapoja saada äänensä kuuluville ja hoitaa yhteisiä asioita sekä saada muita mukaan toimintaan. Vaikuttamaan pyrkiville on tärkeää ymmärtää monimutkaisiakin järjestelmiä ja päästä osallistumaan niiden kautta. Organisaattorit puolestaan ovat toiminnan ihmisiä. Heille on tärkeää tietää, mitä tapahtuu ja missä tapahtuu ja he haluavat tarttua tilaisuuteen. He haluavat myös järjestellä asioita ja saada muut innostumaan. Pienyrittäjät ovat toimintatavoissaan lähellä organisaattoreita. Mukanaolijat eivät ole aloitteentekijöitä, vaan he osallistuvat oman aikansa ja halujensa mukaisesti muiden järjestämiin tapahtumiin tai esittävät kirjoituksia ja mielipiteitä erilaisilla foorumeilla. Vaikuttamaan pyrkivät ja organisaattorit saattavat kokea yhteiskunnallisen muutoksen suunnan uhkaavan heidän omia arvojaan. Tämä aktivoi heidät toimimaan itselleen luonteenomaisella tavalla, joko pyrkien vaikuttamaan tai organisoimaan toimintaa. Osallistumattomat muodostuvat kahdesta eri alaryhmästä, niistä, joilla ei ole aikaa osallistua ja niistä, joilla ei ole halua osallistua. Jälkimmäiset kuuluvat niihin, jotka eivät ole tietoisia yhteiskunnan rakenteiden muutoksista eivätkä koe tiedostamattomia arvojaan uhanalaisiksi. He ehkä uskovat hyvinvointiyhteiskunnan takaavan toimentulon ja turvallisuuden. Sen sijaan työkiireiden vuoksi osallistumattomat ovat niitä, jotka eivät koe yhteiskunnan muutoksen uhkaavan heidän arvojaan ja kokevat itsensä hyvinvoiviksi. Näin ollen heillä ei ole syytä osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

140


Kansalaisyhteiskunnallisen osallistumisen suhteen ihmiset voidaan siis jakaa viiteen ryhmään: vaikuttajat, organisoijat, mukanaolijat, osallistumattomat ja pienyrittäjät. * Vaikuttajille on tärkeää osallistua keskusteluihin ja jäsentää ajatteluaan muiden kanssa. * Organisoijille on tärkeää saada asioita tehdyksi. * Mukanaolijat haluavat osallistua, mutta eivät kantaa vastuuta tekemisistä eikä yhteiskunnan kehityssuunnista. * Osallistumattomia ei yhteisöllisten asioiden hoitaminen kiinnosta lainkaan. * Aktiiviset pienyrittäjät ja keikkatyöläiset ovat mukana yhteisön kehittämisessä oman työnsä vuoksi.

Vaikuttajat siirtymässä verkkoon Vaikuttajien viestintä on siirtynyt ja siirtymässä yhä enemmän verkkoviestintään, jopa niin että mukana pysyäkseen heidän on pakko siirtyä käyttämään internetiä ja sähköpostia, vaikka he tuntisivat vastenmielisyyttä sähköistä viestintää kohtaan. Internet antaa heille myös tunteen kuulumisesta globaaliin yhteisöön. Vaikuttajat harmittelevat päivittämättömiä, vanhentuneita sivuja. Sen sijaan tunnetut www-sivut, sähköpostitse saadut tiedot tärkeistä sivuista ja aineiston jakelu internetin kautta on heille tärkeää. Sähköpostin avulla he voivat jäsentää ajatuksiaan. Puhelin ei kuitenkaan ole vielä menettänyt merkitystään vaikuttajien keskuudessa. Seuratoiminnassa mm. puhelinneuvottelut ovat tärkeitä kuten myös kahdenkeskiset puhelut asioiden eteenpäinviemiseksi. Vaikuttajat toivovat osaavansa käyttää tekniikkaa paremmin. Vaikuttajien viestintätavat ovat muuttuneet heidän yhteisöjensä muuttuessa. He ovat viestintätavoissaan edelläkävijöitä ja osaavat käyttää luovasti kaikkia viestintävälineitä. Heillä liittymä, osaaminen ja motivaatio yhdistyvät viestinnän kehittymisen myötä. Ihmiset, joilla on tarvittavat laitteet sekä motiivi viestiä ja osallistua, saattavat olla avuttomia tekniikan kanssa. He tarvitsisivat mikrotukihenkilön, joka tarvittaessa tulisi opettamaan heitä heidän omalla koneellaan, asettamaan asetukset, tekemään jakelulistat, luomaan arkistojärjestelmät sekä asentamaan uudet laitteet, etsimään viat niiden ilmestyessä jne.

141


Organisaattorit viestivät vastaanottajan ehdoilla Organisaattoreille puhelin on edelleen tärkein väline järjestellä asioita. Puhelimen lisäpalvelut eivät juurikaan ole heidän käytössään, sillä puhe viestintämuotona koetaan hyvin henkilökohtaiseksi. Erityisesti ulospäin suuntautuneet organisoijat pitivät puhelinta erinomaisena välineenä, sen avulla voi hoitaa asioita etäältä ja silloin kun asia mieleen juolahtaa. Kännykkä on heille yhteisöllisen viestinnän välineenä ehdoton. Organisoijille ominaista on myös etsiä välineet vastaanottajien mukaan. He soittavat sille, joka puhuu mielellään ja lähettävät sähköpostia kirjoittaville osallistujille. Tehokas viestintä syntyykin yhdistämällä eri viestintävälineitä. Organisaattorien viestintätavat osoittavat, että vastustuksesta huolimatta tekniikkaa tunkeutuu toimintaan ja vaikuttaa siihen. Aikaa myöten tekniikkaa kesyyntyy osaksi arkea eikä ilman sitä enää tulla toimeen. Tässä prosessissa myös viestintätavat muuttuvat. Toistaiseksi puhelin on organisaattoreiden keskeinen viestintäväline kansalaisyhteiskunnan yhteisöissä. Yhteisötkin ovat erilaisia. Edelläkävijäyhteisöissä, kuten opiskelijoiden keskuudessa, viestintä hoidetaan napakasti eri välinein.

Mukanaolijat toimivat perinteisesti Mukanaolijoille puhelin on tärkeä viestintäväline. Puhelimella pidetään ensisijaisesti yllä suhteita ystäviin ja kavereihin. Mikäli ystävillä on sähköposti, voidaan myös lörpöttely siirtää sähköpostiin, erityisesti tyttöjen kesken. Mukanaolijat käyttävät töissä sähköpostia, mutta pitivät mielellään työ- ja vapaa-ajan erillään. Mukanaolijat noudattavat perinteisiä viestintätapoja, esimerkiksi kirjoittavat yleisönosastotekstin tietokoneella, tulostavat sen ja vievät lehden toimitukseen. He lukevat lehdistä tiedot tapahtumista tai kuulevat ne ystäviltä. Mukanaolijat siirtyvät uusiin viestintätapoihin hitaasti, muiden perässä. Tosin nuorilla viestintätavat ovat monipuolisemmat kuin iäkkäämmillä. Mukanaolijoiden viestintätavat muuttuvat, kun yhteisön muiden jäsenten viestintätavat muuttuvat. Yhteinen koulutus ja yhteishankinnat edistävät yhteisöllisen toiminnan vuorovaikutusta ja helpottavat organisaattoreiden työtä.

142


Pienyrittäjälle tehokas viestintä on työn edellytys Pienyrittäjälle viestintävälineet ovat työnsaannin ja -hoidon ehdoton edellytys. Heille puhelin on yleensä välttämättömämpi yhteydenpidon väline kuin sähköposti ja internet, sillä pienyrittäjän sidosryhmissä ei vielä ole valmiuksia esimerkiksi työtarjouksiin sähköpostitse. Tosin tietoammateissa toimivilla siirtymä verkkoviestintään on tapahtumassa. Puhelimeen liitetyt puhepostipalvelut eivät pienyrittäjille sovellu, sillä esimerkiksi työnantajat eivät jätä viestejä näihin. Sen sijaan puhelimitse saadut sihteeripalvelut ovat hyviä. Pienyrittäjien aktiivikansalaisen roolin mahdollistamiseksi on huolehdittava, että tulevaisuudessakin yritystä voi hoitaa ja yhteyksiä ylläpitää puhelinverkon palveluihin turvautuen. Virtuaalisihteerit vastaavat tähän tarpeeseen hyvin. Pienyrittäjät käyttävät mm. numerotiedustelun palveluja jo nyt päivittäin useita kertoja.

Yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomat Yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomat ovat joko työn uuvuttamia tai työttömiä ja syrjäytyneitä. Työn uuvuttamilla on osaamista ja hyvät liittymät sekä töissä että kotona, mutta ei rutiinia osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Sen sijaan he käyttävät viestintäpalveluja luovasti hoitaakseen omia arkisia asioitaan. Työttömät eivät koe tarpeelliseksi olla saavutettavissa edes silloin, kun mahdollinen työkeikka olisi saatavilla. Sen sijaan vapaa-aikana he, tapaamisten lisäksi, käyttävät ystävyyssuhteiden hoitamiseksi myös puhelinta. Työn uuvuttamat kokevat, että puhelinpalvelut antaisivat vieläkin enemmän hyötyä käytännön tilanteissa, jos niitä osattaisiin kunnolla käyttää. Kansalaisopiston tai muun aikuiskoulutuksen kurssit internetistä, plussa-, stoppi- ja hakupalveluista, virtuaalifaksista sekä gsm:n eri palveluista olisivat tarpeen. Osallistumattomien viestintäkäyttäytyminen on yhdensuuntaista yhteiskunnan vähäosaisten arkielämän tiedonhankinnan kanssa. Tiedonhankinnassaan he kokevat, että tulevaisuuden tapahtumat riippuvat enemmänkin hyvästä tai huonosta onnesta kuin omista ponnisteluista. Välitön elinympäristö koetaan hyvin paikkasidonnaisena ja konkreettisena. Tietolähteenä televisio osoittautuu suosituimmaksi mediaksi. Jonkin verran he luottavat tiedonlähteenä myös muihin ihmisiin, mm. naapureihin, mutta heidän epävirallista kontaktiverkkoaan voidaan pitää puutteellisena.

143


Viestintätavat ovat muuttumassa Viestintätapojen muuttuminen näkyy tämän kirjan taustalla olevassa väitöstutkimuksessa selvästi. Edelläkävijöiden viestintätavat ovat erilaisia kuin perässäkulkijoiden. Kännyköitä on otettu käyttöön ja samalla on luovuttu puhelinvastaajasta. Sähköpostin käyttö on yleistynyt. Osa yhteisöistä on siirtynyt uusiin tapoihin viestinnässä ja osa kommunikoi vanhoilla tavoilla. Koko vapaa-ajan yhteisön siirtyminen samanaikaisesti uuden viestintätavan käyttäjäksi on harvinaista. Sen sijaan yksilöiden viestintätavat muuttuvat nopeastikin, erityisesti työtehtävien vaikutuksesta. Vapaa-aikana kännykästä on tullut yhä suositumpi, sitä ilman ei enää uskota selviydyttävän.

PUHELIN MIELUISIN Naiset 31+ v. Naiset 10–30 v. Miehet 31+ v. Miehet 10–30 v. Kaikki yht. 0 Lähde Juha Nurmela, 2000

20

40

60

80

100

%

(täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä)

1996

1999

Kuvio 17. Kokemus mieluisimmasta asiointivälineestä sukupuolen ja iän mukaan prosentteina vv. 1996 ja 1999 Puhelin on kuitenkin edelleen tärkein viestintäväline arjen vuorovaikutussuhteissa. Puhelimen käytön voi katsoa jopa olevan erottava tekijä: toisille se on ainoa yhteisöllisen viestinnän väline, toisille taas yksi väline muiden joukossa.

144


Puhelinviestintäkin muuttuu Viestintätavat ovat muuttumassa myös puhelinviestinnän alueella. Osa ihmisistä on ottanut käyttöön uusia liittymän ominaisuuksia, moni on siirtynyt kännykän käyttäjäksi tai suunnittelee siirtyvänsä, vastaajat ovat käytössä ja tavoitettavuutta pidetään tärkeänä. Toisaalta osa ihmisistä arvostaa myös omaa rauhaa ja sitä, että saa itse määrätä, milloin on tavoitettavissa. Puhelinvastaaja lisää tavoitettavuutta. Puhelinviestintää pitävät merkittävänä myös ne henkilöt, jotka jo ovat siirtyneet verkkoviestinnän käyttäjiksi. Erityisen merkillepantavaa on, että nuorten pääkaupunkilaisten joukossa sähköposti ei ollut yleistynyt lainkaan harrastuspiirissä eikä vapaaaikana. Syynä lienee se, että sinkkuporukassa tapaamistarve on suurempi kuin pelkkä ajatusten vaihdon tarve. Puhelinviestinnän ensisijaisuutta ja tärkeyttä nykyaikana korostaa, että tapaamisetkin sovittiin puhelimella. Kännykkä on tosin tuonut muassaan tekstiviestin, joka on levinnyt erityisesti nuorison keskuuteen. Tekstiviestiä käytetään lähinnä tiedotusluonteisten - ja hauskojen - asioiden hoitoon. Sama piirre näkyy lehtiartikkelin mukaan myös varusmiesten joukossa: “ilosanoma kertoo, että tyttöystävä on hoitanut saunakaljatilauksen“. Seuraavassa kuvassa on vuoden 1999 lopun haastattelututkimuksen mukaiset tekstiviestien sisällöt.

TERVEHDYKSIÄ 31+ v. 10–30 v. KYSYMYKSIÄ 31+ v. 10–30 v. JUORUJA 31+ v. 10–30 v. INTIIMIÄ 31+ v. 10–30 v. MUISTUTUS 31+ v. 10–30 v. YHTEYDENOTTOPYYNTÖ 31+ v. 10–30 v. ASIA TIEDOKSI 31+ v. 10–30 v. 0

10

20

30

40

50

60

70

80

%

Kuvio 18. Tekstiviestien sisältö iän mukaan prosentteina v.1999 145

90

100


Puhelimen kaikkia mahdollisuuksia ei tosin tunneta tai niitä ei osata käyttää. Uusien keinojen täytyy “mennä veriin“, jotta niitä osaisi tarpeen vaatiessa käyttää. Puhepostipalveluja eivät tunne muut kuin alan ammatti-ihmiset, jotka pitävät niitä hyvinä, mutta lähes käyttökelvottomina, koska muut eivät niitä osaa käyttää. Puhepostipalvelujen käyttöönoton kynnys onkin suuri. Syynä on ehkä ihmisten tunteenomainen suhtautuminen puheeseen, koska puhe on monelle rakkain viestintätapa. Puheviestiä ei haluta kenen tahansa kuultavaksi eikä sitä haluta lähettää samanlaisena kaikille vastaanottajille. Puhe on persoonallista viestintää vain valitulle kohteelle. Jotkut kokevat puheen niin tunteenomaiseksi, että pitävät sähköpostin ja tekstiviestien tuloa helpotuksena vaikeista asioista keskustelemiseen. Puhumalla ei uskalleta sanoa vaikeita asioita, ei ainakaan aloittaa niistä puhumista. Vastaajaan ei haluta jättää viestiä, jos on todennäköistä tai mahdollista, että sen voi kuunnella joku muu kuin hän, jolle sanoma on tarkoitettu. Jos tämä em. tutkimuksessa havaittu seikka on suomalaisille tyypillinen tapa eikä vain sattumaa, se selittää osaltaan henkilökohtaisen puhelimen, kännykän vastaajineen, leviämistä ja suurta suosiota suomalaisten keskuudessa. Puheen automatisointi herättää ihmisissä tunteita, jopa inhoa. Ihmiset eivät halua käyttää automaattisen äänen antamia palveluja. Tämä selittää puhepostin ja muiden uusien palvelujen käytön vähäisyyttä, huonoa tunnettuutta ja ihmisten osaamattomuutta niiden suhteen. Tämä koskee erityisesti tapauksia, joissa soittaja luulee soittavansa elävälle ihmiselle ja vastaaja onkin automaatti, esimerkiksi yritysten puhelinvaihteessa. Sen sijaan ihmiset hyväksyvät sellaiset palvelut, joissa he tietävät soittavansa automaattiin, kuten esim. kirjakerhon tilauspalveluun. Puhelinviestinnän motiivina ovat vuorovaikutus toisten kanssa, asioista sopiminen, sosiaaliset suhteet, asioiden pohtiminen, suorastaan jaarittelu puhelimessa, halu tietää, missä muut ovat ja mitä he tekevät. Puhelin pitää yhteisön koossa. Se mahdollistaa myös etätyön ja elämänlaadun kohottamisen ihmisen itse valitsemalla tavalla. Ilman puhelinta ihmiset eivät enää tulisi toimeen.

Verkkoviestintä laajenee Verkkoviestintä ei vielä ole levinnyt mittavimmaksi vapaa-ajan viestintämuodoksi. Tutkimuksen mukaan naiset tosin tekevät lehteä internetiin, hoitavat ystävyyssuhteita myös sähköpostilla ja keskustelevat vaikeistakin asioista verkossa. He eivät kirjoita paljonkaan miespuolisille ystäville, koska nämä eivät vastaa viesteihin. Tutkimuksen avaininformanteille liittymä ei tuottanut ongelmaa, sillä suurimmalla osalla oli sekä kotona että töissä kunnolliset laitteet. Ilman laitteita olevat taas eivät katsoneet niitä tarvitsevansa, koska ei ollut ketään, joille sanomia lähettäisi. Heidän yhteisöissään muillakaan ei ollut laitteita. Opiskelijayhteisöissä verkkoviestintä on laajimmillaan, sillä siellä jokaisella on 146


laitteet. Monilla miehillä on laitteet, mutta he käyttävät niitä työasioihin, ei vapaa-ajan toimintaan. Tekninen osaaminen tuottaa verkkoviestinnässä vaikeuksia, ellei viestijän käytössä ole henkilöä, jolta saa kädestä pitäen apua. Tekniikkaa inhoavilta verkon käyttäjiltä vaatii suunnatonta energiaa ja tahtoa ottaa yksin selville, miten asentaa ohjelmat, jakelulistat, lähettää viestit, liitetiedostot jne. Ammatti-ihmisille taas viestinnän tekninen hoitaminen ei tuota vaikeuksia, mutta viestiminen itsessään saattaa olla ongelmallista. Yksi verkkoviestintävalmiuksien hankkimisen motiivi saattaa olla ihmisen havainto vieraantumisesta, oman yhteisön ulkopuolelle jäämisestä. Kun yhteisössä riittävän moni on siirtynyt verkkojen avulla tapahtuvaan asioista kertomiseen, asioiden pohdiskeluun ja yleensä vuorovaikutukseen, on muiden tultava perässä, elleivät he halua vieraantua yhteisöstä. Samaa todistaa myös opiskelijayhteisö, jonka ydinporukkaan kuuluminen edellyttää ehdottomasti verkkoviestinnässä mukanaolon. Kansalaisyhteiskunnan toiminnassa viestintätavat ovat muuttumassa verkkoviestintäkeskeisemmiksi. Puhelin säilyttää kuitenkin asemansa verkkoviestinnän rinnalla ja joillekin ehkä ainoana tapana viestiä. Sellaisten yhteispalvelujen avulla, joilla viestin saa toimitetuksi perille itse valitsemallaan tavalla, kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen voisivat aktiivisesti osallistua nekin, joille puhelin on ainoa viestintäväline. Kohtuuhintaiset tukihenkilöpalvelut olisivat tarpeen niille, jotka haluaisivat siirtyä verkkoviestintään, mutta esteenä on, että oma osaaminen ei riitä, eikä lähiympäristössä ole opastajaa. Tukipalvelujen avulla motivoituneet kansalaiset voisivat olla mukana yhteisessä toiminnassa. Sekä uusia viestintätapoja omaksuneiden että vanhoihin tapoihin pitäytyneiden keskuudessa paikallisviestinnällä on suuri merkitys. Paikallislehdistä etsitään tietoja, osallistutaan paikallisradion ohjelmiin ja tehdään itse lehteä, esimerkiksi taloyhtiön, opiskelijayhteisön tai Suomessa asuvien ulkomaisten lehteä. Kahden jälkimmäisen esimerkkilehden lähiyhteisö ei enää ole lokaalinen vaan maantieteelliset rajat osittain ylittävä yhteisö. Näissäkään tapauksissa verkkoviestintä ei korvaa kokonaan paperiviestintää. Esimerkit osoittavat, että erilaiset viestintämuodot konvergoivat, yhtyvät. Lehti laitetaan internetiin imuroitavaksi, internetin sivut tulostetaan seinälle luettavaksi jne. Multimediaa ei vielä harrasteta laajasti, vaikka videokamera olisi käytössä, koska liikkuvan kuvan vastaanottajia ei vielä löydy oman yhteisön piiristä.

