The Baltic Guide FIN Elokuu 2017

Page 29

vapaa-aika

T H E B A LT I C G U I D E ™ E LO K U U 2 0 1 7

29

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua Polkupyörä on tuttu näky Tallinnan katukuvassa, vaikka kaupunkilaisten työmatkat taittuvatkin vielä usein autoilla. TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Tallinn Bicycle Weekiä järjestävä Tõnis Savi on nähnyt pyöräilytren-

din nousun, mutta on huolissaan viime aikojen kehityksestä. ”Tilanne polkee paikallaan. Arkipyöräily ei oikeastaan ole kasvattanut suosiotaan, vaikka hienoista kehitystä parempaan onkin tapahtunut.” Kehityksen jarruna on ennen muuta kaupunkisuunnittelun vanhanaikaisuus. ”Täällä ei ole luotu edellytyksiä pyöräilyyn, sillä kaupunki ei ole panostanut riittävästi asiaan”, hän toteaa. Toki virolaiset nyt tietävät enemmän pyöräilystä ja moni sitä harrastaakin. Pyöräilyn voisi sanoa olevan jopa trendikästä, ja retropyörillä huristelevia tallinnalaisia näkee muuallakin kuin Kalamajassa.

Pyöräilyaktiivi Tõnis Savi uskoo virolaisen pyöräilykulttuurin nousuun, vaikka kehitys onkin ollut verkkaista.

Työmatkapyöräily on kuitenkin

lastenkengissä vaikkapa Helsinkiin verrattuna. Tallinnassa se on parin prosentin luokkaa, kun Helsingissä noin kymmenen prosenttia taittaa työmatkansa fillarilla.

”Tarvitaan rohkeutta ja tietämystä, että voidaan tehdä valintoja pyöräilyystävällisen ympäristön hyväksi.” Suurimmiksi kehityksen esteiksi Tõnis Savi kertoo kunnollisen pyörätieverkoston ja pyöräparkkien puuttumisen. Esimerkiksi ydinkeskustassa pyöräily on vielä epämukavaa. Uusia, hienoja kevyen liikenteen väyliä on rakennettu lähinnä kaupungin laitamille, kuten Ülemisten suunnalle. Tõnis Savi uskoo, että jos pyöräilyn edellytykset olisivat paremmat, myös pyöräilijöitä tulisi lisää. ”Moni autoilijakin huomaisi, että pyörällä pääsee keskustassa liikkumaan nopeammin ja kätevämmin.” Valonpisaroita on pyöräilijälle-

kin luvassa. Tõnis Savi kertoo Tallinnan ensimmäisen pyöräilystrategian juuri valmistuneen.

Hän oli itsekin työryhmässä miettimässä, miten seuraavan kymmenen vuoden aikana voitaisiin pyöräilijöiden tilannetta helpottaa. Arkkitehtina leipäänsä ansaitseva nuori mies heittää pallon kaupungin liikennevirastolle. ”Tarvitaan rohkeutta ja tietämystä, että voidaan tehdä valintoja pyöräilyystävällisen ympäristön hyväksi.” Se edellyttää hänen mukaansa kaupunkitilan uudelleen jakamista autoilijoilta pyöräilijöille ja jalankulkijoille.

Kartat, vuokrapyörät ja pysäköinti ■ Pyöriä voi vuokrata esimerkiksi City Bike -yrityksestä

■ ■ ■ ■

Vanhastakaupungista. Sixt-yritys vuokraa kaupunkipyöriä useassa eri pisteessä. Oman pyörän voi ottaa laivoille mukaan edullisesti. Virolaisissa junissa pyörä kulkee mukana ilmaiseksi. Pyörä kannattaa pysäköidä näkyvälle paikalle. Älyparkkeja on jo useassa paikassa, muun muassa Vapaudenaukiolla. Tallinnan ja Harjumaan pyöräilykartan saa ilmaiseksi matkailuneuvonnasta. Kartan voi myös printata netistä (www.tallinn.ee). Pyöräteitä ja kevyen liikenteen väyliä on Tallinnassa noin 300 kilometriä (Helsingissä 1 200 km). Muita hyviä pyöräilykaupunkeja ovat Pärnu, Tartto ja Haapsalu.

Yli kymmenen vuotta kaupun-

kipyöräilyn puolesta puhunut Tõnis Savi näkee tulevaisuuden hitaasta kehityksestä huolimatta valoisana. Hänen mukaansa prosessit etenevät ja uusi sukupolvi ajattelee asioista toisin.

Savi uskoo, että tulevaisuudessa jokainen voi valita itse kulkuvälineensä, eikä ole esimerkiksi vain autosta riippuvainen. Hän

toivoo, että kaupunkiympäristö voisi olla sellainen, jossa kaupunkilaiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja viihtyisäksi.

Pyöräilyvinkit Tallinnassa Tõnis Savi suosittelee lähtemään pyörällä merenrantaan tai tutustumaan Tallinnan kaupunginosiin pyörän selässä. ■ ”Satamasta voi polkea Lentosataman suuntaan ja sieltä Katariinan laiturille asti (Paljassaare). Matkaa voi jatkaa Stroomin rannalle, josta pääsee joko Ulkomuseon tai Mustamäen suuntaan.” ■ ”Piritalle on aina mukava ajaa.” ■ ”Lasnamäellä on todella jännittävää ajella ja siellä on hyvät pyörätiet.”

”Haluan että poikani voisi tulevaisuudessa kulkea koulumatkansa itsenäisesti, joko pyörällä tai jalan”, hän kiteyttää unelmansa. ■


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.