Henkilö
2.
1.
3.
Piirustusharrastus ohjasi tekemään palkittuja arkkitehtuurikohteita Lapsuuden piirustusharrastus ja kuvataidekoulun käyminen synnyttivät ajatuksen, että visuaalinen tapa hahmottaa ympäristöä ja ilmaista itseäni on minulle ominaista, tiivistää uravalintansa taustat arkkitehti SAFA Pauliina Rossi. Syntyjään helsinkiläinen ja pääkaupunkiseudulla lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Pauliina Rossi innostui jo lapsena piirtämisestä. Piirustustaidot kasvoivat iän mukana sekä kuvataidekoulussa että käyttämällä merkittävän osan vapaa-ajasta piirtämiseen. - Vasta lukioiässä kuitenkin havaitsin, että visuaalinen tapa hahmottaa ympäristöä ja ilmaista itseäni ovat minulle ominaisia. Se ajatus johti sitten hakemaan arkkitehtiopintoihin, jotka aloitin Otaniemessä TKK:ssa 44
Teräsrakenne 1 | 2022
1990-luvun alussa, Pauliina kertoo. - Aluksi minulla oli kiinnostus kuviin ja arkkitehtuurin kuvalliseen visuaalisuuteen. Syvempi ymmärrys arkkitehtuurin ja rakennusten roolista yhteiskunnassa syntyi opintojen edetessä. Syvällinen ymmärrys koko prosessista, ja mihin sillä tähdätään, on tullut sitten työelämässä. Sellaiset laajemmat hankkeet kuin Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittäminen ovat useiden vuosien mittaisia prosesseja, ja arkkitehtien rooli sii-
Kuva 1: Pauliina otti selfien terminaali 2:n laajennustyömaalla kesällä 2021. Kuva 2: Vuoden 2021 Teräsrakenne-palkinto myönnettiin Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n laajennukselle. Arkkitehtitoimisto ALAsta palkintoa olivat ottamassa vastaan Antti Nousjoki (vas.), Pauliina Rossi, Juho Grönholm ja Samuli Woolston. Pauliina Rossi oli hankkeessa vastaavana projektiarkkitehtina. Rossi on ollut suunnittelemassa myös Vuoden Teräsrakenne -palkinnon voittaneita teatteri- ja konserttitalo Kildeniä sekä keskustakirjasto Oodia. Kuvat 3 ja 5: Vuoden 2021 Teräsrakenne valmiina. Kuva 4: Pauliina Rossi on toiminut Arkkitehtitoimisto ALAssa Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n laajennuksessa projektista vastaavana projektiarkkitehtina. Hänen työnsä lentoasemalla jatkuvat vielä, vaikka terminaali 2:n laajennus avattiin yleisölle joulukuussa.