147


Kansalaisten viestintävalmiuksien riittävyys Motivoitunut kansalaisyhteiskunnan viestijä käyttää luovasti viestintävälineitä etsiessään tietoja, keskustellessaan muiden kanssa, organisoidessaan toimintaa, ilmaistessaan itseään, tuottaakseen omaehtoista kulttuuria ja huolehtiessaan muista. Mikäli ihmisillä on motiivi yhteisöllisten asioiden hoitamiseksi, liittymä ei tuota heille vaikeuksia ja heidän taitonsa kasvavat tekemisen myötä. Vuorovaikutteinen kommunikaatio ei ole mahdollista, elleivät molemmat osapuolet, yhteisössä kaikki sen jäsenet, pääse mukaan koko prosessiin. Heillä kaikilla tulee olla pääsy verkkoihin, osaamista ja motivaatiota. Yhteisöllisyys, yhteisen vastuun kantaminen ja kansalaisen oma elämänhallinta edellyttävät, että kansalaiset ovat mukana viestinnän ketjussa. Kansalainen tarvitsee luovan viestinnän valmiuksia pystyäkseen osallistumaan yhteiskunnan kehittämiseen. Luovan viestinnän taidoilla hän pystyy olemaan aktiivinen viestijä ja vuorovaikutuksen osapuoli, viestinnän tuottaja. Ellei hänellä näitä valmiuksia ole, hän jää integroivan viestinnän kohteeksi.

148


LUKU 7 Viestintävalmiuksien mittaaminen Tässä luvussa kerrotaan ihmisten puhelin- ja verkkoviestinnän mittaamiseksi kehitetyistä indekseistä. Luvun jälkimmäinen osa koostuu indeksien avulla saaduista tutkimustuloksista. Ne paljastavat, miten tietoyhteiskunta ja kansalaisyhteiskunta ovat Suomessa toteutuneet. Kattavia tilastotietoja Suomen kansalaisten viestintävalmiuksista, pääsystä tietoverkkoihin, taidosta käyttää viestintävälineitä sekä viestintätapojen käytön motiivista ei ole ollut ennen Juha Nurmelan tekemiä tutkimuksia. Ne pohjautuvat Tilastokeskuksen keräämiin lomakehaastatteluaineistoihin vuosilta 1996 ja 1999. Sen sijaan monet markkinatutkimuslaitokset ovat keränneet eri osapuolten toimeksiannosta tietoja laitteiden ja liittymien määrästä. Tilastokeskuksen tutkimuksen perustavoitteena on ollut selvittää, minkälaiset valmiudet suomalaisilla on tietoyhteiskunnassa tarvittavien taitojen osalta. Tutkimus on tarkastellut suomalaisten tietotekniikan käyttöä työelämässä, koulussa ja kotona ja sitä, miten heidän valmiutensa vastaavat käyttötarpeita (Nurmela, 1997, 2000). Vuoden 1996 aineistosta Juha Nurmela on tehnyt kaksi raporttia: “Suomalaiset ja uusi tietotekniikka“ (1997) ja “Valikoiko uusi tietotekniikka käyttäjänsä“ (1998) sekä raportin vuoden 1999 aineistosta: Matkapuhelin ja tietokone suomalaisen arjessa (2000). Tutkimusaineistot ovat niin monipuolisia ja runsaita, että edellä mainittujen tutkimusten jälkeenkin aineisto antaa vielä runsaasti lisää analysointimahdollisuuksia. Olen laatinut näiden aineistojen pohjalta seuraavat viestintävalmiuksia mittaavat indeksit. 149


Tutkimuksen kohdejoukko Tutkimuksen kohdejoukkona ovat suomalaiset. Tarkoituksena on tutkia sekä kotitalouksia yleensä että yksittäisiä kansalaisia. Otantaprosessin peruskehikkoon kuuluvat 10 - 74-vuotiaat suomalaiset laitosväestö pois lukien. Perusjoukkoon kuului vuonna 1996 noin 2,3 milj. kotitaloutta (Nurmela, 1997) ja 4 044 000 suomalaista 10 - 74vuotiasta (Nurmela, 1997) ja 1059 kotitaloutta sekä 2340 suomalaisista vuonna 1999 (Nurmela, 2000). Suurin osa kysymyksistä oli kohdistettu 15 - 74-vuotiaille, jotka edustivat 3,9 milj. suomalaista (Nurmela, 1997). Tutkimuksen haastattelujen tekoa Nurmela on selostanut tutkimuksessaan samasta aineistosta (Nurmela, 1997). Kuhunkin kotitalouteen tehtiin yksi varsinainen haastattelukäynti ja osa haastatteluista tehtiin puhelimitse. Ellei kotitaloudessa ollut puhelinta, sinne voitiin tehdä kaksikin käyntiä. Haastatteluvastaukset tallennettiin suoraan haastattelun aikana. Nurmelan raporttien liitetietoina on esitetty haastattelun yhteydessä käytetyt haastattelulomakkeet. Kysymyksiä laadittaessa keskeisenä ajatuksena on ollut saada tietoa siitä, minkä verran uutta tietotekniikkaa, matkapuhelimia ja tietokoneita oheislaitteineen on suomalaisten käytössä, mihin niitä käytetään ja mitkä ovat kokemukset niistä. Tässä tutkimuksessa esitellään aineiston valossa suomalaisten viestintävalmiuksia, pääsyä verkkoihin, osaamista viestiä ja motiivia viestiä. Kullekin muodostetulle muuttujalle luodaan indeksit kuvaamaan sitä tilaa, missä suomalaisten viestintävalmiudet olivat tarkasteluajanjaksoina vuosien 1996/1997 ja 1999/2000 vaihteessa, sekä mikä on ollut muutos tänä aikana.

Indeksien mittaamisesta Käsiteltävästä haastatteluaineistosta etsittiin kansalaisten viestintävalmiuksia kuvaavia muuttujia. Aineistosta ei suoraan saanut vastausta viestintävalmiuksiin, sillä ne koostuvat monesta osatekijästä. Vaadittiin tilastoaineiston valikoivaa tiivistämistä kuvaamaan edellä mainittuja käsitteitä. Valitut muuttujat yhdistettiin viestintävalmiusindekseiksi. Indeksien tavoitteena on kuvata ilmiötä erilaisten taustamuuttujien yhteydessä. Empiirisellä tasolla tehty käsitteen operationalisointi ei aina täysin vastaa sitä todellisuutta, jota muodostettavalla mittarilla halutaan mitata. Jos systemaattinen poikkeama on liian suuri, mittari ei ole validi. Jos mittaustulokseen sisältyy liian paljon satunnaisvirhettä, joka ilmenee toistokertojen varianssina, mittari ei ole reliaabeli. Yhdessä reliaabelius ja validius muodostavat kokonaisluotettavuuden. Törnqvist toteaa so150


siaali-indikaattoreista, että kun “syntyy tarve saada jollekin mutkikkaalle käsitteelle mittari, on yleensä parempi, että konstruoidaan edes jonkinlainen korvike, kuin että luovutaan yrityksestä kokonaan“ (Törnqvist, 1974). Hän toteaa, että myöhemmin voidaan sitten syntyneen kritiikin avulla parantaa indikaattoreita. Erityisesti viestintävalmiuksien motiivia kuvaava indikaattori on tässä mielessä ongelmallisin, mutta tutkimuksessa tehdään yritys kuvata kansalaisyhteiskunnan motivaatioita annetun aineiston perusteella. Törnqvist toteaa edelleen, että sosiaali-indikaattorien muodostamista aloitettaessa täytyy olla selvillä tavoitteista, eli mitä halutaan mitata (teoreettinen käsite). Viestintävalmiuksien motiivi-indeksin tavoitteena on kuvata kansalaisten olemassaolon edellyttämää motiivia toimia tietoyhteiskunnassa. Tämän motiivin toteuttaminen edellyttää sitten viestintävälineiden käyttöönottoa. Validius määritellään yleensä mittarin kyvyksi mitata täsmälleen sitä, mitä se on tarkoitettu mittaamaan (Alkula, Pöntinen, Ylöstalo, 1995). Validius liittyy suoraan mm. operationalisoinnin vaikeuteen. Erityisesti survey-tutkimuksessa on suuri joukko kysymyksiä, joilla abstraktia käsitettä voi kuvata. Niin tässäkin tutkimuksessa. Haastattelukysymysten joukosta oli valittava kansalaisten viestintävalmiuksien teoriaan parhaiten sopivat kysymykset. Valinta on tutkijan perusteltu kannanotto. Validius ei kuitenkaan ole vain operationalisointiongelma, vaan koko suunnitteluvaiheen ja mittaamisen ajan mielessä pidettävä tavoite (Alkula ym., 1995). Mahdollinen virhelähde on mm. haastattelukysymyksiin valehteleminen, kysymysten väärinymmärrys jne. Kokenut haastattelija pystyy vähentämään tämänkaltaista virhettä. Validius voidaankin jakaa ennustevalidiuden, sisällöllisen validiuden ja rakennevalidiuden käsitteisiin, jotka tarkastelevat validiutta eri näkökulmista. Ennustevalidius viittaa mittarin kykyyn kuvata oikein jotakin mittarin ulkopuolista ilmiötä. Tulevaisuuden ennustamisen lisäksi voidaan tarkoittaa kahdella eri mittarilla saatujen tulosten samankaltaisuutta (Alkula ym., 1995). Tällöin tarvitaan kriteeri- eli vertailumuuttuja, jonka perusteella voidaan arvioida tutkittavan mittarin validiutta. Käytännössä validiutta voitaisiin mitata vertailevien muuttujien korrelaation avulla. Tässä tutkimuksessa viestintävalmiusindeksiä vertailtiin viestinnän määrään todeten indeksien olevan yhdenmukainen viestinnän käytön kanssa. Sisällöllinen validius liittyy abstraktin käsitteen operationalisointiin. Mittarin tulee olla järkevä ja perusteltu ja mitata juuri tarkoitettua asiaa. Mitään määrällistä validiuden osoitinta ei tässä suhteessa ole, vaikka kyseessä on perustavaa laatua oleva validiuden arvioinnin perusta. Tässä tutkimuksessa on osa indekseistä sisällöllisesti hyvin perusteltuja, osan ollessa lähinnä sopivien muuttujien funktio. Liittymä- ja osaamisindeksejä voidaan pitää sisällöllisesti validimpina kuin motivaatioindeksejä. Kolmannen validiuden, rakennevalidiuden sanotaan olevan hyvän, kun tutkimuksen tulokset ovat sopusoinnussa ennakko-oletusten kanssa ja kun mittari tutkimusprosessin kokonaisuudessa toimii niin kuin pitääkin. Rakennevalidiuden voi arvioida toteutuneen tässä tutkimuksessa hyvin.

151


Indeksejä tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että useimmat sosiaaliset ilmiöt ovat enemmän “nesteen kuin kiinteän aineen“ kaltaisia. Ne ovat joustavia ja muuttuvat nopeastikin ajan ja olosuhteiden muuttuessa. Usein mittarit, indeksi, pitää määritellä muutosten jälkeen uudelleen. Tällöinkin runsaan havaintoaineiston tiivistäminen muutaman kuvaavan käsitteen alle lisää aiheen ymmärrystä. Reliaabelius liittyy satunnaisvirheisiin. Reliaabeliutta voidaan lisätä mm. rinnakkaiskysymyksillä ja riittävällä otoskoolla, jolloin vastakkaiset vastausvirheet kumoavat toisensa. Tässä tutkimuksessa kysymyksiä oli runsaasti ja voitiin vertailla rinnakkaiskysymyksiä keskenään. Otoskoko on iso, yli 2 000 haastateltavaa. Reliaabelius on siis tilastollisesti katsoen hyvä. Indeksit laskettiin summamuuttujina. Summamuuttuja sopii tässä hyvin ja sitä käytetäänkin yleisesti juuri abstraktin käsitteen kuvaamisessa keskenään korreloivien muuttujien joukossa. Summamuuttujissa osioita voidaan painottaa myös niin, että jokin niistä vaikuttaa lopputulokseen enemmän. Näin nytkin tehtiin. Summamuuttujan käyttö lisää indeksien validiutta, sillä tällöin tulee kartoitettua kiinnostuksen kohteen eri puolia erillisillä osamittareilla. Validiuden lisäksi myös reliabiliteetti kasvaa, kun laskettaessa osioiden arvoja yhteen satunnaisvirheet kumoavat toisiaan ja tulos tarkentuu. Indeksien muodostaminen summamuuttujina kuvataan seuraavassa tarkasti ja lukija voi itse arvioida muuttujien mielekkyyttä ja tarvittaessa on mahdollista tehdä validiustarkasteluja uusilla muuttujilla ja uusilla painoarvoilla. Tässä ei siihen ole nähty olevan aihetta. Indeksit lasketaan myös erilaisille taustamuuttujien osajoukoille, työntekijöiden lukumäärän mukaan, alueittain jne. Ensin tarkastellaan muuttujien valintaa indeksien laskemisen perusteeksi sekä indeksien laskentaperusteita. Asiantuntijana ja ohjelmoijana aineiston tarkastelussa toimi Pauli Ollila Tilastokeskuksesta. Ollila toimi apuna ohjelmoinnin ja tilastollisten menetelmien käytön teknisessä toteuttamisessa. Sisällölliset valinnat olivat tekijän omia.

Indeksien perusmuuttujien valinta ja indeksikaavat Viestintävalmiuksia tarkastellessa tarkastellaan aluksi erikseen puhelinviestintävalmiuksia ja verkkoviestintävalmiuksia. Erottelu on tarpeen tehdä siksi, että puhelinviestintä on perinteistä ja valmiudet ovat ennakkoon ajatellen ja haastattelujen valossa selkeästi paremmat kuin verkkoviestinnässä. Verkkoviestinnällä tässä käsitetään Internet- ja sähköpostiviestintää, jotka ovat tärkeimmät verkkoviestintämuodot kansalaisten viestintävalmiuksia tarkasteltaessa. Viestintävalmiusindeksit laskettiin kunkin komponentin kohdalta erikseen. Motiivi-indeksille laskettiin vielä erikseen omat alaindeksit jäsentymiselle, liittymiselle ja tekemiselle, joista aritmeettisena keskiar152


vona laskettiin motiivi-indeksi. Aineisto antaa enemmän materiaalia liittymäindeksiä ja osaamisindeksiä varten kuin motiivi-indeksiä varten. Aineistossa motiivia koskevia kysymyksiä on vähän. Mutta näidenkin kysymysten pohjalta voi tehdä joitakin suuntaa antavia laskelmia ja pohtia motiivin olemusta kansalaisyhteiskunnassa viestintävalmiuksien kentässä. Erityisesti motiivia jouduttiin tarkastelemaan demokratiaa koskevien lomakevastausten valossa. Lomakevastauksissa kato oli suurempi kuin kotihaastattelujen yhteydessä.

Puhelinviestinnän liittymäindeksi Puhelinviestinnän liittymävalmiutta kuvaavassa indeksissä muuttujina ovat lankapuhelinten ja matkapuhelinten määrät sekä puhelimiin lisäominaisuuksina liittyvät vastaaja, tekstiviestipalvelu ja äänitaajuuspuhelin. Puhelinvastaaja parantaa merkittävästi henkilön tavoitettavuutta. Puhelinviestinnän liittymävalmiutta kuvaavan indeksin muuttujat ovat seuraavat: 1. Lankapuhelinliittymä, joka arvioitiin puhelinkoneiden lukumäärän avulla. Lisäksi talouden jäsenmäärän suhde puhelinkoneiden määrään vaikutti indeksiin. 2. Lankapuhelimen äänitaajuusvalmius. Tavoitettavuus kasvaa 15 %, koska äänitaajuus mahdollistaa puhelun siirron, kolmen neuvottelun ym. 3. Lankapuhelimeen liitetty puhelinvastaaja, joka lisää henkilöiden tavoitettavuutta jonkin verran. Tämä lisä määriteltiin 20 %:ksi eli joka viides puhelu menee vastaajaan ja sitä kautta vastaanottajan tietoon. 4. Kesämökin lankapuhelin, joka lisää tavoitettavuutta ja kuvaa halua olla tavoitettavissa. 4. Matkapuhelin. 5. Matkapuhelimen vastaaja 6. Matkapuhelimen tekstiviestiominaisuus Sekä matkapuhelimen vastaaja että tekstiviestivalmius saivat kertoimen 0.2, koska ne lisäävät matkapuhelimen liittymävalmiuksia. Lankapuhelin ja matkapuhelin suhteutettiin toisiinsa siten, että lankapuhelin sai painoarvon 1 ja matkapuhelin 1.5. Nämä painot ovat valistuneita arvauksiani.

Puhelinviestinnän osaamisindeksi Puhelinviestinnän osaaminen jaettiin kahteen osaan eli a) puhelimen tekninen hallinta, “nappulatekniikka“ ja b) viestintätilanteen hallitseminen. Näistä ensimmäinen kuvaa selvästi osaamisen suppeaa näkökulmaa, mutta jälkimmäisessä on hiukan mukana myös laajempaa näkökulmaa. Puhelin on nykyään osa suomalaisten perusvälineis153


töä. Se on vakiintunut koteihin ja ihmisten henkilökohtaiseen käyttöön. Puhelimella osataan soittaa, etsiä numero numeropalvelun kautta jne. eli hallitaan perusominaisuudet. Suomalaisista 75 % sanoo hallitsevansa kotipuhelimen käyttöominaisuudet hyvin tai auttavasti. Jokainen henkilö sai siis osaamisen perustaksi nappulatekniikan osaamisesta 0,8. Puhelimen lisäominaisuuksien hallinta otettiin mukaan sen perusteella, kuinka moni katsoi hallitsevansa lisäominaisuudet hyvin tai kohtuullisen hyvin. Mitä pienempi määrä osasi lisäominaisuuden, sitä suuremman painon sai sen hallitseminen. Toisena osana puhelinviestinnän osaamisvalmiuden indeksissä on viestintätilanteen hallitseminen. Tätä kuvaamaan valittiin mielipideväittämät: a) Tartun puhelimeen helposti soittaakseni jollekulle b) Minun helppo soittaa vieraalle. Nämä kysymykset kuvaavat sekä tapaa toimia eli miten helposti soitetaan että myös asennetta eli onko helppo soittaa. Molemmat väitteet kuuluvat viestintäarkuuden piiriin. Puheviestinnässä osaaminen muodostuu mm. tavasta soittaa, oikean soittohetken valinnasta, asian esittämisestä puhelimessa. Vasta näiden hallitseminen yhdistettynä nappulatekniikkaan kuvaa osaamista. Mikäli henkilö soittaa paljon ja tarttuu helposti puhelimeen, hänen katsottiin hallitsevan väittämien kuvaamat tilanteet. Puheviestintävalmiuksien osaamisen indeksifunktiossa molemmat osatekijät, sekä nappulatekniikka että tilanteen hallitseminen saivat painoarvon 0,5.

Puhelinviestinnän motivaatioindeksi Motivaatioita koskevia muuttujia oli aineistossa melko vähän. Lisäksi motivaatiota on hankala kuvata toiminnalla. Tässä motivoitumista on kuvattu kontakteja ja intressejä kuvaavilla muuttujilla. Motivaatioindeksi muodostettiin kolmesta eri ulottuvuudesta: jäsentämisestä, liittymisestä ja tekemisestä Viestintävalmiuksien motivaatioindeksin liittymistä kuvaava osa muodostettiin seuraavien kolmen muuttujan summana: 1. suhteellisen säännöllisesti tavattavien sukulaisten määrä. 2. niiden ystävien, kaverien tai tuttavien määrä, joihin pidettiin jatkuvasti yhteyttä. 3. halu pysyä ajan tasalla eli tietää, missä mennään ystävä- ja kaveripiirissä Kaikki edellä mainitut kolme muuttajaa saivat indeksissä saman painon. Viestintävalmiuksien motivaatioindeksin tekemis-osan muuttujat kuvaavat kansalaisyhteiskuntaan liittyvää tekemisen motiivia: 1. Kiinnostus lähiympäristön asioihin eli väittämä “minua kiinnostavat asuntoni lähiympäristössä tapahtuvat asiat“. 154


2. Valmius edustaa kuntalaisia kunnan palvelujen kehittämisessä eli väittämä “jos arpa osuisi minuun, olisin valmis edustamaan kuntalaisia esim. terveys- ja sosiaalipalvelujen kehittämisessä “ 3. Aktiivinen toimiminen eri järjestöissä. Aktiivinen toiminta vähintään yhdessä järjestössä antoi arvon 1. Kaikki edellä mainitut kolme muuttajaa saivat indeksissä saman painon. Viestintävalmiuksien motivaatioindeksin jäsentämistä kuvaava osa: 1. Muuttujan “minusta on mukava rupatella puhelimessa monen moista kiirehtimättä“ katsottiin kuvaavan ajattelun avulla jäsentymistä. Keskustellenhan asiat usein selkenevät. 2. Yhteiskunnallisen kiinnostuksen toiseksi muuttujaksi valittiin väittämä “olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja kulttuurista enemmän kuin laitteista ja tekniikasta“. 3. Yhteiskunnallisen kiinnostuksen toista muuttujaa edusti väittämä “en ole kiinnostunut kunnallispolitiikasta“. Kaikkien kolmen muuttujan katsottiin olevan yhtä tärkeitä jäsentymisen tarpeen kuvaajia. Puheviestintävalmiuksien motivaatiota kuvaava kokonaisindeksi saatiin kolmesta motivaatioindeksin osaindeksistä painotettuna keskiarvona.

Verkkoviestinnän liittymäindeksit Verkkoviestinnälle laadittiin omat indeksit. Verkkoviestinnän liittymäindeksissä kotitalouden laitevalmiuksia kuvaavina muuttujina olivat: 1. Isdn-yhteys, 2. Modeemin olemassaolo 3. Kannettavan ja matkapuhelimen yhteiskäyttö. 4. Työ- tai opiskelupaikan mahdollistamat sähköposti- ja internetvalmiudet. 5. Sähköpostiyhteys (työ-/opiskelupaikan ulkopuolelta) kotoa tai muualta Indeksissä kodin ja vapaa-ajan valmiudet on painotettu yhtä suuriksi kuin työpaikan antamat yhteysvalmiudet.

