LOKAKUU 2006
63
T H E B A LT I C G U I D E
Virolainen talonpoika on elänyt muutoksesta muutokseen Sarasmo TARINOI
Suuret viljavat peltoaukeat ovat tuttu näky, kun autoilee missä tahansa Virossa. Vaikka maa on viljavaa, niin sen viljelijöillä ei aina ole ollut helppoa. TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVAT JAAK KADARIK
V
irolaisen talonpojan ongelmat alkoivat heti, kun Liivinmaa ristittiin eli valloitettiin 1200luvulla. Aikaisemmin vapaat talonpojat joutuivat silloin ankaran verotuksen kohteeksi. Talonpoikien piti rakentaa ja pitää yllä uudet kirkot ja valloittajien ritarilinnat. Maata hallitsemaan valloittajat tarvitsivat omat luottomiehensä eli vasallinsa. Näiden palkan ja ylöspidon maksoivat talonpojat veroina. Verot kertyivät ja kasvoivat, huonoina vuosina kasvoi myös verovelka. Verovelan vuoksi kiellettiin velkaista talonpoikaa muuttamasta muualle, ennen kuin velka oli maksettu. Jos talonpoika kuoli ennen velanmaksua, niin velka siirtyi talon mukana sen seuraavalle isännälle. Pikkuhiljaa talonpojista tuli maaorjia, maahan sidottuja ja maan vankeja. Vielä pitkään virolaiset kylät elivät omassa rauhassaan, maksoivat maataloustuotteilla veroja ja isännät asuivat aluksi linnoissa, sittemmin Tallinnassa. Vasta 1600-luvulla alkoi asuinkartanoiden laajempi perustaminen, aateli alkoi muuttaa maalle omien maiden ja veroalamaisten keskelle. Suurin takaisku tuli 1700-luvulla, kun Viro ja muut Ruotsin Itämeren maakunnat liitettiin Venäjään Suuren Pohjansodan jälkeen. Baltian aateli sai miltei rajattoman vallan alustalaisiinsa nähden. Kartanon herra määräsi kaikesta. Hän nimitti papin, käytti tuomiovaltaa ja kertoi alustalaisilleen, paljonko päivätöitä kartanoon pitää tehdä. Alustalaiset elivät vanhoissa kylissään. Suhteellisen tyypillisessä virolaisessa maatalossa oli peltoa alle kymmenen hehtaaria. Metsä oli kylän yhteismetsää, samoin laitumet. Työikäistä väkeä talo tarvitsi noin 6 henkeä, joista vähintään kaksi oli jatkuvasti kartanon töissä. Esimerkiksi hevosia ja auroja tarvittiin kaksin kappalein, toiset
sä silloin kun tarvittiin ja saivat tiin ja niihin sijoitettiin kouluja ja siitä palkkaa. Kartano jäi kuiten- vanhainkoteja. Sotien välinen aika oli virolaikin hallitsemaan virolaista kylämaisemaa. sen maatalouden kultaista aikaa. Oli maanviljelijöitä ja oli viljeltävää Vapaussota ja maareformi maata. Laatu nousi tärkeäksi tekiEnsimmäisen maailmansodan jäksi ja Viro tuotti huippulaatuipyörteissä Viron onnistui itsenäis- sia elintarvikkeita, kuten vaikkapa ”omalle” pellolle, toiset kartanon tyä ja voitokkaan Vapaussodan erinomaista pekonia englantilaisiin maille. Talonpoika kasvatti omilla (1918–1920) aikana Viron onnis- aamiaispöytiin. Vaurauttakin kerpelloillaan muun muassa pellavaa, tui varmistaa itsenäisyytensä. tyi viljavaan maahan ja maaseutujoka annettiin lankoina kartanolVapaussodan jälkeen uuden väestön elintaso nousi nopeasti. le, samoin osa lampaiden villas- valtion asiat piti järjestää ja tärta eli osa taksvärkkityöstä tehtiin kein muutos oli maareformi. Kolhoosien alamäki kotona, vaikkakin aina kartanon Viron kartanot olivat kovin eri- Toisen maailmansodan jälkeen hyväksi. Virolaistalon piti siis elät- kokoisia, pienimmät olivat tavalli- Neuvostoliittoon liitetyssä Virossa tää enemmän työkäsiä kuin sen sia suurtiloja, mutta suurempien maatilat yhdistettiin kolhooseiksi. oma tarve olisi ollut ja se vaikut- pinta-ala oli useita tuhansia heh- Se aiheutti maataloustuotannon ti tietenkin talonväen elintasoon. taareja. Nyt ne pakkolunastettiin loppumattoman alamäen. Vaikka peltoa oli enemmän kuin ja jaettiin maattomalle maaseuYksi syy kolhoosien epäonnissuomalaisella pientilalla, oli syö- tuväestölle. Uudistilan koko oli tumiseen oli työvoimapula. Sota jiäkin enemmän. normaalisti 26 hehtaaria. oli vienyt työkäsiä kylistä ja nopea Maaorjuus poistettiin VenäjälKartanoiden valtaville pelto- teollistaminen imi vielä lisää väkeä lä 1800-luvun puolivälissä, mutta aukeille nousi nopeasti uusia maa- maaseudulta. Samoilla entisillä talonpojan asemaa se ei paljoa taloja ja itse kartanot