The Baltic Guide FIN Helmikuu 2017

Page 25

loma

t h e b a lt i c g u i d e ™ h e l m i k u u 2 0 1 7

nnä, elly, nnä!

Viron luonnontieteellinen museo on sopiva talvilomakohde, johon on Tallinn Cardilla sisäänpääsy maksutta.

Tallinn Cardin hinnoittelu muuttui

u on Viron talviurheilun n suurin tähti. le koko perheen asia. Kellyä valmentaa ja hänen managerinaan toimii isä Tõnis, ja matkoilla on mukana myös neljä vuotta nuorempi pikkuveli Henry, josta lienee lupa odottaa perheen toista urheilutähteä. Pikkuveli on myös tärkeä harjoituskaveri.

Punainen etukortti on nyt entistä perheystävällisempi. Kelly Sildaru kulkee maailmalla kisoissa ja harjoittelemassa jo puolet vuodesta. Tallinnan Laulukentän mäestä ei riitä enää haasteeksi.

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

Monille Tallinnan-matkaajille

Vuodessa olen kuusi kuukautta Virossa ja loput ulkomailla. ”Veli opettaa minua ja minä opetan häntä. Se on hyödyllistä meille kummallekin.” Vuosi 2017 on Sildarulle tärkeä

etappi siinä mielessä, että hän voi lopultakin osallistua omassa lajissaan naisten maailmancupiin. Tähän asti hän on ollut siihen liian nuori. Maailmancup alkaa elokuussa Uudessa-Seelannissa. Sitä ennen luvassa on myös juniorien maailmanmestaruuskisat, joissa tavoitteena ei oikein voi olla muuta kuin voitto. Entä tulevaisuus? Mitä tavoitteita nuorella huipulla on? ”Tietysti hiihtää.” n

25

Kelly Sildaru n Freestyle-hiihtäjä, syntynyt 17.2.2002 Tallinnassa n Valmentaja isä Tõnis Sildaru n Voitti 2016 Aspenin X-Gamesien slopestyle-kisan kaikkien aikojen nuo-

rimpana urheilijana ja uusi voittonsa tammikuussa 2017

n Facebookissa lähes 55 000 seuraajaa n Freeskier-lehti valitsi Sildarun vuoden 2016 parhaaksi urheilijaksi

tuttu Tallinn Card on muuttanut hinnastoaan. Kortin ostamalla pääsee edelleen ilmaiseksi lähes kaikkiin Tallinnan museoihin tai saa ainakin pääsymaksuista huomattavaa alennusta. Korttiin kuuluu myös alennuksia muista matkailijalle kätevistä palveluista. Uusi hinnoittelu ilahduttaa erityisesti perheen kanssa matkaavia. 24 tunnin kortin hinta aikuiselle matkustajalle on nyt 25 euroa. Aikuisen kortilla kaksi 0–6-vuotiasta lasta pääsee eri kohteisiin täysin ilmaiseksi. Näin ollen pienten lasten kanssa matkustavat perheet maksavat vain aikuisten korteista. Lasten kortin ikärajaa on nostettu. 14 euron lasten kortin yläikäraja on nyt 17 vuotta. Tallinn Card on hyvä han-

kinta matkailijalle, joka haluaa tehdä Tallinnan-matkastaan sujuvan ja helpon. Kortin hintaan kuuluu rajaton Tallinnan julkisten kulkuvälineiden käyttö kortin voimassaolon ajan. Suurimpaan osaan Tallinnan museoista pääsee kortilla ilmaiseksi. Yksikin museokäynti perheen kanssa maksaa jo kortin hinnan takaisin. Kortin avulla todennäköisesti piipahtaa helpommin useissa kohteissa ja lomareissuun tulee hauskaa yllätyksellisyyttä. Museoiden lisäksi kortilla saa alennusta useissa kahviloissa ja ravintoloissa. Opastetut kävelykierrokset kaupungilla ja merimatkat Tallinnan lahdella voi ostaa huokeampaan hintaan. Kortin voi hankkia 24, 48 tai 72 tunniksi. Tarjolla on myös Tallinn Card Plus -kortti, johon kuuluu kiertoajelu kaupungissa. n

n Sildaru on ehdolla urheilumaailman Oscar-palkinnoksi kutsutun Laureus-

palkinnon saajaksi action-lajien sarjassa. Palkinnot jaetaan helmikuussa

Uutta temppua Kelly Sildaru voi harjoitella ensin sisällä.

Lapsiperheiden lempikohteita Tallinnassa on Kadriorgissa sijaitseva lastenmuseo Miia-Milla-Manda. Sinnekin pääsee Tallinn Cardilla ilmaiseksi.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.