Verkkoviestinnän osaamisindeksi Verkkoviestinnän osaamisindeksi koostuu neljästä osakokonaisuudesta:. 1. Sorminäppäryys, jota kuvataan vastaajien omalla kokemuksella näppäimistön ja hiiren käytön helppoudesta; henkilö kirjoittaa näppäimistöllä melko sujuvasti ja osaa käyttää hiirtä vähintään suhteellisen hyvin. Sorminäppäryyttä kuvaava osaa155


misindeksi lasketaan näiden kahden muuttujan keskiarvona. Sorminäppäryysosion paino 0.25 2. Englanninkielen taitoa kysyttiin nimenomaan tietokoneen käyttöön vaikuttavana tekijänä; henkilö hallitsee englantia ainakin sen verran, että pystyy käyttämään ohjelmia, vaikka asioita jääkin arvailujen varaan. Painoarvo 0.25. 3. Teknistä osaamista kuvasi se, osaako henkilö edes joten kuten asentaa ohjelmia tai kopioida niitä verkoista. Painoarvo 0.2. 4. Viestintäohjelmien kuten sähköpostiohjelman tai internet-selaimen käytön osaamista kysyttiin kysymyksellä: “miten hyvin hallitsette ohjelman käytön?“ Viestintäohjelmien osaamisen arvo laskettiin kahden osan keskiarvona. Verkkoviestintävalmiuksien osaamisen indeksissä ohjelmien hallinta sai painon 0.3, eli se katsottiin tärkeämmäksi osaamisen muodoksi kuin tekninen hallinta, kielitaito tai sorminäppäryys. Verkon toiminnan ymmärtäminen, tiedon löytäminen ja luotettavuuden arviointi voisivat myös kuulua verkko-osaamiseen. Näitä asioita ei kysytty haastatteluissa, joten ne jäävät indeksissä huomiotta.

Verkkoviestinnän motivaatioindeksi Verkkoviestintävalmiuksien motivaatioita kuvaavan indeksin osat ovat samat kuin puhelinvalmiuksien motivaatioindeksin osat paitsi että siinä ei ole mukana väittämiä “haluan kuulla, missä kaveripiirissä mennään“ eikä “minusta on kiva rupatella puhelimessa“. Indekseistä ja niiden kaavoista tarkemmin on väitöskirjassa (Viherä, 1999).

Viestintävalmiuksien kehitys vuodesta 1996 vuoteen 1999 Taulukko 7. Viestintävalmiusindeksien kehitys Viestintävalmiusindeksit liittymä

puhelinviestintä verkkoviestintä

1996 1999 54 72 9 19

osaaminen

% 1996 33 69 111 25

156

1999 70 39

motivaatio

% 1996 1 48 56 41

1999 48 41

% 0 0


Sekä puhelin- että verkkoviestintävalmiuksien liittymäindeksi on Suomessa kasvanut näiden kolmen vuoden aikana reippaasti. Puhelinliittymäindeksin 33 %:n kasvu kertoo, että kansalaisten tavoitettavuus puhelimen avulla on lisääntynyt reilusti ja verkkoviestinnän liittymäindeksin 111 %:n kasvu kuvaa laitteiden määrässä ja verkkoihin pääsyssä todella isoa siirtymistä kohti verkkoviestintää. Tosin indeksin pieni taso, 19, kertoo, että on vielä runsaasti matkaa ideaalitilanteeseen eli 100:aan. Kaikilla ei ole pääsyä verkkoihin. Verkkoviestinnän osaamisindeksi on kasvanut liittymäindeksiä vähemmän, mutta 56 %:n kasvu kolmessa vuodessa kertoo kuitenkin nopeasta taitojen karttumisesta. Sen sijaan kansalaisten motiivissa osallistua kansalaisyhteiskunnan toimintaan ei ole tapahtunut viimeisen kolmen vuoden aikana muutosta koko maan tasolla mitattuna. Viestintäkulttuurin muutos kohti tietoyhteiskuntamaista kulttuuria ei näiden lukujen valossa koske koko kansaa. Toisaalta on huomattava, että tarkasteluaikana tekstiviesti löi itsensä läpi ja muutti ainakin nuorison viestintäkulttuuria. Muutos näkyy puhelinviestinnän liittymäindeksissä. Tietoyhteiskunnan kulttuuria kutsutaan usein urbaaniksi kulttuuriksi. Maaseudun autioitumista pidetään lähes vääjäämättömänä, mutta samanaikaisesti tietotekniikan ja viestinnän nähdään olevan maaseudun pelastus. Tutkimus kertoo seuraavaa tietotekniikan käytöstä syrjäseuduilla: Taulukko 8. Viestintävalmiuksien indeksit asuinpaikan mukaan Puhelinviestinnän indeksit Asuinpaikka

liittymä

kaupunki, keskusta esik. kaup., lähiö taajama/asutuskesk. haja-as.alue/kylä

1996 51 55 55 54

osaaminen 1999 73 74 70 70

% 43 34 27 30

1996 73 70 68 67

1999 71 71 67 67

motivaatio % -3 1 -1 0

1996 52 48 47 46

1999 46 44 47 43

% -11 -8 0 7

Puhelinviestintävalmiudet eivät poikkea suuresti toisistaan asuinpaikan mukaan. Tosin kaupungissa, sekä keskustassa että lähiöissä, liittymä- ja osaamisindeksin arvot ovat hieman korkeammat kuin maaseudulla. Asuinpaikasta riippumatta kehitys on kolmen vuoden aikana ollut jokseenkin samansuuntainen puhelinviestinnän liittymän ja osaamisen suhteen. Liittymän indeksi on kasvanut 30 %. Näyttää siltä, että kaupungissa kansalaisyhteiskunnan osallistumismotiivi olisi hieman laskenut.

157


Taulukko 9 Verkkoviestinnän indeksit asuinpaikan mukaan Verkkoviestinnän indeksit Asuinpaikka

liittymä

kaupunki, keskusta esik. kaup., lähiö taajama/asutuskesk. haja-as.alue/kylä

1996 10 12 8 5

osaaminen 1999 21 21 16 15

% 101 75 100 200

1996 29 31 23 15

1999 43 43 35 30

motivaatio % 48 39 52 100

1996 46 41 41 41

1999 47 45 50 46

% 2 10 22 12

Haja-asutusalueilla ja maaseudun taajamissakin verkkoviestinnässä saavutetaan kaupungin viestintävalmiuksia, tosin eroa on vielä n. 40 %. Haja-asutusalueilla osaaminen on kasvanut selvästi enemmän kuin muualla. Tähän ovat varmasti vaikuttaneet sekä EU- että muut ohjelmat. Toivottavasti kasvu ei ole lähtenyt liian myöhään liikkeelle. Naisten ja miesten tavat kommunikoida eroavat toisistaan. Naisten viestintäkulttuuri on yhteisöllisempää kuin miesten. Se näkyy indeksissä näin:

Taulukko 10. Viestintävalmiuksien indeksit sukupuolen mukaan

Puhelinviestinnän indeksit liittymä mies nainen

1996 59 49

osaaminen 1999 75 70

% 1996 27 67 43 72

1999 68 71

motivaatio % 1 -1

1996 42 53

1999 40 49

Naisten puhelinviestintäosaaminen on parempi kuin miesten ja ero on säilynyt, tosin se on pienentynyt lievästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Miehillä on toistaiseksi enemmän liittymiä kuin naisilla. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että yli 60 -vuotiaiden ihmisten talouksissa matkapuhelin on yleensä miehen nimissä.

158


Taulukko 11. Verkkoviestinnän indeksit sukupuolen mukaan

Verkkoviestinnän indeksit liittymä 1996 10 8

mies nainen

osaaminen 1999 20 18

% 100 125

1996 28 23

1999 40 37

motivaatio % 43 61

1996 39 43

1999 43 50

% 10 16

Sekä miehet että naiset ovat kartuttaneet verkkoviestinnän liittymävalmiuksiaan viimeisen kolmen vuoden ajan, naiset hieman enemmän kuin miehet. Teknisten valmiuksien suhteen erot pienenev��t selkeästi. Naiset ovat myös kirineet kiinni eroa miehiin verkkoviestinnän osaamisessa. Naisten tulo verkkoviestinnän pariin saattaa muuttaa viestintäkulttuuria yllättävästikin. Esimerkiksi tekstiviestikulttuurin loivat varsinaisesti teini-ikäiset tytöt. Tietotekniikan kehitys on perin miehistä, sekä laitteiden että palvelujen tuotekehittelijät ovat nuoria, alle 40-vuotiaita, valkoihoisia, koulutettuja miehiä. Oheisesta kuvasta näkyy, että juuri tuon ikäiset miehet tuntevat itsensä vähiten syrjäytyneeksi tietotekniikasta.

Tunnen jääneeni täysin uuden tietotekniikan kehityksen jalkoihin 80 %

Prosenttia ikäryhmästä 60 %

40 %

20 %

0% 15-19 v 20-24 v 24-29 v 30-34 v 35-39 v 40-44 v 45-49 v 50-54 v 55-59 v 60-64 v miehet

65- v

naiset

Täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä “Tunnen jääneeni täysin uuden tietotekniikan kehityksen jalkoihin”

Kuvio 19. Tietotekniikasta syrjäytymisen kokeminen 159


Viestintä on oleellinen osa työelämää. Työelämässä olevien ja muiden ihmisten viestintävalmiuksien erot näkyvät näin: Taulukko 12. Viestintävalmiuksien indeksit työelämään osallistumisen mukaan Puhelinviestinnän indeksit työelämän aktiivisuus

liittymä

työssä työtön/lomaut varusmies opisk/koulul työkyv.el/pitk.s eläkk iän perust työttöm.eläkk hoitaa omaa kot.

1996 61 47 61 47 45 48 54 49

osaaminen 1999 81 45 93 65 57 57 49 78

% 33 -4 52 38 27 19 -9 59

1996 73 66 74 62 66 70 67 73

1999 74 44 75 61 61 68 66 71

motivaatio % 1 -33 1 -1 -8 -3 -1 -3

1996 48 48 43 43 49 53 51 54

1999 44 40 46 50 42 49 45 44

% -8 -16 7 16 -14 -7 -12 -19

Prosentilla vastaajista yli 5 ystävää, kaveria tai tuttavaa, joita tapaa tai muuten pitää jatkuvasti yhteyttä 80 %

60 %

40 %

20 %

0% 10-14 v 15-19 v 20-24 v 24-29 v 30-34 v 35-39 v 40-44 v 45-49 v 50-54 v 55-59 v 60-64 v n=11

n=16

n=23

65- v n=24

Matkapuhelimen pääkäyttäjät (oma tai työsuhde)

muut

Kuvio 20. Matkapuhelimen ja ystävien määrän välinen korrelaatio 160


Taulukko 13. Verkkoviestinnän indeksit työelämän aktiivisuuden mukaan Verkkoviestinnän indeksit työelämän aktiivisuus liittymä

osaaminen

motivaatio

1996

1999

%

1996

1999

%

1996

1999

%

11

26

136

30

45

50

42

46

10

työtön/lomaut

4

5

25

15

25

67

41

42

2

varusmies

9

8

-11

27

39

44

32

44

38

15

23

53

45

64

42

38

45

18

työkyv.el/pitk.s

1

3

200

1

4

300

41

47

15

eläkk iän perust

1

1

0

2

3

50

46

54

17

työttöm.eläkk

0

1

..

0

0

0

37

50

35

hoitaa omaa kot.

4

12

200

6

12

100

46

42

-8

työssä

opisk/koulul

Työssäkäyvät näyttävät kasvattavan eroa muihin etenkin verkkoviestinnän liittymisen ja osaamisen suhteen. Tosin opiskelijoilla ja koululaisilla on paremmat osaamisvalmiudet kuin työssäkäyvillä. Viimeisen kolmen vuoden aikana on Suomessa muuttunut myös työtä vailla olevien profiili työttömyyslukujen laskettua lähes 20 %:sta liki 10 %:iin, joten työttömien luvut eivät kuvaa profiililtaan samankaltaista joukkoa. Työkyvyttömien ja eläkeläisten verkkoviestintävalmiudet ovat edelleen todella heikot. Tarkasteltaessa työttömiä suhteessa tunteeseen siitä, kokeeko jäävänsä tietotekniikan jalkoihin, huomataan, että tämä tunne on huomattavasti yleisempi työttömillä kuin työssäolevilla. Tietotekniikasta syrjäytynyt = täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä ”Tunnen jääneeni täysin uuden tietotekniikan etenemisen jalkoihin” 60 %

40 %

20 %

0% 20-39 v

40-64 v

Tietotekniikasta syrjäytyneitä %

Työttömistä tietotekniikasta syrjäytyneet

Kuvio 21. Tietotekniikasta syrjäytymisen ja työelämän suhde toisiinsa 161


Työn ja aktiiviopiskelun ulkopuolella olevien ihmisten motiivit osallistua kansalaisyhteiskuntaan ovat kuitenkin suuremmat kuin muilla. Nyt siis olisi jo aika panostaa myös heidän viestintävalmiuksiensa kehittämiseen, antaa heille mahdollisuus ottaa “niskalenkki“ tietotekniikasta mm. heille räätälöityjen työpajojen avulla. Työpajoissa opittaisiin käyttämään viestintää ja tietotekniikkaa itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen. Myös uusien, kaikkien saatavilla olevien viestintäpalvelujen käytön muuttuminen yhteisölliseksi edesauttaisi osallistumista. Järjestöaktiivit ovat jo huomanneet tarvitsevansa ryhmätekstiviestejä. Seuraavaksi viestintämuoto pitäisi saada yhteisöllisesti käyttöön.

60 %

50 %

40 %

30 %

20 %

10 %

0% 0 tai eos

1-2

3-10

11-20

yli 20

Osallistunut vuoden aikana jonkin tilaisuuden, tapahtuman tai vastaavan järjestelyihin vapaaehtois- tai harrastustoiminnan puitteissa / päivää

Kuvio 22. Yli 15-vuotiaista matkapuhelimen pääkäyttäjistä ja matkapuhelinta vuorotellen jonkun toisen kanssa paljon käyttävistä kokee, että hänellä on ystävä-, harrastus- tms. ryhmiä, joihin kuuluvien kesken olisi joskus kätevä lähettää kaikille sama ryhmätekstiviesti yhdellä kertaa

Kehitysvauhti on arjen palvelujen digitalisoinnin kannalta ehkä liiankin nopeaa. Pienyritykset ja kansalaisyhteisöt eivät ehdi mukaan digitalisoimaan omia palvelujaan eivätkä pysty olemaan kilpailukykyisiä suurempien kanssa. Kun tarkastellaan verkkoviestintävalmiuksia sen mukaan, kuinka monen työntekijän yrityksessä henkilö työskentelee, havaitaan, että alle 100 työntekijän yrityksissä on työntekijöillä heikoimmat sekä liittymä- että osaamisvalmiudet. Kun esimerkiksi yli 500 henkilön työpaikan työntekijöillä liittymäindeksi on 48 niin alle 100 hengen yrityksissä se on 18-24. Isojen yritysten työntekijöiden piirissä liittymäindeksi on kasvanut 200-350 % kolmessa vuodessa, pienien yritysten työntekijöiden keskuudessa kasvu on jäänyt 100 %:iin. 162


Selitystä voi hakea mm. ammattiyhdistysliikkeen yhteishankinnoista ja edullisista jäsentarjouksista. Liittymäindeksin kasvun ohella on myös osaaminen kasvanut. Mm sähköpostin yleistyminen yhteisöissä edellyttääkin, että useimmilla yhteisön jäsenillä on sähköposti. Yhteisöissä viestintätekniikka leviää sosiaalisesti, tarvitaan yhteisiä sääntöjä ja sopimuksia. Yhteisostot ja yhteinen oppiminen luovat näitä ja mahdollistavat samalla viestintäkulttuurin murroksen. Suomalaiset arvostavat eniten terveyttä, toiseksi eniten läheisiä perhesuhteita ja kolmanneksi läheisiä ystävyyssuhteita. Ennen pysyvää ja varmaa työpaikkaa arvostusasteikolla on vielä mielenrauha ja haasteellinen ja mielenkiintoinen työ (EVA, 1999). Usein kuulee väitettävän, että tietokoneet eristävät ihmisen toisita ihmisistä. Näin ei ole.

60 %

Yli 15-v. vastaajista

Ystävää, kaveria tai tuttavaa joita tapaa tai joihin muuten pitää jatkuvasti yhteyttä

40 %

5-10 yli 10

20 %

0% täysin samaa mieltä

jokseenkin samaa mieltä

jokseenkin eri mieltä

täysin eri mieltä

Väitteestä “Tunnen jääneeni täysin uuden tietotekniikan etenemisen jalkoihin”

Kuvio 23. Tietotekniikasta syrjäytyneiden ja ystävien määrä

Viestintävalmiudet koulutustason mukaan noudattavat ennakko-odotuksia. Korkeakoulututkinnon suorittaneilla sekä puhelinviestinnän liittymäindeksin arvo 88 että myös verkkoviestinnän liittymäindeksin arvo 44 ovat selvästi parempia kuin ammattikoulun suorittaneilla, joilla vastaavat arvot ovat 74 ja 10. Hyvät verkkoviestintävalmiudet antavat ihmiselle myös tunteen siitä, että hän kykenee vaikuttamaan yhteiskuntaan.

163


Taulukko 14. Viestintävalmiusindeksit ja yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien kokeminen

Verkkoviestinnän indeksit Yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien kokeminen

liittymä

osaaminen

motivaatio

1996

1999

%

1996

1999

%

1996

1999

%

Hyvät

17

30

76

40

52

30

52

59

13

Kohtalaiset

10

20

100

28

41

46

44

49

11

8

16

100

21

31

47

41

43

5

Huonot

Vaikka kaikissa ryhmissä kasvu on ollut samansuuntainen, osaaminen ja motivaatio ovat kasvaneet hiukan muita enemmän niillä, jotka kokevat voivansa vaikuttaa yhteiskunnassa. Optimisteilla on paremmat viestintävalmiudet kuin pessimisteillä, sillä jos henkilö kokee yhteiskunnallisen muutoksen tapahtuvan hyvään suuntaan, niin hänen viestintävalmiutensa ovat paremmat kuin henkilöllä, joka kokee muutoksen tapahtuvan huonompaan suuntaan tai ei juurikaan näe muutoksen suuntaa.

Taulukko 15. Viestintävalmiusindeksit ja yhteiskunnan muutoksen suunnan kokeminen Verkkoviestinnän indeksit M ihin suuntaan yhteiskunta kehittyy

liittymä

osaaminen

motivaatio

1996

1999

%

1996

1999

%

1996

1999

hyvään suuntaan

17

30

76

40

52

30

52

59

huonoon suuntaan

10

20

100

28

41

46

44

49

8

16

100

21

31

47

41

43

ei juuri muutu

Viestintäindekseissä erot ovat tosin kaventuneet optimistien ja pessimistien välillä, mutta ovat vielä ainakin verkkoviestinnän osaamisen (ja samalla käytön) suhteen merkittävät. Viestintävalmiuksissa on kyse perustavanlaatuisista valmiuksista osallistua täysvaltaisesti yhteiskunnan kehittämiseen ja oman elämän hallintaan. Ei ole yhdentekevää, miten ne kehittyvät. Tietoyhteiskunnassa edellytettyihin valmiuksiin on vielä matkaa. Puhelinviestintävalmiudet ovat selvästi paremmat kuin verkkoviestintäval164


miudet. Puhelimen ja internetin yhdistyminen tuo yhä useammat ihmiset verkkoviestinnän pariin. Tiellä kohti monipuolisia viestintävalmiuksia tarvitaan erilaisia keinoja. Osa keinoista voi jäädä pysyviksi. Virtuaalisihteeripalvelut mahdollistavat pienyrityksille pääsyn verkkoon, tuovat niille sitä osaamista, jota isoilla yrityksillä on. Virtuaalisihteerit ovat ehkä se uusi ammattikunta, joka edesauttaa monipuolisen elinkeinorakenteen pysymistä. Virtuaalisihteerien lisäksi puhelinviestinnän käyttäjille erilaiset audioportaalit verkkoihin mahdollistaisivat palvelujen saannin. Näiden tarpeesta ovat hyvänä esimerkkinä numerotiedustelu- aikataulutiedustelu yms. muut palvelut, jotka ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Viestintäpalvelujen kehittämisessä tarvitaan luovuutta ja ihmisten ja heidän yhteisöjensä kulttuurin ja viestintätarpeiden tunnistamista.

165


166


OSA III Keinoja

167


168


LUKU 8 Mahdollisuuksia mielikuvina

Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin kuuluu myös visioiden luominen mielikuvien antamiseksi tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tässä luvussa kuvataan kaksi yksityiskohtaista tarinaa, jotka valaisevat viestintävalmiuksia.

