Teräsrakenne-lehti 4-2021

Page 34

Projektit

Vanhankirkonsilta, Hyvinkää Sillan pitkä 55-metrinen keskiosa ylittää koko rautatiealueen yhdellä jänteellä.

1.

Sweco Infra & Rail Oy (ent. NRC Group Finland Oy) sai tehtäväkseen suunnitella uuden sillan Hangonradan yli Hyvinkään kaupungissa keskustan välittömässä läheisyydessä. Silta on saanut nimensä siltapaikan eteläpuolella sijaitsevan Hyvinkään vanhan kirkon ja Vanhankirkonkujan mukaan. Alueella on paljon vanhoja rakennuksia, mm. Suomen Rautatiemuseo. Tilaajana sillalla on ollut Hyvinkään kaupunki. Kaupunki on rakentanut ja rakentamassa sillan pohjoispuolelle uutta asuinaluetta ja mm. isoa koulua. Silta on tarpeen turvalliseksi koulutieksi, sillä radan ylitys ei ole mahdollista tässä kohtaa samassa tasossa, ja kiertotiet olemassa olevien siltojen kautta ovat pitkiä. Vaikka tällä hetkellä siltapaikalla on vain yksi läpimenevä raide ja museon toimintaan liittyviä raiteita, radanpitäjällä Väylävirastolla on ollut varauksia jopa viidelle lisäraiteelle. Sillan pitkä 55-metrinen keskijänne on peräisin tarpeesta ylittää koko rautatiealue yhdellä jänteellä. Ennen tilattua suunnittelutyötä, kaupunki oli teettänyt vuoden 2018 aikana erillisen selvityksen siltavaihtoehdoista. Tarkasteltuja siltavaihtoehtoja oli kaikkiaan kuusi, josta kaupungin tekninen lautakunta valitsi nykyisen sillan. Rakentamissuunnitelmatehtävän lähtökohta oli jo siis kaupungin toivoma silta. Silta halutiin valmistettavan säänkestävästä teräksestä, koska se sopii rautatieympäristöön ja uuden asuinalueen laatukäsikirjan sekä alueen historian teemaan. Siltaan haluttiin erikoisvalaistus, jolla korostetaan kaariosaa. Siltaan ei haluttu perinteisiä valaisimia vaan siltaväylän valaistus haluttiin toteuttaa kaiteesta. Silta alkaa Vanhankirkonkujalta. Silta muodostuu useasta erirakenteisesta sil32

Teräsrakenne 4 | 2021

talohkosta. Sillan alkupää tuki T1 maatukineen muodostuu kaukalomaisesta rampista, joka samalla toimii maatukena. Aukko 1 on rakenteeltaan betonikantinen liittopalkkisilta. Aukko 2 on rakenteeltaan betonikantinen kaarisilta. Aukot 3–5 ovat rakenteeltaan jatkuva betonikantinen liittopalkkisilta. Aukot 6–8 ovat rakenteeltaan jatkuva teräsbetoninen palkkisilta. Silta päättyy kaukalomaiseen ramppiin, joka muodostaa samalla maatuen T9. Työn aluksi selvitettiin vielä kerran säänkestävän teräksen valintaa. Muita vaihtoehtoja olivat maalattu teräs ja ruostumaton teräs. Maalatulle teräkselle lähtökohdaksi vertailuun oli n. 40 vuoden maalausväli, jota voitaisiin ehkä pidentää vaakapintojen puhtaanapidolla ja rankimmin rasitettujen pintojen paksummalla maalikerroksella. Tie-

2.

tenkin 40 vuotta edellyttää kaikilla pinnoilla puhtaanapitoa, erityisesti jos väylää suolataan. Selvitysten perusteella pääteltiin, että teräslaaduissa on loppuhintaan melko vähän eroa. Tietenkin isossa sillassa on paljon teräkiloja, joten sitä kautta tulee myös hintaeroa. Säänkestävää ”Corten” terästä on useampaa laatua, ja kaikissa ei ole ihan yhtä hyvä saatavuus. Lisäkustannuksia tulee Cortenin tapauksissa siitä, että pinta edellyttää jonkinlaista esikäsittelyä/hiekkapuhallusta, jotta se toimii kuten halutaan. Tietenkin maalattu pinta vaatii myös käsittelyä ennen maalausta. Ja maalatussa teräksessä hyvä maalausjärjestelmä tietenkin maksaa enemmän kuin perusmaalausjärjestelmät. Kustannusselvityksen mukaan Corten saatiin kokonaishinnaltaan hieman edullisemmaksi. Suunnittelun aikana alustavaksi rakentamistavaksi oli ajateltu, että vaiheessa 1 kaarisiltaosuus oli suunniteltu rakennettavaksi siltapaikan pohjoispuolella ja siirrettäväksi pituussuuntaisena siirtona lopulliselle paikalleen. Paikalleen siirron jälkeen päällysrakenteeseen rakennettaisiin esikuormitus, jonka jälkeen kansilaatta voitaisiin valaa paikallavaluna. Valutyön jälkeen esikuormitus purettaisiin. Siirto tehtäisiin yhden pidemmän liikennekatkon aikana, paikalla valun aja n voitaisiin hyödyntää lyhyempiä junaliikenteen katkoja. Esikuormitusta tarvitaan jänteiden ja kaarien muodonmuutosten hallinnan takia. Esikuormitukseksi ehdotettiin hiekkaa. Hiekan ja betonikannen painosta muodonmuutos alaspäin olisi suurimmillaan 3 cm. Kun esikuormitushiekka puretaan kannen voi olettaa nousevan ylöspäin n. 1 cm. Vaiheessa 2 liittopalkkijänteiden teräspalkit rakennettaisiin lopullisille tuilleen,


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Teräsrakenne-lehti 4-2021 by terasrakenneyhdistys - Issuu