muuttuivat kartanon pelloilla oli ehkä puolet muuttanut. Talon omisti edel- elinkelvottomiksi. Olihan 26 heh- tai kolmannes siitä työvoimasta, leen kartano ja nyt siitä makset- taaria usein kunnollisen pääraken- joka oli kartanon aikana katsottu tiin vuokraa päivätöinä. nusta ympäröivän puiston koko. ehdottomaksi minimiksi. Tilanne alkoi muuttua vasta Monet kartanorakennukset myyTöitä tehtiin myös kuin teh1800-luvulla maatalouden kantaassa, kellon mukaan. Omaa talonattavuuden ajauduttua kriisiin. aan viljelevä isäntä pui silloin, kun Rautatiet ja muut modernit kekon puimisen aika, on töissä vaikka sinnöt mahdollistivat esimerkiksi √Ei peltoa voi iltamyöhällä, jos tarvitaan. Lehmät viljan tuomisen mustan mullan kylvää ennen kuin emäntä hoitaa kiireellisenä aikana alueelta Pietariin ja virolaiskarmuiden töiden lomassa, eikä vietä tanoiden maatalouden kannatta- kevätsäistä riipkoko työpäivää pelkästään navevuus heikkeni. talla kuten karjakko kolhoosissa. puen se on kylvöUseat kartanot järjestivät taloKun järjettömään työaikautensa uudella tavalla. Vastaha- valmis, ei vaikka järjestelyyn lisätään vielä surkea kaisesti pakollisia päivätöitään johtaminen, niin kaaos on valmis. Ei peltoa voi kylvää ennen tekevistä ”torppareista” luovut- Moskovan ministetiin ja siirryttiin rahapalkkaan riössä olisi laaditkuin kevätsäistä riippuen se on kylvövalmis, ei vaikka Moskovan ja sen myötä parempaan työtehoon. Usein talonpojille tarjottiin tu kuinka hienoja ministeriössä olisi laadittu kuinka mahdollisuus lunastaa tilansa. Nyt aikatauluja hienoja aikatauluja tahansa. sitten itsenäiset tilalliset kävivät Kolhoosit olivat kuin pilakuva talonväen voimin kartanon töis- tahansa. entisestä kartanosta. Kartanoissa kaikkine puutteineen oli maata kuitenkin viljelty järkevästi ja töitä johdettu tehokkaasti. Kartanossa alustalaisilla oli ollut turvanaan sentään ”oma” tila, kolhoosissa noin 0,6 hehtaarin puutarhapläntti ja kolhoosikeskuksiin rakennetuissa kerrostaloissa asuvilla ei aina sitäkään. Alustalaisia tai maaorjia kolhoosityöläiset alkoivat muistuttaa siinäkin, että he eivät saaneet muuttaa kolhoosista muualle. Muualle muuttamiseen tarvittiin Neuvostoliitossa kotimaanpassi ja Karja kuuluu virolaismaisemaan siinä missä vanhat rakennuksetkin. sitä ei kolhoosilaisille annettu.
Uusi alku Viron uudelleen itsenäistyttyä kolhoosit purettiin. Osa yritti jatkaa aitoina osuustoimintatiloina, mutta yleensä huonolla menestyksellä. Tehtiin myös uusi ”maareformi” eli alkuperäiset maatilat palautettiin niiden alkuperäisille omistajille tai heidän jälkeläisilleen. Viro oli taas täynnä pieniä maatiloja, useimmiten kuitenkin vain paperilla, sillä tilojen rakennukset oli aikoja sitten purettu ja
Viron maatalous: √ Virossa on maatiloja 27 688, joista yksityisillä 26 856 (461 538 ha) ja yrityksillä ja yhteisöillä 832 (367 388 ha). Yksityisiä yli 100 ha tiloja on 811 ja yritysten ja yhteisöjen suurtiloja 506. √ Yleisin yksityistilan koko on 2–5 ha ja yritysten ja yhteisöjen tila on useimmiten yli 100 ha. √ Ainoastaan omaa maataan viljelee 23 124, ainoastaan vuokramaata 534 ja omaa sekä vuokrapeltoja 4 030. Yrityksistä ja yhteisöistä omaa maata viljelee 162, vain vuokramailla toimii 242 ja omia sekä vuokrapeltoja viljelee 428.
omistajat asuivat monessa tapauksessa kaupungissa. Jossain suuren peltoaukean keskellä kulkivat tilojen rajat, ne näkyivät korkeintaan rajapyykkeinä tai useammin vain kartalla. Mitään suurta rynnistystä maalle ei tapahtunut. Löytyi kuitenkin aina yritteliäitä ihmisiä, jotka halusivat viljellä maata. Tämän päivän virolainen perheviljelmä onkin tila, jolla omaa maata on suhteellisen vähän, mutta joka on vuokrannut lisää peltoa kaupunkilaisomistajilta. Nykyaikaisten tilojen koko on aika suuri, mutta koska pellot ovat yleensä samalla aukealla niin perhevoiminkin pystyy viljelemään satojen hehtaarien peltoja. On myös maatilayrityksiä, joilla on suurtuotantoa. Virolainen maatalous hakee vielä muotoaan, uusi maanviljelijöiden luokka on hitaasti syntymässä, mutta heille maanviljelys ei ole enää elämäntapa vaan elinkeino. ■