Virtuaalisihteeri Demokratiaan kuuluu, että ihmisellä on vaihtoehtoja. Tietoyhteiskunnassakin täytyy olla mahdollista valita, käyttääkö itse kaikkia verkkotyökaluja vai pitäytyykö puhelimeen, joka edelleen on suosituin ja tehokkain yhteydenpitoväline. Tutkimuksen mukaan osa ihmisistä kokee puhumisen itselleen luontevimmaksi tavaksi pitää yhteyksiä, olla vuorovaikutuksessa. Miten tällaisten ihmisten mukanaolo yhteisössä ja tietoyhteiskunnassa varmistetaan, miten heidät linkitetään muihin? Ratkaisu voisi olla virtuaalisihteeri tai verkkosihteeri, nimike ei vielä ole vakiintunut.Hän on kuitenkin henkilö, joka toimii verkon ja sen palvelujen sekä palveluja tarvitsevan kansalaisen välissä. Hänen kauttaan kommunikointi sujuu molempiin suuntiin välineellä kuin välineellä. Kun hänen asiakaskuntansa vakiintuu, samalla karttuu jäsentämistä helpottava “hiljainen tieto“, joka häviää itsepalvelussa ja vuorovaikutuksessa koneiden kanssa. Virtuaalisihteeri voi olla tekninen avustaja, joka toimii tulkkina ihmisen ja verkon välillä ja tekee annetut toimeksiannot. Hän voi myös olla tuhattaituri, joka hallitsee verkkojen ja laitteiden teknisten taitojen lisäksi ihmissuhdetaidot, tietojen hankkimi169


sen ja hahmottamisen taidot, pystyy tuottamaan tekstejä, osaa markkinointi-, talousja kirjanpitoasioita, on järjestelmällinen, on kotonaan verkostoissa, ymmärtää yhteiskunnan rakenteita ja osaa toimia niissä, osaa asettua yksittäisen kansalaisen ja pienyrittäjän asemaan ja osaa kärsivällisesti auttaa ja neuvoa niitäkin, joille laajojen kokonaisuuksien hallinta on vaikeata. Verkkosihteerin luona voi mennä käymään, hänelle voi soittaa ja jättää toimeksiantoja. Hän on asiantuntija, joka auttaa niitä, joille tietoyhteiskunta ei vielä ole joka kohdastaan tuttu. Verkkosihteerille voi soittaa ja pyytää häntä etsimään verkosta tietoja, asiakirjoja, kontakteja. Hänen luokseen voi mennä hallinnosta tulleen kirjeen kanssa ja hän selvittää, mitä pitää tehdä ja mistä löytyy oikea osoite. Hän auttaa myös pienyritysten kirjanpidossa, osoiterekisterien teossa ja ylläpidossa, etsii markkinointimahdollisuuksia, hoitaa kirjanpitoa, tekee WWW-sivuja, etsii tietoja sopivista yhteistyökumppaneista. Seuraavassa kuvitelma, mitä kaikkea virtuaalisihteerin päivään voi sisältyä.

Virtuaalisihteerin arkea Kännykkä herätti Tuulan aamulla jo kello viisi. Tuula vastasi ja kuuli, että soittaja oli Simo, joka oli juuri saanut valmiiksi erän visakoivuisia jalkalamppuja. Ostaja odotti Australiassa tietoa lamppujen tarkasta saapumisajasta, sillä ne oli tilattu hotelliin, jonka avajaiset lähestyivät. Tuula oli päivystävä virtuaalisihteeri. Hän tarkasti päätteeltään toimituksesta aiemmin sovitut asiat, otti heti yhteyttä ostajaan ja kertoi tilanteen, huolehti kuljetukset, matkavakuutukset ja laskutuksen. Kuljetuksen hoiti Simoa lähellä oleva kuljetusliike Marttinen, joka tiesikin jo odottaa tilausta. Lamput lähtivät heti liikkeelle kohti lähintä satamaa ja sieltä Australiaan. Ja Simo soitti Interfloraan ja lähetti virtuaalisihteerilleen kukkia kiitokseksi upeasta työstä! Olihan hän saanut sihteerin välityksellä tilauksen ja työrauhan paneutua rakastamansa visakoivun salaisuuksiin. Simon kukat ohjautuivat Tuulalle, joka asuikin aika lähellä Simon verstasta. Sattuma toimi koko lampputoimituksessa apuna, sillä alkuperäisen tilauksen oli verkosta löytänyt Saara, joka taas asui viidensadan kilometrin päässä, toisella puolen Suomea. Saara sai tiedon visakoivuisten lamppujen tarpeesta serkultaan Ritvalta, joka asui Australiassa. Ritva tiesi uudesta hotellista ja sen isäntäväestä, joka oli noin kymmenisen vuotta sitten Suomessa käydessään ihastunut visakoivuiseen tuoliin ja halusi hotelliinsa jotain erikoista. Ritva lähetti Saaralle sähköpostin asiasta ja kertoi hotellin Internet-sivuista. Hotellia markkinoitiin niiden avulla jo kovaa vauhtia. Saara sai sieltä osoitteen ja kyseli, oliko hotelli vielä kiinnostunut visakoivusta? Saatuaan myöntävän vastauksen Saara viestitti visakoivuideasta virtuaalisihteerien osuuskunnalle virtuaalisihteerit tunsivat toisensa, olivathan he kaikki saman täydennyskoulutuskurssin osallistujia. Tuula tarttui syöttiin oitis, soitti Simolle ja kertoi mahdollisuudesta. Si170


molla oli valmiina muutama jalkalamppu, jotka Tuula kävi paikan päällä kuvaamassa digitaalisella kameralla ja lähetti kuvat Internetin kautta hotelliin saman päivän aikana. Hotellin emäntä piti lampuista ja tilasi niitä jokaiseen huoneeseen, yhteensä 100 kappaletta. Se oli iso tilaus Simolle. Hän ryhtyi työhön heti. Aina silloin tällöin Tuula vielä kyseli työtilannetta ja piti ostajaa tilanteen tasalla. Hyvänä apuna Tuulalla käytännön “paperisodassa“ - sähköisessä tietenkin - oli Australiassa asuva Ritva, joka opasti sielläpäin tarvittavissa asioissa. Tilauksen jälkeen Ritva värvättiinkin pysyväksi linkiksi virtuaalisihteerien osuuskuntaan. Virtuaalisihteeri Tuulan työ ei loppunut kunnialla hoidettuun tilaukseen, vaan jatkui lamppujen markkinoinnilla. Ensiksi niistä laitettiin kuvia omalle webbi-sivulle, mutta parhaana markkinointikanavana toimi australialainen hotelli, joka auliisti kertoi erikoisista lampuista asiakkailleen ja antoi yhteystietoja sekä linkitti omalle sivulleen lamppujen esittelysivun Tuulan toivomuksen mukaan. Aamun työrupeaman jälkeen Tuula ehti parin tunnin ajan hoitaa omaa puutarhaansa. Koska hän oli kasvissyöjä, puutarha oli hänelle tärkeä sekä fyysisen että henkisen virkistymisen paikka. Puutarhatöissä ajatus luisti tavallista vilkkaammin ja Tuula keksi uusia ideoita vaikka miten paljon. Hän laittoi ne tiedoksi osuuskunnan ilmoitustaululle muille sihteereille mietittäväksi ja kommentoitavaksi. Toki Tuulalla oli kännykkä mukana puutarhassa, tiukan paikan tullen hän pystyi siirtymään sihteerin tehtäviin välittömästi. Osuuskunnassa oli kuitenkin niin monta jäsentä, että itselleen pystyi järjestämään rauhallisen rupeaman puutarhassa tai muualla, kunhan ohjasi viestit muille. Tuulan ideoima oli myös jälkiuunileipien jakeluketju suomalaissiirtolaisten asumille alueille ja postipakettina muualle. Tuula tiesi, että ulkomailla suomalainen kaipasi eniten kunnon rukiista, olihan leipä lisäksi todettu erittäin terveelliseksi ja syöpää estäväksi. Itse asiassa uutistieto ruisleivän syöpää estävästä vaikutuksesta pani Tuulan ajatukset liikkeelle. Terveystiedot tekivät ruisleivästä suositun myös suuren yleisön joukossa.

Tuttujen sähköpostirinki Virtuaalisihteerit olivat omiaan markkinoimaan ja luomaan tuotanto- ja jakeluketjuja. Hyvänä apuna työssä oli jo alusta asti laadittu ulkomaisten ja kotimaisten tuttujen sähköpostirinki. Sen avulla löytyi kysyntäkasautumia ulkomailta ja pystyttiin organisoimaan paikallisia jakeluketjuja. Tuotanto Suomessa ohjattiin kotileipomoille. Laskutukset yms. muut hallinnolliset toimet kulkivat sihteerien näppärien sormien ja aivojen avulla verkossa. Suomessa osataan tehdä mitä vaan, luovuus kukoistaa, jos ihmiset saavat toteuttaa elinikäisiä haaveitaan. Virtuaalisihteerien visiona oli löytää jokaiselle tuotetulle idealle ostaja joko läheltä tai kaukaa. Heillä oli silmät ja korvat auki koko ajan ja ympäri 171


maailmaa. Vieraat kieletkään eivät tuottaneet vaikeuksia, sillä renkaassa oli monen kielen osaajia. Rengas oli yhteenlaskettuna paljon enemmän kuin jokainen erikseen. Kaiken a ja o oli valppaus, toimeen tarttuminen ja asioista huolehtiminen loppuun asti. Tällainen toimintamalli vaati hyviä viestintätapoja ja tottumuksia, sillä renkaaseen kuuluvat virtuaalisihteerit asuivat hajallaan eri puolilla Suomea. Tietoverkon intranet -sivuilla keskusteltiin ja kyseltiin heti, kun idea pulpahti jonkun päähän. Puhelimet olivat kovassa käytössä, kolmen ja useamman henkilöt neuvottelut yleisiä. Virtuaalisihteereistä moni oli huomannut, että ajatus juoksi keskusteluissa luovemmin kuin yksin pohtien. Ideat kuitenkin jalostettiin sähköpostin avulla kirjallisesti, lopuksi hyvin säntilliseen muotoon. Viestintätaitoja oli harjoiteltu yhdessä parin kokemusrikkaan vuoden ajan, kun koulutuksen aikana luotiin ammattikunnan osaamisen pohja, etsittiin tehtäviä ja tekijöitä ja opeteltiin yhteistyötä. Virtuaalisihteereistä moni oli aikaisemmin ollut työssä pankissa tai postissa, mutta he muistelivat enää harvoin yksitoikkoisia pankkivuosia, jolloin aina piti ajatella ensin pankin etua ja vasta sitten tekemisen mielekkyyttä. Tosin he osasivat olla kiitollisia silloin saamastaan opista, tietoverkot ja rahamaailman salat olivat heille siltä ajalta tuttuja. Suuressa kiitollisuuden velassa he tunsivat olevansa kahden vuoden pituiselle täydennyskoulutusjaksolle, joka innosti heidät uuteen ajatteluun, luovuuteen, uskallukseen ja ennen kaikkea yhdessä tekemiseen. Osuuskunnalla oli kaksi eettistä sääntöä, joista pidettiin tiukasti kiinni: Kenenkään ei tarvinnut tehdä mitään, mitä ei pitänyt eettisesti arvokkaana ja he tekivät vain sellaista, mikä heidän ymmärryksensä mukaan jätti maailman parempana lapsille.

Globaalia kansalaisaktiivisuutta Hyvät viestintävalmiudet avaavat kansalaisille laajan toimintakentän omasta lähiyhteisöstä aina kansainvälisiin ulottuvuuksiin asti. Osaaminen lisää myös itseluottamusta ja onnistuneet teot, vaikka pienetkin, rohkaisevat uusiin yrityksiin. Kun motiivi, pääsy ja osaaminen yhdistyvät, tuloksena voi olla merkittäviä asioita sekä vaikuttamisen, organisoinnin, mukana olemisen että tekemisen alueilla. Esimerkkinä on kansalaisaktivisti Leena, joka osti pakistanilaisen maton.

172


Kansalaisaktivisti ja lapsityövoima1 Illalla Leena näki televisiosta ohjelman, joka käsitteli lapsityövoimaa. Hän oli ostanut maton arvostetusta kaupasta ja maksanutkin siitä kohtuullisen hinnan, mutta hänen mieltään jäi kaivamaan kuitenkin epäilys, oliko matto tehty lapsityövoimalla. Leena päätti ottaa enemmän selvää asioista, etsi internetistä tietoja, viritti newsryhmissä keskustelua, esitti kysymyksiä ja luki lehtiä. Televisio-ohjelmasta kertovasta lehtiarvostelusta hän sai pakistanilaisen lapsityövoimaa vastaan taistelevan kansalaisjärjestön yhteystiedot. Hän lähetti sähköpostia järjestölle ja sai lisää tietoja. Sitten hän kirjoitti paikallisen lehden yleisönosastoon, otti yhteyksiä toimittajiin ja päätti perustaa yhdistyksen lapsityövoimaa vastaan. Vaikuttaja-Leenan viestintävalmiudet muodostuivat kyvystä etsiä tietoja, ottaa osaa keskusteluun ja rohkeudesta kirjoittaa vieraan kulttuurin edustajille, vaikuttaa. Hän jäsensi kokemustaan maailmasta ja jäsentyi samalla itsekin globaalia vastuutta kantavaksi kansalaiseksi. Hän myös liittyi samoista asioista kiinnostuneeseen yhteisöön toisella puolen maapalloa. Hänellä oli runsaasti tekemistä tietojen hankinnassa ja eteenpäin levittämisessä. Leena otti yhteyttä ystäviinsä, joiden arvomaailmat ovat lähellä häntä itseään. Joillekin hän soitti, toisille lähetti sähköpostia. Kun asiaa oli idätelty jonkin aikaa, hän kutsui ystävät kotiinsa perustamaan yhdistystä lapsityövoimaa vastaan. Kutsun hän soitti kaikille henkilökohtaisesti ja kertoi samalla asiastaan. Vaikka heitä oli yhteensä vain viisi henkilöä, soittokierrokseen meni aikaa, koska hänen oli soitettava useita kertoja ja sovitettava aikaa kaikille sopivaksi. Perustava kokous sujui hyvin ja yhdistyksestä tuli totta. Sen päätavoite oli toimia lapsityövoimaa vastaan yhdessä ulkomaisten yhdistysten kanssa ja heidän kauttaan. Jäsenet päättivät kerätä rahaa ja se lähetettiin edelleen paikallisille järjestöille. Kun ihmiset täällä Suomessa heräsivät näkemään ongelman, he lahjoittivat mielellään rahaa. He kokivat saaneensa kanavan omantunnon puhdistamiseksi. Yhdistys järjesti seminaareja, joista Leena ilmoitti lehdissä. Perustettiin myös web-sivut, joilla oli keskustelupalsta ja linkkejä muihin yhdistyksiin ulkomailla.

1 Tarina on julkaistu aiemmin kirjassa : Hannu-Pekka Lappalainen (toim.): Virikkeitä viestintävalmiuksien arviointiin, Opetushallitus, 2000

173


Organisaattori-Leenan viestintävalmiudet muodostuivat kyvystä saada muita mukaan, organisoida tapahtumia, tehdä web-sivuja, lähettää kutsuja ja hoitaa kirjanpitoa. Hänen tuli ottaa huomioon yhdistyksen muiden jäsenten viestintätavat, opettaa heitä käyttämään Internetiä ja sähköpostia. Jakelulistat hän laittoi heti kuntoon, ja kirjanpito hoidettiin mikrolla ja yhteyksillä pankkiin. Samalla kun tapahtuma kirjautui pankin tilille, se kirjautui myös kirjanpidossa oikealle tilille. Avustusrahat Pakistaniin lähetettiin suoraan yhdistyksen tilille. Organisaattori-Leena oli löytänyt myös Pakistanista suomalaisen luokkatoverinsa, joka tarkisti siellä, että järjestö oli luotettava. Leenalla oli tärkeä rooli yhteisössä. Hänen työnsä antoi monelle ihmiselle mielekästä tekemistä. Leenahan oli saanut ensimmäisen kerran tietoja lapsityövoimasta televisio-ohjelmasta. Hän tunnisti hyvin aktivoivan joukkoviestinnän merkityksen ihmisten ajattelun herättäjänä. Hän arvosti syvästi tutkivaa journalismia, jonka ansiosta monet epäkohdat tulevat esiin ja saavat ihmiset toimimaan. Mukanaolija-Leenan kansalaisvalmiuksia olivat kyky katsella ohjelmia ja syttyä asioille. Hän osasi etsiä lisätietoja osallistuakseen edelleen. Yhdistyksen toimintaan oli tullut mukaan myös Matti, joka oli pienyrittäjä Pohjanmaalta. Matti valmisti mattoja perheyrityksessään. Hän oli lukenut Leenan kirjoituksia yleisönosastosta ja nähnyt lehdessä kutsun seminaariin keskustelemaan asiasta. Mattotehtailijana ja -kauppiaana aihe kiinnosti häntä erityisesti. Rehtinä pohjalaisena hänelle ei olisi tullut mieleenkään käyttää lapsityövoimaa, mutta hän oli jo jonkin aikaa etsinyt myytäväksi omien mattojen ohella myös pakistanilaisia mattoja. Haaveena oli jopa viedä omia mattoja eksoottisena esimerkkinä pakistanilaisille mattokauppiaille. Yhdistys “EI lapsityövoimaa“ tuli hänelle kuin tilauksesta. Yhdistyksen kautta hän tutustui pakistanilaisiin oloihin, löysi suomalaisia mattojen ystäviä, loi yhteyksiä, verkostui. Hän päätti osallistua toimintaan perustamalla pienen mattotehtaan, nyrkkipajan, Pakistaniin. Siellä työskentelevät isät ja äidit toivat lapsensakin töihin, mutta lapset saivat työskennellä vain kolme tuntia päivässä. Tehtaan yhteyteen perustettiin koulu, ja lapset olivatkin lopun päivää koulussa. He oppivat lukemaan ja laskemaan, mutta oppivat myös vanhempiensa ammatin. Matin matot olivat hiukan kalliimpia kuin muiden, mutta Suomessa niiden menekki oli hyvä. Itse asiassa hinta ei juuri noussut, kun kaikki välikädet jäivät pois. Matin tehtaasta tuli malliesimerkki, ja yhdistys teki siitä juttuja moneen lehteen Suomessakin. Samalla myynti kasvoi ja tehdas laajeni ja lasten koulutus Pakistanissa sai lisää resursseja. Samalla kilpailijoille syntyi paineita toimia Matin esimerkin mukaan.

174


Pienyrittäjä-Matti kasvatti viestintävalmiuksiaan pitämällä yhteyttä Suomen ja Pakistanin välillä etupäässä puhelimitse ja faksin avulla. EI lapsityövoimaa -yhdistyksen jäsenet toimivat Matin verkkosihteereinä, Matti voi aina soittaa heille ja asiat järjestyivät. Hän ei olisi ehtinytkään itse etsiä tietoja ja yhteyshenkilöitä. Yhdistyksen yhteinen matka Pakistaniin loi paikan päällä ensimmäiset luottamukselliset suhteet. Yhdistyksen toimintaan kuuluminen laajensi Matin maailmankatsomusta ja ymmärrystä asioiden taustoista. Tarinan keskeisenä punaisena lankana on tiedostaminen, yhteistoiminta, vastuu, tiimityö, toisista huolehtiminen, kokonaisuuden ymmärtäminen ja työn valmiiksi saaminen. Hyvät viestintävalmiudet mahdollistavat toiminnan. Perinteisillä menetelmillä, kirjeitä kirjoittamalla ja odottamalla, että muut tekevät ensin, ei yhdistystä olisi perustettu eikä saatu aikaan parannuksia lapsityövoimatilanteeseen. Leenan työ ei poistanut ongelmaa, mutta kohti parempaa tulevaisuutta voidaan edetä myös pienin askelin.

175


176


LUKU 9 Mahdollisuuksia toteutuksina Viestintäkulttuuri on murroksessa. Toteutuneet esimerkit antavat virikkeitä niistä mahdollisuuksista, joita viestintätekniikka antaa. Tässä luvussa esitellään kehitteillä oleva, syksyllä 2000 alkava kokeilu Kalliossa sekä jo 14 vuotta pyörineet viestintäleirit. Ne molemmat kuuluvat tulevaisuuden tutkimuksen tekemisen piiriin.

Kallio Tänään 2 On tosi vaikea osallistua ellei tiedä, mihin voi osallistua. On vaikea saada tietoa osallistumismahdollisuuksista, ellei lue sanomalehteä tai ilmoitustauluja, eikä kukaan soita ja kerro, että jotain on tapahtumassa. Ei myöskään hyödytä kysyä “miksi minulle ei kerrottu?“, jos tilanne on jo ohi. Miten kertoa tapahtumista ihmiselle, joka ei vastaa puhelimeen, ei lue sanomalehtiä eikä ilmoitustauluja ja jolla ei ole sähköpostia tai tekstiviestiominaisuuksia puhelimessa. Lukisiko hän kirjeen? Kuka jaksaa postittaa kaikille mahdollisille osallistujille kirjeitä?

2 Perustarina “Kallio Tänään“ -sovelluksesta on julkaistu aiemmin kirjassa Laiho, Ulla-Maija: Katse kansalaisuuteen - osallisuudesta ja osallisuushankkeiden tuloksista, Sisäasiainministeriö, 2000

177


Nämä ovat varmasti ikuisia ongelmia, joiden kanssa painivat niin ne, jotka jotain järjestävät, että ne, jotka haluaisivat mukaan, mutta eivät tiedä minne ja milloin. Yhteisöllinen viestintä vaatii yhteisön jäseniltä yhteensopivia viestintävalmiuksia, liittymää, osaamista ja motivaatiota. Voimme kehittää yhteisöllistä viestintää parantamalla sekä yksilöiden valmiuksia että yhteisön yhteisiä valmiuksia. Otetaanpa esimerkiksi Helsingin kaupunginosa Kallio. Aktiivinen asukas saa varmasti selville, mitä tapahtuu ja missä. Tosin siihen saattaa kulua aikaa ja vaivaa, sillä Kalliossa ei ole omaa paikallisviestintää ilmaisjakelulehtiä lukuun ottamatta. Niitä ei taas jaeta niille, jotka ovat kieltäneet mainosjakelun. Mutta tiedon voi saada soittamalla järjestöihin, lukemalla puistojen ilmoitustauluja tai surffailemalla netissä. Asioihin vaikuttaminen onkin jo vaikeampaa, ellei ole erittäin aktiivinen osallistuja.

Olisiko uusista viestintätavoista apua? Kalliossa on katuelämää, on kuppiloita, ravintoloita, kivijalkakauppoja, halli, kirjasto jne. Miten nämä voisivat toimia viestinnän areenoina? Toki kanta-asiakas kuulee kuppilassa viimeisimmät lähialueen uutiset, mutta riittääkö se? Kuuleeko siellä uusista hankkeista, yhteisistä kokeiluista, kauppojen tarjouksista jne.? Varmaan kaikki kalliolaisetkaan eivät ole kanta-asiakkaita pubeissa ja kaupoissa. Löytyisikö vastaus sähköisestä, vuorovaikutteisesta yhteisestä ilmoitustaulusta, joka olisi kaikkialla ja aina tiedon tasalla? Työ- tai kauppamatkalla voisi ohi kulkiessaan katsoa liikkeiden ikkunasta, mitä tänään tapahtuu. Ensimmäisen liikkeen kohdalla voisi lukea ruudun alkuosan ja jatkaa lukemista muiden liikkeiden kohdalla. Jos jotain erityisen mielenkiintoista on tapahtumassa, voisi poiketa kirjastoon tai mennä kotiin katsomaan Internetistä tarkemmin, mitä on tekeillä. Näen sieluni silmin itseni kävelevän töistä Vallilasta kotiin ja jo Brahenkadulla kukkakaupan ikkunasta luen, että tänään on illalla Karhupuiston suunnittelukokous. Ajatus jää mieleeni ja seuraavan ruudun kohdalla R-kioskin luona luen, milloin se on ja missä. Samalla huomaan, että Davidsonille on tullut makkaroita ja poikkean hakemaan niitä. Mieleni tekisi kuitenkin mennä lasten kanssa luistelemaan, mutta onko luistinrata tänään auki yleisölle? No, ruudulla on tieto, että juuri tänään siellä on miesten jääpallosarja, joten se siitä ideasta. Hyvä kuitenkin tietää, sillä pettymys olisi ollut valtava, jos olisimme menneet luistinradalle ja huomanneet, että lapset ja isoäidit eivät tänään pääse sinne. Huomaan, että sähköiselle ilmoitustaulullemme on tullut viesti, missä pyydetään etukäteen ideoita Karhupuiston kohentamiseksi. Laitan heti tekstiviestin ja kerron toivomukseni hyvästä kahvilasta. Samalla laitan yleisöpalstalle lyhyen viestin, että miksi ei myös Tannerin puistossa ole luistinrataa?

178


Muistan, että lakanat ovat pesemättä. Toivon, että löytäisin läheltä kotia pesulan, jossa lakanat pestäisiin ja mankeloitaisiin. Laitan tästäkin kyselyn ilmoitustaululle. Ennen kuin olen kotona, on vastaus jo tullut. Ilmoitustaululla viestit näkyvät vain hetken aikaa, ne on siepattava sieltä samalla tavoin kuin viestit siepataan radiosta. Kallio Tänään -taulussa kaikki ilmoitukset taltioituvat myös Internetin sivuille ja jos muistiin jää mielikuva, että ilmoitustaululla oli asiasta jotain, voi hyvän hakuagentin avulla etsiä viestin myöhemmin. Poikkean matkalla vielä Porthaninkadulla kahvilla ja aktivoin kännykällä ilmoitustaulun musiikkilinkin. Samalla maksan Teosto-maksun. Toki olisin voinut kuunnella myös taltioitua radio-ohjelmaa, missä olisi keskusteltu Kallion seurakunnan asioista. Väsyneenä kuuntelen mieluummin musiikkia. Kuulen, että viereisessä pöydässä mietitään päivän kysymykseen vastausta ja lähetetään vastaus kännykällä. Näin kalliolaiset oppivat vähitellen ilmoitustaulun käytön. Ilmoitustaulun avulla jokainen kalliolainen kuuluu tietoyhteiskunnan sisäpiiriin, saa oman alueensa tietoja reaaliajassa ja voi myös itse osallistua keskusteluun ja herätellä keskusteluja. Ilmoitustaulu on enemmän tai vähemmän passiivisen asukkaan todellinen tietolähde oman paikan tapahtumista. Se on myös ensimmäinen sysäys osallistua ja lähteä liikkeelle. Itsestään selvää on, että se on tapahtumien järjestäjien ja organisaattorien todellinen pelastaja.

Lisääkö ilmoitustaulu infoähkyä? Sähköinen, vuorovaikutteinen ilmoitustaulu ei varmasti riitä kertomaan asioiden taustoja eikä se riitä pitkiin keskusteluihin. Mutta se riittää alkusysäykseksi, se riittää kertomaan asioista, joista on jo olemassa jäsentynyttä tietoa. Ennen kaikkea se lisää yhteenkuuluvaisuutta: tämä on meidän taulumme, meidän omaa sisäpiiritietoamme. Tokihan taulua voi lukea vaikka missä, mutta sisältö aukenee vain paikallisille ihmisille. Matkan päästäkin voi osallistua. Tarvittaessa voi tilata omaan kännykkänsä tai wap-puhelimeensa omat suosikkiviestinsä. Kallio Tänään -ilmoitustaulu poistaa varmaankin infoähkyä ja auttaa ihmisiä pysymään ajan tasalla. Sivuilta pääsee polkuja pitkin myös syventäviin keskusteluihin ja tarkempiin tietoihin, mm. kaupungin asioista. Kallio Tänään -sivut ovat enemmän kuin reaaliaikaisia, sillä niiltä löytyy tietoa menneistä, olevista ja tulevista tapahtumista Kalliossa. Internet koetaan yhä edelleen enemmän tietopankiksi ja tiedon hakupaikaksi kuin keskustelevaksi ja aidosti vuorovaikutteiseksi foorumiksi. Tämä johtuu varmasti siitä, että internetiä käyttävät ne, joilla on verkkoyhteydet ja osaamista. Vielä kestää pitkään, ennen kuin kaikki yhteisön jäsenet ovat internetin käyttäjiä, monet tuskin koskaan. Puhelin on lähes kaikilla suomalaisilla ja sen avulla osallistuminen on helpointa.

179


On myös hyvä huomata, että vaikka ihmisellä olisi laitteet ja osaamista, hänellä ei ehkä ole aikaa eikä halua mennä esimerkiksi oman kunnan sivuille katsomaan, olisiko siellä jotain uutta ja kiinnostavaa. Olen huomannut, että kävellessä tulevat usein monet työn ulkopuoliset asiat, kuten asuinalueen ja ympäristön kysymykset mieleen, mutta kun pääsee joko kotiin tai työpaikalle, kotipaikan yhteiset asiat unohtuvat eikä kunnan sivuille tule edes poikettua. Liikkeiden ikkunoissa ja julkisissa paikoissa oleva ilmoitustaulu antaisi erinomaisen mahdollisuuden kehitellä ajatuksia ja osallistumista kävelylenkin aikana. En myöskään usko, että digi-televisiosta tulee yhteisöllisen viestinnän ja kunnallisen demokratian välinettä. Sohvalle ei yleensä istuta osallistumaan, vaan viihtymään ja rentoutumaan, heittämään työasiat mielestä. Toki hyvä ja aktivoiva tv-ohjelma saattaa innostaa katsojan myös lähettämään tekstiviestinä tai sähköpostilla viestejä ohjelman keskustelijoille ja kertomaan omia käsityksiään. Olisi kätevämpää kirjoittaa viestejä normaalin ison näppäimistön avulla suoraan televisioruudun osaan kuin lähettää tekstiviestiä pienellä kännykällä. Mutta haluaisinko olohuoneen pöydälle ison näppäimistön? Tuskin. Kaukosäädin näppäimistönä ei ole juuri kännykkää kummempi. Voisin ehkä ottaa keittiön hyllyssä olevaan televisioon mm. alueen sähköisen ilmoitustaulun, mutta maksaisinko siitä mitään? Mitä useampia tapoja on viestiä, sitä enemmän viestintä lisääntyy, sanovat tutkimukset. Siksi mitään viestintävälinettä ei kannatakaan tuomita kovin jyrkästi. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Joku voi käyttää monia eri laitteita aina tilanteesta riippuen. Tärkeintä on, että jokainen pääsee jollakin välineellä mukaan yhteisölliseen viestintään. Ihanne on, että kuuro ja sokea voivat viestiä keskenään ja muiden kanssa tasa-arvoisesti. Tällainen tilanne on entistä enemmän mahdollista, kun tekniikka kehittyy ja mm. puheentunnistus ja puhesyntetisaattorit yleistyvät. Sähköistä ilmoitustauluakin tulee voida lukea puhesyntetisaattorin avulla.

Viestintä meille ja meidän kesken Paikallisen viestinnän ehkä tärkein ominaisuus on, että se on meidän omaa viestintää ja se kantaa mukanaan yhteisön jäsenten tunteman hiljaisen tiedon. Paikallisia juttuja ei ole tarkoitettukaan ulkopuolisille. Toki ulkopuoliset voivat osallistua, mutta heitä varten ei kirjoiteta taustoja ja perusteluja. Viestintä kasvaa ja kehittyy yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa. Ottavatko virkamiehet tämän huomioon kirjoittaessaan raportteja, aloittaessaan keskusteluja, kertoessaan kunnan uutisia jne., vai viestivätkö he heiltä meille, viranomaisilta kuntalaisille? Viesteissä käytetty kieli ja ilmaisu muuttuvat oleellisesti riippuen siitä, kenelle ja keiden kanssa viestitään. Paikallisen viestinnän merkitys korostuu, jos viestin lähettäjä kokee olevansa yksi meistä, kuuluvansa joukkoon. Tällöin myös asiat koetaan omiksi ja yhteisiksi. Viestinnästä tulee lämpöisempää ja omakohtaisempaa, se ikään kuin houkuttelee osallistumaan, tuottamaan 180


uusia viestejä kunkin omasta näkökulmasta meille kaikille yhteisesti. Viestintä on tällaisena aitoa vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyteen motivoivaa. Kunnallinen demokratia syvenee.

Kallio Tänään -ilmoitustaulun kuvaus Ohjelmistoa voidaan käyttää ottamalla html-selaimella yhteys Kallio Tänään -projektin palvelimeen. Ensisijaisesti palvelu välitetään kalliolaisille Kalliossa sijaitsevien yritysten näyteikkunoissa sekä muissa julkisissa tiloissa olevien päätteiden avulla. Sivut ovat nähtävissä internet-ruuduilla. Palvelun tietojen päivitys tapahtuu joko html-selaimella tai Soneran gsm-puhelimella. Ensimmäisessä vaiheessa ohjelmisto koostuu ilmoitussivusta ja kuvasivuista, jotka vuorottelevat tietyin aikavälein, jolloin vaihtuvan sivun tarkoitus on houkuttaa ihmisiä lähemmäksi. Vaihtuvista sivuista syntyy liike, joka herättää silmän huomion ja kiinnostuksen. Ilmoitussivu on jaettu kolmeen palstaan: keskustelu, yritykset ja palvelut. Palstoille voidaan lähettää ilmoituksia lähettämällä tekstiviesti tiettyyn numeroon palstan avainsanalla varustettuna. Palstan avainsanat saadaan ottamalla palstan nimestä kaksi ensimmäistä kirjainta. Yhdellä palstalla voi kerrallaan olla 10-20 ilmoitusta. Vanhat ilmoitukset siirtyvät automaattisesti pois uudempien tieltä. Kuvasivulle kootaan kuvia Kalliosta tai kalliolaisten lasten piirustuksia tms. Sähköinen ilmoitustaulupalvelu koostuu viidestä kuvaruudusta ja niiden datayhteyksistä, serveristä ja sen vaatimista ohjelmistoista sekä nettisivuista, joita päivitetään kännykällä. Sivuihin liittyvät myös kaupungin ylläpitämät, taustoittavat nettisivut. Ilmoitustaulun erikoisuus on sen syklisyys. Sivujen päivitys kännykällä maksaa aluksi normaalin tekstiviestin hinnan. Sivuille laitetaan hakujärjestelmä, jonka avulla voi tilata sivuilta omaan puhelimeensa haluamiaan viestejä.

181


Viestintäleirillä kohti aktiivista kansalaisuutta Keskeisiä kommunikaatiovalmiuksia ovat visuaalisen, suullisen ja kirjallisen viestinnän taidot, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot, yhteistyötaidot ja kyky käyttää hyväksi uutta tieto- ja viestintätekniikkaa. Viestintää ei voi oppia vain lukemalla kirjoista tai tietämällä millaisia viestintävälineitä on olemassa, vaan sitä oppii elävissä tilanteissa, asioiden hoitamisessa ja organisoinnissa, siis kokemuksen kautta. Viestintäleirit ovat esimerkkinä tilanteista, joissa voi oppia viestintää sekä vuorovaikutuksessa että toiminnassa. Viestinnästä puhuttaessa ja sen taitoja arvioitaessa unohdetaan usein toimeen tarttumisen taito, logistiikan hallitsemisen taito sekä taito käyttää viestintää arkisten asioiden hoitamisessa. Viestintäleireillä opitaan näitä kaikkia. Kouluissa esimerkiksi radio-ohjelmien opiskelu on todella vähäistä. Kun tulevaisuudessa melkein työssä kuin työssä kansalainen joutuu kertomaan töistään, markkinoimaan työn tuloksia jne., on eri viestinten opiskelu tärkeää. Kun itse ymmärtää eri välineiden edellyttämän viestintätekniikan ja -osaamisen, ei ole ainoastaan joukkoviestinnän kohde vaan muös aktiivinen vastaanottaja ja toimija. Oman taidon myötä oppii myös arvostamaan ammattilaisten taitoja ja kysymään mm. tutkivan journalismin tuloksia. Demokraattisessa yhteiskunnassa tämä on välttämätöntä. Samalla kun tekemällä opetellaan erilaisten viestintävälineiden käyttöä, samalla opetellaan myös multimediaa ja sisältöjä. Mediaviestimien opiskelu kouluissa prosentteina v. 1996 ja 1999

LEHDEN TEKO 10-16 v. peruskoulul. Lukiolaiset VIDEO-OHJELMAN TEKO 10-16 v. peruskoulul. Lukiolaiset RADIO-OHJELMAN TEKO 10-16 v. peruskoulul. Lukiolaiset 0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

100

% 1996

1999

Lähde:Nurmela, 2000

Kuvio 24: Joukkoviestinnän opiskelu kouluissa vuosina 1996 ja 1999 182


Miten viestintäleirit syntyivät? 3 Viestintäleirit ovat syntyneet tarpeesta löytää tapoja viestintävalmiuksien oppimiselle ja kehittämiselle. Leirit ovat kuin yhteiskunnan laboratorio viestintävalmiuksien kehittämiseksi ja testaamiseksi. Kuvaan seuraavassa viestintäleirin ulkoisia puitteita ja tarkastelen sitten, miten viestintävalmiudet ja liittymä verkkoihin toteutuvat viestintäleireillä. Aineistona on käytetty leireistä kirjoitettuja kirjoja ja raportteja. Viestintäleirin idea kehitettiin vuonna 1987, jolloin perustettiin Viestintäkasvatuksen seura ry. Leirin toiminnan perusidea on ollut alusta asti lähes sama. Leireillä tehdään joka päivä lehti, video-ohjelma ja radio-ohjelma. Vuorovaikutus syntyy päivittäin ilmestyvien medioiden avulla ja välityksellä. Kokonaisnäkemyksen saamiseksi ja yhteisön rakenteiden ymmärtämiseksi leiriläiset kiertävät eri tehtävissä siten, että joka päivä tehtävä vaihtuu. Näin jokainen leiriläinen tekee lehden, videon ja radio-ohjelmaa ja hoitaa leirin infoa. Samalla he oppivat arvostamaan toisten ja omaa työtään. Leireillä ei ole ulkopuolisia henkilöitä ruoanlaittajina tai siivoojina. Nämä työt tehdään itse. Viestintävälineitä käytetään sekä toiminnan tehostamiseksi että itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen. Leireillä leikitään tosissaan (Luokola 1989). Kesäleirille voi ilmoittautua internetin välityksellä. Leireistä ei ilmoitella, vaan tieto niistä on kiirinyt lumipalloefektin lailla. Kaikki halukkaat ovatkin mahtuneet mukaan. Kesäkuun leirillä on ollut yleensä vajaat sata osallistujaa. Leiripaikkana ovat neljäntoista kesän aikana olleet kyläkoulun tilat vuosittain eri paikkakunnilla ja leiriläiset ovat yöpyneet teltoissa. Kesäkuun alussa on paikalle menty rekka-autolla laitteet, koneet yms. tavarat mukana. Leiri rakennetaan yhdessä leiriläisten kanssa. Vuosien saatossa laitteisto on kasvanut niin suureksi, että rakentamiseen on jo varattava muutamia päiviä. Varusteisiin kuuluu nelisenkymmentä mikroa, videolaitteet, radioasema, ruokailutarvikkeet, telttapohjat, teltat, sata puhelinkonetta ja radioita. Kesäleirien kustannukset on katettu pääsääntöisesti osallistumismaksuilla ja vapaaehtoistyöllä. Myös Sonera on osallistunut leirien yhteyskuluihin. Viestintäleirejä on pidetty nuorison kesäleirien lisäksi mm. kauppaoppilaitoksissa, kouluissa, vammaisten oppilaitoksissa, työttömyyskursseilla, palvelutaloissa, kylissä ja tulevaisuuden tutkijoiden jatkokoulutuksessa. Keskityn kesäleirien kuvaamisen, sillä ne ovat viestintäleirin ominta aluetta ja niillä syntyvät uudet kokeilut. Mallia voi toki soveltaa koulutyössäkin, tosin se vaatii aikaan perustuvan lukujärjestyskäytännön muuttamista. Toiveenani olisi viestintäleirimallinen toiminta koulussa siten, että kaikki kävisivät lukuvuoden aikana viikon viestintäleiriä. Samalla koululla olisivat päivittäinen lehti, video, radio, kioski ja omat vuorovaikutteiset internet-sivut. Oppilaat oppisivat viestinnän lisäksi mm. yrittäjyyttä. Ellei leiri koulun sisällä ole mahdollista, viestintäkerhot voisivat toimia mallin henkeä noudattaen (Härkönen 1994). 3 Tämä kirjoitus viestintäleireistä on julkaistu hyvin samanlaisena aiemmin kirjassa: HannuPekka Lappalainen (toim.): Virikkeitä viestintävalmiuksien arviointiin, Opetushallitus, 2000.

183


Viestintäleirin pääperiaatteet Kesäleireillä yhteisöllisyys ja leikki kohtaavat. Tavoitteena on auktoriteetiton ilmapiiri, jossa opitaan tekemällä. Jossakin asioissa taitavampien tehtävänä on neuvoa muita tarpeen vaatiessa. Tavoitteena on itseään ohjaava ihminen. Leireillä on ulkoisia sääntöjä ainoastaan alkoholin käytöstä. Valmiiksi saaminen rytmittää tekemistä, eivät lukujärjestykset. Viestintäleirin pääperiaatteet ovat - tekemällä oppiminen - työn loppuunsaattaminen - oma-aloitteisuus - toisista huolehtiminen - vastuun ottaminen ja kantaminen - jokainen on toisensa opettaja ja oppilas - itsenäisesti yhdessä - tiimityö - kokonaisprosessin oppiminen ja näkeminen - toisen työn arvostus. Viestintäleireillä yhdistyvät tekniikka ja sisältö. Välineitä käytetään itseilmaisuun, minuuden etsimiseen, asioiden hoitoon ja vuorovaikutukseen. Yhdessä rakennetaan tulevaisuuden mallia. Leirit ovat kasvupaikkoja kohti omatoimisuutta, yhteisöllisyyttä ja oman elämän hallintaa. Samalla tarjoutuu mahdollisuuksia ottaa tietotekniikka ja viestintäfoorumit omaan käyttöön ja kasvaa huomisen kansalaiseksi. Joukkoviestimien - lehden, videon ja radion - lisäksi kohdeviestintä on aina ollut leirillä erikoisasemassa. On kokeiltu kannettavia puhelimia, radiopuhelimia, puheposteja, virtuaalifakseja ja puhelinta joka telttaan. Jotta kohdeviestintä saadaan mukaan tehostamaan arjen toimintaa, on tärkeää, että leirillä hoidetaan arkiaskareetkin itse ja totutaan käyttämään lähialueen tuotteita, kyläkauppaa ja pienleipomoja. Leirillä on myös oma raha, kioski ja näkymättömien töiden pisteytys. Vanhimmat leiriläiset toimivat ohjaajina ja seuraava sukupolvi varhaisohjaajina. Aikuiset ja nuoret osallistuvat leiriin tasa-arvoisesti ja täysipainoisesti. Kaikilla on äänivalta ja sanomisen oikeus. Leirillä on hyvät mahdollisuudet harjoitella viestintää: jokaisella on monta liittymää, ohjausta on tarjolla ja motivaatio syntyy tekemisestä, valmiiksi saamisesta, rohkaisusta ja kannustuksesta.

184


Viestintäleirien liittymät Leireillä on alusta lähtien pidetty huolta, että viestintävälineitä on riittävästi. Lisäksi on huolehdittu siitä, että jokaiselle löytyy oma käyttöliittymänsä, oma tapansa viestiä. Joukkoviestintä on otettu itseilmaisun ja vuorovaikutuksen välineeksi. Lehden ja videoiden teossa tai radiossa ei pääsääntöisesti leikitä toimittajia, vaan leikitään välineillä ja luodaan sisältöä itse. Viestintäleirit poikkeavat tässä suhteessa ehkä eniten ammattitoimittajien työstä. Toimittajathan eivät kerro omia tuntojaan, vaan pyrkivät objektiivisuuteen (Hemanus, Tervonen, 1980). Kesän viestintäleireillä ei nuorille tuota ongelmia se, että viestintävälineet ovat jokaisen omassa käytössä. Varhaisohjaaja Antti Mattila (1997) on todennut: “Lehdessä ei tarvitse välittää oikeasta uutismuodosta. Vasta lukemaan oppinut ekaluokkalainen saa kirjoittaa kolmen rivin pituisen jakson joka päivä ilmestyvään jatkokertomukseen, kun vanhempi voi vapauttaa tajunnan virtaansa koko aukeaman tarinaan Irmelin ihmeellisistä seikkailuista.“ Viestintäleirien tavoitteet - sisältäpäin ohjautuva omatoimisuus ja omaehtoisuus - eivät toteudu, mikäli luovuttaisiin leikinomaisuudesta ulkoa annetun päämäärätietoisuuden hyväksi. Kari Kuusela kirjoitti Tietotuutissa 21.6.1993: “Tämä on leiri, joka kasvattaa omatoimisuutta. Mitään ei tapahdu eikä tuotteita ja palveluksia synny, ellei jokainen ryhdy työhön ja nimenomaan ryhmätyöhön.“

Tietotuutti ilmestyy joka aamu Leirin lehdellä Tietotuutilla on hyvin tärkeä osa myös vuorovaikutuksen muodostumisessa. Kun lehti todella ilmestyy joka aamu, seuraavassa lehdessä voi aina jatkaa edellisen numeron teemoja. Vuorovaikutuksessa asiat syvenevät. Jo se, että lehden nimi on pysynyt vuodesta toiseen samana, todistaa jatkuvuuden merkityksen. Lehden teossa on käytössä riittävästi mikroja, joilla jokainen kirjoittaa oma juttunsa tai liittää itse ottamansa kuva lehteen. Toisaalta lehdessä on useita eri osastoja, joiden tarkoituksena on jopa houkutella kirjoittamaan. Tällaisia ovat mielipidesivut, pääkirjoitus, juorupalsta, terveisiä - osasto, niksipalsta, “Ursula vastaa” -kysymys-vastauspalsta, haastattelut, jatkokertomus, horoskooppi ja uutiset. Ei ole sensuuria tai muita portinvartijoita estämässä juuri oman jutun ilmestymistä. Kirjoittajaa saatetaan hienovaraisesti keskustellen ohjata saamaan sanomansa paremmin perille. Jos joku juttu ylittää lukijan kestokyvyn, hän vastaa seuraavassa numerossa uudella, ehkä paremmalla jutulla. Leirin tausta-ajatuksena on kreikkalaisen humanismin perinne: ihanneihminen on sosiaalinen eli poliittinen olento. Hänen oma luontonsa määrää hänet palvelemaan sitä yhteisöä, johon hän kuuluu (von Wright, 1954).

185


Lehteä tehdessään kirjoittaja pääsee imuroimaan esimerkiksi uutisia ja säätietoja verkoista. Lehdellä on myös still-kamera ja digitaalinen kamera sekä skanneri. Monelle lehden tekemisen prosessi alkaa siitä, että hän toimittaa ensin uutiset lehteen maailmalta. Kun hän on onnistunut tässä, seuraavassa jutussa voi olla jo omiakin kommentteja uutisista. Samalla kun hän valikoi uutisia STT:ltä lehteen, hän oppii jäsentämään uutismerta. STT:n uutisten toimittaminen radioon voi olla myös elämyksellistä toimintaa, kuten Niko kesällä 1998 todisti. Hän toimitti radiouutiset aina tasatunnein ja niinpä ulkomaailman tapahtumista oltiin leirillä hyvin selvillä.

Radio puhuttaa Myös radiota voidaan käyttää kahdella tasolla: jokainen on vuorollaan toimittajana, äänitarkkailijana tms. studiossa tai vastaanottamassa kuuntelijoiden soittamia puheluja. Jokainen voi myös soittaa radioon. Interaktiivisia ohjelmia on paljon. Paljon on myös puhelimia, joilla pääsee soittamaan ohjelmaan vaivattomasti. Vuorovaikutteisuus mahdollistuu myös sen vuoksi, että ohjelmat ovat suurimmaksi osaksi suoria. Interaktiivinen radio on ehkä yhteisöllisin viestintämuoto leirillä. Radion tekniikkaa suunnitellaan yleensä pitkin vuotta. Seuran internet-keskustelupalstalla puhutaan paljon sisällöistä, kuunnelmista jne. Kun aika koittaa ja radio-ohjelmia pitää tehdä, ohjelmat ovat kuitenkin erittäin musiikkipitoisia. Liekö niin, että useimpien haaveena onkin toimia DJ:nä radiossa? Leiriradioissa on ollut myös monia hienoja keskusteluohjelmia. Jatkokertomuksena on mm. luettu Nalle Puhia kuunnelmanmuotoisesti. Radiotoiminta, erityisesti kun se on julkista, opettaa erottamaan leirin sisäiset kuulutukset ja tiedotukset ohjelmasta ja opettaa näin myös erilaisten viestintätapojen eroja. Leirin kuulutuksia varten on olemassa lyhytaaltopuhelimet ja tekstiviestit, puhelimet jne. Radio on ohjelman tekoa varten. Radio-ohjelmiin soitetaan tavattomasti leirillä. Musiikkitoiveet ovat soittojen ensisijainen syy, toiseksi osallistutaan tietokilpailuihin. Tietokilpailujen aikana kokoontuu puhelimien ääreen usein porukoita ja syntyy keskinäistä kilpailua siitä, kuka ehtii ensiksi soittamaan ja vastaamaan. Kilpailuihin osallistutaan myös etäältä kuunnellen ohjelmaa internetistä.

Video on ryhmätyötä Leireillä on ollut kaksi videoryhmää. Videossa tehdään ryhmätyötä enemmän kuin muissa ryhmissä, sillä täytyy yhteisesti sopia, mitä esitetään eikä sooloilulle ole kovin paljon mahdollisuuksia. Tosin erityisesti faktavideoryhmässä yhteen ohjelmaan saadaan paljon pienen ryhmän tuotoksia, haastatteluja jne., joiden tekemiseen on tarvittu ainoastaan kuvaaja ja haastattelija sekä editointi. Toisaalta leiriläinen on saattanut 186


haastateltavana päästä monta kertaa videoon vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan käsityksiään erilaisista asioista. Video on parhaimmillaan luovinta toimintaa leireillä. Sen avulla on toteutettu huimia jatkokertomuksia ja seikkailutarinoita. Erkki (11 v.) odotti koko talven leirille pääsyä, kun hän oli edellisenä kesänä nähnyt, miten toiset olivat tehneet seikkailujutun. Nyt hän halusi päästä tarinaan uhriksi ja tulla kuvatuksi yltä päältä veressä - ketsupissa. Video antaa sekä tekijöille että katsojille elämyksiä. Parhaista videoista keskustellaan pitkään. Multimedia ei ole saavuttanut leirillä vastaavaa innostusta kuin tarinaan perustuva video-ohjelma. Video on tärkeä viestinnän väline. Videoesityksessä kuultu kannanotto jää mieleen. Kun leirin vetäjät vuonna 1993 olivat tehneet virheen ja ilmoittaneet leirin loppumisajan päivää todellista myöhäisemmäksi, korjausviesti saatiin parhaiten perille suorassa lähetyksessä videon iltauutisissa. Kukaan ei jäänyt tietämättömäksi asiasta. Muut tavat viestiä olisivat olleet huomattavasti tuloksettomampia. Videoiden katselu on yhteisöllinen kokemus. On hyvin jännittävää seurata yhdessä ohjelmaa, jonka osa porukasta on päivän aikana tehnyt.

Internet otetaan omaksi välineeksi pikkuhiljaa Verkkoyhteydet, mm. videotex, ovat olleet käytössä ensimmäisestä leirikesästä lähtien. Liittymänä ulkomaailmaan tuli Internet www-sivuineen vuonna 1995 leirille. Silloin tehtiin infopisteessä internet-sivua edellisen päivän lehdestä sekä muutama oma kotisivu. Kesällä 1996 internet-ryhmä toimi jo koko päivän ja halukkaat tekivät oman kotisivun. Vieläkään innostus ei ollut suurta. Myöskään surffailuun ei tunnettu suurta mielenkiintoa, arviolta viidennes nuorista surffaili ja vieläkin harvempi chattaili. Kesällä 1997 luotiin internetiin reflektoiva etäosallistujien sivu, jolla kerrottiin, mitä leirillä tapahtui. Tavoitteena oli antaa yhteys leirille niille, jotka eivät päässeet mukaan, ja sivu oli samalla leiriläisille väylä ulos. Useimmiten aikuiset olivat nuoria innostuneempia. Internet koettiin ensin jakelutieksi jo tehdylle ohjelmalle, ei niinkään uudeksi välineeksi, mutta jo keväällä Viestintäkasvatuksen seuran nettisivulla käyntiin lähtenyt keskustelupalsta pysyi yllä myös leirien ajan kesällä 1998. Palstalla kerrottiin tapahtumista, tunteista ja ilmapiiristä. Palsta antoi etäosallistujalle paljon tietoa ja tunnelmaa leiristä. Palsta on sittemmin jatkunut vilkkaana internetissä (http://www.viekas.fi/). Internetin keskustelupalsta toimii leirien ulkopuolella ja leirien välillä enemmän kuin leirillä. Internet ikään kuin korvaa leirin viestinnän tavoittaessaan eri puolilla olevat ihmiset samanaikaisesti yhdessä ja kuitenkin intiimisti, sillä harva ulkopuolinen löytää keskustelupalstoille. Leirien sisällä internetin rooli on pieni, mutta se toimii kuitenkin hyvin tiedon löytämisen paikkana.

187


Leirin sisäinen, asioiden hoitamisen viestintä on vaikeaa Viestien kulkua varten on kehitelty monia menetelmiä, kuten lokikirja, pistekortistot, kioskikassa, luovat ongelmanratkaisumenetelmät jne. Erityisen vaikeaksi ja haastavaksi on osoittautunut info-piste. Sen avulla huolehditaan leirin monenlaisista oheistarpeista, pidetään kirjaa sekä leirirahasta että vapaaehtoistöistä annettavista pisteistä, välitetään kuljetuspalvelua, etsitään vierailulle tulleille vanhemmille leiriläinen, pidetään kioskia, faksataan lehtiä jne. Leirikokemusten kautta syntyy käsitys siitä, että organisointi on kaikkein vaativinta työtä.

Leirirahalla motivaatioita Leiriraha on syntynyt yhteisenä innovaationa. Aluksi sitä suunniteltiin kokeiltavaksi, mutta jo ensimmäisen leirirahakesän jälkeen havaittiin, että leiriraha on tullut jäädäkseen. Viestintäleireillä on usean vuoden ollut tavoitteena tehdä näkymätöntä työtä näkyväksi. Yhteisesti päätettiin pitkän prosessin jälkeen tehdä oma raha, jota saa näkymättömistä töistä. Niinpä kesällä 1994 leirillä oli oma raha - lecu. Leculla sai käydä sisävessassa (1 lecu), ottaa suihkun (500 lecua) ja ostaa vohveleita. Lecuilla saatavien hyödykkeiden määrä on kasvanut koko ajan: kesällä 1998 lecuilla sai katsoa jalkapallomatsia televisiosta, pelata, surffailla, chattailla tai ostaa itse tehtyjä jälkiruokia. Kansalaispalkkaa päätettiin heti leirin alussa maksaa 8 lecua, jotta lecu olisi jokaisen käytössä alusta lähtien. Leirirahan lisäksi näkymättömistä töistä saa pisteitä ja niistä pinssejä. Pinssit jaetaan yhteisessä tiedotustilaisuudessa. Merkeistä muodostui ahkerille puurtajille hieno rivistö leiriliivin rintaan. Näin kunnia ja julkisuuskin houkuttelevat tekemään, lecut yksinään eivät siihen olisi pystyneet. Pistepörssi on koko ajan julkinen ja avoin. Jokainen merkitsee itse omat pisteensä mikron muistiin, näin säilyy luottamus ja avoimuus. Lecuilu on onnistunut yli odotusten. Lecujen avulla pystytään opettelemaan talouden sääntöjä, miettimään finanssipolitiikan hienouksia ja sitä, miten yhteisön toimintaa voi ohjata lecu-politiikalla.

Kioskissa opitaan yrittäjyyttä Infossa tärkeä työpiste on kioski. Sen hoito on monelle leiriläiselle, erityisesti pikkutytöille, hauskinta leirin puuhaa. On hienoa, kun saa itse valita, mitä tuotteita kioskissa on myytävänä, saa ostaa niitä kaupasta ja hinnoitella. Samalla leiriläinen näkee, mitä merkitsee hinnan muodostus ja kuinka paljon kaikki itse asiassa maksaa. Kun lecu-kioski ja markkakioski ovat samassa pisteessä, leiriläinen oppii myös kuin huomaamatta kahden eri rahan käytön. 188


Kaiken kaikkiaan leirillä on kiinnitetty varsin paljon huomiota siihen, miten arkiset askareet hoituisivat yhdessä kätevästi vastavuoroisuutta noudattaen. Käytetyt instrumentit, lokikirjat, lecut, pisteet, tiedotustilaisuudet jne. ovat edistäneet arjen sujumista. Kokeilut osoittavat, että erilaisten keinojen käyttö lisää vuorovaikutusta ja asioiden sujumista.

Ravintolat opettavat arjen logistiikkaa Viestintäleireillä toimii kaksi ravintolaa, joita leiriläiset pitävät itse. Ruoka-ainetilaukset kaupasta tehdään faksitse ja kuljetuksissa käytetään hyväksi logistiikkaa: tekstihakuja ja kännyköitä. Ruokaryhmässä toimii sekä ohjattu luova viestintä että integroiva viestintä. Ensin suunnitellaan luovasti, mitä tehdään, ja sitten hoidetaan työt tehokkaasti viestien (Aula, 1998). Periaatteena on: “Vie mennessäs’, tuo tullessas’.“ Ruokalistat laaditaan luovalla ongelmanratkaisulla: ensin kerätään ehdotuksia, joita arvioidaan yhdessä ja otetaan huomioon maku, terveellisyys, helppous, saatavuus jne. Menetelmä takaa sen, että kaikki sitoutuvat ruokalistaan. Kaikki pääsevät osalliseksi suunnittelusta ja tekemisestä. Ravintolat tilaavat raaka-aineet yöllä faksilla kaupasta. Näin tiedetään, onko mitään jäänyt päivällä tähteeksi, ja saadaan aina tuoretta raaka-ainetta. Tällä menetelmällä on myös säästytty vatsataudeilta. Yöllä faksataan myös paikalliselle leipurille leipätilaus. Viestintäleirit tukeutuvatkin lähialueen elintarviketuotantoon ja jakeluun noudattaen tässä kestävän kehityksen linjaa. Mikäli toiminta olisi pysyvää, kuljetusmatkojen lyhyys säästäisi energiaa ja lähialueen tuotantorakenne pysyisi elävänä (Rajala, 1997). Ei kuitenkaan ole päivää, ettei jotain olisi unohtunut tilata. Kauppaan lähtijä ottaakin aina mukaansa kännykän ja kertoo infopisteelle, mihin lähti ja mikä puhelin on mukana. Melko varmasti keittiössä huomataan uusi puute, soitetaan, ja kaupassa kävijä tuo puuttuvan tavaran. Info toimii sekä leirin päivystävänä sihteerinä että verkkosihteerinä.

Osaaminen Leireillä osaavampi neuvoo kysyjää tai yhdessä etsitään ratkaisua. Tämä koskee erityisesti “nappulatekniikan“ osaamista. Jo useamman kerran leirillä olleet näyttävät esimerkkiä siitä, miten toimitaan ja tehdään. Ohjaamalla kerrotaan erityisesti asioista, joista leiriläisellä ei ole mallia mielessään, kuten vuorovaikutuksesta ja arjen logistiikan hoidosta. Osaavamman täytyy kertoa, että nyt olisit voinut soittaa, lähettää viestin, soittaa, kysyä jne. Merkityksensä on myös tapojen ja toiminnan jatkuvalla kyseenalaistamisella: Olisiko parempi näin vai noin? Jos löydetään parempi ratkaisu, muute189


taan toimintatapoja. Ryhmien ja vetäjien lisäksi muutetaan rakenteita tai vaihdetaan laitteiden paikkaa. Vastuun ottamisella opitaan, että täytyy saada aikaan valmista, vaikkei osaisikaan. Näin onnistumisen elämykset opettavat ja antavat itseluottamusta. Kannustetaan yrittämään yhä uudelleen, muistetaan kehua hyvistä suorituksista ja löydetään huonommistakin suorituksista hienoja yksityiskohtia. Antti Mattila kirjoittaa Tietoyhteiskuntafoorumi-lehdessä: “Monet ovat oppineet sen, että koneita ja tekniikkaa ei tarvitse pelätä. Ne on tarkoitettu apuvälineiksi, ei pyhiksi lehmiksi. Monet ovat leirin myötä kiinnostuneet alasta ja toimittajan työstä. Leiri opettaa käytännön pieniä taitoja, joista on hyötyä opiskelussa ja työssä: tiedonhakua Internetistä, organisointia, ryhmätyöskentelyä. Kaikki nämä on tunnustettu tärkeäksi, mutta unohdettu esimerkiksi peruskoulujen opetussuunnitelmista. On vaikea sanoa, kuinka yksi leiriviikko vaikuttaa kehenkään, mutta niillä, jotka ovat jääneet leirikoukkuun, ei ole pelkoa alemmuuskomplekseista medioita kohtaan. Tulevaisuudessa, tiedon hallitsemassa yhteiskunnassa tärkeintä on, että tietoon osataan suhtautua kriittisesti. Ja mikä opettaisikaan tähän paremmin kuin se, että kaikki tajuaisivat tiedonvälityksen takana olevan vain ihmisiä? Sen kaikki leiriläiset oppivat ymmärtämään.“ (Mattila, 1997.)

Motivaatio Viestintäleirien henkinen ilmapiiri syntyy siitä, että asiat saadaan sujumaan hyvin ja jokaisen olemassaolon perustarpeet tyydyttyvät.

Leirillä on runsaasti tekemistä Tekemisellä - roolilla elämässä - on ihmisen onnelle merkitystä. Leirillä kaikilla on monenlaista tekemistä. Yksi leimaa antava piirre leirillä on työn touhu: tulee saada valmiiksi lehti, video, ruoka. Usein lehti valmistuu vasta aamuyön pikkutunneilla ja ehtii telttaan ennen asukkaan heräämistä. Kolmentoista vuoden aikana lehti ei vielä kertaakaan ole jäänyt ilmestymättä, ei edes ukkosen, tietoverkon toimintahäiriön tai musteen loppumisen vuoksi. Videota riennetään katsomaan kymmeneltä illalla: sen pitää olla silloin valmis. Aina näin ei ole, mutta odotusaika ei koskaan ole ollut kovin pitkä. Radio-ohjelmilla on itse tehdyt aikataulut. Ruoka-ajat riippuvat syöjien nälästä, mutta ruoan on oltava valmiina nälän yllättäessä. Elleivät nämä normaalityöt anna riittävästi tekemistä, aina voi kerätä näkymättömien töiden pisteitä: siivota, kerätä roskia, auttaa muita. Monelle energiselle nuorelle näkymättömien töiden teko on antanutkin tarvittavaa lisätekemistä leirillä.

190


Vaikka leirillä tekeminen on leikkiä, se on myös päämäärätietoista. Tekemisen aikana mielessä on ajatus valmiista aikaansaannoksesta. Erityisesti näin on tuttujen tuotteiden kohdalla. Jokaisella on mielikuva lehdestä ja erityisesti leirilehdestä. Samoin videoohjelmaa tehtäessä ovat mielessä aiemmat yritykset, aiemmat ohjelmat ja televisioohjelmat yleensä. Haastatteluissa noudatetaan tuttua kaavaa. Uuden ja erilaisen tekeminen alkaa vasta kokemuksen myötä. Tekemisen motiivi on koko leirihistorian ajan ollut vaikeinta löytää info-pisteessä, missä pitäisi toimia organisoijana ja vuorovaikutusverkoston solmupisteenä. Työn tulos ei näyttäydy valmiina tuotoksena, vaan motiivi on haettava onnistumisen hetkistä ja ahaa-ilmiöstä: näinhän asiat hoituvat. Hyvin hoidettu info ei saa paljon kiitosta, sen sijaan huonosti hoidettu saa takuuvarmasti moitteita. Motiivia on haettu milloin pisteyttämällä työt, milloin tekemällä lukujärjestyksiä jne. etsimällä motiivi kiertotietä pitkin, ei itse tekemisestä.

Jokainen kuuluu joukkoon Ihminen liittyy tunteen avulla (Turunen, 1989). Leirillä liittymiselle on monia mahdollisuuksia. Perusliittyminen leirillä syntyy siitä, että kaikki leiriläiset hyväksytään sellaisina he kuin ovat, jolloin jokaiselle syntyy tunne siitä, että hän kuuluu joukkoon. Leiriläiset kiertävät toimintapisteestä toiseen vaihtaen tehtäviä päivittäin. Näin jokainen kuuluu koko leiriin eikä vain omaan ryhmäänsä. Jokaisessa ryhmässä on mukana jo usealla leirillä ollut varhaisohjaaja tai aikuinen kummi, jonka tehtävänä on katsoa, että kukaan ei jää ulkopuoliseksi. Lehtipisteessä työ on ehkä helpointa. Se on tuttu ja turvallinen paikka, missä päivän aikana syntyy aina tuotos yhdessä tehden. Lehden palstat ovat omiaan lisäämään liittymisen tunnetta; on osoittautunut hauskaksi ja tärkeäksi lukea lehdestä itseä koskevia hyväntahtoisia pikkujuoruja. Juorupalstojen avulla leiri tulee myös yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhteenkuuluvuutta on omiaan lisäämään myös mielipidepalsta, jolla keskustellaan leirin tapahtumista, kommentoidaan ruokaa, nukkumisaikoja, jonne kirjoitetaan erilaisia leiriläisiä kiinnostavia asioita. Liittymistä ympäröivään yhteisöön hoidetaan haastatteluin ja reportaasein leirin naapureista, kauppiaasta tai kylän nähtävyyksistä. Viestintäleirillä tutustutaan monin tavoin ympäröivään yhteiskuntaan ja sitä kautta lisätään tunteenkin tasolla yhteenkuuluvuutta suomalaiseen maaseutuun - kaupunkinuorille se ei aina ole itsestään selvä asia. Itse lehden tekeminen on kuitenkin mahtava kokemus, siinä on töitä jokaiselle ja se tuo onnistumisen tunnetta. Radiotoiminta puhuttelee myös tunnetasolla. Se yhdistää koko leiriä ja ympäristöä kenties vielä enemmän kuin toimitustyötä tekeviä leiriläisiä. Studioon mahtuu kerrallaan vain muutama leiriläinen, joten yhteenkuuluvuus ei ole yhtä suuri kuin muissa pisteissä. Koska radion kuuluvuusalue on yli kymmenen kilometriä, leirin ympärillä asuvat 191


naapurit pääsevät radion avulla mukaan leirielämään. Ohjelmat on suunnattu leiriläisille, mutta niihin voi osallistua kuka tahansa. Tietokilpailuihin ovat ympäristön asukkaat soitelleetkin. Internet-kuulijalle radio tuo leirielämän hyvin lähelle. Ainakin ne, jotka ovat joskus olleet itse leirillä, voivat radioita kuunnellen aistia leirin tunnelman ja hengen. Radio Internetissä osoittaa, että sen avulla voisi mm. ulkomailla asuville tuoda kotipaikan asiat lähelle ja näin pitää yllä siteitä kotiin. Videoryhmä vaatii ehkä tiiveintä yhteistyötä ryhmän kesken. Poikkeuksen muodostavat vain faktaryhmän haastattelut, jotka puolestaan yhdistävät leiriläisiä. Leirillä erittäin tärkeä yhdessäolon hetki on illalla, kun kokoonnutaan katsomaan iltauutisia videolta ja “koko illan elokuvaa kolmessa minuutissa“. Salin täysi yleisö katsoo yleensä ohjelmat hiiren hiljaa, ja ohjelman jälkeen ovat vuorossa railakkaat taputukset. Sillä hetkellä varmaan jokainen tuntee kuuluvansa leiriin. Ruokaryhmässä toimiminen yhdessä on myös hyvä kokemus. Yhteenkuuluvuutta lisää myös, kun yhdessä päätetään, mitä tehdään eikä etsitä helpointa ratkaisua, vaan mietitään, mitä muut haluavat syödä.

Leirillä opitaan jäsentymään tulevaisuuteen Ihmisen olemassaolon perustarpeisiin kuuluu myös jäsentyminen ajattelun avulla. Leirillä on toteutettu jäsentymisen antamaa motivaatiota monella tavalla. Kun itse on luotu “joukkoviestintää“, sitä ymmärretään paremmin. Kiertämällä ryhmästä toiseen leiriläinen saa kokonaisnäkemystä. Kun luodaan “tietoyhteiskunnan konkreettinen utopia“, saadaan ote tulevaisuudesta. Erilaisia viestintäpalveluja käyttämällä ymmärretään niiden merkitys. Otetaan askel verkkolukutaidon tiellä ja tekniikasta tulee väline, ei itse tarkoitus. Leiriraha ja näkymättömät työt opettavat ymmärtämään toiminnan mekanismeja ja työn merkitystä. “Ursulan palstalla“ käsitellään monia kipeitäkin asioita vastauksina leiriläisten kysymyksiin. Merkittävää on, että Ursula todella vastaa vakavasti kysymyksiin etsien tiedon ja opettaen samalla tiedon etsimistä. Haastattelut ovat usein sellaisia, että niihin on kätkeytynyt paljon elämänviisautta. Viestintäleirillä luodaan kipinä ottaa haltuun ja kehittää pieniä, uusia ja traditionaalisia medioita. Paikallinen viestintä tarjoaa paljon tehtävää ja antaa monenlaista sisältöä yhteisöille. Samalla se virkistää yhteisön vuorovaikutusta tiedonkulun parannuttua ja mahdollistaa yhteisön pysymisen hengissä. Ilman ajan ja paikan suhteen tasapainossa olevaa viestintärakennetta kansakunnan kyky säilyä voi joutua uhanalaiseksi. Paikallinen viestintä on siunaukseksi koko yhteisölle. Viestintätekniikka mahdollistaa viestinnän toteuttamisen melko pienin investoinnein.

192


Viestintävalmiuksien arviointi Kansalaisilla ei ole vielä uudenlaisen verkostomaisen kansalaisyhteiskunnan edellyttämiä viestintävalmiuksia. Visuaalisen, suullisen ja kirjallisen viestinnän taidot, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot, yhteistyötaidot ja kyky käyttää hyväksi uutta tieto- ja viestintätekniikkaa ovat keskeisiä taitoja, joita aktiivinen kansalainen tarvitsee toiminnassaan. On tärkeää saada monipuolista tietoja tämän taitokokonaisuuden kehittymisestä. Voidaan arvioida osaamista, mutta pitäisi voida arvioida myös liittymää ja motivaatiota. Vaikka liittymä näyttäytyy yksinomaan teknisenä valmiutena, siihen sisältyy myös kyky nähdä eri liittymien merkitys, arvioida sen hankintaa itselle, tietää, mistä löytää yhteiskäytössä olevat liittymät ja nähdä liittymän yhteensopivuus viestinnän toisen osapuolen ja koko yhteisön kannalta. Vaikeampaa kuin edellä mainitut on arvioida, miten toteutuu kyky viestiä niin, että perustarpeet tyydyttyvät. Jos ihmisen olemassaolon perustarpeet ovat tyydyttämättä, se näkyy ahdistuksena, tasapainottomuutena, tyytymättömyytenä, riidanhaluna tai passiivisuutena. Jos olemassaolon perustarpeet on tyydytetty, se näkyy tasapainona, ilona, rauhallisuutena, tavoitteellisuutena ja suvaitsevaisuutena. Kokenut opettaja voi tarkkailla oppilasta erilaisissa tilanteissa ja havainnoida, osaako oppilas ottaa muita huomioon, tarttua tilaisuuteen, opastaa muita ja toimia aktiivisena kansalaisena.

193


194


Tuokiokuvia viestintäleireiltä

Vuosien saatossa viestintäleireiltä on kerääntynyt joukko kuvia. Seuraavan kahdeksan kuvan avulla on tarkoitus kertoa leirin hengestä.

195


Eipä uskoisi, että muutaman tunnin päästä leiri pyörii täysillä ja noin kahdeksan tunnin päästä ensimmäinen lehti on valmis ja video-ohjelma katsottu!

Lehti ei ole valmis ennen kuin se on tulostettu, monistettu, koottu, nidottu ja jaettu. Samalla on opittu työn loppuunsaattamista ja yhdessä tekemistä. 196


Radioissa saa äänensä kuuluville. Toimittaja voi mm. sanomalehtikatsauksessa esittää omia ajatuksiaan ja samalla toimia kasvattajana.

Myös aikuiset saavat leirillä toteuttaa itseään. Tässä lauletaan puhelimen välityksellä leiriradioon: Olen suomalainen! italialaisten leiriläisten iloksi. 197


Leirivideoiden katselu yhdessä luo yhteisyyden tunnelmaa. Videoiden tekijät jännittävät, miten yleisö reagoi. Voi sitä riemua, kun taputukset räjähtävät!

Rullakoiden käyttö on luovaa, ne toimivat pöytinä, tuulen- ja sateensuojina, kuivaustelineinä jne. Rullakoiden päällä syntyy tässä lokikirjaa. 198


Ravintolat kokkaavat sekä ulkona että sisällä. Paella on kesän suosituin ruoka. Sitä syödessä keskustellaan, saahan 3:sta henkevästä lauseeesta lecun, jolla voi ostaa kioskista mm. jäätelöä.

Leirin kioski on suosittu paikka. Tässä ilmeisesti osallistutaan leculottoon. Leculotto arvotaan illan videoissa suorana lähetyksenä naapurihuoneesta. Pikkutytöt ja -pojat rakastavat kioskinhoitoa. 199


200


Kirjallisuus Ahlman, Erik (1982) Ihmisen probleemi. Gummerus: Jyväskylä. Alapuro, Risto (1998) Sosiaaliset verkostot ja kollektiivinen toiminta. Teoksessa Uudet ja vanhat liikkeet toimittaneet Kaj Ilmonen – Martti Siisiäinen, 333-347. Vastapaino: Tampere. Alasilta, Anja (2000) Verkkoajan viestintä. Kauppakaari: Helsinki. Alasuutari, Pertti (1993) Laadullinen tutkimus. Vastapaino: Tampere. Alkula, Tapani - Pöntinen Seppo - Ylöstalo Pekka (1995) Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. WSOY: Juva. Allardt, Erik (1997) Yhteiskunnalliset muutospaineet siirryttäessä 2000-luvun yhteiskuntaan. Teoksessa: Aikuiskasvatus, avain XXI:n vuosisadan haasteisiin, toimittanut Timo Toiviainen. Hakapaino: Helsinki. Allardt, Erik (1998) Hyvinvointitutkimus ja elämänpolitiikka. Kirjassa Elämänpolitiikka toimittaneet J. P. Roos ja Tommi Hoikkala. Gaudeamus: Tampere. Anttiroiko, Ari-Veikko (1998) Tietoyhteiskunta ja kunnallinen demokratia. Hallinnon tutkimus 3/1998, 192-210. Attali, Jacques (1990) Tulevaisuuden suuntaviivat, Eurofox, WSOY: Juva. Aula, Pekka (1998) Kaaoksen teoriat ja organisaatioviestinnän management. Näkökulmia viestinnän tehon käsitteeseen ja arviointiin. Mediatutkimuksen päivät 9-10.1998: Tampere. Bauman, Zygmunt (1996) Postmodernin lumo. Vastapaino: Tampere. Bell, Daniel (1974) The Coming of Post-Industrial Society. Heinemann: London. Botkin, James W. - Elmandjra, Mahdi - Malitza, Mircea (1981) Oppimisen uudet haasteet. Raportti Rooman klubille, Weilin & Göös: Espoo. Bugliarello, George (1997) Teleyhteisöt seuraava sivilisaatio- artikkeli Futurist syyskuu 1997. Böök, Mikael (1989) Verkonkutoja, kirja modernista postista. PTL-TELE, Telematiikka: Helsinki. Carey, James W. (1989) Communication As Culture. Essays on Media and Society. Unwin: Boston. Castells, Manuel (1989) The Information Cities, the Information Technology. Economic Restructuring and the Urban-Regional Process. Blackwell: Oxford. Castells, Manuel (1996) The Rise of the Network Society. Blackwell Publisherrs Ltd: Oxford.

201


Castells, Manuel (1997) The Power of Identity. Blackwell Publisherrs Ltd: Oxford. Castells, Manuel (1998) End of Millenium. Blackwell Publisherrs Ltd: Oxford. eEurooppa, Tietoyhteiskunta kaikille, toimintasuunnitelma, moniste. Euroopan Unionin Neuvosto, Bryssel 14.6.2000 Eräsaari, Risto (1998) Mikä ihmeen elämänpolitiikka? Teoksessa Elämänpolitiikka toimittaneet J. P. Roos ja Tommi Hoikkala, 92-109. Gaudeamus: Tampere EVA (1999) Erivauhtiset suomalaiset. Mielipiteiden sateenkaari. Galbraith, John Kenneth (1983) Vallan anatomia. WSOY: Juva. Giddens, Anthony (1985) The Nation State and Violence. Volume Two of a Contemporary Critique of Historical Materialism. Polity: Cambridge. Granovetter, Mark (1982) The Strength of Weak Ties. Teoksessa: Marsden, Peter V. - Lin, Nan: Social Structure and Network Analysis. Sage Publications: Beverly Hills. Hautamäki, Antti (toim.) (1996) Suomi teollisen ja tietoyhteiskunnan murroksessa. Tietoyhteiskunnan sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Sitra 154: Helsinki. Helander, Voitto (1998) Kolmas sektori -Käsitteistöstä, ulottuvuuksista ja tulkinnoista. Gaudeamus: Helsinki. Hemanus, Pertti – Tervonen, Ilkka (1980) Objektiivinen joukkotiedotus. Otava: Helsinki. Hemanus, Pertti – Tervonen, Ilkka (1986) Totuuksista utopioihin. Otava: Keuruu. Himanen, Pekka (1997) Hautomo. Atena: Jyväskylä. Hynynen, Pertti - Kuusi, Osmo (1993) Kertomus ensi vuosisadasta. Ranskalaisia muistelmia urbaanivillien, älykkäiden koneiden, merikaupunkien ja naisten aikakaudesta. VATT: Helsinki. Hyvärinen, Matti (1985) Alussa oli liike. Tutkimus yhteiskunnallisten liikkeiden mahdollisuuksista. Vastapaino: Tampere, Gummerus: Jyväskylä. Härkönen, Ritva-Sini (1994) Viestintäkasvatuksen ulottuvuudet. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos, Tutkimuksia 125, Yliopistopaino: Helsinki. Hölttä, Kirsi (2000) Internertin keskusteluryhmät poikivat myös tiiviitä kaveriporukoita, Helsingin Sanomat 3.9.2000 Jarva, Vuokko (1996) Tiukilla kuin Manninen ovenraossa. Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Gummerus: Saarijärvi. Jarva, Vuokko (1998) Maaseudun tulevaisuusvaihtoehtoa. Teoksessa Maan tiet -Maaseudun tiet tietoyhteiskuntaan, toimittaneet Vuokko Jarva – Anna Köppä. Osuustoimintainstituutti, Helsingin yliopisto, Yliopistopaino: Helsinki. Jungk, Robert – Müllert, Norbert R. (1987) Tulevaisuusverstaat. Lataamo: Karkkila. Kajanne, Milla (2000) Asiantuntijoiden ja maallikoiden viestintävalmiuksista. Teoksessa Lappalainen, Hannu-Pekka (toim.) Virikkeitä viestintävalmiuksien arviointiin, Opetushallitus: Helsinki. Kallio, Kirsti – Jäkälä, Mikko (2000) Viestintäteknologia työyhteisössä. Teoksessa Valo, Maarit (toim.) Nykytietoa puheviestinnän opetuksesta, Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen julkaisuja: Jyväskylä. Kamppinen, Matti (2000) Ennustaja, tieteiskirjailija vai muutosvoima, julkaisematon artikkeli, ilmestyy loppuvuodesta 2000 Karisto, Antti (1998) Pirstoutuvan elämän politiikka. Teoksessa Elämänpolitiikka toimittaneet J. P. Roos ja Tommi Hoikkala, 54-75. Gaudeamus: Tampere. Karjalainen, Pauli Tapani (1998) Matkailua multimediamaisemassa. Esitelmä, Savonlinnassa, 25.11.1998. Karvonen, Erkki (2000) Elämmekö tieto- vai informaatioyhteiskunnassa? Teoksessa Vuorensyrjä, Matti – Savolainen, Reijo Tieto ja tietoyhteiskunta. Gaudeamus: Helsinki.

202


Kaunismaa, Pekka (2000) Yhdistyselämä ja sosiaalinen pääoma. Teoksessa Ilmonen, Kaj Sosiaalinen pääoma ja luottamus. Jyväskylän yliopistopaino: Jyväskylä. Kivistö, Kalevi (1997) Kolmas sektori ja kulttuuri. Työelämän tutkimus 3-4/1997, Työpoliittinen yhdistys r.y, Helsinki. Koivunen, Hannele (1997) Kulttuuriteollisuus tietoyhteiskunnan voimavarana. Tietoyhteiskuntafoorumi 4/97. Kortteinen, Matti (1987) Hallittu rakennemuutos? Hanki ja Jää: Helsinki. Koskiaho, Briitta (1986) Yhteiskunnan muutos ja sosiaalipolitiikka. Tammi: Helsinki. Kotkavirta, Jussi (2000) Luottamus instituutteihin ja yksilöllinen hyvinvointi. Teoksessa Ilmonen, Kaj Sosiaalinen pääoma ja luottamus. Jyväskylän yliopistopaino: Jyväskylä. Kuronen, Timo (2000) Kansalaiskeskustelun edellytykset ja mahdollisuudet tietoverkkojen aikakaudella. Tampereen yliopisto: Tampere. Latour, Bruno (1993) On Technical Mediation. Three talks prepared for The Messenger Lectures on the Evolution of Civilization. Cornell University, April 1993. Lehtonen, Jaakko (2000) Toimiva viestintä – yrityksen aineeton pääoma käsikirjoitus kirjaan Aula, Pekka – Hakala, Salli (toim.) Kolmet kasvot. Loki-kirjat, Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä. Linnakylä, Pirjo – Malin, Antero – Blomqvist, Irja – Sulkunen, Sari (2000) Lukutaito työssä ja arjessa. Jyväskylä. Liukkonen, Johanna Kasvituholaiset kuriin tekstiviesteillä. Helsingin Sanomat 1.8.2000. Luokola, Tuula (1989) Kertomus viestintäleiristä - tutkimusraportti. Viestintäkasvatuksen seura ry, LM, Painatuskeksus: Helsinki. Lyotard, Jean-Francois (1985) Tieto postmodernissa yhteiskunnassa. Vastapaino: Tampere, Gummerus: Jyväskylä. Malaska, Pentti (1983) Tulevaisuuspoliittinen hahmotelma. PTT-katsaus 4/1983. Malaska, Pentti (1993) Tulevaisuustietoisuus ja tulevaisuuteen tunkeutuminen. Teoksessa: Miten tutkimme tulevaisuutta? toimittanut Matti Vapaavuori. Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Painatuskeskus Oy: Helsinki. Malaska, Pentti – Salminen, Leena-Maija (1994) Työ ja murros. Opetusministeriön suunnittelusihteeristön keskustelumuistioita 22. Helsinki. Malaska, Pentti (1997) Esitelmä TelecomDate-päivillä, 12.11.1997. Malaska, Pentti (1998) Puheenvuoro Työn tulevaisuus seminaarissa. Eduskunta 18.2.1998. Malaska, Pentti (1999) Työ ja tulevaisuus. Teoksessa Matti Peltonen – Näkijä ja tekijä. OKKA-säätiö: Tampere. Mannermaa, Mika (1993) Tulevaisuus - murroksesta mosaiikkiin. Otava: Keuruu. Masuda, Yoneji (1981) The Information Society as Post-Industrial Society. Institute for the Information Society: Bethesda. Mattila, Antti (1997) Tulevaisuuden yhteiskunta hyttysten äärellä. Tietoyhteiskuntafoorumi 3/97, 44-47. McLuhan, Marshall (1984) Ihmisen uudet ulottuvuudet. WSOY: Juva. Melkas, Tuula (1996) Yksityiselämän ihmissuhteet 1986 ja 1994. Teoksessa: Elämän riskit ja valinnat, toimittaneet Kirsti Ahlqvist - Anja Ahola. Tilastokeskus, Edita: Helsinki. Mills, C. Wright (1982) Sosiologinen mielikuvitus. Gaudeamus: Helsinki. Neuman, Päivi – Silvennoinen, Heikki (1997) Tutun kautta töihin. Tasa-arvo 3/97. Niiniluoto, Ilkka (1989) Informaatio, tieto ja yhteiskunta. Filosofinen käsiteanalyysi. Painatuskeskus: Helsinki. Niiniluoto, Ilkka (1994) Järki, arvot ja välineet. Kulttuurifilosofisia esseitä. Otava: Keuruu.

203


Niiniluoto, Ilkka (1999) Esitelmä: Voidaanko tulevaisuudesta tietää? Tieteen päivien avajaiset, 13.1.1999. Nurmela, Juha (1997) Suomalaiset ja uusi tietotekniikka. ‘Suomalaiset ja tuleva tietoyhteiskunta’ -hanke, raportti 1. Tilastokeskus, Yliopistopaino: Helsinki. Nurmela, Juha (1998) Valikoiko uusi tieto- ja viestintätekniikka käyttäjänsä? ‘Suomalaiset ja tuleva tietoyhteiskunta’ -hanke, raportti 2. Tilastokeskus, Yliopistopaino: Helsinki. Nurmela, Juha (2000) Suomalaiset ja uusi tietotekniikka. Tilastokeskus ja Nurmela, Juha, Matkapuhelin ja tietokone suomalaisessa arjessa, Tilastokeskuksen katsauksia 2000/2. Nurmela, Juha (2000b) Onko tieto(tekniikka)yhteiskunta jo täällä vai tulossa? Artikkeli, ilmestyy vuonna 2000. Ojapelto, Ari (1989) Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? Tammi, Helsinki, Gummerus: Jyväskylä. Opetusministeriön (1999) Kulttuuriteollisuustyöryhmä: Loppuraportin toimenpide-ehdotukset 4.1.1999. Pantzar, Mika (1985) Löytyykö tietoyhteiskunnan totuus kaurapuurosta? Esitelmä Espoon työväenopistossa. Pantzar, Mika – Heinonen, Visa – Hyvönen, Kaarina (1995a) Kuinka tietoverkot kesytetään? Teoksessa: Teledemokratia - tietoverkot ja yhteiskunta, toimittanut Auli Keskinen, 124-131. Painatuskeskus: Helsinki. Pantzar, Mika (1998) Työ ei lopu! Puheenvuoro Työn tulevaisuus seminaarissa. Eduskunta 18.2.1998. Papert, Seymour (1985) Lapset, tietokoneet ja ajattelemisen taito. Kirjayhtymä: Helsinki. Pekkola, Juhani (1997) Työelämää tietoyhteiskunnassa. Tietoyhteiskuntafoorumi 3/1997, 5758. Pietilä, Hilkka (1988) Vallanvaihto. WSOY: Porvoo. Putnam, P (1993) Making Democracy Work, Civic Traditions in Modern Italy, Princeton University Press: Princeton. Pörhölä, Maili (2000) Yleisölle puhuminen suomalaisessa kulttuurissa. Teoksessa Lappalainen, Hannu-Pekka (toim.) Virikkeitä viestintävalmiuksien arviointiin, Opetushallitus, sarja Arviointi 23/2000: Helsinki. Rahkonen, Keijo (1996) Utopiat ja anti-utopiat. Gaudeamus: Tampere. Rajala, Jukka (1997) Lähiruoka on viisas valinta. Tietoyhteiskuntafoorumi 4/97, 31-35. Rantalaiho, Liisa (1996) Elämän riskit, valinnat ja sidokset. Teoksessa: Elämän riskit ja valinnat, toimittaneet Kirsti Ahlqvist - Anja Ahola. Tilastokeskus, Edita: Helsinki. Rantanen, Jorma - Lehtinen Suvi (1998) Tietoyhteiskunta, terveys ja työ. Sitra 164: Helsinki. Rifkin, Jeremy (1997) Työn loppu. WSOY: Porvoo. Rooman klubin Suomen komitea (1995) Kansainvälinen vastuumme. Suomen malli, WSOY: Juva. Sallinen, Aino (2000) Suomalainen viestintäkulttuuri eurooppalaisessa kontekstissa. Teoksessa Valo, Maarit (toim.) Nykytietoa puheviestinnän opetuksesta, Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen julkaisuja: Jyväskylä. Sarmela, Matti (1989) Rakennemuutos tulevaisuuteen. WSOY: Porvoo. Savolainen, Veli-Antti – Himanen, Pekka (1995) Kohtaamisyhteiskunta. Edita: Helsinki. Schiller, Herbert I. (1981) Who Knows: Information in the Age of Fortune 500. Ablex, Norwood, New Jersey. Shannon, Claude E – Warren, Weaver (1949) The Mathematical Theory of Communication. The University of Illinois Press 1963. Silander, Marja Sienikuume vie tattimetsään, Helsingin Sanomat 3.8.2000.

204


Simpura, Jussi (1996) Elintasosta elämänhallintaan. Teoksessa: Elämän riskit ja valinnat, toimittaneet Kirsti Ahlqvist - Anja Ahola. Tilastokeskus, Edita: Helsinki. Soininvaara, Osmo (1986) Ratkaiseva aika. WSOY: Juva. Suhonen, Pertti (1997) Yleinen mielipide 1997. Hanki ja Jää, Tammi: Helsinki Suoranta, Juha (1997) Mediakulttuurin ja oppimisteknologioiden paradokseja. Aikuiskasvatus 4/1997, West Point: Rauma. Tuomi, Ilkka (1999) Tietoyhteiskunnan iltarusko Helsingin Sanomat 13.9.1999. Turunen, Kari E. (1989) Mieli ja sielu. Arator Oy: Helsinki. Törnqvist, Leo (1974) Aikasarjojen konstruointi, toimittanut Anitta Kautio-Toikka. Oy Gaudeamus Ab: Helsinki. Valo, Maarit (2000) Tietokonevälitteinen vuorovaikutus. Teoksessa Lappalainen, HannuPekka (toim.) Virikkeitä viestintävalmiuksien arviointiin, Opetushallitus, sarja Arviointi 23/2000: Helsinki. Valtiovarainministeriö (1997) Tietoyhteiskuntafoorumin väliraportti. VM, Tietoyhteiskuntafoorumi 2/98, Helsinki. Webster, Frank (1995) Theories of the Information Society. Routledge: London ja New York. Weckroth, Klaus (1988) Toiminnan psykologia. Hanki ja jää: Helsinki. Viherä, Marja-Liisa – Kyyrö, Hannu – Luokola, Tuula – Rönkä, Terttu (1982) Tietoliikenteen uudet haasteet yhteiskunnassa. Posti- ja telehallitus, moniste, Helsinki. Viherä, Marja-Liisa - Luokola, Tuula (1993) Tavoitammeko toisemme? Posti- ja teletoiminnan perusteet. Opetushallitus, Painatuskeskus: Helsinki. Viherä, Marja-Liisa (1998) Arjen visiot. Teoksessa: Maan tiet - Maaseudun tiet tietoyhteiskuntaan, toimittaneet Vuokko Jarva - Anna Köppä, 117-133. Osuustoimintainstituutti, Helsingin yliopisto, Yliopistopaino: Helsinki. Viherä, Marja-Liisa (1999) Ihminen tietoyhteiskunnassa. Kansalaisen viestintävalmiudet kansalaisyhteiskunnan mahdollistajana. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja A-1:1999. von Wright, Georg Henrik (1954) Ajatus ja julistus. WSOY: Helsinki. von Wright, Georg Henrik (1992) Minervan pöllö. Otava: Keuruu. Väitös: Maakuntajournalismi unohtaa arjen asiantuntijat, Jaana Hujasen haastattelu. Helsingin Sanomat 16.9.2000.

205


206


HAKEMISTO A adaptiivinen 28 ADSL 111, 113 Ahlman 126 aktiivinen kansalainen 7, 8, 39, 107, 115, 124, 125, 143, 178, 182, 193 aktiivinen viestintä 24 Alasilta 120 Alasuutari 137, 138 alihankintaketju 58, 88 Alkula 151 Allardt 87, 127, 128 analogia-ajattelu 49, 50 Anttiroiko 71, 72, 73 arkitieto 34, 39, 40, 44 artefakti 83 asiakaskonsultti 134 asiantuntijatieto 42, 44 Attali 50, 51, 52, 54, 60 Aula 19, 27, 189 avaininformantti 137

B Bauman 84, 94 Bell 74 bioekonomisti 134 biososiologi 134 Bugliarello 98, 99 Böök 132

digitaalinen radiolähetys 108 digitaalinen toimintaympäristö 28 digitaalinen tv-lähetys 21, 108 digitaalinen videokamera 107 digitaalinen yhteiskunta 26, 34, 35, 69 DigiTV 25, 36, 41, 105, 108 Durkheim 97, 98 dystopia-ajattelu 49 dysutopia 8, 45

E eettinen tieto 35, 43, 44 eEuropa 54 eksistentiaalinen tarve 127, 129-131 elinolo 91, 97 elämys 35, 43, 85, 86, 115, 131, 186, 187, 190 elämänhallinta 91, 92, 94, 136, 148 elämänhallintatapa 92 elämänpolitiikka 91 ennustaja 46 epälineaarinen todellisuus 26 erikoistieto 42 esinefundamentalisti 134 esiymmärrys 130, 131 etätyö 20, 54, 64, 87, 88, 91, 111, 128, 146 etätyöläinen 63, 64, 91

F fyysinen informaatio 21

C

G

Castells 31, 71, 72, 74, 75 chat 20, 29, 101, 187, 188 computer-utopia 50 coping-kyky 92

gaia-Iääkäri 134 geofilosofi 134 Giddens 50, 74 Granovetter 94, 95

D

H

dekoodautuminen 21 dialektinen 35 DigiRadio 25, 36, 105, 108 digitaalikamera 111, 113, 171, 186 digitaalinen arki 26, 44, 105

hakujärjestelmä 32, 181 harmaa työ 134 heikko sidos 94, 95, 98 Hemanus 185 henkisen kasvun yhteiskunta 61-63, 68

207


hiljainen tieto 26, 27, 35, 41, 169, 180 hiljaisuus 15, 16 Himanen 50, 54, 85 hoivaverkosto 135 horisontaali 22, 65, 96, 98, 99 horisontaaliverkosto 19, 98, 99

I impulsiivinen 20, 29, 121 in-formare 34 Indeksien mittaaminen 150 indeksikaava 152 individualisti 15, 16, 17, 101 informaatiobrokeri 134 informaatio city 75 informaatiojärjestelmä 37, 84 informaatiopilotti 134 informaatioräätäli 134 information society 34, 69 informoida 34 innovaatiokeskus 20 integroituminen 16, 25, 57, 106 integroiva viestintä 19, 20, 125, 148, 189 interpersoonallinen 16 intranet 24, 101, 172 irc 20, 29, 101 ISDN 111, 155

J Jarva 87, 91, 132 joukkoviestintä 22, 23, 35, 36, 65, 79, 138, 174, 182, 185, 192 Jungk 49 jälkiteollinen yhteiskunta 40, 70, 74, 77 jännite 71-74, 76, 89 järjestelmäkriisi 96 jäsentyminen 14, 127-130, 192 jäsentymisen tarve 127, 129-131, 155

K kaapelitelevisio 24, 25 Kajanne 121 kanavaprofiilinrakentaja 134 kansalaisliike 50, 92, 97, 98 kansalaispalkka 52, 134-136, 188 kansalaistuminen 126 kansalaisyhteiskunta 7, 8, 14-16, 25, 42, 50,

68, 73-75, 88, 89, 90, 96-99, 101, 107-109, 115, 124, 128, 132, 138-142, 147-149, 151, 153, 154, 157, 162, 193 kansalaisvaltio 74, 132 kausaalianalyysi 138 kaoottinen 19, 29 kasvattava viestintä 19 kauppaoperaattori 134 Kivistö 132, 135, 136 kloonaaja 134 kohdeviestintä 23, 24-26, 184 kokemusperäinen tieto 35 kolmas sektori 89, 90, 96, 134, 136 kolmen neuvottelu 116, 153 kompetenssi 39, 101, 120 konepsykologi 134 konvergoituminen 23, 106 koodautuminen 21 Koskiaho 97, 98 kulttuuri 15 kulttuurityö 132, 136 kurinalainen kuvittelu 55 Kuronen 42 kuuro 36, 180 kvalitatiivinen menetelmä 137 kylähullu 134 käsikirjoittaja 134 käytettävyysekspertti 134

L laadullinen tutkimus 137 laaja lukutaito 120 laiteterapeutti 134 lama 75, 90, 96, 134, 135 Latour 79 legitimiteettikriisi 96 liittyminen 14, 127, 128, 131, 191 liittymisen tarve 127, 132 liittymä 8, 14, 17, 21, 31, 40, 65, 84, 99, 105, 106-110, 112-114, 118, 123, 126, 141, 143, 145, 146, 148, 149, 151, 153, 157, 158, 162, 178, 183-185, 187, 193 Iineaarinen 26, 27 lineaarinen viestintämalli 22 listanpitäjä 134 Luokola 22, 55, 183 luontojuristi 134

208


luottamus 16-18, 38, 63, 86, 89, 90, 99-101, 122, 175, 188 luottorekisteri 37 luova viestintä 19, 20, 29, 101, 125, 148, 189 läheisviestintä 41 lähihoitaja 65

129, 130, 136, 163, 183, 184 optinen lukulaite 36 organisaattori 85, 86, 117, 123, 134, 140, 142, 174, 179 osaamisvaje 40 osallistumaton 140, 141, 143

M

P

maailmankatsomus 130, 175 Malaska 48, 50, 53, 70, 81, 83, 133 Mannermaa 54 markkinalogiikka 136 Maslowin tarvehierarkia 126 massataiteilija 134 massaviihdetuotanto 83 Masuda 50-52, 54 matkapuhelinverkko 105, 108 Mattila 185, 190 mediadiversiteetti 25 mediakuvittaja 134 mediakäsityöläinen 134 medialukutaito 120, 121 merkitysjärjestelmä 15, 21 merkkijärjestelmä 20, 21 mielikuva 8, 27, 46-48, 57, 75, 83, 92, 129, 169, 179, 191 MilIs 76 moderni projekti 94 motivaatio 8, 14, 51, 66, 67, 85, 91, 95, 105, 116, 126-128, 136, 141, 148, 151, 154-156, 164, 178, 181, 184, 188, 190, 192, 193 mukanaolija 25, 140-142, 174 muoto-organisaattori 134 murrosaikamalli 70

paikallislehti 113, 147 paikallisradio 24, 25, 135, 147 paikallisraha 64, 100 paikallisviestintä 65, 147, 178 paikka 82 pakolainen 128 palvelujen konvergoituminen 23, 106 palvelutalous 133 Pantzar 42, 43, 82, 134, 135 parantaja 134 passiivinen viestintä 24 Pekkola 88, 130 perinnetieto 39 pienlogistiikkapalvelu 63, 135 pienyrittäjä 54, 86-88, 112, 113, 140, 141, 143, 170, 174, 175 Pietilä 97, 98 piraattituotekonsultti 134 pistekirjoituslaite 114 pistenauhuri 36 postituslista 26 postmodernismi 34, 75, 77, 97 proaktiivinen viestintä 24 profeetta 134 puheen automatisointi 146 puheentunnistus 180 puhelinneuvottelu 106, 141 puhelinsalaisuus 26, 122 puheposti 7, 15, 26, 29, 66, 106, 116, 143, 146, 184 puhesyntetisaattori 114, 180 Putman 100 päivittäistieto 44 Pöntinen 151

N Niiniluoto 34, 78, 84, 88, 130 nomade, nomadi 51, 52, 54, 129 Nurmela 52, 79, 80, 81, 116, 138, 149, 150, 182 näkemyksellinen tieto 35, 43, 44, 45, 48

O Ojanpelto 134 olemassaolon perustarpeet 14, 54, 127-129, 136, 190, 192, 193 Ollila 152 oppiminen 18, 25, 40, 54, 66, 76, 78, 86, 87,

R raideajattelu 49 rakennemuutos 81, 132 Rantanen 131 rationaalinen 26, 28, 39, 98

209


reaktiivinen viestintä 24 reliaabeli 150, 152 representaatio 135 rooli 15, 16, 26-28, 30, 32, 46, 54, 76, 80, 85, 93, 115, 127, 128, 132-134, 143, 174, 187, 190 ryhmätekstiviesti 26, 116, 123, 162

S Schiller 74, 84 scifi-kirjailija 46 Shannonin matemaattisen tiedonsiirron teoria 20 sielunenergia 129 sielunliike 129 sisältäpäin ohjautuva 55, 56, 61, 185 sisältöteollisuus 32 sisältötuotanto 32, 33, 44, 108 skanneri 107, 111, 113, 186 skenaario 7, 46, 47, 49, 50, 54, 64 Soininvaara 134 sokea 36, 39, 180 Sonera 7, 181, 183 sorminäppäryys 155, 156 sosiaalinen 28 sosiaalinen pääoma 8, 13, 16, 18, 31, 38, 39, 64, 86, 89, 90, 99, 100, 101 sosiaalinen verkosto 31, 75, 89, 90, 93, 99, 100 spontaanius 20, 29, 111, 121 strukturoitu haastattelu 138 Suhonen 132-134 syrjäytynyt 76, 143, 159, 163 sähköinen kaupankäynti 33, 122

T taloudellisen kasvun yhteiskunta 57, 58, 68, 78 tapahtumakonsultti 134 taustakyky 41 tekemisen tarve 127, 129, 133, 135 tekniikkakeskeinen 28 tekninen arkuus 18 tekoyhteisö 91, 132 tekstiviesti 8, 17, 18, 44, 113, 114, 116, 118120, 123, 139, 145, 146, 153, 157, 159, 177, 178, 180, 181, 186 telekonsultti 134 Tervonen 185

tieteellinen tieto 34, 35, 41 tieto 34 tietointensiivinen 50, 81, 134 tietokoneopetus 39 tietokonetyyli 39 tietokoneyhteiskunta 78 tietosuoja 37, 38, 122, 123 tietoyhteiskunta 7, 8, 25, 26, 34, 35, 39, 41, 45, 46, 50, 54, 55, 57, 61, 67-69, 71, 73, 76-78, 79-88, 90-92, 98, 101, 108, 115, 124, 126, 127, 136, 149, 151, 157, 164, 169, 170, 179, 190, 192 tietämys 27, 34, 35, 42, 43, 46 toimintakatalysaattori 134 toimintakriisi 96 toimintamahdollisuus 91 toiminto 30, 39, 40, 62, 68, 82, 89, 91, 96 totuuskriteeri 35 trendiajattelu 49, 78 tulevaisuuden tekeminen 49 tulevaisuuden tietäminen 45, 48, 68 tulevaisuuden tutkimus 7, 8, 43-45, 47-50, 53, 68, 169, 177 tulevaisuuskonsultti 134 tulevaisuuskuva 46, 47 tulevaisuuspolku 47 tulevaisuussuuntautunut 45 tulevaisuusverstas 19, 49, 65 tunto-olemus 131 Turunen Kari E. 127 turvaverkosto 93 tutkiva journalismi 174, 182 työn uuvuttama 143 työpaja 81, 136, 162 Törnqvist 150, 151

U ulkoapäin ohjautuva 55, 56, 57 uniikkisorvaaja 134 uskomus 15, 34, 35, 47 uskottu 93 utopia 8, 45, 50, 52, 54, 55, 130, 192 utopia-ajattelu 49 uusosuuskunta 135 uutistieto 35, 36, 171

V vahva sidos 91, 94, 95, 96, 99 vaikuttaja 140, 141, 173

210


validi 150-152 valvonta 37, 38, 59, 60, 67, 74, 77 vastaajapalvelu 21, 106, 116 vastavuoroisuus 64, 85, 100, 135, 189 vedonvälittäjä 134 verkkokulttuuri 125, 126, 132 verkkomajatalonpitäjä 134 verkkoparittaja 134 verkkosihteeri 112, 134, 169, 170, 175, 189 verkkoteknikko 134 verkkovisualisti 134 verkonkutoja 134 verkosto-organisaatio 31 verkostoyhteiskunta 75, 77 vertikaali 19, 58, 99 videoneuvottelu 25, 28 viestinnän epälineaarisuus 27 viestinnän kaksoisrakenne 19 viestinnän rituaalimalli 22, 28, 61 viestinnän siirtomalli 20, 21, 28 viestintä teknisenä ilmiönä 20, 21 viestintäarkuus 8, 17, 18, 29, 154 viestintäkulttuuri 15-17, 28, 30, 100, 101, 118, 157-159, 163, 177 viestintäkyky 91 viestintäleiri 7, 8, 18, 49, 100, 123, 177, 182185, 188-192 viestintämurros 116 viestintäosaaminen 17, 66, 91, 119, 125, 126, 158 viestintäpääoma 8, 13, 90, 101 viestintätaito 115, 119, 121, 124, 125, 172 viestintätaju 118 viestintävalmius 7, 8, 14, 26, 32, 33, 42, 52-55, 61, 68, 73, 74, 81, 84, 86-88, 91, 92, 94, 95, 98, 101, 105, 115, 118, 123, 126-128, 136-139, 147158, 160-164, 169, 172-175, 178, 183, 193 viittominen 36 virtuaalisihteeri 135, 143, 165, 169, 170-172 virtuaaliyhteisö 28, 98 virusuhka 107 visio 8, 45-47, 48, 49-55, 63, 65, 69, 73, 78, 85, 169, 171 visionäärinen toiminta 49 von Wright 130, 185 vuorovaikutteinen viestintä 24 vuorovaikutusyhteiskunta 50, 53, 70, 91 välisektori 135

W wap 108, 179 Webster 74, 79, 80 Weckroth 126

Y yhteisöllinen viestintä 24 yhteisöllisen ja viestinnällisen kompetenssi 120 yhteisöllisyys 7, 8, 22, 25, 31, 50, 75, 88, 90, 93, 100, 101, 126, 130, 132, 136, 139, 140, 148, 181, 184 yhteisön enemmistö 15 yksilökeskeinen 15, 100 yksityiselämä 7, 17, 93, 94 yleisöliittymä 107 Ylöstalo 151 ystävyyssuhde 93, 127, 143, 146, 163

Ä äänikirja 66

211



Digitaalisen arjen viestintä